Browsing by discipline "Sisätautioppi"

Tämä työ on tehty osana ELL Minna Rinkisen tutkimusta koiran suoliston puolustusjärjestelmästä ja eri muuttujien vaikutuksesta siihen. Tutkimusosuus suoritettiin vuosien 1998 ja 1999 aikana. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää sandwich-ELISA- tutkimusmenetelmä, jolla voitaisiin määrittää seerumin ja suolistotähystimen harjan avulla otetun pohjukaissuolen limakalvonäytteen immunoglobuliini A:n määrää. Syljen ja suolen limakalvonäytteiden IgA-määrät suhteutettiin kokonaisproteiinimäärään ja pyrittiin selvittämään, onko seerumin, syljen ja suolen IgA:n määrien välillä yhteyttä. Suoliston puolustus on monimutkainen ja monesta eri osatekijästä rakennettu. Limakalvoeritteiden tärkein vasta- aine on IgA. Suurin osa koiran IgA:sta on sekretorista IgA:ta, jota tuotetaan lähinnä ohutsuolen limakalvon imusolmukkeissa. Sekretorinen osa liitetään IgA-molekyyliin, ja eritetään suolen limakalvon läpi suolionteloon. Sekretorista IgA:ta (sIgA:ta) erittyy myös kyynelnesteeseen, sylkeen, maitoon ja sukupuolieritteisiin. Sekretorisen IgA:n tärkeimmät tehtävät ovat toimia ensivaiheen limakalvopuolustuksena suolessa, sitoen itseensä bakteereitä, makromolekyylejä ja muita antigeenejä, ja toimia anti- inflammatorisesti, säädellen muiden immunoglobuliinien toimintaa. Rakenteestaan johtuen sIgA kestää hyvin suolessa olevien proteolyyttisten entsyymien hyökkäykset ja on pitkäikäisempi kun muut vasta-aineet. Ihmisellä IgA-puutos yhdistetään usein heikentyneeseen vastustuskykyyn. Nämä ihmiset sairastuvat herkemmin ohutsuolen bakteeriylikasvuun ja ohutsuolitulehduksiin. Ihmisellä selektiivinen IgA-puutos on tavallisin immunologinen vajavuus. Koirilla epäillään vastaavaa immuunivajetta, mutta selvää todistetta tähän ei ole. Tutkimuksissa on todettu, että ohutsuolen bakteeriylikasvu on yleisempää sIgA-puutoksen yhteydessä myös koiralla. Tutkimuksessamme 20:lle terveelle koiralle suoritettiin suolistotähystys, jonka yhteydessä näytteenottoharjalla otettiin pohjukaissuolen limakalvosta harjanäytteitä. Kaikista koirista otettiin seeruminäytteet ja 12:sta koirasta otettiin sylkinäytteitä. Näytteet analysoitiin kaksoissandwich ELISA-tutkimuksen avulla. Merkittävä negatiivinen korrelaatio todettiin suolen IgA-kokonaisproteiinisuhteen ja seerumin IgA-määrän välissä. Seerumin IgA-määrä ei näin ollen ole pätevä mittari suolen sIgA-määrästä. Syljen IgA-kokonaisproteiinisuhde ei korreloinut suolinäytteistä saadun vastaavan suhteen kanssa. Syljenkään IgA-määrää ei näin ollen voida käyttää suolen sIgA-määrän mittarina. Tutkimuksemme osoittaa, että menetelmämme on toistettavissa ja yhdistettävissä tavanomaiseen suolistotähystykseen. Menetelmämme on tarkka, noninvasiivinen ja helposti uusittavissa oleva menetelmä sIgA:n mittaamiseen.

