Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Uppgifter i kyrkorna och religiösa samfund"

Sort by: Order: Results:

  • Perkiökangas, Anna (2023)
    Tässä tutkielmassa perehdyn Lars Levi Laestadiuksen oppiin sielusta, sen kyvyistä, sielunkykyjen keskinäisistä suhteista, sekä niiden taustalla olevasta korkeammasta voimasta. Tarkoituksenani on selvittää, miten ihminen voi saavuttaa Jumalan armon ja pelastuksen vai voiko hän niitä edes itse saavuttaa. Tutustun aiheeni kannalta olennaisin osin Laestadiuksen ajatteluun vaikuttaneisiin henkilöihin, sekä luterilaiseen oppiin, sillä Laestadius oli itse luterilainen. Lisäksi esittelen hieman yleisiä teorioita sielusta ja aiheen käsitteistä, jotta kokonaisuuden ymmärtäminen olisi helpompaa. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi ja päälähteeni on Laestadiuksen teologinen pääteos Hulluinhuonelainen. Tutkielmani lopputulos on, että ihmisen sielunkyvyt eli tahto, järki, ymmärrys, omatunto, muisti ja mielikuvitus, toimivat sielun eli hermoelämän alueella, mutta ne ovat riippuvaisia orgaanisesta elämästä eli ruumiista ja sen elimistä. Kaiken keskuksena toimii sydän, sillä ruumiin toiminnot ja elimet ovat sydämestä riippuvaisia. Sielunkyvyt ovat myös riippuvaisia sydämestä, sillä sydän on hyvän ja pahan ensisijainen lähde. Sydämestä lähtee liikkeelle moraalinen tai epämoraalinen aines, joka määrittää sen, onko ihminen hyvä vai paha. Aineksen moraalisuus riippuu siitä, vaikuttaako sydämessä Pyhä Henki vai paha henki, jotka ovat korkeampia voimia. Pyhä Henki herättää ihmisessä moraaliset passiot eli muun muassa katumuksen, rakkauden ja uskon, jolloin ihmisen omatunto herää ja alkaa kaivata sovitusta. Sydämessä voi vaikuttaa myös paha henki, jolloin ihmistä hallitsee alhaiset passiot kuten kunnianhimo ja itsekkyys. Ihminen on luonnollisessa tilassaan pahan hengen vallassa, mutta kääntymyksen kautta hänessä alkaa vaikuttaa Pyhä Henki. Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen voi saada Jumalan armon ja pelastua. Ihminen itse on täysin kyvytön ja korkeamman voiman armoilla.
  • Aila, Lauri (2023)
    Tutkielmassani selvitän, millaista toimijuutta profeetta Hesekielillä on Hesekielin kirjan luvuissa 3–4. Kyseisissä luvuissa Hesekielille tapahtuu monia epämääräisiä ja epätavallisia asioita, jotka antavat aihetta perusteelliselle toimijuuden analysoinnille. Hän esimerkiksi syö kirjakäärön sekä saa käskyt maata kyljellään yli vuoden ja paistaa leipää ihmisen lannalla. Tutkin toimijuutta käyttäen sekä sen sosiaalitieteellisiä että kognitiotieteellisiä määritelmiä. Kognitiivisen uskonnontutkimuksen menetelmille on tarvetta erityisesti siksi, että teksti sisältää kuvauksia possessiosta ja rituaalisesta toiminnasta. Tutkielmani siis kokeilee erilaisten toimijuuskäsitysten hyödyntämistä yhdessä – tämän monitieteisen lähestymistavan on osaltaan tarkoitus herättää keskustelua toimijuuden käsitteen määrittelystä. Koska tekstin keskeisenä teemana on Hesekielin profeettuus, analysoin myös erityisesti Hesekielin profeetallista toimijuutta. Analyysini jakautuu viiteen tapaustutkimukseen. Tutkin Hesekielin käärön syömistä (2:8–3:11), Hengen ja Jahven käden esiintymistä (3:12–15, 22–24), Hesekielin mykkyyttä (3:24–27), symbolisia tekoja (4:1–11) ja ruoan puhtauteen liittyvää valitushuutoa (4:12–15). Hesekielin toimijuus tutkimassani tekstissä on välineellistä ja tiukasti rajoitettua. Ajallisesti se suuntautuu eniten taaksepäin eli valmiiksi määritettyihin toimintamalleihin, mutta muitakin suuntautumisia on havaittavissa. Jumala hallitsee Hesekielin toimijuutta käskyillä, rajoituksilla ja myös possessiolla Hengen ja Jahven käden kautta. Tästä yleiskuvasta poikkeaa jae 4:14, jossa Hesekielin toimijuus on henkilökohtaista, itsenäistä ja käytännöllistä; hän pystyy vaikuttamaan toimintansa sisältöön oman identiteettinsä ja moraalikäsityksensä pohjalta. Monipuolinen teoriapohja auttaa luomaan Hesekielin toimijuudesta kattavan kuvan. Parempi käsitys toimijuudesta hyödyttää yleisesti muidenkin Hesekielin henkilöhahmon osa-alueiden tutkimista.
  • Kopperoinen, Petja (2023)
    Roomalaiskirje nousee edelleen esille yhteiskunnallisessa keskustelussa, varsinkin puhuttaessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista. Tästä syystä sen taustavaikutteiden tutkiminen on edelleen relevanttia, vaikka tutkimusta Paavalin suhteesta stoalaiseen filosofiaan sekä kreikkalais-roomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin on tehty runsaasti. Paavalin tiedetään tavanneen stoalaisia matkallaan Ateenassa, mutta tämän lisäksi Paavali on todennäköisesti kouluttautunut Tarson yliopistossa, jota voidaan pitää stoalaisen filosofian kehtona. Samoin jokainen teksti on oman aikansa tuotos, joten ympäröivä yhteiskunta ja kulttuuri ovat vääjäämättä vaikuttaneet Paavalin teoksiin. Tässä tutkielmassa pyrin vastaamaan kysymykseen siitä, onko stoalaisen filosofian ja kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan sekä kulttuurin vaikutuksia nähtävissä Paavalin ajatuksissa Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun jakeissa 18–32, erityisesti koskien samasukupuolisuutta. Käytän tukielmassa kriittisen raamatuntutkimuksen, antiikin historian tutkimuksen sekä vertailevan tutkimuksen metodeita, joiden avulla pyrin rekonstruoimaan kattavan kuvan Paavalin aikaisen yhteiskunnan suhtautumisesta samasukupuolisuuteen sekä vertailemaan aikalaisia käsityksiä ja stoalaisen filosofian periaatteita Paavalin ajatusten kanssa. On huomattava, ettei rekonstruointi ole koskaan täysin aukotonta, vaan parhaimmillaankin se luo kuvan mahdollisuuksista – ei absoluuttista totuutta. Kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin osalta käytän tutkimuksessani hyödyksi sekä kuvataidetta että aikalaisia tekstejä. Stoalaisen filosofian suhteen pyrin luomaan mahdollisimman kattavan yleiskuvauksen stoalaisuuden keskeisistä periaatteista fysiikan ja etiikan saralla, mutta vertailen Paavalin ajatuksia myös Zenon Kitionilaisen, Filon Aleksandrialaisen sekä Lucius Annaeus Seneca nuoremman ajatuksiin ja periaatteisiin. Esitän, että kreikkalais-roomalainen yhteiskunta ja kulttuurikonteksti sekä stoalainen filosofia ovat selkeästi nähtävissä Paavalin ajatuksissa. Täten ne ovat vaikuttaneet Paavalin tapaan käyttää erilaisia käsitteitä ja periaatteita, mutta myös Paavalin ajatusmaailmaan samasukupuolisuudesta. Huomattavaa on, että Paavali käyttää stoalaisuuden termejä sikäli kun ne palvelevat tämän päämäärää ja tarkoitusta. Osaa käsitteistä Paavali on muokannut täysin sopimaan omaan agendaansa, mutta joitain käsitteitä hän käyttää myös stoalaisessa muodossaan. Paavali ei ole kirjeen kirjoitushetkellä käynyt Rooman kaupungissa, joten todennäköisesti tämä hyödyntää toisen käden tietoa kaupungin ilmapiiristä ja hyödyntää kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin tietämystään sekä stoalaista filosofiaa osoittaakseen olevansa erityisesti pakanakristittyjen puolella.
