Browsing by Title

Forskningen har sitt syfte i bakgrunden av det ökande intresse bland kommunerna i Finland att ta i bruk medborgarråd. Därmed är det motiverat att utreda huruvida legitima medborgarråd i verkligheten är, redogöra för framgångsfaktorer och de största utmaningarna som bemöts i implementeringen av medborgardialoger. Genom den deliberativa demokratiteorin sammanställs systematiskt de fundamentala kriterierna för demokratisk deliberation. Kriterierna kopplas till det empiriska materialet som består av två medborgarråd som genomförts i Sverige och sex medborgarråd som genomförts i Finland som deliberativa försök. Genom en innehållsanalys utreds huruvida de fundamentala kriterierna uppfylls. Resultaten visar att uppfyllande av de deliberativa kriterierna påverkar hur framgångsrikt medborgarrådet är. Det upptäcks en stor skillnad i de studerade medborgarråden i Sverige och Finland, varav de medborgarråd som studerats i Finland varit betydligt framgångsrikare än de studerade medborgarråden i Sverige. Resultaten beror i stor grad på att de studerade medborgarråden i Sverige inte uppfyller deliberativa kriterier och är såtillvida inte legitima. Utöver detta upptäcks det andra faktorer som påverkar framgång och som bör tas i beaktande i genomföringen av medborgarråd. De fundamentala kriterierna höjer legitimiteten av medborgarråden och kan därigenom möjliggöra verklig påverkan. Analysen visar att medborgarråd lämpar sig för svårare, komplexa frågor och kan användas för att nå marginaliserade grupper och vissa målgrupper. Eftersom det i Finland inte systematiskt implementerats olika former av medborgardialoger i kommunerna än, är det motiverat att utreda hur implementeringen har skett i Sveriges kommuner och landsting, pga. de stora satsningarna och projekt som genomförts för att utveckla olika former av medborgardialog som kan implementeras i styrningen. Genom en intervju med SKL:s handläggare för demokratifrågor får forskaren en djupare förståelse för hur implementeringen av medborgardialoger har skett i Sveriges kommuner och landsting. Det redogörs för vilka som är de största utmaningarna beträffande implementeringen av medborgardialoger i dagens läge, och vilka faktorer som påverkar medborgardialogers framgång. För att närmare studera hur implementeringen har skett, genomför forskaren en utvärdering av en specifik kommun i Sverige, Hudiksvalls kommun. Utvärderingen baserar sig främst på de åren som Hudiksvalls kommun medverkade i ett nätverk och projekt med fyra andra kommuner där syftet var att finna permanenta former för styrningen som dessutom når marginaliserade grupper. Hudiksvalls kommun valde att satsa på medborgarråd. Medborgarråden genomfördes inte enligt den ursprungliga 'cittizen jury' modellen, vilket resulterade i att ett klart syfte saknades, ansvariga aktörer saknades och kontakssamarbetet var inte aktivt. Dessutom utbildades inte tjänstemän och förtroendevalda och medborgarråden fick inte stöd av experter. Dessa faktorer resulterade i ett sjunkande intresse för medborgarråden, och det upplevdes inte möjlighet till påverkan. Projektet misslyckades och medborgarrådens existens upphörde år 2010. Utvärderingen visar, att målen inte uppfylldes. Forskningen sammanfattar slutligen resultaten av innehållsanalysen, intervjun och utvärderingen i en sammanfattande analys. Det redogörs förutom för betydelsen av de deliberativa kriterierna också andra faktorer som påverkar framgång, som upptäckts i forskningen. Dessa är: är ett klart syfte, utbildning av tjänstemän och förtroendevalda, stöd av experter, utvärdering av medborgardialoger, systematisering av medborgarråd och att de tas i bruk som permanenta former. Forskaren redogör slutligen för medborgarråds potential till verklig påverkan och hur detta uppnås. Dessutom redogörs för de största utmaningarna med medborgarråd och andra medborgardialoger som bör tas i beaktande vid implementeringen. Genom en framtidssyn redogörs forskarens egna reflektioner som stöds av forskningsresultaten. Forskningen beskriver att medborgarråd lämpar sig att tas i bruk i kommunerna i Finland i allmänna, komplexa och svåra frågor som berör alla kommuninvånare, och kan dessutom användas för att nå marginaliserade grupper och specifika målgrupper. Forskaren betonar systematisering i implementationen, utbildning och involverande av tjänstemän och förtroendevalda samt stöd av experter.

