Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Alanko, Tiina (2020)
    Suomessa peruskoulun jälkeinen tutkinto on usein käytännössä edellytys työelämään pääsemiselle. Vieraskielisen väestön määrä on Suomessa jatkuvassa kasvussa, ja koulutus on perinteisesti ollut täällä kotouttamispolitiikan keskiössä. Tilastojen mukaan, maahanmuuttajataustaiset henkilöt keskeyttävät toisen asteen opinnot useammin kuin kantaväestöön kuuluvat. Tutkielman tavoitteena on tarkastella maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden koulutuksessa kohtaamia haasteita ja vertaismentoroinnin mahdollisuuksia niiden ratkaisussa. Nuorten sosiaalisen tuen lähteiksi nimitetään useimmiten vanhemmat, opettajat ja vertaiset. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että maahanmuuttajavanhemmat eivät puutteellisen kielitaidon tai koulutusjärjestelmän heikon tuntemuksen vuoksi usein pysty auttamaan lapsiaan opinnoissa. Kouluilla ei välttämättä ole resursseja tai osaamista tukea vieraskielistä opiskelijaa. Koulutyöhön tukea etsitäänkin usein vertaisilta, sisaruksilta tai vanhemmilta kavereilta. Maahanmuuttajataustaisten nuorten koulutuspolkuja ja sosiaalisia suhteita on Suomessa tutkittu jonkin verran, mutta koulutukseen liittyvästä vertaismentoroinnista ei juuri ole aiempaa tutkimusta. Maisteritutkielma toteutettiin toimeksiantotyönä Maahanmuuttajien työ, koulutus ja kulttuuri ry:n vetämälle MUN KAVERI -hankkeelle. Hankkeessa opinnoissaan pidemmällä olleet opiskelijat auttoivat ja tukivat ammatilliset opintonsa haasteelliseksi kokevia nuoria. Aineisto koostuu vertaismentorointitoimintaan osallistuneiden nuorten haastatteluista. Tutkielman teoreettinen tarkastelu keskittyy sosiaaliseen ja kulttuuriseen pääomaan ja siihen, miten ne vaikuttivat nuorten koulutuspolulla etenemiseen ja näkyivät vertaismentoroinnin aikana. Aineiston analyysissä käytettiin narratiivista tutkimusmenetelmää ja A.J. Greimasin luomaa aktanttimallia. Analyysin myötä aineistosta hahmottui kaksi tarinan tasoa: yhteiskunnallinen ja yksityinen. Niiden pohjalta muodostettiin tyyppitarinat, joiden kautta tutkimuskysymyksiä tarkasteltiin. Aineiston perusteella päädytään tulokseen, että kohderyhmälle opiskeluhaasteita tuovat yhteiskunnallisella tasolla erityisesti ohjauksen ja kielitaidon puute, maahanmuuttajien heikko tietämys mielenterveys- ja oppimisvaikeuksista sekä niihin avun saamisesta ja ammattikoulutuksen opintouudistuksen mukanaan tuomat haasteet. Yksilötasolla korostuvat elämänhallinnan ongelmat, priorisoinnin vaikeus sekä oikea-aikaisen ja asiantuntevan tuen tavoittamisen hankaluus. Haastatellut nuoret kokevat päässeensä opinnoissa eteenpäin hankkeen tarjoaman vertaistuen avulla. Vertaismentoroinnin etuja ovat etenkin samaan ikäryhmään ja kulttuuritaustaan kuuluminen sekä mahdollisuus löytää samaistuttavia roolimalleja. Tulosten perusteella on tärkeää, että tarjolla oleva apu on joustavaa, henkilökohtaista ja saavutettavaa. Aineiston nuoret kärsivät kulttuurisen pääoman vajeesta, jota he paikkaavat kerryttämällä sosiaalista pääomaa vertaistuen muodossa. Vertaismentoroinnin myötä lisääntynyt sosiaalinen pääoma mahdollistaa myös kulttuurisen pääoman kerryttämisen eli tutkinnon suorittamisen. Sosiaalisen pääoman kohdalla maahanmuuttajataustaisille henkilöille merkityksellisinä pidetään ennen kaikkea silloittavan sosiaalisen pääoman suhteita kantaväestöön kuuluvien henkilöiden kanssa. Tulosteni perusteella, tällaisia suhteita voidaan solmia myös samaan vähemmistöryhmään kuuluvien kesken. Tutkitussa tukimuodossa on kuitenkin riskinä, että maahanmuuttajataustaisten nuorten tutkinnon saavuttaminen jää kolmannen sektorin tuottaman, sosiaaliseen yhteisöön sidotun ja usein projektiluonteisesti rahoitetun tuen varaan. Yhteiskuntapoliittisesti on tärkeää, että palvelujärjestelmä takaa kasvavalle maahanmuuttajataustaiselle väestölle riittävät tukitoimet kouluttautumisen turvaamiseksi.
  • Österman, Max (2020)
    Ohjelmoinnin oppiminen ja opettaminen ovat osoittautuneet hankaliksi tehtäviksi. Erityisesti perinteistä luentoja laskuharjoituspohjaista opetusmenetelmää on kritisoitu useissa tutkimuksissa toimimattomaksi. Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen osastolla on kehitetty vertaisoppimiseen pohjautuva tehostettu kisällioppimismenetelmä, jossa vanhemmat opiskelijat opettavat aloittelevia ohjelmoinnin opiskelijoita ohjelmoinnin perus- ja jatkokursseilla. Menetelmällä on saavutettu hyviä tuloksia opiskelijoiden kurssisuorituksissa. Tehostettu kisällioppimismenetelmä perustuu kognitiiviseen kisällioppimismenetelmään, jonka lähtökohta on Vygotskin ajatus lähikehityksen vyöhykkeestä. Kognitiivinen kehitys aktivoituu, kun oppijoiden välille muodostuu jaettu ymmärrys, ja taitavampi osapuoli tukee aloittelevaa osapuolta. Lähikehityksen vyöhyke on ajatuksellisesti lähellä scaffoldingin käsitettä, joka voidaan määritellä oppimisen oikea-aikaiseksi tukemiseksi. Tehostetussa kisällioppimisessa opiskelijoita pyritään ohjaamaan oikea-aikaisen tuen periaatteiden mukaan siten, että ohjelmointitehtäviin annetaan apua vain juuri sen verran, että opiskelija pääsee tehtävässä eteenpäin, eikä hänelle tarjota suoria vastauksia. Tässä tutkimuksessa selvitetään vertaisoppimisen toteutumista Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen osaston kahdella ohjelmoinnin kurssilla. Tavoitteena oli tutkia, millaisia kokemuksia ja odotuksia kurssille osallistuvilla opiskelijoilla on vertaisoppimisen käytännön toteutustavoista. Myös vertaisohjaajina toimivien opiskelijoiden ajatuksia ja kokemuksia on selvitetty. Lisäksi tutkimuksessa arvioitiin, miten yliopisto on onnistunut tehostetun kisälliopetuksen viemisessä käytäntöön. Tutkimus on toteutettu kyselytutkimuksena verkossa loppuvuodesta 2019 ja kevään 2020 aikana. Kahteen ensimmäiseen kisällikyselyyn tuli yhteensä 48 vastausta ja opiskelijoiden kyselyyn 1065 vastausta. Tutkimus osoitti, että ohjaajina toimivat kisällit olivat hyvin innostuneita tehtävästään. Ohjaaminen auttoi heitä oman ohjelmointiosaamisen sekä ohjaamistaitojen kehittämisessä. Kisällien tärkeänä ominaisuutena pidettiin kykyä selittää asioita selkeästi, asettua muiden opiskelijoiden asemaan, ymmärtää opiskelijoiden erilaisia tapoja lähestyä ohjelmointiongelmia sekä antaa oikea-aikaista tukea. Opiskelijat kokivat saavansa paljon apua ohjauksesta. He pääsivät tuen avulla eteenpäin ongelmatilanteista, saivat uusia näkökulmia ohjelmointiongelmaan ja kokivat ratkaisevansa vaikeampia tehtäviä kuin yksin opiskellessaan. Monet opiskelijat eivät olleet tietoisia kurssin tukimahdollisuuksista. Tietojenkäsittelytieteen osaston tulisi markkinoida ohjauksen mahdollisuutta nykyistä tehokkaammin. Opiskelijoiden erilaiset taustat aiheuttavat ilmeisen tarpeen virtuaalipajojen järjestämiseen. Opiskelijoiden kannalta myös muiden virtuaalisten osallistumismuotojen pohtiminen ja kehittäminen olisi aiheellista.
