Browsing by Title

Avopurennassa vastakkaisten hammaskaarten hampaat eivät ole kontaktissa toisiinsa yhteen purtaessa vaan niiden väliin jää vertikaalinen aukko. Etualueen avopurennan esiintyvyys suomalaisessa aikuisväestössä on 1-2%, maitohampaistossa kuitenkin jopa 6-7%. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on esittää olemassa olevan tiedon ja tutkimusnäytön perusteella, mitkä ovat etualueen avopurennan hoitomuodot sen etiologia huomioiden, sekä arvioida hoidon pysyvyyttä. Tutkimusaineistona käytettiin tutkielman aiheesta laadittuja tieteellisiä julkaisuja. Julkaisujen hakemiseen käytettiin Medline-tietokannan Pubmed-käyttöliittymää. Etualueen avopurenta voidaan luokitella hampaistolliseksi ja luustolliseksi purentavirheeksi. Hampaistollinen avopurenta kehittyy varhaislapsuudessa aiheutuen tyypillisesti pitkittyneestä tutin tai peukalon imemisestä, suuhengityksestä tai kielen ja huulten virheellisistä funktioista. Tutista tulisi luopua 2-3 vuoden iässä. Avopurennan varhaishoidossa käytettäviä oikomiskojeita ovat mm. quad-helix, kiinteä kielieste, sekä myofunktionaaliset kojeet. Myös suurten risakudosten poisto on indikoitu. Haitalliset tavat yhdistettynä perinnöllisiin tekijöihin aiheuttavat usein luustollista etualueen avopurentaa. Myös leukanivelen kasvuhäiriöt ja sairaudet, kuten reuma, voivat olla avopurennan taustalla. Luustollisen avopurennan erityispiirteet ovat suuri goniaalikulma ja etukasvokorkeus, pieni takakasvokorkeus ja taaksepäin kallistunut kondyyli. Luustollisen avopurennan hoitoperiaatteita ovat molaarien puhkeamisen esto ekstraoraalivedolla tai luustoankkuroidulla palatinaalikaarella. Molaareita voidaan myös aktiivisesti intrudoida luustoankkureiden avulla tai posteriorisilla purentaesteillä. Alaleuan kasvusuuntaan pyritään vaikuttamaan vertikaalisella leukakapalla. Avopurennan palautumisluvut ovat suuria. Useiden tutkimusten mukaan hoitotuloksen pysyvyys on parhaimmillaan silloin, kun hoito on aloitettu varhain, ennen avopurennan kehittymistä luustolliseksi. Lukuisilla eri hoitomenetelmillä on saatu hyviäkin tuloksia avopurennan hoidossa, mutta pitkäaikaistutkimuksia on vähän. Tarvitaan pidempiä seurantajaksoja, jotta voidaan arvioida hoitotuloksien palautuvuutta tarkemmin. Jokaiselle potilaalle tulee tehdä yksilöllinen hoitosuunnitelma, jossa huomioidaan avopurennan etiologiset syyt. (228 sanaa)

Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu on ikääntyvillä miehillä hyvin yleinen sairaus ja Suomessa väestön ikääntymisen myötä sen esiintyvyys kasvaa koko ajan. Ensilinjan hoito on usein lääkkeellinen, mutta osalla potilaista ei lääkkeellisellä hoidolla päästä riittävään hoitotulokseen, tällöin vaihtoehtona on operatiivinen hoito.. Operatiiviseen hoitoon on kehitetty monia eri vaihtoehtoja, joista eturauhasen höyläysleikkaus on ollut pitkään ns. kultainen standardi. Yksi suhteellisen uusista vähän kajoavista operatiivisista hoitomuodoista on eturauhasen leikkaus viherlaserin avulla. Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa viherlaserilla hoidetut potilaat kotiutuvat nopeammin ja komplikaatioriskit ovat pienemmät samalla kun hoitoteho on yhtä hyvä verrattuna eturauhasen höyläysleikkaukseen. Viherlaser on kuitenkin vielä suhteellisen uusi hoitomuoto ja pitkäaikaistutkimuksia on rajallisesti. Suomessa ei vielä ole tehty yhtään pitkäaikaistutkimusta, jossa vertaillaan perinteistä höyläysleikkausta viherlaseriin. Tämän tutkielman tarkoituksena oli tehdä kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastellaan eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun syntymekanismeja, epidemiologiaa ja hoitovaihtoehtoja. Lisäksi tutkielmassa analysoitiin Suomessa kerätty 196 potilaan tutkimusaineisto, jossa 102 potilasta satunnaistettiin LASER-hoitoon ja 94 potilas TURP-hoitoon. Potilaita seurattiin vuoden ajan ja analysoitavaa aineistoa kerättiin viidellä käyntikerralla (preoperatiivinen, operaatiivinen, 3kk, 6kk, 12kk). Seuranta-ajan lopussa laserilla ja höyläysleikkauksella saavutettiin sama teho virtsaamisfunktion mittareissa ja oirekyselyissä, mutta laserilla hoidetut potilaat kotiutuivat keskimäärin 1,03 päivää nopeammin ja heiltä saatiin poistettua katetri keskimäärin 0,92 päivää aikaisemmin. Tuloksien perusteella LASER-hoito sopii hyvin eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun operatiiviseen hoitoon ja lyhyemmän sairaalahoidon vuoksi LASER-hoito saattaa olla kustannustehokkaampaa hoitoa verrattuna TURP-hoitoon.

Prostate cancer is the most common cancer among men in Finland. Today, new prostate cancers are diagnosed in an early phase of the disease when the cancer is still local and effectiveness of the treatments good. There are many effective treatment options for localised prostate cancer but all of them cause multiple side effects. No comprehensive information about prostate cancer patients' experiences, treatment consequences and outcomes has been available. National Institute for Health and Welfare (THL) carried out a nationwide survey to prostate cancer patients diagnosed in 2004. The questionnaire was sent by mail in 2009. Patients were asked to report their experiences during the diagnosis and treatment selection (prostatectomy, hormone therapy, external beam radiation, brachytherapy, surveillance). They were asked about amount and harmfulness of side effects and satisfaction with outcome of the treatment. An association between the side effects and satisfaction with the treatment outcome was also studied. A total of 1239 responses were accepted for the study (response rate 73%). All treatments caused several side effects, and up to half of the patients had some adverse effect still present at the time of the survey. Most of the side effects concerned urinary or sexual dysfunction, in external beam radiation also bowel dysfunction. All treatments caused sexual dysfunction, but radiation therapy less than the other treatments. Side effects caused by hormone therapy were specific for this treatment, like hot flashes and mood disturbances. Patients treated with prostatectomy were least satisfied with the outcome of the treatment and dissatisfaction was mostly associated with sexual and urinary dysfunction. Patients treated with radiation therapy were most satisfied with the outcome. Urinary and bowel dysfunction impaired the satisfaction in patients treated with external beam radiation. All prostate cancer treatments cause plenty of potentially harmful side effects that may be challenging for psychological and psychosocial well-being of the patients. Thus, both treatment modalities and means to support well-being of the patients should be developed further. Actions that enhance well-being and prevent and relieve side effects should be an essential part of standard clinical procedures for every prostate cancer patient.

