Browsing by Subject "Ruotsi"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2022)Suomen ja Ruotsin Euroopan unionin jäsenyyksien myötä maat lähtivät aktiivisesti yhteisvoimin edistämään Baltian maiden integroitumista läntisiin yhteistyöasetelmiin. Unioniin kohdistunut Suomen ja Ruotsin painostus kattavammalle Baltia-politiikalle lähensi Baltian maita lännen vaikutuspiirin kanssa, nostaen samalla pintaan kansainvälistä kenttää halkovia kysymyksiä turvallisuudesta ja vakaudesta, sekä yksittäisten valtioiden-, kansainvälisten instituutioiden ja suurvaltojen turvallisuuspoliittisista intresseistä liittyen Baltian turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen 1990-luvun puolivälissä Tutkielman tutkimusaihe on rajattu Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön Baltiassa ja maiden välikäsirooliin EU-lähtöisessä Baltia-politiikassa 1990-luvun puolivälissä. Tutkimusaihetta käsitellään ja keskeiset argumentit muodostetaan liberalismin ideologisen laajentumisen-, vallan-, turvallisuuden- ja monikansallisen turvallisuuspoliittisen yhteistyön laajemman tutkimuksellisen keskustelun kontekstista. Tutkielman ongelmanasettelua testataan seuraavilla tutkimuskysymyksillä: miksi Suomen ja Ruotsin välikäsirooli EU-lähtöisessä Baltia-politiikassa edisti maiden turvallisuuspoliittisia intressejä? Miksi EU-lähtöinen välikäsirooli oli Suomen ja Ruotsin kansainvälisen aseman kannalta merkityksellistä? Miksi vallan ulottuvuudet konkretisoituvat Baltia-kysymykseen? Tutkielman primääriaineisto koostuu Ulkoministeriön arkistoaineistosta ”Tukholman R-sarja”, ja Suomen 6.6.1995 valtioneuvoston selonteosta eduskunnalle; ”Turvallisuus muuttuvassa maailmassa”-julkaistusta alkuperäisaineistosta, sekä Ruotsin hallituksen propositiosta 1994/95:160; ”Sveriges samarbete med Central- och Östeuropa”-julkaistusta alkuperäisaineistosta. Tutkimusaineiston tutkimusmenetelmänä on käytetty induktiivista sisällönanalyysiä. Tutkimusaineistoa on analysoitu vallan ulottuvuuksien viitekehyksestä. Tutkimusaiheen keskeiset käsittelyteemat muodostuvat hyvän naapuruuden johtavasta periaatteesta, historiallisesta yhteydestä, turvallisuuspoliittisen tyhjiön eli harmaan alueen merkityksestä; Venäjän-, EU:n- ja kansainvälisen yhteisön roolista sekä turvallisuuden luonteesta ja Baltian kytkennästä. Tutkimusaineiston keskeisten tulkintojen ja johtopäätösten avulla tutkielma havainnollistaa, kuinka Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittinen yhteistyö Baltiassa sekä maiden välikäsirooli EU-lähtöisessä Baltia-politiikassa edisti Suomen ja Ruotsin kansallisia intressejä kansainvälisen yhteisön normien ja periaatteiden mukaisessa linjassa. Baltian maiden turvallisuus- ja vakauskehitys edisti myös Suomen ja Ruotsin turvallisuutta ja vakautta. Suomelle Baltian maiden tukeminen merkitsi Suomen aseman vakiintumista kansainvälisessä yhteisössä diplomatian puitteissa. Ruotsi puolestaan painotti Baltian tukemisen hyötyjen vahvistavan Ruotsin toteuttamaa lähialuepolitiikkaa ja siten myös Ruotsin turvallisuutta. Suomen ja Ruotsin kansallisten tavoitteiden eroista huolimatta molemmat maat katsoivat, että niiden oma panos Baltiassa tuki kansainvälistä turvallisuus- ja vakauskehitystä, jolla oli suoria kansallisia turvallisuuspoliittisia vaikutuksia ja merkityksiä Suomelle ja Ruotsille. Vallan ulottuvuuksien näkökulmasta tarkasteltuna Suomi ja Ruotsi asettuivat kansainvälisen yhteisön ja Baltian maiden väliin. Kyseisessä asetelmassa kollektiivin muodostama voima ylläpitää kansanvälisen yhteisön hegemoniaa, josta Suomi ja Ruotsi katsoivat hyötyvänsä suorasti tai epäsuorasti. Asetelmassa Suomi ja Ruotsi olivat kollektiivin valtaa vastaanottavassa asemassa, mutta samalla myös valtaa välittävinä osapuolina, jossa asetelman viimekäden valtaa vastaanottavat osapuolet olivat Baltian maat. Kansainvälisen yhteisön jäseninä Suomi ja Ruotsi hyötyivät asemastaan yhteisössä, mutta samalla ne toimittivat välikäsiroolin virkaa kansainvälisen yhteisön intressien edistämiseksi Baltiassa.
