Browsing by Title

Northern aapa mires are important carbon sinks. Their CO2 exchange with the atmosphere is based on plant photosynthesis and respiration, and the decomposition of peat and other dead organic matter by microbial activity. The photosynthetic efficiency of plants depends on environmental factors and the amount and development of plant leaf area and biomass. There is not much research on the leaf area index and biomass of plants on aapa mires which makes them an interesting and important subject of research. This study investigated plant community composition, development and their effect on CO2 exchange at a northern aapa mire in Finland. The purpose of this study was to survey the biomass and leaf area index of plants within mire types and determine how they, together with water level and microbial activity, and explain the CO2 exchange between the mire and atmosphere. Another aim of this study was to construct regression models for predicting biomass and leaf area index using the plants height and coverage data. The study was conducted in summer 2014 at Halssiaapa, an aapa mire in Sodankylä. The mire was divided into oligotrophic, mesotrophic and eutrophic hummocks, lawns and hollows. The plant community species, their height and coverage were determined in early June, mid-July and mid-August. Moreover, the growth of plant groups was monitored weekly at 16 inventory squares between 6th June and 18th August. Biomass and leaf area samples were collected from different mire types in mid-July, and by the use of regression analysis, two equations were modelled for each plant group, one for predicting biomass and another for predicting leaf area index. The equations were used for predicting biomass and leaf area index for plant groups and mire types based on early June and mid-August data, and the weekly inventory squares. CO2 exchange, and factors controlling it, were measured via an eddy covariance method (measures exchange at ecosystem scale), and a closed chamber method (measures exchange from 1m2). Biomass, leaf area index, species composition, water level and soil factors (indicators of decomposer activity) were used to explain CO2 fluxes. The activity of decomposers in peat was measured via a decomposition test where litter bags containing tea or straw were placed at sampling sites on the mire. The regression models based on plant sample data explained well the biomass and leaf area indices of plant groups. The mire s overall and maximum biomass and leaf area indices were 147 g m-2 and 0,73 m2 m-2 respectively for vascular plants, and 351 g m-2 and 5,5 m2 m-2 respectively for mosses. Hollows displayed the lowest leaf area index and biomass values, whilst hummocks showed the highest values. Mesotrophic hummocks had the highest values for vascular plants and eutrophic lawns showed the highest values for mosses. Despite having a considerably higher level of biomass and leaf area index than vascular plants, Sphagnum mosses had a much lower gross photosynthetic capacity. Plant communities on lawns and hummocks with an abundancy of sedges (Cyperaceae) had a higher gross photosynthetic capacity and respiration level than plant communities in hollows. Factors leading to increased respiration were increasing vascular leaf area index, release of carbon from straw (indicating decomposer activity), decreasing water level (drier peat) and carbon content in surface peat. Factors leading to increased gross photosynthetic capacity were increasing vascular leaf area index, decreasing water level and decreased straw mass in surface peat (indicating decomposer activity). Temperature and PAR (Photosynthetically Active Radiation) explained 25 % of the variation in gross primary production and 39 % in respiration. The other environmental factors explained 55 % of the residual variation in gross primary production and 78 % in respiration. The mire s gross primary production showed highest increase rate in June and reached its maximum level in early August. Mean plant biomass and leaf area index had the same growth pattern as gross primary production, reaching peak levels at the end of July. The plants Menyanthes trifoliata , Potentilla palustris, Andromeda polifolia and the functional group containing sedges and Scheuchzeria palustris, had a similar growth pattern, but no change in biomass and leaf area index of Betula nana and Vaccinium oxycoccos was detected during the growing season. The models constructed in this study for predicting biomass and leaf area index can be used at Halssiaapa and other nearby aapa mires. Plant surveying and CO2 exchange measurements will be continued at the site in future. Longterm changes in plant community species and CO2 exchange can be researched by comparing results from year 2014 with in coming summers.