  • Eklund, Aino (2023)
    Tutkielmassani tarkastelen Johanneksen evankeliumin antamaa kuvaa äitiydestä ja äidin toimijuudesta Jeesuksen ja tämän äidin välisen kanssakäymisen kautta. Jeesuksen äiti esiintyy Johanneksen evankeliumissa kahdessa hyvin merkittävässä kohdassa: Kaanan häissä, heti toisen luvun alussa (Joh. 2:1–5), sekä Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä evankeliumin lopulla (Joh.19:25–27). Tutkimusmenetelminä hyödynnän pääasiassa sukupuolentutkimuksesta nousevaa termistöä sekä kulttuuriantropologiasta nousevaa ymmärrystä kunnian- ja häpeän kulttuurista, joka vaikutti vahvasti kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa evankeliumin syntyaikana. syvennyn sukupuolentutkimuksen avulla tarkastelemaan Jeesuksen äidin toimintaan ja toimijuuteen; mitä Johanneksen evankeliumi kertoo Jeesuksen äidin toiminnan ja tämän edustaman toimijuuden kautta äitiydestä, mutta myös naisen roolista? Intersektionaalisuuden huomioidakseni käytän apuna myös arkeologisia huomioita. Jeesuksen maskuliinisuuden voi nähdä olevan myös yhteydessä äidin toimijuuteen. Ristillä äiti esiintyy selvästi täysin vastakkaisessa roolissa kuin Kaanan häissä, jossa tulkinta sallii äidin aktiivisen toimijuuden. Ristillä passiivisella esiintymisellään äiti ilmentää korostetun naiseuden ihanteita. Äidin edustaessa ristillä korostettua naiseutta, Jeesus esiintyy selvästi maskuliinisemmassa roolissa kuin Kaanan häissä. Kuvaus ei selvästi salli evankeliumin päättyvän naisen aktiiviseen toimintaan, vaan Jeesus ikään kuin palauttaa toiminnallaan sukupuolille ihanteelliset toimintatavat. Joh.2:1-5 ja Joh.19.25-27 tekstijaksot luovat selvästi yhteneväisen kokonaisuuden, joka tarjoaa hetkellistä toimijuutta äidille kuitenkin lopulta palauttaen sukupuolirooleille ihanteellisen järjestyksen.
  • Suomela, Ville (2023)
    Tämä tutkielma käsittelee Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuutta William Lane Craigin apologetiikassa. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi ja analyysin kohteena on Craigin ylösnousemusta käsittelevä kirjallinen tuotanto. Craig puolustaa näkemystä, että ylösnousemushypoteesi selittää parhaiten historialliset todisteet, jotka koostuvat tyhjästä haudasta, Jeesuksen kuolemanjälkeisistä ilmestymisistä sekä kristinuskon alkuperästä. Ensimmäisessä pääluvussa tarkasteltiin historiallisia todisteita tyhjästä haudasta. Craig katsoi, että useat yksittäiset todisteet puoltavat tämän ilmiön historiallisuutta. Koska historiantutkimuksen luonteeseen kuuluu ilmiöiden selittäminen, tämän jälkeen seurasi toinen vaihe: parhaan luonnollisen selityksen löytäminen tyhjälle haudalle. Selitykseksi Craig esitti neljä hypoteesia: salaliittoteoria, näennäinen kuolema, väärä hauta ja siirretty ruumishypoteesin. Craig argumentoi, että IBE:n kriteerien valossa luonnolliset selitykset eivät ole hyviä. Toisessa pääluvussa tarkasteltiin historiallisia todisteita Jeesuksen kuoleman jälkeisille ilmestymisille. Craig argumentoi, että useat todisteet puoltavat ilmestyskokemuksien historiallisuutta. Selittävässä vaiheessa Craig esitti luonnollisena selityksenä hallusinaatiohypoteesin. Craig katsoi, että IBE:n kriteerien perusteella hallusinaatiohypoteesi ei ole hyvä. Kolmannessa pääluvussa tarkasteltiin historiallisia todisteita kristinuskon alkuperästä. Craig näki, että todisteet puoltavat kristinuskon alkuperän historiallisuuden puolesta. Selittävässä vaiheessa Craig esitti selityksenä kristinuskon, pakanuuden ja juutalaisuuden vaikutuksen. Craig katsoi, että nämä selitykset eivät onnistu. Koska luonnolliset selitykset eivät selitä kaikkia historiallisia seikkoja kattavasti, Craig sovelsi ilmiöiden selittämiseen ylösnousemushypoteesia. Neljännessä pääluvussa tarkasteltiin ylösnousemushypoteesia. Craig näki, että IBE:n kriteerien perusteella todennäköisin selitys on ylösnousemushypoteesi. Tutkimuksesta kävi ilmi, että Craigin argumentoinnissa on ongelmia. Jotkut yksittäiset todisteet olivat kyseenalaisia. Toinen ongelma kosketti selittävää vaihetta. Ongelmallista oli luonnollisten selitysten valitseminen/keksiminen sekä IBE:n luonne: se ei anna varmoja vastauksia. Ylösnousemushypoteesi kohtasi myös ongelmia IBE:n kriteerien valossa. Yksi ongelma on se, että selitys on historiantutkimuksen ulkopuolella. Kritiikki laski ylösnousemushypoteesin todennäköisyyttä mutta että ei tehnyt sitä mahdottomaksi. Tärkeä seikka on argumentin oikea konteksti: argumentti Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta sisältyy laajempaan kumulatiiviseen argumenttiin, joka kattaa argumentit Jumalan olemassaolon puolesta, historiallisen realismin puolustuksen, argumentti ihmeiden mahdollisuuden puolesta, sekä argumentti historiallisesti viitekehyksestä kuka Jeesus oli. Tämän vuoksi Craig päätyi kannattamaan historiantutkimuksen rajoista huolimatta ylösnousemushypoteesia: Jumala herätti Jeesuksen kuolleista.
