Browsing by study line "Maatalousekonomia"

Lihankulutuksen tulevaisuudennäkymiin vaikuttavat kuluttajien mieltymysten muutokset, joita ohjaavat muun muassa lihan suhde terveyteen, ympäristöön, eläinten hyvinvointiin sekä ilmastovaikutukset. Suomalaisten kulutus elintarvikkeiden suhteen on muuttunut vuosikymmenten aikana. Elintarvikkeiden osuus kulutusmenoista on vähentynyt. Lihan kokonaiskulutus on kasvanut vuodesta 1950 lähtien, mutta punaisen lihan osuus kulutuksesta on vähentynyt ja broilerin osuus on sen sijaan kasvanut. Globaalisti lihankulutuksen kasvun ajureita ovat muun muassa väestönkasvu, tulojen kasvu kehitysmaissa, lihan reaalihintojen lasku, kaupan vapautuminen, kaupungistuminen ja ruokajärjestelmän globalisaatio. Tämän Pro Gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka lihan kulutuksen useus on muuttunut vuosien 2009-2019 aikana. Useutta mitattiin likert-asteikolla, jossa vaihtoehtoina oli ”päivittäin tai lähes päivittäin”, ”useamman kerran viikossa”, ”noin kerran viikossa” ”harvemmin”, ”en lainkaan” ja ”en osaa sanoa”. Lisäksi selvitettiin taustatekijöiden, kuten iän, sukupuolen ja sosioekonomisen taustan vaikutusta lihan kulutuksen useuteen. Analysoinnissa hyödynnettiin Excel-taulukkolaskentaohjelmaa sekä IBM SPSS 27.0-ohjelman tilastollisia testejä ja järjestettyä probit-mallia. Probit-mallissa lihankulutuksen järjestysasteikollinen useus oli selitettävänä muuttujana, jota selitettiin eri taustatekijöillä. Aiemmat tutkimukset osoittivat, että lihan kulutuksen kasvu vaihtelee paljon alueiden välillä ja on merkkejä siitä, että joillakin alueilla lihankulutuksen kasvu on taittumassa. Lihan kulutus kasvaa eniten keskituloisissa maissa. Sen sijaan korkeatuloisissa maissa lihankulutus on vakaata tai vähenevää. Matalatuloisissa maissa kulutus on yhä melko vähäistä ja pysyttelee vakaana. Myös kuluttajien keskuudessa on erilaistumista ja mikäli kulutuskäyttäytymistä halutaan ohjata ja kuluttajia halutaan valistaa, erilaisia kuluttajia tulisi lähestyä erilaisella informaation kärjellä. Tässä Pro Gradu -tutkielmassa hyödynnettiin kahta Kantar TNS Agrin toteuttamaa suomalaisten lihankulutusta käsittelevää haastattelututkimusta. Toinen hyödynnetty kyselytutkimus oli osa Lihatiedotus ry:n teettämää Lihankulututusta ohjaavat tekijät -kyselyä. Tästä kokonaisuudesta hyödynnettiin vuosina 2009-2019 toteutettua osuutta. Toinen tutkimuksista oli vuonna 2019 suoritettu poikkileikkaustutkimus lihan kulutuksen useudesta ja lihaan liittyvistä asenteita. Näiden kyselytutkimusten avulla pyrittiin löytämään vastauksia tutkimuskysymyksiin. Pitkittäistutkimuksen mukaan vuosina 2009-2019 kulutuksen ääripäiden osuus on kasvanut ja keskimääräinen kulutus on vähentynyt. ”Ei lainkaan” ja ”usein” lihaa kuluttavien osuudet ovat lievästi kasvaneet, kun taas harvoin lihaa kuluttavien osuus on melko voimakkaasti laskenut. Keskeisiä syitä lihankulutuksen taustalla ovat hyvä maku, proteiinin saanti, lihan kuuluminen ruokavalioon, tottumus, hyvä ravitsemus, helppous ja edullisuus, kun taas eettiset syyt, ympäristösyyt, vegaanisuus ja terveydelliset syyt nousevat esiin syinä, miksi lihaa ei kulutettu. Järjestetyssä probit -mallissa 10 % luottamustasolla merkitsevästi lihankulutusta selittäviä tekijöitä löytyi useista selittävistä muuttujista. Ikä, sukupuoli, tulot, asema ja asuinpaikka selittivät kaikki osaltaan lihankulutuksen useutta. Miehet kuluttivat kyselyiden mukaan lihaa enemmän kuin naiset. Nuorimmat ikäryhmät ilmoittivat kuluttavansa lihaa harvemmin kuin vanhemmat ikäryhmät. Johtavassa asemassa olevat kuluttivat lihaa ja lihatuotteita harvemmin kuin työttömät. Alhaisimmassa tuloluokassa lihaa kulutettiin harvemmin kuin korkeimmissa tuloluokissa. SPSS-tarkastelun mukaan taajaan asutuissa kunnissa kulutettiin lihaa useammin kuin maaseutumaisissa kunnissa. Molemmista taustana käytetyistä kyselytutkimuksista löydettiin lihankulutuksen useutta selittäviä tekijöitä. Erityisesti ikä ja sukupuoli nousivat esiin lihankulutuksen useutta selittävinä tekijöinä. Kattavan kuvan rakentamiseksi tarvitaan lisäksi tietoa esimerkiksi kulutetuista määristä, lihan osuudesta ruokavalion kokonaisuudessa sekä siitä, mitä ja missä muodossa lihaa kulutetaan.

