Browsing by Subject "yhdenvertaisuus"

Aiemmin on todistettu, että rekrytoinneissa esiintyy syrjintää. Syrjinnän kohteita ovat yleisesti olleet naiset, ulkomaalaistaustaiset tai muut vähemmistöt. Rekrytointisyrjinnän vähentämiseksi yksi kehitetty menetelmä on anonyymi rekrytointi. Anonyymissa rekrytoinnissa rekrytoijalta piilotetaan hakijoita yksilöiviä tietoja, kuten nimi, ikä ja sukupuoli. Anonyymia rekrytointia käytetään myös Metsähallituksessa. Tutkielma käsittelee Metsähallituksen toteutusta anonyymista rekrytoinnista vastaamalla kahteen tutkimuskysymykseen: Miten anonyymi rekrytointi on vaikuttanut eri ryhmien palkkaamistodennäköisyyksiin ja organisaation monimuotoisuuteen? Millaisia kokemuksia ja oletuksia rekrytoinneilla esihenkilöillä on anonyymista rekrytoinnista? Tutkielman aineisto koostuu rekrytointien tiedoista sekä rekrytoinneille esihenkilöille lähetetyn kyselyn vastauksista. Tutkielman analyysiin käytetty rekrytointiaineisto sisälsi 251 palkatun hakijan tietoja, kuten iän ja sukupuolen. Palkatuista 17 oli palkattu anonyymia rekrytointia hyödyntäen. Tutkielman aineiston toinen osa koostui kyselyn vastauksista. Kysely lähetettiin 88 esihenkilölle, joista 26 vastasi kyselyyn. Vastanneista henkilöistä yhdeksän oli käyttänyt vähintään kerran anonyymia rekrytointia Metsähallituksessa. Lähetetty kysely oli lyhyt, sisältäen 10 kysymystä. Kysymykset oli aseteltu hieman eri tavoin sen mukaan, oliko vastaaja käyttänyt anonyymia rekrytointia vai ei. Rekrytointiaineiston osalta tutkielmassa käytetään tuloksien saamiseksi lineaarista regressiomallia usealla muuttujalla. Käytetty malli tutki eri muuttujien, kuten anonyymin lomakkeen, hakijan iän ja sukupuolen vaikutuksia hakijan palkkaamistodennäköisyyteen. Palkkaamistodennäköisyys jokaisen tehtävän osalta tutkielmassa laskettiin jakamalla tehtävään palkattujen lukumäärä hakijoiden kokonaismäärällä, olettaen jokaisen hakijan olleen pätevä hakemaansa tehtävään. Kyselyn vastauksia tutkielmassa käsiteltiin aineistolähtöisesti laadullista päättelyä hyödyntäen. Esimerkiksi avoimia vastauksia teemoiteltiin tutkielmassa eri teemoihin ja tätä kautta esiteltiin teemakohtaisesti esiin nousseita asioita vastauksista. Monivalintakysymysten osalta vastauksien jakaumia tarkasteltiin kysymyskohtaisesti sekä vertailemalla vastauksia anonyymia rekrytointia käyttäneiden ja ei-käyttäneiden esihenkilöiden välillä. Rekrytointiaineistoa ja regressiomallia hyödyntämällä tutkielmassa havaitaan anonyymin rekrytoinnin parantaneen naisten palkkaamistodennäköisyyttä jopa 30 %-yksikköä. Kun taas havaittu vaikutus yli 50-vuotiaiden palkkaamistodennäköisyyteen on negatiivinen ja suuruudeltaan noin -9,5 %-yksikköä. Muiden tutkittujen muuttujien osalta tutkielmassa ei löydetty merkittäviä tuloksia anonyymin rekrytoinnin vaikutuksesta palkkaamistodennäköisyyksiin. Kyselyn vastauksista tutkielmassa huomataan, ettei vastaajat kokeneet anonyymin rekrytoinnin vaikuttaneen rekrytointiprosessiin tai hakijoiden yhdenvertaiseen kohteluun. Kyselyyn perustuen Metsähallituksen henkilöstö on avoin kokeilemaan anonyymia rekrytointia. Henkilöstö korosti menetelmään siirtymisessä organisaatiosta tulevan kannustamisen sekä menetelmään kouluttamisen tärkeyttä. Kyselyn vastauksien avulla tutkielma havaitsee myös pieniä ongelmia anonyymin rekrytoinnin toteutuksessa. Selkein havaittu ongelma oli se, että hakijoiden taustatiedot paljastuivat anonyymissa rekrytoinnissa helposti rekrytoijalle erinäisistä syistä. Tutkielma osoitti, että anonyymilla