Browsing by discipline "Sisätautioppi"

Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään aluksi lyhyesti hevosen yleisimmät hengityselinviroosit. Tärkeimmät viroosit ovat hevosinfluenssa, rinopneumoniitti ja virusarteriitti. Adeno-, rea- ja rinovirukset ovat yleisesti levinneitä, mutta niiden aiheuttamat infektiot ovat yleensä lieviä tai oireettomia. Influenssa on myxoviruksen aiheuttama tauti, joka herkässä populaatiossa leviää nopeasti. Epidemioita esiintyy yleensä muutaman vuoden väliajoin. Tauti on harvoin fataali, mutta toipuminen kestää usein viikkoja. Immuniteetti ei ole kestävä. Lisäksi virus pystyy muuttumaan antigeenisesti erilaiseksi. Influenssan ehkäisyssä rokotukset ovat osoittautuneet ehdottoman hyödyllisiksi. Suojaamattomassa populaatiossa epidemiasta tulee äkkiä laaja ja vakava. Rokotuskaan ei aina suojaa taudilta, mutta rokotetuissa hevosissa tauti on lievempi tai oireeton. Riittävä vasta-aineiden määrä populaatiotasolla estää vakavan epidemian puhkeamisen. Rokotusten sivuvaikutuksia esiintyy jonkin verran, mutta ne ovat harvinaisia ja rokotusten hyötyyn verrattuna haitat ovat pieniä. Oman tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia Prevacun-rokotteen tehoa ennen rokottamattomilla hevosilla. 28 hevosta rokotettiin kahdesti 5-6 viikon välein ja muodostuvaa immuniteettia mitattiin veren vasta-ainemäärityksillä. Veren vasta-ainetasoa voidaan pitää hyvänä immuniteetin mittana. Prevacun-rokote osoittautui tehokkaaksi rokotteeksi. Hevoset ovat olleet kosketuksissa inf1-virukseen, koska vasta-aineita oli jo ennen rokotuksia. Vasta-aineresponssissa ei havaittu eroa nuorten ja vanhojen hevosten välillä.

Laminitis is a common painful condition in horses that often has a poor outcome. The aetiology of laminitis has been widely studied, but still not completely understood. There is some evidence that pasture associated laminitis is one of the most common forms of laminitis , and this is most likely associated with underlying endocrine dysfunction i.e. insulin resistance. However, what the prevalence of insulin resistance in horses presented with laminitis is, that is currently unknown and it has not been studied previously. Endocrinopathic laminitis is a term including laminitis developing subsequently to Equine Cushing's Disease, equine metabolic syndrome and iatrogenic corticosteroid-induced laminitis. The term equine metabolic syndrome includes a history of laminitis, insulin resistance and a characteristic phenotype of a cresty neck, bulging supraorbital fat and increased fat deposits. Horses suffering from laminitis and insulin resistance seem to have a slow recovery process, but recovery is more likely if insulin sensitivity is improved. Increased exercise, maintaining optimal body condition, avoidance of high-glycaemic meals and molasses should be incorporated in the treatment of laminitis. Horses with insulin resistance have a higher risk of developing laminitis and to find and treat horses with insulin resistance would be a means of preventing laminitis. The purpose of the study was to determine the prevalence of insulin resistance in laminitic horses and ponies in Helsinki University Equine Clinic between April 2007 and October 2008. Associations between endocrinopathic laminitis and sex, age, body condition score, breed, season, Obel grade, the presence of laminitic rings, cresty neck, and bulging supraorbital fat were studied in 50 horses. The associations of the same variables with insulin resistance were similarly studied in the 37 laminitic horses. The hypothesis was that a high degree of laminitic horses would be insulin resistant and that age, body condition score, breed, season, Obel grade, the presence of laminitic rings, cresty neck, and bulging supraorbital fat would be associated with endocrinopathic laminitis. The body condition of the horses was scored using the 0-5 graded Carroll & Huntington body condition scoring. Insulin resistance was defined as a basal insulin level of over 30 µIU/ml. The prevalence of insulin resistance in these 37 laminitic horses/ponies was 84% (95% CI 69-92%). Bulging supraorbital fat, laminitic rings and severe lameness was significantly correlated with endocrinopathic laminitis. The mean age of horses with endocrinopathic laminitis was significantly higher than the mean age of horses without endocrinopathic laminitis. Laminitic rings were statistically more frequent in horses with insulin resistance and laminitis than horses with laminitis and normal insulin level. The result implies that a high proportion of the horses admitted to the clinic because of laminitis also have insulin resistance. The study results justifies including the presence of laminitic rings and bulging supraorbital fat as a phenotypic indicators of endocrinopathic laminitis and the equine metabolic syndrome. In this study only basal insulin was measured of the horses and it is not the most accurate method of diagnosing insulin resistance. This means that some cases of insulin resistance could have been missed. The lack of controls has probably also affected the results.

