Browsing by Title

Tutkimuksessa tarkastellaan Ronald Inglehartin hiljaisen arvovallankumouksen teoriaa refleksiivisen modernisaatioteorian piiristä johdettujen vaihtoehtoisten yhteiskunnallisen epävarmuuden kasvuun liittyvien selitysmallien kautta. Inglehartin teoria antaa ymmärtää, että modernisaation myötä käynnissä on ollut hiljainen prosessi, jossa aineellisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden parissa kasvavat sukupolvet omaksuvat edeltäjiään jälkimaterialistisempia arvoja. Tutkimuksessa johdetaan Inglehartin teorialle kaksi rinnakkaista selitysmallia, jotka perustuvat Ulrich Beckin ja Anthony Giddensin modernisaatioteoretisointeihin. Ensimmäisessä mallissa Inglehartin määrittämää jälkimaterialismia pyritään selittämään Giddensin teorian avulla modernisaation myötä tapahtuvan traditioiden purkautumisen myötä yksilötasolla ilmenevän uudenlaisen autonomian kokemisen kautta, jolloin jälkimaterialismin oletetaan olevan yleisempää sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka traditioista irtautuessaan kykenevät onnistuneeseen itsereflektioon. Empiiristä mallinnusta varten koostetaan faktorianalyysillä kaksi Giddensin teoriaan perustuvaa jälkimaterialismia selittävää muuttujaa, joiden välinen yhteisvaikutus on tilastollisen analyysin keskiössä. Toinen malli perustuu Beckin riskiyhteiskuntateoretisointiin ja perustuu pitkälle kehittyneen modernisaation mukanaan tuomien uudenlaisten riskien ja epävarmuuksien kokemiseen ja olettaa, että huolestuneisuus uudenlaisten riskien ja epävarmuuksien suhteen näkyy suurempana materialististen arvojen omaksumisena. Selitysmalleja testataan empiirisesti ordinaalisella regression- sekä kovarianssianalyysillä World Values Survey 2005:n, European Values Study 2008:n sekä saksalaisen Political Attitudes, Political Participation and Voter Conduct in United Germany –surveyn vuosien 1994-2002 aineistoilla. Empiirisen analyysin perusteella kumpaakaan mallia ei kuitenkaan voida näyttää toteen käytettävissä olevilla aineistoilla. Tutkimuksessa pyritään siten vielä problematisoimaan tutkimusasetelman operationalisointiin liittyviä ongelmakohtia survey-aineistojen suhteen mahdollisten jatkotutkimuksien kannalta.

Survey-tutkimuksilla kerätään tietoa ympäröivästä maailmasta. Ne perustuvat usein otantaan eli siihen, että tietoa poimitaan valituilta tutkimuskohteilta. Vastaajia ja muita tietolähteitä poimitaan satunnaisesti tai jollain muulla tavalla valitsemalla. Otanta säästää tutkimuksen tekijältä aikaa ja kustannuksia, mutta tuottaa tutkimukselle epävarmuustekijöitä. Epävarmuus johtuu siitä, että poimittu otos ei vastaa tutkittavaa perusjoukkoa. Osa tutkimuskohteista jää tavoittamatta, tutkimuskohteet eivät vastaa tai vastaukset jäävät joiltain osin puutteellisiksi. Näin ollen otantatutkimus tuottaa aineistoja, joiden edustavuus ei ole täydellistä. Edustavuutta pyritään korjaamaan tilastollisilla menetelmillä, kuten painottamalla saatuja vastauksia sekä imputoimalla (paikkaamalla) tyhjiksi jääneitä vastauksia. Tässä opinnäytteessä keskitytään otannan korjaamiseen painottamalla. Opinnäytteessä luodaan katsaus katokorjausmenetelmään nimeltään jälkiositus. Menetelmä esitellään ja siihen liittyvä konkreettinen esimerkki käydään lävitse. Konkreettinen esimerkki liittyy Risto Lehtosen ja Erkki Pahkisen oppikirjaan [Lehtonen ja Pahkinen, 2004]. Siinä ennustetaan työttömien lukumääriä ja työttömien suhteellista osuutta entisen Keski-Suomen läänin alueella. Oppikirjan esimerkki toistettiin pääpiirteissään käyttäen eri otosta kuin oppikirjassa oli käytetty. Otokseen valikoituneiden kuntien takia tulokset poikkesivat jonkin verran oppikirjassa esitetyistä tuloksista. Jälkiosittaminen on loogista aineiston painottamista, joka tapahtuu aineiston keräämisen jälkeen. Siinä käytetään apuna lisätietoa esimerkiksi rekistereistä tai aiemmista tutkimuksista. Jälkiosittamisen historia ulottuu saman nimisenä 1970-luvulle ja eri nimisenä vähintäänkin 1940-luvulle. Jälkiosittaminen perustuu aineiston jakamiseen homogeenisiin soluihin sen jälkeen, kun aineisto on kerätty. Homogeenisten solujen käsittely vähentää epävarmuutta, jota tutkimuksen tekemiseen sisältyy. Epävarmuuden vähentyminen näkyy estimaattorien varianssien pienentymisenä.

