Browsing by master's degree program "Alue- ja kulttuurintutkimuksen maisteriohjelma"

Tarkastelen tässä tutkielmassa koulutuksen ja vallan välistä yhteyttä. Analysoin, miten iranilaisissa peruskoulun oppikirjoissa rakennetaan kansallista identiteettiä ja tutkin, kuinka kansallisen identiteetin ja sukupuolen kuvaukset nivoutuvat vallan ylläpitämisen ja legitimoinnin välineeksi. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: miten iranilaista kansallisidentiteettiä rakennetaan oppikirjoissa? Kuinka sukupuoli rakentuu oppikirjojen kansallisissa kuvauksissa? Millä tavoin Iranin poliittisen eliitin pyrkimykset perustella legitimiteettiään näkyvät kansallisen identiteetin ja sukupuolen kuvauksissa? Kimmokkeen tutkielmalleni antaa ajatus siitä, että koululaitoksen opetusmateriaalit kertovat aina jotain olennaista ympäröivästä yhteiskunnasta. Ennen kaikkea ne usein heijastavat poliittisten, taloudellisten ja kulttuuristen intressiryhmien kamppailuja ja näiden ryhmien tekemiä kompromisseja kunakin hetkenä legitiimiksi tiedoksi muodostetuista opetussisällöistä. Analysoimani aineisto on kolme persiankielistä 1.–3. luokkien äidinkielen oppikirjaa. Käytän oppikirjojen kansallisen identiteetin esitysten tarkastelussa nationalismin teorioiden moninaista kenttää. Hyödynnän sukupuoliroolien ja -esitysten analyysissä Judith Butlerin ajatuksia performatiivisesta tuottamisesta sekä suhteutan oppikirjojen sukupuolen tuottamistapoja kansallisten projektien tuottamistapaan. Hyödynnän sisällönanalyysia aineiston alustavana erittelijänä ja toteutan itse analyysin käyttäen kriittistä diskurssianalyysia. Tarkastelen oppikirjojen kuvitusta visuaalisen järjestyksen analyysin sekä representaation käsitteen avulla. Analyysiosuuteni perustuu aineistosta paikantamiini analyysiyksiköihin. Niiden pääluokkia ovat sukupuoli ja kansallinen identiteetti ja alaluokkia edellisten alle muodostuvat kyseiseen aihepiiriin kuuluvat alakategoriat. Analysoidakseni oppikirjojen sisältöjen ja vallan välistä yhteyttä olen peilannut aineistoani muihin riippumattomiin lähteisiin. Analyysini johtaa seuraaviin löydöksiin. Nuoret oppivat iranilaisuudesta kuvien ja symbolien kautta. Kuvat ja symbolit saavat oppikirjoissa yhteiskunnalliset merkityksensä niitä kontekstualisoivien tekstien kautta, joihin ovat kirjautuneet sosiaaliset, ideologiset ja poliittiset käytänteet sekä normit. Iranilainen kansallisidentiteetti rakentuu oppikirjoissa tavanomaisesti suhteessa historialliseen menneisyyteen. Kansallisen tietoisuuden historiallinen nykyisyys vuorostaan rakentuu oppikirjoissa sankarillisen menneisyyden, sodankäynnin, yhteisen kärsimyksen, uhrausten sekä marttyyrien kielikuvin. Oppikirjoissa historian nykyisyys tuotetaan menneisyydenhallinnalla, jossa kansakunnan valtiovallan legitimoimaa muistia säädellään ja rakennetaan vahvistamaan valtion hyväksymää tulkintaa kansallisesta menneisyydestä. Kansallisia eroja tuotetaan ja toistetaan nimenomaan sukupuoleen sidottujen kansallisten symbolien kautta. Sukupuolieroon perustuvalla jaolla ylläpidetään kansallista yhteiskuntajärjestystä. Koulutuksen ja vallan välinen yhteys käy ilmi aineistosta myös moninaisissa pyrkimyksissä luoda homogeeninen kansallinen yhtenäiskulttuuri.

