Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by master's degree program "Degree Programme in Medicine"

Sort by: Order: Results:

  • Söderling, William (2022)
    Tibiafrakturer hör till de vanligaste frakturerna hos barnpatienter (1). Incidensen är 100–106/100 000 patienter (2-4). Det är därför viktigt att vidareutveckla olika behandlingsformer för tibiafrakturer hos barn. Tibiafrakturer indelas i följande tre kategorier: proximalt, i mitten och distalt. Tibiafrakturer hos barn sker oftast i den distala tredjedelen eller i den mellersta delen (2, 5-8) Tibiafrakturer hos barn har god läkningsförmåga (9), vilket beror på tjock periosteum och god blodcirkulation. Efter att frakturen i tibiskaftet uppstått ökar takten av bentillväxt i det skadade benet, vilket är orsaken till att slutna tibiafrakturer snabbt läker (10, 11). Detta betyder att frakturerna oftast kan behandlas icke-operativt. Om icke-operativ behandling inte räcker ska operativ vård övervägas. Syftet med denna retrospektiva studie var att undersöka hur tibiafrakturer hos barn vårdas och vilka faktorer som påverkar valet av behandlingsform samt vilka komplikationer som förekommer vid de olika typerna av behandling. I studien beaktades demografi, skademekanism, typ av fraktur, typ och plats av fibulafrakturen samt val av behandling som antingen var gjutning på akutavdelningen (ED) eller manipulation under anestesi (MUA). Därtill granskades behovet av ingrepp för att upprätthålla linjering. Frakturlinjering omvärderades med digitala radiografer vid första intagningen, efter reduktion och under uppföljningsbesöket. Studien omfattade 475 barnpatienter med icke-epifyseala tibiafrakturer som vårdades på Helsingfors Nya Barnsjukhuset under 2010–2018. Patientidentifieringen genomfördes med Kids’ Fracture Tool Helsinki (BCB Medical registreringsprogram). I studien deltog 298 pojkar och 176 flickor. Av patienterna behandlades 63 %/77 % icke-operativt och 37 %/23 % av patienterna behandlades operativt. Komplikationer uppstod hos 6,3 % av patienterna. Resultaten av studien visar att icke-epifyseala tibiafakturer hos barn bör behandlas icke-operativt eftersom komplikationer sällan uppstår och för att tibiafrakturerna hos barnpatienter ofta läks snabbt och med goda resultat.
  • Minkkinen, Sara (2021)
    Tarkoituksenamme oli selvittää, miten nuorten aikuisten oma ja heidän vanhempiensa ongelmallinen alkoholinkäyttö on yhteydessä kehotyytymättömyyteen ja ahmimishäiriöoireisiin nuorella aikuisiällä. Aineistonamme oli suomalaisia kaksosia ja heidän vanhempiaan koskeva valtakunnallinen etenevä kohorttitutkimus FinnTwin16, josta riittävät tiedot tutkimuksemme suorittamiselle löytyi 1938 naiselta ja 1616 mieheltä sekä 1994 äidiltä ja 1994 isältä. Mittasimme vanhempien ongelmallista alkoholinkäyttöä Malmö-muokatulla Michiganin alkoholismin seulontatutkimuksella (Mm-MAST), kun kaksoset olivat 16-vuotiaita. Keskimäärin 24-vuoden ikäisinä kaksoset täyttivät syömishäiriökyselystä (Eating Disorder Inventory-2) kehotyytymättömyyttä ja ahmimishäiriöoireita koskevat osuudet sekä pidennetyn version Mm-MAST:sta, jolla selvitimme kaksosten omaa ongelmallista alkoholikäyttöä. Lineaarisella regressioanalyysillä arvioimme yhteyttä ongelmallisen alkoholinkäytön sekä kehotyytymättömyys- ja ahmimishäiriöoirepisteiden välillä. Hyödynsimme lineaarista regressioanalyysiä myös mediaatioanalyyseissä ja sekoittavien tekijöiden vakioinneissa. Yhteys vanhempien ongelmallisen alkoholinkäytön ja kaksosten kehotyytymättömyyden välillä oli mitättömän pieni (b = 0,028 naisille; 0,016 miehille), kuten myös yhteys vanhempien ongelmallisen alkoholinkäytön ja kaksosten ahmimishäiriöoireiden välillä (b = 0,012 naisille; 0,0040 miehille). Yhteys kaksosten oman ongelmallisen alkoholinkäytön ja kehotyytymättömyyden (b = 0,070 naisille; 0,043 miehille) sekä ahmimishäiriöoireiden (b = 0,090 naisille; 0,079 miehille) välillä oli kohtuullinen, eikä täysin selittynyt sekoittavien tekijöiden vakioinneilla. Emme löytäneet tukea hypoteesille, että vanhempien ongelmallinen alkoholinkäyttö vaikuttaisi nuorten aikuisten kehotyytymättömyyteen tai ahmimishäiriöoireisiin edes epäsuorasti nuorten aikuisten oman ongelmallisen alkoholinkäytön kautta. Sen sijaan nuorten aikuisten oma ongelmallinen alkoholinkäyttö oli yhteydessä suurempaan kehotyytymättömyyteen ja ahmimishäiriöoireiluun nuorella aikuisiällä.
