Browsing by department "Department of Political and Economic Studies"

Tunisia’s transformation from autocratic governance to democracy has taken place after the Arab Spring demonstrations in 2011. None of the other Arab Spring countries or Tunisia’s neighbours have succeeded in a similar transformation, despite the popular support for democracy in Arab Barometer surveys. The European Union bases its external relations on the promotion of 'European' values, including democracy, human rights, and the rule of law. Democracy and democratisation are seen as a response to a wide variety of problems, including the spread of terrorist movements and migration movements. The EU’s relationship with Tunisia was formalised in 1995 with an Association Agreement. In 2005, the two parties agreed on an Action Plan which outlined the EU’s expectations for political change in Tunisia. After the Arab Spring, another Action Plan was drafted in 2013, providing an updated version of the roadmap for democratisation in the country. Despite the claims of supporting and fostering democracy, the EU has been criticised in research literature by supporting stable dictatorships over unstable democracies, as well as often implementing democratic norms poorly in its own governance. This study firstly examines the previous research on democratisation and democratic change in the Southern Mediterranean countries, concluding that the research is often based on a narrow conception of (electoral) democracy. Therefore, the framework of embedded democracy is adopted in this study, in order to provide a more multifaceted conception of democracy. The central research question is: 'How can the EU’s democracy promotion strategy in Tunisia in the time period 2005-2015 be understood in the framework of embedded democracy?' Embedded democracy is operationalised with the concepts of linkage and leverage, which refer to instruments in democracy promotion. The two Action Plans and other relevant EU documents are used as source material and the research method is qualitative content analysis. The main findings of the study firstly indicate support for the claim that the EU was not pursuing democratic change in Tunisia before the Arab Spring, but rather supported the stable governance of Zine El Abidine Ben Ali. The only leverage instruments involved changes in Tunisia’s economic system in order to gain better access to the European single market. The linkage instruments used by the EU favoured economic and geopolitical linkage of Tunisia, thereby reinforcing the external factors of embedded democracy. However, the country resembled a form of defective democracy, given the poorly functioning internal regimes of embedded democracy. After the Arab Spring, in the 2013 Action Plan, the EU’s strategy included similarly few leverage instruments although economic sanctions were taken against the ousted president and his allies. Economic and geopolitical linkage were again the most conspicuous instruments. Furthermore, transnational civil society linkage was more prominent in the EU’s strategy after 2011, and internal improvements in the Tunisian democratic system were suggested. Despite the relative success in consolidating democracy, Tunisia’s future is anything but certain. Popular support for democracy is decreasing, the economic situation is deteriorating, and unemployed youths are increasingly attracted to the radical forms of Islam in Tunisia’s neighbouring countries. The supportive external factors of embedded democracy need to be increasingly promoted by the EU while acknowledging both the internal and external threats to the functioning of Tunisian democracy. Without support, Tunisia risks becoming another defective democracy in the region.

The thesis examines house price formation in the Helsinki metropolitan area. Especially the price appreciation following financial liberalisation of the late 1980’s and the subsequent price decline of the early 1990’s recession mark the development of house prices. During the 2000’s house prices have increased rapidly with the exception of the slump during the financial crisis. This thesis focuses on explaining the aforementioned development with emphasis on the long-run aspect in both theoretical and empirical examinations. The primary goal is in studying long-run interdependence between house prices and fundamental determinants mentioned in theoretical and empirical literature. Based on the achieved results it is possible to draw conclusions on the sustainability of the price level as well as study the effects of various fundamentals on the metropolitan area price level. The thesis is separated into a theoretical and an empirical section which makes use of econometric methods in modelling house prices. The long-run relationship between house prices and selected fundamental variables is examined using cointegration analysis. The fundamentals and house prices are modelled in a vector error correction framework central to cointegration analysis. Alongside house prices, household disposable income, mortgage interest rates, metropolitan area total net migration and the stock of housing loans describing household indebtedness are introduced into the system. The quarterly data are compiled from Statistics Finland and Bank of Finland databases for the time period 1983–2012. The central result of the thesis is a long-run equilibrium model between house prices and the fundamental determinants. The model is found to work satisfactorily as the results accord with theory and the results are statistically significant. In addition, the results are in line with previous empirical studies conducted in Finland. Furthermore it is discovered that mortgage interest rates, household indebtedness and migration patterns have been notable factors in determining house prices, especially towards the end of the examination period. The achieved results on short-run dynamics also provide support to the estimated long-run model. A key finding considering the short-run dynamics is the sluggish adjustment of house prices towards their long-run level. Based on the results of this thesis, house prices in the Helsinki metropolitan area have exceeded the estimated long-run equilibrium price level for a prolonged period. This phenomenon can be explained by demand side factors including high net migration to the region as well as low mortgage rates encouraging mortgage lending. On the other hand, inelastic supply and scarcity of land specific to urban areas restrain the rapid unravelling of excess demand in the housing market. It is thus possible, that in the future house prices will adjust downward toward their long-run equilibrium level.

