Browsing by Title

Tutkielmassa tarkastellaan hallintolain 34 §:n, eli niin sanotun kuulemispykälän toteutumista mielenterveyslain mukaisesta tahdosta riippumattomasta hoidosta päätettäessä ja sen suhdetta mielenterveyslain omaan kuulemispykälään. Tähän liittyvää problematiikkaa tarkastellaan ensisijaisesti mielenterveyslain 3 ja 4 luvussa tarkoitettujen niin sanottujen kriminaalipotilaiden, eli mielentilatutkimukseen määrättyjen, kannalta. Aihe on käytännönkin kannalta merkityksellinen, sillä uuden mielenterveyslain valmistelu on ollut esillä jo jonkin aikaa ja kuulemista koskeva sääntely ja ohjeistus on aiemmin ollut jossain määrin puutteellista. Kuulemiskysymykset ovatkin toivottavasti yksi uutta lakia valmisteltaessa esiin nouseva seikka. Tämän ongelman ratkaisemisessa ei voida tukeutua pelkästään hallintolain kuulemispykälän tulkintaan, vaan on pyrittävä paremmin ottamaan huomioon mielentilatutkittavien erityislaatuinen tilanne ja olosuhteet, jotka monilta osin poikkeavat hallinnon asiakkaan asemasta tyyppitilanteissa. Tutkielman alussa tarkastellaan tutkimuksen aihetta koskevia perustuslain, hallintolain ja mielenterveyslain säännöksiä, näiden taustoja ja niissä ilmeneviä ongelmia Tämän lisäksi aihetta tutkitaan kahden erityiskysymyksen kautta: mitkä ovat mahdollisuudet poiketa kuulemisvelvollisuudesta ja mitä tapahtuu, jos kuulemisvelvollisuus laiminlyödään täysin, tai jos kuuleminen ei toteudu sille asetettujen sisällöllisten vaatimusten mukaisesti. Tutkielmaa varten olen myös saanut mahdollisuuden tutkia mielentilalausuntoja terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksella. Tarkastelun kohteena ovat olleet mielentilalausunnot vuosilta 1988-1989, 1991-1992 ja 2012-2013. Tutkielman tavoitteena on selvittää kuulemiselle asetettuja yleisiä vaatimuksia ja sitä, miten niitä tulisi soveltaa erityishallinto-oikeuteen kuuluvan tahdosta riippumattomasta hoidosta päättämisen osalta. Tavoitteena on tuoda esille etenkin sitä problematiikkaa, joka liittyy mielenterveyslain mukaisen päätöksenteon kohteena olevien henkilöiden erityisasemaan ja nostaa esille tämän tuomia haasteita kuulemiselle. Tutkielmassa nostetaan esille monia kuulemisessa käytännössä esiintyviä ongelmia. Täysin selviin ja yksiselitteisiin lopputuloksiin on kuitenkin vaikea päätyä, sillä kysymys siitä, millainen kuuleminen todella täyttäisi perustuslain asettamat vaatimukset, turvaisi tutkittavien oikeusturvan ja huomioisi kuitenkin tutkittavien edun parhaiten, vaatisi laajempaa tutkimusta myös lääketieteelliseltä kannalta. Läpi tutkielman esitän kuitenkin myös omia näkökantojani ja tuon esille seikkoja, joita nähdäkseni erityisesti tulisi huomioida kuulemistilanteiden lainmukaisuutta arvioitaessa.

