Browsing by department "Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos 2010-2017"

Tutkimus käsittelee taloudenhoitajattarien toimenkuvaa ja sosiaalista asemaa kartanotaloudessa 1700-luvun puolenvälin Suomessa tapaustutkimuksen keinoin. Sen kohteena on neljä taloudenhoitajatarta – Cajsa Wickman, Anna Gretha Landtman, Regina Landtman ja Maja Sahlberg – jotka työskentelivät laivastoupseeri Carl Tersmedenin (1715–1797) taloudessa vuosina 1749–1765 tämän palvellessa Viaporin linnoitustyömaalla. Päälähteenä on Tersmedenin päiväkirja, Lefnadshistoria. Suurista lähdekriittisistä ongelmistaan huolimatta se on ainutlaatuinen lähde, joka sisältää yksityiskohtaisia kuvauksia hänen taloudenpidostaan ja taloudenhoitajattarien roolista siinä. Carl Tersmedenin talous muutti muotoaan hänen Viaporin-vuosinaan. Hän asui aluksi Helsingissä upseerikasarmissa, kunnes hankki 1750-luvun alussa omistukseensa Albergan kartanon Espoosta. Myös hänen avioitumisensa ja perheen perustaminen osuivat noihin vuosiin. Kaikki tämä muovasi hänen taloudenhoitajattariensa toimenkuvaa. Cajsa Wickman hoiti aluksi poikamiesupseerin kaupunkikotia, mutta Albergan oston myötä hänestä tuli suuren kartanotalouden johtaja, joka hoiti aluksi sekä emännöitsijän että tilanhoitajan tehtäviä. Myöhempien taloudenhoitajattarien rooli oli tätä suppeampi, koska Tersmeden palkkasi erillisen tilanhoitajan ja hänen vaimonsa otti itselleen kartanon emännän aseman. Tersmeden sekä rekrytoi taloudenhoitajattarensa sosiaalisten verkostojensa kautta että hyödynsi heitä niiden ylläpidossa ja laajentamisessa. Taloudenhoitajattaret löytyivät palvelukseen Tersmedenin sukulais- ja tuttavapiirien kautta sekä upseerinuralla luotujen suhteiden avulla. Taloudenhoitajattaren merkitys sosiaalisten verkostojen ylläpidossa korostuu etenkin Cajsa Wickmanin tapauksessa. Tullessaan Viaporiin Tersmeden oli nuori upseeri, jonka oli luotava uraa ja esiinnyttävä säätyihanteiden mukaisena aatelismiehenä. Cajsan erinomaisten ruoanlaittotaitojen avulla hän kykeni saavuttamaan aseman suosittuna kutsujen isäntänä ja seuramiehenä ja siten kartuttamaan sosiaalista pääomaansa ja myös liiketoimintamahdollisuuksiaan. Taloudenhoitajattaren korkea sosiaalinen status heijastuu Tersmedenin päiväkirjasta monin eri tavoin. Hänellä oli asema palveluskunnan päänä, hänen palkkansa oli huomattavasti tavallista palvelijaa korkeampi ja hän asui kartanon päärakennuksessa. Tehtävää pidettiin hyväksyttävänä naimattomille säätyläisnaisille, toisin kuin muita palvelijantöitä. Taloudenhoitajattarien statuksesta kertoo lisäksi se, mihin yhteiskuntaluokkaan kuuluvien miesten kanssa he avioituivat. Kaikki Tersmedenin Viaporin-vuosien taloudenhoitajattaret menivät naimisiin, yksi aliupseerin, toinen sotilasvirkamiehen, kolmas käsityöläismestarin ja neljäs tilanhoitajan kanssa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös laajemman otannan avulla 1700-luvun suomalaisten taloudenhoitajattarien sulhasten yhteiskunnallista asemaa. Taloudenhoitajattaren nimikkeen alle saattoi kätkeytyä myös toisenlaisia isännän ja palvelijattaren välisiä suhteita. Upseerin tai aatelismiehen taloudenhoitajattarena toimiminen oli 1700-luvulla eri säätyihin kuuluvalle pariskunnalle mahdollisuus perhe-elämään ilman avioliittoa. Tällainen ”avoliitto” oli aateliston piirissä miehille usein hyväksyttävämpi ratkaisu kuin naiminen kaukaa oman säädyn alapuolelta. Moraalikäsitysten muutos 1800-luvulle tultaessa ohjasi myöhemmin tällaiset pariskunnat naimisiin.

