Browsing by Subject "vaikuttaminen"

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia vakuuttelevan ja suostuttelevan retoriikan keinoja eri asiantuntijaryhmät käyttävät rakentaessaan henkilökohtaista brändiään sosiaalisen median kanava LinkedInissä. Tarkastelun keskiössä on myös se, miten henkilö- ja asiantuntijabrändäys nivoutuvat toisiinsa asiantuntijoiden LinkedIn-profiileissa. Tutkimuksen lähtökohtana on verkkoon siirtynyt asiantuntijuus, joka on saanut vauhtia vuosina 2020 ja 2021 koronavirusepidemiasta. Epidemian myötä myös työttömyysluvut ovat lähteneet nousuun ympäri maailman, ja oman asiantuntijuuden esittämisestä on tullut kauppatavaraa, kun kilpailu työpaikoista on koventunut. Verkosta on tullut vaikuttamisen ja verkostoitumisen sekä oman asiantuntijuuden kauppaamisen areena. Merkittävään asemaan nousee sosiaalisen median palvelu LinkedIn, joka on asiantuntijoiden ja yrityselämän keskiössä oleva sosiaalisen median kanava, ja samalla maailman suurin ammatillinen verkostoitumispalvelu. Tutkimuksen kohteena on se, miten ja millaisin keinoin asiantuntijuutta rakennetaan LinkedInissä ja miten viestin vakuuttavuutta voidaan lisätä. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimii vaikuttamisen ja verkkovaikuttamisen sekä henkilö- ja asiantuntijabrändäyksen käsitteet. Tutkimusmenetelmänä on käytetty retorista analyysia. Tutkimusaineisto koostuu 20 asiantuntijan LinkedIn-profiiliteksteistä. Asiantuntijat on jaettu tutkimuksessa neljään eri kategoriaan: sosiaalisen myynnin, markkinoinnin ja brändin ja asiantuntijabrändäyksen ammattilaisiin sekä viestinnän ja markkinoinnin opiskelijoihin. Tutkimus toteutettiin keräämällä aineisto LinkedInistä 7.1.–19.1.2021 välisenä aikana. Jokaiselta tutkimukseen osallistuneelta asiantuntijalta pyydettiin kirjallinen suostumus aineistojen käyttöön ja profiilien tekstikatkelmien esittämiseen osana pro gradu -tutkielmaa. Aineiston analyysin tukena on käytetty Arja Jokisen (2016) jaottelua väitteen esittäjään ja esitettyyn argumenttiin liittyviin retorisiin keinoihin sekä muihin retorisiin keinoihin. Aineiston analyysi osoittaa, että LinkedInin henkilö- ja asiantuntijabrändäyksessä käytetään verrattain paljon retorisia keinoja. Eniten retorisia keinoja käytetään esitettyyn argumenttiin liittyvien retoristen keinojen kategoriasta. Runsainta retoristen keinojen käyttö on henkilö- ja asiantuntijabrändääjien ryhmässä ja vähäisintä viestinnän ja markkinoinnin opiskelijoiden ryhmässä. Käytetyimpiä retorisia keinoja asiantuntijoiden henkilökohtaisessa brändäyksessä ovat numeerinen ja ei-numeerinen määrällistäminen, kolmen lista sekä puhujakategorialla oikeuttaminen. Tällaisten lyhyiden ja nopeiden vakuuttamisen keinojen nähdään tukevan monien sosiaalisen median kanavien struktuuria, joissa julkaisujen merkkimääriä on usein rajattu. Verkkovaikuttamiselle tyypilliseen tapaan, myös LinkedInissä yleisöjen rajaaminen on haasteellista, mikä osaltaan lisää puhujakategorialla oikeuttamisen suhteellisen suurta käyttöä aineistossa. Samalla tämä haastaa asiantuntijoita puhumaan useille yleisöille samanaikaisesti, mikä on ristiriidassa asiantuntijabrändäyksen kanssa, koska sen ydin keskittyy yhteen teemaan kerrallaan. Henkilö- ja asiantuntijabrändäys nivoutuvat LinkedInissä vahvasti toisiinsa. Asiantuntijaprofiileissa esiintyy molempia brändäyksen tyylejä, ja niitä käytetään jokaisessa asiantuntijaryhmässä päällekkäin. Suurempi painotus on kuitenkin asiantuntijabrändäyksessä. Tutkimus osoittaa, että henkilöbrändäyksellä voidaan värittää asiantuntijabrändäystä ja luoda inhimillisyyttä.

