Browsing by Title

Aims. Non-attendance reduces the effectiveness of psychotherapies and wastes resources in the health sector. It comprises both treatment refusal and drop-out. This study aims at investigating the association between patients’ psychological suitability to psychotherapy and treatment non-attendance. Methods. The study sample consisted of 326 Finnish adult outpatients suffering from mood or anxiety disorders and participating in the Helsinki Psychotherapy Study (HPS).The patients were randomized in three study groups: solution-focused therapy (n=97, 12 sessions), short (n=101, 20 sessions) and long (n=128, 3 years) psychodynamic therapies. Psychological suitability was measured with Suitability for Psychotherapy Scale (SPS) total score and seven subscores. Refusing the offered therapy after randomization was considered treatment refusal. Drop-out occurred if patient terminated therapy unilaterally before its anticipated length. Statistical analysis were carried out with linear model and Cox model. Results and Conclusions. The risk of treatment refusal was associated with therapy length and highest in long-term psychodynamic psychotherapy, which might be related to the randomization. As expected, poor suitability measured with SPS total score predicted treatment non-attendance. This was most notably seen in case of poor reflective ability, problems in interaction and problematic self-concept in relation to ego ideal. Patients with poor suitability were more likely to drop-out from solution-focused therapy and long psychodynamic therapy than from short psychodynamic therapy.

Yersinia enterocolitica on gram-negatiivinen fakultatiivisesti anaerobi mikrobi. Se pystyy lisääntymään jääkaappilämpötiloissa sekä tyhjiö- ja suojakaasupakatuissa tuotteissa. Tämä tekee siitä elintarvikehygienian kannalta ongelmallisen mikrobin. Humaanipatogeeneiksi luetaan tietyt Y. enterocolitican bioserotyypit. Suomessa tavataan lähinnä bioserotyyppiä 4/O:3. Sen aiheuttamassa yersinioosissa tyypillisinä oireina ovat ripuli ja vatsakivut. Jälkitautina esiintyy reaktiivista artriittia. Suomessa tilastoidaan noin 800 yersinioosi tapausta vuosittain. Y. enterocolitican tärkeimpänä reservuaarina toimii sika. Yersiniaa on eristetty runsaasti oireettomien sikojen tonsilloista ja kielistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää patogeenisen Y. enterocolitican esiintymistä yhden teurastamon sianruhoissa, elimissä ja rakenteissa. Lisäksi kokeiltiin pystyykö Y. enterocoliticaa eristämään ilmasta laskeumanäytteinä. Tutkimuksessa myös vertailtiin perinteisiä viljelymenetelmiä ja PCR-tekniikan kykyä osoittaa patogeenisen Y. enterocolitican esiintymistä sivelynäytteestä. Tutkimuksessa osoitettiin patogeenista Y. enterocoliticaa: 17,5% ruhonäytteistä, 46,2% maksanäytteistä, 84,6% munuaisnäytteistä sekä 17,6% korvanäytteistä. Rakenteista patogeenista yersiniaa osoitettiin mm. esiliinasta, veitsestä ja rinnanavaussahasta. Kaikki viljelemällä eristetyt patogeeniset kannat osoittautuivat positiivisiksi myös PCR menetelmällä. Viljelymenetelmiä käyttäen esiintyvyys oli selvästi alhaisempi. Elinten korkea kontaminoitumisaste viittaa tonsillojen ja kielen merkitykseen ristikontaminaation aiheuttajana teurastuksen yhteydessä. Tutkimus todisti mahdollisuuden eristää patogeenista Y. enterocoliticaa myös ilmasta laskeumanäytteinä.

