Browsing by discipline "Barnsjukdomar"

Aims/hypothesis To characterise rapid progressors to type 1 diabetes among children recruited from the general population based on HLA-conferred disease susceptibility. Methods We observed 7410 HLA-predisposed children participating in the Finnish Type 1 Diabetes Prediction and Prevention (DIPP) Study from birth for development of beta cell autoimmunity and type 1 diabetes over a median follow-up time of 16.2 (range 0.9-21.1) years. Islet cell antibodies, and autoantibodies to insulin (IAA), GAD (GADA), and islet antigen 2 (IA-2A) were analysed as markers of beta cell autoimmunity. Rapid progression was defined as progression to clinical type 1 diabetes within 1.5 years after autoantibody seroconversion. We analysed the association between rapid progression and demographic and autoantibody characteristics as well as genetic markers including 25 non-HLA single nucleotide polymorphisms (SNPs) predisposing to type 1 diabetes. Results Altogether 1645 children (22%) tested positive for at least one diabetes-associated autoantibody, and 248 (15%) of the seroconverters progressed to type 1 diabetes by the end of 2015. The median time from seroconversion to diagnosis was 0.51 years in rapid progressors (n=42, 17%), and 5.4 years in slower progressors. Rapid progression was observed both among young and early pubertal children. Compared to slower progressors, rapid progressors had higher frequency of multipositivity, higher titres of ICA, IAA, and IA-2A at seroconversion, and higher prevalence of the secretor genotype in the FUT2 gene. Compared to autoantibody-positive non-progressors, rapid progressors were younger, carried more often the high-risk HLA genotype, the FUT2 secretor genotype, and a predisposing SNP in the PTPN22 gene, had higher frequency of ICA, IAA, GADA, IA-2A, and multipositivity, and higher titres of all four autoantibodies at seroconversion. Conclusions At seroconversion, individuals with rapid progression to type 1 diabetes are characterised by young age, higher autoantibody titres, positivity for multiple autoantibodies, and higher prevalence of a FUT2 SNP. The double-peak profile of seroconversion age among the rapid progressors demonstrates for the first time that rapid progression may take place not only in young children, but also in children in early puberty. Rapid progressors might benefit from careful clinical follow-up and early preventive measures.

Tutkielma käsittelee karnitiinipalmitoyylitransferaasi-1A (CPT-1A) -mitokondrioentsyymin puutosta, joka on autosomaalisesti resessiivisesti periytyvä harvinainen tauti. Tauti ilmenee paastonaikaisessa metaboliassa, jolloin elimistön tulisi alkaa pilkkoa rasvahappoja energianlähteeksi. Entsyymipuutoksesta kärsivillä potilailla tämä kompensaatiomekanismi on puutteellinen. Tauti voidaan diagnosoida mittaamalla ihon fibroblastien CPT-1A-aktiivisuutta tai varmistamalla geenimutaatio. Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa Suomessa todettujen CPT-1A-puutosta sairastavien kasvuikäisten potilaiden tämän hetkinen neuropsykologinen ja kognitiivinen terveydentila ja tarkastella CPT-1A-puutoksen mahdollisia vaikutuksia potilaiden kehitykseen. CPT-1A-puutos on todettu Suomessa yhteensä kuudella potilaalla, joista tutkimukseen valittiin viisi kasvuikäistä potilasta. Tutkimus oli laadullinen seurantatutkimus. Aineistona käytettiin CPT-1A-puutospotilaiden sairaskertomusmerkintöjä ja tutkimustuloksia, joita kerättiin potilastietokannoista. Kaikilla suomalaisilla potilailla diagnosoitiin CPT-1A-puutos varhaislapsuudessa akuutin sairastumisen jälkeen, ja diagnoosin myötä heille aloitettiin pitkiä paastoja välttävä ruokavaliohoito, johon hoidon alkuvaiheessa kuului myös rasvarajoitus. Hoidon aloituksen jälkeen kaikki potilaat ovat olleet metabolisesti hyvässä kompensaatiossa ja he ovat olleet somaattisesti terveitä. Neuropsykologisissa tutkimuksissa potilailla todettiin kuitenkin tavallista enemmän ADHD:ta, oppimisvaikeuksia, lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeutta ja toiminnanohjauksen vaikeutta. Tulos oli yhteneväinen aiheesta aikaisemmin tehtyjen tutkimustulosten kanssa. Menetelmällisesti CPT-1A-puutoksen tutkiminen tilastollisin menetelmin on vaikeaa johtuen pienestä otoskoosta ja potilasmäärästä. Jatkossa olisi mielenkiintoista vertailla vastasyntyneenä seulonnan avulla diagnosoitujen ja vasta myöhemmin todettujen tautitapausten kehitystä, jolloin alkuvaiheen metabolisen kriisin pitkäaikaisvaikutuksia olisi mahdollista kartoittaa. Seulonnalla ei kuitenkaan ole toistaiseksi löydetty uusia tautitapauksia.