  • Isometsä, Aino (2021)
    Boerhaaven oireyhtymä on äkillinen ja hengenvaarallinen tila, johon liittyy korkea kuolleisuus. Tilaa on tyypillisesti hoidettu kirurgisin menetelmin, mutta viime vuosikymmeninä endoskooppiset menetelmät ovat yleistyneet Boerhaaven oireyhtymän hoidossa. Tutkielman tavoitteena on verrata Boerhaaven oireyhtymän kirurgista hoitoa (n= 27) ja endoskooppista stenttihoitoa (n= 21) Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä vuosien 2004 ja 2019 välisenä aikana. Potilaihin ja toimenpiteisiin liittyvät tiedot on kerätty retrospektiivisesti. Hoitomuotojen välillä ei todettu merkittäviä eroja komplikaatioiden esiintyvyydessä, uusintaoperaatioiden määrässä, tehohoidon tarpeessa, sairaalahoitojakson pituudessa tai kuolleisuudessa. Tämän lisäksi tutkielmaa varten suoritettiin kirjallisuushaku Boerhaaven oireyhtymää ja erityisesti sen kirurgista hoitoa ja endoskooppisesta stenttihoitoa käsitteleviin 2000-luvulla ja sen jälkeen julkaistuihin tutkimuksiin. Hoitomuotoja koskevat havainnot ja löydökset vastaavat aikaisempien tutkimusten tuloksia. Boerhaaven oireyhtymän hoitomuotoja vertailevia tutkimuksia on julkaistu vähän, ja yksittäisiä hoitomuotoja käsittelevien julkaisujen tulokset ovat keskenään ristiriitaisia. Tämä tutkielma tukee näkemystä siitä, että Boerhaaven oireyhtymää voidaan hoitaa tehokkaasti ja turvallisesti sekä kirurgisin menetelmin että endoskooppisesti asetetun stentin avulla.
  • Honkanen, Nina (2021)
    Purpose: To assess the long-term outcome of breast reconstructions with special focus on chronic postsurgical pain (CPSP) in a larger cohort of breast cancer survivors. Materials and methods: A cross-sectional study on 121 women with mastectomy and breast reconstruction after mean 2 years 4 months follow up. The mean time from breast reconstruction to the follow-up visit was 4 years 2 months. We studied surveys on pain (Brief Pain Inventory, BPI and Douleur Neuropathique 4, DN4), quality of life (RAND-36), sleep (insomnia severity questionnaire, ISI), mood (Beck’s Depression Index, BDI; Hospital Anxiety and Depression Scale, HADS), and a detailed clinical sensory status. Patients were divided into three groups: abdominal flap (DIEP, fTRAM, and pTRAM), dorsal flap (LD and TDAP), and other (TMG, implant). Clinically meaningful pain was defined ≥ 4/10 on a numeric rating scale (NRS). We used patients’ pain drawings to localize the pain. We assessed preoperative pain NRS from previous data. Results: 106 (87.6%) of the patients did not have clinically meaningful persistent pain. We found no statistically significant difference between different reconstruction types with regards to persistent pain (p = 0.40), mood (BDI-II, p = 0.41 and HADS A, p = 0.54) or sleep (p = 0.14), respectively. Preoperative pain prior to breast reconstruction surgery correlated strongly with moderate or severe CPSP. Conclusion: Moderate to severe CPSP intensity was present in 14% of patients. We found no significant difference in the prevalence of pain across different reconstruction types. Preoperative pain associated significantly with postoperative persistent pain.
  • Mende, Anna-Maria (2020)
    Ovarian cancer is the fifth most common cause of cancer death among women in Europe; high-grade serous ovarian carcinoma (HGSC) is the most common subtype of ovarian cancer. This report describes the construction and preliminary analysis of a retrospective cohort of HGSC patients. Tissue samples were obtained from Helsinki Biobank, and clinical data was retrieved from several electronic data bases as well as from the paper archives of the HUS Women’s hospital. Over 900 patients were identified for potential inclusion in the cohort. The process of confirming diagnoses is still ongoing. Challenges with the collection and categorization of clinical data are reported and possible solutions discussed. As the confirmation of which patients will be included in the final cohort is not yet complete, analyses in this report are limited to some preliminary descriptions. These initial findings seem to be in concordance with other reports: patients with stage I or II disease and/or complete surgical cytoreduction (R0) have a better 5-year overall survival than those with stage III or IV disease and/or suboptimal surgical outcome. Once the cohort is ready, it will be a unique tool for studying the biology of high-grade ovarian carcinoma.