Suoliston seinämän tehtävänä on toimia elimistön suojana suoliston lumenin antigeeneja ja mikrobeja vastaan. Samanaikaisesti suolen seinämän tulee mahdollistaa tehokas ravintoaineiden imeytyminen. Suoliston läpäisevyyttä kuvaavaa ominaisuutta kutsutaan suoliston permeabiliteetiksi. Suoliston permeabiliteetti eli suolen seinämän läpäisevyys lisääntyy useiden sairauksien, kuten suolistotulehdusten, yhteydessä. Lisääntynyt permeabiliteetti mahdollistaa mikrobien ja antigeenien kulkeutumisen seinämän läpi, joka puolestaan voi aiheuttaa tai pahentaa joko paikallisia tai systeemisiä tulehdusreaktioita. Suoliston permeabiliteetin mittaaminen tarjoaa noninvasiivisen metodin suoliston suojamekanismin eli barrieerifunktion toiminnan arvioimiseksi. Permeabiliteettia tutkitaan annostelemalla testiainetta suun kautta ja mittaamalla testiaineen pitoisuutta virtsassa tai veressä tietyn ajan kuluttua. Joheksoli on jodipitoinen röntgenvarjoaine, jota käytetään suoliston permeabiliteetin testiaineena. Suoliston bakteeriflooran tiedetään olevan tärkeä osa suoliston fysiologiaa ja barrieerifunktiota. Probioottisten maitohappobakteerikantojen on todettu vaikuttavan positiivisesti suoliston mikrobiflooran tasapainoon niin fysiologisissa kuin patologisissa tiloissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia joheksolin käyttöä rottien suoliston permeabiliteetin arvioimisessa. Tutkimuksen toisena tarkoituksena oli selvittää, aiheuttavatko eri maitohappobakteerikannat muutoksia rottien suoliston permeabiliteettiin. Tutkimuksessa mitattiin kolmenkymmenen rotan suoliston permeabiliteettia ennen maitohappobakteerialtistusta ja sen jälkeen. Suoliston permeabiliteetin arvioimisessa käytettiin testiaineena joheksolia. Joheksolin pitoisuuksia virtsanäytteistä määritettiin korkean erottelukyvyn nestekromatografia eli HPLC –menetelmällä. Joheksolia kulkeutuu normaalin suoliston läpi pieniä määriä. Tutkimusrottien virtsasta löytyi keskimäärin 0,6 % mahaan letkutetusta joheksolimäärästä ennen altistusta ja keskimäärin 0,5 % altistuksen jälkeen. Rottien suoliston permeabiliteetin voitiin tutkimuksen perusteella arvioida olevan normaali sekä ennen altistusta että sen jälkeen. Tutkimusryhmistä kolmessa ei havaittu merkittävää eroa virtsan joheksolipitoisuuksissa ennen altistusta verrattuna altistuksen jälkeen. Kolmessa ryhmässä havaittiin eroja ja kahdessa näistä tilastollisesti merkitseviä eroja verrattaessa joheksolin pitoisuutta virtsassa ennen altistusta ja altistuksen jälkeen. Näissä ryhmissä joheksolin pitoisuus virtsassa oli matalampi maitohappobakteerialtistuksen jälkeen. Tutkimuksen pohjalta voitiin olettaa, että maitohappobakteerialtistus joko ei vaikuta suoliston permeabiliteettiin tai vaikuttaa siihen positiivisesti, vähentämällä suoliston permeabiliteettia.