Tämän tutkielman tarkoituksena on kartoittaa Jakaranda-musiikkiryhmän esitystä afrikkalaisuudesta musiikissaan ja esiintymistoiminnassaan. Jakarandan on vuonna 1985 perustanut suomalainen gospel-artisti ja lauluntekijä Pekka Simojoki. Simojoki on eräs suomenkielisen gospel-musiikin tunnetuimmista ja tuotteliaimmista lauluntekijöistä ja esiintyjistä. Jakaranda-musiikkiryhmän syntyminen sijoittuu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä 1970- ja 1980-luvuilla tapahtuneeseen uudistumisaaltoon, jonka seurauksena hengellinen rytmimusiikki ja Suomi-gospelia esittävät kokoonpanot saivat yhä enemmän esiintymismahdollisuuksia seurakuntien toiminnassa ja musiikkielämässä. Samaan aikaa Euroopassa ja myös Suomessa oli käynnissä maailmanmusiikkiaalto, jolla myös oli vaikutusta Jakarandan syntymiseen ja toiminnan kehittymiseen. Tutkielmani on monimenetelmäinen ja -aineistoinen. Tutkielma sisältää kartoitusta eteläisen Afrikan laulumusiikista ja kirkkokuorojen ja seurakuntaelämän musiikista. Tutkielmaani varten olen haastatellut yhdeksää henkilöä: Simojokea, vuodesta 1990 lähtien Jakarandaa johtanutta Pekka Nymania, kuutta Jakarandassa eri aikoina mukana ollutta tai yhä olevaa laulajaa ja muusikkoa sekä tanssinopettaja Minna Määttää. Haastattelut olen toteuttanut kevään 2015 aikana. Haastatteluaineisto on verraten laaja, sillä asiatarkkuudella litteroitua haastattelutekstiä on yhteensä 73 sivua. Aineistona käytän myös muistiinpanojani ja reflektointia, yhtä partituuria sekä lyhyen kysymyslomakkeen tuottamaa tietoa yleisön kokemuksista esityksen niin sanotuista afrikkalaisista piirteistä. Teoriataustana käytän esitystutkimuksen, postkolonialistisen musiikintutkimuksen ja musiikkianalyysin menetelmiä. Tutkielmassani esittelen pääpiirteittäin Jakaranda-musiikkiryhmän vaiheet 35 vuoden ajalta sekä musiikkiryhmän ohjelmiston, joka sisältää sekä nykylauluntekijöiden suomenkielisiä hengellisiä kappaleita sekä traditionaalisia tai Afrikassa asuvien lauluntekijöiden kappaleita eri afrikkalaisista musiikkikulttuureista ja -tyyleistä. Afrikasta peräisin olevat laulut ovat Namibiasta, Botswanasta, Etelä-Afrikasta, Angolasta, Zimbabwesta, Sambiasta ja Tansaniasta. Traditionaalisten laulujen esityskielinä ovat muun muassa oshindonga, kwanyama, setswana, sesotho, shona, zulu, xhosa ja swahili. Musiikkiryhmä esittää kappaleita sekä soitinyhtyeen kanssa, a cappella että laulajat ja lyömäsoittajat yhdessä. Tutkielmassani kuvailen ja analysoin Jakarandan esityksissään käyttämää liikekieltä, tansseja ja esiintymisasuja. Lisäksi analysoin laulajien keinoja ilmentää lauluäänellään ja muulla äänenkäytöllään mielikuviaan ”afrikkalaisesta musiikista”. Analysoin myös soitinten käyttöä ja sovituksellisia ratkaisuja musiikkiryhmän esiintymisissä. Tutkielma sisältää kokoamani listan Jakarandan ohjelmiston noin 200 laulusta. Tutkimustuloksena arvioin, että Jakaranda ilmentää esiintymisissään afrikkalaisuutta yhdistelemällä eri kulttuureista ja musiikeista lainattuja piirteitä ja muodostamalla niistä esityksellisen ja musiikillisen hybridin. Pääpiirteissään hybridi koostuu eteläisen Afrikan traditionaalisista lauluista ja suomalaisista gospel-kappaleista, länsiafrikkalaisesta tanssiperinteestä, djembe-, conga- ja ngoma-rumpujen soitosta, populaarimusiikin soittimista ja eri soittotyyleistä, eri Afrikan maista hankituista kankaista valmistetuista esiintymisasuista ja äänenkäytöllisesti ligoloinnista sekä kappaleesta riippuen sopraanojen ja alttojen suorasta, eteen sijoitetusta ja nasaalia tai twangia hyödyntävästä lauluäänestä ja tenorien ja bassojen pehmeämmästä rintarekisterin lauluäänestä. Jakarandan tavoitteena ei kuitenkaan ole esiintymisessään leikkiä ”afrikkalaisuutta”, vaan tavoitteena on musiikillisesti kiinnostava ja relevantti kokonaisuus ja konserttielämys.

