Browsing by Title
Now showing items 3-22 of 1400
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)Ihmisillä amputaatioleikkausten jälkeinen aavekipu on hyvin yleistä ja se heikentää merkittävästi elämän laatua. Koirille ja kissoille tehdään runsaasti raaja-amputaatioita ympäri maailman useimmiten trauman tai luukasvaimen vuoksi. Kuitenkaan aavekivun esiintyvyydestä koirilla ja kissoilla ei tiedetä mitään. Kroonisen kivun synnyssä on mukana nosiseptiivisten hermoratojen kipua vahvistavien järjestelmien voimistuminen tai kipua hillitsevien järjestelmien vaimeneminen. Selkäytimen takasarvessa sijaitsevat NMDA-reseptorit ovat keskeisessä asemassa keskushermoston herkistymisessä ja kroonisen kivun kehittymisessä. Aavekivulla tarkoitetaan kivun tunnetta amputoidussa ruumiinosassa. Aavekipu alkaa ihmisillä useimmiten heti ensimmäisellä viikolla amputaation jälkeen. Osalla potilaista aavekivun intensiteetti laskee ajan kanssa ja jopa häviää kokonaan, kun taas osalla aavekipu voi jopa pahentua ajan myötä. Suurin osa amputoiduista kokee kärsivänsä kivusta kohtalaisesti tai enemmän. Amputoidut kokevat yleisesti myös kivuttomia aavetuntemuksia, tynkäkipua ja teleskooppi-ilmiön amputoidussa raajassaan. Aavekipu on neuropaattista kipua, jonka syntymekanismi on edelleen osittain tuntematon, mutta siinä tiedetään olevan mukana sekä keskus- että ääreishermoston mekanismeja. Aavekivusta kärsivillä amputoiduilla potilailla on tapahtunut muutoksia kipua välittävissä ääreishermoissa, selkäytimen takasarvessa, talamuksessa ja aivokuorella. Myös autonomisen hermoston aktiivisuudella ja psykologisilla tekijöillä on yhteys aavekivun kokemiseen. Aavekivun mekanismia selittämään on kehitetty erilaisia teorioita kuten kipumuistiteoria. Aavekivulle altistavia riskitekijöitä on yritetty selvittää useissa tutkimuksissa kuitenkin melko huonoin tuloksin. Aavekipu on ihmisillä erittäin vaikeasti ehkäistävissä eikä tehokasta hoitokeinoa ole löydetty. Aavekipua hoidetaan ihmisillä yleisesti samoilla lääkeaineilla kuin muitakin neuropaattisia kiputiloja, vaikka näitä ei ole todettu tutkimuksissa tehokkaiksi aavekivun hoitoon. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tämän hetkinen tutkimustieto aavekivun esiintyvyydestä, syntymekanismeista, riskitekijöistä ja hoitomenetelmistä ihmisillä, jotta voimme soveltaa tätä tietoa koiriin ja kissoihin tutkimusten vielä puuttuessa eläinten aavekivusta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Dessa fördjupade studier ingick som ett delprojekt i Veterinärmedicinska högskolans studentkårs biståndsprojekt i Etiopien sommaren 1990. Spontana aborter är ett ständigt problem bland kobesättningarna i Etiopien. I detta projekt undersöktes korpå en statlig gard, Stella farm, utanför Etiopiens huvudstad Addis Abeba. Efter uppsamling av data koncentrerades undersökningen tillanalys av fodret i avseende och vitaminer och spårämnen samtsvampgifter. Infektionssjukdomar som beaktades var brucellos, leptospiros och IBR ( Infectious Bovine Rhinotracheitis ). Samtliga laboratorieundersökningar gjordes vid SVA av författaren, förutom foderanalysen som gjordes vid Statensjordbrukskemiska anstalt. Korna var till 86,4 % positiva för IBR, fodret innehöllmykotoxiner och brist på jod och A-vitamin. Undersökningsresultaten har meddelats Etiopiensjordbruksministerium.