Browsing by Title
Now showing items 9495-9514 of 31275
-
(2019)Tutkimuksen tausta: Ibrutinibi on Brutonin tyrosiinikinaasin inhibiittori, jota käytetään kroonisen lymfaattisen leukemian (KLL), Waldenströmin makroglobulinemian, erilaisten lymfoomien ja kroonisen käänteishyljintäsairauden hoidossa. Se on tehokas etenkin KLL:n hoidossa, mutta sen käyttöä rajoittaa lääkityksen korkea hinta. Ibrutinibilla on pieni oraalinen biologinen hyötyosuus lähinnä merkittävän ensikierron metabolian vuoksi. Veritautia sairastavat potilaat ovat alttiita saamaan syviä sieni-infektioita niin itse taudin kuin sen hoitojenkin vuoksi. Sieni-infektioiden ehkäisy ja hoito ibrutinibia käyttävillä potilailla on kuitenkin ongelmallista, koska ibrutinibi on herkkä CYP3A4- välitteisille lääkeyhteisvaikutuksille ja suun kautta otettavat sienilääkkeet estävät kyseistä entsyymiä. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää sieni-infektioiden hoidossa käytetyn itrakonatsolin vaikutus ibrutinibin farmakokinetiikkaan ja voisiko lääkkeiden interaktiota käyttää hyväksi. Menetelmät: Kyseessä oli randomoitu, kaksivaiheinen, plasebokontrolloitu crossover-tutkimus. Tutkimukseen valittiin 11 tervettä ja tupakoimatonta vapaaehtoista miestä. Tutkittaville annettiin joko plaseboa tai 200 mg itrakonatsolia ensimmäisenä päivänä klo 8 ja 20 ja päivinä 2-4 klo 8. Kolmantena päivänä tutkittavat saivat joko 140 mg ibrutinibia plasebovaiheessa tai 15 mg ibrutinibia itrakonatsolivaiheessa noin tunti aamupalan jälkeen klo 9. Tutkittavista otettiin laskimoverinäytteitä säännöllisin väliajoin. Tulokset: Itrakonatsoli kymmenkertaisti altistumisen ibrutinibille verrattuna plaseboon. Lisäksi itrakonatsoli vähensi merkittävästi ibrutinibin pitoisuuksien vaihtelua yksilöiden välillä. Johtopäätökset: Ibrutinibin ja itrakonatsolin yhteiskäyttö voisi olla keino vähentää merkittävästi ibrutinibihoidon kustannuksia ja vaihtelua ibrutinibin pitoisuuksissa yksilöiden välillä. Lisäksi itrakonatsoli voisi tarjota samalla suojaa syviä sieni-infektioita vastaan.
-
(2023)Since the early 2000s, European nation-states have exhibited an increasing tendency to prohibit the use of Islamic veils. This has typically been justified by claiming that Muslim practices such as veiling symbolize the oppressive, non-secular, fanatical, and ultimately non-European nature of Islam. Historically, Europe has indeed tended to essentialize and Other Muslims, that is, construct simplified “us vs. them” understandings of “Western” and “Muslim” identities. In the more recent decades, however, globalization and growing cultural diversity have brought up concerns over the future of such understandings. I therefore argue that veiling bans are much less about the veils per se and more about what increasing, visible diversity means for familiar constructions of “European”, “Finnish”, and “Muslim” identities. As a result of these concerns, a demand for minorities and immigrants to demonstrate loyalty to the local “national” culture has become prevalent. While a national ban like the one in France and several other European countries has not (yet) been implemented in Finland, there have already been political discussions of whether such a ban should be ratified. Moreover, surveys and polls have shown that Islam is persistently viewed as a foreign religion that is inherently different from “Finnishness”, suggesting that the debate over Muslim minorities’ place in Finland will continue to come up. The decisions that are made will affect how religious minorities are approached. Therefore, in this thesis, I analyze how Finnish people justify bans on Muslim women’s veils in their comments under Helsingin Sanomat online news articles, examining what Islamic veils are perceived to mean. The analysis will further demonstrate how such comments work to (re)construct exclusionary Finnish identity. The key research question which I answer is: How do readers of Helsingin Sanomat online news articles justify the banning of Islamic headscarves in their comments? The qualitative content analysis of overall 209 comments from the time period of 2016–2022 reveal that Muslim women’s veils were perceived to challenge “Finnishness” because they were thought to symbolize oppression, partiality, resistance to integration, danger, extremism, and even poor health. The findings therefore demonstrate that Muslim identity is constructed as the foreign and illiberal opposite to liberal Finnish identity, and denying Muslim women certain fundamental rights, such as freedom of religion, is justified by arguing that it is a way to protect the otherwise liberal, enlightened “local” societies. It is argued, then, that as long as Muslim women continue to veil themselves, they cannot be accepted into the “in-group”. Overall, the findings of this thesis provide a nuanced understanding of how Islam, Muslims and especially veiled Muslim women are perceived by Finnish individuals in particular, especially from an intersectional perspective.
