Browsing by master's degree program "Utbildningsprogrammet i medicin"

Tiivistelmä – Referat – Abstract Organisaation oikeudenmukaisuutta käytetään kuvaamaan sitä, kuinka tasapuolisina organisaation jäsenet kokevat organisaation toimintaa säätelevät säännöt ja normit. Tämä oikeudenmukaisuus jaetaan yleensä kolmeen komponenttiin: 1) vuorovaikutteiseen, 2) menetelmälliseen ja 3) jakavaan oikeudenmukaisuuteen, joita on mahdollisuus seurata toisistaan erillisinä käyttämällä tähän tarkoitukseen soveltuvia kysymyksiä. Tässä työssä tarkastelun kohteeksi otettiin vuorovaikutteinen oikeudenmukaisuus, koska tutkimukset ovat osoittaneet, että nimenomaan tällä komponentilla on vahvin assosiaatio esimerkiksi työntekijöiden terveyteen. Helsinki Health Study-aineistosta kerättiin v. 2000-2002 peruskyselyn lisäksi tiedot vuosien 2007 ja 2012 seurantakyselyistä ja näistä muodostettiin pitkittäinen tietoaineisto yhdistämällä kyselytutkimuksen tiedot työnantajan rekisteristä saatuihin työaika- ja sairauspoissaolotietoihin. Koska aineistossa toistui saman henkilön kolmen eri aikapisteen tiedot, oli tutkimuksessa mahdollista vertailla vuorovaikutteisen oikeudenmukaisuuden kokemuksen muutoksien ja sairauspoissaolojen muutoksien välistä yhteyttä. Jokaisen tutkittavan kokemalle vuorovaikutteiselle oikeudenmukaisuudelle laskettiin pistemäärä perustutkimuksen ja seurantatutkimuksissa toistuvien neljän kysymyksen perusteella ja nämä arvot dikotomisoitiin käyttämällä alimman tertiilin saamaa pistemäärää katkaisupisteenä. Näin jokaiselle tutkittavalle saatiin kolmesta aikapisteestä tieto siitä, olivatko he kokeneet vuorovaikutteisen oikeudenmukaisuuden alhaiseksi. Työnantajan rekisteritietojen perusteella laskettiin jokaiselle tutkittavalle sairauspoissaolo-frekvenssi, joka saatiin jakamalla hänen lyhyiden sairauspoissaolojen lukumäärä työssäolopäivillä jokaisella tarkastelujaksolla. Samassa yhteydessä tunnistettiin aikaisemmin julkaistun kirjallisuuden perusteella mahdolliset sekoittavat tekijät. Kerättyjen tietojen perusteella tehtiin kaksi päämallia, jotka molemmat hyödynsivät negatiivista binomijakaumaa kuvaamaan lyhyiden sairauspoissaolojen ja henkilöiden kokeman vuorovaikutteisen oikeudenmukaisuuden välistä yhteyttä. Toinen malleista lähestyi ongelmaa mallintaen yhteyttä yksilöiden välisten erojen (ns. Between-individual malli) ja toinen malli yksilöiden sisäisten erojen (ns. Within-individual malli) kautta. Kummastakin päämallista kehitettiin kolme tarkennettua mallia, jotka ottivat huomioon eri sekoittavien tekijöiden vaikutuksen. Malleista laskettiin sairauslomajaksojen ilmaantumistiheyksien suhteet (IRR) sekä niiden 95 % luottamusvälit. Yksilöiden sisäisen analyysin perusteella todettiin, että alhaiseksi koettu vuorovaikutteinen oikeudenmukaisuus oli yhteydessä lyhyiden sairauspoissaolojaksojen riskin kasvuun (IRR = 1,05 [1,01-1,09] ja tämä yhteys kesti tarkastelun myös useamman sekoittavan tekijän osalta. Yksilöiden välisten suhteiden analysointi paljasti sen, että vuorovaikutteisen oikeudenmukaisuuden heikkenemisellä oli vahvin yhteys lyhytaikaisten sairauspoissaolojen riskin kasvuun, kun sekoittavat tekijät huomioitiin [IRR = 1,17 [1,05-1,30]). Tutkimuksen tulokset antavat viitteitä siitä, että johtamiskäytäntöihin ja erityisesti esimiesten käytökseen ja työntekijöiden tasapuoliseen kohteluun panostaminen ja tätä kautta työntekijöiden kokeman oikeudenmukaisuuden tason säilyttäminen saattaa olla tehokas tapa vähentää lyhytaikaisia sairauspoissaoloja.