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Pain is an unpleasant feeling bound to affect us, both humans as animals, during our lifetimes. Thousands of people are suffering from chronic pain around the world, and chronic pain in animals and ways to treat it is rapidly gaining more and more interest. The pain network is a vastly intricate one, with complex interactions between a plethora of neurons and cells. Modern science has yet to shine a light on the complete process of pain sensation. Acupuncture has been used for thousands of years in treating pain amongst other problems and is today approved by the World Health Organization as a treatment for certain types of pain among other conditions. Wide research has been carried out during the last few decades as acupuncture is gaining ground in the Western world and while evidence of its analgesic effects and some mechanisms of action (e.g. endogenous opioid-release) have been found through studies, our understanding of the response elicited by acupuncture still remains incomplete. In the current study, material was gathered in form of questionnaires, which owners to dogs treated with acupuncture filled out. We then assessed the efficacy of acupuncture as a treatment method for dogs suffering from chronic pain by analysing improvements in mobility, quality of life and pain by means of the Helsinki Chronic Pain Index (HCPI), visual analogue scales (VAS) (n=5-9) and a comparative enquiry (n=85). Although no statistically significant differences were found, results were constantly indicative of improvement, and significant differences might have been found were it not for the small numbers of cases in the HCPI-and VAS-studies. While no conclusions can be drawn from the current study, the results may be guardedly interpreted as indicative of the analgesic abilities of acupuncture in treating chronic pain in dogs.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)Aeromonas-bakteerit ovat gram-negatiivisia, sauvamaisia ja fakultatiivisia anaerobisia bakteereita. Tällä hetkellä tunnetaan jo 16 tai 17 Aeromonas-lajia (genospecies=GS tai hybridization/homology group=HG), mutta aeromonaksille ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä luokittelua. Taksonomia muuttuu jatkuvasti uusien tutkimusten ja tunnistamismenetelmien perusteella. Nykyään luokittelussa yleisesti käytetyt hybridisaatioryhmät ovat toisinaan ristiriidassa perinteisten biokemiallisten ja fysiologisten ominaisuuksien perusteella luokiteltujen lajien kanssa. HSP60 (heat shock protein 60, GroEL tai Cpn60) on yleinen ja konservoitunut lämpösokkiproteiini, jota esiintyy kaikissa mikrobeissa. Tämän vuoksi HSP60-geenifragmentin polymorfiaa on käytetty apuna eri bakteerisukujen ja -lajien taksonomian tutkimisessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää eri Aeromonas-lajien tunnistamiseen sopiva menetelmä, joka perustuu HSP60-geenin polymorfiaan, jota tutkitaan restriktiofragmenttien pituuspolymorfian (RFLP) avulla. Ensin monistettiin polymeraasiketjureaktion (PCR) avulla osa HSP60-geenistä 76 Aeromonas-kannalta (HG 1 - HG 12 ja HG 16). Geenifragmenttien pilkkomista kokeiltiin useilla restriktioentsyymeillä. Parhaiten eri lajit erotteleviksi entsyymeiksi osoittautuivat HhaI ja MboI, joilla pilkottiin kaikki monistuneet HSP60-geenifragmentit. RFLP:llä saadut fragmentit kuvattiin UV-valossa ja analysoitiin Bionumerics-ohjelmalla. Lopuksi analyysituloksia tulkittiin visuaalisesti. Tutkimus osoitti, että nyt kehitetty Aeromonas-lajien tunnistamismenetelmä onnistuu tutkituista 13 genotyypistä erottelemaan toisistaan kahdeksan genotyyppiä: A. hydrophila (HG 1), A. bestiarum (HG 2), A. caviae (HG 4), A. veronii (HG 8/10 ja 10), A. jandaei (HG 9), A. sp. HG 11, A. schubertii (HG 12) ja A. encheleia (HG 16). Aeromonasten tunnistaminen HSP60-geenin polymorfian avulla on nopea ja luotettava menetelmä, jonka kehittämistä kaikkien tunnettujen Aeromonas-lajien tunnistamiseksi kannattaa jatkaa.
