Browsing by master's degree program "Master's Programme in Social Research"
Now showing items 21-40 of 173
-
(2019)Tässä maisteritutkielmassa tarkastellaan nuorten sosiaalisia representaatioita tulevaisuudesta. Tutkielman tarkoituksena ei ole kartoittaa yksittäisen nuoren ajatuksia tai mielikuvia, vaan tarkastella jaettuja tulevaisuuskäsityksiä. Tutkimuksen kohteena ovat siis nuorten puheesta nousevat tulevaisuutta koskeva jaetut käsitykset ja mielikuvat. Tutkielman lähestymistapa on kvalitatiivinen ja teoreettisena viitekehyksenä sovelletaan Serge Moscovicin sosiaalisten representaatioiden teoriaa. Sosiaalisten representaatiot ovat yhteisössä jaettuja mielikuvia ja käsityksiä, jotka syntyvät yhteisön kommunikaatiossa. Ne luovat järjestystä ja mahdollistavat itsesään yhteisön kommunikaatiota. Tämän tutkielman kiinnostuksen kohteena on, hahmottuuko nuorten puheesta yksilöllisten toiveiden lisäksi jaettu sosiaalinen käsitys tulevaisuudesta. Tulevaisuuskuvia ei ole tiedettävästi aikaisemmin tutkittu sosiaalisina representaatioina. Näin ollen tulokulma on tuore niin sosiaalisten representaatioiden tutkimuksen kuin tulevaisuustutkimuksenkin alalla. Sosiaalisten representaatioiden teoria tarjoaa tutkimukselle lähtökohdan tarkastella nuorten tulevaisuusnäkymiä yhteisöllisen rakentamisen näkökulmasta. Tutkielman vastaa kysymyksiin: Minkälaisia näkemyksiä nuorilla on tulevaisuudestaan? Miten tulevaisuus ankkuroidaan ja objektivoidaan nuorten puheessa? Millaisia sosiaalisia representaatioita nuoret jakavat tulevaisuudesta? Tutkielma on tehty yhteistyössä Euroopan Sosiaalirahaston rahoittaman LUODE- luonto ja taide nuorten työelämätaitojen oppimisympäristönä -hankeen kanssa. LUODE- hankkeen tavoitteena on moniammatillisen yhteistyön ja uusien nuorille suunnattujen palveluinnovaatioiden kehittäminen ja Helsingin yliopiston roolina on tuotaa tutkimustietoa nuorten arjesta. Tämän maisteritutkielman tarkoitus on tuottaa tietoa nuorten ajatusmaailmasta ja arkiajattelusta hankeen käyttöön. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästätoista LUODE- hankeen yhteydessä tehdystä puolistrukturoidusta virikehaastettelusta, jossa virikkeenä on käytetty aikajanaa. Aineisto on analysoitu laadullista sisällönanalyysiä käyttäen. Sosiaalisten representaatioiden muodotumisprosesseja on tarkasteltu ankkurointien ja objektivointien kautta. Sosiaalisten representaatioiden muodostumisprosessien lisäksi sosiaalisten representaatioiden ilmentymistä on tarkasteltu aineistosta tulkittujen kantateemojen avulla. Tulosten mukaan nuorten sosiaaliset representaatiot tulevaisuudesta muodostuvat kolmen pääteeman ympärille. Näitä teemoja ovat sosiaaliset suhteet ja asuminen, koulutus ja työelämä sekä Suomen ja maailman tulevaisuus. Lisäksi sosiaalisten suhteiden ja asumisen pääteema jakautuu kolmeen alateemaan, jotka ovat perhe, kaverit ja asuminen. Perheen käsite jakautuu kahteen osaan, lapsuuden perheeseen ja itse perustettuun perheeseen. Perheestä ja kavereista puhuttaessa nuoret toivat esille tarvetta sosiaaliselle tuelle, joka ankkuroitui perheen kohdalla huolenpitoon ja kavereiden kohdalla tukeen ja seuraan. Tuloksista on pääteltävissä, että tulevaisuudessa sosiaaliset suhteet sekä halu itsenäistyä rakentavat nuorten sosiaalista representaatiota tulevaisuudesta. Aineistosta tulkittu vastinpari sosiaalinen tuki / itsenäistyminen kuvaa sosiaalisten suhteiden ja asumisen teemassa esiintyvää ristiriitaa, jossa toisaalta tarve itsenäistyä mahdollisimman nopeasti ja toisaalta lapsuuden perheen tuki määrittävät tulevaisuutta. Nuoret näkevät koulutuksen väylänä hyvälle työpaikalle sekä itsenäitymiselle, eikä sitä pidetty arvona sinänsä. Nuorten puheissa esiintyi laajasti individualistinen käsitys, jonka mukaan pärjääminen elämässä on itsestä kiinni ja sisäinen motivatio on tärkeässä osassa tavoitteiden saavuttamisessa. Toinen aineistosta löydetty vastinpari on yksilöllisyys / yhteisöllisyys, jossa yksilöllisyys kuvaa nuorten ajatusmallia yksin pärjäämisestä ja yhteisöllisyys sosiaalisia taitoja, joita pidettiin varsinkin työelämän kannalta hyvin tärkeinä. Viimeisessä teemassa Suomen ja maailman tulevaisuus ankkuroitiin teknologian kehitykseen. Teknologia objektivointiin tuttuihin käsitteisiin kuten autot ja robotit. Suomen ja maailman tulevaisuus kuvattiin toisaalta muuttuvaksi ja toisaalta stabiiliksi. Kolmas kantateema pysyvyys / muuttuvuus kuvaa tätä ristiriitaista ajattelumallia.
-
(2019)Tämä on laadullinen tapaustutkimus sosiaalisesta sirkuksesta. Tarkoituksena on havainnollistaa, miten sosiaalinen sirkus näyttäytyy viiden kertojan elämäntarinoissa sekä millaisia merkityksiä ja vaikutuksia se on tuonut elämään. Teoreettisena viitekehyksenä toimi fenomenologis-hermeneuttinen ihmiskuva. Metodologisesti tukeuduttiin konstruktivistiseen tiedon muodostumiseen. Sosiaalisen sirkustoiminnan osallistujilleen aikaansaamia merkityksiä ja vaikutuksia etsittiin narratiivisen lähestymistavan kautta. Aineistonkeruussa käytettiin episodista elämäntarinahaastattelua ja taidelähtöisiä menetelmiä yhdistäen avointa elämäntarinan kerrontaa ja teemahaastattelun keinoja. Aineistonkeruu toteutettiin viiden henkilön kanssa kaksivaiheisesti: elämäntarinatapaamisen jälkeen heidät tavattiin toisen kerran, jolloin he lukivat elämäntarinansa ja reflektoivat sen herättämiä ajatuksia ja tuntemuksia. Aineistoa analysoitiin Jerome Brunerin (1986) narratiivien ja narratiivisen raamien läpi. Toiminnan maiseman -vaiheessa tarkasteltiin elämäntarinoiden konkreettisia toimijoita, intentioita, situaatioita ja välineitä, joita kertojat käyttivät sosiaalisesta sirkuksesta puhuessaan. Tietoisuuden ja tajunnan maisemassa analysoitiin niitä asioita, jotka he kertoivat merkityksellisinä ja tekivät siten itselleen ymmärrettäväksi. Kolmannessa analyysivaiheessa tiivistettiin viisi ydintarinaa, joihin aikaisempien analyysien teemat asettautuivat paikoilleen luoden erilaisia johtolankoja esiintyneisiin merkityksiin ja vaikutuksiin. Tutkimuskysymykseen, miten sosiaalinen sirkus esiintyy osallistujien elämäntarinoissa, vastataan Toiminnan maiseman analyysissä. Elämäntarinoissa esiintyvät vastaanottavaiset, suvaitsevaiset ja moninaisuuden hyväksyvät ihmiset. He luovat sirkuksesta kiinnostavan ja turvallisen paikan, jossa kertojat kokevat kuuluvansa hyväksyttyinä joukkoon. Sosiaalinen sirkus tarjoaa kertojille mielekästä tekemistä, sosiaalisia taitoja ja struktuuria arkeen. Sirkus näyttäytyy turvallisena kasvun ja itsensä kehittämisen paikkana, jossa oppimista, itsensä hyväksymistä ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä toteutetaan yhteisöllisesti ryhmäytymisen ja monipuolisten sirkuslajien keinoin. Toisiin tutkimuskysymyksiin, eli millaisia merkityksiä sosiaalinen sirkus on saanut kertojien elämäntarinoissa ja miten he kuvaavat sen vaikutuksia elämäänsä, vastataan Tietoisuuden ja tajunnan maisemassa. Sen ytimenä on henkilökohtaisten kyvykkyyden ja pystyvyyden tunteiden kehittyminen. Yhteisöllisyys synnyttää luottamusta itseensä ja toisiin ihmisiin. Yhteisössä toteutuvissa suhteissa muodostuu vastavuoroisuutta, jonka kautta elämäntarinoissa kerrottaan hyväksynnän, merkityksellisyyden ja hyödyllisyyden kokemuksista. Sirkus tarjoaa tilaisuuksia antaa ja jakaa iloa, vastavuoroisuuden mielihyvää ja tukea eteenpäin. Johtopäätöksinä havaitaan, että tulokset vahvistavat aikaisempia tutkimuksia: sosiaalinen sirkus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti elämään. Sirkusyhteisö luo tukikohdan, johon voi ankkuroitua ja etsiä suuntaa ajelehtivassa elämässä. Kiinnostavaa on se, että sirkus näyttäytyy yhteiskunnan normeista vapaana tilana. Sirkuksessa voi tehdä asiat toisin, omalla tavallaan ja silti kokea kuuluvansa yhteisöön. Sirkuksessa saa olla sivussa yhteiskunnan taloudellisesti latautuneista, usein ulkoapäin asetetuista tulostavoitteista ja suorituspaineista. Sosiaalinen sirkus on paikka, jossa voi tuntea itsensä merkitykselliseksi ilman ulkoisia paineta. Sosiaalinen sirkustoiminta näyttäytyy kokonaisvaltaisena elämäntapana, jonka kautta voi etsiä toisenlaisia tapoja tulkita ympäröivää maailmaa.
