Browsing by discipline "Fysik"

Nykyisin sädehoidon tarkka kohdistus varmistetaan erilaisia kuvantamistekniikoita käyttäen. Röntgensä- teilyn käyttöön perustuva kartiokeilatietokonetomografiakuvaus (KKTT) on yksi tavallisimmista kohdis- tusmenetelmistä. KKTT-laitteita käyttäen kohdistus voidaan tehdä kolmiulotteisesti, mutta tällöin myös säteilyannos on korkeampi kaksiulotteiseen röntgenkuvaukseen verrattuna. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (TYKS) sädehoidon kohdistuskuvaukset tehdään joko kolmi- ulotteisena KKTT-kuvauksena tai kaksiulotteisena kV-tasokuvauksena. Tämän tutkielman tavoitteena oli optimoida mahdollisimman matala-annoksiset, mutta tiettyyn tarkoitukseen riittävän hyvän kuvanlaadun omaavat KKTT-kuvausprotokollat pään, rintakehän ja lantion alueille. Annosmittaukset suoritettiin antropomorfisessa Alderson-fantomissa radiofotoluminesenssi- eli RPL- dosimetreilla. Absorboituneet annokset määritettiin kolmen eri anatomisen kohteen kuvausprotokollille niin, että nähtiin sähkömäärän, putkijännitteen ja keilanmuotosuodattimen vaikutus säteilyannokseen. Ku- vanlaadun arvioinnissa käytettiin kuvanlaadun tarkasteluun tarkoitettua Catphan 504 -fantomia. Catphan- fantomin avulla tutkittiin sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti kolmen eri anatomisen kohteen ku- vausprotokollien kontrastierotuskykyä, paikkaerotuskykyä ja tasaisuutta. Kuvanlaadun mittaustulokset esitettiin niin, että voitiin arvioida sähkömäärän, putkijännitteen ja keilanmuotosuodattimen vaikutus ku- vanlaadun eri tekijöihin. Lisäksi pohdittiin sekä rekonstruktioalgoritmin että vokselikoon vaikutusta ku- vanlaadun eri tekijöihin. Tutkielma osoitti, että monissa tapauksissa säteilyannosta voidaan pienentää alentamalla sähkömäärää (mAs-arvoja) pitäen kuvanlaatu silti riittävän hyvällä tasolla. Myös putkijännitteen (kV-arvon) kasvatta- misen todettiin olevan hyödyllistä vain isokokoisille potilaille. Lopputulokseksi saatiin, että pään alueella kuvaukset olisi syytä tehdä mahdollisimman alhaisilla kuvausparametreilla. Myös rintakehän alueella voi- daan käyttää alhaisia kuvausparametreja kohinaa vähentävän standard-algoritmin ja suuremman pikseli- koon johdosta. Lantion alueella mAs-arvoja täytyy kasvattaa paikkaerotuskykyä parantavan sharp-algo- ritmin ja pienemmän pikselikoon vuoksi. Suositellut kuvausparametrit pään alueella olisivat 100 kV ja 10 mA, rintakehän alueella 110/125 kV ja 20 mA ja lantion alueella 125 kV ja 53/80 mA.

Korkean lämpötilan suprajohtavuuden löytymisestä on kulunut melkein kolme vuosikymmentä, mutta sen syntymekanismia ei vieläkään ymmärretä. Suprajohtavuudessa oleellisessa asemassa ovat ns. Cooperin parit, elektroniparit, jotka toistensa hylkimisen sijaan sitoutuvat toisiinsa puoleensavetävän vuorovaikutuksen ansiosta. Matalan lämpötilan suprajohteissa kyseisen vuorovaikutuksen välittäjänä ovat kidehilan värähtelyt eli fononit, mutta korkean lämpötilan suprajohteissa välitysmekanismia ei ole vielä selvitetty. Aineen dielektrisyysfunktio \epsilon(q,Ω) kuvaa väliaineen reagointia sähkömagneettiseen kenttään. Elektronien välinen Coulombin vuorovaikutus tapahtuu virtuaalisten fotonien välityksellä, ja elektronien välissä oleva aine varjostaa tätä vuorovaikutusta. Jos jokin varjostusmekanismi aiheuttaa hylkivän vuorovaikutuksen muuttumisen puoleensavetäväksi, sen voisi havaita dielektrisyysfunktiossa. Korkean lämpötilan suprajohteissa Cooperin parien koko on hyvin pieni, atomien välisten etäisyyksien suuruusluokkaa. Mahdollinen lyhyen kantaman vuorovaikutus pitäisi siis näkyä suurilla aaltovektoreilla q. Käytännössä ainoa menetelmä, jolla tälle alueelle päästään, on suurenergisten röntgensäteiden epäelastiseen sirontaan perustuva spektroskopia (NRIXS). Tutkittu YBa_{2}Cu_{3}O_{7-δ} (''YBCO'') on tyypillinen korkean lämpötilan kupraattisuprajohde. Mittausten tavoitteena oli tarkastella dielektrisyysfunktion suunta- ja lämpötilariippuvuutta. Tuloksia verrattiin ajasta riippuvaan tiheysfunktionaaliteoriaan pohjautuviin laskuihin (TDDFT). Havaittiin, että NRIXS on lupaava menetelmä kupraattien tutkimukseen ja että TDDFT soveltuu mittausten mallintamiseen.

