Browsing by Title

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Työväen laulukirjan esittämää kuvaa työväenaatteesta ja työläisistä vuosina 1900-1917. Työväen laulukirja on ensimmäisen kerran vuonna 1900 painettu lauluvihkonen, joka levisi työväenaatteen mukana painomäärältään suurimmaksi työväenlaulujen kokoelmaksi 1900-luvun alussa. Musiikki ja yhteislaulu muodostivat tärkeän osan työväenkulttuuria ja laulukirjan sisältämiä kappaleita esitettiin usein erilaisissa kokoontumisissa ja huvitilaisuuksissa. Laulukirjan sisältö muodostuu kansaivälisten tunnettujen työväenlaulujen lisäksi ennenkaikkea kotimaista alkuperää olevista teksteistä ja runoista. Tekstien laatijat olivat usein aktiivisia ja tunnettuja työväenliikkeen toimijoita, joten kirjan sisällön esittämä näkemys vastannee varsin hyvin työväenliikkeen virallista linjaa. Työn tutkimuskysymyksenä on selvittää minkäläisenä kasvava työväenliike esitti itsensä ja kannattajansa ja minkälaisen kuvan se murroksen kourissa olevasta yhteiskunnasta loi lauluillaan. Verraten lyhyissä laulunsanoituksissa aatteellisuus oli tuotava esiin usein vain muutamissa säkeistössä, kuitenkin sellaisessa muodossa, että se oli kannattajakunnan tunnistettavissa.Tarkastelen myös sitä onko kirjan painoksissa havaittavissa selkeää sisällön tyylin tai katsantokannan muutosta eri vuosina. Tarkastelen neljää eri tutkimusjakson aikana ilmestynyttä painosta, vuosilta 1900, 1906, 1912 ja 1917, jotka muodostava työn keskeisen aineiston. Lisäksi aineistona on käytetty aikakauden sanomalehtikeskustelua laulukirjoista ja sen sisältämistä lauluista. Tarkastelun tuloksena voidaan havaita, että työväenlaulujen tyylilaji pysyy koko tarkastelujakson melko samanlaisena. Aikakaudelle työväenliikkeelle tyypilliset porvaristyyliset, jylhät juhlarunoit sekä toisaalta työväenluokan elämäntavan kömpelömmät kuvaukset ovat hallitsevana myös Työväen laulukirjassa. Kirjat sisältävät sekä pelkkää köyhälistön olojen kuvausta, että järjestäytyneen työväenluokan selkeiden tavoitteiden esittämistä.Vuoteen 1917 mennessä järjestäytyneisyys on havaittavissa hiukan useammin kuin 1900-luvun alkuvuosina, mutta sisällössä ei ole havaittavissa niin selkeää muutosta kuin aikakauden reaalipoliittiset muutokset olisivat voineet antaa olettaa. Työväestöä ja työväenaatetta kuvataan varsin abstraktein ja laajoin käsittein. Suomalaisen työväenliikkeen tavoittelema kannattajakunta oli varsin kirjavaa, joten laulujen oli sovittava varsin erilaisten laulajien laulettaviksi.Näin ollen työväestöä ei yleensä esitetä esim. tiettyinä ammattiryhminä,vaan ennemminkin köyhälistönsä ja yläluokan vastakohtana. Lauluista on kuitenkin löydettävissä selkeä yhteenkuuluvudentunne ja me-henki. Ainakin työväenliikkeellä oli olemassa jo selkeä identiteettinsä, jonka taakse se kokosi työtätekevää väestöä. Aktiivisuus ja valistus olivat ne asiat joilla työväenliike laulujensa perusteella halusi muuttaa yhteiskuntaa. Lauluissaan se halusi osoittaa yhteiskunnalliset ongelmat ja herätellä kansaa näkemään vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen rakennelmana, jota oli mahdollista muuttaa, ei luojan luomana pysyvänä järjestyksenä. Varsinaisia konkreettisia ratkaisuja ja toimintaohjeita laulukirja kuitenkin antaa hyvin vähän. Sen tärkein neuvo oli kokoontua yhteen, minkälaisen instituution alle – se jää sanomatta. Lauluista ei ole löydettävissä juurikaan luokkavihaa tai vallankumoushaaveita .Asioiden ei edes oleteta muuttuvan yhdessä yössä. Taistelua käydään valistuksen voimin, oikeudenmukaisuuden ja isänmaan puolesta. Suomalainen työväestö lauloi 1900-luvun alussa varsin yleispätevin vapauden, veljeyden ja tasa-arvon ihantein, sanomaan johon jokaisen oli helppo yhtyä