Työn tarkoituksena on ollut selvittää, mitkä ovat yleisimmät sairaudet ja kuolinsyyt lemmikkikaneilla ja -marsuilla Suomessa. Kirjallisuuskatsauksessa on käyty läpi molempien eläinten tavallisimmat sairaudet. Tutkimusosaa varten aineistoa kerättiin Valtion eläinlääketieteelliseltä laitokselta ja Eläinlääketieteellisen korkeakoulun patologian laitokselta. VELL:n obduktiopöytakirjat käytiin läpi vuosilta 1983-1988 ja EKK:n obduktiopöytäkirjat vuosilta 1983-1990. Tutkimukseen otettiin kaikki kokonaisina lähetetyt lemmikkikanit ja -marsut. Eläimet jaettiin päädiagnoosin tai kuolinsyyn mukaan 12 pääryhmään, joiden %-osuudet laskettiin. Nämä pääryhmät ovat infektiotaudit, ruoansulatuselimistönsairaudet, sydän- ja hengitystiesairaudet, urogenitaalielinten sairaudet, aineenvaihdunta- ja puutossairaudet, loissairaudet, uudismuodostumat, traumat, ihosairaudet, myrkytykset, silmäsairaudet sekä ryhmä muut. Merkittävimpien sivulöydösten lukumäärä ja *-osuus myös laskettiin. Infektiotautien kohdalla tutkittiin, mitä bakteereja kaneista ja marsuista on eristetty. Tuloksia tarkasteltaessa on muistettava, että tutkimus perustui valikoituun materiaaliin ja virhelähteitä on useita. Kuitenkin huomio kiinnittyi sellaisten sairauksien yleisyyteen, jotka ovat voineet olla väärän hoidon ja ruokinnan aiheuttamia. Lemmikkieläinten omistajien tietoa pitäisi lisätä kanien ja marsujen oikeasta hoidosta ja ruokinnasta.

Ketuilta kerättiin virtsanäytteitä heti natakonnan jälkeen virtsateiden tulehdusten yleisyyden ja etiologian selvittämiseksi. Näytteistä tehtiin bakteriologinentutkimus, antibioottiherkkyysmääritys ja mitattiin pH. Tutkimuksessa ei ketuilla todettu virtsatietulehduksia. Seurantatutkimuksessa otettiin sinikettunaarailta noin kuukauden välein virtsanäyte. Näytteistä tehtiin bakteriologinen tutkimus, antibioottiherkkyysmääritys ja NAGaasientsyymin määritys. Näytteistä eristettiin ProteusSp. ja S.aureus. Bakteerimäärät eivät kuitenkaan olleet merkittäviä, eivätkä vaikuttaneet syntyneiden pentujen määrään. Ketut, joilta talven aikana eristettiin bakteeri, menettivät kuitenkin pennuistaan vieroitukseen mennessä enemmän kuin muut. Talven aikana NAGaasi-aktiivisuus nousi. Ainakaan vähäiset bakteerimäärät eivät vaikuttaneet merkitsevästi entsyyminaktiivisuuteen. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään kettujen virtsateiden tulehduksia, parasiitteja ja virtsakiviä.