Julkishallinto digitalisoituu vauhdilla. Tässä julkishallinnon digitaalisessa muutoksessa ei ole yhdentekevää millä perustein digitalisaatiota suunnitellaan, ohjataan ja hallinnoidaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää, miten erilaiset julkishallinnon hallintomallit näkyvät Suomen valtionhallinnon tietohallintostrategioissa ja edelleen paikallistaa, miten eri hallintomallien taustalla vaikuttavat arvot ja ideologiat näkyvät Suomen valtionhallinnon tietohallintostrategioissa. Tutkimus pyrkii siten tuomaan esiin niitä tiedostettuja ja tiedostamattomia hallintomalleista kumpuavia rakenteita, jotka vaikuttavat julkishallinnon digitalisaatioon ja siten ohjaavat koko yhteiskunnan muutosta. Tutkimusaineistona toimivat Suomen valtionhallinnon ministeriöiden tietohallintostrategiat vuosilta 2004-2014. Tutkimusmenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi (qualitative content analysis), jossa aineiston koodaus tehdään hallintomallien teoriataustaan pohjautuen abduktiivisesti. Sisällönanalyysi toimii siten työkaluna, jolla pyritään tuomaan esiin, miten julkishallinnon hallintomallit näkyvät valtionhallinnon tietohallintostrategiadokumenteissa. Tutkimus osoittaa, että valtionhallinnon ministeriöiden tietohallintostrategiat heijastelevat voimakkaasti byrokratialle, New Public Managementille ja New Public Governancelle ominaisia piirteitä. Byrokratia näkyy tyypillisesti erilaisten sääntöjen, ohjeistojen, rakenteiden ja selkeiden hierarkioiden korostamisena. New Public Managementin markkinaideologia on läpitunkevaa kautta aineiston, ja se näkyy erilaisina tulostavoitteina, mittareina, raporteina, markkinakilpailuna, ulkoistamisena, julkishallinnon funktioittamisena. Toimijoina ovat managerit ja johtajat, hyvin harvoin virkamiehet. New Public Governance näkyy myös koko aineistossa erilaisten yhteistyöverkostojen ja koko hallinnon verkostomaisen toiminnan lisäämisenä. Tietohallintostrategioissa näkyy vain harvoin uudemmat, digitalisaatioon tai kansalaisdemokratiaan nojaavat hallintomallit, kuten Digital-Era Governance tai New Public Service. Kansalainen toimijana onkin melko lailla kadoksissa koko aineistossa. Tutkimus osoittaa myös sen, että monia hallintomallien joskus ideologisiakin menetelmiä otetaan käyttöön valtionhallinnon strategiatasolla melko kritiikittömästi. Esimerkiksi mittareita, tulostavoitteita, tilaaja-tuottaja-rakenteita tai ulkoistamista käsitellään aineistossa harvoin kriittisesti. New Public Managementin vahvan läsnäolon myötä monet, melko uusliberalistisetkin, mekanismit otetaan dokumenteissa lähes annettuna. Informaatioyhteiskuntaa ulkoistetaankin Suomessa tällä hetkellä hyvin kritiikittömästi vallitsevan uusliberalistisen markkinaideologian ohjaamana. Pahimmassa tapauksessa tämä tulee johtamaan siihen, että julkishallinnon muuttuessa täysin digitaaliseksi muuttuu julkishallinto samalla myös pitkälti yksityisen sektorin tuottamaksi. Suomen julkishallinnon tulisikin herätä siihen, että digitaalisuus ei ole enää peruspalvelua sivulta auttava triviaali tukipalvelu, jonka voi markkinaohjatusti ostaa ulkopuolelta. Tämä on pitkällä tähtäimellä sekä kallista että typerää. Sen sijaan digitaalisuuden merkityksen kasvaessa julkisen sektorin omaa kykyä tuottaa digitaalisia palveluita tulisi merkittävästi lisätä. Vain siten on mahdollista taata demokraattisen, avoimen ja kestävän informaatioyhteiskunnan synty.