Tutkimuksessa kartoitettiin spiraalinmuotoisten bakteerien eli helikobakteerien esiintymistä koiran ja kissan mahalaukun limakalvolla. Materiaalina oli 10 EKK:n eläinsairaalassa v.1994 lopetettua koiraa ja 10 kissaa. Näytteitä otettiin koiran mahalaukusta 17 ja kissan 14 erinäytepaikasta. Jokaisesta näytepaikasta otettiin harjanäyte ja biopsianäytteet sekähistopatologista tutkimusta että ureaesitestiä varten. Kaikilla koirilla sekä 6 kissalla esiintyi helikobakteereita. Aineiston pienuudesta johtuen ei tästä voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä niiden esiintymisen yleisyydestä. Harjanäytteiden perusteella puolella koirista esiintyi yksittäisiä helikobakteereita ja puolella niitä esiintyi runsaasti. Kaikilla infektoituneilla kissoilla oli niiden esiintyminen runsasta. Koirilla helikobakteereita esiintyi harvemmin antrumin alueella, kun taas kissoilla esiintyminen oli tasaista. Histologisten näytteiden perusteella oli 3 koiralla ja 2 kissalla lievä aktiivinen krooninen gastriitti sekä 7 koiralla ja 4 kissalla lievä krooninen gastriitti. Kissoilla, joilla helikobakteereita ei ollut, esiintyi lievää aktiivista kroonista tulehdusta antrumin alueella. Kissojen kohdalla todettiin kroonisentulehduksen ja taelikobakteereiden esiintymisen välillä tilastollisesti merkitsevä yhteys (p<0,01). Koirilla tätä ei negatiivisen kontrolliryhmän puuttuessa voitu testata. Kummallakaan ryhmällä ei aktiivinen tulehdus liittynyt helikobakteerien esiintymiseen. Tutkimuksen toisena tarkoituksena oli pikamenetelmien, harjanäytteiden ja ureaasitestin vertailu. Ureaesitestin tulokset olivat koirilla epäluotettavia antrumin alueella. Ureaasitestin tulos kannattaa lukea vasta tunnin kuluttua sen aloittamisesta, jolloin sen sensitiivisyys on koirilla 90,8% ja kissoilla 100% sekä spesifisyys molemmilla 100%. Harjanäytteiden herkkyys oli koirilla (100%) ja kissoilla (97,6%) hyvin korkea, eikä testin luotettavuudessa esiintynyt kummankaan kohdalla alueellisia vaihteluita. Lisäksi harjanäyte on noninvasiivinen menetelmä ja tulokset saadaan ureaesitestiä nopeammin, mistä on hyötyä käytännön työssä tähystyspotilaan äärellä.

Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää taustatietoja utaretulehduksen vastustamisesta ja tutkimusosan, jossa tutkittiin Helsingin yliopiston koetilan navetassa esiintyvän utaretulehdusongelman syitä ja tehtiin saneerausohjelma tilalle ja pantiin se alkuun. Tutkimusosassa aluksi esitetään navetassa tehtyjä tutkimuksia. Navetasta selvitettiin erikseen olosuhteet, utareterveystilanne, lypsykone ja lypsyrutiini. Olosuhteita huononsi eniten navetassa jatkuva remontti. Navettailman lämpötila, kosteus, valaistus ja ilmavirtaus olivat kunnossa. Lypsykoneessa ilmeni selviä vikoja, joista tiedotettiin tilan henkilökunnalle. Utareterveys oli huono, mikä todettiin NAGaasi- ja bakteriologisin kokein. Tilalle laadittiin hoito-ohjelma, johon osallistuivat tilanhoitohenkilökunta, alueen hoitava eläinlääkäri-, Lohjan maitolaboratorio ja VELL. Pääperiaatteena hoidoissa oli, että akuuteista mastiiteista otetaan maitonäytteet bakteerieristystä ja lääkeherkkyysmääritystä varten. Näin antibioottiterapia saadaan suunnattua mahdollisimman tehokkaana ja kapeakirjoisena juuri taudinaiheuttajaan. Tutkimuksen alussa pääasiallisin utaretulehduspatogeenioli S.aureus Puolen vuoden aikana ei onnistuttu parantamaan tilan utareterveyttä, mikä suureksi osaksi johtuu lypsykoneen jäljellä olevista vioista ja lypsyn virheistä. Tutkimusosan lopussa on esitetty jatko-ohjelma tilan utareterveyden parantamiseksi jatkossa.

