Browsing by Subject "haavoittuvuus"

Tutkimuksen päätavoite on analysoida ja kuvata lastensuojelun jälkihuollon työntekijöiden kuvaa asiakkaistaan. Tutkimuskysymys on, millaiseksi identiteettikuva jälkihuollon asiakkaista rakentuu työntekijöiden haastattelupuheessa. Identiteettikuva tarkoittaa tutkimuksessa ominaisuuksia, joita puheessa annetaan tietoisesti tai tiedostamatta puheen kohteena oleville. Tutkielma liittyy tutkimushankkeeseen “Sosiaalityön jälkihuollossa olevien nuorten asiakkuusprofiilit, osallisuus, tuki ja tuen vaikuttavuus. Kohti itsenäistä asumista tukevaa moniammatillista toimintamallia”. Tutkielman suurimpana motiivina on läpinäkyvyyden lisääminen. Aineistona on kuusi Helsingissä toteutettua jälkihuollon työntekijöiden ryhmähaastattelua, joihin osallistui yhteensä 22 jälkihuollon työntekijää. Tutkimus on aineistolähtöinen ja käytetty diskurssianalyysi on aineistoa tyypittelevä ja tulkitseva sekä omaa diskurssiaan luova. Metodologia pohjaa teoreettiseen viitekehykseen, joka on sosiaalinen konstruktionismi. Tutkimuksessa määriteltiin seitsemän työntekijöiden ryhmähaastattelujen puheessa rakentunutta jälkihuollon nuorta kuvaavaa diskurssia ja identiteettikuvaa. Identiteettikuvat on nimetty seuraavasti: “huonossa kunnossa oleva”, “lapseksi jäänyt”, “pärjäävä helmi”, “medikalisoitu nuori”, “päihteiden käyttäjä”, “passiivisena pysyvä” ja “epäonnistumaan tullut”. Useimmin esiintyneitä diskursseja ovat “huonossa kunnossa oleva”, “päihteiden käyttäjä” ja “lapseksi jäänyt”. Identiteettikuvat linkittyvät usein toisiinsa. Ne syntyvät vuorovaikutuksessa toisten työntekijöiden kanssa ja asiakassuhteessa, ja niitä muokkaavat myös käytössä oleva palvelujärjestelmä ja muu yhteiskunnallinen konteksti. Kun nuoren identiteettikuva määritellään ryhmähaastatteluissa huonokuntoiseksi, tilanne on sosiaalityön kannalta jumiutunut. Tällainen nuori on usein palvelujärjestelmän ulkopuolella ja sopimaton palveluihin. “Lapseksi jäänyt” -diskurssin nuoren identiteettikuvassa korostuu nuoren kehityksen keskeneräisyys, huolettomuus, ymmärtämättömyys aikuisten asioista sekä arjen osaamattomuus. “Pärjäävä helmi” -diskurssin nuoren identiteettikuvassa nuori määrittyy luotettavana, aktiivisena, itsenäisenä ja omillaan toimeen tulevana. “Medikalisoitu nuori” -diskurssissa keskustelu muuttuu ammattilaisten väliseksi terveydenhoitopainotteiseksi puheeksi, jossa nuorta määrittävä ominaisuus on hänen diagnoosinsa. “Päihteiden käyttäjän” identiteettikuvaa puolittaa päihteitä käyttävien nuorten jakaminen rutiinikäyttäjiin ja viihdekäyttäjiin. Jälkihuollon nuori on usein identiteettikuvasta riippumatta väärässä palvelussa ja pallottelun kohde. Asiantuntijat pystyvät jouhevasti liikkumaan diskurssista toiseen niitä hyödyntäen esimerkiksi nuoren tilanteen ja kontekstin mukaan. Moninaiset diskurssit voidaankin nähdä myös työvälineenä asiakkaan tilanteesta ja asiakastyöskentelystä keskusteltaessa ja sitä suunniteltaessa. Ei ole yhdentekevää, miten nuorista puhutaan, koska puhetavalla saattaa olla vaikutusta työntekijän työotteeseen. Yksipuoliseksi jumiutuessaan diskursseilla voi olla asiakassuhteeseen negatiivinen vaikutus. Vastavuoroista suhdetta voisi edistää nuoren riisuminen leimaavista elementeistä. Kielenkäytön reflektiota on hyvä tarkastella jälkihuollossa toimintatapoja kehitettäessä.

