Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p8435"

Tutkielmassa tarkastellaan Israelin ja kahden arabimaan, Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien ja Bahrainin välisen Abraham-sopimuksen herättämiä reaktioita jälkimmäisten naapurimaassa, Saudi-Arabiassa. Sopimus loi diplomaattisuhteet mainittujen maiden välille ja rikkoi siten arabimaailmassa pitkään jatkuneen perinteen olla olematta virallisesti tekemisissä Israelin kanssa. Saudi-Arabia puolestaan on merkittävä poliittinen vaikuttaja Lähi-idässä ja kahden sopimuksen tehneen emiirikunnan läheinen liittolainen. Siten sen näkemyksillä asiassa on sekä merkitystä että mielenkiintoa. Käytännön tutkimuskohteena ovat maan suurissa sanomalehdissä julkaistut kirjoitukset aiheesta, sekä lehtien omat toimitetut artikkelit että lukijoiden mieli-pidekirjoitukset. Kirjoitusten pohjalta tehdään päätelmiä maan hallinnon asennoitumisesta sopimukseen. Taustaoletus on se että lehtien toimitetut artikkelit heijastavat jotenkin hallinnon linjaa, kuten monissa autoritaarisen hallinnon maissa on tapana. Toisaalta mielipidekirjoitukset kertovat yksityisten kansalaisten näkemyksistä Israelin ja arabimaiden lähentymisen suhteen ja avartavat täten kuvaa tämän kehityksen aiheuttamista reaktioista näissä maissa. Eräs tutkielman tavoitteista onkin tarkastella sananvapauden tilaa Saudi-Arabiassa, sekä median että sen kuluttajien osalta. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa sovelletaan konstruktionistista kansainvälisten suhteiden teoriaa. Sen lähtökohtana on valtion yhteiskunnallinen identiteetti, josta käsin sen poliittista käyttäytymistä tarkastellaan. Vertauskohtana on inhimillinen yksilöidentiteetti. Teorian juuret ovat täten sosiaali- psykologiassa mutta sitä on muokattu paremmin politiikan ja valtioiden kansainvälisten suhteiden tutkimukseen sopivaksi. Tämän tutkielman kannalta keskeiset alan teoreetikot ovat Michael Barnett ja Alexander Wendt. Arabimaiden identiteetti on kokenut muutoksia koko niiden itsenäisyyden ajan. Syynä ovat olleet erilaiset konfliktit joihin maat ovat ajautuneet, pitkälti Lähi-idän ei-arabialaisten maiden kanssa. Konfliktien seurauksena ne ovat joutuneet arvioimaan uudestaan suhdettaan toisiinsa ja mainittuihin muihin maihin, siis luomaan uudestaan oikeaoppisen arabismin normit. Julkilausumattomana päämääränä on ollut arabi-maailman poliittinen yhtenäisyys. Jokaisen konfliktin ja sitä seuranneen arvokeskustelun myötä tällainen yhtenäisyys on kuitenkin vähentynyt ja monet maat ovat alkaneet luoda kahdenkeskisiä suhteita alueen ei-arabialaisiin maihin. Abraham-sopimus kuuluu luontevasti tällaisten poliittista epäjärjestystä arabimaailmassa aiheuttaneiden tapahtumien sarjaan. Tutkielmassa vertaillaan tilannetta ennen ja jälkeen sopimuksen syntyä sekä sen aiheuttamia reaktioita arabimaiden hallinnoissa ja yksityisissä kansalaisissa. Aineiston perusteella on ilmeistä, että maiden yhtenäisyys ei ole paljon kasvanut Israelin ja parin Persianlahden emiirikunnan lähentymisen seurauksena. Pikemminkin hajaantuminen on jatkunut entiseen malliin. Monet Saudi-Arabian kansalaisetkin tuntuvat kannattavan maansa suhteiden normalisointia Israelin kanssa vaikka eivät sitä suoraan kirjoituksissaan sano. Maan virallinen asema Lähi-idän maiden yhteisössä tekee tämän kuitenkin vaikeaksi. Tutkimuksen tulokset osoittavat myös että Saudi-Arabian perinteinen lehdistö on lojaali maan hallinnolle ja heijastaa varsin uskollisesti sen poliittista linjaa. Toisaalta yksityisillä kansalaisilla on varsin suuri vapaus ilmaista mielipiteensä lehtien palstoilla, tietyin rajoituksin. Ajoittain on vaikea havaita minkäänlaista eroa mielipidekirjoituksiin muiden, demokraattisempien maiden lehdissä. Sikäli maan huono maine sanan-vapauden suhteen ei ole täysin perusteltu. Kirjoitukset osoittavat, että Saudi-Arabian kansalaiset ja toimittajat tuntevat hyvin Lähi-idän monimutkaiset poliittiset olosuhteet ja voivat kirjoittaakin niistä suhteellisen vapaasti, varsinkin yksityiset kansalaiset. Toimittajat joutuvat tietysti valitsemaan sanansa huolellisemmin. Sikäli Saudi-Arabian media ei suuresti poikkea minkä tahansa maan vastaavasta.