Tiivistelmä Tiedekunta: Helsingin yliopisto lääketieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Lääketieteen koulutusohjelma Opintosuunta: Lääketieteen lisensiaatti Tekijä: Suvi Tolonen Työn nimi: Ammattialtistus suunielun syövän riskitekijänä -kirjallisuuskatsaus Työn laji: Syventävä tutkielma Kuukausi ja vuosi: 12/2021 Sivumäärä: 22, liitteet 5 Avainsanat: oropharyngeal neoplasm, oropharynx, neoplasm, occupation, work Säilytyspaikka: E-thesis Muita tietoja: Tiivistelmä: Suunielun syöpä oli vuonna 2018 maailmanlaajuisesti 24. yleisin syöpätyyppi ja uusia suunielun syövän diagnooseja tehtiin yhteensä 92 887. Suunielun syövän tärkeimmät riskitekijät ovat nykytiedon mukaan tupakointi, runsas alkoholin käyttö sekä krooninen papilloomavirusinfektio suunielun alueella. Suunielun syövän ilmaantuvuus on lisääntynyt tasaisesti viimeisten vuosikymmenten aikana. Syytä tälle ei täysin tunneta, vaikkakin lisääntyneiden suunielun papilloomavirusinfektioiden ja niiden aiheuttamien suunielun syöpien on ajateltu selittävän osittain ilmaantuvuuden lisääntymistä. Tässä kirjallisuuskatsauksessa haluttiin selvittää ammatin ja työperäisten altisteiden vaikutusta suunielun syövän syntyyn. Kirjallisuuskatsausta varten etsittiin huhti-toukokuussa 2021 PubMed tietokannasta aihetta koskevat artikkelit. Yhteensä PubMed tietokannasta löydettiin 479 artikkelia, joista jäi karsimisen jälkeen jäljelle 18 ammatin ja suunielun syövän yhteyttä käsitelevää artikkelia. Kirjallisuuskatsauksen perusteella löytyi viitteitä siitä, että eräät ammatit, joissa altistutaan työuran aikana suurelle määrälle erilaisia kemikaaleja, viruksia, orgaanisia yhdisteitä tai erilaisia karsinogeenisiä yhdisteitä saattavat lisätä suunielun syövän syntymisen riskiä. Tällaisia riskiammatteja olivat artikkelien perusteella esimerkiksi asfaltti- ja asbestityöntekijän sekä automekaanikon ammatit. Joissain tapauksissa artikkelien tulokset ammatin ja suunielun syövän yhteydestä olivat ristiriitaisia. Esimerkiksi maataloudessa työskentelevien ja puupölylle altistuvien työntekijöiden kohdalla oli eriäviä näkemyksiä suunielun syöpään sairastumisen riskistä. Altistuminen radonille tai hitsauskaasuille työssä ei näyttänyt kirjallisuuskatsauksen perusteella lisäävän suunielun syövän synnyn riskiä. Suunielun syövän ja ammattialtistuksen välistä yhteyttä on tutkittu vielä melko vähän. Jatkossa tarvitaan lisää tutkimusta, jotta voidaan sanoa, onko tietyillä ammattiryhmillä kohonnut riski sairastua suunielun syöpään.

