Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by discipline "Sisätautioppi"

Sort by: Order: Results:

  • Kolsi, Anne; Mielonen, Marja-Leena (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)
    Ruoka-aineallergian esiintymistä koirilla Suomessa ei ole juurikaan tutkittu. Sairauden luotettava diagnostisointi on vaikeaa ja osa todellisista ruoka-aineallergioista jää tunnistamatta. Toisaalta taas diagnoosi saatetaan asettaa riittämättömin perustein. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää yleisimmät ruokaperäiset allergeenit, tutkia kaupallisen hypoallergeenisen ruuan käyttökelpoisuutta ruoka-aineallergian diagnostisoimisessa sekä selvittää korrelaatiota seerumin vasta-ainetasojen ja eliminaatio-provokaatiotestin välillä epäiltäessä ruoka-aineallergiaa koiralla. Näiden syventävien opintojen tutkimusosassa tutkittiin 32 ruoka-aineallergiseksi epäiltyä koiraa. Kaikki koirat testattiin ELISA-menetelmällä. Tällä pyrittiin seulomaan joukosta todennäköisimmin ruoka-aineallergiaa sairastavat koirat. Varsinaiseen ruokintakokeeseen valitut koirat siirrettiin syömään Walthamin Selected Protein- kuivamuonaa ja myöhemmin ne altistettiin eri ruoka-aineille. Lopuksi vertailtiin ELISA-testin ja varsinaisen ruokintakokeen antamien tulosten välistä korrelaatiota. Tutkimuksessa ELISA:n ja kliinisten ruokintakokeiden välinen vastaavuus oli kliinikon tarpeita ajatellen riittämätön. Tulosten perusteella päädyttiin siihen, että ainoa täysin luotettava tapa diagnostisoida koiran ruoka-ainellergia on suorittaa eliminaatio-provokaatio-ruokinta. Käytännössä tämä on erittäin työläs menetelmä ja vaatii erittäin hyvää yhteistyötä koiran omistajan ja eläinlääkärin välillä.
  • Blomqvist, Anna-Clara (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)
    Tämä työ on tehty osana ELL Minna Rinkisen tutkimusta koiran suoliston puolustusjärjestelmästä ja eri muuttujien vaikutuksesta siihen. Tutkimusosuus suoritettiin vuosien 1998 ja 1999 aikana. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää sandwich-ELISA- tutkimusmenetelmä, jolla voitaisiin määrittää seerumin ja suolistotähystimen harjan avulla otetun pohjukaissuolen limakalvonäytteen immunoglobuliini A:n määrää. Syljen ja suolen limakalvonäytteiden IgA-määrät suhteutettiin kokonaisproteiinimäärään ja pyrittiin selvittämään, onko seerumin, syljen ja suolen IgA:n määrien välillä yhteyttä. Suoliston puolustus on monimutkainen ja monesta eri osatekijästä rakennettu. Limakalvoeritteiden tärkein vasta- aine on IgA. Suurin osa koiran IgA:sta on sekretorista IgA:ta, jota tuotetaan lähinnä ohutsuolen limakalvon imusolmukkeissa. Sekretorinen osa liitetään IgA-molekyyliin, ja eritetään suolen limakalvon läpi suolionteloon. Sekretorista IgA:ta (sIgA:ta) erittyy myös kyynelnesteeseen, sylkeen, maitoon ja sukupuolieritteisiin. Sekretorisen IgA:n tärkeimmät tehtävät ovat toimia ensivaiheen limakalvopuolustuksena suolessa, sitoen itseensä bakteereitä, makromolekyylejä ja muita antigeenejä, ja toimia anti- inflammatorisesti, säädellen muiden immunoglobuliinien toimintaa. Rakenteestaan johtuen sIgA kestää hyvin suolessa olevien proteolyyttisten entsyymien hyökkäykset ja on pitkäikäisempi kun muut vasta-aineet. Ihmisellä IgA-puutos yhdistetään usein heikentyneeseen vastustuskykyyn. Nämä ihmiset sairastuvat herkemmin ohutsuolen bakteeriylikasvuun ja ohutsuolitulehduksiin. Ihmisellä selektiivinen IgA-puutos on tavallisin immunologinen vajavuus. Koirilla epäillään vastaavaa immuunivajetta, mutta selvää todistetta tähän ei ole. Tutkimuksissa on todettu, että ohutsuolen bakteeriylikasvu on yleisempää sIgA-puutoksen yhteydessä myös koiralla. Tutkimuksessamme 20:lle terveelle koiralle suoritettiin suolistotähystys, jonka yhteydessä näytteenottoharjalla otettiin pohjukaissuolen limakalvosta harjanäytteitä. Kaikista koirista otettiin seeruminäytteet ja 12:sta koirasta otettiin sylkinäytteitä. Näytteet analysoitiin kaksoissandwich ELISA-tutkimuksen avulla. Merkittävä negatiivinen korrelaatio todettiin suolen IgA-kokonaisproteiinisuhteen ja seerumin IgA-määrän välissä. Seerumin IgA-määrä ei näin ollen ole pätevä mittari suolen sIgA-määrästä. Syljen IgA-kokonaisproteiinisuhde ei korreloinut suolinäytteistä saadun vastaavan suhteen kanssa. Syljenkään IgA-määrää ei näin ollen voida käyttää suolen sIgA-määrän mittarina. Tutkimuksemme osoittaa, että menetelmämme on toistettavissa ja yhdistettävissä tavanomaiseen suolistotähystykseen. Menetelmämme on tarkka, noninvasiivinen ja helposti uusittavissa oleva menetelmä sIgA:n mittaamiseen.
  • Voutilainen, Merja (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1991)
    Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään SDH:n ominaisuuksia, viitearvoja ja säilyvyyttä sekä aktiivisuuden muutoksia erilaisissa patologisissa tiloissa. Tutkimusosassa esitetään aluksi säilytyksen ja narkoosin vaikutus SDH-aktiivisuuteen. Seerumin säilytys huoneenlämmössä laski SDH:a selvästi 24 tunnissa (0,05<p<0,10) kun taas jääkaapissa aktiivisuus säilyi muuttumattomana vähintään 24 tuntia. Narkoosi nosti SDH-aktiivisuutta vain lievästi eikä nousu ollut tilastollisesti merkitsevä. Tutkimuksen varsinaisena tarkoituksena oli selvittää SDH:n määrittämisen hyödyllisyyttä ähkyhevosilla. Kolmestatoista ähkyhevosesta yhdeksän hoidettiin konservatiivisesti. Niiden SDH-tasot eivät poikenneet tilastollisesti merkitsevästi terveiden hevosten SDH-aktiivisuuksista. Operaatioon joutuneiden ähkyhevosten tulonäytteiden SDH-taso poikkesi terveiden hevosten arvoista (0,05 < p < 0,10). Leikkauksen jälkeen otetuissa verinäytteissä ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja normaali hevosiin verrattuna. Suuret erot ähkyhevosten SDH-aktiivisuudessa johtuvat todennäköisesti suolistovaurioiden eri vakavuusasteesta ja laajuudesta sekä verenkiertoon päässeen endotoksiinin määrästä. Yhteistä kahdelletoista ähkyhevoselle oli SDH-arvojenlasku normaalitasolle 1 - 3 vuorokaudessa ähkynparanemisen myötä.