-
(2019)Afrikkalainen sikarutto (African swine fever, ASF) on vakava, helposti leviävä sikojen sairaus, jonka aiheuttaa asfiviruksiin kuuluva ASF-virus. Virus on erittäin kestävä. Se infektoi kaikkia Suidae-heimon lajeja esimerkiksi kesy- ja villisikoja. Afrikkalaisilla villisioilla tauti on tavallisesti oireeton. Kesysioille ja eurooppalaisille villisioille virus aiheuttaa vakavan, kliinisen verenvuototaudin. ASF tarttuu suorassa kontaktissa eläinten välillä tai epäsuorasti fomiittien kautta. Se voi tarttua myös virusta sisältävän ravinnon välityksellä. Virus leviää Afrikassa pahkasikoihin myös Ornithodoros-suvun puutiaisten välityksellä. Eurooppalaisilla villisioilla ja kesysioilla taudinkuva on tyypillisesti perakuutti tai akuutti. Oireina ovat mm. korkea kuume, ihon punoitus tai sinerrys, syömättömyys ja apaattisuus. Siat voivat kuolla myös ilman edeltäviä oireita. Kuolleisuus voi olla jopa 100 %. ASF-diagnoosi tehdään elinnäytteistä tai seerumista viruksen eristyksellä, viruksen osoituksella tai vasta-aineiden osoituksella. ASF-virusta löydettiin Venäjältä vuonna 2007. Tauti levisi edelleen ValkoVenäjälle, Ukrainaan ja Moldovaan. Tautia todettiin itäisessä EU:ssa vuonna 2014. Ensimmäiset villisikatapaukset todettiin Liettuassa. Myöhemmin samana vuonna tautia todettiin villisioista myös Puolassa, Latviassa ja Virossa. Vuonna 2017 tautia todettiin Tšekissä ja Romaniassa. Suurin osa kesysikatapauksista on todettu pienissä takapihasikaloissa, joissa tautisuojaus on huono. ASF on levinnyt pitkiä matkoja ihmisen toiminnan seurauksena. Villisialla on tärkeä rooli taudin paikallisessa leviämisessä. Tärkein kesysikojen infektiolähde on ollut ASF-virusta sisältäneen ruokajätteen käyttäminen sikojen ruokinnassa. Taudin torjunnasta määrätään sekä kansallisessa että EU:n lainsäädännössä. Koska tautiin ei ole rokotetta, taudin vastustuksen avainasemassa ovat sikatilojen korkea tautisuojaus, taudin varhainen havaitseminen, tiedottaminen sekä villisikapopulaation pienentäminen. Villisioista tehtävät passiiviset seurantatutkimukset ovat oleellisia tautitilanteen seurannassa ja taudin havaitsemisessa. Tehokkaista keinoista ASF:n leviämisen estämiseksi Euroopan villisikapopulaatiossa tarvitaan vielä lisää tutkimuksia. Villisikakannan tehokas pienentäminen vähentää riskiä ASF:n leviämiseen. Villisianraatojen kerääminen on ensiarvoisen tärkeää, koska virus säilyy raadoissa pitkään ja ne toimivat infektiolähteinä terveille villisioille. Tautia ei ole koskaan todettu Suomessa, mutta riski taudin leviämiseen on olemassa. Evira seuraa maan tautitilannetta sekä kesy- että villisikojen seurantatutkimuksilla. Suomen villisikakannan pienentämistä on tehostettu ja metsästystä on pyritty helpottamaan lainsäädäntöä muuttamalla. ASF on ajankohtainen sikojen sairaus, joka aiheuttaa suuria tappioita sianlihantuotannolle. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on perehtyä afrikkalaisen sikaruton epidemiologiaan sekä taudin torjuntaan Euroopan Unionissa ja Suomessa. Työssä esitellään pääpiirteissään myös taudin patogeneesi, oireet ja diagnostiikka.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Afrikkalaisen kääpiösiilin terveyden- ja sairaanhoito-opas on tehty praktisoiville eläinlääkäreille. Sen tarkoituksena on antaa nopeasti tietoa kääpiösiilien yleisimmistä sairauksista ja hoidoista, mutta myös sen normaalista käyttäytymisestä ja elinolosuhteiden vaatimuksista. Oppaaseen on kerätty tietoa kääpiösiilistä lemmikkinä, sen elinolosuhteiden vaatimuksista, normaalista anatomiasta ja fysiologiasta, ruokinnasta, lisääntymisestä ja käyttäytymisestä. Lisäksi oppaasta löytyy tietoa kääpiösiilien yleisimmistä sairauksista ja niiden hoidosta. Oppaassa on myös taulukkomuodossa siilien perusarvot, normaalit laboratorioarvot sekä lääkeaineiden annokset. Oppaassa on kerrottu kääpiösiilistä potilaana, omine erikoisine tapoineen. Oppaan tietolähteinä ovat olleet lähinnä ulkomaiset julkaisut. Hoitovaihtoehdot ja lääkitykset on kuitenkin pyritty valitsemaan suomalaisesta näkökulmasta. Seasta löytyy myös soveltamiskelpoisia ulkomaisia hoitokäytäntöjä. Afrikkalaisten kääpiösiilien määrä lemmikkinä Suomessa ja maailmalla kasvaa jatkuvasti. Koska kääpiösiilejä tuodaan myös ulkomailta, ei ole syytä unohtaa eksoottisten tautien mahdollisuutta. Myös zoonoottiset sairaudet tulee muistaa ottaa huomioon. Kääpiösiilit sairastavat suhteellisen paljon. Valitettavan monet sairauksista aiheutuvat virheellisestä ruokinnasta tai vääränlaisista elinolosuhteista. Lisäksi monen sairauden perinnöllisyys on vielä tuntematonta. Tiedon lisääntyessä saamme toivottavasti terveempiä lemmikkejä.