-
(2020)Euroopan unionin tärkeimpiä koulutuspoliittisia hankkeita on Erasmus+ -liikkuvuusohjelma, jonka kautta miljoonia opiskelijoita on lähtenyt opiskelijavaihtoon. Erasmus+ -ohjelman rahoitus on mittava, ja sitä on kasvatettu uusien ohjelmakausien myötä. Taustalla on EU:n hyötynäkökulma, joka kannattelee unionin ohjelmapoliittisia tavoitteita. Erasmus+ -ohjelman päämääränä on edistää eurooppalaisittain aktiivista kansalaisuutta, ja ohjelmapolitiikan kärkiteemoihin luetaan osallistujien eurooppalaisen identiteettikäsityksen vahvistuminen. Tässä tutkielmassa selvitetään Erasmus+ -opiskelijavaihto-ohjelmaan sisältyviä identiteettikonstruktioita ohjelmaan osallistuneiden suomalaisten vaihto-opiskelijoiden kokemuksiin liittyen. Tutkielman tavoitteena on vastata tutkimuskysymykseen: miten opiskelijan itseymmärrys ja identiteettikäsitys muovaantui Erasmus+ -vaihtokokemuksen myötä? Tutkielman aineisto koostuu viidestä yksilöhaastattelusta, jotka kerättiin vuoden 2019 aikana. Aineiston menetelmällinen tutkimusote perustuu aineistolähtöiseen, teoriasidonnaiseen analyysiin. Tutkielman teoreettinen lähtökohta pohjautuu identiteettikäsitteen konstruktioon ja kansallisen, eurooppalaisen sekä kosmopoliittisen eli maailmankansalaisuuden rakentumiseen Erasmus+ -ohjelman tavoitteiden kontekstissa. Analyysin perusteella yhteisöllisyyden tunteeseen havahtuminen, uuteen ja vieraaseen suhtautuminen, voimaantuminen ja tulevaisuuden suunnitelmien täsmentyminen ovat haastateltujen Erasmus+ -vaihdossa olleiden opiskelijoiden välittömiä tuntemuksia vielä muutama vuosi vaihdon päättymisen jälkeen. Tutkielman aineiston ja lähdekirjallisuuden perusteella Erasmus+ -vaihtokokemus lisää jaettua kokemusta eurooppalaisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Yhteisöön kuulumisen tunne on yleinen identiteettitutkimuksessa käytetty lähtökohta ja täten vahvistamassa Erasmus+ -vaihdossa olleiden identiteettitulkintoja. Onnistuneet vaihtokokemukset tarjosivat hyvän alustan myönteisen suhtautumisen muodostumiselle Euroopan unionia kohtaan, sekä ajatukseen eurooppalaisuudesta ja maailmankansalaisuudesta.
-
(2020)Tampereen uusi korkeakouluyhteisö aloitti toimintansa 1.1.2019. Yhdistymisen myötä Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu fuusioituivat yhtenäiseksi korkeakouluyhteisöksi. Fuusioprosessin henkilöstökokemuksesta aloitettiin tutkimushanke, jonka osana toteutettiin kyselytutkimus muutoksessa osana olleelle henkilöstölle. Tämä maisteritutkielma käsittelee kyselytutkimuksen avovastauksien perusteella Tampereen korkeakoulufuusion oikeudenmukaisuuden kokemuksia henkilöstön keskuudessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää oikeudenmukaisuuden kokemukseen vaikuttavia tekijöitä fuusiokontekstissa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii organisatorisen oikeudenmukaisuuden tutkimukset ja kirjallisuus. Henkilöstön kokemukset oikeudenmukaisuuteen vaikuttavista tekijöistä on jaoteltu kolmeen pääkategoriaan, jotka ovat menettelytapojen oikeudenmukaisuus, jakava oikeudenmukaisuus ja vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuus. Tutkielman teorialähtöinen sisällönanalyysi perustuu edellä mainittujen kategorioiden avulla muodostettuun viitekehykseen, jonka avulla aineiston tuottamaa tietoa on luokiteltu. Aineiston perusteella erityisesti menettelytapojen oikeudenmukaisuus nousi merkitseväksi tekijäksi fuusioprosessin oikeudenmukaisuutta tarkasteltaessa. Vastaajat kokivat fuusioprosessin olleen epäoikeudenmukainen usealla eri osa-alueella ja oikeudenmukaisuuden kokemukseen sisältyi useita eri tekijöitä. Erityisesti fuusioprosessin puolueettomuus koettiin vaillinaiseksi ja vastauksissa korostui kokemukset toisten osapuolien suosimisesta päätöksenteossa. Lisäksi henkilöstö koki, ettei heillä ollut tosiasiallista mahdollisuutta vaikuttaa päätöksentekoon ja päätöksenteon nähtiin tapahtuvan kaukana henkilöstöstä. Viestinnässä koettiin olleen vähäistä ja päätösten perustelut koettiin vajavaiseksi. Osa henkilöstöstä koki, että muutoksen jälkeen työtaakka oli lisääntynyt, mutta työstä saavutettavat hyödyt olivat vähentyneet. Aineistossa esiintyi myös neutraaleja ja positiivisia kommentteja, mutta niiden määrä oli huomattavasti vähäisempi kuin negatiivisten kommenttien. Vastauksissa tulevaisuuden näkymät olivat positiivisia ja korkeakouluyhteisöä pidettiin jatkon kannalta hyvänä asiana, mutta muutosvaihetta pidettiin lähes kaikissa vastauksissa sekavana, huonosti toteutettuna tai epäoikeudenmukaisena. Tulosten perusteella oikeudenmukaisuuden kokemus perustuu fuusioprosessissa samojen kategorioiden alle kuin aiempi tutkimus ja teoriatausta ovat esittäneet. Tuloksista oli kuitenkin havaittavissa vastaajien yksilölliset erot kokemusten sisältöjen yksityiskohdissa ja voimakkuudessa. Lisäksi kiire eli aikataululliset haasteet eivät sisältyneet tutkielman teoreettiseen viitekehykseen, mutta nousivat useasti esiin aineistossa.