Tutkimuksessa tarkastellaan Tulevaisuusselonteko 2030 –hankkeen ennakointivaiheen teematyöpajatyöskentelyä deliberatiivisen demokratiateorian valossa. Keskustelu politiikan olemuksen muutoksesta ja edustuksellisen demokratian legitimaatiokriisistä on ollut vilkasta viime vuosina. Pelkästään äänestämiseen perustuvan järjestelmän legitimiteetti on kyseenalaistettu, mihin myös Suomen hallitus on pyrkinyt vastaamaan mm. osallistamalla kansalaisia erilaisiin hankkeisiin. Kansalaisilla ei useimmiten erinäisistä syistä ole mahdollisuutta osallistua heitä koskeviin päätöksentekofoorumeihin, ja heidän edustamisensa erilaisissa hankkeissa tapahtuu järjestään erilaisten asiantuntijoiden toimesta. Asiantuntijoiden valintaperusteisiin tai työskentelymetodiikkaan harvemmin kuitenkaan kiinnitetään huomiota. Tästä syystä onkin oleellista tarkastella mitkä tekijät asiantuntijoiden valintaa kussakin hankkeessa määrittävät ja miten heidän työskentelynsä rakennetaan. Tutkielmassa työpajojen työskentelymetodiikkaa arvioidaan deliberatiivisen demokratiateorian avulla. Teoreettinen viitekehys myös ohjaa tutkimuksen kysymyksenasettelua sekä tarkastelun kohteeksi valittuja teemoja. Kiinnostuksen kohteena ovat täten työpajojen suunnittelussa ja toteutuksessa painoarvoa saaneet seikat ja niiden suhde käytettyyn viitekehykseen. Tarkastelun kohteena on erityisesti työpajojen metodiikka, kokoonpano ja niissä toteutunut aktuaalinen keskustelutilanne. Tutkielmassa tarkastellaan myös teoreettisen viitekehyksen soveltuvuutta tarkastella kyseisiä seikkoja. Tutkimuksen aineisto sisältää 13 asiantuntijahaastattelusta, jotka toteutettiin vuoden 2014 aikana. Haastateltavina oli sekä TUSE –hankkeen organisoimisesta vastannut hankeryhmä että hankkeen ennakointivaiheessa mukana ollut teematyöryhmä. Aineiston keruu on toteutettu puolistrukturoiduilla asiantuntijahaastatteluilla ja tutkimusmetodina on käytetty teorialähtöistä sisällönanalyysiä Tutkimuksen tuloksina voi todeta, että teematyöpajojen suunnittelu näyttäytyy monessa mielessä deliberatiivisen demokratiateorian ihanteiden mukaiselta. Toisaalta tämä käsitys muuttui kun tarkastelua syvennettiin koskemaan teemaryhmien aktuaalista keskustelutilannetta. Viitekehyksen avulla pystyi läpi aineiston analyysin nostamaan esiin monia relevantteja huomioita niin teematyöpajatyöskentelyn suunnittelusta, toteutuksesta kuin niiden suhteesta toisiinsa sekä deliberatiiviseen demokratiateoriaan. Merkittävänä tuloksena voi myös pitää sitä, että deliberatiivinen demokratiateoria soveltui ei-deliberatiivisen prosessin tarkasteluun. Tutkimus nostaa esiin käytetyn viitekehyksen positiivisia ja negatiivisia aspekteja, joista varsinkin jälkimmäisillä on vaikutusta niin teorian institutionalisoinnin kuin käytännön operationalisoinnin kannalta. Deliberatiivisen demokratiateorian heterogeenisyys tuo myös oman haasteensa kyseistä viitekehystä käyttävälle tutkijalle. Tutkimuksen tuloksia voidaan pitää lisänä demokratiateoreettiseen keskusteluun, ja se myös nostaa esiin jatkotutkimuksen tarpeen.