Populismi on 2020-luvulle tultaessa erittäin suosittu tutkimuskohde akateemisessa maailmassa. Terminä populismia kuitenkin sovelletaan jatkuvasti useissa eri yhteyksissä tuntematta sen tarkkaa teoreettista taustaa tai määritelmää. Siksi populismiteorioiden analysointi on tärkeää myös filosofisessa kontekstissa. Teoriat eliittiä vastustavasta 'kansasta' ovat merkittävässä osassa myös populismin filosofisissa teorioissa, mutta populismin luomat ja etenkin Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa oikeistopopulismiin viittaavat mielikuvat ovat usein tehneet populismiteorioiden käsittelystä vähintäänkin haastavaa. Tässä työssä puolustetaan populismi-termin käyttöä poliittisen filosofian kontekstissa ja osoitetaan, miten Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen vuonna 1985 muotoilemalla populismiteorialla voidaan selittää politiikan ontologiaa, 'kansan' hegemoniaa ja jälkiperustahakuisuutta. Työssä käsitellään Ernesto Laclaun omintakeista jälkimarxilaista populismiteoriaa ja verrataan sitä Slavoj Žižekin ideologiakäsitykseen. Työssä hyödynnetään muun muassa Oliver Marchartin vakiinnuttamaa jälkiperustahakuista filosofiaa, joka kyseenalaistaa essentialistisen käsityksen politiikasta. Työn tavoitteena on löytää Laclaun ja Žižekin teorioista vasemmistopopulistisia piirteitä. Laclaun omintakeisessa populismiteoriassa populismi kuvaillaan artikulaation logiikkana, jossa tyhjillä merkitsijöillä ja ekvivalenssin ketjulla on merkittävä rooli. Žižekin ideologiakäsityksessä puolestaan ideologisen fantasian käsite on tärkeässä roolissa. Molempien teorioita yhdistää niiden lacanilainen perintö, jossa muun muassa point de capitonit, antiessentialismi ja merkitsijät ovat tärkeässä osassa. Työssä todetaan, että Laclaun populismiteoriassa on vasemmistopopulistisia piirteitä, mutta ne eivät ole yksinomaan vasemmistopopulistisia. Kuitenkin Laclaun synnyinmaassa vaikuttanut ja vasemmistopopulistisia elementtejä sisältänyt peronismi on vaikuttanut hänen teoriaansa. Erityisesti Chantal Mouffen radikaalin demokratian projekti on saanut vaikutteita Laclaulta, ja siinä vasemmistopopulistiset piirteet ovat korostuneita ja postmoderneja identiteettipoliittisia elementtejä hyödyntäviä. Myös Žižekin ideologiakäsityksestä on löydettävissä vasemmistopopulistisia piirteitä muun muassa kapitalismikritiikin muodossa, mutta Žižek itse ei määrittele teoriaansa populistiseksi. Kuitenkin Laclaun ja Žižekin teorioita leimaa vahva lacanilais-marxilainen ja antagonistinen perintö, joka näkyy heidän teorioissaan monella tavalla.