Pro gradu -tutkielmassa luodaan kriittinen ja lapsilähtöinen katsaus siihen, kuinka lasten ja nuorten osallisuus ilmenee pääkaupunkiseudun kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmissa ja mitä se lasten ja nuorten kannalta merkitsee. Tarkoituksena on karttoittaa hyvinvointisuunnitelmien osallisuuden yhteneviä linjoja, lasten ja nuorten osallisuuden sisältöjä ja suunnitelmien tavoitteiden taustalla vaikuttavaa osallisuuden ihannetta. Tutkielman aineistona ovat pääkaupunkiseuden kuntien (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen) lasten ja nuorten hyvintointisuunnitelmat. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien laatiminen on kunnille lakisääteistä toimintaa. Hyvinvointisuunnitelmien tarkoituksena on ohjata ja kehittää kuntien lastensuojelun ja hyvinvointipalveluiden kokonaisuutta. Lasten ja nuorten osallisuuden varmistamiseen ja järjestämiseen velvoittavaa lainsäädäntöä on runsaasti. Tämän vuoksi osallisuuden voidaan olettaa olevan myös hyvinvointisuunnitelmia läpäisevä teema. Osallisuus on käyttöyhteyksissään positiivisesti arvolatautunut käsite. Tutkielmassa tarkoituksena on avata osallisuuskentän käsitteistöä ja tavoittaa osallisuuden saamia merkityssisältöjä. Aineistoa on lähestytty laadullisen sisällönanalyysin keinoin tematisoiden ja tyypitellen. Analyysissa on hyödynnetty kehyksenä hyvinvointisuunnitelmien rakennetta. Tyypittelyn kautta on tavoitettu kuntien keskeiset, yhtenevät linjaukset lasten ja nuorten osallisuuden suhteen ja suunnitelmien taustalla vaikuttava tavoitteellinen osallisuuden ihannetila. Osallisuutta lähestytään aikalaisilmiönä ja lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia arvioidaan tarkoitukseen laaditun osallisuusasteikon avulla. Lasten ja nuorten osallisuus ilmenee suunnitelmissa osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksina työmarkkinakansalaisuuden, palveluiden asiakkuuden, kuntapoliittisen vaikuttamisen, yhteisöllisyyden ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien turvaamisen yhteydessä. Osallisuuden ideaaliksi suunnitelmissa määrittyy ajan vakiintunutta ihannekansalaisuutta vastaava sosiaalinen, omillaan pärjäävä nuori, joka on kiinnittynyt yhteisöihin, kiinnostunut vaikuttamisesta ja hyvinvoinnista välitöntä elämänpiiriään laajemmin. Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien realisaation kannalta kuntien aikuistoimijoilla on keskeinen rooli. Tutkielman lopuksi kootaan yhteen tutkielman teon aikana opittua ja esitetään periaatteita lasten ja nuorten osallisuustoiminnan jäsentämiseen.