-
(2013)Tämä tutkimus sai alkunsa kiinnostuksesta selvittää, eroavatko suomalaisten ja ruotsalaisten käsitykset hyvästä johtajuudesta toisistaan ja jos, miten eroavaisuudet näkyvät johtajien itsensä omaa johtajuuttaan koskevissa kuvauksissa. Aluksi tutkimuksessa keskitytään kartoittamaan, millaisia eroja suomalaisessa ja ruotsalaisessa johtajuudessa on olemassa olevan tutkimusperinteen nojalla. Kirjallisuuden perusteella käy ilmi, että kulttuuri, viestintä ja johtajuus kietoutuvat toisiinsa niin olennaisesti, ettei yhdestä voi puhua ilman toista. Suomalaisessa ja ruotsalaisessa kulttuurissa on paljon yhteistä kuten matala valtaetäisyys, tasa-arvoisuus ja korkea tarve välttää tulevaisuutta koskevaa epävarmuutta. Viestintä on molemmissa kulttuureissa luonteeltaan kaksisuuntaista ja sanallisella viestinnällä on suurempi painoarvo kuin nonverbaalilla viestinnällä. Erojakin kuitenkin on: suomalaiset ovat tyypillisesti suoraviivaisempia, kun taas ruotsalaiset korostavat keskustelun merkitystä. Johtajuuden kontekstissa kulttuurierot voivat johtaa ristiriitoihin, sillä suomalainen johtajuus on luonteeltaan autoritäärisempää kuin ruotsalainen. Ruotsalaiset painottavat suomalaisia enemmän muodollisten sääntöjen ja käytäntöjen noudattamista ja konsensuksen merkitystä. Suomalaisten päätöksenteossa tyypillistä taas on kirjoittamattomien sääntöjen noudattaminen ja se, että etenkin ristiriitatilanteissa johtajan sana on 'laki'. Empiirinen tutkimusaineisto koostuu 120 suomalaisen ja 120 ruotsalaisen keskijohdon tehtävissä toimivan henkilön LinkedIn-profiileista. LinkedIn on verkossa toimiva rekrytointi- ja ammatillinen verkostoitumispaikka. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty etnografista sisällönanalyysiä, joka tähtää sekä kvantitatiivisiin että kuvaileviin tuloksiin. Vaikka aineiston koodaus pohjaa teoriasta nouseviin luokkiin kuten perinteisessäkin sisällönanalyysissä, etnografisessa lähestymistavassa olennaista on myös se, mikä jää etukäteen valittujen luokkien ulkopuolelle. Analyysin tuloksena syntyy siis myös uusia käsiteluokkia. Analyysin eoreettinen viitekehys perustuu GLOBE-tutkimusprojektin (House et al. 2004) mukaisiin kuuteen globaaliin johtajuuden ulottuvuuteen. Nämä ovat ulottuvuudet ovat 1. karismaattinen/arvopohjainen (charismatic/value-based) johtaminen, 2. tiimisuuntautunut (team oriented) johtaminen, 3. osallistava (participative) johtaminen, 4. ihmissuuntautunut (humane oriented) johtaminen, 5. autonominen (autonomous) johtaminen sekä 6. itsesuojeleva (self-protective) johtaminen. Teorian ulkopuolelta aineistosta hahmottuu myös neljä uutta johtajuuden ulottuvuutta. Nämä ovat monimuotoisuuteen suuntautunut (diversiteettisuuntautunut) johtajuus, valmentava johtajuus, muutosjohtajuus