Browsing by Title

Tutkielmassani käsittelen potilaan oikeutta määrätä omasta kuolintavastaan ja kuolinhetkestään. Eutanasia ei ole maassamme sallittua, mutta tulisiko potilaalla olla ainakin joissakin tapauksissa oikeus valita kuolema elämän sijasta? Esittelen tutkielmassani seikkoja, jotka puoltavat tätä oikeutta sekä seikkoja, jotka ovat tätä oikeutta vastaan. Tutkielmani keskeisiä teemoja ovat siis eutanasia, itsemääräämisoikeus, potilaan oikeudet ja lääkärin velvollisuudet. Ensimmäisessä johdantoluvussa esittelen eutanasiaan liittyviä käsitteitä kuten eutanasian määritelmää, eutanasian jaotteluita sekä rajanvetoa esimerkiksi eutanasian ja itsemurhassa avustamisen välillä. Toisessa luvussa käsittelen eutanasiaa pääasiassa perus- ja ihmisoikeuksien sekä rikosoikeuden näkökulmasta. Itsemääräämisoikeuden oikeudellinen perusta tulee myös tutuksi. Pohdin esimerkiksi sitä voisiko ihmisellä olla oikeus kuolla ja tulisiko valtiolla olla velvollisuus avustaa tämän oikeuden toteuttamisessa. Lisäksi pohdin sitä, kuuluuko oikeus päättää kuolemasta ihmisen itsemääräämisoikeuteen. Rikosoikeudellisesta näkökulmasta käsin tarkastelen eutanasian suhdetta nykyiseen rikoslakiimme. Toisen luvun lopussa esittelen myös hieman ulkomaiden tilannetta sekä yleisiä eutanasiakeskustelussa esitettyjä argumentteja. Kolmannessa luvussa käsittelen itsemääräämisoikeutta yleisellä tasolla. Käyn läpi itsemääräämisoikeuden sisältöä, kompetenssia ja velvoittavuutta. Kolmas luku toimii johdantona neljännelle luvulle, jossa käsittelen yksityiskohtaisemmin potilaan itsemääräämisoikeutta. Potilaan itsemääräämisoikeutta käsittelevässä luvussa tarkastelen potilaan itsemääräämisoikeuden ja eutanasian suhdetta toisiinsa. Esittelen potilaslainsäädäntöä ja potilaan oikeuksia kuten oikeutta hyvään hoitoon, oikeutta kieltäytyä hoidosta ja potilaan tiedonsaantioikeutta. Samalla pohdin miten eutanasia hoitomuotona voisi soveltua nykyisten potilaan oikeuksien kanssa yhteen. Lisäksi tuon esille lääkärin asemaa suhteessa potilaan oikeuksiin. Onko potilaan oikeus lääkärin velvollisuus? Minkälainen lääkärin asema olisi, jos eutanasia olisi laillista? Viimeisessä viidennessä luvussa kokoan yhteen tekemiäni havaintoja ja johtopäätöksiä sekä pohdin eutanasian ja itsemääräämisoikeuden tulevaisuuden näkymiä.