Tutkimuksessa tarkastellaan dementiakuolleisuutta sekä siihen vaikuttavia sosiaalisia tekijöitä. Dementia on oireyhtymä, jota pääasiassa sairastavat yli 65-vuotiaat henkilöt. Väestön ikääntyessä sekä elinajanodotteen kasvaessa on odotettavissa, että dementiaa sairastavien määrä tulee kasvamaan merkittävästi lähivuosina. On viitteitä siitä, että dementiaan sairastumisen riskiin vaikuttavat erilaiset sosiaaliset tekijät kuten koulutus, mutta varsinkin dementiakuolleisuudesta tiedetään vähän. Tutkielman aineistona käytettiin Tilastokeskuksen muodostamaa Elinolot ja kuolinsyyt -rekisteriaineistoa, joka koostuu väestölaskentatiedoista sekä työssäkäyntitilaston pitkittäisaineistosta, johon on liitetty kuolinsyytietoja. Peruskuolinsyyn lisäksi aineistossa oli tieto korkeintaan kolmesta myötävaikuttavasta syystä. Dementiakuolleisuuden on esitetty aliarvioituvan peruskuolinsyynä, joten dementiakuolleisuuden määrittelyssä käytettiin myös tietoa myötävaikuttavista syistä. Rajausten jälkeen aineistossa on 317 944 henkilöä, joista 128 562 on miehiä ja 189 382 naisia. Pääanalyysimenetelmänä on käytetty elinaikamalleihin kuuluvaa Coxin regressiota. Dementiakuolleisuudessa oli vaihtelua kaikkien tutkimuksessa käytettyjen muuttujien, eli koulutuksen, sosiaaliluokan, tulojen, siviilisäädyn sekä perhemuodon mukaan. Koulutuksen vaikutus välittyi osin ammattiasemaan perustuvan sosiaaliluokan kautta. Suurimpia ryhmien väliset suhteelliset erot olivat nuoremmissa ikäryhmissä sekä sosiaaliluokan ja siviilisäädyn kohdalla. Eronneilla ja naimattomilla oli selvästi kohonnut riski suhteessa naimisissa oleviin. Myös työntekijöillä havaittiin kohonnut riski suhteessa ylempiin toimihenkilöihin. Siviilisääty vaikutti olevan merkittävä tekijä siinä mielessä, että koulutuksen, sosiaaliluokan ja tulojen tuominen malliin ei juuri vaikuttanut siviilisäätyryhmien välillä havaittuun vaihteluun. Dementiakuolleisuudessa havaitut ryhmien väliset suhteelliset erot olivat hieman pienempiä kuin muissa syissä, mutta kuitenkin hyvin samaa suuruusluokkaa. Tulosten perusteella on identifioitavissa tekijöitä, jotka suojaavat dementialta. Erityisesti avioliitto, korkea koulutus sekä ylemmät toimihenkilöammatit vaikuttavat olevan dementialta suojaavia tekijöitä. Avioliiton suojaavan vaikutuksen voidaan tulkita liittyvän sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä puolison tukeen ja läsnäoloon. Korkea koulutus sekä toimihenkilöammatit indikoivat virikkeellisempää työympäristöä, mutta niiden vaikutus voi myös kulkea ylipäänsä aktiivisemman ja kognitiivisesti virikkeellisemmän elämäntavan kautta. Aktiivisen ja kognitiivisesti haastavan elämäntavan on esitetty suojaavan dementiaan sairastumiselta. Tuloksia voidaan tulkita elämänkaarinäkökulman kautta. Jo nuoruudessa vaikuttavilla tekijöillä, kuten koulutuksella, on vaikutusta. Tämän lisäksi elämänkaaren aikana myöhemmin vaikuttavat tekijät ovat merkityksellisiä. Näiden tekijöiden on esitetty vaikuttavan aivojen hermoverkostoon ja -yhteyksiin ja luovan kognitiivista reserviä, minkä on esitetty ehkäisevän tai lykkäävän dementiaan sairastumista.