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä länsimaissa. Suomessa se aiheuttaa vuosittain noin 800 kuolemaa ja uusia eturauhassyöpiä diagnosoidaan vuosittain yli 4 000 kappaletta. Eturauhassyövän tarkasteleminen tilastotieteen keinoin on lähtökohtaisesti kannattavaa, koska eturauhassyövän diagnosoinnista ja hoidosta kerätään laajoja ja kattavia tietoaineistoja. Aineistojen otoskoot ovat lisäksi sairauden yleisyydestä johtuen verrattain suuria, mikä edesauttaa tilastollisia analyyseja. Tässä tutkielmassa analysoidaan tilastollisesti suomalaisesta eturauhassyövän seulontatutkimuksesta peräisin olevaa aineistoa ($n$=1 608) elinaika-analyysin keinoin. Elinaika-analyysi on tilastotieteen osa-alue, jonka tehtävänä on antaa vastauksia kysymyksiin, jotka liittyvät tiettyjen kiinnostavien tapahtumien ilmenemiseen ja selittävien tekijöiden vaikutukseen tapahtumien ilmenemiseen. Elinaika-analyysin menetelmistä sovelletaan regressiomalleihin kuuluvaa Coxin suhteellisten riskitiheyksien mallia ja Kaplan-Meierin estimaattoreita. Sovelletut menetelmät ovat yleisesti sovellettuja eturauhassyövän tilastollisessa analyysissa. Analyysin tulokset osoittavat, että diagnoosihetkellä määritetyt muuttujat selittävät eturauhassyöpäkuolleisuutta tilastollisesti merkitsevällä tavalla. Merkittävä osa kuolleisuudesta jää kuitenkin selittämättä, minkä vuoksi saatujen tulosten sovellettavuus rajoittuu väestötason tarkasteluun; yksittäisiä potilaita koskevien hoitopäätösten teko vaatii diagnoosihetkellä määritettyjen muuttujien lisäksi muita tutkimuksia. Analyysiin sisältyvät diagnostiset tarkastelut eivät paljasta merkittäviä poikkeamia sovellettuihin tilastollisiin menetelmiin sisältyvistä oletuksista.

Kulutuskulttuuri on nykyisellään kestämätöntä, ja uusia ratkaisuja tarvitaan. Kestävä kulutus on tärkeä osa kestävän kehityksen tavoitteita. Monissa tutkimuksissa on kritisoitu sitä, ettei kestävän kulutuksen politiikassa ole tähän mennessä tehty riittäviä toimenpiteitä muutoksen saavuttamiseksi kulutuskulttuurissa. Tutkimuksessa tarkastellaan seitsemän eturyhmän julkaisemia dokumentteja kestävästä kulutuksesta. Eturyhmät ilmentävät toiminnallaan omia intressejään. Tarkastelun kohteena on, minkälaisia intressejä aineistossa on kestävään kulutukseen liittyen tunnistettavissa. Aineisto koostuu seitsemän eturyhmän julkaisemista kestävää kulutusta käsittelevistä dokumenteista, jotka ovat vuosilta 1999–2015. Yhteensä julkaisuja on aineistossa neljätoista, joista kolme käsittelee kiertotaloutta. Aineiston analyysissä on käytetty laskennallisiin menetelmiin kuuluvaa aihemallinnusta, ja sen tuloksia on tulkittu laadullisesti. Tutkimuksen perusteella voidaan tunnistaa seitsemän intressiä kestävästä kulutuksesta. Aihemallinnuksen tulosten perusteella aiheet on nimetty seuraavasti: Poliittiset ohjauskeinot, Standardit ja verotus, Liiketoiminnan uudet mahdollisuudet, Tuotteiden laadulla kestävyyteen, Kansainväliset tavoitteet, Jätteet kiertoon ja Eurooppalainen ekodesign ja ympäristömerkinnät. Poliittiset ohjauskeinot, Kansainväliset tavoitteet sekä Eurooppalainen ekodesign ja ympäristömerkinnät ovat yleisen tason aiheita ja ne esiintyvät useissa dokumenteissa. Loput neljä aiheista ovat muita yksityiskohtaisempia ja keskittyvät tarkemmin rajattuihin teemoihin. Eturyhmien kestävän kulutuksen intressit painottuvat tehokkuuden lisäämiseen sekä poliittisiin ohjauskeinoihin, joilla pyritään muuttamaan kulutustapoja markkinoiden kautta. Kulutuksen vähentäminen ei ole eturyhmien intresseissä edellä mainittujen tapaan.