-
(2013)The United Nations Framework Convention on Climate Change devised the Kyoto Protocol in 1997, but this agreement was to be just the starting phase in restricting emissions, and a more comprehensive agreement would come right after the first term of the Protocol. The Copenhagen Summit in December 2009 was to be the meeting where a new agreement would be adopted. However, preliminary negotiations leading up to the Summit revealed that consensus was very hard to reach. Despite these disagreements, the Copenhagen Summit was rallied to be the one where the world shows commitment to the cause and unites to fight climate change. By the time the Summit started, the gap between expectations and reality was enormous. The Summit was not a success. Developing countries were adamant that the main negotiating track had to be a second term for the Kyoto Protocol. The US President Barack Obama was under domestic pressure to make sure that the US only commits to an agreement that includes all the largest polluters. China was holding on to the principle of 'common but differentiated responsibilities' and refused to agree to binding emission restrictions and international monitoring. The deadlock did not unravel until the Chair of the Summit gathered an informal negotiation group as a last minute plea. This high-level group drafted an Accord that was not based on the work of the UNFCCC working groups and presented it to the Plenary meeting on the last night of the Summit. Various developing countries announced immediately that they would not accept the Accord and so the Summit compromised to 'take note' of the Accord instead of adopting it. No binding agreement was reached. The aim of this Thesis is to examine the Copenhagen Summit as a failure and to discuss the most evident problems of the Summit in relation to theories of power, participation and compliance. All the subsidiary and working groups of the Summit are examined individually in order to get a comprehensive idea of the structure and the proceedings of the UNFCCC negotiating process. Major disagreements are discussed in relation to the structural level, and the dramatic events of the last days are examined in detail in order to get an idea of what finally sunk the possibility of a success. The way the Summit ended directs the Thesis towards a discussion about inequality and differentiated responsibilities in relation to participation and compliance in a policy field that could well be seen as a multi-level Prisoner’s Dilemma. As many of the developing countries pleaded to the principle of 'common but differentiated responsibilities', discussion on structural constraints of international environmental policy forms a large part of the analysis. Lukes’ three dimensions of power give a framework for the study of power at the institutional level. The inequality of the UNFCCC participants is explained through the historical development of the world order, using the narrative of the world-systems theory. The Thesis concludes with a discussion addressing the most evident problems of the UNFCCC institution and ends with a suggestion. Climate change is an issue of human security and therefore a full securitisation of climate change might enable the Security Council to get involved in the policy-making process. Although acknowledging the problem of democratic deficit in the Security Council, the Thesis proposes that by using an economy of esteem, the permanent members of the Security Council might feel obliged to use their authority to ensure that human security will not become threatened because of the effects of climate change. This would not be more democratic or transparent but might bring more results than the UNFCCC at its present form.
-
(2022)Finland’s highly egalitarian educational system lacks official definitions and policies regarding gifted students. The Finnish National Core Curriculum proposes differentiation as the method by which to meet the diverse needs of students in the inclusive Finnish classroom. Previous research indicates that many Finnish teachers lack adequate knowledge about how to support and differentiate instruction for the gifted. This thesis focuses on gifted students’ experiences of differentiation in mixed-ability public schools in Finland. Four gifted students in grades 5 and 6 participated in one semi-structured interview where they were asked questions about assignments in school. The transcripts from the interviews were analyzed with a thematic analysis method and a hermeneutic-phenomenological research approach. Through the thematic analysis, six themes were generated from the material: Acceleration and ability grouping, lack of differentiation, finishing assignments early, inaction and unawareness in teachers, support from teachers, and dealing with peers. The results show that while all students had acceleration measures in place, the students did not seem to receive sufficiently differentiated instruction in school. They found assignments unchallenging, and finished their work early, leading to a lot of idle time in class spent doing things unrelated to the current lesson. Furthermore, the students described their teachers as passive and even unaware of the fact that assignments are too easy. Frustration and boredom seemed to be common feelings in the lived experiences of gifted students in the mixed-ability classroom, which further points toward the need for effective differentiation for gifted students.
-
(2023)Itsetuhoiset potilaat ovat suuri potilasryhmä päivystyspoliklinikoilla. Itsemurhien ilmaantuvuus oli Suomessa vuonna 2020 13.0 / 100 000 asukasta. Itsemurhaan liittyvien ajatusten ja yritysten määrä on huomattavasti suurempi. Osa itseaiheutetuista vammoista aiheutetaan ilman itsemurhatarkoitusta, joskaan suomalaisessa väestössä näiden vammojen yleisyyttä ei tarkkaan tunneta. Vammojen vaikeusaste ei korreloi itsemurhatarkoituksen kanssa itseään ranteeseen viiltäneillä potilailla. Ranteiden viiltely on yleinen tapa vahingoittaa itseään. Itseaiheutetuissa vammoissa yläraaja on yleisin vamma-alue. Toisaalta käsikirurgisista syvän rannevamman saaneista potilaista itsetuhoisessa tarkoituksessa tehtyjä oli erään tutkimuksen mukaan 20 %. Ranteiden viiltely johtaa harvoin kuolemaan, mutta ranteen hermojen, jänteiden ja verisuonten vaurioituminen voi johtaa vaikeaan käden toimintakyvyn häiriöön. Syvässä rannevammassa vaurioituu hermoja, jänteitä ja/tai verisuonia, joiden korjaaminen vaatii kirurgista hoitoa. Somaattinen toipuminen on aikaavievää ja vaatii kuntoutusta etenkin jännevammojen osalta. Itseään vahingoittaneiden potilaiden itsemurhariski on merkittävästi muuta väestöä suurempi. Taustalla on usein psykiatrisia häiriöitä, kuten mieliala-, ahdistuneisuus-, päihde- ja persoonallisuushäiriöitä. Kirurgisen hoidon lisäksi on tärkeää huomioida psykiatrisen hoidon tarve. Itseään vahingoittaneiden potilaiden psykososiaalisen arvion toteutumisessa on merkittäviä puutteita, eikä vakiintunutta hoitopolkua ole. Itseaiheutettujen ja muiden vammojen välillä ei ole nykykirjallisuudessa havaittu eroa objektiivisesti mitattuna motorisen ja sensorisen toipumisen osalta. Potilaiden kokemat oireet ja subjektiivinen haitta saattavat olla itseaiheutetuissa vammoissa vakavampia. Vertailevaa tutkimusnäyttöä itseaiheutettujen ja tapaturmaisten rannevammojen ennusteesta sekä hoidon ja kuntoutumisen onnistumisesta on kuitenkin hyvin vähän.