Eisenmengerin oireyhtymän (ES) taustalla on synnynnäinen sydänvika, jossa systeemi- ja keuhkoverenkierto sekoittuvat muodostaen oikovirtauksen, joka kulkee ainakin osittain oikealta vasemmalle. Potilaiden elinikä on yhä alhaisempi kuin terveen väestön, vaikka ennuste on parantunut viime vuosikymmenten aikana. Suomen ES-potilaita ei ole aiemmin tutkittu systemaattisesti. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ES:n epidemiologiaa Suomessa vuosina 1977-2012. Lisäksi pyrimme tutkimaan potilaiden yleisimpiä kuolinsyitä ja sairastavuutta sekä uusien keuhkoverenpainetta alentavien lääkkeiden (Advanced therapy, AT) käyttöä ja vaikutuksia ES-potilailla. Potilasaineisto kerättiin maanlaajuisesti Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) tiedostojen avulla. Tulokset analysoitiin SPSS-tilastointiohjelmalla. Päätetapahtumaksi määritettiin kuolema tai sydän-keuhkosiirteen saaminen. Aineisto käsitti 166 potilasta, joista 67% oli naisia ja 35% Down-potilaita. Yleisimpiä sydänvikoja olivat VSD ja AVSD. Vuoden 2012 lopulla sydän-keuhkosiirteen oli saanut 12 potilasta, 94 oli menehtynyt ja 60 oli elossa. Elossa olevat potilaat olivat keskimäärin 40-vuotiaita. ES:n esiintyvyys ja ilmaantuvuus on laskenut viime vuosikymmenien aikana: vuonna 2012 esiintyvyys oli 11/miljoona asukasta ja 2000-luvulla ilmaantuvuus 0,1/miljoona asukasta/vuosi. Yleisimpiä kuolinsyitä olivat sydämen vajaatoiminta ja infektiot. Suurin osa potilaista kärsi jostain tutkimastamme komplikaatiosta. AT-lääkityksiä oli käyttänyt 36 potilasta ja käytetyimpiä lääkkeitä olivat bosentaani ja sildenafiili. Lääkkeet vaikuttivat hieman parantavan suorituskykyä 6 minuutin kävelytestissä (6MWT) sekä pienentävän sairastavuutta ja kuolleisuutta. Tutkimuksella saatiin uutta tietoa ES-potilaista ja sairauden epidemiologiasta Suomessa. Potilaiden määrä on pienentynyt vuosien aikana ja potilaat voivat aiempaa paremmin. AT-lääkityksillä vaikuttaisi olevan positiivista vaikutusta potilaan elämänlaatuun, sairastavuuteen ja kuolleisuuteen, vaikutuksista tarvitaan kuitenkin lisätutkimuksia.