Ivermektiini on uuden tyyppinen antiparasitaarinen aine, jolla on menestyksellisesti hoidettu korvapunkkitartuntoja koirilla ja kissoilla. Tässä tutkimuksessa testattiin ivermektiinin tehoa tarhaketun korvapunkin hoitoon kahdella kokeella. I kokeessa 60 tartunnan saanutta sinikettua hoidettiin eri annostasoilla (0,1, 0,2 tai 0,4 mg/kg) ivermektiiniä. Ketut tutkittiin kolmen ja yhdeksän viikon kuluttua. Hoidetuilta ketuilta löytyi punkkeja molemmissa tarkastuksissa. Suuri osa punkeista oli osittain hajonneita ja selvästi jo pitkään kuolleina olleita. Ivermektiinin tehosta ei voitu tehdä johtopäätöksiä tämän kokeen perusteella, koska hoidettujen kettujen korvista löytyneiden punkkien elävyyttä ei arvosteltu. II kokeessa kuusi korvapunkkitartunnan saanutta sinikettua hoidettiin ivermektiinillä annoksella 0,4mg/kg. Ketut tutkittiin kolmen viikon kuluttua elävien punkkien varalta, jolloin niiden korvista löytyi vain kuolleita punkkeja. Johtopäätöksenä todetaan, että ainakin 0,4 mg/kg annostus iverrnektiiniä tappoi korvapunkit, muttakuolleet punkit jäivät korviin hajoamaan. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään tarhaketun tavallisimmat ulkoloiset, joita ovat ketun syyhypunkki (Sarcoptes scabiei var. vulpis), korvapunkki (Otodectes cynotis), koiran kirppu (Ctenocephalides canis) ja minkin kirppu (Ceratophyllis vison).

The benefits of dietary fiber for gastrointestinal health and in the treatment and management of gastrointestinal disease in humans is well recognised. Studies have shown that different types of fiber have different effects on the function and health of the animal and humans. The aim of this study was to determine whether feeding inulin as dietary fibre would have an effect on serum free fatty acids. We were particularly interested in those fatty acids that could act as precursors of prostaglandins and leukotriens as regulators of inflammatory processes. Six male purpose bred beagle dogs were used in this study. The study was constructed in three phases of 21 days duration each. In phase 1, inulin was fed as tablets weight adjusted at a dose of 6g/day to five dogs and 4g/day to one dog. In phase 2, dogs 1-5 received 12g/day inulin and dog 6 at 8g/day. In phase 3 none of the dogs got inulin as food additive. For assessment of serum fatty acids, the serum samples were collected at the end of each phase. The serum analysis was performed using high performance liquid chromatography (HPLC). Following FFA profile was determined: linoleic acid, linolenic acid, myristic acid, oleic acid, palmitic acid, palmitoleic acid, and stearic acid. Feeding inulin caused a significant increase in median total serum FFA (p <0.05). The median increase was from 184.28 mAU (range: 109.70 – 537.47) before inulin feeding to 232.92 mAU (range, 216.26- 304.36) after inulin feeding. No significant change was seen concerning the individual FFAs. However, for linolenic acid and palmitic acid a non-significant tendency for a relative decrease was noticed (p = 0.093 ; p= 0.076) The study showed, that inulin supplementation to food has also systemic effects in dogs probably on lipid metabolism, most likely on the hepatic re-esterification of FFA causing a non-specific increase in serum total FFA. Further studies need to assess, whether this effect is connected with a decrease in serum triglycerides and cholesterol as it is reported in rats and people. Furthermore, it needs to be studied whether this non-specific increase influences the relation between pro- and anti-inflammatory mediators.

