Browsing by Title

Porsaskuolleisuus ja porsaiden huono kasvu vaikuttavat merkittävästi porsastuotantosikalan taloudelliseen tulokseen ja eläinten hyvinvointiin. Sekä emakko että porsaat voivat käyttäytymisellään vaikuttaa porsaiden maidonsaantiin ja siten kasvuun ja kuolleisuuteen. Emakko voi esimerkiksi sallia porsaiden pääsyn utareelle makaamalla kyljellään, toisaalta emakko voi estää utareelle pääsyn makaamalla mahallaan. Porsaat voivat lisätä maidontuotantoa hieromalla utaretta. Tutkimme emakon ja porsaiden yleisen aktiivisuuden yhteyttä porsaiden kasvuun ja kuolleisuuteen. Erityisesti halusimme selvittää, vaikuttavatko emakon makuuasento (kyljellään/mahallaan), imetyshavaintojen osuus tai porsaiden utareella viettämä aika porsaiden kasvuun. Videoimme 21 emakkoa pahnueineen porsimisen jälkeen päivinä 3, 6, 13, 20 ja 30. Videonauhoilta rekisteröimme viiden minuutin välein emakon käyttäytymisen ja utareella olevien porsaiden lukumäärän. Päivänä 20 korreloivat imetyshavainnot (vähintään 50 % pahnueesta hieromassa utaretta) ja porsaiden kasvu positiivisesti, mutta koko imetyskauden aikana yhteys oli negatiivinen. Päivinä 1-4 korreloivat porsaiden utareella käyttämä aika ja päiväkasvu negatiivisesti ja päivinä 15-22 oli havaittavissa suuntaus positiiviseen korrelaatioon. Aktiivisemmilla emakoilla vaikutti olevan pienempi porsaskuolleisuus. Tutkimuksemme osoitti, että huonokasvuiset pahnueet viettävät enemmän aikaa hieromassa utaretta, todennäköisesti lisätäkseen maidontuotantoa tai aloittaakseen nopeammin uuden imetyksen. Passiiviset emakot sallivat pitkän utarehieronnan, mikä ei kuitenkaan välttämättä lisää porsaiden maidonsaantia. Emakon yleinen aktiivisuus vähentää porsaiden kuolleisuusriskiä. Syynä on todennäköisesti passiivisia emakoita parempi maidontuotantokyky.

Tutkimuksessa selvitettiin ryhmässä pidettyjen emakoiden sosiaalisen arvoaseman vaikutusta porsaiden sukupuolijakaumaan. Aiheesta on julkaistu toisilleen vastakkaisia tutkimustuloksia. Aiempien tutkimusten luotettavuutta on kritisoitu, koska niissä emakoiden sosiaalinen arvoasema on määritetty alkioiden kiinnittymisajankohdan ulkopuolella. Oletetaan että porsaiden sukupuolijakauman vinoutumiselle on suurin mahdollisuus juuri alkioiden kiinnittymisen aikaan. Lisäksi emakkoryhmän hierarkiaa pidetään muutoksille alttiina, ja siten se voi olla eri alkioiden kiinnittymisen aikana kuin esimerkiksi ryhmän sekoittamisen aikana. Emakko saa kerrallaan useita porsaita eli sika vaikuttaisi panostavan jälkeläisten laadun sijasta määrään. Lisäksi tuotanto-olosuhteet poikkeavat suuresti sialle luonnollisesta elinympäristöstö. Nämä seikat voivat vaikeuttaa emakon sosiaalisen arvoaseman ja porsaiden sukupuolijakauman välisen yhteyden tutkimista. Tutkimuksessa määritettiin 63 ryhmässä pidetyn emakon sosiaalinen arvoasema alkioiden kiinnittymisen aikaan. Arvoaseman määritys tehtiin tarkkailemalla emakoiden aggressiivisia kontakteja videonauhoilta. Emakoille määritettyä arvoasemaa verrattiin syntyneiden karjuporsaiden prosentuaaliseen osuuteen. Lisäksi verrattiin alkioiden kiinnittymisen aikana määritettyä hierarkiaa samoille emakoille ruokinta-aikana määritettyyn hierarkiaan. Tämän tutkimuksen mukaan alkioiden kiinnittymisen aikaan määritetyllä emakon sosiaalisella arvoasemalla ei ole vaikutusta porsaiden sukupuolijakaumaan. Toisin kuin kirjallisuudessa usein mainitaan, tutkimuksessamme emakkoryhmän hierarkia pysyi muuttumattomana kahden erilaisen tarkkailujakson välillä.

Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Encephalitozoon cuniculi -vasta-aineiden esiintyvyyttä suomalaisilla lemmikkikaneilla. Tutkimuksessa selvitettiin myös E. cuniculi -tartunnalle altistavia mahdollisia riskitekijöitä. E. cuniculi on alkueläin, jota tavataan kaikkialla maailmassa. E. cuniculin pääisäntä on kani, ja tartunta on lemmikkikaneilla yleinen. Maailmalla tehdyissä tutkimuksissa jopa 68 %:lla oireettomista lemmikkikaneista on havaittu E. cuniculi -vasta-aineita. Suomessa tai Pohjoismaissa E. cuniculi -vasta-aineiden esiintyvyyttä ei ole aiemmin tutkittu. E. cuniculilla on havaittu myös zoonoottista potentiaalia ja sen on todettu aiheuttaneen tautia henkilöillä, joiden immuunivaste on puutteellinen. E. cuniculin yleisyyden ja sen zoonoottisen potentiaalin vuoksi esiintyvyyden tunteminen myös suomalaisilla lemmikkikaneilla on tärkeää. Tutkimuksen hypoteesina oli, että suomalaisilla lemmikkikaneilla E. cuniculi -vasta-aineiden esiintyvyys on 40–60 %. Tutkimukseen osallistui yhteensä 174 lemmikkikania. Tutkimuksessa käytetyt seeruminäytteet pyrittiin keräämään niin, että tutkimukseen saatiin mahdollisimman kattava otos suomalaisia lemmikkikaneja. Tutkimuksessa käytetyistä seeruminäytteistä 63 kerättiin ELL Johanna Mäkitaipaleen väitöskirjatutkimuksen yhteydessä vuosina 2012–2013 ja 49 näytettä kerättiin erillisinä näytteenottopäivinä maaliskuussa 2014. Kollegat ympäri Suomen lähettivät ottamiaan näytteitä yhteensä 62 kappaletta helmi-maaliskuun 2014 aikana. Tutkimukseen osallistuneiden kanien omistajat täyttivät kanien tiedot internetissä E-lomakkeelle, jolla kysyttiin kanin perustietoja, sairas- ja lääkityshistoriaa sekä tietoa kanin alkuperästä, asuinolosuhteista, ulkoilusta, ulkoa saatavasta ruoasta ja mahdollisista neurologisista oireista. Seeruminäytteet tutkittiin käyttäen kaupallista Enzyme Linked Immunosorbent Assay eli ELISA -testiä. Hypoteesista poiketen tutkituista kaneista vain noin 29,3 %:lla todettiin Encephalitozoon cuniculi -vasta-aineita. Tulosten tilastollisen analyysin perusteella tilastollisesti merkitseviä tekijöitä olivat ruoan saaminen ulkoa, muiden kanien kanssa tekemisissä oleminen, se onko kania lääkitty fenbendatsolilla ja se, onko kanilla ollut hermostollisia oireita. Ruoan saaminen ulkoa sekä muiden kanssa tekemisissä oleminen olivat suojaavia tekijöitä. Fenbendatsolilääkitys ja hermostolliset oireet taas olivat altistavia tekijöitä. Merkitsevin tekijä analyysin perusteella oli ruoan saaminen ulkoa. Tutkimuksen perusteella eläinlääkärit voivat suositella kanien omistajille ulkoa tuodun ruoan antamista ja toisaalta kertoa, että kontaktia muihin kaneihin ei tarvitse varoa. Tulokset osoittavat myös, että E. cuniculi -tartunta ei ole suomalaisilla lemmikkikaneilla yhtä yleinen kuin maailmalla. Työn kirjallisuuskatsausosuudessa on esitelty E. cuniculin taustaa, sen aiheuttaman enkefalitozoonosin oireita, diagnosointia ja hoitoa, sekä E. cuniculin zoonoottista potentiaalia. Työssä on myös kartoitettu muualla maailmassa tehtyjä E. cuniculi -vasta-ainemäärityksiä sekä niiden tuloksia.