-
(2023)Itsetuhoiset potilaat ovat suuri potilasryhmä päivystyspoliklinikoilla. Itsensä viiltäminen on toiseksi yleisin tapa vahingoittaa itseään, yleisin on yliannostuksen ottaminen. Itseään vahingoittaneiden potilaiden kohtaamisesta haastavan tekee se, että lääkärin tulisi huomioida varsinaisten vammojen lisäksi myös potilaan psykiatriset taustatekijät. Ranteiden viiltely johtaa harvoin kuolemaan, mutta ranteen hermojen, jänteiden ja verisuonten vaurioituminen voi johtaa vaikeaan käden toimintakyvyn häiriöön. Itseaiheutettu rannevamma sijaitsee yleensä potilaan ei-vallitsevassa yläraajassa. Tavallisimpia vaurioituvia rakenteita ovat keskihermo, värttinävaltimo ja ranteen kyynärluun puoleisen koukistajalihaksen sekä pitkän kämmenlihaksen jänteiden vammat. Kirurginen hoito toteutetaan ennen psykiatrisen hoidon alkamista. Käsikirurgiseen jatkohoitoon kuuluu tyypillisesti haavanhoitoa, lastoitusta sekä fysio- ja toimintaterapiaa. Itseään vahingoittaneiden potilaiden itsemurhariski on merkittävästi muuta väestöä suurempi. Nuoret ikäryhmät korostuvat ranteitaan viiltäneiden potilaiden joukossa. Taustalla on usein psykiatrisia häiriöitä, kuten mieliala-, ahdistuneisuus-, päihde- ja persoonallisuushäiriöitä. Mikäli potilaalla on jokin psykiatrinen diagnoosi, lisää se vaikeamman vamman todennäköisyyttä. Ranteiden viiltely voi olla tunnesäätelyn keino erityisesti potilailla, jotka kärsivät epävakaasta persoonallisuudesta. Potilaat voivat käyttää viiltelyä myös dissosiaatio-oireiden lievittämiseen. Vain osalla itseään ranteisiin viiltäneistä on itsemurhatarkoitus. Huomioitava on, että vammojen vaikeusaste ei korreloi itsemurhatarkoituksen kanssa, minkä takia psykiatrisen konsultaation on toteuduttava aina potilaan vammojen vaikeusasteesta riippumatta. Itseään vahingoittaneiden potilaiden psykososiaalisen arvion toteutumisessa on merkittäviä puutteita, eikä vakiintunutta hoitopolkua ole. Itseään viiltäneiden potilaiden psykiatrinen konsultaatio toteutuu vielä huonommin, kuin muilla tavoin itseään vahingoittaneiden. Itseaiheutetun rannevamman uusimisriskiä lisää vamman pinnallisuus ja potilaan naissukupuoli.
-
(2017)Objectives. Anxiety and physical inactivity are associated with significant personal and societal disadvantages worldwide. Previous research suggests that physical activity is associated with decreased symptoms of anxiety among healthy adults, adults with a chronic illness, and individuals diagnosed with an anxiety disorders. Increasing amount of studies also suggests that physical exercise can be an evidenced-based intervention for anxiety symptoms among people with anxiety disorders. Few studies have used direct measures of physical activity instead of self-report measures. The objective of this study was to determine the association between regular physical activity and anxiety and examine if the relationship remains after controlling possible moderating variables, BMI, depression and health status. In addition, the aim was to examine how using self-report measures and direct measures affects to these results. Method. The study sample (n = 284, 54.9 % women, mean age = 54,4 years) was a part of the Midlife Development in the United States follow-up study material. Physical activity was assessed by Actiwatch activity monitoring system and by self-report measures. Anxiety was assessed by the trait version of the State-Trait Anxiety Inventory (STAI). The relations between physical activity and anxiety were examined using linear regression. Results and conclusions. There were no significant relationship between physical activity and anxiety. However, low moderate exercise predicted higher anxiety levels almost significantly. This relation didn't remain after controlling the effects of the possible moderating variables, BMI, depression and health status. Relationship between direct and self-report measures of physical activity was weak. Results found in this study are conflicting with the information from previous studies in which significant relationship between physical activity and anxiety has been found. However, small sample size, limitations regarding the measurement tools of physical activity and high mean age of the sample may have influenced these results. In accord with previous studies, these findings suggest that there are some problems regarding the reliability of self-report measures when measuring physical activity. Future research is needed to clarify relations between physical activity and anxiety.
-
(2023)Today's learners need the skills to meet the challenges of the future. These 21st-century skills include, among other things, collaboration, and interaction skills, but also understanding and mastering digital technologies and learning to learn skills for the student. Self-assessment skills belong to the latter and are part of formative assessment. Formative assessment takes part during learning and its aim is to develop student’s learning skills. 21st-century skills can be practiced as part of various multidisciplinary entities, such as invention projects based on invention pedagogy. Invention projects are wide-ranging entities that combine learning technology skills along with craft skills. In these projects students have the opportunity to be part of the process of co-invention. Invention projects are organised in handicraft classes. Practicing self-assessment skills supports the student's learning in invention projects. It is also part of the formative evaluation of projects. Both self-assessment and invention projects have been studied to some extent in Finland. This study utilises the division of self-assessment types developed by Saarnilahti, Lindfors and Iiskala (2019) into evidence-based, affirming, reflective and pragmatic self-assessment. This study was conducted as a case study. Its aim was to map out what kind of assessment the students would manifest within the project and how students express the types of self-assessment during their verbal interaction. Another interesting topic was how these verbal self-assessments occur at different stages of an invention project. The research material was collected in spring 2019 as part of the Growing Mind research project, and it included videos of teaching sessions (14 teaching sessions), videotaped material of interviews with researchers (3) and learning portfolios of invention project groups (3). The data was analysed in a theory-driven manner. In the videotaping of the lessons, the analysis of the material was guided by “making-process-rug” analysis method. The videos of the interviews and lessons were analysed by means of interactive analysis. Content analysis was used in the analysis of learning portfolios. The results of the study showed that the material of the invention project included expressions from all types of self-assessment. Expressions of reflective and evidence-based self-assessment were more common than others. Expressions related to self-assessment appeared at different stages of the invention project, but the largest number occurred at the end of the project as part of the evaluation phase or the written final evaluation. Of the materials in this study, self-assessment expressions were most common in interview videos, in which researchers from the Growing Mind project asked students questions related to the project. Assignments and discussions with teachers are important factors for pupils' self-assessment activities.