Tämä syventävien opintojen projekti koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan eläinlääkärin ammattikunnassa ja työkentässä tapahtuneita muutoksia, erityisesti kotieläintalouden kannalta. Kotieläintalous on ollut suuressa murroksessa viimeiksi kuluneiden 30 vuoden aikana. Lypsylehmien ja kotieläintilojen määrä on vähentynyt voimakkaasti ja tilojen koko kasvanut. Tuotanto on samaan aikaan tehostunut ja taloudellisuuden merkitys kasvanut. Lehmien keskituotos on noussut, mutta hedelmällisyys taas heikentynyt ja poistoikä laskenut. Navettaolosuhteet ja navettateknologia ovat muuttuneet huomattavasti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella eläinlääketieteellisen tiedekunnan tuotantoeläinklinikan eli entisen Hautjärven, nykyisen Saaren klinikan, potilasmateriaalia ja eri sairauksien esiintyvyyttä vuosina 1974-2004, sekä pohtia syitä mahdollisiin muutoksiin. Tarkastelun kohteeksi päätettiin vuodet 1974, 1984, 1994 ja 2004. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös tarkastella, kuinka potilasaineiston muuttuminen on vaikuttanut eläinlääketieteen opetukseen. Aineistona käytettiin Hautjärven ja sittemmin Saaren klinikan työpäiväkirjoja, vanhaa ja nykyistä potilaskortistoa, lääniin tehtyjen kuukausi-ilmoituksien yhteenvetoja ja korkeakoulun/tiedekunnan opinto-ohjelmia. Potilaat lajiteltiin eläinlajin ja naudat myös diagnoosin tai sairaskäynnin syyn mukaan. Vielä 70-luvulla ambulatorisella klinikalla oli yli 700 asiakastilaa; nykyisin vakituisia asiakastiloja on päivittäisessä praktiikassa vähän yli 100 tilaa. Samaan aikaan praktiikka-alue on huomattavasti laajentunut. Sairaskäynneillä hoidettujen potilaitten määrissä on tapahtunut paljon muutoksia. Nautapotilaiden määrä on laskenut. Sika- ja hevospotilaiden määrä on vaihdellut voimakkaasti. Nautoja koskevien tilakäyntien syyt ovat huomattavasti muuttuneet. Ennaltaehkäisevien käsittelyjen ja terveydenhuoltokäyntien sekä kuukausitarkastusten osuus on lisääntynyt. Terveydenhuoltokäyntejä alettiin tehdä vasta 90-luvulla. Vedinsairauksien, ketoosien sekä reproduktioelinten sairauksien, häiriöitten ja tarkastusten osuus sairaskäynneistä on laskenut. Stationääripotilaiden kohdalla huomattavin muutos on nautapotilaiden lisääntyminen: vuonna 1974 klinikalla hoidettiin yhteensä 76 ja vuonna 2004 yhteensä 226 nautaa. Vasikoiden napasairaudet ovat uusi ryhmä, jota ei aikaisemmin esiintynyt ollenkaan. Polikliinisesti hoidettujen pieneläinten määrä on kasvanut monikertaiseksi. Hevosia hoidettiin 30 vuotta sitten paljon, sen jälkeen määrä laski huomattavasti, mutta on 2000-luvulla taas nousussa. Useat potilasmäärissä ja sairaskäyntien syissä tapahtuneet muutokset ovat seurausta kotieläintalouden kehityksestä, mutta myös muita syitä on nähtävissä. Potilasmäärien muutoksiin ovat vaikuttaneet klinikasta johtuvat seikat, kuten praktiikka-alueen laajuus, ympäristökuntien kanssa solmitut sopimukset ja klinikan henkilöstön määrä. Sairaustietoihin vaikutusta on ollut lisäksi hoitosuositusten muuttumisella, tiettyjen sairauksien ennaltaehkäisytyöllä ja toiminnallisen terveydenhuoltotyön lisääntymisellä. Opiskelijoitten tuotantoeläinklinikalla viettämä aika on vuosien 1974-2004 välillä vähentynyt noin puoleen. Myös ryhmäkoot ovat kasvaneet. Tämä kehitys on ollut luonnollista ja väistämätöntä, koska eläinlääkärin työkenttä on muuttunut ja korkeakoulun/tiedekunnan opiskelijamäärä noin kaksinkertaistunut 30 vuoden aikana. Kansainvälisissä arvioinneissa käytännön tuotantoeläinopetus on saanut erittäin hyvät arviot.