Euroopan Unionin direktiivi 97/43/Euratom ja Sosiaali- ja terveysministeriön asetus 423/2000 velvoittavat Säteilyturvakeskuksen antamaan diagnostiset vertailutasot yleisimmille röntgen- ja isotooppitutkimuksille. Lapsipotilas on radiologisissa tutkimuksissa erityisen huomion kohteena aikuisia korkeammasta säteilyriskistä johtuen. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää aikaisemmat tiedot lasten röntgentutkimusten säteilyannoksista, esittää menetelmä lapsipotilaan koon huomioon ottamiseksi vertailutasoja asetettaessa ja arvioida röntgentutkimuksista aiheutuvaa säteilyriskiä. Lasten rintakehätutkimusten säteilyannoksia mitattiin kahdesta sairaalasta annosaineiston täydentämiseksi ja mittausmenetelmien soveltuvuuden varmistamiseksi. Pinta-annos (ESD) määritettiin säteilyntuottomittausten avulla ja annoksen ja pinta-alan tulo (DAP) DAP-mittarin avulla. PCXMC-annoslaskentaohjelman avulla laskettiin rintakehätutkimuksista keskimäärin aiheutuvat efektiiviset annokset, joiden avulla arvioitiin säteilyriskiä ikäryhmittäin. Tutkimuksessa käytetty aineisto koostui yhteensä kahdeksasta sairaalasta kerätyistä annostiedoista. Rintakehän röntgentutkimuksia oli 700, virtsateiden toiminnan läpivalaisututkimuksia (MCU) 100 ja muita natiiviröntgen sekä läpivalaisututkimuksia 10 - 30. Rintakehätutkimusten säteilyannokset olivat pienempiä kuin useissa muissa julkaistuissa tutkimuksissa. Yhdestä rintakehätutkimuksesta aiheutuvaksi efektiiviseksi annokseksi arvioitiin ikäryhmittäin 8 - 34 μSv. Pienten lasten muita korkeampi säteilyriski kompensoitui muita ikäryhmiä alhaisemmista säteilyannoksista johtuen. Rintakehän tutkimusten säteilyannokset kasvoivat eksponentiaalisesti potilaan koon kasvaessa, korrelaatiokertoimet säteilyannoksiin sovitetuille käyrille olivat 0,86 - 0,99. Vastaava eksponentiaalinen kasvu oli havaittavissa myös muissa tutkimuksissa, mutta niissä aineisto oli puutteellinen. Epävarmuusarvion perusteella toiminnanharjoittajat voivat määrittää potilasannoksiaan 20 %:n epävarmuudella. Iso-Britannian säteilysuojeluviranomaisen (NRPB) esittämän menetelmän lasten vertailutasojen asettamiseksi todettiin aiheuttavan lisää epävarmuutta (12 - 40 %) ja menetelmä oli työläs soveltaa. Vertailutasot lasten röntgentutkimuksille tulisi asettaa lineaarisena käyränä puolilogaritmisella asteikolla potilaan paksuuden funktiona. Tällä hetkellä annostietoja ei ole riittävästi vertailutasojen asettamiseksi, lisäksi käytettävissä oleva aineisto on osittain vanhentunutta. Vertailutasojen asettamiseksi annostietoja tulisi kerätä yli 20 sairaalasta keskittyen yliopistollisiin sairaaloihin ja keskussairaaloihin, joissa lasten röntgentutkimuksia tehdään eniten.