  • Niemelä, Nea (2022)
    B-solulymfoomien nykyisistä tehokkaista hoidoista huolimatta osalla potilaista lymfooma uusiutuu toistuvasti tai hidaskasvuinen lymfooma muuntuu aggressiivisemmaksi, jolloin ennuste on huono. Yksi uusimmista hoitokeinoista on CAR T-soluterapia. Tämän rekisteritutkimuksen tavoitteena oli selvittää CAR T-soluterapian hoitotuloksia sekä haittavaikutuksia HUS syöpäkeskuksessa hoidetuilla aikuispotilailla. Aineisto koostui 17 potilaasta, jotka sairastivat diffuusia suurisoluista B-solulymfoomaa, primaarista välikarsinan B-solulymfoomaa, transformoitunutta follikulaarista lymfoomaa tai gradus 3B follikulaarista lymfoomaa. CAR T-soluhoitoa annettiin ensimmäisen tai toisen systeemihoitoa sisältäneen hoitolinjan jälkeen uusiutuneeseen tai hoitoon reagoimattomaan tautiin. CAR T-soluterapian sai 14 potilasta. Mediaani seuranta-aika oli 9 kuukautta. Kokonaisvasteiden osuus oli 86 %. Täydellisen vasteen sai 64 % ja osittaisen vasteen sai 21 %. Pysyviä hoitovasteita havaittiin jopa yli 3,5 vuotta hoidon jälkeen. Taudittoman ajan mediaania ei saavutettu ja 9 kuukauden kohdalla remissiossa olevien osuus oli 51 %. Tapahtumavapaan elinajan osuus oli 47 % yhdeksän kuukauden kohdalla. Potilaiden mediaani elinaika oli 9,8 kuukautta ja 9 kuukauden kohdalla elossa oli 53 % potilaista. Seuranta-aikana kuoli kahdeksan potilasta. Heistä kuusi menehtyi taudin etenemisen vuoksi. Sytokiinien vapautumisoireyhtymä todettiin haittavaikutuksena kaikilla, 13 potilaalla (93 %) lievänä ja yhdellä (7 %) henkeä uhkaavana (gradus 4). Neurologinen haittavaikutus esiintyi 12 potilaalla (86 %), suurimmalla osalla lievänä ja neljällä (29 %) merkittävänä (gradus 3-4). Näiden haittavaikutusten hoitoon kymmenen (71 %) potilasta sai tosilitsumabia ja yhdeksän (64 %) deksametasonia. Gradus 3-4 neutropeniaa esiintyi 14 (100 %), trombosytopeniaa 7 (50 %) sekä anemiaa 7 (50 %) potilaalla. Pitkittyneitä, yli 28 vuorokautta kestäviä, sytopenioita esiintyi 10-11 potilaalla (71-79 %). Tämän tutkimuksen perusteella CAR T-soluterapia soveltuu B-solulymfoomien hoitoon toisessa tai kolmannessa linjassa. Tutkimuksen heikkous oli aineiston pieni koko sekä lyhyt seuranta-aika, minkä vuoksi tulevaisuudessa tarvitaan lisää tutkimuksia aiheesta.
  • Borenius, Kristian (2021)
    Lung cancer caused the most cancer related deaths world-wide in 2018 and despite extensive research the prognosis of a lung cancer patient remains generally poor. Lung cancer is divided into different histological subtypes the two main types being non-small cell lung cancer (NSCLC) and small cell lung cancer (SCLC). Currently lung cancer is diagnosed with radiological imaging and tissue biopsies. Generally, curative treatment can be achieved only by surgical treatment of early-stage NSCLC. Only 20–25% of NSCLC are eligible for curative intent surgery. Furthermore, 30–55% of these patients have a fatal recurrence of lung cancer. Cell-free DNA (cfDNA) has gained interest in the field of oncology. Generally, cfDNA refers to all the DNA in the body that is free from cellular confinement. Circulating tumor DNA (ctDNA) is cfDNA that originates from cancer cells. It has potential to be a minimally invasive method used in various parts of cancer management including early detection, diagnosis, treatment, monitoring the response for treatment and identification of drug resistance. While the use of cfDNA still lacks clinical trials to be widely used in a clinical setting, it is highly possible that cfDNA analysis establishes a central role in the future in the oncological field.
  • Keltto, Natalie; Leivonen, Aku; Pankakoski, Maiju; Sarkeala, Tytti; Heinävaara, Sirpa; Anttila, Ahti (2021)
    Det har föreslagits att fortsätta screening för livmoderhalscancer hos kvinnor som tidigare haft avvikande testresultat eller som tidigare deltagit oregelbundet i screeningen. Vi har undersökt täckningen och faktorer som möjligen påverkar det opportunistiska testandet för livmoderhalscancer hos äldre kvinnor, som inte mera är inom åldern för det organiserade screeningprogrammet i Finland. Det nationella screeningprogrammet bjuder in alla kvinnor vart femte år, minst upp till 60 års ålder. Därefter är endast opportunistiskt testande tillgängligt. Data om testandet för livmoderhalscancer samlades från Massundersökningsregistret och från erbjudare av opportunistisk Pap/HPV-testning och kopplades ihop med information gällande socioekonomiska variabler. Studien omfattade 373 353 kvinnor som hade fått minst en inbjudan till det nationella screeningprogrammet mellan 50-60 års ålder, och som var 65-74 år gamla under uppföljningsperioden åren 2006-2016. Multivariabla binomialregressionsmodeller genomfördes för att undesöka möjliga samband. Sammanlagt 33% av forskningspopulationen hade blivit åtminstone en gång testade under åldern 65-74 år. Tidigare deltagande i screening och tidigare avvikande testreslutat var klart associerade med högre testningsaktivitet vid högre ålder. Andra faktorer som hade samband till högre testningsaktivitet var urban bostadsmiljö, inhemskt modersmål, hög utbildning och hög socioekonomisk status.