Työssä tarkastellaan ääriarvoteorian perusteiden pohjalta kahta tunnettua ääriarvojakaumaa ja niiden antamia häntätodennäköisyyksiä havaintoaineistolle, joka esittää osaketuottojen kuukausitappioita. Lukijalla oletetaan olevan hallussa todennäköisyysteorian -ja laskennan perustiedot. Ääriarvoteoriassa ollaan kiinnostuneita jonkin havaintoaineiston otosmaksimien käyttäytymisestä sekä niiden jakaumasta. Kiinnostuksen kohteena on siis harvoin sattuvien tapahtumien todennäköisyydet eli havaintojen häntätodennäköisyydet ja tarkoitus on analysoida tiettyyn hetkeen mennessä havaittuja tapahtumia suurempien tapahtumien todennäköisyyksiä. Tutkielman alussa käydään lävitse ääriarvoteorian muutamia olennaisia tuloksia. Käsiteltävä teoria on nimenomaan klassista ääriarvoteoriaa, jossa havaintojen oletetaan olevan riippumattomia ja samoin jakautuneita. Olennainen tulos ääriarvoteoriassa on se, että mikäli sopivilla vakioilla normeerattu otosmaksimi suppenee jakaumaltaan kohti jotain ei-degeneroitunutta jakaumaa, kun otoskoko kasvaa rajatta, niin tällöin tämän jakauman täytyy olla tyypiltään yksi kolmesta standardista ääriarvojakaumasta Fréchet, Weibull tai Gumbel. Tällöin sanotaan, että otosmaksimin jakauma kuuluu ääriarvojakauman vaikutuspiiriin maksimin suhteen. Teorian käsittelyn jälkeen esitellään ääriarvoteorian kaksi tunnetuinta ääriarvojakaumaa. Ensimmäinen niistä on standardi yleistetty ääriarvojakauma eli ns. GEV-jakauma, joka pitää sisällään nuo kolme edellä mainittua standardia ääriarvojakaumaa. Toinen esiteltävä jakauma on yleistetty Pareto-jakauma eli ns. GP-jakauma, jonka jakaumaperheen jäsenet niinikään kuuluvat GEV-jakauman antamien ääriarvojakaumien vaikutuspiiriin maksimin suhteen. Molempien jakaumien avulla pystytään vähän eri menetelmin tutkimaan ääriarvojen tapahtumista jonkin tietyn havaintoaineiston pohjalta ja ekstrapoloimaan havaintoaineiston alueelle, jota ei paljon tunneta eli ääriarvoalueelle. Teorian ja jakaumien konkretisoimiseksi tutkielmassa käydään esimerkin avulla läpi minkälaisia tuloksia ääriarvojakaumilla voidaan saavuttaa. GEV-jakauman sovitus havaintoaineistoon tapahtuu ns. blokkimaksimimenetelmällä. Siinä aineisto jaetaan vuoden blokkeihin ja kustakin blokista poimitaan suurin osaketappio. Tämän jälkeen GEV-jakauma sovitetaan ns. suurimman uskottavuuden menetelmällä havaintoihin. GP-jakauman sovitus aineistoon tapahtuu ns. ylitemenetelmällä, jossa havaintoihin otetaan mukaan tietyn korkean tason ylittävät havainnot. Tämän jälkeen myös GP-jakauma sovitetaan havaintoihin suurimman uskottavuuden menetelmällä. Tuloksista käy ilmi, että molemmat jakaumat vaikuttavat sopivan suhteellisen hyvin havaintoihin joskin GP-jakauma antaa monipuolisempia tuloksia. Lopuksi kerrataan vielä käsiteltyjä asioita sekä kurotetaan esitellyn teorian ohi kohti yleisempää teoriaa. Klassinen ääriarvoteoria ei riippumattomuus oletuksineen nimittäin sellaisenaan sovi reaalimaailman havaintoaineistoon. Asia on tutkielmassa kuitenkin pääosin sivuutettu esityksen helpottamiseksi.