Yrityksillä on lähtökohtaisesti oikeus valita rahoitusmuotonsa. Vero-oikeudessa korostuvat erityisesti legaliteettiperiaate ja verotuksen muotosidonnaisuus. Lähtökohtaisesti liiketoimelle annetaan verotuksessa se muoto, jonka sen osapuolet ovat sille antaneet. Koska verotuksessa noudatetaan erillisyhtiöperiaatetta, jonka mukaan konserniin kuuluvia yhtiöitä tarkastellaan erillisinä eikä yhtenä konsernin laajuisena kokonaisuutena, edellytetään, että konsernissa menot kohdistetaan oikeille yhtiöille ja oikean suuruisina. Näin ei kuitenkaan aina ole tapahdu konserniyhtiöiden välillä, vaan efektiivisen veroasteen minimoimiseksi konsernit saattavat pyrkiä siirtelemään voittojaan matalamman verotuksen valtioihin konsernin sisäisten järjestelyiden avulla. Yhtenä merkittävänä osana käytetään konsernin sisäisiä rahoitusjärjestelyitä. Verosuunnitteluvälineenä hybridi-instrumentit ovat erittäin otollisia, sillä ne sisältävät sekä oman että vieraan pääoman ehtoisia piirteitä. Näin erityisesti rajat ylittävissä tilanteissa etuyhteysasemassa olevien osapuolien välisillä hybridilainoilla pystytään siirtelemään yritysten voittoja konsernin yhtiöstä toiseen. Valtioiden veropohjan osalta tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että käsillä voi olla nollaverotuksen tilanne, jos maksajan asuinvaltiossa hybridiä pidetään lainana ja saajan asuinvaltiossa verovapaana suorasijoitusosinkona. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan etuyhteysasemassa olevien osapuolten välisten hybridilainojen korkovähennysten sääntelyä Suomessa. Tutkielmassa tarkastellaan oikeustilaa heinäkuussa 2014 annetun vuosikirjaratkaisun KHO2014:119 jälkeen, jossa tuomioistuin linjasi, ettei VML 31 §:n siirtohinnoitteluoikaisun nojalla voida verotuksessa uudelleenluonnehtia liiketointa ilman nimenomaista lain siihen oikeuttavaa säännöstä. Hybridi-instrumentin uudelleenluonnehdinta on ollut esillä myös maailmanlaajuisesti eikä oman ja vieraan pääoman erilainen verokohtelusta aiheutuvat verosuunnittelumahdollisuudet ole uusi ongelma. Tutkielman tarkoituksena on selvittää tarvitseeko etuyhteysasemassa olevien osapuolten hybridilainoja koskevaa sääntelyä muuttaa, ja jos, miten muutokset voitaisiin toteuttaa.