Tutkimusaineistona käytettiin Kennelliittoon lähetettyjä cockerspanielien silmätarkastuslausuntoja vuosilta 1989-1994, jona aikana cockerspanielit ovat kuuluneet PEVISA-ohjelmaan. Aineisto käsitti 1206 eri koiraa. Tutkimuslausuntoja oli 2042 kpl. Lausuntoihin merkittyjä muutoksia löytyi 323 koiralta. Muutokset jaettiin 15 luokkaan: PRA, RD, HC, nukleaarinen fibrillaarinen katarakta, samentumat, Y-suturat, fataalinen Y-suturakatarakta, seniili katarakta, PHTVL/PHPV, A. hyaloidean jäänteet, PPM, pigmentit, luomiviat, ylimääräiset ripset ja muut löydökset. Lausuntopapereista huomioitiin muutosten ohella koiran sukupuoli, väri ja ikä. PRA, RD, HC ja nukleaarinen fibrillaarinen katarakta tarkasteltiin lisäksi koirien välisten sukulaisuussuhteiden varalta. PRA-koirien omistajia haastateltiin puhelimitse. Kontrollitutkimus järjestettiin PRA- ja HC-oireita osoittaville koirille. Ainoastaan kolme koiraa ja yhden koiran neljä jälkeläistä tuli uusintatarkastukseen.

Enrofloksasiini kuuluu fluorokinolonien lääkeaineryhmään. Fluorokinolonit ovat bakterisidisiä, laajakirjoista mikrobilääkkeitä, joiden vaikutusmekanismi perustuu bakteerin DNA-gyraasin estoon. Enrofloksasiini metaboloitunut osaksi siprofloksasiiniksi, jonka antibakteerinen teho on samaa luokkaa emoyhdisteen kanssa. Lääkeaineryhmästä on eläinlääkinnälliseen käyttöön Suomessa rekisteröity enrofloksasiinia sisältävä valmiste Baytril® (Bayer AG). Syventävien opintojemme tarkoituksena oli vertailla enrofloksasiinin farmakokineettisiä ominaisuuksia yhden päivän ja viikon ikäisillä vasikoilla. Kirjallisuuskatsauksessa on selostettu fluorokinolonien ominaisuuksia sekä vasikan lääkeainemetabolian erityispiirteitä ja mikrobilääkkeiden farmakokinetiikkaa. Tutkimus suoritettiin Hautjärven kymmenellä vastasyntyneellä Ay-rotuisella vasikalla. Enrofloksasiini-valmistetta (Baytril® 50 mg/ml) annosteltiin kerta-annoksena iv 2,5mg/kg. Iän vaikutuksen selvittämiseksi viisi vasikkaa sai lääkkeen yhden vuorokauden iässä ja toiset viisi seitsemän vuorokauden iässä. Verinäytteitä otettiin erillisen aikataulun mukaan myöhempää enro- ja siprofloksasiinipitoisuuksien määritystä varten. Farmakokineettiset parametrit laskettiin tietokonepohjaisella momenttianalyysillä. Tilastollisella testauksella saatiin joitakin merkitseviä eroja enro- ja siprofloksasiinin farmakokinetiikkaan vastasyntyneellä ja viikon ikäisellä vasikalla. Enrofloksasiinin jakaantumistilavuus ja puhdistuma olivat pienempiä vastasyntyneellä kuin viikon ikäisellä vasikalla. Puoliintumisaika oli pidempi vastasyntyneellä kuin viikon ikäisellä vasikalla. Enrofloksasiinin metabolia siprofloksasiiniksi oli hitaampaa vastasyntyneellä kuin viikon ikäisellä ja lisäksi ajanhetki, jolloin siprofloksasiinin huippupitoisuus saavutettiin oli myöhemmin vastasyntyneellä. Tutkimusten perusteella voidaan todeta, että Enrofloksasiinin annos tulisi suhteuttaa ikään vastasyntyneiden vasikoiden ollessa kyseessä.

