Browsing by Subject "Saksa"

Tämä maisterintutkielma käsittelee kansallissosialistisen Saksan propagandavaikuttamisen keinoja sekä propagandan sisältöjä sota-ajan Helsingissä vuosina 1940–1944. Vaikuttamisen keinojen ja propagandan sisältöjen tutkimisen ohella tutkielmassa keskitytään laajempaan suomalaisten ja saksalaisten välisen kanssakäynnin tarkasteluun sota-ajan Helsingissä sekä pyritään havainnoimaan maailmansodan yleistilanteen vaikutuksia Saksan Suomeen ohjaamassa propagandavaikuttamisessa. Tutkielman erityispiirteenä on lähteiden moninaisuus, käsittäen sekä kirjallisia että kuvallisia esityksiä. Tutkimuskirjallisuuden ohella tutkimusaineisto muodostuu sotavuosina julkaistuista suomalaisista sanomalehtiaineistoista, aikalaispäiväkirjoista sekä mielialaraporttien koosteista. Kirjallisen aineiston ohella tutkielmaa varten on rajatusti valikoitunut kuvallisia esityksiä visualisoimaan propagandan eri muotoja. Tutkimuskirjallisuuden sekä käytettävissä olevan tutkimusaineiston kautta tutkielmassa pystytään paikantamaan saksalaisia propagandatuotteita sekä niiden ilmenemismuotoja sota-ajan Helsingissä. Tutkimus selvittää propagandatutkimuksen perinteisiä tutkimusmenetelmiä hyödyntäen, mitä erilaisia propagandatuotteita saksalaiset loivat käytettäviksi, näytettäväksi ja koettavaksi sota-ajan Helsingissä. Lisäksi tutkielmaa varten on laadittu aineiston analyysityökalu, yhteistoiminnallisen viestinnän analyysikehikko. Menetelmää hyödyntäen pyritään luomaan kokonaiskuva siitä, miten suomalaiset ja saksalaiset harjoittivat vuorovaikutuksellista kanssakäyntiä. Tutkielman analyysiosuus pyrkii myös osoittamaan, miten maailmansodan yleistilanne vaikutti saksalaiseen propagandaan sekä suomalais-saksalaiseen yhteistoimintaan. Tutkielmasta selviää, että keskellä sotatilaa erityisesti pehmeisiin asiasisältöihin kiedotut saksalaiset propagandatuotteet levisivät myös Helsinkiin palvellen Saksan propagandistista etua mielialojen muokkaustyössä.

This master’s thesis examines German teachers’ initial experience of the first PISA (Programme for International Student Assessment) study. German pupils’ low PISA scores caused a public and political shock in German educational discussion at the beginning of the 2000s. As a case example, teachers in the largest union of educational workers in Germany, the Gewerkschaft Erziehung und Wissenschaft (GEW) are scrutinised using the GEW’s membership magazine, Erziehung und Wissenschaft (E&W) as research material. Examining teachers as a case group provides deepening insights into the extent to which PISA affected the educational self-understanding in Germany. The objective is to contribute to the understanding of how international comparative studies influence educational discourse in a national context. Educational researchers have criticised the acceptance of PISA as an indicator of success between school systems and the extent it affects educational policy, drawing attention to PISA’s institutional background as initiated by the Organisation for Economic Cooperation and Development (OECD). In the light of the criticism, the analysis focuses on the GEW actors’ perception of PISA as an institution. The research material is analysed from the perspective of history of ideas and policy analysis with an attempt to trace the experiences of the various actors within the GEW. Through Reinhard Koselleck’s concepts of space of experience and horizon of expectations, the actors’ conceptualisation of their past, present and future is elucidated. Carol Bacchi’s analytic tool for studying problem representations by probing them with questions guides the methodological approach. The analysis shows that the PISA results were seen to reveal the problems of German education and to indicate the successful educational policy of the high-ranking countries. The PISA discussion concentrated on arguing against certain structural and cultural aspects of German education that were perceived to be problematic. Although the research material illustrated some multiplicity of political opinion within the organisation, the GEW’s resistance to the tripartite German school system became a prominent message in the magazine. The high PISA scores in other countries thus functioned as arguments for comprehensive schooling. Additionally, teachers’ attitudes and values were depicted as the problems of German education compared to successful countries. These discourses portrayed Germany to be far behind in international educational development. Consequently, other countries were often viewed as a homogeneous group. German education was likewise treated as an entity, despite the federal structure of the German school system. Attention was, therefore, hardly paid to the contextual factors behind each country’s educational system. Rather, the ranking positions were seen to indicate the success or failure of the system. Based on the E&W material analysed in this thesis, the institutional background of PISA was not discussed within the GEW. It is noteworthy that although free trade and market-orientation were perceived to threaten public education, PISA and the OECD were not discussed in this context. Moreover, German educational tradition, known as Bildung, was not considered to be in conflict with the OECD’s conceptualisation of education, although this has caused criticism among many German educationists. There was a selective tendency of how arguments were framed with PISA and what was considered successful. The assumptions and silences conveyed a tone of absolute certainty regarding what ought to result from PISA; it was represented as scientific evidence contrasting the perceived ideological policymaking in Germany. Despite the rigid dichotomies in the arguments, the assertions surrounding PISA came to reflect the ambiguity of the argumentation that previous research has also pointed out in the PISA discourses. The assertions and beliefs concerning PISA were not eventually coherent, yet the contradictions were not discussed in the magazine. The analysis of the E&W material demonstrates a typical example of taking PISA as a given authority and using the assessment results to legitimise political arguments in national debates. The results support previous concerns regarding the need for further consideration of the political function and influence of large-scale educational assessments.