Tutkielmassa syvennytään parhaillaan käynnissä olevaan automaattista päätöksentekoa koskevan hallinnon yleislain valmisteluun. Oikeusministeriön laatimassa arviomuistiossa automaattisen päätöksenteon käyttöala ehdotetaan rajattavaksi päätöksiin, joihin ei liity harkintavaltaa. Ehdotuksen mukaan myös oppivat tekoälysovellukset tulisi rajata yleislain ulkopuolelle. Tutkimuskysymykset keskittyvät tämän käyttöalan rajauksen mahdolliseen ongelmallisuuteen. Tutkielman pääasiallisena metodina on vaihtoehtoinen (kriittinen) lainoppi yhdistettynä oikeuspoliittiseen de lege ferenda -tutkimukseen. Tutkielma etenee niin, että ensin taustoitetaan tekoälyyn, automaattiseen päätöksentekoon ja harkintavaltaan liittyvää teoriaa ja tutkimusta. Tämän jälkeen syvennytään automaattista päätöksentekoa koskevaan lainsäädäntöhankkeeseen ja siinä ehdotettuun käyttöalan rajaukseen ja arviomuistiosta saatuun lausuntopalautteeseen. Tätä osaa tutkielmasta voidaan kutsua empiiriseksi siinä mielessä, että lausuntopalautetta analysoidaan yhteiskuntatieteellisen sisällönanalyysin keinoin. Teoriaosuuden tarkoituksena on käsitellä niitä muun muassa niitä teemoja ja käsitteitä, jotka nousevat esiin arviomuistiossa sekä lausuntopalautteessa liittyen käyttöalan rajaukseen. Tutkimustuloksina voidaan todeta, että automaattisen päätöksenteon käyttöalan rajaaminen ehdotetulla tavalla ei ole yksiselitteistä, eikä tarkoituksenmukaista. Oppivan tekoälyn käytön sallimista voidaan perustella muun muassa teknologianeutraalisuuden periaatteella sekä oikeuden ja teknologian vuorovaikutuksesta tehdyllä tutkimuksella. Harkintavallan käsite taas on rajausperusteena liian avoin ja tulkinnanvarainen.

Viime vuosisadan puolivälissä suomalaisissa naistenlehdissä alettiin kasvavalla tahdilla mainostaa kertakäyttöisiä kuukautistuotteita. Kun vielä 1900-luvun alussa ei ollut tavatonta, ettei nainen käyttänyt minkäänlaista kuukautissuojaa, viimeistään vuosisadan lopulla kertakäyttöisistä kuukautissuojista oli tullut kyseenalaistamaton osa suomalaisten menstruoijien arkea. Kuukautiset, aihe, jota vuosisatojen ajan olivat määritelleet häpeä, kansanperinne, uskonto ja yleinen häveliäisyys, tulivat naisten kuluttajalehtien sivuilla ”näkyviksi” erityisesti sotien jälkeisessä, hyvinvointivaltiotaan kiivaasti rakentavassa Suomessa. Tutkin työssäni tätä kulttuurihistoriallista muutosta, joka mahdollisti tehdasvalmisteisten kuukautistuotteiden markkinoiden synnyn Suomessa. Tutkimukseni on ensimmäinen kertakäyttösiteisiin ja kuukautisten historialliseen kaupallistumiseen keskittyvä tutkimus Suomessa. Alkuperäislähteideni ytimen muodostavat suomalaisen Eeva-lehden sivuilla 1950–60-luvuilla ilmestyneet kuukautissuojamainokset. Niiden pohjalta tarkastelen, kuinka kuukautiset tuotiin kaupungistuvassa Suomessa kulutuskulttuurin piiriin, ja kuinka mainosten kaupallisessa ympäristössä kuukautisista alettiin puhua. Toisaalta kysyn myös, millaista kuvaa modernista naisruumiista 1900-luvun puolenvälin kuukautissuojamainonta tuotti, ja mitä se voisi kertoa