Browsing by study line "Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen asiantuntijatyö"

Tässä tutkielmassa perehdyn Lars Levi Laestadiuksen oppiin sielusta, sen kyvyistä, sielunkykyjen keskinäisistä suhteista, sekä niiden taustalla olevasta korkeammasta voimasta. Tarkoituksenani on selvittää, miten ihminen voi saavuttaa Jumalan armon ja pelastuksen vai voiko hän niitä edes itse saavuttaa. Tutustun aiheeni kannalta olennaisin osin Laestadiuksen ajatteluun vaikuttaneisiin henkilöihin, sekä luterilaiseen oppiin, sillä Laestadius oli itse luterilainen. Lisäksi esittelen hieman yleisiä teorioita sielusta ja aiheen käsitteistä, jotta kokonaisuuden ymmärtäminen olisi helpompaa. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi ja päälähteeni on Laestadiuksen teologinen pääteos Hulluinhuonelainen. Tutkielmani lopputulos on, että ihmisen sielunkyvyt eli tahto, järki, ymmärrys, omatunto, muisti ja mielikuvitus, toimivat sielun eli hermoelämän alueella, mutta ne ovat riippuvaisia orgaanisesta elämästä eli ruumiista ja sen elimistä. Kaiken keskuksena toimii sydän, sillä ruumiin toiminnot ja elimet ovat sydämestä riippuvaisia. Sielunkyvyt ovat myös riippuvaisia sydämestä, sillä sydän on hyvän ja pahan ensisijainen lähde. Sydämestä lähtee liikkeelle moraalinen tai epämoraalinen aines, joka määrittää sen, onko ihminen hyvä vai paha. Aineksen moraalisuus riippuu siitä, vaikuttaako sydämessä Pyhä Henki vai paha henki, jotka ovat korkeampia voimia. Pyhä Henki herättää ihmisessä moraaliset passiot eli muun muassa katumuksen, rakkauden ja uskon, jolloin ihmisen omatunto herää ja alkaa kaivata sovitusta. Sydämessä voi vaikuttaa myös paha henki, jolloin ihmistä hallitsee alhaiset passiot kuten kunnianhimo ja itsekkyys. Ihminen on luonnollisessa tilassaan pahan hengen vallassa, mutta kääntymyksen kautta hänessä alkaa vaikuttaa Pyhä Henki. Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen voi saada Jumalan armon ja pelastua. Ihminen itse on täysin kyvytön ja korkeamman voiman armoilla.

Ilmastonmuutos on nykytutkimuksen mukaan etenevä globaali ilmiö, joka vaatii välittömiä toimenpiteitä niin valtioilta kuin kansalaisiltakin. Poliittisia toimenpiteitä on usein pidetty liian vähäisinä, ja ilmastonmuutoksen etenemisen hidastaminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi toteuttaa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia ilmastonmuutoskeskustelun argumentaatiota eduskunnan täysistuntopuheenvuoroissa. Näkökulma on sosiaalieettinen, ja pyrkimyksenä on löytää puheenvuorojen taustalla olevia motiiveja, yhteisiä teemoja ja näkökulmia. Vaikka hallitusohjelmissa kautta eduskunnan historian on sitouduttu edistämään yhteistä oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja hyvinvointia, näkemykset siitä, mitä toimenpiteitä näiden yhteisten päämäärien saavuttamiseksi tulisi toteuttaa, vaihtelevat huomattavasti. Yksimielisyyttä edes siitä, mitä nämä yhteiset päämäärät aina kussakin ajassa ja kontekstissa