Tutkielman aiheena ovat eteläpohjalaiset murrepiirteet ja niiden variaatio kolmen Etelä-Pohjanmaan maakunnassa syntyneen informantin puheessa sekä informanttien kielielämäkertahaastatteluissa esiin nousseet ajatukset ja asenteet kielenkäyttöön, murteisiin – erityisesti eteläpohjalaismurteisiin – ja erilaisiin kielimuotoihin liittyen. Tutkimuksen kvantitatiiviseen analyysiin valitut piirteet ovat jälkitavujen vokaalienvälinen h, svaavokaali sekä r yleiskielen d:n varianttina. Tutkielman tavoitteena on yhtäältä selvittää, miten taajaan nämä murteelliset variantit informanttien puheessa edustuvat ja missä muotoryhmissä niitä esiintyy. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan kvalitatiivisesti informanttien idiolekteja ja niissä esiintyviä eteläpohjalaismurteiden, yleispuhekielen ja mahdollisten muiden murteiden piirteitä sekä variaatiota. Kielenpiirteiden analysoinnin lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, mitä kieleen ja murteisiin liittyviä ajatuksia ja asenteita informantit tuovat haastatteluissaan esiin. Tutkielman aineistona ovat kolmen informantin kielielämäkerralliset haastattelut Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hankkeen eteläpohjalaispuhujien haastatteluaineistosta. Haastattelukysymykset liittyivät haastateltujen elämään, kieleen, kielenkäyttötilanteisiin ja kielikäsityksiin. Aineisto ohjaa tutkimusta siten, että kieliasenteiden tarkastelussa painotus on siinä, mitä informantit ovat itse kertoneet haastatteluissaan. Kolmen murrepiirteen kvantitatiivisen analyysin perusteella osoittautui, että yleisimmin käytetty murrepiirre oli svaavokaali, jota esiintyi monipuolisesti eri konsonanttiyhtymissä. Toiseksi yleisin piirre oli yleiskielen d:n vastine r, jota edustui eniten hd-yhtymässä. Jälkitavujen vokaalienvälisen h:n esiintyvyydessä oli hieman hajontaa. Tutkitut kolme piirrettä edustuivat vain kahdella tutkimuksen informanteista. Kvalitatiivinen analyysi osoittikin, että eteläpohjalaismurteiden piirteet eivät kuulu kaikkien eteläpohjalaispuhujien idiolektiin ja niiden sijaan puheessa voivat edustua toisille murrealueille ominaiset piirteet esimerkiksi puhujan muuttaessa toiselle paikkakunnalle. Murrepiirteiden variaatiota voi ilmetä myös erilaisissa puhetilanteissa ja eri puhekumppanien kanssa. Haastateltujen kieliasenteiden analyysi osoittaa, että kielenkäyttäjien kieleen liittyvät asenteet ilmenevät eri tavoin ja ne myös eroavat toisistaan. Informanttien henkilökohtaiset kokemukset ja kosketus erilaisiin kielimuotoihin näyttävät vaikuttavan heidän kieliasenteisiinsa. Informanttien suhtautuminen eteläpohjalaiseen murteeseen ilmeni neutraalina tai positiivisena ja informantit myös osoittivat arvostavansa murteita yleisesti. Sen sijaan suhtautuminen esimerkiksi slangiin ja monikielisyyteen vaihteli informanttien välillä. Kielielämäkerralliset haastattelut, joissa haastateltujen elämäkerta ja kieli kulkevat rinnakkain, osoittautuivat monipuoliseksi aineistoksi tutkielmalleni. Kielielämäkerrat avasivat kiinnostavia kurkistusikkunoita informanttien kieleen ja kielelliseen elämään sekä tarjosivat tutkimukseen kiinnostavia uusia näkökulmia ja jatkotutkimusmahdollisuuksia.

