Browsing by department "Institute of Clinical Medicine"

Främre korsbandsskador är en av de vanligaste allvarliga skadorna bland kvinnliga fotbollsspelare och leder till minst 6 månaders uppehåll från tävlingssammanhang. En hel del studier har gjorts inom området. Den här studien försöker få fram riskfaktorer för skada, i hurudana situationer skadan sker, förebyggande möjligheter samt olikheter i rehabilitering. Studien är retrospektiv och 19 spelare deltog. Deltagarna är damfotbollsspelare som spelat ligafotboll i Finland något år mellan åren 2007 och 2011. Frågeformulär skickades åt spelare som konstaterats ha erhållit en främre korsbandsskada med frågor gällande allmänna fakta, träning innan skada, skadetillfället, händelser efter skadan och rehabiliteringen. Deltagarna svarade även på ett KOOS-frågeformulär. Resultaten visar att 42 % av de skadade spelarna har skadat främre korsbandet mer än en gång. De flesta skadorna sker under sommarmånaderna juni-augusti. Alla spelare genomgick operation och några stora skillnader i rehabiliteringen ses inte. 67 % av de skadade spelar fortfarande fotboll. 4 spelare har problem med knät vid idrottsprestationer. Resultaten i studien stämmer överens med tidigare forskning. Förebyggande program har i andra studier visat sig ha effekt och skulle gärna få utnyttjas mera.

Typ 1 diabetiker har en betydligt högre risk att insjukna i en hjärnförlamning än vad typ 2 diabetiker och icke-diabetiker har. Dock saknas studier som försöker utreda de självständiga riskfaktorerna för hjärnförlamning vid typ 1 diabetes och därmed var syftet med denna studie att klarlägga dessa riskfaktorer. Studien är en del av FinnDiane-studien, vars mål är att undersöka riskfaktorer för följdsjukdomar vid typ 1 diabetes. Studiepopulationen bestod av 2285 patienter, varav 75 fick sin första hjärnförlamning under uppföljningstiden på 5,3 år. Information på hjärnförlamningar insamlades genom att sjukjournaler av ifrågavarande patient lästes igenom. Detta sammanställdes i en databas och analyserades med hjälp av SPSS. De självständiga riskfaktorerna för hjärnförlamning visade sig vara diabetisk nefropati, diabetisk retinopati, dålig blodsockerbalans, högre ålder och lägre BMI. Studien har en betydande roll i utvärderingen av risken för att insjukna i en hjärnförlamning och av behovet av vård hos patienter med typ 1 diabetes.

Sarkoomat ovat mesenkymaalisista kantasoluista lähtöisin olevia pahanlaatuisia kasvaimia, joiden yhtenä harvinaisena aiheuttavana tekijänä on sädehoito. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää sädehoidon jälkeen todettujen sarkoomien ilmaantuvuutta Suomessa vuosina 1987-2009 ja määrittää kyseisten sarkoomapotilaiden tarkat sädehoitotiedot sekä ennusteet. Potilaiden ensimmäiselle syövälle ei asetettu vaatimuksia tyypin suhteen, mutta toisen tai myöhemmän syövän tuli olla sarkooma. Suomen Syöpärekisterin tietokantaan pohjautuvaa aineistoa analysoitiin luokittelemalla kukin syöpädiagnoosi anatomisesti pallean suhteen sekä määrittämällä myöhempien sarkoomien histologialuokkien yleisyys. Potilaita, joilla myöhempi sarkooma oli diagnosoitu vuonna 1987 tai myöhemmin, havaittiin yhteensä 1070. Yleisimmät myöhempien sarkoomien histologialuokat olivat leiomyosarkooma (179 kpl), maligni fibroosi histiosytooma (150 kpl) sekä muuten määrittelemätön sarkooma (123 kpl). Tämä tutkimus toimii pohjustavana tutkimuksena myöhemmän väitöskirjan osatutkimuksille, joissa käydään ensimmäisen syövän diagnoosin perusteella yksityiskohtaisesti läpi potilasasiakirjoja, sädehoitotietoja ja histologialuokituksia sekä määritetään sädehoidon jälkeen todettujen sarkoomien keskeisiä tunnuslukuja.

