Browsing by Title

Maisterintutkielmassa tarkastellaan ehdokkaisiin kohdistuvaa vaalihäirintää. Tutkielmassa vaalihäirintää lähestytään tarkoituksellisena toimintana ja poliittisena väkivaltana, jonka poliittisuus perustuu vaalien luomaan kontekstiin ja vaikuttamispyrkimyksiin. Tutkielman tavoitteena on selvittää vaalihäirintää kohdanneiden ehdokkaiden kokemuksia vaalihäirinnästä, sen sukupuolittuneesta luonteesta, tunnistamisesta ja vaikutuksista poliittiseen osallistumiseen. Laadullinen tutkielma perustuu kuuden vuoden 2021 kuntavaaleissa ehdolla olleen naisen haastatteluun. Aineistoa analysoidaan tutkielmassa teemoittelun avulla. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu vaalihäirintää ja sen poliittisia sekä sukupuolittuneita ulottuvuuksia jäsentävistä teorioista. Tutkielmassa naisiin kohdistuva vaalihäirintä sijoittuu poliittisen väkivallan ja sukupuolittuneen väkivallan risteyskohtaan. Tutkielmassa hyödynnetyn teoriakehikon avulla voidaan systemaattisesti tunnistaa ja nimetä vaalihäirinnän poliittisia ja sukupuolittuneita motiiveja, tekotapoja sekä vaikutuksia. Tutkielmassa ei tarkastella häirintätapauksia, vaan haastateltavien kokemuksia häirinnästä, muiden toimijoiden reaktioista ja tapahtumien seurauksista analysoidaan teorian näkökulmasta. Tutkielmassa tunnistetaan viisi teemaa. Tutkielman perusteella vaalihäirintä on yhteiskunnallinen ongelma, joka vaikuttaa ehdokkaiden vaalikampanjointiin ja kokemuksiin politiikasta. Häirinnästä havaitaan sekä poliittisia että sukupuolittuneita motiiveja, jotka kumpuavat useimmiten pyrkimyksestä vaientaa epätoivotut mielipiteet tai vastustajat. Sukupuolittunut vaalihäirintä vaikuttaa tutkielman perusteella yleiseltä, ja se ilmenee esimerkiksi seksuaalisena häirintänä, pelotteluna ja vähättelynä. Naisehdokkaisiin kohdistuvassa häirinnässä on myös naisvihamielisiä piirteitä, jotka ilmentävät yhteiskunnan ja päätöksenteon epätasa-arvoisuutta. Vaikka ehdokkaat saavat häirintätapauksien käsittelyyn tarvitsemaansa tukea ja tunnistusta omalta puolueeltaan, muilta ehdokkailta ja läheisiltään, ehdokkaat kohtaavat myös kokemustensa vähättelyä. Tutkielman mukaan häirintä on normalisoitunut, mikä voi vaikuttaa sekä yhteiskunnan toimijoiden että ehdokkaiden omaan haluun puuttua häirintään. Häirintätapauksiin suhtaudutaan esimerkiksi poliittisen osallistumisen tai vallankäytön hintana. Tutkielman perusteella häirintä on haitallista yksilöille sekä laajemmin yhteiskunnalle ja demokratialle. Häirintäkokemukset vaikuttavat negatiivisesti ehdokkaiden elämään ja poliittiseen osallistumiseen. Vaalihäirintä lisää vaalityöhön liittyvää kuormitusta sekä henkistä taakkaa, ja saa ehdokkaat pohtimaan ehdokkuutta, kannanottoja ja muuta poliittista vaikuttamista aikaisempaa tarkemmin. Tutkielman mukaan ehdokkaat eivät kuitenkaan haluaisi antaa vaalihäirinnän hiljentää heitä. Ehdokkaat pyrkivät suojautumaan tekojen negatiivisilta vaikutuksilta ja haluavat edistää vaalihäirinnän ja sen vaikutusten tunnistamista yhteiskunnassa. Vaalihäirintään liittyvä tietoisuus, lainsäädännön muutokset ja viranomaisten resurssit auttaisivat ehkäisemään häirintää ja sen haitallisia seurauksia. Jos vaalihäirintää ei tunnisteta ja häirintä kohdistuu erityisesti naisiin ja vähemmistöihin, häirintä voi vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi vaalitulokseen, politiikkaan liittyvään kiinnostukseen ja yhdenvertaisuuteen.