Siirtohinnoittelussa on pohjimmiltaan kyse tulojen allokoinnista samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välillä. Tämä saattaa rajat ylittävissä tilanteissa herättää huolen veropohjan oikeudenmukaisuudesta kunkin osapuolen kotivaltiossa. Tulojen oikeudenmukaista allokointia koskevaa ongelmaa on lähestytty markkinaehtoperiaatteen kautta. Markkinaehtoperiaate, joka on siirtohinnoittelun käsitteistä keskeisin, on ilmaistu OECD:n malliverosopimuksen tulojen oikaisua koskevassa artiklassa 9 ja sen ydin on, että etuyhteysliiketoimien tulee tapahtua samanlaisissa oloissa kuin riippumattomien osapuolten väliset vastaavanlaiset liiketoimet olisivat tapahtuneet. Eli myös etuyhteysliiketoimintaan liittyvät tuotot jakautuisivat, kuten ne vapailla markkinoilla jakautuisivat. Joskus etuyhteysosapuolien antaman liiketoimen muodon ei katsota vastaavan sitä, mitä tosiasiassa osapuolten välillä on tapahtunut. Tällöin nousee esiin kysymys liiketoimen uudelleenluokittelun mahdollisuudesta verotusta varten. Tässä tutkimuksessa pyritään lainopin tulkinnan ja systematisoinnin avulla selvittämään, mitä tarkoitetaan liiketoimen uudelleenluokittelulla, missä tilanteissa uudelleenluokittelu voi tulla kyseeseen, millä perusteella uudelleenluokittelu on mahdollista ja millaisia ongelmia uudelleenluokittelu voi aiheuttaa. Tutkimuksessa termejä uudelleenluokittelu ja uudelleenluonnehdinta käytetään samassa merkityksessä. Lähdemateriaalina tutkimuksessa käytetään kansainvälisen ja kansallisen kirjallisuuden lisäksi erityisesti OECD:n malliverosopimusta kommentaareineen sekä OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden eri versioita. Iso merkitys on myös KHO:n oikeuskäytännöllä. Kansallisessa lainsäädännössä markkinaehtoperiaate on ilmaistu VML 31 §:n siirtohinnoitteluoikaisua käsittelevässä säännöksessä. Mikäli havaitaan, että liiketoimen osapuolet eivät ole toimineet markkinaehtoisesti, tulee kyseeseen siirtohinnoitteluoikaisu markkinaehtoiseen tasoon saakka. OECD:n siirtohinnoitteluohjeissa on kuvattu tarkemmin, miten liiketoimien markkinaehtoisuudesta voidaan varmistua. Tähän kuuluu liiketoimien täsmällinen tunnistaminen sen osapuolien toimintojen, varojen ja riskien kautta sekä vertailukelpoisten liiketoimien identifioiminen ja vertailu OECD:n määrittämien siirtohinnoittelumenetelmien kautta. Kansallisen vero-oikeuden legaliteettiperiaatteen mukaan verotuksen tulee perustua kansalliseen lainsäädäntöön. Toki EU-oikeuden vaikutukset esimerkiksi perusoikeuksien rajoittamisen kiellon kautta tulee huomioida. Mutta oikeusvarmuuden ja ennustettavuuden nimissä ratkaisutoiminnan tulee perustua kansallisiin lainsäännöksiin sekä niiden sanamuodon mukaiseen tulkintaan. OECD:n mukaan sen siirtohinnoitteluohjeilla on markkinaehtoperiaatteen tulkinnassa iso rooli. Tämä merkitys on vahvistettu myös kansallisessa oikeuskäytännössä, vaikka siirtohinnoitteluohjeet kansallisen oikeuslähdeopin mukaan katsotaan vain sallituiksi oikeuslähteiksi. Näin ollen siirtohinnoitteluohjeista saadaan tulkinta-apua myös VML 31 §:n soveltamisalalla. OECD:n siirtohinnoitteluohjeet sallivat liiketoimen uudelleenluokittelun, mutta vain poikkeustilanteissa ja mikäli liiketoimen taloudellisesti merkittävät ominaisuudet eroavat siitä, miten riippumattomat osapuolet olisivat liiketoimen järjestäneet. Vuoden 2017 päivityksessä uudelleenluokittelu oli nimetty liiketoimen sivuuttamiseksi. Kyseinen päivitys myös täsmensi liiketoimen täsmällisen tunnistamisen käsitystä ja vahvisti periaatetta, jonka mukaan verovelvollisen liiketoimelle antama rakenne tulee ottaa markkinaehtoisuuden tarkastelun pohjaksi. KHO on oikeuskäytännössään vahvistanut, ettei VML 31 § salli liiketoimen uudelleenluokittelua, vaikka liiketoimen täsmällinen tunnistaminen sen perusteella on kyllä mahdollista. Liiketoimen täsmällisen tunnistamisen ympärillä on ollut paljon keskustelua, sillä on katsottu, että sen kautta on todellisuudessa laajennettu uudelleenluokittelun alaa. Aiemmissa siirtohinnoitteluohjeissa uudelleenluokittelu oli mahdollista, mikäli liiketoimen muoto erosi sen tosiasiallisesta sisällöstä. Nyt tämän seikan perusteella oikaisu olisi mahdollista liiketoimen täsmällisen tunnistamisen varjolla. Tätä rajanvetoa VML 31 §:n salliman liiketoimen tunnistamisen ja kieltämän liiketoimen uudelleenluokittelun osalta on yritetty oikeuskäytännössä täsmentää. Vielä siinä ei ole yksiselitteisesti onnistuttu, vaan raja on edelleen häilyvä.

