Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by master's degree program "Degree Programme in Veterinary Medicine"

Sort by: Order: Results:

  • Tanskanen, Heidi (2022)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää alfa-2-agonistien ja alfa-2-antagonistien vaikutusta insuliinimetabolialtaan terveiden hevosten glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan. Tutkielmaan kuuluu kirjallisuuskatsaus ja kokeellinen tutkimusosuus. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään alfa-2-agonistien ja alfa-2-antagonistien vaikutuksiin elimistössä ja niihin kuuluvien lääkeaineiden käyttöön eläinlääkinnässä. Erityisenä tarkastelukohteena on alfa-2-agonistien käyttö hevosten rauhoitusaineena ja käyttöön liittyvät sivuvaikutukset. Lisäksi kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi eläinlääkinnässä käytössä olevia ja tutkittuja alfa-2-antagonisteja, joilla voidaan kumota alfa-2-agonistien vaikutuksia. Alfa-2-agonistit ovat yksi eläinlääketieteessä eniten rauhoitus- ja nukutustoimenpiteissä käytetty lääkeaineryhmä niiden rauhoittavien ja kipua lievittävien ominaisuuksien vuoksi. Alfa-2-agonistien käyttöä kuitenkin rajoittavat tietyissä tilanteissa niiden huomattavat sivuvaikutukset etenkin sydämeen ja verenkiertojärjestelmään. Useilla eläinlajeilla, kuten myös hevosilla, alfa-2-agonistien aineenvaihdunnallisina sivuvaikutuksina on todettu insuliinin vapautumisen estymistä ja plasman glukoosipitoisuuden nousua. Viime vuosina tutkimusten kohteena on ollut uusi alfa-2-antagonisti, vatinoksaani, joka ei muiden alfa-2-agonistien ja -antagonistien tavoin läpäise veri-aivoestettä. Näin ollen vatinoksaani vaikuttaa valikoiden ainoastaan perifeerisen elimistön reseptoreihin pääsemättä keskushermostoon, eikä siten heikennä rauhoitusvastetta. Vatinoksaani kilpailee annetun alfa-2-agonistin kanssa alfa-2-adrenergisistä reseptoreista perifeerisessä elimistössä ja heikentää tai jopa kumoaa alfa-2-agonistin aiheuttamia vaikutuksia. Kokeellinen osuus on tehty osana tutkimusta, jonka tavoitteena oli tutkia detomidiinin, vatinoksaanin ja niiden yhdistelmän vaikutusta plasman glukoosi-, insuliini- ja glukagonipitoisuuksiin terveillä hevosilla sekä hevosilla, joilla on insuliiniaineenvaihdunnan häiriö. Tässä tutkimuksessa keskitytään detomidiinin (0,02 mg/kg) sekä detomidiinin (0,02 mg/kg) ja vatinoksaanin (0,2 mg/kg) yhdistelmän aiheuttamiin muutoksiin terveen hevosen veren glukoosi- ja insuliinipitoisuuksissa. Lisäksi tutkimukseen kuului hevosten rauhoittumisasteen tarkkailu kokeen ajan määrättyinä ajanhetkinä. Tutkimus tehtiin 8 perusterveelle suomenhevoselle, joista jokaiselle tehtiin molemmat tutkittavat hoidot eri koekerroilla. Detomidiini sai aikaan veren glukoosipitoisuuden nousun tutkituilla hevosilla ensimmäisen tunnin aikana. Detomidiini-vatinoksaani-yhdistelmä hoidon saaneilla hevosilla veren glukoosipitoisuus pysyi tasaisempana ja lähempänä lähtötasoa läpi tutkittavan jakson. Insuliinipitoisuuksissa tapahtui lasku ensimmäisen tunnin aikana sekä detomidiini- että yhdistelmähoidon jälkeen, mutta jälkivaiheessa ilmenevä insuliinipitoisuuksien nousu oli maltillisempaa yhdistelmähoidolla verrattuna detomidiinihoitoon. Vatinoksaani ei tutkituilla hevosilla vaikuttanut merkittävästi rauhoittumisasteeseen, eikä lyhentänyt rauhoituksen kestoa. Tutkimus osoittaa, että alfa-2-antagonisti vatinoksaani voi vähentää detomidiinin aikaansaamaa veren glukoosipitoisuuden nousua sekä insuliinipitoisuuden jälkivaiheen nousua perusterveillä hevosilla. Tulokset ovat linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joissa on todettu vatinoksaanin kumoavan alfa-2-agonistien perifeerisiä vaikutuksia heikentämättä aikaansaatua rauhoitusvastetta. Vatinoksaanin vaikutuksista tarvitaan vielä lisätutkimuksia erityisesti kliinisillä potilashevosilla.
  • Kivistö, Kanerva (2022)
    Crimean Congo haemorrhagic fever (CCHF) is an emerging, tick-borne viral pathogen. Found on three continents, it is the most widespread of all tick-borne pathogens, but accurate geographical limits and epidemiology in Africa are still mostly unknown. Ticks act as both vectors and reservoirs, and the transmission cycle involves both wild and domestic animals and may occasionally spill over to humans. Further healthcare-related infections from human to human are common. With a high mortality rate and no cure or vaccine, CCHF is considered a major public health threat in endemic countries. This licentiate thesis consists of a literature review and an experimental work section. The literature review covers the basics of tick ecology, tick-borne diseases and viral haemorrhagic fevers with a focus on Africa and Kenya. These are used as foundations to understand CCHF in detail, encompassing virology, epidemiology, diagnostics, symptoms, treatment and prevention. The experimental work entails PCR-screening of ticks collected from South-eastern Kenya for the CCHF virus. The main objective of the study was to find whether CCHF is circulating in free-roaming ticks collected from two conservancies in the Taita Hills area. Taita Hills are located in Taita-Taveta county, near the Helsinki University research centre in Wundanyi. The ticks were collected by the Vapalahti virology team in 2018. This thesis involved the RNA extraction and measurement from the ticks and screening for CCHF virus with RT-qPCR. The results were negative for all 57 units of ticks processed. The study was a part of a larger research project, “Preparedness for emerging zoonotic infections in Kenya”. Previous publications on CCHF are lacking from this part of Kenya, so this study was a valuable part of primary research to establish the geographical limits and members of the enzootic cycle in Taita Hills. It would be essential to continue examining ticks from animal sources in addition to human serology, to further establish evidence of possible CCHF occurrence in the area. Mapping the prevalence and epidemiology of zoonotic and tick-borne pathogens is especially critical now, when climate change and diminishing biodiversity stir and alter disease emergence in an unprecedented manner.
  • Kiiskinen, Elina (2022)
    Inclusion bodies are intracellular limited aggregates that consist of subcellular components, such as proteins, that have folded incorrectly, accumulated, and not been eliminated by cells protective systems. Neuronal cytoplasmic inclusion bodies are formed in many human neurodegenerative diseases but have also been found in some canine neurodegenerative diseases. Malfunction of protein degradation systems has been linked to formation of inclusion bodies but the underlying purpose behind inclusion body formation is still often unknown. Lagotto Romagnolo (LR) is an old Italian dog breed. Several neurological diseases, such as benign familial juvenile epilepsy and cerebellar cortical abiotrophy, are known to occur among LR dogs. Eosinophilic neuronal cytoplasmic inclusion bodies have been discovered in brain samples of LR dogs with benign familial juvenile epilepsy and in LRs without clinical signs of disease. This licentiate thesis consists of a literature review and a histological study. The literature review introduces neuronal inclusion bodies and their known contents in general, as well as human and canine diseases linked to these inclusion bodies along with cellular processes that might be linked to the formation of inclusions. The most common staining methods used for neuronal inclusion bodies are also presented briefly. The study is a descriptive, retrospective study aiming to define the content of neuronal cytoplasmic inclusion bodies of LR dogs. The study material consisted of formalin-fixed, paraffin-embedded brain samples from four LR dogs that underwent autopsy at Section for Veterinary Pathology, University of Helsinki, from 2012 to 2018. One female dog with and three female dogs without neurological signs, all with a finding of intraneuronal cytoplasmic inclusions in the brain sections stained with hematoxylin-eosin-stain, were chosen for further stainings. The geniculate nuclei brain samples were stained histochemically for glycoproteins, lipoproteins, basic amino acids, and fibrin. Immunohistochemical stains used were ubiquitin, a-synuclein, β-amyloid, p62, LC3 and 1C2. The inclusions stained positively with Mallory phosphotungstic acid hematoxylin staining (PTAH) in all tested samples. PTAH is a histochemical stain with a high affinity to basic amino acids lysine, arginine, and histidine. Neuronal inclusion bodies that are positive on PTAH have been found as spontaneous age-related lesions in laboratory mice. In electron microscopy, the inclusion material was electron dense and finely granular with some small vesicular profiles without a limiting membrane. In conclusion, the neuronal inclusion bodies in geniculate nuclei of LR dogs in this study contain basic amino acids and not carbohydrates, lipids, or fibrinous material. The inclusion bodies are, however, not targeted for degradation as no p62, LC3 or ubiquitin signal was detected. Aggregation of a-synuclein or β-amyloid were also not detected within the inclusion.
