Browsing by Subject "itsemääräämisoikeus"
Now showing items 1-7 of 7
-
(2010)Tutkielman aiheena ovat vaikeasti aivovammaisen nuoren aikuisen sekä omaisen kokemukset hyvinvointipalveluista. Hyvinvointipalveluilla tutkielmassa viitataan julkisen sektorin järjestämiin lakisääteisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan tässä yhteydessä yksilön moraalista oikeutta tehdä omaan elämään liittyviä valintoja ja päätöksiä ja toteuttaa niitä. Omaisen osallisuutta lähestytään osallisuutena vammautuneen läheisen hyvinvoinnin edistämiseen palvelujärjestelmän kontekstissa. Tutkielma kuuluu vammaistutkimukseen osana sosiaalipoliittista keskustelua. Se liittyy hyvinvointipalvelujen asiakkuutta koskevaan tutkimukseen. Tutkimuksen lähtökohtana on, että kokemuksellinen tieto on tärkeää sosiaalityön toimintakäytäntöjen kehittämisen kannalta. Keskeisimmät tutkimukset tutkielman kannalta ovat Heli Valokiven (2008), Eija Jumiskon (2008) ja Anna Metterin (2004) tutkimukset. Aineiston hankintamenetelmänä tutkielmassa on käytetty puolistrukturoitua haastattelua. Tutkielmaa varten on haastateltu neljää 27 - 36 -vuotiasta nuorta aikuista. Kaikilla haastateltavilla on vaikea aivovamma. He ovat työkyvyttömyyseläkkeellä ja asuvat vaikeavammaisten palveluasumisyksikössä Etelä-Suomen alueella. Tutkielmaa varten on haastateltu neljää omaista, joista osa on haastateltujen vammautuneiden omaisia. Aineiston analyysin välineenä on käytetty fenomenologis-hermeneuttista tutkimusotetta ja tarinallista lähestymistapaa. Vaikeavammaisten palveluasumisyksikköä lähestytään tutkielmassa vammautuneen arjen sosiaalisena näyttämönä yksityisen ja julkisen tilan välimaastossa. Vaikean aivovamman saanut henkilö toteuttaa itsemääräämistään asumisen arjessa monin eri tavoin. Hän luotaa suhdettaan vammaisuuteensa ja antaa sille eri merkityksiä. Hän arvioi omaa toimijuuttaan suhteessa vammaisuuden kokemukseen. Muistivaikeuksien johdosta vammautunut voi tarvita tarinallista tukea toimijuutensa edistämiseksi. Luottamus on keskeinen voimavara vammautuneen elämässä, sillä luotetut toiset voivat tukea vammautuneen toimijuutta ja haastaa valtadiskurssien määritelmiä hänen tilanteestaan. Vaikeasti vammautuneen omaisella voi olla tärkeä rooli vammautuneen arjessa. Omaisen osallisuutta lähestytään tutkielmassa kokemuksena ja toimintana. Tutkielmassa erotetaan kolme osallisuuden kokemuksellista ja toiminnallista ulottuvuutta, jotka ovat olemassaolon kipu, taistelu ja pyrkimys tasapainoon. Omaisen toimijarooleja esitaistelijana ja hoivaajana tarkastellaan sosiaalityön ja sosiaalipolitiikan toimintaympäristöä vasten. Omainen suhteuttaa palvelujärjestelmää koskevia odotuksiaan hyvinvointivaltion lupaukseen, mutta saattaa päätyä kohtuuttomaan tilanteeseen. Omaisen institutionaalisen luottamuksen kokemusta lähestytään turvautuvan, tukeutuvan ja menetetyn luottamuksen näkökulmasta. Sosiaalityön ja sosiaalipolitiikan toimintaympäristö on muuttunut monin tavoin ja asiakkaalta odotetaan enenevässä määrin kykyjä toimia markkinoistuneessa yhteiskunnassa. Vammaispolitiikan keinoin pyritään edistämään vaikeavammaisten itsemääräämistä ja yhdenvertaisuutta. Itsemääräämisen eetos voi kuitenkin tukea jo ennestään vahvojen ja aktiivisten toimijoiden toimijuutta. Sosiaalityön haasteena on tukea heikoimmassa asemassa olevien mahdollisuuksia päättää omaa arkea koskevista asioista. Omaisen osallisuuden tukeminen voi mahdollistaa osaltaan vammautuneen itsemääräämistä arjessa. Tasapaino on kuitenkin herkkä, ja sosiaalityön ammatillisena haasteena on hakea tasapainoa asiakkaan itsemääräämisoikeuden ja omaisen osallisuuden välillä.