-
(2017)Kaksi Martinlaakson lukion vektorit-kurssin ryhmää otti keväällä 2017 käyttöön dynaamisen itsearviointityökalun, jonka tarkoitus on kehittää oppilaiden itsearviointitaitoa ja lisätä oppilaiden kykyä reflektoida oppimaansa. Oppilaiden itsearviointi oli koko kurssin kestävä jatkuva prosessi, jossa oppilaat täyttivät itsearviointitaulukkoa joka koostui kurssin tehtäviin perustuvista osaamisväittämistä. Oppilaat työskentelivät ryhmissä ja ryhmäläiset pystyivät seuraamaan toistensa etenemistä dynaamisesta itsearviointiyökalusta. Itsearviointitaitoa pidetään oppimisen kannalta tärkeänä, sillä oppiminen on hankalaa ilman oman toiminnan ja ajattelun tarkastelua ja säätelyä (Kohonen ja Leppilampi 1994). Tämä tutkimus pyrkii selvittämään oppilaiden kykyä arvioida omaa osaamistaan. Useissa aiemmissa tutkimuksissa on huomattu, että opiskelijoilla on taipumusta yli- tai aliarvioida omaa suoritustaan (Dunning ja Kruger 1999, Tejeiro et al 2012). Tämän tutkimuksen tulokset ovat linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa siltä osin, että heikoiten suoriutuvat oppilaat arvioivat omaa osaamistaan selvästi yläkanttiin. Oppilaiden täyttämän itsearviointitaulukon perusteella pystyttiin myös tunnistamaan kaksi oppilastyyppiä: Heikosti suoriutuva oppilas, joka arvioi osaamistaan ylöspäin sekä hyvin tai keskitasoisesti suoriutuva oppilas, joka arvioi oman osaamisensa samalla tavalla kuin opettaja. Tutkimuksiin osallistuneilla kursseilla itsearviointi oli yksi tekijä joka vaikutti oppilaiden lopulliseen arvosanaan. Tejeiro kollegat (2012) huomasivat tutkimuksessaan, että jos itsearvioinnilla oli suora vaikutus arvosanaan, niin opiskelijat tapasivat arvioida oman osaamisensa tasoa selkeästi alas- tai ylöspäin. Haastattelututkimuksessa syyksi tähän nousi parempien arvosanojen tavoittelu. Tutkimuksessa pyritään myös selvittämään, minkälaiset tehtävät olivat oppilaiden itsearvioinnin perusteella kaikkein haastavimpia. Huomattiin, että käsitteellistä osaamista vaativat tehtävät olivat oppilaille hankalampia kuin proseduraalista osaamista vaativat tehtävät.
-
(2014)Temperament is known to be connected with students' school achievement, both academic achievement and school adjustment. In the Finnish school system, school adjustment can be measured by behavior grade. Equal rating is important for students' future education choices. Rating has also influence on students' self-image. In this study, the aim was to examine the connection between self-rated temperament traits and GPA (grade point average) and behavior grade. Also, the possible mediator effect of behavior grade between the connection of temperament traits and behavior grade was examined. The participants of this study were Finnish adolescents (n=4255, average age 15,1). Students evaluated their temperament traits with TABC-R and DOTS-R questionnaires. School achievement was evaluated with student's latest GPA and behavior grade. The connection between grades and temperament traits were examined with correlational analysis and regression analysis. Mediator effect between temperament and GPA was examined with Bootstrapping analysis. The connection was slightly different between GPA and behavior grade. The strongest connection with behavior grade had traits associated with school adjustment, such as impulsivity and negative emotionality. The strongest connection with GPA had traits associated with task orientation, such as persistence and distractibility. Behavior grade mediated the effect between temperament traits and GPA, especially for impulsivity, distractibility, negative emotionality and mood. These results confirm that teachers' ratings are connected with students' temperament, also when evaluating students behavior. Temperament is connected with grades both directly and medially. In future when developing student evaluation criteria, it is important that teachers are aware of the possible influence of temperament traits. The necessity of rating students' behavior with a grade should be discussed. The criteria of evaluating students' behavior at school should be clear, so that assessing temperament traits would be avoided.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan itseen viittaavia ilmauksia keskustelussa, erityisesti minä-pronominin vaihtelua murrevarianttiensa kanssa sekä jonkin verran myös itseen viittaamista kolmannessa persoonassa. Tutkimuskysymykset keskittyvät itseen viittaamisen eri keinojen syihin ja funktioihin. Aineistona on Alko-aineiston litteroitu osuus sekä lasten roolileikkikeskustelu. Teoriataustana toimii sosiolingvistinen ja keskustelunanalyyttinen tutkimus ja käytössä on keskustelunanalyysin metodi. Työssä osoitetaan, että minä-pronominin vaihtelu murrevarianttiensa kanssa ei ole satunnaista. Näkökulman siirtäminen näyttämölle tapahtuu minä-variantin avulla. Minä-variantti myös merkitsee referoinnin alun. Itsen yksilöinti eli poimiminen eroon muista tehdään minä-variantilla, samoin itsen kontrastoiva korostus ja fokusoiva kontrastointi. Erilaisia sävyjä, kuten asiantuntevuutta, koomisuutta tai virallisuutta saadaan aikaan kirjakielisellä tyylillä, johon kuuluu minä. Goffmanin esittämismuotin mukaisesti tarkasteltuna asennonvaihdos ja itseen viittaamisen keinon vaihto osuvat usein yksiin. Tästä poikkeuksena ovat Alko-aineistossa kesken referoinnin tapahtuva paluu minä-variantista ensimmäisen persoonan murrevarianttiin tai lasten keskustelussa palaaminen näyttämölle vievästä minä-variantista puhekieliseen muotoon. Työssä osoitetaan lisäksi, että lapset viittaavat usein roolileikissä itseensä demonstratiivipronominilla tämä/tää tai roolihahmoaan kuvaavalla substantiivilla, esimerkiksi koira. Näin toimitaan silloin, kun ollaan näyttämöllä eli lapset puhuvat roolihahmonsa suulla. Aikuiset viittaavat harvoin itseensä substantiivilla kolmannessa persoonassa: aineistosta löytyy yksi tapaus, jossa viitataan itseen sanalla meikäläinen.Kyseisessä tilanteessa puhuja viittaa identiteettiinsä, perusluonteeseensa. Tutkielma avaa lasten keskinäisen keskustelun tutkimuksen osalta aihepiiriä, jota toistaiseksi ei ole paljon tutkittu. Tässäkään työssä se ei ole pääroolissa, joten tutkittavaa jää. Lisäksi samaa aihealuetta eli itseen viittaamista keskustelussa olisi hyvä tutkia tuoreemmasta aineistosta: tässä tutkielmassahan aineistot on nauhoitettu 1950-luvulla ja 1980-luvulla.
