Browsing by Subject "vähemmistöt"

The Master’s thesis examines historical memory of the Polish minority members in Lithuania with regard to how their interpretation of the common Polish-Lithuanian history reiterates or differs from the official Polish and Lithuanian narratives conveyed by the school textbooks. History teaching in high schools carries a crucial state-supported role of 'identity building policies' – it maintains a national narrative of memory, which might be exclusive to minorities and their peculiar understanding of history. Lithuanians Poles, in this regard, represent a national minority, which is exposed to two conflicting national narratives of the common past – Polish and Lithuanian. As members of the Polish nation, their understanding of the common Polish-Lithuanian history is conditioned by the Polish historical narrative, acquired as part of the collective memory of the family and/or different minority organizations. On the other hand, they encounter Lithuanian historical narrative of the Polish-Lithuanian past throughout the secondary school history education, where the curriculum, even if taught in Polish, largely represents the Lithuanian point of view. The concept of collective memory is utilized to refer to collective representations of national memory (i.e. publicly articulated narratives and images of collective past in history textbooks) as well as to socially framed individual memories (i.e. historical memory of minority members, where individual remembering is framed by the social context of their identity). The thesis compares the official national historical narratives in Lithuania and Poland, as conveyed by the Polish and Lithuanian history textbooks. The consequent analysis of qualitative interviews with the Polish minority members in Lithuania offers insights into historical memory of Lithuanian Poles and its relation to the official Polish and Lithuanian national narratives of the common past. Qualitative content analysis is applied in both parts of the analysis. The narratives which emerge from the interview data could be broadly grouped into two segments. First, a more pronounced view on the past combines the following elements: i) emphasis on the value of multicultural and diverse past of Lithuania, ii) contestation of 'Lithuanocentricity' of the Lithuanian narrative and iii) rejection of the term 'occupation', based on the cultural presuppositions – the dominant position of Polish culture and language in the Vilnius region, symbolic belonging and 'Lithuanianness' of the local Poles. While the opposition to the term of 'occupation' is in accord with the official Polish narrative conveyed by the textbooks, the former two elements do not neatly adhere to either Polish or Lithuanian textbook narratives. They should rather be considered as an expression of claims for inclusion of plural pasts into Lithuanian collective memory and hence as claims for symbolic enfranchisement into the Lithuanian 'imagined community'. The second strand of views, on the other hand, does not exclude assertions about the historically dominant position of Polish culture in Lithuania, but at the same time places more emphasis on the political and historical continuity of the Lithuanian state and highlights a long-standing symbolic connectedness of Vilnius and Lithuania, thus, striking a middle way between the Polish and Lithuanian interpretations of the past.

Peruskoulun ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat ovat opintiensä alussa mutta vielä lähellä varhaislapsuuden leikin ja vapauden maailmaa. Vuodesta 2004 alkaen heillä on ollut lakisääteinen oikeus osallistua koulunjälkeiseen aamu- tai iltapäiväkerhoon. Läksyjenteon, välipalan ja askartelun tai muun ohjatun harrastusmuodon lisäksi kerhossa on mahdollisuus myös vapaaseen leikkiin ja toimintaan. Iltapäiväkerhot ovat niin vanhempien kuin lasten suosima vapaa-ajanviettotapa, jonka valitsevat lähes kaikki 1.-luokkalaisten ja osa 2.-luokkalaisten lasten vanhemmista, vanhempien mukaan erityisesti turvallisuussyistä. Tämän laadullisen, lapsuuden sosiologiaan ja yleiseen sosiologiaan kiinnittyvän, mutta myös kasvatustieteestä ja filosofiasta aihetta lähestyvän pro gradu -työn tavoitteena on tarkastella lasten hyvinvointia ja iltapäiväkerhon kasvatusvuorovaikutusta autonomian, toimijuuden ja sosiaalisuuden näkökulmasta. Aineistoanalyysin selektiivisessä vaiheessa ydinkategorioiksi nousivat auktoriteetin laatu ja valvonnan määrä. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu tutkimuskohteeksi satunnaisesti valitun, suuren eteläsuomalaisen kunnan koulun tiloissa järjestetyn iltapäiväkerhon etnografisesta havainnoinnista, 14 lapsen parihaastatteluista ja kymmenelle vanhemmalle lomakkeella esitetyistä kysymyksistä. Analyysimenetelmänä on etnografia ja grounded theoryna tunnettu metodi. Tutkielman perusteella henkilökunnan pedagogisen auktoriteetin laatu ja kasvatusote kuvastavat kasvatuskulttuurien ja lapsuudesta käytävän määrittelyn murrosta, samoin kuin kerhon asemaa koulun ja vapaa-ajan välimaastossa. Vuorovaikutuksessa auktoriteetin laatu näyttäytyy enemmän autoritäärisena kuin neuvottelevana ja osallistavana, mutta on sekoitus molempia. Lasten autonomisuus ja osallisuus toteutuvat aineiston valossa puutteellisesti. Myös lasten käsitys ja tieto oikeuksistaan tuoda esiin mielipiteensä on epävarmaa. Jatkuva valvonta ja toiminnan muutokset edellyttävät lapsilta herkeämätöntä reagointi- ja muutosvalmiutta, mikä ei vastaa iltapäiväkerhoille asetettujen toiminnan perusteiden mukaista rentoutumisen, virkistyksen tai levon toteutumista. Toisaalta vertaissuhteilla on suuri rooli lasten voimavarana tiukan aikuisjohtoisessa toimintaympäristössä. Toimijuutta ilmentävä, vaikeasti havaittava ja monia muotoja saava lasten keskinäinen vertaiskulttuuri toimii yhdistävänä siteenä lasten välillä ja vahvistaa heidän keskinäistä sosiaalisuuttaan ja yhteenkuuluvuuttaan. Samalla se korostaa lasten ja aikuisten suhteen hierarkkisuutta ja vastakkaisuutta yhteistoiminnan sijaan. Tutkielma jättää avoimeksi kysymyksen auktoriteetin laadun ja valvonnan määrän vaikutuksesta iltapäiväkerholapsiin ja heidän myöhempään kasvuunsa itseensä luottaviksi, autonomisiksi kansalaisiksi nopeasti muuttuvassa maailmassa. Jatkuvan konfliktin uhan alainen ilmapiiri ei edesauta luottamuksellisen ilmapiirin syntymistä. Kasvatusinstituutiossa välttämätön auktoriteetti voi olla monenlaista, autonomiaa ja luottamusta edistävää, yksipuolista kurikasvatusta tai epäröivä sekoitus molempia. Sen laadulla ja määrällä on merkitystä iltapäiväkerholasten hyvinvoinnin kannalta. Koulun jälkeisessä iltapäivässä lasten vapaan toiminnan, levon ja liikunnan mahdollisuuksiin, riittäviin ja tarkoituksenmukaisiin toimintatiloihin ja ohjaajien kasvatusvalmiuksiin tulee tämän tutkielman valossa myös kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.