Tämän maisterintutkielman tavoitteena on ollut selvittää, miten Suomen pääministeri Sanna Marinin henkilöbrändi on kehittynyt Instagramissa. Tutkielman lähtökohtana olivat Suomen suurimpien medioiden, kuten Ilta-Sanomien, Helsingin Sanomien ja Ylen tekemät huomiot Marinin rennommasta ja henkilökohtaisemmasta Instagram-käytöksestä kesän 2021 jälkeen. Tutkielman aineistona on käytetty pääministeri Marinin virallista Instagram-tiliä @sannamarin. Aineisto on kerätty Marinin pääministerikauden alusta alkaen tasan kahden vuoden ajalta. Aineistoa on analysoitu sekä määrällisen että laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Määrällisessä analyysissä aineistosta on luotu kokonaiskuva luokittelemalla julkaisuiden pääsisältöjä sekä näkökulmaa. Laadullisessa analyysissä on keskitytty aineiston määrällisessä analyysissä henkilökohtaiseksi luokiteltuihin sisältöihin, ja analysoitu, millainen henkilöbrändi niiden perusteella Sanna Marinista Instagramissa rakentuu. Lähes 90 prosenttia Marinin julkaisemista Instagram-sisällöistä koskee hänen työtään Suomen pääministerinä. Suurin osa hänen kuvistaan on myös kuvan ulkopuolisen henkilön näkökulmasta otettuja. Selfieitä hän julkaisi muutamia viidennestä tarkastelujaksosta eteenpäin. Henkilökohtaisia sisältöjä Marinin tilillä julkaistiin 0–2 kappaletta tarkastelujaksoina 1–4 ja 6. Tarkastelujaksolla 5 henkilökohtaisia sisältöjä julkaistiin yhteensä 15. Kesällä 2021 Marinin tilin henkilökohtaisten kuvien määrä siis moninkertaistui muihin tarkastelujaksoihin verrattuna. Syksyllä henkilökohtaisten sisältöjen määrä kuitenkin tippui takaisin aikaisemmalle tasolle. Marinin henkilökohtaisissa kuvissa korostuivat esteettisyys, huoliteltu olemus ja iloinen tunnelma. Marin esiintyi useissa kuvissa yksin, eivätkä ne kertoneet henkilökohtaisia yksityiskohtia hänen elämästään. Kesällä 2021 Marin julkaisi itsestään muutamia selfieitä, kuvia ystäviensä kanssa illanvietosta ja kertoi kuvateksteissä enemmän vapaa-ajanvietostaan kuin hän on aiemmin tilillään tehnyt. Marinin Instagram-henkilöbrändi ei ole tutkielman mukaan kokenut radikaalia muutosta. Tarkastelujaksolla 5 tapahtunut henkilökohtaisten kuvien aiempaa suurempi määrä ja yksityiskohtaisemmin vapaa-ajasta kertominen eivät jatkuneet enää seuraavalla tarkastelujaksolla. Marinin henkilöbrändiä rakentavat kuitenkin myös hänen Instagram-julkaisuidensa lisäksi muun muassa hänen Instagram-tarinansa, muut sosiaalisen median tilinsä, perinteinen media sekä hänen julkiset esiintymisensä. Nämä vaikuttavat siis taustalla mielikuviin, joita luodaan hänen Instagram-julkaisuidensa pohjalta.