Magneettikuvaus (MK) on laajalti käytetty radiologinen kuvantamismenetelmä, jonka etuihin lukeutuvat hyvä pehmytkudosten erotuskyky sekä monipuoliset kontrastimekanismit. Kuvanmuodostus on herkkä myös monille ympäristöstä, kuvauskohteesta sekä laitteistosta lähtöisin oleville häiriöille. Laadunvalvonnalla pyritään varmistamaan asetettujen suorituskykyvaatimusten toteutuminen sekä havaitsemaan muutoksia laitteiston toiminnassa. Laaduntarkkailun osana hyödynnetään usein vakioitujen testikappaleiden, eli fantomeiden, kuvaamista. Fantomin tunnetutuista rakenteista pyritään määrittämään erinäisiä valvontasuureita, joiden avulla laitteiston toimintakuntoa voidaan arvioida. American College of Radiology (ACR) on esittänyt akkreditointiohjelmansa osana kuvausohjeet standardisoidulle monikäyttöfantomilleen sekä manuaaliset analysointimenetelmät tuotetuille kuville. Analyysin automatisoimiseksi kirjoitettiin ohjelmisto, jolla saatuja tuloksia verrattiin manuaalisiin tuloksiin 12 MK-laitteen yhteensä 46 mittauskerran osalta. Tarkasteltuja suureita olivat geometrinen tarkkuus, leikesijainti, leikepaksuus, kuva-alan intensiteetin tasaisuus sekä haamuartefakta. Ohjelmistoon sisällytettiin työkalut myös signaali-kohinasuhteen, korkeakontrastisen resoluution toteutumisen sekä matalakontrastikohteiden erottumisen määrittämiseen ja vaihtoehtoiset haamuartefaktan sekä kuva-alan tasaisuuden laskutavat. Lisäksi kehitettiin uudet menetelmät signaali-kohinasuhteen sekä geometrisen tarkkuuden arvioimiseen. Vaihtoehtoisten ja uusien menettelytapojen tuloksia verrattiin vakiintuneisiin menetelmiin. Manuaalisten ja automatisoitujen analyysien välillä havaittiin vain vähän systemaattista poikkeamaa, minkä perusteella ohjelmallista toteutusta voidaan pitää onnistuneena. Geometrisen tarkkuuden sekä leikepaksuuden osalta analyysien eroissa ilmeni kuitenkin suhteellisen suurta hajontaa, joka lienee lähtöisin käsin tehtävän tarkastelun haasteellisuudesta sekä mittausten subjektiivisuudesta. Manuaalinen analyysi yliarvioi todennäköisesti myös kuva-alan intensiteetin tasaisuutta. Tasaisuus laskettiin ACR:n esittämän sekä vaihtoehtoisen tunnusluvun avulla ja tulosten välille määritettiin empiirinen riippuvuus. Saatua suhdetta voidaan hyödyntää kyseisen laitekannan laadunvalvonnan kehittämisessä. Haamuartefaktan osalta tarkasteltiin ACR:n ohjeistuksen mukaisten sekä vastaavien maksimaalisten haamuintensiteettien eroja. Haamuartefaktan voimakkuuden paikallisten vaihteluiden sekä tarkasteltujen mittausten perusteella voidaan ehdotettua asettelua pitää perusteltavana lisänä nykyiseen mittauskäytäntöön. Radon-muunnokseen perustuvan geometristen vääristymien kartoitusmenetelmän todettiin vertautuvan hyvin vastaaviin automatisoituihin halkaisijamittauksiin. Menetelmän etuihin lukeutuu yksinkertainen toteutettavuus, kattavuus sekä sen soveltuvuus sellaisenaan ympyräleikkeisestä fantomista saataviin kuviin. Yksittäiseen fantomikuvaan sekä pinnansovitusfunktioon perustuva uusi signaali-kohinasuhteen määritysmenetelmä vertautui kohtuullisesti perinteiseen erotuskuvamenetelmään, mutta vaatii kattavampia mittauksia sekä perusteellisemman matemaattisen tarkastelun käytettävyyden ja mielekkyyden varmistamiseksi. Laitetekniikan kehittyessä on oleellista uudelleenarvioida käytettyjä laadunvalvontamenetelmiä. Fantomikuvien analyysin automatisointi vähentää mittaajan työtaakkaa sekä auttaa määrättyjen käyttäjälähtöisten virheiden minimoimisessa. Kuvankäsittelytekniikoiden avulla on mahdollista saavuttaa manuaalisia tarkasteluja kattavampia, yhtenäisempiä sekä herkempiä tuloksia.

