Browsing by study line "Maailmanpolitiikka"

Tässä tutkielmassa analysoin Chilen yksityisen eläkejärjestelmän vaikutusta lokakuussa 2019 alkaneisiin estallido social -protesteihin. Protestit saivat alkunsa julkisen liikenteen lippuhintojen nostosta, mutta niiden taustalla oli laajempi turhautuminen kasvavaan epätasa-arvoisuuteen ja nouseviin elinkustannuksiin. Protestit levisivät pian koko maahan, ja ne pysäyttivät chileläisen yhteiskunnan useiksi viikoiksi. Chile on maailmanpoliittisesti kiinnostava tutkimuskohde, sillä sitä pidetään ensimmäisenä neoliberalistista talouspolitiikkaa kokonaisvaltaisesti toimeenpanneena valtiona, ja sotilasdiktatuurin aikana toteutetut neoliberalistiset talousuudistukset inspiroivat vastaavia reformeja ympäri maailmaa. Chilen talousuudistuksia oli ajamassa erityisesti ryhmä Chicagossa koulutettuja chileläisiä taloustieteilijöitä, jotka olivat omaksuneet neoliberalistisen talousajattelun. Osana diktatuurinaikaisia uudistuksia Chilen eläkejärjestelmä yksityistettiin vuonna 1980. Yksityinen eläkejärjestelmä on saanut paljon kritiikkiä osakseen, mutta silti järjestelmän yksityistä rakennetta ei ole perustavanlaatuisesti muokattu. Erityisesti No+AFP-kansanliike on ollut Chilessä keskeinen toimija, joka on lisännyt tietoisuutta eläkejärjestelmän ongelmista ja pyrkinyt vaikuttamaan eläkejärjestelmän muuttamiseksi. Tutkielmassa hyödynnän kolmea teoreettista viitekehystä yksityisen eläkejärjestelmän ja Chilen lokakuussa 2019 alkaneiden protestien välisen suhteen analysoinnissa. Ensimmäinen on kiistelevän politiikan viitekehys, joka auttaa ymmärtämään kollektiivisten poliittisten kamppailujen muodostumista. Toinen on yhdistävän toiminnan logiikka, jonka kautta voidaan hahmottaa poliittisten kamppailujen organisoitumista. Kolmas viitekehys on kiistelevä toimijuus, joka puolestaan auttaa ymmärtämään No+AFP-liikkeen vaikutusta Chilen tapahtumiin. Menetelmistä tutkielmassa hyödynnän sisällönanalyysia sekä diskurssianalyysia. Aineistona on tutkielman rajauksen kannalta keskeisiä uutisia ja artikkeleita, No+AFP-liikkeen julkaisuja sekä chileläisten kansallisten kyselyiden tuloksia. Tutkielman analyysiosiossa esitän, kuinka yksityisen eläkejärjestelmän voidaan tulkita vaikuttaneen Chilen tapahtumiin kolmen tekijän kautta. Ensinnäkin Chilen yksityisen eläkejärjestelmän tuottamat eläkkeet ovat jääneet hyvin mataliksi suurella osalla väestöä, ja tämä on vaikeuttanut ihmisten toimeentuloa ja herättänyt tyytymättömyyttä. Toiseksi chileläisten luottamus yhteiskunnallisia instituutioita ja poliittisia puolueita kohtaan on heikentynyt viime vuosina merkittävästi, ja haasteet yksityisen eläkejärjestelmän uudistamisessa ovat mahdollisesti osaltaan vaikuttaneet tähän kehitykseen. Kolmanneksi No+AFP-liike on onnistunut tuomaan esiin yksityisen eläkejärjestelmän ongelmia ja pitänyt eläkejärjestelmän uudistamista koskevia vaatimuksia pinnalla yhteiskunnallisessa keskustelussa. Nämä kolme tekijää eivät kuitenkaan yksin selitä kaikkia Chilen protestien taustalla olleita syitä. Tutkielma tarjoaa laajan yleiskatsauksen yksityisen eläkejärjestelmän vaikutuksista Chilen lokakuussa 2019 alkaneisiin tapahtumiin, ja täten rikastuttaa neoliberalismin ja epätasa-arvoisuuden politisoitumisen käsittelyä globaalin poliittisen talouden tutkimusperinteessä. Lokakuussa 2019 alkaneiden protestien vuoksi Chile vaikuttaa olevan historiallisessa murroskohdassa. Chilessä lähivuosina tehtävät muutokset tulevat tarjoamaan hedelmällistä aineistoa maailmanpolitiikan laajempien kehityskulkujen tarkasteluun.

