Browsing by study line "Administrative Law"
Now showing items 21-40 of 43
-
(2021)Käsittelen palveluperiaatetta muotoutumassa olevassa digitaalisessa itsepalveluhallinnossa. Arvioin sitä, millaisen roolin palveluperiaate saa itsepalveluhallinnossa, jossa hallinnossa asioivien oma aktiivisuus ja itsemääräämisoikeus korostuvat. Analyysini mukaan palveluperiaate ei asetu esteeksi itsepalveluhallinnolle, vaan legitimoi sitä. Tämä tapahtuu pitkälti sen kautta, että itsemääräämisoikeus korostuu palveluperiaatteen osatekijänä. Ylimpien laillisuusvalvojien käytännössä palveluperiaate näkyy erityisesti vaatimuksena asiointiväylien moninaisuuteen. Digitaalisilta asiointiväyliltä palveluperiaate edellyttää lähinnä helppokäyttöisyyttä. 2010-luvun hallitusohjelmissa näkyy tahto kasvattaa digitaalisten asiointiväylien merkitystä. Palveluperiaate näyttää mukautuvan tähän tahtoon. Palveluperiaate on muotoiltu hallintolakiin niin, ettei sen toteuttamisesta tulisi merkittävää taloudellista rasitetta julkishallinnolle. Palveluperiaatteen taustalla on itsepalveluhallinnon tavoin New Public Management -suuntauksen mukaista ajattelua, joka osaltaan selittää palveluperiaatteen mukautumista digitalisaatioon. Itsepalveluhallinnossa korostuvat menettelylliset oikeudet aineellisten oikeuksien sijaan. Tämä muutos näkyy myös palveluperiaatteen sisällä, jossa itsemääräämisoikeuden painoarvo ja yksilöiltä vaadittu aktiivisuus kasvavat. Tämän myötä ihmisistä tulee yhä enemmän itseensä kohdistuvan hallinnan toteuttajia. Tilanne vertautuu panoptikoniin. Myös digitaalisuus lisää panoptikonisia hallinnan muotoja. Kommunikaation merkitys on ollut hallinnossa nousussa, josta palveluperiaate itsessään on osoitus. Digitaalinen itsepalveluhallinto kuitenkin vähentää kommunikaation merkitystä. Muutokset kommunikaatiossa vähentävät virkamiesten ja hallinnossa asioivien persoonan merkitystä. Neuvonnan muodot muuttuvat ja palveluhenkisyyden merkitys vähenee. Esitän, että palveluperiaatteelle olisi mahdollista säätää velvoittavampi normatiivinen sisältö. Sen toteutuminen olisi kuitenkin pitkälti resurssikysymys. Käyn myös läpi mahdollisuutta luokitella sähköinen asiointi palvelun esiasteeksi. Jos hallinnon asiakkailta vaadittua aktiivisuutta halutaan vähentää, vaatisi se laajaa oikeudellista ja yhteiskunnallista keskustelua.
-
(2023)Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntarauhan turvaaminen. Tehtävänsä hoitamiseksi poliisille on säädetty kansalaisten perusoikeuksiin puuttuvia toimivaltuuksia. Poliisi käyttää merkittävää julkista valtaa ja on joissain tilanteissa velvoitettu toimimaan myös vapaa-aikana. Näiden kansainvälisestikin poikkeuksellisen laajojen toimivaltuuksien takeena ja perusteena on kansalaisten luottamus poliisiin. Poliisin luottamusta arvioidaan kansalaisten keskuudessa monista lähtökohdista. Yksittäisen poliisimiehen käyttäytymisestä tehdään usein koko organisaatiota koskevia johtopäätöksiä. Kansalaisten luottamuksen ylläpitäminen edellyttää, että poliisimies käyttäytyy luottamuksen arvoisesti ja tämä käyttäytymisvelvollisuus ulottuu myös poliisimiehen vapaa-aikaan. Lain mukaan poliisimies on virassa ja yksityiselämässään velvollinen käyttäytymään siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Laki edellyttää lisäksi, että poliisi toimii asiallisesti ja puolueettomasti sekä yhdenvertaista kohtelua ja sovinnollisuutta edistäen. Tämä on oikeusdogmaattinen tutkielma, mikä tarkastelee poliisimiehen käyttäytymisvaatimusten sisältöä ja rajoja suhteessa poliisimiehen perustuslain turvaamaan sananvapauteen hänen toimiessaan eri rooleissa. Tutkielmassa tulkitaan ja systematisoidaan poliisimiehen käyttäytymistä ohjaavaa lainsäädäntöä ja sananvapauden käyttötilanteisiin liittyvää oikeuskäytäntöä. Oikeuskäytännössä poliisimiehen sananvapautta rajoittavat asiallisuusvaatimus, lojaliteettivelvollisuus ja siihen kuuluva puolueettomuusvaatimus, sekä yhdenvertaisen kohtelun ja sovinnollisuuden edistämisen velvoitteet. Jossain määrin myös työnantajan sisäisillä ohjeilla on merkitystä, mutta ne lähinnä ohjaavat ajattelua. Käyttäytymisvelvollisuuden tarkastelussa ratkaisevaa on kokonaisarviointi. Poliisimiehellä, kuten muillakin, on perustuslain takaama sananvapaus. Sitä voidaan poliisin tehtävä huomioon ottaen rajoittaa siinä määrin, kuin se on poliisin toimintaa kohtaan koettavan luottamuksen kannalta välttämätöntä. Rajoitukset ovat tiukimmat poliisimiehen virkamiesroolissa tehdyissä julkisissa kannanotoissa ja lievimmät yksityishenkilönä tehdyissä ei-julkisissa kannanotoissa. Poliisimiehen on tunnistettava oma asemansa ja se mitä hän edustaa erilaisissa tilanteissa. Onko hän viestijänä yksityishenkilö, jonkin yhteisön jäsen vai viranomaisen edustaja ja onko viesti julkinen vai yksityinen. Käyttäessään sananvapauttaan vapaa-aikanakin asiallisesti ja puolueettomasti sekä yhdenvertaista kohtelua ja sovinnollisuutta edistäen poliisimies voi varmistua, että hän ei kannanotoillaan vaaranna luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon.
-
(2024)Tutkielmassa tarkastellaan perusopetuslain (628/1998) mukaisessa perusopetuksessa lapsiin kohdistuvia perusoikeuksien rajoitustoimenpiteitä ja arvioidaan niitä koskevan sääntelyn kehittämistarpeita. Käsitteellisesti perusopetuslaissa ei säädetä rajoitustoimenpiteistä, mutta lakiin sisältyy lapsen perusoikeuksien rajoittamisen mahdollistavia säännöksiä, kuten perustuslain 7 §:ssä turvattua henkilökohtaista koskemattomuutta rajoittava voimakeinojen käyttöoikeus ja perustuslain 16 §:n 1 momentissa turvattua oikeutta perusopetukseen rajoittavat opetuksen epääminen ja erottaminen määräajaksi. Kehittämistarpeita arvioidaan perusopetuslain voimassa olevaa sääntelyä ja perusopetusta koskevia laillisuusvalvontaratkaisuja analysoimalla ja sääntelyn kehittämiseen haetaan ratkaisuja käyttämällä aineistona perusopetuslain, varhaiskasvatuslain, lastensuojelulain ja kehitysvammalain lainvalmisteluaineistoja sekä suppeaa oikeusvertailevaa aineistoa. Tutkielmassa yhdistellään lainopillisen, empiirisen ja sääntelyteoreettisen tutkimuksen menetelmiä ja tukeudutaan myös säännöstyyppien kehittymistä tarkastelevaan oikeuskielen analyysiin. Tutkielman tulosten perusteella lasten perus- ja ihmisoikeudet eivät toteudu perusopetuksessa riittävästi etenkään vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla eikä perusopetuslain voimankäyttöä koskevia tai lapsen oikeutta perusopetukseen turvaavia säännöksiä aina noudateta. Oppilaisiin kohdistuva voimankäyttö vaikuttaa olevan vammaisiin ja erityistä tukea tarvitseviin lapsiin kohdistuvaa pidempiaikaista perusoikeuksien rajoittamista ja samoin oikeuden opetusopetukseen rajoittaminen vaikuttaa kohdistuvan juuri näihin lapsiin. Perusopetuslain sääntely ei ole riittävän selkeää ja täsmällistä ohjaamaan perusopetuksen päätöksentekoa ja käytännön toimintaa toteutumaan lainmukaisesti ja yhdenvertaisesti eikä sääntely oppilaisiin kohdistettavan voimankäytön toimivallasta ja menettelytavoista ole riittävän ohjaavaa ja vaikuttavaa. Perusopetuslain kehittämisen lähtökohtana tulee olla lapsen oikeuksien sopimuksessa, vammaissopimuksessa ja perustuslaissa turvatut oikeudet. Perusopetuslain toimivalta-, toimintavelvollisuus- ja menettelytapasäännöksiä, oppilaan ja huoltajan kuulemista, osallisuutta ja oikeusturvaa sekä opetustoimen valvontaa koskevia säännöksiä tulisi täsmentää erityisesti turvaamaan lasten yhdenvertaista oikeutta perusopetukseen ja oppimisen ja koulunkäynnin tukeen. Etenkin opetuksen epäämisen sääntelyä tulee kehittää, ja uutta sääntelyä perusopetuslakiin tarvitaan lapsen loukkaavan kohtelun kieltämisen ja koulupäivän lyhentämisen osalta. Perusopetuslaki ei tunne koulupäivän lyhentämisen käsitettä, mutta aineiston perusteella sitä käytetään korvaamaan riittäviä oppimisen ja koulunkäynnin tukitoimia, mikä saattaa johtaa oikeuden perusopetukseen pitkäaikaiseenkin epäämiseen. Rajoitustoimenpiteiden tai niitä koskevan toimivallan laajentamisen tarvetta voidaan arvioida vasta sitten, kun oikeutta opetukseen ja tukeen turvaavat säännökset ja niiden toimeenpano on saatu riittävälle tasolle. Tutkielman yhteenvedossa esitetään tutkielman empiirisen aineiston osoittamiin perusopetuslain kehittämistarpeisiin useita kehittämisehdotuksia, jotka perustuvat käytettyyn lainvalmisteluaineistoon ja oikeusvertailuaineistoon.