Tausta Lapsen äärimmäinen pitkäkasvuisuus (eli pituus ≥+3 keskihajontaa (SD) yli ikä- ja sukupuolikohtaisen keskiarvon) on yleinen syy lapsen lähettämiseen erikoissairaanhoitoon jatkotutkimuksiin. Kuitenkaan kattavaa tutkimusnäyttöä äärimmäisen pitkäkasvuisuuden etiologiasta ei ole julkaistu. Tutkimuksessamme raportoimme lasten äärimmäisen pitkäkasvuisuuden etiologian, syndroomisiin kasvuhäiriöihin liittyvien kliinisten piirteiden yleisyyden sekä syndroomiselle pitkäkasvuisuudelle tyypilliset auksologisiset piirteet. Oletamme, että tutkimusaineistomme kuvaa hyvin populaatiotasoa, sillä Suomessa lasten pituuskasvua seurataan ja kasvun poikkeavuuksia seulotaan kattavasti ja systemaattisesti. Aineisto ja menetelmät Tutkimusaineistoon valikoimme Helsingin yliopistollisen keskussairaalan alueelta lapset, jotka olivat syntyneet 1990 ja 2010 välisenä aikana ja joiden suhteellisen pituus oli ≥+3 SD kolmannen ikävuoden jälkeen. Identifioimme pitkäkasvuiset lapset Helsingin yliopistollisen keskussairaalan alueen kasvutietojärjestelmästä, ja tutkittavien sähköiset potilaskertomukset käytiin kattavasti läpi joulukuuhun 2020 asti diagnostisten tutkimusten tulosten, oheissairauksien, kliinisten piirteiden ja kasvuparametrien keräämiseksi. Löydökset Sisäänottokriteerien perusteella tutkimusaineistoon valikoitui 424 tutkittavaa (214 tyttöä, 210 poikaa). Pitkäkasvuisuuden taustalla todettiin primaarinen tai sekundaarinen kasvuhäiriö 61:llä (14 %) potilaalla, joista tyttöjä oli 36 (17 %) ja poikia 25 (12 %) (p=0,15). Sekundaarinen kasvuhäiriö diagnosoitiin 42:lla (10 %) potilaalla. Kaksi yleisintä sekundaarista syytä olivat sentraalinen ennenaikainen murrosikä ja ennenaikainen adrenarke, jotka olivat yleisempiä tytöillä. Primaarinen kasvuhäiriö todettiin 19 potilaalla (4 %), joista yleisimpiä olivat Marfanin ja Sotosin oireyhtymät. Osana pitkäkasvuisuuden diagnostiikkaa geenitestejä käytettiin 120 lapsella. Sen sijaan geenipaneeleja ja array-tutkimuksia käytettiin harvoin. Dysmorfisia piirteitä tai neurologisen kehityksen ongelmia todettiin 104:llä (29 %) idiopaattisesti pitkäkasvuisilla lapsilla. Primaarisen kasvuhäiriön todennäköisyys assosioitui kasvuhäiriön asteeseen, suhteellisen pituuden poikkeamaan odotuspituudesta sekä kasvunopeuteen (pituuden SD:n muutokseen) Pohdinta Huomattavalla osalla äärimmäisen pitkäkasvuisista lapsista todettiin poikkeavan kasvun taustalla primaarinen tai sekundaarinen kasvuhäiriö. Primaarisiin sekä sekundaarisiin kasvuhäiriöihin liittyi tunnusomainen kasvutapa; primaarista kasvuhäiriötä sairastavat keskittyivät aineiston pisimpien joukkoon, sekundaarista syytä sairastavat taas kasvoivat keskimääräistä nopeammin. Syndroomisiin kasvuhäiriöihin liittyviä kliinisiä piirteitä todettiin yllättävän usein idiopaattisesti pitkäkasvuisilla