laajemmin kuukautiskäsityksistä ja niiden muutoksesta Suomessa. Lähestyn mainoksia lähtökohtaisesti kulttuurihistoriallisina lähteinä, joiden visuaalisten ja verbaalisten merkityksellistämisen tapojen äärelle työssäni paneudun. Ammennan näkökulmia myös feministisen tutkimusperinteen näkemyksistä moderniteetistä, sukupuolitetusta kehosta ja seksuaalisuudesta. Yhteensä tarkastelemiani mainoksia on 281 kappaletta, joista noin puolet kattaa suomalaisten kuukautissuojamerkkien mainoksia ja puolet yhdysvaltalaisen Tampax-merkin mainoksia. Olen täydentänyt aineistoani joukolla lehdissä ilmestyneitä artikkeleita ja kyselypalstoja koskien kuukautisia ja naisten lisääntymisterveyttä, ymmärtääkseni laajemmin sitä mainosten kulttuurista taustaa, josta niiden viestit ja merkitykset rakentuvat. Arkitodellisuudelle olen hakenut peiliä kuukautiskokemuksia kartoittaneista aiemmista tutkimuksista, sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran säilyttämästä kuukautiskyselystä. Tulkitsen mainosaineistoni valtavan määrällisen kasvun 50–60-luvuilla kertovan yhtäältä suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta ja elintason noususta, mutta myös naisten vahvasta asemasta kulutusyhteiskunnan kasvussa. Kuukautissuoja-mainoksissa kulttuurisesti edelleen likaiseksi ymmärretty kuukautisvuoto hävitettiin pois näkyvistä mitä erilaisimmin piilottamisstrategioin. Tutkimani mainokset esittävät kuukautiset asiana, josta nainen haluaa vapautua ja tarjoavat tuotteitaan ratkaisuksi kaikkeen kuukautisiin liittyvään epämukavuuteen. Samalla niissä tuotetaan kuvaa naiskehosta, jonka täytyy jatkuvasti hallita omaa biologista toimintoaan sosiaalisen häpeän vaaralta. Erityisesti yhdysvaltalaisissa mainoksissa kehon ulkoinen pinta korostuu mainosten valkoisien, keskiluokkaisten ja hoikkien mallien kehoissa. Viimeistään 60-luvun lopulla mainoskuvien naisruumiille asettamissa ristiriitaisissa tehtävissä tulee mielestäni näkyville myös laajempi kodin piiristä irtoavan naiskuvan pirstaloituminen 1900-luvun puolivälissä. Esitän tutkimuksessani, että mainosten lukeminen yksiselitteisesti naisia alistavina ja heitä kaupallisen itsen tuottamiseen ajavina on tulkintana liian yksiselitteinen. Vaikka mainoksissa liioitellaan viestiä tuotteen välttämättömyydestä naiskehon norminmukaiseen ylläpitoon, niissä tarjotaan myös tapoja muuttaa aiempia viktoriaanisia käsityksiä kuukautisista ja naiskehon pystyvyydestä. Keskeinen tutkimukseni argumentti on, että mainosten ristiriitaiset viestit kuukautisten hallinnasta ja toisaalta niistä vapautumisesta tuskin näyttäytyivät aikalaisilleen saman ristiriidan kautta, kuin nykypäivän katselijalle. Varhaisten kuukautissuojamainosten muotoilemat viestit ja tavat esittää kuukautiset ja naiskeho ovat toisaalta pitäneet pintansa historiallisesti aina näihin päiviin saakka ja siksi avaavat mielestäni väylän tarkastella kriittisin silmin myös niitä kuukautistabua toisintavia historiallisia jatkuvuuksia, jotka kuukautisaiheen avoimuutta korostavassa ajassamme edelleen pitävät pintansa.