Mammografia on röntgentutkimus, jonka tarkoituksena on etsiä ihmisten rinnoista mahdollisia syöpäkasvaimia tai muita poikkeamia. Mammografiassa kuvanlaadun pitää olla erityisen korkea, jonka takia mammografiaa tehtäessä käytetään erityisesti mammografiatutkimuksia varten suunniteltuja mammografialaitteita. Mammografialaitteiden laadunvalvonta on tärkeässä asemassa laitteiden toimintakunnossa, kuvanlaadussa sekä potilaiden säteilyaltistuksessa tapahtuvien muutosten seuraamisessa. Mammografialaitteiden kuvanlaatua tutkitaan usein ottamalla kuva testikappaleesta eli fantomista, jossa on erilaisia kohteita, jotka pyrkivät vastaamaan oikeassa rintakudoksessa mahdollisesti olevia kuituja, kalkkeja sekä massoja. Tutkimalla kuvassa näkyvien kohteiden määriä saadaan tietoa kuvanlaadusta. Tämän työn tarkoituksena oli kehittää ohjelma, joka automaattisesti analysoi sille annetun fantomikuvan. Ohjelman toiminta perustuu diskreettiin aallokemuunnokseen, jonka avulla kuvasta tehdään multiresoluutioanalyysi. Multiresoluutioanalyysin avulla kuvasta saadaan lukuisia eri resoluutiotasoilla olevia kuvia. Valitsemalla sopivia resoluutiotasoja vastaavat kuvat saadaan fantomikuvassa olevat kohteet paremmin näkyville, jolloin kuvat on helpompi analysoida. Tässä tutkimuksessa käytettiin Yhdysvaltain radiologiyhdistyksen (American College of Radiology, ACR) mammografiafantomia (ACR-fantomi), jossa on kuusi halkaisijaltaan erikokoista kuitua, viisi erikokoisia kalkkeja sisältävää kalkkiryhmää, joissa jokaisessa on kuusi samankokoista kalkkia, sekä viisi erikokoista massaa. Ohjelman antamat tulokset vastaavat kohtalaisesti ihmissilmällä tehtyjä arvioita ACR-fantomikuvassa näkyvien kuitujen ja massojen määristä. Kalkkiryhmien tapauksessa ohjelman ja ihmissilmällä tehtyjen arvioiden vastaavuus on puolestaan erittäin hyvä. Aikasarjoista havaitaan, että jokaisella laitteella on sille ominainen vaihteluväli sekä kohteiden määrällä mitattuna että kohteiden kontrasti-kohinasuhteella mitattuna. Keskimäärin suurin vaihteluväli on kuitujen määrissä, toiseksi suurin vaihteluväli on puolestaan massojen määrissä ja pienin vaihteluväli on kalkkiryhmien määrissä. Tämä tutkimus osoittaa, että kehitetty ohjelma ja siinä käytetyt menetelmät ovat sopivia ACR-fantomikuvassa olevien kohteiden analysointiin. Ohjelmassa on kuitenkin vielä parannettavaa, jotta tulokset vastaisivat paremmin ihmissilmällä tehtyjä havaintoja.

Heavy fermion materials are intermetallic compounds whose electronic properties exhibit a variety of anomalous effects at low temperatures. These effects emerge from the interplay between strong magnetic moments of localized f-electrons and the conduction electrons of the compound. Due to complex many-body interactions, these electron systems are said to be strongly correlated. At low temperatures the wave functions of the conduction electrons and the f-electrons hybridize, giving rise to a 'heavy' charge carrier with an effective mass even a hundred or a thousand times the free electron mass. Magnetic interactions of the electrons create a stage of magnetic ordering or disordering, superconductivity in some compounds, quantum critical phase changes and experimentally observed deviations from the so-called Fermi liquid theory that describes strongly interacting fermions at low temperatures. In fact, deviations from the Fermi liquid theory have for long been an interest in solid state physics, since the underlying mechanism is not understood. One of the main motivators for understanding unconventional behaviour of fermionic ensembles has been the discovery of high-temperature superconductivity, as well as explaining electronic correlations and quantum critical behaviour emerging from magnetic interactions. Two heavy fermion compounds were examined in this thesis: CeCu6 and YbRh2Si2. CeCu6 is an archetypal heavy fermion metal with well-established Fermi liquid behaviour of its valence electrons. YbRh2Si2, on the other hand, exhibits quantum criticality between magnetic order and disorder, and pronounced deviations from the Fermi liquid characteristics have been shown to occur in the vicinity of the quantum critical region. The compounds were studied with optical spectroscopy, utilizing a superconducting stripline resonator in the GHz frequency range. The method addresses the skin effect of these materials, and in this manner information regarding scattering mechanisms can be obtained. A correction for the theory of skin effect in heavy fermion materials is suggested in this thesis, as these compounds can no longer be treated as conventional metals. In this thesis it is shown that correlation effects in heavy fermion compounds cause deviations to the description of the normal skin effect, and the method is used further to understand the connections between theoretical predictions and experimental observations. All in all, both the theoretically and experimentally conducted method for investigating scattering mechanisms in heavy fermion compounds via the skin effect offers a new approach for understanding correlated electronic transport and the physics behind it.