-
(2022)Tiedekunta/Osasto - Fakultet/Sektion – Faculty Oikeustieteellinen tiedekunta Tekijä - Författare – Author Anniina Liisa Emilia Hakala Oppiaine - Läroämne – Subject Hallinto- ja hallintoprosessioikeus Työn laji - Arbetets art – Level Aika - Datum – Month and year Maisteritutkielma 16.08.2022 Laitos - Institution – Department Helsingin yliopisto Sivumäärä - Sidoantal – Number of pages XX + 67 Työn nimi - Arbetets titel – Title Rikoksentekijän yksityiselämän suoja perinteisessä mediassa – sananvapauden ja yksityiselämän suojan merkitys tiedon julkaisemisessa Tiivistelmä - Referat – Abstract Tämä tutkielmani käsittelee rikoksentekijän yksityiselämän suojaa perinteisessä mediassa. Muuttuva mediaympäristö on vaikuttanut ja tulee jatkossakin vaikuttamaan rikoksentekijän ja epäillyn yksityiselämän suojaan sekä median sananvapau- teen. Tämä tutkielmani pyrkii vastaamaan kysymykseen, milloin rikoksentekijästä saa julkaista yksityiselämää koskevaa tietoa perinteisessä mediassa ja tarkemmin myös siihen, pidetäänkö rikosta yksityiselämään kuuluvana tietona ja millä edellytyksillä näin on. Tutkielmani keskittyy nimenomaan rikoksentekijän yksityiselämän suojaan, mutta käsittelen aiheen kannalta tarpeellisilta osin myös epäillyn rikoksentekijän yksityiselämän suojaa. Tutkielmani tärkeimmät oikeuslähteet ovat oikeuskirjallisuus- ja artikkelit, hallituksen esitykset sekä oikeuskäytäntö. Tutkielmassani käsittelen ensin yleisellä tasolla perus- ja ihmisoikeuksia sekä yksityiselämän suojaa, sananvapautta ja hen- kilötietojen suojaa. Keskeisten käsitteiden tunteminen on tutkielmani kannalta keskeistä. Näiden jälkeen syvennyn tar- kemmin esimerkiksi median sananvapauteen ja journalistiseen poikkeukseen, jotka pohjustavat aihettani nimenomaan me- dian sananvapauden kannalta. Tutkielmani painottuu henkilötietojen suojaan siinä mielessä, että nimi ja kuva voidaan las- kea henkilötiedoiksi. Henkilötietojen suoja on kuitenkin yksityiselämän suojan osa-alue, joten tutkielmani teema kattaa kuitenkin yksityiselämän suojan yläkäsitteenä. Varsinaiseen tutkimuskysymykseeni vastaan erottelemalla kriteerit muun muassa rikoksentekijän iän, aseman sekä yleisen merkittävyyden kannalta. Tämän jälkeen käsittelen relevanttia KKO:n ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäy- täntöä sekä julkisen sanan neuvoston päätöksiä. Lopuksi tiivistän esittämäni yhteenvetoon sekä teen loppupäätelmiä. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Yksityiselämän suoja, sananvapaus, journalismi, journalistinen poikkeus, perinteinen media, rikoksentekijä, henkilötietojen suoja, hallinto- ja hallintoprosessioikeus Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Oikeustieteellinen tiedekunta Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information Tämä tutkielma on oikeustieteiden maisterin tutkinnon lopputyö
-
(2023)Vaikka sovittelua on hyödynnetty Suomessa erilaisten konfliktien ratkaisemisessa jo 1960-luvulta lähtien, hallinto-oikeudellisissa yhteyksissä vaihtoehtoisia konfliktinratkaisumenetelmiä ei sovelleta. Hallintoprosessia koskeva lainsäädäntö ei tunne sovittelua, mutta sitä ei myöskään nimenomaisesti kielletä. Tässä tutkielmassa tutkitaan sovittelun käyttöönottoa hallintolainkäytön kontekstissa. Tutkimuskysymyksinä on ollut selvittää 1) Onko hallintolainkäytössä tarvetta sovittelulle? ja 2) Mihin hallintolainkäyttöön kuuluviin asiaryhmiin sovittelumenettely voisi sopia? Tutkielman alkuosassa taustoitetaan hallintolainkäyttöä ja syitä sille, miksi hallintoasioita ei sovitella. Vaikka hallintoprosessin erityispiirteet vaikuttavat edelleen hallintoasioiden muutoksenhakuun, piirteissä tapahtuvat muutokset antavat hyvät lähtökohdat pohtia sovittelun mahdollisuutta myös hallintoasioiden kohdalla. Tutkielman toisessa osiossa onkin pohdittu, tulisiko hallintoasioita koskevaa sovittelua kehittää siitä näkökulmasta, mitä hyötyjä sovittelu voisi tuoda hallintoprosessijärjestelmään. Hyötyjä on tarkasteltu sekä hallintoprosessijärjestelmän kokonaisuudessa että yksittäisen käsiteltävän asian näkökulmasta. Hallintoasioiden sovittelulla voitaisiin saavuttaa samanlaisia hyötyjä kuin yleisissä tuomioistuimissa tapahtuvalla sovittelulla, minkä lisäksi hallintoasioiden sovitellulla on saavutettavissa myös muita erityisesti hallintoprosessiin liittyviä hyötyjä, jotka kytkeytyvät hallinnon rakenteiden muutoksiin ja uudenlaisiin ongelmiin, yksilön oikeusturvan painopisteeseen hallintotuomioistuimessa, kiireellisesti käsiteltävien asioiden määrän kasvuun ja pitkiin käsittelyaikoihin sekä hallintoasioiden luonteeseen laajasta mahdollisuudesta esittää lisäselvitystä ja mahdollisuudesta tehdä uusi hakemus samasta asiasta. Hallintoasioiden sovittelujärjestelmän kehittämisen hyödyllisyyteen liittyy kysymys sovittelun käyttöalasta. Tutkielman loppuosassa on hahmoteltu hallintosovittelun mahdollista käyttöalaa suurimmissa asiaryhmissä, joihin sovittelu voisi sopia. Asiaryhminä on eritelty yhteensä kuusi eri asiaryhmää: hallintoriita-asiat, ympäristöasiat sekä maankäyttö- ja rakentamisasiat, lastensuojeluasiat, veroasiat, virkasuhdeasiat sekä ulkomaalaisasiat.
