Browsing by Subject "Yhdysvallat"

In recent years, a resurgent leftist faction has arisen in the Democratic Party of the United States, emerging first in Senator Bernie Sanders’ campaign to become the party’s nominee in the 2016 presidential election. Sanders’ campaign declared a ‘political revolution’, a left-wing project advocating socioeconomic and political transformation and problematizing inequality in American society. The primary election process drew deep factional lines in the party between Sanders’ and Hillary Clinton’s supporters, and ultimately resulted in Clinton’s candidacy and defeat in the general election. In the wake of Sanders’ campaign, multiple left-wing organisations emerged both within the Democratic Party and beyond it, adopting his policy goals and campaigning style. Among these was Justice Democrats, a factionally-oriented organization challenging Democratic incumbents and endeavouring to enact a political realignment towards the left on the intra-party level. The ongoing factional struggle is seen against the backdrop of a broader hegemonic crisis. The leftist faction of the party has produced a new populist discourse building a counter-hegemonic left-wing social imaginary. This thesis examines the discourse of the political revolution, and the discursive devices constituting its articulation of key dichotomies. The thesis applies a theoretical framework of Giovanni Sartori’s factionalism, Margaret Canovan’s populism, and Gramscian hegemony to conduct a discourse analysis of the resurgent leftist discourse on the meso and macro levels. This thesis asks: how does the discourse of the political revolution construct an adversarial dichotomy of an in-group and an out-group as part of its populist counter-hegemonic project? To answer its research question, the thesis develops its methodological approach by combining critical discourse analysis (CDA), discourse theory, and aspects of the complementary method of discourse tracing. This framework views discourses and social reality as mutually constitutive. The value of such analysis lies in practicing reflexivity and considering what kind of social reality the discourse strives to generate, reproducing and disrupting dominant ideas and structures. Examining a discourse yields insight into the possible real-world consequences of the adoption of the worldview it constitutes, and facilitates the tracing of shifts in political culture. The thesis finds that, on the meso level, the discourse constructs a logic of difference to dismantle the conception of the Democratic Party as monolithic, producing an ideologically-based factional challenge through the dichotomisation of two factional groups. The discourse articulates an ideologically committed left-wing factional in-group, and a clientelist party establishment out-group corrupted by established campaign finance practices. The adversarial in-group and out-group constitute factions of principle and interest (as per Sartori), drawing from the redemptive and pragmatic faces of democracy, respectively. On the macro level, the discourse constructs a logic of equivalence through articulating a populist people-elite binary. ‘The people’ are conceived of as a broad, diverse collective connected by class-based grievances and interests, sovereign but unrepresented. This is juxtaposed with the articulation of an out-of-touch, oligarchic elite configuration consisting of dominant economic forces, a political elite, and a discursive elite. The elite are likewise connected by class interests, exercising undue influence over the political system and reproducing a hegemony facilitating economic inequality. The elite is articulated as the common Other for ‘the people’ as the groups’ class interests conflict and systemic structures privilege the elite at the expense of the needs of the people. This people-vs-elite dichotomisation produces the articulation of ‘the people’ as a historical bloc, a class alliance with transformative capacity, whose political action is seen as necessary to usher in a democratic renewal at both the meso and macro levels. The discourse scandalizes the existing level of inequalities in American society and articulates campaign finance practices yielding wealthy elites influence over the political process as impermissible. These scandalisations challenge existing social structures and dominant ideas. The discourse seeks to thereby shift these ideas and practices beyond the hegemonic limits of intelligibility through the production of a left-wing social imaginary. Understanding the effects of discourses and discursive shifts on social reality, and vice versa, is useful for academics examining social reproduction and transformation. A discursive shift the like of which the political revolution seeks to achieve holds practical policy implications and has potentially wide-reaching consequences on U.S. political culture and social practices. Ramifications may be felt beyond borders in the political discourses of other nations due to the prominent position the U.S. holds in the international community. Should this counter-hegemonic discourse become more broadly adopted within the Democratic Party and beyond, it may provide a blueprint for similar movements in comparable contexts.

This Master’s Thesis aims to explore the link between the state of the economy and the outcome of elections in the United States. The thesis begins with an introduction that focuses on the importance that the economy has had in determining elections, in particular, the presidential election of 2012. After a brief opening, it then moves to a comprehensive review of previous literature related to what has been tagged the ‘economic voting theory: the idea that voters reward incumbents for positive economic outcomes and punish them for negative ones. Next, I suggest the addition of another dimension to the economic voting theory in order to separate my research from previous studies on this topic. The additional dimension is what is known as the ‘shale gas revolution’: an enormous increase in natural gas production capacity that has created jobs and pumped money into the American economy. I am interested in finding how and if the positive economic effects of the shale gas revolution helped to increase support for Barack Obama in the 2012 election as the economic voting theory would suggest. From there I will further refine the research question by selecting the state of Ohio as the focus of my study based on both its experience with the shale gas revolution and its history as a swing state. With this, the research question that this thesis aims to answer becomes: According to the economic theory of voting, did improved economic conditions help to boost support for Barack Obama in Ohio in the 2012 Presidential Election? Finally, I am able to begin the analysis using data in the form of economic indicators in order to establish the impact that the shale gas revolution has had on the economy and then explore whether these positive effects coincided with support for President Obama.