Näiden syventävien opintojen tarkoituksena oli tutkia klenbuterolin vaikutusta kroonista obstruktiivistakeuhkosairautta (COPD) sairastavilla hevosilla. Kirjallisuusosassa käsitellään COPD:n kliinisiä oireita, patofysiologiaa ja tutkimusmenetelmiä. Lisäksi kuvataan yleisimmin käytettyjä hoitomenetelmiä ja lääkehoidoista perehdytään erityisesti klenbuteroliin. Tutkimusosa tehtiin Ypäjällä MTTK:n tiloissa. Tutkimuksessa syötettiin koehevosille klenbuterolia (Ventipulmin, Boehringer-lngelheim) annoksella 0,8 mikrog/kg kahdesti päivässä kahden viikon ajan. Puolet hevosista oli kontrolliryhmänä. Koehevoset jaettiin lääkittyjen ja kontrolliryhmän sisällä terveisiin ja sairaisiin alkuhetken trakealiman neutrofiilimäärän, intrapleuraalisen paine-eron ja verialveolieron mukaan. Lääkityksen vaikutuksia seurattiin veri- ja trakealimanäytteillä sekä keuhkofunktiotesteillä. Hevosista otettiin näytteitä ennen tutkimuksen alkua, viikon kuluttua lääkityksen aloittamisesta, lääkityksen loputtua, sekä 2 viikkoa ja 4,5 viikkoa hoidon päättymisestä. Trakealimasta määritettiin Iysosomaalinen entsyymi (beta-glukuronidaasi), proteolyyttinen aktiivisuus (plasmiini, plasminogeeni ja fataali proteolyyttinen aktiivisuus kaseiinilevyllä), antitrypsiini ja neutrofiilimäärä. Keuhkofunktiotestinä käytettiin intrapleuraalipaine-eroa ja verialveolieroa. Koska aineiston ei voitu katsoa jakautuvan normaalisti käytettiin non-parametrisiä testejä tilastollisessa testauksessa (Mann-Whitney, Wilcoxon Signed Rank Test ja Spearman Rank Correlations). Verratessa eri parametrien keskinäistä korrelaatiota antitrypsiini ja plasmiini, tot. proteolyyttinen aktiivisuus ja limanneutrofiilimäärä, neutrofiilimäärä ja beta-olukuronidaasi, tot. proteolyyttinen aktiivisuus ja beta-glukoronidaasi, verialveoliero ja intrapleuraalipaine-ero sekä tot. proteolyyttinen aktiivisuus ja antitrypsiini korreloivat tilastollisesti merkittävästi keskenään. Saatujen tulosten perusteella klenbuterolilla ei havaittu olevan merkittävää vaikutusta lievien COPD-tapausten hoidossa.

Työ jakaantuu kirjallisuuskatsaukseen ja oman tutkimustyön esittelyyn. Penikkataudin diagnostiikkaa selvitellään, sekä esitellään kliinisen diagnoosin kannalta oleellisia taudin muotoja ja oireita. Laboratoriodiagnostiikkaan perehdytään silmälläpitäen erilaisia mahdollisuuksia ja esitellään kunkin menetelmän etuja ja rajoituksia. Lisäksi kerrotaan ruumiinavauslöydöksistä ja avauksessa otetuille näytteille sopivia tutkimusmenetelmiä. Taudin oireiston moninaisuuden vuoksi perehdytään joihinkin erotusdiagnooseihin. Penikkataudin hoitoa esitellään lyhyesti. Taudin ennaltaehkäisemisessä rokotus on ehdottoman tärkeällä sijalla. Kappaleessa penikkataudin vastustus käsitellään rokotukseen liittyviä seikkoja, muunmuassa eri rokotussuosituksia rokotuksen onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä, sekä rokotuskomplikaatioita. Osassa oma tutkimus esitellään esitellään penikkataudin käytännön laboratoriodiagnostiikkaan sopivia näytteenotto, käsittely sekä tutkimustapoja ja -menetelmiä. Oman tutkimuksen aineisto ja tulokset esitellään sekä pohditaan tulosten merkitystä lähinnä pitäen silmällä käytettyjen menetelmien sopivuutta käytännön olosuhteisiin.