lapsilla. Löydöksemme viittaavat siihen, että idiopaattisesti pitkien lasten joukossa oli fenotyypiltään lieviä syndroomisesti pitkäkasvuisia lapsia, joita ei ollut molekyyligeneettisesti diagnosoitu. Tuloksemme viittaavat siihen, että aktiivisella, uuden sukupolven molekyyligeneettisten testien käytöllä voidaan tarkentaa diagnostiikkaa äärimmäisen pitkäkasvuisten lasten kohdalla. Tutkimuksemme tarjoaa työkaluja äärimmäisten pitkäkasvuisten lasten jatkotutkimuksiin ja erotusdiagnostiikkaan

Tutkielmani käsittelee Aarni Voipiota (1891 – 1965) unissasaarnaamisen tutkijana. Voipio tutki unissasaarnaamista kahdessa väitöskirjassaan Unissasaarnaaminen suggestio ilmiönä (1921) sielutieteeseen ja Unissasaarnaaminen uskonnollisena ilmiönä (1922) kirkkohistoriaan. Tutkielmani keskittyy juuri näiden väitöskirjojen tutkimiseen. Voipio julkaisi englanninkielisen teoksen Sleeping Preachers: A Study in Elastic Religiosity (1951). Lisäksi Voipio julkaisi unissasaarnaamisesta populaariteoksia Suomalaisia unissasaarnaajia (1919) ja Profeettoja ja valheprofeettoja (1927). Tutkielmani tutkimustehtävänä on tarkastella Aarni Voipion teoksia siitä näkökulmasta, mikä sai hänet tutkimaan unissasaarnaamista, mitä lähteitä ja menetelmiä hän käytti tehdessään väitöskirjojaan ja muita teoksisiaan unissasaarnaamisesta. Lisäksi tutkimustehtävänäni on löytää, millaisiin tutkimustuloksiin Voipio päätyi aikansa tiedekäsitysten puitteissa unissasaarnaamisesta. Tutkielmassani selvitän, kuinka Voipion aikansa tiedemaailma vastaanotti hänen teoksensa. Tutkimukseni sijoittuu ajallisesti Aarni Voipion aktiiviseen tutkimustyöhön unissasaarnaamisessa vuosina 1919 – 1950 lukujen välille. Unissasaarnaaminen eli horrossaarnaaminen on ollut uskonnollinen ilmiö. Unissasaarnaamisessa Voipio tuo kirjoituksissaan esille käsitteet hypnoosi, suggestion eri käsitteet ja hysterian. Tutkielman ensimmäisessä osassa keskitytään unissasaarnaamiseen sielutieteen ja psykiatrian näkökulmasta. Toinen osa tutkielmasta käsittelee unissasaarnaamisen historiaa Euroopassa ja Pohjoismaissa. Tutkielmassa esitellään unissasaarnaaminen katolisessa ja protestanttisessa kirkossa. Kolmas osa tutkielmasta käsittelee Voipiota kansainvälisenä unissasaarnaamisen tutkijana. Tutkielman muut osat sisältävät Voipion populaariteosten käsittelyä ja esitellään tunnetuimpia suomalaisia unissasaarnaajia. Tutkielmani sisältää Voipion kertomuksia unissasaarnaajien toiminnasta ja ilmiöön liittyvistä taustoista sekä saarnaajien omasta kehittymisestä toimintaansa. Voipion kertomuksista unissasaarnaajista voidaan päätellä selkeitä tunnusmerkkejä saarnaajien fyysisistä muutoksista horroksen aikana. Lisäksi Voipion tutkimukset tuovat esille saarnaajien taustalla olleet tekijät, mitkä heitä ovat kehittäneet unissasaarnaajiksi.