Tutkielma käsittelee dollarijärjestelmän maailmanpoliittista luonnetta ja järjestelmän historialliseen evoluution kytkeytyviä valtaulottuvuuksia maailman poliittisen talouden monetaarisessa transformaatiossa. Tutkielman tutkimuskysymystä suunnataan kiinnittämällä erityistä huomiota kansainvälisen rahan luonteeseen ja sitä koskeviin määritelmiin. Näkökulmaa testataan syventymällä eurodollarijärjestelmän historialliseen evoluutioon. Tutkimusongelma sijoitetaan laajan, mutta samalla sisäisesti hajanaisen tieteenalan kontekstiin. Kysymys dollarijärjestelmän pysyvyydestä ja muuntuvuudesta laajempine maailmanpoliittisine implikaatioineen kattaa ajanjakson Bretton Woods -järjestelmän purkautumisesta nykypäivään. Yhteiskunnallisten keskustelujen tasolla aihepiirin kontekstin muodostavat toistuvat romahdusodotukset, joihin vastaaminen osaltaan ilmentää aihepiirin jatkuvaa relevanssia. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään aihepiirin keskeisiä tutkimuslähteitä ja paradigmoja. Kirjallisuus etenee hegemonisesta johtajuudesta ja valtiokeskeisestä toimijaymmärryksestä avoimen talouden imperatiivien paradigmaan. Uuden suunnan kirjallisuudessa muodostavat modernin makrorahoituksen tutkimussuuntaukset, jotka erkaantuvat perinteisistä maailmanpolitiikan ja poliittisen talouden tutkimuksellisista kehyksistä. Tutkielmassa omistetaan luku tieteenfilosofisen taustatyön merkitykselle sosiaalisia järjestelmiä koskevien kontrastiivisten selityskysymysten muodostamisessa. Tieteenfilosofisen taustatyön pohjalta johdetaan metodologia valtioiden ja markkinoiden kompleksien ja monisuuntaisten valtaulottuvuuksien tutkimiseen. Tutkielman neljännessä luvussa syvennytään eurodollarijärjestelmän syntyyn valtiollisten sääntelyllisten piirien ulkopuolella ja sen vakiintumiseen dollarien pääasialliseksi lähteeksi maailman poliittisessa talousjärjestelmässä. Eurodollarijärjestelmä todetaan valtioiden, markkinoiden ja rahapoliittisten eliittien hybridimuodoksi, jossa vaikuttavien valtaulottuvuuksien monisuuntaisuutta havainnollistetaan infrastrukturaalisen kehyksen avulla. Dollarijärjestelmä päädytään esittämään aidosti globaalina järjestelmänä. Todenmukainen käsitteellistys Yhdysvaltain dollarista globaalina rahana on syvällisempi ja laajempi kuin vakiintuneessa kansainvälisen valuutan tai viime aikoina renessanssin kokeneessa valtiorahan käsitteellistyksissä. Kansainvälisen rahan nimellisyksikön määrääminen ei näyttäydy niin voimakkaana maailmanpoliittisen kamppailun kohteena kuin kirjallisuudessa on päädytty olettamaan. Tutkielmassa osoitetaan perusteita siirtää dollaria koskeva tarkastelu perinteisen suurvaltapoliittisen logiikan tuolle puolen.