I modelled the contribution of extremely low volatility organic compounds, ELVOC, to particle growth in simple conditions. This included a background aerosol particles that were allowed to develop with the gas phase for 7 hours and particles injected and grown for 8 subsequent hours. The composition and size of the injected particles was analysed. The model used to do this was MALTE- BOX with MCM 3.3 chemistry for α-pinene and inorganic molecules and an ELVOC generation mechanism developed in the group. The density, saturation vapour pressure and diffusion coefficient for these vapours were estimated using several methods from literature. The estimation shows that 21 of the 37 stable molecules in the generating mechanism, would be classified as ELVOC at 293.15 K. The resulting particle growth and composition shows similarities to already published results, where ELVOC contribution is large at early stages of particle growth and diminishes as less volatile compounds are able to condense. The contribution of ELVOC also reacts sensibly to changes in ambient conditions and remains important for early particle growth in all cases studied.

Beryllium (Be) is a strong candidate as plasma-facing material for the main wall of future fusion reactors. Thus, its erosion plays a key role in predicting the reactor's life-time and viability. MD simulations can be a powerful tool to study Be behavior under high plasma particle flux. In this work, beryllium sputtering due to D bombardment is studied using MD simulations. We have analyzed the fundamental mechanisms for Be erosion considering some important parameters that influence the outcome, such as particle flux and surface temperature. It is shown that the Be erosion yield is strongly dependent on the surface temperature and its dependency on the particle flux is negligible. We also show that different species of Be molecules can be sputtered from its surface, mainly due to swift chemical sputtering mechanism.

Arktisen alueen ilmasto on erityisen herkkä ilmastonmuutokselle. Tämä johtuu muun muassa alueella vaikuttavista voimakkaista voimistavista palautekytkennöistä sekä meteorologisista syistä, jotka vaikuttavat hiukkasten kulkeutumiseen. Arktisen alueen ilmastonmuutoksella on merkittäviä vaikutuksia ekosfääriin, ihmisten toimintaan ja mahdollisesti myös termohaliinikiertoon. Erilaisilla aerosolihiukkasilla on merkittäviä ilmastollisia vaikutuksia. Musta hiili ja orgaaninen hiili ovat viime vuosina keskusteluun nousseita hiukkastyyppejä. Musta hiili, eli noki, on epäpuhtaasta palamisesta muodostuva hiukkastyyppi, jolla on ilmastoa lämmittäviä ominaisuuksia. Orgaaninen hiili taasen on muista hiilipitoisista yhdisteistä muodostunut aerosolihiukkastyyppi. Kahden edellä mainitun lisäksi sulfaattiaerosolihiukkaset ovat tarkastelun kohteena. Orgaaninen hiili ja sulfaatti jäähdyttää tyypillisesti ilmastoa. Hiukkasten epäsuoria vaikutuksia ei kuitenkaan tunneta hyvin. Tarkasteltavia kolmea aerosolihiukkastyyppiä syntyy usein samoissa lähteissä. Työssä tutkitaan erilaisien päästöskenaarioiden vaikutuksia käyttämällä globaalia aerosoli-ilmastomallia ECHAM5-HAM2. Ajot analysoitiin tutkimalla eroja perusvuoteen 2005 verrattuna. Mallin ajoaika on 5 vuotta ja ajosta lasketaan keskiarvollinen edustava vuosi. Eri skenaarioiden vaikutuksia verrataan normaaliajoon, joka noudattaa IIASA:n GAINS-skenaariota. Ajot suoritetaan vapaana ajona, jossa ajo ei rajoiteta sekä pakotettuna ajona, jossa mallin meteorologia pakotetaan