Tekijänoikeuden taloudellisiin oikeuksiin kuuluu oikeus määrätä teoksesta muuttamattomana ja muutettuna. Tämä merkitsee sitä, ettei kukaan muu saa ilman lupaa valmistaa tai saattaa yleisön saataviin teosta, jota on pidettävänä samana tai liian samankaltaisena aikaisemmin tehdyn teoksen kanssa. TekijäL 4 §:n 2 momentissa on piirretty tekijänoikeuden ja samalla muuttamisoikeuden raja toteamalla, että teosta vapaasti muuttaen luodut uudet ja itsenäiset teokset eivät kuulu alkuperäisen teoksen suojapiiriin. Tällainen tilanne on kysymyksessä silloin, kun luomistyössä hyödynnetään toisen käyttämiä ideoita ja aiheita, mutta toteutetaan työ itsenäisellä ja omaperäisellä tavalla. Muunnelmasuhteen arviointi tulee käytännössä esiin jäljittelyä koskevissa tekijänoikeuden loukkaamistapauksissa. Kyseessä on vapaan muuntelun ja epäitsenäisen muunnelman rajanveto eli teoksen suojapiirin määrittely. Rajanveto on vaikeaa, eikä yleisiä sääntöjä voida antaa, koska teoslajit ja käyttötilanteet ovat hyvin erilaisia. Arviointikriteerinä oikeuskäytännössä on pidetty sitä, saavatko teokset tarkastelijassa aikaan samuuselämyksen. Tällä tarkoitetaan samankaltaisuusarviointia, jossa teoksia vertaillaan sen selvittämiseksi, loukkaako toisen teoksen valmistaminen tai yleisön saataviin saattaminen toisen tekijänoikeutta. Koska teokset ovat harvemmin täysin identtisiä, joudutaan vertailun osana arvioimaan myös sitä, millä samankaltaisuuksilla on tekijänoikeudellista merkitystä. Jos teokset eivät muistuta toisiaan sillä tavoin, että ne herättäisivät vertailijassa samuuselämyksen, ei kyse ole loukkaavasta jäljitelmästä vaan kahdesta itsenäisestä teoksesta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mikä on voimassa olevan oikeuden sisältö tekijänoikeudellisen muunnelmasuhteen arvioinnissa. Lisäksi tehtävänä on selvittää, miten vapaan muuttamisen ja kielletyn jäljittelyn välistä rajanvetoa on oikeuskäytännössä perusteltu ja millaisin kriteerein samankaltaisuutta on arvioitu. Koska ainoastaan tekijänoikeudella suojatun teoksen jäljittely voi olla laissa tarkoitetulla tavalla kielletty, tulee muunnelmasuhdetta arvioitaessa aina ratkaistavaksi esikysymys alkuperäisen teoksen teosluonteesta. Eri teoslajit edellyttävät erilaista arviointia, minkä lisäksi teosten vertailu aistihavainnoin johtaa väistämättä myös subjektiivisiin näkemyksiin siitä, mikä arviointia tekevän henkilön kokema samuuselämys vertailtavien teosten samankaltaisuudesta on. Vaikka oikeuskäytäntö tarjoaa joitakin yleisiä linjoja muunnelmasuhteen arvioimiseen, niin viimekädessä rajanveto jää oikeuskäytännön varaan, jolloin tuomioistuimen on vapaasti harkittava kaikki asiaan vaikuttavat seikat. On siis ensinnäkin arvioitava, mitkä piirteet tarkastelun kohteessa ilmentävät omaperäistä luomista ja miten tekijän vapaat ja luovat valinnat siinä ilmenevät. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota myös siihen, mistä teoksen samankaltaisuudet johtuvat. Keskeistä on arvioida, missä määrin teokset eroavat toisistaan ja minkälainen kokonaisvaikutelma niiden samankaltaisuudesta välittyy.

