Browsing by Title
Now showing items 54-73 of 1392
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Tämä lisensiaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus pernaruttoa aiheuttavan Bacillus anthracis -bakteerin säilymisestä ympäristössä sekä säilymiseen vaikuttavista tekijöistä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat B. anthracis -bakteerin ja itiöiden säilymiseen maaperässä sekä pohtia näiden tekijöiden merkitystä Suomessa. Tavoitteena oli myös tehdä kartta, josta käyvät ilmi pernaruttotaudinpurkaukset Suomessa vuodesta 1940 alkaen. On tärkeää, että pernaruttotapauksista on kartta, jotta eläinlääkärit olisivat tietoisia aiemmista tautitapauksista alueellaan ja osaisivat tarvittaessa epäillä pernaruttotartuntaa. Tutkielman kolmantena tavoitteena oli verrata silmämääräisesti pernaruttotaudinpurkauksista tehtyä karttaa Suomen maaperä- ja tulvariskialuekarttoihin sekä pohtia, miksi pernaruttoa on esiintynyt eniten tietyillä alueilla. Pernarutto on vaarallinen, vastustettava eläintauti ja zoonoosi, jonka leviäminen voi aiheuttaa mittavia taloudellisia tappioita ja uhata myös ihmisten terveyttä. Pernaruttoa aiheuttava Bacillus anthracis pystyy muodostamaan itiöitä, jotka voivat säilyä maaperässä jopa satoja vuosia. Maaperän ominaisuudet vaikuttavat siihen, kuinka hyvin B. anthracis säilyy ympäristössä. B.anthracis -itiöt selviytyvät parhaiten kosteassa, lievästi emäksisessä maassa, jossa on runsaasti kalsiumia ja orgaanista ainetta. Pernaruttotaudinpurkauksia on tavattu monenlaisissa ilmastoissa ja sääolosuhteissa, mutta liian alhaiset ja korkeat lämpötilat voivat häiritä B. anthracis -bakteerin sporulaatiota ja germinaatiota. Tulvat voivat lisätä taudinpurkausten määrää nostamalla itiöitä maaperästä laiduntavien eläinten ulottuville. Itiöiden säilymiseen vaikuttavat myös maataloudessa käytettävät lannoitteet ja kemikaalit, maaperän eliöt ja mikrobit sekä kasvillisuus. Viime aikoina tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, ettei B. anthracis ole täysin obligaatti taudinaiheuttaja, vaan se kykenee elämään myös vegetatiivisena tietynlaisissa mikroympäristöissä isäntäeläimen ulkopuolella. Sekä vegetatiivinen bakteeri että itiö voivat olla monin tavoin vuorovaikutuksessa kasvien ja eläinten kanssa. B. anthracis -itiöt edistävät ruohokasvien kasvua, mikä puolestaan houkuttelee paikalle kasvinsyöjiä ja lisää niiden alttiutta infektiolle. Itiöt pystyvät myös germinoitumaan vegetatiivisiksi bakteereiksi Suomessakin esiintyvän Festuca arundinacea -heinäkasvin eli ruokonatan juuriston tuntumassa. Itiöt voivat säilyä matojen ruuansulatuskanavassa sekä germinoitua ja jakautua ameebassa. Lisäksi B. anthracis voi säilyä vegetatiivisena hyönteisten ruuansulatuskanavassa. Pernaruttoa on esiintynyt eniten Lounais- ja Etelä-Suomessa sekä Pohjanmaan rannikolla. Näiden alueiden maaperässä on runsaasti savikerrostumia. Savimaiden olosuhteet ovat B. anthracis -itiöiden säilymistä suosivia: ne ovat kosteita, emäksisiä ja niiden kalsiumpitoisuus on korkea. Pernaruton säilymistä edistäviä tekijöitä Suomessa voivat olla myös tulvat, viljelysmaan kalkitseminen ja maaperän eliöt. Viileä ilmasto sekä maaperän luontaisesti alhainen pH saattavat puolestaan vähentää taudinpurkauksien määrää. Pernaruttoa tavataan Suomessa enää harvakseltaan, mutta koska itiöt voivat säilyä maaperässä pitkään, taudista on vaikeaa päästä kokonaan eroon.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Koirien hengitystieinfektiot ovat melko yleisiä. Ne ovat usein monitekijäisiä sairauksia, ja niiden diagnosointi ja hoito voi olla haastavaa vaihtelevien oireiden ja aiheuttajaorganismien laajan kirjon vuoksi. Vaikka koiran hengitystiet ovat alttiita monenlaisille, tyypillisimmin virusten tai bakteerien aiheuttamille infektioille, tavallisen terveen koiran alttius sairastua hengitystieinfektioon näyttäisi riippuvan pitkälti hengitysteiden puolustusmekanismien toiminnasta. Nämä puolustusmekanismit ovat varsin tehokkaita ja estävät yleensä infektioiden kehittymisen. Jotkin patogeenit kykenevät kuitenkin heikentämään hengitysteiden puolustusmekanismien toimintaa suoraan, tai vaikuttamalla niihin epäsuorasti heikentämällä ensin eläimen immuniteettivastetta. Nämä voivat johtaa infektion kehittymiseen hengitysteissä. Bakteeriperäinen keuhkokuume on kohtalaisen yleinen koirilla esiintyvä bakteeri-infektion aiheuttama alempien hengitysteiden sairaus, ja sitä voi esiintyä kaiken ikäisillä ja rotuisilla koirilla. Keuhkokuumeen vaikeusaste vaihtelee lievästä vakavaan, mutta tarkkaa tietoa sairauden esiintyvyydestä tai kuolleisuudesta ei ole. Tyypillisimmin koirien bakteeriperäinen keuhkokuume on sekundaarien patogeenien aiheuttama, mutta koirilla voi esiintyä myös primaarien patogeenien aiheuttamia infektioita. Primaareja hengitystieinfektioita aiheuttavia bakteereita esiintyy koirilla kuitenkin vain muutama. Bakteeriperäiselle keuhkokuumeelle altistavia tekijöitä on lukuisia, mutta on havaittu, että koiranpennut sairastuvat tyypillisimmin primaarien patogeenien, kuten Bordetella bronchiseptican, aiheuttamiin infektioihin, kun taas metsästys- ja urheilukoirilla hengitysteiden vierasesineen aiheuttamia infektioita esiintyy muita rotuja useammin. Iäkkäät koirat sairastuvat keuhkokuumeeseen usein heikentyneen immuunipuolustuksen tai aspiraation seurauksena. Immuunipuolustusta voi heikentää jokin tulehduksellinen tai synnynnäinen hengitystiesairaus, kun taas hengitysteiden rakenteelliset poikkeavuudet vaikuttavat usein merkittävästi hengitysteiden puolustusmekanismien toimintaan. Keuhkokuumeen hoito koirilla perustuu oireisiin ja kliinisen tilan arviointiin, jonka pohjalta arvioidaan hengitystienäytteenoton tarve ja aloitetaan antibioottihoito. Empiiriseen antibioottihoitoon päädytään usein silloin, kun kyseessä on lieväoireinen koira, tai jos keuhkokuume on diagnosoitu ensimmäistä kertaa. Vakavaoireisille potilaille ja potilaille, joilla kyseessä on uusiutunut ongelma, suositellaan bakteerinäytteenottoa hengitysteistä sekä antibioottiherkkyysmääritystä näytteissä mahdollisesti kasvaville bakteereille. Hoidon onnistumisen kannalta erilaisilla tukihoitomuodoilla, kuten happilisällä ja suonensisäisellä nesteytyksellä, on tärkeä merkitys, minkä lisäksi hyvällä seurannalla pyritään varmistamaan potilaan toipuminen ja estämään taudin mahdollinen uusiutuminen. Tulevaisuudessa bakteeriperäisen keuhkokuumeen diagnostiikassa ja hoidon seurannassa tulehduksellisten biomarkkereiden ja PCR-menetelmien käyttö saattaa lisääntyä. Tällä hetkellä koirien hoidossa suositellaan kohtuullisen pitkiä antibioottikuureja, ja seuranta perustuu oireisiin, valkosoluarvoihin ja röntgenkuviin. Pitkien antibioottikuurien käyttö voisi tulevaisuudessa lyhentyä merkittävästi, ja hoitokustannukset keuhkokuumeen seurannassa saattaisivat pienentyä, mikäli uusien tulehduksellisten biomarkkereiden seuranta osoittautuu hyödylliseksi. PCR-menetelmien avulla keuhkokuumeen aiheuttajapatogeeneistä voidaan saada nopeasti tietoa, mutta menetelmien liiallinen herkkyys voi johtaa virhepositiivisiin tuloksiin.