-
(2024)Tämä maisterintutkielma käsittelee itseilmaisukyvyltään rajoittuneiden lasten mahdollisuuksia ilmaista itseään ja vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin omissa asiakkuuksissaan sosiaalihuollon palveluissa. Suomen lainsäädännön mukaan asiakasta täytyy kuulla häntä koskevissa päätöksissä sosiaalihuollon palveluissa, ja tämä oikeus koskee myös sosiaalihuollon asiakkaana olevia lapsia. Esimerkiksi kehitysvammat sekä erilaiset sairaudet ja neurologisen kehityksen häiriöt voivat vaikuttaa lapsen kykyyn ilmaista itseään tavallisen suullisen vuorovaikutuksen keinoin hänen asioitaan hoitaville aikuisille tai kykyyn ymmärtää puhetta. Tärkeä itseilmaisukyvyltään rajoittuneiden lasten palveluyksikkö on vammaispalvelut, mutta heillä on usein asiakkuuksia myös muihin sosiaalihuollon palveluihin. Toteutin tutkielman haastattelemalla eri tavoin kehitysvammaisten tai muulla tavoin itseilmaisukyvyltään rajoittuneiden lasten huoltajia heidän kokemuksistaan sosiaalipalveluissa asioimisesta. Tavoitin haastateltavani potilas- ja asiakasjärjestöjen kautta sekä eri tavoin vammaisten lasten vanhempien Facebook-ryhmistä. Toteutin tutkimuksen laadullisena analyysina. Haastattelin itseilmaisukyvyltään rajoittuneiden lasten huoltajia muun muassa siitä, millä tavalla sosiaalihuollon ammattihenkilö on ottanut lapsen huomioon tai kuullut lapsen mielipiteitä asiakkuuksien aikana, huoltajien hyvistä ja huonoista kokemuksista sosiaalihuollon ammattihenkilöiden kanssa asioimisesta, kokemuksista omien oikeuksien toteutumisesta, mahdollisuudesta olla yhteydessä omaan työntekijään ja muusta sosiaalihuollon tarjoamasta avusta. Tutkielman tulosten perusteella itseilmaisukyvyltään rajoittuneiden lasten mahdollisuus ilmaista itseään tai vaikuttaa omiin päätöksiinsä sosiaalihuollossa ei toteudu kovin hyvin. Useimmat haastateltavani kertoivat, että se ei toteudu juuri lainkaan. Haastatellut olivat tyytymättömiä sosiaalipalvelujen toimintaan sekä lapsen huomioimisen puutteisiin. Haastatellut pystyivät kuitenkin kertomaan, miten he kehittäisivät sosiaalipalvelujen työntekijöiden toimintaa ja millä tavalla he toivoisivat lapsen kuulemisen sujuvan paremmin. Monille haastatelluille lopulta kuitenkin tärkeämpää kuin se, miten heidän lapsensa pääsevät vaikuttamaan omiin asioihinsa sosiaalihuollon palveluissa, oli se, kuinka paljon merkitystä heidän omilla toiveillaan on sosiaalipalvelujen tekemien ratkaisujen kannalta. Monet haastatellut ajattelivat, että tärkeintä on, että sosiaalihuollon työntekijät ottavat vakavasti huoltajien viestin ja toiveet.
-
(2020)The aim of the present study was to examine how ninth graders’ self-reported anxiety symptoms are related to their time on task and task performance in low-stakes assessment. The aim of the present study was also to examine if there are gender differences in how ninth graders’ self-reported anxiety symptoms are related to their time on task and task performance in low-stakes assessment. The relation between self-reported anxiety symptoms and time on task and task performance in low-stakes assessment, has presumably not been studied before. However studies show, that in most cases, anxiety correlates negatively with cognitive processes and task performance. The present study’s data is a part of MetLoFin longitudinal data that was collected in Helsinki metropolitan area in 2011 and 2014. The study examined lower secondary school pupils’ learning to learn, achievement, well-being and their relations. The first phase of the main data was collected in the fall of 2011 when the pupils were at seventh grade. The second phase of the main study was collected in the spring of 2014 from the same students, who at the time were at ninth grade. In the present study, only the data from 2014 was used which consisted of 5813 pupils from ninth grade. Anxiety symptoms were measured with three different indicators that measured emotional difficulties, academic pressure and somatic symptoms. The data was analyzed with IBM SPSS Statistics 25. The study showed that when examining the whole data, emotional difficulties and academic pressure correlated negatively with time on task and task performance. The relation between somatic symptoms and time on task and task performance was weak and conflicting when examining the whole data. The study also showed that with boys, the self-reported anxiety symptoms correlated negatively with time on task and task performance. With girls, the relation between self-reported anxiety symptoms and time on task and task performance in low-stakes assessment was notably weaker.