-
(2024)Vaikka valtioilla katsotaan olevan suvereniteettiinsa perustuva ja kansainvälisessä oikeudessa yleisesti tunnustettu oikeus kontrolloida ulkomaalaisten maassa oleskelua, ei valtioilla ole ehdotonta oikeutta poistaa alueellaan oleskelevaa ulkomaalaista valtion alueelta. Maasta poistamisen on sen sijaan perustuttava tapauskohtaiseen kokonais- ja suhteellisuusharkintaan, jossa valtion oikeutta poistaa ulkomaalainen maasta voivat rajoittaa esimerkiksi ulkomaalaisen Suomessa viettämä perhe-elämä ja lapsen etu. Tutkielmassa tarkastellaan oikeusjärjestyksen lainopillisen tarkastelun avulla, mikä merkitys kolmannen maan kansalaisen Suomessa sijaitseviin perhesiteisiin liittyville näkökohdille, ja erityisesti perhe-elämän suojalle sekä lapsen edulle, on annettava tämän maasta poistamista koskevassa kokonaisharkinnassa. Tämän kokonaisharkinnan sisältö riippuu pitkälti juuri kyseisen tapauksen yksityiskohdista. Tutkielmassa eritellään ne kokonaisharkinnassa huomioon otettavat harkintakriteerit, joihin yksittäinen maasta poistamista koskeva päätös tulee tapauskohtaisesti perustaa. Tämän kriteeristön osalta tutkielmassa tarkastellaan erityisesti sitä, minkälainen suhteellinen painoarvo ulkomaalaisen Suomessa sijaitseviin perhesiteisiin liittyville näkökohdille on maasta poistamista koskevassa harkinnassa annettava. Mikäli maasta poistamisella puututtaisiin henkilön Suomessa viettämään perhe-elämään, tulee maasta poistamista koskevassa kokonaisharkinnassa ottaa huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukainen perhe-elämän suoja sekä siihen puuttumiselle asetetut rajoitusedellytykset. Lisäksi silloin, kun maasta poistettavan ulkomaalaisen perheeseen kuuluu lapsi, tulee myös lapsen etua koskeva oikeusperiaate ottaa kokonaisharkinnassa huomioon. Kansainvälinen tai kansallinen oikeus eivät kuitenkaan tarjoa yksiselitteisiä vastauksia siihen, minkälainen suhteellinen painoarvo kullekin harkintakriteerille tulisi kokonaisharkinnassa antaa. Sen sijaan niin kansainvälisessä kuin myös kansallisessa oikeuskäytännössä on korostettu tapauskohtaisen arvioinnin merkitystä. Ulkomaalaisen Suomessa viettämän perhe-elämän tai lapsen edun ei voida katsoa nauttivan maasta poistamista koskevassa harkinnassa kiistatonta suojaa, vaan niitä on arvioitava yksittäisinä maasta poistamista koskevassa kokonais- ja suhteellisuusharkinnassa punnittavina seikkoina. Kaiken kaikkiaan kynnys sille, että kolmannen maan kansalaisen maasta poistamisesta luovuttaisiin Suomessa sijaitseviin perhesiteisiin liittyvien näkökohtien vuoksi, on muodostunut melko korkeaksi. Erityisesti lapsen edun osalta voidaankin katsoa, että lapsen edulle tulisi antaa kokonaisharkinnassa aikaisempaa suurempi painoarvo.
-
(2022)Tutkimuksessa käsitellään suullisen käsittelyn järjestämisen edellytyksiä veroasioissa. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 57 §:n mukaan hallintotuomioistuimessa voidaan järjestää suullinen käsittely. Verotusta koskevat asiat käsitellään hallintoprosessissa pääsääntöisesti kirjallisen selvityksen perusteella ja lisäksi hallintotuomioistuimet hylkäävät suurimman osan vaatimuksista, jotka koskevat suullisen käsittelyn järjestämistä veroasiassa. Suullisia käsittelyjä järjestetään kuitenkin vuosittain myös veroasioiden asiaryhmässä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, milloin veroasiassa on järjestettävä suullinen käsittely hallintotuomioistuimessa. Tutkimuksen metodi on lainopillinen. Suullinen käsittely turvaa osaltaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen ja sen järjestämiseen liittyvässä harkinnassa on otettava huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 19/1990) 6(1) artikla sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiaa koskeva oikeuskäytäntö. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti turvataan myös Suomen perustuslaissa (731/1999) ja Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (2012/C 326/02). Ihmisoikeustuomioistuin on antanut kolme Suomea koskevaa tuomiota, joissa verotukseen liittyvän asian on katsottu kuuluvan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklan soveltamisalaan, kun asiassa oli määrätty verokorotus. Suullista käsittelyä koskevan vaatimuksen hylkääminen ei näissä tilanteissa kuitenkaan aina ole johtanut siihen, että ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklaa olisi loukattu, vaan arvio suullisen käsittelyn järjestämisvelvollisuudesta liittyy tapauksen tosiasiallisiin olosuhteisiin. Lisäksi korkein hallinto-oikeus on antanut kaksi vuosikirjapäätöstä, KHO 2007:67 ja KHO 2007:68, joissa veroasioihin liittyvää suullisen käsittelyn järjestämisvelvollisuutta on arvioitu suomalaisessa hallintoprosessissa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella. Helsingin hallinto-oikeus on myöntänyt tutkimusta varten tutkimusluvan. Tutkimuslupa koskee vuosina 2014–2021 annettuja Helsingin hallinto-oikeuden päätöksiä, joissa kysymys suullisen käsittelyn järjestämisestä on ollut ratkaistavana veroasiassa. Päätösten perusteella voidaan todeta, että edellytykset suullisen käsittelyn järjestämiselle veroasioissa vaikuttaisivat olevan olemassa lähtökohtaisesti niissä tilanteissa, joissa suullisen käsittelyn järjestämistä on vaadittu asian ratkaisun kannalta olennaisen ja epäselvän tosiseikan selvittämiseksi. Suullisella käsittelyllä tavoitellaankin konkreettisesti asian selvittämistä, eikä näin ollen suullista käsittelyä ole yleensä tarpeen järjestää, jos vaatimus suullisen käsittelyn järjestämisestä liittyy muuhun kuin tähän. Tästä syystä suullista käsittelyä ei myöskään ole tarpeen järjestää, jos esimerkiksi nimetyt todistajat eivät tosiasiassa ole sellaisessa asemassa, että heillä voisi olla epäselvän tosiseikan selvittämiseksi tarvittavaa tietoa tai jos heidän todistusteemoillaan ei ole yhteyttä epäselvään tosiseikkaan. Viime kädessä suullisen käsittelyn järjestämisvelvollisuus vaikuttaisi tutkimuksen perusteella määräytyvän tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella.
-
Syrjivyyden tunnistettavuus luonnollisia henkilöitä koskevan algoritmisen päätöksenteon yhteydessä (2022)Tutkielmassa analysoin algoritmisen päätöksenteon mahdollisesti sisältävän piilevän syrjivyyden tunnistamisen haasteita päätöksenteon kohteena olevan henkilön näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkielmassa arvioin sitä, millä tavoin algoritmisessa päätöksenteossa hyödynnettävissä koneoppimiseen perustuvissa tekoälyjärjestelmissä voi ilmetä syrjivyyttä. Tutkimuksen keskeinen kysymys on se, onko läpinäkyvyyden ja avoimuuden kautta ylipäänsä mahdollista luoda riittävä ymmärrys syrjivyydestä päätöksenteon kohteena olevalle henkilölle, jotta tämän olisi mahdollista reagoida asiaan. Tutkielmassa käytetään useita eri oikeustieteellisessä tutkimuksessa sovellettavia metodologioita, joista keskeisin on tietosuojaoikeuden ja hallinto-oikeuden osa-alueiden systematisointiin perustuva lainopillinen menetelmä. Tutkielma sisältää myös analyyttisen oikeustieteen menetelmän mukaista tutkimusta. Tutkielma sisältää elementtejä myös oikeus- ja yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta, sillä tutkielmassa analysoidaan oikeutta sen yhteiskunnallisessa kontekstissa. Tutkielman olennainen havainto on se, että algoritmisen päätöksenteon syrjivyys voi saada alkunsa eri tavoin päätöksenteossa: kyseeseen saattaa tulla yhteiskunnassa vallitsevien epäkohtien tahaton hyödyntäminen tekoälyjärjestelmissä tai tarkoituksellinen toiminta, jossa päätöksenteossa hyödynnetään sellaisia valintoja, jotka johtavat syrjintään. Tästä seuraa, että syrjivyyden tunnistamista tulee lähestyä tapauskohtaisesti. Ongelmallisemmaksi muodostuu korrelaatiosuhteisiin perustuvan päätöksenteon luoma niin sanottu piilevä syrjintä, jota ei käytännössä ole mahdollista tunnistaa järjestelmän mustan laatikon sisältä. Tällöin hallinnon algoritmisen päätöksenteon syrjivyyden tunnistamista koskevan keskustelun osalta erityishuomion tulisi kiinnittyä tällaisten päätöksentekojärjestelmien riskien asianmukaiseen hallintaan.