Maatalousinvestointien hinnankorotuksilla on olennainen merkitys myös maahantuojayrityksen toimintaan. Osa hinnannousuista johtuu panoskustannusten kasvusta, mutta toisaalta myös yhä kehittyvästä teknologiasta. Maatalouskoneiden merkittävä teknologinen muutos lisää myös riskejä koneiden vikaantumisesta koneiden takuun voimassaollessa. Tutkimus on tehty tapaustutkimuksena tilaajayritykselle ja sen tarkoituksena on esitellä takuuta käsitteenä sekä sen taloudellista merkitystä sekä takuuprosessia yleisesti osana yrityksen strategiaa ja erityisesti sen tavoitteena on tarjota työn tilaajalle optimaaliset toimintaedellytykset takuukäsittelyä ja takuuprosessin hallintaa varten. Työssä pyritään tunnistamaan yrityksen prosesseissa olevia ongelmia ja esittää niille ratkaisuja, jotta tilaajayritys voi toimia edelleen tehokkaammin jälkimarkkinaympäristössä. On havaittavissa, että maatalouskoneiden takuun merkitys osana yrityksen markkinointistrategiaa on kasvanut merkittävästi. Tuotteiden erojen ollessa pieniä voidaan todeta, että takuu sekä jälkimarkkinan toimivuus on yksi ostopäätökseen vaikuttavista avaintekijöistä. Kun aiemmin takuujohtamista ja hallinnointia on ajateltu vain hallinnollisena työnä ja pakollisena osana toimintaa, on siitä viime vuosina tullut yhä kiinteämpi osa yritysten strategiaa. Tutkimuksen tulokset osoittavat tilaajayrityksen prosessissa olevan ongelmia, jotka aiheutuvat yrityksen sisäisistä sekä ulkoisista prosesseista. Taloudellisesta näkökulmasta katsoen merkittävin riski prosessissa on puutteellinen informaation kulku sekä henkilöstön puutteellinen osaaminen liittyen takuutapauksiin. Vastaavia puutteita havaittiin myös tilaajayrityksen sekä kolmansien osapuolten välillä. Tutkimuksen tuloksena pystyttiin luomaan yritykselle tehokkaampia toimintamalleja takuutapausten hoitoa varten esittämällä muutoksia yrityksen sisäisiin sekä ulkoisiin prosesseihin. Muutoksilla yritys pystyy pienentämään takuisiin liittyvää taloudellista riskiään tehokkaammin ja näin parantamaan osittain myös muiden osa-alueidensa toimintaa.

