Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Järvi, Liisa (2017)
    Tutkielman kirjallisuusosiossa perehdyttiin vaahdonmuodostumisen mekanismeihin erityisesti hiilidioksidia sisältävissä juomissa sekä vaahdon hajoamisen eri mekanismeihin, kuten valumiseen, koalesenssiin ja kaasun vaihtoon kuplien välillä. Virvoitusjuomissa merkittävin kuplanmuodostumisen tyyppi on ei-klassinen kuplanmuodostuminen, sillä se on vastuussa kuplien muodostumisesta pitkään sen jälkeen, kun virvoitusjuoma on kaadettu lasiin. Kirjallisuuskatsauksessa käsiteltiin myös virvoitusjuomien raaka-aineiden rooleja vaahdonmuodostuksen eri vaiheissa. Kokeellisen työn tavoitteena oli selvittää eri makeuttajien ja kofeiinin vaikutusta vaahdonmuodostumiseen. Toisena mielenkiinnon kohteena oli selvittää onko vaahdonmuodostumiseen muita mahdollisia vaikuttavia seikkoja. Työssä käytetyt nesteet olivat hiilidioksidipitoisia makeuttajien ja kofeiinin vesiliuoksia. Juomat valmistettiin tiivisteistä juoma-automaatilla, jollaisia käytettään esimerkiksi pikaruokaravintoloissa. Jokaista juomaa laskettiin astioihin ja jokainen täyttötapahtuma valokuvattiin ja analysoitiin ajan funktiona. Virvoitusjuomien vaahtoutumista testattiin samalla menetelmällä keinotekoisia nukleaatiokohtia sisältävässä astiassa. Tämän maisterintutkielman merkittävin löydös oli, että juomassa käytetyn makeutusaineen tyypillä on selkeä vaikutus vaahdonmuodostamisen määrään. Hiilihydraattimakeuttajilla makeutetut juomat muodostivat huomattavasti vähemmän vaahtoa, kuin makeutusaineilla makeutetut juomat. Kofeiinin läsnäololla ei havaittu vaikutusta vaahdonmuodostumiseen hiilihydraattimakeutetuilla juomilla, mutta makeutusaineilla makeutettujen juomien kohdalla havaittiin suurempi vaahdonmuodostus kofeiinipitoisella juomalla kahdessa koesarjassa. Muilla osatekijöillä oli huomattavasti vähäisempi vaikutus vaahdonmuodostumiseen, ja niiden kohdalla tulokset olivat osittain ristiriidassa aikaisemmin julkaistun tiedon kanssa. Maailmanlaajuisen kulutuksen ja juoma-alan tulevaisuuden trendien tarkastelu osoittivat tutkimuksen tarpeellisuuden.
  • Pasonen, Sanni (2021)
    Kahvin vanhenemisen nopeus on riippuvainen säilytysolosuhteista, kuten lämpötilasta, hapesta ja kosteudesta. Väärissä säilytysolosuhteissa kahvin maku ja aromi muuttuvat herkästi, mutta oikein säilytettynä säilyvyysaika on yli 12 kuukautta. Yleensä kahvin säilymistä seurataan menetelmällä, jossa koulutettu raati seuraa huoneenlämpötilassa säilytetyn kahvin makua sen hyllyiän ajan. Menetelmän haittapuolia on sen kesto, minkä takia säilyvyyden seuraamista varten on tarve kehittää nopeutettu säilyvyyden seurantamenetelmä. Nopeutetussa säilyvyyden seurantamenetelmässä kahvin vanhenemisen reaktioita kiihdytetään olosuhteita muuttamalla. Menetelmän avulla säilyvyyttä voidaan arvioida useita kuukausia lyhyemmässä ajassa. Säilytyksen aikana tapahtuva aromiyhdisteiden haihtuminen ja hapettuminen ovat suurimpia syitä kahvin maun ja aromin muutoksiin. Kahvin haihtuvista yhdisteistä voidaan määrittää markkeriyhdisteet, joiden pitoisuudet muuttuvat säilytyksen aikana. Näiden yhdisteiden suhteiden muuttumista voidaan käyttää apuna kahvin laadunmuutosten mittaamisessa. Markkeriyhdisteparit ovat kuitenkin riippuvaisia kahvin koostumuksesta, paahtoasteesta ja pakkaustavasta. Tämän vuoksi sopivat yhdisteet täytyy määrittää kahvikohtaisesti. Tutkielman tavoitteena oli kehittää nopeutettu säilyvyyden seurantamenetelmä vaaleapaahdetulle jauhetulle kahville ja etsiä kahvityypille sopivat muutoksia kuvaavat markkeriyhdisteet. Työssä tutkittiin kahvin vanhenemista kolmessa eri olosuhteessa ja kolmessa erilaisessa pakkauksessa kahdeksan viikon säilytyksen aikana. Näytteistä tehtiin aistinvarainen arviointi sekä määritettiin haihtuvia yhdisteitä HS-SPME-GC-MS-menetelmällä. Haihtuvista yhdisteistä etsittiin markkeriyhdisteet, joiden suhdeluvut muuttuivat samalla tavalla aistinvaraisen arvioinnin tulosten kanssa. Viisi lupaavalta vaikuttavaa markkeriyhdisteyhdisteparia valikoitui jatkotarkastelua varten. Lopullinen arviointi yhdisteiden toimivuudesta vanhentumisen indikaattoreina tehdään lähellä näytekahvin hyllyiän päättymistä. Menetelmän avulla kahvin säilyvyyttä voidaan arvioida todellista säilyvyyttä nopeammin, mistä on apua erityisesti pakkauskehitystyössä. Valittujen markkeriyhdisteiden muutoksien mittaamista voidaan käyttää aistinvaraisen arvioinnin tukena kahvin laadun arvioimisessa.