Tutkielmassa identifioidaan Euroopan parlamentin täysistunnoissa käytettyjä argumentteja Turkin ja Euroopan unionin välisen pakolaissopimuksen puolustamiseksi ja vastustamiseksi vuosina 2015–2017. Taustalla on ajatus vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin vauhdittamasta muutoksesta Euroopan unionin ja Turkin välisissä suhteissa. Tavoitteena on hahmottaa vähän tutkittua Euroopan parlamentin suhtautumista Turkkiin unionin kumppanina muuttoliikkeen kontekstissa. Aiemman kirjallisuuden avulla Turkin ja Euroopan unionin yhteiseen historiaan syvennytään tarkastelemalla Turkin matkaa EU:n jäsenkandidaatiksi. Lisäksi hahmotetaan Euroopan unionin aiempaa muuttoliikepolitiikkaa, pakolaissopimuksen ympärille muotoutunutta yhteistyötä Turkin kanssa sekä Euroopan parlamentin suhtautumista muuttoliikekysymyksiin. Aineistona on käytetty kahtatoista Euroopan parlamentin täysistuntoa, joista on teemoiteltu laadullisen sisällönanalyysin avulla kuusi yleisimpien argumenttien kategoriaa. Kategorioiksi on määritelty Turkin kaksoisrooli, eurooppalaiset arvot, vaihtokauppanarratiivi, laillisuuskysymys, muukalaisvihamielisyys sekä geopolitiikka. Tulokset toisintavat aiemman tutkimuksen näkökulmia, mutta tuovat lisäksi uutta tietoa Euroopan parlamentissa käydyistä keskusteluista. Euroopan parlamentissa nationalistiset ja muukalaisvihamieliset kannanotot korostuvat. Lisäksi sopimuksen virallisen aseman julkilausumana nähdään olevan vain keino kiertää vaatimus parlamentin hyväksynnälle. Argumenteista voidaan tunnistaa myös Turkin sisäiseen kehityskulkuun liittyviä ajallisia muutoksia. Huolimatta pakolaissopimusta vastustavien argumenttien määrästä, sopimus nautti laajaa kannatusta välttämättömänä keinona pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Tarkastelujakson loppua kohden Turkin sisäiseen kehitykseen alettiin kuitenkin suhtautua yhä kriittisemmin. Tutkielma osoittaa tarpeen laajemmalle ja systemaattisemmalle tutkimukselle Euroopan parlamentin asennoitumisesta Turkkia ja pakolaissopimusta kohtaan.

Tutkielma käsittelee demokratian sekä talouden ja tehokkuuden jännitettä poliittisessa keskustelussa. Tutkimuskohteena on kuntarakennemuutosta koskevan hallituksen esityksen käsittely poliittisessa keskustelussa Suomen eduskunnassa. Tutkielmassa tavoitellaan vastauksia siihen, onko demokratian sekä talouden ja tehokkuuden välillä ristiriita kuntarakennemuutosta koskevassa keskustelussa, millainen tämä ristiriita on, miten se rakennetaan puheessa, minkä asioiden ympärille jännite ja kamppailu muodostuvat sekä millaisia valta-asemia näissä kamppailuissa muodostuu. Tutkielman perustana on arvojen ja kuntarakennemuutosta koskevien käsitysten yhteyttä käsittelevä tutkimus sekä demokratian ja tehokkuuden jännitettä koskeva tutkimus. Tutkielma on kriittinen diskurssianalyysi, jonka lisäksi analyysia ohjaavat aineistonkäsittelytekniikkana faktuaalistamisstrategioiden