  • Aula, Mikko (2018)
    Tämä tutkielma käsittelee vertaispalautetta, joka on yksi vertaisarvioinnin muoto. Palautteen saaminen on oppimisen kannalta tärkeää. Vertaispalautteen avulla voidaan lisätä opiskelijoiden saaman palautteen määrää. Myös palautteen sisältö on oppimisen kannalta merkittävässä roolissa. Aikaisempien tutkimusten perusteella annetun palautteen laatu on yhteydessä suorituksen paranemiseen, ja opiskelija voi hyötyä niin vertaispalautteen antamisesta, kuin sen saamisestakin. Vertaispalautteen avulla oppimista voidaan mallintaa samoilla periaatteilla, kuin millä itsearvioinnissa tapahtuvaa oppimista on mallinnettu. Opiskelijoiden suhtautuminen vertaisarviointiin voi olla vastahakoista, mutta vertaisarvioinnin sisältäessä vain palautteen antamista ja saamista ilman arvosananantoa, on suhtautumisen havaittu olevan parempi. Tässä tutkielmassa tutkitaan, millaista vertaispalautetta opiskelijat antavat, ja millaiseksi he saamansa palautteen kokevat. Tutkimus toteutettiin Helsingin yliopiston Matematiikan ja tilastotieteen laitoksella. Tutkimuksessa käytetty aineisto kerättiin osana Tieteellinen viestintä -kurssia, jossa opiskelijat (n=34) antoivat toisilleen kirjallista palautetta matematiikan harjoitustöistä nimettömänä. Lisäksi opiskelijat vastasivat palautekyselyyn (n=31), jossa he kertoivat kokemuksiaan vertaispalautteesta. Sekä opiskelijoiden kirjoittamat vertaispalautteet, että palautekyselyn vastaukset olivat tutkimuksen kohteena. Opiskelijoiden antamaa palautetta ja kokemuksia tutkittiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä. Opiskelijoiden antamaa palautetta voidaan kuvailla kehuvaksi, rakentavaksi, monipuoliseksi ja pääosin oppimisen kannalta hyödylliseksi. Palautteen laadunvaihtelu oli odotettua. Valtaosa opiskelijoista ilmoitti kokeneensa saamansa palautteen joko hyödyllisenä, hyvänä, rakentavana tai asiallisena. Vain seitsemässä vastauksessa oli mainintoja palautteen puutteellisuudesta. Tyytymättömyyttä aiheutti mm. saadun palautteen pinnallisuus ja suppeus. Riittämättömän tai puutteelliseksi koetun palautteen vaikutusta voi yrittää kompensoida sillä, että opiskelijat vertaisarvioivat useampia harjoitustöitä, jolloin opiskelijat myös saavat palautetta useammilta opiskelijoilta. Tällöin on todennäköisempää, että saadaan hyödyllistäkin palautetta. Vertaispalautteen laatua voi yrittää parantaa myös sillä, että annettu palaute arvioidaan opettajien toimesta ja sidotaan kurssin loppuarvosanaan.
  • Koskinen, Tiina (2018)
    Verme is a tailor-made peer-group mentoring method for Finnish educational thinking. It sup-ports the professional development of teaching and education professionals. In this study, a similar methodology was tested as a supportive activity for the development of the kid’s min-istry volunteer team at Suhe church. The study adopted an action research approach. The field research lasted from October 2017 to May 2018, during which the first cycle of action research was carried out and the next cycle was started. The team’s peer-group met three times and the activity was evaluated and further developed based on the participants’ expe-riences and views. The entire team-of-six participated in the study. Qualitative data collection methods such as particapatory observation, research journal and feedback inquiries were used as part of the research. The main research material was obtained using a focus group method and that da-ta was supported by the feedback received during the research process. Focus group and feedback materials were both analysed with the inductive content analysis and the SWOT analysis. SWOT analysis was considrered as the theory based approach in the study. The research concluded that the method is sensible to support the team’s work. The benefits of the method were more diverse than those related to the professional development alone. The team voted for the continuation of the method in the autumn term 2018. Based on the participants' experiences and views, the research identified the strengths and weaknesses of the group and the opportunities and threats involved in participating in the group. Based on these, the group's activities were further developed and the next cycle of activity research was primed but not carried out within the framework of my Master's thesis.
  • Peltokorpi, Terhi (2016)
    Aims. Vision of good motherhood is culturally dependent and standardized. Adolescent motherhood is not common and many times it is considered negative. Young mothers ability to cope with children and everyday life is questioned many times. The purpose of this Master's thesis is to describe adolescent mothers' views on motherhood and their daily life and to find out how peer group could be used to support their everyday life. The theoretical background is based on theory of mastery of everyday life in home economics science (Haverinen, 1996) and research of everyday life and peer groups. The main research questions are for example: what is young maternity, how do mothers define the mastery of everyday life in their own lives and how peer groups of young mothers supported the other adolescent mother and helped them in the mastery of everyday life? Methods. The data of this study were collected by interviewing nine 20-22 years old one child mothers, who were taking part of young mothers peer support group in Tyttöjen talo in Helsinki and two registered midwifes, who were working as mentor in these groups. The classification of research data were .. data-based. The data were analysed in Atlas.ti –qualitative analysis program using content analysis. Results and conclusions. Most of the mothers thought that becoming a mother at a young age separates them quite strongly from the other youth. In the peer group the mothers got many friends who were in the similar life situations. Adolescent mothers considered the group support and the social relationship very important to themselves. They felt that they could be accepted characterized by themselves too. Group activities were effective and helped mothers to keep the rhythm in their everyday life. Discussions with the other mothers, the practical advice and the work in the peer groups cause positive effects to young mothers mastery of everyday life. Peer counselors' and mothers' views on the importance of the activities for the mothers were similar. The results of this study give information on adolescent mothers everyday life and mastery of it. Findings can be used for planning activities and organizing young mothers peer groups. Peer group effectiveness can also be researched with longitudinal studies following the same families throughout the period of participation in peer group activities. When developing the activities it would be necessary to do further research on how adding more functionality to the groups and the cooperation assists the mothers mastery of everyday life.
  • Rautakoski, Marjaana (2016)
    The aim of the present study was to determine agency and practices of pre-school aged children in peer conflict situations. Furthermore, based on the children's experiences, adults' practice was studied in peer conflict situations of children as well as the relationship between children and the personnel of day care center. Thus this study is a qualitative research with child perspective and features of narrative research. Previous research shows that children solve conflicts in different ways, and interestingly, conflict situations do not necessarily appear especially negative to children. According to general understanding in the childhood studies, children are able to affect their environment as competent social actors. The agency involves both the activity and the opportunity to participate and influence. In the context of day care centers, pedagogical skills of the adults are essential and as previous studies confirm, such skills are required to guide children in conflict situations. The research data consists of the material collected from narrative interviews made with ten pre-school aged children (5 girls and 5 boys) and the observation diary of the researcher. All children were in the same pre-school group and the data was gathered in the spring of 2016. Narrative analysis methods and elements of the British discourse analysis were utilized in data analysis. The present study shows that children resolve their peer disputes in various ways. Moreover, children have an active role in play and conflict situations especially when adults are not present. Actually, in children's descriptions adults are far from children although the adults are of importance in resolving conflicts. Based on this research, pedagogical skills and adults' presence in the children's play activities should be in focus in early childhood education. The supporting of children's agency and skills is possible, if the adults of day care centers are more present to children, acknowledge the power relationship between children and adults and understand the importance of pedagogical competence. The results suggest that the quality of early childhood education is associated with the interaction between adults and children.