-
(2020)Antibiootit ovat olleet suuressa roolissa mahdollistamassa nykyisten ruoantuotantoketjujen muodostumisen. Lemmikkieläinten määrä on samaan aikaan kasvanut ja lemmikkejä hoidetaan tänä päivänä yhä enemmän antibiooteilla. Antibioottien käyttö on kuitenkin johtanut antibiooteille vastustuskykyisten bakteereiden kehittymiseen, mikä vaikeuttaa jo nyt eläinten sekä ihmisten bakteeri-infektioiden hoitoa. Useat tahot tekevät työtä antibioottien vastuullisen käytön edistämiseksi ja resistenssiongelman torjumiseksi. Samalla on myös etsitty antibiooteille vaihtoehtoisia hoitomuotoja, joista bakteriofagit ovat yksi esimerkki. Bakteriofagit eli faagit ovat luonnossa esiintyviä, bakteereita infektoivia ja tuhoavia viruksia. Bakteriofagien monimuotoisuuden vuoksi jokaiselle bakteerille arvioidaan löytyvän sitä infektoimaan pystyvä faagi. Bakteriofagihoidolla tarkoitetaan bakteriofagien hyödyntämistä bakteeri-infektioiden hoidossa tai torjunnassa. Eläinten hoitoon bakteriofageja on käytetty ensimmäisen kerran jo 1920-luvulla eli ennen antibioottien löytämistä. Penisilliini ja muut tehokkaat antibiootit veivät kuitenkin huomion pois bakteriofageista, kunnes kiinnostus bakteriofageihin jälleen heräsi antibioottiresistenssin myötä. Bakteriofagihoidon onnistumisen kannalta on olennaista ymmärtää bakteerin, bakteriofagin ja elimistön välisiä vuorovaikutuksia. Hoitoon käytettävät bakteriofagit tulee valita huolella hoidon turvallisuuden sekä tehokkuuden takaamiseksi. Yksilöllisessä bakteriofagihoidossa taudinaiheuttajabakteeri eristetään ja juuri tälle patogeenille tehokkaista bakteriofageista valmistetaan hoitotuote. Toinen mahdollisuus on käyttää ennakolta valmistettuja hoitotuotteita, joita voidaan käyttää jo ennen patogeenin eristämistä. Bakteriofagihoidon erityispiirteisiin kuuluvat spesifisyys isäntäbakteerin suhteen, synergiaedut yhdistettyinä antibiootteihin tai toisiin faageihin sekä kustannustehokkuus. Eläimillä bakteriofagitutkimus on painottunut tuotantoeläimiin ja lemmikkieläimiä koskevia julkaisuja on vain muutamia. Tuotantoeläimillä tutkimusta on etenkin tehty yleisistä, taloudellisesti merkittävistä tai elintarvikehygieniaa vaarantavista sairauksista ja taudinaiheuttajista. Bakteriofagihoidon tehokkuus on ollut tutkimuksissa vaihtelevaa. Naudan utaretulehdus on yksi eniten tutkijoita kiinnostanut sairaus ja tältä osin bakteriofageilla ei pääsääntöisesti ole saavutettu haluttua hoitovastetta. Bakteriofageilla ei myöskään ole onnistuttu vähentämään metisilliinille resistentin Staphylococcus aureus -bakteerin (MRSA) määrää siassa. Sen sijaan bakteriofagien tehokkuudesta on saatu näyttöä vasikkaripulin, porsaiden vieroitusripulin ja koiran ulkokorvantulehduksen hoidossa sekä siipikarjassa zoonoottisesti merkittävien salmonella- ja kampylobakteerien torjunnassa. Myös useamman kalataudin torjunnassa bakteriofagien hyödyntämisessä on edistytty. Tutkimus eläinten bakteeri-infektioiden hoidosta bakteriofageilla on niukkaa. Saadut tulokset ovat vaihtelevia ja osittain myös keskenään ristiriitaisia. Antibiootteja täydentäville hoitomuodoille on aitoa tarvetta, ja bakteriofagit ovat ominaisuuksiensa takia mielenkiintoinen vaihtoehto. Kirjallisuuskatsauksen perusteella bakteriofagien mahdollinen soveltuvuus eläinten bakteeri-infektioiden hoitoon jää odottamaan lisätutkimuksia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1998)Tutkimuksessa määritettiin sytologiset viitearvot keuhkohuuhtelunäytteille. 11 koirasta otettiin keuhkohuuhtelu (BAL) 5-7 viikon väliajoin seitsemän kertaa. Jokaiselle koiralle tehtiin yleistutkimus ennen rauhoitusta. Koirat rauhoitettiin medetomidiinilla ja riittävä anestesia saatiin propofolilla. Huuhtelunesteenä käytettiin fysiologista natriumkloridia 1 ml/kg jokaiseen huuhteluerään. Huuhtelu suoritettiin kummallekin pallealohkolle kahdesti peräkkäin fiberoskoopin näytteenottokanavan kautta. Välittömästi näytteenoton jälkeen jäähauteessa lasipurkissa olevat näytteet vietiin laboratorioon käsiteltäviksi. Näytteen kokonaistilavuus ja solupitoisuus (elävät ja kuolleet solut) määritettiin. Yhdenkertaisen sideharson läpi suodatetusta ja kahdesti sentrifugoidusta ja pestystä näytteestä sytosentrifugoitiin 40 000 elävää solua objektilasille. Saadut lasit värjättiin May-Grünwald-Giemsalla. Mikroskopoimalla eriteltiin 300 solua ja laskettiin eri solujen prosenttiosuudet. Sytologiset viitearvot määritettiin kunkin koiran keskiarvojen keskiarvosta 95 %:n luottamusvälillä. Saantoprosentti oli 57-63 % ja saaliin kokonaissolut 0,086-0,153 x 106 solua/ml. BAL-näytteidenerittelylaskennassa oli makrofageja 68,5-76 %, lymfosyyttejä 13,8-18,9 %, neutrofiilejä 3,9-5,8 %, eosinofiilejä 1,0-6,4 %, plasmasoluja 0,3-1,0 %, basofiilejä 1,0-1,9 % ja epiteelisoluja 0,4-1,2 %. Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty koiran akuuttien alempien hengitysteiden sairauksien etiologiaa, oireita, diagnoosia ja hoitoa. Kennelyskä ja keuhkokuume ovat tärkeimmät infektiiviset sairaudet. Parasiiteista vaeltavia suolikaistoukkia esiintyy Suomessa, mutta varsinaiset keuhkomadot ovat vielä harvinaisia. Keuhkoödeemi voidaan jaotella kardiogeeniseen ja ei-kardiogeeniseen. Yleisin keuhkoödeemin aiheuttaja on kardiogeeninen sairaus. Muita koiran keuhkosairauksia ovat keuhkojen eosinofiili-infiltraatio syndrooma, keuhkoruhje, keuhkojen tromboembolia, keuhkoverenvuoto ja akuuttihengitysvaikeusoireyhtymä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Tutkielman tavoitteena oli kerätä tietoa bedlingtoninterrierillä tavattavista sairauksista ja kartoittaa kyselytutkimuksen avulla rodun tämän hetkistä terveydentilaa Suomessa. Bedlingtoniterrierille ei ole aiemmin toteutettu Suomessa kattavaa terveyskyselyä, jonka tulokset olisi julkaistu, vaikka rotu kuuluu Suomen Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan, ja rodun jalostuksen tavoiteohjelman tulisi sisältää tietoa populaation terveydentilasta. Olettamus oli, että suomalaisen bedlingtoninterrieripopulaation terveystilanne ei olennaisesti poikkea ulkomaihin nähden ja että rodussa ei tällä hetkellä ole yksittäistä laajan mittakaavan terveysongelmaa. Kyselyyn saivat