Sikojen hännänpurenta on ongelmakäyttäytymisen muoto, joka voi johtaa hännän eriasteisiin iho- ja pehmytkudosvaurioihin ja jopa hännänosien amputaatioon. Amputaatio voi, sekä ihmisillä että eläimillä, johtaa hermokudoksen epänormaaliin kasvuun, eli neuroomien muodostukseen. Sioilla neuroomia on havaittu syntyvän hännän typistyksen yhteydessä, mutta niitä on kuvattu myös purruissa hännissä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, esiintyikö teurastuksen yhteydessä kerätyissä sianhännissä neuroomia, minkälaisiin vaurioihin ne liittyivät ja lisääkö hännänpurennasta johtuva hännän lyheneminen neuroomien esiintymisen todennäköisyyttä. Tutkimuksen aineistona oli 113 teurastamolta kerättyä teurasprosessin läpikäynyttä sianhäntää. Hännät oli valikoitu siten, että aineistoon saatiin mahdollisimman kattava otos eriasteisesti vaurioituneita sekä normaaleja häntiä. Häntien pituudet mitattiin ja vauriot arvioitiin silmämääräisesti sekä histopatologisesti. Tutkimuksessa havaittiin purtuihin häntiin muodostuneita neuroomia ja niiden todettiin olevan yhteydessä krooniseen tulehdukseen sekä hännänpurennasta johtuvaan hännän lyhenemiseen.

Thomas Abbt (1738 1766) was a Prussian philosopher, who made the promotion of patriotism and citizenship the central objective of his scholarly career. By examining Abbt s two essential works, Vom Tode für das Vaterland (1761) and Vom Verdienste (1765), I demonstrate that Abbt was a writer who utilised a rhetoric of liberty, usually associated with republicanism, in defence of monarchy. The advancement of common good and citizenship in a society which allows the pursuit of merit for all its citizens was a priority for Abbt. During the Seven Years War (1756 1763) Abbt presented patriotic sacrifice as the highest form of meritorious action. According to Abbt, fighting for the fatherland is a noble civic duty in monarchy as well. Death in defence of the fatherland ought to be seen as an honourable thing, and the fear of death must be conquered with patriotic passion. Abbt sees soldier s merit as something that can be achieved by anyone regardless of rank. When Abbt wrote of meritorious action on a general level in his later work, he defined merit as the unselfish pursuit of common good. Man must live in society and respect order, for only then can he achieve perfection. Fatherland, according to Abbt, is a community that gives purpose to an individual s life. Patriotism is thus valuable in itself, but it also has worthy consequences. Abbt does not define fatherland in terms of ethnicity nor does he equate it solely with a person s land of birth. Rather, Abbt thinks that a person should serve as his fatherland a country that respects his freedom. Abbt believes that the Prussia of Frederick the Great, an absolute ruler, can be a fatherland respectful of liberty. Such an entity has the right to demand self-sacrifice in war from its residents, Abbt argues. Abbt thus rejects the view held by Montesquieu, who had argued that patriotism is a virtue associated solely with republics. Abbt s patriotism combines a republican style rhetoric of liberty with enlightened absolutism. While defending Prussia as his fatherland Abbt simultaneously criticised those writers, who advocated imperial patriotism, that is, the brand of patriotism associated with the Holy Roman Empire as a whole. Abbt s understanding of the duties of a king was formed in relation to the charismatic ruler of Prussia, Frederick the Great. Abbt sees the virtuous king both as the objective and as a means to an end in promoting the common good. According to Abbt, absolute power does not necessarily suppress freedom; on the contrary, it grants the absolute ruler an opportunity to perform great deeds in the name of the common good. Through his personal example the ideal king inspires his subjects to sacrifice. Fatherland s glory is unified with the glory of the monarch. According to Abbt, the residents of a kingdom can be subjects and citizens simultaneously, for he believes that under the right circumstances all subjects can become worthy of the title of citizen, regardless of rank. Abbt considers the creation of a public sphere for the citizens to be of vital importance. The creation of a public sphere not only contributes to the learning of the citizens, but it also promotes patriotism among them. War is a condition that enables the development of citizenship in a monarchy. War is thus not only a menace, but also an opportunity for something better.