-
(2019)Tämän lisensiaatintutkielman tarkoitus oli tutustuttaa lukija agilityyn, kertoa olennaisimpia asioita lajiin liittyvästä biomekaniikasta, kinematiikasta ja kinetiikasta sekä koota yhteen jo tutkittua tietoa loukkaantumisista ja niihin liittyvistä riskitekijöistä. Tutkimusosiossa selvitettiin suomalaisten, kilpailevien koirien nopeuksia, vuosittaisia starttimääriä ja rotujakaumaa. Agility on jatkuvasti suosiotaan kasvattava koiraurheilulaji, jota harrastetaan ympäri maailmaa, Suomessa harrastajia on noin 13 500. Agilitykilpailuissa koira suorittaa ohjaajan ohjaamana esteradan. Tavoitteena on tehdä mahdollisimman nopea rata ilman virheitä. Kansallisista säännöistä vastaa Suomen Agilityliitto ry ja kansainvälisistä säännöistä Fédération Cynologique Internationale (FCI). Tasoluokkia Suomessa on kolme ja kokoluokkia viisi. FCI:n kansainvälisissä säännöissä tasoluokkia on kolme ja kokoluokkia kolme. Koiran biomekaniikkaa agilityyn liittyvien estesuoritusten aikana on tutkittu jo jonkun verran. Erityisesti hyppyesteen kinetiikkaa ja kinematiikkaa on tutkittu. On todettu, että hyppykaaren muuttuessa jyrkemmäksi koiraan kohdistuvatt vertikaaliset voimat kasvavat. Suurimmat muutokset kinematiikassa tapahtuvat, kun hyppykorkeus ylittää 76 % ja 126 % koiran säkäkorkeudesta. Etäisyyden vaikutus hypyn kinematiikkaan on tutkimuksissa ollut suurinta maksikoirien kohdalla. A-esteen erilaisten kallistuskulmien (30 °, 35 ° ja 40 °) ei ole todettu vaikuttavan rannenivelen ojentumiseen, eikä koiran kokemiin suurimpiin vertikaalisiin voimiin. Lihasaktivaatiossakaan ei ole huomattu eroja kahdella erilaisella harjakorkeudella. Kolmasosan agilitykoirista on todettu loukkaantuvan jossain vaiheessa harrastusuraa. Loukkaantumisia on raportoitu tapahtuvan sekä kilpailuissa että harjoittelutilanteissa. Yleisimpiä esteitä, joilla loukkaantumisia tapahtuu ovat hyppyeste, A-este ja puomi. Loukkaantumisille altistavia tekijöitä tutkimuksissa ovat olleen muun muassa koiran tai ohjaajan kokemattomuus ja bordercollie-rotu. Yleisimmin vamma on kohdistunut olkapäähän, selkään tai varpaisiin. Suurin osa raportoiduista vammoista on ollut erilaisia pehmytkudosvammoja. Tutkimusosiossa todettiin nopeuksien merkitsevästi kasvaneen vuodesta 2012 vuoteen 2016. Suosituimpien rotujen joukosta löytyi selvästi muita nopeampia rotuja, kuten bordercollie maksikokoisissa koirissa, espanjanvesikoira medikokoisissa koirissa ja shetlanninlammaskoira minikokoisissa koirissa. Rotujakauman todettiin olevan monipuolisin minikokoisten keskuudessa, medi- ja maksikokoisten keskuudessa paimenkoirat pitivät kärkisijaa rotutilastoissa. Starttimäärät jaettiin kuuteen kategoriaan, 1-15, 16-30, 31-45, 46-60, 61-75 ja yli 76 starttia vuodessa. Näistä selvästi yleisin kategoria oli 1-15 starttia vuodessa, johon sijoittui noin puolet kilpailleista koirista. Agilityyn liittyy mahdollisia terveysriskejä ja koirat tulevat yhä nopeammiksi, joten on tärkeää jatkaa tutkimusta. The aim of this licentiate thesis was to introduce the reader to agility, put together the most important things about biomechanics, kinematics and kinetics related to agility, and injuries and risk factors behind injuries. The purpose of the research was to report the speed of the Finnish agility dogs, the annual amount of competitions by dogs and the breed distribution. Agility is a constantly growing canine sport that is practiced all over the world. In Finland approximately 13 500 individuals are participating in agility activities. The idea of the competition