Tourism destinations tend to attract mainly those tourists who choose the location as the main or only destination of their trip, although the share of those tourists who choose it as a secondary or through destination is greater than have been initially thought. Most tourism destinations have the ability to take advantage of the potential offered by transit tourists, as the necessary infrastructure and services already exist - they just need to be directed into new markets. Finland is a secondary tourist destination that acts as stop-over point on the way to primary destinations. Transit tourists form a significant amount in the flow of tourists to Finland and the volumes of Asian transit tourists arriving to Helsinki-Vantaa have increased. Many of the most important factors of tourism destinations for Asian tourists are present in Finland, and interest toward the country among Asians have grown in recent years. However, in stopover tourism the challenge lies in encountering the diverse interests of many different parties and tourists, the combination of which is needed for stopover tourism development. This master's thesis aims to identify changes in stopover tourism and predict the future development in the Helsinki metropolitan area by the year 2025. The study examines the impact of the Helsinki metropolitan area starting points, and how changes in lack of opportunities and lack of interest among tourists affect the development of stopover tourism. The study utilizes the Delphi method used in future research, in which persons classified as experts act as predictors of the future development of the studied phenomenon. Unlike in the traditional multi-stage Delphi, rounds were limited to only one round of interviews. Twelve experts (n = 12) took part in this study's Delphi panel, representing companies and organizations operating in the tourism sector. The snowball method is used for the selection of the expert panel, where a few key experts are first identified and then asked to name other experts for the panel. The interview material is analysed by coding and thematising in order to highlight both the converging and diverging points of views. The results show that the major opportunities for stopover tourism development in Helsinki metropolitan area are related to the accessibility and competitiveness of Finnair's Asian route network. The Helsinki metropolitan area is able to offer a new kind of appeal for Asian tourists compared to other well-known European destinations, even though it does not have any tourist attractions recognised on a global level. The metropolitan's compact size and the focusing of tourism service offerings in a relatively small area provide a framework for stopover tourism. The challenge, however, is whether the development of the tourism service offerings can become attractive enough for the tourists to stop in the Helsinki metropolitan area when flying between Europe and Asia. There will not be any significant changes in the roles of the Helsinki metropolitan area's tourism operators in the future, while Finnair will continue playing the key role. Since most of the stopovers made in Helsinki metropolitan area are pre-designed and tourists are leisure tourists, the travel time to and from Helsinki-Vantaa does not have an impact on whether or not to stop in Helsinki. Similarly, visa requirements do not reduce the attractiveness of the Helsinki metropolitan area as some of the visitors will need a visa to travel to Europe in any case. In the future provision of tourist services in the Helsinki metropolitan area, the importance of individuality is emphasized, as well as the need for accessibility and availability of tourism services improvement. Since the Helsinki metropolitan area cannot compete in terms of tourist attractions, the attractiveness should be based on its existing nature potential. Based on the study, the lack of interest affects stopover tourism development in the Helsinki metropolitan area more than the lack of opportunity. Growth of appeal arising from awareness and development in tourism service will increase the attractiveness of the Helsinki metropolitan area. As a result, the number of Asian tourists in the Helsinki metropolitan area will increase significantly by 2025, as more transit tourists arriving to Helsinki-Vantaa will stop in the metropolitan area. Despite the challenges, the study shows that the interests of the tourism sector and tourists can be seen to meet better during the next ten years in stopover tourism.