sekä käytäntökeskeinen (organisoiva) johtajuus. Yleisesti ottaen ruotsalaiset profiilit sisältävät enemmän kuvailua kuin suomalaiset. Myös kontakteja ja muiden antamia suosituksia on lukumääräisesti enemmän. Kuvien käytössä ei ole merkittävää eroa. Johtajuuden kuvailussa yhteistä molemmille on karismaattisen/arvopohjaisen johtajuuden sekä tiimisuuntautuneen johtamisen vahva korostaminen. Suurimmat eroavaisuudet liittyvät teoriapohjaisista ulottuvuuksista ihmissuuntautuneeseen johtamiseen ja teorian ulkopuolelta esiinnousseista kategorioista monimuotoisuuden johtamiseen, johtamiseen käytännöllisenä toimintana (organisointina), johtamiseen valmennuksena sekä johtajuuteen muutoksen liikkeellepanona ja hallitsemisena. Tulosten perusteella Suomessa ideaaleja johtajuuden ulottuvuuksia ovat karismaattinen/arvopohjainen johtajuus, tiimisuuntautunut johtajuus, monimuotoisuuden johtaminen sekä johtajuus mentorointina/valmennuksena. Johtajalta toivottuja ominaisuuksia ovat tehokkuus, suorituskeskeisyys, visionäärisyys ja päättäväisyys, kyky parantaa tiimin tehokkuutta ja tuloksia, kyky johtaa monimuotoisia, monikansallisia ja/tai maantieteellisesti hajanaisia tiimejä, kyky toimia alaisten valmentajana tai mentorina sekä taito hyödyntää muutosta organisaation kehittämisessä. Ruotsissa ideaaleja johtajuuden ulottuvuuksia taas ovat karismaattinen/arvopohjainen johtajuus, tiimisuuntautunut johtajuus, ihmissuuntautunut johtajuus sekä johtajuus käytännöllisenä toimintana. Hyvän johtajan ominaisuuksina pidetään innostavuutta, luovuutta, organisointitaitoa, visionäärisyyttä sekä ihmissuuntautuneisuutta ja hyviä sosiaalisia taitoja. Kaiken kaikkiaan empiiriset tutkimustulokset ovat linjassa aiemman tutkimusperinteen kanssa. Aineistossa kiehtovaa on se, että profiilit on tuotettu 'markkinointitarkoituksiin'. Aiemmin tällaiset tiedot olivat yksityisiä, ja lisäksi itsensä markkinoimista on perinteisesti pidetty erityisesti suomalaisille hankalana toimintana. Nyt tiedot ovat kenen tahansa helposti löydettävissä. Palvelun luonteen huomioiden voi olettaa, että profiilia kirjoittaessaan ainakin useimmat miettivät sisällön vetovoimaa työnantajan näkökulmasta, toisin sanoen markkinoivat itseään hyvinä työntekijöinä. Se, mitä ihmiset itsestään kertovat, kertonee jotain myös yhteiskunnallisista arvostuksista tai ainakin siitä, mitä ihmiset ajattelevat arvostettavan työelämässä. Mielenkiintoinen kysymys on myös se, mitä profiileissa jätetään sanomatta – esimerkiksi yli puolet suomalaisista ei tuonut millään tavoin esiin johtajan kykyjään eikä yhdessäkään analysoidussa profiilissa mainittu sanaa 'kunnianhimoinen', vaikka kaikki tutkittavat henkilöt ovat ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita uusista työtehtävistä.