  • Hytti, Kirsi (2011)
    Tutkielma analysoi vuonna 2008 alkaneen vaalirahoituskohun synnyttämää uutisaineistoa. Sen tarkoituksena on selvittää miten ja millaista kohua sanomalehdet tuottavat uutisoinnissaan. Tutkielma ei ota kantaa median todelliseen vaikutusvaltaan, vaan erittelee ja jäsentelee uutisointia luokittelemalla aineiston neljään eri diskurssiin eli vakiintuneeseen puhetapaan. Näiden diskurssien kautta arvioidaan lopulta niiden heijastamia median yhteiskunnallisia muutoksia laajemmin. Tutkielman aineisto on kerätty Helsingin sanomista, Iltalehdestä ja Ilkasta. Valitsemalla mukaan maan johtava sanomalehti, laajalevikkinen iltapäivälehti sekä historiassaan poliittisesti sitoutunut maakuntalehti on pyritty mahdollisimman merkittävään ja laajaan poikkileikkaukseen suomalaisesta sanomalehtiuutisoinnista. Aineisto analysoitiin laadullisesti tekstin lähiluvun, luokittelujen ja ryhmittelyjen avulla, jossa tekstiaineiston käsittelyn apuvälineenä käytettiin Atlas.ti -aineistonhallintaohjelmaa. Tutkimusaineiston perusteella vaalirahauutisointi näyttäisi olevan lehdistössä vahvan asenteellista lehdistön näennäisestä poliittisesta riippumattomuudesta huolimatta. Kolmea eri lehtityyppiä edustavat lehdet poikkeavat kuitenkin asenteissaan toisistaan ja päätyvät edustamaan jokseenkin erilaisia diskursseja. Aineistossa selkeimmin vakiintuneet puhetavat olivat "syntipukki", "uhri", "Pahat poliitikot" sekä "Kärpäsestä härkänen" -diskurssit. Ilkassa vallitsee ennen kaikkea "uhrin" syytettyjä sympatisoiva sekä valtaapitävien esille nostama "Kärpäsestä härkänen -diskurssit. Ilkka asettuu selvästi valtaapitävien puolelle ja osoittaa sympatiaa paitsi keskustalaisilla, myös muille kohussa syytetyille poliitikoille. Puheenvuoron Ilkan uutisissa saavat vahvimmin syytettyjen maakuntalaiset puoluetoverit. Iltalehdessä selkeästi vahvimmin käytössä on "Pahat poliitikot" -diskurssi. Se ei ota puoluepoliittista kantaa kohussa vaan päätyy syyttämään kaikkia poliitikkoja puolueesta piittaamatta. Iltalehti identifioi itsensä kansalaisten joukkoon ja pyrkii selvästi luomaan puhetavallaan erimielisyyttä ja epäluuloa kansan ja poliitikkojen välille. Puhetapa on tunteisiin vetoava, mutta usein syytettyä pilkkaava, mikä asettaa puheenvuoron lopulta negatiiviseen valoon. Suuri osa Helsingin Sanomien uutisista sijoittuu kepulaisen syntipukin diskurssin alle. Ilkasta ja Iltalehdestä poiketen Helsingin Sanomat näyttää pyrkivän ilmaisussaan edelleen sitoutumattomuuteen ja neutraaliuteen. Usein neutraalius on kuitenkin vain näennäistä. Tämä ilmenee muun muassa lehden tapana tyytyä toteamaan asioita ilman perusteluja. Helsingin Sanomien uutisoinnissa nousi usein esiin tutkivan journalismin periaate, jossa lehti korosti usein tehneensä itse salapoliisintyön ja selvitykset. Tämän kaltaisen toimittajiin viittaavan subjektiuden esille nostaminen on erikoista siksi, että muuten uutisoinnissa pyrittiin subjektiuden häivyttämiseen esimerkiksi kielellisin keinoin (passiivi- ja toteavat lauseet). Vaalirahakohua voi pitää merkittävänä esimerkkinä eetoksen muuttumisesta nimenomaan sen uutisoinnissa läsnä olleen laajuuden ja poikkeuksellisen "raakuuden" takia. Suhtautumista ei kuitenkaan voi pitää yhtäläisenä koko mediassa. Ilkan tuottaa valtaapitäville myötämielistä uutisointia samalla kun Iltalehden ja Helsingin Sanomien kohdalla voidaan havaita vahva pyrkimys pysyä riippumattomina valtaapitävistä. Lehdet myös lähestyvät vaalirahakohuuutisia eri näkökulmista ja ovat asenteellisissa tulkinnoissaan selvästi erimielisiä. Ajan eetoksessa kysymys näyttäisi olevan useiden, toisilleen vastakkaisten diskurssien kilpailusta keskenään. Olennaista siis on, että lukijalle välittyvä käsitys vaalirahakohusta, sen merkityksestä, syistä ja seurauksista on varsin erilainen riippuen siitä, mitä kolmesta lehdestä lukija seuraa.
  • Vainionpää, Antti (2016)
    Vaalirahoitusta ja aineellisen ja aineettoman vaalituen antamista on ollut kaikissa poliittisissa järjestelmissä. Suomessa on tasaisin väliajoin paljastunut virkamiesten ja poliitikkojen korruptiota. Vuonna 2008 alkanut niin kutsuttu vaalirahoituskohu oli viimeisin korruptioskandaali, jonka seurauksena monelta kansanedustajalta paljastui salattua vaalirahoitusta. Tutkielman lähtökohtana oli tutkia ja tilastoida vaalirahoituskohun paljastusten avulla kansanedustajaehdokkaiden vaalirahoituksen keräämisen ja avoimuuden rajoittamisen käytäntöjä. Tutkimuksen keskeisenä aineistona olivat vuosina 2007, 2011 ja 2015 valittujen kansanedustajien ja varakansanedustajien täyttämät vaalirahoitusilmoitukset. Vaalirahoitusilmoituksia vertailtiin keskenään tai julkisuudessa ilmenneisiin paljastuksiin. Ehdokkaiden vaalirahoitusilmoituksista selvitettiin, miten, kuinka paljon ja keneltä vaalirahoitusta hankittiin. Vaalirahoituslainsäädäntöä ja sen laatimisprosessia tutkimalla hahmotettiin, miten julkinen ohjaus vaikutti vaalirahoituksen käytäntöjen muuttumiseen ja muuttumattomuuteen. Vaalirahoituskohun paljastukset osoittautuivat jatkuneen edelleen, vaikka vaalirahoituskohun jälkeen oli pidetty jo kahdet uudet eduskuntavaalit ja laadittu kaksi uutta lakia ehdokkaiden vaalirahoituksen ilmoittamisesta. Vaikka uudistunut lainsäädäntö on puuttunut joihinkin vaalirahoituskohussa paljastuneista avoimuuden rajoittamisen käytännöistä, niin osa näistä käytännöistä on säilynyt. Myös uusia käytäntöjä rajoittaa avoimuutta tai kiertää kiristynyttä vaalirahoituslainsäädäntöä on muodostunut. Vaalirahoituksen ilmoittamisen ongelmat osoittautuivat laajoiksi, ja siihen on syyllistynyt kansanedustajia kaikista eduskuntapuolueista. Vaalirahoituksen keräämisen ja avoimuuden rajoittamisen moraalisesti kyseenalaisia käytäntöjä on vaikea muuttaa. Puolueet ja poliitikot, jotka ovat päässeet valtaan, ovat olleet ja ovat edelleen haluttomia muuttamaan valta-asemansa takaavia käytäntöjä. Sekä vaalirahoituslainsäädäntö että kansanvaltainen demokratia nojaavat kansan antamaan oikeutukseen hallita. Vuosien 2011 ja 2015 eduskuntavaalien vaalitulos todistaa, että suomalaiset äänestäjät eivät halua muutosta suomalaisessa politiikassa vallitsevalle 'maan tavalle'. Uusi vaalirahoituskohu tulee väistämättä, ja on vain ajan kysymys, milloin se tapahtuu.
  • Hyttinen, Otso (2017)
    Vaalijärjestelmä on keskeinen osa edustuksellista demokratiaa ja edellytys demokraattiselle yhteiskuntajärjestykselle. Tällä tutkimuksella on kartoitettu, millä tavalla ja kuinka paljon vaalijärjestelmä vaikuttaa vaalien lopputulokseen, ja sitä, olisiko joku toinen vaalitapa tai vaalipiirijako Suomen eduskuntavaaleissa suhteellisen edustuksellisuuden toteutumisen kannalta nykyistä parempi vaihtoehto. Tutkimus on tehty laskemalla vuosien 2003–2015 eduskuntavaalien tulokset Sainte-Laguën, Hamiltonin ja suoran henkilövaalin menetelmillä sekä vaihtoehtoisilla vaalipiirijaoilla yhteen ja seitsemään vaalipiiriin. Vaalitapojen osalta tuloksista mielenkiintoisimmat havainnot kohdistuvat Sainte-Laguën menetelmän kahteen tutkittuun versioon, joilla pääministeripuolue olisi vaihtunut vuosien 2003 ja 2007 vaaleissa. Vaalipiirijaoista yhden vaalipiirin jaolla kaikissa tutkituissa vaaleissa olisi päässyt läpi puolueita, joita eduskuntaan ei ole käytetyillä vaalipiirijaoilla päässyt. Kaikki vertailussa käytetyt vaalitavat tai maan jakaminen yhteen vaalipiirin antaisivat eduskuntavaaleissa nykyistä vaalijärjestelmää paremmat lähtökohdat pienille puolueille ja kansanliikkeiden tukemille ehdokkaille. Tutkielman tulosten perusteella kaikki tutkitut vaalitavat ja vaalipiirijaot toteuttavat suhteellisuutta nykyistä järjestelmää paremmin ja aikaisemman kirjallisuuden valossa vaalijärjestelmää tulisi demokratian edellytysten paremman toteutumisen mahdollistamiseksi uudistaa suhteellisuuden periaatetta paremmin toteuttavalla vaalitavalla ja vaalipiirien määrää pienentämällä.