Tutkimuksessa tarkastellaan EU:n tavaramerkkiasetuksen (TMerkkiA:n) 7(1)(f) artiklan mukaista ehdotonta hylkäysperustetta, jonka perusteella yleisen järjestyksen tai hyvän tavan vastaisia tavaramerkkejä ei rekisteröidä. Kyseessä on joustava säännös, joka jättää paljon harkintavaltaa virastolle ja tuomioistuimille. Tutkimuksessa selvennetään lainopillista metodia hyödyntäen EU:ssa vallitsevaa oikeustilaa siitä, miten EU-tavaramerkkien yleisen järjestyksen ja hyvän tavan vastaisuutta arvioidaan. Tämän pääkysymyksen selvittämiseksi tutkimuksessa on asetettu kaksi alakysymystä: i. Mitä tekijöitä arvioinnissa voidaan ottaa huomioon? ii. Miten perus- ja ihmisoikeudet vaikuttavat arviointiin? Tutkielman aineistona on pääasiassa Euroopan unionin yleisen tuomioistuimen ja EUIPO:n valituslautakuntien EU-tavaramerkkien arviointia koskeva käytäntö. ”Hyvän tavan vastaisuus” ja ”yleisen järjestyksen vastaisuus” ovat kaksi erillistä perustetta, jotka voivat kuitenkin tulla molemmat kyseeseen saman tavaramerkin osalta. Yleisen järjestyksen vastaisilla merkeillä viitataan demokraattisen yhteiskunnan ja oikeusvaltion toiminnan kannalta välttämättömien oikeussääntöjen vastaisiin merkkeihin. Hyvän tavan vastaisuus koskee sen sijaan subjektiivisia, läheisesti moraaliin sidoksissa olevia arvoja. Tavaramerkin yleisen järjestyksen tai hyvän tavan vastaisuutta tulee arvioida objektiivisin perustein relevantin kohdeyleisön näkökulmasta. Tutkimuksen perusteella TMerkkiA:n 7(1)(f) artiklan arvioinnissa tulee ottaa huomioon ensinnäkin hakuajankohtana vallitseva moraalin taso, sillä yhteiskunnassa vallitsevat moraalikäsitykset voivat paitsi lieventyä, myös muuttua ajan kuluessa ankarampaan suuntaan. Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon ainoastaan tavaramerkin todelliset ominaisuudet, joten esimerkiksi hakijan toiminnalla ei ole vaikutusta merkin yleisen järjestyksen tai hyvän tavan vastaisuuteen. Tavaramerkkiä on tarkasteltava suhteessa niihin tavaroihin ja palveluihin, joille rekisteröintiä on haettu. Merkin käyttö tietyille tavaroille ja palveluille voi aiheuttaa pahennusta, vaikka käyttö joillekin toisille tavaroille ja palveluille ei tällaista saisikaan aikaan. Erityisen järkyttävät tai loukkaavat merkit ovat kuitenkin TMerkkiA:n 7(1)(f) artiklan vastaisia riippumatta siitä, millaisille tavaroille ja palveluille rekisteröintiä on haettu. Tutkimuksen perusteella arvioinnissa on huomioitava sekä EU:n jäsenvaltioille yhteiset olosuhteet että yksittäisten jäsenvaltioiden olosuhteet, sillä merkin yleisen järjestyksen tai hyvän tavan vastaisuus yhdessäkin EU:n jäsenvaltiossa on riittävä peruste merkin rekisteröinnin hylkäämiselle. Paikallisten olosuhteiden selvittämisessä voidaan ottaa huomioon tosiasioihin perustuvina viitteinä esimerkiksi paikallinen lainsäädäntö, kansallisten virastojen ohjeet tai oikeuskäytäntö. Perus- ja ihmisoikeuksien merkityksen osalta tutkimuksessa päädytään hyvin erilaisiin lopputuloksiin riippuen siitä, kenen oikeuksia tarkastellaan. Mikäli haetun tavaramerkin katsotaan olevan ristiriidassa perus- ja ihmisoikeuksien kanssa, kuuluu se selkeästi TMerkkiA:n 7(1)(f) artiklan soveltamisalaan. Kyseessä on ainoa tavaramerkin hylkäysperuste, joka sallii moraalisten näkökulmien sekä tätä kautta perus- ja ihmisoikeuksien huomioon ottamisen EU-tavaramerkin rekisteröitävyyden arvioinnissa. Tutkimuksen perusteella hakijan perus- ja ihmisoikeuksilla, kuten sananvapaudella, ei ole vaikutusta TMerkkiA:n 7(1)(f) artiklan arvioinnissa, sillä merkin rekisteröinnin hylkäämisestä huolimatta hakija voi käyttää merkkiä tavaroiden ja palveluiden tunnuksena. Ainoana mahdollisuutena hakijan sananvapauden huomioon ottamiseen näyttäisi olevan, että itse rekisteröinnillä, tavaramerkin sijaan, olisi jokin taiteellinen tai poliittinen tarkoitus.