-
(2018)Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomen ja Ruotsin poliittisia suhteita vuosina 1990 – 1991 maiden integraatiopolitiikan kautta. Tutkielma käsittelee Ruotsin muuttunutta integraatiopoliittista linjaa ja sen vaikutuksia maiden suhteisiin. Esiin nousevat erityisesti Ruotsin hallituksen uusi integraatiopoliittinen linja, Ruotsin ulkoministerin Sten Anderssonin tästä poikennut lausunto marraskuussa 1990 sekä Ruotsin ilmoituksen myötä muuttunut turvallisuuspolitiikka, joka liukui puolueettomuudesta kohti sotilaallista liittoutumattomuutta. Tutkielmassa analysoidaan, kuinka Ruotsin päätös anoa EY-jäsenyyttä vuonna 1991 kaikkine episodeineen vaikutti Suomen ja Ruotsin suhteisiin. Samalla tarkastellaan niitä tekijöitä, jotka heikensivät maiden välisiä suhteita, maiden puolueettomuuspolitiikan eroja sekä ETA-neuvottelujen merkitystä maiden integraatiopolitiikalle. Keskeisiä toimijoita, joita tarkastellaan tässä tutkimuksessa, ovat Suomen ja Ruotsin ulkopolitiikan ylin johto sekä maiden ulkoministeriöiden korkeat virkamiehet. Ulkoministeriö arkiston raportit vuosilta 1990 – 1991, joista suurin osa on kirjoitettu Suomen Tukholman suurlähetystössä, muodostavat merkittävimmän osan aineistosta. Lisäksi perehdytään aikalaiskeskusteluun suomalaisen ja ruotsalaisen sanomalehtiaineiston avulla. Tukea päätelmille tarjoavat seminaariesitelmät ja muu arkistomateriaali sekä sekundäärilähteenä muistelma- ja tutkimuskirjallisuus. Keskeisenä tutkimustuloksena esitetään, että Ruotsin integraatiopolitiikka syksyllä 1990 heikensi Suomen ja Ruotsin kahdenvälisiä suhteita. Lisäksi esitetään, että seurannut kehitys osoitti Suomen ja Ruotsin ulko- ja turvallisuuspoliittisen suhteen muuttuneen kylmän sodan päättyessä. Suomessa Ruotsin EY-jäsenyydestä huolestuttiin monesta syystä. Jäsenyys vaaransi Suomelle tärkeät ETA-neuvottelut, osoitti maiden puolueettomuuspolitiikan erot ja näytti, että Ruotsissa sisäpoliittiset motiivit ajoivat Suomen edun ohitse. Tutkimustuloksena esitetään myös, että Suomen ja Ruotsin heikentyneet suhteet näkyivät myös henkilötasolla. Erityisesti presidentti Mauno Koivisto näki Ruotsin kehityksen vaarantavan Suomen integraatiopoliittisen linjan. Tästä huolimatta myös Suomessa alkoi pohdinta ETA:n vaihtoehdoista viimeistään keväällä 1991. Ruotsin ilmoitus syksyllä 1990 aloitti Ruotsissa uudenlaisen ulkopolitiikan ajan, mikä aiheutti Suomessa hämmennystä sekä pettymystä. Tästä huolimatta tarkastellulla ajanjaksolla Suomen ja Ruotsin kanssakäyminen oli hyvin tiivistä ja tulehtuneita suhteita pyrittiin myös korjaamaan aktiivisesti.
-
(2021)Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Valtiotieteiden maisteri Opintosuunta: Poliittinen historia Tekijä: Engelberg Anton Matti Olavi Työn nimi: Pohjoismainen yhteistyö ja Baltian ankkuroiminen muuhun Eurooppaan: Ruotsin odotukset Suomen EU-jäsenyysprojektista 1992–1994 Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Tammikuu 2021 Sivumäärä: 90 Avainsanat: Euroopan unioni, Euroopan integraatio, EU-jäsenyys, pohjoismainen yhteistyö, ulko- ja turvallisuuspolitiikka, Suomi, Ruotsi, Baltia. Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: Ohjaaja Pauli Kettunen Tiivistelmä: Tutkielma käsittelee Ruotsin valtiojohdon suhtautumista Suomen ulkopoliittiseen suunnanmuutokseen kohti EU-jäsenyyttä vuosien 1992–1994 aikana. Aihe on ajankohtainen Itämeren alueen turvallisuuspoliittisen keskustelun myötä. Tutkielmassa hyödynnetään Reinhart Koselleckin määritelmää odotushorisontista, jonka mukaan yksilön kokemukset ja odotukset ovat nykyhetkeen heijastuvia käsityksiä menneestä ja tulevasta. Tutkielman pääasiallinen lähdeaineisto koostuu Ruotsin ulkoministeriön (Utrikesdepartementet) arkistossa säilytettävistä Ruotsin Helsingin suurlähetystön raporteista vuosilta 1992–1994 koskien Suomen EU-jäsenyysneuvotteluja ja pohjoismaista yhteistyötä. Ruotsin Helsingin lähetystön raporteissa käsiteltiin Venäjän tilannetta aluksi enemmän turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta, kun maa oli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen sekavassa tilassa. Lähetystöraporteissa nähtiin luontevana, että pohjoismainen yhteistyö jatkuu unionin jäseninä. Erilaista suhtautumista yhteistyön luonteeseen havaittiin kuitenkin siinä, tulisiko maiden muodostaa EU:n sisään omia etujaan ajava ryhmittymä. Ruotsissa Pohjoismaita ja laajempaa Itämeren aluetta käsiteltiin aineiston perusteella alueellisena intressiblokkina, mitä suomalaiset poliitikot puolestaan vierastivat. Raporteista oli nähtävissä Ruotsin valtiojohdon huoli Saksan vaikutusvallan kasvusta Suomessa. Ruotsin ja Suomen EU-jäsenyyksien odotettiin tarkastellulla ajanjaksolla vaikuttavan myönteisesti Baltian maiden tulevaan kehitykseen. Pääministeri Carl Bildtin Ison-Britannian hallitukselta saamaa länsimaiden Baltian-politiikan koordinointitehtävää voidaan pitää osoituksena siitä, että nämä odotukset heijastivat laajempia länsimaisia tavoitteita.