rekrytoinnilla on merkittäviä vaikutuksia tiettyjen ryhmien palkkaamistodennäköisyyksiin Metsähallituksessa sekä organisaation henkilöstön olevan avoimia kokeilemaan anonyymia rekrytointia. Tutkielmassa havaitaan Metsähallituksen anonyymin rekrytoinnin toteutuksessa ongelmia, ja menetelmän teorian mukaisen käytön takaamiseksi olisi tärkeää pohtia mitä tietoja hakijoista piilotetaan rekrytoinnin alussa. Piilotettavia tietoja miettiessä on tärkeää huomioida implisiittiset tiedot, joita rekrytoija voi saada esimerkiksi hakijan valmistumisvuosista.

Suomen työvoiman monimuotoisuus on kasvussa erityisesti kansainvälisen muuttoliikkeen ja globalisaation myötä (TTL, 2020). Kuitenkin samaan aikaan moni ala kärsii työvoimapulasta, ja tilanteen ennustetaan pysyvän samanlaisena pitkään (Larja & Peltonen, 2022). Suomi on yksi Euroopan rasistisimmista maista. Vähemmistöryhmien kokema syrjintä ja ulossulkeminen työelämästä ylläpitävät eriarvoisuutta ja pahentavat työvoimapulaa. Syrjintää esiintyy myös työhönottoprosesseissa. Työnantajien negatiivisten asenteiden ja syrjivien ajattelumallien on osoitettu estävän vähemmistöjen pääsyä työmarkkinoille (Zschirnt & Ruedin, 2016). Helsingin kaupunki päätti aloitta vuonna 2021 pilotoinnin, jossa se käyttää positiivista erityiskohtelua lisätäkseen työnhakijoiden tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Tutkielmassa vastattiin tutkimuskysymyksiin ”Millaisia kannanottoja ja perusteluita kommentoijat esittävät positiivista erityiskohtelua kohtaan?” ja ”Mitä retorisia keinoja asenteiden ilmaisuissa käytetään, ja millaisia asenteita kommentoinneista voidaan tunnistaa?” Aineisto koostui kahden keskustelualustan kommentointiketjuista sisältäen 44 kommenttia. Helsingin kaupungin pilotoinnista kertovaa uutista käytettiin virikeväittämänä. Tutkielman teoreettismetodologinen viitekehys muodostui sosiaalisesta konstruktionismista. Analyysissä käytettiin laadullista asennetutkimusta (Vesala & Rantanen, 2007). Aineiston luokittavassa analyysistä havaittiin kolme kannanottoluokkaa. Positiivista erityiskohtelua vastustavat kritisoivat sen käyttöä syrjiväksi ja epäoikeudenmukaiseksi. Kyseenalaistavan kannanoton ilmaisseet suhtautuivat myönteisesti positiiviseen erityiskohteluun, mikäli he hyötyivät siitä itse. Myönteisen kannanoton ilmaisseet perustelivat positiivisen erityiskohtelun käyttöä sillä, että se kompensoisi työmarkkinoilla tapahtuvaa syrjintää. Tulkitsevan analyysin perusteella positiivinen erityiskohtelu koetiin pääsääntöisesti negatiiviseksi käytännöksi. Sen jakavaa oikeutta pidettiin oikeudenmukaisena, mutta menettelytapojen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta se koettiin epäoikeudenmukaisena. Myönteisesti positiiviseen erityiskohteluun suhtautuneet pitivät jakavaa oikeudenmukaisuutta menettelytapojen oikeudenmukaisuutta tärkeämpänä. Positiivisen erityiskohtelun kannattajat kuvailivat aliedustettuja ryhmiä myönteisemmin kuin sitä vastustavat. Kommentoijat tunnistivat työhönottosyrjinnästä kärsiviä ryhmiä aikaisempien tutkimustulosten mukaisesti. Positiivisesta erityiskohtelusta keskusteltiin hyötyjän tai häviäjän näkökulmista käsin. Häviäjän näkökulmasta kommentoineet suhtautuivat useammin negatiivisesti positiivista erityiskohtelua kohtaan. Kommentoijien kuvailtu positiivisen erityiskohtelun käytännön toteutus erosi lain ja yhdenvertaisuusvaltuutetun määrittelemästä toteutustavasta. Käytännön toimenpiteiksi ehdotettiin selkeämpää tiedottamista positiivisen erityiskohtelun mahdollisuuksista.