Tutkielmassa tarkastellaan osakeyhtiön hallituksen jäsenen yhtiöoikeudellista vahingonkorvausvastuuta Venäjällä ja Suomessa sekä pyritään ymmärtämään ajattelua sääntelyerojen taustalla. Lisäksi selvitetään, olisiko Venäjän sääntelyn hyvistä puolista mahdollista ottaa mallia Suomen mahdolliseen sääntelyuudistukseen ja toisinpäin. Vaikka Venäjä oli vuonna 2013 Suomen suurin kauppakumppani, Venäjän yhtiöoikeuden tutkimus on ollut Suomessa varsin vaatimatonta. Tutkielma pyrkii vastaamaan myös tähän puutteeseen. Teema on erityisen ajankohtainen, sillä Venäjällä tuli 1.9.2014 voimaan yhtiöoikeuden kannalta merkittävä uudistus yhtiöoikeudelle puitteet luovaan Siviilikoodeksiin. Lisäksi Venäjän federaation Korkein siviilioikeus antoi 30.07.2013 venäläisessä oikeuskirjallisuudessa vallankumoukselliseksi kutsutun alemmanasteisia tuomioistuimia velvoittavan oikeusohjeen ”kaupallisen organisaation orgaaniin kuuluvien henkilöiden vahingonkorvausvastuusta”. Oikeusohje selventää merkittävästi teemaa koskevaa oikeustilaa. Molemmissa maissa osakeyhtiön hallituksen jäsenen yhtiöoikeudellinen vahingonkorvausvastuu on kytketty niin sanottujen hallituksen toiminnan standardien rikkomiseen. Venäjän osakeyhtiölain 71 §:stä ilmenevän standardin mukaan hallituksen tulee toimia yhtiön intressissä vilpittömässä mielessä ja järkevästi harkiten. Standardi sisältää myös velvollisuuden noudattaa kaikkea soveltuvaa lainsäädäntöä sekä yhtiön sisäisten dokumenttien määräyksiä. Samassa pykälässä säädetään hallituksen jäsenen vahingonkorvausvastuusta yhtiötä kohtaan standardin vastaisella toiminnallaan yhtiölle aiheutuneista vahingoista. Hallituksen jäsenen vahingonkorvausvastuu kohdistuu lähtökohtaisesti vain yhtiötä kohtaan. Suomen standardi ilmenee osakeyhtiölain 1 luvun 8 §:stä, jonka mukaan hallituksen jäsenen tulee huolellisesti toimien edistää yhtiön etua. Standardi on kaksiosainen ja sisältää myös niin sanotun lojaliteettivelvoitteen. Lisäksi standardi sisältää velvollisuuden noudattaa osakeyhtiölain muita säännöksiä ja osakeyhtiölakiin rinnastettavia lakeja sekä yhtiöjärjestyksen määräyksiä. Muiden lakien ja yhtiön sisäisten dokumenttien määräysten sisältyminen standardiin ratkaistaan tapauskohtaisesti. Hallituksen jäsenen vahingonkorvausvastuu on sidottu standardin rikkomiseen osakeyhtiölain 22 luvun 1 §:ssä. Säännöksen mukaan hallituksen jäsen on vahingonkorvausvastuussa yhtiötä kohtaan standardin rikkomisesta aiheutuneista vahingoista. Lisäksi hallituksen jäsen voi joutua vahingonkorvausvastuuseen osakkeenomistajia ja kolmatta kohtaan. Vahingonkorvausvastuu näitä tahoja kohtaan ei voi kuitenkaan perustua pelkkään standardin yleisen osan, yleisen huolellisuusvelvollisuuden rikkomiseen, vaan hallituksen jäsenen on täytynyt rikkoa myös osakeyhtiölain muuta nimenomaista määräystä tai yhtiöjärjestyksen määräystä. Tutkielma kulminoituu näiden standardien sekä niiden rikkomisesta aiheutuvan vahingonkorvausvastuun vertailuun. Lisäksi molemmissa maissa standardeja tarkentavat hieman erilailla formuloidut liiketoimintapäätösperiaatteet, joilla on molemmissa maissa keskeinen asema liiketoimintapäätöksen toiminnan standardinmukaisuuden arvioinnissa. Venäjän oikeuden tuntemattomuuden vuoksi tutkielmassa käsitellään tarkoin venäläisen osakeyhtiön ja sen hallituksen toimintaympäristö ja sääntely. Suuren huomion saavat myös Venäjän yhtiöoikeudelliset periaatteet. Keskeisenä Venäjän ja Suomen sääntelyjen eroja selittävänä