seuraamaan todellisia arvoja. Työn tavoitteena on arvioida näiden päästöskenaarioiden vaikutuksia arktiseen alueeseen. Arktisella alueella pakotetun ajon tulokset vaikuttivat mielekkäämmiltä, sillä vapaassa ajossa tarkasteltaessa pientä osaa maapallosta jää erilaisen satunnaisvaihtelun merkitys suureksi. Vapaissa ajoissa ajoaikojen tulisi olla pidempiä kuin käytetty viisi vuotta. Kaikissa suoritetuissa pakotetuissa ajoissa arktisen alueen kokonaissäteilypakote kasvaa välillä +0,01 - +11,40 mW/m2. Tämä johtuu sekä mustan hiilen hiukkaskuorman kasvamisesta että sulfaatin määrän vähenemisestä arktisella alueella. Näillä molemmilla on säteilypakotetta kasvattava vaikutus, vaikkakin sulfaatin vaikutus vaikuttaa merkittävämmältä. Aerosolihiukkaset poistettuna laskettava kirkkaan taivaan pakote sai arvoja välillä -0,31 - +11,05 mW/m2. Kirkkaan taivaan pakote sisältää vähemmän epävarmuustekijöitä. Käytettävä malli ei huomioi lumen albedoefektiä. Lisäksi pilvien fysiikka ei vaikuta toimivan kaikissa tilanteissa halutulla tavalla. Vapaan ajo vaatisi uusia simulaatioita, joissa ajoaika on vähintään kymmenen vuotta. Nämä antavat aihetta mallin kehittämiselle ja uusille simulaatioille, jotta nämä tekijät voidaan ottaa paremmin huomioon tulevissa tutkimuksissa.

Tässä työssä otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön uusi mittalaite Nano-ioni-DMPS, joka on tarkoitettu ilmakehän varaustilan mittaamiseen. Varaustilalla tarkoitetaan luonnossa olevien hiukkasten varatun osuuden ja tasapainotilassa olevien hiukkasten varatun osuuden suhdetta. Mittalaitteelle tehtiin tarvittavat kalibroinnit laboratoriossa ennen kenttämittauksia, joissa määritettiin mittalaitteen alimmaksi havaitsemisrajaksi noin 2 nm. Kalibroinneissa todettiin myös, että Nano-ioni-DMPS ei ole tarpeeksi herkkä nähdäkseen signaalia hiukkasmuodostuksen ulkopuolella. Kenttämittaukset suoritettiin Hyytiälässä 13.3.–24.4.2012, jonka aikana mitattiin Nano-ioni-DMPS:llä 12 hiukkasmuodostustapahtumaa. Jokaisesta hiukkasmuodostuspäivästä määritettiin varaustila mittaushalkaisijan funktiona kulmakerroinmenetelmällä. Suurimpana osana päivistä negatiivinen polariteetti ja positiivinen polariteetti olivat eri varaustilassa: negatiivinen polariteetti oli useimmiten ylivarautunut ja positiivinen polariteetti alivarautunut. Mitattuihin varaustiloihin sovitettiin teoreettinen yhtälö, jolla ekstrapoloitiin varaustila muodostumiskokoon, jonka arvoina tässä työssä käytettiin 1,5 ja 2 nm:a. Muodostumiskoon varatuista osuuksista määritettiin ioni-indusoidun nukleaation (IIN) osuus. Hyytiälästä saatuun dataan sovellettiin myös ensimmäistä kertaa menetelmää laskea kasvunopeus varatuista osuuksista. Yllä kuvattuja menetelmiä voitiin soveltaa vain neljään mittauspäivään, sillä muina päivinä informaatio alkuperäisestä varaustilasta oli kadonnut ennen kuin mittauskoko saavutettiin. Työn perusteella voidaankin sanoa, että Nano-ioni-DMPS ei sovellu Hyytiälän kaltaisiin puhtaisiin ympäristöihin, jossa kasvunopeudet ovat alhaiset. Menetelmillä saatuja arvoja IIN osuudelle ja kasvunopeuksille verrattiin Neutraalien klustereiden ja ionien spektrometrista (NAIS) saatuihin arvoihin. Nano-ioni-DMPS aliarvioi IIN osuuden ja yliarvioi kasvunopeuden NAIS:iin verrattuna. Syynä tähän oli varaajan toimintavirhe, mikä aiheutti mitattujen varaustilojen siirtymisen kohti varaustasapainotilaa. Varaajan virhettä ei saatu jälkikäteen kalibroitua tyydyttävästi, joten tämä työ ei voinut ottaa kantaa kasvunopeusmenetelmän toimivuuteen.