Tutkielmassa analysoidaan Kansainvälisen Jalkapalloliiton vuosina 2011–2013 toteuttamaa hallintouudistusta. Jalkapallo on vuosien saatossa kasvanut maailmanlaajuiseksi ilmiöksi ja samalla sen kattojärjestönä toimiva Kansainvälinen Jalkapalloliitto on lisännyt poliittista ja taloudellista vaikutusvaltaansa. Kehityksen myötä on herännyt kysymyksiä organisaation tilivelvollisuudesta. Aihe on osa laajempaa kansalaisjärjestöjen tilivelvollisuudesta käytävää keskustelua, johon myös erinäiset painostusryhmät ovat osallistuneet. Yksi näistä ryhmistä on Transparency International. Tutkielman tavoitteena on tutkia kyseisen painostusryhmän vaikutuspyrkimyksiä urheiluorganisaation julkiseen agendaan sen hallintoreformia koskevissa kysymyksissä. Analyysissa hyödynnetään niin agenda setting -teoriaa kuin kansalaisjärjestöjen tilivelvollisuutta käsittelevää teoriaakin. Agenda setting -teoriassa keskitytään poliittisen agendan eri tasoihin, kun taas kansalaisjärjestöjen tilivelvollisuutta käsittelevässä teoriassa painotetaan seitsemää eri tilivelvollisuuden mekanismia. Tarkoituksena on selvittää, mitkä Transparency Internationalin esittämät uudistusehdotukset päätyvät millekin Kansainvälisen Jalkapalloliiton poliittisen agendan tasolle ja onko samoille tasoille päätyneillä ehdotuksilla yhteisiä piirteitä tilivelvollisuuden mekanismien suhteen. Tutkielmassa keskitytään yksittäiseen tapahtumasarjaan ja kyse on siis tapaustutkimuksesta. Tutkielman aineisto koostuu molemman toimijan verkkosivuillaan julkaisemista julkisista teksteistä, jotka koskevat Kansainvälisen Jalkapalloliiton hallintouudistusta. Menetelmäksi tutkimukseen on valikoitunut teoriaohjaava sisällönanalyysi, sillä aineiston huolellisen luokittelemisen jälkeen sitä pyritään analysoimaan aiemmin valittujen teorioiden avulla. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Kansainvälisen Jalkapalloliiton poliittisella agendalla ilmeni useita Transparency Internationalin esittämiä uudistusehdotuksia reformin yhteydessä. Tarkempi tarkastelu kertoo, että uudistusehdotuksen päätymiseen tietylle poliittisen agendan tasolle näyttää vaikuttaneen tilivelvollisuuden mekanismi, jota uudistus toteutuessaan vahvistaisi. Erityisesti vallan jakamista organisaation ulkopuolelle esittäneet uudistusehdotukset ovat jääneet useimmiten korkeintaan retoriselle tasolle. Kansainvälisen Jalkapalloliiton voidaan katsoa pyrkineen kehystämään asiakysymyksen hallintonsa uudistamisesta korostaen valitsemiaan asiakohtia ja niihin kohdistuneita toimenpiteitä. Transparency Internationalin toimintaa ei kuitenkaan voida pitää epäonnistuneena, sillä useita painostusryhmän esiin nostamia ehdotuksia seurasivat konkreettiset toimenpiteet ja he saivat näkemyksensä esille. Painostusryhmän toiminnan ristiriitaisuutta sen aiempiin toimintatapoihin voidaan osittain selittää toiminta-alueen erityispiirteillä.