  • Castrén, Laila; Tyni, Outi (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1995)
    Tutkimuksessa kartoitettiin spiraalinmuotoisten bakteerien eli helikobakteerien esiintymistä koiran ja kissan mahalaukun limakalvolla. Materiaalina oli 10 EKK:n eläinsairaalassa v.1994 lopetettua koiraa ja 10 kissaa. Näytteitä otettiin koiran mahalaukusta 17 ja kissan 14 erinäytepaikasta. Jokaisesta näytepaikasta otettiin harjanäyte ja biopsianäytteet sekähistopatologista tutkimusta että ureaesitestiä varten. Kaikilla koirilla sekä 6 kissalla esiintyi helikobakteereita. Aineiston pienuudesta johtuen ei tästä voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä niiden esiintymisen yleisyydestä. Harjanäytteiden perusteella puolella koirista esiintyi yksittäisiä helikobakteereita ja puolella niitä esiintyi runsaasti. Kaikilla infektoituneilla kissoilla oli niiden esiintyminen runsasta. Koirilla helikobakteereita esiintyi harvemmin antrumin alueella, kun taas kissoilla esiintyminen oli tasaista. Histologisten näytteiden perusteella oli 3 koiralla ja 2 kissalla lievä aktiivinen krooninen gastriitti sekä 7 koiralla ja 4 kissalla lievä krooninen gastriitti. Kissoilla, joilla helikobakteereita ei ollut, esiintyi lievää aktiivista kroonista tulehdusta antrumin alueella. Kissojen kohdalla todettiin kroonisentulehduksen ja taelikobakteereiden esiintymisen välillä tilastollisesti merkitsevä yhteys (p<0,01). Koirilla tätä ei negatiivisen kontrolliryhmän puuttuessa voitu testata. Kummallakaan ryhmällä ei aktiivinen tulehdus liittynyt helikobakteerien esiintymiseen. Tutkimuksen toisena tarkoituksena oli pikamenetelmien, harjanäytteiden ja ureaasitestin vertailu. Ureaesitestin tulokset olivat koirilla epäluotettavia antrumin alueella. Ureaasitestin tulos kannattaa lukea vasta tunnin kuluttua sen aloittamisesta, jolloin sen sensitiivisyys on koirilla 90,8% ja kissoilla 100% sekä spesifisyys molemmilla 100%. Harjanäytteiden herkkyys oli koirilla (100%) ja kissoilla (97,6%) hyvin korkea, eikä testin luotettavuudessa esiintynyt kummankaan kohdalla alueellisia vaihteluita. Lisäksi harjanäyte on noninvasiivinen menetelmä ja tulokset saadaan ureaesitestiä nopeammin, mistä on hyötyä käytännön työssä tähystyspotilaan äärellä.
  • Kallio, Senna (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)
    Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään eksokriinisen haiman vajaatoimintaa (exocrine pancreatic insufficiency, EPI) ja sen diagnosoimista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää seerumin TLI-testin (trypsin-like immunoreactivity) käyttöä piilevän eli subkliinisen haiman vajaatoiminnan (subclinical exocrine pancreatic insufficiency, SEPI) diagnosoinnissa. Tutkimuksessa selvitettiin myös seerumin TLI-stimulaatiotestin, seerumin BT-PABA-testin (N-bentsoyyli-L-tyrosyyli-p-aminobentsoehappo) ja ulosteen entsyymiaktiivisuusmittauksen käyttökelpoisuutta subkliinisen haiman vajaatoiminnan diagnostiikassa. Tutkimuksessa analysoitiin tietoja 158 koirasta, joilla oli todettu normaalia alhaisempia (< 5,0 mg/l) TLI-konsentraatioita. Kliininen haiman vajaatoiminta diagnosoitiin 114 koiralla alhaisen seerumin TLI-arvon ja tyypillisten oireiden perusteella. Diagnoosia ei voitu tehdä 44 koiralle yksittäisen TLI-arvon ja sairaushistorian perusteella. Koirille tehtiin uusinta TLI-testi. Näistä 20 koiralla TLI-arvot olivat toistuvasti < 5,0 mg/l ilman kliinisen haiman vajaatoiminnan oireita. Näillä koirilla epäiltiin subkliinistä haiman vajaatoimintaa. Lisätutkimuksia tehtiin 12 koiralle (10 saksanpaimenkoiralle ja 2 pitkäkäkarvaiselle collielle). Koirille tehtiin haiman makroskooppinen tutkimus ja haimoista otettiin biopsiat myöhempiä tutkimuksia varten. Lisäksi tehtiin BT-PBA-testi ja ulosteen entsyymiaktiivisuuden mittaus soijastimulaatiotestillä. Kaikille 12 koiralle tehtiin myös seerumin TLI-stimulaatiotesti. TLI-stimulaatiotesti tehtiin lisäksi terveille kontrollikoirille ja kliinistä haiman vajaatoimintaa sairastaville koirille. TLI-stimulaatiotestissä TLI-näytteet otettiin ennen haiman stimulointia kolekystokiniinillä ja sekretiinillä ja stimulaation jälkeen. Terveillä koirilla nähdään merkitsevä nousu TLI-arvossa stimulaation jälkeen. Makroskooppisessa tutkimuksessa haimakudos oli pienentynyt kaikilla 12 koiralla. Haimat olivat ohentuneita ja niissä oli normaalin kudoksen joukossa alueita, jotka olivat menettäneet rauhasmaisen ulkonäkönsä. Kliinisten löydösten ja haiman makroskooppisen tutkimuksen perusteella kaikilla 12 koiralla diagnosoitiin subkliininen haiman vajaatoiminta (subclinical pancreatic insufficiency, SEPI). Tämän tutkimuksen perusteella todettiin jatkuvasti alle 5,0 mg/l olevien TLI-konsentraatioiden ilman kliinisiä oireita olevan diagnostisia subkliiniselle haiman vajaatoiminnalle. Yksittäisen subnormaalin TLI-arvon todettiin olevan riittämätön peruste osittaisen haiman surkastuman diagnosoimiseksi. Seerumin BT-PABA-testi ja ulosteen entsyymiaktiivisuuden mittaus soijastimulaatiotestillä osoittautuivat liian epäherkiksi subkliinisen haiman vajaatoiminnan diagnosoimisessa. TLI-stimulaatiotestissä subkliinistä haiman vajaatoimintaa sairastavilla koirilla normaalia alhaisemmat TLI-arvot nousivat stimuloitaessa. Siksi stimulaatiotestin vasteessa ei nähty selvää eroa subkliinistä haiman vajaatoimintaa sairastavien koirien ja terveiden kontrollikoirien välillä. TLI-stimulaatiotestiä voitaneen kuitenkin käyttää haiman vajaatoiminnan etenemisen seurantaan yksilötasolla.