Tutkielma pyrkii analysoimaan demokratian rapautumisen vaikutuksia eriarvoisuuteen ja eriarvoistumiskehitykseen modernissa Erdoganin ja AKP-puolueen hallinnoimassa Turkissa. Tutkielma hyödyntää monipuolisesti alan kirjallisuutta, erityisesti turkkilaisten tutkijoiden omia näkemyksiä ja tulkintoja demokratian tilaan maassa, joka on vähitellen ajautunut kohti presidentti Erdoganin yksinvaltaa ja yksipuolue järjestelmää. Tutkielman tavoitteena on valottaa prosesseja ja voimia, jotka vaikuttavat demokratian rapautumiseen Turkissa. Tämän jälkeen tutkielman pyrkimys on analysoida demokratian ja tuloerojen välistä suhdetta ja edellä mainitun kehityksen vaikutusta eriarvoisuuteen Turkissa. Tutkielma valottaa alkuun lyhyesti historiallisen analyysin kautta taustaa niihin lähtökohtiin, joiden päälle Turkin demokratia 2000-luvulla on pitkälti rakentunut. Tätä taustaa vasten käsitellään AKP-puolueen ensiaskeleita ja 2000-luvun turkkilaista demokratiaa. Seuraavaksi tutkielma analysoi epädemokraattisia voimia ja tapoja, joilla demokratia Turkissa rapautuu käyttäen alan kirjallisuutta ja vertaisarvioituja artikkeleita. Siten tutkielman on mahdollista analysoida turkkilaista poliittista järjestelmää ja demokratiaa kokonaisuutena. Tutkielma vertailee eri poliittisia järjestelmiä, jotka usein seuraavat demokratian rapautumista. Tutkielman tavoite on välittää viesti, että Turkin kohtelu puhtaan autoritäärisenä valtiona on ennenaikaista, sillä vaaleilla on Turkin järjestelmässä edelleen keskeinen rooli. Lopuksi tutkielma keskittyy talousjärjestelmään ja eriarvoisuuden ja demokratian väliseen suhteeseen ja siihen millainen talousjärjestelmä Turkin kaltaisessa maassa vallitsee demokratian rapautumisen seurauksena. Lopuksi tutkielma päätyy yhteenvetoon, jossa keskeisimmät tulokset tiivistetään yhteen. Tutkielman keskeiset tulokset ovat, että Turkin demokratia on viimeisten kymmenen vuoden aikana rapautunut merkittävästi. Keskeinen havainto kuitenkin on, että vaalien voittamisella on edelleen oleellinen vaikutus Turkin poliittiseen järjestelmään. Tästä esimerkkeinä käy vuoden 2015 parlamentti, ja vuoden 2019 aluevaalit. Tästä on johdettu tutkielman toinen keskeinen havainto, että Turkki sijaitseekin demokratian ja autoritäärisyyden välisellä harmaalla alueella, jossa se ei ole oikein kumpaakaan. Tutkielman viimeinen keskeinen tulos on, että demokratialla ja eriarvoisuudella on olemassa keskeinen yhteys. Tutkielma ei kuitenkaan pysty vetämään yhteen konkreettisesti millainen tämä yhteys on, vaan keskittyy siihen, miten edellä mainittu yhteys ilmenee kompleksisuudestaan huolimatta. Tutkielman johtopäätökset noudattavat tulosten linjaa. Ensiksi Turkin demokratiakehitys noudattaa pitkälti globaalia trendiä, jossa liberaalidemokratia on järjestelmänä ollut puolustuskannalla. Toisaalta Turkin järjestelmä on hybridi, joka muistuttaa jonkin verran esimerkiksi Venäjää. Demokratian ja eriarvoisuuden välillä vaikuttanee olevan läheinen suhde, mutta sitä on globaalissa mittakaavassa vaikeaa asettaa teoreettiseksi malliksi, jota voisi soveltaa laajempaan globaaliin kontekstiin. Lopuksi tutkielma toteaa aiheen laajuuden keskeiseksi haasteeksi tyydyttävän vastauksen saamisessa.