  • Ervaala, Attina (2021)
    Pre-eklampsia on globaali ongelma, mikä komplisoi 2–8 % raskauksista. Pre-eklampsiassa normaalisti sikiötä äidin immuunipuolustukselta suojaavien tekijöiden säätely on häiriintynyt. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää pre-eklampsian riskiä ja luonnetta luovutetuilla sukusoluilla saavutetuissa raskauksissa. Koska luovutetut sukusolut eroavat immunologisesti normaalia enemmän kantajastaan, hypoteesiksi asetettiin, että näissä raskauksissa pre-eklampsiaa esiintyy enemmän. Myös kirjallisuuden mukaan näissä raskauksissa vaikuttaisi olevan pre-eklampsiaa enemmän (38–20 %). Aineistona oli Finnish Genetics of Preeclampsia Consortium (FINNPEC) kohortti (n=2778). Tässä pre-eklampsia määriteltiin seuraavasti: 1. yli 140 mmHg:n systolinen verenpaine sekä 2. proteinuria (virtsan proteiini ≥0·3 g/24 h tai 0·3 g/L tai kaksi ≥1+ tulosta liuskatestissä) ja 3. näiden ilmeneminen H20 jälkeen. Näillä kriteereillä verrattiin luovutetuilla sukusoluilla saavutettuja raskauksia (n=21) muihin raskauksiin (n=2757). Väestötason esiintyvyys pre-eklampsian suhteen saatiin terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen syntyneiden lasten rekisteristä. Tutkimuksen tuloksena todettiin pre-eklampsiaa esiintyvän enemmän luovutetuilla sukusoluilla saavutetuissa raskauksissa. Muita riskitekijöitä olivat muun muassa äidin korkeampi ikä ja sikiön miessukupuoli. Pre-eklampsiaraskauksia vertailtaessa luovutetuilla sukusoluilla saavutetuissa raskauksissa esiintyi enemmän ennenaikaisia synnytyksiä, ja pre-eklampsia diagnosoitiin aiemmin kuin muissa raskauksissa. Luovutettujen sukusolujen raskauksista ei löydetty tilastollisesti merkittäviä eroja raskauksien luonteissa luovutettujen siittiöiden ja munasolujen välillä, mutta näyttäisi siltä, että riskit ovat isommat luovutetuilla munasoluilla alkaneissa raskauksissa. Tulokset tukevat aikaisempia tutkimustuloksia, vaikka otanta olikin pieni. Tilastollisten merkitsevien erojen puuttumisesta huolimatta tutkimus mahdollisti lisätiedon saamisen sikiön sukupuolen ja vieraiden antigeenien merkityksestä.
  • Peräkylä, Laura (2021)
    Tausta: Krooninen keuhkosiirteen toimintahäiriö (chronic lung allograft dysfunction, CLAD) on johtava kuolinsyy keuhkonsiirron jälkeen ja jakautuu kahteen pääfenotyyppiin, obstruktiota aiheuttava Bronchiolitis obliterans syndrome (BOS) ja restriktiota aiheuttava Restrictive allograft syndrome (RAS). RAS:lle ominaista on huomattava tilavuuden heikentyminen keuhkosiirteessä ja selvästi huonompi ennuste verrattuna BOS:iin. Loimme keuhkojen tietokonetomografiakuvista keuhkojen 3D-kuvan käyttäen tarkoitukseen luotua ulkopuolista ohjelmistoa. 3D-kuvan avulla ohjelmisto laski keuhkoille tilavuuden, jonka perusteella luokittelimme CLAD-potilaat keuhkotilavuuden avulla kahteen pääfenotyyppiin, tutkien fenotyypin vaikutusta potilaan ennusteeseen. Metodit: Vuosina 2003-2015 keuhkonsiirron Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saaneet aikuispotilaat (n=167), arvioitiin retrospektiivisesti CLAD:n osalta. CLAD-potilaiden (n=71) keuhkotilavuudet analysoitiin ja potilaat luokiteltiin BOS:iin ja RAS:iin keuhkotilavuusmuutosten avulla. Potilaat luokiteltiin luokkaan BOSTT-volumetria, mikäli keuhkotilavuus CLAD-diagnoosihetkellä oli laskenut alle 15% verrattuna perusarvoon, ja luokkaan RASTT-volumetria, mikäli keuhkotilavuus laski yli 15% verrattuna perusarvoon. Määritimme TT-volumetrisesti määriteltyjen fenotyyppien kliinisen vaikutuksen ja analysoimme keuhkofunktioparametrien, radiologisten löydösten ja tilavuusmuutosten ennustearvon. Tulokset: 43%:lla (n=71) keuhkonsiirtopotilaista diagnosoitiin CLAD. 89% CLAD-potilaista luokiteltiin TT-volumetrian perusteella luokkaan BOSTT-volumetria ja 11% luokkaan RASTT volumetria. Keuhkosiirteen selviytymisennuste CLAD-diagnoosin jälkeen oli huomattavasti alhaisempi RASTT-volumetria-luokalle (mediaani 1.6 vs 9.7 vuotta, p=0.038). CLAD diagnoosihetkellä RASTT-volumetria-luokittelu (p=0.05), korkeampi keuhkosiirrekudoksen tiiviys (p=0.007) ja huomattavampi FEV1-lasku perusarvosta (p=0.004) olivat keuhkosiirteen ennustetta huonontavia tekijöitä. Yhteenveto: CLAD-potilaiden luokittelu keuhkotilavuusmuutosten avulla auttaa yksilöimään potilaita, joilla on korostunut riski keuhkosiirteen menetykseen. Tulokset tulisi validoida prospektiivisella tutkimusasetelmalla.