Tutkielmassa keskitytään tutkimaan Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) toimivaltaa ja roolia uudessa voimaan astuvassa yhtenäispatenttijärjestelmässä (YPJ). Yhtenäispatenttijärjestelmää on pyritty luomaan Euroopan alueelle jo lähemmäs puoli vuosisataa. Useat aikaisemmat yritykset luoda vastaava järjestelmä ovat kaatuneet järjestelmän tuomioistuinjärjestelyihin sekä kielijärjestelyihin. Nämä seikat ovat olleet keskeisiä koetinkiviä myös uuden järjestelmän luomisessa. YPJ:ssä perustetaan uusi kansainvälinen tuomioistuin, yhdistetty patenttituomioistuin (YPT), joka tulee olemaan suuressa roolissa eurooppalaisessa patenttikentässä. YPT tulee soveltamaan ratkaisukäytännössään myös EU-oikeutta ja siksi sen on tehtävä yhteistyötä EUT:n kanssa unionin oikeuden asianmukaisen soveltamisen ja yhdenmukaisen tulkinnan varmistamiseksi. YPT:n ja EUT:n välinen roolijako tässä yhteistyössä on tämän tutkielman keskiössä. Tutkielman päätutkimuskysymyksenä on: mikä on EUT:n toimivalta ja rooli uudessa YPJ:ssä? Päätutkimuskysymystä tukevina alatutkimuskysymyksinä ovat seuraavat: 1) Mikä on YPJ:n EU-oikeudellinen ulottuvuus?; 2) Miten ja millä perusteilla EUT:n toimivalta voi määräytyä YPJ:ssä?; ja 3) Minkälaiseksi EUT:n rooli voi muotoutua yhtenäispatentteihin liittyvässä ratkaisutoiminnassa ja mitä siitä voi seurata? Toimivalta ja rooli eroavat toisistaan siten, että roolilla tarkoitetaan EUT:n mahdollista vaikutusvaltaa YPJ:ssä ja toimivallalla sitä kompetenssia, johon EUT voi vaikutusvaltansa perustaa. YPJ:n sääntely on moniulotteista sisältäen sekä EU-oikeutta että kansainvälistä ja kansallista oikeutta. Sääntelyn sisällön monitahoisuus on vaikuttanut siihen, että EUT:n rooli ja toimivalta arvioida uusia yhtenäispatentteja koskevia asioita on vallitsevassa oikeustilassa epävarmaa. Erityisesti yhtenäispatenttijärjestelmän sääntelyssä tehty ratkaisu siirtää yhtenäispatentteja koskeva substanssioikeus pois EU-oikeudellisesta sääntelystä on herättänyt oikeustieteellisessä keskustelussa kysymyksiä EUT:n tulevasta roolista ja toimivallasta uudessa järjestelmässä. Ratkaisu tehtiin patenttialan toimijoiden esittäessä huolen liian suureksi kasvavasta EUT:n roolista yhtenäispatenttijärjestelmässä vaarantaen järjestelmän tehokkuuden tavoitteen toteutumisen. Tapa, jolla substanssisääntely siirrettiin pois EU-asetuksesta nostaa tutkielman keskeiseksi mielenkiinnon kohteeksi EUT:n toimivallan ulottuvuuden tämän substanssisääntelyn tulkinnassa. Tutkimuskysymyksiin keskitytään vastaamaan lainopillisen tutkimusmetodin tulkintakeinoin. Tutkimuskysymyksiin vastaaminen edellyttää myös reaalisen argumentoinnin kaltaista näkökulmaa, jossa lähestytään osittain de lege ferenda -tyyppiselle tutkimukselle tyypillistä lähestymistä aiheeseen. Tutkimuksessa keskeisimpänä lähdeaineistona toimivat sekä eurooppalainen että yhdysvaltalainen patenttioikeuskirjallisuus. Näiden lisäksi keskiössä ovat EUT:n oikeuskäytäntö sekä EU-lainsäädännön esityöt. Tutkielmassa korostuu aiheen spekulatiivisuus, sillä viimekätisen ratkaisun toimivallastaan ja roolistaan tekee EUT itse antamiensa ennakkoratkaisujensa kautta. EUT:n roolin muodostumiseen tulee olemaan vaikutusta myös YPT:lla, sillä se voi ennakkoratkaisupyynnöillään ohjata EUT:n roolin muodostumista omatessaan järjestelmän käynnistyessä yksinomaisen toimivallan esittää yhtenäispatentteja koskevia ennakkoratkaisuja EUT:lle. Tutkielmassa päätellään, että EUT voi tulkita omaavansa toimivallan arvioida YPJ:n koko sääntelyä perustaen toimivaltansa erityisesti YPJ:n EU-oikeudelliseen taustaan sekä TRIPS-sopimuksen, SEUT 118 artiklan että EU:n perusoikeuskirjan 17 artiklan sääntelyyn. Tämän toimivallan laajuus tulee tuskin kuitenkaan mahdollistamaan EUT:lle kovin suurta roolia YPJ:ssä, sillä edellä mainittu sääntely on luonteeltaan minimisääntelyä. Tutkielmassa kannatetaan kuitenkin EUT:n roolia laajempien yhteiskunnallisten intressien sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen varmistajana YPJ:ssä jättäen YPT:lle pääsääntöisen ratkaisutoiminnan yhtenäispatentteja koskien. Tällä asiatyyppiin perustuvalla roolijaolla voitaisiin todennäköisimmin saavuttaa ideaalinen tasapaino, jossa voitaisiin mahdollisimman pitkälle toteuttaa YPJ:n toimintaan vaikuttavia osin ristiriitaisia intressejä.