This thesis researches empirically, whether variables that are able to reliably predict Finnish economic activity can be found. The aim of this thesis is to find and combine several variables with predictive ability into a composite leading indicator of the Finnish economy. The target variable it attempts to predict, and thus the measure of the business cycle used, is Finnish industrial production growth. Different economic theories suggest several potential predictor variables in categories, such as consumption data, data on orders in industry, survey data, interest rates and stock price indices. Reviewing a large amount of empirical literature on economic forecasting, it is found that particularly interest rate spreads, such as the term spread on government bonds, have been useful predictors of future economic growth. However, the literature surveyed suggests that the variables found to be good predictors seem to differ depending on the economy being forecast, the model used and the forecast horizon. Based on the literature reviewed, a pool of over a hundred candidate variables is gathered. A procedure, involving both in-sample and pseudo out-of-sample forecast methods, is then developed to find the variables with the best predictive ability from this set. This procedure yields a composite leading indicator of the Finnish economy comprising of seven component series. These series are very much in line with the types of variables found useful in previous empirical research. When using the developed composite leading indicator to forecast in a sample from 2007 to 2009, a time span including the latest recession, its forecasting ability is far poorer. The same occurs when forecasting a real-time data set. It would seem, however, that individual very large forecast errors are the main reason for the poor performance of the composite leading indicator in these forecast exercises. The findings in this thesis suggest several developments to the methods adopted in order to produce more accurate forecasts. Other intriguing topics for further research are also explored.

By exploring touristic practices around particular forms of West African dance and music cultures, this study discusses how structures of global inequality are enacted on a micro-level. The study aims to understand the social relations and subjectivities embedded in them in the context of dance and music workshops for tourists in southern Senegal. A focus on dance and music allows to ask, whether these artistic endeavors provide some progressive or transformational potentials often ascribed to them, whereas the perspective of tourism enables to simultaneously consider the social and material relations of production in the context. This study is an attempt to explore the maintenance of as well as ways of challenging the inequality producing ‘social structures’ by combining postcolonial perspectives, certain ideas from ANT tradition, and theorizations of affects and emotions as productive and hence, political. This study applies an ethnographic approach. The fieldwork was conducted in southern Senegal, in December 2016 and January 2017, on touristic dance and music workshops. The research material consists of 11 thematic interviews with workshop tourists, organizers, and artists, participatory observation, background interviews and document material. The researcher’s long-term participation in the field is also reflexively considered as a source of research material and a tool for analysis. The context was understood through relations of work and dependency, yet also alternative translations and subjectivities were enabled. The context’s social relations were also informed by a desire for the Other, intensive circulation of positive affects, and reproduction of stereotypes of Africa. Disruptive affects stemming from asymmetric power structures were dealt with techniques of individualization. The research shows how the context is profoundly entangled with asymmetric and historical relations of power and inequality, and that these relations are naturalized by certain techniques of concealment. Yet, the context retains enabling possibilities as well. The study shows how affects are productive in the context, suggesting that they firmly attach subjects to problematic structures. Though the complexity and ambivalence of the maintenance of inequality producing structures is a theoretical starting point, this study points to the endurance of these problematic structures by exploring their affective extents. The study adds to a body of research on cultural tourism and shows the importance of looking outside the traditional spheres of developmental and political action in order to understand the complexities of global inequality. The study also gestures that further attention should be given to the relevance and possibilities of such concepts as affects and emotions in the field of development studies, too.