Populist leaders are often studied when they are in opposition, providing an alternative to a failing democracy. The case of Donald Trump in the aftermath of the United States presidential election 2020 is different, as he is a populist leader in the position of power, trying to be re-elected as president. Thus, my aim in this thesis is to study the use of populist rhetoric by Donald Trump on Twitter following election day, 3 November 2020, as a populist who is no longer in the opposition, but rather a president trying to maintain office. By mainly drawing on the characteristics of populist rhetoric mapped out by Benjamin Moffitt (2014), I analyze a selection of tweets from November 2020 to January 2021 with the goal of identifying characteristics of populist rhetoric in his tweets. Moffitt identifies three main characteristics of populist rhetoric: ‘the people’ versus ‘the elite’, performing a notion of crisis, and ‘bad manners’. My results show that both ‘the people’ versus ‘the elite’ and the performance of crisis are both explicitly present in Donald Trump’s tweets. He creates a typically populist binary, identifying himself and Republicans with the true American Heartland, ‘the people’. Trump elevates the election results to a level of crisis, claiming a stolen election and voter fraud as the reasons for Biden’s victory. ‘Bad manners’ is almost Trump’s trademark. While visible in his tweets, it is at times difficult to draw the line between the rhetoric of Twitter and populist rhetoric, as there is significant overlap between the two. My results show, that even when losing power, Trump follows traditional populist rhetoric. However, in an interesting turn of events, he also changes the limits of ‘the people’ and ‘the enemy’, calling out other Republicans and Fox News in his tweets when he feels that they are betraying him and no longer supporting him. Thus, he diverts from the traditional populist ‘us’ and ‘them’ binary, creating a third category, a sort of purgatory, where Republicans who formerly were ‘the people’ now reside.

Suomen valtiolla on ollut 2000-luvulta lähtien demokratiapoliittinen toimintaohjelma, jonka tarkoituksena on parantaa suomalaista demokratiaa. Demokratiapolitiikalla on pyritty turvaamaan suomalaisen demokratian kansanvaltaisuus ja yleisesti ottaen vahvista-maan demokratian toteutumista. Tutkielma analysoi Suomen valtion demokratiapolitiikkaa Pierre Rosanvallonin demokratiateorian sekä Habermasin Offen systeemiteorioiden avulla, jolloin huomio kiinnittyy demokratiapolitiikan legitimiteettiulottuvuuteen eli sii-hen, miten ja minkälaista legitimiteettiä demokratiapolitiikalla tavoitellaan. Tutkimuksen aineistona on käytetty demokratiapolitiikan keskeisiä asiakirjoja. Tutkielman perusteella demokratiapolitiikassa on osaltaan kysymys demokraattisen legitimiteetin lujittamisesta. Perinteisen edus-tuksellisen demokratian vahvistaminen näkyy etenkin vaalien merkityksen korostamisena ja puolueiden aseman vahvistamisena poliittisen representaation kohteina. Demokratiaa varsinaisesti uudistavat lisäykset ovat erinäisiä vuorovaikutusmenetelmiä, joilla halutaan vakuuttaa kansalaiset hallitsijoiden responsiivisuudesta ja kiinnostuksesta hallittuja kohtaan vaaleista erillisenä toiminta-na, jolloin mahdollistuu monipuolisempi edustuksellinen demokratia. Demokratiapolitiikka hahmottelee uudenlaista hallitsemista, jonka periaatteet eroavat perinteisestä vaali-edustuksellisesta järjestelmästä siten, että kansalaisyhteiskunnan moninaiset intressit otetaan paremmin huomioon ja hallintoa pyritään tuomaan lähemmäksi kansalaisyhteiskuntaa. Suomen valtion demokratiapolitiikka pyrkii lujittamaan hallitsijoiden legitimiteettiä parantamalla edustuksellisen demokratian toimi-vuutta ja uskottavuutta ja näin saamaan kansalaiset jälleen osallistumaan enemmän sekä vaalien että demokratiapolitiikkaan kuuluvien erilaisten osallistuvan demokratian menetelmien kautta. Toisaalta demokratiapolitiikka tavoittelee myös uudenlaisia legitimiteetin muotoja, joita Rosanvallon kutsuu läheisyyslegitimiteetiksi ja refleksiivisyyslegitimiteetiksi. Suomen valtio tavoittelee siis perinteisen edustuksellisen järjestelmän aseman vahvistamista, mutta samalla se tavoittelee myös perinteistä edustuksellista järjestelmää vuorovaikutuksellisempaa demokratiaa, jossa legitimiteetin uudet muodot ovat tärkeitä.