Tämä maisterintutkielma käsittelee miesten puhetta negatiivisiksi mielletyistä tunteista suomalaisissa, miesten pitämissä podcasteissa vuosilta 2019–2023. Tutkielman tarkoituksena on selvittää syitä vaikeiden tunteiden taustalla sekä tarkastella sitä, millaisia selviytymiskeinoja miehillä on selvitä tunne-elämän ongelmien kanssa ja miksi selviytymiskeinot ovat sellaisia kuin ne ovat. Tämän lisäksi tutkielman keskeisenä tavoitteena on ymmärtää miesten lisääntyvän tunnepuheen merkitystä maskuliinisuuden uudelleenrakentamisessa sekä tarkastella kriittisesti sitä, missä määrin hybridinen maskuliinisuus ja siihen kytkeytyvä lisääntynyt tunnepuhe ja muu emotionaalinen avoimuus kykenevät haastamaan hegemonisen maskuliinisuuden sekä epätasa-arvoa ylläpitävät valta-asetelmat eri ihmisryhmien välillä. Tutkielma on toteutettu laadullisen, aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla ja paikantuu kulttuurintutkimuksen kentälle tarkempina tutkimuskohteinaan tunteet, affektit ja maskuliinisuus, joiden kulttuurisessa tarkastelussa erityisesti sosiologia, sukupuolen tutkimus ja antropologia ovat tärkeässä osassa. Tutkielman tärkeimmiksi teemoiksi nousevat ympäristön vaikutus vaikeiden tunteiden ja tunne-elämän ongelmien syntymiselle, itsenäinen tunnetyö sekä avoimeen tunneilmaisuun liittyvät haasteet ja mahdollisuudet. Syitä tarkastellessa keskeisimmiksi konteksteiksi muodostuvat uusliberalistinen kulttuuri sekä hegemonisen maskuliinisuudet normit, jotka vaikuttavat erityisesti siihen, miksi miehet kokevat vaikeita tunteita, kuten henkistä painetta, ahdistusta, masennusta, häpeää ja riittämättömyyden tunteita. Tutkimukseni mukaan miehet näkevät kaikista haitallisimpana maskuliinisuuden normina tunteiden tukahduttamisen, joka luonnehtii erityisesti menneiden miessukupolvien emotionaalista kulttuuria. Perinteisestä maskuliinisuudesta pyritään irtaantumaan terapeuttisen eetoksen avulla, joka korostaa tunteista vaikenemisen sijaan tunteiden avointa ilmaisua. Miehet tulevat kuitenkin myös diskursiivisesti uusintaneeksi hegemonisen maskuliinisuuden normeja. Tämä tulee näkyväksi essentialisoivien diskurssien kautta, jotka liittävät tunteellisuuden biologian kautta voimakkaammin naiskehon ominaisuudeksi, mikä saa miehet näyttäytymään rationaalisempana sukupuolena mutta toisaalta myös rajoittaa miesten tunneilmaisua. Myös tietynlaiset selviytymiskeinot, kuten ongelmien itsenäinen työstäminen sekä ratkaisukeskeinen lähestymistapa ongelmanratkaisussa valikoituvat miesten käyttöön, mikä vahvistaa normia autonomisesta, rationaalisesta miehestä. Emotionaalinen avoimuus on yleisesti ottaen miehille vaikeampaa silloin, kun haavoittuvaisuutta ilmaistaan muille ihmisille, sillä tällaiset tilanteet sisältävät riskin epämaskuliiniseksi tuomituksi tulemisesta. Terapeuttinen kulttuuri saa yksilöt osaltaan tarkastelemaan ongelmiaan yksilökeskeisesti ja selviytymään niistä minuuttaan terapeuttisesti työstämällä, mikä on ongelma silloin, kun katse tulisi suunnata enemmän yhteiskunnan suuntaan. Yleisesti ottaen parempien tunnetaitojen ja avoimemman tunneilmaisun kehittämistä voidaan kuitenkin pitää positiivisena kehityssuuntana, sillä miehet näkevät niiden parantavan henkistä hyvinvointiaan ja uskovat parempien tunnetaitojen vaikuttavan myös positiivisesti miesten ympäristöön. Näin ollen miesten emotionaalisen kulttuurin muuttumista avoimempaa tunneilmaisua korostavaan suuntaan voidaan pitää tärkeänä myös yhteiskunnallisesti.  