The aim of this study was to examine accessibility in folk high schools from the perspective of students with disabilities or learning difficulties. Accessibility in education means that psychological, sociological and physical environment enables equal study opportunities. Therefore the focus in this survey was on equal study opportunity deficiencies. Folk high schools are an essential subject for accessibility research as they follow the equal educational policy of liberal adult education. This study is a part of Liberal adult education -research project (2010-2012), which is the first accessibility research in Finnish liberal adult education. The equality-based claim of accessibility together with the need to separate the experiences of students with disabilities and learning difficulties from common experiences led naturally to comparative research frame. Firstly, experiences of the experimental group (students with disabilities or learning difficulties, N=278) were compared to experiences of the comparison group (students representing the educational majority, N=498). Secondly, experiences within the experimental group were examined according to gender, need of support and educational background. This study was mostly quantitative survey study. Data was collected from folk high school students with an inquiry created for this study. Data-analysis was mainly made by using analysis of variance (GLM) and test of Kruskal-Wallis. Qualitative data was analysed as an additional element by quantification. Equal study opportunity deficiencies were found in teaching and studying, other people's awareness and attitudes, own attitudes, information and peer group, where the experimental group found significantly more accessibility deficiencies than the comparison group. The most considerable difference was found in teaching and studying, wherein also the quality of deficiencies was explained differently between the groups. Within the experimental group women experienced more accessibility deficiencies than men. Also regular and great need of support and low educational background were connected with the experience of greater accessibility deficiencies. As a conclusion it seems that the equality-based accessibility in folk high schools could be improved especially by differentiating teaching and learning. This study also proved general need for more exact definition of the intention of accessibility: is the priority to develop common quality or equality of education, and is the aim to remove the barriers or advance support to overcome them.

Työelämässä ilmenevä väkivalta ja häirintä ovat viime vuosina saaneet uutta sekä ennennäkemätöntä huomiota osakseen. Tämän johdosta Kansainvälinen työjärjestö ILO julkaisi vuonna 2019 ensimmäisen kansainvälisen yleissopimuksen, jonka sääntelykohteena on työelämässä ilmenevän väkivallan ja häirinnän poistaminen. Sopimus kattaa myös sukupuoleen perustuvan väkivallan ja häirinnän torjumisen. Tutkielman tarkoituksena on tutkia, millainen sääntelyllinen aukko kansainvälisen työoikeuden normijärjestelmässä on ollut työelämän väkivallan ja häirinnän osalta ja miltä osin ILO:n uusi yleissopimus 190 täyttää tätä aukkoa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, tuoko yleissopimus mahdollisesti jotain muutakin lisäarvoa kansainvälisen työoikeuden – ja laajemmin ajateltuna kansainvälisen oikeuden – normijärjestelmään, sääntelyllisen aukon täyttämisen lisäksi. Tarkastelemalla yleissopimusta 190 suhteessa muihin sääntelykohteeltaan vastaaviin kansainvälisiin yleissopimuksiin ja toimintaohjelmiin tutkielmassa pyritään myös vastaamaan siihen, voidaanko