-
(2020)Ikääntyvien taloudelliset asiat ja heidän oma kykynsä huolehtia taloudellisista asioista on yksi sosiaaliitomen merkittävistä työllistäjistä. Eläketulojen pienuus tuottaa vaikeuksia suoriutua arjesta ja se luo osaltaa suurta henkistä painetta ikääntyvän arkeen, se voi lisätä velkaantumista ja jopa asunnottomuutta. Sosiaalityössä kohdataan ikääntyviä, jotka syystä tai toisesta ajautuvat jatkuvaan täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen piiriin. Kelan perustoimeentulotuki ei riitä kattamaan arkipäivän kustanuksia oman eläkkeen lisänä. Edunvalvonnan yhtenä tehtävänä on olla turvaamassa ja selkeytämässä ikääntyneen taloudellista tilannetta ja osaltaan olla suojaamassa häntä siitä, ettei taloudellinen tilanne pahene entisestään. Sosiaalityö on usein järestämässä edunvalvontaa ikääntyville ihmisille. Tutkimukseni tarkoitus on löytää vastauksia siihen, miten yleinen edunvalvonta vaikuttaa ikääntyvän arkeen, itsemääräämisoikeuteen sekä miten hän kokee yleisen edunvalvonnan toimivan omalla kohdallaan. Tutkimus toteutetaan haastatteluiden kautta, josta kerätty aineisto käsitellään ja siitä pyritään löytämään vastauksia tutkimuskysymyksiin. Tärkeää on saada yleisen edunvalvonnan piirissä olevan ikääntyvän henkilön oma ääni kuuluviin, mitä hän ajattelee ja miten hän kertoo oman näkemyksensä yleisestä edunvalvonnasta. Tulososiossa käydään lävitse Kuinka päämieht kokevat yleisen edunvalvonnan ja onko siitä ollut heille apua arjen pyörittämisessä, sekä, miten edunvalvonta on vaikuttanut heidän arkeensa. Pääsääntöisesti tuloksista voidaan päätellä, että edunvalvovonnalle on tarvetta, koska oma kyky huolehtia omista asioistaan on heikentynyt. Myös yhteydenpito edunvalvojaan nousi esille tutkimusaineistosta selkeästi. Yhteydenpidon vaikeutta tai hankaluutta pidettiin merkityksellisenä, tiedon kulun vaikeus ja yhteydenpidon vaikeus oli yhteinen tekijä haatateltavilla. Pienet käyttövarat myös herättivät keskustelua, joka tuotti vastauksia myös siihen miten arki päämiehillä sujuu. Arjessa elämistä pidettiin rutiininomaisena ja se, että eläkkeelle jääminen toi mukanaan sosiaalista eristäytymistä ja ongelmia sosiaalisten suhteiden rakentamiseen. Edunvalvonta kuitenkin nähtiin taloudellisten asioiden järjestäjänä myönteisesti, vaikkakin negatiivisuutta ilmeni juuri käyttövarojen pienuudessa. Kuitenkin yleiselle edunvalvonnalle oltiin myötämielisiä, sillä haastateltavien mielestä se on auttanut ja tukenut heitä selviytymään arjestaan. Tutkielma tuotti tietoa siitä, miten yleisessä edunvalvonnassa olevat kokevat sen vaikuttavan heidän omaan elämäänsä.