Tutkimus tehtiin toimeksiantona A-Tuottajat Oy:lle. Tavoitteena oli tarkastella Atrialla vuosina 2017–2020 teurastettujen sonnien teuraspainojen vaihtelua sekä selvittää teuraspainoon ja tilakohtaiseen teuraspainon hajontaan vaikuttavia tekijöitä. Toimeksiannon taustalla oli teuraspainojen osittain ongelmallinen nousu ja toukokuussa 2021 voimaan tullut kärkipainohinnoittelumalli, joka erosi entisestä, mahdollisimman suuria teuraspainoja suosineesta hinnoittelumallista. Täten haluttiin myös selvittää, miten tutkimusaineisto asettui uuteen hinnoittelumalliin. Tutkimukseen rajattiin tilat, jotka olivat myyneet Atrialle vähintään 400 sonnia tarkasteluajanjakson aikana. Teuraspainoon vaikuttavia tekijöitä analysoitiin kaksitasoisen monitasomallin avulla, jossa ensimmäisellä tasolla oli sonni ja toisella tasolla loppukasvatustila. Tilakohtaiseen teuraspainojen hajontaan vaikuttavia tekijöitä selvitettiin teuraspainon variaatiokerrointa selittävän lineaarisen regressiomallin avulla. Sonnien asettumista painohinnoittelumalliin testattiin sekä koko aineistosta että neljän esimerkkitilan avulla. Esimerkkitilat valittiin satunnaisesti neljästä eri luokasta, joiden teuraspainojen hajonnat erosivat toisistaan. Teuraspainoon vaikuttavia sonnikohtaisia tekijöitä todettiin olevan teurasikä, ensimmäinen välityspaino sekä teuraspäiväkasvu. Kunkin tekijän vaikutus teuraspainoon oli positiivinen. Lisäksi aineiston sonnit jaettiin kolmeen luokkaan ja todettiin välikasvatettujen sekä suoraan maitotiloilta alle 90 päivän ikäisenä välitettyjen sonnien teuraspainojen olleen korkeampia kuin muiden sonnien. Tilatason analyysin perusteella teuraspainot näyttivät kasvavan, kun risteytysten sekä terni- ja puntarivasikoiden osuus tilan sonneista kasvoi. Tilan sisäistä teuraspainojen hajontaa näytti lisäävän tilan koon kasvaminen sekä loppukasvatusajan piteneminen. Tilan keskimääräisen päiväkasvun noustessa teuraspainohajonta väheni. 56 % aineiston sonneista asettui toukokuun 2021 hinnaston kärkipainoluokkaan. Neljän esimerkkitilan lihatuotto olisi ollut tuhansia euroja suurempi neljän vuoden tarkasteluajanjaksolla, jos kaikki sonnit olisivat osuneet kärkipainoluokkaan. Naudanlihantuotannon heikon kannattavuuden vuoksi kärkipainon tavoittelun tärkeys on korostunut.

This study presents the potential of insect frass, also known as insect waste streams (IWS), as a biofertilizer in Finland based on information collected from the participants in a survey. In Finland, the use of IWS as a biofertilizer is still in the research and development phase. The questions in the survey were designed to provide information about IWS, considering IWS as an innovation, how it is used, and the potential impact of IWS in the future. The aim was to fill the information gap to provide a basis for the use of IWS in Finnish agriculture, to promote circular economy and sustainability, and to paint a picture of the future of IWS as a potential product in Finland. For this study, 32 participants from the University of Helsinki, the Natural Resources Institute Finland (Luke), and some Finnish companies in the insect sector responded to a survey. The framework of the study was based on four pillars: the innovation itself (IWS), the time horizon (short-term 3-5 years and long-term 15-20 years), the members of the society or stakeholders, and the communication channels. A mixed method was used to analyze the quantitative data collected and the data from the qualitative open word sections. The results of this survey show that participants consider IWS as a biofertilizer with plant and soil health benefits that has the potential to reduce the use of agrochemicals. IWS could be marketed with different physical properties, such as granules, powder, or spray that can be used with other fertilizers. The basis for using IWS in Finnish agriculture would be the promotion of circular economy and sustainability, market demand, the scale of production, and the nutrient combination of the product. The most effective way to use IWS to grow crops could be during sowing and as a supplement to other fertilizers. The participants held similar views on the practicality of IWS in Finland, with the main difference being the prediction of the time horizon for the applicability of IWS: the group of participants who had direct contact with IWS as a product was more optimistic about the potential of IWS to replace significant amounts of chemical fertilizers as an additive in the long term. Also, the risks and barriers of using IWS were more tangible for the group directly involved with IWS.