Tutkimuksessa selvitettiin ensikoiden melatoniiniprofiilien yhteyttä puberteetin ilmenemisen viivästymiseen syyskaudella. Tavoitteena oli löytää yksilöllisten melatoniiniprofiilien avulla ennustettavia eroja syyskauden hedelmällisyydessä, jotta alemman hedelmällisyyden yksilöt voitaisiin tulevaisuudessa karsia tuotannosta ja jalostuksesta. Tulokset perustuvat Hyvinkäältä Maatalouden tutkimuskeskuksen sikatalouden koeasemalta syksyllä 2000 saatuun aineistoon (18 eläimen näytteet). Tutkimuseläimet valittiin pareittain vastaavien syntymäpäivien mukaan isommasta eläinmäärästä siten, että kiimaan tulleiden (saavuttaneet puberteetin) ja kiimaa näyttämättömien (puberteetin viivästyminen) ryhmään tuli sama eläinmäärä. Eläimistä otettiin verinäytteitä kahden vuorokauden aikana yhteensä 4 päivä- ja 6 yönäytettä, joista analysoitiin melatoniinipitoisuudet. Tutkimus osoitti kaikilla tutkimuseläimillä kiiman ilmenemisestä riippumattoman, selkeän ja säännöllisen, vuorokaudenajan mukaan vaihtelevan melatoniinirytmin. Kaikilla päiväarvot olivat alhaiset ja yöarvot korkeat, kuten muillakin aiemmin tutkituilla nisäkkäillä. Joillain yksilöillä yölliset melatoniinipitoisuudet olivat päiväarvoihin nähden moninkertaiset. Tehty tutkimus on ensimmäisiä, joissa sian säännöllinen melatoniinirytmi on pystytty osoittamaan. Tehdyssä tutkimuksessa yhteyttä puberteetin viivästymisen ja yksilöllisten melatoniiniprofiilien välillä ei löydetty. Näiden tulosten pohjalta on oletettava, ettei sian yöllisten melatoniinikonsentraatioiden yksilöllisillä eroilla ole vaikutusta puberteetin ilmenemiseen tai sen viivästymiseen. Erot melatoniinitasoissa saattavat olla osoitus yksilöllisistä eroista käpyrauhasen koossa, kuten aiemmin on osoitettu mm. lampaalla. Tutkimuseläinten käpyrauhasten kokoja ei mitattu.