Familiaalinen hyperkolesterolemia on dominantisti periytyvä LDL-reseptorin sairaus, joka johtaa plasman kohonneeseen LDL-kolesterolipitoisuuteen ja aiheuttaa hoitamattomana varhaista ateroskleroosia ja sepelvaltimotautia. Tauti on lapsuudessa usein oireeton ja alidiagnosoitu. Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella HYKS Lastenklinikalla vuosina 2013–2014 hoidettuja FH-potilaita ja selvittää miten jo diagnosoidut potilaat ovat päätyneet erikoissairaanhoidon piiriin. Tämä auttaa selvittämään nykykäytäntöjen toimivuutta ja sitä, mitä niissä voitaisiin parantaa. Toisena tavoitteena oli tutkia hoidon vaikutuksia ja hyötyä potilaille. Aineisto koostui 76:sta FH-diagnoosin saaneesta lapsipotilaasta, joista enemmistö (63,2 %) oli tyttöjä. Tutkimus suoritettiin keräämällä tietoja sähköisistä sairaskertomuksista sekä HUS:n ja HUSLAB:n tietokannoista. Tutkimuksessa selvisi, että 75 % potilaista oli tullut hoitoon sukulaisella diagnosoidun FH:n johdosta joko suoraan tai siten, että potilaan lipidiarvoja oli ensin seurattu ja poikkeavien arvojen löydyttyä oli tehty lähete erikoissairaanhoitoon. Lisäksi havaittiin, että lääkitystä saaneilla plasman kokonaiskolesteroli oli laskenut keskimäärin 28,2 % ja LDL-kolesteroli 34,4 %. Potilaista 53,9 %:lla plasman LDL-kolesteroli oli lopputilanteessa ≤ 4,0 mmol/l, mutta vain 36,8 % oli saavuttanut kansainvälisen tavoitearvon (3,5 mmol/l).

Numerous genome-wide association studies (GWAS), GWAS meta-analyses and mouse studies have demonstrated that Wingless-related integration site 16 (WNT16) is associated with BMD, cortical bone thickness and strength as well as fracture risk. Practically no data exists regarding the significance of WNT16 in childhood-onset osteoporosis and fractures. Mutations and genetic variation in WNT16 were hypothesized to explain the clinical characteristics of some of the patients in question. Therefore, in this study the WNT16 gene was screened by Sanger sequencing in 46 pediatric patients with early-onset osteoporosis and in 60 pediatric patients with multiple fractures. We found altogether 12 variants in WNT16, of which one was a novel change. Inspite of the large amount of genetic variation found in WNT16, no actual mutations were found. None of the changes were statistically significant. It is likely that WNT16 mutations do not play an important role in the development of childhood osteoporosis.

Tavoitteet: Kuvata lapsuusiän kiinteästä syöpäkasvaimesta selvinneiden potilaiden saama hoito ja hoidon jälkeen ilmenneet haitat. Testata aikaisemmissa tutkimuksissa osoitettujen hoitojen ja haittojen välisten yhteyksien toimivuutta uudempia syöpähoito-ohjelmia läpikäyneillä potilailla. Menetelmät: Retrospektiivisesti kerättiin potilaskertomuksista tiedot annetuista syöpähoidoista ja hoidon jälkeen ilmenneistä haitoista vuosina 1995-2005 syntyneiltä potilailta, jotka olivat saaneet HYKS Lastenklinikalla solusalpaajia tai sädehoitoa kiinteään syöpäkasvaimeen. Tulokset: Aineistoon kertyi potilaita 110 ja heidän keskimääräinen seuranta-aika oli noin 8 vuotta. Osalla potilaista ei ilmennyt haittoja pitkässäkään seurannassa, mutta toisilla haittoja ilmeni runsaasti jo varhain hoitojen jälkeen. Sisplatiinin käyttö altisti kuulohaitoille. Alkyloivien aineiden suuri kumulatiivinen annos altisti hedelmällisyyshaitoille. Sädehoitoa saaneilla potilailla ilmeni enemmän vakavia haittoja. Päätelmät: Hoitojen ja haittojen väliset yhteydet, jotka on osoitettu vanhempia syöpähoito-ohjelmia läpikäyneillä potilailla, toteutuvat ainakin osittain tuoreempia syöpähoito-ohjelmia läpikäyneillä potilailla alle 10 vuoden seurannassa.