I Finland fungerade ett statligt skördeförsäkringsprogram mellan åren 1976-2015. Programmet täckte majoriteten av odlingsgrödorna och samtliga lantbrukare deltog kostnadsfritt i programmet. Det var dock mycket ineffektivt och hela 60% av de finländska gårdarna hade aldrig erhållit ersättning ur programmet. Orsaken var att hela gårdens skördeförluster på samtliga grödor måste vara under en låg nivå för att redogöra för en ersättning. Detta var sällan verkligheten på gårdarna. Reformen i EU:s gemensamma jordbrukspolitik (CAP) år 2015 innebar bredare EU stöd för privata-statliga samarbeten på skördeförsäkringsmarknaden. Som en följd av detta avslutades det statliga programmet i Finland i syfte att ge rum för privata försäkringsbolag på marknaden. Denna övergång skedde dock aldrig och idag är det enbart ett stort försäkringsbolag som erbjuder skördeförsäkringar överhuvudtaget. Den totalt stagnerade marknaden för skördeförsäkringar Finland bör återupplivas, därav denna avhandling. Syftet med denna avhandling var att undersöka hur en indexskördeförsäkring baserat på väderfenomenen nederbördsmängd samt medeltemperatur, skulle fungera i Finland. De statistiska sambanden mellan ovannämnda variabler och skördenivåerna vårvete och korn granskades i syfte att undersöka ifall en tillräckligt stark korrelation förekommer mellan dem. En nederbördsförsäkring simulerades även med en lämplig kalkylmodell. Materialet för regressionsanalysen samt korrelationstesten bestod av lokala skördenivåer och nederbördsmängder insamlade av Sydvästra skördekontrollföreningen, som är en medlemsförening i Nylands Svenska Lantbrukssällskap. Data gällande medeltemperaturen samt övrig nederbördsmängd härstammar från Meteorologiska institutets arkiv. Det förekom en medelmåttigt stark korrelation (r 0.52) mellan vårvete och nederbördsmängd Mellan kornskörden och nederbördsmängden var korrelationen inte signifikant och med ett r 0.29 Medeltemperaturen var signifikant, medelmåttigt negativt korrelerad med både vårvete- och kornskördarna. Med vårvete var korrelationsvärdet r -0,496 och med korn -0,432. Den negativ korrelationen lär bero på det faktum att heta växtperioder även fört med sig perioder av torka vilket påverkat skördenivåerna negativt. Resultaten från regressionsanalysen gav en förklaringsgrad på 0.468 vilket innebär att 46.8% av variationen i vårveteskörden kan förklaras med nederbördsmängden och medeltemperaturen. Nederbördsmängden hade den största inverkan på skördenivån eftersom dess p värde var signifikant t.om. på en 1% signifikansnivå. Med en kalkylmodell simulerades en nederbördsindexförsäkring. Nederbördsdata från alla 15 NTM centraler i Finland undersöktes. Resultaten visar att det vore lönsamt för försäkringsbolagen eftersom utbetalningar inte sker varje år. Förekomsten av systemisk risk är dock närvarande och måste tas i beaktande i prissättningen. För försäkringstagaren vore det även lönsamt eftersom försäkringen ger utbetalningar i de fallen då torka påverkat skördenivåerna mycket negativt. Sammanfattningsvis kunde konstateras att eftersom en påvisad efterfråga för indexförsäkringar samt en korrelation mellan variablerna finns, skulle en sådan fungera. Det krävs mer forskning i vilka variabler som minimerar risken och korrelerar maximalt med skördenivåerna. Data på lokalnivå behövs granskas eftersom hela ladets medeltal nödvändigtvis inte korrelerar med enskilda gårdars.