  • Aho, Varpu (2022)
    Mastitis is economically the most important disease and the second most important welfare issue after lameness in dairy production worldwide. Mastitis diagnosis consists of recognizing the causative pathogen and simultaneous changes in milk parameters, such as somatic cell count. Currently, 27 % of Finnish farms use automatic milking system (AMS) and more than 50 % of all milk is harvested by a milking robot. Large amounts of data are available from AMS, and they can be used to recognize and control mastitis on farms. The aim of this work was to study how different AMS data patterns describe mammary gland infection, and how they can be used in mastitis diagnosis. The most conventional parameter for diagnosing mastitis is somatic cell count (SCC) which describes the number of somatic cells per milliliter of milk. During mastitis, SCC increases, but a significant day-to-day variation is characteristic. SCC is measured in official Dairy Herd Improvement (DHI) programs, and SCC is also counted by sensors in AMS. The most common in-line measured parameter at AMS is electrical conductivity (EC). EC is measured quarter-specifically which makes it good for comparison among different quarters but there are some uncertainties associated with EC. In addition, L-lactate dehydrogenase (LDH) is an enzyme that indicates infection in different tissues and is also detectable with a sensor in some AMS. It’s less mastitis-specific than SCC, but because it has less daily variation, combined with SCC it’s currently an interesting tool for recognizing mastitis in AMS. Descriptive study was conducted using AMS data from 24 cows over 7 months from a Canadian research herd. The data were fragmented and only a few mastitis cases were included. However, the results describe the characteristics of different AMS parameters. Results showed that LDH is high especially in 1st lactation cows until 35 days after calving. As expected, LDH of mastitic cows was substantially higher compared to cows that were healthy or had non-udder illness. Interestingly, the daily variation of LDH in individual cows appears to be greater than expected.
  • Oranen-Ben Fatma, Silja (2021)
    Equine asthma is a disease syndrome comprised of two diseases, mild and severe asthma. Both diseases can affect the horses performance and intended use. The diseases can be differentiated from each other based on clinical signs, bronchoalveolar lavage fluid (BALF) and tracheal wash (TW) analyses. A horse can recover from mild asthma where as severe asthma is an irreversible disease. Severe asthma is also inheritable, although the exact genes are not known. Environmental factors play an important role in both diseases, with dust, mold, noxious gases and endotoxins being recognized as influencing factors. These components are present in horses’ stable environments. Bedding material in horse stalls is used to absorb moisture and ammonia, and to provide suitable bedding for horses to lay on. The two main bedding materials used in Finland are shavings and peat. They differ in their capability to absorb moisture and ammonia, as well as in their microbiological quality. Peat has higher moisture and ammonia binding capacity but shavings has higher microbiological quality. Horses can spend a big part of their day in the stalls, which increases the importance of using high quality bedding material, which has minimum effect on the respiratory system. The purpose of this study is to compare the effects of peat and shavings on the horses’ respiratory health. 32 horses participated in the study and they were kept 35 days on each bedding material, during three time periods. Peat was used before (peat 1) and after (peat 2) the shavings period. After each 35 day period the horses were examined, BALF and TW samples were collected and analyzed. The results show a significant increase in the TW neutrophil percentage during the shavings period (peat 1: 16.7%, shavings: 32.8%, peat 2: 13.4%). Similar results were noticed in the BALF results, with a significant difference in the neutrophil percentage when comparing shavings and peat 2, but also between the two peat periods (peat 1: 2.7%, shavings: 3.4%, peat 2: 1.6%). None of the horses participating in the study were diagnosed with mild or severe asthma based on the results and clinical signs, even though the high TW neutrophil percentage during the shavings period strongly suggest towards neutrophilic airway inflammation. The results indicate a higher irritation level in the equine respiratory system when shavings was used as bedding material. The difference in the BALF neutrophil percentages during the peat periods may be caused by the horses being taken in from pasture before the peat 1 period. The higher peat 1 results can there fore represent a reaction to the change in environment rather then the actual bedding itself. More research is needed with longer time spent on different bedding materials, combined with exercise tolerance tests, to give insight on the bedding’s effect on physical performance.
  • Tiainen, Maija (2022)
    Q-kuume on lähes maailmanlaajuisesti esiintyvä Coxiella burnetii -bakteerin aiheuttama zoonoosi. Tauti on kuvattu ensimmäisen kerran 1930-luvulla Australiassa. Bakteerin tärkein reservuaari ovat naudat, lampaat ja vuohet, mutta sitä esiintyy myös lemmikki- ja villieläimillä. Ihmisillä C. burnetii -tartunta on usein oireeton, mutta voi johtaa myös akuuttiin tai krooniseen Q-kuumeeseen. Bakteeri tarttuu yleisimmin aerosoleina hengitysilman mukana tai kontaktissa sitä kantavien tuotantoeläinten kanssa. Q-kuumeen yleisimpiä oireita ovat korkea ja pitkäkestoinen kuume, päänsärky ja lihaskipu. Myös keuhkokuume ja maksatulehdus ovat Q-kuumeen mahdollisia tautimuotoja. Kroonisen Q-kuumeen yleisin muoto on sydänläppien tulehdus. Raskaana olevilla naisilla C. burnetii -tartunta voi johtaa keskenmenoon tai sikiön kehityshäiriöihin. Eläimillä C. burnetii -tartunta on yleensä oireeton, mutta erityisesti pienillä märehtijöillä bakteeri voi aiheuttaa luomisia tiineyden loppuvaiheessa. Suomessa ensimmäinen raportoitu C. burnetii -tartunta eläimellä todettiin vuonna 2008 oireettomalla naudalla. Suomessa C. burnetiin vasta-aineiden esiintymistä on tutkittu vuonna 2018 nauta-, lammas- ja vuohitiloilla, jolloin 0,9 % tutkituista tiloista löydettiin vasta-aineita taudinaiheuttajalle. Q-kuumeen esiintyminen eläimillä on yleisempää Keski- ja Etelä-Euroopassa, ja lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa ja Australiassa. Eläimille on olemassa rokote C. burnetii -tartuntoja vastaan, mutta rokote ei ole käytössä Suomessa. Euroopan Unionin lainsäädännön mukaan Q-kuumetapauksista on raportoitava vuosittain. Eläinlääkäreiden ja eläinlääketieteen opiskelijoiden riski saada C. burnetii -tartunta voi muuhun väestöön verrattuna olla suurempi erityisesti praktiikkatyössä. Suomessa riski tartunnan saamiselle on tällä hetkellä suhteellisen vähäinen, mutta useissa muissa maissa työskennellessä eläinlääkärin riski saada Q-kuumetartunta voi olla merkittävä. Asianmukainen suojautuminen ja tartuntariskin tiedostaminen on tärkeää, koska tartunta voi johtaa vakaviin seurauksiin.