is that the dog is running through the obstacle course guided by its handler as fast as possible and without mistakes. The Finnish Agility Association upholds the national regulations and the international rules are made by the Fédération Cynologique Internationale (FCI). In Finland there are three skill levels and five size categories. The FCI rules recognizes three skill levels and three groups according to dog size. Canine biomechanics during agility-related tasks have been studied, especially kinetics and kinematics of the bar jump. It has been reported that when the jump arc becomes steeper, the vertical forces experienced by the front limbs of the dog increase. The largest changes in kinematics occur when the jump height exceeds 76% and 126 % of the dog’s height at the withers. The effect of distance between jumps on kinematics has been greatest in large dogs. The various angles of inclination (30 °, 35 ° and 40 °) of the A-frame were not found to affect the carpal joint extension, nor to the vertical forces experienced by the dog. Previous research reports no differences in muscle activation at two different A-frame apex heights. A third of all agility dogs have been reported to be injured at some point of their career. Injuries have been reported to occur both in competitions and in training sessions. The most common obstacles related to injuries are bar jump, A-frame and dog walk. Risk factors related to injuries in the studies have been the experience of the dog or handler and the Border Collie breed. The most common injured sites are the shoulders, back or phalanges. Most of the reported injuries have been soft tissue injuries. In the research section, running speed significantly increased from 2012 to 2016. The most popular breeds were those faster than others, such as bordercollie in large breeds, Spanish Water Dog in medium, and Shetland Sheepdog in small breeds. Breed distribution was most diverse among small dogs, among medium and large dogs the herding breeds kept the top places in breed statistics. Annual competitions per dog were divided into six categories, 1-15, 16-30, 31-45, 46-60, 61-75, and over 76 starts per year. Of these, the most common category was 1 to 15 competition per year, with about half of the dogs falling in to this category. There might be some health issues related to agility and dog speeds are increasing, so it is important to continue research.
-
(2021)Aryylihiilivetyreseptori (AHR) ligandiin sitouduttuaan kulkeutuu solun tumaan ja aktivoi tai repressoi geenejä. Sillä on sekä ulkoisia (toksikantit ja ravinnon mukana saatavat) että sisäsyntyisiä ligandeja. Se on säilynyt evoluution kuluessa lähes kaikissa lajeissa, ja viime vuosina sen on tutkimuksissa havaittu vaikuttavan yksilön kehittymiseen. Tämä kirjallisuuskatsaus kokoaa tunnettuja vaikutuksia yksilönkehitykseen. Tutkimusta AH-reseptoriin liittyen on tehty lähinnä eläimillä. Suurin osa tutkimuksista on tehty hiirillä, mutta tutkimusta löytyy myös esimerkiksi seeprakaloista ja rotista. Iso osa katsauksen tutkimuksista on tehty AHR-poistogeenisillä hiirillä, mutta tutkimusta on tehty paljon myös AH-reseptoria aktivoivilla ympäristömyrkyillä, kuten dioksiinilla. Eniten AH-reseptori näyttäisi vaikuttavan solusykliin, kuten solujen proliferaatioon, erilaistumiseen ja solukuolemaan. AHR vaikuttaa sekä suoraan soluihin että reitteihin. Koska sekä reseptorin puute että yliaktiivisuus aiheuttavat yksilönkehitykseen ongelmia, on reseptorin oikea toiminta elimistössä välttämätöntä. AHR