1990-luvun alussa koko maailmaa koskettivat kylmän sodan päättymisen myötä herännyt ajatus demokratian voitosta ideologioiden välisessä kilpailussa. Tuona aikana hyvin monet autoritaariset valtiot kääntyivät demokratian suuntaan, näiden joukossa Nepal. Samanaikaisesti useat länsimaat omaksuivat demokratian ja hyvän hallinnon arvoiksi, joita kehitysyhteistyössä haluttiin levittää entisestään. Myös Suomi omaksui nämä arvot omaan kehityspolitiikkaansa erityisesti Euroopan Unioniin liittymisen myötä. Suomen ja Nepalin välinen kehitysyhteistyö oli tässä vaiheessa kestänyt jo parikymmentä vuotta, mutta se oli aina pääasiallisesti suuntautunut enemmän konkreettisille sektoreille, kuten energiaan tai metsäalaan. Tässä uudessa tilanteessa kuitenkin päätettiin suunnata Suomen toimeenpanema demokratiaprojekti Nepaliin. Koska tämäntyyppistä pelkästään yhteiskunnallista projektia ei ollut vielä aikaisemmin Nepalin kanssa tehty, jouduttiin hyvin monet asiat suunnittelemaan ja toteuttamaan ensimmäistä kertaa. Tutkielmassa tarkastellaan demokratiaprojektia aikavälillä 1996–2000 sisällönanalyysin sekä politiikkaprosessin keinoin käyttämällä Ulkoministeriön arkiston Nepal-kansioita. Näin ollen saadaan selville, mitkä tekijät vaikuttivat projektin muovautumiseen ja millaisia vaatimuksia mukaan otetuille demokratiahankkeille asetettiin. Tutkielman lopussa pohditaan sitä, onnistuiko verrattain abstraktin asian kuin demokratian sitouttaminen projektimuotoiseen toimintaan ja tuottivatko rahoitetut hankkeet toivottua lopputulosta.

Tarkastelen pro gradu -työssäni Kuokkavierasjuhlat -mielenosoitustapahtumaa koskevaa yhteiskunnallista keskustelua. Aineistoni muodostavat tapahtumaa käsittelevät kirjoitukset neljässä suurimmassa sanomalehdessä vuosien 1997–2007 aikana. Yhteensä kirjoituksia on tarkastelussa mukana 146 kappaletta. Tutkin työssäni, millä tavoin kyseisissä sanomalehtiteksteissä representoidaan Kuokkavierasjuhlia. Erottelen kuokkavierasjulkisuuden representaatioista diskurssianalyysin avulla useita itsenäisiä merkitysjärjestelmiä eli diskursseja, jotka merkityksellistävät tapahtumaa ja mielenosoittajia eri tavoin. Olen tyypitellyt ja rekonstruoinut diskurssit analysoimalla representaatiota sen suhteen, mitä niissä kannatetaan, mihin niissä otetaan etäisyyttä, miten niissä nimetään ja kategorisoidaan ilmiöitä, mihin kulttuurisesti jaettuihin merkitysrakenteisiin niissä viitataan sekä millaisia metaforia ja muita kielenkäyttöön liittyviä rakenteita niissä hyödynnetään. Tapahtumaa vastustavista merkitysjärjestelmäkokonaisuuksista uhan diskurssi torjuu sen vaarallisena terrorismina, inkompetenssin diskurssi epäpoliittisena riehumisena ja eronteon diskurssi kansalaistoimintaa tahraavana radikalismina. Näitä representaatiota vastustaa oikeutetun toiminnan diskurssi, joka esittää tapahtuman johdonmukaisena poliittisena toimintana demokratian ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Hallinnan diskursseiksi kutsumani järjestyskysymysdiskurssi, rikosoikeudellinen diskurssi ja joukkojenhallintakysymysdiskurssi puolestaan esittävät tapahtuman eri tavoin viranomaisinstituutioiden hallintatoimien kohteena. Esitän työssäni myös tarkastelun koskien kuokkavierasjulkisuuden diskurssien aseman historiallista muuntumista. 