  • Dahl, Marika (2021)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaista on suomalaisten maallisten ja uskonnollisten järjestöjen käyttämä retoriikka lahjoituspyynnöissä. Mitä yhteistä niissä on löydettävissä ja miten ne puolestaan eroavat toisistaan. Sisällönanalyysin katsotaan lähtevän liikkeelle siitä, että mitä teksti kertoo ja retorisen analyysin siitä miten kerrotaan. Tässä työssä käytetään molempia. Tutkielmassa paneudutaan valittujen järjestöjen verkkosivujen sisältöön, jonka jälkeen vastataan siihen miten lahjoituksia pyydetään. Erityisesti kiinnitetään huomioita seuraaviin retorisiin keinoihin: toisto, samaistaminen, me/muut-erottelu ja tiettyjen viestitien vahvistaminen, koska analyysin kohteena olevien verkkosivujen kieli on lyhyttä, jolloin nähdään parhaaksi keskittyä juuri tiettyjen tehokeinojen käyttämiseen. Aineistona käytetään tutkielmaan valittujen järjestöjen verkkosivuja. Tuloksena saadaan käsitys siitä millaista retoriikkaa järjestöt käyttävät lahjoituspyynnöissään. Tutkielmaan valitut järjestöt ovat Suomen Unicef, Kirkon Ulkomaanapu, Patmos Lähetyssäätiö, IRR-TV ja Yhteisvastuukeräys. Maallisista järjestöistä eniten rahaa keräävät Suomen Unicef ja uskonnollisista Kirkon Ulkomaanapu ja Patmos Lähetyssäätiö. Näiden kolmen suurimman järjestön lisäksi tutkielmassa tarkastellaan lahjoituspyyntöjä IRR-TV:n ja Kirkkopalveluiden Yhteisvastuukeräyksen osalta. Tutkimustulosten merkittävimmäksi anniksi nousee, että järjestöjen niin maallistenkin kuin uskonnollisten lahjoituspyyntöjen keskiössä on usein lapset. Vaikka varainhankinnan pyynnöt rakentuvatkin usealla järjestöllä lasten ympärille, löytyy järjestöistä myös eroja. Unicef painottaa numeroihin perustuvaa viestintää, Kirkon Ulkomaanapu puolestaan nostaa esiin kaikkein heikoimpia tai kaikkein köyhimpien auttamisen, Patmos Lähetyssäätiö vetoaa Jeesuksen esimerkkiin, Kirkkopalveluiden Yhteisvastuukeräys lähimmäisenrakkauteen ja IRR-TV puolestaan lähetyskäskyn toteuttamiseen. Tehokeinoista toisto on keskiössä Unicefilla ja Kirkon Ulkomaanavulla. Järjestöistä Kirkon Ulkomaanapu ja Unicef ovat lähimpänä toisiaan – lahjoituspyynnöt ovat samantyyppisiä ja lahjoittaminen oli verkkosivuilla vahvasti esillä. Toinen ääripää on IRR-TV, jolla lahjoituspyyntöjä on verkkosivuilla harvassa eikä samoja tehokeinoja – toisto, lukijoiden samaistaminen tai tiettyjen viestien vahvistaminen – ole käytössä samassa määrin kuin muilla järjestöillä.
  • Roiha, Anni (2022)
    Johanneksen evankeliumin pronssikäärme-vertaus (Joh 3:14-16) on saanut laajaa huomiota raamatuntutkimuksessa, mutta aihetta on lähestytty pitkälti tekstilähtöisin menetelmin. Tutkijoiden huomio on keskittynyt käärmesauvan ylös nostamisen merkitykseen, mutta vähemmän huomiota on kiinnitetty siihen, mihin ja millaiseen symboliin Jeesusta verrataan. Tästä lähtökohdasta pronssikäärmevertaus on pitkälti tulkittu Jeesuksen ristiinnaulitseminen, ylösnousemuksen ja taivaaseen korottamisen vertauskuvana. Raamatun teksteissä kuvattu käärme oli muinaisessa Lähi-idässä laajasti tunnettu taiteellinen motiivi. Käärme toimi jumalien ja kuninkaiden symbolina, ja siihen liitettiin myös suojeleva, parantava ja elinvoimaisuuden merkitys. Tutkielma palauttaa Johanneksen evankeliumin pronssikäärmevertauksen kontekstuaalisen yhteyden Vanhaan testamenttiin (4. Moos. 21:4-9, 1. kun 18:1-4, Jes. 6:1–8, 14:38–29, 30:6–7) ja muinaisen Lähi-idän käärmesymboliikkaan, ja tulkitsee vertausta näiden lähteiden valossa. Tutkielmassa hyödynnetään ikonografista eksegeesiä yhdessä kirjallisuustieteisiin lukeutuvan reader-response lähestymistavan kanssa. Tutkielman aineisto koostuu Raamatun tekstien lisäksi muinaisen Lähi-idän kuva-aineistosta, joka sisältää 40 kuvaa. Niille Johanneksen evankeliumin lukijoille, jotka tunsivat pronssikäärmevertauksen Vanhan testamentin viitekehyksen ja käärmeeseen liittyvää kulttuuriperinnettä, Jeesukseen vertaaminen pronssikäärmeeseen on voinut tehdä voimakkaan vaikutuksen. Kuvaus Jeesuksesta pronssikäärmeenä on merkki Jeesuksen kuninkuudesta, auktoriteetista ja jumaluudesta. Pronssikäärmeeseen vertautuva Jeesus ei varjele seuraajiaan vain kuoleman vaaralta, vaan kaikelta pahalta. Näille lukijoille Jeesuksen tarjoama ikuinen elämä ei ole vain elämän jatkumista kuoleman jälkeen, vaan myös elämänlaatuun liittyvä kysymys.
  • Rantanen, Johanna (2022)
    Tässä tutkielmassa olen kiinnostunut siitä, mitä kristillistä joogaa harrastavat ihmiset kokevat saavansa kristillisestä joogasta ja tarkastelen, millainen uskonnollinen, hengellinen tai henkinen merkitys kristillisellä joogaharjoituksella on yksilölle itselleen. Tutkimustehtävänäni oli selvittää: Millaisena ihmiset kokevat kristillisen joogan? Tutkimus on kvalitatiivinen ja tutkimusaineiston olen kerännyt teemahaastatteluin. Tutkimuksestani käy ilmi, että kristillinen jooga on harjoittajilleen uskonnon kaltaista, hengellistä elämää ylläpitävä ja sitä ruokkiva keino. Kristillisestä joogasta haetaan hengellisyyttä, joka on yksilöä henkilökohtaisesti ja kokonaisvaltaisesti koskettavaa ja merkityksellistä. Haastateltavat käyttävät kristillistä joogaa keinona kokea ja vahvistaa omaa, itselleen mieluisaa hengellisyyttä elämässään. Kristillisen joogan keinoin myös etsitään itseä ja tutustutaan omaan hengelliseen identiteettiin. Kristillisestä joogasta saadut kokemukset vaikuttavat yksilöiden elämässä niin fyysisellä, psyykkisellä kuin hengelliselläkin tasolla. Tutkimukseni mukaan kristillisen joogan voidaan sanoa kuuluvan harrastajiensa arkeen merkittävänä osana elämää. Kristillisen joogan koetaan olevan osa elettyä uskonnollisuutta.