Tylosiini on makrolidiantibiootti, jolla on bakteriostaattista tehoa useita gram-positiivisia ja gram-negatiivisia kokkeja, gram-positiivisia sauvoja ja mykoplasmoja vastaan. Koiralla tylosiinia käytetään lähinnä ripulin hoidossa. Sen tehosta koiran ripulin hoidossa ei ole aikaisemmin tehty kontrolloituja tutkimuksia. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia kaksoissokkotutkimuksella tylosiinin tehoa ja sopivia annostasoja koiran kroonisen ripulin hoidossa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 54 koiraa 29 eri rodusta. Koirien keski-ikä oli 4,9 vuotta ja keskipaino 27,0 kg. 17 koiraa jouduttiin tutkimuksen aikana poistamaan eri syistä. Lisäksi 17 koiralla ripuli ei alkanut tutkimuksen aikana, joten ne eivät voineet osallistua lääkitysjaksoon. Tutkimus jakautui kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tutkittiin tylosiinin tehoa ripulioireisiin verrattuna lumelääkkeen tehoon. Tutkimuksen ensimmäiseen lääkitysjaksoon osallistui 17 koiraa, joista 13 sai tylosiinia annoksella 25 mg/kg/vrk ja 4 sai lumelääkettä. Mikäli lumelääke ei poistanut ripulioireita, koira lääkittiin tämän jälkeen tylosiinilla. Tylosiini lopetti ripulioireet 75 %:lla koirista. Lumelääkkeen tehoksi saatiin 25 %. Koirat, joilla tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa tylosiini lopetti ripulioireet, siirtyivät tutkimuksen toiseen vaiheeseen, jossa tarkoituksena oli selvittää lääkkeen sopiva annostaso. Toiseen lääkitysjaksoon osallistui lopulta 7 koiraa, joista 4 sai tylosiinia annoksella 5 mg/kg/vrk ja 3 koiraa annoksella 15 mg/kg/vrk. Kaikilla koirilla ripuli loppui myös näillä alhaisemmilla annoksilla. Jotta tutkimuksen tuloksia voitaisiin tarkastella tilastollisesti, tutkimukseen tarvittaisiin suurempi määrä koiria. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että tylosiinilla on hyvä teho koirien ripulin hoidossa.