tekijänä voidaan pitää maiden erilaisia toimintaympäristöjä, joiden erityispiirteet huomioiden maihin on säädetty erilaiset osakeyhtiölait. Venäjän osakeyhtiölaki on säädetty niin sanotun ”itsestään toteutuvan mallin” mukaiseksi. Suomen osakeyhtiölaki on sen sijaan salliva ja periaatekeskeinen. Tämä selittää osittain myös maiden erilaisia yhtiökäsityksiä, joista voidaan johtaa hallituksen jäsenen yhtiöoikeudellista vahingonkorvausvastuuta koskevien sääntelyjen erot. Selittävän tekijänä voidaan pitää myös Venäjän konservatiivisesti ja ahtaasti tulkittua Siviilikoodeksia.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, onko hallituksen jäsenellä oikeus luovuttaa hallitustietoa avustajalleen. Lisäksi selvitetään, millä edellytyksillä tällainen luovutus on sallittua. Punnintaan vaikuttavat erityisesti hallitustyöskentelyn tehostaminen, toimien läpinäkyvyys, osakkeenomistajien yhdenvertaisuus sekä johdon huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuus. Erityisasemassa ovat lisäksi hallitustietoon olennaisesti kuuluvat liikesalaisuudet ja sisäpiiritieto. Tarkastelussa paneudutaan erityisesti tilanteeseen, jossa avustajana toimii hallituksen jäsenen taustayhtiö, joka toimii samanaikaisesti yhtiön osakkeenomistajana. Hallituksen käsittelemä tieto on laaja-alaista ja moniulotteista, minkä vuoksi hallituksen jäseniin kohdistuu yhä laajempia osaamisvaatimuksia. Hallituksella on lisäksi suuri merkitys ja vastuu yhtiön tarkoituksen toteuttamisessa eli voiton tuottamisessa osakkeenomistajille. Näistä syistä johtuen hallituksen jäsenet yhä enenevässä määrin hankkivat apua yhtiön ulkopuolisilta avustajilta oman työskentelynsä tueksi. Avustajan käyttäminen luonnollisesti edellyttää, että hallituksen jäsen luovuttaa myös luottamuksellista hallitustietoa avustajalle. Tutkielmassa käsitellään laaja-alaisesti oikeudellista viitekehystä tietojen luovuttamiseen liittyen. Tutkielmassa todennetaan OYL:n lojaliteettivelvollisuuteen perustuvan hallituksen jäseneen kohdistuvan vaitiolovelvollisuuden olemassaolo. Samoin tutkielmassa huomioidaan uuden liikesalaisuuslain hallituksen jäsenille asettama siviilioikeudellinen vaitiolovelvollisuus. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että mikään lainopillinen viitekehys ei kategorisesti kiellä luottamuksellisen tietojen luovuttamista avustajalle. Lainopillinen viitekehys kuitenkin luo ne reunaehdot, joiden mukaisesti tietojen luovutuksen tulee tapahtua. Tarkastelun keskiössä on yhtiön edun määrittely, jonka perusteella tietojen luovutuksen oikeutus voidaan perustella. Merkittäväksi tutkielman johtopäätökseksi muodostuu se, että yksittäisellä hallituksen jäsenellä ei ole oikeutta itsenäisesti päättää hallitustiedon luovuttamisesta vaan hallituksen tulee päättää siitä kollektiivisesti. Näin turvataan yhtiön edun ja hallituksen jäsenten keskinäisen valvontavastuun toteutuminen. Tämä varmistaa markkinoiden luottamusta sekä vahvistaa tiedon luovutuksen oikeutusta ja läpinäkyvyyttä. Mikäli hallitustiedon luovuttaminen tapahtuu oikeussääntöjen vastaisesti, hallituksen jäseneen voidaan kohdistaa moninaisia seuraamuksia, jotka ovat osin myös päällekkäisiä. Seuraamuksien osalta sovellettavaksi voivat tulla muun muassa osakeyhtiölain mukainen vahingonkorvausvaatimus, liikesalaisuuslain mukaiset oikeussuojakeinot sekä rikosoikeudelliset seuraamukset. Yhtiön ollessa pörssiyhtiö, sovellettavaksi voivat myös tulla AML:n mukaiset vahingonkorvaussäännökset.