Urban forests have recreational values in daily life of people. Planning the use of urban forest is considered through social, ecological, economical and cultural sustainability goals. Besides a forest plan that focuses on concrete forest use, many Finnish municipalities also have a forest strategy. Forest strategy gives a longer perspective for the goals of the use of the forest. Public participation is used as part of the forest planning in municipalities in varying levels. This master’s thesis focuses on the use of different public participation methods in forest planning in Finnish municipalities. The main focus is to explore what kind of methods/ combinations of methods are used and how the municipalities’ forestry experts view the main benefits, problems and chances of improvement in the used practices. The study is carried out as a qualitative study, interviewing forestry experts from 14 Finnish municipalities and analyzing the interviews using qualitative content analysis. The interviews are targeted to municipalities, that have made a forest plan and used public participation in the planning process. The results show that the participatory processes varied a lot between municipalities and each municipality had made their own way of including participatory methods into the forest planning process. However, the methods used were mostly the same, the most used being different kinds of online surveys and surveys using spatial information, common meetings, and forest walks. Two of the municipalities used participatory planning, that involved stakeholders in the planning group. It’s more conventional to use lighter participatory methods, that don’t require as much involvement from the participants. According to the interviews, the main benefits brought by public participation are trust-building, informing residents and having an insight into the public opinion, along with reaching an approved plan. The main problems considering public participation are limited resources and time for the planning, single strong opinions that dominate the conversation, conflicting interests and skills for executing public participation.The ways to improve public participation process included more thorough planning of the process and sufficient amount of time for it, using participatory experts thorugh a consult firm or from municipality’s own workforce, explaining and visualizing effects of forest use for the public and more active ways to inform the public.

Tutkimus tarkastelee oikomishoidon järjestelyitä ja niiden eroja kuntien välillä. Vuonna 2004 vain hieman yli puolet Suomen terveyskeskuksista käytti oikomishoidon tarpeen arvioimiseen Suomen Lääkintöhallituksen ohjekirjeessä 1988 suositeltua 10-portaista priorisointiasteikkoa. Lisäksi oikomishoidon erikoishammaslääkärien jakautuminen on ollut Suomessa epätasaista, minkä takia oikomishoidon kattavuudessa ja tarjonnassa on ollut alueellisia eroja. Tutkimuksen tavoitteena oli erityisesti selvittää, kuinka laajassa käytössä 10-portainen asteikko nykyään on, ja kuinka paljon oikomishoitoon oikeuttava vähimmäispistemäärä vaihtelee kunnittain. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin oikomishoidon työnjakoa, seulontakäytänteitä ja hammashoitohenkilöstön mielipiteitä oikomishoidon järjestelyistä. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Kysely lähetettiin 113 kunnan johtavalle hammaslääkärille, ja jokaisesta kunnasta toivottiin yhtä vastausta henkilöltä, joka vastasi kunnan oikomishoidosta. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että Sosiaali- ja terveysministeriön suositteleman 10-portaisen hoidontarpeen arviointiin käytettävän asteikon käyttö on lisääntynyt, ja siten myös oikomishoitoon pääsy on tasapuolistunut ainakin kuntien sisällä. Vähimmäispistemäärä, joka oikeutti kunnalliseen oikomishoitoon, vaihteli eniten suurimpien ja pienimpien kuntien välillä, ja pisterajoihin näytti vaikuttavan myös se, kuinka paljon kunnassa koettiin olevan oikomishoidon resursseja. Maakuntauudistuksen myötä resursseja voitaisiin jakaa tasaisemmin jäsenkuntien kesken, jolloin myös pääsy oikomishoitoon muuttuisi tasapuolisemmaksi. Tulosten perusteella oikomishoidon erikoishammaslääkärien saatavuus kunnissa on lisääntynyt ja työnjako eri ammattiryhmien välillä on parantunut. Tehokkaalla työnjaolla pystytään kompensoimaan muuten riittämättömiä resursseja, joten sen kehittämiseen tulisi keskittyä jatkossakin.