Kardiotokografia (KTG) on vakiintunut menetelmä synnytyksen aikana sikiön voinnin arvioinnissa. Patologisen rekisteröinnin vuoksi synnytyksen aikana mahdollisesti tehdyistä toimenpiteistä (mikroverinäytteen otto, synnytyksen nopeuttaminen tai sektio) osa voi olla turhia koska aina KTG löydös ei korreloi vastasyntyneen vointiin. Tutkimuksen potilaat ovat vuonna 2011 Kätilöopiston sairaalan synnytysosastolle sisäänkirjattuja. Sähköisestä potilastietojärjestelmästä on katsottu äitien ja syntyneiden lasten tietoja. Näiden pohjalta on katsottu eroaako ensisynnyttäjä uudelleen synnyttäjästä ja eroaako Kätilöopiston synnyttäjä koko Suomen keskimääräisestä synnyttäjästä. Synnyttäjille tehdyt KTG rekisteröinnit on tulkittu sokkoutetusti kahden erikoislääkärin ja statistikon toimesta. Tutkimuksen perusteella aiempi synnyttäneisyys vähentää seuraavassa synnytyksessä kivunlievityksen ja sektion tarvetta. Seuraava synnytys on myös yleensä spontaani ja nopeampi. Koko maahan verratessa Kätilöopistolla tehdään vähemmän sektioita ja käytetään enemmän kivunlievitystä. Laajemman tutkimuksen, jonka osa tämä työ on, tavoitteena on selvittää saltatorisen eli korostuneen sykkeen vaihtelun merkitystä vastasyntyneen voinnille. Toimenpiteitä voitaisiin jatkossa mahdollisesti ohjata paremmin niitä tarvitseville ja täten KTG:n tulkinta ja vastasyntyneen vointi voisivat parantua.

Suomessa tyypin 1 diabeteksen (T1D) ilmaantuvuus on maailman suurin. Halusimme selvittää somalialaistaustaisten alle 16-vuotiaiden lasten ja nuorten T1D:n esiintyvyyden, riskitekijät sekä poikkeaako heidän taudinkuvansa ja hoitotasapainonsa kantasuomalaisten T1D:sta. Aineisto koostui 15 helsinkiläisen somalialaistaustaisen lapsen potilasasiakirjatiedoista, Helsingin tietokeskuksen tilastotiedoista sekä verinäytemäärityksistä. Somalialaistaustaisten alle 16-vuotiaiden lasten ja nuorten T1D esiintyvyys oli yhtä suuri kuin muunkin Helsingin väestön (37 ja 40/10000, χ²). Heidän geneettisessä HLA-riskiprofiilissaan korostui DR3-haplotyyppi (58%) suhteessa Suomessa yleisimpään DR4-haplotyyppiin (0%). Potilaiden autovasta-aineprofiilissa korostui GAD- vasta-aineet. Seerumin D-vitamiinitasot olivat selvästi kantasuomalaisia diabeetikkoverrokkeja matalammat (31.8 vs 51.4 nmol/l, t-testi, p=0.009), mutta samaa tasoa potilaiden sisarusten kanssa. Potilaiden hoitotasapainoa kuvastavan HbA1C :n edeltävän vuoden keskiarvo oli 9.37%, ei-somalitaustaisilla diabeetikoilla se oli 8.5%. Taustaväestön kaltainen T1D-esiintyvyys somalialaistaustaisilla lapsilla ja nuorilla huolimatta heidän erilaisesta HLA-geenitaustastaan korostaa ulkoisten tekijöiden merkitystä T1D:n kehityksessä. Somalidiabeetikkojen hoitotasapaino ei ole tyydyttävä, ja sitä tulee jatkossa koettaa parantaa. Somalialaislasten D-vitamiinitasot olivat kauttaaltaan huolestuttavan alhaiset, mutta D-vitamiinitason rooli spesifisenä diabeteksen riskitekijänä kohdepopulaatiossamme jää avoimeksi.

Matriksin metalloproteinaaseilla (MMP:t) on osoitettu olevan roolia tulehduksellisessa suolistosairaudessa tapahtuvassa kudoksen tuhoutumisessa ja korjaantumisessa. Tutkimukseni tavoitteena oli verrata paksusuolen poistoleikkauksen jälkeisen, ohutusuolesta rakennetun pussin tulehduksen MMP-esiintyvyyttä colitis ulcerosassa havaittavaan MMP-esiintyvyyteen. MMP-3,-7,-8,-9,-12,-26 ja TIMP-1,-2,-3 esiintyvyys tutkittiin immunohistokemiallisesti 36 formaliinifiksoidusta parafiiniin valetusta näytteestä. Näytteistä 8 oli Crohnin taudista ja 28 CU:sta. Näytteet arvosteltiin semikvantitatiivisesti. Crohn -näytteet olivat mukana vertailua varten. Epiteelissä esiintyi MMP-3:sta, MMP-7:ää, MMP-12:sta ja TIMP-3:sta ja stroomassa MMP-9:ää, MMP-12:sta ja TIMP-3:sta. TIMP-2 esiintyminen epiteelissä oli voimakkaampaa näytteissä, joissa kalprotektiini oli koholla (≥ 100 µg/g). MMP-3:n esiintyminen epiteelissä oli voimakkaampaa tulehtuneissa näytteissä. MMP-3:n, MMP-7:n ja MMP-26:n esiintyminen epiteelissä ja MMP-9:n stroomassa liittyivät suolen funktionaaliseen toimintaan. Pussiitti-tulehdus ei näytä olevan CU:n tai Crohnin taudin ilmentymä vaan omanlaisensa tulehdus, joka muistuttaa näitä.