Tämä laadullinen alue- ja kulttuurintutkimuksen maisterintutkielma tarkastelee 2020-luvun alun materiaalipuhetta suomalaisessa kuluttajajournalismissa. Tutkielman lähtökohtana on Euroopan unionin kiertotalouden toimintasuunnitelma vuodelta 2020 sekä EU:n tavoite kitkeä poisheittokulttuuria. Tutkielmassa tarkastellaan, näkyykö kulutuksen käytäntöjen uudelleen muotoutuminen ekologisemmiksi kuluttajajournalismin materiaalipuheessa ja toisaalta, millaiset kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät selittävät tapoja puhua materiaaleista. Tutkielman aineistona on Kuluttamedia ry:n julkaisema Kuluttaja-lehti vuosilta 2020–2021. Lisäksi taustoittavana aineistona toimivat Kuluttaja-lehden numerot 2000- ja 2010-luvuilta. Teoreettisesti aihe paikantuu usean tutkimusalan risteyskohtaan. Ongelmanasettelultaan aihe asettuu luontevasti esimerkiksi niin kulttuurintutkimuksen, kulutustutkimuksen kuin humanistisen ympäristötutkimuksen piiriin. Tutkimusasetelmassa on myös aineksia käytäntöteoriasta. Materiaalipuheen tarkastelussa painottuu esineympäristön perustavanlaatuisen materiaalisuuden ilmeneminen osana kulutuskulttuuria. Materiaalisuudella viitataan luonnonvaroihin ja teollisiin materiaaleihin, joista esineet on valmistettu. Aineiston analyysissä hyödynnetään muun muassa kirjallisuutta materialistisesta kulttuuriteoriasta sekä kulutuskulttuurin kehityskulkuja ja ympäristöhistoriaa avaavaa kirjallisuutta. Analyysimenetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi ja analyysissä on piirteitä sekä aineistolähtöisestä että teoriaohjaavasta sisällönanalyysistä. Varsinaiset löydökset piirtyvät esiin sisällönanalyysissa hahmottuneiden luokkien kontekstualisoinnilla. Kuluttajajournalismin materiaalipuhe on 2020-luvun alussa murroskohdassa, vaikka arkisten esineiden perustavanlaatuinen materiaalisuus on yhä melko näkymätöntä. Materiaalista puhutaan erityisesti silloin kun se on terveydelle haitallista tai muuten häiritsevää, ja kuluttaja on osa puutteellista tuotevalvontaa. Uusista ja kehitteillä olevista materiaaleista kerrotaan tarkemmin, mutta vakiintuneiden raaka-aineiden alkuperä ja valmistus ovat lähes näkymätön osa hyödykettä. Materiaalipuheen hiljaisuuksia edustaa myös kohtuullisuusnäkökulman puute. Hyödykkeiden materiaalisuus ja materiaalien arvo nostetaan esiin kierrätyksen yhteydessä ja myös korjaaminen on nouseva teema Kuluttaja-lehdessä. Paikoin materiaalisuus näyttäytyy yksittäistä esinettä laajempana, kuten toisiinsa kytkeytyvinä käytäntöinä. Materiaalipuhe on osa ympäristölle vähemmän haitallisten käytäntöjen tiedollisen pohjan tukemista. Ympäristötietoisuus on noussut osaksi kriittisen kuluttajan arvopohjaa, mutta se ei vielä ole valtavirtaistunut tai muodostunut tärkeimmäksi kriteeriksi tuotteiden valinnassa. Kuluttaja-lehden materiaalipuhe heijastelee kulutuskulttuurin nykytilaa ja meneillään olevia muutosprosesseja. Poisheittokulttuurin suitsimisessa on kiinnostavia yhtymäkohtia 1960-luvulla tapahtuneeseen kulutuskulttuurin valtavirtaistumiseen: alkuaikojen lupauksia olivat helppous, huolettomuus ja ajan säästäminen, mutta nykymuotoinen kulutuskulttuuri toimii näitä ihanteita vastaan ja runsaudesta on tullut ympäristöhuolen myötä ongelma. Se, että kriittiselle kuluttajalle ei nähdä tarpeelliseksi tarjota hyödykkeiden raaka-aine- ja alkuperätietoja, voi liittyä näkemykseen kuluttajan vaikutusmahdollisuuksien puutteesta. Materiaalin maininnat ja kulutuksen kestävyyteen liittyvät teemat ovat lisääntyneet Kuluttaja-lehdessä vuosien 2000–2021 aikana. Materiaalipuhetta kehystävät ekologinen murros ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen tavoite. Euroopan unionin tiukentuvat, kiertotaloutta tukevat säädökset näyttäytyvät vahvana kontekstina materiaalipuheelle.