  • Vuojolahti, Ella (2022)
    Epilepsia on koirien yleisin krooninen neurologinen sairaus. Ihmislääketieteestä tiedetään, että yli 80 %:lla epilepsiaa sairastavista ihmisistä on havaittu itsestään syntyneiden eli spontaanien epileptisten kohtausten lisäksi epilepsian liitännäissairauksia ja yli 50 %:lla useampi kuin yksi liitännäissairaus. Eläinlääketieteessä kiinnostus epilepsian liitännäissairauksia kohtaan on lisääntynyt, kun kroonisten sairauksien hoidossa on alettu korostaa potilaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Liitännäissairauksien ajatellaan olevan yleisiä myös idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla. Idiopaattista epilepsiaa sairastavista koirista esimerkiksi noin 70 %:lla on raportoitu liitännäissairauksiksi laskettavia käyttäytymisen muutoksia, jotka voivat vaikuttaa koiraan liittyviin hoitopäätöksiin sekä sen elämänlaatuun. Epilepsian ja liitännäissairauden välinen suhde voi olla vaihteleva. Epilepsian liitännäissairaus voi syntyä yhteisen sairauksille altistavan tekijän seurauksena, aiheuttaa epilepsian kehittymisen tai olla seurausta epilepsiasta tai epilepsian hoidossa käytetystä kohtauksenvastaisesta lääkityksestä. Koirien idiopaattisen epilepsian liitännäissairaudet johtuvat nykytietämyksen mukaan ennen kaikkea aivojen sähköisen toiminnan häiriöistä tai kohtauksenvastaisesta lääkityksestä. Ihmisillä epilepsian liitännäissairaudet voivat olla fyysisiä sairauksia, kognitiivisen toiminnan muutoksia tai psykiatrisia häiriöitä. Koirilla toistaiseksi tunnistetut idiopaattisen epilepsian liitännäissairaudet ovat käytökseen ja kognitiiviseen toimintaan liittyviä muutoksia ja häiriöitä. Käytökseen liittyviä muutoksia idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla ovat esimerkiksi ahdistuneisuus, pelokkuus ja levottomuus. Kuten epilepsiaa sairastavilla ihmisillä, myös idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla havaitaan aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriötä, joka esiintyy koirilla esimerkiksi ylivilkkautena, impulsiivisuutena ja keskittymiskyvyn heikkenemisenä. Kognitiivisina muutoksina on lisäksi havaittu muistin toiminnan häiriöitä ja puutoksia tarkkaavaisuudessa sekä havainnoinnissa. Idiopaattista epilepsiaa sairastavien koirien koulutettavuuden on todettu olevan heikompaa terveisiin koiriin verrattuna. Koirilla kohtauksenvastaisen lääkityksen aiheuttamia liitännäissairauksia ovat lääkityksen aikaansaamat haitalliset käytösmuutokset, kuten levottomuus, ahdistuneisuus ja apaattisuus. Usean kohtauksenvastaisen lääkkeen yhdistelmähoidon on todettu aiheuttavan enemmän haitallisia käytösmuutoksia verrattuna ainoastaan yhden kohtauksenvastaisen lääkkeen käyttöön. Lisäksi korkean kohtaustiheyden ja vakavan kohtauskuvan on havaittu lisäävän tiettyjen käytösmuutosten, kuten aggressiivisuuden ja ahdistuneisuuden, esiintymisen riskiä. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään yleisesti koirilla esiintyvää idiopaattista epilepsiaa ja esitetään kootusti nykyisen tutkimustiedon perusteella millaisia liitännäissairauksia koirien idiopaattisen epilepsian yhteydessä on raportoitu esiintyvän. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on lisätä tietoa epilepsian liitännäissairauksista praktiikkaa tekevien eläinlääkäreiden keskuudessa. Toivottavaa on, että mahdolliset käytökselliset ja kognitiiviset muutokset voidaan huomioida koiran hyvinvoinnin ja kohtauksenvastaisen lääkehoidon sopivuuden arvioinnissa. Idiopaattista epilepsiaa sairastavan koiran mahdollisista liitännäissairauksista tulee lisäksi opettaa koiran omistajaa, jotta omistaja ymmärtää epilepsian mahdolliset vaikutukset koiransa elämään ja kykenee näin arvioimaan koiran päivittäistä olotilaa.
  • Katainen, Tuuli (2022)
    Tämä lisensiaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastellaan hajuerottelukoirien luotettavuutta syöpien diagnosoinnissa ja erityisesti tekijöitä, jotka siihen vaikuttavat. Koirat ovat taitavia erottelemaan erilaisia hajuja ja koiria käytetäänkin yleisesti esimerkiksi huumeiden tai ihmisten etsimiseen. 1980-luvulla julkaistiin ensimmäinen tutkimus koirasta, joka oli tunnistanut omistajansa melanooman ja sen jälkeen aihetta onkin tutkittu melko paljon. Syöpäseulonnat ovat usein melko kalliita ja joskus epämukavia tai jopa kivuliaita. Tällaisissa tapauksissa olisikin hyödyllistä, jos koira voisi haistaa mahdollisen syövän esimerkiksi virtsa- tai uloshengitysnäytteestä. Hajuerottelukoirien käyttöön syöpien diagnosoinnissa liittyy kuitenkin monia ongelmia, jotka vaikuttavat sekä luotettavuuteen että tutkimusten käytännöllisyyteen. Yksi tärkeimmistä ongelmista on koirien yksilölliset ominaisuudet, joiden vuoksi erot luotettavuudessa ovat suuria. Vaikka koulutuksella voidaankin vaikuttaa paljon siihen, kuinka tarkasti koira syövän hajun tunnistaa, yksilön ominaisuudet määrittävät kuitenkin hyvin pitkälti sen, voidaanko koiraa lopulta käyttää tehtävässä. Tämä taas vaikuttaa siihen, kuinka tehokasta koirien kouluttaminen on; mikäli yksilön ominaisuudet eivät lopulta sovikaan tehtävään, joudutaan koira pudottamaan pois koulutuksesta, jolloin siihen on tuhlattu resursseja turhaan. Lisäksi koulutusmetodeissa ja tutkimusasetelmissa on paljon eroja, jotka vaikuttavat luotettavuuteen. Karkeasti tutkimukset voidaan jakaa erottelu- ja seulontatutkimuksiin. Erottelututkimuksessa koiran tulisi erottaa positiivinen syöpänäyte negatiivisten näytteiden joukosta, seulontatutkimuksessa taas koiran tulisi tunnistaa syöpänäytteet, mutta toisaalta myös kyetä ilmoittamaan, jos kaikki näytteet ovatkin negatiivisia. Erilaiset tutkimukset vaativat koiralta erilaisia asioita ja näin ollen koiran palkkaaminen oikeasta suorituksesta ei ole yksiselitteistä, vaan koira voidaan palkata esimerkiksi jokaisesta oikein tunnistetusta positiivisesta näytteestä tai toisaalta jokaisesta oikein tunnistetusta näytteestä, oli näyte sitten positiivinen tai negatiivinen. Oikean palkkaamistavan käyttäminen lisää koiran motivaatiota ja antaa koiralle selkeän kuvan siitä, mitä siltä odotetaan. Olisikin tärkeää päättää alusta alkaen, aiotaanko koiraa käyttää erottelu- vai seulontatutkimuksiin ja valita koulutustavat sen mukaisesti. Koirien käyttö syöpien diagnosoinnissa on lupaavaa, mutta tutkimus on vielä melko pienimuotoista ja hajanaista, jolloin yksilön suoritukset vaikuttavat paljon tutkimustuloksiin. Parhaimmillaan hyvä hajuerottelukoira voi tunnistaa syöpänäytteen erittäin luotettavasti, mutta laajamittainen käyttö vaatii vielä paljon lisätutkimusta.