  • Koljonen, Juho-Kusti Vesanpoika (2023)
    Kun keskiaikaisessa maailmassa hallitsija vaihtui tavallisen ihmisen elämä ei paljoa muuttunut. Mutta kun hallitsija päättää vaihtaa koko uskonnollisen järjestelmän muuttuu tavallisen ihmisen elämä huomattavasti. Tutkielmassani selvitän kuina Englannin reformaatio vaikutti tavallisten ihmisten uskonnolliseen elämään. Tutkielmani tarkasteluvälillä 1547–1570 Englannin uskonnollinen suuntaus vaihtui kolme kertaa aina hallitsijan vaihtuessa. Miten ihmiset suhtautuivat ja kuinka he toimivat muuttuneessa uskonnollisessa maailmassa? Perehdyn tutkielmassani kirkonvartijoiden päiväkirjoihin, joista selviää hyvin paljon ihmisten elämään vaikuttaneita asioita pelkästään tutkimalla seurakuntien taloutta. Yhdessä lähteessäni pääsen perehtymään hieman paremmin kyseisen seurakunnan ihmisten elämään, johtuen kylässä toimineen kirkkoherran tarkasta, päiväkirjamaisesta kirjanpidosta. Rakenteellisesti käyn tutkielmassani läpi Edvard VI:n ja Maria I:n hallintokaudet kokonaan, mutta Elisabet I:sen kohdalla rajaan tarkasteluni hänen ensimmäiseen kahteentoista hallintovuoteensa. Tämä rajaus siksi, että Elisabet I oli pitkäaikaisin Tudor-suvun monarkki, jonka hallinnon ensimmäisen kahdentoista vuoden aikana reformaatio vietiin loppuun. Elisabet I:n myöhemmät hallintovuodet Englannissa keskityttiin enemmän Euroopan ulkopolitiikkaan ja siirtokuntiin. Reformaation aika oli hyvin myrskyisää aikaa Euroopan eri maissa, eikä väkivaltaisuuksilta säästytty Englannissakaan. Englannissa nähtiin kuitenkin poikkeuksellista ikonoklasmia, sillä katolilaisuuden palauttamisen ajan aikana kirkkoja jälleenrakennettiin, jolloin ikonoklasmille tuli niin sanotusti toinen tilaisuus. Mutta oliko tässä kaikessa kyseessä kansalaisten oma halu uudistaa kirkkoa, vaiko kruunun käsky on mielenkiintoinen kysymys. Englannin reformaatio kaiken kaikkiaan poikkeaa monilla osin manner-Euroopan reformaatiosta, myös ihmisten osalta. Englannin reformaatio ei ollut pelkkää väkivaltaa, vaan myös sovintoja eri uskontokuntien kesken. Uskonnollisen kentän muutokset heijastuivat tavallisten ihmisten elämään, välillä jopa yllättävillä tavoilla.
  • Aaltonen, Elisa (2023)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen ranskalaisen filosofin Georges Bataillen ajattelua inkarnaation teologian viitekehyksessä. Kysyn, miten inkarnaation prosessia voi tarkastella Bataillen kehittämän transgression käsitteen kautta. Lisäksi kysyn, millainen on ihmisen ja Jumalan välisen rajan merkitys inkarnaatiossa transgression prosessin kautta ymmärrettynä. Bataillen ajattelussa transgressio on rajan ylittämistä prosessissa, jossa raja sekä sen ylittäminen ylläpitävät toisiaan. Tutkielman aluksi kontekstualisoin tutkimuskysymykseni kristologisen ongelman viitekehykseen esittelemällä teologisia ratkaisuja Kristuksen ihmisen ja Jumalan luonnon ristiriidan ratkaisemiseksi. Sen jälkeen analysoin Bataillen transgression käsitettä niiltä osin, kun se mielestäni vastaa kristologisessa ongelmassa esiintyvään kahden ristiriitaisen todellisuuden samanaikaisen olemassaolon mahdollisuuteen. Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysia. Bataille näkee Jumalan inkarnaation ja ristinkuoleman mahdottomaksi tulemisena. Tämä mahdottomuus ilmenee pyhän ja profaanin välisen rajan äärimmäisyyden viitekehyksessä. Profaanin maailman suhde rajan äärimmäisyyteen edustaa paradoksaalista riippuvuussuhdetta. Tässä suhteessa profaani maailma on riippuvainen pyhästä todellisuudesta juuri äärimmäisen erotuksensa kautta. Näin ollen luodun määrittelee sen erotus luojasta ja profaani on olemassa vain erotettuna pyhästä. Bataillen kuvaamaa mahdottomuuden ajatusta ja sen merkityksiä analysoin teologisen mystiikan, mannermaisen filosofian sekä ontoteologisten teemojen kautta. Mahdottomuus sekä olemattomuus implikoivat Bataillen ajattelussa jatkuvuutta sekä äärettömyyttä. Inkarnaatiossa toisilleen vastakkaisten käsitteiden rajat ylittyvät tavalla, jossa kumpikin käsite tulee mahdottomaksi siinä merkityksessä, että kumpikaan ei enää määrity toisesta erotuksen kautta. Inkarnaation prosessin näkeminen transgressiona merkitsee pyhän ja profaanin todellisuuden rajan äärimmäistä ylittämistä, joka kuroo niiden erotuksen umpeen.
  • Aitamäki, Markus (2022)
    Tässä tutkielmassa paneudutaan Martti Simojoen Päivän sana -hartauskirjaan. Tutkimuksen päähuomio keskittyy hartauskirjan viittauksiin Raamattuun ja siinä esiintyneisiin auktoriteetteihin. Simojoki kokosi Päivän sana -hartauskirjan hartauksistaan, joita hän oli kirjoittanut vuosina 1939–1951 Kotimaa -lehteen. Jokainen teksti perustui Simojoen itsensä valitsemaan Raamatun jakeeseen. Hartaustekstiensä sisällä Simojoki viittasi usein Raamattuun. Selvitän tutkimuksessa olevien taulukoiden avulla, mitä Raamatun kirjoja Simojoki käytti sekä hartauskirjoitustensa pohjana että hartaustekstiensä sisällä. Simojoen Raamatun käyttö Päivän sanan hartausteksteissä oli monimuotoista. Hartaustekstien teemojen noustessa Raamatusta Simojoki usein haki vahvistusta ajatuksilleen viitaten eri Raamatun kohtiin hartaustekstin sisällä. Voidaan hyvin todeta, että hartausteksteissänsä hän selitti Raamattua Raamatulla. Raamatun lisäksi Simojoki viittasi hartausteksteissään erilaisiin kirkkohistoriallisiin vaikuttajiin tai traditioihin. Päivän sana -hartauskirjasta löytyi viittauksia 31 kirkkohistoriassa vaikuttaneeseen henkilöön. Ylivoimaisesti eniten viittauksia oli Martti Lutheriin. Tutkin tässä tutkimuksessa, millaisissa tilanteissa Simojoki viittaa Lutheriin. Selvitän myös, keitä olivat ne kuusi muuta kirkkohistorian vaikuttajaa Lutherin lisäksi, jotka Päivän sanassa on mainittu useamman kuin kerran. Heidät voidaan katsoa Lutherin kanssa olleen tärkeitä uskonnollisia auktoriteetteja Martti Simojoelle. Näiden henkilöiden ajatuksista hän haki vahvistusta omalle sanomalleen hartausteksteissään. Kirkkohistorian vaikuttajien lisäksi kirjasta löytyi yhdeksän enemmän tai vähemmän tuntemattomaksi jäänyttä henkilöä tai ryhmää. Tuon tässä tutkimuksessa esille, miten Simojoki viittasi näihin hartausteksteissään. Tutkielmassa luodaan katsaus Martti Simojoen elämään. Tahdon tutkimuksessani valottaa Päivän sana -hartauskirjan kirjoittajan taustaa. Simojoen uskonnollinen tausta näkyi hänen hartausteksteissään. Kodin perintönä saatu beckiläinen raamatullisuus selittää Simojoen runsasta Raamatun käyttöä hartauksissaan. Lapsuuden herännäisyyden uskonnollisuus ja opiskeluaikojen hallesbyläinen pietismi heijastuu hartausteksteistä henkilökohtaisen uskonnollisuuden merkityksen korostamisessa. Tutkimus on kirkkohistorian tutkimus, jossa on käytetty kirjahistorian metodia. Tutkimuksen päälähteenä on Martti Simojoen Päivän sana -hartauskirja.