Tämä maisterintutkielma käsittelee tyttöyden ja ruumiillisuuden rakentumista ja merkityksiä saksalaisten tyttöjen ja nuorten naisten julkaisemissa, suosituissa girl talk -vlogeissa, joita voi pitää kansainvälisenä ilmiönä. Tutkielman aineisto koostuu 30 saksankielisen kauneus- ja lifestylevloggaajan YouTube-kanavasta ja 94 girl talk -otsikoidusta vlogista, jotka on julkaistu vuosina 2019–2023. Vloggaajat ovat syntyneet vuosien 1999 ja 2008 välillä. Aikarajaus perustuu kiinnostukseen tarkastella nykyhetkeä sekä vlogeja, joissa vloggaajat kokevat parhaillaan tai ovat äskettäin kokeneet asioita, joissa he neuvovat seuraajiaan. Vaikka kanavien tilaajamäärät vaihtelevat reilusta sadasta satoihin tuhansiin, vlogit muistuttavat toisiaan visuaaliselta ilmeeltään ja diskursiivisilta piirteiltään. Vlogit analysoidaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla teemoitellen aineistosta sekä sanottuja asioita että kuvaa, jotka kertovat aineistolle ominaisesti tyttöydestä ja ruumiillisuudesta. Tähän yhdistetään multimodaalinen analyysityyli, jossa tarkastellaan YouTubessa ilmaistun puhutun viestinnän lisäksi videoiden visuaalista puolta kuten tilaa, esineitä ja ääntä sekä vloggaajien kehollisuutta kuten eleitä, ilmeitä ja asentoja. Tutkielma on luonteeltaan alue- ja kulttuurintutkimusta, joten tutkielmassa analysoidaan saksalaista vloggaamisen maailmaa sen yhteiskunnallisessa, ajallisessa ja kulttuurisessa kontekstissa, eritoten tyttötutkimuksen ja sosiaalisen median tutkimuksen kirjallisuutta apuna käyttäen. Tutkielmassa vlogiaineistoa analysoidaan sukupuolen performatiivisuuden sekä diskursiivisen ja performatiivisen ruumiillisuuden käsitteiden avulla. Vaikka sukupuoli on moninainen, muuttuva kategoria, tutkielmassa tarkastellaan tytöiksi paikantuvien naiseksi kasvamisen kokemuksia. Vloggaajia nimitetään tytöiksi, sillä he puhuvat lapsuuden ja nuoruuden kokemuksistaan. Ruumiillisuuden tarkastelussa keskitytään tapoihin, joilla tytöt puhuvat omista kehoistaan sekä käytännönläheiseen toimintaan, josta tytöt kertovat, ja niiden suhdetta lifestylevloggaamisen kulttuuriin pohditaan. Aineiston keskeisimmiksi kysymyksiksi nousevat kehoon ja ulkonäköön liittyvät epävarmuudet, kuukautiset, ehkäisy ja erilaiset ensimmäiset kerrat (sheivaaminen, meikkaus, rintaliivit, seksuaaliset kokeilut, gynekologikäynnit). Vertailu tutkimuskirjallisuuteen osoittaa, että ”tyttöjen jutuista” puhutaan 2020-luvun saksalaisissa YouTube-vlogeissa totunnaisella tavalla, joskin kuukautisdiskurssin avoimuus voidaan nähdä tabuja rikkovana ja suostumuksen korostaminen nykypäivälle tyypillisenä. Vlogit tarjoavat itseilmaisun välineenä erityisen kanavan keskustella naiseksi kasvamisesta tyttöjen omilla ehdoilla, vaikka vlogeissa toimitaankin girl talk -genren käytänteitä noudattaen. Saksalainen kauneus- ja lifestylevloggaamisen kulttuuri näyttäytyy aineistossa valkoisena, kauneusihanteiden mukaisena, heteroseksuaalisena ja keskiluokkaisena. Vlogien kaupallinen konteksti vaikuttaa osaltaan siihen, miksi niissä näkyvä tyttöys on normatiivista ja tyttöyden diskurssit ovat konventionaalisia. Vlogeissa normalisoidaan kuluttamista, ihannoidaan vaurautta ja uusien tavaroiden ostaminen kehystetään itsestä ja omasta kehosta huolehtimisena. Vlogeissa suurilta osin vahvistetaan normatiivisia käsityksiä ulkonäkötyön merkityksestä, sukupuolittuneesta tavasta tehdä kulutusvalintoja, hetero-oletuksen mukaisesta seksuaalisuudesta ja parisuhteesta sekä ydinperheen tärkeydestä. Vaikka vlogeissa välittyy hyvin perinteinen kuva saksalaisesta tyttöydestä, girl talk -vlogeissa myös tarjotaan apua ja rohkaisua sekä ilmaistaan tyttöjen välistä yhteisöllisyyttä ja keskinäistä tukemista. 