Epilepsia on koirien yleisin krooninen neurologinen sairaus. Ihmislääketieteestä tiedetään, että yli 80 %:lla epilepsiaa sairastavista ihmisistä on havaittu itsestään syntyneiden eli spontaanien epileptisten kohtausten lisäksi epilepsian liitännäissairauksia ja yli 50 %:lla useampi kuin yksi liitännäissairaus. Eläinlääketieteessä kiinnostus epilepsian liitännäissairauksia kohtaan on lisääntynyt, kun kroonisten sairauksien hoidossa on alettu korostaa potilaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Liitännäissairauksien ajatellaan olevan yleisiä myös idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla. Idiopaattista epilepsiaa sairastavista koirista esimerkiksi noin 70 %:lla on raportoitu liitännäissairauksiksi laskettavia käyttäytymisen muutoksia, jotka voivat vaikuttaa koiraan liittyviin hoitopäätöksiin sekä sen elämänlaatuun. Epilepsian ja liitännäissairauden välinen suhde voi olla vaihteleva. Epilepsian liitännäissairaus voi syntyä yhteisen sairauksille altistavan tekijän seurauksena, aiheuttaa epilepsian kehittymisen tai olla seurausta epilepsiasta tai epilepsian hoidossa käytetystä kohtauksenvastaisesta lääkityksestä. Koirien idiopaattisen epilepsian liitännäissairaudet johtuvat nykytietämyksen mukaan ennen kaikkea aivojen sähköisen toiminnan häiriöistä tai kohtauksenvastaisesta lääkityksestä. Ihmisillä epilepsian liitännäissairaudet voivat olla fyysisiä sairauksia, kognitiivisen toiminnan muutoksia tai psykiatrisia häiriöitä. Koirilla toistaiseksi tunnistetut idiopaattisen epilepsian liitännäissairaudet ovat käytökseen ja kognitiiviseen toimintaan liittyviä muutoksia ja häiriöitä. Käytökseen liittyviä muutoksia idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla ovat esimerkiksi ahdistuneisuus, pelokkuus ja levottomuus. Kuten epilepsiaa sairastavilla ihmisillä, myös idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla havaitaan aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriötä, joka esiintyy koirilla esimerkiksi ylivilkkautena, impulsiivisuutena ja keskittymiskyvyn heikkenemisenä. Kognitiivisina muutoksina on lisäksi havaittu muistin toiminnan häiriöitä ja puutoksia tarkkaavaisuudessa sekä havainnoinnissa. Idiopaattista epilepsiaa sairastavien koirien koulutettavuuden on todettu olevan heikompaa terveisiin koiriin verrattuna. Koirilla kohtauksenvastaisen lääkityksen aiheuttamia liitännäissairauksia ovat lääkityksen aikaansaamat haitalliset käytösmuutokset, kuten levottomuus, ahdistuneisuus ja apaattisuus. Usean kohtauksenvastaisen lääkkeen yhdistelmähoidon on todettu aiheuttavan enemmän haitallisia käytösmuutoksia verrattuna ainoastaan yhden kohtauksenvastaisen lääkkeen käyttöön. Lisäksi korkean kohtaustiheyden ja vakavan kohtauskuvan on havaittu lisäävän tiettyjen käytösmuutosten, kuten aggressiivisuuden ja ahdistuneisuuden, esiintymisen riskiä. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään yleisesti koirilla esiintyvää idiopaattista epilepsiaa ja esitetään kootusti nykyisen tutkimustiedon perusteella millaisia liitännäissairauksia koirien idiopaattisen epilepsian yhteydessä on raportoitu esiintyvän. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on lisätä tietoa epilepsian liitännäissairauksista praktiikkaa tekevien eläinlääkäreiden keskuudessa. Toivottavaa on, että mahdolliset käytökselliset ja kognitiiviset muutokset voidaan huomioida koiran hyvinvoinnin ja kohtauksenvastaisen lääkehoidon sopivuuden arvioinnissa. Idiopaattista epilepsiaa sairastavan koiran mahdollisista liitännäissairauksista tulee lisäksi opettaa koiran omistajaa, jotta omistaja ymmärtää epilepsian mahdolliset vaikutukset koiransa elämään ja kykenee näin arvioimaan koiran päivittäistä olotilaa.