  • Knaapi, Laura (2022)
    Lääketutkimuksen prekliinisessä vaiheessa tärkeässä roolissa ovat farmakologiset ja toksikologiset tutkimukset, jotka monilta osin hyödyntävät eläinkokeita. Rotta on yksi yleisimmistä koe-eläimistä niiden helppohoitoisuuden, nopean lisääntymisen, sopeutumiskyvyn ja vuosikymmenten ajalta saatavan tutkimustiedon takia. Kliinistä patologiaa hyödynnetään sekä lääketieteessä että tutkimuksessa ja sitä käytetään niin eläinten, kuin ihmistenkin elimistön sairaustilojen selvittämiseen. Lääketutkimuksessa sitä hyödynnetään lisäksi selvitettäessä lääkeaineiden vaikutusta elimistössä. Hematologista tutkimusta käytetään veren solujen tutkimiseen, hyytymistekijöiden mittaamista veren hyytymisajan selvittämiseen ja kliinistä kemiaa elimistön elinten ja elinjärjestelmien toiminnan mittaamiseen. Eläinten fysiologiset erot voivat vaikuttaa eläinkokeiden tuloksiin. Eläimillä erityisesti ikä, sukupuoli, laji ja kanta vaikuttavat metaboliaan, hormonitoimintaan ja kudosten toimintaan, jotka edelleen vaikuttavat esimerkiksi lääkeaineiden toimintaan elimistössä ja kliinisen patologian arvoihin. Myös koeolosuhteet vaikuttavat eläinkokeiden tuloksiin. Koe-eläinten hyvinvointia pyritään parantamaan 3R:n periaatteiden avulla. Tässä tutkielmassa määritettiin viitearvot Orion Oyj:n tutkimuksissa 2015-2020 kontrolleina käytetyille 8-15 viikon ikäisille Wistar-rotille hematologian, hyytymistekijöiden ja kliinisen kemian arvojen osalta erikseen uroksilla ja naarailla. Tulosten analysoimiseen käytettiin Excel-taulukko-ohjelmaa, GraphPad Prism 8-ohjelmaa ja MedCalc tilasto-ohjelmaa. Sukupuolten välillä havaittiin tilastollisesti merkitseviä eroja MCV-, MCHC-, NEUT-, SPA-, ALB-, ALP-, AMY-, CRE-, GLOB-, GLU-, NA- ja TP-arvoissa. Aiemmissa tutkimuksissa oli saatu sekä samankaltaisia että eroavia tuloksia. Lisätutkimukset tutkimusaineistoa laajentamalla ovat tarpeen, jotta tässä tutkimuksessa havaitut erot sukupuolten välillä voidaan varmistaa. Tämän tutkimuksen tuloksiin pohjaten, on kuitenkin perusteltua jatkossa ottaa huomioon mahdollinen sukupuolivaikutus kliinisen kemian verinäytetuloksia vertailtaessa. Tässä tutkielmassa vertailtiin lisäksi uroksilta sydänpunktiona ja hännästä saatujen verinäytteiden vaikutusta kliinisen patologian tuloksiin. Tilastollisesti merkitseviä eroja havaittiin RCB-, HGB-, HCB, EO%-, ALB-, ALT-, AMY-, TBIL-, BUN-, CA-, PHOS-, GLU, NA+-, K+- ja TP-arvoissa, jotka olivat suurempia sydänveressä kuin häntäveressä, sekä MCH- , MCHC- ja RET-arvoissa, jotka olivat suurempia häntäverestä mitattuna. Tulokset ovat suurelta osin erilaisia, kuin kirjallisuudessa. Myös verinäyttenottopaikkaa vertaillessa tutkimusaineistoa tulee laajentaa, jotta todelliset erot voidaan todentaa. Verinäytteen ottopaikalla vaikuttaisi kuitenkin olevan vaikutusta kliinisen patologian parametreihin, joten tutkimuksissa kannattaa valita yksi näytteenottopaikka, jota käytetään kaikissa vertailtavissa määrityksissä. Tässä tutkielmassa havaittiin, että viitearvot voivat erota sekä tutkimuslaitosten ja -laboratorioiden että eläimen sukupuolen sekä näytteenottopaikan välillä. Siksi viitearvot käytössä oleville kliinisen patologian parametreille on hyödyllistä määrittää laboratoriokohtaisesti. Tällä voidaan mahdollisesti myös parantaa tulosten tulkintaa ja sitä voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää kontrollieläinten määrän vähentämiseen 3R:n periaatteiden mukaisesti.
  • Peura, Sini (2021)
    Lagotto romagnolo (LR) -koirarodulla esiintyy useita neurologisia sairauksia, joiden neuropatologiset muutokset tunnetaan. Hermosolujen sisäisten inkluusiokappaleiden yhteyttä sairauksiin sekä oireiluun ei tunneta. Ihmisillä aivokudoksen hermosolujen sisäiset proteiinikertymät, eli inkluusiokappaleet, ovat neuropatologisesti tyypillisiä tietyille hermostorappeumasairauksille. Inkluusiokappaleiden ajatellaan aiheuttavan hermosolujen toimintahäiriötä, jolloin hermosolut päätyvät ohjelmoituun solukuolemaan. Tämä aiheuttaa aivoalueiden rappeutumisen ja hermostolliset oireet. Toisaalta inkluusiokappaleiden on myös epäilty suojaavan soluja väärin laskostuneen proteiinin vaikutuksilta ja hidastavan aivojen rappeutumismuutoksia. Lisensiaatintutkielman kirjallisuuskatsaukseen on kerätty tietoa ihmisillä ja koirilla esiintyvistä hermosolujen sisäisistä, ei- infektiivisistä inkluusiokappaleista, niiden merkityksestä hermostorappeumasairauksien kehittymiseen sekä kliinisten oireiden ja rappeutuvien aivoalueiden välisestä yhteydestä. Tutkimusosuuden tavoitteena on selvittää, onko LR-koirien hermostollisten oireiden ja näiden inkluusiokappaleiden välillä yhteys ja eroaako hermostollisesti oireilleiden inkluusiokappalemäärä oireettomien inkluusiokappalemäärästä. Tutkimushypoteesi on, että hermostollisesti oireilevilla LR-koirilla hermosolujen sisäisiä inkluusiokappaleita on enemmän. Tutkimuksella tuotetaan lisää tietoa LR-koirilla esiintyvistä inkluusiokappaleista. Aineistona oli Helsingin Yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian ja parasitologian oppiaineen LR-koirien ruumiinavaustutkimusten yhteydessä otetut histologiset aivoleikkeet vuosilta 2012–2018. Tutkimukseen hyväksyttiin näytteiden laadun sekä koirien esitietojen perusteella yhteensä 23:n koiran leikkeet isoaivoista, väli- ja keskiaivoista, pikkuaivoista sekä ydinjatkoksesta yhteensä yhdeksältä alueelta, jotka mikroskopoitiin inkluusiokappaleiden varalta (kyllä/ei). Hermosolujen sisäisten inkluusiokappaleiden esiintymistä verrattiin esitietojen hermostolliseen oireiluun. Näistä 23:sta koirasta valittiin kuusi oireillutta ja kuusi oireetonta naaraskoiraa inkluusiokappalemäärien vertailuun kuvaamalla samat aivoalueet mikroskooppikameralla, kunnes saavutettiin 100 hermosolua per tutkittu alue. Kuvista laskettiin inkluusiokappaleet. Suurimmalla osalla koirista havaittiin inkluusiokappaleita eri puolilla aivoja (19/23 kpl). Oireettomista koirista inkluusiokappaleita oli 87 %:lla (13/15) ja oireilleista 75 %:lla (6/8). Inkluusiokappaleiden esiintymisen ja oiretaustan välillä ei havaittu assosioitumista (p=0,589). Tutkittaessa 23 koiraa havaittiin inkluusiokappaleita motorisella aivokuorella vain oireettomilla koirilla; oireettomuuden ja inkluusiokappaleiden välillä todettiin tilastollisesti merkitsevä yhteys (p=0,007), joka monivertailukorjauksen jälkeen tulkittiin edelleen merkitseväksi (p=0,056). Kuuden oireilleen ja oireettoman LR-koiran inkluusiokappalemäärien (oireilleilla 132 ja oireettomilla 302 inkluusiokappaletta) ero ei ollut merkitsevä (p=0,310). Aivoaluekohtaisten inkluusiokappalemäärien erot näiden kahden ryhmän välillä eivät olleet merkitseviä. Tulosten mukaan inkluusiokappaleita voi esiintyä LR-koiralla oiretaustasta riippumatta. Oireettomilla inkluusiokappaleita oli enemmän ja yleisemmin kuin oireilleilla, mikä on vastoin tutkimushypoteesia. Näiden tulosten sekä kirjallisuuden valossa LR- koirilla havaitut inkluusiokappaleet voisivat olla hermosoluja suojaavia, jolloin aivoja rappeuttavat muutokset ja hermostollisten oireiden alkaminen viivästyisivät tai estyisivät. Tutkimuksessa saatuja tuloksia ei voida yleistää Suomen lagottopopulaatioon, sillä otoskoko oli pieni eikä se ollut satunnaisotanta.