ovat, ei ole helppo saavuttaa. Vuonna 2023 julkaistu Parlamenttisampo, eduskunta semanttisessa webissä -palvelu tarjoaa luettavaksi lähes miljoona vuosina 1907–2022 eduskunnassa pidettyä puheenvuoroa. Lisäksi palvelussa on julkaistu puhujia koskevaa taustadataa. Palvelu mahdollistaa nyt täysistuntopuheenvuorojen tutkimisen aikaisempaa laajemmassa mittakaavassa. Tutkittava aineisto valittiin aiheen esiintyvyyden perusteella. Suurin osa aineistosta kerättiin käyttämällä ilmastonmuutokseen liittyviä johdannaishakusanoja kuten ilmastonm*. Lisäksi mukaan lisättiin Parlamenttisammon muita relevantteja hakusanayhdistelmiä sekä biografisia tietoja. Eniten ilmastonmuutosta käsiteltiin täysistuntopöytäkirjoissa vuosina 2008 ja 2019, ja näiden vuosien täysistuntojen puheenvuorot muodostavat suurimman osan tutkimusaineistosta. Puheenvuoroja tutkittiin tulkinnallisen tekstianalyysin avulla. Päämääränä oli tehdä aineiston perusteella keskustelua kuvaavia luokitteluja ja tunnistaa toistuvia teemoja, mutta antaa samalla kansanedustajien oman äänen kuulua mahdollisimman paljon suorien lainauksien muodossa. Lisäksi tekstianalyysissä hyödynnettiin poliittisten puheiden tutkimuksessa käytettyä Narrative Policy Framework Research -lähestymistapaa, jossa poliittisia prosesseja tutkitaan useilla eri tasoilla ja eri konteksteissa. Tämä lähestymistapa mahdollisti tavallista laaja-alaisemman aiheen käsittelyn sekä auttoi sitomaan keskustelun kuhunkin aikaan ja kontekstiin. Ilmastoaiheisia tai siihen läheisesti liittyviä täysistuntopuheenvuoroja kertyi aineistoksi yli 1000. Aineiston perusteella eduskunnan keskustelussa ilmastonmuutosta pidettiin ennemmin uhkana kuin uusia mahdollisuuksia tarjoavana ilmiönä, joskin suomalaiseen teknologiaan viitattiin usein puhuttaessa ilmastonmuutoksen mahdollisuuksista. Tutkimus paljasti, että eduskunnassa käyty ilmastonmuutoskeskustelu koostuu monista eri teemoista. Ilmastonmuutos sidottiin muun muassa liikenteeseen, energiaan, metsiin, biodiversiteettiin, maatalouteen, ruokaan tai eläimiin. Ilmastonmuutosta käytettiin myös politiikan välineenä yhdistämällä se muihin teemoihin kuten kaupunkisuunnitteluun tai liikenneratkaisuihin. Vaikka yhteisesti oltiin sitä mieltä, että ilmastonmuutos vaatii toimia, niiden laadusta saatettiin olla täysin vastakkaista mieltä. Tekstianalyysi osoitti kansanedustajien käyttävän eri vaikuttamisen keinoja käsitellessään ilmastonmuutosta. He eivät kuitenkaan laajemmin ottaneet kantaa ympäristöeettisiin kysymyksiin. Eettiset arvot ovat puheenvuorojen valossa sidoksissa useisiin muihin muuttujiin, jotka vaihtelevat kulloisenkin poliittisen agendan, hallitusvastuun tai vaikkapa eturyhmäintressien mukaan. Vaikka puheenvuoroissa oltiin yhtä mieltä siitä, että ilmastotoimenpiteillä on kiire, niiden sisällöllinen hajanaisuus paljastaa tarpeen pohtia yhteisiä ilmastoeettisiä periaatteita. On kysyttävä, kenen etuja ilmastotoimilla ajetaan ja mikä on asemamme globaalissa maailmantaloudessa.