-
(2024)Tämä maisterintutkielma käsittelee itseilmaisukyvyltään rajoittuneiden lasten mahdollisuuksia ilmaista itseään ja vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin omissa asiakkuuksissaan sosiaalihuollon palveluissa. Suomen lainsäädännön mukaan asiakasta täytyy kuulla häntä koskevissa päätöksissä sosiaalihuollon palveluissa, ja tämä oikeus koskee myös sosiaalihuollon asiakkaana olevia lapsia. Esimerkiksi kehitysvammat sekä erilaiset sairaudet ja neurologisen kehityksen häiriöt voivat vaikuttaa lapsen kykyyn ilmaista itseään tavallisen suullisen vuorovaikutuksen keinoin hänen asioitaan hoitaville aikuisille tai kykyyn ymmärtää puhetta. Tärkeä itseilmaisukyvyltään rajoittuneiden lasten palveluyksikkö on vammaispalvelut, mutta heillä on usein asiakkuuksia myös muihin sosiaalihuollon palveluihin. Toteutin tutkielman haastattelemalla eri tavoin kehitysvammaisten tai muulla tavoin itseilmaisukyvyltään rajoittuneiden lasten huoltajia heidän kokemuksistaan sosiaalipalveluissa asioimisesta. Tavoitin haastateltavani potilas- ja asiakasjärjestöjen kautta sekä eri tavoin vammaisten lasten vanhempien Facebook-ryhmistä. Toteutin tutkimuksen laadullisena analyysina. Haastattelin itseilmaisukyvyltään rajoittuneiden lasten huoltajia muun muassa siitä, millä tavalla sosiaalihuollon ammattihenkilö on ottanut lapsen huomioon tai kuullut lapsen mielipiteitä asiakkuuksien aikana, huoltajien hyvistä ja huonoista kokemuksista sosiaalihuollon ammattihenkilöiden kanssa asioimisesta, kokemuksista omien oikeuksien toteutumisesta, mahdollisuudesta olla yhteydessä omaan työntekijään ja muusta sosiaalihuollon tarjoamasta avusta. Tutkielman tulosten perusteella itseilmaisukyvyltään rajoittuneiden lasten mahdollisuus ilmaista itseään tai vaikuttaa omiin päätöksiinsä sosiaalihuollossa ei toteudu kovin hyvin. Useimmat haastateltavani kertoivat, että se ei toteudu juuri lainkaan. Haastatellut olivat tyytymättömiä sosiaalipalvelujen toimintaan sekä lapsen huomioimisen puutteisiin. Haastatellut pystyivät kuitenkin kertomaan, miten he kehittäisivät sosiaalipalvelujen työntekijöiden toimintaa ja millä tavalla he toivoisivat lapsen kuulemisen sujuvan paremmin. Monille haastatelluille lopulta kuitenkin tärkeämpää kuin se, miten heidän lapsensa pääsevät vaikuttamaan omiin asioihinsa sosiaalihuollon palveluissa, oli se, kuinka paljon merkitystä heidän omilla toiveillaan on sosiaalipalvelujen tekemien ratkaisujen kannalta. Monet haastatellut ajattelivat, että tärkeintä on, että sosiaalihuollon työntekijät ottavat vakavasti huoltajien viestin ja toiveet.