Sydämen sykkeen nousun määrää ja sen dynamiikkaa käytetään usein fyysisen kunnon mittarina. Tämä tutkielma keskittyy vähemmän huomiota saaneeseen sydämen sykkeen käyttäytymiseen rasituksen jälkeen. Tutkielma koostuu kahdesta osasta: kirjallisuuskatsauksesta ja omasta tutkimuksesta. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli tarkastella sykkeen palautumisen mekanismeja, sykkeen palautumiseen vaikuttavia tekijöitä sekä onko eri tutkimuksissa todettu sykkeen palautumiselle tavoitearvoja tai diagnostista merkitystä. Tutkielman tutkimusosuudessa tarkasteltiin Työterveyslaitoksen palomiehille tehtyjä maksimaalisen polkupyöräergometriatestin tuloksia. Mittaukset tehtiin vuosina 1996, 1999 ja 2009. Tavoitteena oli tarkastella hyväkuntoisten miesten sykkeen palautumista kuormituskokeesta sekä maksimaalista hapenottokykyä ja kehonpainoindeksiä, näiden muutoksia seurannan aikana sekä näiden yhteyttä toisiinsa. Sykkeen palautuminen välittyy autonomisen hermoston sympaattisen ja parasympaattisen vuorovaikutuksen kautta, vaikka tarkkoja mekanismeja ei vielä ole täysin ymmärretty. Yleisiä standardeja sykkeen palautumisen mittaamiseen ei ole, joten sykkeen palautumisen tavoitearvot vaihtelevat eri tutkimuksissa. Hidastunut sykkeen palautuminen vaikuttaisi olevan yhteydessä moneen autonomisen hermoston toimintaan vaikuttavaan sairauteen tai tällaisen sairauden riskitekijään tai jopa kuolleisuuden riskiin. Aikaisempien tutkimusten määrittämät sykkeen palautumisen tavoitearvot ovat kaikki pienempiä kuin tässä tutkimuksessa saatu hyväkuntoisten palomiesten sykkeen palautuminen keskimäärin. Lisäksi syke palautuu nopeammin normaali- kuin ylipainoisilla. Kehonpainoindeksin ja maksimaalisen hapenottokyvyn korrelaatio sykkeen palautumiseen saatettaisiin saada paremmin esille vasta hidastuneilla sykkeen palautumisen arvoilla. BMI:n keskiarvo kasvoi palomiehillä seurannan aikana, mutta sen kasvu ei näyttäisi tässä tutkimuksessa yksin selittävän sykkeen palautumista tai siinä ajan myötä tapahtuvia muutoksia. Palomiehilläkin maksimaalinen hapenottokyky laskee iän myötä, mutta myös sillä näyttäisi tässä tutkimuksessa olevan vähemmän merkitystä sykkeen palautumiseen tai siinä ajan myötä tapahtuviin muutoksiin. (229)

Vertasimme viiden kaupallisen antitrombiinin aktiivisuuden mittaamiseen perustuvan laboratoriomenetelmän herkkyyttä tunnistaa SPR hyytymishäiriörekisterin suomalaisia antitrombiinin vajausta sairastavia potilaita. Kartoitimme samalla potilaiden kliinistä kuvaa. 235 potilaan aineistossa kaikki testit tunnistivat 38.7 % potilaista sairaiksi (A-ryhmä) ja 11.9 % terveiksi (C-ryhmä). Loput potilaista saivat vaihtelevia tuloksia menetelmästä riippuen (49.4 %, B-ryhmä). Kaikkien potilaiden laskimotukos- ja raskauskomplikaatioriski oli selvästi kohonnut normaaliväestöön verrattuna. A-ryhmän potilaat sairastivat vaikeampaa tautia kuin B-ryhmän potilaat: syviä laskimotukoksia oli 3.7-kertaisesti, keuhkoveritulppia 3.5-kertaisesti, toistuvia laskimotukoksia 8.8-kertaisesti ja yli kolmen tapahtuman tautia 5.5-kertaisesti B-ryhmään verrattuna. A-ryhmässä 86.8 % sairasti tyypin I vajausta, kun B-ryhmässä tyypin II vajaus oli yleisin (75.9 %). Tämä selittänee osan tautierosta, koska tyypin IIb vajaukseen liittyy usein lievempi taudinkuva. Tulosten perusteella kahden menetelmän (herkän ja tarkan) yhdistäminen antitrombiinin vajausta diagnosoitaessa on perusteltua, jotta kaikki potilaat löydetään. Niillä potilailla, joilla eri menetelmät antavat poikkeavia tuloksia, saattaa olla matalampi tukosriski muihin verrattuna.