  • Huokuna, Merita (2023)
    Tutkimuksessani selvitän evankelis-luterilaisen kirkon sairaalapappien kokemuksia työnsä hengellisyydestä. Tutkimustehtävääni lähestyn kolmen kysymyksen näkökulmasta: 1. Mitä sairaalapapit mieltävät hengellisyyden sairaalansielunhoitotyössä olevan? 2. Millä tavoin vastaajat kokevat hengellisyyden näkyvän heidän itse tekemässään sairaalasielunhoitotyössä? 3. Miten sairaalapapit tunnistavat hengellisen tuen tarpeen ja miten sairaalapapit kokevat hoitohenkilökunnan tunnistavan hengellisen tuen tarpeen? Työtäni ohjaavana teoreettisena viitekehyksenä toimii kirkon sairaalasielunhoidon palvelulupaus, joka pohjautuu sairaalapapin ydinosaamiskuvaukseen.Toisena tärkeänä lähtökohtana on sairaalasielunhoidon periaatteet. Tutkimusaineiston keräsin laadullisin menetelmin. Haastattelin kahdeksaa sairaalassa päätoimisena työskentelevää sairaalapappia teemahaastattelun menetelmin. Haastateltavat sairaalapapit olivat eri puolilta Suomea neljän eri hiippakunnan alueelta. Tutkimusaineiston analyysiin käytin laadullista sisällönanalyysia. Tutkimuksen analyysia ohjaa kolme teemaa, jotka nousevat haastattelurungosta.Tutkimukseni mukaan sairaalapapit kokevat hengellisyyden sairaalasielunhoitotyössä uskontoon ja vakaumukseen liittyvänä. Papin työtä pidetään hengellisenä työnä, joka haastateltavien mukaan toteutuu sairaalapapin työssä. Tuloksissa ilmenee, että sairaalapapin työssä hengellisyys on läsnä pappeudessa itsessään sekä Jumalan läsnäolona kaikessa tekemisessä ja kohtaamisissa. Jumalan läsnäoloa tarkennettiin helpommin selitettäväksi hengellisten apuvälineiden käytön yhteydessä ehtoollisen jakamisessa, rukoilussa, rukoushetkissä, virsien laulamisessa sekä Raamatun lukemisessa. Sairaalapapeilla on kokemus, että heitä arvostetaan sairaalassa ja heidän apuaan ja tukeaan hyödynnetään, jos hoitohenkilökunnalla on riittävästi tietoa heidän palveluistaan. Pääsääntöisesti hoitohenkilökunta koetaan osaavana hengellisen tuen tarpeen tunnistamisessa, mutta haasteitakin sanoitetaan. Sairaalamaailman haasteet ovat samoja kuin ympäröivässä yhteiskunnassa. Haasteena nähdään maallistuminen, joka vie hengellistä elämää kauemmaksi ihmisten arjesta sekä moniuskontoinen seurakunta sairaalassa.
  • Väisänen, Vilma (2023)
    Opinnäytetyöni tavoitteena on selvittää millaista hengellistä tukea sairaalapapit voivat antaa perheille, joissa vanhempi on kuollut. Tutkimuskysymykseni on: Millaisia kokemuksia sairaalapapeilla on hengellisen tuen antamisesta perheille, joissa vanhempi on kuollut? Sairaalapapit ovat tehneet työtä potilaiden ja näiden omaisten parissa jo vuosisatojen ajan, mutta koen tärkeänä nostaa tutkimuksessani esiin erityisesti vanhemman menettäneiden perheiden hengellisen tukemisen ja sen erilaiset muodot ja mahdollisuudet. Opinnäytetyöni aineisto koostuu viidestä teemahaastattelusta, jotka toteutettiin syksyllä 2022 ja alkutalvella 2023. Haastatteluihin osallistuneet henkilöt toimivat tutkimuksenteko hetkellä sairaalapappina jossakin sairaalassa jossakin päin Suomea. Sairaalapappien ollessa jo itsessään melko rajattu yhteisö, en pystynyt rajaamaan maantieteellisesti aluetta, jossa olisi työskennellyt tarpeeksi monta sairaalapappia, joilla olisi ollut kokemusta vanhemman menettäneen perheen tukemisesta. Tämän vuoksi alueeksi valikoitui koko Suomi. Kaikki haastattelut litteroitiin ja saatu aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimukseni osoitti, että sairaalapapit mielsivät lähes kaiken perheiden kanssa tapahtuvan työn hengelliseksi tukemiseksi. Perheillä oli mitä erilaisimpia tarpeita ja sairaalapapit olivat hyvin joustavasti valmiina vastaamaan näihin tarpeisiin aina syvällisistä keskusteluista monenlaiseen käytännön apuun saakka. Tärkeänä hengellisen tuen muotona esiin nousi sairaalapappien kiireettömyys ja läsnäolo perheiden kanssa, oli sisältö papin ja perheen tapaamisessa mikä hyvänsä. Lisäksi olennaiseksi hengellisen tuen osa-alueeksi osoittautui sairaalapappien ammattitaito surevien lasten kohtaamiseen liittyen. He pystyivät neuvomaan eloon jäänyttä vanhempaa ja muita aikuisia siinä, kuinka lapselle puhutaan kuolemasta sekä siinä, että lapset olisivat suorastaan suositeltavaa ottaa mukaan katsomaan kuolleen vanhemman ruumista sekä tämän hautajaisiin. Sairaalapapit ovat kaikkia ihmisiä koskettavien suurten inhimillisten kysymysten ammattilaisia, ja heillä on ammattitaito ja tieto siitä, miten kuoleman aiheuttaman kriisin kanssa kamppailevia perheitä voidaan parhaiten tukea hengellisellä puolella. Menetyksen kohtaavia perheitä tulee aina olemaan, ja siksi on hyvin tärkeää, että tieto lisääntyy jatkuvasti siitä, miten tällaisia perheitä pystytään tukemaan mahdollisimman monipuolisesti. Jatkossa olisi tärkeää selvittää vielä erityisesti menetyksen kokeneiden lasten hengellistä tukemista. Olisi mielenkiintoista tietää esimerkiksi lasten sururyhmien hengellisen vertaistuen merkityksestä kriisistä selviämisessä ja myöhemmässä elämässä. Myös perheiden kokemuksia hengellisestä tuesta olisi hyvä tutkia. Samalla voitaisiin saada lisätietoa myös siitä, jäävätkö sairaalan ulkopuolella kuolevien henkilöiden perheet vaille hengellistä tukea, vai saavatko he sitä riittävästi ja mistä hengellinen tuki löytyy tällaisissa tilanteissa. Myös perheiden toiveita hengellisen tuen suhteen perheenjäsenen kuollessa olisi mielenkiintoista tutkia.