Tämä työ käsittelee Suomen kirkon pappisliiton identiteettiä ammattiliittona sen jäsenlehden sivuilla. Tutkimus rajautuu ajallisesti jäsenlehden ilmestymisen alkamisesta, vuodesta 1948 vuoteen 1974, jolloin Kirkon sopimusvaltuuskunta (nykyisin Kirkon työmarkkinalaitos) perustetiin ja jolloin kirkollisten ammattiliittojen neuvotteluasema muuttui niiden saatuaan virallinen neuvottelukumppani työnantajapuolelle. Papin ammattia on perinteisesti pidetty kutsumusammattina. Tutkimuksessa perhehdytäänkin siihen problematiikkaan, minkälaisia vaatimuksia kutsumusammatissa työskentelevillä papeilla sai olla työelämää kohtaan ja miten se näkyi heidän ammattiliittonsa toiminnassa. Tutkimuksessa pohditaan myös, minkälainen pappien liiton identiteetti oli perinteiseen ammattiyhdistysliikkeeseen nähden. Liiton jäsenlehti tarjosi keskustelutilaa lehden sivuilla niin liiton keskeisille toimijoille kuin tavallisille jäsenilleen ja sen sivuilla käytiinkin ajoittain kiivastakin keskustelua liiton toiminnan suuntaviivoista. Erityisen vaikeana kysymyksenä Pappisliitolle tutkimusajanjaksolla nousi esiin keskusjärjestö Akavan jäsenyys. Osalle liiton jäsenistä keskusjärjestön jäsenyys ja ajatus selkeästä yhden ammattiryhmän edunvalvonnasta kirkossa ei sopinut pappien arvomaailmaan. Tutkimuksessa kävi ilmi, että liiton puheenjohtajalla oli selkeä vaikutus liiton identiteettiin ammatillisena järjestönä. Tutkimusajanjaksolla puheenjohtaja Aimo T. Nikolaisen aikana liiton toiminnan keskiössä oli selkeästi pappien työn tukeminen ja kollegiaalinen toiminta kun taas puheenjohtaja Matti Joensuun aikana liitto siirtyi selvästi enemmän ammattijärjestön suuntaan. Toisaalta pelkkä puheenjohtajan vaihdos ei pelkästään selittänyt linjan muutosta, vaan myös suomalainen yhteiskunta muuttui ympärillä ja ammattiyhdistysliikkeen asema vahvistui tutkimusajanjaksolla.

Tunisia’s transformation from autocratic governance to democracy has taken place after the Arab Spring demonstrations in 2011. None of the other Arab Spring countries or Tunisia’s neighbours have succeeded in a similar transformation, despite the popular support for democracy in Arab Barometer surveys. The European Union bases its external relations on the promotion of 'European' values, including democracy, human rights, and the rule of law. Democracy and democratisation are seen as a response to a wide variety of problems, including the spread of terrorist movements and migration movements. The EU’s relationship with Tunisia was formalised in 1995 with an Association Agreement. In 2005, the two parties agreed on an Action Plan which outlined the EU’s expectations for political change in Tunisia. After the Arab Spring, another Action Plan was drafted in 2013, providing an updated version of the roadmap for democratisation in the country. Despite the claims of supporting and fostering democracy, the EU has been criticised in research literature by supporting stable dictatorships over unstable democracies, as well as often implementing democratic norms poorly in its own governance. This study firstly examines the previous research on democratisation and democratic change in the Southern Mediterranean countries, concluding that the research is often based on a narrow conception of (electoral) democracy. Therefore, the framework of embedded democracy is adopted in this study, in order to provide a more multifaceted conception of democracy. The central research question is: 'How can the EU’s democracy promotion strategy in Tunisia in the time period 2005-2015 be understood in the framework of embedded democracy?' Embedded democracy is operationalised with the concepts of linkage and leverage, which refer to instruments in democracy promotion. The two Action Plans and other relevant EU documents are used as source material and the research method is qualitative content analysis. The main findings of the study firstly indicate support for the claim that the EU was not pursuing democratic change in Tunisia before the Arab Spring, but rather supported the stable governance of Zine El Abidine Ben Ali. The only leverage instruments involved changes in Tunisia’s economic system in order to gain better access to the European single market. The linkage instruments used by the EU favoured economic and geopolitical linkage of Tunisia, thereby reinforcing the external factors of embedded democracy. However, the country resembled a form of defective democracy, given the poorly functioning internal regimes of embedded democracy. After the Arab Spring, in the 2013 Action Plan, the EU’s strategy included similarly few leverage instruments although economic sanctions were taken against the ousted president and his allies. Economic and geopolitical linkage were again the most conspicuous instruments. Furthermore, transnational civil society linkage was more prominent in the EU’s strategy after 2011, and internal improvements in the Tunisian democratic system were suggested. Despite the relative success in consolidating democracy, Tunisia’s future is anything but certain. Popular support for democracy is decreasing, the economic situation is deteriorating, and unemployed youths are increasingly attracted to the radical forms of Islam in Tunisia’s neighbouring countries. The supportive external factors of embedded democracy need to be increasingly promoted by the EU while acknowledging both the internal and external threats to the functioning of Tunisian democracy. Without support, Tunisia risks becoming another defective democracy in the region.