-
(2023)Suuri määrä vuonna 2019 myönnettyjä ajolupia on vanhentumassa 2024 vuoden aikana ja luvan myöntämis-prosessi saattaa ruuhkautua, kun taksinkuljettajat hakevat lupien uusimista. Päätösautomaatio nähdään ylei-sesti hallintoa tehostavana työkaluna. Tutkielmassa selvitettiin, miten taksinkuljettajan ajoluvan myöntämis-prosessi voidaan automatisoida ja lupia myöntää automaatiossa ilman, että hyvän hallinnon periaatteet ja luvanhakijoiden oikeusturva vaarantuvat. Lisäksi julkisen hallinnon automaattista päätöksentekoa koskeva yleislainsäädäntö tuli voimaan 1.5.2023, joten lupaprosessin automatisoinnin arviointi tapahtuu vasta hiljat-tain voimaan tulleen lain perusteella. Tutkielmassa selvitettiin ensin taksinkuljettajan ajoluvan myöntämisen perusteet ja esteet. Tällä pyritään sel-vittämään, onko lupaprosessissa jotain sellaista, mikä saattaisi estää lupaprosessin automatisoinnin. Taksinkul-jettajan ajoluvan myöntämiseen sisältyy viranomaisen harkintavaltaa tilanteissa, joissa joudutaan arvioimaan luvanhakijan soveltuvuutta toimia taksinkuljettajana hänen rikostaustansa takia, sekä tilanteissa, joissa arvioi-daan, onko luvan uusijan kannalta kohtuutonta evätä luvan uusiminen luvan voimassaolon aikana tehtyjen rikosten takia. Tämän jälkeen tutkielmassa kartoitettiin lupaprosessin automatisoinnin kannalta keskeisten hyvän hallinnon periaatteiden asettamia vaatimuksia lupaprosessin automatisoinnille sekä muita luvanhakijan oikeusturvan kannalta oleellisia huomioitavia asioita. Tutkielmassa käsiteltiin lupa-asioiden automatisoinnin näkökulmasta lainalaisuus- ja kuulemisperiaatteita, oikeusturvan varmistumista, virkavastuun kohdentumista, viranomaisen harkintavaltaa ja rekisteröidyn oikeuksia. Lopuksi tutkielmassa peilattiin taksinkuljettajan ajoluvan myöntämisen edellytyksiä ja esteitä edellä mainittui-hin hallintoa ohjaaviin periaatteisiin. Tämän tarkoituksena oli selvittää, miten taksinkuljettajan ajoluvan myön-täminen voidaan automatisoida. Tutkielmassa huomioitiin erityisesti ajoluvan myöntämiseen sisältyvän viran-omaisen harkintavallan suhde automaatioon ja harkintavallan oleellisuus osana luvan myöntämisen kriteerei-tä. Tutkimuksen tuloksena taksinkuljettajan ajoluvan automatisoinnille pystyttiin esittämään kaksi vaihtoehtoista automatisoinnin tapaa. Ensimmäisessä tavassa lupaprosessi automatisoitaisiin osittain. Harkintavaltaa sisältävät päätökset siirrettäisiin ihmiskäsittelijälle automaattisen päätöksentekojärjestelmän käsitellessä muut päätök-set. Toisessa mahdollisessa tavassa lupaprosessi automatisoitaisiin kokonaan, jolloin taksinkuljettajan ajoluvan myöntämistä koskevaa sääntelyä muutettaisiin poistamalla viranomaisen harkintavalta päätöksestä. Näistä vaihtoehdoista ensimmäinen on kuitenkin helpommin toteutettavissa ja vastaa paremmin lainsäätäjän tarkoi-tusta taksinkuljettajan ajoluvan myöntämisen vaatimuksille.
-
(2021)The protection of foreign investment is a central concept of international investment law. Regarded as the core of international investment law, there are more than 2,000 investment treaties or treaties that include investment provisions. In essence, these agreements provide guarantees for the investments of investors from both contracting states when they operate outside of their home state. The investment arbitration system has been described as the “businessman’s court” which interferes on the State’s politico-economic decision-making. The international investment arbitration has faced increasing amount of criticism in the recent decades by political activists, legal scholars and environmental NGOs due to a lack of transparency of the investment arbitration proceedings and the claims that it restricts the sovereignty of the State. The research question of this thesis is linked to a real-world problem – does the investment arbitration slow down the energy transition towards carbon-free economy? In the legal context, this is question on where the investment tribunals have drawn the line of legitimate regulation in an area of strong public interest. What is the difference between genuine climate regulation aimed to mitigate GHG emissions and regulation that is considered to breach the ECT’s investment treaty obligations? In other words, does the investment arbitration based on the ECT and the decreased regulatory space following from investment treaty obligations hinder the creation ambitious climate policies? The sub-questions of this thesis are the following: (1) Does the investment arbitration hinder the state’s right to regulate the climate protection policies that reduce GHG emissions in the energy sector? (2) Does the investor-tate arbitration cause regulatory chill that freezes the regulatory development of climate protection policies reducing GHG emissions in the energy sector? (3) How will the future of the ECT investment arbitration look like? The purpose of this thesis is to evaluate the arguments that the investor-state arbitration hampers the state’s “right to regulate” on creating ambitious climate-friendly energy legislation and whether investor-state arbitration causes the “regulatory chill” effect which freezes the regulatory developments in the field of climate protection laws that aim to reduce GHG emissions in the energy sector. The focus is to evaluate the arguments of “right to regulate” and “regulatory chill” through analysis of relevant investor-state arbitration cases covering different areas of strong public interest such as environment and human health due to the absence of genuine climate disputes concerning GHG emissions. The rationale of this approach is to use these cases as the “closest proxy available” for analysing the outcome of hypothetical climate dispute. The key findings of the thesis include that the European Commission has acknowledged the risk which the possibility of the ECT arbitration poses when it has suggested to carve out the protection of fossil fuel investment from the ECT in the modernization process of the ECT. Ending the investment protection of fossil fuel investments means that the ECT would not pose a threat of investor-state arbitration for the host state when it is enacting climate protection policies. From this perspective, it seems interesting that the ECT arbitration on fossil fuel investments is seen as significant risk even when the jurisprudence related to “right to regulate” and “regulatory chill” does not provide any support for the argument that the foreign investor would have high likelihood of winning the investor-state arbitration against host state’s regulation aimed to mitigate GHG emissions even if the regulation would decrease or destroy the value of foreign investor’s investments. On the contrary, it is a well-established principle of the customary international law known as “state police powers” that a regulation will be deemed non-expropriatory and non-compensable if state adopts bona fide regulation in a non-discriminatory manner, enacted in accordance with due process and has an aim to protect general welfare. Despite the counterevidence, the deception continues to live on the minds of the regulators and the critics.