1990-luvun lopulla tapahtumaa käsittelevää vähäistä sanomalehtikirjoittelua hallitsevat oikeutetun toiminnan diskurssissa esitetyt näkemykset. Vuonna 2000 tapahtuma kohoaa mediatapaukseksi radikaalien toimintamuotojen myötä, mutta julkisuus jatkuu kuitenkin moniäänisenä ja -puolisena, kunnes vuoden 2002 aikana lehtikirjoittelussa tapahtuu huomattava yhdenmukaistumisen aalto, jonka seurauksena kuokkavieraita marginalisoivat representaatiot hegemonisoituvat. Kun liike on ajettu marginaaliin, siitä koskevassa kirjoittelussa etsitään ratkaisuja jatkuvasti enemmän erilaisista repressiivisistä toimista. Näin keskeisen aseman saavuttavat hallinnan diskurssit, jotka eivät muihin diskursseihin verrattuna arvioi tapahtumaa moraalisena kysymyksenä, vaan pyrkivät määrittelemään sen hallinnoitavaksi oikeilla kurin ja järjestyksen toimenpiteillä. Repressiiviset toimet käyttöönotettuina tekevät liikkeen vaarattomaksi ja julkisuus alkaa korostaa kuokkavieraiden protestin mitättömyyttä. Näin samat radikaalit kansalaistottelemattomuuden muodot, jotka nostavat tapahtuman julkisuuteen, myös ennen pitkää saavat osakseen niin ankaraa vastustusta, että Kuokkavierasjuhlat tyhjenee liikevoimastaan. Pohdin työssäni Kuokkavierasjuhlien mediareseptiota muiden vastaavien suomalaisten yhteiskunnallisten liikkeiden osakseen saaman julkisuuden suhteen. Samankaltaisia diskursiivisia jakolinjoja on esiintynyt esimerkiksi opiskelija- tai eläinoikeusliikettä koskevissa näkemyksissä, mutta näihin verrattuna Kuokkavierasjuhlat marginalisoidaan tehokkaasti. Radikalismia kavahtava suomalainen kollektiivisen toiminnan perinne näkyy torjuvassa suhtautumisessa tapahtumaan, mutta myös Kuokkavieraiden radikaaleissa eurooppalaisissa toimintamuodoissa, jotka itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa ovat saaneet järjestystä ja kurinalaisuutta korostavan ilmiasun.

Syftet med avhandlingen är att kartlägga demokratiska preferenser bland finska medborgare för att undersöka vilken demokratisk modell de föredrar, genom att se om flera påverkanorsaker kan möjligen påverka deras åsikter och inställning. De demokratiska modeller som undersökt är representativ demokrati, deltagardemokrati, direktdemokrati och expertdemokrati. Strukturella och materiella faktorer i samhället ha gett medborgaren flera möjligheter att förstå och engagera sig i politiska processer som har lett till nya politiska värderingar. Det politiska deltagandet har blivit mer individualiserat där utbildning, ålder, politisk kunskap och politiskt intresse påverkar medborgarnas åsikter. Teoretiskt bygger avhandlingen delvis på tidigare forskning av Bengtsson och Christensen (2014) som visar att det finns ett samband mellan medborgarnas åsikter och deras politiskt deltagande. Avhandlingens grundläggande antagande bygger främst på att bättre individuella förutsättningar leder till självständiga politiska värderingar där medborgare föredrar deltagardemokrati eller direktdemokrati än representativ demokrati eller expertdemokrati. Resultatet visade att finländare har olika demokratiska preferenser där stöd för modellerna påverkas av påverkanorsakerna. Däremot så visar resultatet att medborgarnas åsikter påverkan är varierande och efterliknar resultat från tidigare kartläggningar av demokratiska preferenser.