Lammaistenlahden kulttuurimaisema on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö Kokemäenjoen rannalla Nakkilan ja Harjavallan rajalla. Siihen kuuluu alueita keskiajalla syntyneistä Lammaisten, Pirilän ja Torttilan kylistä. Tämä kulttuuriympäristö koostuu Harjavallan voimalaitoksesta sekä näiden kolmen kylän vanhojen talonpoikaisten kantatilojen rakennuksista. Pitkästä historiastaan ja aiemmasta keskeisestä asemastaan huolimatta näistä kantatiloista, niiden talonhaltijoista ja ympäristön kehityksestä on ollut vain hajanaisia tietoja, vaikka selvää yleistä mielenkiintoa niitä kohtaan on. Tutkimuksessa kertynyt tarkempi tieto tukee myös alueen kulttuuriperinnön säilyttämistä ja rikastuttaa kirjallisuudessa esitettyjä yleisiä käsityksiä tutkituista ilmiöistä. Tutkimuksessa selvitettiin ja selitettiin näiden kylien tilarakenteen ja niiden kantatilojen kokonais- ja viljelyalojen kehitystä 1750-luvulta 1980-luvulle sekä niiden torppien kehitystä. Lisäksi selvitettiin näitä kantatiloja isännöineet talonhaltijat sekä analysoitiin sukulaisuuksien vaikutuksia kantatilojen suvussa säilymiseen. Kuuden eri kylissä keskeisesti vaikuttaneen talonhaltijan toimintaa tutkittiin muita tarkemmin. Ympäristön osalta tarkasteltiin maankäytön kehittymistä kylien koko alueella ja rakennuskannan kehitystä kulttuurimaiseman alueen osalta. Erityisen tarkasti selvitettiin vanhinta 1800-luvulta olevaa rakennusperintöä. Kehitystä verrattiin, jos mahdollista, koko Suomen, mutta joskus myös lähialueen tai Ruotsin kehitykseen. Eri kylien ja kantatilojen kehityksistä tehtiin kokonaisarviot sekä konstruoitiin juuri tämän tutkimuskohteen kehitystä selittävä viitekehys. Lisäksi arvioitiin joidenkin yleisten teorioiden ja viitekehysten selitysvoimaa tässä tapauksessa. Valmiin tutkimusaineiston puuttuessa se koottiin alkuperäisistä tai niihin rinnastettavista lähteistä. Näitä olivat mm. maarekisterikirjan otteet, henkikirjat, eräät osittaiset talonhaltijaluettelot, vuoden 1901 ruokakuntakyselyjen vastaukset, laajojen maanmittaustoimitusten asiakirjat ja kartat, valokuvat eri ajoilta, jotkut kantatilojen edustajien haastattelut, itse tehdyt havainnot sekä sukukirjat ja muu kirjallisuus. Vertailutietoja löytyi talous- ja maataloushistorioista sekä pitäjänhistorioista. Kantatiloja oli vuonna 1750 yhdeksän ja enimmillään halkomisten jälkeen 1800-luvun alussa 14, mutta 1980-luvulla jälleen yhdeksän. Kantatiloilla säilyivät niille isojaossa jaetut maat 1800-luvun loppuun asti. Sen jälkeen ne menettivät 1980-lukuun mennessä maistaan ulkopuolisille keskimäärin 2/3. Eniten menetyksiä oli vuosina 1940–1960 johtuen pääosin sotatila- ja maanhankintalakien ym. nojalla tehdyistä pakkoluovutuksina, mutta osin myös vapaaehtoisista kaupoista ja perinnönjaoista. Vertailutietoja tälle pitkäaikaiskehitykselle ei Suomen maataloushistoriasta löytynyt. Alueen torppien määrä oli suurimmillaan jo 1860-luvulla, josta se pieneni viidesosaan 1910-luvulle mennessä eli paljon koko maan kehitystä aikaisemmin ja sitä alemmalle tasolle. Torpparien hallussa oli v. 1901 viljelymaista 6–25 % kylästä riippuen. Torpparien sosiaalisesta noususta 1900-luvun vaihteessa oli useita esimerkkejä ja välit talollisten kanssa näyttivät sopuisilta ainakin tarkemmin tutkitussa Torttilassa, jossa kehitys ei aivan vastannut tutkimus- ja muusta kirjallisuudesta syntynyttä yleiskuvaa. Kantatiloilla oli tutkimuskaudella 156 