Maisterintutkielma tarkastelee de facto –valtioiden valtiokehitystä ja kansainvälistä vakiintumista, niiden asemaa ja toimintaa kansainvälisessä järjestelmässä. Tarkoituksena on tutkia valtiolle annettuja merkityksiä ja määritelmiä niiden modernissa maailmanpoliittisessa toimintaympäristössä. Tutkimuksen tavoitteita on eritelty historiallisempiirisen tarkastelun sekä kansainvälisen oikeuden periaatteiden, valitsevien poliittisten valintojen dynamiikan viitekehyksessä. Tutkielman tapausesimerkkinä on Kosovo. Analyyttisena viitekehyksenä tutkielmassa on performatiivinen analyysi. Performatiivisessa analyysissä sosiaalisten objektien ontologia muodostuu niiden jokapäiväisten käytäntöjen toisinnoissa, diskursiivisissa ilmentymisissä ja niissä tuotetuista yhteisistä merkityksistä. Sen konseptit ovat kiistanalaisia eikä tutkimuskohteiden identiteetit ole luonnollisia tai ennalta määriteltyjä. Tutkielmassa tämä kiistelty konsepti on valtio. Performatiivisesta asetelmasta tutkielma kartoittaa, mitä merkityksiä valtiolle on annettu Kosovon ulkopolitiikassa sen itsenäistymisen ensimmäisen vuosikymmenen aikana (2008–2018). Tutkielman aineisto koostuu kahdestatoista Kosovon pääministerin kanslian lausunnosta ja puheista sekä de facto –valtioiden ulkopolitiikkaa ja strategista keinovalikoimaa käsittelevästä kirjallisuudesta. Kosovon ulkopoliittinen prioriteetti on kansainvälisen tunnustamisen saavuttaminen. Tavoitettaan se edisti ensisijaisesti luomalla kansainvälisiä kumppanuuksia sekä osoittamalla hallinnollisen monopolin kapasiteettiaan osana eurooppalaista integraatioprosessia. Ulkopolitiikassaan Kosovo vahvisti yleisiä ymmärryksiä valtion ominaisuuksista ja kansainvälistä järjestelmää ohjaavista periaatteista. Keskeisimmät näistä olivat Montevideon konvention standardit, alueellisen koskemattomuuden sekä demokraattisen valtion performanssit. Kosovo myös haastoi ulkopolitiikassaan vakiintuneet kansainvälisen oikeuden ja politiikan sosiaalisia konventioita, jotka ovat usein tulkittu valtioiden yksinoikeuksiksi. Näistä esimerkkeinä jäsenyydet kansainvälisissä organisaatioissa ja osallistuminen multilateraalisiin tapahtumiin ja yhteistoimintaan. Globalisoituneessa maailmassa kansainvälisten suhteiden toimintakenttä on pirstaloitunut eikä valtioiden vakiintuneet merkitykset enää kuvaa ainoastaan valtioiden ominaisuuksia tai toiminnan mahdollisuuksia. Valtio monopolisoi suvereniteettia harvoin, se on siirtymässä uusiin toiminnallisiin kohteisiin. Kosovon ulkopolitiikan tarkastelu osaltaan kuvasi tätä muutosta kansainvälisen politiikan toimijuuden pirstaloitumisessa sekä havainnollisti valtion suvereniteettimonopolin murentumista, jakaantumista ja hajaantumista. Tutkielman johtopäätökset ilmensivät näin myös tarvetta kriittisesti tarkastella ja uudelleen arvioida maailmanpolitiikan tutkimuksen teoreettisia ennakko-oletuksia ja konsepteja. Jatkotutkimuksen aiheiksi esitetään toisten de facto –valtioiden tapaustutkimuksia sekä suvereniteetin ja kansainvälisten toimijuuden muutoksen tarkastelua. Metodologiseksi valinnaksi ehdotetaan empiirisen tutkimuksen hyödyntämistä sekä toimijuuden praktiikan tarkastelemista.

Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan Puolan ja Valko-Venäjän rajakriisiä vuonna 2021. Rajakriisi sai alkunsa kesällä, kun Valko-Venäjä lennätti tuhansia ihmisiä Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä Puolan, Latvian ja Liettuan ulkorajoille tavoitteenaan painostaa Euroopan unionia luopumaan Valko-Venäjälle asettamistaan pakotteista. Vastauksena tähän Puolan hallitus pyrki estämään maahan pyrkivien maahantulon. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Thierry Balzacqin turvallistamisen teoria, joka pyrkii selittämään julkisten turvallisuusongelmien rakentamista. Teoria keskittyy erityisesti syy-seuraussuhteeseen turvallistavien puheaktien ja politiikan välineiden välillä. Tutkielman tavoitteena on selvittää teoreettisen viitekehyksen avulla, miten Puolan hallitus vakuutti kansallisen ja eurooppalaisen yleisönsä siitä, että rajakriisi edustaa turvallisuusuhkaa Puolalle ja Euroopan unionille. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan kriittisesti Puolan hallituksen toimia. Tutkielman menetelminä toimivat kehysanalyysi sekä kriittinen sisällönanalyysi. Kehysanalyysillä keskitytään turvallisuusuhkien kielelliseen rakentamiseen, kun taas kriittisellä sisällönanalyysillä tarkastellaan hallituksen valitsemia politiikan välineitä turvallisuusuhkien pienentämiseksi. Kehysanalyysin aineisto koostuu Puolan pääministerin, sisäministerin, puolustusministerin ja ulkoministerin tviiteistä sekä Latvian, Liettuan, Puolan ja Viron pääministerien yhteisistä vetoomuksista koskien rajakriisiä. Kriittinen sisällönanalyysi on toteutettu teorialähtöisesti ilman varsinaista aineistoa. Kehysanalyysissä aineistosta nostetaan esille hybridisodan, EU:n yhtenäisyyden ja humanitaarisen vastuun kehykset. Kriittisessä sisällönanalyysissä puolestaan keskitytään lainsäädäntöön, mediakontrolliin ja militarismiin. Analyysin perusteella Puolan hallitus rakensi hybridisodan ja EU:n yhtenäisyyden kehysten avulla Valko-Venäjän vihamielisyydestä ja maahantulijoista turvallisuusongelman Puolalle ja Euroopan unionille. Kehysten avulla hallitus oikeutti poikkeusolojen julistamisen sekä lakimuutokset, joiden myötä riippumattoman median ja humanitaaristen organisaatioiden pääsy rajalle kiellettiin. Samalla rajalle siirrettiin tuhansia sotilaita ja poliiseja estämään maahantulo. Tutkielman johtopäätöksenä on, että Puolan hallitus turvallisti rajakriisin omien intressiensä mukaisesti. Tämä näkyy siinä, että rajakriisin uhka oli liian pieni edustaakseen todellista uhkaa Puolalle tai Euroopalle. Maahantulijoiden turvallistaminen hallituksen toimesta ruokki pikemminkin kuvaa Puolan hallituksesta Puolan ja Euroopan unionin suojelijana. Samalla turvapaikkavastaisen toiminnan tavoitteena oli edistää muukalaisvastaisuutta ja nationalismia valtaapitävän Laki ja oikeus -puolueen kannatuspohjan vahvistamiseksi. Tutkielman perusteella olisi mielenkiintoista vertailla Puolan hallituksen suhtautumista erilaisiin muuttoliikkeisiin viimeisten vuosien aikana.