Tekstiili- ja vaatetusteollisuus (teva) on perinteikäs ja historiallisesti merkittävä teollisuudenala, jolla oli pitkään vankka rooli suomalaisten työllistäjänä. Suomalainen tevateollisuus oli rakentunut vahvasti sukupuolittuneen työnjaon varaan ja alan työtehtävät oli jaoteltu naisten ja miesten tehtäviin. Halpa naistyövoima toimi kotimaisen teollisuuden valttina, joka houkutteli ulkomaisia teva-alan yrityksiä siirtämään tuotantoaan edullisempien työvoimakustannusten perässä Suomeen. Nykyistä globalisaatiota edelsi ”uusi kansainvälinen työnjako”, joka sai alkunsa 1970-luvulla. Se merkitsi työvoimavaltaisten tuotantovaiheiden siirtämistä teollisuusmaista kohti maita, joissa työvoima oli halpaa. Halvan työvoiman maiden kilpailuetu johtui muun muassa alhaisista palkoista, voimattomista ammattiliitoista ja investointi- ja veroetuuksista. Suomalaisessa tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa kehitys näkyi muun muassa ulkomaisten yritysten vetäytymisenä, minkä lisäksi kotimaista tevateollisuutta nakersi vaatteiden ja tekstiilien halpatuonti maista, joissa tuottaminen oli vielä Suomeakin edullisempaa. Tutkin maisterintutkielmassani millä tavoin tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa tapahtunut kansainvälisen työnjaon muutos vaikutti alan työntekijöihin Suomessa vuosien 1975 ja 1989 välillä ja kuinka he itse suhtautuivat kehitykseen. Selvitän, mitkä tekijät vaikuttivat halpatuonnin kasvuun markkinoilla ja millaisia toimenpiteitä lisääntyvää tuontia vastaan tehtiin. Kysyn lisäksi, kuinka yhteiskunnassa vallalla olleet asenteet naisista, heidän työnteostaan sekä heille sopivista rooleista vaikuttivat alan palkkaukseen ja tevateollisuuden pelastamiseksi tehtyihin toimenpiteisiin. Tarkastelen matalapalkkaisten tekstiili- ja vaatetusteollisuuden naistyöntekijöiden asemaa myös osana ammattiyhdistysliikettä. Vastaan tutkimuskysymyksiini laadullisen sisällönanalyysin avulla. Alkuperäislähteinäni käytän Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto Teva ry:n jäsenlehtiä. Esitän tutkielmassani, että kansainvälisessä työnjaossa tapahtuneet muutokset vaikuttivat voimakkaasti ja läpileikkaavasti suomalaiseen tekstiili- ja vaatetusalaan ja sen työntekijöihin. Vastatakseen kiristyvään kilpailuun suomalainen tevateollisuus pyrki erikoistumaan ja panostamaan laatuun. Taistelu halpatuontia vastaan oli kuitenkin vaikeaa, sillä edullisen tuotannon taustalla vaikuttivat halpatuotantomaiden alhaiset työvoimakustannukset, jotka juonsivat juurensa puutteellisiin työntekijöiden oikeuksiin. Suomalaiset tevatyöntekijät suhtautuivat halpatuonnin kasvuun pelokkaasti ja katsoivat sen uhkaavan sekä heidän omaa työllisyyttään että koko teollisuudenalan tulevaisuutta. Yhtenä halpatuonnin epäreiluimmista piirteistä pidettiinkin sitä, että se iski pahasti alaan, joka oli matalapalkkainen ja naisvaltainen. Kehityksessä keskeistä roolia näyttelivät myös kauppa ja kuluttajat, jotka tekemillään valinnoilla vaikuttivat tekstiili- ja vaatetusteollisuuden työllisyystilanteeseen Suomessa.