Tutkimuksessa selvitettiin kroonista sinuiittia sairastavien potilaiden leikkaustyytyväisyyttä kyselylomakkeella retrospektiivisesti keskimäärin 18 kuukauden kuluttua perinteisestä FESS-leikkauksesta. Leikkaustyytyväisyyttä kartoitettiin selvittämällä, kuinka potilaiden oireet olivat muuttuneet leikkauksen jälkeen ja suostuisivatko he vastaavaan leikkaukseen, mikäli se tehtäisiin kyselyyn vastaamisen aikaan (leikkaussuostuvuus). Lisäksi tutkittiin potilaiden liitännäissairauksien ja taustatekijöiden vaikutusta oireisiin ja leikkaustyytyväisyyteen. Tutkimusotos koostui vuosina 2008–2010 Päijät-Hämeen keskussairaalassa leikatuista kroonista sinuiittia sairastavista potilaista. Poissulkukriteerien myötä tutkimukseen valikoitui 45 potilasta, joille lähetettiin kyselykaavake lokakuussa 2010. Kyselykaavakkeella selvitettiin yleistä terveydentilaa ja krooniseen sinuiittiin liittyvien oireiden muutosta leikkauksen myötä. Lopulliseen tutkimusaineistoon hyväksyttiin 19 kyselyyn vastannutta potilasta. Potilaista lähes 90 %:lla oireet helpottuivat leikkauksen myötä. Lähes 80 % vastanneista suostuisi vastaavaan leikkaukseen kyselyhetkellä. Allerginen nuha tai tupakointi ei vaikuttanut oireiden muutokseen eikä leikkaussuostuvuuteen. Ne potilaat, joilla oli aiemmin todettu nenäpolyyppeja ja ne, jotka käyttivät nenäkortikosteroidilääkitystä vain satunnaisesti ennen leikkausta, hyötyivät leikkauksesta verrokkejaan enemmän. Tällä pienellä aineistolla tehdyn tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaisia aiheesta aiemmin julkaistujen tutkimusten kanssa.

Aims: The overall purpose of this study was to evaluate the health-related quality of life (HRQoL) and cost-effectiveness of the treatment of severely, acutely ill neurosurgical patients. The majority of the study illnesses and conditions are known to have a relatively high mortality or an otherwise poor outcome but, they are also known to be highly resource-demanding. Since the economics of health care is attracting more and more interest, it will become more important to evaluate the cost-effectiveness of treatment so that it can be demonstrated that the resource allocation is justified. Methods: The patients (n=620) for these four separate studies were treated in the Department of Neurosurgery of Helsinki University Central Hospital between 1998 and 2006. The first of these four studies was a Step-Down Unit study in which we evaluated a group of patients (n=346) who underwent a major neurosurgical operation and were treated in the neurosurgical intensive care unit (NICU) and, due to a poor prognosis, were then discharged from the NICU to the step-down unit, still depending on life support devices. The following two studies evaluated patients who underwent a decompressive craniectomy (DC) for intractable intracranial pressure. The first of these, the DC after SAH study, concerned patients (n=42) with subarachnoid haemorrhage (SAH) or other neurological emergencies, and the second one, the DC after TBI study, evaluated patients (n=54) with traumatic brain injury (TBI). The fourth study, the SAH study (n=178), evaluated the long-term outcome, HRQoL and cost-effectiveness of the treatment of the SAH patients. Results: The mortality in the Step-Down Unit study and both of the DC studies was high and moderate in the SAH study, 59%, 53%, 41%, and 24% respectively. The median follow-up times were 5, 3, 5.6 and 10.8 years. The health-related quality of life was assessed with the EuroQol EQ5D instrument and the median HRQoL index was compared to the median index of the Finnish reference population (0.85). The indices were 0.71, 0.41, 0.85 and 1.00. The outcome was also evaluated on the Glasgow outcome scale (GOS), and 49%, 25%, 69% and 75% of the patients achieved a good outcome (GOS 1-2). An important measure of well-being is the ability to live at home, and 49%, 50%, 78% and 88% of the study patients were able to live at home. The direct costs of the neurosurgical treatment per quality adjusted life year (QALY) were 2521€, 5000€, 2400€ and 1700€. Conclusions: For the total of 620 severely ill neurosurgical patients treated in the Helsinki Department of Neurosurgery between 1998 and 2006, we found the treatment to be cost-effective, and it resulted in health-related quality of life that varied from acceptable to good when compared to the reference population. We found no evidence of unnecessary prolongation of human suffering when death was inevitable. The worst state of health-related quality of life did not occur among the survivors. In summary, these studies indicate that current healthcare resources are utilized cost-effectively to achieve a life that is meaningful. Allocation of healthcare resources to the severely ill neurosurgical patients seems to be justified.