  • Taipale, Mira (2022)
    Tutkielmani aiheena on elonkehään kytkeytyminen Miika Vanhapihan väenuskoisessa maailmankuvassa, joka on luonteeltaan animistinen maailmankuva. Animismia suomalaisessa nykykontekstissa ei ole havaintojeni mukaan juurikaan tutkittu aiemmin. Tutkielmani aineisto havainnollistaa yksilön kytkeytymistä itämerensuomalaiseen uskomusperinteeseen, josta on vain vähän aiempaa tutkimusta. Tutkielmani pohjautuu havaintoon ympäristökriisin yhteydestä sekä ihmisten välisiin eriarvoisuuksiin että ihmisen ja luonnon erottavaan ajatteluun. Ihmisen ja luonnon erottavaa ajattelua kutsun tarinaksi. Aineistoni väenuskoinen maailmankuva on esimerkki toisenlaisesta tarinasta ja toisin tekemisestä. Tutkimuskysymykseni on: millä tavoin kytkeytyneisyys elonkehään ilmenee Miika Vanhapihan väenuskoisessa maailmankuvassa? Tavoitteenani on kuvata väenuskoista maailmankuvaa ilmiönä ja antaa ilmiölle teoreettisesti mielekäs tulkinta. Tutkimusmateriaalini koostuu seitsemästä (7) Miika Vanhapihan henkilökohtaisesta blogikirjoituksesta ja kahdesta (2) podcast-ohjelmasta, joissa hän on ollut keskustelemassa. Olen litteroinut podcastit, joten koko aineistoni on kirjallisessa muodossa. Analyysityökaluna käytän sisällönanalyysia ja keskityn tekstin sisältöön lähilukemalla aineistoani. Lähilukemisella pyrin huolelliseen ja ymmärtävään tekstin tulkintaan. Teoreettinen viitekehykseni muodostuu feministisestä ihmiskeskeisyyden kritiikistä, uusmaterialismista ja sen kritiikistä, alkuperäiskansatutkimuksesta, uskontotieteestä ja folkloristiikasta. Havaitsin aineistosta kolme elonkehään kytkeytymisen henkismateriaalista ulottuvuutta. Ulottuvuudet ovat a) sukulaisuudet, ei-ihmis-henkilöt ja väet, b) kokemukset ja c) elämäntapa: elämä luonnon ja väkien keskellä. Ulottuvuudet toimivat Miika Vanhapihan väenuskoisessa maailmankuvassa henkismateriaalisena kokonaisuutena, jonka henkisiä ja materiaalisia osia ei tulkintani mukaan erotella toisistaan. Väenuskoisessa maailmankuvassa esimerkiksi väet ja sukulaisuus muuhun luontoon koetaan tosiksi. Väenuskoinen maailmankuva vaikuttaa kokonaisvaltaisesti siihen, millä tavalla Miika Vanhapiha katsoo voivansa olla, elää ja osallistua maailmassa ja maailman kanssa. Myös ihmisten väliset suhteet ja tasa-arvo näyttäytyivät merkittävinä väenuskoisessa maailmankuvassa. Tutkimukseni perusteella väenuskoinen maailmankuva on Miika Vanhapihalle myös vastarintaa ja paremman maailman tavoittelua. Väenuskoinen maailmankuva haastaa ihmisen ja luonnon erottavaa tarinaa ja tarjoaa vaihtoehtoisen tavan olla ja osallistua maailman kanssa.
  • Jauhiainen, Kirsi Maarit (2012)
    Tutkielma käsittelee työturvallisuustapauksia, eli työtapaturmia ja työturvallisuusrikoksia, yhteisörikollisuuden ja yhteisöjen väkivallan näkökulmasta. Kriminologiassa työntekijöihin kohdistuvalla yhteisöjen väkivallalla tarkoitetaan yritysten ja yhteisöjen toimintaa, joka tuottaa epäoikeudenmukaisia ja kohtuuttomia seurauksia ja riskejä työntekijöille. Yhteisöjen väkivalta on seurausta yritysten ja yhteisöjen johdon organisaation eduksi tekemistä tietoisista päätöksistä, joiden taustalla on kustannusten minimointi ja yritysten voiton maksimointi. Tutkimusaineisto koostuu lehtikirjoituksista, vuosilta 2007–2010 kerätyistä Helsingin Sanomien artikkeleista ja uutisista. Analyysissa nojaudutaan diskurssianalyyttisen lähestymistapaan ja eritellään teksteissä esiintyviä puhetapoja työturvallisuustapauksiin liittyen. Diskurssianalyysin avulla selvitetään, millaiset työturvallisuustapauksiin liittyvät puhetavat asettuvat aineistossa etusijalle eli saavuttavat hegemonisen aseman. Aineisto osoittaa, että työturvallisuustapauksista kirjoitetaan vakiintuneesti. Työtapaturmista ja työturvallisuusrikoksista kertovat uutiset ovat lehden rutiinijuttuja, eikä niillä ole kovinkaan suurta uutisarvoa. Työturvallisuustapaukset näyttäytyvät työelämän normaaleina mittatappioina, ja tapaukset määrittyvät usein sekä implisiittisesti että eksplisiittisesti tapaturmiksi. Aineistossa etusijalle asettuu neljä työturvallisuustapauksiin liittyvää puhetapaa: vaarallinen tekijä, vaarallinen työ, intention ja tekijän puuttuminen sekä uhrittomuus -diskurssit. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että työturvallisuustapauksia tarkastellaan tyypillisesti kahdesta eri näkökulmasta käsin. Vaarallinen tekijä -diskurssissa työturvallisuuden vaarantumista tarkastellaan seurauksena työntekijän omasta toiminnasta. Vaarallinen työ -diskurssi edustaa näkemystä, jossa työ ja erilaiset työtehtävät määrittyvät lähtökohtaisesti vaarallisiksi ja riskialttiiksi työlle ominaisen luonteen perusteella. Tutkimus osoittaa, että organisaation ja yrityksen vastuuta työturvallisuuden suhteen tarkastellaan suppeasti. Aineistossa organisaation vastuu -diskurssi on vaimea, mutta se vahvistaa hegemonisiin asemiin asettuvia diskursseja. Yrityksen vastuu työturvallisuuden suhteen on rajallinen, koska viime kädessä työntekijät tekevät varsinaisen työn. Työturvallisuustapaukset etäännytetään niiden organisaatiokontekstista, ja työturvallisuutta vaarantaviksi seikoiksi määrittyvät asiat, joihin yrityksillä koetaan olevan vähän vaikutusmahdollisuuksia. Työturvallisuustapaukset määrittyvät ongelmaksi yrityksille niiden aiheuttamien kustannusten vuoksi. Tutkimus osoittaa, ettei työturvallisuuteen liittyvien laiminlyöntien yhteisörikosten luonnetta tunnisteta. Tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisempia tutkimustuloksia siitä, ettei työturvallisuuteen liittyvien laiminlyöntien taustalla mielletä tahallisuutta tai taloudellisia intressejä. Aineistossa intention ja tekijän puuttuminen -diskurssi ilmentää työturvallisuustapausten määrittymistä tahattomiksi vahingoiksi. Uhrittomuus-diskurssi taas osoittaa, ettei työturvallisuustapausten uhreja tunnisteta rikoksen vaan tapaturman uhreiksi. Yritykset ja organisaatiot eivät määrity yhteisöiksi, jotka ylläpitäisivät työturvallisuuteen liittyviä laittomuuksia tai työn vaarallisuutta.