Tämä maisterintutkielma tarkastelee Yhdysvaltojen intiaanipolitiikkaa ja sen vaikutuksia dakota-intiaaneille Minnesotassa 1850-luvulla. Tutkielman tavoitteena on osoittaa, kuinka Yhdysvaltojen 1850-luvulla harjoittama intiaanipolitiikka on ollut keskeinen syy dakotojen aloittamalle sodalle elokuussa 1862. Yhdysvallat ei omalta osaltaan sitoutunut dakotojen kanssa solmittuihin sopimuksiin, mikä aiheutti dakotojen keskuudessa syvää katkeruutta liittohallintoa kohtaan. Yhdysvaltojen roolia voidaan tarkastella tutkimalla dakotojen kanssa solmittuja sopimuksia sekä niiden täytäntöönpanon epäonnistumista. Dakotojen kanssa solmittuihin sopimuksiin liitetty korruptio yhdistetään usein kauppiaisiin ja korruptoituneisiin virkamiehiin mutta tämä tutkielma pyrkii osoittamaan, että ongelmat olivat huomattavasti laajemmat: intiaanipolitiikka järjestelmänä oli rakenteellisesti korruptoitunut ja viallinen eikä liittovaltion hallinto tehnyt mitään tiedossa olevien ongelmien korjaamiseksi. Poliittisessa keskustelussa alkuperäiskansat nähtiin väliaikaisena esteenä Yhdysvaltojen läntiselle laajentumiselle, joka rakentui pitkälti alkuperäiskansojen kanssa neuvoteltujen sopimusten varaan. Näillä sopimuksilla Yhdysvallat otti haltuunsa valtavia maa-alueita, joista korvauksena alkuperäiskansat saivat vuotuismaksuina rahaa ja erilaisia tarvikkeita. Vuotuismaksujen johdosta alkuperäiskansat tulivat yhä riippuvaisemmiksi liittohallinnosta ja samaan aikaan sopimusten takaamat korvaukset houkuttelivat erilaisia keinottelijoita, jotka halusivat hyötyä sopimuksista rahallisesti. Tämän johdosta intiaanipolitiikan ympärille syntyi intiaanijärjestelmä – rakennelma, josta kehittyi merkittävä poliittisen sekä taloudellisen vaikutusvallan väline. Sopimukset olivat olennainen osa intiaanijärjestelmän toimintaa, koska niistä maksettavat korvaukset ylläpitivät järjestelmässä liikkuvia rahavirtoja. Useissa tapauksissa valtaosa korvauksista päätyi suoraan kauppiaille, jotka myivät tuotteitaan alkuperäiskansoille velaksi jopa nelinkertaisilla katteilla. Minnesotassa intiaanijärjestelmän toiminta voidaan liittää osavaltion alueelliseen kehitykseen 1800-luvun puolivälissä. Minnesotan nopea alueellinen kehitys territoriosta (v.1849) osavaltioksi (v. 1858) vain kymmenessä vuodessa vaikutti suoraan myös dakotojen olosuhteisiin. Uudisasukkaiden määrän moninkertainen kasvu 1850-luvulla yhdistettynä dakotoille tärkeiden turkiskaupan sekä saaliseläinten määrän romahtamiseen 1840-luvulla pakottivat dakotat allekirjoittamaan alueita koskevia sopimuksia Yhdysvaltojen kanssa. Dakotat luopuivat lähes kaikista maa-alueistaan vuosien 1851 ja 1858 sopimusten myötä ja etenkin vuoden 1851 sopimuksiin on liitetty suoranaista korruptiota sekä virkamiesten ja poliitikkojen kyseenalaista toimintaa. Dakotojen mukaan lopulliset sopimukset eivät vastanneet sisällöltään sitä, mitä neuvotteluissa oli sovittu. Vuoden 1851 sopimusten yhteydessä allekirjoitetut dakotojen velkoja koskevat paperit sekä niihin liitetty korruptio saivat Yhdysvaltain senaatin käynnistämään tutkinnan, joka lopulta vapautti syytetyt kaikista syytteistä, todisteista huolimatta. Dakotojen riippuvuus Yhdysvalloista kasvoi 1850-luvun aikana eikä liittohallinto ollut valmis puuttumaan tiedossa olleisiin intiaanijärjestelmän aiheuttamiin ongelmiin. Dakotoille kuuluneet vuotuismaksut maksettiin toistuvasti myöhässä, vaikka sopimuksissa maksun ajankohdasta määrättiin eksplisiittisesti. Kauppiaiden ylisuuret katteet söivät suurimman osan dakotoille kuuluneista vuotuismaksuista, mikä ylläpiti kärsimyksen, katkeruuden ja tyytymättömyyden kierrettä. Dakotojen aloittama sota elokuussa 1862 oli suoraa seurausta Yhdysvaltojen intiaanipolitiikasta ja intiaanijärjestelmän toiminnasta Minnesotassa 1850-luvulla.