  • Vanhala, Antero; Lehto, Anna-Rosa; Maksimow, Anu; Kivivuori, Sanna-Maria; Torkki, Paulus (2021)
    Objective: The choice of patient outcomes in clinical quality registries is crucial for comparable and relevant data collection. Ideally, a uniform outcome framework would guide the assessment of outcomes. We set out to find a suitable published framework and validate it in clinical quality registries. Study design and Setting: A literature review was conducted to find an outcome framework that is patient-centric, easy-to-use, shared with clinical research, and allows registry evaluation. Chosen outcome framework was validated by extracting and classifying outcomes from 63 clinical quality registries at HUS Helsinki University Hospital, Finland. Results: COMET taxonomy was chosen from 23 published frameworks. HUS Clinical quality registries showed great variation in outcome domains and in number of measures. Physiological outcomes were present in 98%, resource use in all, and functioning domains in 62% of the registries. Patient-reported outcome measures were found in 48% of the registries. Conclusions: The COMET taxonomy was suitable for evaluating the choice of outcomes in clinical quality registries while some improvements are suggested. HUS Helsinki University Hospital clinical quality registries exist at different maturity levels showing room for improvement in life impact outcomes and in outcome prioritization. This article offers a comparison point for other registry evaluators.
  • Myllynen, Chris; Laakso, Sini; Atula, Sari; Strbian, Daniel (2021)
    Tausta: Komorbiditeettien eli muiden itsenäisten sairauksien vaikutusta myasthenia graviksen (MG) ennusteeseen ei tunneta. Muut autoimmuuni sairaudet on liitetty MG:een mutta niidrn rooli MG:n taudin kuvaan on kiistanalainen. Menetelmät: Tässä retrospektiivisessä yhden keskuksen kohorttitutkimuksessa seurasimme 154 suomalaista yleistynyttä MG:sta sairastavaa potilasta, joille oli tehty tymektomia eli kateenkorvan poisto. Keskimääräinen seuranta-aika oli 8,6 (±5.0 ) vuotta tymektomian jälkeen. Potilaiden komorbiditeetit oli diagnosoitu miltä tahansa ajanhetkeltä ja tiedot oli peräisin potilasasiakirjoista. Tautitaakka pisteytettiin käyttämällä Charlson comorbidity indexiä (CCI). Potilaat jaettiin alaryhmiin komorbiditeettien mukaan; MG ainoastaan (n=45) ja MG sekä mikä tahansa komorbiditeetti (n=109). Jälkimmäinen ryhmä jaettiin vielä; MG sekä muu autoimmuunitauti (n=33) ja MG sekä ei-autoimmuuni komorbiditeetti -ryhmään(n=76). Tutkimuksen päätetapahtumina oli täydellinen remissio (CSR), minimaalisen lääkityksen tarve (pyridostigmiini max 100mg/vrk) ja sairaalahoidon tarve. Tulokset: Potilaat joilla ainoastaan MG saavutti CSR useammin kuin MG sekä mikä tahansa komorbiditeetti –ryhmä (26.7% vs 8.3%, p = 0.004). Minimaalisen lääkityksen tarpeen saavutettiin useammin MG ainoastaan -ryhmässä kuin MG sekä ei-autoimmuuni komorbiditeetti –ryhmässä (p = 0.047 ). Sairaalahoidon tarve oli alhaisempaa potilailla joilla vain MG kuin potilailla oli MG sekä mikä tahansa komorbiditeetti (p = 0.046). Logistisen regressioanalyysin mukaan matala CCI kasvattaa todennäköisyyttä saavuttaa CSR (p = 0.033). Matala CCI oli yleisempää potilailla, joilla oli minimaalinen lääkitys tarve ja eivätkä tarvinnut sairaalahoitoa (p < 0.001) Johtopäätökset: Lähes 9 vuoden tymektomian jälkeisen seurannan aikana potilailla, joilla on yleistynyt MG ja komorbiditeettejä on huonompi ennuste kuin potilailla jotka sairastavat vain MG:tä. Autoimmuunisairaudet eivät huonontanut MG:n ennustetta enempään kuin muut komorbiditeetit.
  • Räty, Iiris (2021)
    Breast cancer is now globally the most frequent cancer and leading cause of women’s death. Two thirds of breast cancers express the luminal estrogen receptor-positive (ERα + ) phe- notype that is initially responsive to antihormonal therapies, but drug resistance emerges. A major barrier to the understanding of the ERα-pathway biology and therapeutic discoveries is the restricted repertoire of luminal ERα + breast cancer models. The ERα + phenotype is not stable in cultured cells for reasons not fully understood. We examine 400 patient-derived breast epithelial and breast cancer explant cultures (PDECs) grown in various three- dimensional matrix scaffolds, finding that ERα is primarily regulated by the matrix stiffness. Matrix stiffness upregulates the ERα signaling via stress-mediated p38 activation and H3K27me3-mediated epigenetic regulation. The finding that the matrix stiffness is a central cue to the ERα phenotype reveals a mechanobiological component in breast tissue hormonal signaling and enables the development of novel therapeutic interventions.