  • Repo, Katja (2020)
    Rikoslain 2 c luvun 11 §:n mukaisen yhdistelmärangaistuksen tuomitsemisen edellytyksenä on, että rikoksentekijä todetaan erittäin vaaralliseksi toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Elinkautisen vankeusrangaistuksen ehdonalaisen vapauttamisen yhtenä kokonaisharkintaan vaikuttavana seikkana on vangin väkivaltariski. Rikoslain 2 c luvun 9 §:n mukaan ehdonalaista vapauttamista voidaan lykätä ilman vangin suostumusta, jos vangin käyttäytymisen tai hänen esittämiensä uhkausten johdosta on olemassa ilmeinen vaara, että vanki vapauduttuaan syyllistyy henkeä, terveyttä tai vapautta törkeästi loukkaavaan rikokseen ja vapauttamisen lykkääminen on tarpeen rikoksen estämiseksi. Pitkäaikaisvankien vapauttamismenettelystä annetun lain 1.2 §:n mukaan elinkautiseen vankeuteen tuomittua koskevaan lausuntoon on lisäksi liitettävä arvio vangin riskistä syyllistyä väkivaltarikokseen. Yhdessä lainsäädännöstä käytetään nimitystä vaarallisuuslainsäädäntö. Vaarallisuuslainsäädännöllä pyritään suojelemaan yhteiskunnan muita jäseniä. Lainsäädännöllä on pitkä historia: vaarallisuus on huomioitu lain tasolla jo vuodesta 1932. Lainsäädäntö on ollut aina poikkeuksellisen herkkä yhteiskunnallisille muutoksille ja sen onkin sanottu olevan ”kriminaalipolitiikan ilmapuntari”. Viime vuosikymmenien kriminaalipolitiikan muutokset, valtiosääntöistyminen ja kasvava turvallisuushakuisuus, ilmenevät yhtäältä perus- ja ihmisoikeuksien merkityksen kasvuna ja toisaalta halukkuutena hallita erilaisia riskejä rikosoikeuden keinoin. Vaarallisuus tai väkivaltariski ovat käsitteinä huomattavan epämääräisiä. Tutkielmassa verrataan vaarallisuuden ja riskin käsitteitä vaarantamiseen perustuvien kriminalisointien vaaran käsitteisiin. Vaarallisuus on kuitenkin epämääräisemi käsitteenä kuin näiden tunnusmerkistöjen vaaran muodot. Vaarallisuutta arvioidaan oikeuspsykiatrien toimesta, mutta oikeuspsykiatristen käsitteiden yhteensovittaminen oikeudellisiin käsitteisiin osoitetaan tutkielmassa haastavaksi. Myös vaarallisuuden arvioiminen on kiistelty asia oikeuspsykiatrian alalla, eikä ammattikunnan piirissä vallitse yksimielisyyttä siitä, mitä vaarallisuuden arvioimisella tarkoitetaan. Vaarallisuuden arvioimisessa hyödynnetään nykyisin erilaisia työkaluja, jotka perustuvat tilastotietoon rikollisen käyttäytymisen riskitekijöistä. Työkaluihin liittyy kuitenkin ongelmia; merkittävimpänä se, että niiden ennustetarkkuus ei ole riittävä, jotta niitä voitaisiin hyödyntää rikosoikeuden kontekstissa. Tutkielmassa tutkittiin myös empiirisen aineiston perusteella vaarallisuuden käsitteen käytännön sisältöä. 97,3 % aineiston rikoksentekijöistä todettiin vaarallisiksi. Tämän tutkimustuloksen perusteella vaikuttaa ilmeiseltä, että rikoslainsäädäntö ei erottele kovin hyvin vaarallisia ei-vaarallisista rikoksentekijöistä. Keskeinen syy saattaa olla rangaistuksen tuomitsemisen edellytyksenä oleva syyttäjän vaatimus. Empiirisen aineiston perusteella vaarallisuuslausuntoa perustellaan usein aikaisemmalla väkivaltaisuudella, päihde- ja persoonallisuushäiriöillä sekä impulsiivisuudella. Lähes kaikilla aineiston tutkittavista todettiin persoonallisuus- ja päihdehäiriö. Tutkielmassa arvioidaan vaarallisuuslainsäädännön hyväksyttävyyttä Sakari Melanderin kriminalisointiteorian sisältämien kriminalisointiperiaatteiden kautta. Keskeisessä asemassa ovat perusoikeuksien rajoittamisperiaatteet. Useita ongelmia nousee esiin: vaarallisuuslainsäädäntö on ongelmallinen suhteessa kaikkiin kriminalisointiperiaatteisiin. Rikosoikeudellisen vastuun syntyminen ulotetaan siinä niin laajalle, että perinteiset rikosoikeuden vastuurakenteet vääristyvät. Lainsäädännöstä seuraavien preventiiviset hyödyt eivät riitä perustelemaan niitä perusoikeusrajoituksia ja muita ongel-mia, joita samalla seuraa. Kuitenkin preventiivinen eristäminen voi joissain tapauksissa olla perusteltua perustuslain 22 §:n perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuuden ja rikoslainsäädännön kokonaislegitiimiyden säilymisen vuoksi. Tällaiset tapaukset olisi kuitenkin rajattava erittäin tarkasti, mikä voi olla haastavaa.