Det finns ett ständigt tryck på kommunerna, så väl som på hela den offentliga förvaltningen, att utvecklas för att upprätthålla sin legitimitet. Utmaningar som sjunkande valdeltagande och växande klyftor mellan grupper i samhället har satt statens legitimitet på prövning. Olika lösningar på problemen har diskuterats. Ett förslag är att i allt högre grad utnyttja informations- och kommunikationsteknologi (IKT). Ett begrepp som använts för att beskriva detta är elektronisk förvaltning (e-förvaltning). Under detta paraplybegrepp har det etablerats begrepp som elektroniska tjänster (e-tjänster) och elektroniskt deltagande (e-deltagande) samt elektronisk demokrati (e-demokrati). E-förvaltning har förväntats öka förvaltningens effektivitet och produktivitet, främja demokrati samt förbättra kvaliteten på de offentliga tjänsterna. I den här avhandlingen studeras vad demokratisk e-förvaltning är samt hur e-förvaltning kan främja demokrati. Demokratisk e-förvaltning definieras enligt dess mål samt enligt vilka medel det finns för att uppnå demokratisk e-förvaltning. Målen med demokratisk e-förvaltning kan sammanfattas som ökat förtroende, ökad legitimitet och förståelse, ökad tillfredsställelse bland invånarna och bättre service, ökad tillgänglighet och jämlikhet, bättre representativitet och bättre beslut, ökad medborgarinsats i beslutsprocessen samt mer engagerade medborgare. Medel för att uppnå demokratisk e-förvaltning kan vara relevant information, kommunikation och interaktion, deltagande i planering och beredning, folkomröstningar och höranden, gruppbaserad deliberation och diskussion, brukardemokrati och delaktighet i implementeringen samt fungerande e-tjänster. Dessa medel erbjuds främst via offentliga webbplatser. Strukturella faktorer som kan påverka servicenivån diskuteras också. I denna avhandling beaktas bakgrundsfaktorerna kommunstorlek (invånarantal), stad/glesbygd, ekonomiska faktorer och språkförhållanden. Den empiriska undersökningens material samlades in från 40 kommuners webbplatser. Tio e-tjänster och fyra former av e-deltagande utvärderades. Ur det kvantitativa materialet sammanställdes ett index som kallas e-poäng. Åtta kommuner i urvalet var tvåspråkiga, med finska och svenska som officiella språk. I dessa kommuner utvärderades både den finska och den svenska versionen av webbplatsen samt skillnaderna mellan dessa. Materialet analyserades främst med hjälp av kvantitativa analysmetoder, såsom variansanalys och regressionsanalys. Olika former av e-deltagande analyserades kvalitativt. I analysen av materialet kom det fram att det fanns stora skillnader mellan kommunerna i nivån på e-tjänsterna och e-deltagande. Analysen visade att kommunstorlek samt skatteintäkter per invånare hade en stor inverkan på e-poängen. E-deltagande på kommunernas webbplatser var rätt så outvecklat. Denna studie kunde inte visa att demokratin skulle ha förbättrats i kommunerna tack vare e-förvaltning. Däremot pekar studien på stor ojämlikhet då det gäller e-tjänster och e-deltagande. Små kommuner har inte tillräckliga resurser för att erbjuda e-tjänster och möjligheter till e-deltagande för sina invånare, eftersom initialkostnaderna är så stora. För att utveckla e-förvaltningen behövs både ekonomiska resurser och aktiva aktörer.