Tämä tutkielma käsittelee nuorten noin 25–30-vuotiaiden somalien käsitystä omasta klaanista ja suhdetta muihin somaliklaaneihin somalialaisessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa. Tutkielma perustuu yhdeksästä haastatteluista koostuvaan kvalitatiiviseen tutkimukseen, johon osallistui joukko ikäluokkaan kuuluvia Suomessa asuvia somaleja. Tämän ohella tuli haastateltua somaliyhteisön piirissä toimivia järjestöjä. Tarkoituksena oli saada selville kunkin haastateltavan mielipiteet klaanijärjestelmään liittyen. Vaikka Suomen somalit ovatkin varsin näkyvä osa Suomalaista nyky-yhteiskuntaa, on heidän klaanijärjestelmänsä monelle varsin tuntematon. Usein esille tuodaan somaleille ominainen Islamin usko, joka kuitenkin sekin voi olla klaanijärjestelmän muokkaamaa. Tarkoituksena oli tuoda esille, millä tavoin klaanijärjestelmä näkyy jokapäiväisessä elämässä, ja miten se rajoittaa tai edistää ja tukee somalien sosiaalista liikkuvuutta Suomessa. Tutkimus osoittaa klaanin toimivan perhejärjestelmänä, joka tarjoaa turvaa somaleille ja auttaa kartoittamaan henkilökohtaisia sukujuuria. Tämän perusteella se on auttanut monia somaleja aloittamaan uuden elämän diasporassa. Klaani on myös yhä vahvemmin poliittinen instituutio, jonka perusteella Somalia on jaettu omiin hallinnollisiin alueisiin, ja joka vaikuttaa myös diasporassa asuvien somalien poliittisiin mielipiteisiin ja identiteettiin. Klaani perustuu varsin patriarkaaliseen järjestelmään, joka erottaa naisten ja miesten mielipiteitä ja mahdollisuuksia sosiaaliseen liikkuvuuteen yhteisön sisällä. Klaanin merkityksen politisoituminen on myös aiheuttanut tutkimuksen perusteella eroja eri ikäluokkien välille, auttanut niin klaaneihin perustuvan regionalismin kuin somalialaisten yhtenäisyyttä tukevan kansallismielisyydenkin kasvua.