Den globala uppvärmningen är ett problem som påverkar oss alla och det har det fastställts mål för att minimera den. Parisavtalet, vars huvudsakliga mål är att hålla temperaturökningen under 2°C jämfört med före industrialiseringen, är en av de mest betydande överenskommelserna för att hålla den globala uppvärmningen begränsad. Eftersom lantbruk ofta ses som en miljöbov finns det incitament att minska utsläppen inom den sektorn. Ett sätt är ibruktagandet av kolbindande odlingsmetoder. Med ökad kolbindning kan lantbrukssektorn omvandlas från en utsläppskälla till en kolsänka. Kolbindning inom lantbruk syftar på växternas förmåga att binda koldioxid från atmosfären som lagrat kol i marken. Eftersom koldioxid är den mest betydelsefulla växthusgasen är detta speciellt intressant. Kolbindning gynnas av metoder som minskad bearbetning, odling av fånggrödor, odling av fleråriga växter och odling av höstgrödor. För att metoderna ska tas i bruk i större utsträckning behövs incitament, och där kunde ekonomiskt stöd per ton bunden koldioxid utgöra ett alternativ. Ersättning kan fås i form av stöd, eller som betalning från privata företag. Finland följer EUs gemensamma lantbrukspolitik och det finns inga stöd specifikt för kolbindning, men ett flertal av de kolbindande metoderna ingår i miljöstödet och berättigar till ett förhöjt stöd. Däremot kan privata företag erbjuda direkt ersättning åt lantbrukaren ifall hen binder sig att följa ett flerårigt program som prioriterar kolbindning. Arbetets mål är att undersöka hur en ersättning för kolbindning påverkar lantbrukarens täckningsbidrag, samt vad som skulle kunna klassas som en skälig storlek på ersättningen. Undersökningen görs med täckningsbidrag för en 4-årig växtföljd där gröngödslingsvall, vår- och höstvete, samt sockerbeta ingår. Jag skapar två scenarion för att jämföra konventionell odling med kolbindande odling. Som kolbindande metoder använder jag lätt bearbetning, fånggrödor, och odling av flerårig växt. Priset valde jag enligt EU ETS marknadspriser för koldioxid och mängden för bunden koldioxid grundar sig på schablonvärden. Undersökningen visar att oberoende vilken gröda i växtföljden och oberoende av priset för den bundna koldioxiden, så är täckningsbidraget åtminstone lika stort i det kolbindande scenariot som i det konventionella scenariot. För höstvete och sockerbeta är täckningsbidragen med kolbindning högre även då ingen ersättning för den bundna koldioxiden erbjöds på grund av ökat stöd för fånggrödor och minskat gödselbehov efter odling av dem. Alltså ger kalkylerna alltid en högre lönsamhet i det kolbindande scenariot än i det konventionella. I min undersökning har jag inte tagit i beaktande någon effekt på skörden, eftersom resultaten från tidigare studier gett olika resultat, men förutom en möjlig påverkan på skörden uppvisar de kolbindande odlingsmetoder minska erosion och avrinning, och förbättra markstrukturen. Att basera ersättningens storlek på koldioxidens marknadspriser skulle vara skäligt för lantbrukaren, men i sådana fall måste ett företag som fungerar som mellanhand räkna med en marginal för att själv skapa vinst. Eftersom mitt arbete endast tar i beaktande två scenarion för växtföljden behövs det vidare forskning med fler scenarion och kolbindande metoder för att skapa en bättre helhetsbild. På grund av varierande resultat om kolbindningens effekt på skörden behövs det vidare forskning om sambandet mellan dem.

Suomalaiset viljelijät tekevät tyypillisesti viljalajista riippuen noin 10–30 prosentille sadosta hintakiinnityksiä. Viljelysopimukset ovat keino viljakaupan toimijoille hankkia raaka-ainetta ja käydä kauppaa kotimaassa ja kansainvälisesti. Tämä tutkimus keskittyy viljelysopimuspäätöksiin vaikuttaviin tekijöihin, joita oletetaan olevan enemmän kuin yleisesti oletettu pelkkä hinta. Tutkimuskysymykseen vastattiin analysoimalla tutkijan luomasta kyselystä dataa faktorianalyysillä ja ristiintaulukoinnilla. Lisäksi tuloksia tukee jonkin verran kyselyn avoimista kysymyksistä saadut vastaukset. Tutkimuskyselyyn vastasi 263 viljelijää eri puolilta Suomea. Datasta ajettiin samankaltaisuutta maksivoiva faktorianalyysi ja pääkomponenttianalyysi ja valittiin empiirisin perustein toinen, jolla tehtiin vielä rajatusti vain viljelysopimuksia tekevistä viljelijöistä faktorianalyysi. Tuloksien perusteella viljelijät jakautuvat neljälle eri faktorille, jotka ovat ”hintariski” tai ”hinnanhallinta”, ”sopimusasiat”, ”tilan talous” ja ”tuotannollinen riski”. Tuloksissa ei ollut merkittävää eroa kaikkien viljelijöiden ja vain viljelysopimuksia tekevien viljelijöiden kanssa. Erot tulivat lähinnä suuremmasta määrästä faktorien sisältämissä tekijöissä, joita oli enemmän faktoria kohti vain viljelysopimuksia tekevien viljelijöiden otannassa. Ristiintaulukoinnilla saatiin osoitettua varastokapasiteetilla olevan merkitystä viljelysopimuspäätöksiin. Etäisyys ostajan varastolta osoittautui merkityksettömäksi tekijäksi. Merkittävimpänä johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, että viljelijät tekevät hintakiinnitettyjä viljelysopimuksia muidenkin syiden kuin hinnan perusteella. Viljelijät saattavat hyödyntää viljelysopimuksia talouden suunnittelussa. Tulokset antavat aihetta pohtia sopimusmallien kehittämistä Suomessa. Tutkimustuloksia joudutaan pitämään suuntaa antavina, koska faktorianalyysin luotettavuus kärsi alhaisista merkitsevyysasteista. Tutkimus kuitenkin antaa suuntaa viljelysopimuspäätöksiin vaikuttavista tekijöistä ja tutkimus tuotti myös useita jatkotutkimusmahdollisuuksia.