osallistua kaikki Suomessa asuvat vuosina 2003–2011 syntyneet bedlingtoninterrierit, joita on KoiraNet-jalostustietojärjestelmän mukaan yhteensä 233. Kysely toteutettiin pääasiallisesti sähköisen kyselylomakkeen avulla. Vastausaikaa oli syksyllä 2014 3,5 kuukautta, jonka aikana tutkimukseen lähetettiin 135 koiran tiedot. Tutkimuksen tuloksissa bedlingtoninterrierillä jo perinnöllisiksi todetuista sairauksista silmäsairaudet, esimerkiksi puuttuva kyynelkanavan aukko, ylimääräiset ripset (distichiasis) ja kaihi, olivat tavallisimpia yhteensä 17 %:n osuudella. Rodulla historiallisesti tärkeitä silmäsairauksia, eli verkkokalvon dysplasiaa ja etenevää verkkokalvon rappeumaa, ei kuitenkaan raportoitu yhdelläkään koiralla. Kuparitoksikoosi oli todettu yhdellä kyselyyn osallistuneella koiralla, joka oli ollut geenitestin mukaan vapaa sairaudesta. Muista sairauksista yleisimpiä olivat korvatulehdukset (45,9 %), sydämen sivuäänet (15,3 %), kasvaimet (6,7 %), hammaspuutokset (5,2 %), purentaviat (3,7 %) ja lisämunuaiskuoren liikatoiminta (3,7 %). Eläinlääkärin toteamia allergisia ihosairauksia oli yhteensä 6 %:lla, mutta kokonaisuutena ihoon liittyneiden kysymysten vastausten perusteella eritasoisia allergisia ihosairauksia saattoi olla jopa noin joka neljännellä tutkimukseen osallistuneista koirista. Kyselytutkimuksen tulokset olivat hyvin linjassa kirjallisuuskatsauksen sisällön kanssa. Selkein poikkeama oli tässä tutkimuksessa raportoitu korvatulehdusten korkea yleisyys. Kaikkiaan bedlingtoninterrierillä ei kuitenkaan vaikuta olevan tällä hetkellä mitään yksittäistä sairautta, joka olisi rodussa laajalle levinnyt ja vaikuttaisi merkittävästi koirien elämänlaatuun, kuten kuparitoksikoosi aikoinaan oli. Rodun terveydentilaa tulee kuitenkin seurata jatkossakin, ja tehokkaasti tarkkailtujen kuparitoksikoosin ja silmäsairauksien lisäksi huomiota tulisi kiinnittää erityisesti allergisiin ihosairauksiin. Lisämunuaiskuoren liikatoiminta ja munuaisten vajaatoiminta ovat sairauksia, joiden ilmaantuvuudet ovat aiheuttaneet huolta ulkomailla, ja niiden esiintyvyyksiä tulisi seurata myös meillä Suomessa. Tutkimuksen tulokset olivat pääpiirteissään hypoteesin mukaisia, ja ne tarjoavat suuntaa-antavaa tietoa bedlingtoninterrierin tämän hetkisestä terveydentilasta Suomessa. Tutkimus ja sen tulokset ovat myös hyvä pohja tulevaisuudessa toteutettaville bedlingtoninterrierin terveyttä kartoittaville tutkimuksille. Tutkielma on kokonaisuudessaan kattava tietopaketti rodulla tavattavista sairauksista ja niiden yleisyyksistä ja on hyödyllinen erityisesti rodun kasvattajille, mutta myös kaikille muille asiasta kiinnostuneille.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Beetalaktaamiantibiootteja käytetään paljon koirilla ja kissoilla Suomessa. Beetalaktaameihin kuuluvia aminopenisilliinejä ja ensimmäisen polven kefalosporiineja suositellaan moneen infektiosairauteen elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mikrobilääkesuosituksissa. Beetalaktaameilla on vähän sivuvaikutuksia ja niiden turvallisuusmarginaali on leveä. Suomessa koirilla ja kissoilla käytetään etenkin aminopenisilliinejä, amoksisilliini-klavulaanihapon yhdistelmää ja kefaleksiinia. Saatavilla on myös kolmannen polven kefalosporiineihin kuuluva kefovesiini, jota saa käyttää vain valmisteyhteenvedossa mainittuihin käyttöaiheisiin. Beetalaktamaasit estävät bakteerien soluseinän rakentumisen. Vaikutus on bakterisidinen. Beetalaktaamit ovat aikariippuvaisia eli parhaimman tehon saamiseksi niiden pitoisuuden tulee pysyä riittävän korkealla koko annostelu ajan. Beetalaktaameihin kuuluvat myös beetalaktamaasin estäjät. Beetalaktamaasit ovat bakteerien tuottamia beetalaktaamiantibiootteja hajottavia entsyymejä. Uusien beetalaktamaasien ilmeneminen ja beetalaktamaasigeenien leviäminen bakteerien joukossa on johtanut beetalaktaamiresistenssin leviämiseen. Metisilliiniresistenteillä stafylokokeilla beetalaktaamien sitoutuminen vaikutuskohteeseen on vähentynyt ja ne ovat resistenttejä kaikille beetalaktaameille. Fluorokinolonit häiritsevät bakteerien solun jakautumista, proteiinisynteesiä ja DNA:n virheiden korjaamista sitoutumalla DNAgyraasi ja topoisomeraasi IV entsyymeihin. Niiden vaikutus on bakterisidinen. Fluorokinolonit ovat konsentraatioriippuvaisia eli niitä annosteltaessa pyritään saavuttamaan suuri pitoisuus mutta annosten välillä pitoisuus voi laskea pieneksi. Suomessa koirilla ja kissoilla käytetään fluorokinoloneista enrofloksasiinia, marbofloksasiinia ja pradofloksasiinia. Fluorokinolonit ovat laajakirjoisia mikrobilääkkeitä ja niitä käytetään etenkin gramnegatiivisten bakteerien aiheuttamien infektioiden hoitoon. Fluorokinoloneja tulisi käyttää vain bakteeriviljelyn ja herkkyysmäärityksen perusteella. Uusilla fluorokinoloneilla, kuten pradofloksasiinilla, on hyvä teho myös grampositiivisia ja anaerobeja bakteereita vastaan. Myös fluorokinoloneja pidetään turvallisina mikrobilääkkeinä. Niiden käyttöön on kuitenkin todettu liittyvän rustovaurioita kasvavilla koirilla, ja enrofloksasiinin käyttö korkeilla annoksilla on aiheuttanut kissoilla sokeutumiseen johtavaa verkkokalvon rappeumaa. Resistenssi fluorokinoloneita vastaan voi kehittyä nopeasti. Bakteerien resistenssimekanismeja on muun muassa DNA-gyraasin tai topoisomeraasin IV:n muuntelu, jolloin fluorokinolonien sitoutuminen niihin heikkenee. Resistenssin kehittyminen yhdelle fluorokinolonille voi johtaa resistenssiin kaikkia fluorokinoloneita vastaan. Tässä tutkielmassa on keskitytty siihen mitä patogeenejä on yleisimmissä infektiosairauksissa, joihin beetalaktaameja ja fluorokinoloneita suositellaan tai käytetään, sekä mitä kliinisiä tutkimuksia näiden mikrobilääkkeiden käytöstä on. Kirjallisuudessa yleisesti suositeltuja hoitoaikoja ja annoksia on myös mainittu. Kliiniset tutkimukset beetalaktaamien ja fluorokinolonien käytössä ovat yleensä tutkimuksia, joissa verrataan kahden tai useamman mikrobilääkkeen tehoa jonkin infektiosairauden hoidossa. Usein mikrobilääkkeiden tehoa verrataan amoksisilliini-klavulaanihapon tehoon, sillä se on hyvin yleisesti käytetty mikrobilääke koirien ja kissojen infektioissa.