  • Marttila, Jaakko (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1991)
    Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää taustatietoja utaretulehduksen vastustamisesta ja tutkimusosan, jossa tutkittiin Helsingin yliopiston koetilan navetassa esiintyvän utaretulehdusongelman syitä ja tehtiin saneerausohjelma tilalle ja pantiin se alkuun. Tutkimusosassa aluksi esitetään navetassa tehtyjä tutkimuksia. Navetasta selvitettiin erikseen olosuhteet, utareterveystilanne, lypsykone ja lypsyrutiini. Olosuhteita huononsi eniten navetassa jatkuva remontti. Navettailman lämpötila, kosteus, valaistus ja ilmavirtaus olivat kunnossa. Lypsykoneessa ilmeni selviä vikoja, joista tiedotettiin tilan henkilökunnalle. Utareterveys oli huono, mikä todettiin NAGaasi- ja bakteriologisin kokein. Tilalle laadittiin hoito-ohjelma, johon osallistuivat tilanhoitohenkilökunta, alueen hoitava eläinlääkäri-, Lohjan maitolaboratorio ja VELL. Pääperiaatteena hoidoissa oli, että akuuteista mastiiteista otetaan maitonäytteet bakteerieristystä ja lääkeherkkyysmääritystä varten. Näin antibioottiterapia saadaan suunnattua mahdollisimman tehokkaana ja kapeakirjoisena juuri taudinaiheuttajaan. Tutkimuksen alussa pääasiallisin utaretulehduspatogeenioli S.aureus Puolen vuoden aikana ei onnistuttu parantamaan tilan utareterveyttä, mikä suureksi osaksi johtuu lypsykoneen jäljellä olevista vioista ja lypsyn virheistä. Tutkimusosan lopussa on esitetty jatko-ohjelma tilan utareterveyden parantamiseksi jatkossa.
  • Vanhamäki, Leena (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)
    Kirjallisuuskatsaus käsittelee sian suolinkaisen (Ascaris suum) elinkiertoa, suolinkaismunan ominaisuuksia, eläimelle kehittyvää immuniteettia ja suolinkaisinfektion diagnosointia. Lisäksi käsitellään mahdollisia keinoja suolinkaisten vähentämiseksi tai hävittämiseksi sikalasta ja sioista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vähentääkö koetiloilla lihasikaerien välillä tehty Neopredisan-desinfiointi seuraavan lihasikaerän maksahylkäysten määrää verrattuna kontrollitiloihin tai tilan aikaisempiin hylkäyksiin. Lisäksi tutkittiin oliko desinfioinnilla vaikutusta sikojen päiväkasvuun. Neopredisan on kresoli-pohjainen desinfektioaine, jonka on todettu tehoavan suolinkaismuniin. Kokeen tarkoituksena oli testata Neopredisanin tehoa käytännön olosuhteissa. Tutkimuksessa oli mukana kuusi koetilaa, joilla oli ollut maksahylkäyksiä keskimäärin yli 5 %. Koetiloille valittiin kontrollitilat, joilla oli ollut suunnilleen yhtä paljon maksahylkäyksiä ja joiden kokeeseen tulevat sikaerät teurastettiin samaan aikaan kuin koetilojen koe-erät. Koetiloille tehtiin tilakäynnit lokakuun 2001 ja maaliskuun 2002 välisenä aikana. Sikala tai osasto oli tyhjä ja pesty ja tilakäynnillä suoritettiin sikalan desinfektio. Maksahylkäykset vähenivät ensiksi desinfioiduilla koetiloilla verrattuna tilojen aikaisempiin hylkäyksiin. Viimeisellä koetilalla maksahylkäyksiä oli koe-erässä enemmän kuin koetta edeltävässä erässä. Teoriatiedon mukaan suolinkaismunat eivät juurikaan kehity infektiivisiksi kylmänä vuodenaikana sikalassa. Tällöin siat saavat suolinkaistartunnan pääasiassa edellisten parttioiden jättämistä suolinkaismunista. Keväällä lämpötilan noustessa munat alkavat kehittyä ja kesäaikaan sikojen mukanaan tuomien suolinkaisten tuottamat munat ehtivät kehittyä infektiivisiksi muutamassa kuukaudessa ja näin voivat infektoida saman erän eläimiä. Tutkimustuloksia voidaan tulkita niin, että Neopredisan onnistui tuhoamaan suolinkaismunia sikalassa ja vähensi näin koetilojen maksahylkäyksiä. Viimeksi desinfioitujen tilojen korkeammat maksahylkäykset johtuivat sikojen itsensä mukanaan tuomien suolinkaismunien aiheuttamista tartunnoista. Vaikeuksia tulosten tulkinnassa aiheuttaa kuitenkin se, että maksahylkäysten määrissä on muistakin syistä johtuvia eroja sikaerien välillä. Tässä tutkimuksessa myös osalla kontrollitiloista maksahylkäykset vähenivät koe-erissä. Koe- ja kontrollitilojen koe-erien maksahylkäyksiä verrattaessa ei voi tehdä selkeitä johtopäätöksiä Neopredisanin tehosta. Lisäksi maksahylkäysten määrästä ei voi suoraan päätellä infektiivisten munien määrää sikalassa. Jos lihasiat altistuvat suolinkaisille, ne ehtivät todennäköisesti kehittää teurastukseen mennessä ainakin osittain infektiolta suojaavan immuniteetin. Tällöin suolinkaistoukkien vaellus sian elimistössä estyy ja maksavaurioita ei juurikaan synny, vaikka eläimet altistuisivatkin tartuntakykyisille munille. Desinfektiolla ei havaittu vaikutusta sikojen päiväkasvuun.
  • Eskola, Anna (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1994)
    Ivermektiini on uuden tyyppinen antiparasitaarinen aine, jolla on menestyksellisesti hoidettu korvapunkkitartuntoja koirilla ja kissoilla. Tässä tutkimuksessa testattiin ivermektiinin tehoa tarhaketun korvapunkin hoitoon kahdella kokeella. I kokeessa 60 tartunnan saanutta sinikettua hoidettiin eri annostasoilla (0,1, 0,2 tai 0,4 mg/kg) ivermektiiniä. Ketut tutkittiin kolmen ja yhdeksän viikon kuluttua. Hoidetuilta ketuilta löytyi punkkeja molemmissa tarkastuksissa. Suuri osa punkeista oli osittain hajonneita ja selvästi jo pitkään kuolleina olleita. Ivermektiinin tehosta ei voitu tehdä johtopäätöksiä tämän kokeen perusteella, koska hoidettujen kettujen korvista löytyneiden punkkien elävyyttä ei arvosteltu. II kokeessa kuusi korvapunkkitartunnan saanutta sinikettua hoidettiin ivermektiinillä annoksella 0,4mg/kg. Ketut tutkittiin kolmen viikon kuluttua elävien punkkien varalta, jolloin niiden korvista löytyi vain kuolleita punkkeja. Johtopäätöksenä todetaan, että ainakin 0,4 mg/kg annostus iverrnektiiniä tappoi korvapunkit, muttakuolleet punkit jäivät korviin hajoamaan. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään tarhaketun tavallisimmat ulkoloiset, joita ovat ketun syyhypunkki (Sarcoptes scabiei var. vulpis), korvapunkki (Otodectes cynotis), koiran kirppu (Ctenocephalides canis) ja minkin kirppu (Ceratophyllis vison).