Tutkielmassa tarkastellaan yksilön ja asuinalueen sosioekonomisen aseman eri ulottuvuuksien yhteyttä altruistiseen turvattomuuteen. Altruistinen turvattomuus rajataan tutkielmassa lasten puolesta koetuksi turvattomuudeksi ja keskeisenä tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa lasten puolesta koetusta turvattomuudesta suomalaisilla lähiöasuinalueilla. Tutkielma hyödyntää rikollisuuden pelon kohdalla yleisesti käytettyjä haavoittuvuuden ja sosiaalisen disorganisaation teoriaperinteitä. Lisäksi tutkielma kritisoi yleisesti käytössä olevaa rikollisuuden pelon käsitettä suosien sen sijaan termiä turvattomuus. Aineistona tutkielmassa käytettiin Suomen Akatemian rahoittaman Uusi kaupunkiköyhyys ja lähiöiden peruskorjaus -hankkeen (PREFARE) keräämää kyselytutkimusta, johon on yhdistetty tietoja väestörekisteristä ja ruututietokannasta. Aineisto kerättiin vuonna 2013 ositetulla ryväsotannalla 60- ja 70-luvuilla rakennetuilta lähiökerrostaloalueilta. Vastaajia aineistossa on yhteensä 7 728 jakautuneena 71 asuinalueelle. Analyysimenetelmänä käytettiin logistista monitasomallinnusta. Vastemuuttujana oli itse raportoitu lasten puolesta koettu turvattomuus. Pääasialliset selittävät muuttujat olivat yksilötason ja asuinaluetason sosioekonomista asemaa kuvaavat muuttujat. Lisäksi analyyseissa otettiin huomioon aiemman tutkimuksen ohjaamana sosiodemografisia muuttujia, yksilön uhrikokemukset sekä vanhemmuus. Tutkielman tulosten perusteella yksilötasolla sosioekonomisen aseman subjektiivinen puoli on yhteydessä altruistiseen turvattomuuteen: toimeentulonsa huonoksi kokevien vetosuhde kokea turvattomuutta lasten puolesta on suurempi kuin toimeentulonsa hyväksi kokevien. Muiden yksilön sosioekonomista asemaa kuvaavien muuttujien ja altruistisen turvattomuuden väliltä ei löytynyt yhteyttä kontrolloivien muuttujien huomioimisen jälkeen. Asuinalueen kohdalla ainoastaan asuinalueen matala koulutustaso on yhteydessä altruistiseen turvattomuuteen. Lisäksi korkeakoulutus saattaa olla yhteydessä altruistiseen turvattomuuteen lähiöasuinalueilla. Tulokset ovat osittain ristiriitaiset aiempaan tutkimukseen nähden, jonka perusteella matala sosioekonominen asema on yhteydessä sekä henkilökohtaiseen että altruistiseen turvattomuuteen. Kuitenkin lähes kaikki altruistista turvattomuutta tarkasteleva tutkimus on tehty Yhdysvalloissa, jossa sosiaalinen ja sosioekonominen kointeksti on hyvin erilainen kuin Suomessa. Lisäksi tutkielman aineisto rajautuu lähiöasuinalueille, jotka ovat sosioekonomista eroistaan huolimatta muun muassa rakennetuilta piirteiltään samankaltaisia. Joka tapauksessa lasten puolesta koettu turvattomuus näyttäisi linkittyvän huoleen toimeentulosta. Tämä puolestaan istuu näkemykseen turvattomuuden kanavoitumisesta, eli ajatuksesta, jonka mukaan koettu turvattomuus pitää sisällään myös yleisempää epävarmuutta tai ahdinkoa. Lisäksi tutkielmassa esitetään, että altruistinen turvattomuus saattaa myös kiinnittyä muuttohalukkuuteen ja segregaatioon.