Tarkastelen tutkielmassani rakennetun ympäristön esteettistä kokemista siitä näkökulmasta, miten aika ja ajallisuus konstituoivat inhimillistä kokemusmaailmaa ja rikastavat sitä. Tutkielmani lähtökohtana on huomio, että ajan vaikutuksiin ympäristössä liittyy päällekkäisiä ja usein ristiriitaisia ulottuvuuksia. Niin negatiiviset kuin positiiviset ajan ilmentymät kuuluvat samaan kokemukselliseen ilmiömaailmaan, jossa merkityksellinen ja mielekäs ympäristökokemus mahdollistuu. Tutkielmani tarkoitus on lisätä maailmassa olemistamme koskevaa ymmärrystä käsitteellistämällä ajallisen ulottuvuuden merkityksiä rakennetun ympäristön esteettisessä kokemisessa. Teoreettinen viitekehykseni on fenomenologinen ympäristöestetiikka, jossa Martin Heideggerin analytiikkaa maailmassa olemisen rakenteesta täydentää ympäristöestetiikalle keskeinen lähtökohta kokemuksen ruumiillisuudesta. Tutkimusaineistoni muodostuu kirjallisuudesta ja omakohtaisesti koetuista tapausesimerkeistä. Patinan määrittelyn ongelma havainnollistaa ajallisuuden ilmenemiseen liittyvää ambivalenssia. Historiallisen ja käsitteellisen analyysin perusteella objektiivista eroa vaurion ja patinan välillä ei ole tehtävissä, vaan patina määrittyy tapauskohtaisesti esteettisin termein. Perinteisen patinan ja keinotekoisen patinan merkitysulottuvuuksien lisäksi valaisen ajallisuuden esteettisiä ilmenemisen muotoja patinan metaforisen merkityksen ja kehittelemäni kulttuurisen patinan käsitteen kautta. Tarkastelen patinan esteettisyyden perustaa Yuriko Saiton näkemysten kautta ja argumentoin Saitoa vastaan, että ajan vaikutusten arvostamisen ei tarvitse merkitä eri puutteellisuuden muotojen ongelmallista estetisoimista. Sen sijaan voimme ajan ansiosta arvostaa uusien ominaisuuksien ja kohteiden rikkautta. Alttiutta ajan uutta luovalle potentiaalille kuvaa ehdottamani patinasensibiliteetin käsite. Arkisen elämismaailman kontekstissa patina ja muut ajallisuuden ilmentymät tulevat esiin kokijan ja kohteen välisessä maailman muotoutumisessa. Heideggerin välinekokonaisuuden analyysin pohjalta pohdin välineen katoamista käyttökelpoisuudessaan ja väitän, että patinassa väline voi tulla esille ennen rikkoutumistaan huolehtivassa kanssakäymisessä. Yhden näkökulman ympäristön kokemisen ajalliseen ulottuvuuteen nykyajassa tuo Heideggerin objektivoivaa maailmasuhdetta kritisoiva puitteen käsite. Länsimaista ajattelua läpäisevä hallinnan taipumus näkyy ajallisuuden esteettisten ilmentymien kannalta ennen kaikkea kulttuurin näkökeskeisyydessä ja siihen kytkeytyvässä maailmasuhteen kuvallisuudessa. Puitteen esteettisenä implikaationa tarkastelen hallintaan pyrkivän subjektin vaativaa katsetta, joka heikentää ajallisuuden ilmentymien rikkautta litistämällä ajallisuuden ilmentymät hallittavaksi representaatioksi. Avoimuus ajan hallitsemattomille ilmentymille mahdollistuu kuuntelevassa katseessa, joka on yhteensopiva ehdottamani patinasensibiliteetin kanssa. Arvioin ajan vaikutusten huomioimista arkkitehtuurissa hahmottelemiani suunnitteluihanteita vasten. Ajan vaikutukset näkyvät näissä sopusuhtaisina tai ristiriitaisina ilmentyminä suhteessa suunnitteluihanteeseen. Aikaa vastustavana suunnitteluihanteena esittelen anti-patinaestetiikan käsitteen. Alvar Aallon ajattelu ja arkkitehtuuri havainnollistavat modernismissa poikkeuksellista suunnittelua, joka huomioi ajan vaikutukset rikastavalla tavalla. Ajallisuus on paitsi välttämätön rakennetekijä maailman kokemisessa, sen monet ilmentymät ympäristössä myös rikastavat kokemusmaailmaamme. Teollisen elämänmuodon uutuutta ihannoivan esteettisen preferenssin rinnalle tarvitaan uutta ymmärrystä kestävän elintavan esteettisistä muodoista, joiden osana näen ajan ilmentymien esteettisen potentiaalin ymmärtämisen. Patinasensibiliteetti ja sen kultivoiminen voivat osaltaan edesauttaa tätä kehitystä.