vaikuttaa sekä urosten että naaraiden hedelmällisyyteen. Sen on havaittu vaikuttavan seksuaalikäytökseen, sukupuolihormoneiden määrään elimistössä, sukusolujen kehitykseen ja hedelmöittymiseen sekä hedelmöityskykyyn. Maksa- ja munuaisvaikutuksia on tutkittu lähinnä poistogeenisillä eläimillä. Ongelmat ovat poistogeenisten eläinten maksan pienempi koko ja maksan ja munaisten verisuonituksen häiriöt. Veressä maksan ja munuaisten toimintaa kuvaavat veriarvot ovat poistogeenisillä eläimillä korkeammat. AH-reseptorin puute vaikuttaa myös sydän- ja verenkiertoelimistöön. AHR-poistogeenisillä hiirillä on suurempi sydän, paksumpi vasen kammio, sydämen toiminta on heikentynyt ja rasituksensietokyky huonompi kuin villityypin hiirillä. Verenkiertoelimistö ei kehity normaalisti vaan sikiöaikaisia rakenteita jää elimistöön. Myös verenpaineen säätely on heikentynyt. AH-reseptori vaikuttaa sekä veren soluihin että immuunisoluihin. AH-reseptorin puute tai sen yliaktiivisuus näyttää vaikuttavan eri solulinjoihin eri tavalla suosien tiettyjen solulinjojen proliferaatiota ja erilaistumista ja supressoiden tiettyjä solulinjoja. Hermostossa AH-reseptori tutkimusten mukaan vaikuttaa näköön, hermosoluja ympäröivien myeliinituppien kehitykseen ja suoraan kehittyviin keskushermoston osiin, erityisesti hippokampukseen ja pikkuaivoihin. Kovakudoksissa sekä AH-reseptorin yliaktiivisuus että puute aiheuttaa vakavia ongelmia kehitykseen. Liian aktiivinen AH- reseptori aiheuttaa erimerkiksi kitalakihalkion, hampaiden kehityksen hidastumisen tai pysähtymisen ja luuston epänormaalin mineralisoitumisen, kun taas reseptorin puute vaikuttaa ainakin seeprakalojen kallon kehittymiseen. Luustovaikutuksissa on sukupuolieroja niin, että naarailla AH-reseptorin epänormaalin toiminnan vaikutukset ovat suuremmat. AH-reseptorin vaikutuksissa riittää vielä paljon tutkittavaa, koska osa tutkimuksista on ristiriidassa keskenään, tarkkoja vaikutusmekanismeja ei vielä tunneta ja lajien välillä reseptorin vaikutuksessa on eroja. Tulevaisuudessa reseptorin tutkimus on tärkeää, koska tutkimusten avulla voidaan löytää muun muassa hoitokeinoja ihmisten perinnöllisiin sairauksiin.
-
(2019)Aryylihiilivetyreseptori (AHR) on laajalti eläinkunnassa esiintyvä solunsisäinen reseptori. Eläinlajien välillä AHR:n toiminnassa ja ligandien sitoutumisessa on eroja. AHR:n ligandirepertuaari on hyvin monimuotoinen ja eri ligandien molekyylirakenteet voivat poiketa hyvin paljon toisistaan. Transkriptiotekijänä AHR säätelee lukuisia geenejä ja reseptoriaktiivisuus johtaa etenkin vierasainemetaboliaan liittyvien entsyymien lisääntymiseen. AHR löydettiin jo 1970-luvulla 2,3,7,8-tetraklooridibentso-p-dioksiinin (TCDD) toksisuustutkimuksien yhteydessä, mutta sittemmin sen on todettu sitovan myös lukuisia muita ekso- ja endogeenisiä ligandeja. Myös mikrobien tuottamat molekyylit ja virulenssitekijät voivat toimia AHR:n ligandeina. Sen lisäksi että AHR välittää ympäristötoksikanttien myrkyllisiä vaikutuksia, reseptori osallistuu hyvin laajasti elimistön eri toimintoihin, mm. yksilönkehitykseen, hormonitasapainoon, vierasainemetaboliaan ja immuunivasteeseen. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastelen AHR:n vaikutuksia immuunipuolustukseen. Aiheen ympärillä on tällä hetkellä kiivasta tutkimusta ja tietämys lisääntyy jatkuvasti. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kerätä aihealueen tämän hetkinen tietämys suomenkieliseksi yhteenvedoksi. AHR:lla on tärkeä tehtävä immuunivasteiden säätelijänä. AHR:n puuttuminen ei estä immuunivasteen kehittymistä, mutta AHR-poistogeenisillä hiirillä on todettu liiallista sytokiinieritystä, endotoksiinihypersensitiivisyyttä ja lisääntynyttä alttiutta sairauksille. Reseptoriaktiivisuus vähentää B-solujen immunoglobuliinien luokanvaihtoa ja B-solujen kehittymistä plasmasoluiksi. Mahdollisesti sillä on vaikutusta myös B-solujen kehittymiseen muistisoluiksi. AHR-aktivaatio säätelee T-solujen erilaistumista reseptoriaktivaation kestosta ja voimakkuudesta riippuen. Jatkuva reseptoriaktiivisuus lisää säätelijä-T-solujen (Treg) erilaistumista ja vähentää auttaja-T-solujen (Th) erilaistumista, tämä T-solujen polarisaatio saa aikaan immunotoleranssin kehittymisen. AHR-aktivaatio siirtää dendriittisolujen toiminnan painopisteen antigeenien esittelemisestä immunotoleranssin kehittämiseen. AHR vaikuttaa myös solujen sytokiinituotantoon, erityisesti se lisää T-solujen ja ILC-solujen IL-22 sytokiinin tuotantoa. AHR on olennainen dendriittisolujen ja ILC-solujen normaalille kehittymiselle ja elinkaarelle. AHR:lla on todettu olevan yhteyttä syöpiin, hyljintäreaktioihin, useisiin autoimmuunisairauksiin, iho- ja suolistosairauksiin. Näiden sairauksien patologiassa immuunivasteen säätely tai sen puute on olennaisessa osassa. Tulevaisuudessa AHR:n vaikutusten syvällinen ymmärtäminen ja haittavaikutuksiltaan minimaalisten, selektiivisten AHR-ligandien löytäminen mahdollistaisivat uusien lääkeinnovaatioiden kehittämisen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on koota nykyinen tietämys aikuisen naudan mahahaavasta suomenkieliseksi yhteenvedoksi. Katsauksessa on selvitetty mahahaavan etiologiaa, oireita, hoitoa, esiintyvyyttä Suomessa sekä maailmalla, ennaltaehkäisyä ja diagnostiikkaa. Katsauksessa pyritään myös selvittämään uusien tutkimuksien tarve. Juoksutusmahan mahahaavaa esiintyy niin lypsylehmillä, vasikoilla, sonneilla kuin hiehoillakin. Se aiheuttaa akuuttia juoksutusmahan verenvuotoa, ruuansulatushäiriöitä, meleenaa (verta ulosteessa) ja joskus perforaation, joka johtaa paikalliseen tai yleistyneeseen peritoniittiin eli vatsakalvon tulehdukseen. Joissakin tapauksissa mahahaava on krooninen ja aiheuttaa ruuansulatushäiriöitä ja lievää verenvuotoa. Mahahaavat ovat naudoilla kivuliaita ja aiheuttavat maidontuotannon vähenemistä, lehmien kuolemia sekä ennenaikaisia poistoja. Tilalliselle mahahaavat aiheuttavat taloudellisia tappioita. Aikuisilla itsestään kuolleilla naudoilla mahahaava on yleisin diagnoosi raadonavauksissa. Suomessa vuosina 2009-2012 itsestään kuolleista aikuisista naudoista 11 prosenttia oli kuollut mahahaavaan. Mahahaavat luokitellaan neljään tyyppiin mahahaavan vakavuuden ja muutosten perusteella. 1-tyypin haavauma on läpäissyt limakalvon, muttei aiheuta laajaa verenvuotoa eikä läpäise juoksutusmahan seinämää. 2-tyyppi eli vertavuotava mahahaava ei läpäise juoksutusmahan seinämään, mutta on vaurioittanut isoja verisuonia ja vuotaa verta ruuansulatuskanavaan. 3- ja 4-tyypeissä mahahaava on perforoinut juoksutusmahan seinämän ja ruuansulatuskanavan sisältö pääsee valumaan vatsaonteloon. 