menetelmä ja tutkimustekniikkana relationaalisen dialektiikan teorian kuvaus diskurssikamppailuista. Aineisto, jossa tutkimusongelmaa tarkastellaan, käsittää hallituksen esitystä 31/2013 koskevat eduskunnan täysistuntokeskusteluiden pöytäkirjat. Aineiston perusteella tutkielman tuloksissa todetaan, että kuntarakennemuutoksen ja sitä koskevan eduskuntakeskustelun kontekstissa talous ja tehokkuus sekä demokratia rakennetaan toisiinsa nähden ristiriitaisiksi. Tuloksissa todetaan, että hallituspuolueiden, jotka kannattavat hallituksen esitystä ja oppositiopuolueiden, joka vastustavat esitystä, välillä on eroja siinä, mitä totuuksia puheessa esitetään ja miten niiden uskottavuutta vahvistetaan. Tuloksissa todetaan, että puheessa jännitteet rakentuvat pääasiassa seuraavien aiheiden ympärille: itsenäisyyden ja vapaaehtoisuuden merkitys, kunnan ja valtion suhde, kuntien vapauden ja sääntelyn dilemma sekä politiikkaa ja erityisesti kuntarakennepolitiikkaa ohjaavat tekijät ja lähtökohdat. Tuloksissa todetaan myös, että oppositiopuolueiden puheessa kritiikki kohdistuu talousdiskurssiin ja hyväksyntä demokratiadiskurssiin, kun taas hallituspuolueiden puheessa kritiikki kohdistuu demokratiadiskurssiin ja hyväksyntä talousdiskurssiin. Oppositiopuolueiden puheessa marginaalisena esitettyä demokratiadiskurssia nostetaan kohti yleisesti hyväksyttyä asemaa ja korvataan talousdiskurssi demokratiadiskurssilla. Hallituspuolueiden puheessa tulokset ovat päinvastaisia. Tutkielman lähtökohtana on tutkimustulos, jossa todetaan, että demokratian ja talouden arvot korostuvat kuntarakenteen muutosta ja kuntakokoa koskevassa keskustelussa. Muiden arvojen yhteys kuntarakennetta ja kuntakokoa koskeviin mielipiteisiin on vähäinen tai epäselvä. Myös tässä tutkielmassa talouden ja tehokkuuden sekä demokratian ja kansanvaltaisuusperiaatteen arvot korostuvat muiden arvojen rinnalla kuntarakennemuutosta koskevassa keskustelussa. Demokratian ja kansanvaltaisuusperiaatteen arvot ja diskurssi yhdistyvät tulosten perusteella kuntarakennemuutoksen vastustukseen ja pienempään kuntakokoon, kun taas talouden ja tehokkuuden arvot ja diskurssi yhdistyvät kuntarakennemuutoksen kannatukseen ja suurempaan kuntakokoon. Johtopäätöksissä todetaan vallan osalta, että oppositiopuolueet vaikuttavat rakentavan demokratiadiskurssille enemmän valtaa ja hallituspuolueet talousdiskurssille. Valta on kriittisen diskurssianalyysin periaatteiden eli diskursiivisen valtakäsityksen mukaan merkitysten ja käytäntöjen hyväksyntää ja suosiota. Pohdinnassa todetaan, että poliittisen diskurssin puhe laajenee koskettamaan koko yhteiskuntaa. Kontekstissa luodaan sosiaalinen todellisuus, jossa demokratian ja talouden tai tehokkuuden periaatteet eivät voi toteutua yhtäaikaisesti. Tämä keskustelussa luotu sosiaalinen totuus laajenee poliittisen diskurssin kautta koskettamaan koko yhteiskuntaa. Tässä diskursiivinen vallankäyttö ilmenee.