  • Peltola, Eveliina (2022)
    Osteokondroosi on yksi yleisimmistä hevosilla esiintyvistä nivelsairauksista ja merkittävin nivelensisäisten irtopalojen aiheuttaja. Sairaus on taustasyiltään monitekijäinen eli sen ilmenemiseen vaikuttavat sekä geenit että useat ympäristötekijät. Osteokondroosia esiintyy laajasti eri rotuisilla hevosilla. Kaikkein yleisimmin sairautta tavataan lämminverisillä, täysiverisillä ja puoliverisillä hevosroduilla. Tämä tutkielma on kirjallisuuskatsaus hevosen nivelensisäisiin irtopaloihin ja erityisesti osteokondroosiin niiden aiheuttajana. Katsauksen tarkoituksena on koota yhteen tämänhetkinen tieto hevosen osteokondroosin etiologiasta, esiintyvyydestä, patogeneesista, kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta, hoidosta, ennusteesta ja ennaltaehkäisystä keskittyen kliiniseen näkökulmaan. Nivelensisäisiä irtopaloja seulotaan rutiininomaisesti röntgentutkimuksilla etenkin ravihevospopulaatiosta ennen hevosten kilpauraa. Röntgenseulontaa tehdään yleisesti myös esimerkiksi ostotarkastusten yhteydessä. Kaikki nivelensisäiset irtopalat eivät kuitenkaan ole seurausta osteokondroosista. Osteokondroosilla tarkoitetaan vaurioita, jotka ovat seurausta endokondraalisen eli rustosyntyisen luutumisen häiriöstä. Luutumisen häiriön taustalla on kasvuruston paikallinen verisuonituksen epäonnistuminen, joka johtaa ruston hapenpuutteeseen ja kuolioitumiseen. Nivelesisäisiä irtopaloja voi osteokondroosin lisäksi syntyä esimerkiksi traumaattisen murtuman seurauksena. Ligamenttien kiinnityskohtien avulsiomurtumia esiintyy erityisesti vuohisnivelen alueella. Kliinisesti osteokondroosipotilaiden tyypillisin oire on sairaan nivelen täyttyminen. Sairaus voi aiheuttaa myös ontumaa vaurion vakavuusasteesta riippuen. Diagnoosi tehdään useimmiten röntgentutkimuksella. Lisäksi diagnostiikassa voidaan hyödyntää myös ultraäänitutkimusta ja muita kuvantamismenetelmiä. Osteokondraaliset irtopalat hoidetaan useimmiten kirurgisesti niveltähystyksen avulla. Tähystyksessä irtopala poistetaan, vauriokohta puhdistetaan ja nivel huuhdellaan. Osteokondroosi on yksi yleisimmistä kirurgiaa vaativista tuki- ja liikuntaelimistön sairauksista hevosilla. Hevosen käyttötarkoituksesta sekä vaurion vakavuudesta riippuen sairautta voidaan hoitaa myös konservatiivisesti. Konservatiivinen hoito koostuu useimmiten kipulääkityksestä ja kontrolloidusta liikunnasta. Ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä ovat vaurion sijainti ja laajuus, oireiden voimakkuus ja hevosen käyttötarkoitus. Pääosin ennuste urheilukäyttöön palaamiselle on kirurgisen hoidon jälkeen hyvä tai erinomainen. Vakavat vauriot voivat hoitamattomana aiheuttaa niveleen tulehdustilan, jonka seurauksena niveleen voi kehittyä ajan kuluessa nivelrikko.
  • Piira, Laura (2022)
    Ontuminen on hevoselle hyvinvointiongelma ja yksi yleisimmistä syistä, miksi eläinlääkäri tutkii hevosen. Ontumatutkimukset vievät ison osan hevospraktikoiden työajasta ja sen tavoitteena on tunnistaa ontuma ja paikallistaa sen aiheuttaja. Ontumatutkimuksissa hevosen liikkumista on perinteisesti arvioitu subjektiivisesti, mutta se ei useiden tutkimusten perusteella ole luotettava tapa arvioida hevosen ontumisen astetta. Hevosten objektiivista ontumatutkimusta varten on kehitelty useita erilaisia menetelmiä, joista yksi vaihtoehto ovat inertiaaliset sensorit. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on esitellä hevosten ontumatutkimuksiin kehitetyt inertiaaliset sensorit ja selvittää soveltuvatko ne hevosen ontuman arviointiin ja millä edellytyksillä. Katsauksessa keskitytään inertiaalisten sensoreiden ominaisuuksiin eläinlääkärin näkökulmasta. Hevosille kehitetyt inertiaaliset sensorit ovat langattomia hevoseen ulkoisesti kiinnitettäviä liiketunnistimia, jotka koostuvat valmistajasta riippuen kiihtyvyysanturista, gyroskoopista ja magnetometristä. Laitteisto on siirrettävissä helposti paikasta tai hevosesta toiseen ja laitteistoa voidaan käyttää missä tahansa olosuhteissa, joissa voidaan suorittaa perinteinen visuaalinen ontumatutkimus. Laitteistoa voi käyttää käynnissä tai ravissa ja soveltuu käytettäväksi myös ratsastaessa tai ajaessa. Antureiden tutkimuksen aikana keräämä informaatio tallentuu järjestelmässä olevalle muistikortille tai siirtyy langattomasti tietokoneelle, jossa tieto analysoidaan tarkoitukseen suunnitellulla ohjelmistolla. Keskeisimmät analysoitavat arvot ovat antureiden kiinnityskohtien vertikaaliset siirtymät, joiden perusteella voidaan tehdä päätelmiä hevosen symmetriasta. Saatuja tuloksia voidaan tilanteesta riippuen verrata standardiin, saman hevosen aiempaan liikkumiseen tai verrata jalkapareja keskenään. Inertiaalisia sensoreita on verrattu useissa tutkimuksissa visuaaliseen havainnointiin ja muihin objektiivisiin ontuman tunnistus menetelmiin (voimalevy, optinen liikkeen tunnistus). Inertiaaliset sensorit mittaavat hevosen liikkumista tarkasti ja niillä on todettu olevan riittävän hyvä toistettavuus kliinistä käyttöä varten. Niiden avulla voidaan havaita niinkin lievät ontumat, joita ihmissilmä ei kykene erottamaan. Menetelmä soveltuu käytettäväksi myös ympyrällä sekä taivutuskokeiden ja diagnostisten puudutusten tulosten objektiiviseen arvioon. Mittausvirheitä voi syntyä, jos iho liikkuu kiinnityskohdassa luurakenteeseen nähden tai jos anturit kiinnitetään hevoseen epäsymmetrisesti esimerkiksi lonkkakyhmyihin. Katsauksen perusteella inertiaaliset sensorit soveltuvat apuvälineeksi arvioida hevosen ontumaa, mutta eivät korvaa eläinlääkäriä, jonka tehtäväksi jää edelleen arvioida ontuman merkitystä hevoselle, paikallistaa ontumisen aiheuttaja ja suunnitella jatkohoito ja seuranta. Inertiaalisista sensoreista voisi olla hyötyä erityisesti aloitteleville hevospraktikoille ja sellaisille hevospraktikoille, jotka eivät ole erikoistuneita ortopediaan, mutta tekevät hevosille ontumatutkimuksia. Laitteistosta voisi olla hyötyä myös kokeneemmille hevosortopedeille silloin, kun arvioidaan lieviä ontumia tai vastetta puuduteinjektiolle. Inertaaliset sensorit soveltuvat myös ontuman kehityksen seurantaan, jos saman eläinlääkärin ei ole mahdollista tutkia hevosta uudestaan.
  • Hannukainen, Hanna (2022)
    Juoksutusmahasairaudet ovat vaikeita diagnosoida elävältä vasikalta eikä niiden etiologiaa tunneta. Tämä kirjallisuuskatsaus kokoaa yhteen tutkimustietoa juottoikäisten vasikoiden juoksutusmahan toiminnasta ja sairauksista. Työssä keskitytään mahahaavaan, tulehdukseen ja tympaniaan ja käsitellään niiden etiologiaa, diagnostiikkaa, hoitoa ja ehkäisemistä. Etiologiaa painotetaan, jotta ehkäisemiskeinoja voitaisiin ymmärtää paremmin. Edellä mainitut sairaudet ovat omia diagnoosejaan, mutta niitä esiintyy myös yhdessä ja työssä pohdintaankin näiden sairauksien yhtäläisyyksiä. Työssä pohditaan myös vasikan juoksutusmahasairauksien hoitoa Suomessa sekä lisätutkimuksen tarvetta. Mahahaavan etiologia on tuntematon, mutta todennäköisesti monitekijäinen. Mahahaavaa on neljää tyyppiä: pinnallinen, vertavuotava, rajoittuneen vatsakalvontulehduksen sekä yleistyneen vatsakalvontulehduksen aiheuttava mahahaava. Diagnoosi on vaikea, sillä vasikka voi kuolla ilman edeltäviä oireita tai oireet voivat olla lieviä. Mahahaavan hoito riippuu sen tyypistä ja se sisältää mikrobilääkkeitä, tukihoitoa, mahansuojalääkkeitä ja ruokinnan muutoksen. Spesifejä ehkäisemiskeinoja ei voida antaa, koska etiologia on tuntematon. Mahahaavoilta suojaaviksi tekijöiksi katsotaan kuitenkin muun muassa oikeanlainen ruokinta ja stressin välttäminen. Juoksutusmahan tympanian taustalla on vasikan ruuansulatuskanavassa oleva kaasua tuottava organismi, ruokinnalliset tekijät sekä ruuansulatuskanavan hidastunut liike. Tympania on vakava ja nopeasti etenevä sairaus, jossa juoksutusmahaan kertyy kaasua tai nestettä. Diagnoosi tehdään kliinisen kuvan perusteella. Hoitona on paineen poisto juoksutusmahasta, tukihoito ja mikrobilääkkeet. Ehkäiseminen tapahtuu ensisijaisesti ruokinnallisin keinoin. Juoksutusmahan tulehduksen taustalla on todennäköisesti mikrobit ja ruokinnalliset tekijät. Diagnoosi on haastava nopeasti etenevän taudinkuvan vuoksi, joten hoito aloitetaan oireiden perusteella. Hoitona käytetään mikrobilääkkeitä, ruokinnan korjaamista sekä tukihoitoa. Ehkäisemisessä kiinnitetään huomiota erityisesti ruokintakäytäntöihin ja hygieniaan. Juoksutusmahan haavoilla, tympanialla ja tulehduksella on yhteisiä piirteitä, ja kirjallisuudessa on ehdotettu edellä mainittujen sairauksien olevan saman oireyhtymän eri muotoja. Vielä ei ole perusteita diagnoosien yhdistämiselle, sillä etenkin tulehduksen ja mahahaavan hoidoissa on merkittäviä eroja. Suomessa mahahaavan lääkehoitona voidaan käyttää omepratsolia, sukralfaattia, magnesiamaitoa ja mikrobilääkkeitä. Tympanian hoito perustuu paineen poistamiseen sekä mikrobiylikasvun estämiseen mikrobilääkkein. Juoksutusmahan tulehduksen hoidon perustana ovat mikrobilääkkeet. Lisäksi juoksutusmahasairauksien hoitoon kuuluu tukihoito, stressin välttäminen ja tarvittaessa ruokinnan muutos. Non-steroidaalisten tulehduskipulääkkeiden kanssa tulee noudattaa varovaisuutta niiden aiheuttaman mahahaavariskin vuoksi. Juoksutusmahasairaudet ovat alidiagnosoituja, sillä diagnoosin varmistaminen vaatii vatsaontelon avauksen. Lisätutkimuksia tarvitaan juoksutusmahasairauksien etiologiasta sekä hoidossa käytetyistä lääkkeistä. Jatkossa on tärkeää tehdä enemmän raadonavauksia, jotta mahahaavat voidaan luokitella sijainnin perusteella. On todennäköistä, että mahanpohjukka- ja mahanporttihaavat eroavat etiologialtaan toisistaan.