Vuonna 2015 Suomessa alkoi niin kutsuttu pakolaiskriisi, joka näkyi vahvasti julkisessa keskustelussa yhteiskunnassa. Keskustelusta saattoi havaita selvän jakolinjan turvapaikanhakijoihin myönteisesti ja kielteisesti suhtautuvien välillä. Ajoittain keskustelussa esiintyi väitteitä kansanedustajien tiukentuneista maahanmuuttolinjauksista pakolaiskriisin aikana. Samanaikaisesti esitettiin väitteitä, että aikaisemmin vallinnut poliittinen ilmapiiri on johtanut vapaampaan maahanmuuttopolitiikkaan. Tässä tutkielmassa paneudutaan eduskunnassa esiintyneeseen vastaavaan jakolinjaan, ja miten se on mahdollisesti ilmennyt. Tarkastelun alla on, minkälaista keskustelu on ollut maahanmuutosta pakolaiskriisin aikana ja ennen sitä. Tätä varten tutkielmassa tehdään ajallista vertailua eduskunnassa esiintyneissä maahanmuuttokehyksissä. Tutkielmassa hyödynnetään kehysteoriaa, jonka avulla selvitetään minkälaisia kansanedustajien kirjallisissa kysymyksissä esiintyneet kehykset ovat, ja miten ne eroavat eri ajanjaksojen välillä. Kehyksien avulla on mahdollista selvittää, miten kansanedustajat ovat itse tulkinneet maahanmuuttoa, sekä minkälaisen tulkinnan he ovat halunneet välittää muille kansanedustajille ja vastaanottajille. Teoreettinen viitekehys koostuu aikaisemmasta kehystutkimuksesta, sekä tarkemmin maahanmuutosta tehdystä kehystutkimuksesta. Tutkielman analyysissa käytetään jo olemassa olevaa maahanmuuttokehysten kategorisointia. Aineisto koostuu kansanedustajien maahanmuutosta tehdyistä kirjallisista kysymyksistä. Analyysissa tarkastellaan kahta eri ajanjaksoa, pakolaiskriisiä ja vuosia 2004–2006, sekä vertaillaan niissä esiintyneitä maahanmuuttokehyksiä keskenään. Menetelmänä analyysissa käytetään sisällönanalyysia, jonka avulla kansanedustajien kirjallisista kysymyksistä etsitään siinä esiintyneitä maahanmuuttokehyksiä. Analyysissa havaittiin eroavaisuuksia vuosien 2004–2006 ja pakolaiskriisin aikaisissa maahanmuuttokehyksissä. Vuosina 2004–2006 painottuivat kehykset, joissa tahdottiin parantaa maahanmuuttajien asemaa yhteiskunnassa, ja maahanmuuttajat nähtiin myönteisenä resurssina yhteiskunnan toiminnan kannalta. Toisaalta vuosina 2004–2006 esitettiin myös, että ulkomaalainen työvoima voi olla uhka suomalaisille työmarkkinoille. Pakolaiskriisin aikana ilmeni myös huoli maahanmuuttajien, lähinnä turvapaikanhakijoiden, aseman heikkenemisestä. Kuitenkin kyseisten kehysten määrä laski selvästi vuosista 2004–2006, ja niiden osuus kaikista esiintyneistä kehyksistä pakolaiskriisin aikana oli selvästi vähäisempi. Pakolaiskriisin myötä kirjallisissa kysymyksissä esiintyi entistä enemmän maahanmuuttoon kielteisesti suhtautuvia kehyksiä. Aineistossa näkyi pakolaiskriisin aikana selvästi enemmän huoli turvallisuustilanteen heikkenemisestä ja sosiaaliturvajärjestelmän hyväksikäytöstä. Pakolaiskriisin myötä on tapahtunut selkeä muutos kirjallisissa kysymyksissä esiintyneissä maahanmuuttokehyksissä. Muutos on voinut tapahtua eri syistä, yksi syy on perussuomalaisten kansaedustajien määrän merkittävä kasvu, sillä perussuomalaiset ovat profiloituneet maahanmuuttoa vastustavana liikkeenä. Toiseksi taloudellinen tilanne Suomessa on ollut heikko pakolaiskriisin aikana, millä voi nähdä olevan vaikutusta kansanedustajien halukkuuteen puolustaa vapaampaa maahanmuuttopolitiikkaa. Maahanmuuttopoliittisissa linjauksissa on esiintynyt pakolaiskriisin aikana selvästi enemmän kriittisiä linjauksia, joita ei ole aikaisemmin hirveästi havaittavissa aineiston vertailukohdasta. Aikaisempi yksipuoliselta vaikuttava maahanmuuttopoliittinen linjaveto eduskunnassa on saattanut aiheuttaa kriittisten äänenpainojen määrän kasvun, sillä kriittiselle maahanmuuttolinjalle on voitu nähty olevan poliittista tilausta