  • Ojala, Milja (2022)
    Tausta: CP-vamma on sikiön tai pikkulapsen kehittyviin aivoihin tapahtuneen aivovaurion aiheuttama liikuntavamma. CP-vamma jaotellaan spastiseen, dyskineettiseen ja ataktiseen alatyyppiin. Anatomisen sijainnin perusteella CP-vamma jaotellaan edelleen kvadriplegiseen, diplegiseen ja hemiplegiseen muotoon. Lisäksi käytössä ovat määrittämätön ja muu CP-vamma. CP-vamma on yleensä diagnosoitu noin 1–2 vuoden iässä, mutta on mahdollista jo ennen 6 kuukauden ikää. Tanskassa mediaani-ikä diagnoosin asettamiselle on 11 kuukautta. Suomessa vastaava ikä on 1,5 vuotta, mutta eri alatyypeille tätä ikää ei ole selvitetty. Tavoitteet: Tutkimuksen tavoitteena on selvittää HYKS:n lastenneurologialla diagnosoitujen CP-vammaisten lasten diagnoosi-iän mediaani. Tämä määritetään koko tutkimuspopulaatiolle sekä eri alatyypeille huomioiden myös sukupuolien väliset mahdolliset erot. Menetelmät: Aineistona käytettiin HYKS:n lastenneurologialla ajalla 1/2009–6/2018 alle 9-vuotiaana diagnosoituja potilaita. Tiedot diagnoosista ja sen ajankohdasta haettiin potilastietojärjestelmästä. Lopullinen tutkittavien määrä oli 213, joista poikia oli 122 ja tyttöjä 91. Spastisia kvadriplegisiä potilaita oli 7, spastisia diplegisiä 37, spastisia hemiplegisiä 139, dyskineettisiä 29 ja ataktisia 1. Tulokset: Mediaani-ikä diagnoosivaiheessa oli kaikille 17 kuukautta, pojille 16,5 kk ja tytöille 17 kk. Mediaani-iät alatyypeissä olivat kvadriplegialle 17, diplegialle 22, hemiplegialle 14, dyskineettiselle 19 ja ataktiselle 42 kuukautta. Alatyypillä yleisesti tarkasteltuna oli tilastollisesti merkitsevä vaikutus diagnoosi-ikään, mutta sukupuolella ei. Pohdinta: Koko tutkimuspopulaation diagnoosi-iän mediaani oli hyvin yhtenäinen aiemmin tutkitun, koko Suomen kattavan diagnoosi-iän kanssa. Näiden perusteella diagnostiikka ei kuitenkaan ole Suomessa yhtä aikaista kuin Tanskassa. Aikainen diagnoosi on etu hoitointerventioiden aloituksen suhteen, mutta Suomen ja Tanskan eroja hoitointerventioissa ei kuitenkaan tämän perusteella voi arvioida. Tärkeää diagnostiikassa on myös diagnoosin pysyvyys myöhemmällä iällä.
  • Nousiainen, Arttu (2022)
    Lisääntyvä antibioottiresistenssi (AMR, antimicrobial resistance) on maailmanlaajuinen uhka ihmisen terveydelle. Vuonna 2019 arvioitiin AMR:n aiheuttamien ylimääräisten kuolemien määräksi jo 1.27 miljoona; luku ylittää malarian tai HIV-infektion vastaavat arviot. Sairaaloissa AMR ongelma johtaa pidentyneisiin hoitojaksoihin, vakavampiin infektioihin ja suurempaan kuolleisuuteen ja myös leikkaushoidossa tarvittavan profylaksian käyttö on vaarassa. On selvää, että moderni lääketiede ei toimi nykyiseen tapaan ilman antibiootteja. Moniresistentit Enterobakteerit ovat yleistyneet viime vuosina kaikkialla; korkeimman antibioottiresistenssin alueilla ne aiheuttavat jo suurimman osan esimerkiksi virtsatieinfektioista. Näiden bakteerien esiintyvyys on suurinta Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa,Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sekä Etelä-Amerikassa. Kehitys on hälyttävää myös Euroopassa. Merkittävänä syynä tähän on resistenssin leviäminen alueelta toiselle matkailun, kaupan ja eläinten mukana. Korkean riskin alueilla vierailevista jopa 30-90% kantaa palatessaan moniresistenttejä suolistobakteereita. Tässä työssä tutkimme 783:n Benin matkaajan ESBL-PE (extended-spectrum betalactamase producing Enterobacteriaceae) bakteerin kantajuutta ulostenäytteistä, jotka kerättiin ennen matkaa, Beninissä, heti matkalta paluun jälkeen ja säännöllisin väliajoin sen jälkeen.. Ennen matkaa ESBL-PE kantajien osuus oli 4.4% ja heti matkan jälkeen 54%. Matkan aikana ja heti paluun jälkeen kerättyjen näytteiden perusteella 80% kolonisoitui matkan aikana. Kuukauden kuluttua paluusta kerätyissä näytteissä esiintyvyys oli enää 24%. Tutkimuksessa tuli tilastollisesti merkittävä ero niiden välillä, jotka antoivat näytteen paluupäivänä tai sitä seuraavana päivänä verrattuna niihin jotka antoivat näytteen vasta kolmen päivän kuluttua (68% vs 48%). Riskitekijäanalyysin perusteella D-vitamiinin talviaikainen käyttö saattoi jopa suojata ESBL-PE kolonisaatiolta. Tutkimus osoitti, että matkailijoista merkittävä osa dekolonisoituu jo ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana. Jatkossa tarkoituksena on selvittää, miksi jotkut kannat onnistuvat kolonisoimaan suoliston pitkäksi aikaa.