Tässä työssä vertailtiin kahta kaupallista virtsan pikaviljelymenetelmää (Uricult Trio, Orion Diagnostica ja Diaslide, Diatech Diagnostica) perinteiseen verilevylle viljelyyn. Virtsanäytteistä tehtiin myös ns. vaahtotesti (Uriscreen, Diatech Diagnostica), joka on tarkoitettu käytettäväksi bakteereita sisältävien näytteiden löytämiseksi ilman viljelyä. Eristetyt bakteerit pyrittiin tunnistamaan lajitasolle. P-fimbrian esiintymistä työssä löydetyillä E.coli-kannoilla kartoitettiin erityisellä P-fimbriatestillä (PF-test, Orion Diagnostica). Työssä eristettyjen bakteerikantojen herkkyyttä eri antibiooteille tutkittiin kolmella eri menetelmällä (kiekkomenetelmä, Vetmic ja E-testi). Merkitykselliset virtsatieinfektion aiheuttajat pakastettiin myöhempiä tutkimuksia varten. Virtsanäytteitä kerättin 93 kappaletta EKK:n pieneläinklinikalle kliinisen virtsatieinfektion vuoksi potilaiksi tulleilta koirilta. Bakteerikantoia eristettiin 49 kappaletta yhteensä 48:sta näytteestä. 25:ssä näytteessä todettiin merkittävää bakteerikasvua. Yhdessä näytteessä kasvoi verilevyllä puhtaana Pasteurella multocicla (103 pmy/ml). Työssä eristettyjen bakteerilajien prosentuaalinen jakauma vastaa hyvin kirjallisuudessa esitettyjä jakaumia. Nyt eristettiin 44,9 % E.coleja, 18,4 % stafylokokkeja, 18,4 % streptokokkeja ja 8,2 % proteuksia. E.coleja eristettiin 19 kantaa, joista 26 % (viisi kantaa) oli P-fimbriallisia. Hemolyyttisistäkannoista 40 % ja nonhemolyyttisistä 11,1 % oli P-fimbriallisia. Pfimbriallisista kannoista neljä oli peräisin kroonisista tai toistuvista virtsatieinfektioista. Antibioottiherkkyydet määritettiin kolmella eri menetelmällä. Trimetopriimisulfaa on pidetty "drug of choice" E. colin aiheuttamissa virtsatieinfektioissa. Kiekkomenetelmällä määritettynä tässä työssä E.coli-kannoista oli trimetopriimisulfalle resistenttejä 32% ja Vetmicillä määritettynä 42 %. Hemolyyttisistä E.coleista trimetopriimisulfalle oli 40 % ja nonhemolyyttisistä 22 % resistenttejä kiekkomenetelmällä määritettynä. P-fimbrialliset kannat olivat kaikki kiekkomenetelmällä määritettynä trimetopriimisulfalle herkkiä, mutta Vetmicillä määritettynä yksi kanta oli resistentti. P-fimbriallisuus ja sulfaresistenssi eivät siis korreloineet tässä työssä. Muut tutkitut bakteerilajit olivat trimetopriimisulfalle herkkiä. Proteuksille, stafylokokeille ja streptokokeille on suositeltu ampisilliinia ensimmäisenä lääkevalintana. Tässä työssä tutkittu Proteus-kanta ja kaikki stafylokokit olivat herkkiä ampisilliinille, streptokokeista yksi kanta oli resistentti. E-testillä määritettiin 26:n bakteerikannan MIC-arvot ampisilliinille, trimetopriimisulfalle, nitrofluorantoiinille, tetrasykliinille, kefaleksiinille ja mesillinaamille. Pikamenetelmiä voidaan pitää varteenotettavana vaihtoehtona perinteisen verilevyviljelyn rinnalla virtsatieinfektioiden kenttädiagnostiikassa. Virtsanäyte on aina aiheellista viljellä. Pelkkä "ram-värjäyskin kasvustosta antaa arvokasta tietoa(gram+/gram-, kokki vai sauva), jonka perusteella potilaan hoidon suurmunittelu helpottuu. Praktikolle pikamenetelmät tarjoavat