Tämän pro gradu -työn tutkimuskohteena on Heikki Aaltoilan (1905–1992) säveltämä Akselin ja Elinan häävalssi Väinö Linnan romaanitrilogiaan perustuvissa Täällä Pohjantähden alla -elokuvissa (ohj. Edvin Laine 1968; ohj. Timo Koivusalo 2009/2010). Tutkimus rajautuu elokuvakohtauksiin, joissa Akselin ja Elinan häävalssi tai sen katkelmat soivat. Kuuntelemalla elokuvissa esitettyjä häävalssin katkelmia ja vertaamalla niitä saatavilla olevaan nuotti- ja äänitemateriaaliin muodostuu pro gradun tutkimuskysymys: mikä on Akselin ja Elinan häävalssin funktio ja millaisia semioottisia koodeja valssiin liittyy Täällä Pohjantähden alla -elokuvaversioissa? Tutkimuksen metodi on kvalitatiivinen, ja se kuuluu elokuvamusiikintutkimuksen alueelle. Keskeisimpinä taustateoreetikkoina ovat muun muassa Philip Tagg, Zofia Lissa, Michel Chion ja Claudia Gorbman. Kotimaisista tutkijoista Anu Juva on kehitellyt elokuvamusiikin funktioanalyysin edellä mainittujen tutkijoiden innoittamana. Tässä tutkimuksessa avataan Akselin ja Elinan häävalssin elokuvakerronalliset funktiot audiovisuaalisen analyysin ja taustahaastattelujen keinoin. Edvin Laineen ohjamassa Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa Akselin ja Elinan häävalssi kuuluu vain elokuvakohtauksissa, jotka sivuavat Akselin ja Elinan elämää. Sävelmä noudattaa elokuvassa selkeästi johtoaiheideaa. Häävalssin sävelet liittävät Akselin ja Elinan yhteen syventäen heidän yhteenkuuluvuuttaan. Jokainen katkelma on tempoltaan erilainen. Tempo luo tunnelmaa, antaa jokaiselle kohtaukselle ajallisen keston ja rytmittää kerrontaa. Timo Koivusalon ohjaamassa Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa Akselin ja Elinan häävalssi kuullaan Jaakko Kuusiston sovittamana versiona. Sävelmä on sovitettu isolle orkesterille vivahteikkaiden soinnutus- ja soitinnusvariaatioiden keinoin. Häävalssi kuullaan Akselin ja Elinan häätilaisuudesta alkaen, erilaisina variaatioina ja keskeytyksettä, esikoisen kastetilaisuuteen asti. Sen jälkeen sitä ei kuulla enää koko elokuvassa. Sävelmä on toteuttanut funktionsa elokuvan kerronnassa. Akselin ja Elinan häävalssin merkitys on kasvutarinassa: nimihenkilöiden kasvutarina elokuvan tarinasisällössä on liitetty sävelmään. Sävelmän saama vastaanotto vuosikymmenten aikana puolestaan kertoo sen oman kasvu- tai menestystarinan. Kenties siitä syystä sävellys omaa semiotiikan kolme keskeistä merkkifunktiota: Akselin ja Elinan häävalssista on tullut kulttuurissamme ikoni, indeksi ja symboli.

This thesis grows out of a fascination with the vagueness of natural language, its manifestation in the ancient Sorites paradox, and the way in which the paradox is dealt with in fuzzy logic. It is an attempt to resolve the tension between two versions of the paradox, and the related problem of whether identity can be fuzzy. If it can be fuzzy, then the most popular argument against vague objects is mistaken, which would be great news for those who hold that there can be vagueness in the world independently of our representation or knowledge of it. The standard Sorites is made up of conditionals about an ordinary predicate (e.g. “heap”) by the rule of modus ponens. It is typically solved in fuzzy logic by interpreting the predicate as a fuzzy relation and showing that the argument fails as a result. There is another, less known version of the paradox, based on the identity predicate and the rule of substitutivity of identicals. The strong analogy between the two versions suggests that their solutions might be analogical as well, which would make identity just as vague as any relation. Yet the idea of vague identity has traditionally been rejected on both formal and philosophical grounds. Even Nicholas J. J. Smith, who is known for his positive attitude toward fuzzy relations in general, denies that identity could be fuzzy. The opposite position is taken by Graham Priest, who argues for a fuzzy interpretation of identity as a similarity relation. Following Priest, I aim to show that there is a perfectly sensible logic of fuzzy identity and that a fuzzy theoretician of vagueness therefore cannot rule out fuzzy identity on logical grounds alone. I compare two fuzzy solutions to the identity Sorites: Priest’s solution, based on the notion of local validity, and B. Jack Copeland’s solution, based on the failure of contraction in sequent calculus. I provide a synthesis of the two solutions, suggesting that Priest’s local