  • Nurkkala, Sara (2017)
    Sisällönanalyysilla toteutettu tutkimus Surunauha ry:n ja Käpy ry:n lapsensa menettäneiden vertaistukijoiden toiminnasta; toiminnan motiiveista, merkityksistä ja spirituaalisista vaikutuksista. Tutkimustehtävänä oli selvittää lapsensa menettäneiden vertaistukijoiden kokemuksia ja merkityksiä vertaistoiminnastaan. Toiseksi tutkimuksessa selvitettiin, millä tavoin spirituaaliset asiat näkyvät vertaistoiminnassa ja kolmanneksi kysymystä siitä, miten vertaistoiminta vaikutti tukijoiden spiritualiteettiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui seuraavista osista: suru-käsitteen historiallinen tarkastelu ja sen nykyinen käyttö monitieteellisenä käsitteenä, spiritualiteetti-käsitteen käyttö ja sisältö, vertaistoiminnan ja sen lähikäsitteiden määrittely sekä katsaus vapaaehtois- ja vertaistoiminnan motiivitutkimuksiin. Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Aineiston muodostivat yhteensä yhdeksän teemahaastattelua. Haastatteluaineisto analysoitiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä hyödyntäen. Ensimmäisen tutkimuskysymykseen liittyen analyysin tuloksena aineistosta hahmottui kaksi vertaistoiminnan orientaatiota: toimintaa välivaiheena esiin tuoneet vertaistukijat ja toimintaa elämäntapana korostaneet tukijat. Vertaistoiminnan merkityksiä ja motiiveja keskeisesti yhdistävät luokat kumpienkin ryhmien osalta olivat elämäntapa ja identiteetti, suuntautuminen surussa ja menetyksessä sekä sosiaaliset merkitykset. Toiseksi tulokset osoittivat, että lapsensa menettäneiden vertaisten välillä spirituaaliset kysymykset tulivat vertaistilanteissa esille, kun taas suurimmalle osalle tukijoista suhtautuminen niihin ilmeni ristiriitaisina. Kolmanneksi vertaistoiminnalla ilmeni erilaisia spirituaalisia vaikutuksia tukijoille. Analyysin perusteella vertaistoiminnan spirituaaliset vaikutukset jakautuivat neljään kategoriaan: vaikutukset suhteessa maailmankatsomukseen, suhteessa henkisyyteen, suhteessa uskoon ja jumalasuhteeseen sekä neljäntenä spirituaalisten vaikutusten puuttumiseen. Tutkimukseni osoittaa, että vertaistoiminnalla on merkitystä tukijan identiteetille, suruun ja sosiaalisiin suhteisiin. Lisäksi tuloksista ilmenee, että spiritualiteettia koskevilla asioilla on merkitystä suruun liittyvässä vertaistukemisessa. Tämä haastaa pohtimaan henkisten, hengellisten ja laajemmin spirituaalisten kysymysten asemaa vertaistoiminnassa.
  • Kelokari, Linda-Liisa (2023)
    Tutkielma käsittelee yhteisöllisyyden rakentumista sosiaalisessa mediassa toimivassa koronakriittisessä yhteisössä. Tutkimuskohteena on Koronakapina, joka on yli 11 000 jäsenen koronakriittinen Facebook-ryhmä. Aineisto on kerätty neljältä ennalta valitulta päivältä ja koostuu julkisista ryhmään lähetetyistä julkaisuista ja niiden kommenteista. Työn analyysimenetelmäksi valikoitui teemoittelu, jonka avulla aineistosta on nostettu esiin erilaisia yhteisöllisyyden rakentumisen keinoja. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii David W. McMillanin ja David M. Chavisin (1986) kehittämä ”Sense of Community” -teoria, johon aineistoista löytyneitä teemoja verrataan. Aineistosta on eroteltavissa neljä pääteemaa ja 14 alateemaa. Pääteemoja ovat ”ulkopuolinen uhka”, ”muut eivät ymmärrä”, ”ryhmähengen nostatus” ja ”aktivismi”. Teemoista oli löydettävissä yhteyksiä McMillanin ja Chavisin teoriaan. Teorian ja aineiston rajoitteet tulivat kuitenkin vastaan. McMillanin ja Chavisin (1986) elementeistä parhaiten aineistossa toimivat jäsenyys (”membership”) ja jaettu emotionaalinen yhteys (”shared emotional connection”). Esitän luvussa 4 uutta elementtiä näiden kahden alkuperäisen elementin rinnalle. Uusi elementti ”toiminta” pitää sisällään jäsenten ryhmään liittyvän toiminnan niin ryhmän sisällä kuin sen ulkopuolella. Siihen lasketaan mukaan sekä offline- että online-ympäristöissä tapahtuva toiminta. Koronakapinassa toiminta on käytännössä online-toimintaa. Analyysin perusteella yhteisöllisyys ryhmässä rakentuu monilla eri tavoilla. Se rakentuu vastakkainasettelun kautta suhteessa ryhmän ulkopuolisiin ihmisiin, jolloin ryhmän jäsenet tekevät eroa niihin, jotka eivät kuulu ryhmään. Tämä näkyy erityisesti teemoissa ”ulkopuolinen uhka” ja ”muut eivät ymmärrä”. Yhteisöllisyys rakentuu myös ryhmän jäsenten suhteessa muihin ryhmän jäseniin ryhmässä käytetyn kielen, vertaistuen, neuvojen ja tsemppaamisen kautta. Tämä on erityisesti esillä teemassa ”ryhmähengen nostatus”. Yhteisöllisyys rakentuu myös ryhmän toiminnassa, jota on niin suhteessa ryhmän toisiin jäseniin kuin myös ryhmän ulkopuolisiin. Tämä on nähtävillä teemassa ”aktivismi”. Koronakriittisyyden lisäksi yhteisön jäseniä yhdistää epäluottamus yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan. Tätä kautta koronakriittisyys kytkeytyy laajempaan päättäjiä ja instituutioita kyseenalaistavaan liikehdintään. Tulokset osoittavat, että koronatoimien aikana koronakriittiselle yhteisölle oli selvästi kysyntää. Yksi syy voi olla yksipuolistunut julkinen keskustelu aiheen ympärillä. Onkin paikallaan pohtia, voisiko monipuolisempi julkinen keskustelu ehkäistä erillisten ryhmien syntymistä vastaavissa tilanteissa tulevaisuudessa. Haasteita tuo aiheen vahva linkittyminen salaliittoteorioihin ja disinformaatioon.
  • Salminen, Heidi (2022)
    Pro gradu -työssäni tutkin sosiaalista mediaa ja vertaistukea internetin yhteisöissä. Tänä päivänä suuri osa ihmisten elämästä on tavalla tai toisella kytkeytynyt verkkoon ja internetiin. Luonnollisesti myös apua, vertaistukea ja neuvoja haetaan enenevässä määrin internetistä ja sosiaalisesta mediasta. Tutkimukseni lähtökohtana ovat etenkin syömishäiriöt ja niiden ympärille syntyneet sosiaalisen median yhteisöt. Yhteisöllisyys, vuorovaikutus ja sosiaalinen tuki ovat syömishäiriön hoidossa tärkeässä roolissa. Yhä enemmän ihmiset etsivät yhteisöjä, tietoja ja tukea verkosta ja sosiaalisen median ryhmistä. Tutkimukseni tutkimuskysymykset ovat 1. Millä tavoilla sosiaalista mediaa käytetään sairauteen liittyen ja 2. Miten ja millaista yhteisöllisyyttä sosiaalisessa mediassa syntyy sairauteen keskittyvän sisällön avulla? Tutkimukseni pääaineisto on koostettu haastattelututkimuksena. Haastattelu on toteutettu teemahaastatteluna, jossa vastaajalle on annettu myös vapautta kertoa omin sanoin kokemuksistaan. Aineistona on lisäksi aihepiiriä käsittelevää kirjallisuutta, jota pyrin linkittämään ja vertailemaan haastattelututkimuksessa saamiini havaintoihin. Työni keskeisimmät tulokset liittyvät sosiaalisen median yhteisöihin, sekä niiden haasteisiin että positiivisiin puoliin. Sosiaalisen median kautta tapahtuvaan auttamistyöhön ja vertaistukeen liittyy havaintojeni pohjalta paljon hyviä puolia. Sekä kirjallisuudessa, että haastattelututkimuksessani positiiviseksi puoleksi nostettiin ajasta ja paikasta riippumaton saavutettavuus. Samanhenkiset ihmiset voivat löytää toisensa helposti, eikä avun saaminen ole enää riippuvaista kellonajasta tai maantieteellisestä paikasta. Huonoksi puoleksi sen sijaan nousi erityisesti verkossa tapahtuvan kommunikoinnin etäisyys. Vaikka verkossa keskusteleminen on helppoa, kaipaavat ihmiset silti kasvokkaista vuorovaikutusta toistensa kanssa. Päädyin työssäni saamieni tulosten perusteella ajattelemaan, että verkossa tapahtuvalle vertaistuelle on suurta kysyntää, mutta palveluihin tarvittaisiin vielä lisää henkilökohtaisia kohtaamisia. Alati uudistuvat mediateknologiat tuovat mukanaan myös uusia mahdollisuuksia lisätä kuvaa ja ääntä pelkän tekstin rinnalle verkkokeskusteluihin. Etenkin mielenterveyttä hoitavissa keskusteluissa ja auttamispalveluissa kuvan ja äänen saaminen osaksi keskustelua on varmasti erittäin tärkeää ja tervetullut uudistus.