  • Lauma, Lauri (2021)
    Psychological pain is a concept, that describes pain in the mind, also know as psyache. It is a phenomenon closely related to suicidal acts (Shneidman, 1996; Baumeister, 1990, Troister and Holden 2010). Psycyhological pain is a relatively new concept and not yet that well known, atleast among general practicioners. For example in the USA 5,6% of the general population and 53% of the patients with severe mental illness are thought to suffer from psychological pain (American Psychiatric Association, 2003). Depression and hopelessness are perhaps the most well known factors in the development of suicidal ideation, atleast for people not familiar with the research literature of this field. However Troister and Holden (Troister and Holden, 2012) compared the effects of psychological pain, depression and hopelessness. The results were that out of depression, hopelessness and psychological pain psychological pain is the only variable that contributes significantly to a change in suicidal ideation. In this study the contributions of depression and hopelessness were reduced to statistically nonsignificant levels. Furthermore psycological pain has been identified as a high risk factor for suicide with a greater predictive power than depression (Olié et al., 2010; Pereira et al., 2010; Troister and Holden, 2010; Li et al., 2014; Troister et al., 2015). Neuroimaging can be used in psychiatric diagnostics and also in psychiatric research. In diagnostics neuroimaging can be used to for differentiate between psychiatric and somatic causes of a psychosis, as psychosis can arise from a psychiatric disorder or from for example a brain tumor. Neuroimaging can be used for example in the field of pain research. There is overlap between neural networks of physical and psychological pain, but it seems like these different types of pain have some unique brain areas as well (Meerwijk et al., 2013). In addition to neuroimaging one of the ways of measuring psychological pain is through questionnaires, of which there are several. Perhaps because of these overlapping neural networks of pain some of the medication used to treat physical pain seems to have a positive effect on suicidal population suffering from psychological pain. It seems like the dose needed to treat psychological pain is a lot smaller than a dose needed to treat equivalent physical pain (Yovell et al., 2016).
  • Kivimäki, Karolina (2020)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten tutkittavat jakautuvat peroraalisen sokerirasituksen perusteella käyttämällä k-means-algoritmia ja selvittää, jakautuvatko tutkittavat eri ryppäisiin jo vakiintuneen glukoosinsiedon luokitteluperusteen mukaisesti, vai muodostuuko myös uudenlaisia ryhmiä. Lisäksi tarkasteltiin mihin GCK-kantajat sijoittuivat ryppäissä. Aineisto perustuu Botnia-tutkimukseen ja sen myöhempiin osatutkimuksiin. Tutkittavat olivat diabeetikkoja ja terveitä kontrolleja (N=4319). GCK-kantajia oli 113. Tutkittavat ryhmiteltiin sokerirasituksen kymmenen muuttujan (glukoosi 0 min, 30 min, 60 min ja 120 min; insuliini 0 min, 30 min, 60 min ja 120 min sekä C-peptidi 0 min ja 120 min). Ryhmittelyssä käytettiin K-means algoritmia ja R-ohjelmaa. Syntyneiden ryhmien erojen havaitsemiseen käytettiin Anovaa, ja kahdenväliset erot laskettiin Tukeyn testillä. T-testiä käytettiin vertaamaan ryppään GCK-MODY-kantajien piirteitä vastaavan ryhmän keskiarvoihin. K-means ryhmitteyssä erottui kolme ryhmää glukoosirasituksen perusteella. Ryppäät erosivat toisistaan odotetusti ryhmittelyyn käytettyjen muuttujien suhteen, mutta lisäksi eroavaisuuksia todettiin myös lipiditasoissa ja BMI:ssä, vaikka näitä muuttujia ei ollut ryhmittelyssä käytettykään. GCK-kantajien glukoosirasituskäyrien muoto mukaili koko aineiston vastaavaa, ja he olivat joka ryhmässä keskiarvoa nuorempia ja hoikempia. GCK-kantajat erottuivat kaikista selvimmin vastaavan ryhmän ei-kantajista ryppäässä 1. Ryppäässä 3 GCK-kantajilla oli hieman korkeampi HDL-kolesteroli ja matalampi BMI kuin muilla saman ryppään tutkittavilla, ja ryppääseen 3 päätyivätkin ne GCK-kantajat, joiden glukoosiaineenvaihdunta oli keskimäärin eniten häiriintynyt.