Tutkielmassa selviteltiin vuosina 2010 ja 2011 Lastenklinikalla todettujen diabetesdiagnoosien tyyppiä käyttämällä kirjallisuudesta löytyvistä kriteereistä ja niiden yhdistelmistä kehiteltyjä määritelmiä. Tietoja kerättiin 131 lapsen sairauskertomuksesta, josta poimittiin diabetekseen liittyviä laboratoriotutkimustuloksia ja sairauskertomusmerkintöjä. Kirjallisuuden perusteella kehitettiin useampi seula eri diabetestyypeille. Kaikki seuloihin tarvittavat tiedot saatiin 125 lapsesta. Näiden perusteella saatiin parhaimmillaan tyyppi 1:ksi määriteltyä vain 17 tapausta 125:stä. Tyyppi 2:ksi saatiin määriteltyä eri seuloilla muutama tapaus. MODY2-epäilyksi saatiin määriteltyä myös muutama tapaus mutta MODY3:ksi ei yhtään. Yhdestäkään ei ollut saatavilla MODY-diabeteksen varmistavaa geenitestitulosta. Yhtäkään neonataalidiabetesta tai MIDD:iä ei löydetty. Kirjallisuuden perusteella yli 99 % Suomessa todetuista lasten diabeteksista ovat tyyppiä 1, joten tässä tutkielmassa käytetyt seulat ovat olleet liian tiukkoja eivätkä varmastikaan sovi kliiniseen työhön. Tyyppi 2:ksi sopivien diabetestyyppien löytyminen tutkielman aineistosta vähintään lisää epäilyä sen lisääntyvästä trendistä myös lasten keskuudessa. MODY-diabetesepäilyjen löytyminen antaa aihetta lasten diabetesta hoitaville lääkäreille pitää tämän diabetestyypin diagnoosin mahdollisuus mielessä.

Medulloblastoomat ovat yleisimpiä lasten aivokasvaimia. Ne ovat maligneja embryonaalisia tuumoreita, ja saavat alkunsa pikkuaivojen alueelta. Potilaan ennusteeseen vaikuttaa potilaan ikä, metastaasien esiintyminen, jäännöskasvaimen koko sekä kasvainkudoksen histologia. Näiden tekijöiden perusteella potilaat jaetaan korkean riskin ja standardiriskin ryhmiin. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli perehtyä lasten medulloblastoomien hoitoon. Erityisesti selvitettiin sädehoidon ja kemoterapian antamisen periaatteita. Potilaalle annettava hoito määräytyy potilaan riskiryhmän mukaan. Jokaiselta potilaalta pyritään primaarikasvain poistamaan maksimaalisesti leikkauksella. Liitännäishoitoja suunniteltaessa joudutaan tasapainottelemaan käytettävissä olevien hoitomuotojen hyötyjen, ja niistä koituvien haittojen välillä. Nuorella iällä annettu sädehoito voi aiheuttaa vakaviakin neurologisia haittoja. Standardiriskin potilaille annetaan sädehoitoa pienempi annos kuin korkean riskin potilaille. Alle kolmevuotiaat pyritään hoitamaan ilman sädehoitoa pelkän kemoterapian avulla.