uutta yleissopimusta 190 tosiasiallisesti pitää merkittävänä askeleena kohti globaalisesti turvallisempaa työelämää. Keskeisessä roolissa tutkielmassa on yleissopimus 190, sitä koskeva suositus 206, niitä koskeva valmisteluaineisto, ILO:n yleissopimus 111 (Työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuva syrjintä), Yhdistyneiden kansakuntien kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (CEDAW), Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (Istanbulin sopimus), relevantit kansainväliset toimintaohjelmat sekä työelämän väkivaltaa ja häirintää koskeva kirjallisuus. Tutkielmassa tehdään aluksi katsaus työelämän väkivallan ja häirinnän käsitteisiin liittyvään historiaan, jotta voidaan ymmärtää paremmin, miksi kyseiset määritelmät ovat muotoutuneet nykyiseen, yleissopimuksessa 190 omaksuttuun muotoonsa. Tämän jälkeen yleissopimusta 190 tarkastellaan suhteessa muihin kansainvälisiin instrumentteihin, jotka on valittu tarkasteluun niiden sääntelykohteen perusteella. Vertailemalla yleissopimusta 190 muihin vastaaviin kansainvälisiin instrumentteihin tutkielmassa pyritään tuomaan esiin yleissopimuksen 190 erityispiirteitä. Tutkielmassa ilmiöitä sekä niitä käsitteleviä instrumentteja tullaan tarkastelemaan sukupuolitietoisesti, sillä väkivalta ja häirintä ovat hyvin sukupuolittuneita ilmiöitä. Sukupuolinäkökulma on tutkielmassa läsnä myös siitä syystä, että yleissopimus 190 kattaa myös sukupuoleen perustuvan väkivallan ja häirinnän. Edellä mainittujen syiden vuoksi tässä tutkielmassa hyödynnetään law and gender -metodia teoreettisen lainopin ohella. Tutkielman lopuksi arvioidaan yleissopimuksen 190 onnistumisia sekä sen mahdollisia ongelmakohtia.

Ohjattujen harrastusten tuottamista hyödyistä tehdyt tutkimukset ovat vauhdittaneet useita valtionhallinnollisia ohjelmia, jotka tähtäävät lasten ja nuorten harrastusprosentin lisäämiseen. Jopa 90 % Suomen kunnista on sitoutunut tavoitteeseen tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle vähintään yksi mieluinen harrastus. Tässä maisterintutkielmassa tarkasteltiin Espoon koululaisten harrastuskäyttäytymistä, eli harrastuksiin osallistumista, harrastuksissa lopettamista ja halukkuutta osallistua harrastuksiin. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia eroja harrastuskäyttäytymisessä on eri ryhmissä, millaiset tekijät selittävät havaittuja eroja sekä millaisiin harrastuksiin erityisesti keskimääräistä vähemmän harrastavat koululaiset haluaisivat osallistua. Ryhmien välisiä eroja tarkasteltiin sukupuolen, kouluasteen ja kotikielen mukaan. Peruskoululaisten osalta tarkasteltiin myös alueen sosioekonomisten tekijöiden yhteyttä harrastamiseen. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodosti teoria lasten ja nuorten tasapainoisen kehityksen kannalta tärkeistä voimavaroista, joita ohjatut harrastukset voivat tukea. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena, jonka pääanalyysimenetelmä käytettiin logistista regressioanalyysiä. Tutkielman aineistona käytettiin Espoon koululaisille suunnatun harrastuskyselyn tuloksia. Aineisto kerättiin syksyllä 2022 ja keväällä 2023. Lopullinen aineisto koostui 13 453 vastaajasta eri kouluasteilta. Sukupuolivähemmistöön kuuluvat, yläkoululaiset, toisen asteen opiskelijat ja vieraskieliset osallistuivat harrastuksiin huomattavasti keskivertoa vähemmän. Erityisesti lukiolaisten tyttöjen, ammattikoululaisten tyttöjen ja poikien sekä vieraskielisten tyttöjen harrastamattomuuden riski oli moninkertainen vertailuryhmään nähden. Vähän harrastavien ryhmien harrastamattomuuden tiellä vaikutti olevan muita useammin itsestä riippumattomat syyt. Kiinnostuksen