  • Kaarela, Tiina (2022)
    Kainate type glutamatergic receptors (KARs) modulate synaptic transmission and neuronal excitability depending on their subunit composition and localization. Developmental expression of KARs in the immature hippocampus is suggested to promote activity dependent synchronization of neuronal networks, yet the exact mechanisms are still unclear. Here we asked how local manipulation of KAR subunit GluK1 at CA3 pyramidal cells modulates synchronous network activity in postnatal hippocampus in vitro. We hypothesized that local KAR enhancement will promote functional connectivity and synchronous activity in the networks. Multichannel recordings were used to study spatio-temporal profile of network activity in organotypic hippocampal slice cultures. We show, that local GluK1 enhancement is affecting spontaneous activity patterns and that the population discharges recruit the whole network more efficiently compared to control. In addition, the activities at the site of GluK1 overexpression are more correlated to CA1 and DG regions. Our data suggests that facilitated spatial propagation of population discharges promote synchronization of network activity in KAR expressing slices. These findings support and supplement the previous hypothesis that KARs might play essential role in the functional integration of neurons in hippocampal circuitries.
  • Löytty, Petra (2022)
    Kanit ovat nykyään tavallinen potilasryhmä eläinlääkärin vastaanotolla ja anestesian turvallinen toteuttaminen nykyaikaisin toimintatavoin myös kaneille on välttämätöntä. Ala on kehittynyt huomattavasti viimevuosina ja kanien nykyiset anestesiavaatimukset ovat vastaavia kuin koirilla ja kissoilla. Kanien anestesiariskiä pidetään tutkimusten mukaan suurempana koiriin ja kissoihin verrattuna ja kanien anatomia ja fysiologia tekevät anestesian turvallisesta toteuttamisesta haastavaa. Anestesian turvallisuuteen on kuitenkin mahdollista vaikuttaa kanikohtaisella huolellisella anestesian suunnittelulla. Kaneista löytyy runsaasti tutkimustietoa anestesiapotilaina ja kirjallisuutta kaneilla käytössä olevista anestesiakäytännöistä, anestesiassa käytettävistä lääkeaineista sekä kanien anestesiariskeistä löytyy paljon. Tutkimusten tavoitteina on kuitenkin monesti ollut esimerkiksi anestesialääkkeiden vaikutukset elimistössä ja anestesian kesto eri annoksilla, eikä anestesian mahdollisimman turvallinen toteuttaminen. Lisäksi tutkimuksissa on usein käytetty laboratorioeläimiä, jotka eroavat monesti terveydentilaltaan ja ikäjakaumaltaan lemmikkikaneista. Kirjallisuudessa käsitellään kuitenkin myös laajasti anestesian esivalmisteluihin liittyviä asioita kuten toimenpiteistä aiheutuvan stressin välttäminen ja huolellisen yleistutkimuksen merkitys, mutta edelleen käytössä on paljon myös kokemusperäistä tietoa. Turvallisen anestesian toteuttamisessa on sopivan anestesiaprotokollan valinnan lisäksi huomioitava anestesiaa ennakoivat, anestesian aikaiset ja anestesian jälkeiset toimenpiteet. Anestesian aikainen suoniyhteys ja hengitysteiden turvaaminen ovat olennainen osa nykyaikaista anestesiaa ja anestesiavalvonnan tulisi jatkua myös varsinaisen toimenpiteen jälkeen heräämössä. Tutkielma ei kerro kanin anestesian toteutuksesta yhtä ainoaa oikeaa tapaa, vaan antaa ohjeita mitkä asiat tulisi huomioida kanin anestesiaan valmistautuessa, millaisia vaihtoehtoja on olemassa ja millä konkreettisilla tavoilla ja toimenpiteillä kanin anestesiariskiä voidaan pienentää. Tutkielma toimii apuna kanin anestesian suunnittelussa ja neuvoo keinoja ja toimintatapoja, joilla kanin anestesiariskiä voidaan pienentää.
  • Rantala, Marie (2022)
    TIIVISTELMÄ Tiedekunta: Eläinlääketieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Eläinlääketieteen lisensiaatin koulutusohjelma Tekijä: Marie Rantala Työn nimi: Kasvisten aiheuttamat ruokamyrkytysepidemiat 2000-luvulla, syyt ja torjunta Työn laji: Eläinlääketieteen lisensiaatintutkielma Kuukausi ja vuosi: 03.2022 Sivumäärä: 38 Avainsanat: ruokamyrkytysepidemia, tuoretuote, kasvikset, hedelmät, norovirus, salmonella, E. coli Ohjaaja tai ohjaajat: Riikka Keto-Timonen, Elina Säde Työn johtaja: Riikka Keto-Timonen Osasto tai osastot: Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osasto Oppiaine: Elintarvikehygienia Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Kasvisten aiheuttamien ruokamyrkytysepidemioiden määrät ovat olleet kasvussa 2000-luvulla ja nousseet mielenkiinnon kohteeksi ympäri maailmaa. Kasviperäisten ruokamyrkytysepidemioiden määrän kasvuun vaikuttavat kuluttajien vaatimukset tuoreista ja terveellisistä vaihtoehdoista sekä kasvissyönnin lisääntyminen. Tuoreita tuotteita kuljetetaan ulkomailta yhä enemmän ja niiden tuotantoa lisätään. Kasvisten aiheuttamissa ruokamyrkytyksissä tärkeimpinä taudinaiheuttajina on tunnistettu norovirus, Salmonella sekä Escherichia coli. Näiden lisäksi Listeria monocytogenes, hepatiitti A, Shigella sekä Yersinia ovat merkittävässä roolissa. Loiset ovat harvinaisia ruokamyrkytyksissä, mutta näistä Cyclospora on näistä eniten linkittyneenä kasviperäisiin tuotteisiin. Norovirus on johtava kasviperäisten ruokamyrkytysepidemioiden aiheuttaja kaikkialla maailmassa. Taudinaiheuttajan kykyyn saastuttaa elintarvike vaikuttaa elintarvikkeen ominaisuudet tukea taudinaiheuttajan kasvua. Tärkeimmät taudinaiheuttajaan vaikuttavat ominaisuudet elintarvikkeessa ovat pH, vesiaktiivisuus, ravintoaineet, kasvin ulkoiset ominaisuudet, kuten pintarakenne, sekä tuotteen valmistustavat. Valmiiksi pilkotut hedelmät ja vihannekset ovat alttiimpia saastumiselle, kuin käsittelemättömät kasvit. Epidemioiden lähteeksi on tunnistettu useimmiten saastunut raaka-aine tai infektoitunut työntekijä. Infektoituneen työntekijän merkitys korostuu erityisesti virusperäisissä ruokamyrkytysepidemioissa. Elintarvike on saastunut yleensä alkutuotantotilalla tai tuotantolaitoksessa. Kasviperäisten elintarvikkeiden merkittävä saastumislähde on vesi, kuten kastelu- tai pesuvesi. Tärkeimpiä torjuntakeinoja kasvisten aiheuttamiin ruokamyrkytysepidemioihin ovat hyvät hygieniakäytännöt, tuotantoprosessin valvonta sekä veden puhtauden varmistaminen sekä kastelun että puhdistuksen aikana. Tuotteita tulisi käsitellä mahdollisimman vähän, jotta saastumisen mahdollisuus saadaan minimoitua. Tuotteen oikea säilytyslämpötila ja pakkaaminen ovat kasvisten kohdallakin tärkeitä ruokamyrkytysepidemioiden torjuntatoimia.