During another research project, we noticed a small possibly interleukin-4 producing unknown cell population. This thesis aims to search for possible, yet unknown sources of cytokine mentioned. At the beginning of the thesis, there will be a summary of known sources of interleukin-4 as well as production, structure, and effects of it. The most significant source is T helper cells which are found with great numbers all over the immunologically active tissues and blood. Interleukin-4 has major role in parasitic defence, allergic reactions, and asthma, and it affects also other immune responses. We got fresh organ donor samples from HUS transplant surgeons for this thesis. Samples were taken from ileum, mesenteric lymph nodes, and blood as a control. The cells were single cell isolated and chemically coloured for flow cytometric analysis. With the method, it is not possible to prove that cells mentioned have produced interleukin-4 but being interleukin-4-positive suggests that. We were able to measure the number of immune cells and their interleukin-4-positivity in human ileum, which is rare worldwide. The distribution of immune cells and their interleukin-4-positivity in ileum resembled lymph nodal distribution. Predictably, most of interleukin-4-positive cells were T cells, but there were also macrophages, B cells and plasma cells in notable numbers. B cells and plasma cells have not been described to produce interleukin-4 which is why this population is especially interesting. This population could explain the unknown cells of the other study. MeSH: Interleukin-4, T-lymphocytes, B-lymphocytes, Flow Cytometry

Aneurysmaattinen subaraknoidaalivuoto on hengenvaarallinen välitöntä sairaalahoitoa vaativa sairaus, joka johtuu puhjenneesta aivovaltimosta. Aneurysmaattisen vuodon oleellisimmat riskitekijät ovat tupakointi, kohonnut verenpaine ja sukualtistus. Aneurysmaattiseen SAV:n liittyy useita komplikaatioita: uusintavuoto, aivovaltimospasmi ja likvorkierron häiriö eli hydrokefalus. Hydrokefalus voi kehittyä akuutisti ja sitä voi pitää kroonisena, jos se kestää yli kaksi viikkoa. Hydrokefalusta voidaan akuutisti hoitaa väliaikaisella ulkoisella likvordreneerauksella, joita ovat ventrikulostooma ja lumbaalinen spinaalidreeni. Osalla potilaista hydrokefalus vaatii pysyvän likvordreneerauksen eli sunttihoidon, jos likvorkierron häiriö ei hoidosta huolimatta helpota. Helsingissä on perinteisesti luotettu tutkimustuloksiin, joissa SAV:n akuutissa vaiheessa väliaikaisten dreenien kautta likvoria poistamalla vähennetään pysyvän suntin tarvetta. Sunttihoidettujen SAV-potilaiden vointi ja elämänlaatu ovat huonompia kuin ilman sunttia pärjäävien, joten suntin välttämisellä voidaan vaikuttaa potilaan vointiin. Tromssassa on perinteisesti ajateltu varhaisen suntin asentamisen edesauttavan nopeampaa toipumisen ja kuntoutumisen alkamista, ja hoitojakson pituus ja kustannukset yliopistosairaalassa vähenevät. Pysyvän suntin tarvitsevien SAV-potilaiden tunnistaminen ja oikea-aikainen suntin asentaminen on haastavaa. Selkeää näyttöön perustuvaa hoitoprotokollaa ei ole olemassa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin retrospektiivisesti Helsingin ja Tromssan yhteensä 608 aSAV-potilaan aineistoa aikavälillä 1/2013–6/2018. Helsingin ja Tromssan toisistaan poikkeavat hoitokäytänteet SAV-potilaiden hydrokefalusten hoidossa loivat otollisen tutkimusasetelman sunttihoidon oikea-aikaisuuden ja aiempaan kokemukseen perustuvien käytäntöjen tarkastelun. Helsingissä pysyvä suntti asennettiin 500 potilaasta 130:lle (26 %), Tromssassa 108 potilaasta 50:lle (46 %). Kun Helsingin ja Tromssan potilaisiin käytettiin vastaavuuspistemääriin perustuvaa kaltaistusta (propensity score matching, PSM), voitiin osoittaa, ettei pysyvän suntin laitossa ollut kaupunkien välillä eroa. Primaari hoitojakso yliopistosairaalassa oli Helsingissä merkitsevästi pidempi ja sunttiin liittyviä korjausleikkauksia tehtiin Helsingissä enemmän. Väliaikaisen dreenin käyttö nosti riskiä pysyvän suntin laitolle yli kaksinkertaiseksi. Näyttöön perustuvien hoitoprotokollien luomista varten tarvitaan vielä prospektiivista randomisoitua tutkimusta vahvistamaan tekemämme löydökset.