validity counts as a genuine kind of validity even if he might not think so himself. The substitutivity of identicals is not locally valid in Priest’s logic, however; his solution only applies to a special case with the rule of transitivity. Applying L. Valverde’s representation theorem and other mathematical results, I lay the foundation for a stronger logic where the substitutivity rule is locally valid and the two Sorites merge into one paradox with one solution. Finally, I defend fuzzy identity against Gareth Evans’ argument that vague identity leads to contradiction, and Smith’s argument that vague identity is not really identity. The former relies on a fallacious application of the substitutivity rule; to the latter, my principal response is to question Smith’s understanding of identity and argue for a broader one. I conclude that not only is fuzzy identity logically possible, but it also has potential applicability in metaphysics and elsewhere.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta, Kulttuurien osasto Tekijä – Författare – Author Marja-Liisa Häyrinen Työn nimi – Arbetets titel – Title Anna Sahlstén Empaattinen kansankuvaaaja ja Sammon takojatar Oppiaine – Läroämne – Subject Taidehistoria Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu- tutkielma Aika – Datum – Month and year Marraskuu 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 120+kuvaliite+elämänkertatiedot Tiivistelmä – Referat – Abstract Käsittelen tutkielmassani taiteilija ja piirustuksenopettaja Anna Sofia Sahlsténin (1859-1931) elämänvaiheita ja kansankuvauksia vuosina 1880-1910. Aineistona ovat keräämäni kuvakokoelma Anna Sahlsténin tuotannosta, haastattelut, kirjeet, näyttelyluettelot, lehtiartikkelit ja taidearvostelut. Elämänkerrallisessa osassa selvitän syitä siihen, miten Anna Sahlstén liittyi nuorsuomalaiseen kansallisen taiteemme luomisprosessiin panslavismin vuosina ja miksi hänestä tuli “Sammon takojatar” eli tuotantoa julkaistiin Päivälehden taiteellis-kirjallisessa Nuori Suomi-albumeissa. Tutkimukseni on taiteensosiologinen perustuen Janet Wolffin ja Bernard Levin ajatuksiin taiteilijan riippuvuudesta yhteiskunnasta ja koko taidekentästä. Sovellan Pierre Bourdieun käsitteitä habitus ja doksa ajan naistaiteilijuuteen. Tutkimusmenetelmäni on poikkitieteellinen yhdistelmä Pierre Noran “muistin paikoista” ja Carlo Gintzburgin johtolankateoriasta. Mikrohistoriallisella otteella kirjoitan moniäänistä historiaa, jossa kulttuuri-, poliittinen- ja sosiaalihistoria yhdistyvät taidehistoriaan. Sovellan analyyseissä Keith Moxeyn ajatusta maalauksesta peilinä, joka heijastaa ympäröivää yhteiskuntaa. Analysoin katsojakeskeisesti kahdeksan Sahlsténin maalausta ja tarkastelen hänen tapaansa käsitellä ajan keskeisiä sosiaalisia kysymyksiä karakterististen tyyppikuvausten avulla. Maalaukset analysoin yhteiskunnallisessa kontekstissa huomioimalla ajan sosiaaliset kysymykset ja käytän menetelmänä Carlo Ginzburgin oireluentaa yhdistettynä freudilaiseen johtolankamenetelmään, jolla pyrin saamaan maalaukset narratiivisiksi, “puhumaan” aikansa yhteiskunnallisista kysymyksistä. Etsin Roland Barthesin mukaan maalauksesta sen punctumeja, ”haavoittavia” yksityiskohtia tai aiheita. Selvitän maalausten denotaation, ilmimerkityksen, ja pohdin sen konnotaatiota eli mitä yhteiskunnallisia kysymyksiä maalaus mielestäni heijastaa ja minkä metonymia kukin maalaus siis voisi olla. Anna Sahlsténin tutustui Adolf von Beckerin akatemiassa kansankuvaukseen, josta jalostui hänen omintakeinen tyylinsä vuosina 1884-1896 useilla opintojaksoilla Colarossin akatemiassa Pariisissa. Siellä Sahlstén omaksui realismin, naturalismin ja ulkoilmamaalauksen esikuvanaan Jules Bastien-Lepagen tapa kuvata kansanomaisia aiheita yhdistämällä täsmällistä todellisuudenkuvausta akatemiamaalauksen tarkkuuteen. Sahlsténin tavaramerkiksi muodostui pehmeä ja tunneperäistetty naturalistinen kansantyyppien kuvaus, jossa keskiössä on aina mallin tunteiden ja sielunliikkeiden pohdinta ja kuvaaminen. Karakteristiset tyypit ja aiheet löytyivät kesäsillä, eri puolille Suomea suuntautuneilla maalausmatkoilla, ja erityisen tärkeitä hänen taiteelleen olivat retket Savoon, Kainuuseen ja Venäjän Karjalaan. Muista naistaiteilijoista poiketen Anna Sahlstén jatkoi 1890-luvulta lähtien koko loppuelämänsä kansan kuvaamista ranskalaisen naturalismin innoittamana rehellisen lahjomattomasti ja valokuvantarkasti, mutta aina suurella lämmöllä ja empatialla. Paikoin Sahlsténin maalaukset lähestyvät tendenssitaidetta, eli ovat sosiaalisesti kantaa ottavia. Teosofia ja tolstoilaisuus pehmensivät Sahlsténin tyyppikuvausten sosiologista naturalismia. Vaikka monet Anna Sahlsténin maalauksista voitaisiin lukea vain kansankuvauksen tai lapsikuvauksen genreen, välittää esim. Leipähuolia, Akkoja, Kirkossa ja Poika- maalausten vahva narraatio myös yhteiskunnallista sanomaa ja niille olisi paikka suomalaisuuden ikoneina. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Naistaiteilija, realismi, naturalismi, ulkoilmamaalaus, kansankuvaus, Sammon taonta, tendenssitaide, taiteensosiologia, teosofia, tolstoilaisuus sosiologinen naturalismi, Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Pro gradu -tutkielma käsittelee neuvostoliittolaisessa naistenlehti Rabotnitsassa käytyä keskustelua naisten rooleista vuosina 1987–1991. Siinä on keskitytty artikkeleihin, jotka kommentoivat naisten rooleja äiteinä, työläisinä ja vaimoina, sekä kaksoistaakan ongelmien ratkaisuihin, jotka nousivat artikkeleissa esille. Tutkielmassa pyritään selvittämään, miten kaksoistaakan ongelmaa käsiteltiin lehdessä, millaisia ratkaisuja sille esitettiin ja millaisia naisten rooleja artikkelit suosivat. Lisäksi tutkielma tarkastelee naistenlehti Rabotnitsaa tämän keskustelun keskusteluareenana ja selvittää, dominoivatko tietynlaiset näkemykset keskustelua sekä muuttuivatko lehdessä esitetyt näkemykset ajan myötä. Rabotnitsa oli kerran kuukaudessa ilmestyvä, Neuvostoliiton laajalevikkisin aikakauslehti ja sen kohdeyleisö oli kaupunkilaiset työläisnaiset. Lehteä alettiin julkaista jo vuonna 1914 ja sitä julkaistaan edelleen Venäjällä. Neuvostoliittolainen sukupuolijärjestelmä, jossa naiset huolehtivat kotitöistä sekä lastenhoidosta kokopäivätyön ohella, oli johtanut naisten kaksoistaakkaan. Kaksoistaakka sekä uuvutti naisia että haittasi heidän urakehitystään. Iso osa Rabotnitsassa käydystä keskustelusta käsittelikin juuri näitä teemoja. Rabotnitsan artikkelit olivat osa laajempaa keskustelua, jota Neuvostoliitossa käytiin naisten ongelmista ja rooleista 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. Glasnost ja sensuurin lakkauttaminen teki julkisesta keskustelusta vapaampaa sekä mahdollisti ongelmista puhumisen ja raportoimisen. Tämä tarkoitti myös naisten yhteiskunnalliseen asemaan liittyvien kysymysten kriittistä käsittelyä. Avainkäsitteitä tutkielmassa ovat sukupuolen (gender) ja sukupuolijärjestyksen (gender order) käsitteet, joita on käytetty apuna alkuperäislähteiden analysoinnissa. Neuvostoliittolainen sukupuolijärjestelmä, jossa naisten tehtäviin kuului sekä kotitöistä ja lapsista huolehtiminen että kokopäivätyö kodin ulkopuolella, kyseenalaistettiin ja sitä alettiin tarkastella yhä kriittisemmin 1980-luvun lopulla. Tutkielmassa sukupuolijärjestyksen käsitettä käytetään sekä kuvailtaessa neuvostoliittolaista sukupuolijärjestystä että artikkeleissa ehdotettuja vaihtoehtoisia tapoja määrittää ja järjestää naisten ja miesten tehtävät ja roolit yhteiskunnassa. Nämä vaihtoehtoiset tavat nähdään tutkielmassa myös ehdotuksina ratkaista kaksoistaakan ongelma. Tutkielmassa käy ilmi, että Rabotnitsassa julkaistiin erilaisia näkemyksiä naisten rooleista sekä ratkaisuja kaksoistaakan vähentämiseksi. Ensinnäkin jotkut keskustelun osanottajista kannattivat naisen perinteistä sukupuoliroolia, joka määrittää kodin ja siihen liittyvät toiminnot naisten tehtäviksi ja velvollisuuksiksi. Näissä näkemyksissä oli osin samanlaisia elementtejä kuin 1970-luvulta lähtien Neuvostoliitossa vallalla olleissa näkemyksissä, jotka korostivat naisellisuutta ja naisten roolia äiteinä. Nämä keskustelijat tarjosivat neuvostoliittolaisen sukupuolijärjestyksen vaihtoehdoksi sukupuolijärjestystä, jossa naisella olisi pääasiallinen vastuu kodista ja lapsista mutta he eivät välttämättä samassa määrin osallistuisi työelämään. Kaikki naisellisuutta ja äitiyttä korostaneet eivät kuitenkaan nähneet, että naisten sulkeminen työelämän ulkopuolelle olisi kannattavaa. Toiseksi Rabotnitsassa julkaistiin artikkeleita, joiden kirjoittajat ja haastateltavat haastoivat näkemyksen siitä, että naisten paikka olisi kotona. He vaativat, että naisten ongelmat otettaisiin paremmin huomioon yhteiskunnassa ja heidän asemaan parannettaisiin esimerkiksi tarjoamalla parempia julkisia palveluita. Sekä konservatiiviset näkökannat että feminismiin kallellaan olevat artikkelit voimistuivat 