talonhaltijaa, joista 2/3 oli kaudella I (1750–1869) ja 1/3 kaudella II (1870–1989). Talonhallinnan keskikesto piteni näiden välillä 16 vuodesta 25 vuoteen, mikä johtui keskieliniän pitenemisestä. Lähisuvusta saatu sukutila pysyi suvussa todennäköisemmin kuin ulkopuolelta hankittu ostotila, vaikka näiden ero pienenikin kaudella II. 1930-luvulla yhä toimineista kantatiloista oli samassa suvussa pysynyt 100–150 vuoden ajan suhteellisesti useampi kuin vertailukohtana käytetyssä laajassa ruotsalaisessa tutkimuksessa. Vain Torttilassa ryhmäkylä hajosi ja viljelymaan määrä kasvoi siten, kuin ympäristöhistoriassa yleensä esitetään. Lammaisissa ryhmäkylästä katosivat talot, kunnes jäljellä oli vain yksi. Pirilässä ryhmäkylässä on yhä kolme taloa entisillä paikoillaan. Kaikkien kylien maankäyttöön vaikuttivat suurten laitosten kuten Satalinnan parantolan, Harjavallan voimalaitoksen ja Torttilan teollisuusalueen rakentamiset myöhempine laajennuksineen ja uusine asuinalueineen. Pääosa kaikkien kolmen kylän alueista on kuitenkin säilynyt maaseutumaisena. Vanhimmasta 1800-luvun rakennusperinnöstä on yhä jäljellä yhteensä 21 rakennusta viidellä eri kantatilalla. Niistä 1/3 on asuinrakennuksia, 1/3 talousrakennuksia ja 1/3 pienempiä rakennuksia kuten aittoja. Vanhimmat asuinrakennukset ovat nykyisten tietojen mukaan 1800-luvun alusta. Tutkimuksessa kootun viitekehyksen mukaan tämän tutkimuskohteen kehitystä selittävät kulloisetkin instituutiot, talonhaltijoiden oma toiminta, suuret laitokset, kantatilojen ja niiden hallinnan tilanteet, yhteiskunnan ja maatalouden yleinen kehitys ja tilanne sekä sattumat. Hyvin yleisistä teorioista tutkimuskohteen kehitystä selitti parhaiten Giddensin strukturaatioteoria täydennettynä MacRaildin ja Taylorin esittämällä tavalla mm. mentaalisilla rakenteilla kuten asenteilla.

Tutkielman lähtökohtana on havainto siitä, että internetissä tapahtuva parinetsintä on kokenut merkittäviä muutoksia tarkasteluajanjaksolla 1996–2015. Nettideittailusta on hyvin lyhyessä ajassa tullut suositumpaa ja sosiaalisesti hyväksyttävämpää. Tutkielman tarkoituksena on luoda yleiskatsaus suomalaisesta nettideittauksesta ilmiönä, tarkastella siihen liittyvää asenteiden muuttumista sekä asettaa deittailun ja siihen liittyvien mielikuvien muutokset ajalliseen perspektiiviin. Samalla tutkielma pyrkii kiinnittymään suomalaisen nettideittailuaiheisen tutkimuksen kenttään ja täydentämään sitä omalta osaltaan. Työn pääasiallisena aineistona on käytetty tekijän työtä varten keräämää 195 vastaajan internet-kyselyaineistoa, jossa vastaajia on pyydetty määrittämään omaa sekä muiden suhtautumista nettideittailuun sekä omia motiiveja lähteä etsimään seuraa deittipalstan kautta. Täydentävänä aineistona toimii Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien sekä Ylen nettideittailuaiheinen uutisointi vuosilta 2006–2015. Näiden kautta on pääosin laadullisen analyysin keinoin pyritty havainnoimaan nettideittailun kokemia muutoksia tutkimusajanjaksolla. Aineiston pohjalta voidaan esittää, että siinä missä nettideittailu on sen alkuaikoina näyttäytynyt pienen, marginaalisen joukon seuranetsintätapana, ei sen käyttäjäkuntaa voida nykypäivänä määrittää kovinkaan selkeästi. Nettideittailu ei ole sidottu ikäryhmään, koulutustasoon tai sukupuoleen vaan käyttäjistä muodostuu varsin heterogeeninen joukko. Nettideittipalveluiden käyttäjämäärät ovat kasvaneet, teknologia