  • Latvala, Saara (2017)
    Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää Tapiolan seurakunnan perhekerhojen historiallista kehittymistä sekä osallistujien antamia merkityksiä perhekerhotoiminnalle. Kyseessä on tapaustutkimus, jota tarkastellaan kahden tutkimuskysymyksen avulla. Ensimmäisen kysymyksen avulla pyritään selvittämään, miten Tapiolan seurakunnan perhekerhot ovat kehittyneet, kun taas toinen kysymys keskittyy siihen, minkälaisia merkityksiä Tapiolan seurakunnan perhekerhotoimintaan osallistuvat aikuiset antavat perhekerholle. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestämä perhekerhotoiminta on osa varhaiskasvatusta ja kristillistä kasvatusta. Tutkimuksen pohjana käytetään Kirsi Tirrin ja Mervi Muhosen kristillisen kasvatuksen määritelmää kuuden ulottuvuuden avulla, sillä perhekerhotoiminta sisältää opillisen, rituaalisen, kokemuksellisen, eettis-moraalisen, huolenpidollisen sekä pedagogisen ulottuvuuksien piirteitä. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen eli kvalitatiivinen ja sen aineisto koostuu seurakunnan arkiston toimintakertomuksista sekä keväällä 2016 perhekerhoihin osallistuneille aikuisille teetetyn avoimen kyselylomakkeen vastauksista. Kyselomakkeeseen vastasi 16 aikuista neljästä Tapiolan seurakunnan perhekerhosta. Kyselylomakeaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Tutkimuksen arkistolähteiden mukaan perhekerhotoiminta on ollut suosittua perustamisestaan lähtien. Kävijämäärä on vuosien varrella vaihdellut tasaisesti, mutta osallistujia on kuitenkin riittänyt. Kyselylomakkeen vastauksien perusteella perhekerhoon osallistutaan sosiaalisten suhteiden ja vertaistuen, monipuolisen ja mielekkään toiminnan, hengellisyyden sekä musiikillisten elementtien vuoksi. Vastaajien mukaan perhekerho on paikka, jossa lapset viihtyvät leikkien ja laulujen parissa ja vanhemmat saavat rauhassa keskustella samassa elämäntilanteessa olevien aikuisten kanssa. Tapiolan seurakunnan perhekerhoihin osallistutaan, koska ne koetaan lämpimäksi yhteisöksi. Erityisesti perhekerhojen hartaus- ja lauluhetket koetaan yhteisöllisyyden kokemusta lisäävinä piirteinä. Monet osallistujat olivat aktiivisia ja säännöllisiä perhekerhokävijöitä, jotka aikovat jatkaa perhekerhotoimintaan osallistumista vielä jatkossakin.
  • Bergmann, Sina (2020)
    Komission vertikaalisia sopimuksia koskeva ryhmäpoikkeusasetus (330/2010) ja sitä täydentävä komission vertikaalisia rajoituksia koskevat suuntaviivat (EUVL 2010 C) ovat tärkeitä työkaluja yrityksille. Niillä yritykset voivat arvioida, ovatko niiden tekemät jakelusopimukset EU-kilpailusääntöjen mukaisia. Ryhmäpoikkeusasetus tuli voimaan vuonna 2010, mutta tämän jälkeen jakelusopimusten luonne on merkittävästi muuttunut digitalisaation myötä. Euroopan unionin kilpailuoikeussäännöt, erityisesti ryhmäpoikkeusasetus ja sen suuntaviivat, eivät ole pysyneet digitalisaation tuomien muutosten mukana. Ryhmäpoikkeusasetuksen ja sen suuntaviivojen voimassaolo päättyy vuonna 2022, mikä on nostanut esille tarpeen arvioida niiden soveltuvuutta tälle vuosikymmenelle. Tämä Pro gradu -tutkielma pyrkii vastaamaan kolmeen tutkimuskysymykseen. Ensimmäinen tutkimuskysymys koskee sitä, minkälaisia vertikaalisia kilpailunrajoituksia esiintyy digitaalisilla markkinoilla. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen tarkoituksena on järjestelmällistää vertikaalisten kilpailunrajoitusten olemassa olevaa oikeudellista toimintaympäristöä. Kysymys on tärkeä, sillä tällä hetkellä vallitsee epätietoisuus siitä, minkälaisia vertikaalisia kilpailunrajoituksia digitaalisissa markkinoissa esiintyy. Toinen tutkimuskysymys selvittää, minkälaisia haasteita nämä digitaalisilla markkinoilla esiintyvät kilpailunrajoitukset luovat ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamiselle. Tavoitteena on saada selville, miten yli kymmenen vuotta vanha ryhmäpoikkeusasetus soveltuu 2020-luvulle. Kolmas tutkimuskysymys on, miten nämä haasteet tulisi ottaa huomioon vuonna 2022 kun ryhmäpoikkeusasetuksen voimassaolo päättyy. Tavoitteena on löytää ratkaisu havaittujen haasteiden selättämiseen. Pro gradu -tutkielmassa on käytetty oikeusdogmaattista tutkimusmenetelmää. Tutkielmassa havaitaan, että digitaalisilla markkinoilla esiintyvät vertikaaliset kilpailunrajoitukset voidaan jaotella neljään ryhmään: sähköinen kaupankäynti, digitaaliset alustat, online-tieto ja teknologinen kehitys. Sähköisessä kaupankäynnissä esiintyviä vertikaalisia kilpailunrajoituksia ovat verkkokaupan myyntikiellot, kaksoishinnoittelu, yksinmyyntisopimukset ja valikoivat jakelusopimukset. Digitaalisissa alustoissa vertikaalisia kilpailunrajoituksia esiintyy alustojen pariteettisopimuksissa ja online-määrähinnoittelussa sekä markkinapaikkakielloissa. Online-tiedon kategoriassa esiintyvät vertikaaliset kilpailunrajoitukset ovat internetin vähimmäismainostetut hintakäytännöt ja hintavertailua koskevat työkalukiellot. Teknologisten kehitysten vertikaalisina kilpailunrajoituksina esiintyvät algoritmit, jotka joko avustavat olemassa olevaa määrähinnoittelua tai luovat niitä itse. Toisen tutkimuskysymyksen osalta havaitaan, että digitaalisilla markkinoilla esiintyvät kilpailunrajoitukset luovat viisi haastetta ryhmäpoikkeusasetuksen ja sen suuntaviivojen soveltamiselle. Ensimmäinen haaste on kaksijakoinen ja liittyy Euroopan unionin tuomioistuimen C-230/16 Coty -tapaukseen. Ratkaisun perusteella on epäselvää, ovatko markkinapaikkakiellot tarkoitukseen tai vaikutukseen perustuva kilpailunrajoitus. Annettu päätös herättää kysymyksen siitä, mikäli markkinapaikkakiellot lukeutuvat vakavimpiin rajoituksiin asetuksen 4 artiklan alle. Lisäksi Cotyn jälkeen valikoivien jakelusopimusten soveltamisalan laajuus asetuksen 2 artiklan alaisuudessa on tulkinnanvaraista, koska tuomioistuin määritteli ratkaisussaan ylellisyystuotteen epäselvästi. Toinen havaittu ongelma on, että internetin myötä tulleet muutokset ovat johtaneet suuntaviivojen nykyisen jaottelun passiivisiin ja aktiivisiin myynteihin vanhentuneen. Kolmas haaste liittyy alustojen luonteeseen. Tällä hetkellä on epäselvää, lukeutuvatko alustojen solmimat jakelusopimukset ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan, sillä on epävarmaa lukeutuvatko alustat "todellisiksi agenteiksi". Neljäs tunnistettu haaste on se, tulisiko alustojen välisiä pariteettisopimuksia luokitella artikla 4(a) alle määrähinnoitteluna tai omaksi vertikaaliseksi