Jälleenvakuutus on osa vakuutusketjua. Sen tavoitteena on tarjota vakuutusyhtiölle mahdollisuus pienentää riskiä ja turvata omaa vakavaraisuuttaan. Jälleenvakuutussopimuksessa ensivakuuttaja siirtää osan vakuutuskannastaan toisen vakuutusyhtiön vastuulle. Vastineeksi sopimuksesta ensivakuuttaja maksaa jälleenvakuutusmaksun. Jälleenvakuutussopimukset jaetaan suhteellisiin ja ei-suhteellisiin. Jälleenvakuuttamisella on merkittävä rooli vakuutusyhtiön liiketoiminnassa. Sen laiminlyöminen voi johtaa vakuutusyhtiön konkurssiin. Jälleenvakuutusriskejä ovat esimerkiksi omaisuus-, henkilö- ja vastuuriskit. Riski kuvaa epätietoisuutta tulevasta. Riskiä arvioidaan erilaisten riskimittojen avulla. Varteenotettavalle riskimitalle asetetaan usein siltä vaadittuja ominaisuuksia. Sen on oltava muun muassa monotoninen, subadditiivinen, siirtoinvariantti ja positiivisesti homogeeninen. Nämä ominaisuudet täyttävää riskimittaa sanotaan koherentiksi. Jälleenvakuutuksen kannalta suuret riskit ovat mielenkiintoisia, sillä pienemmät vahingot eivät yleensä kuulu jälleenvakuutussopimukseen. Jälleenvakuuttaminen ei pienennä vahingon toteutumisen mahdollisuutta, vaan se antaa vakuutusyhtiölle mahdollisuuden vahingosta koituvan menoerän jakamisen useamman tahon kesken. Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena on esitellä malli optimaaliselle jälleenvakuutussopimuksen valinnalle. Tutkielman alussa määritellään tärkeimmät todennäköisyyksiin ja integraalilaskentaan liittyvät peruskäsitteet. Tämän jälkeen käsitellään riskimittojen yleistä teoriaa ja esitellään muutamia yleisesti käytettyjä riskimittoja. Riskimittoja käytetään arvioitaessa vahinkojen aiheuttamia taloudellisia riskejä. Lopuksi päästään tutkielman pääaiheeseen eli jälleenvakuutuksiin. Jälleenvakuutuksista esitellään teoriaa ja muutama tavanomaisesti käytetty sopimustyyppi. Viimeisessä luvussa määritellään tutkielman päätulos, jälleenvakuutussopimuksen valintaongelma. Tavoitteena on valita sellainen jälleenvakuutussopimus, että riski saadaan minimoitua tiettyjen rajoitusten ollessa voimassa. Asiaa tarkastellaan pääosin ensivakuuttajan näkökulmasta. Teoriaa havainnollistetaan esimerkkien avulla. Malliin on mahdollista sovittaa erityyppisiä rajoitettuja jälleenvakuutuksen ongelmia. Tämä malli on ensimmäisiä muunnosriskimittaan pohjautuvia ratkaisuja, jotka ottavat huomioon erilaiset jälleenvakuuttamiseen liittyvät optimointirajoitteet. Tutkielman päälähteenä on Ambrose Lon artikkeli "A unifying approach to risk-measure-based optimal reinsurance problems with practical constrains" (2017), jossa optimaalisen jälleenvakuutussopimuksen valintaongelma todistuksineen on alun perin esitetty.

Syftet med denna studie är att, utöver en litteraturöversikt över kirurgisk vård av kolorektalcancer, göra en jämförelse av kolorektalpatienter som opererats med antingen laparoskopisk eller öppen kirurgisk teknik. Studien var en prospektiv observationsstudie gjord vid två finländska centralsjukhus, där den öppna gruppen fungerade som kontrollgrupp. I linje med andra dylika studier konstaterades den genomsnittliga operationstiden vara betydligt längre (53 minuter) i den laparoskopiska (175 minuter vs. 122 minuter) gruppen, medan den operativa blodförlusten var mindre (217 ml vs. 327 ml, p = 0,001) och den postoperativa sjukhusvistelsen kortare (8,5 dagar vs. 9,0 dagar, p = 0,004). Statistiskt signifikanta skillnader i postoperativa komplikationer eller långtidsöverlevnad kunde ej konstateras.

Vid återupplivningar på HUCS Peijas sjukvårdsområde utlarmas såväl ambulans som läkarhelikopter. Denna undersökning jämför ambulanssjukvårdarnas och läkarhelikopterns läkares journalföring vid återupplivningssituationer under år 2011. Sammanlagt 85 patientfall identifierades och i 69 fall av dessa hittades såväl ambulansjournalen som läkarjournalen. I undersökningen framgick att det råder stora skillnader i dokumentationen mellan läkar- och ambulansjournalerna. Endast i 4 av 22 patienter som uppnått spontan circulation (ROSC) var ROSC-tiden samma i bägge journalerna. Också i de antecknade tidsintervallen för olika interventioner fanns stora diskrepanser. Endast i 1 fall av 69 var läkarens ankomsttid samma i bägge journalerna. Anteckning om säkrad luftväg saknades i 25 ambulansjournaler och 18 läkarjournaler. Den stora diskrepansen mellan journalerna var överraskande. Ifall man tyr sig till endast endera källan blir databortfallet stort och datans relevans och tillförlitlighet kan ifrågasättas. I fortsättningen borde journalerna utvecklas, så att journalföringen blir enklare och tillförlitligare.