1990-luvulla Rabotnitsassa käytiin myös keskustelua käytännön keinoista naisten kaksoistaakan selättämiseksi. Näitä olivat osa-aikatyö, valinta uran ja perheen perustamisen välillä, tasa-arvoisemmin jaettu vanhemmuus ja kotityöt, työolojen parantaminen sekä pidempi äitiysloma. Suurin osa keskusteluun osallistuneista kannattivat näitä keinoja. Jotkut keskustelijoista kuitenkin olivat sitä mieltä, että sukupuolirooleja tulisi tarkastella kriittisemmin. Useimmissa yllä mainituista keinoissa olettamuksena olikin, että yhteiskunta oli rakennettu miehiselle normille ja naiset äiteinä olivat erityisryhmä työvoiman sisällä, jonka osallistuminen työelämään aiheutti tarvetta erityisjärjestelyille. Vaikka Rabotnitsassa käytiin kriittistäkin keskustelua naisten rooleista, lehdessä julkaistiin myös esimerkiksi reseptejä, vaatekaavoja, kodinsisustusohjeita ja lapsille tarkoitettua materiaalia. Tutkielmassa tämä nähdään esimerkkinä siitä, että Rabotnitsan sisältö samaan aikaan haastoi ja vahvisti naisen traditionaalista sukupuoliroolia, joka määritti kodinhoidon ja lapset naisten velvollisuuksiksi.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkimukseni tavoitteena on selvittää arkeologia-alan kilpailutilannetta, siinä näyttäytyviä kilpailua haittaavia tekijöitä, niiden poistamiseksi tehtyjä toimenpiteitä, sekä tehtyjen muutosten vaikutusta kilpailutilanteeseen. Muinaismuistolaki (MML), sekä maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) edellyttävät kulttuuriperinnön huomioimista maankäyttöhankkeissa. Arvion hankkeen vaikutuksesta kulttuuriperintöön tekee Museoviraston tai maakuntamuseon museoviranomainen. Kulttuuriperinnön suojelun toteuttamiseksi museoviranomainen voi edellyttää hakkeen toteuttajan kustannuksella tehtäväksi arkeologisia tutkimuksia. Näitä ns. toimeksiantotutkimuksia toteuttavat sekä yksityiset yritykset, että Museovirasto ja maakuntamuseot. Tästä muodostuu arkeologia-alalla tilanne, jossa yksityiset yritykset kilpailevat julkishallinnollinnon kanssa samoilla markkinoilla. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, julkishallinnon toimijalla on tilanteessa kilpailuetuja, toimijat eivät ole kilpailutilanteessa tasavertaisia. Vuodesta 2001 lähtien yksityinen yritys on pyytänyt Kilpailuvirastoa, Apulaisoikeuskansleria ja Valtiontalouden tarkastusvirastoa selvittämään arkeologia-alan kilpailutilannetta ja muinaismuistohallinon roolia toimeksiantotutkimuksissa. Näiden selvitysten perusteella asiasta on annettu lausuntoja. Tutkimuksessani tarkastelen lausuntoja vuosilta 2002–2017. Lopuksi tarkastelen arkeologia-alalla valitsevaa tilannetta vuonna 2019. Lausunnoissa tulee esiin viranomaisten näkemyksiä alan kilpailutilanteesta, siinä näyttäytyvistä epäkohdista, sekä toimista asian korjaamiseksi. Keskeisimmiksi seikoiksi lausunnoista tulee esiin tavoite kilpailun mahdollistamiseksi arkeologia-alalle, näkemys hallinnon ja liiketoiminnan eriyttämisen tärkeydestä, sekä eriytymisen näyttäytymistä muille toimijoille. Lausuntojen seurauksena muinaismuistohallinnon toiminnassa on tehty muutoksia kilpailua haittaavien seikkojen korjaamiseksi. Muutoksilla on luotu yrityksille lisää toimintamahdollisuuksia toimeksiantotutkimuksissa, mutta tehtyjen muutos myötä ei ole saavutettu toimijoiden tasavertaisuutta kilpailutilanteessa. Keskeiseksi syyksi arkeologia-alan kilpailutilanteessa ilmeneviin epäkohtiin, on katsottu vanha Muinaismuistolaki, uuden suunnitteilla olevan Muinaismuistolain katsotaan ratkaisevan myös arkeologia-alan kilpailutilanteen ongelmat.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Faculty of Arts and Humanities Tekijä – Författare – Author Jake Tippett Työn nimi – Arbetets titel – Title Beyond the Doxa: Accounting for Paradox in Niccolò Machiavelli Oppiaine – Läroämne – Subject General History Työn laji – Arbetets art – Level MA Aika – Datum – Month and year August 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 63 Tiivistelmä – Referat – Abstract This thesis examines paradox in a small, yet diverse, selection of Niccolò Machiavelli’s writings — his letters, poems, and his major political/literary writings — and sets out to address the gap that exists in the critical appreciation of paradox in his work. Contextualising his writings in relation to the Italian Renaissance culture of paradox, I have examined paradox here in connection to questions of human agency. I discuss the way paradox can be seen to function as a literary