Tämä tutkielma käsittelee kodin kokemuksia ja kuulumisen tunteen muodostumista Suomenlinnan historiallisessa merilinnoituksessa, joka on sekä suojeltu maailmanperintökohde että Helsingin merellinen kaupunginosa. Tutkielma nojaa vahvasti arjen elämän tutkimukseen. Tarkastelen aineistoni kautta, kuinka paikkaan kuulumista ja paikkaan kiinnittyviä valtarakenteita eletään ja uusinnetaan arkisissa käytänteissä ja sosiaalisissa kohtaamisissa. Suomenlinnan merilinnoitus valikoitui tutkimuskohteeksi, koska se mahdollistaa kodin kokemusten ja asukkaiden ja tilan vuorovaikutuksen monipuolisen tarkastelun sekä urbaanissa kaupunkitilassa, suojellussa maailmanperintökohteessa että turistikohteessa. Tutkielman aineisto koostuu etnografisesta materiaalista, johon kuuluu haastatteluja, valokuvia ja Suomenlinnassa tehtyjen havainnointikierrosten tuottamia muistiinpanoja. Yhdeksän Suomenlinnan asukkaan haastattelut ja haastattelujen yhteydessä otetut valokuvat muodostavat aineiston keskeisimmän osan. Haastattelut ovat puolistrukturoituja teemahaastatteluja, jotka toteutin kävelyinä Suomenlinnassa. Kävelyhaastattelu on etnografinen tutkimusmenetelmä, joka tarjoaa monia etuja, kun halutaan tutkia paikkaan liittyviä kokemuksia ja paikan roolia eletyssä arjessa. Haastatteluissa pyrin selvittämään paikkasuhteen muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä ja kotiin liitettyjä merkityksiä arkisten reittien ja rutiinien sekä asukkaiden kokemuksissa merkityksellisten paikkojen kautta. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat kodin ja kuulumisen tunteen käsitteet, joita tarkastelen alue- ja kulttuurintutkimukselle tyypillisesti poikkitieteellisesti. Tutkielmassa pyrin tuottamaan tietoa Suomenlinnan asukkaiden kuulumisen tunteen, kodin merkitysten ja paikkasuhteen muodostumisesta jokapäiväisessä elämässä. Tutkin, miten erilaiset tilat ja käyttäjäryhmät vaikuttavat oman tilan kokemiseen ja millaisia rajaamisen prosesseja tapahtuu yksityisen ja julkisen tilan raja-alueilla. Tutkielma osoittaa, että paikkaan kuuluminen on monimutkainen tilallinen prosessi, joka rakentuu sosiaalisissa ja kulttuurisissa merkityksenannoissa, erilaisista rajanvedon prosesseissa ja ajallisissa suhteissa. Tutkielmassa nousee esiin, miten monimutkainen ja monista elementeistä muodostuva kokonaisuus kodin ja kuulumisen tunne on. Aineiston valossa koti voi olla epämääräisesti rakentuva ja ajallisesti elävä asia, joka laajentuu fyysisen asunnon rajojen ulkopuolelle asukkaiden toimintaympäristöön, joka rakentuu sosiaalisissa suhteissa ja arkisissa käytänteissä ja kulkureiteissä. Informanttien arkiset tavat olla yhteydessä fyysiseen ympäristöönsä edistävät kuulumisen tunteen syntymistä ja vaikuttavat ympäröivän tilan kokemiseen. Tutkielma osoittaa myös etnografisen kävelyhaastattelun edut paikkaan liittyvien kokemusten ja jokapäiväisen elämän tarkastelussa suhteessa perinteiseen istumahaastatteluun.

Tässä tutkielmassa arvioin Pohjoismaisen puolustusyhteistyön eli NORDEFCO:n Nordic Advisory and Coordination Staff (NACS) -tukiprojektin paikallisen omistajuuden toteutumista. Tarkastelen myös paikallisen omistajuuden vaikutusta tukiprojektin vaikuttavuuteen. Tukiprojekti toteutettiin yhteistyössä Itä-Afrikan alueellisen valmiusjoukon Eastern Africa Standby Forcen (EASF) kanssa vuosina 2009–2019. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jonka analyysimetodi perustuu sisällönanalyysin sovellettuun käytäntöön. Aineistonkeruumenetelmänä käytän puolestaan teemahaastattelua. Aineisto käsittää kymmenen EASF:n työntekijöiden kanssa tehtyä haastattelua, jotka toteutettiin Keniassa Suomen puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen FINCENT:in loppuraportointimatkan yhteydessä. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana toimivat paikallinen omistajuus ja erityisesti sen hybridimalli. Työn teoriaosio kattaa erilaiset paikallisen omistajuuden tarkasteluun tarvittavat näkökulmat. Tämän tutkielman johtopäätös on, että paikallinen omistajuus toteutui NACS-tukiprojektissa kohtalaisesti. Myös tukiprojektin vaikuttavuus oli hankalasti hahmotettavista tavoitteista huolimatta kohtalaisen hyvää. Hybridimallin mukainen ulko- ja sisäpuolisten toimijoiden yhteistyöhön perustuva paikallinen omistajuus oli onnistunutta ennen kaikkea pääosin hyvin sujuneen toimijoiden välisen yhteistyön, paikallislähtöisten päätöksentekoprosessien sekä kasvaneen paikallisen kriisinhallintatiedon ja -osaamisen ansiosta. Paikallisen omistajuuden toteutumista sen sijaan vaikeuttivat muun muassa tukiprojektin viitekehyksessä käytetyn paikallisen omistajuuden määritelmän puuttuminen, toimijoiden väliset erimielisyydet tiettyjen aktiviteettien toteuttamisen tärkeydestä sekä EASF:n jäsenmaiden omat haasteet. Lisäksi paikallisten riippuvuus ulkopuolisten toimijoiden taloudellisista resursseista ja tästä aiheutunut vallankäytöllinen epätasapaino haittasivat paikallisen omistajuuden toteutumista. Jatkossa EASF:lle annettavan ulkopuolisen tuen tulisi keskittyä ennen kaikkea sekä kapasiteetinrakennuksen seuraavalle tasolle viemiseen että laajemmin paikallisen omistajuuden vahvistamiseen.