Tämä tutkimus käsittelee poliitikkojen esittämistä ja sukupuolta sosiaalisen median alusta Instagramissa. Nykyajan poliittiseen viestintään vaikuttavat sosiaalisen median nousu sekä ilmiöinä meditoituminen ja henkilöityminen. Suomalaisessa politiikassa vallitsevat edelleen maskuliinisen esittämisen mallit, mutta naisten kipuaminen politiikan ylimmille johtopaikoille on saanut uuden harppauksen Marinin hallituksen naisvetoisuuden myötä. Siksi juuri nyt on tärkeää ymmärtää johtavien naisten vastauksia medioitumisen ja henkilöitymisen trendeihin, sosiaalisen median aitouden olettamuksiin sekä naisiin miehisellä politiikan areenalla kohdistuvaan kaksoisroolin ongelmaan. Nämä Marinin hallitusviisikon tavat esiintyä voivat vaikuttaa politiikassa sukupuolten valta-asetelmiin merkittävästi. Nimenomaan Instagramiin julkaistun sisällön analysointi kertoo paitsi alustan ominaispiirteistä poliittiselle viestinnälle, myös visuaalisten valintojen merkityksestä identiteettiä rakentavina tekijöinä. Sisällönanalyysia metodina hyödyntäen tutkimus analysoi näytteen hallitusviisikon Instagram-sisällöstä, käyttäen sekä määrällistä että laadullista analyysia. Aineistosta nostetaan esiin hallituspuolueiden puheenjohtajien sisällön keskeiset ulottuvuudet: virallisuuden ja epävirallisuuden ulottuvuus, läheisyyden ja etäisyyden ulottuvuus sekä sukupuolen esittämisen spektri. Analyysi osoittaa viisikon suosivan epävirallista, katsojan etäällä pitävää, joko sukupuolineutraalia tai feminiinistä esittämistä. Tuloksen voidaan nähdä olevan vastaus tarjota katsojille sosiaaliselta medialta odotettua henkilökohtaisempaa sisältöä, kuitenkin sen poliittiseen viestiin kytkien. Näyttää myös siltä, että naispoliitikot kokevat edelleen tarvetta mukautua politiikan maskuliinisiin normeihin ja yhtä aikaa vastata perinteisiin naisiin kohdistuviin esittämisvaatimuksiin.

Tutkimuskohteena ovat Euroopan parlamentin jäsenten (mepit) poliittiset avustajat ja heidän työnsä, roolinsa sekä vallankäyttönsä. Tutkimuksen tarkoitus on luoda katsaus meppien avustajien profiiliin ja rooleihin sekä avustajainstituution muutokseen vuodesta 1995 vuoteen 2021. Ensimmäinen tutkimuskysymys on: Miten avustajien työ ja vallankäytön kokemukset sekä mahdollisuudet ovat muuttuneet Suomen EU-jäsenyyden aikana vuodesta 1995? Oletuksena on, että EU:n perussopimusmuutokset ja sitä myötä laajennetut Euroopan parlamentin valtaoikeudet ovat olleet merkittäviä vaikuttimia tässä kehityksessä. Toinen tutkimuskysymys tarkastelee avustajien ammattiryhmän sosiaalihistoriaa ja heidän kokemustaan politiikan ammattimaistumisesta: edustavatko avustajat käsitystä politiikan ammattimaistumisesta, ja kokevatko he itsensä politiikan ammattilaisiksi? Kokevatko avustajat edustavansa ylikansallista poliittista ryhmää vai kotimaataan ja sisältyykö heidän omakuvaansa ajatus ylikansallisesta EU-ammattilaisesta? Onko tässä suhteessa tapahtunut muutosta 1990-luvulta eteenpäin? Ammattiryhmän kuvauksen ohella tutkimuksen ydintä on tarkastella aineistoon pohjaten sitä, onko tutkimusaikana tapahtunut muutosta avustajien kokemuksissa, rooleissa, vallankäytössä ja identiteetissä. Mahdolliset sukupolvien väliset erot ja Suomen EU-suhteen kehittyminen ovat myös muutokseen vaikuttavia tekijöitä. Samalla esitellään meppien poliittisten avustajien työn luonnetta, minkälainen rooli heillä on europarlamentaarikkojen kabineteissa, millä tavoin he käyttävät valtaa ja vaikuttavatko he jollain tavoin poliittiseen päätöksentekoon. Tutkielman aineistona ja menetelmänä toimivat