Roomalaiskirje nousee edelleen esille yhteiskunnallisessa keskustelussa, varsinkin puhuttaessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista. Tästä syystä sen taustavaikutteiden tutkiminen on edelleen relevanttia, vaikka tutkimusta Paavalin suhteesta stoalaiseen filosofiaan sekä kreikkalais-roomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin on tehty runsaasti. Paavalin tiedetään tavanneen stoalaisia matkallaan Ateenassa, mutta tämän lisäksi Paavali on todennäköisesti kouluttautunut Tarson yliopistossa, jota voidaan pitää stoalaisen filosofian kehtona. Samoin jokainen teksti on oman aikansa tuotos, joten ympäröivä yhteiskunta ja kulttuuri ovat vääjäämättä vaikuttaneet Paavalin teoksiin. Tässä tutkielmassa pyrin vastaamaan kysymykseen siitä, onko stoalaisen filosofian ja kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan sekä kulttuurin vaikutuksia nähtävissä Paavalin ajatuksissa Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun jakeissa 18–32, erityisesti koskien samasukupuolisuutta. Käytän tukielmassa kriittisen raamatuntutkimuksen, antiikin historian tutkimuksen sekä vertailevan tutkimuksen metodeita, joiden avulla pyrin rekonstruoimaan kattavan kuvan Paavalin aikaisen yhteiskunnan suhtautumisesta samasukupuolisuuteen sekä vertailemaan aikalaisia käsityksiä ja stoalaisen filosofian periaatteita Paavalin ajatusten kanssa. On huomattava, ettei rekonstruointi ole koskaan täysin aukotonta, vaan parhaimmillaankin se luo kuvan mahdollisuuksista – ei absoluuttista totuutta. Kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin osalta käytän tutkimuksessani hyödyksi sekä kuvataidetta että aikalaisia tekstejä. Stoalaisen filosofian suhteen pyrin luomaan mahdollisimman kattavan yleiskuvauksen stoalaisuuden keskeisistä periaatteista fysiikan ja etiikan saralla, mutta vertailen Paavalin ajatuksia myös Zenon Kitionilaisen, Filon Aleksandrialaisen sekä Lucius Annaeus Seneca nuoremman ajatuksiin ja periaatteisiin. Esitän, että kreikkalais-roomalainen yhteiskunta ja kulttuurikonteksti sekä stoalainen filosofia ovat selkeästi nähtävissä Paavalin ajatuksissa. Täten ne ovat vaikuttaneet Paavalin tapaan käyttää erilaisia käsitteitä ja periaatteita, mutta myös Paavalin ajatusmaailmaan samasukupuolisuudesta. Huomattavaa on, että Paavali käyttää stoalaisuuden termejä sikäli kun ne palvelevat tämän päämäärää ja tarkoitusta. Osaa käsitteistä Paavali on muokannut täysin sopimaan omaan agendaansa, mutta joitain käsitteitä hän käyttää myös stoalaisessa muodossaan. Paavali ei ole kirjeen kirjoitushetkellä käynyt Rooman kaupungissa, joten todennäköisesti tämä hyödyntää toisen käden tietoa kaupungin ilmapiiristä ja hyödyntää kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin tietämystään sekä stoalaista filosofiaa osoittaakseen olevansa erityisesti pakanakristittyjen puolella.

Tutkielmassani tarkastelen Johanneksen evankeliumin antamaa kuvaa äitiydestä ja äidin toimijuudesta Jeesuksen ja tämän äidin välisen kanssakäymisen kautta. Jeesuksen äiti esiintyy Johanneksen evankeliumissa kahdessa hyvin merkittävässä kohdassa: Kaanan häissä, heti toisen luvun alussa (Joh. 2:1–5), sekä Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä evankeliumin lopulla (Joh.19:25–27). Tutkimusmenetelminä hyödynnän pääasiassa sukupuolentutkimuksesta nousevaa termistöä sekä kulttuuriantropologiasta nousevaa ymmärrystä kunnian- ja häpeän kulttuurista, joka vaikutti vahvasti kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa evankeliumin syntyaikana. syvennyn