Large-scale transport infrastructure projects change our daily mobility patterns, as they change the geographical accessibility of the places where we spend most of our time, such as our homes and workplaces. Thus, there is a clear need for advance evaluation of the effects of those projects. Traditionally, however, the available methods have imposed severe limitations for both measuring accessibility and surveying mobility, and despite modern data collection methods enabled by the ever-present mobile phones, surveying mobility remains challenging due to data accessibility restrictions. Furthermore it would not enable any advance evaluation of mobility changes. However, using a modern accessibility dataset instead of a mobility one does offer a possible answer. In my study, I set out to investigate this possibility. I combined a modern, multimodal and longitudinal accessibility dataset, the Helsinki Region Travel Time Matrix (TTM), with a spatially compatible, census-based longitudinal commuting dataset to evaluate the aggregated journey times in the Helsinki Capital Region (HCR), the area covered by the TTM, and estimated the shares of different transport modes based on a previously published travel survey. Armed with this combined dataset, I assessed the changes in aggregated journey times between the three years that were included in the TTM dataset – 2013, 2015 and 2018 – by statistical district to estimate its usability for these kind of advance mobility evaluations. As a small subset of the commuting dataset was classified by industry, I also assessed regional differences between industries. My results demonstrate that for travel by public transport, the effects of new transport projects are plausibly identifiable in these aggregated patterns, with a number of areas served by several new, large-scale public transport infrastructure projects – the Ring Rail, the trunk bus lane 560 and the Western extension of the metro line – being outliers in the results. For travel by private car and for the industry-level changes, the results are more inconclusive, possibly due to absence of massive projects affecting the road network throughout the dataset timeframe, potential inaccuracies in the source data and limitations of the industry-classified part of the dataset. In conclusion, a modern accessibility dataset such as the TTM can be plausibly used to estimate the mobility effects of large-scale public transport infrastructure projects, although the final accuracy of the results is likely to be heavily dependent of the precision of the original datasets, which should be taken into account when such assessments are made. Further research is clearly needed to assess the effects of diurnal variations in travel times and the effects of more precise transport mode preference data.

This thesis digs deep into patterns of urban service distribution among the residents of different neighbourhoods in the city of Villahermosa in Southeastern Mexico. Urban research has for a long time debated whether services offered in poor neighbourhoods are of worse quality than those in other areas. Using political ecology as its theoretical framework, this thesis identifies processes that influence the quality of public and private services as well as the residents’ access to them in different areas of Villahermosa. Political ecology addresses power in relation to environmental issues as well as the differential effects of environmental variables on different groups. This study was conducted in one low income, one middle income, and one high income residential area in the city of Villahermosa. The data was collected through semi-structured, thematic resident interviews. The positioning of the residents in terms of infrastructure and basic services, their sphere of life in the city, as well as their social organisation, and their power to influence the quality of services were addressed. It was found that the variance in the quality of and access to services is partly linked to neighbourhood level differences deriving from the different conditions of each area, as well as to resource