Tutkielmassa tarkastellaan Saksassa keväällä 2020 puhjennutta ”uutta historiakiistaa”. Kiista sai alkunsa, kun kamerunilaista postkolonialismitutkijaa Achille Mbembeä syytettiin julkisuudessa holokaustin vähättelystä ja Israel-vastaisesta antisemitismistä. Aluksi syytöksistä alkanut väittely keskittyi Israeliin ja antisemitismiin, mutta se laajeni koskemaan saksalaista holokaustin muistikulttuuria, postkolonialismia, holokaustin ainutkertaisuutta sekä kolonialismin ja holokaustin suhdetta. Vuonna 2021 väittely kiihtyi entisestään, kun kansanmurhatutkija Dirk A. Moses julkaisi kovasanaisesti Saksan muistikulttuuria kritisoineen esseen. Esseessä Moses kutsui holokaustin muistamista saksalaiseksi vapahduksen narratiiviksi ja sen rituaaleja ”katekismukseksi”. Kiistan monia väittelyitä läpäisee kysymys holokaustin ainutkertaisuudesta, minkä vuoksi väittelyitä on kutsuttu vuonna 1986 Länsi-Saksassa käydyn historiakiistan jatko-osaksi: toiseksi tai uudeksi historiakiistaksi. Uutta historiakiistaa tarkastellaan tutkielmassa kolmen toisiaan ristivalottavan kysymyksen kautta: 1) Miten holokaustin ainutkertaisuus sidotaan muistamisesta käytyihin kamppailuihin? 2) Mikä merkitys holokaustin ainutkertaisuudelle annetaan kolonialismin käsittelyn näkökulmasta? 3) Mikä on uuden historiakiistan historiapoliittinen merkitys? Aineistona toimii viisi valtakunnallista saksalaismediaa Der Spiegel, Die Welt, Frankfuter Algemeine Zeitung, Tageszeitung ja Zeit Online. Näissä medioissa huhtikuun 2020 ja helmikuun 2023 välillä ilmestyneet uuteen historiakiistaan osallistuneet artikkelit on käyty systemaattisesti läpi. Menetelmänä on käytetty löyhästi laadullisesta ja temaattisesta sisällönanalyysistä ammentavaa aineistoanalyysiä. Tutkielma kiinnittyy ensisijaisesti historiapolitiikan ja muistikulttuurin tutkimukseen. Lisäksi siinä on käsitehistoriallisia piirteitä. Tutkielma osoittaa, että holokaustin ainutkertaisuuteen liitetään uudenlaisia merkityksiä. Käsitteen tarkoitus on ollut holokaustin suojaaminen politisoinnilta ja Saksan vastuun vähättelyltä. Uudessa historiakiistassa holokaustin ainutkertaisuutta käytettiin kuitenkin osin tarkoitushakuisesti marginalisoitujen vähemmistöjen ja poliittisten vastustajien vaientamiseen. Vastareaktiona ainutkertaisuutta alettiin kritisoida etenkin postkolonialistisesta näkökulmasta. Ainutkertaisuuden katsottiin asettavan oikeaoppisen muistamisen vaatimuksia, jotka estävät maahanmuuttajien kokemusten ja kolonialistisen menneisyyden käsittelyn. Kritiikin seurauksena Saksan holokaustin muistikulttuuri ja postkolonialistinen näkökulma menneisyyden käsittelyyn asettuivat vastakkain. Uudessa historiakiistassa saksalainen muistikulttuuri politisoitui postkolonialistisesta näkökulmasta. Kiistalle on ainakin vielä liian aikaista julistaa voittajaa. Holokaustin muistikulttuurilla ja ainutkertaisuudella on kiistan perusteella saksalaisessa julkisuudessa vankka asema, jota postkolonialistinen kriitikki ei kykene horjuttamaan. Muissa menneisyyden käsittelyä koskevissa kysymyksissä postkolonialistinen näkökulma onnistuu kuitenkin ravistelemaan vakiintuneita käsityksiä. Holokaustin ainutkertaisuuden haastaminen postkolonialistisesta näkökulmasta tulee todennäköisesti jatkumaan niin kauan kuin kolonialistinen menneisyys ei saa samanlaista institutionaalista tunnustusta osakseen kuin holokaustin muistikulttuuri. Vastakkainasettelua ruokkii myös Israel-Palestiina-konflikti, jossa postkolonialistiset ja saksalaiset historiakäsitykset törmäävät. Lukkiutuneista asetelmista eroon pääseminen vaatisi uudenlaista ajattelua, jota ohjaisi pyrkimys universalismiin.