Tutkielma tarkastelee lopun aikojen odotusta Twelve Tribes -yhteisössä, joka on alun perin Tennesseessä, Yhdysvalloissa 1970-luvulla syntynyt ja juutalaiskristillisestä perinteestä kumpuava uususkonnollinen liike. Nykyisin liikkeessä arvioidaan olevan muutamia tuhansia jäseniä ympäri maailman. Twelve Tribesin jäsenet pyrkivät elämään kuten alkukirkon perustajat Uuden testamentin Apostolien teoissa, ja arjessaan he toteuttavat näitä Raamatusta omaksuttuja malleja jakamalla kaiken keskenään, asuen ja eläen tiiviisti yhdessä. Twelve Tribes -liikkeen perimmäisenä tarkoituksena on palauttaa Vanhan testamentin mukaiset Israelin kaksitoista heimoa eri paikkoihin ympäri maailmaa, ja valmistautua Messiaan paluuta varten. Tätä uskomusta Messiaan paluusta ja sen myötä alkavasta tuhatvuotisesta rauhan valtakunnasta kutsutaan millennialismiksi. Tutkielman keskeisenä tavoitteena on ymmärtää millennialismin luonnetta uususkonnollisessa liikkeessä ja pohtia sen näyttäytymisen keinoja jäsenten jokapäiväisessä elämässä. Työ ottaa kantaa temporaalisuuden diskurssiin, sekä apokalyptisten liikkeiden elämänkaareen, joka on yleensä millennialistisissa yhteisöissä lyhytkestoinen. Tutkielma osallistuu millennialismin tutkimukseen ja uskontoantropologiseen keskusteluun uusista uskonnollisista liikkeistä laajemmin. Tutkimus perustuu etnografiselle kenttätyölle, joka on toteutettu Twelve Tribes -yhteisössä Yhdysvalloissa, New Yorkin osavaltiossa keväällä 2018. Kenttätyö kesti 2,5 kuukautta maaliskuusta toukokuulle. Aineisto koostuu kattavasta osallistuvasta havainnoinnista yhteisössä, haastatteluaineistosta ja yhteisön omasta painetusta materiaalista. Aineistoa analysoidaan uskontoantropologisten teorioiden, uskonnontutkimuksen sekä vertailevien etnografisten esimerkkien valossa. Twelve Tribes -yhteisö pyrkii toiminnassaan demonstroimaan tulevan rauhan ja rakkauden valtakunnan olemuksen. Messiaan odotetaan palaavan, kun yhteisö on onnistunut tässä tavoitteessaan. Jäseniltä vaaditaan jatkuvaa itsereflektiota korkeamman moraalisen tilan saavuttamiseksi, ja heidän odotetaan kasvattavan seuraava pyhänä ja puhtaana pidetty sukupolvi. Tuleva millenniaalinen aika on riippuvainen jäsenten toimijuudesta eli heidän kyvystään ja mahdollisuuksistaan elää oppien mukaista parempaa elämää. Twelve Tribes -yhteisön aikakäsitys on jaksotettu. Kuluvan ajanjakson tärkeimpänä tehtävänä pidetään pahuuden voittamista, jotta rauhan aika voi alkaa. Vastuu uuden ajan alkamisesta on yhteisöllä, mutta tavoite mielletään mahdottomaksi saavuttaa ilman korkeamman tahon apua. Yhteisö on toiminnassaan siis sekä aktiivinen että passiivinen. Millennialististen liikkeiden tutkimuksen valossa Twelve Tribesin voidaan nähdä sijoittuvan tälle kentälle piirteidensä puolesta hyvin. Tutkielman johtopäätöksenä on, että yhteisö on toimivasti onnistunut yhdistämään millennialismin osaksi arkeaan. Doktriinillisella tasolla odotus lopusta on vahvasti läsnä päivittäin, ja käytännöllisellä ja henkilökohtaisella tasolla se ilmenee jatkuvana pyrkimyksenä kehittää itseään ja omaa toimintaansa Messiaan kaltaiseksi. Jäsenten toimijuus lopun aikojen alkuun saattamisessa koetaan merkitykselliseksi. Twelve Tribesin pitkäikäisyyttä selittävät yhteisön dynaaminen luonne sekä keinot, joilla lopun aikojen odottaminen normalisoidaan osaksi yhteisölle tyypillistä arkea.