puute oli yleisin harrastuksen lopettamisen syy, mutta lukiolaisilla se oli liiallinen raskaus tai sitovuus ja ammattikoululaisilla liiallinen korkeat kustannukset. Koululaisia eniten kiinnostavat harrastukset järjestyksessä olivat liikuntaharrastukset, taide- ja kädentaitoharrastukset sekä media- ja digitaaliset harrastukset. Moninkertaisessa harrastamattomuuden riskissä olevista ryhmistä vain vieraskielisten tyttöjen harrastustoiveet poikkesivat selvästi tästä järjestyksestä. Tutkielman tuloksia tulkittiin suhteessa aikaisempaan tutkimukseen. Sukupuolivähemmistöön kuuluvilla harrastamattomuuteen saattaa vaikuttaa negatiiviset harrastuskokemukset, yläkoululaisilla henkilökohtaisen elinpiirin laajeneminen, lukiolaisilla uupumus, ammattikoululaisilla taloudelliset esteet ja vieraskielisillä kulttuuriset tekijät. Pelkästään harrastustoiveisiin vastaaminen ei riitä takaamaan yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua harrastuksiin, vaan olennaista on myös pyrkiä poistamaan esteitä harrastamisen tieltä. Ryhmien välisille eroille harrastuskäyttäytymisessä saattaa olla monia syitä, joiden syvempi ymmärrys edellyttäisi haastatteluihin perustuvaa kvalitatiivista tutkimusta lasten ja nuorten kokemuksista ja näkemyksistä harrastamisesta.

Väestödemografioiden muutos, globalisaatio, tiedostavuuden kasvu ja maahanmuutto ovat vain joitakin tekijöitä jotka vaikuttavat tällä hetkellä merkittävästi siihen, että työvoima ja organisaatioiden henkilöstöt ovat yhä monimuotoisempia. Tällä monimuotoisuudella viitataan yleisesti ihmisten välisiin eroihin kuten ikä, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen tai vaikka arvomaailma tai aikaisempi työkokemus. Merkittävä puute tutkimusalalla on kuitenkin monimuotoisuuden käsitteen ja sen sisältämien ominaisuuksien tarkka määritelmä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella Helsingin kaupungin virkamiesjohdon käsityksiä monimuotoisuuden käsitteen sisällöstä ja siitä, millaisia haasteita organisaatio on kohdannut monimuotoisuuden johtamiseen liittyen. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisena haastattelututkimuksena, ja aineisto on laadittu haastattelemalla kahdeksaa Helsingin kaupungin organisaatiolla korkeassa asemassa työskentelevää johtohenkilöä. Haastattelut toteutettiin anonyymeinä puolistrukturoituina haastatteluina syksyn 2019 aikana. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu monimuotoisuuden johtamisen ja intersektionaalisuuden kautta. Intersektionaalinen teoria tarkastelee yksilöiden risteäviä ja päällekkäisiä ominaisuuksia tai tekijöitä (sukupuoli, etninen tausta, jne.), ja vaikka aihe on oleellinen monimuotoisuuden kannalta, on intersektionaalista näkökulmaa käytetty valitettavan vähän aikaisemmassa monimuotoisuuden tutkimuksessa. Tutkimuksessa havaittiin, että Helsingin kaupungin johtohenkilöiden käsitykset monimuotoisuuden käsitteestä vaihtelevat merkittävästi. Suurin osa haastateltavista näki monimuotoisuuden käsitteen viittaavan erilaisiin demografisiin ominaisuuksiin kuten sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen, kun taas osa haastateltavista näki monimuotoisuuden viittaavan myös esimerkiksi henkilöiden arvomaailmaan tai koulutukseen. Merkittävimmiksi haasteiksi organisaatiossa monimuotoisuuden johtamisen osalta tutkimuksessa nousi organisaation suuri koko, toimintamallien käytännön toteutus, tiedostamattomuus, sekä koulutuksen ja ohjauksen puute. Lisäksi monimuotoista henkilöstöä koskevan keskustelun todettiin keskittyvän pitkälti suorittavan tason tehtäviin, vaikka tunnistettavissa on selkeä tarve monimuotoisuudelle läpi kaikkien organisaation tasojen.