  • Vakkilainen, Hanni (2020)
    Tässä tutkielmassa selvitän, minkälaisia merkityksiä maahanmuutonvastainen, rasistinen diskurssi liittää sen alle joutuviin ihmisiin maahanmuuttovastaisen Facebook-ryhmän keskusteluissa sekä, minkälaista valtaa tämä sisältää. Lähtökohtana on, ettei Suomi ole irtonainen eurooppalaisen kolonialismin perinnöstä ja kehitystutkimuksella on rooli tämän purkamisessa. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että maahanmuuttovastaisuuteen liittyvä, rasistisesti motivoitunut kieli ei toimi vain syrjässä, vaan näkyy myös medioissa ja politiikan kentällä. Siksi on tärkeää tutkia, kuinka tämän diskurssin merkitysrakenteet muodostuvat ja operoivat. Tutkielman sekä teoreettisena että kontekstin viitekehyksenä toimii postkoloniaalinen teoria. Teorian moninaisen kirjon joukosta käytetään Sara Ahmedin postkoloniaalisen kohtaamisen teoriaa tutkielman teoreettisena työkaluna. Avainkäsitteinä ovat läheisyys ja sijainti, tunnistaminen ja tunteminen (knowing someone) sekä kuuluminen (belonging), jotka käsitteinä pyrkivät avaamaan postkoloniaalisuuden lokaaleja suhteita. Ahmedia seuraten tuntematon vieras täytyy tunnistaa, jotta hänet voidaan paikantaa, ja tunnistaminen edellyttää vieraan tuntemista sekä riittävää spatiaalisen tai diskursiivisen rajan ylittämistä paikaan kuuluvien ”meidän” läheisyyteen. Postkoloniaalisessa kohtaamisessa luodaan, sanoitetaan, tunnistetaan ja rajataan sekä kuuluvien – ”meidän” – että kuulumattomien vieraiden – ”niiden” – ryhmät. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta kokonaisuudesta: loppuvuodesta 2017 kerätyt keskustelutaltioinnit sisältäen tekstin lisäksi emojit, gif-animaatiot, kuvat ja ryhmään jaetut sisällöt sekä kesän 2019 etnografisen aineistonkeruujakson kenttämuistiinpanot. Tutkielmassa käytetään kahden metodologian yhdistelmää, jossa foucault’lainen diskurssianalyysi ja nettietnografia täydentävät toisiaan. Keskusteluaineiston analysoinnissa pääpaino on ollut foucault’laisessa diskurssianalyysissä, mutta myöhempää sosiaalisiin käytäntöihin painottunutta etnografista tutkimusjaksoa on myös ohjannut diskursiivinen katse. Tutkimuseettisistä syistä aineiston ryhmästä käytetään tutkielmassa pseudonyymiä. Aineistossa rakentuu postkoloniaalisessa kohtaamisessa toisistaan erilliset ja erilaiset joukot ”me” ja ”ne”. Nimet nousevat suoraan ryhmän omasta kielenkäytöstä. Tekstin ”meidän” ja ”niiden” välistä suhdetta määrittää rasistinen, ulossulkeva diskurssi, joka ulottuu koskemaan jokaista tekstin tietojen ”niiden” joukkoon tunnistettua siirtolaista, maahanmuuttajaa, turvapaikanhakijaa tai iholtaan joukkoon tunnistettua ihmistä. Suhdetta määrittää neljä osittain päällekkäistä, toisiinsa kytkeytyvää ja toisistaan tukea saavaa diskursiivista tiedon osaa: suomalaisuuden tavoittamattomuus ja sisään päästämättömyys, resurssien ansaitsemattomuus tai ansainta työllä ja historiallisella kiinnittymisellä Suomeen, väkivallan ja rikollisen toiminnan vääjäämättömyys ominaisuutena ja tämä väkivaltaisuus uhkana suomalaisuudelle ja suomalaisille, sekä seksi reproduktiivisena tai väkivaltaisena uhkana tai vaarana aina jollekin (Suomelle) tai jollekulle (suomalaisille naisille). Diskurssin alla ”niiden” joukkoon tunnistettujen on mahdotonta välttää suhteessa kuvattujen tietojen leimaa. Diskurssi pyyhkii jokaisen ”niiden” oman yksilöyden yli peittäen sen omilla merkityksillään. Tutkielma kuvaa myös erilaisia tapoja, joilla diskurssin tietojärjestelmä suojautuu vastapuheelta sekä ylläpitää itseään. Kuvattu diskurssi tukeutuu ja yhdistyy myös valkoisuuden, kansallisuuden ja nationalismin, maskuliinisuuden ja patriarkaatin sekä uusliberalismin diskursseihin. Tutkielman metodologiayhdistelmän valinta on onnistunut, jotta päästiin aineiston diskursiivisten merkitysten ja vallan lisäksi arvioimaan diskurssin lausumien käyttöä ja toimintaa ryhmän sosiaalisissa käytännöissä. Kehitystutkimuksen kannalta tutkielma on osoittanut, että postkoloniaalisuus tarjoaa hyödyllisen kehyksen tarkastella Suomen kontekstia ja, ettei Suomi poikkeuksena asetu koloniaalisuuden jälkioireiden ulkopuolelle. Kuten todettu, tutkielmassa esitellyn diskurssin kieli näyttäytyy myös politiikan kentällä, joten diskurssin toiminnan ymmärtäminen on olennaista myös, kun halutaan arvioida, mitä esimerkiksi maahanmuuttoon tai kehitysyhteistyöhön liittyvässä politiikan keskustelussa todella sanotaan.
  • Pohjanoksa, Karolina (2017)
    Vaarallisiksi arvioidut rikoksentekijät ovat olleet erityiskohtelun kohteena Suomen rikosoikeudellisessa seuraamusjärjestelmässä jo lähes sadan vuoden ajan. Käsitys vaarallisista rikoksentekijöistä on vaihdellut ajan kanssa , samoin kuin heihin kohdistettavat rikosoikeudelliset seuraamukset. Tutkimukseni keskittyy uuteen ehdotettuun seuraamukseen vaarallisille rikoksentekijöille, yhdistelmärangaistukseen. Yhdistelmärangaistuksella nykyiset koko rangaistuksen suorittamiseen tuomitut rikoksentekijät tuomittaisiin suorittamaan rangaistus vankilassa “päivästä päivään”, jonka jälkeen he vapautuisivat vuoden mittaiseen valvontaan yhteiskunnassa. Yhdistelmärangaistus merkitsisi toteutuessaan paluuta rangaistukseen, jonka pituus ei määrity pelkästään tehdyn teon perusteella. Poikkeaminen Suomessa vallitsevasta tekorikosoikeuden periaattesta merkitsee mahdollisesti uutta kriminaalipolitiista suuntausta. Rikoksentekijän vaarallisuuden määrittäessä tuomitun rangaistuksen pituutta, on kiinnitettävä huomiota erityisesti rikoksentekijän oikeusturvaan sekä tällaisen rangaistuksen perusteltavuuteen. Työssäni käsittelen vaarallisiksi arvioiduille rikoksentekijöille tuomittavia seuraamuksia, niin sanottua ehkäisevää eristämistä, sekä sen taustalla vaikuttavia kriminaalipoliittisia muutoksia. Tuon esille myös kansainvälisen näkökulman ehkäisevästä eristämisestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen ja Euroopan neuvoston suosituksen muodossa. Yhdistelmärangaistusta arvioidaan sen hyväksyttävyyden, tarpeellisuuden ja välttämättömyyden kannalta.