kilpailunrajoitukseksi. Jos ne mielletään omaksi vertikaaliseksi kilpailunrajoitukseksi, tulisiko ne myös luokitella ryhmäpoikkeusasetuksessa vakavimpiin rajoituksiin. Viidenneksi pohdintaa aiheuttaa, miten määrähinnoittelua luovaa algoritmia tulisi käsitellä ryhmäpoikkeusasetuksen alla silloin, kun päätöksen tekijänä ei ole ihminen. On epäselvää, kuuluvatko nämä ryhmäpoikkeusasetuksen 4(a) artiklan soveltamisalaan. Viimeisen tutkimuskysymyksen osalta tutkielmassa päädytään johtopäätöksen, jonka mukaan ryhmäpoikkeusasetusta olisi muutettava ennen sen voimassaolon päättymistä. Silloin sen avulla olisi paremmat valmiudet käsitellä digitaalisilla markkinoilla syntyviä vertikaalisia sopimuksia. Tutkielmassa ehdotetaan kahta muutosta tulevaan asetukseen. Aluksi uudessa asetuksessa ja sen suuntaviivoissa olisi tärkeää antaa ohjeet siitä, luokitellaanko digitaaliset alustat "todellisiksi agenteiksi" tai vähittäismyyjiksi. Tutkielmassa katsotaan, että ne tulisi lukea vähittäismyyjiksi. Tämä olisi otettava huomioon muuttamalla suuntaviivojen II jaksoa niin, että digitaalisten alustojen kantamat erityiset riskit otettaisiin huomioon arvioitaessa onko kyseessä agenttisopimus vai ei. Lisäksi, olisi tarpeellista muuttaa asetuksen käsitteellistä kehystä, jotta uudet liiketoimintamallit kuten alustat voitaisiin huomioida paremmin. Toinen muutosehdotus on, että asetuksen 4 artiklan vakavimpiin rajoituksiin lisättäisiin uusi alakohta sellaisille pariteettisopimuksille, joissa on laajoja vähittäiskaupan suosituimmuuslausekkeita. Tämä selventäisi jakoa näiden vertikaalisten rajoitusten ja määrähinnoittelun välillä. Lisäksi tämä ottaisi huomioon näiden pariteettisopimusten laajat kilpailunvastaiset vaikutukset.
  • Näppilä, Meeri (2023)
    The coastal Baltic Sea hosts a very special ecosystem due to its brackish water and high seasonality. However, there is little research on the seasonality of the ecosystem and organic matter (OM) cycling, as many studies are conducted during summer or in areas without ice cover. This study is based on material collected continously over one year (Oct 2012-Oct 2013) by a sequencing sediment trap at 7-56 day intervals. It will provide knowledge of the seasonal variability in the vertical flux of organic material (TOC) and its sources (C:N, δ13C, δ15N) as well as dinoflagellate resting stages (dinocysts). Dinoflagellates are important primary producers in the Baltic Sea, some of which produce well-preserving resting stages (cysts). The seasonal changes in the fluxes and source of OM and dinoflagellate species' seasonal succession are not only ecologically interesting, but as both are used as sediment paleo proxies, provide more information for reliable reconstruction models for the Baltic Sea in the past. The seasonal sedimentation of the coastal Baltic Sea was strongly impacted by seasonality, with strong primary production causing high OM sedimentation rate during spring bloom and lack of primary production causing very small sediment flux in winter. During the fall resuspension played a big role in sedimentation. Only three species of dinocysts were present in the trap samples and most of the dinocyst flux of the whole year was formed by Biecheleria baltica. Most important drivers of B. baltica abundance and encystment were likely temperature signals for encystment at 6 °C and a small bloom under ice that got B. baltica a head start for competition in the spring bloom. Changes in terrestrial material input were not clearly visible in the sedimenting material, but primary production had an enriching influence on the OM stable isotopic composition and elevated the C:N ratio due to reaching limiting conditions of N. During winter long sea-ice cover and cold-water temperature created anomaly depleted isotopic composition similar to those in Arctic ecosystems. Even with long time-series of phytoplankton spring blooms, more knowledge is needed of links to environmental characteristics to better understand how climate change and eutrophication will impact the spring bloom in the Baltic Sea. Especially more information of under ice conditions are needed for a better understanding of the past, present and future of the Baltic Sea.
  • Suominen, Ilkka (2017)
    Suomalainen sianlihantuotanto on 2010-luvun edetessä kärsinyt heikentyneestä kannattavuudesta. Sianlihan tuottajahinta ei ole tilastojen mukaan noussut samaa tahtia kuluttajahinnan kanssa, joka on näkynyt niiden välisen hintamarginaalin kasvuna. Tehokkaasti toimivassa ruokaketjussa markkinainformaation muutokset välittyvät sen eri portaiden välillä saman tasoisesti ja mahdollisimman pienellä viiveellä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin hinnan vertikaalista välittymistä Suomen sianlihamarkkinoilla. Tämä tehtiin tutkimalla välittyvätkö sianlihan tuottajahinnassa tapahtuvat muutokset kuluttajahintaan ja sianlihan kuluttajahinnassa tapahtuvat muutokset tuottajahintaan. Hinnan välittyminen estimoitiin käyttäen yhteisintegraatiomenetelmää ja virheenkorjausmallia. Tuloksia tarkasteltaessa voidaan todeta, että tuottajahinnan muutokset välittyvät osittain kuluttajahintaan. Lyhyellä aikavälillä muutoksen välittyminen tapahtuu noin neljä kuukauden viiveellä ja välittymisen suuruudeksi saatiin reilut 30 prosenttia. Pitkällä aikavälillä yhden prosentin lisäys tuottajahintaan aiheutti 0,47 prosentin lisäyksen kuluttajahintaan. Kuluttajahinnan muutoksen välittyminen tuottajahintaan on selvästi pienempää sekä pitkällä että lyhyellä aikavälillä. Erityisesti pitkän aikavälin mallissa ongelmaksi muodostuu mallin pieni selitysaste, joka on lyhyen aikavälin mallissakin vain hieman korkeampi. Saatujen tulosten perusteella voidaan todeta, että vertikaalinen hinnanvälittyminen Suomen sianlihamarkkinoilla ei ole kovinkaan tehokasta. Tuottajahinnan muutokset selittävät vain osan kuluttajahinnan muutoksesta. Alhainen selitysaste osoittaa, että hintaan vaikuttaa tekijöitä, joita ei ole otettu mallissa huomioon. Näitä vaikuttavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi tuottavuuden kasvun erot elintarvikeketjussa, tiukemmat hygieniavaatimukset, markkinavoiman hyödyntäminen ja maatalouspolitiikan muutokset. Verrattaessa tutkimustuloksia lähdekirjallisuuteen voidaan havaita viitteitä markkinavoiman hyväksikäytöstä. Jatkotutkimusten kannalta luotettavan hintadatan saaminen elintarvikeketjun kaikilta tasoilta olisi tärkeää.