The rights of sexual minorities are either violated or inadequately materialized in most countries of the world. Discrimination against sexual minorities is not explicitly banned in internationally recognized human rights law. Thus human rights philosopher Jack Donnelly concludes that the rights of sexual minorities cannot be viewed as internationally recognized human rights. In this study, Donnelly’s human rights philosophy is situated within the political conception of human rights. It is observed that Donnelly’s human rights philosophy and anthropology leads to an emphasis on the importance of international consensus as the foundation for the justification of human rights. Since the current consensus nevertheless fails to grasp the human rights situation of sexual minorities realistically, the purpose of the study becomes to explore whether naturalistic conceptions of human rights might help understand the human rights status of sexual minority rights. The study criticizes the anthropological skepticism of several human rights philosophers of the political conception. Instead, the study emphasises the importance of scientific approaches such as cognitive neuroscience and evolutionary psychology. Following naturalistic conceptions, the study asserts that human rights can be based on best available science about human nature. The study tentatively concludes that the most central sexual minority rights appear to fit within various naturalistic conceptions of human rights philosophy. The study proposes conceptualizing central sexual minority rights as natural human rights. A pluralistic model of progressive naturalism is proposed as an outline for a more ambitious multidisciplinary study.

Maisterintutkielmani tarkastelee Suomen ulkopoliittisessa ajattelussa keväällä 2022 tapahtunutta murrosta. Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa Suomi ja Ruotsi päättivät samanaikaisesti hakea Pohjois-Atlantin liiton (Nato) jäsenyyttä, päättäen maiden pitkäaikaisen sotilaallisen liittoutumattomuuden politiikan. Tutkielma pyrkii ymmärtämään tapahtunutta muutosta etsimällä ja löytämällä kilpailevia ulkopoliittisia omakuvia valtioneuvoston keväällä antamista Nato-jäsenyyteen liittyvistä selonteoista, ulkoasiainvaliokunnan selonteoista antamasta yhteisestä mietinnöstä sekä näistä käydyistä kahdessa eduskuntakeskustelussa. Tutkimusaineisto käsittää yhteensä 258 eduskuntapuheenvuoroa. Tutkielman teoreettinen viitekehys yhdistelee psykologisia ja konstruktivistisia teorioita tarkastellakseen kollektiivisten ideoiden merkitystä ulkopolitiikassa identiteettien kautta. Tarkemmin tutkielma ammentaa Anne Clunanin (2009) tavoitteellisesta konstruktivismista, sekä Matti Pesun (2019) esittelemästä ideationaalisen ulkopolitiikan analyysistä, joiden mukaan valtioiden identiteetit, jotka voidaan käsittää omakuviksi, koostuvat näkemyksistä valtion poliittisesta tarkoituksesta, statuksesta, sekä maailmankatsomuksista. Pesun tavoin myös tämä tutkielma rinnastaa kilpailevat omakuvat ulkopoliittisiksi koulukunniksi. Laadullisen johdatellun sisällönanalyysin avulla aineistosta ensin erotellaan tutkimuksen kannalta oleellinen tieto. Suodatettu aineisto jaetaan