This study aimed to highlight the agency of displaced people in protracted conflicts and peace processes in the context of Myanmar. Displaced people are often disregarded in decision-making in peace processes despite having the knowledge and vested interests in their contexts of origin. This has also been noted by international actors who have started to pay attention to inclusivity in their project implementations. Regardless of this, peacebuilding initiatives often follow Western norms and thus, can undermine the added value and agency of the subaltern, or displaced people. This study uses critical theory as its framework which scrutinizes the motives and concrete results of peacebuilding initiatives of Western actors. It explored how the Western concept of peace has become the ‘norm’ and therefore, can influence the subaltern thinking of peace and how to achieve it. The study utilized a survey questionnaire which mapped the interests and wishes of the displaced people from Myanmar. One of the objectives of the study was to see whether this type of methodology could be used in more inclusive and participatory peace work. In addition, Myanmar’s history and political background were analyzed together with the survey results. This further contributed to a context sensitive approach which the Western ‘one-fits-for-all’ type of initiatives are often lacking. The results of the study showed that past grievances and norms can influence and guide the understanding of peace. If this type of survey were to be used in the future, the questions could be developed further together with input from the subaltern to achieve a truly participatory approach in the peace processes.

In this thesis I concentrate on diaspora peacebuilding and examine the potential of the Finnish Somali diaspora for peace in Somalia. My research question is, how members of the Finnish Somali diaspora perceive the greatest challenges and primary needs in Somalia for peace and their abilities to contribute to peace in the country. My research data consists of eight semi-structured interviews resembling themed interviews. These interviews were conducted with active members of the Finnish Somali diaspora, and I have analysed them by using qualitative content analysis. The aims of my research are to contribute to the current critical academic discussion on peacebuilding and to deepen the discussion on diaspora peacebuilding, as well as to bring out voices from the Finnish Somali diaspora regarding peacebuilding. In the theory chapter I review current academic discussion on the challenges of peacebuilding related to local ownership and negotiated hybridity and examine novel academic literature on the strengths of diaspora for peacebuilding. Drawing from both theoretical literatures, I suggest that diaspora could mitigate shortcomings on the peacebuilding field for example with the help of context-specific knowledge and a more nuanced understanding of actors and power structures at play in their place of origin, and by helping to bridge the gap between the local and the international. In the material analysis I examine the challenges and needs for peace in Somalia as perceived by my interviewees and their hopes and dreams for the future of the country. Moreover, I explore strengths of the Finnish Somali diaspora for peacebuilding in Somalia and challenges to diaspora peacebuilding as identified by my interviewees. The challenges for peace in my interview data mostly related to problematics of a long-collapsed state and economic or resource related power structures in a country suffering from an elongated conflict. My interviewees demonstrated an understanding of different actors and power structures at play in Somalia on both local, regional, and international levels. My interviewees understood peacebuilding in a broad way, and skills and knowledge transfer was a preferred mechanism of diaspora peacebuilding in most of my interviews. Capacity building and education transfer came up multiple times, and education and experience from Finland was considered highly valuable. Setting up businesses in Somalia was also considered positive as long as locals would be employed. These activities were presented as a response to the challenges in Somalia related to poverty and unemployment and hence radicalisation, especially among youth. Political involvement of the diaspora in Somalia was mostly seen as problematic. The greatest challenge for diaspora peacebuilding identified by my interviewees was the poor security situation in Somalia. From my research it is clear, that the diaspora is a heterogenous group just as the local or the international is, and there are generational differences within the Finnish Somali diaspora that need to be considered in relation to diaspora peacebuilding. Based on this study, I would encourage further research on peacebuilding and diaspora youth, and on diaspora-local relationships.