-
(2023)Lastensuojelulle on ominaista lapsen osallisuuden ja suojelun välillä tasapainotteleminen. Suomessa lastensuojelu voi puuttua erittäin vahvalla tavalla lasten itsemääräämisoikeuteen. Erityinen huolenpito on lastensuojelun kaikkein viimesijaisin rajoitustoimenpide, jota voidaan järjestää huostaanotetuille ja laitoksiin sijoitetuille yli 12-vuotiaille nuorille enimmillään 90 vuorokauden ajan. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten sosiaalityöntekijät perustelevat erityisen huolenpidon päätösasiakirjoissa nuoren sijoittamista erityisen huolenpidon jaksolle. Tutkielman aineisto koostuu erään kunnan lastensuojelussa laadituista erityisen huolenpidon päätöksistä ja niiden liitteenä olevista sosiaalityöntekijöiden lausunnoista. Tutkielman analyysi on toteutettu aineistolähtöisesti, eli analyysiyksiköt on valittu aineistosta tutkimuksen tarkoituksen ja tehtävänasettelun mukaisesti. Analyysimenetelmänä on hyödynnetty temaattista sisällönanalyysia. Vaikka analyysi on toteutettu sisällönanalyysin keinoin, niin päätösasiakirjoja tarkastellaan Fairclough’n kolmiulotteisen mallin mukaisesti kolmella eri tasolla, jotka ovat kuvaamisen, tulkinnan ja selittämisen tasot. Tarkemmin tutkielmassa siis kysytään miten sosiaalityöntekijät ovat kuvanneet nuorten taustatekijöitä; mitkä sosiaalityöntekijöiden tekemät tulkinnat ovat johtaneet erityisen huolenpidon jaksoon; ja millaisia selityksiä erityisen huolenpidon päätösten taustalta löytyy. Tutkielman aineistona toimineet sosiaalityöntekijöiden laatimat päätösasiakirjat ovat keskeisiltä perusteluiltaan varsin yhtenäisiä. Päätösasiakirjoissa korostuu erityisen huolenpidon viimesijaisuus ja välttämättömyys. Päätösteksteissä oli havaittavissa kehitys kahden vuoden aikajaksolla, jolloin päätöksentekokäytännöt kyseisen kunnan erityisen huolenpidon päätöksissä yhdenmukaistuivat. Tarkastelun kohteena olleista asiakirjoista löytyy lainmukaiset perusteet erityisen huolenpidon jaksoille. Päätösasiakirjoissa sosiaalityöntekijät pyrkivät kattavasti argumentoimaan, miksi erityinen huolenpito, sen jatkaminen tai sen lopettaminen on nuoren tilanteessa välttämätöntä. Perusteluiden kannalta ensimmäiset päätökset erityisestä huolenpidosta näyttivät olevan kattavimpia. Lopettamispäätöksistä oli luettavissa, että nuorten tilanteiden vakautumisesta ei oltu täysin varmoja, mutta työskentelyn ajateltiin saavuttaneen niin hyvä lopputulos kuin kyseisen nuoren kohdalla oli lain määrittämässä aikataulussa mahdollista. Tutkielman perusteella erityinen huolenpito noudattaa tietynlaista logiikkaa, jonka tarkoituksena on edetä vahvasta kontrollista intensiivisen työskentelyn kautta kevyempään kontrolliin ja nuoren omaan motivaatioon ja sitoutumiseen. Tutkielman tarkastelussa keskeisin havainto on, että sosiaalityöntekijöiden esittämät perusteet nuorten erityisen huolenpidon jaksolle sijoittamiselle kytkeytyvät olennaisesti lapsen etuun. Erityisen huolenpidon jaksolle sijoittamisen hetkellä lapsen oikeus suojeluun, hoivaan ja turvaan nähdään olennaisempana kuin ajatuksen siitä, että lapsen tulee saada osallistua ja vaikuttaa. Päätöstekstien perusteella erityisen huolenpidon jaksoilla tavoiteltiin monen nuoren kohdalla tilanteen pysäyttämistä ja rauhoittamista sekä nuoren itseään vaarantavan käytöksen katkaisemista. Erityisen huolenpidon jaksoilla katsottiin olevan edellytykset vastata monenlaisiin, todella vaikeisiin ja moniulotteisiin ongelmiin, kuten aggressiivisuuteen, päihteiden käyttöön, psyykkisiin ongelmiin, itsetuhoisuuteen ja karkailuun. Erityisen huolenpidon viimesijaisuudesta huolimatta sen toivottiin luovan nuorelle edellytyksiä turvalliseen, ikätasoiseen ja tasapainoiseen arkeen.