kehittynyt ja deittailun ympärillä käyty keskustelu lisääntynyt, mutta asenteiden muuttumisesta ei voida esittää yksiselitteistä tulkintaa. Asenteiden ei voida sanoa muuttuneet selkeästi negatiivisesta positiiviseen, vaan pikemmin hajautuneen niin, että osan mielikuvat ovat neutraaleja tai positiivisia ja osan erittäin negatiivisia. Aineiston pohjalta suomalainen nettideittailu näyttäytyy pääosin vakavamielisenä parisuhteen etsimisen väylänä, jonka rinnalla on kasvava joukko nuoria aikuisia, joille nettideittailu on paitsi keino löytää parisuhde, myös tapa viettää aikaa ja tavata uusia ihmisiä ennalta määrittelemättömin tarkoitusperin. Koska deittailu oli suurimmalle osalle käyttäjistä vakavaa parinetsintää, aiheutti seuran löytämisen vaikeus monille myös suuria pettymyksiä. Erityisesti miehet olivat heikossa asemassa deittipalstoilla naisten vähäisestä määrästä johtuvan kilpailun vuoksi. Suurelle osalle vastaajista nettideittailu rinnastui perinteisiin seuranetsintäkeinoihin tai näyttäytyi jopa niitä parempana, ja aineiston pohjalta voikin olettaa nettideittailun suosion lisääntyvän entisestään ja raivaavan tiensä yhteisen harrastusten tai baarin kaltaiseksi 'perinteiseksi' tapaamispaikaksi.

The crisis of party in political science refers to political parties’ inability to perform their functions in representative democracy. Parties seem to have lost their connection to their supporters as the ideological cleavages of the modern society have faded. However, despite their difficulties, political parties have maintained their institutionally established status in western democracies. The aim of this thesis is to study the challenges of political parties in contemporary Finland and how they have been able to respond to difficulties they have encountered. This thesis was carried out as a qualitative case study by examining the challenges one Finnish party has encountered and its responses to the crisis. The examined case is the National Coalition Party in the first decade of the 21st century. In Finnish context the case represents the leading edge of change and in Western European context it can be seen as a typical case. The research data consists of discussions on the party’s challenges and renewal, minutes of meetings, strategy reports and newspaper articles, the interview of the party secretary and the campaign material. Data and methodological triangulation has been used in order to describe the case as clearly as possible, which in turn could be used as a basis for understanding the responses of Finnish political parties to the crisis of party in general. The main challenges for the National Coalition Party according to its own experience are related to its heterogeneity and faulty image, which made the message of the party unconvincing. In its own view the problems could be solved by responding to the changing society by renewing its politics. The key improvements implemented were renewed ideology, strategy and communications. The renewals risk, however, the authenticity of its message and thus the party has emphasized its ideological roots. The case studied reveals that the need of renewals is relevant to all political parties whose existence relies on social cleavages. At the same time they have to legitimate the changes and stay connected to their traditional ideology and constituency by declaring the authenticity behind their actions.