sukupuolentutkimuksen avulla tarkastelemaan Jeesuksen äidin toimintaan ja toimijuuteen; mitä Johanneksen evankeliumi kertoo Jeesuksen äidin toiminnan ja tämän edustaman toimijuuden kautta äitiydestä, mutta myös naisen roolista? Intersektionaalisuuden huomioidakseni käytän apuna myös arkeologisia huomioita. Jeesuksen maskuliinisuuden voi nähdä olevan myös yhteydessä äidin toimijuuteen. Ristillä äiti esiintyy selvästi täysin vastakkaisessa roolissa kuin Kaanan häissä, jossa tulkinta sallii äidin aktiivisen toimijuuden. Ristillä passiivisella esiintymisellään äiti ilmentää korostetun naiseuden ihanteita. Äidin edustaessa ristillä korostettua naiseutta, Jeesus esiintyy selvästi maskuliinisemmassa roolissa kuin Kaanan häissä. Kuvaus ei selvästi salli evankeliumin päättyvän naisen aktiiviseen toimintaan, vaan Jeesus ikään kuin palauttaa toiminnallaan sukupuolille ihanteelliset toimintatavat. Joh.2:1-5 ja Joh.19.25-27 tekstijaksot luovat selvästi yhteneväisen kokonaisuuden, joka tarjoaa hetkellistä toimijuutta äidille kuitenkin lopulta palauttaen sukupuolirooleille ihanteellisen järjestyksen.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaista on suomalaisten maallisten ja uskonnollisten järjestöjen käyttämä retoriikka lahjoituspyynnöissä. Mitä yhteistä niissä on löydettävissä ja miten ne puolestaan eroavat toisistaan. Sisällönanalyysin katsotaan lähtevän liikkeelle siitä, että mitä teksti kertoo ja retorisen analyysin siitä miten kerrotaan. Tässä työssä käytetään molempia. Tutkielmassa paneudutaan valittujen järjestöjen verkkosivujen sisältöön, jonka jälkeen vastataan siihen miten lahjoituksia pyydetään. Erityisesti kiinnitetään huomioita seuraaviin retorisiin keinoihin: toisto, samaistaminen, me/muut-erottelu ja tiettyjen viestitien vahvistaminen, koska analyysin kohteena olevien verkkosivujen kieli on lyhyttä, jolloin nähdään parhaaksi keskittyä juuri tiettyjen tehokeinojen käyttämiseen. Aineistona käytetään tutkielmaan valittujen järjestöjen verkkosivuja. Tuloksena saadaan käsitys siitä millaista retoriikkaa järjestöt käyttävät lahjoituspyynnöissään. Tutkielmaan valitut järjestöt ovat Suomen Unicef, Kirkon Ulkomaanapu, Patmos Lähetyssäätiö, IRR-TV ja Yhteisvastuukeräys. Maallisista järjestöistä eniten rahaa keräävät Suomen Unicef ja uskonnollisista Kirkon Ulkomaanapu ja Patmos Lähetyssäätiö. Näiden kolmen suurimman järjestön lisäksi tutkielmassa tarkastellaan lahjoituspyyntöjä IRR-TV:n ja Kirkkopalveluiden Yhteisvastuukeräyksen osalta. Tutkimustulosten merkittävimmäksi anniksi nousee, että järjestöjen niin maallistenkin kuin uskonnollisten lahjoituspyyntöjen keskiössä on usein lapset. Vaikka varainhankinnan pyynnöt rakentuvatkin usealla järjestöllä lasten ympärille, löytyy järjestöistä myös eroja. Unicef painottaa numeroihin perustuvaa viestintää, Kirkon Ulkomaanapu puolestaan nostaa esiin kaikkein heikoimpia tai kaikkein köyhimpien auttamisen, Patmos Lähetyssäätiö vetoaa Jeesuksen esimerkkiin, Kirkkopalveluiden Yhteisvastuukeräys lähimmäisenrakkauteen ja IRR-TV puolestaan lähetyskäskyn toteuttamiseen. Tehokeinoista toisto on keskiössä Unicefilla ja Kirkon Ulkomaanavulla. Järjestöistä Kirkon Ulkomaanapu ja Unicef ovat lähimpänä toisiaan – lahjoituspyynnöt ovat samantyyppisiä ja lahjoittaminen oli verkkosivuilla vahvasti esillä. Toinen ääripää on IRR-TV, jolla lahjoituspyyntöjä on verkkosivuilla harvassa eikä samoja tehokeinoja – toisto, lukijoiden samaistaminen tai tiettyjen viestien vahvistaminen – ole käytössä samassa määrin kuin muilla järjestöillä.