kansalaisten keskuudessa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vaikuttamiseen pyrkivää viestintää ja sen vastaanottoa #terapiassatavataan -kampanjan Twitter-aineiston pohjalta. Tutkimuksen teoriapohja muodostetaan tarkastelemalla vaikuttamiseen pyrkivän viestinnän psykologisia juuria. Olennaisia teorioita ovat Pettyn & Caciappon (1981) harkinnan todennäköisyyden teoria sekä Burlesonin (2006) syvä- ja pintakäsittely. Näin ollen tutkimus ammentaa teoriaa viestinnän ja median tutkimuksesta, mutta myös psykologian ja erityisesti sosiaalipsykologian kentältä. Teoriaosuus havainnollistaa, kuinka vahvasti vaikuttamiseen pyrkivän viestinnän juuret kytkeytyvät maailmansotien aikaiseen ja jälkeiseen psykologien toteuttamaan tutkimukseen. Osaltaan tämä havainnollistaa, kuinka yksilön mentaalisten prosessien huomiointi antaa syvyyttä viestinnän vastaanottamisen tarkasteluun. Toisaalta tutkimuksessa myös pohditaan sitä, kuinka hybridin mediamaiseman ilmiöt, kuten sosiaaliset kuplat ja kaikukammiot kytkeytyvät lopulta yksilön mentaaliseen prosessointiin. Tutkimuskysymysten mukaan tavoitteena on saada selville, millaisista näkökulmista #terapiassatavataan -kampanjaa kuvataan aihetta käsittelevissä Twitter-kommenteissa ja millaisia toistuvia vastaanottamisen piirteitä Twitter-yleisöllä on #terapiassatavataan -kampanjalle. Menetelmänä hyödynnetään teemoittelua, joka toteutetaan aineistolähtöisesti ensimmäisen tutkimuskysymyksen kohdalla ja teorialähtöisesti toisen tutkimuskysymyksen kohdalla. Aineistolähtöisessä teemoittelussa tulokset jäsentyivät aiemman tutkimuksen valossa kahdeksi teemaksi: normatiivisen vastaanottamisen näkökulmaksi ja minäpystyvyydestä provosoitumisen näkökulmaksi. Normatiivisen vastaanottamisen näkökulmassa vastaanottajat hyväksyivät kampanjan ydintavoitteen mielenterveysmyönteisen yhteiskunnan rakentamisesta. Sen sijaan minäpystyvyydestä provosoitumisen näkökulmassa vastaanottajat närkästyivät, koska kampanjan katsottiin näkevän, että syy terapiassa käymättömyydelle on yksilössä ja häpeän kokemuksessa, vaikka todellisuudessa taustalla on saatavuusongelmia. Osa voi hyödyntää ”rikkaiden ohituskaistaa”, eli yksityisiä terapiapalveluja siinä missä toinen jonottaa vuosia julkiselle puolelle. Teorialähtöisessä teemoittelussa muodostettiin Burlesonin pinta- ja syväkäsittelyn (2006) sekä Pettyn & Caciappon (1981) harkinnan todennäköisyyden teorian pohjalta analyysikehikko, jonka pohjalta tarkasteltiin toistuvia vastaanottamisen piirteitä. Tuloksena saatiin teemat perustelematon positiivisuus sekä perusteltu polarisaatio. ”Perustelematon positiivisuus” -teemassa yksilö hyväksyy kampanjan sanoman sellaisenaan, kiinnittää huomiota argumentin sijaan epäolennaisiin vihjeisiin tai muodostaa kampanjasta hajanaisia huomioita. Sen sijaan perustelematonta kritiikkiä ei ole havaittavissa juuri ollenkaan. ”Perusteltu polarisaatiota” -teemalle luonteenomaista on se, että kampanjaan kytkeytyvät ylistyslauseet tai kriittiset sanat on argumentoitu huolella. Tulokset osoittavat, että vastaanottajat ovat käsitelleet sanomaa hyvin erilaisista mielenmaisemista käsin eikä kampanja ole onnistunut herättämään yhteisöllisesti jaettua dekoodauskäytäntöä, jossa laaja ihmisjoukko tunnistaa saman ideologian. Tutkimuksen yhteiskunnallisena merkityksenä voidaan pitää havaintoa siitä, kuinka tärkeää on levittää yhteiskunnallisen kampanjan sanomaa myös joukkoviestinnän alustoille, mikäli haluaa varmistaa monipuolisen vastaanottamisen kirjon sosiaalisten kuplien muodostumisen sijaan. Vain sosiaalisessa mediassa levitetty kampanja voi jäädä osaksi vain samanmielisten sosiaalisia syötteitä, mikä kaventaa vastaanottamisen kirjoa ja erilaisten ihmisryhmien altistumista kampanjan merkityksille.