Tutkimus sijoittuu uskontososiologian, urheilusosiologian ja pyhän tutkimuksen leikkauspisteeseen. Kahden suuren milanolaisen jalkapalloseuran – punamustan Milanin ja sinimustan Interin – ultrakannattajien yhteisöllisyyttä tarkastellaan jälkidurkheimilaisen teorianmuodostuksen valossa. Teoreettisen viitekehyksen keskiössä on Gordon Lynchin pyhän kulttuurisosiologia. Pyhä on kollektiivinen representaatio – näennäisessä järkkymättömyydessään ja pakottavuudessaan voimantäyteinen sekä tahrattomuudessaan kielletty. Sen vastapoolina on kielloilla eristetty saastuttava profaani. Tekstiaineistona hyödynnetään ultraryhmittymien kannatuslauluja, banderolleja ja katsomokoreografioita. Tutkimuksen keskeiset kysymykset liittyvät ultrien pyhän symbolikoodiston ja sen ympärille rakentuvan sosiaalisen todellisuuden selvittämiseen. Menetelminä käytetään laadullista sisällönanalyysia ja diskurssianalyysia. Metodeista jälkimmäinen edustaa sosiaalisen konstruktionismin tieteenfilosofista perinnettä, jonka piirissä tieto oletetaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa rakentuneeksi. Reaalimaailma esittäytyy inhimilliselle ymmärrykselle aina kulttuurisesti värittyneenä, verhottuna ihmisten sille tuottamiin merkityksiin. Tutkimuksessa erityisenä mielenkiinnon kohteena on se sosiaalinen toimijuus, jota ultrat edustavat suhteessa pyhään ja profaaniin. Ultrakulttuuri osoittautuu implisiittiseksi uskonnoksi ja stadionin kaarrekatsomo rituaalisen viestintämallin mukaiseksi seurayhteisön perinteitä, arvoja ja uskomuksia heijastavaksi tasopinnaksi. Ultrien pyhään symbolikoodistoon kuuluvat joukkueen pelipaidan värit, antropomorfiset embleemit, seurahistorian merkkihenkilöt ja poliittiset aatteet. Vaarallisen profaaneina näyttäytyvät pahimmat vastustajaseurat, oman seuraorganisaation ”mustat lampaat”, viranomaistahot ja nykyjalkapallon kaupallistumiskehitys. ”Palvoja”, ”sotilas”, ”huligaani”, ”lainsuojaton”, ”fasisti” ja ”tosi milanolainen” ovat identiteettejä, joita ultrat ottavat kunnioittaessaan pyhää ja pitäessään profaanin loitolla. Tutkimuksen myötä herää ajatus pyhän kulttuurisosiologian soveltamisesta yhteiskunnan muillakin osa-alueilla, esimerkiksi liittyen yksilönvapauden, demokratian ja markkinatalouden sekä ekologisten arvojen väliseen konfliktiin. Tutkimus on paitsi uutta tietoa tuottava, myös kuvaileva esitys pyhän tutkimustraditiosta ja italialaisen jalkapallon maailmasta.

Tutkielma käsittelee suomalaisen jalkapallohuliganismin rakentumista otteluselostusten kontekstissa. Tutkimuksessa haetaan vastausta, millä tavoin selostuspuheessa konstruoidaan jalkapallohuliganismia, ja miten ilmiön rajanvedot ankkuroituvat fyysiseen toimintaan. Selostusdiskurssi on saanut huomiota useasta perspektiivistä, mutta tutkimuskirjallisuudessa löytyy aukko siinä, miten jalkapallohuliganismia rakennetaan ja merkityksellistetään puheessa. Tämän myötä avautuu hedelmällinen tilaisuus suunnata katse ilmiön käsittelemättömään ulottuvuuteen, ja tuoda uusia kulmia sekä kysymyksiä ilmiön tutkimukselle. Tutkielman aineistona toimii kaksi videota, joissa esiintyy jalkapallohuliganismia Suomen pääsarjatasolla, Veikkausliigassa. Molemmat videot ovat Veikkausliigan lähetysoikeudet omaavan Ruudun suoria lähetyksiä otteluista. Ensimmäinen video on vuoden 2018 Metroderbystä, jossa HJK:n ja Hongan kannattajat ottivat fyysisesti yhteen ottelun jälkeen. Toinen video on vuoden 2022 Stadin derbyn levottomuuksista, joiden myötä peli jouduttiin keskeyttämään useaksi minuutiksi. Tutkimusmenetelmänä toimii keskustelunanalyysi, joka on vuorovaikutusprosessin tutkimista varten kehitetty laadullinen tutkimusmenetelmä. Keskustelunanalyysin keskeisenä tavoitteena on tarkastella ihmisten käyttämiä monimuotoisia kielellisiä ja ei-kielellisiä resursseja erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Keskustelunanalyysi tarjoaa mahdollisuuden analysoida selostuspuheen tilanteista konstruointia, korostaen puhujan tapoja merkityksellistää ja arvioida häiriökäyttäytymistä. Suomalaista jalkapallohuliganismia konstruoidaan kolmen keinon kautta: kehyksen vaihto, arviot ja selitykset. Kehyksen vaihto ilmenee kun puhujan vallitseva tulkintakehys vaihtuu hänen uudelleenohjatessaan huomio muuttuneeseen tilanteeseen. Metroderbyn tapauksessa tilannetta kuvaillaan aluksi varovasti, mutta tapahtumien edetessä kannattajien käyttäytymistä aletaan paheksua. Stadin