-
(2020)To handle the pressure and maintain healthy mental wellbeing, employees would benefit from knowing how to manage their work motivation. Autonomously motivated employees do their job because they enjoy it or because of its personal importance. The self-determination theory states that employees, who are autonomously motivated experience positive outcomes, beneficial for both individuals and organizations. In order to be optimally motivated, the psychological needs of autonomy, competence and relatedness must be satisfied. Previously, the self-determination theory has mostly focused on how social agents (e.g. managers) can create environments that satisfy these needs. However, employees themselves can also use techniques to self-manage their motivation, such as self-kindness or goal setting. The aims of this thesis are to examine how employees from a public sector organization describe how they manage their work motivation. Moreover, problems in which participants describe using 11 self-motivational techniques are examined. This study uses data from a six-week observational study, where 18 participants responded to brief mobile questionnaires five times during workdays. At the end of the study, individual interviews took place, which will be analysed with thematic analysis. The most frequently used techniques among the participants were goal setting, supporting others and obtaining support. Next, by interpreting different situations for which self-motivational techniques were used, I identified eight themes concerning problems: self-doubt, negative mindset, boring tasks, inability to change tasks, managing chaos, feeling stuck, need of social interaction and negative social interruptions. One technique could be used for solving different problems. The results of the research question, on how the participants describe their use of the techniques, show three main themes: self-management choice guided by self-concept, effects of study participation, and interconnectedness, and five sub-themes. The results show that the participants’ ways of managing their motivation were affected by e.g. their self- concept, their work role and the study participation. Moreover, in some cases, the participants did not separate between self-motivational techniques and regular work behaviour and that some aspects of the techniques led to uncertainty, such as how the participants had interpreted having used them and whether it was done consciously or not. In conclusion, the results shed light on how these techniques have been used and understood, which might have implications for how future research can study how employees can manage their own motivation. This study is among the first qualitative studies to investigate how people use self-enactable techniques to improve their quality of work motivation.
-
(2021)The topic of this study is to explore how the senior business leaders construct their attitudes and describe the role of trust in the context of business transformations related to the company's business and organization, for example during mergers or acquisitions (M&A) and hyper-growth. The focus of the study is on attitudes constructed by these leaders and observed through their argumentation when talking about trust. These attitudes and argumentation are examined from the theoretic-methodological approach of qualitative attitude approach, offering a unique angle to trust research, widely dominated by quantitative research. The qualitative attitude approach relies on rhetorical social psychology and constructivist viewpoint, which draws attention to the socially constructed nature of argumentation when examining attitudes. In the qualitative attitude approach, attitude is seen as relationist, where attitude is viewed to be built in argumentation. Examining the argumentation of speech provides new insights into the role of trust in an organization. The research data consisted of five individual interviews of experienced corporate executives in top management positions (members of the company’s executive leadership team or the board of directors). The interviews were conducted in the spring and summer of 2019. These semi-structured interviews consisted of seven attitude prompts to which comments were requested. Five prompts addressed trust within the organization and two addressed leadership. In their speech, the interviewees formed statements and justifications to the questions and topics at hand, substantiating and negotiating their views. The study identified 20 different attitude constructs related to trust and two attitude constructs related to leadership overall. These attitudes were constructed from the classification of statements and justifications that emerged from the interview material. According to the qualitative attitude approach, analysis was conducted on two levels: through classifying and interpretative analysis. Attitudes were interpreted based on six evaluative argumentation patterns when talking about trust, forming six rhetoric versions of trust: Trust as a relational and interactional phenomenon across different organizational levels, Trust as an organizational catalyst, Trust as an outcome of multidimensional elements, Trust as an intentional act, Trust as a collective construct, and Trust-building as a leadership skill. The senior leaders formed these versions of trust from four subject positions - Trustor, Trustee, Observer and Evaluator of Trust, and Active Trust Builder. Positive, conditional, and negative justifications, subject positions, self-reflection, framing, and social influence were used as rhetoric and social resources to form attitudes related to trust. In the trust speech of senior business leaders, trust is described as an atmosphere of common trust, building material, and a bedrock of the company, that must be consciously and collectively built within organizations. Modern leadership was described as a school of fish with collective intelligence, a team jointly creating success. Trust-building needs to be contributed by the whole organization but it’s also seen as a leadership skill just like budgeting. The benefits of trust for organizations are empirically indisputable. Trust helps an organization to bear and share risks, creates psychological safety at all levels of the organization as well as supports risk-taking and decision-making in transformational situations.
-
(2019)Tämän maisteritutkielman tarkoitus on selvittää, mistä näkökulmasta huostaan otettuja lapsia kuvataan Helsingin Sanomissa. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että huostaan otettuihin lapsiin on suhtauduttu yhteiskunnassa eri aikoina eri tavoin. Julkinen puhe jakautuu yleensä joko näkemyksiin turvaa tarvitsevista uhreista tai pahaa tekevistä yksilöistä. Yleisesti koko lastensuojelun julkisuuskuvan on huomattu olevan kielteinen sekä yksipuolinen. Tutkimusaineisto on kerätty 1.1.2017-31.12.2018 ja se koostuu 40 artikkelista, jotka käsittelevät huostaan otettuja lapsia. Tutkimus on toteutettu diskurssianalyysin avulla ja tutkimuksen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi. Tutkimuksen avulla paikantui neljä erilaista diskurssia, joiden kautta huostaan otettuja lapsia mediassa kuvataan. Lapsia kuvataan mediassa moniongelmaisina, tulevina ongelma-aikuisina, uhreina sekä tarinoiden sankareina ja tuhkimoina. Kun lasta kuvataan moniongelmaisena, viitataan hänen haasteelliseen käytökseen, huonoon terveydentilaan sekä taitojen puutteeseen. Näkökulma on kapea, kielteinen ja ongelmalähtöinen. Tulevaksi ongelma-aikuiseksi lasta kuvataan artikkeleissa silloin, kun lapsen elämänhaasteiden nähdään jatkuvan myös tulevaisuudessa. Diskurssissa luodaan mielikuvaa deterministisestä elämänpolusta ja näkökulma on ongelmalähtöinen. Uhri –diskurssissa lapsi kuvataan olosuhteiden uhrina, joka kärsii sekä kodin olosuhteista että viranomaisten toiminnasta. Lapsen kuvaaminen uhrina rakentaa ymmärrystä sille, miksi lapsi on huostaan otettu ja tarvitsee suojelua. Siitä huolimatta näkökulmassa keskitytään kuvailemaan lasta ongelmien kautta. Tarinoiden sankarina ja tuhkimona lapsi kuvataan, kun on kyse hänen positiivisesta elämäntilanteestaan. Tarinan sankari viittaa yksilöön, jolla on selviytymistaitoja ja tarinoiden tuhkimo henkilöön, jonka elämä on mennyt parempaan suuntaan ympäristötekijöistä johtuen. Huostaan otettujen lasten mediavälitteinen kuva Helsingin Sanomissa vuosina 2017 ja 2018 oli pääsääntöisesti ongelmien kyllästämä. Kolmessa diskurssissa neljästä lapset määritellään ongelmien kautta. Näin oli sekä moniongelmaisuus, tulevat ongelma-aikuiset että uhri –diskurssissa. Vaikka siis uhri-diskurssissa lapsi kuvataan kahta muuta diskurssia ymmärtäväisemmässä valossa, keskittyy myös se lasten määrittelyyn ongelmalähtöisesti. Selkeästi positiivisimmassa valossa huostaan otetut lapset tulevat esille, kun heidät kuvataan tarinoiden sankareina ja tuhkimoina.