Ankyloserande spondylit (AS) är en inflammatorisk ledsjukdom som hör till de reumatiska sjukdomarna. Sjukdomen drabbar främst ryggkotornas ligamentfästen men även i viss mån extremiteternas leder i form av synoviter. Sjukdomen behandlas i första hand med anti-inflammatoriska läkemedel och därefter vid behov med konventionella reumatiska läkemedel. Om dessa inte i tillräcklig mån lindrar patientens symptom kan sjukdomen behandlas med biologiska läkemedel, bland annat med tumörnekrosfaktor-α-hämmare (TNF-hämmare), med sekukinumab eller med IL-17-hämmare. TNF-hämmarna består av adalimumab, certolizumab pegol, etanercept, golimumab och infliximab. I denna studie jämförs TNF-hämmarnas och sekukinumabs läkemedelsöverlevnad samt effektivitet. Effektiviteten mäts med hjälp av Ankylosing Spondylitis Disease Activity Score (ASDAS-CRP) samt Bath Ankylosing Spondylitis Disease Activity Index (BASDAI) mätare. Läkemedelsöverlevnaden för de olika läkemedlsen jämförs med hjälp av Kaplan Meier kurvor samt med hjälp av proportional hazard-analyser. TNF-hämmarna jämförs även sinsemellan. Studiens resultat visar att både TNF-hämmare och sekukinumab hade en läkemedelsöverlevnad på 89% efter sex månader av behandling med läkemedlen. Effektivitetsanalysens resultat visar även att de olika läkemedlen är sinsemellan mestadels ekvipotenta. Sekukinumab uppvisar dock i flertalet responskriterier ett något sämre resultat vilket tolkas bero på att preparatet används i ett senare skede vid val av biologiska behandlingsalternativ.

Aplastisen anemian autoimmuunimuodossa (IAA) elimistön oma immuunipuolustus tuhoaa verta muodostavia luuydinsoluja, mistä seuraa usean solulinjan kattava pansytopenia. Tämän sairauden tarkkaa patologista mekanismia ei tunneta, mutta aiemmat kliiniset ja kokeelliset tutkimukset osoittavat kyseessä olevan pääosin lymfosyyttien välittämä autoimmuunireaktio. Tässä tutkimuksessa löysimme uuden autovasta-aineen IAA-potilaiden plasmasta käyttäen laajaa proteiinimikrosirupaneelia. Suuressa kansainvälisessä IAA-potilasaineistossa tämän uuden autovasta-aineen prevalenssi oli 36 %, ja autovasta-ainepositiivisilla potilailla todettiin matalammat verihiutaleiden määrät diagnoosihetkellä. Autovasta-ainepositiiviset potilaat olivat myös selvästi vanhempia verrattuna negatiivisiin. Erityisesti tämä autovasta-aine oli yhteydessä luokan II HLA (human leukocyte antigen) alleeliin; 86 % autovasta-ainepositiivisista potilaista kantoi HLA-DRB1*15-alleelia, negatiivisista vain 31 %. Lisäksi tämän uuden autovasta-aineen suhteen positiivisilla potilailla todettiin useammin merkittäviä PNH-klooneja (paroxysmal nocturnal hemoglobinuria) verrattuna autovasta-ainenegatiivisiin. Single-cell RNA-sekvenointianalyysillä todettiin luuytimen soluista hematopoieettisten kantasolujen ilmentävän tämän autovasta-aineen kohdeproteiinia koodaavaa geeniä. IAA-potilailla tämän geenin ilmentyminen oli selvästi suurempaa verrattuna terveisiin kontrolleihin sekä myelodysplastista syndroomaa sairastaviin potilaisiin. Nämä löydökset viittaavat siihen, että tämä uusi autovasta-aine voisi osallistua IAA:n patologiseen mekanismiin Lisäksi sitä voitaisiin hyödyntää differentiaalidiagnostisena työkaluna aplastisen anemian erilaisten ilmentymien kliinisessä hoidossa.