The impact of workplace and school bullying on well-being has been previously studied from a multidisciplinary perspective. The teaching profession involves the risk of being subjected to other forms of harassment, in addition to the traditional occupational bullying in which either a subordinate, a colleague or a superior harasses an employee. Teemu Kauppi (2015) researched the nature of cross-peer abuse encountered by teachers, in which pupils or their guardians acted as the bully. Among other things, the OAJ Educational Labor Barometer (2017) showed that teachers are faced with bullying by both pupils and their guardians. The aim of this study was to identify the methods used by teachers to manage and prevent cross-peer abuse. The research approach was qualitative and examined teacher experiences of the methods they applied when faced with or attempting to prevent cross-peer abuse. The material was acquired through a group-themed interview with four teachers and openly guided written accounts submitted by 14 (n = 14) teachers. In addition, two teachers wanted to respond verbally according to the instructions in the article. The data analysis method used in this study was content analysis. The main results of the study revealed that the teachers’ assumptions of the cause of bullying are in fact connected to the teachers’ coping strategies. The results also showed that recently graduated and inexperienced teachers felt that they themselves were the cause of the bullying and are consequently trying to change their behavior or even considered a career change. In these cases, the teachers also felt ashamed and attempted to conceal the bullying from their colleagues and superiors. In contrast, more experienced teachers believed the bullying was caused by the bully's personal issues or the result of other external reasons. In such cases, the teachers sought support from their social networks and attempted to solve the issue in a systematic way. The purpose of the study is to provide teachers with the methods and tools that their colleagues have used and found most effective. Feldt and Mäkikangas (2009) state that coping strategies can change over time and they can be developed. That is why I hope that through my research, teachers will learn ways to manage and prevent bullying quicker and more effectively.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat suomalaisten kuntosaliharrastajien kulutusaikomukseen. Tarkoituksena oli myös saada selville, minkälaiset kuntosaliharrastajat käyttävät palautusjuomia, millaisia asenteita ja uskomuksia heillä voidaan tunnistaa ja onko ympäristöllä ja ulkoisilla tekijöillä vaikutusta. Tähän aiheeseen päädyttiin sen ajankohtaisuuden vuoksi: viime aikoina kuntosaliharrastus on ollut trendikästä ja palautusjuomat ovat suosittuja. Aikaisemmin monet tutkimukset ovat myös keskittyneet yleisesti urheilulisäravinteisiin, jolloin pelkästään palautusjuomien kulutukseen liittyvää tutkimustietoa ei ole ollut helposti löydettävissä. Tutkimuksen kulkua ohjasi teoreettinen viitekehys, joka pohjautui suunnitellun käyttäytymisen teoriaan ja johon oli lisätty tekijöitä ruoan valinnan teoriasta. Sosiodemografiset tekijät otettiin huomioon taustalla vaikuttavina tekijöinä. Tutkimusote oli kvantitatiivinen, ja empiirinen osa suoritettiin survey-kyselyn avulla. Kyseessä oli otantatutkimus, kun perusjoukkona olivat suomalaiset kuntosaliharrastajat. Vastauksia saatiin yhteensä 146. Tulosten perusteella palautusjuomien käyttö oli yleistä ja suurin osa kuntosaliharrastajista käytti ainakin joskus palautusjuomia. Tulosten perusteella todennäköinen palautusjuomien kuluttaja oli mies, joka kävi useita kertoja viikossa kuntosalilla ja joka keskittyi voimaharjoitteluun. Asenteet palautusjuomia ja palautumista kohtaan olivat hyvin positiivisia. Vastaajat eivät kokeneet ulkoisten tekijöiden, kuten ajan tai rahan, vaikuttavan heidän palautusjuomien käyttöönsä. Palautusjuomien kulutusaikomusta selitti voimakkaimmin vastaajan asenne. Tämän tutkimuksen perusteella, jos palautusjuomien valmistaja haluaa esimerkiksi lisätä palautusjuomien myyntiä, niin hänen tulisi keskittyä naispuolisten sekä harvoin kuntosalilla käyvien kuntosaliharrastajien asenteiden muuttamiseen. Palautusjuoman tärkeyden korostaminen joka kuntosaliharjoituksen jälkeen ja tästä tiedon levittäminen mahdollisimman monelle voisi toimia.