Tutkielmani päätavoite on tutkia välttelevien vastausten käyttöä parlamentaarisessa kontekstissa. Tutkimukseni kohdehenkilö on Iso-Britannian entinen pääministeri David Cameron ja materiaali sijoittuu ajallisesti keväälle ja kesälle 2016. Tutkimusmateriaalini on kerätty Hansard-korpuksesta ja koostuu 112 pääministerin kyselytuntien kysymys–vastaus -parista, jotka käsittelevät aiheeltaan Iso-Britannian EU-jäsenyyttä ja sitä koskevaa vuoden 2016 kansanäänestystä. Tavoite on tutkia, kuinka paljon välttelyä Cameronin vastauksissa esiintyi. Oletukseni on, että Cameronin välttelevät vastaukset lisääntyvät kansanäänestyksen ajankohtaa lähestyttäessä. Työni tutkimustausta koostuu välttelyn ja kohteliaisuuden teorioista, jotka keskittyvät erityisesti poliittiseen ja parlamentaariseen kontekstiin. Käyttämäni viitekehyksen on kehittänyt Parameswary Rasiah (2009) ja metodi on kehitetty nimenomaan välttelevien vastausten analysoimiseen parlamentaarisessa kontekstissa. Tutkimukseni ohessa testataan ja arvioin Rasiahin metodin soveltuvuutta valitsemani aineiston analysointiin. Tutkielmassani esittelen Rasiahin metodin eri vaiheet ja sovellan niitä omaan aineistooni. Tutkin materiaalia sekä kokonaisuutena että aikajanojen kautta saadakseni paremman kuvan siitä, miten kysymys- ja vastaustyyppien määrät kehittyivät ajanjakson aikana. Rasiahin metodi soveltuu hyvin aineistoni tutkimiseen, mutta menetelmä vaatii muutamia lisäyksiä, jotta kysytyistä kysymyksistä saadaan parempi kuva. Kysymysten tarkempi tarkastelu auttaa hahmottamaan syitä vastausten laadun taustalla. Koen tämän tärkeäksi osaksi välttelevien vastausten tutkimusta, sillä aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kysymysten laatu vaikuttaa vastausten laatuun. Tulokset osoittavat, että 44,6 % aineiston vastauksista ovat vältteleviä. Suurin osa Cameronin välttelystä on vahvuudeltaan lievää tai keskitasoista, vahvasti vältteleviä vastauksia löytyy aineistosta vain yksi. Cameron jättää kokonaan reagoimatta 11 kysymykseen. Cameronin käyttämän välttelyn määrä ei kasva ajan kuluessa, toisin kuin oletin. Aiemmat välttelevien vastausten tutkimukset ovat osoittaneet, että jos kysymykseen sisältyy kasvoja uhkaava puheakti (face-threatening act), on todennäköistä, että vastaus on välttelevä. Tutkimukseni tulokset tukevat tätä väitettä. Välttelevien vastausten analysoinnin merkitys pääministerin kyselytunnin kontekstissa kiteytyy kyselytunnin tarkoitukseen ja merkityksellisyyteen. Yksi kyselytunnin tärkeimmistä tehtävistä on varmistaa, että hallitus kantaa vastuun toimistaan. Jos hallituksen päämies ei kuitenkaan vastaa hänelle osoitettuihin kysymyksiin, se heikentää pääministerin kyselytuntien merkityksellisyyttä.