Tutkimukseni kohteena on Tomi Kontion runokokoelma Lukinkehrä (1996). Tutkielmani on kaksiosainen kuten Lukinkehräkin, jonka runot jakaantuvat luontoon sekä kaupunkimaisemaan. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä on ekokriittinen kirjallisuudentutkimus, jonka avulla analysoin, miten runoissa esitetään luontoa, ja minkälainen luontosuhde runoihin muodostuu. Ekokritiikin metaforista hyödynnän pastoraalia, apokalypsia ja postpastoraalia, ja täydennän luontosuhteen analyysiä subliimin ja groteskin käsitteillä. Kaupunkiin sijoittuvia runoja tutkin humanistisen maantieteen paikan käsitteen avulla. Lukinkehrän luontorunoissa huomionarvoiseksi nousee ei-inhimillisen personifiointi, jolloin luonto ja sen olennot saavat äänen ja edustuksen. Runoissa kasvien ja eläinten kuvaus siirtyy kohti konkreettisuutta ja runojen kuvallisuuden painopiste siirtyy siten vertauskuvallisesta merkityksestä kohti kuvaa. Antamalla runoissa ei-inhimilliselle luonnolle äänen, runoissa otetaan huomioon niiden intressit ja otetaan kantaa niiden elinolojen puolesta. Pastoraalin perinteessä keskeistä on ajallisuus ja kaipuu menneeseen, ikuisesti kadotettuun aikaan, joka näyttäytyy parempana kuin nykyisyys. Lukinkehrässä nostalgisuus ilmenee runon puhujan suhteessa luontoon ja myyttiseen esihistorialliseen aikaan, jolloin ihmisen luontosuhdetta määritteli autenttinen läsnä oleminen. Lukinkehrässä kaipuuta menneeseen kuvastaa myös intertekstuaalisuus myyttisiin alkutarinoihin. Lukinkehrän runoissa luonnon pienet ja mitättömiltä tuntuvat lähiön rikkakasvit, heijastukset ja hyönteiset tuottavat runoissa subliimin kokemuksen. Luonnon äärettömät elementit hämmentävät runon puhujaa ja osoittavat, että luontoon liittyy enemmän kuin aistein pystyy havaitsemaan. Runoissa luonnonkokemus antaa myös mahdollisuuden rajattomuuden tilaan ja osalliseksi maailmankaikkeuteen ilman kielen rajoittavaa suhdetta. Groteski ja subliimi yhdistyvät runoissa ylevöittämällä alhaisena pidettyjä olioita pyhäksi ja osoittavat siten runon puhujan syvää kunnioitusta luonnon eri elementtejä kohtaan. Groteski myös murtaa dikotomista jaottelua luonnon ja ihmisen välillä: ihminen sulautuu osaksi luontoa, sen materiaalisuutta ja kiertokulkua. Apokalyptiset visiot ilmenevät kaupunkiin sijoittuvissa runoissa, joissa kaupunkiin yhdistyy dystopisia piirteitä ja kuoleman eri konnotaatioita. Runoissa on viittauksia todellisuuden ympäristökatastrofeihin sekä lintujen ahdinkoon. Lukinkehrässä paikantuva Helsinki on runon puhujan muistojen kyllästämä. Eletyt muistot ja historia luovat myös kiintymyksen tunteen paikkaa kohtaan, jota osoittaa oodimaiset puhuttelut ja kulkeminen kaupungilla ja ympäristön havainnointi.

The aim of the study was to illustrate the phenomenon of diversity in education through the language in discourses. The research question was How are worldviews constructed in the national core curricula of Finland and Sweden? My interest for the comparison of discourses in these countries arose from the differences in how RE is arranged practically. The theoretical setting was grounded in poststructural and postcolonial perspectives. I particularly looked at hierarchies and speech through the concepts of discourse and otherness. The data consisted of chosen parts from the latest versions of national core curricula in Finland (2014) and Sweden (2011). With Fairclough's critical discourse analysis as a base, I examined what kind of discourses worldviews were constructed through, with the help of the thematised categories pupil, worldview and society. The study also contained a comparative perspective where I compared orders of discourses in Finland and Sweden. In the curriculum worldviews were constructed through several discourses. In Finland the order of discourse comprised a benevolent discourse, a discourse constructing hierarchies between worldviews, discourse of the presence of worldviews, a discourse of the normative voice and the discourse of one's own worldview. In Sweden the worldviews were constructed through the discourse of mankind, the equality of worldviews, a discourse of the values of the social democratic welfare state as a foundation, the dominance of Christianity and the discourses that emphasise potentials and disagreements. The discourses of equality and hierarchies were discourses that the Finnish and Swedish curricula had in common. The distinction between the countries showed in the way worldviews were constructed considering the individual's (or pupil's) perspective. The Swedish curriculum was based in a distanced discourse of mankind, whilst the Finnish perspective, in addition to the informative aspects, also emphasised the individual existential part of worldviews. Sensitivity towards a plurality of worldviews will be needed in the future. It is therefore essential to discuss different viewpoints to RE, and if, in addition to information about different worldviews, the subject also should emphasize the development of student's own worldview.