Ihmisen immuunijärjestelmä on monimutkainen puolustusjärjestelmä, joka koostuu synnynnäisestä ja adaptiivisesta immuniteetista. Synnynnäinen immuniteetti tarjoaa nopean, epäspesifisen vasteen patogeeneille, adaptiivisen immuniteetin tarjotessa hitaamman ja spesifisemmän vasteen. Synnynnäiseen immuniteettiin kuuluvat fyysiset esteet, kuten iho ja limakalvot, epäspesifiset immuunisolut kuten neutrofiilit ja makrofagit, sekä komplementtijärjestelmä, sytokiinit ja akuutin faasin proteiinit. Adaptiiviseen immuniteettiin kuuluvat T- ja B-lymfosyytit, jotka kypsyvät primaarisissa lymfaattisissa elimissä, eli kateenkorvassa ja luuytimessä, ja aktivoituvat antigeenispesifisesti sekundaarisissa lymfaattisissa elimissä, kuten imusolmukkeissa, toiminnallisiksi T- ja B-soluiksi. Adaptiivisen immuniteetin toiminta perustuu T- ja B-solujen antigeenispesifisyyteen, vasta-aineiden klonaaliseen diversiteettiin ja immunologiseen muistiin. Jos B-solujen luokanvaihdossa on häiriöitä, ei B-solujen erilaistuminen eri immunoglobuliiniluokkia tuottaviksi plasmasoluiksi onnistu, ja siten immuunijärjestelmän toiminta jää vajavaiseksi. Tästä on seurauksena muun muassa primaariset immuunisäätelyhäiriöt, kuten yleinen vaihtelva immuunipuutostauti (CVID), joka ilmenee toistuvina infektioina ja toisaalta immuunijärjestelmän yliaktiivisuudella autoimmuniteetin kautta. Monilla CVID-potilailla on sekä autoimmuunimanifestaatioita autoimmuunisairauksien muodossa, sekä lisääntynyt taipumus sairastua erilaisiin infektioihin kuten ylähengitystieinfektioihin. Mekanismeja kaikkien vasta-aineiden luokanvaihtoon vaikuttavien immuunipuutostautien, kuten CVID:n, taustalla ei vielä täysin tunneta. Monien molekyylien, kuten AID:n, Bcl6:n ja Blimp-1:n tiedetään osallistuvan plasmasolujen muodostukseen johtavaan luokanvaihtoon itukeskuksissa. Tutkimuksemme koski APOBEC2-geeniä ja sen potentiaalista vaikutusta B-solujen erilaistumiseen ja edelleen CVID-taudin kulkuun.

Transcranial magnetic stimulation (TMS) is a valid treatment method for major depression disorder (MDD) which is moderately effective and has only little side-effects. The efficacy of TMS treatment varies between patients which is why in the last decade several studies have searched for reliable biomarkers that would predict the clinical outcome of TMS. Neuroimaging techniques, especially functional magnetic resonance imaging (fMRI) and electroencephalogram (EEG), have been used in identification of brain functioning related factors that would predict the TMS response. The patients recruited for the study were referred to Helsinki University Hospital (HUS) for TMS therapy of depression (n = 51). We collected movie-viewing fMRI-data of the patients, after which they received approximately 20 TMS treatment sessions during the following month. We calculated each subject’s inter-subject correlation (ISC), a type of measure for similarities in brain activation between subjects, in relation to the rest of the group, and correlated the ISC values with treatment outcomes. The analyses were focused on specific brain regions that are related to depression and emotion-regulation. Nearby the left anterior insula, one of the regions of which connectivity was used in targeting the TMS, we found a relation between ISC values and TMS outcomes (p < 0.03), which may reflect parts of the neural circuits involved in TMS induced depression symptom improvement. However, the result cannot be considered to be statistically significant. The main reason for the lack of more definitive results was too small statistical power of the study. Taking into account other covariates affecting the TMS outcome could also improve the used statistical model. We plan to redo the analyses of the thesis later with greater sample size. If we found associations between the ISC values and treatment outcomes, they could be potential biomarkers and help in creating more effective individualized treatment options for patients with major depression disorder in the future.