  • Hallikainen, Pasi (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2004)
    Kolmivaihekasvatus on vielä suhteellisen nuori naudanlihan tuotantomuoto Suomessa. Uusi, vuonna 1999 aloitettu tuotantotapa sai kuitenkin heti kannatusta tuottajien keskuudessa ja se onkin jo syrjäyttänyt perinteisen kasvatusmuodon. Vasikat syntyvät lypsytiloilla, joissa huolehditaan niiden ternimaidon saannista ja hyvästä alkuhoidosta. Välikasvattamoon vasikat noudetaan lypsytiloilta 1-3 viikon iässä. Aluksi vasikat ovat 6-8 viikkoa juotto-osastolla, minkä jälkeen ne siirretään toiselle osastolle. Siellä ne jatkavat kasvuaan väki- ja karkearehuruokinnalla. Loppukasvatukseen siirtyessä vasikat painavat keskimäärin 170-200 kg ja ovat silloin n. 5-6 kk ikäisiä. Tavoitteeksi asetettu teuraspaino on nykyään 340 kg A-tuottajien hankinta-alueella, kun se vuonna 2000 oli vielä 200 kg. Loppukasvatuksessa eläimet ovat noin 12 kuukautta. Tämän työn tavoitteena oli vertailla kolmivaihekasvatettujen ja tavanomaisten välityssonnivasikoiden päiväkasvuja, teuraskiloja ja lihanlaatua sekä muutamia lihantarkastuslöydöksiä; näistä maksapaiseet ja herakalvontulehdukset lähinnä kuriositeettina. Työn aineisto koostui A-tuottajien Lihakunnan, Itikan ja Pohjanmaan Lihan alueella vuonna 2001 ja vuoden 2002 elokuulle asti teurastetuista lypsyrotuisista sonneista. Tavanomaisia sonneja oli 58 589 kpl ja kolmivaihekasvatettuja 690 kpl. Välikasvattajia oli yhteensä 14. Teurastiedot koottiin Excel-taulukkoon, josta poimittiin erilleen kaikki välikasvatetut sonnit. Näistä kahdesta ryhmästä saatiin laskettua halutut tiedot. Tavanomaisilla sonneilla nettopäiväkasvu syntymästä teurastukseen oli 484,3 g ja välityksestä teurastukseen 532,0 g/pv. Kolmivaihekasvatetuilla vastaavat päiväkasvut olivat 547,0 g ja 579,1 g. Keskiteuraspaino kolmivaihekasvatetuilla oli 299,1 kg, joka oli n.73 kg enemmän tavanomaisiin verrattuna. Myös lihakkuusluokituksessa kolmivaihesonnit pärjäsivät tavanomaisiin verrattuna 0,3 yksikköä paremmin tuloksen ollessa 4,6. Rasvaluokitukset olivat molemmissa ryhmissä kutakuinkin samat (2,3 (kolmivaihe) ja 2,2). Lihantarkastuslöydöksistä näiden kahden ryhmän välillä vertailtiin keuhko- ja niveltulehduksia sekä maksapaiseita ja herakalvontulehduksia. Niveltulehduksia esiintyi 4,9%:lla kolmivaihesonneista ja 0,93%:lla tavanomaisista. Keuhkotulehduksia oli kolmivaihesonneilla 2,8 %, kun tavanomaisilla sonneilla niitä oli vain 0,15 %. Molemmissa ryhmissä nämä kaksi sairautta alensivat huomattavasti keskimääräisiä teuraskiloja ja päiväkasvut jäivät paljon keskiarvosta. Niveltulehduksiin liittyi 8,7%:ssa tapauksista keuhkotulehdus. Maksapaiseita ja herakalvontulehduksia esiintyi teuraslöydösten pohjalta 0,87 % ja 1,0 %:lla kolmivaihesonneista. Vastaavat luvut tavanomaisilla olivat 0,22 ja 0,24 %. Maksapaisetapauksissa päiväkasvut ja teuraskilot olivat keskiarvoon nähden selvästi paremmat, mikä viittaa selkeästi voimakkaaseen väkirehuruokintaan ja siitä aiheutuviin pötsin limakalvovaurioihin. Herakalvontulehduksissa päiväkasvut ja teuraskilot eivät poikenneet huomattavasti keskimääräisestä. Sekä maksapaiseet että herakalvontulehdukset olivat varsin itsenäisiä lihantarkastuslöydöksiä. Tavanomaisilla sonneilla maksapaiseisiin liittyi kuitenkin 40 %:ssa tapauksista vatsakalvontulehdus. Herakalvon- ja keuhkotulehdusten välistä yhteyttä ei lihantarkastuslöydösten valossa voitu osoittaa.
  • Illukka, Elina (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)
    The benefits of dietary fiber for gastrointestinal health and in the treatment and management of gastrointestinal disease in humans is well recognised. Studies have shown that different types of fiber have different effects on the function and health of the animal and humans. The aim of this study was to determine whether feeding inulin as dietary fibre would have an effect on serum free fatty acids. We were particularly interested in those fatty acids that could act as precursors of prostaglandins and leukotriens as regulators of inflammatory processes. Six male purpose bred beagle dogs were used in this study. The study was constructed in three phases of 21 days duration each. In phase 1, inulin was fed as tablets weight adjusted at a dose of 6g/day to five dogs and 4g/day to one dog. In phase 2, dogs 1-5 received 12g/day inulin and dog 6 at 8g/day. In phase 3 none of the dogs got inulin as food additive. For assessment of serum fatty acids, the serum samples were collected at the end of each phase. The serum analysis was performed using high performance liquid chromatography (HPLC). Following FFA profile was determined: linoleic acid, linolenic acid, myristic acid, oleic acid, palmitic acid, palmitoleic acid, and stearic acid. Feeding inulin caused a significant increase in median total serum FFA (p <0.05). The median increase was from 184.28 mAU (range: 109.70 – 537.47) before inulin feeding to 232.92 mAU (range, 216.26- 304.36) after inulin feeding. No significant change was seen concerning the individual FFAs. However, for linolenic acid and palmitic acid a non-significant tendency for a relative decrease was noticed (p = 0.093 ; p= 0.076) The study showed, that inulin supplementation to food has also systemic effects in dogs probably on lipid metabolism, most likely on the hepatic re-esterification of FFA causing a non-specific increase in serum total FFA. Further studies need to assess, whether this effect is connected with a decrease in serum triglycerides and cholesterol as it is reported in rats and people. Furthermore, it needs to be studied whether this non-specific increase influences the relation between pro- and anti-inflammatory mediators.