  • Leppähaara, Laura (2013)
    Epätäydellisen kilpailun muodot sekä markkina- ja monopolivoiman jakautuminen markkinoilla toimivien yritysten kesken ovat toimialantaloustieteelle ominaisia tutkimuskohteita. Tässä tutkimuksessa käsitellään toimialan taloustieteen sektorilta tuottajan, jälleenmyyjän ja kuluttajan välistä vertikaalista suhdetta. Erityisesti tutkimuksessa keskitytään tutkimaan, helpottaako tuottajan asettama vertikaalinen hintarajoite kartellisoitumista tuottajien tasolla. Vertikaalisella hintarajoitteella tuottaja määrää jälleenmyyntihinnan, jolla jälleenmyyjä myy tuotetta kuluttajille. Työn tavoitteena on analysoida vertikaalisen hintarajoitteen vaikutusta kilpailuun, hintoihin ja jakeluketjun toimijoiden tuottoihin sekä pohtia, tulisiko vertikaalisen hintarajoitteen käyttö olla sallittua. Tutkimuksen toisessa luvussa esitetään vertikaaliseen hintarajoitteeseen liittyviä yleispiirteitä ja syitä, miksi tuottajat haluavat käyttää rajoitetta. Kolmannessa luvussa puolestaan perehdytään kartellin teoriaan ja luodaan katsaus vertikaalisten ja horisontaalisten suhteiden yhteyteen. Sekä vertikaalisten rajoitteiden että kartellien osalta luodaan lyhyt katsaus myös kilpailulainsäädäntöön. Tutkimuksen päätarkastelun kohteena on Bruno Jullienin ja Patrick Reyn (2007) malli, jossa tutkitaan hintarajoitetta tekijänä, joka helpottaa tuottajien välisen kartellin muodostamista. Mallissa vertaillaan tilannetta, jossa tuottaja ei käytä vertikaalista hintarajoitetta, tilanteeseen, jossa tuottaja haluaa ja sille on kannattavaa ottaa käyttöön jälleenmyyntihinnoitteluun kohdistuva rajoite. Erityisesti tutkimuksessa analysoidaan kartellin vakauteen liittyviä kannustinrajoitteita, joiden pohjalta tuottajat tekevät päätöksensä, pysyvätkö he hintasopimuksessa vai rikkovatko he kartellin. Yleisesti ottaen tutkimuksessa on oleellista vertikaalisten rajoitteiden teorian ja kartellien teorian yhdistäminen. Tutkimus tarjoaa analysoidun näkemyksen, tulisiko vertikaalinen hintarajoite olla kilpailun taloustieteen näkökulmasta sallittua. Tutkimuksen mukaan hintarajoite helpottaa kartellin muodostamista, mikäli kartellin uhka on huomattava ja hintojen läpinäkymättömyys on ollut esteenä tuottajien väliselle hintasopimukselle. Toisaalta analyysissä huomioidaan myös tuottajien muut kuin kartelloitumiseen pyrkivät motiivit käyttää hintarajoitetta. Tutkimuksen johtopäätökset tukevat jo kilpailupolitiikassa esiintynyttä näkemystä, jonka mukaan vertikaalisen hintarajoitteen asema kilpailulainsäädännössä ei ole yksiselitteinen, mitä puoltaa tuottajan erilaiset motiivit rajoittaa jälleenmyyjänsä toimintaa. Mikäli kartelloituminen on vaarana hintarajoitetta käytettäessä, tuottajan oikeus määrätä jälleenmyyntihinta asettuu kielteiseen valoon. Tämän Pro gradu -työn pohjalta on todettavissa, että mikäli hintarajoite auttaa tuottajia sopimaan kartellin ehdoista ja helpottaa hintojen nostamista kilpailulliselta tasolta monopolitasolle, hintarajoite laskee kuluttajien ja yhteiskunnan hyvinvointia.
  • Heiskanen, Alina (2018)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää vesasyntyisen toisen polven hybridihaavan (Populus tremula L. x Populus tremuloides Michx.) kasvua ja tuotosta erilaisilla kasvatustiheyksillä. Hybridihaapakoe on Luonnonvarakeskuksen tutkimus Haapastensyrjässä. Kokeella on 1997 tehty päätehakkuu, jonka jälkeen seuraava hybridihaapasukupolvi on lähtenyt kasvamaan juurivesoista. Vallitsevan jakson synty-vuosi on 1998. Koealoille on tehty vuonna 2001 viisi harvennuskäsittelyä tiheyksillä 500 kpl/ha, 1200 kpl/ha, 2500 kpl/ha, 5000 kpl/ha ja ei harvennusta. Harventamaton koeala on kooltaan 400 m2 ja muut neljä 900 m2. Koealoja on mitattu kahdeksan kertaa vuosina 2001 – 2017. Kolme vuotta päätehakkuun jälkeen taimia oli aloilla 20 900 – 33 025 kpl/ha. Suurin vuotuinen kokonaiskasvu 26,3 m3/ha/v oli kasvatustiheydellä 2500 kpl/ha ja alhaisin 13,7 m3/ha/v kasvatustiheydellä 500 kpl/ha. Suurin tilavuus 501 m3/ha oli tiheydellä 2500 kpl/ha ja pienin 261 m3/ha tiheydellä 500 kpl/ha. Suurin valtapituus 28,1 metriä oli kasvatustiheydellä 1200 kpl/ha ja pienin valtapituus 24,91 metriä kasvatustiheydellä 500 kpl/ha. Kasvatustiheys 500 kpl/ha jää kokonaistilavuudeltaan selkeästi muita kasvatustiheyksiä pienemmäksi. Vesasyn-tyisen toisen polven hybridihaavan kasvu ja tuotos ylsivät ensimmäisen polven hybridihaavan kasvuun ja tuotok-seen. Tämän tutkimuksen perusteella vesasyntyisen toisen polven hybridihaavan kasvu on lupaava.
  • Kare, Aleksi (2016)
    Vesipolitiikan puitedirektiivi 2000/60/EY on Euroopan unionin sisä- ja rannikkovedet kattavan vesienhoidon suunnittelun ja järjestämisen toteuttamiseksi annettu säädös. Direktiivin tavoitteena on saavuttaa vesien hyvä ekologinen ja kemiallinen tila vuoteen 2015 mennessä sekä estää vesien tilan huononeminen. Vesipolitiikan puitedirektiivi on pantu Suomessa täytäntöön vesienhoidon järjestämisestä annetulla lailla (1299/2004). Viranomaisten lain nojalla laatimat vesienhoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat toteuttavat direktiivin tavoitetta tiedon tuottamisesta vesien tilan ja tarpeellisten toimenpiteiden määrittämiseksi. Vesien tilaan vaikuttavia toimintoja säännellään useassa laissa, merkittävimmin ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisilla lupajärjestelmillä. Vesienhoitosuunnitelmat on kytketty ympäristönsuojelulain ja vesilain lupaharkintaan viranomaisille suunnatulla huomioonottamisvelvollisuudella. Vesienhoidon tavoitteiden ei lakia säädettäessä tarkoitettu olevan itsenäisiä luvan myöntämisen edellytyksiä tai esteitä. Heinäkuussa 2015 vesienhoidon ympäristötavoitteiden normatiivinen luonne vahvistui jäsenvaltioita vahvasti velvoittavaksi. Euroopan unionin tuomioistuimen asiassa C-461/13 antaman ratkaisun mukaan jäsenvaltioilla on, jollei poikkeusta sovelleta, velvollisuus evätä lupa tietyltä hankkeelta, jos se voi aiheuttaa pintavesimuodostuman tilan huononemisen tai jos se vaarantaa pintavesien hyvän tilan taikka pintavesien hyvän ekologisen potentiaalin ja hyvän kemiallisen tilan saavuttamisen kyseisessä direktiivissä säädettynä ajankohtana. Lienee enää ajan kysymys, milloin vesienhoidon ympäristötavoitteista poikkeamisen perusteet tulevat uuden hankkeen yhteydessä harkittaviksi. Tutkimus käsittelee vesienhoidon ympäristötavoitteista poikkeamista uuden hankkeen takia. Poikkeamisen soveltamisen tarpeen määrittelyä varten tarkastelen ratkaisun EUTI C-461/13 vaikutusta ja vesienhoitosuunnitelman yhteyttä lupaharkintaan sekä perustuslaillisen lakisidonnaisuuden vaatimuksen suhdetta ympäristöoikeuden joustaviin normeihin vesipuitedirektiivin täytäntöönpanon ja vesienhoitosuunnitelman huomioonottamisvelvollisuuden uudelleentulkinnan kannalta. Lopuksi perehdytään tarkemmin poikkeamisen tarpeeseen, poikkeamisen aineellisiin edellytyksiin sekä mahdollisiin poikkeamismenettelyn malleihin, sekä esitetään uusi malli poikkeamismenettelyksi ja kootaan yhteen päätelmät sääntelyn muutostarpeista.