-
(2017)Tämä tutkielma käsittelee itseisarvoa, valuaatiota ja täydellisiä metrisiä avaruuksia. Pohjatietona oletetaan algebran perustiedot, esimerkiksi Algebra I -kurssi. Tutkielmassa perehdytään ensin itseisarvon määritelmään. Luvussa 2 määritellään myös valuaatio ja katsotaan mitä erilaisia itseisarvoja on mahdollista löytää rationaalilukujen kunnalle. Tutustutaan myös p-adiseen valuaatioon, jonka avulla määritellään p-adinen itseisarvo. Luvussa 2 todistetaan Ostrowskin lause eli että kaikki epätriviaalit itseisarvot ovat ekvivalentteja joko p-adisen itseisarvon tai tavallisen itseisarvon kanssa. Luvussa 3 määritellään metriikka yleisesti sekä itseisarvon määrittelemä metriikka. Metriikan avulla määritellään metrinen avaruus ja Cauchyn jonot. Luvussa 3 myös tutustutaan hieman jonojen suppenemiseen, erityisesti niihin ominaisuuksiin joita tarvitaan tutkielman edetessä. Tässä luvussa myös tarkastellaan epäarkhimedisesta metriikasta johtuvaa kahta ominaisuutta: kaikki kolmiot ovat tasakylkisiä ja jokainen avoimen kuulan piste on sen keskipiste. Luvussa 4 määritellään mikä on metrisen avaruuden täydellistymä. Lopussa esimerkkinä täydellistämme rationaalilukujen joukon reaalilukujen joukoksi. Luvussa 5 otetaan lukua 6 varten katsaus lukuteoriaan. Määritellään kongruenssi, koherentti jono ja osoitetaan, että ratkaisuja on mahdollista laajentaa koherentteihin jonoihin. Luvussa 6 osoitetaan, että rationaalilukujen joukko ei ole täydellinen p-adisen itseisarvon suhteen. Tämän jälkeen konstruoidaan p-adisten lukujen joukko täydellistämällä rationaalilukujen joukko. Luvussa 6 myös laajennamme p-adisen itseisarvon ja valuaation p-adisten lukujen joukolle. Lopuksi osoitetaan, että saatu p-adisten lukujen joukko on täydellinen.
-
(2020)DIGest on matematiikan ja tilastotieteen kursseilla käytössä oleva kurssiformaatti, joka perustuu tehtävien itse- ja vertaisarviointiin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kokevatko opiskelijat harjoitustehtävien itse- ja vertaisarvioinnin tukevan heidän oppimistaan, ja kokevatko he hyötyvänsä vertaisarvioinnin kautta saamastaan palautteesta. Lisäksi tutkimuksessa pyrittiin selvittämään onko DIGest-kursseilla käytössä oleva itse- ja vertaisarviointiprosessi luotettavaa, eli vastaavatko opiskelijoiden antamat arviot kurssin ohjaajan antamia arvioita. Tutkimus toteutettiin syksyn 2019 kurssilla Tilastotiede ja R tutuksi I. Kurssin opiskelijoiden kokemuksia itse- ja vertaisarvioinnista kerättiin kyselylomakkeen avulla. Kyselylomake koostui Likert-asteikollisista väitteistä, jotka liittyivät itse- ja vertaisarviointiin ja vertaisarvioinnista saatuun palautteeseen. Lisäksi kyselylomakeessa oli avoin vastauskenttä ja opiskelijoiden avoimia vastauksia analysoitiin myös tutkimuksessa. Itse- ja vertaisarvioinnin luotettavuutta tutkittiin vertaamalla opiskelijoiden tekemien itse- ja vertaisarvioiden pisteitä ohjaajan antamiin pisteisiin. Tutkimuksen perusteella opiskelijat kokivat itse- ja vertaisarvioinnen tukeneen heidän oppimistaan kyseisellä kurssilla, mutta he eivät kokeneet hyötyneensä vertaisten antamasta palautteesta. Lisäksi huomattiin, että DIGest-kurssiformaattiin kuuluva itse- ja vertaisarviointiprosessi vaikuttaa olevan luotettava tapa toteuttaa harjoitustehtävien tarkastus ja arviointi.
-
(2020)Suomessa työttömyyttä pyritään poistamaan laaja-alaisella yhteiskuntapolitiikalla ja erilaisin työttömille suunnatuin palveluin. Maisteritutkielmassa tutkittiin, miten kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvat kategorisoivat itsensä osana palvelua. Tutkimuskysymyksenä oli, millaisia kuntouttavaan työtoimintaan liittyviä itsekategorisointeja työttömät tuovat esiin ryhmähaastatteluissa. Tutkimuksen teoreettis-metodologisena lähestymistapana käytettiin etnometodologista kategoria-analyysia. Kategorisoinnilla tarkoitetaan vuorovaikutuksessa ja institutionaalisissa käytännöissä tapahtuvaa ihmisten ja asioiden luokittelua. Ihmiset luokittelevat myös itseänsä, jolloin puhutaan itsekategorisoinnista. Tutkimuksen aineistona käytettiin kolmea ryhmähaastattelua, joihin osallistui yhteensä 16 kuntouttavan työtoiminnan asiakasta. Aineisto on osa-aineisto Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon (FSD) tallennetusta Työttömät ja osallisuus 2016–2017 -haastatteluaineistosta, jossa on haastateltu Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Sosiaalisen osallisuuden edistämisen kehittämishankkeen (Sokra) koordinoimiin ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamiin Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta -hankkeisiin osallistuneita henkilöitä. Analyysissa ryhmähaastatteluista löydettiin seitsemän kategoriaa: aktiivinen toimija, osallinen yhteisössä ja sosiaalisessa toiminnassa, väärässä paikassa olija, oman paikan ja suunnan etsijä, omissa tavoitteissa edistyjä, voimistunut sekä uusia puolia itsestä löytävä. Kategoriat tuovat esiin, miten monenlaisia merkityksiä kuntouttavalla työtoiminnalla voi olla palvelussa asiakkaina oleville. Tuloksista voi olla hyötyä esimerkiksi työttömille suunnattuja palveluja kehitettäessä.