  • Niinivirta, Essi (2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan naisten semanttisia rooleja. Aineistona on Naisasialiitto Unionin vaikutuksesta syntyneen, vuosina 1905–1949 julkaistun Naisten ääni -järjestölehden vaaleja edeltävät mielipidekirjoitukset. Tarkastelun kohteena on väärin toimiva nainen, joko miehiä äänestävä tai kokonaan äänestämättä jättävä. Aineistona on yhteensä kaksikymmentä mielipidekirjoitusta vuosilta 1907–1945. Vaaleja edeltävissä mielipidekirjoituksissa kuvataan edellisten vaalien tuloksia tai kerrotaan tulevien vaalien tärkeydestä. Äänestämisen tärkeyttä argumentoidaan spekuloiden mahdollisia seurauksia, jos naiset eivät äänestä tai äänestävät miehiä. Näistä naisista analyysin kohteeksi rajataan subjektina toimivat ihmistarkoitteiset naisiin viittaavat lekseemit. Väärin toimivien naisten subjekteja on aineistossa 158 kappaletta. Tutkielman metodina käytetään tekstianalyysia. Syntaktinen analyysi toimii taustametodina semanttisten roolien hahmottamisessa. Teoreettisena taustateoriana toimii diskurssianalyysi ja tutkielman teoreettisena päänäkökulmana semanttiset roolit sekä moniäänisyys. Moniäänisyyden näkökulmasta analysoidaan evaluoivia tekstin piirteitä, modaaliverbejä, jos-konjunktioita lauseen aloittajana sekä monikon 1. persoonan käyttöä. Tutkielmassa naisten semanttisiksi rooleiksi muodostuu kaksi ryhmää: aktiiviset naiset ja passiiviset naiset. Aktiivisten naisten ryhmän semanttisia rooleja ovat agentti ja aiheuttaja, ja passiivisten naisten rooleja kokija, kohde sekä hyötyjä. Aktiivisten naisten roolit muodostavat 79 prosenttia kaikista aineiston subjekteista. Agenttien ja aiheuttajien käytöllä kirjoittajat osoittavat naisten toimivan tietoisesti väärin omaa sukupuoltaan kohtaan. Aktiivisten naisten ryhmän suuruus osoittaa selvästi, että kirjoittajat pitävät naisten epätoivottua toimintaa naisten tietoisena ja aktiivisena valintana. Passiivisten naisten 21 prosentin osuus kuvaa naisia ulkopuolisina ja miehen ohjailussa olevina. Moniäänisyyttä rakentavien kielenpiirteiden avulla mielipidekirjoittajat argumentoivat oikean toiminnan puolesta. Evaluoivien kielen piirteiden kautta kirjoittajat nimeävät väärin toimivia naisia halveksuen ja pyrkivät korostamaan heidän toimiensa ajattelemattomuutta. Modaaliverbien kautta lukijoita puolestaan käsketään toimimaan oikealla tavalla sekä modaalisten verbiketjujen avulla ohjaillaan. Lauseen aloittava jos-konjunktio tuo lausekontekstiin spekulointia niistä ongelmista, joita naisten väärästä toiminnasta seuraa. Samassa yhteydessä esiintyy toisinaan väärä toiminta implisiittisenä rivien välissä. Monikon 1. persoonalla kirjoittajat puolestaan joko ryhmäyttävät itsensä kaikkiin naisiin korostaen negatiivisten seurauksien koskettavan myös heitä, tai korostavat kahden vastakkaisen naisryhmän muodostumista. Semanttiset roolit ja moniäänisyys muodostavat yhdessä kirjoittajien argumentin oikeasta ja väärästä naisesta.
  • Rasila, Tapio (2016)
    Tutkielman aiheena on kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa verrattain vähälle tutkimukselliselle huomiolle jäänyt rikosprosessioikeudellinen kysymys: syyttömän tuomitseminen. Syyttömän tuomitsemista on Suomessa perinteisesti kutsuttu oikeusmurhaksi. Oikeusmurhalla on tällöin tarkoitettu henkilölle annettua lainvoimaista syyksilukevaa tuomiota rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt. Syyttömän tuomitsemista ei ole Suomessa aiemmin juurikaan tutkittu. Tutkielman tavoitteena on paikata tätä tutkimuksellista aukkoa kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa. Tähän on pyritty keräämällä tutkimuksen perustana oleva vääriä tuomiota koskeva aineisto sekä tuomalla ulkomaisen oikeusmurhatutkimuksen metodiikka ja tutkimustulokset kotimaiseen kontekstiin soveltuviltaan osin. Viitattu vääriä tuomioita koskeva aineisto on kerätty käymällä läpi korkeimman oikeuden rikosasian tuomionpurkuja koskevia ratkaisuja viimeisen 10 vuoden ajalta. Aineiston muodostavissa tapauksissa purkua on haettu menestyksekkäästi uusien, tuomitun syyttömyyttä tukevien, todisteiden perusteella, siis lähinnä oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 § 1 momentin 3 kohdan perusteella. Tällaisia tapauksia oli tarkastelujaksolla yhteensä kuusi. Nämä kuusi tapausta muodostavat tutkielman aineiston. Tutkielma rakentuu kolmen keskeisen tutkimuskysymyksen ympärille. Ensinäkin, onko Suomessa tuomittu syyttömiä vastaajia rikosoikeudenkäynnissä? Toiseksi, mitkä syyt ovat johtaneet syyttömien tuomitsemiseen aineiston muodostavissa tapauksissa? Tällöin pyritään siis jäljittämään kotimaisen rikosprosessin virhelähteitä, sellaisina kuin ne aineiston tapauksissa ilmenevät. Kolmantena kysymyksenä on, että minkälaisia takeita rikosprosessijärjestelmä tarjoaa syyttömälle vastaajalle näitä prosessin sokeita kohtia ja virhelähteitä vastaan? Kerätty aineisto muodostaa tällöin pohjan jatkoanalyysille, eli virhelähteiden paikantamiselle, jäsentelylle sekä oikeudelliselle arvioinnille. Tutkielma rakentuu kuuteen lukuun. Johdannossa käsitellään tutkimuksen taustan ja tavoitteiden lisäksi aineiston keräämiseen liittyviä yksityiskohtia sekä metodologiaa. Toinen luku muodostaa tutkielman niin kutsutun yleisen osan, jossa tutkimuksen aihealuetta lähestytään oikeusteoreettisemmasta näkökulmasta. Kyseisessä luvussa syyttömän tuomitsemiseen liittyvää problematiikkaa tarkastellaan rikosprosessin funktioita koskevan keskustelun näkökulmasta. Kolmannessa luvussa esitellään aineiston ensimmäisen tapaus. Luvussa fokukseen nousevat asiantuntijatietoon ja -todisteluun nivoutuvat oikeusturvaongelmat erityisesti hyväksikäyttörikosten käsittelyssä. Neljännessä luvussa tarkastellaan aineiston toisessa tapauksessa ilmenneitä silminnäkijätunnistamiseen, viranomaisten väärinkäytöksiin ja esitutkintaan liittyviä ongelmakohtia. Viidennessä luvussa käydään lyhyesti läpi aineiston kolme muuta tapausta. Kuudes ja viimeinen luku päättää tutkielman ja sisältää totuttuun tapaan loppukeskustelun- ja päätelmät. Tutkielmaa voi luonnehtia pääosittain empiiriseksi ja osittain lainopilliseksi. Tutkimusotteena on laadullinen tapaustutkimus: tarkoituksena on saada intensiivistä tietoa yksittäisestä tapauksesta kuvaamalla ja jäsentelemällä sen keskeiset faktat. Käytännössä aineiston tapauksiin kuuluvia yksityiskohtia käytetään esimerkkinä yhdestä tai useammasta vääriä tuomiota aiheuttavasta tekijästä, jolloin aineistoon pohjaava empiirinen tieto voidaan kytkeä tätä yksittäistä tekijää koskevaan laajempaan teoreettiseen viitekehykseen. Tämän jälkeen on mahdollista esittää myös oikeudellinen arvio tapaukseen liittyvistä seikoista.