derbyssä tapahtumat alkoivat kesken ottelun, minkä takia kehys vaihtuu otteluselostuksesta uuden ilmiön kuvaamiseen. Arvioissa puhuja kohdistaa huomion häiriökäyttäytymiseen ja merkityksellistää ilmiötä: Metroderbyn arvioissa keskeinen osa representaatiota oli toistuva vastuun jakaminen puutteellisille turvatoimille, ja Stadin derbyn ”toivotaan -lauseet” – jotka markkeerasivat vähemmän ja enemmän ongelmallisen eroa, ilmentäen selostajan eettistä asemaa – olivat selostuksen yksi toistuvimmista käytänteistä. Metroderbyn selityksiä kuvastavat viittaukset turvallisuusresursseihin ja taustatiedon käyttö tilannekuvauksen representaatiossa. Stadin derbyn selostuksessa muodostetaan selitys kuvaamalla tapahtumaketju sekä pohditaan muun muassa Klubipäädyn twiitin vaikutusta ja osuutta tapauksessa. Keskeisenä tuloksena nähdään, että otteluselostuksessa huliganismia konstruoidaan performatiivisella, viihteellisellä tyylillä. Tapahtumista luodaan dramaattista spektaakkelia, jossa korostuu muun muassa poliisien toiminta ja kannattajien lukumäärän liioittelu itse huliganismin jäädessä sivuosaan. Tulokset tuovat uutta ainesta huliganismitutkimuksen kentälle ja samalla resonoivat aiemman mediatutkimuksen osalta median performatiivisesta roolista. Jatkotutkimuksen kannalta herää kiinnostus tarkastella, onko performatiivisella roolilla myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä ja vaikutusta – viihteellistetäänkö mediassa väkivaltaa tai rikoksia?

Jalkapallon siirtoikkunoilla tarkoitetaan rekisteröitymisajanjaksoja, joiden aikana urheilijat voivat siirtyä seurasta toiseen. Jos pelaaja siirtyy uuteen joukkueeseen siirtoikkunan ulkopuolella, hän ei saa osallistua kansainvälisen jalkapalloliiton (FIFA), maanosaliittojen tai kansallisten liittojen alaisiin otteluihin uuden joukkueen nimissä ennen kuin hänet voidaan taas rekisteröidä joukkueeseen seuraavan siirtoikkunan auetessa. Siirtoikkunoista säädetään FIFAn siirtoja koskevien sääntöjen artiklassa 6. Siirtoikkunoiden tärkeimpänä tarkoituksena osana siirtoja koskevia sääntöjä on kilpailujen tasaisuuden varmistaminen. Kausiluonteiselle urheilulle on tärkeää estää joukkuekokoonpanojen hallitsemattomat muutokset kesken kauden ja edesauttaa joukkueiden välistä tasapainoa kilpailujen aikana. Tutkielmassa tarkastellaan FIFAn asettamien siirtoikkunoiden ja Euroopan unionin sisämarkkinaoikeuden sekä kilpailuoikeuden välistä suhdetta. Tutkielman tarkoitus on selvittää, ovatko siirtoikkunat sallittuja unionin sisämarkkinaoikeuden ja kilpailuoikeuden näkökulmasta. Tämä tarkastelu keskittyy sisämarkkinoiden perusvapauksien kohdalla työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen ja kilpailuoikeuden kohdalla erityisesti SEUT 101 artiklaan. Työssä tarkastellaan sitä, voidaanko lähtökohtaisesti unionin perusvapauksia rajoittavat ja kilpailuoikeuden vastaiset säännöt katsoa hyväksyttäviksi ottaen huomioon urheilun erityispiirteet. Siirtoikkunoiden hyväksyttävyyttä arvioitaessa tarkasteltavaksi tulee myös unionin sisämarkkinaoikeuden ja kilpailuoikeuden konvergenssi eli näiden kahden oikeudenalan soveltamisen yhdentyminen unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä. Siirtoikkunoiden ja sisämarkkinaoikeuden sekä kilpailuoikeuden suhteen tarkastelu rakentuu pääosin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännölle. Tätä voidaan perustella unionin tuomioistuimen ratkaisutoiminnan teleologisella eli tavoiteliitännäisellä tulkinnalla sekä urheilun erityispiirteillä. Tutkielmassa on tarkoitus systematisoida ja tulkita urheiluliitännäisten kysymysten kannalta relevanttia oikeuskäytäntöä ja soveltaa tätä siirtoikkunoiden monipuolisen tarkastelun pohjana. Myös oikeuskirjallisuuden rooli on ollut tutkielmassa huomattavassa asemassa, sillä urheiluliitännäisen oikeuskäytännön määrä on verrattain vähäistä urheiluliitännäisten kysymysten kohdalla. Tutkielman perusteella voidaan katsoa, että siirtoikkunat rikkovat unionin perusvapauksia työntekijöiden vapaan liikkuvuuden osalta ja unionin kilpailuoikeutta SEUT 101 artiklan osalta. Ongelmaksi muodostuu erityisesti se, että siirtoikkunoilla asetettavat rajoitukset eivät ole oikeasuhtaisia asetettuihin päämääriin nähden. Muun muassa eri lajien ja sarjatasojen välisessä tarkastelussa voidaan nähdä se, että siirtoikkunoilla tavoiteltavaan päämäärään on mahdollista päästä myös muilla vähemmän rajoittavilla keinoilla.