-
Itsekontrolli- ja paineteoria sosiaaliturva- ja vakuutusvilpin kriminologisina selittäjinä Suomessa (2017)Tutkielmassa tarkastellaan sosiaalitieteellisen kriminologian viitekehyksessä sosiaalivakuutuksen väärinkäytön (sosiaaliturvavilpin) ja yksityisvakuutuksen väärinkäytön (vakuutusvilpin) syitä Suomessa. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä tutkielmassa on, missä määrin kriminologisen itsekontrolliteorian mukainen heikko itsekontrolli ja kriminologisen paineteorian mukainen paine (strain) selittävät sosiaaliturva- ja vakuutusvilppiä. Tutkielma koostuu aihetta taustoittavasta johdanto-osasta ja empiirisen tarkastelun sisältävästä artikkelista ”Vakuutusyhteiskunnan väärinkäyttäjät: sosiaaliturva- ja vakuutusvilppi Suomessa”, joka on julkaistu aiemmin referee-artikkelina Oikeus-lehdessä 4/2016. Artikkelin empiirinen analyysi pohjautuu Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Rikosseuraamuslaitoksen toteuttaman lyhytaikaisvankitutkimuksen aineistoon. Lyhytaikaisvankitutkimuksen keskeiset tulokset raportoivassa Janne Kivivuoren & Henrik Linderborgin kirjassa ”Lyhytaikaisvanki” ei ole käsitelty käsillä olevaa tutkimuskysymystä. Tutkielmassa havaitaan, että sosiaaliturva- ja vakuutusvilppi kytkeytyvät kriminologisen itsekontrolliteorian olettamusten mukaisesti heikkoon itsekontrolliin ja ilmentävät generalistityyppistä laaja-alaista aikuisiän rikosaktiivisuutta. Sosiaaliturvavilppi kytkeytyy myös kriminologisen paineteorian mukaiseen kumuloituneeseen aikuisiän taloudelliseen huono-osaisuuteen, kun taas vakuutusvilppiin syyllistyvät edustavat pikemminkin keskiluokkaista aikuisuutta, johon liittyy työssä oleminen sekä asuminen vuokra- tai omistusasunnossa. Tutkielman tulokset sosiaaliturva- ja vakuutusvilpin syistä Suomessa ovat samansuuntaiset kansainvälisessä empiirisessä kriminologisessa tutkimuksessa saatujen tulosten kanssa. Tulokset eivät tue kuitenkaan aiemmin esitettyjä pohjoismaisia suosituksia torjua sosiaaliturvan väärinkäytöksiä käymällä asenteita muokkaavaa keskustelua sosiaaliturvavilpin vaikutuksista hyvinvointiyhteiskuntaan taikka lisäämällä kontrollia, karensseja ja rangaistuksia. Tutkielman perusteella sosiaaliturva- ja vakuutusvilpin torjunnassa on preventiivisenä toimintana pikemminkin muokattava tilannetekijöihin kytkeytyviä vakuutusyhteiskunnan rakenteita kuin kasvatettava tai rangaistava yksilöitä, jotta vakuutusyhteiskuntaan jo ennestään rakentuneita eriarvoisuutta tuottavia mekanismeja ei uusinnettaisi ja ylläpidettäisi.
-
(2023)Tausta ja tavoitteet. Sujuvalla afasialla tarkoitetaan kielenoppimisiän jälkeen syntynyttä kielellistä häiriötä, jossa henkilö tuottaa tyypillisesti hyvin artikuloitua, mutta sisällöllisesti merkityksetöntä puhetta. Suomenkielistä tutkimusta sujuvassa afasiassa esiintyvistä itsekorjauksista eli omaan puheeseen kohdistuvista korjauksista on vain vähän. Tutkimuksen perusteella sujuvan afasian saaneet henkilöt tuottavat samanlaisia itsekorjauksen aloituksia kuin terveet henkilöt, lisäksi sujuvan afasian saaneiden henkilöiden on havaittu tuottavan enemmän itsekorjauksen aloituksia verrattuna varsinaisiin itsekorjauksiin. Tässä tutkielmassa tarkoituksena on tutkia, millaisia itsekorjauksia ja itsekorjauksen aloituksia sujuvan afasian saaneet henkilöt ja terveet keskustelukumppanit tuottavat arkikeskustelussa. Tutkielmassa selvitetään, kuinka pitkiä korjausjaksoja sujuvan afasian saaneet henkilöt ja terveet keskustelukumppanit tuottavat ja kuinka itsekorjaukset ja niiden aloitukset jakautuvat ryhmien kesken. Lisäksi selvitetään, millaisia itsekorjauksen aloituksia ryhmissä käytetään. Menetelmät. Tutkimuksen aineisto koostuu kolmen sujuvan afasian saaneen henkilön ja heidän keskustelukumppaniensa käymistä arkikeskusteluista. Aineisto on saatu puhujien välistä yhteisymmärrystä epätyypillisessä vuorovaikutuksessa tutkivasta COMPAIR-hankkeesta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin keskustelunanalyysiä. Tulokset ja pohdinta. Sujuvan afasian saaneiden henkilöiden tuottamien korjausjaksojen keskimääräinen pituus oli lyhyempi kuin terveillä keskustelukumppaneilla, mikä on päinvastainen tulos kuin aiemmassa tutkimuksessa. Itsekorjauksen aloitusten ja varsinaisten itsekorjausten jakaumien osalta havaittiin, että sujuvan afasian saaneet osallistujat tuottivat enemmän itsekorjauksen aloituksia kuin varsinaisia itsekorjauksia, mikä tukee aiheesta aiemmin tehdyn tutkimuksen tuloksia. Terveet keskustelukumppanit tuottivat puolestaan itsekorjauksen aloituksia ja itsekorjauksia yhtä paljon. Itsekorjauksen aloitustavoista tyypillisin oli molemmissa ryhmissä ilmauksen katkaiseminen, myös tämä tulos tukee aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia. Tässä tutkielmassa saatujen tulosten perusteella voidaan päätellä, että afasian saaneet henkilöt usein aloittavat itsekorjauksen, mutta terveet henkilöt suorittavat korjauksen loppuun tai korjaus jäi kesken. Tuloksia voidaan hyödyntää kliinisessä työssä jakamalla tietoa siitä, kuinka sujuva afasia vaikuttaa oman puheen korjaamiseen ja sitä kautta keskusteluun osallistumiseen. Aim of the study. Fluent aphasia is an acquired language disorder. A person with fluent aphasia usually produces fluent sentences that are nevertheless meaningless. There are only few Finnish studies regarding self-repair and self-initiated repair in fluent aphasia. The studies show that people with fluent aphasia produce self-repair initiations that are similar to those produced by non-aphasic people. Additionally, it has been observed that people with fluent aphasia produce more initiations of self-repair than actual self-repairs. The aim of this thesis is to study what kind of self-repair initiations people with fluent aphasia and non-aphasic people produce in mundane conversation. The study focuses on length of the repair sequences produced by group of aphasic people and non-aphasic people. Also, distribution of used self-repair initiations are studied. Methods. Participants of the study are three people with fluent aphasia and their non-aphasic close relatives. The data that consist of mundane conversation is received from COMPAIR-project that examines mutual understanding in untypical interaction. The research method used in this study is conversation analysis. Results and discussion. People with fluent aphasia produced repair sequences that were on average shorter than repair sequences produced by non-aphasic people. This discovery is not in line with previous research findings. People with fluent aphasia produced more initiations if self-repair than actual self-repairs, that supports previous research findings. Then again it was detected that non-aphasic people produced initiations of self-repair and actual repairs almost equal in number. The most common type of self-repair initiation was cut-off in both groups, the result is consistent with previous findings. The conclusion that emerges from this thesis is that people with aphasia initiate self-repair but their non-aphasic interlocutors often complete their self-repair or self-repair remains unfinished. The findings can be utilized in clinical settings by sharing information about ways that fluent aphasia can affect self-repair initiation and self-repair and hence participation in a conversation.