Sekelskiftet 1900 var de stora folkhälsoprojektens tidevarv. Också i Finland engagerade sig läkare, stadsplanerare och politiker i stora folkhälsoprojekt. Denna avhandling pro gradu granskar den Florinska kommissionens uppkomst och verksamhet. Kommissionen lät genomföra befolkningsundersökningar i Tenala-, Malax socken och Borgå landsförsamling under 1910-talet. Syftet med avhandlingen är att studera kommissionen och dess verksamhet som en del av både nationella och internationella sammanhang Jag har strävat till att ge en helhetsbild över kommissionens befolkningsundersökningar som inte tidigare har undersökts i större utsträckning. Den teoretiska ramen för avhandlingen är relationen mellan samhällets och individens intressen och behov. Den Florinska kommissionens befolkningsundersökningar var ett ambitiöst forskningsprojekt som hade både vetenskapliga och politiska motiveringar. Kommissionen ville utföra ”en närmare undersökning af den svenskatalande befolkningens i Finland fysiska och psykiska hälsa samt de förhållanden, som kunna anses utöfva inflytande på densamma”. Kommissionen strävade till att hitta mångsidiga och vägande argument för att stärka den svenskspråkiga befolkningens hälsa i Finland, under en tid då de upplevde att deras ställning i samhället var hotad. Kommissionen ville att den svenska befolkningens framtid i landet skulle tryggas, samt att de svenskspråkiga skulle bli sedda som en likvärdig del av befolkningen på samma villkor som den finska majoriteten i fråga om administrativa och kulturella rättigheter. Kommissionens undersökning kom att bli mycket omfattande och sammanlagt undersöktes närmare 23 000 individer i de tre orterna. Kommissionen valde att undersöka sådana faktorer som de ansåg vara viktiga i bedömandet av folkhälsan. Man undersökte individernas hälso- och levnadsförhållanden och utförde också några antropologiska mätningar. Medicinska och sociala problem i samhället reflekterades i kommissionens arbetsprogram. Det som skedde inom rashygien och folkhälsa på svenskt håll i Finland var ingen enskild händelse, utan en del av ett större sammanhang och en tid då rashygien och folkhälsa intresserade vetenskapssamfundet i stora delar av Europa. Det viktigaste källmaterialet för avhandlingen är den Florinska kommissionens protokoll samt bilagor som förvaltas av Samfundet Folkhälsan i svenska Finland. I Folkhälsans arkiv finns även övrigt material såsom undersökningsrapporter, planer och personkort som är viktiga för min avhandling. För att vinna en djupare förståelse av kommissionens arbete har jag även använt mig av artiklar skrivna främst av kommissionens ordförande, Ossian Schauman, samt kommissionens sekreterare, Harry Federley.

Avhandlingen undersöker unga kvinnors uppfattning om hälsa i relation till hälsotrender och kroppsideal. Syftet med denna avhandling är att granska den sociala kroppen som identitetsskapande och som en social konstruktion. Avsikten är att skapa en förståelse för unga kvinnors relation till hälsosamhet. De centrala forskningsfrågorna lyder: ”Vilka hälso- och kroppsideal definieras av unga hälsointresserade kvinnor?”, ”Vilka kopplingar går att dra mellan den disciplinerade vältränade kvinnan och vår samtid?” samt ”Hur framställs en hälsosam livsstil och hur kan denna förstås i relation till identitet och position i samhället?”. Avhandlingens empiriska material består av kvalitativa intervjuer med fyra finlandssvenska kvinnor i åldrarna 21–24 som definierar hälsa som ett stort intresse, som tränar på gym och som dagligen använder sig av det sociala mediet Instagram. Intervjuerna analyserades med hjälp av innehållsanalys, diskursanalys och kritisk diskursanalys. Det teoretiska ramverket för avhandlingen består av synen på kroppen som projekt och som en arena där samhälleliga maktförhållanden kan ta sig uttryck. De slutsatser som kunnat dras av analysen visar på att de unga kvinnorna identifierar ett samhällsideal som innefattar att vara hälsosam, träna och äta hälsosam kost. De betonar en kultur där hälsosamma vanor porträtteras som viktiga och ändamålsenliga. Den hälsosamma individen kan förstås i relation till ett prestationssamhälle och till en arbetsmarknad som glorifierar effektivitet, prestation och produktivitet. Respondenterna betonar även gråzoner gällande hälsosamhet och lyfter fram ätstörningars komplexitet. De upplever krav på att passa in i rådande kvinnliga kroppsideal och belyser ett individualistiskt samhälle. De betonar även att det är av värde att förhålla sig kritiskt till diskussioner kring hälsa som kan vara motstridiga. Avhandlingen bekräftar även tidigare forskning gällande det sociala mediet Instagram som en kanal för jämförande av kroppar.