The present study describes the experiences and understandings of classroom teachers related to the loneliness of pupils: what kind of difficulties do classroom teachers encounter in their work and how do they try to resolve them. The research aims to establish a deeper understanding of the work of a classroom teacher in relation with the loneliness of pupils. A fifth of the children suffers from loneliness. The official instructions guiding the actions of a teacher, e.g., National Core Curriculum for Basic Education, finds the welfare of pupils important, which indirectly tries to prevent loneliness. However, the loneliness of pupils is not discussed in the instructions and no methods for recognising and encountering loneliness are offered. Also, loneliness is not covered in the education of a classroom teacher per curriculum. The research was conducted using half-structured theme interviews on five classroom teachers of a primary school in southern Finland. The interview results were analysed with a content analysis method. The descriptions of classroom teachers highlighted both concretely experienced difficulties and general difficulties related to the nature of loneliness. The interviewed teachers described their solutions in two ways: solutions to the problems experienced by teachers and solutions aiding the welfare of teachers. Based on these results, a theoretical classification was formed, enlightening the dynamic phenomenon of loneliness in the context of the work of a classroom teacher. Comparing the results to earlier researches, teachers found the mental disorders of pupils hard: they are difficult to recognise, encounter and handle. Teachers used solutions similar to other studies: self-development, communality of the working environment and external support promoted the managing in teaching work. As a conclusion, teachers should evidently be educated and supported more related to the loneliness and mental welfare of pupils.

Central and East European countries have faced a difficult process of transition since the dissolution of the Soviet bloc. Ten transition countries (Hungary, Poland, the Czech Republic, Slovakia, Slovenia, Lithuania, Latvia, Estonia, Bulgaria and Romania have chosen to join the EU and have moulded their transition reforms to ensure the compliance of their legal and institutional framework with EU requirements. The high levels of FDI attracted by the candidate countries for EU membership had been attributed to rapid transition of the countries aiming to join the European Union and the fact that favourable evaluations by EU authorities of the progress made by the candidates had a large impact on improving investor confidence. The aim of this paper is to investigate the reform strategies of the Czech Republic and Slovakia undertaken when the countries were preparing for EU membership and the dynamics of FDI inflows into these economies. Subsequently a comparative analysis of FDI stocks in these countries is conducted. We find that both countries faced similar economic challenges in implementing structural and institutional reforms. In accordance with EU requirements the Czech Republic and Slovakia have perfected their legal and institutional framework, increased the authority of regulatory and supervisory bodies and focused on implementation of new or amended legislation. During the period of the analysis (1998 - 2007) the Czech Republic and Slovakia have attracted increasing amounts of FDI. Comparative analysis in terms of important determinants of FDI reveals further similar features: macroeconomic stability; an open and liberalised market; low labour costs compared to EU-15 and a similar breakdown of FDI inflows by investor country. Consequently, the fact that the Czech Republic received much larger volumes of net FDI inflows could be attributed to the difference in market size between the two states. This conclusion is consistent with previous empirical studies that list market size among the main determinants of FDI. However, when we look at FDI as a percentage of GDP the evidence is more mixed. In 2004 - 2007, Slovakia has surpassed the Czech Republic twice. Whether this tendency will persist remains to be seen. The analysis in this paper based on empirical data. However, the choice of the method, namely case studies and comparative analysis, means that the conclusions of this study are theoretical and remain to be further tested in quantitative models.