-
(2011)Tutkielmani tarkoituksena on selvittää liikuntavammaisten henkilöiden kokemuksia kuljetuspalveluista. Tutkielmaa varten olen haastatellut Helsingissä asuvia vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja käyttäviä henkilöitä. Haastateltavista kolme oli naisia ja kaksi oli miehiä.. Tutkielmani on laadullinen ja tutkielmani viitekehyksenä on fenomenologinen viitekehys. Haastattelumenetelmänä käytin avointa haastattelua. Haastateltavat tutkielmaani valitsin lumipallo-otantaa käyttäen. Tutkielmani tarkoituksena on tuoda näkyväksi se, miten käytettävissä olevat kuljetuspalvelut vaikuttavat liikuntavammaisten arkielämän sujuvuuteen ja minkälaisia kokemuksia vammaisilla on kuljetuspalveluista. Tuon myös näkyväksi sitä miten vammaiset kokevat yksilösuojan toteutuvan kuljetuspalveluita käytettäessä ja miten onnistunutta vammaispolitiikka on liikuntavammaisten kohdalla. Haastateltavista kaksi oli opiskelijoita ja kolme oli työelämässä. Tekemieni haastattelujen perusteella näyttää siltä, että vammaiset kohtaavat edelleen syrjintää arjessa liikkumisen osalta. Toimimattomat kuljetuspalvelut asettavat suuria haasteita vammaisten arjessa selviytymiseen rajoittaen vammaisten osallisuutta niin työhön, vapaa-aikaan, opiskeluun kuin ihmissuhteiden ylläpitämiseenkin. Yksilösuoja ei näyttänyt toteutuvan haastattelemieni vammaisten kohdalla heidän käyttäessään kuljetuspalveluita. Vammaispolitiikan asettamat tavoitteet yhtäläisistä ihmisoikeuksista muiden kanssa eivät näytä toteutuvan vammaisten kohdalla. Vammaiset ihmiset on laitettu toimimaan robotin tavoin aikataulujen ohjaamina unohtaen ihmisyys. Kuljetuspalveluita käyttäessään haastattelemani vammaiset kertoivat joutuneensa kohtaamaan liikkuessaan pelkoa, ahdistusta, yksilösuojan loukkaamista, intimiteettisuojan rikkomista ja välinpitämättömyyttä. Tutkielmani keskeisimpinä kirjallisuuslähteinä ovat olleet Simo Vehmaksen teos Vammaisuus.Johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan, Minna Harjulan teos Vailinaisuudella vaivatu. Vammaisuuden tulkinnat suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800-luvun lopulta 1930-luvun lopulle, Lauri Rauhalan teos .Ihmiskäsitys ihmistyössä, Michael Oliverin teos Understanding disability . From theory to practice sekä Susan Wendellin teos Rejected body. Feminist philosophical reflections on disability.
-
(2022)The majority of the people with intellectual and developmental disabilities (IDD) in Finland are outside the labour market, even though their constitutional rights are the equal to those of a non-disabled person. There are a multitude of prejudices towards disability, and specifically towards people with IDDs. Those prejudices impact the way a person with IDD can carry out their working life citizenship in the way they want to. This paper focuses on the Finnish disability pension system and if the system in itself limits the self-determination of a person with IDD. The paper utilises two sets of data. Documents of law preparation and laws themselves are looked into. In addition, 10 interviews have been conducted, consisting of eight interviews with experts by experience and two organisation experts. Thematic analysis was used in both sets of data, and it is done in two parts. Document analysis handles the institutional change within the last 50 years and the interview analysis consists of how people with IDD themselves see the disability pension system. Slightly prior and especially after the ratification of the UN Convention on the Rights of Persons with Disabilities (CRPD), the Finnish lawmaking has been more inclusive of people with IDDs, although the grounds on which the laws are built on seem to stay similar over time. The disability pension system is seen as a functioning safety net, but also as a somewhat restrictive. The experts by experience were often unsure when the decision regarding their pension had been made, and they felt that their possible entry to labour markets is not discussed enough with them, even if they were motivated to join the labour markets. Even as the disability pension system creates a sense of safety for one’s income, the current form of the system also restricts the self-determination of people with IDDs. The restrictions are specifically apparent in the lack of choice. The weaknesses of the current system should be recognized, and the future political decision-making should focus on unifying the disability pension system and the quality of the support net.