Tämän syventävien opintojen projektin tarkoituksena oli selvittää eräiden entsyymien pitoisuuksia ja niiden muutoksia tamman vaginalimassa kiimakierron aikana, ja entsyymitutkimusten käyttökelpoisuutta kiiman toteamisessa ja ovulaation ennustamisessa. Koska aihetta on aiemmin tutkittu erittäin vähän, käsitellään kirjallisuuskatsauksessa tamman vaginan, cervixin ja kohduneritteitä yleisemmältä kannalta. Imupaperikiekkoihin imeytettyjä limanäytteitä kerättiin yhteensä 24 suomenhevostammalta Ypäjällä kesällä 1987 (14 tammaa, ryhmä 2) ja 1988 (10 tammaa, ryhmä 1). Näytteitä otettiin 13 kiimakierron aikana per tamma, ja kiimakiertoja seurattiin samalla seerumin progesteronimääritysten, rektalisoinnin ja ultraäänitutkimusten avulla. Näytteistä määritettiin totaaliproteiinit, N-asetyl-beta-D-glukosaminidaasi eli NAGaasi, leusiiniarylamidaasi sekä hapan ja alkalinen fosfataasi. Näistä eniten muutoksia kiimakierreaikana näytti tapahtuvan NAGaasin ja happaman fosfataasinpitoisuuksissa. NAGaasipitoisuus sekä NAGaasi/proteiini olivat ryhmässä merkitsevästi korkeammat diestruksessa kuin kiiman aikana. Ryhmässä 2 ei eroa kuitenkaan ollut. NAGaasipitoisuus oli suuri kiiman alussa, lähellä luteolyysiä, ja lisäksi käyrissä oli 1-2 huippua diestruksen aikana. Tulokset poikkesivat verrattuna ainoaan aikaisempaan tamman vaginalimasta tehtyyn entsyymitutkimukseen, jossa korkein pitoisuus saatiin päivää ennen ovulaatiota. Happaman fosfataasin pitoisuus oli selvästi korkeampi kiiman aikana kuin diestruksessa ryhmässä 2. HFOS-proteiiniarvoissa ero oli merkitsevä molemmissa ryhmissä. Huippupitoisuudet kiiman alussa osuivat samoihin päiviin NAGaasin kanssa. Lopullisten johtopäätösten tekeminen vaatii vielä tarkempaa, mm. tammakohtaista perehtymistä aineistoon. Tässä vaiheessa näyttää siltä, ettei entsyymimääritystä saadaainakaan seerumin progesteronimäärityksiin verrattuna parempaa informaatiota kiimaantulosta ja ovulaatiosta. Tulosten tulkintaa vaikeuttavat mm. suuret tammakohtaiset erot entsyymiaktiivisuuksissa tai entsyymi/proteiiniarvoissa.

Maa- ja metsätalousministeriön asettaman utaretulehdustyöryhmän Suomen utaretulehdustilanteen kartoittamista varten kerätystä aineistosta haluttiin tutkia eräiden tuotantoympäristöön ja lypsyhygieniaan liittyvien tekijöiden vaikutusta karjan utareterveyteen. Tiedot tuotantoympäristötekijöistä oli koottu kyselylomakkeella. Aineistossa oli 4206 lehmää 405 tilalta. Lehmien neljännesmaitonäytteistä oli määritetty mm. solupitoisuus, CMT-arvo ja NAGaasi-aktiivisuus sekä mikrobiologinen kasvu. Näiden perusteella neljännes määriteltiin joko terveeksi tai sairaaksi siten, että minkä tahansa näistä kriteereistä ylittäessä raja-arvon luettiin neljännes sairaaksi. Lehmä katsottiin sairaaksi, jos yksikin sen neljänneksistä oli luokiteltu sairaaksi. Tällaisia lehmiä oli aineistossa 60,3 %. Lehmätietojen perusteella laskettiin karjakohtaiset utaresairausprosentit. KyselylomakkeIta saatuja tietoja, joiden vaikutusta utareterveyteen haluttiin tutkia, olivat navettatyyppi, laiduntaminen, lannankäsittely, kuivikkeiden käyttö, kuivikelaatu, utareen esikäsittely (alkusuihkeet, lypsyliinakäytäntö sekä pesuveden ja lypsyliinojen desinfiointi), vedinkaston ja vedinvoiteen käyttö, lypsykoneen tyyppi ja ikä sekä lypsykoneen huolto. Ainoa karjan utaresairausprosenttiin merkitsevästi vaikuttava tekijä oli vedinkaston käyttö. Utareterveys oli 10,9 % parempi karjoissa, joissa vedinkastoa käytettiin kaikille lehmille, kuin karjoissa, joissa sitä ei käytetty tai käytettiin vain osalle lehmistä. Monien muiden tekijöiden vaikutuksesta saatiin suuntaa antava tulos, vaikka tulokset eivät olleetkaan merkitseviä.