allocation, service providers’ work, and residents’ material assets. However, a powerful role is played by the general trend of privatisation of services, which makes the residents see the quality of services mostly as a question of economic resources at their disposal. Together with the media, this affects the residents’ perception of their position and power inside the city. This thesis is part of a research project between the University of Helsinki and the Universidad Juárez Autónoma de Tabasco. The focus of the research project is on environmental risks and vulnerabilities, and on the new forms of urban environmental governance in the state of Tabasco, Mexico.

Pro Gradu –tutkielmassani analysoin Paul Austerin teosten avulla omaelämäkerrallisen ja fiktiivisen kerronnan eroja ja yhteneväisyyksiä. Genrejä vertaillakseni olen valinnut Austerin teoksissa toistuvan poissaolevan isän teeman, ja analysoin sen käsittelyä omaelämäkerrallisessa esikoisproosateoksessa Yksinäisyyden äärellä (The Invention of Solitude) (1982) sekä varhaisessa fiktioromaanissa Kuun maisemissa (Moon Palace) (1989). Tutkin poissaolevan isän teemaa toisaalta itsereflektiivisenä elementtinä fiktiivisessä kerronnassa ja toisaalta selvitän, miten siitä muodostetaan narratiivi omaelämäkerrallisessa teoksessa. Väitän tutkielmassani, että Austerin teoksissa subjektiivisesta esitystavasta siirrytään objektiivisempaan suuntaan psykoanalyyttisten sekä jälkistrukturalististen teoreettisten käsitteiden ja viitekehysten avulla. Soveltamalla teemaansa teoreettisiin viitekehyksiin Auster muuttaa omakohtaiset kokemuksensa yleisempään muotoon. Käsittelen tutkielmassani omaelämäkertaa nykyaikaisen omaelämäkertatutkimuksen pohjalta. Nykytutkimuksen mukaan omaelämäkerta nähdään identiteettiä luovana performatiivisena lajina. Nykytutkimuksen konstruktivistiset teoriat korostavat kerronnallisuutta osana identiteetin muodostamista, erotuksena niin aiemmasta klassisesta näkemyksestä, kuin myöhemmästä jälkistrukturalistisestakin. Paul Austerin teokset edustavat tätä nykyistä näkökantaa, ja Austerin näkemystä onkin kutsuttu ”riittäväksi realismiksi” (”sufficient realism”). Tällä tarkoitetaan Austerin tapaa luoda teksteissään puitteet, jotka mahdollistavat siirtymisen jälkistrukturalismin hajanaisesta todellisuudesta todellisuuteen, jossa tietynlaiset aikaan ja kontekstiin sidonnaiset viittaavuussuhteet ovat mahdollisia ja ympäröivän maailman materiaalisuus voidaan todeta. Hän siis onnistuu yhdistämään viittaavuuden kieltävän jälkistrukturalismin realismiin, joka ei näe ongelmaa todellisuuden materiaalisuudessa. Koska Auster onnistuu näin säilyttämään mahdollisuuden itsereflektioon sekä omaelämäkerralliseen viittaavuuteen, on mielenkiintoista nähdä, miten hänen omakohtaisten kokemustensa kuvaus vuorottelee itseä reflektoivan ja fiktiivisen kerronnan välillä. Lähestyn Austerin teosten poissaolevan isän teemaa kolmesta näkökulmasta. Ensin käsittelen poissaolevan isän aiheuttamaa traumaa ja havainnollistan, miten psykoanalyyttisen teorian mukainen käsitys traumasta on muokannut Austerin kerronnan rakennetta. Toiseksi havainnollistan, miten jälkistrukturalistinen ja psykoanalyyttinen käsitys subjektiivisuuden hajonneisuudesta on vaikuttanut Austerin keskeisten henkilöhahmojen kehittelyyn. Kolmanneksi käsittelen metaforan ja metonymian käyttöä isän poissaolon osoittamisessa strukturalistisen sekä jälkistrukturalistisen näkemysten pohjalta ja pohdin, mikä on Austerin tekstien asema suhteessa niihin. Tutkimukseni puoltaa käsitystä Austerin tekstien ”riittävästä realismista”. Hän tiedostaa omaelämäkerrallisen viittaavuuden kuvainnollisuuden, mutta ei hylkää mahdollisuutta itsestä tai todellisuudesta puhumiseen. Tutkielmani tukee ajatusta siitä, että omaelämäkerta ja fiktio eivät ole vastakkaisia tyylilajeja, vaan osa jatkumoa, jonka ääripäissä ovat oma kokemus ja mielikuvituksen tuotokset. Erotan lajit tutkielmassani siten, että omaelämäkerrallinen narratiivi muodostetaan valikoimalla tapahtumia, vaikutelmia ja tilanteita omasta elämästä ja järjestämällä ne havainnollistamaan jotakin tiettyä ideaa. Fiktionaalinen narratiivi taas muodostetaan yleisemmäksi esitykseksi jostakin ideasta esittämällä kuvaannollinen yhtenäinen juoni, joka on havainnollistavassa yhteydessä valittuun kontekstiin. Oman kokemuksen kerronnallistaminen vie omaelämäkerrallista tarinaa välttämättä jossain määrin fiktiiviseen suuntaan, kun taas oma kokemus välttämättä jossain määrin muokkaa fiktiivistä kerrontaa ja fiktiivisen tarinan kuvainnollisuus on aina mahdollista lukea myös kirjaimellisesti.