Tutkielman tavoitteena on ymmärtää, onko ajatuspajoilla valtaa ja millaisia vallankäyttäjiä ne ovat. Ajatuspajoja kannattaa tutkia, koska niillä on aiempaa enemmän valtaa. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti ajatuspajoja uusliberalismin levittäjinä. Tarkka tutkimuskysymys on, käyttävätkö ajatuspajat tiedontuotantoon perustuvaa valtaansa edelleen uusliberalismin levittämiseen? Tätä tutkitaan analysoimalla, uusintavatko Chatham Housen (The Royal Institute of International Affairs), Center for European Policy Studiesin (CEPS) ja Bruegelin kirjoitukset Euroopan taloudesta vuosina 2008 ja 2012 uusliberalismia. Nämä vaikutusvaltaisimmat Brysselissä toimivat ajatuspajat valitaan James McGannin listauksen perusteella. Tutkielmassa muodostetaan tutkimuskirjallisuuden valossa kolme hypoteesia, jotka toimivat tutkimuskysymyksen ja johtopäätösten taustaoletuksina. Tutkielman valtateoria nojaa Michel Foucault’n, Stephen Lukesin, Clarissa Rile Haywardin, Stefano Guzzinin, Michael Barnettin, Raymond Duvallin, Norman Fairclough’n ja Alexander Wendtin näkökulmiin. Valta käsitetään rajoittavana ja tuottavana: toimijat tuottavat ja rajoittavat rakennetta (totuutta ja tietoa), joka taas rajoittaa toimijuutta ja tuottaa koko toimijan subjektina. Valta on kykyjen, arvojen, agendan, intressien, normien ja identiteetin tuottamista ja rajoittamista. Ajatuspajat määritellään episteemiseksi yhteisöksi ja uusliberalismi hegemoniseksi epistemeksi eli kuplaksi, jonka kautta ymmärretään maailmaa ja tuotetaan sosiaalisia faktoja. Tämän pohjalta muodostetaan ensimmäinen hypoteesi: ajatuspajoilla on mahdollisuus tiedon tuottamisen kautta käyttää valtaa rajaamalla mahdollisuuksia, tuottamalla normeja ja depolitisoimalla totuuksia. Toiseksi käsitellään tarkemmin ajatuspajoja toimijoina: määritelmää, historiaa ja vallankäyttöä. Ajatuspajat määritellään tiedontuottajiksi, jotka toimivat siltana akateemisen ja poliittisen maailman välillä. Toisen hypoteesin mukaan ajatuspajat ovat käyttäneet valtaa juuri tiedon tuottamisen kautta. Vallankäyttöä on sekä ajatuspajojen suositusten pohjalta tehtävät päätökset että totuuden tuottaminen ja rajoittaminen keskusteluun osallistumalla. Valta riippuu kontekstista ja perustuu muun muassa tuotetun tiedon nopeuteen, ajankohtaisuuteen, uutuuteen ja käytettävyyteen, hyviin yhteyksiin päätöksentekijöihin ja mahdollisesti hyviin rahallisiin resursseihin. Uusliberalismin määrittelyn, historian ja rahoitus- ja eurokriisin uusliberalismisuhteen läpikäymisen perusteella muodostetaan kolmas hypoteesi: Ajatuspajat ovat käyttäneet valtaansa levittämällä aktiivisesti uusliberalismia aina 1970-luvulta lähtien. Ne ovat olleet tärkeässä roolissa uusliberalismin nostamisessa hegemoniseen asemaan. Tutkielmassa tarkastellaan aineistoa Hayward R. Alkerin ja David Sylvanin, Fairclough’n, Foucault’n ja Ernesto Laclaun teorioihin perustuvan diskurssianalyysin kautta. Etsimällä määriteltyjä uusliberalismin kiinnekohtia analysoidaan, käyttävätkö tutkitut ajatuspajat tiedontuotantoon perustuvaa valtaansa uusliberalismin levittämiseen. Analyysin tuloksena on, että Chatham Housen, CEPSin ja Bruegelin tekstit uusintavat uusliberalismia totuutena, mutta ei yksisilmäisesti ja teoriasta poiketen. Monia uusliberalismin kiinnekohtia ei esiinny. Isoin ristiriita suhteessa teoriaan on valvonnan, koordinaation ja sääntelyn korostaminen. Kuitenkin ydinasioista pidetään kiinni ja aiemminkin on teoriasta poikettu vastaavasti: uusliberalismin täytäntöönpano on kasvattanut valtiota. Monessa tekstissä sääntelyn lisääminen halutaan myös tehdä uusliberalismin mukaisen uuskonstitutionalismin keinoin. Vaikka analyysi ei suoraan vastaa, vaikuttavatko ajatuspajat siihen, tuleeko eurooppalaisten päätöksentekijöiden maailmankuvasta uusliberalistinen, näyttää se, että vaikutusvaltaisimmat Brysselissä toimivat ajatuspajat (vahvimmin Chatham House) allekirjoittavat edelleen uusliberalistiset opit.