mahdollisuuden jopa lajitason diagnostiikkaan ilman useitakin päiviä vieviä biokemiallisia määrityksiä. P-fimbrian esiintyminen etenkin toistuvista VTI:ista kärsivillä potilailla kertoo usein ylempien virtsateiden infektoitumisesta ja bakteerin virulenssin kasvusta. Reinfektioissa ja relapseissa voidaan P-fimbrian esiintymistä käyttää apuna selittämään injektoivan bakteerikannan virulenssia. Antibioottiherkkyysmääritys on aiheellista suorittaa aina, kun primaarikasvu käytetyllä viljelymenetelmällä viittaa E. coliin. Etenkin hemolyyttiset kannat on aina syytä testata oikean lääkevalinnan varmistamiseksi. Tässä työssä saatujen tulosten perusteella rutiininomaista sulfakuuria VTI:sta kärsivälle potilaalle ei voi suositella, olihan 42 % E.coleista trimetopriimisulfalle resistenttejä (Vetmic). Tämä tarkoittaa sitä, että joka viidennellä potilaalla oninfektion aiheuttajana sulfalle resistentti E.coli-kanta. Jos mikä tahansa bakteerikanta on useille antibiooteille resistentti ja/tai herkkä vain aminoglykosiideille, on aiheellista tehdä MIC-arvon määritys, jotta laskennallisesti voidaan selvittää käytettävän antibiootin annostus.

Penikkatautivirus on paramyksoviruksiin kuuluva morbillivirus. Se on läheistä sukua tuhkarokko- ja lehmäruttoviruksille. Penikkatautivirus on levinnyt maailmanlaajuisesti.. Se kykenee injektoimaan useita lihansyöjiä. Koira on viruksen tärkein reservuaari. Penikkatautivirusta esiintyy runsaimmin hengitystie-eritteissä ja se leviää yleensä pisaratartuntana. Penikkataudin kliiniset oireet rüppuvat kannan virulenssista, koiran iästä ja vastustuskyvystä sekä infektion leviämisestä elimistössä. Neurologiset oireet ovat tärkein tekijä arvioitaessa koiran ennustetta. Penikkatautia vastaan käytetään eläviä heikennettyjä virusrokotteita. Säännölliset rokotukset ovat tehokkain tapa ennaltaehkäistä penikkatautia. Tärkein syy rokotussuojan muodostumattomuuteen ovat pennun emältään saamat vasta-aineet. Penikkatauti-rokotteet saavat aikaan sekä soluvälitteisen että humoraalisen immuniteetin. Soluvälitteisen immuniteetin mittaamiseen ei ole rutiinimenetelmää. Humoraalista immuniteettia voidaan mitata määrittämällä seerumin virusta neutraloivien vasta-aineiden määrä. Mittaamalla neutraloivien vasta-aineiden määrää kentältä saaduista näytteistä saadaan selville laumaimmuniteetti. Tutkimusta varten otettiin seeruminäytteitä 167 terveestä koirasta. Näytteistä määritettiin penikkatautivasta-ainetasot virusneutralisaatiotestillä Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksen virologian ja epidemiologian osastolla. Aineistossamme pelkästään Dohyvacilla rokotettuja koiria oli 50,3 %. Varsinaista rokotteiden välistä vertailua emme voineet tehdä Candurin ja Canlanin pienten käyttömäärien takia. Keskityimme vertailemaan Dohyvacilla ja usealla erimerkkisellä rokotteella rokotettuja koiria ikäryhmittäin. Totesimme, että erimerkkisillä rokotteilla rokotetut koirat näyttävät muodostaneen kaikissa ikäryhmissä paremmin vasta-aiheita kuin Dohyvacilla rokotetut koirat. Aineistomme oli niin pieni, että emme voineet tehdä siitä tilastollista analyysiä.