-
(2021)Tässä pro-gradu tutkielmassa tarkastelen äitiydessä ilmenevää suorittamiskulttuuria. Tavoitteena on tutkia miten äidit merkityksellistävät sekä omaehtoista, ei-tavoitteellista että suorituskeskeistä ansiotyön ulkopuolista oman ajan viettoa. Tutkielmani pääkysymys on millaisiin hyvään äitiyteen koskeviin normeihin sekä suorittamisen että ei-minkään tekemisen toiminnan merkitykset perustuvat. Tutkimusaineistoni koostuu kahdeksasta, keskiluokkaisessa heteroseksuaalisessa suhteessa olevien äitien teemahaastatteluista, joissa perheisiin kuuluu vähintään yksi alle kouluikäinen lapsi. Haastateltavat äidit rekrytoin helsinkiläisestä, äideille suunnatusta Facebook-ryhmästä. Haastatteluaineisto teemoiteltiin laadullisen sisällönanalyysin tavoin. Koska tavoitteena oli selvittää äitien merkityksienantojen kytköstä ei-minkään tekemisen sekä suorittamisen toimintaan, muodostuivat teemat äitien antamista arvonannoista sekä suhtautumistavoista liittyen sekä I) hyvään äitiyteen että II) suorittamisen ja III) ei-minkään tekemisen toimintoihin. Aineiston analyysissä hyödynnettiin sekä Michelle Foucault'n hallinnallisuuden sekä Sharon Haysin intensiivisen äitiyden teorioita. Tutkielman perusteella muodostuvat äitien itselleen vietetyn vapaa-ajan merkitykset normatiivisen äitiyden rakenteesta. Tutkielman perusteella muodostuu normatiivinen äitiys ensisijaisesti toiselle tekemisen arvosta. Äidit oikeuttivat itselleen vapaa-aikaa antamalla toiminnalle normatiiviseen äitiyteen sopivan arvon ja merkityksen. Hyödyllisyyden arvo ja merkitys oli sekä oman ajan vietossa että äitiydessä keskeisin.
-
(2019)Johtajuutta on tutkittu usealla tieteenalalla. Johtajuustutkimuksen teemat vaihtelevat vahvasti vallitsevan yhteiskunnallisen tilanteen mukaan. Sosiaalipsykologiassa viimeisten vuosikymmenten aikana identiteettijohtajuus on noussut johtajuuden tutkimuksessa. Identiteettijohtajuus, eli sosiaalisen identiteetin lähestymistapa johtajuuteen, perustuu kahteen merkittävään sosiaalipsykologiseen teoriaan, sosiaalisen identiteetin teoriaan sekä itsekategorisoinnin teoriaan. Ryhmäteorioihin perustuen identiteettijohtajuudessa on kyse siitä, että johtajuutta tarkastellaan osana ryhmäkontekstia. Identiteettijohtajuuden malli esittää, että johtajan tulee olla johtamansa ryhmän, ei vaan jäsen, vaan prototyyppinen jäsen. Johtajan tehtävänä on toimia ryhmän esitaistelijana sekä luoda ja muokata ryhmän identiteettiä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten identiteettijohtajuus toteutuu suomalaisten puolueiden puheenjohtajien linjapuheissa. Kyseessä on laadullinen sisällönanalyysi, joka on toteutettu teoriaohjaavasti. Teoria identiteettijohtajuudesta antaa analyysille kehyksen, jonka avulla aineistosta nostetaan esiin identiteettijohtajuuden teemoja. Tutkimuskysymykseni on, miten identiteettijohtajuus näkyy puoleen puheenjohtajien puheissa? Kysymys on jaettu neljään osaan teoreettisen viitekehyksen mukaisesti. 1. Miten puolueen prototyyppinen jäsenyys tulee esiin puheenjohtajan puheessa? 2. Miten puheessa näyttäytyy puolueen vuoksi toiminen? 3. Miten puheenjohtaja luo kuvaa puolueen jäsenistä? 4. Minkälaisia merkityksiä puheenjohtaja antaa puolueelleen? Aineistona on Suomen kuuden suurimman puolueen puheenjohtajien puoluekokous linjapuheet. Konteksti edustaa tilannetta, jossa johtaja puhuu omalle ryhmälleen, sisäryhmälle. Aineisto on kerätty vuosilta 2013–2017, kultakin puolueelta on kaksi puhetta. Aikavälille mahtuu yhdet eduskuntavaalit. Poliittista kontekstia on avattu tutkielmassa sen verran, että analyysin seuraaminen mahdollistuu. Tutkielman tulosten mukaan puheenjohtajien puheissa on nähtävissä identiteettijohtajuuden teemoja. Teemat ovat yhteydessä teoriaan ja tukevat osaltaan aikaisempia empiirisiä tutkimustuloksia. Identiteettijohtajan tehtävissä nousi esiin seuraavia teemoja. Prototyyppinen johtaja sitoutti itseään osaksi puolueen arvoja ja historiaa, lisäksi hän pyysi ja antoi tukeaan puolueelle. Esitaistelijana puheenjohtaja esitti sitoutuvansa tehtäväänsä ja esitti olevansa luottamuksen arvoinen. Esitaistelija oli myös reilu ja oikeidenmukainen. Vahvimmin identiteettijohtajuus näkyi puheenjohtajien luodessa yhteistä identiteettiä, tässä tehtävässä nousivat esiin erityisesti arvot ja aatteellisuus. Identiteetin muokkauksessa korostui muutospuhe. Identiteettijohtajan on muokattava identiteettiä, vastatakseen muuttuviin tavoitteisiin.
-
(2020)Tiivistelmä – Referat – Abstract Nuoruutta määritellään pitkälti aikuisuudesta käsin, jolloin nuoruus määrittyy elämänvaiheeksi, jossa valmistaudutaan aikuisuuteen. Tätä aikuisuuteen siirtymistä on perinteisesti tarkasteltu nuoruuden siirtymävaiheiden, kuten peruskoulusta toisen asteen koulutukseen, opinnoista työelämään ja lapsuuden kodista itsenäiseen asumiseen siirtymisen kautta. Näissä siirtymissä koetut haasteet ja epäonnistumiset näyttäytyvät riskinä sille, että nuori ajautuu syrjään yhteiskunnan valtavirrasta ja sen instituutioista. Julkisessa, poliittisessa sekä akateemisessa keskustelussa tätä ilmiötä on kutsuttu syrjäytymiseksi ja se on yhdistetty erityisesti työn ja koulutuksen ulkopuolella olemiseen. Syrjäytymiskeskustelussa on painottunut kansantaloudellinen näkökulma ja keskustelun on osoitettu yksinkertaistavan, syyllistävän ja leimaavan sen kohteena olevia nuoria ja heidän elämäntilanteitaan. Keskustelusta on puuttunut nuorten ääni lähes täysin. Nuorten osallistaminen on ollut vähäistä myös sosiaalitieteellisen ja sosiaalipsykologisen tutkimuksen kentällä. Tutkimukseni tarkoituksena on osallistaa nuoria heitä koskevan tiedon tuottamiseen tarkastelemalla, miten he puhuvat nuoruudesta, omasta elämäntilanteestaan sekä tulevaisuudesta yksilöhaastattelun kontekstissa. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa sosiaalinen konstruktionismi ja sen piiriin lukeutuva positiointiteoria. Aineiston analysoinnissa tulkinnallisina käsitteinä toimivat position, vastapuheen sekä identiteetin käsitteet. Nuoruutta, syrjäytymisen ilmiötä sekä identiteettiä lähestytään tutkimuksessa sosiaalisesti ja kielellisesti ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa rakentuvina ilmiöinä. Tutkimuksen tarkastelun kohteena on se, millaisia positioita nuorille rakentuu haastattelutilanteissa, joissa puhutaan nuoruudesta, heidän elämäntilanteestaan ja tulevaisuudesta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös sitä, millaisia identiteettejä nuoret rakentavat positioiden ja vastapuheen kautta sekä sitä, hyväksyvätkö nuoret heihin valtavirran toimesta liitettyjä kielteisiä määritelmiä ja leimaavia identiteettejä vai pyrkivätkö he puheellaan kyseenalaistamaan, kieltämään ja muuttamaan näitä. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisena nuorten toimijuus näyttäytyy näissä identiteetin neuvotteluprosesseissa. Tutkimuksen aineisto koostuu kuudesta yksilöhaastattelusta, jotka toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Haastatellut ovat 18-27 vuotiaita erilaiseen vertaisryhmätoimintaan osallistuneita nuoria. Haastatteluhetkellä osa nuorista oli opiskelemassa, osa-aikatöissä opintojen ohella tai äitiysvapaalla, osa sekä työn että koulutuksen ulkopuolella. Lisäksi osalla nuorista on lastensuojelutaustaa sekä mielenterveyden ongelmia. Näistä syrjäytymisen riskitekijöiksi luettavista tekijöistä huolimatta en tutkimuksellani ota kantaa haastateltujen mahdolliseen syrjäytymisvaaraan tai marginalisaatioon vaan asemoin itseni tutkijana syrjäytymiskeskustelua vasten. Pyrkimyksenäni on tarkastella nuorten puheessa rakentuvaa nuoruuskuvaa suhteessa syrjäytymiskeskustelussa esitettyyn kuvaan. Tutkimukseni keskeisimpänä löydöksenä esitän haastattelemieni nuorten vastustavan heihin kohdistuvia normatiivisia odotuksia ja kielteisiä määritelmiä, kuten oletusta työttömän passiivisuudesta ja vastuuttomuudesta. Haastattelutilanteessa nuoret rakentavat ja neuvottelevat itselleen näistä määritelmistä ja leimaavista identiteeteistä poikkeavia identiteettejä. Nuorten toimijuus näyttäytyy haastattelutilanteessa aktiivisena, jolloin tutkimukseni kyseenalaistaa nuorten syrjäytymisestä käytyyn keskusteluun liitetyn aktivoinnin ajatuksen ja siihen kytkeytyvän passiivisuuden oletuksen. Tutkimukseni tukee aiempien tutkimusten näkemystä syrjäytymiskeskustelun ja syrjäytymisen käsitteen ongelmallisuudesta ja leimaavuudesta. Keskeiseksi jatkotutkimushaasteeksi esitän nuorten toimijuuden sekä identiteettineuvottelujen tarkastelun esimerkiksi nuorten ja viranomaisten välisissä kohtaamisissa. Jatkotutkimuksessa voitaisiin näin tarkastella, tunnistetaanko ja tunnustetaanko nuorten kykyä ja resursseja rakentaa ja neuvotella omanlaistaan identiteettiä ja arvostetaanko ja tuetaanko heidän toimijuuttaan myös silloin kun se ei vastaa yhteiskunnan ihanteita tai normeja.
-
(2021)Yhteiskunnassa näkemykset ikääntyneistä ja ikääntymisestä vaihtelevat ajasta riippuen. Viime aikana ikääntyneisiin liittyvä julkisuuskuva on liittynyt huoltosuhteeseen, hoitajapulaan ja ikääntyneiden heikkoon toimintakykyyn. Tämän näkemyksen rinnalle on tullut vahvasti ajatus aktiivisesta ja onnistuneesta ikääntymisestä, jolla ikääntymiseen liittyviä negatiivisia stereotypioita on pyritty yhteiskunnassamme heikentämään. Lähestymme ikääntymistä mistä tulokulmasta tahansa, vaikuttaa se siihen kuinka ikääntyneet itse itsensä näkevät. Ikääntymisen julkisuuskuvaa on käsitelty aikaisemmissa tutkimuksessa, mutta lähtökohtana ovat olleet pääsääntöisesti mediatekstit. Tämän tutkimuksen tarkoituksena onkin selvittää millainen kuva ikääntyneistä luodaan visuaalisten kuvien kautta. Tutkimuskysymykseni on: Millainen kuva ikääntyneistä muodostuu Instagram-kuvien perusteella. Aineisto koostui 316 Instagram-kuvasta, jotka kerättiin Instagram-tileiltä. Jokaisessa aineistoon valitussa kuvassa esiintyi tulkintani mukaan ikääntynyt henkilö. Aineisto analysoitiin Erving Goffmanin luoman kehysanalyysin avulla, jossa on hyödynnetty Eeva Luhtakallion sovellusta visuaalisesta kehysanalyysistä. Löysin kahdeksan erilaista kehystä, jotka kuvaavat ikääntyneistä esitettyjä kuvia; aktiivisuuden, oppimisen, hoivan, menestyksen, merkityksellisyyden, tunteiden, yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden kehykset. Ikääntyneistä voi siis kuvien avulla luoda heterogeenisen kuvan. Tärkeä tutkimuksen huomio oli, että näille kaikille kehyksille yhtenäinen piirre oli se, että ne kuvaavat ”onnistunutta ikääntymistä” monipuolisesti. Sen sijaan toimintakyvyltään hauraampia ikääntyneitä ei aineiston kuvissa näkynyt. Tässä tutkielmassa aktiivisuuden ja oppimisen kehykset olivat eniten edustettuina. Puolestaan menestyksen ja hoivan kehykseen sisältyviä kuvia löytyi aineistosta vähiten. Ikääntyneistä muodostuva kuva kaipaa edelleen ikääntyneiden kuvaston monipuolistumista. Vaikka tuloksista on selvästi nähtävissä se, että ikääntymistä voi lähestyä monesta eri näkökulmasta, on esimerkiksi vähemmistöt ja vanhimmat vanhat kuvissa harvoin edustettuina. Koenkin, että sosiaaliseen mediaan kaivataan ikääntyneiden kohdalla entistä enemmän sosiaalityön ja ikääntyneiden omaa näkökulmaa, joka voi tarjota tätä hetkeä rikkaamman ja todentuntuisemman lähestymistavan ikääntymiseen. Toisaalta on tärkeä vaalia voimavaralähtöistä kuvaa ikääntyneistä, joka voi edesauttaa yhteiskunnan suhtautumista ikääntyneisiin. On kuitenkin muistettava, että onnistunut ikääntyminen merkitsee yksilötasolla paljon enemmän kuin mitä tämän hetken visuaaliset kuvat antavat olettaa.
-
(2020)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaista kuvaa ikääntyneistä ja heidän toimijuudestaan tuotetaan sanomalehtiartikkeleissa. Aihetta on mielenkiintoista ja tärkeää tutkia aikana, jolloin Suomen väestö ikääntyy nopeasti, ja tämän ikääntymisen oletetaan jatkuvan useiden vuosikymmenten ajan. Näin ollen ei ole yhdentekevää, miten ikääntyneiden suurta, monella tavalla heterogeenistä ryhmää kuvataan suuren yleisön tavoittamassa mediassa. Perinteisesti ikääntymistä elämänvaiheena ja ikääntyneitä ihmisryhmänä on lähestytty niin akateemisessa ikääntymisen tutkimuksessa kuin julkisessa keskustelussakin kahden ääripään kautta. Yhtäältä ikääntyneitä on kuvattu avuttomina, raihnaisina ja muiden huolenpidosta riippuvaisina, toisaalta taas aktiivisina ja toimeliaina senioreina. Sama kaksijakoisuus on leimannut suhtautumista ikäihmisten toimijuuteen: itsenäiset ja toimintakykyiset ikääntyneet usein mielletään täysivaltaisiksi toimijoiksi, kun taas vuodelevossa olevien vanhusten toimijuutta ei aina tunnusteta. Kummankinlaiset kuvaukset ikäihmisistä ja näiden toimijuudesta ovat kuitenkin eittämättä osa sosiaalista todellisuutta. Tutkimuksen aineistona käytettiin 96:tta, Helsingin Sanomissa vuosina 2017–2019 ilmestynyttä sanomalehtiartikkelia, jotka käsittelivät ikääntymistä tai ikääntyneitä ihmisiä. Aineistoa analysoitiin diskurssianalyysia menetelmänä käyttäen. Diskurssianalyysi pohjautuu sosiaaliseen konstruktionismiin, jonka mukaan kielenkäyttö ei kuvaa, vaan luo sosiaalista todellisuutta. Analyysin tuloksena syntyi kuusi ikääntyneitä kuvaavaa diskurssia sekä kuusi ikääntyneiden toimijuutta ilmentävää diskurssia. Muodostetuista ikääntyneitä kuvaavista diskursseista kävi ilmi, että ikääntyneitä kuvattiin nyky-sanomalehdessä melko monipuolisesti. Yhtäältä esiintyi paljon puhetapoja, joissa ikääntyneistä rakennetaan riippuvaisia, avuttomia ja uhreja, mutta toisaalta myös puhetapoja, joissa ikäihmiset olivat aktiivisia, meneviä ja kunnioitusta herättäviä. Myös ikääntyneiden toimijuudesta rakentui moninainen kuva. Ikääntyneitä kuvattiin niin itsenäisinä toimijoina kuin tavoilla, jotka häivyttivät toimijuuden kokonaan. Näiden ohella esiintyi myös puhetapoja, joissa toimijuus sai erilaisia asteita; vaikkei ikääntynyt kyennyt itsenäiseen toimijuuteen, saattoi hän silti toteuttaa toimijuuttaan sopeutumalla, soveltamalla ja apua toisilta ihmisiltä pyytämällä. Tutkimuksessa saadut tulokset olivat osin linjassa aiempaan tutkimukseen, jossa ikääntyneet jaotellaan hyvä- ja huonokuntoisiin, ja jossa toimijuus on vain hyväkuntoisten ominaisuus. Toisaalta tutkimuksessa muodostetut diskurssit myös haastoivat tätä kaksijakoisuutta. Ikääntyneitä kuvattiin monin eri tavoin, ja heidän toimijuutensa ilmeni eri muodoissa.