  • Kokko, Jaana (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)
    Tässä syventävien opintojen tutkielmassa on tarkoitus kirjallisuuskatsauksena selvittää tulehdusvastetta ja tulehdusvasteessa vaikuttavia muuttujia koiran kroonisissa immuunivälitteisissä suolistotulehduksissa. Tutkielmassa tarkastellaan koirien kroonisia immuunivälitteisiä suolistotulehduksia, joihin kuuluvat koiran small intestinal bacterial overgrowth eli SIBO, ruoka-aineyliherkkyydet ja irlanninsettereiden perinnöllinen gluteiiniyliherkkyys sekä jossain määrin myös koirien IgA-puutos. Kirjallisuudessa koiran kroonisiin suolistotulehduksiin luetaan kuuluvaksi myös koiran IBD eli inflammatory bowel disease. Kirjallisuudessa koiran IBD:tä pidetään yleensä omana sairautena, joka jakautuu useaan eri ryhmään suolen limakalvon histologisten löydösten perusteella. Tässä tutkielmassa päädytään kuitenkin siihen, että IBD ei ole koiralla sairaus vaan seuraus inflammatorisesta vasteesta. Tutkielmassa käsitellään myös humaanilääketieteessä saavutettuja tutkimustuloksia suoliston tulehdusvasteesta ihmisten IBD:ssä. Lisäksi kartoitetaan ihmisten IBD:hen kehitettyjä uusia sytokiineihin perustuvia lääkityksiä. Ihmisillä IBD:hen luokitellaan lähinnä Crohnin tauti ja ulseratiivinen koliitti. Sytokiineilla on keskeinen asema suoliston immuunivasteen säätelyssä ja kudostuhojen säätelyssä. Kroonisessa suolistotulehduksessa proinflammatoristen eli tulehdusta aiheuttavien ja anti-inflammatoristen eli tulehdusta estävien sytokiinien määrät ovat epätasapainossa. Proinflammatoristen sytokiinien määrä on noussut jonkin immunologisen ärsykkeen vuoksi korkeaksi. Anti-inflammatoristen sytokiinien määrä on puolestaan alhainen tai niiden toiminta on jostain syystä häiriintynyt. Normaalisti anti-inflammatorinen vaste hillitsee inflammaatiota ja kudostuhoa. Immuunivälitteiset sairaudet ovat usean eri altistavan tekijän yhdistelmä. Altistavia tekijöitä ovat mm. perimä, ikä, sukupuoli, ympäristötekijät, ravintoaineet sekä virus- ym. infektiot. Tutkimalla elimistön immunologisessa ja inflammatorisessa järjestelmässä vaikuttavia muuttujia ja ymmärtämällä niiden toimintaa voidaan ymmärtää paremmin myös kroonisten immuunivälitteisten enteropatioiden etiologiaa ja patogeneesia. Tämä mahdollistaa puolestaan kroonisten enteropatioiden tehokkaamman diagnostisoinnin ja paremmat hoitotulokset.
  • Lakotieva, Riikka (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2006)
    Tämä syventävien opintojen projekti koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan eläinlääkärin ammattikunnassa ja työkentässä tapahtuneita muutoksia, erityisesti kotieläintalouden kannalta. Kotieläintalous on ollut suuressa murroksessa viimeiksi kuluneiden 30 vuoden aikana. Lypsylehmien ja kotieläintilojen määrä on vähentynyt voimakkaasti ja tilojen koko kasvanut. Tuotanto on samaan aikaan tehostunut ja taloudellisuuden merkitys kasvanut. Lehmien keskituotos on noussut, mutta hedelmällisyys taas heikentynyt ja poistoikä laskenut. Navettaolosuhteet ja navettateknologia ovat muuttuneet huomattavasti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella eläinlääketieteellisen tiedekunnan tuotantoeläinklinikan eli entisen Hautjärven, nykyisen Saaren klinikan, potilasmateriaalia ja eri sairauksien esiintyvyyttä vuosina 1974-2004, sekä pohtia syitä mahdollisiin muutoksiin. Tarkastelun kohteeksi päätettiin vuodet 1974, 1984, 1994 ja 2004. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös tarkastella, kuinka potilasaineiston muuttuminen on vaikuttanut eläinlääketieteen opetukseen. Aineistona käytettiin Hautjärven ja sittemmin Saaren klinikan työpäiväkirjoja, vanhaa ja nykyistä potilaskortistoa, lääniin tehtyjen kuukausi-ilmoituksien yhteenvetoja ja korkeakoulun/tiedekunnan opinto-ohjelmia. Potilaat lajiteltiin eläinlajin ja naudat myös diagnoosin tai sairaskäynnin syyn mukaan. Vielä 70-luvulla ambulatorisella klinikalla oli yli 700 asiakastilaa; nykyisin vakituisia asiakastiloja on päivittäisessä praktiikassa vähän yli 100 tilaa. Samaan aikaan praktiikka-alue on huomattavasti laajentunut. Sairaskäynneillä hoidettujen potilaitten määrissä on tapahtunut paljon muutoksia. Nautapotilaiden määrä on laskenut. Sika- ja hevospotilaiden määrä on vaihdellut voimakkaasti. Nautoja koskevien tilakäyntien syyt ovat huomattavasti muuttuneet. Ennaltaehkäisevien käsittelyjen ja terveydenhuoltokäyntien sekä kuukausitarkastusten osuus on lisääntynyt. Terveydenhuoltokäyntejä alettiin tehdä vasta 90-luvulla. Vedinsairauksien, ketoosien sekä reproduktioelinten sairauksien, häiriöitten ja tarkastusten osuus sairaskäynneistä on laskenut. Stationääripotilaiden kohdalla huomattavin muutos on nautapotilaiden lisääntyminen: vuonna 1974 klinikalla hoidettiin yhteensä 76 ja vuonna 2004 yhteensä 226 nautaa. Vasikoiden napasairaudet ovat uusi ryhmä, jota ei aikaisemmin esiintynyt ollenkaan. Polikliinisesti hoidettujen pieneläinten määrä on kasvanut monikertaiseksi. Hevosia hoidettiin 30 vuotta sitten paljon, sen jälkeen määrä laski huomattavasti, mutta on 2000-luvulla taas nousussa. Useat potilasmäärissä ja sairaskäyntien syissä tapahtuneet muutokset ovat seurausta kotieläintalouden kehityksestä, mutta myös muita syitä on nähtävissä. Potilasmäärien muutoksiin ovat vaikuttaneet klinikasta johtuvat seikat, kuten praktiikka-alueen laajuus, ympäristökuntien kanssa solmitut sopimukset ja klinikan henkilöstön määrä. Sairaustietoihin vaikutusta on ollut lisäksi hoitosuositusten muuttumisella, tiettyjen sairauksien ennaltaehkäisytyöllä ja toiminnallisen terveydenhuoltotyön lisääntymisellä. Opiskelijoitten tuotantoeläinklinikalla viettämä aika on vuosien 1974-2004 välillä vähentynyt noin puoleen. Myös ryhmäkoot ovat kasvaneet. Tämä kehitys on ollut luonnollista ja väistämätöntä, koska eläinlääkärin työkenttä on muuttunut ja korkeakoulun/tiedekunnan opiskelijamäärä noin kaksinkertaistunut 30 vuoden aikana. Kansainvälisissä arvioinneissa käytännön tuotantoeläinopetus on saanut erittäin hyvät arviot.