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan vuonna 2008 alkaneen maailmanlaajuisen finanssikriisin vaikutuksia globaalihallinnan toimintaperiaatteista ja etenkin finanssijärjestelmän poliittisesta hallinnasta käytyyn keskusteluun. Tarkastelun kohteena on Aasian finanssikriisin yhteydessä syntynyt G20-ryhmä. Erityistä huomiota kiinnitetään vuosina 2008-2010 järjestettyyn viiteen G20-ryhmän huippukokoukseen. Tutkimuksessa kriisitilojen nähdään toimivan laukaisijoina uudenlaisille globaalihallinnan rakenteille. Kriisien katsotaan kyseenalaistavan vallitsevat käytännöt ja pakottavan toimijat etsimään uusia toimintamalleja epäonnistuneiden tilalle. Oletuksena on, että vuonna 2008 alkanut finanssikriisi synnytti murrostilan, jossa uudenlaisten arvojen ja periaatteiden on mahdollista nousta esiin. Tutkimuskysymyksenä on, miten vuonna 2008 alkanut finanssikriisi on muokannut G20-ryhmän kautta rakennettua globaalihallinnan konsensusta ja periaatteita? Tutkimuskysymystä lähestytään tarkastelemalla millaista globaalihallinnan toimijaa G20-ryhmästä ollaan tutkimusaineistosta välittyvän narratiivin perusteella luomassa ja miten tämä narratiivi suhtautuu aikaisempiin talousoppeihin, erityisesti globaalihallinnan periaatteiden taustalla aikaisemmin voimakkaasti vaikuttaneeseen uusliberalismiin. Tutkimuskysymystä taustoitetaan tarkastelemalla globaalin finanssiarkkitehtuurin historiaa ja nykytilaa. Taustoituksessa keskitytään etenkin Bretton Woods -järjestelmän romahduksen jälkeiseen aikaan, uusliberalistisen talousideologian nousuun ja Gryhmien merkitykseen globaalihallinnan toimijoina. Teoreettisessa viitekehyksessä pohditaan arvojen ja periaatteiden merkitystä globaalihallinnan sääntelymekanismien taustalla ja tarkastellaan kriiseistä käytyä teoreettista keskustelua etenkin JOrgen Habermasin kriisiteoriaan peilaten. Kriiseistä käyty keskustelu liitetään erityisesti finanssikriiseihin ja niiden vaikutuksiin. Työn metodologisena viitekehyksenä toimii narratiivinen analyysi, jonka avulla tutkitaan millaiset teemat ja periaatteet nousevat tutkimusaineistossa tärkeimmiksi ja miten yksittäiset tapahtumat suhteutetaan merkityksiä sisältäviksi narratiivisiksi kokonaisuuksiksi. Tutkimusaineisto koostuu G20-ryhmän finanssikriisin aikaisten huippukokousten julkilausumista, lehdistötiedotteista sekä viidestä G20-aiheisesta julkaisusta, joissa G20-maiden poliitikot ja asiantuntijat tarkastelevat ryhmän toimintaa eri näkökulmista. G20-ryhmän finanssikriisin aikaiset kokoukset käsitetään prosessina, jossa rakennetaan uudenlaista periaatteellista pohjaa globaalin finanssijärjestelmän poliittiselle hallinnalle. Narratiivisen analyysin avulla vuoden 2008 finanssikriisistä rakentuu kuva siirtymäkautena, jonka aikana vapaiden markkinoiden kyvykkyys itsesäätelyyn kyseenalaistetaan ja vapaan markkinatalouden nähdään olevan häiriötilassa. Poliittisena vastauksena finanssikriisin synnyttämään globaaliin haasteeseen nähdään kansainvälinen yhteistyö, joka perustuu valtioiden väliseen talouspoliittiseen koordinointiin ja finanssimarkkinoiden järkevään sääntelyyn. Sääntelyn lisäämistä kannatetaan, mutta toisaalta puolustetaan vapaan markkinatalouden periaatteita ja huolehditaan ylisääntelyn haitoista.