  • Ruuska, Marja E. (2013)
    Työssä tutkitaan neuvoston asetusta N:o 2988/95 EU:n taloudellisten etujen suojaamisesta sen säätelemien hallinnollisten toimenpiteiden ja seuraamusten yleisinä oppeina. Yleisten oppien käsitteellä viitataan tutkielmassa asetuksen käsittämiin oikeusperiaatteisiin ja käsitteisiin. Näitä periaatteita ja käsitteitä verrataan tutkielmassa Suomen rikosoikeuteen. Tutkielman tutkimusosa alkaa katsauksella EU:n taloudellisten etujen suojan kehitykseen. Katsauksesta käy ilmi, että EU:n taloudellisten etujen suojaa ei ole merkittävästi kehitetty lainsäädännön tasolla sitten vuoden 1995. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että tulevaisuudessa EU:n taloudellisia etuja suojattaneen jopa varsinaisella rikosoikeudella. Asetuksen N:o 2988/95 hallinnollisia toimenpiteitä ja seuraamuksia koskevia yleisiä oppeja käsitellään tutkielmassa neljässä pääluvussa. Ensimmäisessä näistä keskitytään asetuksen soveltamisalaan. Samalla käsitellään myös asetuksen lievää normihierarkista etusijaa suhteessa muihin EU-asetuksiin sekä kysymystä siitä, kuinka sitova asetus voi olla EU-lainsäätäjää kohtaan. Toisessa väärinkäytösasetuksen yleisiä oppeja käsittelevässä luvussa luodataan asetuksen käsitteellistä erottelua hallinnollisten toimenpiteiden ja seuraamusten välillä. Erottelun oikeudellisten vaikutusten todetaan olevan osin epäselvät. Luvusta käy kuitenkin ilmi, että toimenpiteisiin pätee periaatteessa ankara vastuu, kun taas seuraamukset edellyttävät pääsääntöisesti tuottamusta. Kolmannessa tutkielman pääjaksossa aiheena ovat asetuksen kattamat oikeusturvaperiaatteet. Luvussa todetaan, että asetuksen tarkoittamat rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ja lievemmän seuraamuksen periaate eivät sovellu hallinnollisiin toimenpiteisiin. Samalla käy ilmi, että asetuksen vanhentumis- ja ne bis in idem -menettelyihin liittyy paljon harkinnanvaraisuutta. Tutkielman viimeisessä pääluvussa analysoidaan asetuksen erillisen lainsäädännön edellytystä, tekoa vastuun syntymisen edellytyksenä sekä asetuksen osallisuusoppia. Luvussa todetaan, että asetus N:o 2988/95 on hallinnollisiin toimenpiteisiin ryhtymiseen riittävä blankettisäädös, mutta edellyttää seuraamusten langettamiseksi erillistä rikkomustunnusmerkistöä.
  • Tuominen, Inka (2020)
    Hyvinkään villatehdas ilmoitti tammikuussa 1901 alentavansa työntekijöidensä palkkoja 10 prosenttia. Alennus koski urakkapalkalla töitä tehneitä eli käytännössä naispuolisia kehrääjiä ja kutojia. Syntyi lakko, johon osallistui niin merkittävä osa tehtaan työntekijöistä, että tehtaan oli väliaikaisesti lopetettava toimintansa. Pian tehtaalle alkoi saapua rikkureita korvaamaan lakkoilijoiden työpanoksen ja tehdas jatkoi toimintaansa. Lakko kesti noin puolitoista kuukautta ja sen jälkeen lakkoilijat muuttivat muualle etsimään töitä. Tarkastelen tutkielmassani Hyvinkään villatehtaan vuoden 1901 lakkoon liittyvästä lehtikirjoittleusta sitä, miten lakkoon, lakkolaisiin ja näiden toimintaan suhtauduttiin. Miksi naisten lakossa olo kirvoitti kymmeniä lehtikirjoituksia puolesta ja vastaan, eli mikä teki naisten työtaistelusta erikoista ja huomionarvoista? Millä tavalla se oli rajoja rikkovaa? Mihin laajempiin teemoihin keskustelu Hyvinkään lakosta kytkeytyi? Käytän lähteinä kotimaisia sanomalehtikirjoituksia, joita on 127 kappaletta 27 eri lehdestä. Lisäksi käytän niiden tukena lakkoon liittyneen oikeudenkäynnin pöytäkirjoja, Työläisnaisliiton lakon jälkeen julkaisemaa lentolehtistä, lakkoon osallistuneen työväenaktiivi Ida Ahlbergin muistelmia, muistitietoa sekä muuta aikalaismateriaalia. Analyysissani lehtijutuista jaan uutiset neljään pääteemaan: järjestäytymättömyyteen, palkkoihin, lakkolaisten käytökseen ja ulkonäköön. Lakkolaisiin suhtauduttiin kriittisesti. Niin porvarilliset lehdet kuin työväenlehdistö piti lakon aikaa ja tapaa ongelmallisena ja keskittyi lakkolaisten naiseuteen. Työväenlehdistössä perään kuulutettiin kuitenkin myös solidaarisuutta, nähtiin lakkolaiset viattomina uhreina ja kerättiin heille rahaa. Hyvinkään lakko oli ensimmäisiä naisten lakkoja Suomessa. Esitän, että spontaanisti, ilman työväenliikkeen aloitetta lakkoon menneet naiset rikkoivat työläisnaisille rajatun roolin. He olivat näkyviä kaupunkikuvassa, käyttäytyivät väkivaltaisesti, eivät tyytyneet palkkaansa ja siten eivät vastanneet ajan naisten normeja. Tämä herätti keskustelua niin työväen- kuin porvarillisessa lehdistössä. Kirjoituksissa järjestäytymättömyydestä ja palkkatasosta keskustelu laajeni ajan laajempiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin naisten työnteosta ja palkoista. Keskusteluissa lakkolaisten käytöksestä ja ulkonäöstä käsiteltiin vastaavasti normeja sekä sopivana pidettyä naiseuden ja luokan ilmaisua. Tutkielmassani tuon uutta tietoa lakosta, joka on varhaisimpia naisenemmistöisiä lakkoja Suomessa. Aihe on merkittävä niin paikallisesti kuin laajemmin liittyen niihin ristiriitaisiin vaatimuksiin, joita työväenluokkaisiin, tehdastyötä tekeviin naisiin kohdistettiin.