poliittisen tarkoituksen, statuksen ja maailmankatsomusten alakategorioihin. Tämän jälkeen kategorioista tyypitellään ideaalityyppisiä käsityksiä Suomen ulkopolitiikan kilpailevista omakuvista. Lopuksi analysoin kilpailevia omakuvia, sekä vertaan tuloksia aiempaan tutkimukseen. Ulkopoliittisista koulukunnista on käyty Suomessa aktiivista tieteellistä keskustelua 2010-luvulla. Haukkala ja Vaahtoranta (2016) löysivät Suomen 2000-luvun alun ulkopolitiikasta euroatlanttisen, globalistisen ja pienvaltiorealistisen koulukunnan. Matti Pesu (2019) katsoo Suomessa kylmän sodan päättyessä vaikuttaneen neljä koulukuntaa: integrationismi, euroatlantismi, pienvaltiorealismi, sekä globalismi. Tutkimustulosten perusteella katson Suomessa kevään 2022 Nato-jäsenyyskeskustelussa vaikuttaneen neljä kilpailevaa koulukuntaa: liberalistinen euroatlantismi, normatiivinen euroglobalismi, realistinen kansallispragmatismi, sekä Nato-jäsenyyteen kriittisesti suhtautuva puolueettomuuslinja. Johtopäätöksenä katson vakavan, akuutin ja yllättävän muutoksen Suomen turvallisuusympäristössä johtaneen murrokseen ulkopoliittisen koulukuntien ajattelussa. Aiemmin kieltävästi suhtautuneet euroglobalistit, sekä kansallispragmatistit kääntyivät kannattamaan Nato-jäsenyyttä Suomen turvallisuuden lisäämiseksi. Samalla ulkopolitiikan jännitteet ja linjaerot eivät kuitenkaan kadonneet. Nato-jäsenyydestä pitkään vallinneet jännitteet siirtyivät Nato-jäsenyyden sisälle. Koulukunnat käyvät aktiivista kilpailua siitä, millainen Naton jäsenmaa Suomesta pitäisi tulla.

Työssä tutkitaan miehittämättömistä asejärjestelmistä – “tappajaroboteista” – käytävää julkista keskustelua mikroblogipalvelu Twitterissä. Tähänastisessa kansainvälisen politiikan tutkimuksessa miehittämättömiä asejärjestelmiä on tarkasteltu etenkin oikeutetun sodan teorian piirissä, jossa tutkimus on keskittynyt pitkälti moraalis-eettisiin kysymyksiin. Sitä, millaista julkista keskustelua aiheesta käydään, ei kuitenkaan ole tutkittu. Suomessa julkinen keskustelu miehittämättömistä asejärjestelmistä on vasta heräämässä, mutta kansainvälisesti aihe on ollut tapetilla jo vuosia. Työn tarkoituksena onkin havainnoida, millaista keskustelua aiheesta niin kutsutussa englanninkielisessä maailmassa käydään. Työn metodina käytetään visuaalista kehysanalyysiä, jonka keskiössä on ajatus siitä, että todellisuutta havainnoidaan aina valikoiden – erilaisten kehysten kautta. Kehykset ohjaavat toisaalta korostamaan, toisaalta häivyttämään joitain todellisuuden puolia, jopa sulkemaan osia todellisuudesta kokonaan pois. Työn tavoitteena on tutkia, millaisia kehyksiä miehittämättömiin asejärjestelmiin Twitterin visuaalisissa esityksissä liitetään sekä sitä, miten nuo kehykset ohjaavat, jopa manipuloivat julkisen keskustelun suuntaa. Lisäksi tarkastellaan, miten sukupuolittuneet ja seksualisoidut orientaatiot rakentavat kehyksiä. Työn aineistona toimii Twitteristä kerätty kuvamateriaali, jonka keräämisessä on käytetty neljää hashtagia eli aihetunnistetta: #killerrobots, #stopkillerrobots, #autonomousweapons sekä #autonomousweaponsystems. Tutkimusasetelman painoarvoa lisää se, että sosiaalisen median analyysi, etenkin visuaalinen sellainen, on