Vasikan riski sairastua tai kuolla on suurimmillaan ensimmäisten elinviikkojen aikana. Vasikkakuolemat ja sairastelun heikentämä kasvu aiheuttavat tappiota sekä lypsy- että emolehmäkarjoissa. Kirjallisuusosiossa selvitetään vasikan immunologista kehittymistä sikiöajasta muutaman kuukauden ikäiseksi. Vasikan immunologinen kehitys alkaa jo varhain sikiönkehityksen aikana. Lymfaattiset kudokset alkavat muodostua jo puolentoistakuukauden ikäisellä sikiöllä ja lymfosyytit ilmestyvät verenkiertoon samoihin aikoihin. Syntymän aikoihin vasikan vastuskyky on lähes täysin kehittynyt, mutta ensimmäiset vasta-aineensa vasikka saa ternimaidon mukana emältään (ns. passiivinen immuniteetti). Oma immunoglobuliinien (Ig) tuotanto alkaa vasta 1-2 kuukauden iässä. Mikäli vasikka ei saa maidosta riittävästi vasta-aineita, sen oma vasta-ainetuotanto voi alkaa jo viikon ikäisenä. Emän ruokinta ei juuri vaikuta ternimaidon laatuun; tärkeintä on riittävä ummessaoloaika, jotta vasta-aineita ehtii varastoitua tarpeeksi utareeseen. Ympäristön stressitekijät, kuten kuumuus, voivat vähentää ternimaidon Ig-pitoisuutta. Mitä nopeammin vasikka saa ternimaitoa syntymän jälkeen, sitä suuremman seerumin Ig-pitoisuuden vasikka saavuttaa. Maidon imeminen suoraan emän utareesta vielä tehostaa vasta-aineiden imeytymistä. Immunoglobuliinien imeytyminen suolistosta loppuu noin vuorokauden kuluttua syntymästä, minkä jälkeen vasta-aineet voivat vaikuttaa vielä paikallisesti suolistossa. Ternimaidossa on myös muita vastustuskykyyn vaikuttavia yhdisteitä ja valkosoluja. Passiivisen immuniteetin vaikutus kestää jopa kuukausia, ja se vähentää selvästi sairastumisia, kuolleisuutta ja kasvutappioita. Soluvälitteinen immuniteetti on vasikalla tehokas jo syntymän aikaan. Normaaliin rehustukseen verrattuna runsas ruokinta ei paranna vasikan vastustuskykyä. Ympäristön stressitekijät, kuten kylmyys ja suuri ryhmäkoko, alentavat vastustuskykyä. Viikin opetus- ja tutkimustilalla järjestettiin syksyn 2003 ja kevään 2004 aikana ruokintakoe, jossa tutkittiin tunnutuskaudella väkirehun mukana saatavan hiivavalmisteen vaikutusta ternimaidon koostumukseen ja sitä kautta vasikan veren vasta-ainepitoisuuteen sekä vasikoiden terveyteen ja kasvuun. Hiivavalmiste sisälsi leivinhiivaa (Saccharomyces cerevisiae), jolla on todettu olevan probioottisia vaikutuksia. Tutkimuksessa oli mukana 24 vasikkaa, joiden verestä ja sonnasta määritettiin IgA-pitoisuus 48 tunnin kuluttua syntymästä sekä 1, 2, 6, 8 ja 10 viikon iässä. Vasikoista 12 kuului testiryhmään ja 12 kontrolliryhmään. Vasikoiden syöntiä ja kasvua mitattiin, samoin seurattiin ripulin esiintymistä. Ummessaolokauden hiivavalmistetta sisältävä rehu ei kyseisessä tutkimuksessa parantanut vasikan syöntiä, kasvua tai terveyttä. Tämä johtui luultavasti siitä, että kyseiset parametrit tutkimustilalla olivat muutenkin hyvät. Hiivavalmisteilla on oletettavasti suurempi merkitys nuorten eläinten, kuten vasikoiden ja porsaiden, omassa ruokinnassa, jolloin ne vaikuttavat eritoten suolistossa.