Tässä Pro Gradu -tutkielmassa tarkastellaan hygienian historiaa Suomessa. Infektioiden aiheuttama hengenvaara on radikaalisti vähentynyt, mutta immuunivälitteisistä sairauksista on tullut ihmisten uusi, koko ajan lisääntyvä haitta. Työssä tarkastellaan asiantuntijoiden ilmentämää ihmisen ja mikrobin suhdetta Duodecim-lehdessä. Huomio kiinnitetään tiedon merkitykselle, suhteen rakentumiselle, muutoksille ja seurauksille. Tavoitteena on luoda kokonaiskuvaa siitä, miten ajatukset terveellisen elämän saavuttamisesta mikrobikontekstissa ovat muuttuneet asiantuntijoiden puheessa. Tutkimusstrategiana on tarkastella oppia terveellisestä elämästä kahdella aikakaudella 1890- ja 2010-luvuilla. Tutkimuskysymyksinä on minkälaiseksi asiantuntijat näkevät mikrobien aiheuttaman ongelman, miten ongelmaa selitetään ja miten ongelman nähdään ratkeavan. Ratkaisut kuvaavat asiantuntijoiden tavoitteita ihmisen ja mikrobin suhteelle. Aineistona on Duodecim-lehti. Otantana ovat artikkelit, joissa esiintyy sana mikrobiomi. Tämä rajaa analyysin vuosiin 2009-2017 ja 52 artikkeliin. Tutkimusmenetelmänä on laadullisen tutkimuksen piiriin kuuluva sisällönanalyysi. Yhdistän sekä aineistolähtöistä että teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Teoreettisissa lähtökohdissa aihetta lähestytään asiantuntijuuden, sosiaalisen konstruktionismin ja antroposeenin kautta. Tutkimuskontekstina ovat lääketieteen piirissä esitetyt hygienia- ja biodiversiteettihypoteesit, jotka olettavat immuunivälitteisten sairauksien, kuten astman ja tyypin 1 diabeteksen lisääntymisen liittyvän kaupungistuneeseen länsimaiseen elinympäristöön ja elintapoihin sekä luonnon monimuotoisuuden kaventumiseen. Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että asiantuntijat nostivat ongelmaksi puheessaan 1890-luvulla tauteja ja kuolemaa aiheuttavat mikrobit. 2010-luvulla ongelmaksi nousivat ihmisen mikrobiston muutokset ja epätasapaino, jotka häiritsevät immuniteettia ja aiheuttavat immuunivälitteisiä sairauksia. Suurin muutos on tapahtunut asiantuntijoiden käsityksessä, että mikrobit eivät ole vain vaarallisia terveydelle vaan jopa hyödyllisiä. Asiantuntijat selittivät ongelmaa 1890-luvulla likaisessa ympäristössä olevalla tartunnan vaaralla. Nykyistä ongelmaa selitetään ympäristön mikrobiniukkuudella. Molemmissa ongelmien keskuksena nähtiin kaupungit. 1890-luvulla saastaiset kaupungit ja 2010- luvulla liian puhtaat kaupungit. Ratkaisuksi nähtiin 1890-luvulla yleinen puhtauden strategia ja 2010-luvulla mikrobiston muokkaus. Mikrobiston muokkauksen käytäntöinä on altistaa ihmistä mikrobeille. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että asiantuntijoiden tavoitteet ihmisen ja mikrobiston suhteelle ovat muuttuneet. Terveellinen elämä nähtiin 1890-luvulla saavutettavan välttämällä kontakteja mikrobien kanssa ja 2010-luvulla vuorovaikuttamalla mikrobien kanssa. Mikrobiston epätasapainon tulevissa ratkaisuyrityksissä on tärkeää kiinnittää huomio mikrobien haitallisuuden ja hyödyllisyyden ristiriitaan. Ristiriitaa ymmärtää paremmin, kun se sijoitetaan historialliseen kontekstiin eli miten ihmisen ja mikrobin suhde on rakentunut ja vaikuttanut ihmisiin viimeisen sadan vuoden aikana.