  • Häkkinen, Linda (2021)
    Tässä tutkielmassa selvitettiin retrospektiivisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) potilasasiakirjoja ja laboratoriotutkimusten tuloksia tarkastelemalla 1) Dientamoeba fragilis -alkueläimen esiintyvyyttä vatsaoireisilla potilailla, 2) Dientamoeba-infektion oirekuvaa sekä 3) häätöhoidon onnistumista lapsipotilailla. Tutkimukseen kerättiin tietoja 0-79-vuotiaista potilaista, joille oli tehty F-Para-NhO tutkimus aikavälillä 1.1.2019 - 30.8.2019 HUSLABissa. Lopulliseen potilasjoukkoon kuului 702 potilasta, joista oli 383 naisia ja 319 miehiä, iän mediaani 13v. Oirekuvaa ja häätöhoitoa tarkasteltiin vain alle 16-vuotiaiden potilaiden osalta. Dientamoeba fragilis osoittautui hyvin yleiseksi suolistopatogeenilöydökseksi vatsaoireisilla lapsilla: sitä tavattiin joka toisella pitkäkestoisista vatsaoireista kärsivällä alle 12-vuotiaalla. Dientamoeba fragilis -infektion oirekuva oli hyvin vaihteleva, eikä varsinaisia muista vatsavaivojen syistä erottavia tyyppioireita voitu todeta. Onnistuneella häätöhoidolla havaittiin tilastollisesti merkitsevä yhteys täyden oireettomuuden saavuttamiseen. Oireeton Dientamoeba fragilis-infektio ei vaadi hoitoa. Sen sijaan tulosten perusteella tuntuu loogiselta suosittaa ainakin kertaalleen lapsen oireisen Dientamoeba-infektion antibioottihoitoa.
  • Johansson, Emilia (2019)
    Sedan år 2013 har förstaårsstuderande i medicin och odontologi på medicinska fakulteten vid Helsingfors Universitet fått en personlig iPad, en surfplatta, att använda i sina studier. Medicinska fakulteten har sedan dess studerat användningen av dessa. Målet med den här undersökningen är att försöka svara på frågan: Har skiftningen till mer digitala hjälpmedel påverkat hur studenter upplever att de klarar sin utbildning och speciellt studierna inom fysiologi? Undersökningsdata har samlats in under år 2018 och år 2019. Metoden är en kvalitativ undersökning som grundar sig på en enkät som skickats ut till en kohort av studerande, som börjat sina studier vid medicinska fakulteten år 2017 och då mottagit en iPad. Enligt resultaten så skriver fler för hand år 2019 än år 2018, e-bok används mer och så även delning av anteckningar med varandra. Vi kan se att skiftningen till mer digitala hjälpmedel påverkar hur studenterna upplever att de klarar sin utbildning och speciellt studierna inom fysiologi. De studenter som främst använder e-bok har en större tilltro till sin förmåga att klara sina studier än de som främst använder tryckt bok. De som främst använder tryckt bok säger sig ha svårt att bilda sig en helhetsbild över fysiologin.
  • Heliö, Krista (2020)
    Dilatoiva kardiomyopatia (DCM) on sydänlihassairaus, jolle on tyypillistä vasemman kammion laajeneminen ja supistuvuuden heikkeneminen, kun selittävänä tekijänä ei ole vakavaa sepelvaltimotautia tai poikkeavaa vasemman kammion kuormitusta. Titiini- ja lamiini A/C-geenit (TTN, LMNA) ovat merkittävimmät tautigeenit familiaalisen DCM:n taustalla. Aiemmin DSP:n variantit on yhdistetty arrytmogeeniseen oikean kammion kardiomyopatiaan (ARVC) ja vasta viime aikoina DCM:ään. Tutkimuksessa kuvataan DSP c.6310delA, p.(Thr2104Glnfs*12)-varianttiin liittyviä sydänilmentymiä. Tämä DSP-variantti havaittiin kymmenellä suomalaisella eri suvuista olevalla indeksihenkilöllä käyttämällä uuden sukupolven sekvensointia (NGS, next-generation sequencing). Indeksien sukulaisilta varmistettiin DSP-variantin esiintyminen käyttämällä Sanger-sekvensointia. Tutkittavien kliinisiä tietoja kerättiin vanhoista sairauskertomusteksteistä ja lisäksi osalle heistä tehtiin kliininen sydäntilanteen arviointi. Havaitsimme DSP c.6310delA, p.(Thr2104Glnfs*12) variantin 17 henkilöllä, joista 11 (65 %) täytti DCM:n diagnostiset kriteerit. Tämä patogeeninen variantti ilmenee vasemman kammion laajentumisena ja systolisen toiminnan häiriönä sekä vakavina kammioperäisinä rytmihäiriöinä. Kahdella potilaalla esiintyi sydämen magneettitutkimuksessa sydänlihaksen turvotusta ja jälkitehostumaa, jotka voivat viitata inflammatoriseen prosessiin sydänlihaksessa. Erityisesti niillä DSP-variantin kantajilla, joilla oli diagnosoitu DCM, esiintyi myös kammioperäisiä rytmihäiriöitä. Tämä löydös tukee uutta arrytmogeenisen kardiomyopatian käsitettä sekä DSP-varianttien merkitystä DCM:n taustalla. Tämän trunkoivan DSP-variantin penetranssi oli matala indeksien sukulaisilla ennen 40 vuoden ikää. Jatkossa tarvitaan vielä lisätutkimuksia selventämään patogeenisten DSP-varianttien ja sydänlihaksen inflammaation välistä mahdollista yhteyttä. (192 sanaa)