  • Lyhty, Minna (2023)
    Maisterintutkielmassani selvitän, mitä ja miten evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeiden kesätapahtumista uutisoitiin sanomalehdissä vuonna 2022. Tarkastelun kohteena ovat Länsi-Suomen Rukoilevaisten yhdistyksen kesäseurat, Herättäjäjuhlat, valtakunnallinen Evankeliumijuhla, Suviseurat ja Kansanlähetyspäivät. Tutkimusaineistoon kuuluvat seuraavat sanomalehdet: Aamulehti, Aamuposti, Helsingin Sanomat, Ilkka-Pohjalainen, Kaleva, Karjalainen, Keski-Pohjanmaa, Keskisuomalainen, Lapin Kansa, Länsi-Suomi, Savon Sanomat, Turun Sanomat ja Tyrvään Sanomat. Aineistoon kuuluu yhteensä 80 lehtijuttua. Sanomalehtien välillä oli merkittäviä eroja siinä, kuinka paljon ne uutisoivat herätysliikkeiden kesätapahtumista. Karjalainen julkaisi eniten juttuja. Länsi-Suomi ja Turun Sanomat eivät julkaisseet yhtään uutista. Sanomalehdet uutisoivat erityisesti Suviseuroista ja Herättäjäjuhlista. Evankeliumijuhlasta kerrottiin vain neljässä ja Kansanlähetyspäivistä vain yhdessä jutussa. Kirkon pienimmän herätysliikkeen rukoilevaisten kesätapahtumasta ei uutisoinut yksikään lehti. Tutkimusmenetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Samat aiheet toistuvat aineistossa. Ryhmittelin ne ja muodostin seuraavat luokat: perustiedot herätysliikkeen kesätapahtumasta, tapahtumajärjestelyt, tapahtuman hyödyt, uhat ja haitat, kesätapahtuman ohjelma, osallistujien uskollisuus herätysliikkeelle, osallistujien tunnelmat sekä herätysliikkeen oppi, uskomukset ja elämäntapa. Nämä luokat kuvaavat sitä, millaisia asioita nostettiin esiin kirkon herätysliikkeiden kesätapahtumista uutisoidessa. Tutkimukseni osoittaa, että sanomalehtien uutisointi herätysliikkeiden kesätapahtumista vuonna 2022 oli aihepiireiltään monipuolista. Harvassa uutisessa käsiteltiin kesätapahtuman hengellistä antia, vaikka se on aiemman tutkimuksen mukaan tärkein syy osallistua tapahtumaan. Herätysliikkeissä mukana olevat pääsivät uutisissa ääneen. He kertovat useassa jutussa siitä, miten mukavasta kristillisestä tapahtumasta on kyse.
  • Kallioranta, Heta (2021)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen, millainen kuva Suomen vielä muotoaan hakevasta kristillisestä oikeistosta muodostuu teologian tohtori, dogmatiikan dosentti Juha Ahvion kirjoitusten perusteella. Konservatiivisen kristillisen Patmos lähetyssäätiön tutkimusjohtajana toimiva Ahvio kirjoittaa blogia säätiön verkkosivuilla ja ottaa teksteissään kantaa ajankohtaisiin poliittisiin teemoihin. Olen rajannut aineistooni Ahvion laajasta tuotannosta 31 blogitekstiä, seitsemän kirjaa ja neljä muuta kirjoitusta. Tarkastelen aineistoa kysymällä, mitä Ahvio tarkoittaa klassisella kristinuskolla, konservatiivisuudella ja kansallismielisyydellä, miten hän perustelee niiden tärkeyttä ja millainen on se aatteellinen maaperä, josta hänen ajattelunsa nousee. Ahvion aatteellinen tausta nojaa yhtäältä Yhdysvaltain kristilliseen oikeistoon, toisaalta eurooppalaiseen uusoikeistolaiseen liikehdintään. Keskeisiä ulottuvuuksia Ahvion ajattelussa ovat klassinen kristinusko, konservatiivisuus ja kansallismielisyys. Ahvio pitää klassista kristinuskoa aitona, alkuperäisenä ja ideologioista vapaana kristinuskon muotona, ja hän perustaa sille koko argumentaationsa. Klassisen kristinuskon auktoriteetteja ovat Raamatun lisäksi muun muassa Augustinus, Tuomas Akvinolainen, Luther ja luterilaiset tunnustuskirjat. Taustalla vaikuttaa aristoteelinen käsitys luonnon päämäärähakuisuudesta ja luomisjärjestyksistä. Raamatun tulkintatapa perustuu sanainspiraatio-oppiin. Konservatiivisuus on Ahvion mukaan välttämätöntä, koska klassinen kristinusko on itsessään konservatiivista, säilyttävää. Luomisen teologia ja luomisjärjestykset ovat olennaisia, minkä vuoksi kristityn tulee pyrkiä vaalimaan konservatiivisia hierarkioita ja järjestyksiä. Ahvion mukaan tällaisia järjestyksiä ovat muun muassa patriarkaalisuus, heteronormatiivisen avioliiton varaan rakentuva perhe sekä kansa ja kansallisvaltio rajoineen. Ahvion mukaan kristityn tulee olla kansallismielinen, koska hän katsoo, että etnisesti, kielellisesti ja kulttuurisesti toisistaan eroavat kansat ovat Jumalan luomisjärjestyksiä. Ahvio pitää avoimia rajoja ja pyrkimyksiä vihapuheen kitkemiseen hyökkäyksinä konservatiivisuutta ja kansallismielisyyttä vastaan. Ahvion ajattelu vastaa monin paikoin yhdysvaltalaista kristillistä oikeistoa ja eurooppalaista uusoikeistoa. Hän käyttää ranskalaisen uusoikeiston teoreetikon Renaud Camus’n lanseeraamaa teoriaa väestönvaihdosta ja viittaa eurooppalaisiin oikeistokonservatiivisiin poliitikkoihin. Yhdysvaltalaista kristillistä oikeistoa ja Ahvion ajattelua yhdistää muun muassa varauksellinen suhde valtavirran uutismediaan. Ahvio myös viittaa suoraan konservatiivisiin yhdysvaltalaisiin medioihin. Ahviolla, Yhdysvaltain kristillisellä oikeistolla ja eurooppalaisella uusoikeistolla on jaettu viholliskuva, joka muodostuu seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavasta liberaalista vasemmistosta ja islamista, joiden nähdään liittoutuneen keskenään konservatiiveja ja kansallismielisiä kristittyjä vastaan. Ahvion mukaan kaikkien konservatiivien tulisi nousta yhteiseen kansallismieliseen rintamaan.