Tässä tutkielmassa olen kiinnostunut siitä, mitä kristillistä joogaa harrastavat ihmiset kokevat saavansa kristillisestä joogasta ja tarkastelen, millainen uskonnollinen, hengellinen tai henkinen merkitys kristillisellä joogaharjoituksella on yksilölle itselleen. Tutkimustehtävänäni oli selvittää: Millaisena ihmiset kokevat kristillisen joogan? Tutkimus on kvalitatiivinen ja tutkimusaineiston olen kerännyt teemahaastatteluin. Tutkimuksestani käy ilmi, että kristillinen jooga on harjoittajilleen uskonnon kaltaista, hengellistä elämää ylläpitävä ja sitä ruokkiva keino. Kristillisestä joogasta haetaan hengellisyyttä, joka on yksilöä henkilökohtaisesti ja kokonaisvaltaisesti koskettavaa ja merkityksellistä. Haastateltavat käyttävät kristillistä joogaa keinona kokea ja vahvistaa omaa, itselleen mieluisaa hengellisyyttä elämässään. Kristillisen joogan keinoin myös etsitään itseä ja tutustutaan omaan hengelliseen identiteettiin. Kristillisestä joogasta saadut kokemukset vaikuttavat yksilöiden elämässä niin fyysisellä, psyykkisellä kuin hengelliselläkin tasolla. Tutkimukseni mukaan kristillisen joogan voidaan sanoa kuuluvan harrastajiensa arkeen merkittävänä osana elämää. Kristillisen joogan koetaan olevan osa elettyä uskonnollisuutta.

Tässä tutkielmassa tarkastelen ranskalaisen filosofin Georges Bataillen ajattelua inkarnaation teologian viitekehyksessä. Kysyn, miten inkarnaation prosessia voi tarkastella Bataillen kehittämän transgression käsitteen kautta. Lisäksi kysyn, millainen on ihmisen ja Jumalan välisen rajan merkitys inkarnaatiossa transgression prosessin kautta ymmärrettynä. Bataillen ajattelussa transgressio on rajan ylittämistä prosessissa, jossa raja sekä sen ylittäminen ylläpitävät toisiaan. Tutkielman aluksi kontekstualisoin tutkimuskysymykseni kristologisen ongelman viitekehykseen esittelemällä teologisia ratkaisuja Kristuksen ihmisen ja Jumalan luonnon ristiriidan ratkaisemiseksi. Sen jälkeen analysoin Bataillen transgression käsitettä niiltä osin, kun se mielestäni vastaa kristologisessa ongelmassa esiintyvään kahden ristiriitaisen todellisuuden samanaikaisen olemassaolon mahdollisuuteen. Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysia. Bataille näkee Jumalan inkarnaation ja ristinkuoleman mahdottomaksi tulemisena. Tämä mahdottomuus ilmenee pyhän ja profaanin välisen rajan äärimmäisyyden viitekehyksessä. Profaanin maailman suhde rajan äärimmäisyyteen edustaa paradoksaalista riippuvuussuhdetta. Tässä suhteessa profaani maailma on riippuvainen pyhästä todellisuudesta juuri äärimmäisen erotuksensa kautta. Näin ollen luodun määrittelee sen erotus luojasta ja profaani on olemassa vain erotettuna pyhästä. Bataillen kuvaamaa mahdottomuuden ajatusta ja sen merkityksiä analysoin teologisen mystiikan, mannermaisen filosofian sekä ontoteologisten teemojen kautta. Mahdottomuus sekä olemattomuus implikoivat Bataillen ajattelussa jatkuvuutta sekä äärettömyyttä. Inkarnaatiossa toisilleen vastakkaisten käsitteiden rajat ylittyvät tavalla, jossa kumpikin käsite tulee mahdottomaksi siinä merkityksessä, että kumpikaan ei enää määrity toisesta erotuksen kautta. Inkarnaation prosessin näkeminen transgressiona merkitsee pyhän ja profaanin todellisuuden rajan äärimmäistä ylittämistä, joka kuroo niiden erotuksen umpeen.