Lymfooma eli imukudossyöpä on koirien kolmanneksi yleisin kasvainsairaus. Se saa alkunsa lymfosyyteistä. Suurimmalla osalla koirista lymfooma on fenotyypiltään B-soluista lähtöisin. Koirilla yleisin lymfooman muoto on multisentrinen lymfooma, jonka tyypillisin oire on suurentuneet imusolmukkeet. Lymfoomaa voidaan tavata primaarikasvaimena kuitenkin myös muissa elimissä kuten ruuansulatuskanavassa tai ihossa. Diagnosointiin voidaan käyttää apuna ohutneulanäytettä, jossa keskikokoiset tai suuret lymfosyytit hallitsevat solukuvaa. Lymfooman hoitoon käytetään solunsalpaajia ja se on yksi parhaiten solunsalpajahoitoon vastaavista kasvainsairauksista. Ilman hoitoa koirien keskimääräinen elinikä vaihtelee 4 viikosta 3 kuukauteen. Solunsalpaajahoidoilla noin 60 – 90 % koirista saavuttaa täydellisen remission ja keskimääräinen elinikä vaihtelee 6 – 12 kk välillä ja jopa 20 – 25 % hoidetuista koirista elää vielä kaksi vuotta hoitojen aloittamisen jälkeen. Merkittävimmät ennusteeseen vaikututtavat tekijät ovat lymfooman fenotyyppi sekä kliinisen leviinneisyysluokan alaluokka. Lymfooman hoitoon on kehitetty useita erilaisia hoitoprotokollia, mutta yleisimmin käytettäviä lääkeaineita ovat doksorubisiini, syklofosfamidi, vinkristiini, prednisoloni ja lomustiini. Koska solunsalpaajat vaikuttavat kaikkiin elimistön nopeasti jakautuviin soluihin, myös elimistön normaalit solut kärsivät hoidoista. Hoitojen aiheuttamat haittavaikutukset kohdistuvat useinmiten luuytimeen ja ruuansulatuskanavaan. Solunsalpaajien käyttö eläinten kasvainsairauksien hoidossa on Suomessa vielä melko harvinaista, ja pelko hoitojen aiheuttamista haittavaikutuksista saattaa vaikuttaa sekä eläinlääkäreiden että lemmikkien omistajien päätöksiin hoitojen aloittamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää solunsalpaajahoitojen aiheuttamia haittavaikutuksia ja koirien elämänlaatua hoitojen aikana sekä omistajien tyytyväisyyttä hoitoihin. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä kyselytutkimuksena. Mukaan tutkimukseen valittiin omistajat, joiden koirien lymfoomaa oli vuosien 2004 – 2008 aikana hoidettu eläinlääkäriasema HauMaussa. Kaikkiaan kyselylomakkeita jaettiin 42 kappaletta, joista täytettynä palautettiin 35 kappaletta (vastausprosentti 83,30 %). Haittavaikutuksia ilmeni lähes kaikilla koirilla (97 %), mutta ne olivat aineiston mukaan suurimmaksi osaksi melko lieviä ja lyhytkestoisia. Yleisimpiin haittavaikutuksiin lukeutuivat väsymys ja apatia (54,30 %) sekä ruuansulatuskanavan oireet kuten oksentelu (51,40 %), ruokahaluttomuus (48,60 %) tai ripuli (45,70 %). Koirien elämänlaatu ei tilastollisesti parantunut hoitojen aikana verrattuna sairasaikaan ennen hoitoja. Omistajista 74,30 % oli täysin tyytyväisiä ja 22,90 % melko tyytyväisiä koiriensa saamaan hoitoon. Omistajista 85,70 % olisi edelleen valinnut solunsalpaajahoidot kyseiselle lemmikilleen, mikäli olisi jälkikäteen saanut valita. Lisäksi tulevaisuudessa 91,40 % omistajista voisi hoidattaa muita lemmikkejään solunsalpaajilla, mikäli ne sairastuisivat johonkin kasvainsairauteen. Ennen hoitoja omistajia mietityttivät eniten haittavaikutukset ja ennuste. Näistä asioista omistajat olisivat myös toivoneet saavansa vielä enemmän tietoa hoitokäyntien yhteydessä.