As an alternative to complex 3D-modelling of structure, the canopy spectral invariants are a novel concept to describe the average behavior of photons in a vegetated canopy. The probabilities of canopy absorption and scattering can be summarized with only three parameters (?L, p and R): The green leaf single scattering albedo (?L) describes the wavelength-dependent probabilities of absorption for each time a photon interacts with a leaf. In the event of scattering, a photon’s probabilities of reinteraction (photon recollision probability p) and exiting the canopy in a given direction (directional escape factor R) can be described as independent of wavelength; as the size of the scattering elements is considerably larger than wavelengths in the shortwave radiation budget, p and R depend only upon the structural arrangement of the scattering elements. In this work, a recently published (2011) approach to infer remotely sensed (spaceborne) hyperspectral imagery (also referred to as imaging spectroscopy data) based on the canopy spectral invariants was tested in a case study on southern boreal forests at full leaf development. An atmospherically corrected image taken with the Hyperion imaging spectrometer aboard the National Aeronautics and Space Administration’s (NASA) Earth Observing-1 (EO-1) spacecraft was interpreted with a single reference transformed green leaf scattering albedo. Transforming of a traditionally defined leaf albedo means correcting the measurements for the effect of surface reflectance, resulting in probabilities of leaf scattering and absorption given a photon interacts with the leaf internal constituents. Utilizing such transformed albedo as reference results in reference (canopy) spectral invariants describing the relative difference between the reference and the scattering properties of (theoretical) mean leaves at the scale of inference (pixel). The results of the study are parallel to those of previously published and ongoing research: In essence, even while the individual parameters p and R depend on the reference, the ratio R/(1–p) (directional escape factor to total escape probability) was found practically independent of the selection of the reference, thus implicating a possibility to develop a physically-based algorithm to infer hyperspectral imagery in vegetated areas. Moreover, the reference (canopy) spectral invariants were found as highly applicable in retrieval of forest structural properties such as dominant forest type (broadleaved, coniferous, mixed) and a quantitative estimate of the broadleaf fraction of a forest area.

It is widely acknowledged that previous efforts to communicate the severity and rate of climate change have failed. Science communication has for decades relied on the presumption that more information leads to more informed decisions, thus so far, the scientific consensus about human-caused climate change has not resulted in required changes in behaviour. Previous communication efforts have, for the most part, attributed inaction to the lack of information, but in doing so, have excluded many social and psychological elements of communication. Although raising the level of awareness about climate change has been successful, climate change remains to be perceived to be a distal threat. Recently, more sophisticated approaches have been developed to meaningfully communicate climate change, drawing attention to the framing of the communication. In this study, a new approach to science-based environmental communication is evaluated. The case study seeks to address how immersive Virtual Reality (VR) can be used as a tool in science-based environmental communication for policymakers in a locally relevant context. Via immersive VR, information about forests’ role in climate change is mediated to forest policymakers. In the science communication, climate change is framed as an experiential, local, and present risk, promoting a problem definition that focuses on the climate effects of forest utilisation. I evaluate the success of the science-based environmental communication by measuring participants’ personal responses. I focus on measuring enjoyment, interest, trust, and usability. The study participants are members of the Parliament of Finland and governmental officials from the Ministry of Agriculture and Forestry; and the Ministry of the Environment. The study material consists of feedback forms from participants (N=65) and interviews of the key actors (N=7). To consider the historical background and many conflicting interests in Finnish forest and climate politics, I focus on the comparison between the natural resource position and the environmental position. The results of this study offer compelling evidence for how differently policymakers representing these two positions perceive the usage of immersive VR in science-based environmental communication. The environmental position indicated significantly higher levels of success on all measured components. Considering that the science communication framed forest utilisation as an environmental issue, it is not surprising that participants holding the environmental position perceived the science communication to be more enjoyable, interesting, trustworthy, and usable. Accordingly, the study results provide additional support for the idea of Finnish forest policy as a polarised field of policy with two main positions. With the means of immersive VR, I was able to induce strong personal responses to the science communication. Participants holding the natural resource position were more likely to challenge the legitimacy of the information and the use of VR in science communication than participants holding the environmental position. The results point to the likelihood that communicating climate change via immersive VR can induce strong negative emotions in the participants, but when the communication is comparable with the policymaker's policy preferences, they respond more positively. The study results also suggest, that to communicate climate change more meaningfully, immersive VR should be further explored as a supplementary tool in science communication.