This Master s thesis analyses the politisation of collective memory in the Cuban Museum of Art and Culture founded in 1973 in Miami. The museum was established by Cubans who exiled after the revolution of 1959. The goal of the museum was to maintain Cuban culture and tradition until the return to homeland. The purpose of this thesis is to find out why an auction that took place at the museum in 1988 polarised the internal relations in the museum and why the functions of the museum slowly ceased after the auction. The research methods are anthropological participant observation, ethnographic fieldwork and archive research. The data is mainly gathered during the two months of field work in 2006 in Miami. The archive data comprises of 49 documents from the archives of the Cuban Museum, derived from the Cuban Heritage Collection of the University of Miami. The interview data includes five in-depth interviews with key figures from Miami, three of which were central actors in the case of the museum. Furthermore, field notes and 71 media texts concerning the Cuban Museum collected from the Cuban Heritage Collection are analysed. The thesis demonstrates that the tensions between processes of counter-memory and official history are negotiated in the operations of the museum as the collective memory of a community becomes public. The thesis depicts how the politics of memory are apparent in the efforts of the Cuban community to institutionalise memory and participate in the processes of constructing Cubanness. The tight institutional structure and political and cultural unity of the Cuban community of Miami, and especially of the first, golden generation of exiles, have made possible a parallel public sphere local to Miami. This definition of Cubanness is based on a specific projection of time, where the authentic Cuba is recognised as the Cuba before revolution, and the socialist Cuba is considered a context of the disfigurement of Cubanness. Victoria Boym s concept of restorative nostalgia explains the nostalgic nationalism of Cubans forced to settle outside the borders of the homeland, as the negotiations of past in the operations of the museum aim at a reproduction of the home and at overcoming the temporal distance from the idealised Cuba of the past. This thesis proposes that the Cuban Museum of Art and Culture can be considered an institution that reproduces counter-memory, understood after Johannes Fabian and John R. Eidson as social action that makes collective memory public. The museum participated in the production of collective memory and discussion of authentic Cubanness as opposed to the State of Cuba s official understanding of history. The conclusion is that through the exile ideology of the Cuban community in Miami, the public representations of memory are controlled in such a way that the historicity produced in the museum did not sufficiently represent the Cuban community, and as such, did not gain general support. This may be one reason for the termination of the operations of the museum, even as the Cuban community continues to wait for the possibility of return.

Institutionaalinen politiikka on ollut historiallisesti vahvan sukupuolittunut yhteiskunnan areena, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, ja poliittisen edustuksen prosentuaalinen tasa-arvokehitys on ollut etenkin korkeimpien poliittisten johtoasemien kannalta hidasta. Kuitenkin 1990-luvun lopulta eteenpäin johtoasemiin on alkanut vähitellen nousta globaalisti yhä enemmän naisia, ja varsinkin viime vuosikymmenen aikana kehitys on ollut erityisen nopeaa – 2010-luvun loppua ja taitetta voisi kutsua melkeinpä naisten poliittisen johtajuuden murrosvaiheeksi. Tässä tutkielmassa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin keinoja soveltaen Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harrisin, Suomen pääministeri Sanna Marinin ja Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardernin mediakuvia politiikan henkilöitymisen, sukupuolittuneisuuden, ja julkkispolitiikan (eng. celebrity politics) viitekehyksessä. Tutkimusasetelma on vertaileva, mutta kyseessä ei ole varsinainen suoraviivainen maavertailu: lähestymistavaksi on valikoitunut transnationaalinen historia, jonka keskiössä on metodologista nationalismia välttämään pyrkivä ylirajaisten trendien tarkastelu. Tutkielman pääasialliseksi aineistoksi valikoitui maiden suurimpien sanoma- ja aikakauslehtien Marinia, Ardernia ja Harrisia käsittelevät, verkossa julkaistut uutisartikkelit. Koska tarkoituksena oli saada aikaan mahdollisimman kattava ja laaja kuva kohteita koskevasta uutisoinnista, aineistoon sisältyy myös perinteisten ’naistenlehtien’ poliitikkohaastatteluja ja poliitikkoja käsitteleviä artikkeleita. Tutkielman keskeiseksi tutkimuskysymykseksi nousee se, millä tavalla niin sanotulle myöhäiselle modernille aikakaudelle luonteenomainen, 1900-luvun lopulta eteenpäin kiihtynyt politiikan henkilöitymis- ja viihtellistymiskehitys näkyy – jos näkyy – valittujen poliitikkojen mediakäsittelyssä. Halusin myös tietää, oliko tässä mediakäsittelyssä mahdollisesti havaittavissa sukupuolittuneita narratiiveja – tutkimuksissa on havaittu, että medioituneen politiikan henkilöityneet diskurssit koskettavat usein varsin eri tavoin nais- ja miespoliitikkoja, ja sukupuolen huomioon ottaminen analyysin yksikkönä on olennaista, kun politiikan henkilöitymisen kaltaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä halutaan ymmärtää kokonaisvaltaisesti. Vaikka tutkielma ei ole varsinainen suora maavertailu, olin kiinnostunut myös siitä, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä eri maiden media-aineistossa olisi havaittavissa. Mediakuvien analyysi paljasti huomattavia samankaltaisuuksia naisjohtajien käsittelyssä, mutta myös maakohtaisia eroja oli havaittavissa – suurin osa näistä eroista on johdettavissa maiden erilaisiin, historiallisiin tasa-arvon ja institutionaalisen politiikan perinteisiin. Politiikan henkilöityminen oli havaittavissa läpi aineiston: naispoliitikoista luotiin mediassa tasa-arvon, yhteiskunnallisen muutoksen ja uudenlaisen johtajuuden symboleita. Etenkin kriisiaikoina politiikan johtoon on tyypillistä nostaa nuoria mediataitoisia naispoliitikkoja, joiden uutuusarvo koetaan suureksi, ja joiden odotetaan kasvattavan puolueidensa kannattajakuntaa ja muuttavan yhteiskuntaa karismansa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa avulla. Vaikka jollain tasolla naispoliitikot saattavat hyötyä tyylikeskeisen ’julkkispolitiikan’ logiikasta ja koetusta uutuusarvostaan, näihin kohdistetut odotukset ovat usein kääntöpuolena epärealistisen korkeita, ja henkilöitynyt uutisointi kääntyy herkästi näitä vastaan. Tämä julkkispolitiikan miekan kaksiteräisyys näkyi läpi aineiston, esimerkiksi esiin toistuvasti nousseessa tyyli-substanssidiskurssissa sekä aineiston tavassa neuvotella politiikan julkisuuden muutoksesta naispoliitikkojen ulkonäön ja luonteenpiirteiden kautta. Aineiston perusteella vaikuttaisi kuitenkin myös siltä, että naispoliitikoilla on juuri nyt enemmän liikkumavaraa kuin koskaan aiemmin politiikan julkisuuden historiassa – esimerkiksi vielä 2000-luvun alussa naispoliitikoille haastatteluissa toistuvasti esitetty kysymys äitiyden ja uran yhdistämisen vaikeudesta esiintyi aineistossa vain harvoin.

Tutkielmassa tarkastellaan Suomi-kuvaa Yhdysvalloissa syksystä 1952, jolloin Suomi suoritti viimeisen sotakorvauserän Neuvostoliitolle, vuoden 1955 syksyyn, jolloin tieto Porkkalan vuokra-alueen ennenaikaisesta palautuksesta Suomelle tuli julki. Pääpaino on amerikkalaislehdistön välittämässä Suomi-kuvassa ja erityisesti siinä, millaisena Suomen kansainvälispoliittinen asema nähtiin Yhdysvalloissa. Pääasiallisena aineistona tutkielmassa on käytetty Suomen Washingtonin-lähetystön laatimia sanomalehtikatsauksia. Aiemman tutkimuskirjallisuuden osalta työssä on hyödynnetty erityisesti Jussi M. Hanhimäen ja Hannu Rautkallion tutkimuksia sekä valtaosan tutkittavasta ajasta Washingtonin-lähetystön sanomalehtiavustajana toimineen Max Jakobsonin omaelämänkerrallisia muistelmia. Tutkielma voidaan sijoittaa osaksi kylmän sodan tutkimusta ja erityisesti osaksi idän suunnan varjoon jäänyttä Suomen ja läntisen maailman tutkimusta. Suomen maksaessa syyskuussa 1952 viimeiset sotakorvaukset Neuvostoliitolle, amerikkalaislehdistö ihaili Suomen suoritusta. Kuitattu velka liitettiin useasti Suomen aiempaan maineeseen velanmaksajana Yhdysvalloissa. Ihailun ohella orastava vaara kuitenkin tunnustettiin. Suoriutuakseen massiivisista sotakorvauksista, Suomen oli täytynyt uudistaa teollisuuden rakennettaan rajusti, erityisesti metalli- ja laivateollisuuden osalta. Maan kilpailukyvyn ollessa länsimarkkinoilla heikko, itämarkkinat jatkoivat tilauksiaan sotakorvausten päätyttyä. Yhdysvaltalaislehdistössä tämä näyttäytyi kuitenkin vaarallisena riippuvuutena ja viimeistään vuoden 1953 aikana lehdistö varoitteli taloudellisen riippuvuuden poliittisista pohjavirroista, joiden pelättiin pahimmissa arvioissa koituvan Suomen kohtaloksi. Pelko riippuvuudesta ei häipynyt, vaikka se jossain määrin jatkossa lievenikin. Suomi-kuvaa amerikkalaislehdistössä värittivät epämääräiset tankkilaivojen seikkailut, vakoojajutut ja läheisyys ”rautaesirippuun”, joka oli konkreettisesti läsnä vain muutamien mailien päässä pääkaupungista Porkkalan sotilastukikohdassa. Eri yhteyksissä Suomen katsottiin kieltäytyneen Kremlin sille tarjoamasta satelliitin roolista, mutta samaan aikaan toisaalla kirjoitettiin lähinnä päinvastaista. Stalinin kuolemaa seurannut suojasää ja liennytyskausi huipentui kesällä 1955 Geneven konferenssiin suurvaltajohtajien välillä. Kansainvälispoliittisen jännitteen laskiessa Suomi pääsi hyötymään konkreettisesti liennytyksestä, kun Neuvostoliitto palautti sille etuajassa Porkkalan vuokra-alueen vastineena YYA-sopimuksen jatkamisesta. Syyskuussa 1955 julki tullut tieto antoi aihetta sadoille pääkirjoituksille ja jutuille Amerikassa. Suomen kannalta asia nähtiin myönteisenä, mutta pääasiallisesti tapaus nähtiin lähinnä Neuvostoliiton propagandatemppuna, joka oli etupäässä suunnattu Yhdysvalloille. Suomi-kuvan voidaan todeta näyttäytyneen varsin moninaisena amerikkalaislehtien sivujen läpi 1950-luvun alkupuolelle sijoittuvan tarkastelujakson aikana. Koko jakson sotakorvausten päättymisestä tietoon Porkkalan palautuksesta yhdysvaltalaislehdistössä vallitsi eräänlainen ristiveto, mitä tuli näkemykseen Suomen asemasta. Useasti Suomen toistettiin olevan itsenäinen demokratia, joka ei ollut satelliitti. Toisaalta taas useasti myös, varsinkin idänkaupan huippuvuonna 1953, mutta myöhemminkin, Suomen nähtiin olevan vaarassa liukua seuraavaksi satelliitiksi. Tästä syystä lännen katsottiinkin usein olevan velvollinen auttamaan pientä, rohkeaa, velkansa maksanutta ja talvisodassa urhoollisesti taistellutta Suomea.