Vasikkaripulit muodostavat hengitystiesairauksien ohella tärkeimmät vasikoiden terveyttä uhkaavat sairaudet. Vasikkaripuli on monisyytauti. Ruokinnalliset tekijät kuten juottovirheet, äkilliset ruokinnan muutokset, vasikan ruoansulatukselle sopimaton tai pilaantunut rehu voi aiheuttaa vasikoille ripulia. Tartunnallisia vasikkaripulin aiheuttajia ovat mm. bakteerit, virukset ja suolistoloiset. Suomessa tärkeimpiä ripulinaiheuttajia ovat rotavirus, Eimeria-suvun kokkidit, koronavirus, Salmonella sp., kryptosporidit ja F5-positiivinen Escherichia coli. Yleensä ripulinäytteestä todetaan vain yksi taudinaiheuttaja, mutta myös useampi aiheuttaja voi esiintyä näytteessä yhtäaikaisesti usein lisäten ripulin vakavuutta. Myös terveillä eläimillä voidaan todeta tartunnallisia ripulinaiheuttajia ja siten optimaalisilla olosuhteilla ja hyvällä vasikan vastustuskyvyllä voidaan ehkäistä ripulin esiintymistä. Evirassa vasikkaripulinäytteitä tutkitaan Eviran Kuopion tutkimusyksikössä (Elintarviketurvallisuusvirasto, ent. EELA), jossa on käytössä vasikkaripulitutkimuspaketti. Tutkimuksen hintaan kuuluu 3-5 ulostenäytteen tutkiminen ja näytteistä tutkitaan ikäkaudelle tyypillisimmät ripulinaiheuttajat sekä aina salmonella. Tässä tutkielmassa käsitellään Eviraan vuosina 2002 – 4/2006 saapuneiden vasikkaripulinäytteiden tuloksia ja vasikkaripulitutkimuspaketin käyttöä. Kaikkiaan lähetettiin 286 näytelähetystä, jotka sisälsivät keskimäärin 2,5 näytettä. Eniten näytteitä tuli lypsykarjatiloilta, mutta myös lihantuotanto- ja emolehmätiloilta lähetettiin lähes 90 näytelähetystä. Eniten näytteitä lähettivät keskisuuret ja suuret tilat. Näytelähetyksistä 60 % todettiin tartunnallisia ripulinaiheuttajia ja näissä lähetyksissä oli keskimäärin 2,6 näytettä kun taas negatiiviseksi jääneet näytelähetykset sisälsivät keskimäärin 2,2 näytettä. Yleisimmiksi taudinaiheuttajiksi 708 vastaanotetusta näytteestä todettiin rotavirus (36 %) ja Eimeria-suvun kokkidit (13 %). Muita todettuja taudinaiheuttajia olivat koronavirus (3 %), sukkulamadon munat (2 %), kryptosporidit (0,7 %) ja salmonella (0,1 %). Saatujen tulosten valossa sekä rotaviruksen että kokkidien merkitys on suurempi lihan- kuin maidontuotantotiloilla. Rotaviruksen prevalenssi on noussut Suomessa viimeisten kymmenen vuoden aikana. Merkittävänä syynä tähän on todennäköisesti tuotantotilojen koon suureneminen. Suuremmassa eläinryhmässä tautipaine on suuri usein melko ahtaiden elinolojen seurauksena. Yksittäisen vasikan sairastuminen myös huomataan myöhemmin vasikkakasvattamossa kuin maidontuotantotilalla, jossa vasikoita on kerrallaan vähemmän. Voi olla, että sairaan vasikan eristäminen tapahtuu tarkkailun vaikeuden vuoksi vasikkakasvattamossa myöhemmin, jolloin suurempi osa vasikoista ehtii infektoitua. Vasikkaripulin ennalta ehkäisemisen kannalta on tärkeää hyvästä hygieniasta ja elinolosuhteista huolehtiminen sekä riittävä ja oikea-aikainen ternimaidonjuotto. Ripuloivan vasikan hyvällä tukihoidolla on vasikan selviytymisen kannalta usein suuri merkitys, eikä vasikan eristämistä muista infektioiden leviämisen rajoittamiseksi tule unohtaa. Epidemiatilanteissa tulisi taudinaiheuttaja aina selvittää yhteistyössä eläinlääkärin kanssa. Vastaavien taudinpurkausten välttämiseksi voidaan harkita rokotteen käyttöönottoa, tai muita toimenpiteitä (esim. laidunkierto) taudinaiheuttajasta riippuen.

Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään eri antioksidantteja ja rasvahappoja. Tutkimusosassa on mitattu kolmentoista lämminverisen ravurin veren A- ja E-vitamiinipitoisuudet, Fe-, Zn-, Se- ja Mn-pitoisuudet sekä plasman rasvahappopitoisuudet. Tarkoituksena oli alustavasti määrittää eri antioksidanttien ja rasvahappojen pitoisuuksia hevosella.