A geopolymer waste form containing gasified ion exchange resin loaded with stable analogues of radionuclides (e.g., Sr, Co, Ni, Cr, Cs) was studied using semi-dynamic batch leaching experiments. The experiments were conducted for 180 days using an alkaline groundwater simulant in a glove box with controlled N2 atmosphere with < 10 ppm CO2 and O2. The experiments were conducted to investigate the leaching behavior of the geopolymer in conditions relevant to a low- and intermediate-level waste repository. The leaching results of the geopolymers showed leaching of cesium, sodium, aluminum, and silicon from the geopolymer, while potassium and calcium in the leachant sorbed to the geopolymer. The leaching and sorption rates were at their highest for the first 28 days of the experiment, before slowing down to a steady state which were maintained until the end of the experiment. This suggests that the geopolymers immobilized the waste analogues effectively with exception of cesium which had leached by 55 wt% of the initial fraction by day 180. The leaching indices of sodium, aluminum, silicon, and cesium were determined as: 9.9 ± 0.38, 10.1 ± 0.47, 10.5 ± 0.40, and 9.1 ± 0.30 respectively. The leaching indices are well above 6, which is considered a minimum value for WAC of cementitious waste forms by USNRC. The solid phase analysis of the geopolymer samples showed both presence of calcium rich secondary phases and increasing calcium concentration in the bulk matrix on the leachant contact surface of the geopolymer. It was concluded that the secondary phases consisted of CaCO3 minerals.

Storage assignment policies and layout decisions have an impact on warehouse performance. The purpose of this study is to measure how storage assignment policies and layout decisions affect travel distances of material handling equipment in a warehouse and to find out whether the current storage assignment policy and layout meet the objectives set by the management. This study is a case study and the case company is Suomen Nestlé Oy. The research methodology includes a discrete-event simulation and semi-structured theme interviews. FlexSim simulation software is used in order to investigate how a warehouse layout modification and different storage assignment policies such as the current storage assignment policy, random storage and class-based storage affect travel distances of material handling equipment in a real-life food warehouse. Moreover, four semi-structured theme interviews are conducted in the own warehouses of Suomen Nestlé Oy and in the outsourced warehouses of Suomen Nestlé Oy in order to examine whether the management is satisfied with the current storage assignment policy and layout, and how the warehouse performance is measured. I find that class-based storage can reduce order picking travel distances and travel times compared to the current storage assignment policy and random storage in the warehouse of Suomen Nestlé Oy. Also, class-based storage can reduce total travel distance and travel time of material handling equipment compared to random storage in the warehouse of Suomen Nestlé Oy. Sizes and dimensions of each class, number of empty storage locations for buffer in each class and the skewness of the product demand curve have a huge impact on the performance of class-based storage. The proposed new layout increases putaway travel distances and total travel distance of material handling equipment compared to the current layout in the warehouse of Suomen Nestlé Oy. The interviews reveal that the managers are dissatisfied with the current storage assignment policies as they do not reduce travel distances of material handling equipment and material handling costs. Implementation of class-based storage is considered problematic due to difficulties configuring ERP, increased need for information management and low storage space. Outsourced warehouses could enhance the use of class-based storage and their own operations if Nestlé would provide them with product demand forecasts. Methods regarding warehouse performance measurement vary a lot in different warehouses. However, simulation and benchmarking are not common tools to measure warehouse performance according to the interviews. Labor resource allocation and planning can be considered the most important area in warehouse performance measurement based on the interviews.