Bronchopulmonary dysplasia (BPD) is a chronic lung condition of extremely premature neonates. In most cases BPD is a treatable condition, however it is still a major complication in neonatal intensive care. Inflammatory processes have been strongly linked to BPD pathophysiology. NF-κB is a transcription factor family, which is associated with immunity and cell stress responses. We assessed the association of NF-κB and bronchopulmonary dysplasia, elucidated the NF-κB activity during development of BPD and compared NF-κB activity in BPD and adult idiopathic pulmonary fibrosis. Methods: We assessed NF-κB activity with immunohistochemical methods. Respiratory distress syndrome (RDS) (n=7) and BPD (n=7) samples were gathered in autopsies. IPF (n=6) samples were taken from explanted lungs in transplant surgeries. Results: NF-κB activity in the RDS group was 0 %, whereas in the BPD group it was 57 %. 66 % of the samples in the IPF group were NF-κB active. NF-κB activity was significantly higher at a bronchiolar level in the BPD group compared to the RDS group (p= 0.024), no significant difference was observed at an alveolar level. BDP and IPF samples were similar when comparing bronchiolar level activity, but at an alveolar level, IPF samples were more active, although this failed to reach statistical significance (p=0.113). Conclusion: Our study does not implicate a central role for NF-κB in BPD pathophysiology. NF-κB activity, however, increased from RDS to BPD, which might underlie the disease development. IPF samples contained same pattern of NF-κB activity than BPD samples indicating that a similar mechanism could be driving fibrosis in both BPD and IPF. This is a new insight, since typically, inflammatory processes and NF-κB have not been associated with IPF.

Tutkielmassa tarkastellaan palovammojen hoitoa lapsilla. Tavoitteena oli tehdä katsaus tämän hetkisistä hoitokäytännöistä lasten palovammojen hoidossa. Aluksi tehtiin yleinen kirjallisuuskatsaus. Tämän jälkeen systemaattinen kirjallisuuskatsaus, analyysi ja tiivistys tärkeimmistä hoitomenetelmistä. Katsauksessa analysoitiin 34:ä tutkimusta, jotka käsittelivät nestehoitoa, inhalaatiovammoja, infektiosuojausta, kivunhallintaa, hypermetaboliaa sekä palovammahaavojen hoitoa. Palovammat jaetaan syvyyden mukaan pinnallisesta punoituksesta koko kudoksen läpi menevään vammaan. Ensimmäisen ja toisen asteen vammat re-epitelisoituvat asianmukaisella hoidolla, mutta kolmannen ja neljännen asteen vammat tarvitsevat ihosiirteen. Potilaan nesteytyksen määrä riippuu palovamman laajuudesta. Inhalaatiovamma voi syntyä, jos potilas on ollut suljetussa tilassa altistuessaan palovammalle. Palovamma aiheuttaa elimistöön katabolian. Tämän normalisoimiseksi käytetään hypermetaboliaa rajoittavia lääkkeitä. Haavojen hoito mahdollisimman kivuttomasti on yksi tärkeimmistä tavoitteista lapsipotilaiden kohdalla traumatisoitumisen ehkäisemiseksi. Palovammojen komplikaationa voi syntyä monielinvaurio. Nesteytys palovamman jälkeen aloitetaan varhain. Palovamman lopullinen laajuusarvio on tärkeä, jotta vältyttäisiin yli- tai alinesteytyksen aiheuttamilta komplikaatioilta. Antibioottiprofylaksian käyttöä ilman infektion merkkejä ei ole todettu tarpeelliseksi. Kipua lapsilla hoidetaan tehokkaasti morfiinilla tai fentanyylillä, joko tasavälein annosteltuna tai havainnoidun tarpeen mukaisesti. Hypermetabolian hoidossa propranololilla aikaansaatu syketason lasku vähentää elimistön lepoenergian kulutusta ja kataboliaa. Oksandrololilla on saatu aikaan jopa anabolisia vaikutuksia. Pamidronaatilla on pystytty säilyttämään rangan mineraalisisältö. Laajat palovammat aiheuttavat hyperglykemiaa. Insuliinilla on saatu suotuisa vaste lepoenergian kulutukseen sitä pienentämällä. Haavojen hoidossa parhaat tulokset kivun ja re-epitelisaation osalta on saatu Mepilex Ag:llä, Aquacelilla, DuoDermilla ja Transcytella.