-
(2024)This licentiate thesis includes a literature review and a research section. The populations of common eiders (Somateria mollissima) in the Baltic Sea and Finland have decreased. Still, the number of eiders nesting on the Bengtskär islet in the outer archipelago of Finland has been steadily increasing. In the literature review, the reader is first introduced to the biology of the common eiders and the situation of the Bengtskär eiders, after which the microbes and intestinal parasites that threaten the health of common eiders are discussed. The aim is to find out why eiders have died in Bengtskär between 2019 and 2021, and thus to increase the knowledge of veterinarians, biologists, and other interested parties about the health status of Bengtskär eiders. We hypothesize that the results will not be supposed to provide a single explanatory factor for the death of all birds, as no epidemics or mass deaths of eiders have been found in the area in these years. Another hypothesis is that we found Polymorphus minutus acanthocephalans in the intestines of several birds. The research material consists of 35 common eiders collected in 2019–2021, found dead in the Bengtskär islet. The birds have been stored at –20 °C before the examinations. The birds collected in 2019 were examined at the turn of 2019–2020 and the rest in January 2022. Necropsy included records of macroscopic findings and histological examinations and was performed by a pathologist. The eiders were also subjected to bacteriological cultures and, if necessary, additional studies to determine the bacterial species. Adult birds were examined for selected viruses and intestinal parasites using PCR. The pathologist has given the eiders diagnoses that probably explain the individual's death. The results show that the most common cause of death was bacterial infection (32,3 %), which was, however, limited only to ducklings (10/18) and unhatched fetuses (2/5). In full-grown birds, no growth was found in bacterial cultures and all virus tests were PCR-negative. We found three different intestinal parasites from the eiders: Profilicollis sp. acanthocephalan, Schistocephalus solidus tapeworm, and Echinostoma sp. trematoda. The majority (71,9 %) of the birds were in good or very good nutritional status, of these there were 15 ducklings and four fetuses. 62,9 % of all birds were females. In most ducklings and fetuses, death was probably caused by a bacterial infection, with the navel most likely acting as the port of infection. Unfavorable environmental conditions affect the closure of the navel and thus expose the ducklings to infections. All the bacteria found in eiders in this study belong to the normal microbiome of the birds' skin or digestive tract. The causes of death of adult eiders were the so-called usual, as they largely consisted of individual cases, and no single explanatory factor was found. The result corresponds to the hypothesis presented for the study. Contrary to expectations, the Polymorphus minutus acanthocephalan was not found in PCR studies. However, the study showed for the first time the Profilicollis sp. acanthocephalan in Finnish common eiders. The results are presented in English in Appendix 1.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Avhandlingen innehåller en forskningsdel och en litteraturöversikt som ger insikt i besiktning av häst. En besiktning av häst inför köp och försäljning utförs av en veterinär för att få veta hästens nuvarande hälsotillstånd. Undersökningen görs för att hjälpa den potentiella köparen att fatta beslut. I denna avhandling ges en generell beskrivning i hur en besiktning går till med fokus på ortopediska problem och röntgenundersökning. Mycket få studier har i helhet undersökt en besiktning, där man tagit i beaktande alla fynd både i den kliniska undersökningen och röntgenundersökningen och jämfört dessa med besiktningens slutresultat. Det finns litterära verk som beskriver hur en besiktning skall gå till samt olika studier som behandlar ortopediska problem hos unghästar på fölauktioner. I den retrospektiva undersökningen besiktades 27 hästar av halvblodstyp för att hitta de vanligaste avvikelserna och deras samband. Alla hästar genomgick en klinisk undersökning. Hästarnas nedre extremiteter undersöktes i vila och rörelse samt genom böjprov. Röntgenundersökning gjordes hos 78 % av hästarna. I resultatet kan man se att vid proximalt och distalt böjprov reagerade 70 % av hästarna. Största delen av reaktionerna var milda. De flesta röntgenfynden förekom i hasen och kotleden. Den totala mängden hästar med initialhälta var 33 %. Besiktningarna kategoriserades och 22 % godkändes utan villkor, 41 % godkändes villkorligt och 37 % underkändes. Inget statistisk samband förekom mellan hästar som reagerat på böjprov och olika röntgenfynd. Inte heller mellan initialhälta och böjprov eller ledsvulland och böjprov. I studien hittades en stor del milda fynd, men de förekom lika frekvent hos halta som hos friska hästar. Avvikelserna ledde sällan till underkännande förutom vid initialhälta. I tidigare forskning har man inte funnit korrelation mellan böjprov, röntgenfynd och framtida hältor. Besiktningar är omtivstade eftersom man endast med en undersökning borde förutspå hästens framtida användbarhet. Det krävs stor nogrannhet och yrkesskicklighet för att kunna avgöra avvikelsernas betydelse för hästens framtida hälsa. För att få bättre forskningsresultat borde besiktningsfynden noga dokumenteras och hästen följas upp i framtiden. Alla veterinärer utför besiktningen individuellt, men det finns några generella principer som är bra att känna till. Studien kan vara till nytta speciellt för nyutexaminerade som vill ha en inblick i ämnet.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Syventävien opintojeni tutkielma sisältää kirjalliuuskatsauksen sekä osuuden. Opintyöni tarkoitus oli selvittää kestävätkö betaiinia rehussaan saavat porsaat paremmin ripulin aiheuttamaa dehydraatiostressiä (lievemmät ripulivaikutukset, parempi painonkehitys ym.). Betaiini on aminohappojohdannainen, jonka on havaittu toimivan osmoregulaattorina mm. mikrobiendehydraatiostressitiloissa, jolloin selviäminen kuivuudesta on ollut parempaa. Kirjallisuskatsauksessa käsitellään suolen anatomiaa ja fysiologiaa sekä ripulin patofysiologiaa. Ripulimekanismeja käsitellään yleisesti sekä tarkemmin perehdytään bakteeri- ja virusripuleihin. Käytännön kokeessa käytettyjä aineita(betaiini, senna) tarkastellaan myös kirjallisuustietojen perusteella. Kokeellinen osuus suoritettiin EKK:n kotieläinhygienian opetusnavetalla. Kokeessa oli 4 pahnuetta, jaettuna koe- ja kontrolliryhmiin. Kaikille porsaille aiheutettiin keinotekoinen ripuli laksatiivia (senna) käyttäen. Koeryhmät saivat rehun mukana tutkittavaa betaiinia, kontrolliryhmä söi samaa rehua ilman betaiinilisää. Ryhmien painon kehitystä, rehun syöntimääriä ja ripulin tilaa seurattiin. Ripulin voimakkuutta tutkittiin kliinisen tilan ja veriparametrien avulla. Veriparametrien perusteella ei koe- ja kontrolliryhmien välille saatu tilastollisesti merkitsevää eroa, eli betaiini ei vahvistanut porsaita itse ripulia vastaan. Betaiinirehua syöneet porsaat kompensoivat kasvutappion kontrolliryhmää nopeammin, joten palautuminen ripulista normaalitilaan olibetaiinin vuoksi nopeampaa. Betaiinilla oli havaittavissa myös lievä kasvua parantava vaikutus. Betaiinin merkitys dehydraatiotilan osmoregulaattorina voisi olla parempi, jos ripulin voimakkuus saataisiin koejärjestelyissä paremmin vastaamaan käytännön tilannetta sikaloissa. Sennalaksatiivi ei kokeessa saanut aikaan halutun voimakasta ripulia ja mahdollisesti tästä johtuen betaiininoletettu teho ei päässyt oikeuksiinsa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1990)Målet med denna studie var att reda ut hur kalvars sociala beteende utvecklas från födseln till 6 månaders ålder då kalvarna inte utsätts förden stress som modern djurhushållning orsakar. ~ En hjord på en tjur 4k or, 7 kvigor samt deras kalvar hölls på ett 20 ha:s skogsområde i sydvästra Finland. Kalvarna föddes inom mars-september 1989. Åtta tjur och två kvigkalvar observerades under två timmar per dag vid 1, 3, 7, 14,21, 29, 61, 91, 122, 152 och 180 dagars ålder. De sociala kontakterna registrerades kontinuerligt. Kalvarnas sociala aktivitet ökade till 7 dagars ålder. Kontakterna med modern minskade kraftigt under den första månaden medan kontakterna med andra kalvar ökade i motsvarande man. Kalvarna bildade sina egna grupper som höll ihop största delen av dagen. Frekvensen av kontakterna med de vuxna i flocken förändrades inte. Nosande var det vanligaste sociala beteendet mellan djuren. Lek utgjorde 20% av kontakterna mellan kalvama. Digivningen stod för 12% av kontakterna med modern. De vanligaste beteendena, förutom nosandet, som kalvarna visade mot övriga vuxna var sexuellt och undvikande beteende. Vuxna kor och tjuren var mest aggressiva mot kalvama. Kalvama själva var mycket sällan aggressiva. Avvikande beteende sågs endast enstaka ganger. Kalvarnas beteende utvecklades mycket under den första månaden. En tydlig förändring i beteendet sågs också dåkalvama blev 6 månader gamla och kom in i puberteten. Otillfredställt behov av sociala kontakter i den moderna mjölkboskapsuppfödningen kan leda till olika avvikande beteenden som orsakar bl.a. hälsoproblem.