Oikeus maksuttomaan perusopetukseen on merkittävä perus- ja ihmisoikeus, joka on suojeltu Suomen perustuslaissa (731/1999) ja useissa Suomea sitovissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Oikeus perusopetukseen vaarantui kuitenkin covid-19-pandemian vuoksi, kun suojeltiin toisia perus- ja ihmisoikeuksia, ennen kaikkea oikeutta elämään, terveyteen ja turvallisuuteen. Tutkielman ydin on kysymys siitä, miten oikeus perusopetukseen on toteutunut covid-19-pandemian aikana poikkeusoloissa Suomessa vuosien 2020-2021 aikana. Muun muassa perustuslain 6 §:ssä turvatulla yhdenvertaisuuden periaatteella on keskeinen merkitys sivistyksellisten oikeuksien toteutumisessa, joten tutkin myös, miten se on toteutunut. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi sitä, mikä on ollut perusopetuksen rajoittamisen lainsäädäntöpohja poikkeusolojen aikana ja miten toimivalta on jakautunut. Tutkielmassa pohditaan vielä, miten jotkut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen turvaamat erityiset oikeudet, kuten lapsen etu, ovat toteutuneet perusopetuksessa poikkeusoloissa. Tutkielman metodina on voimassa olevaa oikeutta tarkasteltaessa lainoppi. Toisena metodina on kvalitatiivinen empiirinen oikeustutkimus, jossa selvitetään muun muassa havainnoinnin, haastattelujen ja asiakirja-aineistojen pohjalta ulkoa päin oikeuden vaikutuksia ja toteutumista. Covid-19-pandemian kaltaisten poikkeusolojen toimivaltuuksista säännellään perustuslain 23 §:ssä, Suomea velvoittavissa ihmisoikeussopimuksissa ja valmiuslaissa (1552/2011). Perusopetusta on rajoitettu poikkeusoloissa keväällä 2020 valmiuslain nojalla ja keväällä 2021 normaalilainsäädännöllä tartuntatautilain ja perusopetuslakiin (628/1998) säädetyn 20a §:n keinoin. Perusopetusoikeus ei ole toteutunut täysimääräisesti poikkeusoloissa etäopetuksessa. Myös yhdenvertaisuuden toteutuminen on riippunut muun muassa koulun ja kunnan sijainnista, digitaalisten laitteiden saatavuudesta ja tekniikan hallitsemisesta, oppimisen tuen saamisesta ja laadukkuudesta, kouluaterian tarjoamisesta, kielen osaamisesta, vanhempien avusta, kotioloista ja poikkeusolojen aiheuttamasta kuormituksesta. Lapsen etu ei ole aina saanut vaadittavaa huomiota päätöksenteossa. Tutkimuksen pääteesejä ovat, että lapsen etu toteutuu parhaiten lähiopetuksessa ja että etäopetukseen siirtyminen on covid-19-pandemian leviämisen ehkäisemiseksi viimesijainen keino.

Understanding the concept of participation and its connection to equity is emphasized as education becomes increasingly diverse. Participation has been raised as one of the counterforces in the fight against inequality and therefore requires a strong knowledge base on equity. However, research shows that participation is not achieved equally and that children have unequal opportunities to belong and take part in a group. In my thesis, I look at participation in relation to inequality. The aim of this study is to identify and find the meanings, descriptions and solutions given to participation from the perspective of equality and examine how the solutions are formed. The research material in this study was fifteen opinion pieces in Helsingin Sanomat from 2011–2021. Opinion pieces in newspapers serve as a forum for current topics in education. Opinion pieces produced in a particular context made to influence can be used to locate individual experiences and connect them to larger societal issues. The dimensions of inequality in the context of education were identified from the opinion pieces. In the research material, participation was described through three (3) discourses: participation as strengthening, limited participation, and participation as documents and obligations. Solutions were constructed through five (5) discourses: individuality, hearing, belonging, responsibility, and investment. In the research material, parents and experts stood out as authors. I analyze the material in a discourse analytical framework, distinguishing broader discourses describing and producing partici- pation. In addition to this, I also examined the solutions by means of rhetorical analysis, which enabled a more accurate linguistic examination of their construction. Based on my research, participation is identified as a strengthening force, a prerequisite for learning, and a gateway to equity. However, in practice, participation is not achieved equally. Resource inequality and existential inequality are identifiable forms of inequality in participatory descriptions in the opinion pieces. Experiences of non-belonging expose an unequal position in society. Discourses that build solutions are linked to societal values about economic interests, increased understanding, and the privilege of being heard. The requirement for teachers, tutors and adults working with children is to continuously develop themselves and to break down practices that maintain inequality. In addition to inclusive pedagogy, teachers need to know and identify discriminatory practices and structures as well as separations between children. It is essential that the dimensions of participation and the different opportunities for children to have experiences of participation are identified and made visible.