-
(2020)Ikääntyvien taloudelliset asiat ja heidän oma kykynsä huolehtia taloudellisista asioista on yksi sosiaaliitomen merkittävistä työllistäjistä. Eläketulojen pienuus tuottaa vaikeuksia suoriutua arjesta ja se luo osaltaa suurta henkistä painetta ikääntyvän arkeen, se voi lisätä velkaantumista ja jopa asunnottomuutta. Sosiaalityössä kohdataan ikääntyviä, jotka syystä tai toisesta ajautuvat jatkuvaan täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen piiriin. Kelan perustoimeentulotuki ei riitä kattamaan arkipäivän kustanuksia oman eläkkeen lisänä. Edunvalvonnan yhtenä tehtävänä on olla turvaamassa ja selkeytämässä ikääntyneen taloudellista tilannetta ja osaltaan olla suojaamassa häntä siitä, ettei taloudellinen tilanne pahene entisestään. Sosiaalityö on usein järestämässä edunvalvontaa ikääntyville ihmisille. Tutkimukseni tarkoitus on löytää vastauksia siihen, miten yleinen edunvalvonta vaikuttaa ikääntyvän arkeen, itsemääräämisoikeuteen sekä miten hän kokee yleisen edunvalvonnan toimivan omalla kohdallaan. Tutkimus toteutetaan haastatteluiden kautta, josta kerätty aineisto käsitellään ja siitä pyritään löytämään vastauksia tutkimuskysymyksiin. Tärkeää on saada yleisen edunvalvonnan piirissä olevan ikääntyvän henkilön oma ääni kuuluviin, mitä hän ajattelee ja miten hän kertoo oman näkemyksensä yleisestä edunvalvonnasta. Tulososiossa käydään lävitse Kuinka päämieht kokevat yleisen edunvalvonnan ja onko siitä ollut heille apua arjen pyörittämisessä, sekä, miten edunvalvonta on vaikuttanut heidän arkeensa. Pääsääntöisesti tuloksista voidaan päätellä, että edunvalvovonnalle on tarvetta, koska oma kyky huolehtia omista asioistaan on heikentynyt. Myös yhteydenpito edunvalvojaan nousi esille tutkimusaineistosta selkeästi. Yhteydenpidon vaikeutta tai hankaluutta pidettiin merkityksellisenä, tiedon kulun vaikeus ja yhteydenpidon vaikeus oli yhteinen tekijä haatateltavilla. Pienet käyttövarat myös herättivät keskustelua, joka tuotti vastauksia myös siihen miten arki päämiehillä sujuu. Arjessa elämistä pidettiin rutiininomaisena ja se, että eläkkeelle jääminen toi mukanaan sosiaalista eristäytymistä ja ongelmia sosiaalisten suhteiden rakentamiseen. Edunvalvonta kuitenkin nähtiin taloudellisten asioiden järjestäjänä myönteisesti, vaikkakin negatiivisuutta ilmeni juuri käyttövarojen pienuudessa. Kuitenkin yleiselle edunvalvonnalle oltiin myötämielisiä, sillä haastateltavien mielestä se on auttanut ja tukenut heitä selviytymään arjestaan. Tutkielma tuotti tietoa siitä, miten yleisessä edunvalvonnassa olevat kokevat sen vaikuttavan heidän omaan elämäänsä.
-
(2021)Maisterintutkielmani käsittelee ilmastoahdistusta. Tutkin sitä, miten eri ilmastoahdistuksen sisältämät tunteet ja käyttäytymistavat, ilmastohuolen takana olevat motivaatiot ja ilmastoahdistuksen kanssa selviytymisessä käytetyt selviytymisstrategiat ilmenevät ja kuinka paljon niitä esiintyy. Lisäksi tutkin, onko näillä asioilla yhteyttä sukupuoleen ja ikään. Tutkin vielä, ovatko huolen motivaatiot ja selviytymisstrategiat yhteydessä toisiinsa. Käytän teoreettisena taustana sosiokognitiivista teoriaa ympäristöhuolesta (socio-cognitive theory for environmental concern) ja transaktionaalista selviytymismallia (transactional model of coping). Ilmastoahdistuksen määrittelemisessä olen hyödyntänyt tutkimustietoa liittyen sen eri ulottuvuuksiin. Tutkielmani siis nojaa vahvasti aiempaan tutkimukseen ja teoriaan, mutta olen avoin myös uusille aineistosta esiin nouseville ilmiöille. Aineistoni on Ympäristöahdistuksen mieli -hankkeen keväällä 2019 tekemä kysely, jossa kysytään ympäristöahdistukseen liittyviä kysymyksiä. Kysely on suunnattu erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille. Kyselyyn on vastannut yhteensä 538 henkilöä. Teen tutkielmani ns. mixed methods research -lähestymistavan mukaisesti, eli käytän sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä. Käyttämäni analyysimenetelmät ovat sisällönanalyysi, kvantifiointi, faktorianalyysi, varianssianalyysi ja korrespondenssianalyysi. Tutkielmani tulokset osoittavat, että ilmastoahdistuneet ihmiset voivat kokea surua, pelkoa, syyllisyyttä, häpeää, epävarmuutta, huolta, toivoa, toivottomuutta, turhautuneisuutta, avuttomuutta/voimattomuutta, vihaa/ärtymystä ja ristiriitaisuutta. Myös toisten syyttely/asian ulkoistaminen ja ympäristöystävällinen käyttäytyminen ovat ilmastoahdistukseen kuuluvia ilmiöitä. Ilmastoahdistusta koetaan eri syistä, joita ovat egoistien huoli, altruistinen huoli ja biosfäärinen huoli. Ilmastoahdistuksen kanssa selviytymisessä käytetään erilaisia strategioita, joita ovat ongelmakeskittynyt strategia, merkityskeskittynyt strategia ja tunnekeskittynyt strategia. Ongelmakeskittyneen strategian mukainen toiminta on yleistä, sillä sitä esiintyy noin 46 prosentilla vastaajista. Häpeää ja egoistista huolta esiintyy kaikkein vähiten, ei juuri ollenkaan. Biosfäärinen huoli näkyy esimerkiksi huolena eläimistä tai ympäristöstä koko maapallon tulevaisuuden kannalta. Altruistinen huoli näkyy esimerkiksi huolena omien lapsien tulevaisuudesta. Egoistinen huoli näkyy huolena vain omasta tulevaisuudesta. Ongelmakeskittynyt strategia näkyy paljolti ympäristöystävällisenä käyttäytymisenä. Tunnekeskittynyt strategia näkyy esimerkiksi ilmastonmuutoksen vakavuuden vähättelynä. Merkityskeskittynyt strategia näkyy esimerkiksi tutkimustiedon arvostamisena. Tutkielmani osoittaa tukea asettamalleni hypoteesille 1: ”Nuoret ja naiset ilmaisevat enemmän ilmastoahdistukseen liittyviä tunteita kuin muut”. Naiset käyttäytyvät enemmän ongelma- ja merkityskeskittyneiden strategioiden mukaisesti kuin miehet. Tutkielmani mukaan huolen motivaatiot ja selviytymisstrategiat eivät ole merkittävästi yhteydessä toisiinsa. Tutkielmani ei osoita tukea hypoteesille 2: ”Biosfäärinen ja altruistinen huoli ennustavat ongelmakeskittynyttä ja merkityskeskittynyttä strategiaa”. Hypoteesi 3: ”Biosfäärinen huoli ennustaa huolen motivaatioista kaikkein todennäköisimmin ongelmakeskittynyttä ja merkityskeskittynyttä strategiaa”, saa lievää tukea. Tutkielmani osoittaa vahvaa tukea hypoteesille 4: ”Egoistinen huoli ei ennusta ainakaan ongelmakeskittynyttä, tai merkityskeskittynyttä strategiaa”.