Expanded expertise research is more considerate of the perspective of community and is more interactional. Work has changed on a societal scale and Finnish football coaching culture has changed, for example athletecentered coaching is more emphasized. The purpose of this study is to research, understand and delineate, the interviewed football coaching experts’ thoughts and understanding regarding 1. the expertise of a football coach and coaching in general, 2. the change in Finnish football coaching work and the required competence and 3. the development of a coach’s expertise. This qualitative study was conducted based on data of seven interviews. At the time of the interviews the participants of the study had coached between five to thirty-one years and were currently employed by some Finnish football club or organization in the footballing world. The first research question about the expertise of a football coach and coaching in general was analyzed by theory directional content analysis. The second research question about the change in Finnish football coaching work and the required competence and the third research question about the development of a coach’s expertise were inductively analyzed by databased content analysis. The football coaches’ expertise and coaching expertise were understood as both individual and distributed expertise. Individual expertise consists of different competencies and it depends on operational environment. The quantity of experience did not solely define expertise. The aim of the expertise development could be also the specializing in some field of football coaching or in a specific age group. Distributed expertise consisted of perceptions about the competence and skills of coaching teams and coaches and it partly included by using technology. The work of the football coaches and the required competence had changed in many different areas, according to the interviewees. Among those areas were pedagogic skills, information evaluation and management, technology and planning skills, leadership of the coaching team and knowing oneself. The range of different coaching methods and styles has brought both challenges and opportunities. Expertise is developed in many ways, but continuing learning, coaches’ self-guidance and interactional ways of learning were highlighted in every interview.

Munatuotannossa munintakanojen merkittäviä hyvinvointiongelmia ovat rintalastan vauriot ja jalkapohjamuutokset. Rintalastavauriot jaetaan vääntymiin ja murtumiin. Jalkapohjamuutokset näkyvät jalkapohjaihon sarveistumisena ja jalkapohjatulehduksina ja -paiseina. Rintalasta- ja jalkapohjaongelmille altistavat kanalan olosuhteet ja rakenteet, ja rintalastamurtumille altistaa erityisesti nykyisten munintakanojen jalostus. Huolimatta munintakanajalosteiden rintalasta- ja jalkapohjaongelmien yleisyydestä niiden esiintyvyyttä harrastekanoilla on tutkittu hyvin vähän. Tämän lisensiaatintutkielman tavoitteena on kartoittaa jalkapohjamuutosten ja rintalastavaurioiden esiintyvyyttä suomalaisilla harrastekanoilla, kerätä tietoa harrastekanaloiden olosuhteista ja kanalarakenteista ja tutkia niiden yhteyttä jalkapohjamuutoksiin ja rintalastavaurioihin. Tutkimukseen osallistui 14 harrastekanalaa ja yhteensä 193 lintua, joista 140 oli kanoja ja 49 kukkoja, neljän sukupuoli oli epäselvä. Tutkimukseen osallistuneet harrastekanarodut jaettiin maatiaisiin, puhdasrotuisiin, jalosteisiin ja sekarotuisiin. Rintalastavauriot tutkittiin käsin tunnustelemalla ja jalkapohjamuutokset arvioitiin silmämääräisesti eläviltä linnuilta. Arvioinneissa käytettiin sovellettuja Welfare Quality-asteikkoja (WQ). Kuivikkeen kunto arviotiin WQ-asteikolla, ja kanalarakenteista arvioitiin orsien, ritilöiden ja ramppien kosteus ja likaisuus. Orsitila, ritiläala ja ramppien määrä laskettiin. Yli puolella tutkituista kanoista (53 %) jalkapohjat olivat terveet. Yleisin jalkapohjamuutos oli ihon sarveistuminen ja vakavia jalkapohjapaiseita esiintyi