Sienet ovat harvinaisia nenän sivuontelotulehdusten aiheuttajia. Useimmiten sienisinuiitin aiheuttajana on Aspergillus-suvun sienilaji. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää aspergillus-sienisinuiittiin sairastuneiden potilaiden taustoja ja mahdollisia sienisinuiiteille altistavia tekijöitä. Tämän lisäksi tutkitaan, onko eri riskiryhmien välillä eroja taudista parantumisessa. Tutkimusta varten on kerätty vuosilta 2007–2018 kaikki HUS:n Helsingin Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikassa hoidetut potilaat, joilta otetuissa nenän sivuonteloiden sieniviljelynäytteissä on kasvanut Aspergillus-suvun sienilaji. Aineisto koostuu 86 potilaasta, joilta kerättiin tiedot aiemmista sairauksista, lääkityksestä, nenän alueen leikkauksista ja tupakoinnista. Tiedot kerättiin HUS:n alueella käytössä olleista potilastietojärjestelmistä Uranuksesta ja Navitaksesta sekä Kanta-arkistosta. Suurimmalla osalla oli todettavissa vähintään yksi todennäköisesti sieni-infektiolle altistanut riskitekijä. Vain muutamalla ei tullut esiin selkeää altistavaa tekijää. Kolmella potilaalla todettiin invasiivinen tautimuoto. Aineistossa nousi esiin samoja altistavia tekijöitä sienisinuiiteille, kuin mitä muissakin vastaavissa tutkimuksissa on havaittu, merkittävimpänä hematologiset syövät sekä pitkäaikaiset tai voimakkaat immunosuppressiiviset lääkitykset. Uutena löydöksenä havaittiin astmaa sairastavilla taudin kehittyvän todennäköisemmin useamman sinuksen taudiksi. Usean sinuksen tautiin sairastuneet olivat myös selvästi nuorempia kuin yhden sinuksen tautia sairastavat.

Aim To evaluate the associations between alcohol consumption and body fat distribution in type 1 diabetes (T1D). Methods DXA assessed the body composition of 548 adults with T1D from the Finnish Diabetic Nephropathy Study. Visceral fat mass (VFM) ≥ 0.7% of body weight for women and ≥ 1.1% for men defined central obesity (CO), whereas body fat mass (BFM) ≥ 40.4% for women and ≥ 31.8% for men defined general obesity (GO). Alcohol consumption data were collected via questionnaires. One standard dose = 12g of pure alcohol. Participants were classified as abstainers, low-risk, moderate-risk and high-risk alcohol consumers. We used linear and logistic regression models for analyses. Results The higher the alcohol consumption the higher the VFM% (r2=0.23, β=0.083, p=0.04) in both sexes. BFM% presented a similar pattern in men (r2=0.12, β=0.160, p=0.01), but not in women. One weekly dose increase of alcohol consumption increases the odds of CO by 3% (OR 1.03, p=0.037), but not GO. The odds of CO (OR 7.3, p=0.003) and GO (OR 5.3, p=0.007) increase with high-risk, but not with low- and moderate-risk consumptions. Conclusions In adults with T1D, alcohol consumption is linearly associated with VFM% regardless of sex, whereas the association with BFM% is sex-dependent. Keywords: type 1 diabetes, alcohol consumption, obesity, visceral fat.