Tutkimuksessani selvitän evankelis-luterilaisen kirkon sairaalapappien kokemuksia työnsä hengellisyydestä. Tutkimustehtävääni lähestyn kolmen kysymyksen näkökulmasta: 1. Mitä sairaalapapit mieltävät hengellisyyden sairaalansielunhoitotyössä olevan? 2. Millä tavoin vastaajat kokevat hengellisyyden näkyvän heidän itse tekemässään sairaalasielunhoitotyössä? 3. Miten sairaalapapit tunnistavat hengellisen tuen tarpeen ja miten sairaalapapit kokevat hoitohenkilökunnan tunnistavan hengellisen tuen tarpeen? Työtäni ohjaavana teoreettisena viitekehyksenä toimii kirkon sairaalasielunhoidon palvelulupaus, joka pohjautuu sairaalapapin ydinosaamiskuvaukseen.Toisena tärkeänä lähtökohtana on sairaalasielunhoidon periaatteet. Tutkimusaineiston keräsin laadullisin menetelmin. Haastattelin kahdeksaa sairaalassa päätoimisena työskentelevää sairaalapappia teemahaastattelun menetelmin. Haastateltavat sairaalapapit olivat eri puolilta Suomea neljän eri hiippakunnan alueelta. Tutkimusaineiston analyysiin käytin laadullista sisällönanalyysia. Tutkimuksen analyysia ohjaa kolme teemaa, jotka nousevat haastattelurungosta.Tutkimukseni mukaan sairaalapapit kokevat hengellisyyden sairaalasielunhoitotyössä uskontoon ja vakaumukseen liittyvänä. Papin työtä pidetään hengellisenä työnä, joka haastateltavien mukaan toteutuu sairaalapapin työssä. Tuloksissa ilmenee, että sairaalapapin työssä hengellisyys on läsnä pappeudessa itsessään sekä Jumalan läsnäolona kaikessa tekemisessä ja kohtaamisissa. Jumalan läsnäoloa tarkennettiin helpommin selitettäväksi hengellisten apuvälineiden käytön yhteydessä ehtoollisen jakamisessa, rukoilussa, rukoushetkissä, virsien laulamisessa sekä Raamatun lukemisessa. Sairaalapapeilla on kokemus, että heitä arvostetaan sairaalassa ja heidän apuaan ja tukeaan hyödynnetään, jos hoitohenkilökunnalla on riittävästi tietoa heidän palveluistaan. Pääsääntöisesti hoitohenkilökunta koetaan osaavana hengellisen tuen tarpeen tunnistamisessa, mutta haasteitakin sanoitetaan. Sairaalamaailman haasteet ovat samoja kuin ympäröivässä yhteiskunnassa. Haasteena nähdään maallistuminen, joka vie hengellistä elämää kauemmaksi ihmisten arjesta sekä moniuskontoinen seurakunta sairaalassa.

Maisterintutkielmassani selvitän, mitä ja miten evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeiden kesätapahtumista uutisoitiin sanomalehdissä vuonna 2022. Tarkastelun kohteena ovat Länsi-Suomen Rukoilevaisten yhdistyksen kesäseurat, Herättäjäjuhlat, valtakunnallinen Evankeliumijuhla, Suviseurat ja Kansanlähetyspäivät. Tutkimusaineistoon kuuluvat seuraavat sanomalehdet: Aamulehti, Aamuposti, Helsingin Sanomat, Ilkka-Pohjalainen, Kaleva, Karjalainen, Keski-Pohjanmaa, Keskisuomalainen, Lapin Kansa, Länsi-Suomi, Savon Sanomat, Turun Sanomat ja Tyrvään Sanomat. Aineistoon kuuluu yhteensä 80 lehtijuttua. Sanomalehtien välillä oli merkittäviä eroja siinä, kuinka paljon ne uutisoivat herätysliikkeiden kesätapahtumista. Karjalainen julkaisi eniten juttuja. Länsi-Suomi ja Turun Sanomat eivät julkaisseet yhtään uutista. Sanomalehdet uutisoivat erityisesti Suviseuroista ja Herättäjäjuhlista. Evankeliumijuhlasta kerrottiin vain neljässä ja Kansanlähetyspäivistä vain yhdessä jutussa. Kirkon pienimmän herätysliikkeen rukoilevaisten kesätapahtumasta ei uutisoinut yksikään lehti. Tutkimusmenetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Samat aiheet toistuvat aineistossa. Ryhmittelin ne ja muodostin seuraavat luokat: perustiedot herätysliikkeen kesätapahtumasta, tapahtumajärjestelyt, tapahtuman hyödyt, uhat ja haitat, kesätapahtuman ohjelma, osallistujien uskollisuus herätysliikkeelle, osallistujien tunnelmat sekä herätysliikkeen oppi, uskomukset ja elämäntapa. Nämä luokat kuvaavat sitä, millaisia asioita nostettiin esiin kirkon herätysliikkeiden kesätapahtumista uutisoidessa. Tutkimukseni osoittaa, että sanomalehtien uutisointi herätysliikkeiden kesätapahtumista vuonna 2022 oli aihepiireiltään monipuolista. Harvassa uutisessa käsiteltiin kesätapahtuman hengellistä antia, vaikka se on aiemman tutkimuksen mukaan tärkein syy osallistua tapahtumaan. Herätysliikkeissä mukana olevat pääsivät uutisissa ääneen. He kertovat useassa jutussa siitä, miten mukavasta kristillisestä tapahtumasta on kyse.

Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten kolminaisuus näyttäytyy brabanttilaismystikko Johannes Ruysbroeckin uniokäsityksessä hänen teoksessaan Sielujen häät (Die gheestejilike brulocht). Sielujen häät on kolmiosainen teos, jonka kantava teemana on Matteuksen evankeliumin jae 25:6: ”Katso! Ylkä tulee! Menkäät ulos häntä vastaan!” ja joka käsittelee ihmisluonnon eli morsiamen ja Kristuksen eli ylkän rakastavaa kohtaamista mystisessä uniossa. Ruysbroeckin ajattelussa ihminen on luonnostaan kolminaisuuden kuva. Tämä kuva on löydettävissä ihmisen psykologisesta rakenteesta, jossa korkeammat ihmisen korkeammat sielunkyvyt eli muisti, intellekti ja tahto korreloivat Jumalan intratrinitääristen prosessien kanssa. Nämä prosessit ovat katkeamatonta liikehdintää, josta voidaan eritellä kolme eri vaihetta, jotka ovat ulos käyminen, ykseyteen takaisin palaaminen ja lepo. Tämä liikehdintä voidaan tulkita neoplatonisesta perinteestä käsin, ja onkin todennäköistä, että Ruysbroeck seuraa ainakin epäsuorasti mm. Pseudo-Dionysius Areiopagitan ajattelua. Ihmisen, kuten kaiken muunkin olemassaolevan eksemplaari eli alkukuva on Kolminaisuuden toinen persoona. Ruysbroeck käsittää union tai uniot tämän alkukuvan kirkastumisena ihmissielun kolmessa osassa. Ulkoiset keinot alkukuvan kirkastamiseksi ovat löydettävissä Kristuksen elämän esimerkistä, mutta sisäiset keinot ja vaateet union saavuttamiseksi Kristus ilmoittaa sisäisissä tulemisissa: nämä ovat rakastavia kohtaamisia, jotka saavat alkunsa Jumalasta, mutta saapuvat ihmiseen ihmisen olemuksesta käsin erityisenä armona. Kristillinen elämä voidaan Ruysbroeckin mukaan jakaa kolmeen vaiheeseen, jotka ovat ulkoinen eli aktiivinen elämä, sisäinen eli kaipaava elämä ja kontemplatiivinen eli katseleva elämä. Näistä ainoastaan aktiivinen elämä on ihmiselle välttämätön pelastuksen kannalta, kun taas sisäinen ja kontemplatiivinen elämä koostuvat yhä syvenevistä uniokokemuksista. Näitä uniokokemuksia leimaa vastaanottamisen ja antamisen vastavuoroisuus: unioissa Jumala antaa ihmiselle erityistä armoa, mutta ihmisen tulee vastata tähän armoon hyvien töiden ja sisäisten harjoitteiden kautta. Ruysbroeckille union korkeimmalla tasolla ihminen tulee osalliseksi Pyhän Kolminaisuuden sisäisestä rakkaudesta hänen saavuttaessaan ykseyden Pyhän Hengen yhteydessä.