Kylmän sodan päättyminen 1980- ja 1990-lukujen taitteessa synnytti tarpeen tarkastella kylmän sodan aikaa uudesta näkökulmasta. Uusi kylmän sodan historiantutkimuksen sekä kulttuurisen kylmän sodan tutkimuksen synnyt vastasivat uuden aikakauden synnyttämiin tarpeisiin. Kulttuurin ja politiikan suhde korostui kylmän sodan aikaisessa vastakkaisten blokkien kaksin kamppailussa. Kulttuurista tuli yksi kylmän sodan aseita. Kylmän sodan kuumennettua entisestään nousi kulttuuri kylmän sodan kontekstissa entistä merkittävämpään asemaan. Yhdysvaltain harjoittama soft power –poltiikka yhdessä amerikkalaistumisilmiön kanssa vaikuttivat Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolelle saakka. Tässä tutkimuksessa on selvitetty, kuinka ulkopoliittista kulttuuripolitiikkaa hoidettiin Suomen ja Yhdysvaltojen välillä 1960-luvulla. Erityisesti maiden väliset vaihto- ja stipendijärjestelmät peilaavat ulkopoliittisen kulttuuripolitiikan kehitystä ja asemaa kahdenvälisissä suhteissa. Tutkimuksen kannalta oli merkittävää peilata Suomen ja Yhdysvaltojen välisten vaihto- ja stipendiohjelmien kehitystä muiden Pohjoismaiden vastaavaan kehitykseen 1960-luvulla. Maailmanpoliittinen tilanne ja Suomen kansainvälis-poliittinen asema osaltaan vaikuttivat näiden ulkopolitiikan kulttuuripoliittisten suhteiden kehittymiseen. Tutkimuksessa pääasiallisena aineistona toimivat ulkoasianministeriön arkiston materiaali, Yhdysvaltojen hallituksen julkaisemat sähköiset materiaalit sekä keskeinen tutkimuskirjallisuus amerikkalaistumisesta, stipendiohjelmista sekä ulkopoliittisesta kulttuuripolitiikasta. Tutkimus osoittaa, että Suomen vaihto- ja stipendijärjestelmät 1960-luvulla olivat poikkeavanlaiset verrattuna muihin Pohjoismaihin. Keskeisimpänä tutkimustuloksena voidaan pitää sitä, että Suomen ja Yhdysvaltojen väliseen kulttuurivaihtoon ja stipendiohjelmiin on panostettu merkittävästi Yhdysvaltojen taholta. Voidaan myös katsoa, että Suomen 1960-luvulla kehittynyt liennytyspoliittinen rooli on keskeinen amerikkalaistumisen leviämisen kannalta Suomessa. Todisteena amerikkalaistumisen ilmentymisistä Suomessa voidaan pitää kiinnostuneisuutta vaihto- ja stipendiohjelmiin. Toisaalta myös yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen läpimurtoa stipendiohjelmien avustuksella voidaan pitää todisteena siitä, että amerikkalaistuminen on vaikuttanut stipendiohjelmien kautta.