-
(2011)Tutkielmassa tarkastellaan itsekorjausta huumorin ja vitsailun keinona kahdenkeskisessä verkkokeskustelussa. Keskustelut käydään Messenger-pikaviestinohjelmassa, jossa keskustelijat voivat lähettää toisilleen kirjoitettuja viestejä ja olla reaaliaikaisesti vuorovaikutuksessa keskenään. Aineisto on vuosilta 2004 - 2010; kooltaan se on 25088 kilotavua (noin 2531,5 sivua tekstinkäsittelyohjelmalla kirjoitettua tekstiä). Informantteja on viisi, ja he ovat ystäviä keskenään, jolloin keskustelu on hyvin reaaliaikaista, spontaania ja vitsailevaa. Aineisto sisältää 71 tapausta, joissa itsekorjausta käytetään huumorin keinona. Tutkimusaihetta lähestytään keskustelunanalyyttisen metodin avulla. Vaikka se on puhutun kielen tutkimukseen kehitetty analyysiväline, sitä voidaan soveltaa myös verkkokeskustelun tarkastelemiseen. Keskustelunanalyyttisin keinoin pystytään selvittämään, millä keinoin keskustelijat korjaavat tahattomia kirjoitusvirheitä ja tarkoituksella väärin kirjoitettuja muotoja tai vuoroja, kun ne osallistuvat huumorin luomiseen. Tutkimus osoittaa, kuinka jo tahattoman kirjoitusvirheen tekeminen huvittaa keskustelijoita etenkin silloin, kun sanasta tulee suomen kielessä tuntematon, jolloin sen humoristisuus ei voi perustua sen merkitykseen. Lyöntivirheen seurauksena syntynyt sana voi myös olla kontekstiinsa sopimaton, minkä vuoksi se huvittaa keskustelijoita. Kirjoitusvirheellistä muotoa saatetaan käyttää lisäksi tarkoituksella myöhemmin keskustelussa huumorin keinona. Sormen lipsahdukset korjataan usein lähettämällä korvaava muoto keskusteluun ilman puhutussa keskustelussa korjausta ennakoivaa ainesta (esim. sanan katkaisu, tauko tai partikkeli eiku, tai ja siis), minkä mahdollistaa verkkokeskustelun kirjoitettu muoto: korjauksen kohde voidaan havaita aikaisemmasta näkyvissä olevasta keskustelusta. Mahdollinen korjausta implikoiva partikkeli sijoittuu esiintyessään usein vasta korjaavan aineksen jälkeen. Toisin kuin tahattomia virheitä korjattaessa, tarkoituksella väärin kirjoitettujen vitsailevien muotojen korjaus voidaan ennakoida partikkeleilla eiku tai tai, jotka osoittavat korjattavan sanan tai rakenteen sopimattomuuden kontekstiin. Humoristisuus perustuu väärän ja korjaavan muodon rinnastamiseen, ja usein ne ovatkin esimerkiksi samassa sijamuodossa tai saman verbin eri persoonamuotoja, ja niillä voidaan viitata leikkisästi samaan tarkoitteeseen. Tahallisella väärinkirjoituksella saatetaan vitsailla niin keskustelun alussa kuin missä kohtaa keskustelua ja minkälaisessa toiminnassa tahansa (esim. ehdotuksessa, kannanotossa ja ymmärrysehdokkaassa) lukuun ottamatta keskustelun lopetuksia. Keskustelija voi kumota ja osoittaa edeltävän vuoronsa olleen vitsi myös kiteytyneellä ilmauksella noei, joka on aineistossa eniten käytetty korjauskeino: se esiintyy 39 kertaa kaikista 71 tapauksesta. Ilmaus näyttää olevan erityisen käyttökelpoinen korjaustapa lyhyen muotonsa vuoksi, sillä se on nopea kirjoittaa humoristiseksi tarkoitetun viestin jälkeen vaikkakin keskustelija haluaa ensin tarkoituksella esittää olevansa jossain määrin vakavissaan korjattavassa viestissään. Noei tekee korjauksen yksin eikä tarvitse seurakseen korjaavaa ainesta, mutta toisen lausuman kanssa esiintyessään ilmaus voi kumota laajemmankin jakson edeltävästä keskustelusta. Noei:llä tehty korjaus voi kohdistua myös keskustelun moodiin, jonka ilmaus saattaa siirtää humoristiseksi tai vakavaksi.
Now showing items 9495-9514 of 31275