site of cultural conflict and construction and argue that Machiavelli utilised the paradoxical form as a creative tool to enable his own innovative artistic acts of agency. Lastly, I argue that paradox informed his own theoretical mediations on effective human action. In doing so, I draw on upon Saussure’s language theories to reconceptualize the way paradox works to challenge orthodoxy and cultural convention and to consider how it may be seen to function as a tool of human agency in Machiavelli’s work. I argue that the power of paradox derives from its presentation of something being what it is considered not to be. This expression of “difference” in relation to doxa works to challenge any objective or fixed status held by the particular formulation that it confronts. I also argue that, in marking a difference, paradox points back, at the same time, towards its own possibility of difference and its own paradoxicality, and that this alterity and indeterminate character of paradox can be located in Machiavelli’s own theories surrounding effective human action. I conclude, by suggesting that paradox can be considered a central form and concept in Machiavelli’s writings. And that his work may be read intertextually in relation to the Italian Renaissance culture of paradox. Furthermore, the reconceptualization of paradox offered here has highlighted its potential as powerful tool of human agency. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Machiavelli, Paradox, Agency Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Tämä pro gradu -työ on tapaustutkimus Mastercardin äänibrändistä. Mastercard on maksupalveluita tarjoava teknologiayritys ja yksi äänibrändäyksen edelläkävijöistä. Uuden äänikäyttöisen teknologian yleistyminen tulee todennäköisesti muuttamaan kuluttajamarkkinoita voimakkaasti lähitulevaisuudessa, kun kuluttajat siirtyvät ääniympäristöihin. Tämän takia Mastercard julkaisi talvella 2019 moniosaisen äänibrändin. Se valikoitui tämän tutkimuksen tutkimuskohteeksi sen poikkeuksellisen laajuuden takia. Tämä tutkimus selvittää, millainen Mastercardin äänibrändin arkkitehtuurin rakenne on. Toinen tutkimuksen pääkysymyksistä on, mitä brändiviestejä Mastercardin äänibrändin perusosa, eli ydinmelodia, välittää ja miten se ilmenee sovituksellisissa ratkaisuissa. Tässä pro gradu -työssä yhdistyy musiikintutkimus ja kauppatieteellinen tutkimus. Työn lähestymistapa on tapaustutkimus, joka nojautuu musiikkitieteellisiin ja markkinointitutkimuksen teorioihin. Tutkimus kuuluu musiikkitieteellisen- ja musiikkianalyyttisen tutkimuksen, markkinointi- ja bränditutkimuksen sekä äänibrändäystutkimuksen piiriin. Koska aiempi äänibrändäyksen tutkimus ei ole tuottanut valmista teoreettista viitekehystä äänibrändin analysoinnille, se luotiin tätä tutkimusta varten neljästä markkinoinnin ja äänibrändäyksen teoriasta. Samasta syystä luotiin tämän pro gradu -työn tutkimusaiheen kannalta oleellinen termi äänibrändiarkkitehtuuri. Tämä on aineistolähtöinen tutkimus, joka keskittyy Mastercardin äänibrändiin. Päätutkimusaineistona käytetään Mastercardin verkkosivuilla ja YouTube-kanavalla helmikuussa 2019 julkaistuja videoita, jotka olivat osa äänibrändin julkistusta. Lisäksi tutkimusaineistoon kuuluu erilaisia Mastercardin äänibrändiin liittyviä markkinointialan verkkojulkaisuja, kuten lehtiartikkeleita ja blogikirjoituksia. Luotua teoreettista viitekehystä käytettiin äänibrändiarkkitehtuurin analyysin ja musiikkianalyysin pohjana. Äänibrändiarkkitehtuurin rakennetta tarkasteltiin sekä käyttötapojen että musiikin näkökulmista. Ydinmelodian analyysissä selvitettiin Mastercardin brändiviestinnän pääviestien musiikillista ilmaisua. Musiikkianalyysi laajennettiin ydinmelodian variaatioihin, joita tutkittiin erityisesti muunneltavuuden näkökannalta. Tutkimuksessa selvisi, että Mastercardin äänibrändiarkkitehtuuri on laaja brändiviestinnällinen kokonaisuus, jonka musiikillinen ilmaisumuoto on tarkkaan määritelty. Äänibrändiarkkitehtuurin rakenneanalyysi osoitti, että äänibrändin käyttö on laajaa ja se kattaa monia kontaktipisteitä. Musiikkianalyysi osoitti, että Mastercardin brändiviestien ilmaisussa instrumentaatiolla ja sovituksella on suuri rooli, mutta myös musiikin peruselementtien rakenne toteuttaa niitä. Ottaen huomioon teknologisen kehityksen myötä kasvaneen äänibrändäyksen suosion, tämä pro gradu -työ nostaa esille musiikintutkimuksen keskeisyyden äänibränditutkimukselle.