Urban development can generate substantial greenhouse gas emissions through deforestation and land-use change. This underscores the urgency for effective climate change mitigation strategies. This thesis scrutinizes the feasibility of local forest conservation, specifically at a municipal level, as a strategy to compensate for losses in carbon storage and reductions in carbon sequestration linked to land-use changes. The study uses a case study approach, focusing on a proposed development of a data centre in Espoo's Hepokorvenkallio area in Finland. The proposed construction site spans 19 hectares and consists mainly of a forest earmarked for clearance. As a possible countermeasure, the city is considering conserving the nearby Hynkänlampi forest, covering an area of 79 hectares. The study leverages empirical modelling via long-term forest simulations to assess carbon storage and sequestration dynamics for these two sites under different scenarios. For Hepokorvenkallio, the analysis compares a construction scenario with continued forest management. The findings suggest that land clearing necessary for construction could result in a carbon storage loss of 15,820 tCO2 over a century, thereby indicating a need for compensatory measures. For Hynkänlampi, the modelled forecasts propose that a conserved forest could theoretically offset these losses. However, the offset capacity is notably influenced by the chosen discount rates applied to the carbon storage values. While simulation results for Hynkänlampi indicate a buffer capacity exceeding 10,000 tCO2 with a 0% discount rate, this buffer decreases to approximately 5,800 tCO2 with a 1% discount rate. Beyond the numerical aspects of carbon accounting, the thesis also addresses existing uncertainties and the prevailing regulatory landscape for carbon accounting procedures. Considering Finland's current legal and regulatory framework, the interpretation of this study posits that Espoo could view forest conservation at Hynkänlampi as a viable carbon offsetting measure to mitigate the impacts of land clearing at Hepokorvenkallio.

Not much attention is paid on the conservation of invertebrates despite their importance to the ecosystems in general and their benefits and ecosystem services to us, humans. This study is part of a project aiming to start the Sampled Red List Index (SRLI) for spiders. The IUCN Red List Index (RLI) is used for measuring the overall extinction risk of groups of species and the sampled approach is a way to evaluate the trajectory towards extinction of megadiverse groups without the need to assess every species of the whole group of interest. A random sample of 200 spider species were selected from the global checklist and assessed according to IUCN Red List Categories and Criteria. Given the availability of data, I was able to calculate the extent of occurrence and area of occupancy for 80 species, of which 70 species had an EOO above 20000 km² and 75 species an AOO above 2000 km², the thresholds below which species can be considered threatened. The trends in EOO and AOO were assumed to be stable for most species (49 species) given the inexistence of monitoring data for any taxon. Evidence of decline was found for only 10 species, usually inferred from habitat loss. Habitat data was collected for 118 species. The most common habitat type was forest (73 species), followed by grasslands (24 species) and artificial habitats (22 species). For 44 species the habitat trend was inferred to be stable, only declining, according to available knowledge, for 14 species and increasing for one species. For the remaining 141 species the habitat trend could not be inferred and was thus assumed to be unknown. The most commonly mentioned threat types were agriculture (11 species), fires (7 species) and logging (6 species). For 39 species there were no known threats and for the rest of the 132 species the threats were unknown. Conservation actions in place were observed for 104 species, most commonly site and area protection (100 species) and resource and habitat protection (88 species). Conservation actions such as education and awareness (8 species), resource and habitat protection (7 species) and site and area management (6 species) were to take into consideration. All the 200 species were estimated to be in need of further basic research especially on threats (143 species and distribution (140 species), but also on life history and ecology (135 species). Due to several knowledge shortfalls, including the Wallacean (distribution of species), Prestonian (population trends) and Hutchinsonian (response to environmental change), no threat category could be reached for the vast majority of the species. The results show that an IUCN category could be reached for only 59 species, of which 55 were assessed as Least Concern and a threatened category was reached for only 4 species (t as Critically Endangered and one as Vulnerable). The baseline SRLI at this first point in time was 0.95 (in a 0-1 scale, where 0 means all species are extinct and 1 for all species are Least Concern). We hypothesize however that among the 141 Data Deficient species there should be a higher proportion of threatened species than among the 59 evaluated. This would be due to two reasons. First, the scarcity of information on many species might in part be due to their rarity. Second, widespread species were often the only for which an assessment could be reached, creating a bias in the dataset towards a large base SRLI value. The strategy currently imposed by IUCN is therefore clearly inadequate for taxa with scarce information, which represent the vast majority of species. I propose the future use of a different, non-random, approach to the selection of species in the SRLI and its adoption for other taxa which represent in fact most extant and threatened species.