-
(2020)Euroopan talous- ja rahaliitto voidaan nähdä huipentumana kehitykselle, jossa Euroopan poliittista yhtenäisyyttä edistetään taloudellisen integraation keinoin, jatkumona Pariisin sopimuksessa alkunsa saaneelle Euroopan hiili- ja teräsyhteisölle. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna on selvää, ettei talous- ja rahaliittoa voida kattavasti selittää vain yhdestä näkökulmasta. Aiemmassa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa useiden Euroopan maiden talous- ja rahaliiton jäsenyyspäätöksen on todettu olleen lähinnä poliittinen. Analysoitaessa päätöksenteon perusteluita on kuitenkin otettava huomioon aiheen sekä poliittinen että taloudellinen puoli. EMU-jäsenyyttä koskevan päätöksenteon perustan voi todella vahvistaa vain ottamalla tarkasteluun mukaan myös päätöksentekotilanteessa esitetyt taloudelliset perustelut. Suomi ja Ruotsi tarjoavat tätä tarkoitusta varten erinomaisen tutkimusalustan, sillä 1990-luvun puolivälissä maat muistuttivat toisiaan paitsi yhteiskuntamallin ja kulttuurin myös kansantalouden piirteiden osalta. Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten ja ruotsalaisten kansanedustajien käyttämiä taloudellisia argumentteja, viittauksia ja väitteitä, joita esitettiin maan talous- ja rahaliiton jäsenyyttä käsitelleissä keskeisimmissä valtiopäiväkeskusteluissa vuosina 1996–1998. Tarkastelun pyrkimyksenä on valottaa Suomen ja Ruotsin poliittisten päättäjien päätöksenteon perusteluja maan jäsenyydestä talous- ja rahaliitossa. Suomen eduskunnan osalta tarkastellaan täysistuntojen pöytäkirjoja 20.–21.5.1997 sekä 14.–16.4.1998. Ruotsin osalta tarkastellaan valtiopäivien debatt i kammaren -debattien pöytäkirjoja (riksdagens protokoll) 6.11.1996, 5.6.1997 ja 4.12.1997. Tutkielman metodina käytetään historiantutkimukselle perinteistä aineistolähtöistä tutkimustapaa, jota täydennetään argumentaatioanalyysillä ja tieteen retoriikalla. Tutkimusvaiheessa aineistosta on tunnistettu ne puheenvuorojen osat, joissa on taloudellista sisältöä. Näitä tekstikatkelmia on tarkasteltu lähemmin sen selvittämiseksi, onko kyseessä taloudellinen tai taloustieteelliseen tutkimukseen tukeutuva perustelu maan jäsenyydelle talous- ja rahaliitossa. Analyysin ytimessä on näiden havaintojen vertaileminen hallituksen ja opposition välillä ja kesken sekä Suomen ja Ruotsin välillä. Viimeisessä vaiheessa tehdyt havainnot on luokiteltu EMU:n hyötyjä ja haittoja koskevan aiemman tutkimuksen perusteella loogisen analysoimisen ja tutkimuskysymyksiin vastaamisen mahdollistamiseksi. Tutkielman keskeisimmät tulokset voidaan tiivistää kolmeen kohtaan. Ensinnäkin sekä Suomessa että Ruotsissa talous- ja rahaliiton vaikutukset työttömyystasoon saivat merkittävästi huomiota. Maiden keskusteluteemojen suurin eroavaisuus koski palkkajoustoja ja niiden ehkäisyä, joita käsiteltiin Suomessa kaikkien osapuolten puheenvuoroissa kaikissa tarkastelluissa täysistunnoissa, mutta Ruotsissa ei juurikaan. Toiseksi sekä Suomessa että Ruotsissa EMU-jäsenyyttä vastustaneet keskittyivät jäsenyyttä kannattaneita voimakkaammin kysymyksen taloudellisiin ydinkohtiin. Kolmantena havaintona on, että Suomessa myös EMU:n kannattamiselle esitettiin suhteessa enemmän taloudellisia perusteluja kuin Ruotsissa, jossa puolestaan korostettiin Suomea enemmän talous- ja rahaliiton jäsenyyden avulla saavutettavissa olevia vaikutusmahdollisuuksia kansainväliseen rahapoliittiseen päätöksentekoon. Tutkimuksen ensimmäisen johtopäätöksen mukaan talous- ja rahaliiton jäsenyyden puolesta ja sitä vastaan argumentoitiin taloudellisten perustelujen, viittausten ja väitteiden avulla pitkälti samalla tavalla Suomessa ja Ruotsissa. Maat tekivät siten pääasiassa samanlaisten taloudellisten perustelujen nojalla