  • Suhonen, Sonja (2022)
    Potilasnäytteistä määritettävissä biokemiallisissa mittauksissa viitearvot kuvataan usein viitevälinä, joka kattaa 95 % terveestä populaatiosta. Viitearvojen sisällä oleva tulos on niin kutsutusti ”normaali” ja tätä hyödynnetään kliinisessä päätöksentekoprosessissa. Laboratoriot voivat käyttää laitevalmistajien määrittämiä tai muiden laboratorioiden viitearvoja. Viitearvot voidaan myös määrittää laboratorion omasta potilasmateriaalista. Aikaisemmissa tutkimuksissa on viitteitä sukupuolen, iän ja muiden tekijöiden vaikutuksista koirien kliinisen kemian ja hematologian parametreihin. Hyytymistutkimusten osalta tieteellisiä tutkimuksia on vähemmän. Tutkimuksen tavoitteena on määritellä Orionilla käytössä olevien pre-kliinisissä kokeissa käytettävien beagle koirien laboratoriokohtaiset viitearvot kliinisessä kemiassa, hematologiassa ja hyytymistekijöissä. Viitearvoja luotaessa otetaan huomioon koirien sukupuoli ja ikä. Biologisten tekijöiden vaikutuksia tutkitaan tilastollisen analyysin avulla hyödyntäen GraphPad Prism 5.0 (Graphpad, USA) ohjelmistoa. Lisäksi tavoitteena on kartoittaa tieteellisessä kirjallisuudessa raportoidut viitearvot sekä mahdollisesti koirilla viitearvoihin vaikuttavat sekoittavat biologiset tekijät kuten sukupuoli, ikä tai rotu. Tutkimusaineistona toimii Orion Oyj:ssa koirilta ajanjaksona 12.11.2014 – 28.6.2020 lääketutkimuksien yhteydessä tai terveystarkkailutarkoituksissa otettujen verinäytteiden tulokset. Lääketutkimuksissa eläimistä otettiin verinäytteitä ja tämän tutkimuksen aineistoon on sisällytetty annostelemattoman kontrolliryhmän tai ennen annostelua otettujen pre-dose verinäytteiden tulokset. Lisäksi aineistoon sisällytetään koirien terveystarkkailu verinäytteiden tuloksia. Tässä tutkimuksessa havaittiin sukupuoleen liittyviä vaihteluja kliinisen kemian (ALT, amylaasi, urea, kreatiniini, kokonaisproteiini, globuliini), hematologian (retikulosyyttien määrä, retikulosyyttien prosenttiosuus, trombosyytit, valkosolujen määrä) ja hyytymistutkimuksen (APTT) parametrien kohdalla. Ikään liittyviä vaihteluja havaittiin kliinisen kemian (ALP, amylaasi, fosfaatti, natrium, kalium, kokonaisproteiini, globuliini) ja hematologian (punasolujen määrä, hemoglobiini, hematokriitti, MCV, MCHC, retikulosyyttien määrä, retikulosyyttien prosenttiosuus, trombosyytit, valkosolujen määrä, monosyyttien määrä, monosyyttien prosenttiosuus, eosinofiilien prosenttiosuus) kohdalla. Tämän aineiston perusteella laboratoriokohtaisten viitearvojen määritteleminen eri ikäisille ja sukupuolta oleville koirille on aiheellista. Tutkimuksen tuloksia voidaan jatkossa käyttää laboratoriokohtaisina viitearvoina kliinisissä kokeissa oleville beagle-koirille, niin tutkimuksen kohteena olleessa koe-eläinyksikössä, kuin mahdollisesti myös muissa beagle-rotuisia koiria käyttävissä tutkimuksissa.
  • Pullinen, Reetta-Maria (2022)
    Atooppinen dermatiitti eli atopia on koirilla yleinen allerginen tulehduksellinen ihosairaus. Atopiaa sairastavilla koirilla on IgE-välitteinen yliherkkyysreaktio erilaisia ympäristöallergeeneja kohtaan. Tautiin liittyy epänormaali ihon suojakerros ja ihon tulehdusreaktio sekä sekundääriset stafylokokkibakteerien ja Malassezia-hiivan aiheuttamat iho- ja korvatulehdukset. Oireena on usein voimakas kutina. Atopiaa esiintyy myös monen muun taudin taustasyynä. Useita atooppisia sairauksia voi esiintyä samaan aikaan, esimerkiksi allergista astmaa, nuhaa ja silmän sidekalvontulehdusta. Tämän lisensiaatintutkielman kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on esitellä koiran atooppista dermatiittia, sen hoitoa ja siihen liittyviä sairauksia. Tutkimusosuuden tavoitteena on selvittää tilastotieteen keinoin atopian ja muiden koirilla esiintyvien sairauksien yhteyttä. Tutkimuksen hypoteesina on, että atooppista dermatiittia sairastavilla koirilla esiintyy keskimääräistä enemmän tiettyjä muita sairauksia, kuten korva-, iho- ja varvasvälitulehduksia. Tutkimuksen aineistona käytettiin suomalaista DOGRISK-ruokintakyselyä koiranomistajille, joka oli internetissä avoinna vuosina 2009–2021. Tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 10470 koiraa, joista atopiaa sairastavia oli 1723 ja ei atopiaa sairastavia 8747. Näiden ryhmien välillä vertailtiin perustietoja, kuten ikää, sukupuolta, rotua, koiran syntymäpaikkaa ja painoa. Lisäksi tarkasteltiin atopian kanssa korreloivien sairauksien esiintyvyyttä suomalaisilla koirilla, sairauden alkamisikää, emän sairauksia, ruokinnan vaihdoksen vaikutusta oireisiin sekä yleisimpiä lääkityksiä atopian hoidossa. Atopiaa sairastavilla koirilla paino oli hieman suurempi kuin ei atopiaa sairastavilla. Uuteen kotiin siirtyneet koirat sairastivat hieman useammin atopiaa kuin syntymäkotiin jääneet koirat. Muuten perustiedot eivät poikenneet tutkimusryhmien välillä merkittävästi. Yleisimmät koirarodut molemmissa tutkimusryhmissä olivat saksanpaimenkoira, labradorinnoutaja ja kultainennoutaja. Atopian kanssa korreloivat: ihotulehdus, korvatulehdus, varvasvälitulehdus ja suolistosairaudet. Näistä ensimmäisenä alkoivat suolistosairaudet, sitten atopia, korvatulehdus, ihotulehdus ja viimeisenä varvasvälitulehdus. Poikkeuksellisesti atopiaa sairastavilla koirilla korvatulehdukset alkoivat ennen atopiaa. Atooppisen dermatiitin keskimääräinen alkamisikä oli 1,86 vuotta. Atopiaa sairastavien koirien emillä oli tilastollisesti merkitsevästi enemmän atopiaa, korva-, iho-, varvasvälitulehduksia ja suolistosairauksia kuin ei atopiaa sairastavien koirien emillä. Ruokavalion muuttaminen auttoi 20–50 %:lla atopiaa sairastavista koirista atopiaan, korva- ja ihotulehdukseen sekä suolistosairauksiin. Hieman alle 10 % koki saavansa avun ruokavalion muutoksesta varvasvälitulehduksiin. Yleisin atopian hoitoon käytetty lääke on kortisoni, toiseksi eniten käytetään siklosporiinia. Hypoteesi piti paikkansa ja vaikuttaa siltä, että atopia ilmenee koirilla erilaisina iho-, korva- ja varvasvälitulehduksina sekä suolisto-oireina. Tämän takia siitä tulisi puhua syndroomana. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että ruokavalion vaihtamisesta on hyötyä koirille, joilla on näitä oireita. Aiheesta tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusta ja kliinisiä kokeita.