Tutkielman tavoitteena oli laatia todennäköisyyspohjainen kanta-arviomalli merivaelteisen taimenen (Salmo trutta L.) juveniili vaiheen populaatiodynamiikan kuvaamiseksi. Mallin tarkoituksena on kuvata taimenen jokipoikasvaihe kuoriutumisesta merivaellukselle lähtöön tai sukukypsyyteen saakka, tiivistämällä saatavilla oleva tieto taimenen ekologiasta populaatioparametreiksi. Näitä parametreja olivat ikäryhmäkohtainen selviytymisen todennäköisyys ja ikäryhmäkohtainen syönnösvaellukselle lähdön todennäköisyys. Epävarmuuden huomioimiseksi mallin parametrien kuvaamiseen käytettiin todennäköisyysjakaumia. Ikäryhmäkohtainen syönnösvaellukselle lähdön todennäköisyys kuvattiin käyttämällä käyräfunktiota, jonka parametrit liitettiin aikaisemmin julkaistuihin aineistoihin taimenen keskimääräisen vaellusiän vaihtelusta leveyspiirin mukaan. Mallin muiden parametrien odotusarvojen asettaminen ja mallin rakenteen laatiminen perustui asiantuntija-arvioihin ja aikaisemmin julkaistuun taimenta tai sen sukulaislajeja koskevaan tutkimustietoon. Mallissa käytettyjen parametrien posteriorijakaumat ratkaistiin käyttämällä Markov chain Monte Carlo (MCMC) -simulointia. MCMC-simuloinnin toimivuus tarkastettiin käyttämällä keinotekoisesti tuotettua havaintoaineistoa. Mallin yhteensopivuutta todellisiin havaintoaineistoihin tutkittiin sovittamalla malli kahdesta Suomenlahteen laskevasta joesta kerättyyn sähkökoekalastus ja vaelluspoikaspyyntiaineistoon. Viron puoleisen Pirita joen aineisto koostui vuosien 2005 - 2013 sähkökoekalastusaineistosta ja vuosien 2006 - 2014 vaelluspoikaspyyntiaineistosta. Suomen puoleisen Ingarskilan joen aineisto koostui vuosien 2009 - 2013 sähkökoekalastusaineistosta ja vuosien 2012 ja 2013 vaelluspoikaspyyntiaineistosta. Molempien jokien aineistojen, sekä kirjallisuudesta kerätyn 41 muun joen vaelluspoikasten keskimääräisistä i'istä koostuva aineiston analysointi toteutettiin samanaikaisesti hierarkkisena meta-analyysina. Mallin sovituksen yhteydessä havaittiin, että malli systemaattisesti yliarvioi keväisin tutkimusjoista alasvaeltavien taimenen poikasten määrän. Mallin havaittiin kuitenkin ennustavan onnistuneesti analyysistä poisjätetyn Piritajoen vuoden 2014 vaelluspoikaspyyntiaineiston ikäjakauman. Kirjallisuudesta kerätyn aineiston pohjalta taimenten syönnösvaellukselle lähtemisen todennäköisyyttä kuvaavan käyrän µ parametrin havaittiin korreloivan positiivisesti leveyspiirin kanssa. Kirjallisuuskatsauksen perusteella tämä työ on ensimmäinen yritys laatia todennäköisyyspohjainen populaatiodynamiikkaan perustuva kanta-arviomalli, joka pystyy huomioimaan myös taimen populaatioiden vaelluskäyttäytymisen. Mallin laajamittainen käyttö kalastuksen säätelyn tukemisessa vaatii vielä parannuksia mallin rakenteisiin.