-
(2022)Suomessa vammaisten ihmisten oikeudet ovat poliittisesti ja lainsäädännöllisesti hyvät, mutta ongelma on niiden toteutuminen arjessa. Moni kokee syrjintää, joka johtuu tietämättömyydestä ja negatiivisista asenteista. Eräs merkittävä asennevaikuttaja on media. Median läsnäolo on lisääntynyt ihmisten elämässä, minkä myötä ihmisten tiedot, mielipiteet ja arvot rakentuvat enenevissä määrin median välityksellä. Tässä pro gradussa on tutkittu, mitä mieltä vammaisjärjestöt ovat suomalaisten uutis- ja aikakausmedioiden sekä ajankohtaisohjelmien tuottamista vammaisuuden representaatioista; millaisilla representaatioilla voitaisiin vahvistaa vammaisten ihmisten yhteiskunnallista asemaa; ja millä keinoilla representaatioihin voitaisiin vaikuttaa. Tutkielman aineisto koostuu yhdeksästä Suomen vammaisfoorumin jäsenjärjestön puolistrukturoidusta haastattelusta, joihin osallistui yhteensä 11 henkilöä. Analyysimenetelmänä on käytetty teoriasidonnaista sisällönanalyysia, mitä ohjaavia keskeisiä teorioita tai käsitteitä ovat olleet sosiaalinen konstruktionismi, vammaisuuden lähestymistavat, vammaisten ihmisten roolit ja toimijuus mediaesityksissä, itsemääräämisoikeus, osallisuus ja yhdenvertaisuus. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että media on osa vammaisia ihmisiä syrjiviä yhteiskunnallisia rakenteita, jonka toiminnan kautta voidaan kuitenkin myös purkaa negatiivisia asenteita ja vahvistaa vammaisten henkilöiden yhteiskunnallista asemaa. Vaikka moninaisuus ja monipuolisuus ovat lisääntyneet vammaisuuden mediarepresentaatioissa, negatiivisia asenteita ylläpidetään esimerkiksi käyttämällä sopimatonta kieltä; korostamalla vammaisuutta ihmistä määrittävänä tekijänä; sekä esittämällä vammaiset ihmiset passiivisina objekteina, avun ja säälin kohteina, uhreina, kuluerinä tai yli-inhimillisinä sankareina. Syrjinnän purkaminen ja asenteiden muutos vaativat medialta esityksiä, jotka kunnioittavat ja edistävät itsemääräämisoikeutta, osallisuutta sekä yhdenvertaisuutta. Tulosten mukaan tämänkaltaiset mediaesitykset tuovat vammaiset ihmiset esille aktiivisina yhteiskunnallisina toimijoina, kokemusasiantuntijoina ja osana tuotantoryhmää; huomioivat heidän mielipiteensä esitystapoihin ja kielenkäyttöön liittyen; sekä käsittelevät vammaisuutta monipuolisesti eri lähestymistavoista käsin. Tulosten perusteella vammaisjärjestöt, vammaiset ihmiset ja media-alan ammattilaiset voivat vaikuttaa vammaisuuden mediarepresentaatioihin monilla tavoilla, kuten haastattelujen, tiedotteiden, palautteen, vastineiden, kouluttamisen, ennakkoluulojen ja median toimintatapojen tunnistamisen, tietoisuuden lisääminen sekä avoimen keskustelun kautta.
Now showing items 1-7 of 7