kansainvälisen politiikan tutkimuksessa ollut tähän mennessä varsin vähäistä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu queer-teoriaan, erityisesti Ahmedin queer-fenomenologiaan, jossa sosiaalisen todellisuuden nähdään järjestäytyvän erilaisten orientaatioiden varaan. Queer-teoriassa painottuvat erityisesti heteroseksuaalisuuden ja cis-sukupuolisuuden käsitteet, mutta queer-fenomenologia lähestyy orientaation käsitettä seksuaalista ja sukupuolista orientaatiota laajemmassa perspektiivissä; queer on sateenvarjopositio, joka kyseenalaistaa niitä totunnaisia orientaatioita, joiden perusteella niin kutsuttua yhteistä hyvää – asioiden “normaalia tilaa” - tuotetaan ja uusinnetaan. Queer-tutkimuksessa onkin nähty, että miehittämättömät asejärjestelmät pervottavat (to queer) sodankäynnin logiikan. Näin miehittämättömät asejärjestelmät ovat eräänlaisia gender queer -vartaloita, jotka rikkovat sodankäynnin sukupuolittuneen ja seksualisoidun logiikan. Tällöin syntyy queer-hetkiä; radikaaleja disorientaation hetkiä, jotka särkevät totunnaisten tulkintakehysten logiikan ja hierarkian. Queerin rinnalla toinen keskeinen käsite on queer-tutkimuksessakin paljon hyödynnetty kyborgi, joka toimii Harawayn analyysissä paitsi ontologisena, ennen kaikkea epistemologisena positiona. Länsimaisen epistemologian kritiikissään Haraway esittää länsimaisen tiedon rakentuvan binääristen polariteettien varaan. Tämän tutkimuksen kannalta keskeisiä polariteetteja ovat etenkin Itse/Toinen, subjekti/objekti, mies/nainen, maskuliininen/feminiininen, ihminen/kone sekä inhimillinen/ei-inhimillinen. Harawayn keskeinen huomio on, etteivät epistemologiset dikotomiat ole vain tapoja järjestää tietoa, vaan ne synnyttävät vallan käytännön ja dominaation logiikan. Vallan ja dominaation rakenteiden rikkomiseen tarvitaan kyborgi – queer. Aineistoanalyysissä nousee esiin neljä hallitsevaa kehystämisen tapaa: antropomorfisointi eli ihmisenkaltaistaminen, fetisointi, toiseuttaminen sekä militaarisen maskuliinisuuden kyseenalaistaminen, ylläpito ja uudelleenmäärittely. Antropomorfisointi liittää sotateknologiaan ihmisenkaltaisia ominaisuuksia ja pyrkii hahmottamaan teknologiaa inhimillisen logiikan kautta. Tällöin hämärtyy se tosiasia, että yksittäisten ruumiillistumien sijaan kyse on parvista ja verkostoista, jotka eivät taivu subjektilogiikan alle. Fetisointi taas näkee asejärjestelmät materiaalisista ja sosiaalisista suhteista riippumattomina, jopa kvasiuskonnollisina artefakteina ja siirtää ne täten kliiniseen, apoliittiseen tilaan. Toiseuttamisessa robotiikkaa ja tekoälyä hyödyntävät järjestelmät taas nähdään radikaalisti Toisina, ihmisyhteisöä uhkaavina hirviöinä. Militaarisen maskuliinisuuden kyseenalaistaminen, ylläpito ja uudelleenmäärittely sen sijaan johtaa siihen, että vaikka miehittämättömät asejärjestelmät kyseenalaistavat ihmisen roolin osana sotateknologista komentoketjua, pyritään militaarisen maskuliinisuuden totunnaista logiikkaa silti pitämään yllä erilaisin maskuliinisin representaatioin. Kehystämistapojen perimmäinen problematiikka on sama: ne tekevät tasa-arvoisesta, ihmisen vastuun ja poliittisen ohjauksen tarpeellisuuden tunnustavasta keskustelusta vaikeaa.