  • O'Connor, Peppi (2018)
    Tämän tutkielman tavoitteena on soveltaa kahta kognitiivista rituaaliteoriaa Vanhan testamentin tekstin Numeri 5:11–31 tutkimukseen – arvioiden samalla kyseisten teorioiden suhdetta ja antia muinaisten tekstien tutkimukselle. Tämä tavoite nousee osittain kognitiivisten näkökulmien lisääntyvästä käytöstä raamatuntutkimuksessa. Hyödynnän R. N. McCauleyn ja E. T. Lawsonin rituaalien kompetenssiteoriaa sekä P. Boyerin ja P. Liénardin teoriaa mielen varojärjestelmistä peilaamalla niitä tekstiin Num. 5:11–31, kyseistä tekstiä koskevaan aiempaan tutkimukseen, muinaista Lähi-itää koskevaan aineistoon sekä kognitiotieteistä, psykologiasta ja kognitiivisesta uskonnontutkimuksesta nouseviin laajempiin näkökulmiin. Tekstissä Num. 5:11–31 kuvataan aviorikoksesta epäillylle vaimolle suoritettavaa monivaiheista rituaalia, jossa uhrataan Jahvelle, vannotaan vala sekä juotetaan naiselle rituaalivettä, jonka on määrä vaikuttaa hänen sukupuolielimiin ja hedelmällisyyteen jollain tavoin. Tekstiin liittyy lukuisia teksti- ja lähdekriittisiä kysymyksiä. Nämä ovat johtaneet osan tutkijoista esittämään, että tekstissä Num. 5:11–31 kuvattaisiin useampaa rituaalia tai että siinä olisi yhdistelty erillisiä rituaalikuvauksia. Tekstissä Num. 5:11–31 voidaan myös havaita monia yhtäläisyyksiä muualla Vanhan testamentissa ja muinaisen Lähi-idän teksteissä kuvattuihin rituaaleihin sekä avioliittoa, aviorikosta ja naisia koskeviin kuvauksiin. Tuon työssäni esille, miten ruumiillisten prosessien, tunteiden ja näihin pohjaavan ajattelun voidaan katsoa vaikuttaneen oleellisesti tekstissä Num. 5:11–31 esiintyviin teemoihin ja käsityksiin. Numerin 5:11–31 ja sen taustalle monesti oletetun rituaalin suhdetta on syytä problematisoida, sillä rituaaliteorioiden ja kognitiivisten lähestymisten valossa vaikuttaa todennäköiseltä, että rituaalit eivät ainoastaan vaikuta teksteihin, vaan tekstit vaikuttavat myös rituaaleihin ja nämä prosessit ovat keskenään monimutkaisessa vuorovaikutuksessa. Rituaalikäyttäytymisen yhteydessä esiintyvä ajattelu ei myöskään aina vastaa teologisesti oikeaoppiseksi miellettyjä tai ylöskirjattuja käsityksiä. Tuon esille, miten tekstillä Num. 5:11–31 on mahdollisesti pyritty vaikuttamaan sekä rituaalikäytänteisiin että Jahveen ja tämän tunteisiin. Arvioin kriittisesti käyttämiäni kognitiivisia rituaaliteorioita ja kognitiivisia lähestymisiä raamatuntutkimukseen tuoden esille, miten ne voisivat hyötyä mm. automaattisten ja kontrolloitujen ajatteluprosessien välisten erojen tarkemmasta huomioinnista, muinaisten ja modernien ihmisten aivojen kasvu- ja kehitysympäristöjen erojen perehtyneestä pohdinnasta sekä tekstien ja lukutaidon kognitiivisten ja kulttuurillisten vaikutusten selkeämmästä esiintuonnista.
  • Vilhunen, Kaisa (2014)
    Goals: Garment recycling, second-hand clothes and flea markets have been a topic of public conversation lately. Mass production and fast fashion have caused an increasing amount of textile waste. Flea markets are one way to recycle unwanted garments instead of putting them directly to landfill. According to my own observations, 20 years ago Finns' attitudes towards buying clothes from flea markets and wearing them was different than attitudes of today. The purpose of the study is to find answers to the following questions: what did people think about second-hand clothes in 1989 and what do they think about them in 2014. If there has been some kind of a change, why has it happened and what is it like? Study strategy and methods: In this study there were two sources of data. One source was a survey on flea markets from 1989 found from the archive of National Board of Antiquities. Here 94 of those answers of the survey were used. Other source of data were collected in 2014 with the e-form of the University of Helsinki and were spread on Facebook. 289 of those answers were used in the study. The data were analyzed with Qualitative content analysis. Outcomes and conclusions: Finnish people's thoughts of second-hand clothes were two-parted in 1989. Because of the recession during the Second World War and ten years after that, second hand-clothes were still connected to poverty in 1989. They were considered outmoded and were bought with shame. People wore them at home and didn't want to go out wearing them. On the other hand, flea markets were found fashionable and it was popular to go shopping there. In 2014 people's thoughts about second-hand clothes were mainly positive. However, because of the mass production there were more clothes also in flea markets. Second-hand clothes were thought to be trendy, individual and ecological. Poverty was not directly connected to second-hand clothes. Instead of shaming, people were proud of wearing them. Hence, attitudes towards second-hand clothes had turned considerably more positive from 1989 to 2014.
  • Vääräniemi, Kaisa (2008)
    Tutkielmassa käsitellään brändin rakentamista, brändiin liittyviä hyötyjä, imagon ja mielikuvien muodostumista sekä Marimekon brändin kehittymistä. Brändin rakentaminen on erityisen haastavaa vaatetusteollisuudessa, koska trendit ja kuluttajien mieltymykset vaihtuvat usein. Empiirisessä osuudessa selvitetään Marimekon imagoa ja siihen liittyviä mielikuvia. Tutkielman teoriaosuudessa käsitellään brändin hyötyjä, strategista johtamista, brändipääoman osa-alueita, imagoa ja mielleyhtymiä. Brändeistä on hyötyä sekä yrityksille että asiakkaille. Brändipääomaan kuuluu asiakkaan brändiuskollisuus, brändin tunnettuus, brändiin liitettävät mielleyhtymät sekä koettu laatu. Brändin imagolla tarkoitetaan kuluttajien brändiin liittämiä mielikuvia ja sitä, millaisen käsityksen he brändistä saavat. Tutkielmassa käsitellään myös Suomen vaatetusteollisuudelle tyypillisiä piirteitä ja vaatetusteollisuuden nykytilannetta sekä Marimekon kehittymistä eri vuosikymmenillä. Empiirisen tutkimuksen tavoitteena oli saada selville kuinka nuoret aikuiset kokevat Marimekon brändin ja tuotteet sekä millaisia mielikuvia Marimekkoon liitetään. Tavoitteena oli selvittää myös kuinka hyvin vastaajat sopivat Marimekon kohderyhmään. Kyselyyn vastasi 73 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opiskelijaa. Tavoitteena oli rakentaa teorian ja empiirisen tutkimuksen pohjalta käsitys millainen Marimekon imago on tällä hetkellä nuorten aikuisten mielestä. Tutkimustulosten perusteella nuoret aikuiset eivät kuulu vahvasti Marimekon kohderyhmään etenkään vaatteiden osalta, erityisesti miehet kokevat merkin itselleen vieraaksi. Marimekon vaatteita pidetään liian kalliina, mallit eivät istu hyvin päällä ja niitä ei pidetä tarpeeksi nuorekkaina. Marimekon sisustustuotteita sen sijaan pidetään hyvinä ja laadukkaina. Vastaajat toivovat Marimekon lanseeraavan nuorille soveltuvan vaatemalliston, joka olisi nykyisiä mallistoja halvempi ja nuorekkaampi.
  • Andström, Lauri (2022)
    Tämä tutkielma käsittelee James R. Newmanin ydinaseita koskevaa kirjoittelua vuosina 1954-1962. Newman työskenteli Yhdysvaltain atomilainsäädännön parissa ja toimi myöhemmin Scientific Americanin kirja-arvostelijana. Hän profiloitui tiukkana ydinaseiden vastustajana ja kirjoitti aiheesta useita lukijakirjeitä The Washington Postiin. Pääasiallisena lähteenä tutkimuksessa on käytetty Newmanin sanomalehtiin lähettämistä kirjeistä koottua teosta The Rule of Folly. Tämän lisäksi lähteinä on käytetty muita hänen kirjoituksiaan. Tutkimuskirjallisuudesta tärkeimpinä Sharon Ghamari-Tabrizin The Worlds of Herman Kahn sekä Kenneth Rosen One Nation Underground. Newman oli omana aikanaan merkittävä henkilö, josta ei kuitenkaan ole tutkimusta juurikaan saatavilla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on analysoida hänen ydinaseisiin liittyvää kirjoitteluaan teemoittain. Newmanin alkujaan valoisa näkemys ydinvoiman ja -teknologian mahdollisuuksista korvautui vuosien vieriessä pessimismillä. Hän näki maailmanrauhan tiellä seisovan monenlaisia vihollisia, jotka ammensivat voimansa kylmän sodan vastakkainasetteluista. Näitä vihollisia vastaan hän hyökkäsi kirjeissään rajusti pyrkien herättelemään ihmisiä näkemään ydinvarustelun vaarat.