  • Mikkola, Nea (2022)
    Koiran idiopaattinen keuhkofibroosi (CIPF, canine idiopathic pulmonary fibrosis) on krooninen ja hitaasti etenevä keuhkojen interstitiumin sairaus, jossa normaali toimiva keuhkokudos korvautuu vähitellen sidekudoksella. Keuhkojen sidekudostuessa hapen kuljetus elimistöön heikkenee. Tyypillisinä oireina CIPF-sairailla koirilla esiintyy yskää yhdistettynä rasituksensietokyvyn alenemiseen. CIPF on pääasiassa iäkkäiden valkoisten länsiylämaanterrierien sairaus, mutta sitä esiintyy jonkin verran myös muilla terrieriroduilla. Tämä lisensiaatintutkielma käsittelee koiran idiopaattista keuhkofibroosia sen etiologiaan painottuen. Tutkielma on toteutettu kirjallisuuskatsauksena, jonka lähteinä on käytetty mahdollisimman kattavasti aiheesta julkaistuja tieteellisiä artikkeleita. Työn on tarkoitus toimia paitsi tietolähteenä eläinlääkäreille ja eläinlääketieteen opiskelijoille, myös selkokielisenä koosteena esimerkiksi Suomen kennelliitolle ja valkoisten länsiylämaanterrierien rotujärjestölle. CIPF-diagnostiikka perustuu pitkälti muiden sydän- ja keuhkosairauksien poissulkemiseen. Kuitenkin jo koiran iän ja rodun sekä yleistutkimuslöydösten perusteella on mahdollista epäillä CIPF:ia. Auskultaatiossa voidaan kuulla Velcro crackles -hengitysääniä, eli tarranauhan avaamista muistuttavaa rapinaa. Valtimoverikaasuanalyysilla ja kuuden minuutin kävelytestillä (6MWT, six-minute walk test) puolestaan pystytään arvioimaan sairauden vakavuutta ja etenemistä. CIPF muistuttaa monilta oireiltaan ja kliinisiltä löydöksiltään ihmisen idiopaattista keuhkofibroosia (IPF, idiopathic pulmonary fibrosis). Histopatologisesti sairaudet kuitenkin eroavat toisistaan, sillä CIPF-koirien kudosleikkeissä esiintyy IPF:lle tyypillisen, vakavan, alueellisen ja epäkypsän sidekudostumisen lisäksi myös lievempää, tasaisesti levinnyttä ja kypsää sidekudostumista. Ihmisen IPF:ia on viime vuosina siirrytty ajattelemaan reaktiivisena prosessina, jossa elimistö pyrkii korjaamaan satunnaisia paikallisia keuhkovaurioita siinä epäonnistuen. Inflammaatiota ei enää pidetä olennaisena tekijänä ihmisen IPF:n kehittymisessä. CIPF-koirien keuhkoissa sen sijaan on havaittu eriasteisia inflammatorisia muutoksia, mutta niiden yhteyttä CIPF:n kehittymiseen ei ole osoitettu. CIPF:n hoitoon käytetään edelleen yleisesti kortikosteroideja yhdistettynä bronkodilataattoreihin. Parantavaa hoitoa CIPF:iin ei ole, mutta nämä lääkitykset lievittävät oireita osalla koirista. Tukihoitona voidaan käyttää eläinlääkärin arvion perusteella esimerkiksi mahansuojalääkkeitä. Ihmisen IPF:ia hoidetaan nykyään antifibroottisilla lääkeaineilla, kuten pirfenidonilla ja nintedanibilla, eikä anti-inflammatorisia lääkkeitä enää suositella. Sekä CIPF:n että IPF:n etiologia on toistaiseksi tuntematon. Mahdollisina sairaudelle altistavina tekijöinä on tutkittu muun muassa refluksitautia ja sitä seuraavaa mikroaspiraatiota, herpesvirustartuntaa sekä perinnöllistä taustaa. CIPF:ia on pitkään pidetty potentiaalisena etiologisena tautimallina ihmisen IPF:lle sairauksien samanlaisen kliinisen kuvan sekä koirien ja ihmisten yhteisen elinympäristön vuoksi. Uusimman tutkimustiedon valossa CIPF ja IPF kuitenkin poikkeavat toisistaan merkittävämmin kuin aiemmin on oletettu, joten sairauksien rinnastamista toisiinsa lienee harkittava jatkossa uudelleen.
  • Salmela, Anne (2021)
    Leptospiroosi on Leptospira-suvun spirokeettabakteerien aiheuttama zoonoottinen tartuntatauti, jota esiintyy lähes kaikissa tutkituissa eläinlajeissa. Se tarttuu pääasiassa virtsan välityksellä joko suoraan eläimestä toiseen tai epäsuorasti ympäristön kautta. Oleellinen osa leptospiroosin epidemiologiaa ovat sen säilymöt, eli oireettomat kantajat, jotka erittävät bakteeria pitkään ja runsaasti ympäristöönsä. Maaperässä ja vesistöissä Leptospira voi säilyä tartuntakykyisenä kuukausia tai jopa vuosia. Leptospiroosi on erityisen merkittävä trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla, mutta sitä esiintyy lähes kaikkialla maailmassa. Esiintyvyys on yleensä suurempaa lämpiminä kuukausina ja lisääntyy luonnonkatastrofien, kuten tulvien ja rankkasateiden jälkeen. Leptospiroosin oireet vaihtelevat hyvin lievistä ja epäspesifeistä oireista vakaviin, jopa kuolemaan johtaviin tautimuotoihin. Koiran leptospiroosi oireilee tyypillisimmin akuuttina munuaisten vajaatoimintana, mutta myös maksa-, ruoansulatuskanava- ja keuhko-oireet ovat mahdollisia. Kissalla tartunnat ovat lähes aina oireettomia, mutta leptospiroosin on viime aikoina alettu epäillä olevan alidiagosoitu taustasyy kroonisten munuaissairauksien taustalla. Sekä kissa että koira voivat toimia Leptospiran kroonisina kantajina, lisäten muiden eläinten ja niitä käsittelevien ihmisten tautiriskiä. Taudin tarttuvuuden ja zoonoottisen potentiaalin vuoksi oikean diagnoosin saavuttaminen nopeasti on erityisen tärkeää. Leptospiroosin diagnostiikka perustuu yleensä vasta-aineiden osoittamiseen MAT-menetelmällä 1–2 viikon välein otetuista pariseeruminäytteistä mutta myös virtsasta tai verestä oikea-aikaisesti tehtyä PCR-tutkimusta voidaan käyttää. Bakteeriviljely on hidasta ja vaikeaa, tulosten saaminen voi viedä jopa kuukausia, joten sitä käytetään pääasiassa epidemiologisissa tutkimuksissa. Kroonisten kantajien tunnistaminen on haastavaa lievien tai olemattomien oireiden, matalien vasta-ainepitoisuuksien ja bakteerierityksen ajoittaisuudesta johtuen. Leptospiroosia hoidetaan mikrobilääkkeillä, yleensä doksisyksliinillä, ja tukihoidolla. Ajoissa aloitetulla hoidolla taudin ennuste on yleensä hyvä. Taudin ehkäisy perustuu endeemisillä alueilla pääasiassa koirien säännöllisiin rokotuksiin. Tautiriskiä voi pienentää välttämällä kontaktia ympäristösäilymöihin, kuten jyrsijöihin ja luonnonvesiin. Euroopassa leptospiroosin prevalenssia pidetään muuhun maailmaan verrattuna kohtalaisen matalana. Esiintyvyyttä rajoittaa todennäköisesti lauhkea ilmasto sekä rankkasateiden ja tulvien vähäisyys. Viime vuosikymmenten aikana koirien leptospiroositapausten on kuitenkin havaittu lisääntyneen ympäri maailmaa ja myös Euroopassa on raportoitu alueellista tautimäärien kasvua. Ilmastonmuutoksen uskotaan lisäävän leptospiroosin esiintyvyyttä entisestään. Edellä mainituista syistä johtuen leptospiroosia voidaan pitää uhkaavana tartuntatautina niin eläimille kuin ihmisillekin. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoite on koota yhteen ajantasainen tutkimustieto koiran ja kissan leptospiroosin epidemiologiasta, kliinisestä taudista ja sen esiintyvyydestä Euroopasta.