-
(2021)Tässä kriminologian maisterintutkielmassa tutkin incel-yhteisön kriminologisia narratiiveja incels.co -keskustelupalstalla. Tarkastelen incel-yhteisöön liitettyjä surmaajia käsitteleviä narratiiveja ja analysoin, miten niissä ilmenee rikosmyönteisiä asenteita. Aiheen tutkiminen on sekä kriminologisesti että yhteiskuntapoliittisesti merkittävää. Incelit eli vastentahtoisessa selibaatissa elävät muodostavat etenkin verkossa yhteisön, jossa kannatetaan äärimmäisen misogynistisiä näkemyksiä ja koetaan, että yhteiskunnassa hierarkia määräytyy sukupuolen ja viehättävyyden perusteella näin suosien naisia ja syrjien miehiä, jotka eivät ole viehättäviä. Liikkeen nimissä tehtyjä väkivallantekoja on luonnehdittu poliittisesti motivoituneeksi väkivallaksi. (Baele, Brace & Coan, 2019). Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii oppimisteoria. Eriyttävän oppisaltistumisen teorian mukaan rikosalttius on oppimisen tulosta ja rikoskäyttäytyminen opitaan kommunikoimalla muiden kanssa (Sutherland & Cressey, 1978). Yleisessä oppimisteoriassa rikosmyönteiset asenteet voidaan jakaa moraalitunteisiin liittyviin asenteisiin, rikollisiin samaistumiseen, kontrollin vastaisiin asenteisiin ja neutralisaatioihin (Andrews & Bonta, 2010). Tutkimusmenetelmänäni olen hyödyntänyt narratiivista kriminologiaa. Narratiivinen kriminologia on kiinnostunut siitä, miten tarinat eli narratiivit inspiroivat, yllyttävät tai ylläpitävät vahingolliseen toimintaan osallistumista tai estävät tästä toiminnasta irtautumista (Presser & Sandberg, 2015). Tutkielman aineisto on kerätty loka-marraskuussa 2019 sittemmin suljetulta incels.co -nimiseltä keskustelupalstasivustolta. Analysoitavia kommentteja on yhteensä 386 yhteensä seitsemästä eri surmaajia käsittelevästä keskustelusta. Analyysi osoittaa, että ihailunarratiiveissa esiintyy surmaajien näkemistä pyhimyksenä, sankarina sekä sisällöntuottajana. Kostonarratiiveja kohdistetaan naisia sekä yleisesti yhteiskuntaa kohtaan. Samaistumisnarratiiveissa keskustelijat samaistuvat surmaajan henkilöprofiiliin ja osoittavat heitä kohtaan empatiaa. Toisaalta heillä on myös samaistumiseen liittyviä torjuvia asenteita. Samaistumisnarratiiveja löytyy aineistosta eniten. Analyysin perusteella pyhimys-, sankari-, sekä kostonarratiivit ovat kriminologisesta näkökulmasta kaikista vahingollisimpia. Analyysin perusteella ei voida kuitenkaan päätellä, että yhteisön kriminologiset narratiivit opettaisivat tai edistäisivät rikosmyönteistä käyttäytymistä. Toisaalta analyysi vakuuttaa, että yhteisön kannattama misogynistinen maailmankuva on vahingollinen, ja se voi johtaa rikolliseen käyttäytymiseen. Kriminologisten narratiivien performatiivisuus on potentiaalisesti vaarallista, koska yhteisön ideologia ei vain jäsennä maailmaa vaan myös muovaa sen jäsenten todellisuutta. Todellisuuden muovaaminen eli uusien ideologioiden omaksuminen opitaan verkossa.
-
(2019)Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Statsvetenskapliga fakulteten Laitos – Institution – Department Institutionen för socialvetenskaper Tekijä – Författare – Author Mona-Lisa Sandelin Työn nimi – Arbetets titel – Title ”Inte är det här med självbestämmande lätt”- En studie av professionellas syn på självbestämmanderätt i boendefrågor för personer med utvecklingsstörning Oppiaine – Läroämne – Subject Socialt arbete Työn laji – Arbetets art – Level Magisteravhandling Aika – Datum – Month and year November 2019 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 74 +9 Tiivistelmä – Referat – Abstract Självbestämmande i boendefrågor för personer med utvecklingsstörning är ett aktuellt ämne i och med FN konventionen om rättigheter för personer med funktionsnedsättning som ratificerats i Finland 2016. I artikel 19 står att personer med funktionsnedsättning har samma rättigheter som alla andra människor att välja var man vill bo och med vem man vill bo. Enligt RP 159/2018 finns det uppskattningsvis 40 000 personer med utvecklingsstörning i Finland, varav det är ungefär 7500 vuxna personer med utvecklingsstörning som bor i föräldrahemmet. Syftet med avhandlingen är att synliggöra och lyfta fram självbestämmanderätten i boendefrågor för personer med utvecklingsstörning som ännu bor i föräldrahemmet. Med tanke på att Finland ratificerat FN konventionen är det viktigt att undersöka hur professionella inom området upplever att självbestämmanderätten i boendefrågor för personer med utvecklingsstörning förverkligas, eftersom det finns ett stort antal personer med utvecklingsstörning som ännu bor i föräldrahemmet. Avhandlingens forskningsfrågor är: Hur arbetar professionella med att stöda självbestämmanderätten och öka egenmakten i boendefrågor för personer med utvecklingsstörning? Hur upplever professionella att självbestämmanderätten i boendefrågor förverkligas för personer med utvecklingsstörning i nuläget? Avhandlingen har en kvalitativ ansats och det empiriska materialet består av intervjuer med sex professionella inom området som kommer i kontakt med personer med utvecklingsstörning som ännu bor i föräldrahemmet. Materialet har analyserats med hjälp av kvalitativ innehållsanalys. Resultatet av undersökningen visar på att professionella har en främjande roll i förverkligandet av självbestämmanderätten i boendefrågor genom att ge information, ge stöd i valen och använda alternativ kommunikation för att personen med utvecklingsstörning ska kunna göra valen. Valet är en del av självbestämmandet. Hindrande faktorer för självbestämmandet var omgivningens syn på personen med utvecklingsstörning, fördomar och negativa attityder, bemötande och förhållningssätt genom olika maktförhållanden och strukturella och organisatoriska hinder. Självbestämmandet utmanar omsorgsramarna, vilket visar sig som etiska dilemman, som kan inverka hindrande på självbestämmanderätten i boendefrågor. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Självbestämmande, autonomi, individuellt boende, personer med utvecklingsstörning
-
(2021)The one-child policy of the People’s Republic of China created an entire generation of Chinese only-children, who have migrated abroad more often than any previous generation. However, despite the increased emigration, alongside the aging population, the Chinese elderly care system relies on the inputs of children. Therefore, there is a fundamental conflict between the filial intergenerational caregiving responsibilities and international migration processes, although some caregiving forms may be exchanged from a distance. This master’s thesis investigates how the Chinese first-generation only-child migrants who live in Finland experience caring for their parents in China. The research questions are: How do Chinese one-child transnational families practice transnational caregiving? What are the expectations and possibilities concerning caregiving? What are the elderly care arrangements like for the parents? The theoretical framework of this study consists of three dimensions of transnational caregiving: care circulation approach, transnational caregiving types, and the capacity, obligation, and negotiated commitment as factors that explain the practices of transnational caregiving. The research data consists of nine semi-structured interviews of Chinese migrants of the only-child generation. The analysis method is qualitative theory-guided content analysis. The results suggest that Chinese migrants and their parents practice transnational caregiving by exchanging emotional support. The migrants experience that their possibilities to provide care to their parents are limited. However, providing care is a cultural obligation. The future elderly care arrangements of the parents are unclear, which makes the situation stressful for the migrants. The situation is also frustrating as ideal options for arranging elderly care are lacking. If the migrants return to China to provide elderly care to their parents, they are forced to make sacrifices with their work and family. However, if they do not return to China, the alternative options of relying on institutional elderly care or hiring a maid or a nurse are not ideal either. Although the migrants value filial traditions, they desperately demand societal and policy changes that would allow them to plan the future elderly care of their parents. Based on the results, there is a demand for establishing more quality institutional elderly care services in China. There is also a need for the Finnish migration policy to allow family-based old-age migration, as some other countries do. Overall, in the current situation, the national policymaking in Finland and in China does not recognize the needs of transnational families and transnational caregivers.