Tutkielma lähtee liikkeelle Neta Crawfordin, Emma Hutchisonin, Roland Bleikerin sekä muiden maailmanpoliittisen tunteiden tutkimuksen pioneerien huomiosta, että maailmanpolitiikka kaipaa lisää keskustelua tunteiden tutkimuksen ja maailmanpolitiikan teoreettisesta ja menetelmällisestä yhteensovittamisesta. Viime vuosina on esiintynyt kiinnostusta neuropsykologisen tutkimuksen merkityksestä ja mahdollisuuksista maailmanpolitiikalle. Tunteiden neuropsykologiaa koskevia teoreettismetodologisia kysymyksiä on tutkittu maailmanpolitiikassa kuitenkin toistaiseksi vähän, jonka vuoksi tutkimusaihe kaipaa lisätutkimusta. Tutkielmaa on rajattu selventämään neuropsykologisten tunneteorioiden ja menetelmien yhdistettävyyttä maailmanpolitiikkaan. Tutkielma tuottaa siis teoreettista ymmärrystä ja ajankohtaista tietoa uudesta ja poikkitieteellisestä tutkimusaiheesta. Teoreettisen ulottuvuuden lisäksi tutkielma ankkuroituu käytäntöön analysoimalla käytännön sovellutuksia tutkimuksen tekemiseen. Tutkielmassa hyödynnetään Marcus Holmesin kehittämää nelikenttämallia, joka on neuropsykologian ja politiikan tutkimuksen tieteenfilosofisista tutkimusperinteistä ammentava työkalu maailmanpoliittisen teorioiden ja menetelmien luokitteluun. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan neuropsykologiasta ammentavan Ideological Conflict Project -tutkimushankkeen puitteissa kehitettyjä teoreettisia sekä menetelmällisiä ratkaisuja tunteiden tutkimukseen. Näiden kahden tapausesimerkin kautta esitellään, analysoidaan ja pohditaan tunteiden neuropsykologisten näkökulmien integroimista maailmanpolitiikan tutkimukseen. Tutkielmassa esitellään ja täydennetään Holmesin tekemää luokittelutyötä. Luokittelun esittelyn ja tutkimusten sijoittelun avulla tuodaan esille maailmanpoliittisen tunteiden tutkimuksen taustalla ilmeneviä ontologisia ja epistemologisia kysymyksiä. Lisäksi havainnoidaan Holmesin tavoin, että tietyt teoreettiset tutkimusperinteet esiintyvät yhdessä tiettyjen temaattisten tutkimusaiheiden kanssa: esimerkiksi päätöksenteon ja ulkopolitiikan tutkimuksessa hyödynnetään usein kognitiivisia ja latentteja tunneteorioita ja menetelmiä. Analyysissä päädytään johtopäätelmiin, joiden mukaan tarkasteltava tutkimushanke teoretisoi tunteita ensisijaisesti subjektitason neuropsykologisina ilmiöinä, joita on mahdollista tutkia havainnoimalla ja analysoimalla subjektien kognitiivista toimintaa. Vaikka taustateoria painottaa tunteita neuropsykologisina ja emergentteinä ilmiöinä, tarkasteltava menetelmä, eli kognitiivisaffektiivinen mallintaminen, painottaa tunteiden sosiaalisia ja pysyviä ulottuvuuksia. Yhdessä teoria ja menetelmä tuottavat mekanistisia sekä säännönmukaisuuksia ja kausaalisuhteita painottavia näkökulmia tunteiden tutkimukseen. Kun kognitiivisaffektiiviset kartat asetetaan Holmesin nelikenttään, havaitaan, että ne ovat yhdenmukaisia tunteiden kognitiivisia ja latentteja painottavien tutkimusperinteiden kanssa. Tutkielmassa paikannetaan erityisesti neuropsykologisten tunneteorioiden ja menetelmien yhdistettävyyttä koskevia haasteita, mutta myös uusia ja innovatiivisia tapoja yhdistellä näitä tutkimusaloja. Vaikka kiinnostusta ja menetelmällisiä ratkaisuja on tarjolla yhä enemmän poikkitieteellisen tutkimuksen tekemiseen, tutkielmassa yhdytään näkökulmiin, joiden mukaan monimenetelmällisesti ja monitieteellisesti tuotetun datan integroiminen maailmanpolitiikkaan vaatii lopulta tutkimusalojen teorioiden kehittämistä ja yhteensovittamista.