-
(2021)Julkishallinnon digitalisaatio ja erityisesti automaattinen päätöksenteko osana sitä ovat asettaneet hallinto-oikeuden ja sen tutkimuksen entistä kiinteämpään vuorovaikutukseen muiden oikeudenalojen kanssa. Julkisoikeuden ja yksityisoikeuden rajan suhteellistuessa automaattisen päätöksenteon oikeustieteellinen tutkimus sisältää sen eri vaiheista riippuen useiden eri oikeudenalojen tutkimusperinteen piiriin kuuluvia aspekteja. Tutkittaessa julkishallinnon automaattista päätöksentekoa hallinto-oikeudelliseen tutkimusnäkökulmaan tulee täten olennaisia elementtejä muun muassa valtiosääntöoikeudesta, immateriaalioikeudesta ja oikeusinformatiikasta. Yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679, TSA) 13 (2) (f) ja 14 (2) (g) artikloissa asetetaan rekisteröidyn suojaamiseksi rekisterinpitäjälle velvollisuus antaa sekä vastaavasti 15 (1) (h) artiklassa rekisteröidylle oikeus saada merkitykselliset tiedot käsittelyyn liittyvästä logiikasta samoin kuin kyseisen käsittelyn merkittävyydestä ja mahdollisista seurauksista rekisteröidylle. Tutkielma käsittelee ensinnäkin merkityksellisten tietojen käsitteen sisältöä. Tutkielmassa todetaan EU-oikeuden teleologiseen tulkintaan perustuen, että yleisessä tietosuoja-asetuksessa käytetyn merkityksellisten tietojen käsitteen edellyttää rekisteröidyn oikeuksien kannalta parempaa läpinäkyvyyttä kuin ennen yleistä tietosuoja-asetusta voimassa olleen henkilötietodirektiivin (95/46/EY) 12 artiklan vastaava säännös. Merkityksellisten tietojen käsitettä on täten tulkittava niin, että TSA 13 (2) (f), 14 (2) (g) ja 15 (1) (h) artikloissa asetettu vaatimus on täytetty, kun rekisteröidylle on sekä annettu käsittelyn kannalta merkitykselliset tiedot ja hän on myös kohtuudella voinut ymmärtää ne. Tutkielmassa on lisäksi tutkittu sitä, millä tavoin julkishallinnon automaattisen päätöksentekojärjestelmän kehittänyt yksityinen ohjelmistokehittäjä voi pyrkiä rajaamaan rekisteröidylle annettavia merkityksellisiä tietoja sillä perusteella, että ne ovat ohjelmistokehittäjän liikesalaisuuksia. Tutkielman näkökulmana on erityisesti ollut yleisen tietosuoja-asetuksen 13 (2) (f), 14 (2) (g) ja 15 (1) (h) artiklojen sekä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, JulkL) 24.1 §:n 20 kohdan välinen normikollisio. Tutkielmassa havaitaan, että normikollision ratkaiseminen riippuu rekisteröidyn mahdollisesta asianosaisasemasta, jolloin liikesalaisuussuoja voidaan turvata joko asianosaisjulkisuuteen liittyvän vaitiolovelvollisuuden ja hyväksikäyttökiellon turvin, tai vastaavasti yksityisoikeudellisella salassapitositoumuksella, mikäli rekisteröity ei ole asianosaisasemassa. Tällöin ohjelmistokehittäjän käytössä ovat mahdollisessa oikeudenloukkaustilanteessa liikesalaisuusdirektiivin (2016/943) ja siitä johdetun kansallisen lain eli liikesalaisuuslain (595/2018) mukaiset oikeussuojakeinot. Viimeiseksi tutkielmassa on käsitelty vastaavaa normikollisiota valtiosäännön tasolla, jolloin kyseeseen ovat tulleet Suomen perustuslain (731/1999, PL) 10.1 §:ssä turvattu henkilötietojen suoja ja 15.1 §:ssä turvattu omaisuudensuoja. Tutkielman näkökulma keskittyy tältä osin erityisesti saksalaisen oikeusteoreetikon Robert Alexyn kehittämään teoriaan perusoikeuksista periaatteina ja optimointikäskyinä. Tällöin periaateluontoisia perusoikeuksia voidaan soveltaa eriasteisesti kunkin soveltamiskonteksti ja tapauksen tosiseikasto huomioiden erotuksena sääntöluonteisten oikeusnormien jyrkkään dikotomiaan. Näin ollen periaateluontoisille perusoikeuksille ei voida asettaa etusijajärjestystä. Alexyn teoriassa on kuitenkin mahdollista hahmottaa perusoikeuksien keskinäisille suhteille suuntaa-antavia prima facie -etusijoja yleisiin olosuhteisiin ja soveltamiskontekstiin perustuen. Tutkielmassa esitetään, että PL 10.1 §:ssä turvatun henkilötietojen suojan ja vastaavasti liikesalaisuuksien PL 15.1 §:n nojalla nauttiman omaisuudensuojan periaatekollisiossa julkishallinnon automaattisen päätöksenteon soveltamiskontekstissa prima facie -etusija tulee antaa henkilötietojen suojalle pohjautuen sen välittömämmin luonnollista henkilöä turvaaviin tarkoitusperiin sekä yksilön oikeusturvanäkökohtiin. Optimointikäskyluonne edellyttää kuitenkin, että liikesalaisuuksien nauttimaa omaisuudensuojaa rajoitetaan niin vähän kuin mahdollista. Lisäksi tutkielmassa esitetyn näkökannan mukaan tämän soveltamiskontekstin prima facie -etusija on ehdollinen sille, että yksittäistapauksessa voidaan paikantaa riittävät oikeudelliset mekanismit, joilla poistetaan liikesalaisuuden haltijan omaisuuteen kohdistuvat, henkilötietojen suojasta johdettujen oikeuksien käytöstä johtuvat epäedulliset vaikutukset. Lopuksi on kuitenkin syytä korostaa prima facie -etusijan olevan aina vain suuntaa-antava etusijajärjestys. Näin ollen lopullinen optimointikäskyn toteutus ja punninta eri periaateluontoisten perusoikeuksien välillä tapahtuu yksittäistapauksessa in casu.
-
(2023)Perustuslain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Suomen sosiaaliturvajärjestelmässä oikeutta välttämättömään toimeentuloon toteuttaa käytännössä toimeentulotuki. Lainsäädännössä toimeentulotuki jakautuu perustoimeentulotukeen sekä ehkäisevään ja täydentävään toimeentulotukeen. Toimeentulotuesta annetun lain 27 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuen saamisen edellytyksenä on vakinainen oleskelu Suomessa. Kuitenkin toimeentulotukilain 27 §:n 2 momentin mukaan kiireellisessä tilanteessa jokaisella maassa oleskelevalla henkilöllä on oikeus saada tukea välttämättömän avun turvaamiseksi siten, ettei hänen oikeutensa välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon vaarannu. Tällainen kiireellisissä tilanteissa myönnettävä toimeentulotuki on ollut määrältään huomattavasti pienempää kuin vakinaisesti oleskelevalle myönnettävä toimeentulotuki. Toimeentulotukilain mukaan oleskelun vakinaisuutta tulee arvioida yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla. Viranomaistasolla ja oikeuskäytännössä on kuitenkin ollut osin ristiriitaisia näkemyksiä siitä, mikä arvo oleskeluluvalle tai sen puuttumiselle on annettu oleskelun vakinaisuuden tarkastelussa. Toimeentulotuen toimeenpano jakautuu Suomessa Kelan ja hyvinvointialueiden sosiaalitoimen välille. Kiireellisissä tilanteissa myönnettävän toimeentulotuen osalta ei ole säädetty siitä, kumpi taho sitä ensisijaisesti myöntää. Kela ja hyvinvointialueet vaikuttaisivat ohjeistavan asiasta osin ristiriitaisesti. Epäselvyys vastuunjaosta voi johtaa tuen saannin viivästymiseen, hakijoiden pallotteluun viranomaisten välillä tai jopa putoamiseen viimesijaisen tuen piiristä. Tutkielmassa tarkastellaan kiireellisissä tilanteissa myönnettävän toimeentulotuen lainsäädännöllistä pohjaa ja systemaattista asemaa toimeentulotuen kokonaisuudessa sekä sitä, mitä tämä tukimuoto tyypillisesti sisältää, miten sen toimeenpano jakautuu ja mitä ongelmia vastuunjaossa esiintyy. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten kiireellisissä tilanteissa myönnettävän toimeentulotuen henkilöllistä soveltamisalaa on määritetty viranomaisohjeistuksen ja oikeuskäytännön kautta.
-
(2022)Oikeusvaltion ja tuomiovallan riippumattomuuden takeet ovat viime aikoina puhuttaneet oikeusyhteisöä ja laajempaa yleisöä erityisesti Puolan ja Unkarin ongelmallisen oikeusvaltiokehityksen takia. Suomen perustuslain (731/1999) 3 §:ssä säädetyllä tavalla tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Tuomioistuinlain (673/2016) 1 luvun 3 §:ssä säädetyllä tavalla tuomioistuimet ovat tuomiovaltaa käyttäessään riippumattomia, kuten ovat myös tuomarit saman luvun 6 §:n mukaisesti. Tuomiovallan riippumattomuutta edellytetään lisäksi oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan tuomiovallan riippumattomuuden vaatimusta erityisesti tuomareiden nimittämisen osalta. Tarkasteltavien tuomioistuinten alaan kuuluvat yleiset tuomioistuimet, hallintotuomioistuimet, sekä pysyvät erityistuomioistuimet (markkinaoikeus, vakuutusoikeus ja työtuomioistuin). Tutkielmassa tarkastellaan päätoimisten virkatuomareiden ja asessorien lisäksi tuomioistuinharjoittelua suorittavia käräjänotaareja, lautamiehiä sekä sivutoimisia asiantuntija- ja sotilasjäseniä. Tarkastelun kohteeksi nousevat asiat voidaan esittää seuraavien tutkimuskysymysten muodossa: 1) Mitä tuomiovallan riippumattomuuden vaatimuksella tarkoitetaan? 2) Sisältyykö tuomareiden nimittämiseen riippumattomuusvaatimuksen kannalta jännitteitä? Tutkimuskysymyksiä lähestytään pääosin lainopillisen menetelmän keinoin, mutta riippumattomuusvaatimuksen taustaa tarkastellessa ote on osin oikeusteoreettinen. Tutkielmassa onnistutaan tarjoamaan riippumattomuusvaatimukselle mielekäs merkityssisältö ja analysoimaan eri tuomariryhmien nimittämistä riippumattomuusvaatimuksen näkökulmasta. Kelpoisuusvaatimusten ja nimitysprosessin suhdetta riippumattomuusvaatimukseen tarkastellaan erikseen kunkin tuomariryhmän osalta. Tutkielman tulokset antavat aihetta kritisoida erityisesti lautamiesten sekä yhteiskunnallisten intressiryhmien vakuutusoikeuteen ja työtuomioistuimeen ehdottamien etupiiriedustajien valintaprosessia.