  • Vehmas, Tommi (2022)
    Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten kolminaisuus näyttäytyy brabanttilaismystikko Johannes Ruysbroeckin uniokäsityksessä hänen teoksessaan Sielujen häät (Die gheestejilike brulocht). Sielujen häät on kolmiosainen teos, jonka kantava teemana on Matteuksen evankeliumin jae 25:6: ”Katso! Ylkä tulee! Menkäät ulos häntä vastaan!” ja joka käsittelee ihmisluonnon eli morsiamen ja Kristuksen eli ylkän rakastavaa kohtaamista mystisessä uniossa. Ruysbroeckin ajattelussa ihminen on luonnostaan kolminaisuuden kuva. Tämä kuva on löydettävissä ihmisen psykologisesta rakenteesta, jossa korkeammat ihmisen korkeammat sielunkyvyt eli muisti, intellekti ja tahto korreloivat Jumalan intratrinitääristen prosessien kanssa. Nämä prosessit ovat katkeamatonta liikehdintää, josta voidaan eritellä kolme eri vaihetta, jotka ovat ulos käyminen, ykseyteen takaisin palaaminen ja lepo. Tämä liikehdintä voidaan tulkita neoplatonisesta perinteestä käsin, ja onkin todennäköistä, että Ruysbroeck seuraa ainakin epäsuorasti mm. Pseudo-Dionysius Areiopagitan ajattelua. Ihmisen, kuten kaiken muunkin olemassaolevan eksemplaari eli alkukuva on Kolminaisuuden toinen persoona. Ruysbroeck käsittää union tai uniot tämän alkukuvan kirkastumisena ihmissielun kolmessa osassa. Ulkoiset keinot alkukuvan kirkastamiseksi ovat löydettävissä Kristuksen elämän esimerkistä, mutta sisäiset keinot ja vaateet union saavuttamiseksi Kristus ilmoittaa sisäisissä tulemisissa: nämä ovat rakastavia kohtaamisia, jotka saavat alkunsa Jumalasta, mutta saapuvat ihmiseen ihmisen olemuksesta käsin erityisenä armona. Kristillinen elämä voidaan Ruysbroeckin mukaan jakaa kolmeen vaiheeseen, jotka ovat ulkoinen eli aktiivinen elämä, sisäinen eli kaipaava elämä ja kontemplatiivinen eli katseleva elämä. Näistä ainoastaan aktiivinen elämä on ihmiselle välttämätön pelastuksen kannalta, kun taas sisäinen ja kontemplatiivinen elämä koostuvat yhä syvenevistä uniokokemuksista. Näitä uniokokemuksia leimaa vastaanottamisen ja antamisen vastavuoroisuus: unioissa Jumala antaa ihmiselle erityistä armoa, mutta ihmisen tulee vastata tähän armoon hyvien töiden ja sisäisten harjoitteiden kautta. Ruysbroeckille union korkeimmalla tasolla ihminen tulee osalliseksi Pyhän Kolminaisuuden sisäisestä rakkaudesta hänen saavuttaessaan ykseyden Pyhän Hengen yhteydessä.
  • Leppäpuisto, Suvi (2023)
    Lähisuhdeväkivallan ilmiö on alati ja monella tasolla vaikuttava ongelma. Lähisuhteissa tapahtuva väkivalta on valitettavan yleistä myös meillä Suomessa. Sen ratkaisemiseksi on tuskin olemassa vain yhtä yksiselitteistä vastausta. Myös kirkon kanta lähisuhdeväkivaltaan on selkeä; kyseessä on rikos ja synti. Seurakunnat voivat olla yhdessä luomassa sellaista ympäristöä ja ilmapiiriä, joka parhaalla tavalla tukee lähisuhdeväkivaltaa kokeneita. Turvallinen pohja, tietoisuuden lisääminen ja avoimuus ovat siinä yhtiä keskeisiä tekijöitä. Kirkon on tärkeä olla entistä vahvempi toimija väkivallan vastaisessa työssä yhdessä ja yhteistyössä. Oman työurani aikana olen auttanut lähisuhdeväkivaltaa kokeneita ihmisiä niin yksilö- kuin ryhmätasolla. Olen kokenut sen varsin merkityksellisenä ja ollut kiinnostunut myös työn kehittämisestä, samoin kuin kirkon moninaisista mahdollisuuksista auttaa, hengellisyyttä unohtamatta. Tämä käytännöllisen teologian tutkielma tarkastelee lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden ihmisten tukemista kristillisen kirkon ja hengellisen avun kontekstissa. Sen tutkimuskysymys kuuluu: millä tavoin kirkko ja hengellisyys voivat olla lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden toipumisen tukena? Tutkimus on toteutettu narratiivisena kirjallisuuskatsauksena ja sen analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä teemoittelua. Tutkimusaineisto koostuu seitsemästä kansainvälisestä vertaisarvioidusta artikkelista sekä yhdestä kotimaisesta ajankohtaisesta artikkelista. Auttamista edistävät tekijät olivat yhteydessä yhteisön merkitykseen, papin rooliin sekä käytännöllisiin asioihin. Auttamista jarruttavat tekijät liittyivät puhumattomuuteen sekä vahingollisiin uskomuksiin. Muutosta vaativat tekijät ja kehityskohteet koskivat avoimuuden lisäämistä, tarvetta yhteistyöhön ja koulutukseen sekä turvallisen ja tukevan ympäristön luomista. Hengellisyys hoitavana elementtinä kätki sisälleen kolme eri tapaa, joilla lähisuhdeväkivaltaa kokeneet ihmiset saivat hengellisyydestä tukea itselleen. Näitä olivat: suhde hengelliseen yhteisöön, hengellisyys suhteessa Jumalaan sekä hengellisyyden rooli suhteessa itseen.