  • Hautala, Roosa (2022)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa käydään läpi kuinka alkuperäisten suovesien palauttaminen kuivahtaneille aapasoille Pohjois-Pohjanmaalla vaikuttaa sammal- ja putkilokasvillisuuteen, ja näin uhanalaisten suotyyppien palautumiseen erilaisilla suojelusoilla Suomessa. Aihetta tutkittiin 144 kasviruudun avulla seitsemällä vesienpalautuskohteella ja viidellä kontrollikohteella. Kasviruuduista mitattiin lajien kokonaispeittävyyksiä. Kasviruutujen lajiyhteisöjä ja lajimäärää analy-soitiin ja vertailtiin niin ajallisesti kuin spatiaalisesti suhteessa vesien purkautumispisteeseen (kaivettu johdeuoma). Kasviyhteisöjen yleiseen havainnointiin ja muutokseen käytettiin hyväksi PC Ord -ohjelmistoa ja Non-Metric Multidi-mensional Scaling -ordinaatioanalyysiä. Vuonna 2015 perustettu elinympäristöjen tilan edistämistyöryhmä (ELITE) sai tehtäväkseen arvioida kuinka Suomen luontoa ja sen monimuotoisuutta pystyttäisiin suojelemaan mahdollisimman tehokkaasti niin vaikuttavuudeltaan kuin kustannustehokkuudeltaan (Kotiaho ym. 2015). Suoympäristöihin keskittynyt asiantuntijaryhmä totesi, että kuivahtaneille avosoille (aapasuokompleksit), joiden vesitalous on heikentynyt ympärillä toteutettujen ojitusprojektien takia, olisi kus-tannusvaikuttavinta toteuttaa alkuperäisten suovesien palauttamista ympärillä tapahtuvien kunnostusojituksien yhtey-dessä (Kotiaho ym. 2015). Tämä toimenpide edesauttaa esimerkiksi kuivahtaneiden aapasoiden rimpipintojen palautumista, sillä alkuperäistä lajis-toa oletettavasti on vielä jonkin verran ojittamattomalla avosuolla jäljellä (Kotiaho ym. 2015). Tällä toimenpiteellä edes-autetaan myös vesiensuojelua ympäröivissä vesistöissä, sillä toimiva suoekosysteemi toimii eräänlaisena luonnollisena valumavesien suodattimena, jolloin soiden käytöstä johtuvaa kiintoainekuormitusta saadaan hillittyä. Työryhmän mukaan ELITE-raportin pohjalta jäi kuitenkin vielä avoimia kysymyksiä sekä epävarmuuksia, joihin tässä pro gradu -tutkielmassa pyritään vastaamaan. Aapasoita kartoitettiin soiden ennallistamisen asiantuntijatyöryhmä SuoELO:n kanssa keväällä 2021, ja päädyttiin valitsemaan seitsemän vespakohdetta, jotka oli ennallistettu 3-36 vuotta sitten. Kont-rollikohteiksi valittiin viisi kuivahtanutta kohdetta, joiden ojitushistoria vaihtelu 25-51 vuoden välillä. Koealat perustettiin keväällä 2021 ja kasvillisuutta mitattiin kesällä 2021. Jokaiselle kohteelle perustettiin 12 kappaletta 1 neliön kasvillisuus-koealaa eli yhteensä 144 kappaletta. Mikrotopografia mitattiin jokaiselle ruudulle myös. Kivennäismaan etäisyys ruutua kohden arvioitiin jälkikäteen paikkatietoaineiston perusteella. Aineistoa jatkoanalysoitiin syksyllä lajitunnistuksen osalta mikroskoopilla syksyllä 2021. Tuloksissa ilmeni, että kohteiden ojitus- ja ennallistamishistorialla on yhteys aapasoiden kasvillisuuden palautumiseen, kun ennallistustoimenpiteitä oli tehty ympäröivällä ojitusalueella. Yleisesti tarkasteltuna vespakohteiden suotyypit olivat pääasiassa ruoho- ja saravaltaisia rimpi- ja ruoppanevoja, kun taas kuivahtaneet kontrollikohteet rahkasammalvaltaisia oligotrofisia tai heikosti minerotrofisia lyhytkorsinevoja. Vespakohteissa ilmeni ruohojen, karikkeen/paljaan turpeen, välipintasammalten ja sarojen yleistymistä heti kaivetun johdeuoman lähettyvillä verrattuna kontrollikohteisiin. Ruohojen keskimääräinen palautuminen ylitti kontrollikohteiden keskipeittävyydet vasta 30 vuotta ennallistuksen jälkeen. Kari-ke/paljas turve indikoi ojitus- ja ennallistusmuutosta erityisen hyvin aineistossa. Kokonaistarkastelussa lajien jaottelu trofiatasojen mukaan ei selittänyt aineistoa tilastollisesti merkittävästi, funktionaaliset kasviryhmät olivat tällaisen muu-toksen havaitsemiseen merkitsevämpiä. NMS-ordinaatioanalyysillä saatiin kohteiden kasviyhteisöiden samankaltaisuut-ta ja spatiaalista vaihtelua hyvin havainnollistettua, ja se sopii menetelmänä tällaisen muutoksen tarkasteluun. Koeasetelman laadinnassa ei kuitenkaan ollut otettu huomioon tarkasti kohteiden ojitushistoriaa, joka paljasti kolme kohteen osalta epävarmuuksia, muun muassa kahdella kontrollikohteella oli yritetty ennallistusta epäonnistuneesti ja yhdellä vespakohteella valuma-alueen ojituksien tulkinnassa oli epäselvyyksiä. Aineisto oli muutenkin hyvin pieni ja tällaisten virheiden osuus todennäköisesti vähensi aineiston tilastollista luotettavuutta. Ympäristömuuttujia mitattiin myös kohteilta vähän, mihin tulevaisuuden tutkimuksissa pitää kiinnittää enemmän huomiota, jotta ennallistusvaikutusta saa-daan selkeämmin esille. Luonnontilaisen verrokin puuttuminen oli myös haasteena, sillä positiivista kasvillisuuden vastetta ei pystytty täysin varmentamaan vespaustoimenpiteistä johtuvaksi, sillä osa soiden lajeista on hyvin resilienttejä ympäristön muutoksille ja ne voivat sinnitellä vedenpinnan laskusta huolimatta pitkääkin.
  • Jeskanen, Miisamari (2018)
    Teollisen aktiivisuuden ja teollisuuden alojen lukumäärän lisääntyessä vesistöissä esiintyvät metallipitoisuudet ovat kasvaneet. Vesistöistä löytyvillä raskasmetalleilla on todettu olevan haitallisia vaikutuksia ihmisiin, eläimiin ja ympäristöön. Tällä hetkellä vesien metallianalytiikka perustuu kerran päivässä tehtäviin analyyseihin atomispektrometrian menetelmillä. Selkeästä tarpeesta huolimatta reaaliajassa useampaa metallia samanaikaisesti mittaavaa analysointimenetelmää ei vielä ole kehitetty. Tässä pro gradu -työssä jatkettiin Oulun yliopiston kehittämän vesianalytiikkaan suunnatun metallianalysaattorin tutkimusta yhteistyössä Neste Oyj:n kanssa. Tulevaisuuden kannalta tämän analysaattorin avulla voitaisiin monitoroida teollisuuden ja luonnonvesien sisältämiä metalleja ympärivuorokautisesti, mikä mahdollistaisi nopeamman reagoinnin ongelmatilanteissa. Pro gradu -työn kirjallisuusosassa käsitellään kokonaismetallipitoisuuksien määrityksessä käytettyjä analyysitekniikoita ja perehdytään erityisesti reaaliaikaisiin mikroplasmatekniikoihin. Kirjallisuusosan lopussa vertaillaan nykyisin käytössä olevia herkkiä ja selektiivisiä atomispektrometrian sovelluksia kehityskaarensa alussa oleviin reaaliajassa metalleita mittaaviin tekniikoihin. Pro gradu -työn kokeellisessa osassa tutkittiin mikroplasmaemissiospektroskopian soveltuvuutta reaaliaikaiseen metallipitoisuuksien määrittämiseen virtaavista vesinäytteistä. Työn tavoitteena oli valmistella metallianalysaattori kenttämittauksiin Nesteen vesilaitokselle, mitä varten laitteiston mittausparametrit optimoitiin kymmenen eri metallin osalta. Lisäksi kenttämittauksia varten tutkittiin eri kalibrointimenetelmien toimivuutta laitteistolla ja määritettiin sisäinen standardi, joka mahdollistaisi laitteen toiminnan pitkäaikaisen monitoroinnin sekä matriisivaikutuksista ja laitteen epävakaudesta johtuvien häiriöiden minimoimisen.