-
(2022)Tutkielmassa tarkastellaan sitä, soveltuvatko turvapaikkapäätösten automatisointi harkintavallan näkökulmasta. Lainsäädäntöhankkeissa sekä viranomaisten keskusteluissa on tuotu vahvasti esille se, etteivät turvapaikkapäätökset sovellu automatisoinnin piiriin, koska ne ovat laajaa harkintavaltaa sisältäviä päätöksiä. Tutkielmassa on tarkoitus haastaa tätä näkemystä ja saada vastauksia, joiden avulla yleinen olettamus joko pystytään vahvistamaan oikeaksi taikka sitten kumoamaan. Tutkielman lähtökohtaisena metodina on lainoppi. Tarkoitus on pohtia turvapaikkapäätöksiä eri näkökulmista kuitenkin lainsäädännön osoittamin reunaehdoin. Tutkielmassa osoitetaan se, että harkintavalta on monialainen ja haastava käsite. Lisäksi on tuotu esille se, että myös turvapaikkapäätökset ovat moninaisia ja selkeää linjausta ei voida heti tehdä. Päätöksentekoprosessi sisältää osa-automatisoinnille sopivia kehityskohteita, mutta yleisesti ottaen turvapaikkapäätöksien automatisointi on haastavaa ja joissain tilanteissa jopa mahdotonta. Osaltaan tutkielma päätyy samaan lopputulokseen siitä, etteivät turvapaikkapäätökset sovellu automatisoinnin piiriin, mutta osaltaan pystymme tämän väitteen myös kumoamaan.
-
(2022)Suomeen töihin haluavien kolmansien maiden kansalaisten on lähtökohtaisesti saatava työpaikka sitovasti ennen maahan pääsemistä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, voitaisiinko Suomessa ottaa käyttöön kolmannen maan kansalaisille suunnattu uusi lupa, joka oikeuttaisi maahantuloon ja maassa oleskeluun työnhaun perusteella. Tutkielman aiheen valintaa ovat ohjanneet Suomen vanhenevan väestön ja heikentyvän huoltosuhteen aiheuttamat haasteet yhteiskunnan taloudelliselle kestävyydelle. Työnhakuluvan tavoitteena olisi helpottaa osaavan työvoiman maahanmuuttoa ja pyrkiä helpottamaan työmarkkinoilla vallitsevaa kohtaanto-ongelmaa työvoiman ominaisuuksien ja työnantajien tarpeiden välillä. Tutkielmassa pyritään yhtäältä selvittämään, minkälaisia piirteitä työnhaun perusteella myönnettävään lupaan voisi liittyä ja toisaalta hahmottamaan, mitä edellytyksiä sen saamiselle voisi olla tarkoituksenmukaista asettaa. Vuonna 2021 voimistuneessa työnhakulupaa koskevassa julkisessa keskustelussa on nostettu esiin riskejä Suomen sosiaaliturvajärjestelmän kannalta. Tutkielmassa selvitetään, minkä laajuinen oikeus tutkielmassa hahmotellun kaltaisella työnhakuluvalla maassa oleskelevilla ulkomaalaisilla olisi yhtäältä toimeentuloa turvaaviin etuuksiin ja toisaalta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten mahdolliset luvan käyttöönottoon liittyvät riskit voitaisiin ottaa huomioon lainvalmistelussa ja toisaalta mitä keinoja olisi puuttua tästä huolimatta mahdollisesti realisoituviin riskeihin. Mitä tehokkaampia keinoja olisi riskien ehkäisemiseen ja toisaalta mahdollisesti realisoituviin riskeihin puuttumiseen, sitä tarkoituksenmukaisempana tavoitteiltaan kannatettavan luvan käyttöönotto näyttäytyisi. Näitä kysymyksiä lähestytään osittain lainopillisen tutkimuksen keinoin ja erityisesti tarkoituksenmukaisimman säätämistavan hahmottamisessa toisaalta sääntelyteoreettisen otteen avulla. Osaan luvan käyttöönottoon liittyvistä kysymyksistä otetaan tutkielmassa nimenomainen kanta ja osassa nostetaan esiin lainsäädäntövaihtoehtoja, joita tulisi mahdollisen lainvalmistelun yhteydessä selvittää tarkemmin. Tutkielman aihe on niin uusi, ettei nimenomaisesti sitä koskevaa tutkimusta vielä ole. Myös tutkimusaiheen laajempana tutkimusympäristönä olevaa työ- ja osaamisperusteista maahanmuuttoa on tutkittu hyvin vähän. Tarpeen näitä koskevalle tutkimukselle voidaan nähdä olevan kasvussa, kun työperusteista maahanmuuttoa koskeva sääntely on murroksessa yhteiskunnallisten tarpeiden vuoksi ja keinoja osaavan työvoiman lisäämiseen etsitään aktiivisesti.
-
(2023)Tässä tutkielmassa käydään läpi työsuojeluviranomaisen tiedonsaantioikeuden laajuutta uusien työn tekemisen muotojen – etätyön ja alustatalouden osalta. Tutkimusmetodi on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Tutkielmassa keskiössä on työntekijä, jota työsuojelulainsäädännöllä suojataan. Työsuojeluvelvoitteet taas koskevat työnantajaa. Mitä tietoja työsuojeluviranomaisen on mahdollista saada etätyöntekijältä? Entä itsensätyöllistäjältä? Valtiosääntöoikeudellisesti tiedonsaantioikeuteen liittyy rajoittavasti perusoikeuksina kotirauha ja henkilötietojen suoja osana yksityisyyden suojaa. Perustuslakivaliokunta taas on perustellut kotirauhan suojan piiriin ulottuvia tarkastusoikeuksia niin oikeudella elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen kuin julkisen vallan velvoitteella huolehtia työvoiman suojelusta. Työsuojelua koskevasta lainsäädännöstä keskeisin on työturvallisuuslaki, jonka osalta tutkielmassa keskitytään etätyön ja alustatalouden kannalta relevantteihin säännöksiin. Työturvallisuuslaki on tutkielman keskeisin säädös yhdessä työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain ja varsinkin sen tiedonsaantia ja tarkastusoikeutta koskevan 4 §:n kanssa. Tutkielmassa tarkastellaan työntekijän työsuojelua muutamien esimerkkitilanteiden kautta etätyötä ja alustataloutta koskevan lainsäädännön reunaehtojen asettamissa rajoissa. Tutkielman johtopäätöksenä on, että tilanne on lainsäädännöllisesti epäselvä, eikä työntekijän työsuojelu toteudu uusien työn tekemisen muotojen osalta niin kuin työturvallisuuslaki edellyttää. Tutkielmassa esitetään kannanottona, että joko kotirauhan suojan kynnystä olisi madallettava tai työntekijän työsuojeluvastuusta olisi säädettävä laissa.