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Paul Tillichin käsitystä ahdistuksesta. Tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi. Lähdeaineistona toimii erityisesti Tillichin Amerikan kaudella syntynyt tuotanto, mutta mukana on myös muutamia saksankielisiä tekstejä. Tutkielman päälähteitä ovat Courage to be ja Systematic Theology I-II. Tutkielma jakautuu kolmeen päälukuun, joissa ensimmäisessä kartoitetaan Tillichin teologian peruskäsitteitä oleminen, Jumala, ei-oleminen, essenssi ja eksistenssi. Toisessa pääluvussa käsitellään ahdistusta ontologisena käsitteenä. Liikkeelle lähdetään ei-olemisen uhkasta, itse-affirmaatiosta ja rohkeudesta, josta siirrytään ahdistuksen ja pelon käsitteelliseen erotteluun ja edelleen jatketaan eksistentiaalisen ahdistuksen kolmeen eri lajiin: kohtalon ja kuoleman ahdistukseen, merkityksettömyyden ja tyhjyyden ahdistukseen sekä syyllisyyden ja tuomionalaisuuden ahdistukseen. Tämän jälkeen tarkastellaan lyhyesti epätoivoa, joka seuraa käsittelemättömästä eksistentiaalisesta ahdistuksesta. Luvun lopuksi tutustutaan vielä essentiaalisen ahdistuksen käsityksen. Viimeisessä pääluvussa ahdistusta tarkastellaan psykologisen merkityksen näkökulmasta, ja selvitetään, mitä Tillich tarkoittaa patologisella ahdistuksella ja sen lajeilla. Viimeiseksi luodaan katsaus psykologiseen tutkimukseen, jota on tehty Tillichin eksistentiaalisen ahdistuskäsityksen pohjalta. Tutkimuksessa esitetään, että Tillichin ahdistuskäsitys voidaan jakaa ontologiseen ja psykologiseen käsitykseen. Tavoitteena on myös selvittää yleisesti Tillichin käsitystä ahdistuksesta. Keskiössä on luonnollisesti eksistentiaalinen ahdistus, josta Tillich näkee tarpeelliseksi kirjoittaa paljon. Koska ahdistukseen liittyy olemisen ja ei-olemisen, kuin myös essenssi ja eksistenssin välinen suhde, on ollut tarpeellista selvittää myös nämä käsitteet ja niiden taustat Tillichin ajattelussa. Itsessään ne avaavat paljon etenkin eksistentiaalisen ahdistuksen merkitystä. Tutkimuksessa on varmistunut se käsitys, että Tillichille ahdistus on suorassa suhteessa ihmisen rajallisuuden kanssa, sillä ahdistus on tietoisuutta rajallisuudesta eli ei-olemisen läsnäolosta. Tästä seuraa se, että koska Tillichin mukaan ihmisen rajallisuus on essentiaalista, on myös ahdistuksen oltava essentiaalista. Kuitenkin, koska eksistenssi on vääristymää ja ihmisen eroa Jumalasta, eksistenssin alaisena rajallisuus ja tätä kautta ahdistus ovat saaneet ristiriitaisen elementin. Essentiaalisena ahdistus on luotua hyvää ja ei siksi itsessään pahaa, mutta eksistenssissä se on kokemusta ei-olemisen uhkasta ja ajaa ihmistä kohti epätoivon tilaa, jossa ei-oleminen koetaan voittoisana. Tämä voitto on kuitenkin vain näennäistä, sillä oleminen-itse eli Jumala on läsnä myös siellä, missä hitunenkin olemista on vielä jäljellä. Nykyajan tehokkuutta korostavassa ympäristössä ihminen tarvitsee kokemuksen siitä, että hän saa olla rajallinen. Kuten tutkimuksessa käytetty psykologinen tutkimus Paul Tillich's theory of existential anxiety: A preliminary conceptual and empirical examination esittää, eksistentiaalinen ahdistus on universaali ilmiö ja se on usein kytköksissä kliinisiin masennuksen ja ahdistuksen oireisiin. Tillichin eksistentiaalisen ahdistuksen käsitys on osoitettu siten hyväksyttäväksi jopa psykologian tieteenalan piirissä. Täten eksistentiaalisen ja patologisen, ja siten ontologisen ja psykologisen ahdistuksen välinen raja on häilyvä. Tarvetta syvemmälle, erityisesti eksistentiaalisen ahdistuksen tutkimukselle on, sillä tämä voi auttaa paremmin ymmärtämään ihmisten kokemaa olemassaolon ahdistusta ja siihen liittyvää ihmisen emotionaalista toimintaa.