The dissertation elaborates a theoretical approximation to the subject of gender parity and democracy. The study contends that parity serves as an institutional mechanism that helps create a political space for the contestation of gender power relations (génos relations). After examining in detail the definitional borders of democracy and explicating the formation of democratic identity, grounded on Foucault’s notions of power, I analyze génos relations, as social constructions that mold the desires and beliefs of men and women. Accordingly, I explain how democracy needs to provide spaces of deliberation so as to guarantee the possibility for the political discussion of the predominant practices that distinguish male/female interaction. In the conclusion, I make a plea for the essentiality of difference when undertaking the task of analyzing the topics of democracy and gender, supporting the theoretical and practical approaches that propose to create a more democratic world by learning from heterogeneity.

Uskonnonvapaus on merkittävä perus- ja ihmisoikeus, joka on suojeltu useissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa sekä Suomen perustuslaissa. Tässä tutkielmassa keskiössä on positiivinen uskonnonvapaus, eli perustuslain 12.2 §:ssä ilmaisu oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa. Tutkimuskysymyksenä on tarkastella sitä, mitkä asiat Suomen lainsäädännössä, julkisen vallan käytännöissä ja yksilöiden välisissä suhteissa tukevat positiivista uskonnonvapautta ja mitkä taas rajoittavat. Koska toisella perus- ja ihmisoikeudella, syrjintäkiellolla, on keskeinen merkitys uskonnonvapauden toteutumisen kannalta, analysoidaan uskonnonvapautta myös sen näkökulmasta. Tutkielma on oikeusempiirinen tutkimus, joka pohjautuu olemassa olevaan kvalitatiiviseen ja kvantitatiiviseen aineistoon. Sikäli kuin tutkielmassa analysoidaan voimassa olevaa oikeutta, käytetään lainopin metodia. Aineistoa lähestytään critical legal studies -näkökulmasta. Tutkielmassa käytettyä aineistoa on jaoteltu ihmisoikeusindikaattorityössä käytetyllä tavalla rakenne-, prosessi- ja lopputulosindikaattoreihin. Työssä esitellään ensin uskonnonvapautta perus- ja ihmisoikeutena, keskittyen erityisesti positiiviseen uskonnonvapauteen. Luvussa kaksi käsitellään myös uskonnon ja valtion suhdetta Euroopassa, uskontoihin kohdistuvia rajoituksia sekä uskonnollisia vähemmistöjä Euroopassa. Luvussa kolme analysoidaan keskeistä kansallista lainsäädäntöä, julkisen vallan toimia sekä oikeuskäytäntöä ja ylimpien laillisuusvalvojien ynnä muiden oikeusturvatahojen ratkomia tapauksia. Luvun lopussa käsitellään omana osanaan kansallisia ja kansainvälisiä syrjintätutkimuksia uskontoon perustuvasta syrjinnästä. Luvussa neljä esitetään johtopäätökset. Uskontoihin ja uskonnon harjoittamiseen kohdistuu Euroopassa paljon rajoituksia. Pew-tutkimuskeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan rajoitusten määrä on noussut vuodesta 2007. Joissain maissa erityisesti vähemmistöjen totutusta poikkeavien uskonnollisten symboleiden käyttöä pyritään rajoittamaan vetoamalla neutraliteettiin ja sekularismiin. Kristinuskoon