-
(2021)Trust and empowerment are popular management practices, with many big organizations having adopted initiatives involving the two concepts. Despite the popularity of these initiatives, most of them fail. To be able to design effective behavior change interventions we need to know what made the interventions successful or unsuccessful by evaluating them. Traditionally, effectiveness was evaluated but recently knowing why an intervention worked is perceived as essential. By understanding how participants of trust and empowerment initiatives perceive their acceptability, insights can be gained into why the intervention worked as it did. Intervention acceptability refers to how the intervention providers or receivers think or feel about an intervention. This study aims to examine the retrospective intervention acceptability, of an organizational pilot intervention focusing on trust and empowerment, from the perspective of the intervention recipients. To examine how the intervention participants perceive the acceptability of the intervention, the acceptability domains of the Theoretical Framework of Acceptability (TFA) will be used. As the TFA was developed for assessing the acceptability of healthcare interventions, the fit of the framework for assessing the acceptability of an organizational intervention will be evaluated. The study adopts a qualitative research methodology using theory-driven content analysis with a relativist perspective. The data was collected using online semi-structured focus group interviews. The sample included 12 team- or project leaders from different parts of the world. The results show that the intervention has high retrospective acceptability from the perspective of the intervention recipients. The participants mainly used the existing TFA domains in their construction of acceptability, with the addition of including appropriateness as a central domain. It, therefore, seems that the TFA works well for understanding how the participants of a trust and empowerment intervention conducted in an organizational setting, perceive its acceptability. It seems that the intervention is designed to suit the target group well, which increases the likelihood for a successful full-scale intervention when and if the organization decides to roll out the training on a larger scale. This study also provides insights into the applicability of using the TFA in a new context.
-
(2020)Suomessa työttömyyttä pyritään poistamaan laaja-alaisella yhteiskuntapolitiikalla ja erilaisin työttömille suunnatuin palveluin. Maisteritutkielmassa tutkittiin, miten kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvat kategorisoivat itsensä osana palvelua. Tutkimuskysymyksenä oli, millaisia kuntouttavaan työtoimintaan liittyviä itsekategorisointeja työttömät tuovat esiin ryhmähaastatteluissa. Tutkimuksen teoreettis-metodologisena lähestymistapana käytettiin etnometodologista kategoria-analyysia. Kategorisoinnilla tarkoitetaan vuorovaikutuksessa ja institutionaalisissa käytännöissä tapahtuvaa ihmisten ja asioiden luokittelua. Ihmiset luokittelevat myös itseänsä, jolloin puhutaan itsekategorisoinnista. Tutkimuksen aineistona käytettiin kolmea ryhmähaastattelua, joihin osallistui yhteensä 16 kuntouttavan työtoiminnan asiakasta. Aineisto on osa-aineisto Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon (FSD) tallennetusta Työttömät ja osallisuus 2016–2017 -haastatteluaineistosta, jossa on haastateltu Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Sosiaalisen osallisuuden edistämisen kehittämishankkeen (Sokra) koordinoimiin ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamiin Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta -hankkeisiin osallistuneita henkilöitä. Analyysissa ryhmähaastatteluista löydettiin seitsemän kategoriaa: aktiivinen toimija, osallinen yhteisössä ja sosiaalisessa toiminnassa, väärässä paikassa olija, oman paikan ja suunnan etsijä, omissa tavoitteissa edistyjä, voimistunut sekä uusia puolia itsestä löytävä. Kategoriat tuovat esiin, miten monenlaisia merkityksiä kuntouttavalla työtoiminnalla voi olla palvelussa asiakkaina oleville. Tuloksista voi olla hyötyä esimerkiksi työttömille suunnattuja palveluja kehitettäessä.
-
(2021)Jäämeren rata -hanke on suunnitteilla oleva rautatiehanke, jonka tarkoituksena on rakentaa junarata Suomen Rovaniemeltä Norjan Kirkkoniemeen. Hanke on aiheuttanut merkittävän maankäyttökonfliktin Saamelaiskäräjien ja Suomen valtion välille, sillä rata kulkisi toteutuessaan Saamenmaan läpi. Tässä tutkielmassa analysoidaan ja vertaillaan konfliktin osapuolten rationaliteetteja maan käytön oikeutukselle. Tutkielman keskeinen teoreettinen näkökulma nojaa yhteismaan ongelmana tunnettuun tutkimuskenttään. Yhteismaan ongelman lisäksi tutkimus paikantuu kolonialismista, instituutioiden välisistä valta-suhteista sekä valtion ja alkuperäiskansojen välisistä kiistoista nousevaan tutkimuskirjallisuuteen. Tutkielma on tapaustutkimus, jonka empiirinen aineisto koostuu Jäämeren rata -hankkeen LVM47:00/2018 hankeaineistosta sekä Liikenne- ja viestintäministeriön ja Saamelaiskäräjien välisistä neuvotteluasiakirjoista. Aineisto analysoitiin kaksitasoisella sisällönanalyysilla, jossa tarkasteltiin valtion ja Saamelaiskäräjien hankkeen maankäytölle annettujen perustelun eroja, sekä niiden tilallisia ja ajallisia ulottuvuuksia. Lisäksi tarkasteltiin rationaliteettien suhdetta alueen sosio-kulttuuriseen kontekstin. Viimeiseksi analyysissa paneuduttiin siihen, miten valtion ja Saamelaiskäräjien välinen valta-suhde ilmenee hankeprosessissa. Tutkimuksen johtopäätöksenä havaitaan, että osapuolten esitetyt rationaliteetit hankkeen maankäytön oikeutuksesta eroavat toisistaan merkittävästi. Suomen valtion näkökulmasta ratahanke on aluekehityksen vauhdittaja, jota perustellaan tulevaisuuden taloudellisilla mahdollisuuksilla. Valtion suhtautuu saamelaisiin yhtenä sidosryhmänä muiden joukossa, ja nimittää aluetta mm. logistiseksi periferiaksi. Saamelaiskäräjät puolestaan argumentoi radan olevan lainvastainen ja valtion toimien olevan luonteeltaan kolonialistisia. Valtasuhteiden tarkastelu osoittaa myös, että saamelaisten todelliset vaikutusmahdollisuudet ovat hankkeessa olemattomat. Havainnot tukevat aikaisempia tutkimuskirjallisuudessa esiintyneitä löydöksiä alkuperäiskansojen ja asuttajavaltioiden välisten maankäyttökonfliktien epätasa-arvoisesta luonteesta.
Now showing items 21-40 of 173