Tutkielmassa tarkastellaan kuntotarkastajan vahingonkorvausvastuuta suhteessa sellaiseen tahoon, joka ei ole kuntotarkastussopimuksen sopijapuoli. Kuntotarkastajan vastuusta ei ole lain tasoista sääntelyä. Tämän johdosta kuntotarkastajan vastuuta on arvioitava lähtökohtaisesti sopimusoikeuden yleisten oppien nojalla. Tutkielma nojautuu oikeuskirjallisuudessa esitettyihin teorioihin ja näkökulmiin sekä korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöön, joka käsittelee sopijapuolen vastuuta sivulliseen nähden. Kuntotarkastuksen oikeudellista luonnetta arvioitaessa havaitaan, että kuntotarkastuksen ei voida katsoa saaneen tarkkarajaista määritelmää. Kuntotarkastussopimusta voidaan joka tapauksessa pitää toimeksiantosopimuksena ja kuntotarkastusta asiantuntijapalveluna. Toimeksisaaja voi joutua vahingonkorvausvastuuseen sivullista kohtaan joko sopimuksenulkoisen tai sopimusoikeudellisen vastuunormiston perusteella. Sopimuksenulkoinen vahingonkorvausvastuu perustuu vähäisin poikkeuksin vahingonkorvauslakiin, kun taas sopimusperusteinen vahingonkorvausvastuu perustuu sopimuksen rikkomiseen. Tutkielmassa havaitaan, että sopimusperusteinen vahingonkorvausvastuu voi perustua joko sivullisen sivullisintressenttiasemaan tai sivullisen asemaan sopimusketjussa. Korvausvastuun edellytykset eroavat sen mukaan, kummalla perusteella sopimusvastuuta arvioidaan. Sopimuksenulkoinen vahingonkorvausvastuu ei lähtökohtaisesti tule sovellettavaksi, mikäli vahinko on aiheutunut sopimusrikkomuksesta. Tutkielmassa esitetään, että kuntotarkastajan vastuuta suhteessa sivulliseen tulisi arvioida sopimusketjuasetelman mukaisesti. Korkein oikeus on ratkaisukäytännössä torjunut vastuun suhteessa sivulliseen sopimusketjutilanteissa, jonka takia kuntotarkastajan tulisi vastata kuntotarkastuksen laatuvirheen johdosta aiheutuneista vahingoista lähtökohtaisesti ainoastaan suhteessa toimeksiantajaan. Tutkielmassa käsitellään myös vastuunrajoitusehtojen pätevyyden edellytyksiä kuntotarkastustoiminnassa, sekä arvioidaan kuluttajansuojalain soveltuvuutta kuntotarkastuksiin.

Oman asunnon hankinta on tavalliselle keskivertokuluttajalle usein elämän suurin investointi. Omakotitalon hankintaan liittyy aina riski siitä, ettei se vastaa laadultaan sitä, mitä ostaja on odottanut. Suurin riski sisältyy tilanteeseen, jossa kaupan kohteessa ilmenee useammankin vuoden asumisen jälkeen niin sanottu piilevä eli salainen virhe. Tyypillisesti salainen virhe on kiinteistössä myöhemmin esiin tuleva kosteus- ja homevaurio. Asuinkiinteistön myyjä vastaa salaisesta virheestä viisi vuotta kaupanteon jälkeen. Kuntotarkastuksella pyritään ennakolta selvittämään kaupan kohteen kunto ja kuntotarkastuksen teettäminen ennen yksityishenkilöiden välisen kaupan päättämistä on nykyisin enemmän sääntö kuin poikkeus. Toimeksiantajalle on iso merkitys sillä, että kuntotarkastuksen suorittaa asiantunteva pätevöitynyt kuntotarkastaja. Tutkielman tavoitteena on selvittää, voidaanko kuntotarkastustoimintaa pitää asiantuntijapalveluna. Koska kuntotarkastuksesta ei ole omaa lainsäädäntöä, tutkielmassa tarkastellaan, miten asianajo- ja kiinteistönvälitystoimintaa on säännelty. Tarkastelussa esiin tulleiden seikkojen perusteella kuntotarkastusta voidaan pitää