  • Hulkkonen, Anna (2017)
    Vesipuitedirektiivissä (2000/60/EY) asetetaan ympäristötavoitteeksi vesimuodostumien ’hyvän tilan’ saavuttaminen vuoteen 2015 mennessä. Itämeren suojelussa ja hyvän tilan saavuttamisen kannalta suurin haaste on rehevöityminen. Rehevöitymistä lisää vesistöön huuhtoutuva ravinnekuormitus. Yleisesti ottaen vesien laatu on parantunut Suomessa viime vuosikymmenten aikana, mutta varsinkin hajakuormitus on edelleen ongelma. Valtaosa rannikkovesistä on edelleen hyvää huonommassa tilassa. Maataloudesta aiheutuvat ravinnepäästöt ovat tyypillinen esimerkki vaikeasti hallittavasta hajakuormituksesta, joka aiheuttaa haittaa järvissä, joissa ja rannikkovesissä, mutta jossa yksittäisen päästölähteen vaikutus vesistöön on hankala määrittää. Tutkielmassa etsitään syitä heikoille tuloksille maataloudesta aiheutuvien ravinnepäästöjen vähentämisessä. Tarkastelun kohteena on peltoviljelystä aiheutuvan ravinnekuormituksen vähentämiseen tähtäävä sääntelyjärjestelmä ja vesipuitedirektiivin vaikutus siihen. Sääntelyjärjestelmän käsite ymmärretään laajasti ja tarkastelussa on siten paitsi lainsäädäntö, myös sen taustalla olevat tavoitteet ja pyrkimykset, institutionaaliset rakenteet sekä käytännöt. Tutkielmassa systematisoidaan maatalouden ravinnepäästöjen sääntelyä ja analysoidaan sääntelyn toimivuutta lainopin ja sääntelykeinotutkimuksen yhdistelmää hyödyntäen. Vesipuitedirektiivin mukaisesti laadittavissa alueellisissa vesienhoitosuunnitelmissa tulee määrittää vesimuodostumien ekologinen tila sekä esittää ne keinot, joilla hyvän tilan tavoitteeseen päästään kaikkien vesimuodostumien osalta. Maataloussektorille esitetyt toimenpiteet koostuvat lähinnä olemassa olevan lainsäädännön sisältämistä ohjauskeinoista ja niiden edistämisestä. Peltoviljelyyn kohdistuvaa vesiensuojelusääntelyä on runsaasti. Siinä on kuitenkin eräitä puutteita ja ongelmia, jotka selittävät heikkoja tuloksia tavoitteiden saavuttamisessa. Sääntely ei ole vesistölähtöistä, joten haittaa kärsivän vesistön sietokykyä ei oteta huomioon. Sääntelyssä ja käytänteissä ei myöskään kyetä ottamaan huomioon useiden toimijoiden kumulatiivisia vaikutuksia, mikä onkin hajakuormitusluonteisten päästöjen hallinnan perusongelma. Maatalouden ympäristökorvausjärjestelmässä maksettavilla tuilla on suuri taloudellinen merkitys viljelijöille. Ympäristökorvausjärjestelmän tehokkuutta vesiensuojelun edistämisessä heikentää kuitenkin sen vaihteleva kannustinvaikutus, jonka syynä on korvauksen maksaminen toimintaperusteisesti eikä tulosperusteisesti. Viljelijän saama taloudellinen hyöty toteutetusta toimenpiteestä ei ole riippuvainen toimenpiteen merkittävyydestä ravinnekuormituksen vähentämiseksi, minkä johdosta järjestelmä ei myöskään edesauta toimenpiteiden kohdistumista vesiensuojelun kannalta kriittisimmille alueille. Myös luonnonolosuhteista johtuvat syyt selittävät lainsäädännössä asetettujen tavoitteiden saavuttamatta jäämistä. Vesistön toipuminen rehevöityneestä tilasta voi kestää vuosikymmeniä. Sääntelykeinoja pitäisi kehittää tulosperusteisiksi ja vesistölähtöisiksi. Vesipuitedirektiivissä sekä sen mukaisesti laadittavissa vesienhoitosuunnitelmissa omaksuttu kokonaisvaltainen ja vesistön tilasta lähtevä lähestymistapa ei ole vielä muuttanut peltoviljelyn vesiensuojelusääntelyn lähestymistapaa kokonaisvaltaisemmaksi tai kumulatiiviset vaikutukset huomioon ottavaksi.
  • Kinnunen, Janne-Ville (2016)
    Suomi on meren ja tuhansien järvien sekä tuhansien vesijättöjen maa. Vesijättöä syntyy kun vesialuetta maan nousun, vedenpinnan laskun tai umpeenkasvun seurauksena muuttuu pysyvästi maa-alueeksi. Koska Suomessa pääsääntöisesti vesialueet omistaa eri taho kuin maa-alueet, niin vesijätön muodostuminen tarkoittaa, että maa-aluekiinteistön eli rantakiinteistön ja rantaviivan väliin jää vesialueen omistajan omistamaa maa-aluetta, joka erottaa rantakiinteistön vesirajasta. Tästä seuraa haittaa varsinkin rantaan rajoittuvalle loma-asuntorakentamiselle, jossa oleellista on kiinteistön rajoittuminen rantaan. Tämän haitan poistamiseksi kiinteistönmuodostamislaissa on säädetty rantakiinteistön omistajalle mahdollisuus vesijätön lunastukseen. Tässä tutkimuksessa on selvitetty kattavasti vesijättöjen kiinteistönmuodostamisoikeudellisia erityiskysymyksiä. Ensinnäkin on tutkittu vesijättöjen oikeudellista luokittelua yhteiseen-, yksityiseen- ja erilliseen vesijättöön sekä tutkittu miten tällaiset erilaiset vesijätöt ovat syntyneet sekä miten ne lakkaavat eli muuttuvat kiinteistönmuodostamisoikeudellisesti ei-vesijätöksi eli ns. vanhaksi maaksi. Vesijättöjen luokittelun taustalla on Suomen kiinteistöjärjestelmän erityispiirteet, jotka perustuvat kiinteistö- ja omistusjärjestelmän historialliseen kehitykseen 1700 - 1800 luvuilla tehdyistä isojaoista lähtien. Varsinkin aiemmin voimassa olleilla säädöksillä on tässä asiassa suuri merkitys. Toisekseen tutkimuksessa on selvitetty vesijätön vesialueen puoleisen rajan sekä vanhan maan puoleisen rajan määräytymistä. Vanhan maan puoleisen rajan määräytymiseen vaikuttavat historialliset seikat siitä miten vesialueen ja maa-alueen omistus on kiinteistötoimituksilla tullut erotetuksi toisistaan. Vesijätön ja vesialueen välinen raja taasen perustuu tosiasialliseen tilanteeseen siitä, millä korkeudella vesi on. Kiinteistönmuodostamislainsäädännössä tältä osin viitataan vesilain säädöksiin vesialueen rajasta. Vesilain mukainen pääsääntö on, että vesialueen raja kulkee kesivedenkorkeuden tasolla. Sen lisäksi vesilaki sisältää pääsääntöön erinäisiä poikkeuksia merialueilla ja säännöstelyillä vesialueilla ja niitä käydään läpi kiinteistönmuodostamisoikeudelliselta näkökulmalta. Lopuksi tutkimuksessa selvitetään vesijätön lunastuslainsäädäntöä. Tutkimuksen kohteena ovat säädöshistoria, suhde omaisuuden suoja -perusoikeuteen, vesijätön lunastuksen edellytykset ja lunastuskorvausten määrääminen. Lunastuksen edellytysten osalta tutkimuksessa on pyritty systematisoimaan edellytyksiä ja lunastuskorvauksen osalta tarkastelunäkökulmana ovat korvauksen määräämisen oikeudelliset perusteet sekä osin myös kiinteistöarviointiopilliset perusteet.