Politiikkaa tehdään mielikuvin, eikä alkoholipolitiikka ole poikkeus. Suhtautuminen alkoholikysymykseen jakaa näkemyksiä, herättää tunteita ja elää mielikuvista. Julkisuudessa nousee toistuvasti esiin väitteet "tsaarinaikaisesta" säätelykulttuurista ja kieltolakimentaliteetista, vaikka Suomi elää hinnan ja saatavuuden kannalta tarkasteltuna kaikkein vapainta aikakauttaan historiansa aikana. Väitetään myös, että Suomi menettää vuosittain satoja miljoonia potentiaalisia verotuloja lyhytnäköisen alkoholiverotuksen ja tiukan säätelyn vuoksi ja että korkeiden hintojen takia Suomeen ei ole koskaan syntynyt luonnollista ja tervettä eurooppalaista juomakulttuuria. Vuonna 2017 eduskunnassa valmistellaan pitkälti viivästynyttä ja monia hankaluuksia kohdannutta alkoholilainsäädännön kokonaisuudistusta. Aloitteen etenemistä ja lainsäädännön valmistumista seurataan aktiivisesti niin perinteisessä, kuin sosiaalisessa mediassa. Eri asianosaistahot pyrkivät tuomaan näkökulmiaan julkisen keskustelun piiriin ja vaikuttamaan näin ollen tehtävän esityksen sisältöön. Keskustelun eri näkökulmia ymmärtääkseen on tärkeää tiedostaa käytävän keskustelun konteksti. Tutkimustehtävänä on paneutua 2000-luvulla alkoholipolitiikan päätöksentekoprosessiin ja avata sen taustalla ollutta keskustelua, näkökulmia, perusteluja sekä argumentaatiota. Tutkimuksessa tarkastellaan alkoholilainsäädännön kehittymistä eduskuntaprossien aikana. Pääasiallisena aineistona ovat hallituksen esitykset, valiokuntien asiantuntijakuulemiset sekä eduskunnan täysistunnoissa käytetyt puheenvuorot. Käytettyjä puheenvuoroja tarkastellaan Albert O. Hirschmanin The Rhetoric of Reactionissa (1991) esittelemän jaksottelun avulla. Hänen mukaan poliittisessa keskustelussa on olemassa systemaattinen kommunikaation puute eri ryhmien kesken, jossa osapuolet turvautuvat retorisiin keinoihin, jotka estävät todellisen keskustelun käymisen. Tutkimustulosten perusteella retoriset voimakeinot ajavat, erityisesti kansanedustajien puheenvuoroissa, todellisen konsensushakuisuuden ohi. Eri asianosaistahot pyrkivät vaikuttamaan lainsäätämisprosessiin luomalla vahvoja mielikuvia päätösten oletetuista seurauksista. Samalla mahdollisuudet aitoon ja rakentavaan dialogiin vähenevät. Retoriset voimakeinot pysyvät tarkastelujakson aikana samana, mutta niitä käyttävät tahot ja kohteet vaihtelevat. Tarkastelujaksolla havaitaan myös hallinnon instituutioiden työnjaon lähentyminen ja vakiintuminen. Samalla havaitaan myös alkoholielinkeinoelämän aktivoituminen, sen esittämän kritiikin voimistuminen, mutta myös etujärjestöjen tavoitteiden hajautuminen. Tutkimuksen edetessä nousee esille kysymys siitä onko eduskunnassa tapahtuva asiantuntijakuuleminen oikea paikka vaikuttaa lainsäädäntöön. Eri asianosaisjärjestöjä kuultiin valiokunnissa kattavasti, mutta sillä oli hyvin vähän vaikutusta hallitusten esityksiin. Merkittävin lainsäädäntötyö oli tehty jo ministeriötasolla lain valmistelun yhteydessä. Sidosryhmien aidon vaikuttamismahdollisuuden kannalta valiokuntien asiantuntijakuuleminen oli liian myöhäinen vaihe vaikuttaa lain sisältöön. Sidosryhmien kannanotot toistuvat kyllä kansanedustajien puheenvuoroissa, mutta ei heidän toivomallaan tavalla lain sisällössä.