  • Ahonen, Eeva-Liisa; Lassila, Kaisa (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2003)
    Tässä syventävien opintojen tutkielmassa oli tarkoituksena käsitellä kirjallisuuskatsauksessa koiran tunnettuja kroonista ripulia aiheuttavia sairauksia, niiden tutkimusmenetelmiä ja hoitoa. Lisäksi oli tarkoitus tutkia kliinisellä kokeella tylosiini-lääkitykseen vastaavaa kroonista ripulia sairastavia koiria. Tylosiini on pääasiassa sikojen sairauksien hoitoon käytetty antibiootti. Suomessa tylosiinia on käytetty myös ripulia sairastavien koirien hoitoon. Hoitotulokset ovat olleet hyviä, mutta jos hoito lopetetaan, ripulioireet palaavat herkästi. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, kuinka tehokas lääke tylosiini on koirien ripulin hoidossa sekä tutkimaan tylosiini-lääkitykseen vastaavaa ripulia sairastavat koirat mahdollisimman perusteellisesti. Tavoitteena oli selvittää, onko tutkimukseen osallistuneiden koirien suolistosairauksilla yhteinen etiologia. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voidaanko tylosiinin käyttö korvata probiootilla. Tutkimukseen valittiin 14 koiraa, jotka olivat sairastaneet kroonista ripulia ainakin vuoden ajan ja joita oli hoidettu tylosiinilla pitkiä aikoja. Tylosiini-lääkitykseen vastaavaa ripulia esiintyy keski-ikäisillä tai vanhoilla suurilla koirilla. Koirien oireet ovat tyypillisiä paksusuoliperäiselle ripulille. Oireet lakkaavat kolmen vuorokauden kuluessa tylosiinilääkityksen aloittamisesta ja pysyvät poissa niin pitkään, kun lääkitystä jatketaan. Lääkityksen lopettamisen jälkeen oireet palaavat kuukauden kuluessa. Vahvin epäily sairauden aiheuttajaksi on jokin yksittäinen bakteeri, joka on hyvin herkkä tylosiinin vaikutukselle. Itsenäisesti kirjoitetut osat tutkielmasta: Eeva-Liisa Ahonen : Kappaleet 4.3, 4.4, 4.7, 5.1, 5.2.4, 5.2.5, 5.3.1, 5.3.2, 5.5, 6.1, 7.2, 7.3.1, 7.3.2, 7.3.3.2, 7.3.3.3, 7.3.4.1 ja 7.3.4.2 Kaisa Lassila: Kappaleet 1., 2., 4.1, 4.2, 4.5, 4.6, 5.2.1, 5.2.2, 5.2.3, 5.3.3, 5.3.4, 5.4, 6.2, 6.3, 7.1, 7.3.3.1, 7.3.4.3, 7.3.4.4 ja 7.3.5 Yhdessä laadittu: Kappaleet 3., 8., 9. ja 10. Tutkimusosuudessa Eeva-Liisa Ahonen vastasi koirista numero 1-8 ja Kaisa Lassila koirista numero 9-14.
  • Liimatta, Sini (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)
    Tylosiini on makrolidiantibiootti, jolla on bakteriostaattista tehoa useita gram-positiivisia ja gram-negatiivisia kokkeja, gram-positiivisia sauvoja ja mykoplasmoja vastaan. Koiralla tylosiinia käytetään lähinnä ripulin hoidossa. Sen tehosta koiran ripulin hoidossa ei ole aikaisemmin tehty kontrolloituja tutkimuksia. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia kaksoissokkotutkimuksella tylosiinin tehoa ja sopivia annostasoja koiran kroonisen ripulin hoidossa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 54 koiraa 29 eri rodusta. Koirien keski-ikä oli 4,9 vuotta ja keskipaino 27,0 kg. 17 koiraa jouduttiin tutkimuksen aikana poistamaan eri syistä. Lisäksi 17 koiralla ripuli ei alkanut tutkimuksen aikana, joten ne eivät voineet osallistua lääkitysjaksoon. Tutkimus jakautui kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tutkittiin tylosiinin tehoa ripulioireisiin verrattuna lumelääkkeen tehoon. Tutkimuksen ensimmäiseen lääkitysjaksoon osallistui 17 koiraa, joista 13 sai tylosiinia annoksella 25 mg/kg/vrk ja 4 sai lumelääkettä. Mikäli lumelääke ei poistanut ripulioireita, koira lääkittiin tämän jälkeen tylosiinilla. Tylosiini lopetti ripulioireet 75 %:lla koirista. Lumelääkkeen tehoksi saatiin 25 %. Koirat, joilla tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa tylosiini lopetti ripulioireet, siirtyivät tutkimuksen toiseen vaiheeseen, jossa tarkoituksena oli selvittää lääkkeen sopiva annostaso. Toiseen lääkitysjaksoon osallistui lopulta 7 koiraa, joista 4 sai tylosiinia annoksella 5 mg/kg/vrk ja 3 koiraa annoksella 15 mg/kg/vrk. Kaikilla koirilla ripuli loppui myös näillä alhaisemmilla annoksilla. Jotta tutkimuksen tuloksia voitaisiin tarkastella tilastollisesti, tutkimukseen tarvittaisiin suurempi määrä koiria. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että tylosiinilla on hyvä teho koirien ripulin hoidossa.
  • Lindqvist, Teresa (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)
    Denna studie behandlar s.k. pressöverdragna (press-coated) tabletter, som kontrollerat frigör läkemedel. Tabletterna är tvådelade, besteende av en kärntablett och ett ytlager. Både kärna och ytlager innehåller läkemedel (furosemid), men enbart ytlagret innehåller polymeren hydroxipropylmetylcellulosa (HPMC), som reglerar läkemedlets frigörelse från tabletten. Läkemedelsfrigörelsen från en dylik tablett sker i tv&arin ; faser; en långsammare första fas påföljs av en märkbar ökning i frigörelsetakten. Huvudmålsättningen med studien var att undersöka regleringen av furosemidfrigörelsetakten vid användning av en alkaliserande faktor, dvs. kaliumkarbonat. Det har påvisats att en tillsats av kaliumkarbonat är nödvändig för att åstadkomma tillräcklig frigörelse och absorption av furosemid från ett dylikt tablettpreparat. Den optimala mängden kaliumkarbonat var kemiskt ekvivalent med furosemidmängden i tabletten. Denna slutsats baserar sig på både in vitro- och in vivo-undersökningar på hundar. Polymeren i ytlagret påverkade även den läkemedelsfrigörelsen och absorptionen.