asiantuntijapalveluna. Kuntotarkastustoimintaan liitetään aivan samoja velvoitteita ja toimintaa ohjaavia periaatteita, kuin lähemmän tarkastelun kohteena olleisiin asiantuntijapalveluihin. Vastuullista kuntotarkastusta tekevillä toimijoilla on olemassa hyvin seikkaperäiset ohjeet siitä, miten tarkastus tulee suorittaa. Ohjeissa myös painotetaan tarkastustoimintaan liittyviä eettisiä arvoja, kuten kuntotarkastajan puolueettomuutta, riippumattomuutta ja esteettömyyttä tehtävän suorittamisessa. Tutkielman toisena tavoitteena on selvittää, aiheuttaako velvoittavan lainsäädännön puuttuminen ongelmia ratkaistaessa osapuolien riitoja, kun tarkastustoimintaan sisältyy niin paljon sisällöllisiä ja laadullisia eroavaisuuksia. Tarkempana tutkimuskysymyksenä esitetään, aiheutuuko tilanteesta ongelmia kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta. Tarkastelussa esiintulleiden seikkojen perusteella voidaan todeta, että kuntotarkastuspalveluita tarjoavien tarkastustoiminnassa esiintyvät sisällölliset ja laadulliset erot aiheuttavat suurimman osan asuinkiinteistöjen kaupoista syntyvistä riidoista. Toimeksiantajilla ei myöskään aina ole itsellä riittävää tietoa siitä, minkä sisältöisenä kuntotarkastussopimus tulisi tehdä. Nykyisellään tilannetta ei voida pitää tyydyttävänä. Myyjällä on laaja vastuu esiintulevista laatuvirheistä. Ostajaa pidetään lähtökohtaisesti heikompana osapuolena, vaikka asuinkiinteistön myyntitilanteessa myyjä ja ostaja toimivat molemmat yksityishenkilöinä pyrkien tyydyttämään oman asumistarpeensa. Kumpikin osapuoli, myyjä sekä ostaja, voivat olla sopimussuhteessa vahva, normaali tai heikko osapuoli. Erilaisia tilanteita voi näin ollen syntyä yhdeksän. Tästä asetelmasta johtuen ei ostajaa voida automaattisesti pitää sopimussuhteen heikompana osapuolena. Tutkielmassa tehdyn tarkastelun perusteella näyttäisi siltä, että ainoastaan asuinkiinteistökauppoihin liitettävä pakollinen kuntotarkastus ja luvanvarainen kuntotarkastustoiminta voisivat yhdessä parhaiten ennakolta estää piilovirheiden aiheuttamat riidat. Ainoastaan asiantunteva ja pätevyysvaatimukset täyttävä kuntotarkastaja voi tuottaa sellaista tietoa, jolla on toimeksiantajalle arvoa.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella toimijuuden rakentumista haavoittuvassa asemassa olevien ikäihmisten puheissa sekä selvittää heidän tuntemuksiaan liittyen kuntoutuskokeiluun, johon he ovat osallistuneet. Tutkielmaa ohjaa tutkimuskysymys ”Millaista toimijuutta ikääntyneet päihde- ja mielenterveyskuntoutujat rakentavat haastattelupuheessaan?” Samalla tarkastelin kuntoutujien kokemusta interventiosta kysymyksen ”Miten ikääntyneet päihde- ja mielenterveyskuntoutujat kokevat Askelpolku-pilotin intervention” ohjaamana. Tutkielmani aineisto koostuu seitsemän kuntoutukseen osallistuneen ikääntyneen teemahaastattelusta. Kuntoutujia yhdistää se, että he kaikki ovat hakeutuneet erinäisiä kanavia pitkin kuntoutuskokeiluun päihde- ja mielenterveyshaasteiden vuoksi. Aineisto on analysoitu Atlas.ti-ohjelmalla, jonka avulla edettiin koodauksen ja luokittelun kautta diskursseihin hyödyntämällä subjektiaseman käsitettä ja toimijuuden modaliteettihahmotelmaa. Tulokseksi sain kuusi diskurssia, jotka ovat nimetty modaliteetteja hyödyntäen. Tärkeimmät johtopäätökset liittyvät siihen, että kuntoutuksella on ollut myönteisiä vaikutuksia ikääntyneiden toimijuuteen, mutta kuntoutuksessa olisi hyvä huomioida palveluiden jatkuvuus myös kuntoutuksen jälkeen. Yhteisöillä, kuten perheellä on merkittävä rooli toimijuuden vahvistamisessa, joten tämä tulisi huomioida kuntoutuksen juurruttamisessa käytäntöön. Kuntoutuksen hyödyt korostuivat erityisesti kuntoutujien elämänhallinnassa ja arjen sujumisessa.