Ligniini on maakasveille hyvin tärkeä makromolekyyli. Se on olennainen osa esimerkiksi vettä ja ravinteita kuljettavien puusolukon solujen soluseinää. Ligniini on myös osallisena kasvien puolustuksessa muita organismeja vastaan. Lisäksi se on tärkeä osa metsien ekologiassa ja ihmisen hyödykkeenä. Prosessia, jossa kasvisolun seinään muodostuu ligniiniä, sanotaan puutumiseksi, eli lignifikaatioksi. Tällöin lignifikoituvan solun sisällä syntetoidut ligniinin monomeerit – monolignolit - kuljetetaan solukalvon yli soluseinään, jossa ne polymeroituvat ligniiniksi. Vähitellen kasvisolun soluseinän selluloosan, hemiselluloosien, pektiinien ja rakenne-proteiinien muodostama verkosto tukkiutuu ligniinistä. Lignifikoituessaan solu käy samalla läpi ohjelmoidun solukuoleman. Monolignolien synteesistä tiedetään suhteellisen paljon, samoin kuin ligniinin polymerisaatiosta. Monolignolien kuljetuksesta sen sijaan ei ole tietoa. Eri hypoteesien mukaan monolignolit voivat kulkeutua solukalvon yli joko diffuusion, golgin laitteen rakkuloiden tai kuljettajaproteiinien eli transportterien avulla. Teoria golgin laitteesta on osoitettu epätodennäköiseksi ja diffusiostakaan ei ole todisteita aidoilla solukalvoilla. Siksi pro gradu –tutkielmani tarkoituksena onkin testata hypoteesia transportterivälitteisestä kuljetuksesta. Tutkittavina ovat kasveissa hyvin yleiset ABC-transportterit, joiden tiedetään kuljettavan sekundaarisen aineenvaihdunnan tuotteita. Tutkielmassani testasin ABC-transportterihypoteesia kuusen (Picea abies) ligniiniä tuottavilla A3/85-liuosviljelmäsoluilla sekä bioninformatiikan keinoin. A3/85-soluille syötettiin radioaktiivista fenyylialaniinia – monolignolisynteesin raaka-ainetta – yhdessä ABC-transportteri-inhibiittoreiden (Reversin 121 ja vanadaatti) kanssa. Inhibiittoreilla ei kuitenkaan ollut vaikutusta solujen erittämien fenyylialaniinin fenolituotteiden tai näiden sokerijohdannaisten määrään. Bioinformatiikan keinoin taas yritettiin löytää kuusen (Picea spp.) ja männyn (Pinus spp.) EST-kirjastoista hyviä ABC-transportteriehdokkaita monolignolien kuljetukseen. Erityisesti lignifikoituvassa solukossa esiintyvää, ominaisuuksiltaan sopivaa ABC-transportteria ei kuitenkaan löytynyt. Tämän perusteella kuljetuksesta vastaa todennäköisesti jokin muu transportteri tai kuljetus ei tapahdu lainkaan transportterin välityksellä. Tutkielmassani oli testattavana myös usein esitetty ajatus monolignolien myrkyllisyydestä, josta ei kuitenkaan ole tehty asiaan kuuluvaa selvitystä. Monolignolien odotetulla myrkyllisyydellä saatetaan kasvitieteessä perustella erinäisiä väittämiä, joten ajatuksen paikkansapitävyys on syytä varmistaa. Hypoteesia monolignolien myrkyllisyydestä testasin lisäämällä ligniiniä tuottamattomien tupakan (Nicotiana tabacum) liuosviljelmäsolujen (BY-2) kasvatusalustaan monolignoli koniferyylialkoholia. Koniferyylialkoholi aiheutti solujen lignifikaation sekä tappoi solut korkeissa pitoisuuksissa. Näiden kokeiden perusteella voidaan myrkyllisyys-hypoteesin sanoa olevan mahdollinen, joskin koniferyylialkoholin mahdollinen osallisuus lignifikoituvassa solussa tapahtuvaan ohjelmoituun solukuolemaan täytyy ottaa huomioon.