vähän. Kukoilla oli parempi jalkapohjaterveys kuin kanoilla (p=0,009) ja jalosteilla todettiin enemmän jalkapohjamuutoksia kuin sekarotuisilla (p=0,001). Orsien kosteus altisti jalkapohjamuutoksille (p=0,001) ja ritilärakenteet paransivat jalkapohjaterveyttä (p=0,04). Yli puolella kanoista (55 %) rintalasta todettiin terveeksi. Yleisimmäksi rintalastavaurioksi osoittautuivat lievät vääntymät. Maatiaisella havaittiin enemmän lieviä vääntymiä kuin sekarotuisella (p=0,002) ja jalosteella oli enemmän vakavia vääntymiä kuin maatiaisella (p=0,001). Kukoilla havaittiin rintalastavaurioita enemmän kuin kanoilla (p= 0,004). Kukoilla ei kuitenkaan todettu epävarmoja murtumia (p=0,001) eikä kaudaalisia rintalastavaurioita (p=0,001). Kanoilla epävarmoja murtumia todettiin pääosin rintalastan kaudaalipäässä. Rintalastamurtumien arviointiin olisi kuitenkin tarvittu palpaatiota varmempaa menetelmää. Ritilärakenteet vaikuttivat rintalastavaurioihin: kosteilla ritilöillä rintalastavaurioita esiintyi enemmän kuin kuivilla ritilöillä (p=0,001) ja kuivat ritilät altistivat lieville vääntymille (p=0,029). Iän merkitys jalkapohjamuutoksiin ja rintalastavaurioihin jäi tutkimuksessa epäselväksi. Tutkimus antoi ensi kertaa tietoa suomalaisten harrastekanojen jalkapohjaterveydestä ja rintalastavaurioista. Tutkimus osoitti, että jalkapohjaterveyteen vaikuttaa olosuhteiden lisäksi myös sukupuoli ja rotu. Rotu vaikuttaa vääntymien esiintyvyyteen, ja rintalastamurtumia esiintyy harrastekanoilla etenkin rintalastan kaudaalipäässä. Rintalastavaurioiden ja jalkapohjamuutosten syntyyn vaikuttavista tekijöistä tarvitaan lisätutkimusta.

Maisterintutkielmassani tarkastelen lainsäätämisprosessiin kuuluvaa lausuntomenettelyä koskien lastensuojelulain muutosta ja jälkihuollon ikärajasääntelyä. Analysoin lausuntokierrokselle osallistuneiden toimijoiden, jälkihuollon sidosryhmien ja kansalaisyhteiskunnan, lausuntopalautteissa esittämien yleisargumenttien tarkempaa sisältöä ja niissä esitettyjä perusteluita jälkihuollon ikärajan säilyttämiseksi 25 ikävuodessa. Tutkielman tavoitteena on tuottaa yhtenäistä ja yksityiskohtaista tietoa jälkihuollon toimintaympäristössä toimivien ja sen tuntevien tahojen esittämistä huomioista hallituksen esitykseen (HE 56/2023 vp) lastensuojelulain 75 §:n muuttamisesta sekä vaikutusarvioista ikärajan alentamisen mahdollisista seurauksista. Lastensuojelun jälkihuollon toiminta ja tavoite perustuu lastensuojelulakiin. Jälkihuollon palvelu on erityistä nuorten sosiaalityötä, jonka tavoitteet määrittyvät laaja-alaisesti yksilöiden, palvelujärjestelmän sekä yhteiskunnan tasoille. Oikeus lastensuojelun jälkihuoltoon määräytyy subjektiivisesti lastensuojelulain (417/2007) mukaisesti. Lainsäädäntöä ja hyvinvointialueiden jälkihuollon järjestämisvastuuta muutettiin vuonna 2020, kun ikärajaa nostettiin 21 vuodesta 25 vuoteen. Kolme vuotta myöhemmin nykyinen hallitus esitti ikärajaa pänvastoin laskettavaksi 23 vuoteen. Lakiesitys esitettiin ja jälkihuollon ikärajan laskemista perusteltiin osana valtiontalouden säästötoimenpideohjelmaa. Tutkimusaineisto koostui jälkihuollon sidosryhmien ja kansalaisyhteiskunnan toimesta laadituista lausuntopalautteista lausuntokierrokselle (17.8.2023–14.9.2023) hallituksen esitykseen laista jälkihuollon ikärajan laskemiseksi 23 ikävuoteen. Lausuntojen kautta jälkihuollon toimintaympäristössä toimivat ja sen tuntevat argumentoivat hallituksen esittämään lakimuutokseen liittyen, sekä arvioivat lakimuutoksesta mahdollisesti seuraavia suoria vaikutuksia jälkihuollon asiakasnuorille, heidän palvelutarpeilleen, ja palvelujärjestelmälle, sekä pidemmällä aikavälillä yhteiskunnalle. Temaattisen sisällönanalyysin tuloksena lainsäätämisprosessi näyttäytyi lausuntopalautekokonaisuudessa liian nopealta, perusteettomalta ja valtiontalouden kustannuksia lisäävältä. Lakimuutoksen arvioitiin heikentävän jälkihuollon asiakasnuorten oikeutta tukitoimiin ja palveluihin, sekä seurauksien vaikuttavan yhteiskuntaan laajalti.