entisten ja nykyisten europarlamentaarikkojen poliittisten avustajien puolistrukturoidut teemahaastattelut neljältä määritellyltä eri aikakaudelta siten, että jokaiselta aikakaudelta edustettuina on useampi haastateltava. Haastattelussa hyödynnetään muistitietotutkimuksen menetelmiä. Lisäksi hyödynnetään suomalaisille avustajille tehtyä verkkokyselyä. Kvantitatiivinen osio tukee kokonaiskuvan muodostamista avustajien profiilista. Tutkimuksen teoriapohja rakentuu kahdelle pilarille: 1. avustajien työnkuvan, tehtäväkentän sekä vallankäytön muotojen kategorisointi ja muutoksen seuraus Euroopan parlamentin valtaoikeuksien päivittymisen mukana. 2. poliittisen luokan tutkimus ja politiikan ammatillistumisen teoriat. Voiko politiikassa töissä olevia ihmisiä pitää yhtenäisenä ryhmänä tai luokkana, yhtenevätkö intressit ja ovatko taustat homogeenisiä? Näkevätkö he yhteiskunnan ja mahdollisen urakehityksen samankaltaisista lähtökohdista? Tutkimuksen johtopäätöksenä havaitaan avustajatyön ammattimaistuminen ja institutionalisoituminen. Avustajat edustavat monessa mielessä politiikan ammattilaisten ryhmää, joiden tavoitteena on kerätä avustajatyöstä tarvittava kokemus ja jatkaa erilaisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Avustajat käyttävät merkittävää valtaa parlamentaarisessa ohjausketjussa meppiensä luotettuina neuvonantajina. Parlamentin valtaoikeuksien kasvu perussopimusmuutosten myötä on ollut merkittävä tekijä avustajien vallankäytön kasvussa. Avustajien määrä on kasvanut parlamentissa käsiteltävän lainsäädännön mukana, ja edunvalvontajärjestöjen kiinnostus avustajia kohtaan on lisääntynyt. Avustajista on tullut keskeinen osa parlamentin henkilökuntaa ja oma tunnistettava ammattiryhmänsä.

Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän kahtiajako eteni 2010-luvulla pisteeseen, jossa maa on polarisoituneempi kuin koskaan ennen. Käsillä oleva maisterintutkielma tarkastelee ilmiötä Yhdysvaltain kongressissa ja sitä, miten se ilmenee edustajien kielenkäytössä. Työssä tarkastellaan kongressin alahuoneen eli edustajainhuoneen jäsenten retoriikkaa vaalijärjestelmän uudistamista ajavan lakialoitetta (For the People Act) käsittelevän keskustelun kontekstissa. Tutkimuksen tarkoituksena on jäsentää lakialoitteesta käytyä keskustelua ja paljastaa, minkälaisia ongelmanmäärittelyjä poliittinen eliitti esittää Yhdysvaltain demokratiaa koskevasta lakialoitteesta ja kuinka kasvanut vastakkainasettelu ilmenee kongressin keskustelussa. Tutkimuskirjallisuudessa poliittisen eliitin tunnistetaan antavan vihjeitä kansalaisille siitä, miten asioista tulisi ajatella. Polarisoituneessa ympäristössä näiden vihjeiden painoarvo on kasvanut entistä suuremmaksi ja täten kongressiedustajien retoriikan tarkastelu on tärkeää. Työn teoreettisessa osuudessa tarkastellaan myös useita eri selityksiä polarisaation kasvulle ja tarkastellaan sen erilaisia ilmenemismuotoja kongressissa. Empiirisessä osuudessa tarkastellaan edellä mainittua lainsäädäntökeskustelua kehysanalyysia hyödyntäen. Analyysissa keskustelussa esitetyistä puheenvuoroista eritellään useita erilaisia ongelmanmäärittelyjä jotka jakautuvat lakialoitetta vastustaviin ja tukeviin määrittelyihin. Keskustelussa kongressiedustajat esittivät hyvin synkkiä kuvia Yhdysvaltain demokratian tilasta ja toisesta puolueesta ja sen aikomuksista. Keskustelussa käytetty retoriikka oli hyvin rajua varsinkin republikaaniedustajien puolelta. Teoreettisessa osuudessa käsiteltyjä polarisaation ilmenemismuotoja tulee selvästi keskustelussa esiin.