Peacemakers operate in an increasingly complex global environment. Approaches to peace, including peace mediation, also reflect these changes happening in the surrounding world. Amid the Covid-19 pandemic, a new Centre for Peace Mediation within the Ministry for Foreign Affairs of Finland (MFA) was established. This thesis conducts a critical inspection of a policy’s seemingly sudden emergence by taking the Centre as its case study. With scarce policy documents, this study collected its data through conducting 10 semi-structured interviews with state and nonstate actors in the Finnish peace mediation field to analyse the way the Centre is perceived to have come about. The interviews lasted around one hour each. In this study, a novel theoretical framework is advanced through inspecting the policy’s problem representations (WPR approach), the forces which affected its establishment (policy diffusion), and the boundaries that are used to demarcate between groups (boundary work) to analyse why the Centre for Peace Mediation was established. The study finds that the Centre for Peace Mediation was not solely a result of a restructuring of MFA resources, but was affected by a multitude of forces on the national, regional, and international planes. By employing the WPR approach and the frameworks of policy diffusion mechanisms and boundary work, the study’s findings point to Finnish efforts to become a credible ‘player’ in the field of peace mediation. Studying how policies and the issues interwoven within them are framed and justified is relevant on many fronts. First, it helps understand governance processes and what groups of people are highlighted at the expense of others. The study also elucidates how civil society can partake in national policymaking. It additionally shows how intergovernmental organisations influence nations through agenda-setting.

The pharmaceutical industry plays a vital role in maintaining wellbeing of a society. Continuous innovation and strive to improve existing solutions is and should be lauded and encouraged. However, the same industry is also notorious for large amounts of money circulating within that is perhaps not always used for or obtained with the most honourable intentions. This thesis discusses the phenomenon of the so called pay-for-delay agreements in the pharmaceutical industry that are a recent subject of the competition investigations of the European Commission. The agreements were concluded as a result of impending patent disputes, as patent settlements. Contrary to the usual scenario of patent settlement, in a pay-for-delay agreement, the patentee pays the alleged infringer to stay off the market for certain time period and restrain from future patent challenges. The agreements were found to infringe competition by object, according to Article 101(1) TFEU. The investigations were opened following the Pharmaceutical Sector Inquiry that unveiled several market failures. The same practice was brought under antitrust scrutiny also in the US. There, the issue culminated in a decision of the Supreme Court and thus settled previous diverging opinions. In the EU, the issue is not resolved definitely. Following the Commission’s decisions, appeals are currently pending in front of the General Court. Because of that, this thesis reviews the Commission’s decisions in light of the existing case law on Article 101 TFEU and asses the appropriateness of their decision. The US discussion on the topic will serve some examples of alternative solutions. Besides reviewing the application of Article 101 TFEU to pay-for-delay agreements, this thesis will also take a look at its full effect. The question of damages under the EU competition provisions was bought in the spotlight in recent years as an extension of issues surrounding nullity of Article 101(2). The increasing amount of case law led to the Commission taking pro-active steps to resolving the dilemmas surrounding possibility of recovering damages. With the adoption of the Damages Directive, many questions were indeed answered. However plenty are still left unresolved. One of those issues is the lack of harmonisation of collective redress mechanisms. This shortcoming is highlighted in the context of pay-for-delay agreements – because they have the potential to harm a large amount of persons, but for extremely small sums. The hypothesis of this thesis is thus two-fold: First, the hypothesis is that the Commission’s approach to assessing pay-for-delay agreements is too rigid and might ultimately even harm the competition, instead of preserving it. In the second part, the hypothesis is that the current mechanisms of the EU law do not adequately address the situations of numerous dispersed potential small claims, such as would potentially arise as a consequence of illegality of the pay-for-delay agreements under Article 101 TFEU. The research questions are as follows: I.) Why does the Commission find pay-for-delay agreements restrictive by object? a) Is the Commission’s approach too rigid? II.) Who are the persons affected by the pay-for-delay agreements? a) What are their possibilities in recovering damages in the current state of law in the EU? The thesis is divided as follows. After the introductory chapters, the description of pharmaceutical market and how it is regulated will be explained. This is a necessary background in order to understand the issue at hand. After that review of Commission’s recent decisions, the analysis under Article 101(1) TFEU will follow. In order to get a deeper understanding of the subject, the solutions of US courts will be presented afterwards. This will lead to the comparison of certain elements of the decisions in both jurisdictions. Next, the chapter discussing the full effect of Article 101 TFEU, specifically the possibility to recover damages will follow. The review of the current state of the law will be followed by the discussion on possible solutions for persons harmed by the pay-for-delay agreements. Because the lack of collective redress mechanisms will be in the focus of this chapter, the discussion will again benefit from the lessons from the US. In last chapter conclusions will be drawn and the hypothesis either confirmed or refuted.