-
(2021)Tutkielmassa tarkastellaan, miten vastuu julkisen vallan käytöstä toteutuu automaattisen päätöksenteon yhteydessä. Lainsäädäntöhankkeissa ja oikeustieteellisessä keskustelussa julkishallinnon päätösautomaatioon liittyviä vastuukysymyksiä on arvioitu ensisijaisesti virkavastuun kohdentamisen näkökulmasta. Kysymys virkavastuun toteuttamisesta tuo kuitenkin esiin vastuusääntelyn taustalla piilevän jännitteen ihmistoimijuuteen perustuvan vastuun ja automaattisen päätöksenteon välillä. Tämän jännitteen vuoksi virkamiehen henkilökohtainen virkavastuu ei välttämättä ole toteutettavissa automaattisen päätöksenteon yhteydessä. Siksi ratkaisuja automaattisen päätöksenteon vastuuongelmiin on etsittävä ennen kaikkea viranomaiseen kohdistuvista vastuumuodoista. Tutkielman metodologisena lähtökohtana on lainoppi, mutta tarkastelu sisältää myös vastuuteoreettista analyysia. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii teknologian tutkimuksessa käytetty vastuukuilun (responsibility gap) käsite sekä jaottelu vastuun eri lajien välille. Työssä analysoidaan, miten ja millä edellytyksillä rangaistusvastuu, korvausvastuu, prospektiivinen vastuu ja answerability-tyyppinen perusteluvastuu voivat toteutua automaattisen päätöksenteon yhteydessä. Eri vastuumuotojen toteutumista arvioidaan suhteessa hallinnon asiakkaan oikeusturvaan sekä julkisen vallan käytön legitimiteettiin. Tutkielmassa osoitetaan, että automaattisen päätöksenteon vastuuongelmat liittyvät ennen kaikkea virkamiehen rikosoikeudellisen virkavastuun toteuttamiseen. Perustuslain 118 §:n vaatimus virkavastuun kattavuudesta voi automaattisen päätöksenteon yhteydessä joutua ristiriitaan rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen sisältyvän epätäsmällisyyskiellon ja syyllisyysperiaatteen kanssa. Kompensaatiovastuu toteutuu julkisyhteisön vahingonkorvausvastuun kautta, mutta käytännössä vahingonkorvausoikeudellinen sääntely saattaa rajoittaa yksilön mahdollisuuksia saada vahingonkorvausta automatisoidussa päätöksenteossa tapahtuneista virheistä. Muita vastuun muotoja puolestaan voidaan toteuttaa viranomaiseen kohdistuvilla vastuujärjestelyillä sekä automaattisiin päätöksentekojärjestelmiin kohdistuvalla sääntelyllä.
-
(2021)Oikeus asumisperusteiseen sosiaaliturvaan on Suomessa perinteisesti syntynyt vakinaisen Suomessa asumisen myötä. Tutkielmassa tarkastellaan kansalliseen sosiaaliturvan kohdentamissääntelyymme sisältyvää vakinaisen asumisen käsitettä ja tämän käsitteen roolissa tapahtunutta muutosta liittyen sosiaaliturvan kohdentamissääntelymme kokonaisuudistukseen. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan pääasiallisia syitä tämän muutoksen taustalla. Laissa tarkastellut säädökset ovat laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta, eli niin sanottu soveltamisalalaki sekä tämän säädöksen 1.4.2019 korvannut laki asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa. Tutkielmassa tarkastellaan vakinaisen asumisen käsitettä ja sosiaaliturvaoikeuden alkamista Suomeen muuttamisen tilanteessa ja erityisesti kolmannen maan kansalaisen näkökulmasta. Tutkielma sijoittuu aihepiiriltään sosiaalioikeuden ja ulkomaalaisoikeuden välimaastoon. Tutkielmassa havaitaan, että toteutetun kokonaisuudistuksen myötä niin lainsäädäntöömme sisältyvä vakinaisen asumisen käsite kuin käsitteen saama roolikin osana henkilön sosiaaliturvaoikeuden alkamista koskevaa arviointia ovat uudistuneet. Suomeen muuttavan henkilön asumista koskeva arviointi on uudistuksen myötä aiempaa vahvemmin sidottu henkilölle myönnetyn oleskeluluvan tyyppiin. Lisäksi uudistusten myötä eri viranomaiset tekevät henkilön asumista koskevat ratkaisut aiempaa yhtenäisemmin kriteerein. Tutkielmassa myös ilmenee, että vain osa vakinaisen asumisen käsitteen rooliin ja soveltamisalaan toteutetuista uudistuksista liittyy seikkoihin, joiden osalta kansallisella lainsäätäjällä ylipäänsä on ollut liikkumavaraa. Useiden soveltamisalalain voimassaolon aikana lakiin toteutettujen muutosten taustalla ovat vaikuttaneet EU-oikeuden kansalliselle lainsäätäjälle asettamat toimintavelvoitteet. Soveltamisalalain kokonaisuudistuksen yhteydessä kuitenkin on toteutettu olennaisia kansallisen lainsäätäjän liikkumavaran piirissä olevia uudistuksia, joilla erityisesti lyhytaikaisesti maassa oleskelevien henkilöiden oikeusasemaa on parannettu.
-
(2020)Tutkielmassani tarkastelen ruuhkautumista hyväksyttävänä perusteena viivästymisille hallintomenettelyssä ja etenkin perustoimeentulotuen Kela-siirron yhteydessä vuonna 2017. Metodini on lainopillinen. Kela-siirto on nähty yhdeksi merkittävimmistä uudistuksista koko Suomen sosiaaliturvan historiassa. Muutos vaikutti Suomen sosiaaliturvajärjestelmään sekä kuntien sosiaalityöhön. Kyse oli perustoimeentulotuen myöntämisen ja maksatuksen siirrosta Kelalle. Ehkäisevä ja täydentävä toimeentulotuki jäi yhä kuntien vastuulle. Siirryttiin siis kahden toimijan malliin. Perustoimeentulotuen Kela-siirrolla tavoiteltiin yhdenmukaisuutta ratkaisukäytäntöihin. Yhdenvertaisuus selkeänä päätavoitteena korostui. Tavoitteena oli myös alikäytön vähentyminen, yhdenluukun-periaate, julkisen talouden säästöt, toiminnan tehostaminen ja henkilöstöresurssien tehokkaampi käyttö. Tavoiteltavien pyrkimysten sivutuotteena aiheutui valtava toimeentulotukihakemusten ruuhkautuminen Kelassa vuonna 2017. Eduskunnan oikeusasiamiehelle tuli siirtovuonna 857 kantelua koskien toimeentulotukea. Hallintoasian käsittelyn viivytyksettömyys on yksi merkittävä hyvän hallinnon tae, joka on taattu Suomen perustuslain 21 §:ssä. Perustuslakia konkretisoi viivytyksetöntä käsittelyä koskevat lainsäännökset muunmuassa toimeentulotukilaissa sekä hallintolaissa. Viivytyksettömyyttä taataan myös EU:n perusoikeuskirjan 41 artiklassa sekä EIS:n 6(1) artiklassa. Viivytyksettömyys on sitä tärkeämpää, mitä merkityksellisemmästä edusta tai oikeudesta on kyse. Toimeentulotukihakijalla oma intressi – eksistenssiminimi – on korostuneen merkittävä. Toimeentulotuki on viimesijainen ja samalla toissijainen tarveharkintainen rahallinen etuus, joka turvaa välttämätöntä toimeentuloa. PL 19 §: ssä säädetään oikeudesta välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon. Toimeentulotuen toissijaisuus tarkoittaa, että toimeentulotuki turvaa toimeentuloa silloin, kun tuloja ei ole mistään muualta saatavissa. Toimeentulotukilaissa säädetään kiinteistä lakisääteisistä määräajoista toimeentulotukihakemuskäsittelyyn. Puolestaan hallintolain 23 §:ssä korostetaan yleisemmällä tasolla hallintomenettelyn viivytyksettömyyttä. Kansainvälisen sääntelyn valossa viivytyksettömyydestä on voitu tietyin perustein joustaa. EU:n perusoikeuskirjan 41 artiklan sääntelemästä joutuisuudesta on voitu poiketa mm. vetoamalla kohtuullisuuden periaatteeseen, tapauskohtaisiin olosuhteisiin tai asian vaikeuteen sekä monimutkaisuuteen. Nämä kriteerit eivät kuitenkaan perustele kansallisen kantelukäytännön valossa viivytyksiä perustoimeentulotuen myöntämisessä. Ruuhkautumista ei voida nähdä hyväksyttävänä perusteena poiketa joutuisuus-vaatimuksesta. EIS 6(1) artikla koskee välittömästi vain oikaisuvaatimusmenettelyä, mutta käytän oikeudellista sääntelyä ja oikeuskäytäntöä tältä osin vertailuaineistona ensiasteen hallintomenettelyn tarkastelussa. 