-
Bioaktiivisella lasilla pinnoitetun segmentaaliproteesin kiinnittymisen histomorfometrinen analyysi (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2006)Proteesien, implanttien ja keinonivelten tarve on lisääntynyt viime vuosina niin humaani- kuin eläinlääketieteessäkin. Infektion ohella yleisin komplikaatio humaanilääketieteessä on proteesin ja implantin mekaaninen irtoaminen leikkauksen jälkeen. Aseptinen irtoaminen ei välttämättä aiheuta potilaalle oireita, mutta epästabiili implantti aiheuttaa kulumia luukudokseen. Voimakkaat syöpymät ja kulumat vaikeuttavat uusintaleikkauksen onnistumista ja vaativat usein onnistuakseen kalliita erikoisproteeseja ja –tekniikoita. Mekaaninen irtoaminen on yleistä erityisesti fyysisesti aktiivisilla potilailla sekä lapsilla. Implantin kiinnittymistä luuhun voidaan nopeuttaa erilaisilla pinnoitteilla ja siirrännäisillä. Bioaktiivinen lasi on Suomessa, Åbo Akademissa valmistettu keinotekoinen materiaali, joka muodostaa implantin ja kudoksen välille voimakkaan sidoksen. Tässä työssä tutkittiin, nopeuttaako bioaktiivinen lasi reisiluuhun asennetun segmentaaliproteesin kiinnittymistä. Segmentaaliproteesit asennettiin kahdeksalle (8 kpl) koiralle molempiin reisiluihin. Implanttien toinen pää pinnoitettiin bioaktiivisella lasilla ja toisessa päässä oli tehdasvalmisteisesti titaanipinnoite. Pinnoitettu pää asennettiin satunnaisesti kiertävässä järjestyksessä reisiluun ala- tai yläpäähän. Ydinontelo täytettiin bioaktiivisen lasin ja kaupallisen luusiirrännäisen seoksella ja kontrolliryhmässä kaupallisella luusiirrännäisellä yksinään. Implantin ja luun välisiä histologisia muutoksia tutkittiin histomorfometrialla. Histomorfometria on yleinen tutkimusmetodi niin kliinisessä kuin tutkimustyössä. Sen avulla voidaan diagnosoida mm. osteoporoosia, osteomalasiaa ja munuaisten osteodystrofiaa. Tutkimusta varten tarvitaan luubiopsia, josta valmistetaan histologiset leikkeet. Leikkeet analysoidaan mikroskoopilla tarkoitukseen soveltuvan laskentataulukon lävitse tai kuvankäsittelyohjelmalla. Histomorfometrian avulla voidaan määrittää mm. luun mikroarkkitehtuuria, fysiologiaa, resorptioastetta ja hohkaluun määrää. Tutkimuksessa histologiset leikkeet valmistettiin kolmesta eri tasosta, joita analysoitiin valomikroskooppikuvista kuvankäsittelyohjelman avulla. Leikkeistä määritettiin sekä ydinontelossa että implantin urissa olevan uudisluun ja bioaktiivisen lasin määrä. Lisäksi määritettiin affiniteetti-indeksi uudisluun ja implantin sekä uudisluun ja bioaktiivisen lasin väliselle kontaktille. Histomorfometriatulosten tilastollisessa analysoinnissa ei havaittu merkitsevää eroa käytetyn pinnoitteen ja siirrännäisen välillä. Titaanipinnoitteisten implanttien affiniteetti-indeksi luukontaktille sekä luun määrä implantin urissa oli selvästi suurempi kuin bioaktiivisella lasilla pinnoitettujen implanttien. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että bioaktiivinen lasipinnoite ei parantanut proteesin kiinnittymistä luuhun, mutta osittaisena luusiirteen korvaajana bioaktiivinen lasi voi toimia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)Eri nivelten korvaaminen keinonivelellä on nykyään arkipäivää. Leikkausten päämääränä on kivuton nivel, jonka toiminta on hyvä ja leikkaustulos kestävä. Myös eläimillä lonkkaproteesien käyttö on yleistymässä. Aiemmin suurin osa proteeseista kiinnitettiin luusementillä, mutta sementittömät proteesit ovat viime vuosina yleistyneet voimakkaasti. Sementittömien, yleensä titaanista valmistettujen proteesien toivotaan kiinnittyvän luuhun normaalin luutumisprosessin kautta. Titaaniproteeseja voidaan käyttää pinnoittamattomina tai pinnoittaa niitä eri materiaaleilla, yleensä keraameilla. Yksi mahdollisista pinnoitemateriaaleista on bioaktiivinen lasi. Tässä syventävien opintojen projektissa tutkittiin bioaktiivisella lasilla pinnoitettujen segmentaaliproteesien (korvaa puuttuvan luusegmentin) kiinnittymislujuutta koirilla (8 kpl) mekaanisesti kiertolujuustestillä. Projekti oli osa laajempaa tutkimuskokonaisuutta, jossa tutkittiin bioaktiivisen lasin käyttöä ortopedisten implanttien pinnoitusmateriaalina ja luusiirteen korvaajana. Tutkimuksen tavoitteena oli osoittaa, että bioaktiivinen lasi proteesin pinnoitemateriaalina edistää proteesin nopeaa ja mekaanisesti tukevaa luutumista. Tutkimuksessa käytettiin kahdeksaa beagle-rotuista koiraa, joiden kumpaankin reisiluuhun asetettiin pinnoitettu ja pinnoittamaton intercalaariproteesi (kahden nivelen välinen proteesi) kiertävässä, satunnaisessa järjestyksessä. Tutkimuksessa käytettiin yhteensä 16:ta intercalaariproteesia, jotka asetettiin paikoilleen press-fit (paikalleen pakotus) menetelmällä. Mekaaninen testaus tehtiin Århusin yliopistossa 14 viikon seuranta-ajan jälkeen. Tutkimuksessa havaittiin merkitsevä ero (p < 0,05) proksimaalipään bioaktiivisella lasilla pinnoitettujen sekä pinnoittamattomien titaaniproteesien välillä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että perinteinen karhennettu titaanipinta kiinnittyi paremmin luuhun kuin bioaktiivisella lasilla pinnoitettu proteesi. Merkitsevä ero oli havaittavissa maksimiväännössä, jäykkyydessä sekä energiassa. Murtumiskulmassa merkitsevää eroa ei havaittu (p = 0,119). Tulokset poikkesivat aiemmista vastaavista tutkimuksista saaduista tuloksista merkittävästi. Mahdollisena syynä voidaan pitää uuden pinnoitteen kiinnitysmenetelmän käyttöönottoa ja pinnoituksen laatua. Luusiirreryhmien välillä ei havaittu merkitsevää eroa. Tämän perusteella ainakin puolet allogeeniluusiirteestä (vierasluusiirre) voidaan korvata bioaktiivisella lasilla mekaanisen kiinnittymislujuuden heikkenemättä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Bakteerit voivat kasvaa plantonisesti eli vapaana nesteessä tai ne voivat kasvaa kiinnittyneenä elolliseen tai elottomaan alustaan. Alustassaan kasvavia mikrobiyhteisöjä kutsutaan biofilmeiksi. Yli 99,9 % bakteereista kasvaa biofilmeissä. Biofilmi muodostuu mikrobeista, joita voi olla yhtä tai useampaa lajia. Bakteerit tuottavat ympärilleen soluväliainetta, joka koostuu erilaisista ekstrasellulaarisista polymeerisistä materiaaleista (EPS) kuten polysakkarideista, proteiineista ja DNA:sta. Biofilmit ovat huomattava ongelma ihmis- ja eläinlääketieteessä, sillä ne ovat osallisena noin 80 %:ssa kaikista ihmisten mikrobiologisissa infektioissa. Biofilmeissä kasvavat bakteerit ovat 10–1000 kertaa resistentimpiä kuin planktoniset