Tarkastelen maisterintutkielmassani Suomen ja Yhdysvaltain päättäjien retoriikkaa Afganistanista perääntymisestä elokuussa 2021. Afganistanin operaatio alkoi vuonna 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen seurauksena ja päättyi elokuussa 2021, kun Nato-johtoisen operaation osallistujat vetivät joukkonsa pois Afganistanista. Pyrin tutkielmassa selvittämään, millaisin retorisin keinoin vetäytymistä perustellaan Suomessa ja Yhdysvalloissa, ja miten päättäjät huomioivat ihmisoikeusvastuun argumenteissaan ääri-islamistisen Talibanin noustua jälleen valtaan. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1) Miten Yhdysvaltain ja Suomen johtajat perustelevat vetäytymistä Afganistanista elokuussa 2021? 2) Millaisia vastuuseen liittyviä argumentteja puhujat käyttävät puheissaan? Tutkimuksen kohteena olevat erilaiset maat tarjoavat monipuolisen näkökulman Afganistanin operaation rooleihin sekä vastuupositioihin maailmanpolitiikassa. Siinä missä Yhdysvallat käynnisti sodan ja myös päätti sen lopetuksesta, Suomi on osallistunut kriisinhallintaoperaatioon yhtenä monesta Nato-yhteistyömaasta. Yhdysvalloissa on tehty laajasti tutkimusta Afganistanin sodasta ja sen retorisista keinoista, kun taas Suomessa niin tutkimusta kuin julkista keskustelua aiheesta on vähän. Summaan tutkielman kirjallisuuskatsauksessa keskeiset perusteet Afganistanin operaation aloitukselle sekä reaktiot perääntymiseen molempien maiden tapauksessa. Yhdysvalloissa operaation aloittamisen perusteena ovat olleet erityisesti terrorismin vastainen sota, ja Suomessa puolestaan on korostettu naisten ja lasten oikeuksien puolustamista Afganistanissa. Tutkielman teoreettinen viitekehys on kaksiosainen ja taustoittaa tutkimuskysymyksiä. Ensimmäinen teoreettinen käsite on politiikan oikeuttaminen: tapa, jolla poliittiset päättäjät käyttävät kielellisiä prosesseja legitimoidakseen tekemiään päätöksiä. Esittelen sekä teoriaa sodan ja rauhan oikeutuksesta sekä erilaisia ontologisia lähestymistapoja oikeuttavien puheiden tutkimukseen. Toinen keskeinen käsite on vastuu maailmanpolitiikassa, jonka liberaaleihin perusteisiin sekä postkolonialistiseen ja realistiseen kritiikkiin perehdyn. Pyrin vastaamaan tutkimuskysymykseen tarkastelemalla yhdeksää puhetta, haastattelua ja tiedotustilaisuutta Suomessa ja Yhdysvalloissa Chaïm Perelmanin retorisen analyysin avulla. Analyysin tuloksena totean, että Suomessa perusteltiin Yhdysvaltoja huomattavasti vähemmän Afganistanin operaation päätöstä. Molemmissa maissa keskeisenä syynä perääntymiselle nähtiin Yhdysvaltain kansalliset intressit sekä maailmanpolitiikan muutos. Lisäksi Yhdysvalloissa presidentti Biden korostaa, että sodan todelliset tavoitteet saavutettiin jo ajat sitten. Päättäjät korostavat puheissaan vastuunkantoa erityisesti vastavuoroisuuden periaatteen pohjalta ja humanitaarisin keinoin. Lisäksi Suomessa asetetaan kyseenalaiseksi liberaalien arvojen edistäminen sotilaallisten operaatioiden kautta. Näin vastuun argumentit edustavat sekä jatkumoa että muutosta maailmanpolitiikassa.