Tutkielman tavoitteena oli tarkastella, millainen on median rooli Suomen suurimman kieli- ja kulttuurivähemmistön, Suomen venäjänkielisten kotoutumisessa. Aihetta lähestyttiin tutkimalla Suomen venäjänkielisten median käyttöä ja näkemyksiä Suomen median antamasta Venäjä- ja venäläis-kuvasta sekä näiden merkitystä heidän kotoutumisessaan. Tutkielmassa median käyttöä ja kotoutumista tarkasteltiin vuorovaikutuksen monikulttuurisesta näkökulmasta. Teoreettisena viitekehyksenä käytettiin John Berryn (2006) akkulturaatiostrategia-mallia, jossa on määritelty strategiat sekä etniselle vähemmistöryhmälle että yhteiskunnalle. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin Survey-menetelmää eli etukäteen strukturoitua aineistonkeruuta kyselylomakkeen avulla. Kyselylomake julkaistiin venäjänkielisessä Spektr-lehdessä sekä Russian.fi-keskustelufoorumilla. Kyselyyn vastasi 96 henkilöä. Kyselyn suljetut kysymykset analysoitiin tilastollisilla menetelmillä, ja avoimissa kysymyksissä käytettiin teoreettista sisällönanalyysiä. Vastaajat ryhmiteltiin Masgoretin ja Wardin (2006) kriteerien avulla heidän suomen kielen taitonsa, vuorovaikutuksessa käytetyn kielen sekä Suomen ja Venäjän median käyttönsä perusteella akkulturaatiostrategioihin, ja sijoitettiin akkulturaatiostrategia-malliin. Ryhmittelyä käytettiin vastaajien näkemyksien analysoinnissa. Määrällisen analyysin perusteella vastaajat käyttävät enemmän Suomen kuin Venäjän mediaa ja luottavat enemmän suomenkieliseen kuin venäjänkieliseen mediaan. Vastaajat nimesivät usein luotettaviksi samat mediat, joita he käyttävät. Median käyttö näyttäisi edistävän kotoutumista. Suurin osa vastaajista sijoittui integraatio- eli kotoutumisen strategiaan. Integroituneet vastaajat ilmaisivat muita useammin mielipiteensä avoimissa kysymyksissä. Vastaajista suurin osa on sitä mieltä, että Suomen mediassa esitetään harvoin Suomen venäjänkielisiä, ja kun esitetään, representaatiot ovat usein negatiivisia. Enemmistö näkee median representaatioiden vaikuttavan hyvin paljon vastaanottajien mielikuviin representaation kohteena olevasta kielivähemmistöstä. Suomalainen yhteiskunta ja Suomen media sen osana vaikuttaisivat olevan akkulturaatiostrategia-ryhmittelyn perusteella ainakin osittain monikulttuurisia, sillä integraatiostrategia voi toteutua ainoastaan monikulttuurisessa ympäristössä. Monikulttuurisuuden periaatteet eivät kuitenkaan aina toteudu Suomen mediassa ainakaan kyselyyn vastanneiden Suomen venäjänkielisten näkökulmasta.