bakteerit. Biofilmien resistenssimekanismeja ovat muun muassa heterogeenisyys (monimuotoisuus), lisääntynyt mutaationopeus, antimikrobisia aineita ulospumppaavat pumput ja hidas kasvunopeus. Biofilmit on yhdistetty moniin vaikeasti parannettaviin infektioihin. Eläimillä ne ovat osallisina muun muassa haava- ja vierasesineinfektioiden, osteomyeliitin (luuydintulehdus), utaretulehduksen, keuhkotulehdusten ja monien muiden sairauksien taudinaiheutuksessa. Biofilmien diagnosointi on haastavaa, sillä perinteisillä osoitus- ja hoitomenetelmillä ei saavuteta hyviä tuloksia. Biofilmien diagnosointiin voidaan käyttää mikroskopointia, erilaisia värjäyksiä, viljelymenetelmiä ja DNA-pohjaisia menetelmiä. Näissä kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Biofilmien hoito on vaikeaa. Sen vuoksi on tärkeää kyetä ehkäisemään niiden muodostumista. Tärkein keino niiden ehkäisyssä on käyttää hoitotoimenpiteissä aseptisia menetelmiä, jolloin bakteerit eivät pääse kolonisoitumaan. Joskus voidaan käyttää antibiootteja biofilmien muodostuksen ehkäisyyn, sillä planktoniset bakteerit ovat herkkiä antibiooteille toisin kuin biofilmissä kasvavat bakteerit. Antibioottien ehkäisevä käyttö voi kuitenkin suosia resistenttien bakteerikantojen kehittymistä. Vierasesineinfektioiden ehkäisyssä voidaan käyttää erilaisilla antimikrobisilla aineilla päällystettyjä vierasesineitä. Antibiootit eivät ole tehokas keino hoitaa biofilmejä. Niiden hoitoon voidaan käyttää mekaanista poistoa, lääkehunajaa tai erilaisia fysikaalisia menetelmiä kuten ultraääntä
-
(2020)Antimicrobial use (AMU) has led to a development of antimicrobial resistant bacteria that complicate treatment of infectious diseases in animals and humans. Majority of veterinary AMU occurs in pigs, which is known to contribute to the development of antimicrobial resistance (AMR). Especially in large pork producing countries, the majority of antimicrobials are administered as group treatments for pigs that enhances AMR development. Biosecurity means measures that prevent pathogen transmission to a herd (external biosecurity) and within a herd (internal biosecurity). Consequently, when there is a global demand to decrease AMU, biosecurity has been introduced as an alternative to that. In Finland, veterinary AMU is one of the lowest level in the EU and group treatments are not preferred. However, Finnish pig herds have been small-sized in general and disease situation has been relatively good thorough the country thus there has been no need to invest in biosecurity. Herd size is increasing and therefore farmers must adopt alternative methods to decrease the need to use antimicrobials. This study aimed to investigate current biosecurity status of Finnish pig herds and their AMU, and study associations between them. Study population consisted of ten farrow-to-finish herds whose biosecurity status was evaluated by using an international Biocheck.UGent scoring system. AMU of individual herds was collected from national Sikava register covering around 90 % of Finnish pig herds. It is therefore the best available source for AMU data and makes comparison between herds possible. Furthermore, detailed calculation of AMU at different production stages was done. The biosecurity scores of study herds varied considerably. Mean external biosecurity score was higher than internal biosecurity score (Mean ± SD; 69 ± 1.2 vs. 44 ± 5.3, P < 0.001) and better in large herds compared to small herds (LSmeans ± SE; 72 ± 1.3 vs. 66 ± 1.3, P < 0.05). AMU tended to increase with decreasing biosecurity according to the study hypothesis. AMU was highest in suckling piglets but there were no significant correlations between the total biosecurity scores and AMU at any age groups studied. Regardless of the small sample size of this study, current findings support other studies indicating the potential to improve biosecurity of Finnish herds in order to avoid increase in AMU.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Fabellat ovat polven alueen nuljuluita. Fabellat sijoittuvat kaksoiskantalihaksen ulomman ja sisemmän pään sisälle. Fabellat voivat olla synnynnäisenä poikkeavuutena kaksi- tai moniosaisia. Muita fabelloista löydettäviä muutoksia ovat murtumat, pienikasvuisuus, liikakasvu ja epänormaali sijoittuminen. Röntgenkuvissa nähtävien fabellamuutosten on aiemmin ajateltu olevan sivulöydöksiä, joilla ei ole kliinistä merkitystä. Bordercollieilla on kuitenkin löydetty fabellamuutoksia, joiden on ajateltu olevan syynä kliinisille oireilla kuten ontumiselle ja kivulle tunnustellessa fabellan aluetta. Tämä lisensiaatintutkielma tehtiin Suomen bordercolliet & australiankelpiet yhdistyksen aloitteesta. Heitä kiinnosti varsinkin fabellamuutosten perinnöllisyys, jolloin he voisivat mahdollisesti jalostuksella vaikuttaa niiden esiintyvyyteen. Tutkimus on pilottitutkimus mahdollisia jatkotutkimuksia varten. Tämän tutkimuksen kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää olemassa olevaa tietoa fabellojen anatomiasta ja niiden kliinisestä merkityksestä koirilla. Tutkittua tietoa asiasta on erittäin vähän, joten kirjallisuuskatsauksessa on perehdytty myös ihmisten fabelloihin ja polvilumpioon liittyvään kirjallisuuteen ja tutkimukseen sekä muihin nuljuluihin liittyvään kirjallisuuteen ja tutkimukseen koirilla. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, esiintyykö bordercollieilla röntgenkuvauksella nähtäviä fabellamuutoksia. Hypoteesina oli, että bordercollieilla esiintyy fabellamuutoksia. Fabellamuutoksien esiintymistä tutkittiin lonkkien ja polvien röntgenkuvista. Selvitettiin myös, onko sisemmän ja ulomman fabellan muutoksien välillä yhteyttä. Aineistosta tutkittiin myös, pystyykö fabellamuutoksia toteamaan pelkkien lonkkakuvien perusteella. Hypoteesina oli, että kaikkia muutoksia ei voi nähdä pelkän lonkkakuvan avulla. Tutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen, joka on taaksepäin suuntautunut poikittaistutkimus, jossa tutkittiin yliopistollisessa eläinsairaalassa otettujen bordercollieiden röntgenkuvia vuosilta 2008-2016 ja lisäksi yksityisten klinikoiden ja ihmisten lähettämiä röntgenkuvia vuosilta 2010-2016. Aineistona tutkimuksessa käytettiin bordercollieiden polven mediolateraali- ja kraniokaudaalikuvia sekä lonkkien ventrodorsaalikuvia, joissa polvet näkyivät kokonaan. Fabellojen muotoa, rakennetta ja sijaintia on arvioitu silmämääräisesti asteikolla muutoksia tai ei muutoksia (normaali). Fabellojen koko mitattiin DICOM-muotoisista lonkkien röntgenkuvista kuvienkatseluohjelmien mittatyökaluilla. Röntgenkuvia tutkittiin yhteensä 602 fabellasta, ulompia fabelloja 301 kpl ja sisempiä fabelloja 301 kpl. Sekä lonkka- että polvikuvat olivat saatavilla 42 koirasta. Tässä tutkimuksessa saatu muuttuneiden fabellojen esiintyvyys bordercollieilla (18 %). Esiintyvyys vastaa toisessa tutkimuksessa saatua esiintyvyyttä bordercollieilla. Tätä ei voida kuitenkaan yleistää koko bordercolliepopulaatioon, koska aineisto ei ollut satunnaisotanta. Tässä tutkimuksessa pelkkien lonkkakuvien avulla pystyttiin toteamaan 83,3 % fabellamuutoksista. Tarkempi tutkimus fabellamuutosten esiintyvyydestä bordercollieilla voitaisiin tehdä kennelliiton virallisista lonkkakuvista, jos otettaisiin huomioon lonkkakuvien herkkyys havaita fabellamuutoksia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Osteokondroosi on tyypillinen etujalan ontuman aiheuttaja suurilla ja nopeasti kasvavilla koiraroduilla, mutta sitä esiintyy myös aikuispainoltaan vain noin 15-25 kg:n painoisilla bordercollieilla. Bordercollie on listattu olkanivelen osteokondroosin suhteen riskiroduksi useammassa eri tutkimuksessa, mutta ongelman yleisyydestä tai taudinkuvasta rodussa ei ole tietoa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää bordercollieille tyypillisiä osteokondroosin taudinkuvaan liittyviä piirteitä ja arvioida sairauden esiintyvyyttä Suomessa. Hypoteesina oli, että oirekuva, tyypillinen oireiden alkamisikä, sukupuolijakauma, muutosten tyypillinen sijainti ja yleisimmin valittu hoitomuoto bordercollieilla on samankaltainen kuin muillakin koiraroduilla. Tutkimukseen kerättiin aineistoksi Suomessa hoidettuja, osteokondroosia sairastavia bordercollieita. Tutkimusosio koostui kahdesta erikseen kerätystä aineistosta: osteokondroosipotilaita hoitavilta eläinklinikoilta saatavasta potilasaineistosta sekä osteokondroosia sairastavien koirien omistajille suunnatusta kyselytutkimuksesta. Lisäksi aineistoon saatiin mukaan professori Hannes Lohen geenitutkimusryhmälle näytteen luovuttaneiden, osteokondroosia sairastavien bordercollieiden hoitotiedot. Tutkimusaineistoon saatiin yhteensä 129 koiran tiedot, joista 73 koiran tiedot klinikoiden kautta, 57 koiran tiedot kyselytutkimuksen kautta ja 59 potilaan tiedot Hannes Lohen geenitutkimusryhmän kautta. Osasta potilaista hoitotietoja saatiin useammasta eri lähteestä. Eri lähteistä saadut tiedot yhdistettiin koiran tunnistetietojen (mikrosiru tai rekisterinumero) avulla ja otettiin mukaan tutkimusaineistoon siltä osin, kun tietoa oli saatavilla. Tutkimusaineiston koirat olivat syntyneet vuosien 1996-2015 välillä. Tutkimusaineiston potilaista 62,8 % oli uroksia ja 37,2 % narttuja. Osteokondroosin oireet alkoivat keskimäärin 7 kuukauden iässä, potilaat hoidettiin useimmiten kirurgisesti (73,6 % potilaista) ja iältään potilaat olivat leikkaushetkellä keskimäärin 9,8 kuukauden ikäisiä. Yleisimmin muutoksia esiintyi olkanivelissä (93,9 % potilaista). Lievä tai kohtalainen nivelrikko kehittyi osteokondroosin seurauksena 40,5 %:lle potilaista, mutta tästä huolimatta 80 % koirista kuntoutui omistajan arvion mukaan fyysisesti raskasta tai kohtalaisen raskasta työ- tai harrastuskäyttöä kestäviksi. Aikavälin pituuden oireiden alusta leikkaukseen havaittiin korreloivan kuntoutumisen kanssa, p-arvon ollessa 0,024. Pian oireiden alkamisen jälkeen leikatut koirat kestivät paremmin fyysistä rasitusta kuin myöhemmin leikatut. Tämän tutkimusaineiston perusteella laskettu osteokondroosin esiintyvyys bordercollieilla Suomessa vaihteli noin 2,5-3,8 %:n (95 %:n luottamusväli 0,014-0,059) välillä vuosina 2011-2015.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)Borna-virus (BDV) aiheuttaa Bornan taudin, joka on vakava aivokalvojen, aivojen ja selkäytimen tulehdus (meningoenkefalomyeliitti). Bornan tauti johtaa liike- ja käytöshäiriöiden kautta usein kuolemaan. Tauti on saanut nimensä saksalaisen Bornan kaupungin mukaan, jossa tautiepidemia raivosi hevosten keskuudessa 1800-luvun lopulla. Bornan tautia pidettiin pitkään vain hevosten ja lampaiden sairautena endeemisellä alueella Keski-Euroopassa. Tutkimuksen lisäännyttyä viime vuosina on Borna-viruksen levinneisyysalue kasvanut Aasiaan, Afrikkaan ja Pohjois-Amerikkaan saakka. Hevosten ja lampaiden lisäksi Borna-virus tarttuu lukuisiin muihin selkärankaisiin, mm. ihmiseen. Borna-virus on ei-segmentoitunut, yksijuosteinen, negatiivisäikeinen ja vaipallinen RNA-virus. Se on lisääntymisominaisuuksiltaan ainutlaatuinen ja kuuluu yksin omaan Bornaviridae-heimoonsa. Borna-virus hakeutuu ensisijaisesti hermosoluihin, mutta ei aiheuta merkittävää solutuhoa. Borna-virusinfektion diagnosoiminen elävältä eläimeltä on hankalaa. Verinäyte voidaan tutkia serologisin ja molekyylibiologisin menetelmin, mutta luotettavaan Bornan tauti -diagnoosiin päästään vasta osoittamalla virus tai sen osia aivoista kuoleman jälkeen. Yksi tällainen menetelmä on immunohistokemia, joka perustuu viruksen proteiinien osoittamiseen. Syventävien opintojen tutkielmassa pystytettiin ABC-detektioon perustuva immunohistokemiamenetelmä Borna-viruksen N- ja P-proteiinien osoittamiseksi aivokudoksesta. BDV-proteiinien esiintyvyys suomalaisten eläinten aivoissa kartoitettiin. Tutkimukseen valittiin ne vuosina 1977-2002 neurologisin oirein kuolleet tai lopetetut kissat (38 kpl) ja hevoset (14 kpl), joiden oireille ei ollut löytynyt selittävää syytä ruumiinavauksessa eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian laitoksella, ja joista oli mahdollista saada aivonäytteitä. Menetelmän pystytyksessä käytettiin kokeellisesti infektoitujen hiirten ja rottien sekä luonnollisesti infektoituneiden kissojen ja hevosen formaliinissa fiksoituja, parafiiniin valettuja aivonäytteitä. Mukana menetelmässä oli kaksi polyklonaalista ja yksi monoklonaalinen vasta-aine. Tutkimuksessa kriteerit positiiviselle tulokselle olivat tiukat epäspesifien tulosten välttämiseksi. Positiivisina pidettiin näytteitä, jotka värjäytyivät kaikilla kolmella vasta-aineella. Yhtään Borna-viruspositiivista potilasta ei löytynyt. Tulos ei kuitenkaan poissulje Borna-virusinfektion mahdollisuutta. Tutkimus oli retrospektiivinen, joten tutkittaviksi ei voitu valita niitä aivoalueita, joissa BDV-antigeenia yleisimmin esiintyy. Mikäli suomalainen Borna-viruskanta on antigeenisilta ominaisuuksiltaan erilainen kuin se, jonka avulla vasta-aineet on tuotettu, todellisia positiivisia näytteitä on voinut jäädä huomaamatta. Lisäksi BDV-proteiinien ilmentyminen vaihtelee infektion vaiheesta riippuen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2011)