Maatalouden rakennemuutoksen seurauksena suomalaisten maatilojen määrä vähenee ja tilakoot kasvavat. Tilakokojen kasvaessa yhä useampi maatila tutkii mahdollisuuksia yhtiöittää yritystoimintaansa. Yhtiömuotoisten maatilojen määrän noustessa myös niiden yrityskaupat ovat määrältään yleistymässä. Maatilojen yrityskauppoja on tehty pääasiassa suku-polvenvaihdoskauppoina, jolloin niistä maksettavat kauppahinnat eivät ole aina linjassa niistä saatavien tuottojen kanssa. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten yhtiömuotoisen maatilan arvo määräytyy, kun arvon määräytymisperusteina käytetään talousteoriaan perustuvia arvonmääritysmenetelmiä. Käytettävät arvonmääritysmenetelmät olivat substanssiar-vomenetelmä, vapaan kassavirran menetelmä ja taloudellisen lisäarvon menetelmä. Lisäksi tavoitteena oli luoda Excel-laskuri, jonka avulla nämä arvot pystyttiin laskemaan. Arvonmäärityksen näkökulmana käytettiin ainoastaan tilinpäätös-tiedoista saatavaa informaatiota. Tutkielman teoriaosuus koostui käytettyjen arvonmääritysmenetelmien teoriasta, pää-oman tuottovaatimuksen määräytymisperusteista sekä tilinpäätöksen teoriasta. Tutkielma suoritettiin tapaustutkimuksena, jolloin yritykseksi valikoitiin yksi suomalainen yhtiömuotoinen maatila. Aineis-tona käytettiin Suomen Asiakastiedosta saatavaa tilinpäätösinformaatiota. Arvonmääritystä varten työstettiin Excel-pohjainen laskuri, jonka avulla pystyttiin laskemaan case-yrityksen arvo kolmella eri menetelmällä ainoastaan tuloslas-kelma- ja tasetietoja hyödyntäen. Tutkielman tulokset olivat linjassa aikaisempien tutkimusten tulosten kanssa. Kaikki kolme menetelmää antoivat toisis-taan poikkeavat tulokset. Substanssiarvomenetelmä antoi case-yritykselle pienimmän arvon ja sitä voidaan pitää enin-tään yrityksen pohja-arvona. Taloudellisen lisäarvon malli antoi hieman korkeamman arvon kuin substanssiarvo, koska se otti oman pääoman lisäksi huomioon vuosittaiset lisävoitot diskontattuna nykyhetkeen. Korkeimman arvon antoi vapaan kassavirran menetelmä, sillä siinä yrityksen pääomarakenne ei vaikuttanut arvotukseen kovin vahvasti, vaan pääpaino oli case-yrityksen tuottokyvyssä. Kaikkien kolmen arvonmääritysmenetelmän todettiin olevan herkkiä erilaisille muutoksille. Substanssi- ja taloudellisen lisäarvon malli reagoivat vahvasti oman pääoman muutoksiin. Vapaan kassavirran malliin vaikutti puolestaan vahvasti kassavirtojen kasvuoletukset. Pääoman tuottovaatimuksella todettiin olevan myös suuri merkitys taloudellisen lisäarvon- ja vapaan kassavirran mallin antamille tuloksille. Tutkielmassa huomattiin, että vapaan kassavirran- ja taloudellisen lisäarvon mallissa tulisi ottaa jollain tavalla enemmän huomioon yrityksen kilpailukyvyn ylläpitäminen. Tutkielman ede-tessä myös huomattiin, että pääoman tuottovaatimuksen määräytymistä on olisi syytä tutkia enemmän.