Tutkielma tarkastelee suomalaisten Yhdysvaltoihin ja Venäjään kohdistuvien asenteiden yhteyttä näkemykseen Suomen hakeutumisesta Naton-jäseneksi vuosina 2016–2022. Aihe katsottiin tärkeäksi, sillä sotilaallisen liittoutumisen vaikutuksia voi pitää merkittävänä. Lisäksi äkillinen muutos yhteiskunnallisissa mielipiteissä, kuten suomalaisten kollektiivisessa Nato kannassa vuonna 2022, on itsessään sosiologisesti merkittävä ja mielenkiintoinen ilmiö. Tutkielman teoreettinen tausta nojaa kansainvälisten suhteiden teoriaan, jonka piirissä sotilaallista liittoutumista on tutkittu selvästi eniten. Vaikka kansainvälisten suhteiden tutkimus keskittyy kansalaisten sijaan valtioiden toimintaan, on kansalaisten näkemysten ja valtioiden toiminnan osoitettu korreloivan erityisen voimakkaasti juuri turvallisuuspolitiikan kentällä (Burnstein 2003, 36). Tutkielman hypoteesit olettavatkin kansalaisten Nato-jäsenyyttä koskevan mielipiteen muodostuvan pääosin samoista tekijöistä kuin valtioiden sotilaallista liittoutumista koskevat päätökset: ulkopuolisesta sotilaallisesta uhkasta ja potentiaalisesta liittolaisesta.Kansainvälisten suhteiden teoriasta muovattuihin hypoteeseihin nojaavat tutkimuskysymykset ovat: voiko Venäjän näkemistä uhkana pitää välttämättömänä ehtona suomalaisten Nato jäsenyyden kannatukselle, onko vastaajan näkemyksellä Venäjästä uhkana sekä liittoutumishaluja mahdollisesti lisäävä että vähentävä vaikutus, onko Yhdysvaltoihin kohdistuvan asenteen yhteys Nato-myönteisyyteen selkeä, sekä miten ko. suurvalta-asenteiden ja Nato-kannan yhteydet muuttuivat aineistovuosien välillä. Apuna tutkimuskysymysten ja hypoteesien asemoimisessa sosiologian piiriin käytetään muuttoliikkeen sosiologiasta tuttua työntö- ja vetotekijöiden viitekehystä. Tutkimuksen aineistona toimii Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan vuosittain keräämä Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus -kysely vuosilta 2016–2022. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin logistista regressioanalyysia, joka toteutettiin sekä koko aineistolle kerralla että jokaiselle aineistovuodelle yksittäin. Koko aineistolle tehdyn analyysin pyrkimys oli tuottaa yleiskuva suomalaisten Nato-kantojen muodostumisesta. Vuosittaisella tarkastelulla pyrittiin puolestaan pääsemään käsiksi vuoden 2022 suureen muutokseen suomalaisten Nato-kannoissa. Tutkielman tuloksista havaittiin, ettei Venäjän näkemistä uhkana voi pitää välttämättömänä ehtona vastaajan Nato-jäsenyyden kannatukselle. Nato-jäsenyyden kannatuksen havaittiin olevan verrattain korkeaa Yhdysvaltoihin positiivisesti suhtautuvissa silloinkin, kun Venäjän ei nähty uhkaavan Suomen turvallisuutta. Tutkielman tulokset ovat puolestaan yhteensopivia tutkielman toisen hypoteesin kanssa. Hypoteesin mukaan Venäjän näkeminen uhkana voi vastaajasta riippuen joko lisätä tai vähentää Nato-jäsenyyden kannatusta. Vaikka suoraa näyttöä hypoteesin toteutumisesta ei saatu, oletettiin hypoteesin olevan mahdollinen negatiivisen Venäjä-asenteen ja Nato-myönteisyyden verrattain heikkojen yhteyksien sekä teorian perusteella. Kolmantena tutkimustuloksen huomattiin positiivisen Yhdysvalta-asenteen olevan analyysin merkittävin tekijä suomalaisten Nato-jäsenyyden kannatukselle. Kolmannesta hypoteesista poiketen, näin näyttäisi olevan vastaajan Venäjä-asenteesta riippumatta. Neljäntenä huomattiin positiivisten ja neutraalien Yhdysvalta-asenteiden yhteyden voimistuvan aineiston viimeisenä vuonna. Tästä pääteltiin Nato-jäsenyyden vastustajien olleen vuonna 2022 erityisesti negatiivisen Yhdysvalta-asenteen perusteella valikoitunut joukko. Viimeisenä tutkimustuloksena voidaan pitää demografisten muuttujien yhteyksien yllätyksettömyyttä. Demografiset muuttujat olivat yleisesti verrattain heikoissa yhteydessä vastaajan Nato-kantaan, toteutuneiden yhteyksien ollessa teoreettisten oletusten sekä aiempien tutkimustulosten mukaisia. Tutkielman tulosten katsottiin tarjoavan hyödyllistä tietoa esimerkiksi Suomen tuoreen Nato-jäsenyyden toimeenpanoon.