Tutkielman tavoitteena on kuvailla ja analysoida jälkihuoltonuorten lastensuojeluhistoriassa tapahtuneita siirtymiä. Aineistona tutkielmassa on lastensuojelussa ja jälkihuollossa kirjoitetut dokumentit. Kaikki nuoret olivat elämänsä aikana olleet huostaanotettuja ja asuneet jossain vaiheessa sijoitustaan lastensuojelulaitoksessa. Olen hyödyntänyt tutkimuskirjallisuutena sijoitetuista lapsista tehtyjä seuranta- ja rekisteritutkimuksia, sekä lastensuojelun dokumentointia koskevaa kirjallisuutta. Analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia ja temaattista verkostoanalyysia. Tulosten kuvailussa hyödynnän ryhmittelyä ja tyypittelyä. Kaikilla tutkielman henkilöillä ilmeni kaksi yhteistä siirtymää elämänkaarella: ensimmäinen sijoitus lapsuudenkodista sijaishuoltoon sekä muuttaminen pois lastensuojelulaitoksesta täysi-ikäistymisen kynnyksellä. Ensimmäinen sijoitus kodin ulkopuolelle jäsentyi kolmella tavalla riippuen siitä, millä perustein heidät ensimmäisen kerran sijoitettiin. Ensimmäinen sijoitustyyppi esiintyi lapsilla, jotka sijoitettiin kodin ulkopuolelle jo alle kouluikäisenä. Heidät sijoitettiin vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmien ja lasten perushoivan laiminlyönnin vuoksi ja heidän sijoitus näyttäytyi pysyvänä elämäntilana. Toiseen tyyppiin kuuluivat lapset, joiden sijoituksen ensisijainen peruste oli lasten päihteidenkäyttö. Sijoitus oli tällöin huomattavasti lyhytaikaisempi ja yhteys lapsuudenkotiin säilyi. Kolmannen ryhmän lapset sijoitettiin myös teini-ikäisenä ja sijoituksen perusteet olivat moninaiset. Perusteet liittyivät lapsen omaan oirehdintaan sekä kehitystä uhkaaviin kasvuolosuhteisiin. Jälkihuoltonuorten tilanteet itsenäisessä elämänvaiheessa jäsentyivät myöskin kolmella tavalla: itsenäisesti pärjäävät, epävakaasti itsenäistyneet sekä nuoret, jotka ovat joutuneet työn ja koulutuksen ulkopuolelle. Lisäksi oman tyyppinsä aineistossa muodostivat nuoret, joista oli vain vähän tietoa saatavilla. Asiakirjojen perusteella syntyi vaikutelma, että nuoret olisivat tarvinneet runsaasti tukea ja pysyviä auttamissuhteita myös jälkihuollon vaiheessa. Ongelmaksi kuitenkin muodostui nuorten oma palveluista kieltäytyminen ja osallistumattomuus tuen muotoihin. Lastensuojeluprosessi saattoi muodostua lapsilla hyvin samankaltaisesti siihen asti, kunnes lapset muuttivat pois lastensuojelulaitoksesta, ja itsenäistymisprosessit puolestaan saattoi erota suuresti. Toisaalta myös jälkihuoltonuorilla, joilla oli täysi-ikäisenä samankaltainen elämäntilanne, saattoi olla toisistaan erittäin poikkeavat lastensuojeluhistoriat.