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Borrelia burgdorferi ja Anaplasma phagocytophilum ovat puutiaisvälitteisiä bakteereja. B. burgdorferi aiheuttaa ihmisille borrelioosia, mutta sen merkitystä hevosten taudinaiheuttajana ei täysin tunneta. A. phagocytophilum puolestaan aiheuttaa granulosyyttistä anaplasmoosia ihmisillä, koiralla ja hevosella sekä laidunkuumetta märehtijöillä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia Borrelia- ja Anaplasma-vasta-aineiden yleisyyttä suomalaisilla hevosilla. Eri Euroopan maissa tehdyissä tutkimuksissa on todettu Borrelia-vasta-aineita noin 3-29 %:lla ja Anaplasma-vasta-aineita noin 9-73 %:lla hevosista. Suomessa aihetta ei ole aiemmin tutkittu tässä mittakaavassa. Hypoteesina oli, että hevosista löydetään vasta-aineita molempia taudinaiheuttajia vastaan erityisesti etelässä ja rannikkoalueilla sekä iäkkäillä ja Suomeen tuoduilla hevosilla. Tutkimuksessa kerättiin 281 varsojen ja 319 aikuisten hevosten verinäytettä Manner-Suomesta ja Ahvenanmaalta. Hevosenomistajilta pyydettiin lisäksi tietoja hevosesta kysymyslomakkeella. Näytteet tutkittiin koirien vektorivälitteisten tartuntojen diagnostiikkaan kehitettyä SNAP 4DX Plus –pikatestiä. Tulosten tilastollinen analyysi suoritettiin SPSS-ohjelmalla käyttäen yhden muuttujan logistista regressioanalyysiä ja ristiintaulukointia. Borrelia-vasta-aineita todettiin 60/319 (18,8 %) aikuisella ja 11/281 (3,9 %) varsalla ja Anaplasma-vasta-aineita 20/319 (6,3 %) aikuisella ja 4/281 varsalla (1,4 %). Seroprevalenssit olivat korkeimmat Ahvenanmaalla (aikuisilla Borrelia 89,5 % ja Anaplasma 47,4 %), Etelä-Suomessa (25,5 % ja 4.9 %) sekä Itä-Suomessa (17,0 % ja 4,9 %). Borrelia-seropositiivisuuden kannalta tilastollisesti merkitseviä tekijöitä olivat hevosessa havaitut puutiaiset, alue, hevosen alkuperämaa, ikä, käyttötarkoitus, roturyhmä sekä Anaplasma-seropositiivisuus yhden muuttujan mallissa. Anaplasma-seropositiivisuuden kannalta mahdollisesti merkitseviä tekijöitä olivat puutiaiset, alue, hevosen alkuperämaa, ikä sekä Borrelia-seropositiivisuus. Tulosten perusteella Borrelia burgdorferi- ja Anaplasma phagocytophilum -tartuntoja esiintyy yleisesti suomalaisilla hevosilla. Tartuntapaine oli korkein Ahvenanmaalla sekä Etelä- ja Itä-Suomessa. Käytännössä bakteeria kantavan puutiaisen purema on ainoa syy tartuntaan, mutta taustatekijät kuten asuminen puutiaisen levinneisyysalueella tai ulkoileminen maastossa tai laitumella ja voivat altistaa hevosen puutiaisille ja siten Borrelia- tai Anaplasma-tartunnalle. Riskitekijöiden selvittäminen vaatii laajempaa tilastollista analyysiä ja esimerkiksi Borrelia-tartunnan mahdollista yhteyttä kliinisiin oireisiin pitäisi selvittää lisätutkimuksin.
-
(2020)Clostridium botulinum on anaerobinen bakteeri, joka tuottaa vahvinta luonnollista myrkkyä, botuliinineurotoksiinia. Botuliinitoksiini aiheuttaa ihmisille ja eläimille botulismina tunnettua velttohalvausta, joka voi johtaa kuolemaan. C. botulinum -bakteeria ja sen itiöitä esiintyy maaperässä sekä vesistöissä, minkä vuoksi bakteereja ja siten niiden tuottamaa toksiinia voi päätyä myös elintarvikkeisiin. C. botulinum -bakteerin toksiinierityksen säätely on vielä osittain tuntematonta. Toksiinintuottoon ja toksiinineritykseen liittyvien mekanismien parempi ymmärtäminen lisäisi mahdollisuuksia parantaa elintarviketurvallisuutta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia itiönmuodostuksen pääsäätelijä Spo0A-proteiinia koodaavaa spo0A-geeniä ja botuliinitoksiinikompleksin toksista osaa koodaavaa botA-geeniä ihmiselle botulismia aiheuttavassa ryhmän I C. botulinum ATCC19397 -kannassa. Geenien toimintaa tutkittiin CRISPR-Cas9–menetelmällä valmistettujen spo0A- ja botA-deleetiomutanttien avulla. Mutanttikannasta mitattuja ominaisuuksia verrattiin mutatoimattoman villityypin kannan tuloksiin. Itiönmuodostus on C. botulinum -bakteereille tärkeä aineenvaihdunnan tapahtuma, ja kasvatusliemessä itiöinti sekä toksiinituotanto käynnistyvät samanaikaisesti. C. botulinumin ryhmän II bakteereilla Spo0A-proteiinin on todettu säätelevän positiivisesti botuliinitoksiinin tuotantoa. Oletimme tämän säätelyn olevan käytössä myös ryhmän I C. botulinum -bakteereilla, joten oletimme toksiinituotannon vähenevän spo0A-mutantilla. Hypoteesina oli myös, että spo0A-mutantin itiönmuodostus lakkaa. Oletimme, että botA-mutantti ei tuottaisi toksiinia toksiinigeenin puuttuessa. botA-mutanttikannan oletettiin kasvavan nopeammin sekä muodostavan tiheämmän kasvuston kuin villityypin kanta, kun mutanttikannalta ei kulu energiaa suuren toksiiniproteiinin rakentamiseen ja se voi käyttää enemmän energiaa kasvuunsa. Tutkimuksen lopuksi poistetut geenit palautettiin mutantteihin, jotta varmistettiin havaittujen muutosten johtuneen geenien poistamisesta. Tutkituista mutanttikannoista mitattiin optista tiheyttä spektrofotometrillä, laskettiin elävien solujen ja itiöiden määrää MPN (most probable number) -menetelmällä, mitattiin toksiinieritystä immunologisella testillä (enzyme-linked immunosorbent assay, ELISA) sekä geenien ilmentymistä RT-qPCR-menetelmällä. Itiöiden ja elävien solujen esiintymistä tutkittiin myös kvalitatiivisesti mikroskopoimalla. Odotusten mukaisesti spo0A-mutantti ei muodostanut itiöitä eikä botA-mutantti muodostanut toksiinia. spo0A-geenin poisto johti toksiinituotannon merkittävään vähenemiseen sekä transkriptiotasolla että eritetyn toksiinin määrässä. Tutkimuksessamme totesimme Spo0A:n säätelevän toksiinituotantoa ryhmän I C. botulinum -bakteereilla. botA-mutantin kasvunopeus ei ollut hypoteesin mukainen, vaan se kasvoi samalla tavalla kuin villityypin kanta. Spo0A:n positiivinen säätelyvaikutus botA-toksiinigeeniin on merkittävä löydös, sillä se viittaisi samojen säätelymekanismien olevan käytössä universaalisti ryhmien I ja II C. botulinum -kannoilla. Löydös linkittää C. botulinum -bakteereille kaksi hyvin merkittävää aineenvaihdunnan tapahtumaa, toksiinintuotannon ja itiöitymisen, toisiinsa. Toksiinituotannon ja itiöinnin käynnistymisen yhteinen säätely on bakteerille todennäköisesti energiatehokasta. Yhteinen säätely auttaa bakteeria todennäköisesti varmistamaan itselleen suotuisat elinolosuhteet ja elinkierron jatkumisen.
Now showing items 54-73 of 1392