vastakkaiset ratkaisut. Toisena johtopäätöksenä on, että Suomen ja Ruotsin parlamentaarisen kentän eroavaisuuksilla ja puolueiden keskinäisillä valtasuhteilla vaikuttaa olleen keskeinen rooli maiden päätöksenteossa talous- ja rahaliiton jäsenyydestä, mikä vahvistaa entisestään käsitystä politiikan ja talouden voimakkaasta yhteen kietoutumisesta. Tutkielman kolmantena johtopäätöksenä voidaan kuitenkin todeta, että taloustieteellisen tutkimuksen perusteella sekä Suomessa että Ruotsissa EMU-jäsenyyttä vastustaneilla edustajilla oli esittää painavampia perusteluja liiton ulkopuolelle jäämiseksi kuin jäsenyyden puolustajilla. Lisäksi suoraan tutkielman tutkimuskysymyksistä irrallisena neljäntenä johtopäätöksenä voidaan todeta, että talous- ja rahaliiton jäsenyyskysymys on ollut sekä suomalaisille että ruotsalaisille kansanedustajille vaikea asiakysymys, jonka täysipainoinen pohtiminen taloudellisesta näkökulmasta olisi vaatinut selvästi syvällisempää taloudellista osaamista.
-
(2022)Goals: It’s been stated that one possible reason for faster revival of Swedish economy compared to Finnish after financial crisis could be found in the differences of wage formation and Sweden’s more flexible wages. The essential difference in wage formation between the countries is in meaning of wage norm that is reference point in Sweden and minimum raise in Finland. The goal of this thesis is to provide new data of wage flexibility in Sweden and also compare wage flexibility between Finland and Sweden during 1996‒2018. Aim is also to ponder whether Finland could learn something from Swedish wage formation model. Methods: Swedish data set belong to IFAU and it consists wage information of workers between 15- and 65-years-old. R. Uusitalo has given the Finnish numbers for this thesis, and they are from Statistics Finland data set that covers workers of all ages. The used analysis are surveying the basic statistics and distribution graphs, and regressions. Analysis only include full-time workers. Results: Waged were found rigid in both countries during 1996‒2018, and especially downward rigidity was pronounced. Distributions were skewed to the right, and there were more extreme values than in normal distribution. Finnish wages were more flexible than Swedish ones during the whole survey period: distributions were wider, kurtosis smaller and extreme values were higher. More over Swedish wage changes centered much more tightly towards median wage change. After financial crisis Swedish wage changes clustered even more around median wage increase and phase of wage increases decelerated in a manner that allowed median wage change to stay above inflation rate, and real wage growth continued during 2010’s. Median wage change fluctuated considerably more in Finland according to economic situation and inflation. There was some clustering around median after financial crisis, but not as much as in Sweden. There was a positive and powerful connection between companies’ economic success and wages in both countries. There was also a connection between companies’ economic success and wage change in both countries, but coefficients and coefficients of determination (R2) were so modest that practically wage changes seem to be quite rigid regarding companies’ economic success. Conclusions: It’s possible that stricter wage discipline and rigidity in Sweden found in this thesis has actually assisted Sweden to recuperate economically from financial crisis. It seems that Finland has not been able to follow the benchmark such as set in Sweden. It appears that there is even grated wage solidarity in Sweden after financial crisis, and that is something Finland could learn and take advantage in the future.
Now showing items 1-6 of 6