  • Hakala, Vera (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)
    Vasikan riski sairastua tai kuolla on suurimmillaan ensimmäisten elinviikkojen aikana. Vasikkakuolemat ja sairastelun heikentämä kasvu aiheuttavat tappiota sekä lypsy- että emolehmäkarjoissa. Kirjallisuusosiossa selvitetään vasikan immunologista kehittymistä sikiöajasta muutaman kuukauden ikäiseksi. Vasikan immunologinen kehitys alkaa jo varhain sikiönkehityksen aikana. Lymfaattiset kudokset alkavat muodostua jo puolentoistakuukauden ikäisellä sikiöllä ja lymfosyytit ilmestyvät verenkiertoon samoihin aikoihin. Syntymän aikoihin vasikan vastuskyky on lähes täysin kehittynyt, mutta ensimmäiset vasta-aineensa vasikka saa ternimaidon mukana emältään (ns. passiivinen immuniteetti). Oma immunoglobuliinien (Ig) tuotanto alkaa vasta 1-2 kuukauden iässä. Mikäli vasikka ei saa maidosta riittävästi vasta-aineita, sen oma vasta-ainetuotanto voi alkaa jo viikon ikäisenä. Emän ruokinta ei juuri vaikuta ternimaidon laatuun; tärkeintä on riittävä ummessaoloaika, jotta vasta-aineita ehtii varastoitua tarpeeksi utareeseen. Ympäristön stressitekijät, kuten kuumuus, voivat vähentää ternimaidon Ig-pitoisuutta. Mitä nopeammin vasikka saa ternimaitoa syntymän jälkeen, sitä suuremman seerumin Ig-pitoisuuden vasikka saavuttaa. Maidon imeminen suoraan emän utareesta vielä tehostaa vasta-aineiden imeytymistä. Immunoglobuliinien imeytyminen suolistosta loppuu noin vuorokauden kuluttua syntymästä, minkä jälkeen vasta-aineet voivat vaikuttaa vielä paikallisesti suolistossa. Ternimaidossa on myös muita vastustuskykyyn vaikuttavia yhdisteitä ja valkosoluja. Passiivisen immuniteetin vaikutus kestää jopa kuukausia, ja se vähentää selvästi sairastumisia, kuolleisuutta ja kasvutappioita. Soluvälitteinen immuniteetti on vasikalla tehokas jo syntymän aikaan. Normaaliin rehustukseen verrattuna runsas ruokinta ei paranna vasikan vastustuskykyä. Ympäristön stressitekijät, kuten kylmyys ja suuri ryhmäkoko, alentavat vastustuskykyä. Viikin opetus- ja tutkimustilalla järjestettiin syksyn 2003 ja kevään 2004 aikana ruokintakoe, jossa tutkittiin tunnutuskaudella väkirehun mukana saatavan hiivavalmisteen vaikutusta ternimaidon koostumukseen ja sitä kautta vasikan veren vasta-ainepitoisuuteen sekä vasikoiden terveyteen ja kasvuun. Hiivavalmiste sisälsi leivinhiivaa (Saccharomyces cerevisiae), jolla on todettu olevan probioottisia vaikutuksia. Tutkimuksessa oli mukana 24 vasikkaa, joiden verestä ja sonnasta määritettiin IgA-pitoisuus 48 tunnin kuluttua syntymästä sekä 1, 2, 6, 8 ja 10 viikon iässä. Vasikoista 12 kuului testiryhmään ja 12 kontrolliryhmään. Vasikoiden syöntiä ja kasvua mitattiin, samoin seurattiin ripulin esiintymistä. Ummessaolokauden hiivavalmistetta sisältävä rehu ei kyseisessä tutkimuksessa parantanut vasikan syöntiä, kasvua tai terveyttä. Tämä johtui luultavasti siitä, että kyseiset parametrit tutkimustilalla olivat muutenkin hyvät. Hiivavalmisteilla on oletettavasti suurempi merkitys nuorten eläinten, kuten vasikoiden ja porsaiden, omassa ruokinnassa, jolloin ne vaikuttavat eritoten suolistossa.
  • Taponen, Päivi (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)
    Tämä retrospektiivinen tutkimus perustuu Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan Saaren yksikön tuotantoeläinklinikalla vuosina 1997 - 2002 hoidettujen kirurgisten vasikkapotilaiden sairaskertomuksiin. Potilaskorteista saatuja tietoja tarkasteltiin itsenäisinä kokonaisuuksina sekä vertailtiin kirjallisuuteen. Lähtökohtana oli tarkastella erityisesti haavatulehdusten määrää ja vakavuutta sekä antibioottien käyttöä leikkauspotilailla. Lisäksi haluttiin luoda kattava yleiskuva vasikoiden napaongelmista sekä pohtia napaleikkausten ennustetta. Yhteensä leikattuja vasikoita oli 109, joista kymmenen vasikkaa leikattiin muiden kuin napaan liittyvien sairauksien takia. Napatyräleikkauksia oli 19 ja napatulehdusleikkauksia 74, joista 37 vatsaontelon ulkopuolisia ja 37 vatsaonteloon ulottuvia tulehduksia. Persistoiva urachus -leikkauksia oli 6 kappaletta. Napaleikkausten runsauden vuoksi tutkimus keskittyi niihin. Tarkemmin tutkittiin seuraavia asioita: vasikan ikä ja muut samanaikaiset sairaudet klinikalle tullessa, leikkauslöydökset, antibioottien käyttö, komplikaatiot jatkohoidon aikana, hoitotulos, haavatulehdukset sekä kuumeilu ja fibrinogeenipitoisuudet sekä leukosyyttiarvot niiltä vasikoilta, joilta niitä oltiin määritetty. Hoitotulokset Saaren klinikalla olivat hyviä: napatyrävasikoista parani 78,9 %, napatulehdusvasikoista 82,4 % ja persistoiva urachus -vasikoista 50 %. Navan takia leikatuista vasikoista 33 %:lle kehittyi haavatulehdus. Näistä 62,1 % oli lieviä haavatulehduksia (turvotusta, punoitusta haava-alueella) ja 37,9 % vakavia (mätää haavasta). Napalaskimon tulehdukset olivat yleisempiä kuin kirjallisuudessa on mainittu. Lisäksi haavatulehdukset olivat yllättävän yleisiä etenkin verrattuina Saaren klinikalla leikattujen lehmien haavatulehdusten määriin. Preoperatiivisen antibiootin käyttö napatulehdusten yhteydessä oli turhan vähäistä kun taas postoperatiivisen antibiootin käyttö koko aineistossa vaikutti olevan liian rutiininomaista.