  • Tukiainen, Enni (2023)
    Tässä maisterintutkielmassa tutkittiin kuuden Helsingin seurakuntayhtymän alueella sijaitsevan historiallisen kirkon saavutettavuutta ja esteettömyyttä. Tutkimuksen kirkot olivat Helsingin tuomiokirkko, Johanneksenkirkko, Mikael Agricolan kirkko, Paavalinkirkko, Kallion kirkko ja Töölön kirkko. Tutkielman tutkimuskysymys oli miten fyysinen esteettömyys, viestinnällinen saavutettavuus ja asenteellinen saavutettavuus toteutuvat Helsingin seurakuntayhtymän keskeisissä historiallisissa kirkkorakennuksissa. Tässä tutkimuksessa keskityttiin saavutettavuuden ja esteettömyyden ulottuvuuksista fyysiseen esteettömyyteen, viestinnälliseen saavutettavuuteen ja asenteelliseen saavutettavuuteen. Tutkimuskohteena oli erityisesti kirkkotilojen esteettömyys sekä kirkkoherrojen kautta saatu tieto asenteellisesta saavutettavuudesta. Tutkielman aineistosta osa kerättiin havainnoimalla tutkittavien kirkkojen fyysistä esteettömyyttä ja viestinnällistä saavutettavuutta. Havainnointi tapahtui osallistuvana havainnointina. Havainnointi tapahtui messujen yhteydessä. Havainnoinnin kohteena oli kirkkotila. Aineistoa syvennettiin asenteellisen saavutettavuuden ulottuvuuteen tekemällä sähköpostihaastattelut kirkkoherroille, joiden alueella havainnoitavat kirkot sijaitsevat. Aineistot analysoitiin teorialähtöisellä- ja teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Teoria, jota tutkimuksessa käytettiin, oli Anneli Muurosen ja Seija Eskolan saavutettavuuden ulottuvuudet. Aineistoa peilattiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon saavutettavuusohjelmaan sekä aiempaan tutkimukseen. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voi todeta, että kuuden historiallisen kirkon saavutettavuus ja esteettömyys toteutui osin, mutta myös parannettavaa löytyi. Esteellisyys lisää ulossulkemista esimerkiksi alttariyhteydestä ja muista uskonnollisen rituaalin mahdollisuuksista. Muurosen ja Eskolan saavutettavuuden ulottuvuuksien lisäksi tuloksena voi todeta, että hengellisen harjoittamisen saavutettavuuden ulottuvuus ei toteudu. Kirkkoherrojen haastattelut viestivät, että esteettömyyden ja saavutettavuuden lisäämiseen on tahtoa. Tahdon lisäksi tarvitaan tekoja, suunnitelmallisuutta, sitoutumista ja teologiaa.
  • Yli-Honkola, Reino (2022)
    Tutkielma liittyy vankiyhteisön koronarajoituksiin. Rajoitusten johdosta läheiskontaktit estyivät lähes kokonaan, joka aiheutti paljon kielteisiä tunteita. Tämän johdosta monien vankiperheiden elämä kriisiytyi entisestään ja osa vankien läheisistä joutui turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Tällaisessa tilanteessa erityisesti lapset ovat haavoittuvassa asemassa, jonka seuraukset voivat näkyä heidän myöhemmässä elämässään. Suomen vankeuslaissa säädetään, että vangille ei saa määrätä muuta rangaistusta, kuin mitä tehdystä rikoksesta seuraa. Tutkimuksen henkilöt kuitenkin kokivat koronarajoitukset aiheuttaneen heille henkisen lisärangaistuksen. Lisärangaistus voidaan määritellä myös laskennallisesti, sillä vankien lakisääteisiä lomia ei hyvitetty. Tämän vuoksi vankilapäivät lisääntyivät, kun niissä huomioidaan lomien mahdollistamat vähennykset. Vankeinhoidon julkaisuissa ja vankeuslaissa korostetaan hyvien läheissuhteiden tärkeyttä vankeusaikana. Nämä eivät kuitenkaan toteutuneet koronarajoitusten johdosta. Koronarajoitukset aiheuttivat vankien läheisille ja itse vangeille paljon kielteisiä tunteita. Kielteisistä tunteista nousi esiin kaikilla huoli ja epävarmuus sekä lapsilla ikävä. Myös suru, toivottomuus, yksinäisyys ja masentuneisuus esiintyivät monissa kertomuksissa. Lapsilla esiintyi myös itkuisuutta ja unettomuutta. Epätietoisuus tapaamisista aiheutti myös jatkuvaa stressiä. Erityisen haitallista vankiviranomaisten ennustamaton toiminta oli lapsille, jotka eivät ymmärtäneet laisinkaan rajoituksia saati tapaamisten peruuntumisia. Yhteydenpidoissa tärkeäksi koettiin älypuhelimen käyttömahdollisuus. Jos rajoi-tusten aikana olisi ollut mahdollisuus käyttää älypuhelinta, niin sen avulla olisi voinut nähdä läheisensä kasvojen ilmeet ja päätellä tunteita. Tutkielmassa nousi esiin vankilapastorin esimerkillinen toiminta, sillä rajoitusten keskellä hän mahdollisti yksilöllisesti lapsen ja vanhempansa läheisyyden tarpeen. Tulosten perusteella rajoituksissa ei huomioitu riittävästi yksilöllisiä tarpeita, joiden laiminlyönti aiheutti paljon kielteisiä tunteita.
  • Kajava, Saara-Maria (2022)
    Tutkielma käsittelee katolisen kirkon pyhimyskulttia Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen (1962–1965) jälkeen. Sen kohteena ovat alle 35-vuotiaina kuolleet maallikot, jotka paavi on julistanut kunnianarvoisiksi (lat. venerabilis) ja joiden on täten todettu eläneen pyhimykselle sopivan elämän (n=15). Tutkielma pyrkii selvittämään, mihin ehdokkaiden pyhimyskultit perustuvat ja miksi katoliset uskovat sekä katolinen kirkko instituutiona haluavat korottaa juuri nämä ihmiset pyhimyksiksi. Tutkielman taustaoletuksena on, että pyhimysehdokkaiden elämäkertoja, heidän ympärilleen muodostuneita kultteja sekä heidän kanonisaatiohankkeidensa edistymistä analysoimalla voi tehdä päätelmiä myös katolisen kirkon nykytilasta. Tutkielman aineisto koostuu näitä 15 pyhimysehdokasta käsittelevistä hagiografisista elämäkerroista, joita on kerätty ehdokkaiden taustayhteisöjen verkkosivuilta, Vatikaanin virallisista julkaisuista sekä katolisista medialähteistä. Tutkielmassa elämäkertoja tarkastellaan sisältölähtöisesti teemoitellen, ja niitä peilataan katolista kirkkoa ja sen pyhimyskulttia koskevaan tutkimuskirjallisuuteen. Aineiston pohjalta uusimman ajan pyhimysehdokkaat antavat katolisesta kirkosta konservatiivisen ja sisäänpäinkääntyneen kuvan. Kunnianarvoiset maallikot ovat historiallisesti katolisilta alueilta, pääsääntöisesti Italiasta ja Espanjasta, ja edustavat perinteistä henkilökohtaiseen hartauteen keskittyvää uskonnollisuutta sekä perinteistä moraaliopetusta sellaisena kuin se ilmenee erityisesti paavi Johannes Paavali II:n kirjoituksissa. Kirkko käyttää tuoreimpia pyhimysehdokkaitaan esimerkkinä ihmisistä, jotka sekularisoituvassa yhteiskunnallisessa kontekstissa ovat edelleen ehdottoman kuuliaisia kirkon opetukselle, varsinkin sen moraaliopille. Näin pyhimyskultti yhtyy uuteen evankeliointiin eli kirkon tavoitteeseen vahvistaa kristillistä uskoa maallistuneilla alueilla.