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, miten työkyvyttömyydestä ja ajasta ennen työkyvyttömyyseläkkeelle hakeutumista puhutaan työkyvyttömyyseläkehakemuslomakkeiden avovastauksissa eli selonteoissa. Tutkielmassa kiinnitetään huomio työkyvyttömyyden diskursseihin ja retoriikkaan: miten ja millaisin argumentein lukija vakuutetaan hakijan työkyvyttömyyden totuudenmukaisuudesta ja oikeudesta työkyvyttömyyseläkkeeseen. Tutkielman teoreettis-metodologisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi, joka tarkastelee sosiaalisen todellisuuden ja merkitysten rakentumista ja korostaa kielen tärkeyttä merkitysten tuottamisessa, ylläpitämisessä ja muuttamisessa. Tutkimusmenetelmänä käytetään retorista diskurssianalyysia, jota sosiaalisen konstruktionismin lähtökohtapremissit ohjaavat. Tutkielman aineisto koostuu kolmensadan työkyvyttömyyseläkehakemuksen avovastauksista eli selonteoista. Aineisto on osa Eläketurvakeskuksen ja työeläkelaitosten työkyvyttömyyseläkkeen hakemista edeltävien vaiheiden tutkimusprojektia varten kerättyä laajaa asiakirja-aineistoa. Työkyvyttömyyseläkehakemusten selonteot eivät ole neutraaleita, puhtaita kuvauksia työkyvyttömyydestä, vaan vahvasti latautuneita, tietystä perspektiivistä ja tietyssä kontekstissa laadittuja yrityksiä vakuuttaa päätöksentekijä haetun etuuden (työkyvyttömyyseläkkeen) oikeutuksesta. Niissä argumentoidaan monipuolisesti ja käytetään runsaasti erilaisia puolustavan retoriikan keinoja. Tutkielmassa esitetään neljä työkyvyttömyyden diskurssia eli puhetapaa: 1) vääjäämättömyysdiskurssi, 2) oikeutusdiskurssi, 3) ajelehtimisdiskurssi ja 4) toiveikkuusdiskurssi. Työkyvyttömyyseläkkeen hakijat ottavat diskursseissa erilaisia subjektipositioita (uhri, potilas, oikeuksien puolustaja, muiden armoilla oleva, aktiivinen toimija) ja subjektipositiot ohjaavat selontekojen representaatiota ja argumentointia. Työkyvyttömyyseläkkeen oikeutusta perustellaan selonteoissa eniten sairauksilla ja toissijaisesti työhön liittyvillä syillä. Argumentaatiossa korostuvat erityisesti ääri-ilmaukset sekä kertomuksella, konsensuksella ja puhujakategorialla vakuuttaminen. Työkyvyttömyyshakemusten selonteoissa on myös joukko hakijoita, jotka eivät representoi niinkään työkyvyttömyyttään vaan työkykyisyyttään tai -kyvykkyyttään. Työkyvyttömyyseläkkeelle hakeutuminen ei ole yhtäkkinen päätös, vaan yleensä hyvin pitkä, vuosia tai vuosikymmeniä jatkunut prosessi. Työkyvyttömyyseläke on tärkeä erityisesti työkyvyttömän statuksen vuoksi. Työkyvyttömyyseläkeläisen status on tärkeä erityisesti silloin, kun taustalla on pitkäaikaistyöttömyyttä tai kun eläkkeeseen koetaan olevan oikeutettu sairauden tai pitkän ja raskaan työ- tai yrittäjäuran vuoksi. Työkyvyttömyyseläkkeen hakemista taloudellisena etuutena ei selonteoissa tuoda esiin.