liittyviä symboleita ja traditioita saatetaan myös pitää osana kulttuuria niin, ettei niitä nähdä enää osana uskontoa. Tämä voi asettaa vähemmistöuskonnot huonompaan asemaan. Rajoitusten ja rakenteellisten ongelmien taustalla voi olla myös ymmärryksen puute uskonnonvapauden merkityksestä ja sen luonteesta perus- ja ihmisoikeutena. Rakenteellisia eriarvoisuuksia eri uskontokuntien välillä Euroopassa luo myös se, että useassa maassa valtiolla ja kirkolla on erityissuhde, jonka johdosta yleensä yksi uskontokunta on muita paremmassa asemassa. Suomessa valtion ja erityisesti evankelis-luterilaisen kirkon välinen suhde on vahva. Kirkon erityinen asema näkyy Suomessa lainsäädännössä ja muualla yhteiskunnallisessa kulttuurissa. Suomessa ei kuitenkaan varsinaisesti ole esimerkiksi sellaista lainsäädäntöä, jolla suoraan rajoitettaisiin uskonnon harjoittamista. Poikkeuksena tästä on esimerkiksi se, että ainoastaan evankelis-luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla on verotusoikeus ja että poliisin virkapuvun kanssa ei ole sallittua käyttää uskonnollisia symboleita, kuten ei myöskään armeijassa. Ongelmat ilmenevat erityisesti rakenteissa ja ne voivat merkittävällä tavalla vaikuttaa yksilön uskonnonvapauteen. Useat näistä liittyvät kirkon erityisasemaan. Esimerkiksi vankiloissa ja armeijassa työskentelee pappeja, joiden palkan valtio maksaa, mutta muiden uskontokuntien edustajat työskentelevät omakustanteisesti. Ongelmia on ilmennyt myös vähemmistöuskontojen jäsenten mahdollisuuksissa harjoittaa uskontoaan työpaikalla sekä palvontapaikkojen rakentamisessa. Uskonnonvapauden tosiasiallisen toteutumisen turvaaminen voi edellyttää julkiselta vallalta aktiivisia toimia ja perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Suomessa on myös positiivista uskonnonvapautta tukevia rakenteita, kuten uskonnonvapauslaki, jossa säädetään uskonnollisen yhdyskunnan rekisteröimisestä, sekä erilaiset rahalliset avustukset uskonnollisille yhdyskunnille. Lisäksi yhdenvertaisuuslaissa on säädetty viranomaiselle, koulutuksen järjestäjälle ja työnantajalle velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Osan tutkielmaa muodostaa uskontoon perustuvan syrjinnän analysointi. Syrjintä on Suomessa yleistä. Syrjintä vaikuttaa myös muun muassa yksilön mahdollisuuksiin ja kykyyn harjoittaa uskontoaan. Suomessa ei kuitenkaan ole juurikaan tehty nimenomaan uskontoon perustuvasta syrjinnästä tutkimusta. Tutkielma osoittaa tarpeen tutkia ensinnäkin tarkemmin positiivisen uskonnonvapauden toteutumista Suomessa, uskontoon perustuvaa syrjintää sekä syrjinnän vaikutuksia uskonnonvapauteen. Tutkimusta olisi perusteltua tehdä erityisesti muslimeista, joiden uskonnon harjoittamiseen Euroopan laajuisesti kohdistuu ja kohdistetaan erityisiä rajoituksia. Lisäksi muslimit kokevat vähemmistönä syrjintää monella tasolla ja heihin myös suhtaudutaan uskonnollisista vähemmistöistä kielteisimmin. Tutkielma osoittaa myös tarpeen suhtautua kriittisesti neutraaliksi koettuun lainsäädäntöön ja tapoihin, sillä ne voivat tosiasiassa vaikuttaa vähemmistöuskontoon kuuluvien henkilöiden mahdollisuuksiin harjoittaa uskontoaan.