Viikin koetilalla tehtiin syksyn 1998 ja kevään 1999 aikana vasikoiden vierihoitotutkimus. Mukaan otettiin 18 vasikkaa, jotka jaettiin sattumanvaraisesti kolmeen ryhmään: 8 viikon vierihoito (ryhmä 1), 5 viikon vierihoito (ryhmä 2) ja kontrolliryhmä (ryhmä 3). Vasikat olivat yksittäiskarsinoissa, ja pääsivät imemään emäänsä parteen kahdesti päivässä lypsyn jälkeen. Kontrolliryhmä joi maidon tuttiämpäristä. 5 viikon iässä ryhmä 2 ei saanut enää maitoa, ja ryhmät 1 ja 3 saivat maitoa enää kerran päivässä. Kuivarehua annettiin alusta lähtien vapaasti. Vasikoiden terveyttä seurattiin päivittäin kirjaamalla ulosteen konsistenssi, yskän esiintyvyys ja vasikoiden hoidot. Verinäytteitä otettiin 2-4 vrk:n ja 2 viikon iässä, 5 viikon iässä 0-2 vrk ennen ja 1-3 vrk jälkeen vieroituksen , 6,5 viikon iässä, 8 viikon iässä 0-2 vrk ennen vieroitusta, sekä 9,5 ja 12 viikon iässä. Verinäytteistä analysoitiin punasolut, Hkr, Hb, MCV, MCH, MCHC, rauta, valkosolut, valkosolujen erittelylaskenta, fibrinogeeni, haptoglobiini, IgG, GGT, CK, ASAT, proteiini, albumiini, urea, glukoosi, vapaat rasvahapot ja kortisoli. Tutkimusvasikoilla oli paljon ripulia, mikä heikentää aineistoa. Silti tulokset vastaavat hyvin muista tutkimuksista saatuja tuloksia. Vasikoilla oli jonkin verran anemiaa 1-1,5 kuukauden iässä. Tähän saattaa vaikuttaa raudanpuute ja hiehojen suuri määrä. Ruokinnan vaikutus näkyi selkeästi veriarvoissa; kuivarehuun siirtyminen nosti veren proteiini-, urea- ja rautapitoisuutta ja laski veren glukoosipitoisuutta. Vieroituksen yhteydessä vasikoiden elimistössä tapahtui lievää kuivumista, sillä hematokriitti näytti nousevan vieroituksessa, lisäksi proteiini-, albumiini ja ureapitoisuus nousivat. Ryhmän 1 lievä stressileukogrammi vieroituksen yhteydessä saattaa indikoida vieroitustressin vaikutusta, sen sijaan kortisolitasoon vieroitustressillä ei näyttänyt olevan ainakaan pidempiaikaista vaikutusta. Ryhmien välillä oli joitain yksittäisiä eroja mittausajankohdittain. Ryhmän 1 vasikoilla oli alhaisempi proteiinitaso kuin ryhmällä 2 ja alhaisempi albumiini- ja ureataso kuin muilla ryhmillä 5 - 8 viikon iässä, jonka jälkeen erot tasoittuivat 9,5 viikon ikään mennessä. Erot johtuvat ilmeisesti ryhmän 1 alhaisemmasta kuivarehun syönnistä.