6 (1) artikla takaa viivytyksettömyyttä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeena. Hyväksyttävinä perusteina viivästyksiin on linjattu EIT:ssa asiaruuhkan purkutoimet, asian vaikeus ja monimutkaisuus, valittajan intressi, asian luonne sekä viranomaisen toiminta. Pohdin lopuksi Kela-siirron ja sen aiheuttaman ruuhakutumisen hyväksyttävyyttä perusteena joustaa viivytyksettömyydestä hyvän hallinnon takeena. Käsittelen vaikutuksia perustoimeentulon turvaan ja yksilön perusoikeutta sosiaaliturvaan sekä oikeusturvasäännöksen takaamaan hyvään hallintoon eli muun muassa viivytyksettömään käsittelyyn. Kela-siirto kuvastaa mielestäni hyvin Pro gradu -tutkielmani aihepiiriä “Modernin hallinnon muuttuva oikeus”. Kela-siirto pitää sisällään digitalisaatiota, kuten sähköiseen järjestelmään siirtymistä sekä sitä kautta kustannussäästöihin ja toiminnan tehostamiseen tähtääviä tavoitteita. Vaikka Kela-siirto ja sitä kautta ruuhkautuminen aiheuttikin sadoille tuhansille hallinnon asiakkaille oikeudenloukkauksia, on sen valtakunnallisuus, uusi sähköinen järjestelmä ja yhdenvertaisuuspyrkimykset nähtävä tulevaisuutta parempaan suuntaan kehittävänä uudistuksena. Muutos kuvastaa myös arvomaailman muutosta: hallinnon asiakkaalla on yhä enemmän oikeuksia suhteessa velvollisuuksiin. Menettelytakeena viivytyksettömyys suojaa yksilöä julkisen vallan käytöltä. Kela-siirto voidaan nähdä askeleena kohti nykypäivän yhä parempaa hyvää hallintoa. Maailmanlaajuinen ja ennakoimaton koronavirus-pandemia (COVID-19) väistämättä asettaa viivytyksettömyyden hyvän hallinnon takeena ja ruuhkautumisen − hyväksyttävänä perusteena poiketa viivytyksettömyydestä − aivan uusiin mittasuhteisiin
-
(2020)Julkisuusperiaate yhtenä keskeisimpänä hallinto-oikeudellisena oikeusperiaatteena ohjaa yksityisten ja yhteisöjen oi-keutta saada tietoja viranomaisten toiminnasta ja siihen liittyvistä viranomaisten asiakirjoista. Julkisuusperiaate muodos-taa pääsäännöksi tällaisen tiedon julkisuuden, josta voidaan poiketa ainoastaan lakisääteisesti. Julkisuusperiaatetta koskevassa yleislaissamme, viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999, JulkL), viranomaisen asiakirja muodostuu keskeiseksi lain soveltamisalaa määrittäväksi säännökseksi. JulkL 5 § 4 momentin nojalla viran-omaisen asiakirjan käsitteen ja näin ollen lain soveltamisalan ulkopuolelle on rajattu viranomaisen sisäistä työskentelyä varten laaditut asiakirjat, mikäli ne eivät sisällä tietoja, jotka arkistolainsäädännön nojalla on liitettävä arkistoon. Julkisuusperiaatteen keskeisin käytännön sovellutus hallinnon toiminnossa on viranomaisen asiakirjaan kohdistuva tietopyyntö. Tietopyyntöjen ratkaisemiset ovat hallinnon jokapäiväistä toimintaa, minkä johdosta JulkL:a säädettäessä lain sääntelytekniikaksi muotoutui erittelevä, yksityiskohtainen ja kasuistinen sääntely. Tällainen sääntelytekniikka on pragmaattista ja helposti sovellettavaa myös virkamiehille, jotka eivät ole suorittaneet juridista koulutusta. Viranomaisen sisäisen työskentelyn asiakirjoja koskeva sääntely on kuitenkin verrattuna lain yleiseen sääntelyilmeeseen vaikeasel-koinen, abstrakti ja tulkinnanvarainen, mikä asettaa haasteita JulkL:n pragmaattisten tavoitteiden saavuttamiseksi. JulkL:n valmistelussa lainsäätäjä tukeutuu lain esitöissä vahvasti ruotsalaiseen julkisuuslainsäädäntöön ja sen käyttä-mään systematiikkaan. Ruotsalaista lainsäädäntöä ei kuitenkaan lain esitöissä enemmälti avata. Tutkielmassa kuvataan ruotsalaista valmisteluasiakirjoja koskevaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä. Työssä tarkastellaan Ruotsin perustuslain-tasoista säädöstä painovapausasetusta, mistä löytyvät JulkL 5 §:ää vastaavat asiakirjan määritelmää koskevat säännök-set. Ruotsalainen asiakirjaa koskeva sääntely rakentuu samanlaiseen perusasetelmaan JulkL:n systematiikan kanssa. Poikkeuksen tästä muodostaa terminologiset erot, ruotsalainen terminologia vastaa JulkL:ia edeltäneen yleisten asiakir-jain julkisuudesta annetun lain (83/1951) terminologiaa. Ruotsissa sisäisen työskentelyn asiakirjoja koskien on oikeus-kirjallisuudessa kehittynyt sekä yksityiskohtaisempia että esimerkiksi asiakirjan julkiseksituloa koskien merkittävästi poikkeavampia doktriineja. JulkL 5.4 §:n säännös on analysoitavissa kolmeen yleisemmän tason kokonaisuuteen, joita tutkielmassa käytetyssä analyysissä kutsutaan asiakirjatasoksi ja tietotasoksi. Asiakirjatason kysymykset liittyvät ensinnäkin lainkohdassa tar-koitetun asiakirjan käyttötarkoitukseen sisäisen työskentelyn välineenä, minkä pohjalta voidaan hahmottaa lainkohdan asiallinen soveltamisala. Toiseksi asiakirjatasolla ratkaistaan lainkohdan henkilöllinen soveltamisala, eli minkä tahojen välistä lainkohdassa tarkoitettu sisäinen työskentely voi olla. Lainkohdan tietotaso koskee sisäisen työskentelyn asia-kirjan tietosisältöä, joka ratkaisee asiakirjan arkistoimisen arkistolainsäädännön nojalla. Asiakirjaan kohdistuvasta arkistointivelvoitteesta riippuen asiakirja voidaan JulkL 5.4 §:n nojalla viranomaisen määräyksestä julistaa myös luvan-varaisesti annettavaksi. Lisäksi JulkL 5.4 §:llä on temaattinen ja säännöshistoriallinen yhteys JulkL 5.3 § 2 kohdan säännökseen, jossa säädetään viranomaisen muistiinpanoasiakirjojen luonteesta viranomaisen asiakirjana ja näin ollen JulkL:n soveltumisesta niihin. Asiakirjajulkisuutta koskevat lainkäyttöasiat ovat hallintolainkäyttöä. Ylintä hallintolainkäyttövaltaa maassamme käyttää korkein hallinto-oikeus (KHO), jonka antamilla ratkaisuilla on oikeuslähdeopillista painoarvoa oikeuskäytäntöä yhte-näistävien ennakkopäätösten muodossa. JulkL 5.4 §:ää koskevia ennakkopäätöksiä on JulkL:n voimassaolon ajalta kertynyt kymmeniä. JulkL 5.4 §:ää koskevan analyysin perusteella KHO:n tekemiä tulkintakannanottoja voidaan yhdistää analyysin perusteella hahmottuneisiin tulkintaongelmiin. Lukuisiin kysymyksiin on löydettävissä KHO:n ratkaisukäytän-nössä selviä ohjaavia kannanottoja. Yhdeksi keskeisimmäksi ongelmaksi on muodostunut sisäisen työskentelyn asiakirjojen asiallinen soveltamisala ja varsinkin sisäisen työskentelyn käsite. Lakitekstissä sisäisen työskentelyn määrittelyssä on käytetty joustavaa sanan-muotoa, mikä hämärtää sisäisen työskentelyn käsitekentän hahmottamista. Rajatapauksissa KHO on soveltanut JulkL 5.4 §:n säännöstä perusoikeusmyönteisen laintulkinnan hengessä suppeasti siten, että lainkohdan tulkinnan kannalta ongelmallisia työhyvinvointiselvityksiä on tullut katsoa viranomaisen asiakirjoiksi niiden julkisuusperiaatteen kannalta keskeisen roolin vuoksi. Varsinkin tapauksessa KHO:2015:171 KHO tukeutui ratkaisun perusteluissaan vahvasti JulkL:n ja julkisuusperiaatteen tarkoitukseen, ja KHO:n käyttämää tulkintaa voidaan tulkintateoreettisista lähtökohdista kuvata jopa teleologiseksi.
Now showing items 21-40 of 43