Tässä syventävien opintojen tutkielmassa analysoin Argentiinan senaatissa 8. elokuuta 2018 käytyä keskustelua abortin laillistamisesta. Aiemman tutkimuksen mukaan abortin laillistamista ovat Latinalaisessa Amerikassa ajaneet lähinnä institutionalisoituneet vasemmistopuolueet, joten olin kiinnostunut siitä, miksi lakiuudistus sai Argentiinassa kannatusta yli puoluerajojen. Edeltäviin tutkimuksiin perustuen alkuperäinen hypoteesini oli, että kansan-terveydelliset perustelut olisivat ne, joiden avulla hegemoniset abortin laillistamista vastustavat argumentit voitaisiin ylittää. Myös Uruguayn vuoden 2012 lakimuutos ja sen ympärillä käyty keskustelu näyttivät tukevan tätä hypoteesia. Aineistonani on lakimuutosta kannatteiden senaattorien puheenvuorot (32 kpl). Tutkimuskysymykseni on neli-osainen: 1. Mihin diskursseihin argentiinalaiset senaattorit vetosivat puolustaessaan lakialoitetta?; 2.Millaisia merkityksiä abortin laillistamiselle annettiin?; 3. Millaista tulevaisuuden Argentiinaa senaattorit rakensivat puheissaan?; 4. Mitä seurauksia diskursiivisilla valinnoilla on argentiinalaiselle yhteiskunnalle? Tutkimukseni metodeina käytän sisällönanalyysia hahmotellessani aineiston eri diskursseja ja diskurssianalyysia varsinaiseen tulkintaan. Aineistosta tutkin diskursiivista kamppailua hyödyntäen Arja Jokisen ja Kirsi Juhilan valta-analyysin hahmotelmaa, jonka mukaan analyysissä voidaan pohtia diskurssien välisiä ja sisäisiä valtasuhteita, sitä miten tietyt diskurssit muotoutuvat hegemonisiksi sekä hegemonisten diskurssien käyttöön kytkeytyviä ideologisia seurauksia ja muutoksen mahdollisuutta. Tutkimukseni perusteella kansanterveysargumentti nousee kyllä esiin lakiesityksen kannattajien puheissa, mutta vielä vahvemmin abortin laillistaminen kiinnitetään osaksi keskustelua kirkon ja valtion erottamisesta ja lainsäätäjien yhteiskunnallisesta roolista. Kaikkein tärkein löytöni on kuitenkin sukupolvidiskurssi, joka luo nuorille naisille uudenlaista aktiivista poliittista subjektiutta perinteisen maternalistisen kärsivän äidin roolin tilalle. Hegemonisina pitämistäni diskursseista aborttilain uudistajat välttävät kokonaan moraalifilosofista sikiön ja naisen oikeuksien vastakkainasettelua ja kiertävät argumentin perustuslainvastaisuudesta kyseenalaistamalla lakien merkityksen yhteiskunnassa sekä huomauttaen lakien muuttuvan yhteiskunnallisen kehityksen seurauksena. Abortin näkeminen tragediana sen sijaan näyttäytyy niin hegemonisena ajatuksena, etteivät abortin laillistamista kannattaneet senaattoritkaan kyseenalaista tätä. Tällä tragedia-konsensuksella on väistämättä negatiivisia seurauksia, sillä se osoittaa, ettei äitiyden kulttuurisesta mandaatista kieltäytyminen ole vielä täysin hyväksyttävää argentiinalaisessa yhteiskunnassa.