  • Jyräsalo, Maria (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)
    Vasikkaripulit muodostavat hengitystiesairauksien ohella tärkeimmät vasikoiden terveyttä uhkaavat sairaudet. Vasikkaripuli on monisyytauti. Ruokinnalliset tekijät kuten juottovirheet, äkilliset ruokinnan muutokset, vasikan ruoansulatukselle sopimaton tai pilaantunut rehu voi aiheuttaa vasikoille ripulia. Tartunnallisia vasikkaripulin aiheuttajia ovat mm. bakteerit, virukset ja suolistoloiset. Suomessa tärkeimpiä ripulinaiheuttajia ovat rotavirus, Eimeria-suvun kokkidit, koronavirus, Salmonella sp., kryptosporidit ja F5-positiivinen Escherichia coli. Yleensä ripulinäytteestä todetaan vain yksi taudinaiheuttaja, mutta myös useampi aiheuttaja voi esiintyä näytteessä yhtäaikaisesti usein lisäten ripulin vakavuutta. Myös terveillä eläimillä voidaan todeta tartunnallisia ripulinaiheuttajia ja siten optimaalisilla olosuhteilla ja hyvällä vasikan vastustuskyvyllä voidaan ehkäistä ripulin esiintymistä. Evirassa vasikkaripulinäytteitä tutkitaan Eviran Kuopion tutkimusyksikössä (Elintarviketurvallisuusvirasto, ent. EELA), jossa on käytössä vasikkaripulitutkimuspaketti. Tutkimuksen hintaan kuuluu 3-5 ulostenäytteen tutkiminen ja näytteistä tutkitaan ikäkaudelle tyypillisimmät ripulinaiheuttajat sekä aina salmonella. Tässä tutkielmassa käsitellään Eviraan vuosina 2002 – 4/2006 saapuneiden vasikkaripulinäytteiden tuloksia ja vasikkaripulitutkimuspaketin käyttöä. Kaikkiaan lähetettiin 286 näytelähetystä, jotka sisälsivät keskimäärin 2,5 näytettä. Eniten näytteitä tuli lypsykarjatiloilta, mutta myös lihantuotanto- ja emolehmätiloilta lähetettiin lähes 90 näytelähetystä. Eniten näytteitä lähettivät keskisuuret ja suuret tilat. Näytelähetyksistä 60 % todettiin tartunnallisia ripulinaiheuttajia ja näissä lähetyksissä oli keskimäärin 2,6 näytettä kun taas negatiiviseksi jääneet näytelähetykset sisälsivät keskimäärin 2,2 näytettä. Yleisimmiksi taudinaiheuttajiksi 708 vastaanotetusta näytteestä todettiin rotavirus (36 %) ja Eimeria-suvun kokkidit (13 %). Muita todettuja taudinaiheuttajia olivat koronavirus (3 %), sukkulamadon munat (2 %), kryptosporidit (0,7 %) ja salmonella (0,1 %). Saatujen tulosten valossa sekä rotaviruksen että kokkidien merkitys on suurempi lihan- kuin maidontuotantotiloilla. Rotaviruksen prevalenssi on noussut Suomessa viimeisten kymmenen vuoden aikana. Merkittävänä syynä tähän on todennäköisesti tuotantotilojen koon suureneminen. Suuremmassa eläinryhmässä tautipaine on suuri usein melko ahtaiden elinolojen seurauksena. Yksittäisen vasikan sairastuminen myös huomataan myöhemmin vasikkakasvattamossa kuin maidontuotantotilalla, jossa vasikoita on kerrallaan vähemmän. Voi olla, että sairaan vasikan eristäminen tapahtuu tarkkailun vaikeuden vuoksi vasikkakasvattamossa myöhemmin, jolloin suurempi osa vasikoista ehtii infektoitua. Vasikkaripulin ennalta ehkäisemisen kannalta on tärkeää hyvästä hygieniasta ja elinolosuhteista huolehtiminen sekä riittävä ja oikea-aikainen ternimaidonjuotto. Ripuloivan vasikan hyvällä tukihoidolla on vasikan selviytymisen kannalta usein suuri merkitys, eikä vasikan eristämistä muista infektioiden leviämisen rajoittamiseksi tule unohtaa. Epidemiatilanteissa tulisi taudinaiheuttaja aina selvittää yhteistyössä eläinlääkärin kanssa. Vastaavien taudinpurkausten välttämiseksi voidaan harkita rokotteen käyttöönottoa, tai muita toimenpiteitä (esim. laidunkierto) taudinaiheuttajasta riippuen.
  • Koikkalainen, Krisse (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)
    Sepsis tarkoittaa elimistön tulehduksellista vastetta, johon liittyy infektio. Sepsis on yksi yleisimmistä sairauksista vastasyntyneillä varsoilla. Taudinkuva on vakava ja vaatii usein akuuttia tehohoitoa. Halusimme kartoittaa mitä tutkimuksia Yliopistollisessa eläinsairaalassa (YES) hoidetuille varsoille oli tehty ja miten sepsis oli diagnosoitu. Lähteenä käytimme potilasarkistoja. Kirjallisuuskatsauksessa käsittelemme terveen varsan kehityskulkua. Sepsiksen kliiniset oireet ovat hyvin epäspesifisiä, joten terveen varsan kehityskulun tunteminen on tärkeää sepsiksen varhaisen diagnosoinnin mahdollistamiseksi. Sepsikseen liittyvien käsitteiden käyttö on hyvin vaihtelevaa. Lääketieteessä on pyritty yhtenäistämään termejä ja samat termit ovat osittain käytössä myös eläinlääketieteessä. SIRS eli systemic inflammatory response syndrome tarkoittaa yleistynyttä tulehdusreaktiota riippumatta aiheuttajasta. Kun SIRS aiheutuu infektiosta, on kyseessä sepsis. Sepsiksen patofysiologia käydään kirjallisuuskatsauksessa läpi pääpiirteittäin. Sepsiksessä hevosen tulehdusvaste on pääosin TNF:n, IL-1 ja IL-6 aikaansaannosta. Samaan aikaan IL-4, IL-10, IL-11, IL-13, TGF-β, liukenevat TNF reseptorit ja IL-1 reseptorien antagonistit pyrkivät hillitsemään tulehdusvastetta. Sepsiksen kliinisiä oireita voivat olla lisääntynyt uneliaisuus ja makaaminen, vähentynyt imemisrefleksi ja ruokahalu. Muita oireita voivat olla verenkiertoelimistön häiriö, septinen shokki, kuivuminen, skleeran pienet verenpurkaumat, toksinen juova ienrajassa, ruuansulatuskanavan oireet, nivelten ja luuston ongelmat, lisääntynyt sauvatumaisten granulosyyttien määrä ja toksiset muutokset neutrofiileissä. Koska sepsiksen ensimmäiset kliiniset oireet ovat hyvin epäspesifisiä, jää infektio hyvin usein huomaamatta. Brewer ja Koterba kehittivat alkuperäisen sepsisasteikon vuonna 1988, jotta pystyttäisiin nopeasti ennustamaan sepsiksen todennäköisyyttä. He saivat asteikon sensitiivisyydeksi 93% ja spesifisyydeksi 86% raja-arvon ollessa 12. Sepsisasteikon tarkkuutta on sittemmin kritisoitu ja uusia tarkemmin paranemisen kanssa korreloivia määreitä pyritään koko ajan löytämään lisää. Tutkimusosio käsittelee vuosina 2004-2006 YES:ssa hoidettuja 10 päivää tai sitä nuorempia varsoja. Varsoja oli yhteensä 90 kappaletta. Varsojen tiedoista kerättiin seitsemän arvoa: valkosolujen määrä, plasman fibrinogeenin, seerumin tai plasman glukoosin määrä, SNAP tai Clavu-testi, CO2 osapaine, pH ja laktaatin määrä. Kahdeltatoista varsalta (13%) oli mitattu kaikki seitsemän arvoa. Useimmiten oli mitattu glukoosia; 68 varsalta. Suurimman haasteen loi henkilökunnan ja opiskelijoiden vaihteleva kirjaustapa ja sepsiksen diagnosoinnin kannalta oleellisten tutkimusten puuttuminen. Tästä johtuen hevossairaalan käytäntöjä pyrittiin parantamaan tutkielmamme jälkeen. Varsojen tutkimista avustamaan luotiin ns. check-lista, jotta kaikki tarvittavat näytteet tulisi otettua. Lisäksi anamneesin ottoa helpottamaan tehtiin oma kaavake, jotta sepsikselle altistavat tekijät tulisivat ilmi jo heti alkuvaiheessa.
  • Mäkinen, Tiina (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1990)
    Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään eri antioksidantteja ja rasvahappoja. Tutkimusosassa on mitattu kolmentoista lämminverisen ravurin veren A- ja E-vitamiinipitoisuudet, Fe-, Zn-, Se- ja Mn-pitoisuudet sekä plasman rasvahappopitoisuudet. Tarkoituksena oli alustavasti määrittää eri antioksidanttien ja rasvahappojen pitoisuuksia hevosella.