Ihmisen ja hevosen välinen kommunikaatio kuolaimen välityksellä perustuu paineeseen ja paineelle myötäämiseen. Kuolain aiheuttaa painetta suupieliin, kieleen, hammaslomaan, kovaan suulakeen ja suitsien välityksellä niskaan ja turpaan. Turpahihnaa käytetään tasapainottamaan kuolainta, herkistämään hevosen suuta kuolaimen aiheuttamalle paineelle ja pitämään hevosen suuta kiinni. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuoda eläinlääkäreille, hevosalan ammattilaisille ja hevosen omistajille lisää tietoa kuolaimen ja turpahihnan valinnan, sovituksen ja käytön vaikutuksesta hevosen suun terveyteen, sekä opettaa tunnistamaan kuolaimesta johtuviin suun terveysongelmiin viittaavia käytösoireita. Tutkimuksessa tutkittiin hevosten suun mittasuhteiden merkitystä kuolaimen valintaan, suun haavaumien esiintymistä ja sijaintia sekä ratsastuksessa esiintyvien käytösoireiden esiintymistä kuolaimia käyttävillä ja kuolaimettomia suitsia käyttävillä hevosilla. Tutkimukseen liittyi 30 hevosen kliininen tutkimus ja kyselytutkimus, johon vastasi 655 vastaajaa. Kyselytutkimuksessa oli 48 kysymystä liittyen hevosen talliolosuhteisiin, ruokintaan, liikuntaan, varusteisiin, ratsastajaan ja tiettyjen käytösongelmien esiintymiseen ratsastettaessa. Kliinisessä tutkimuksessa hevosille tehtiin yleistutkimus, mittauksia hevosen päästä, suusta ja kuolaimista sekä suun ja hampaiden perusteellinen tarkastus suun haavaumien ja hammassairauksien havaitsemiseksi. Kliinisessä tutkimuksessa ylä- ja alaleuan välinen etäisyys vaihteli 24-49 mm välillä. Hevosilla, joilla ylä- ja alaleuan välinen etäisyys on vain 24 mm, ei ole tilaa paksulle kuolaimelle. Liian paksun kuolaimen aiheuttama kielen puristuminen voi aiheuttaa hevoselle epämukavuutta, lisätä suun aukomista ja kielen työntämistä ulos suusta. Hevosilla kuolain veti suupieltä kaudaalisesti oikealla puolella keskimäärin 45,2 mm ja vasemmalla puolella 41,6 mm. Pienimmillään kuolaimen etäisyys 06-hampaista oli 18 mm. Ohjien kiristäminen voi aiheuttaa kuolaimen osumisen poskihampaisiin. 59%:lla kuolaimia käyttävistä hevosista esiintyi kuolaimen aiheuttamaa 06-hampaan kulumista purupinnalta tai etureunasta. Kuolaimen paino vaihteli 156-374 g:n välillä. Jos suupieliin kohdistuu lyhyiden poskihihnojen, painavan kuolaimen tai ohjien tai kuolaintuntuman kautta suuri peruspaine, tarvitaan suurempi ohjasjännite hevosen reaktion saamiseksi. Suulaen korkeuden mitattiin hevosilla olevan 8-12 mm. 57%:lla hevosista alaleuan hammasloma oli palpoiden kapea. Alaleuan hammasloman leveys voi selittää hevosten yksilöllistä herkkyyttä kuolaimen aiheuttamalle paineelle. Kuolaimia käyttävistä hevosista 89%:lla todettiin suun pehmutkudosten paikallista hyperkeratoosia, 78%:lla haavaumia, 78%:lla suupielien depigmentaatiota, 37%:lla hyperemiaa, 19%:lla turvotusta ja 15%:lla arpia. Paikallista hyperkeratoosia havaittiin eniten 09-11 ja haavaumia 06-hampaiden alueella posken limakalvolla. Turpahihnan kireys hevosilla vaihteli 13-36 mm. Suurin osa todetuista suun haavaumista voivat johtua kuolaimen aiheuttamasta paineesta tai kireän turpahihnan käytöstä. Suun haavaumat aiheuttavat hevoselle epämukavuutta ja kipua. Kyselytutkimuksessa havaittiin kuolaimen käyttöön liittyvien käytösoireiden, kuten suun aukomisen, kielen laittamisen kuolaimen päälle, kielen työntämisen ulos suusta ja kuolaimen puremisen poskihampaiden väliin olevan yleisiä ratsuhevosilla. Kuolaimia käyttävillä hevosilla esiintyi useammin suun vaahtoamista ratsastettaessa, pään nostamista ylös suitsia laitettaessa, veren vuotamista kielestä ja pukittelua ratsastettaessa kuin kuolaimettomia suitsia käyttävillä hevosilla. Kuolaimen valinnassa ja sovituksessa tulisi huomioida hevosen suun leveys, ala- ja yläleuan välinen etäisyys ja alaleuan leveys. Hevosen suun terveyden ylläpitämiseksi hevosille tulisi tehdä säännöllisesti suun ja hampaiden tarkastus, tarkastaa kuolaimen sopivuus, vaihdella säännöllisesti erilaisia kuolaimia ja kuolaimettomia suitsia, suosia ratsastamista ilman turpahihnaa tai turpahihna löysällä ja kiinnittää huomiota kuolaimen oikeaan käyttöön ja hevosen käytösoireisiin.