3-tyypissä aiheutunut peritoniitti rajautuu paikalliseksi, kun taas 4-tyypissä aiheutuu yleistynyt peritoniitti ja shokki. Oireina mahahaavassa on tyypistä riippuen huonosyöntisyys, pötsin pysähtyminen, veriset ulosteet, anemia, vatsaontelon kipu, kuume, depressio, shokki tai kuolema. Diagnoosi perustuu usein kliinisiin oireisiin, mutta diagnoosia ei voida varmistaa ilman vatsaontelon avausta. Diagnostiikassa voidaan käyttää apuna ulosteen veritestiä, hematokriittiä, vatsaontelon punktiota ja ultraäänitutkimusta. Lisäksi veren gastriini- ja pepsinogeenipitoisuus sekä pötsin kloridi- ja sappihappopitoisuus saattavat muuttua mahahaavassa, mutta nämä eivät ole yleisessä käytössä diagnostiikassa. Hoito vaihtelee mahahaavan tyypin mukaan. Kaikilla mahahaavapotilailla on hyväksi ruokinnan muutos, stressin vähentäminen ja tukihoito. Lisäksi potilaskohtaisesti laajakirjoinen antibiootti, verensiirrot, kirurgia, nestehoito ja mahansuojalääkitys. Maailmalla aikuisilla naudoilla hoitoon käytetään mahansuojalääkkeitä, joita Suomessa ei voida käyttää saatavuuden ja lainsäädännön takia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Yersinia enterocolitica on merkittävä bakteeriperäisen suolistotulehduksen aiheuttaja Suomessa. Y. enterocoliticasta esiintyy kuutta eri biotyyppiä (1A, 1B, 2 - 5), joista biotyyppiä 1A pidetään ei-patogeenisena. Biotyypiltä 1A puuttuvat virulenssiplasmidi pYV ja merkittävät kromosomaaliset virulenssigeenit kuten inv ja ail. Y. enterocolitican biotyypin 1A kantoja eristetään kuitenkin säännöllisesti suolistotulehduksen oireista kärsiviltä potilailta. Biotyypin 1A kantojen on myös satunnaisesti havaittu kantavan ail-geeniä. Yersinia kristensenii on ei-patogeenisena pidetty ympäristölaji, jonka ei myöskään kuuluisi kantaa ail-geeniä. Y. enterocolitican biotyypin 1A kantojen ail-geenejä on aiemmin sekvensoitu vain muutamia ja näiden kantojen ailgeeneissä on ollut vain pieniä eroja patogeenisten kantojen ail-geeneihin verrattuna. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia ei-patogeenisten ail-positiivisiksi todettujen Y. enterocolitica 1A- ja Y. kristensenii –kantojen ail-geenejä. Olettamuksena oli, että tutkittujen Y. enterocolitica 1A -kantojen ail-geenien sekvenssit ovat lähes identtisiä, mutta että eroja löytyy verrattuna patogeenisten kantojen ail-geeneihin. Y. kristenseniin ja Y. enterocolitican patogeenisten kantojen ail-geenien välillä odotettiin löytyvän selkeitä eroja. Tutkimuksessa tutkittiin 26 jo aiemmin reaaliaikaisella PCR:llä ail-positiiviseksi todettua kantaa, jotka oli eristetty useasta eri lähteestä: lampaasta, villisiasta, kanasta, luonnonvaraisista linnuista, ihmisestä, siasta, salaattisekoituksesta, jyrsijöistä, peurasta ja hirvestä. Kannat tunnistettiin bio- ja serotyypityksen avulla. Kannoista 22 oli Y. enterocolitican biotyppiä 1A ja neljä ympäristölajia Y. kristensenii. Kannoista eristettiin DNA, jota monistettiin ail-geenille spesifisillä alukkeilla. Kannoista 21 lähetettiin sekvensoitavaksi Helsingin yliopiston Biotekniikan instituuttiin. Tutkimuksen kantojen ail-geenien sekvenssejä verrattiin toisiinsa ja tietokannasta (NCBI) valittuihin referenssikantoihin 486 emäsparin pituiselta alueelta. Tutkimuksen kannat jakautuivat ail-geenin sekvenssin perusteella kahteen profiiliin. Profiilit erosivat toisistaan kahden eri kohdassa olevan emäksen verran. Profiilit olivat hyvin samanlaisia Saksassa eristetyn Y. enterocolitican biotyypin 1A kannan ail-geenin kanssa (99,6 – 100 %). Profiilit vastasivat myös melko hyvin korkeapatogeenisen biotyypin 1B kantaan 8081 (99,0 – 99,4 %). Kiinassa eristetystä Y. enterocolitican biotyypin 1A kannasta ja biotyyppien 2 ja 4 kannoista profiilit erosivat selkeämmin (95,5 – 96,3 %). ail-geeniä käytetään yleisesti kohdegeeninä PCR-tutkimuksissa erottamaan patogeenisia kantoja ei-patogeenisista. Niin tämä kuin aikaisemmatkin tutkimukset osoittavat, että ail-geeniä esiintyy satunnaisesti myös ei-patogeenisilla kannoilla. Näin ollen ail-geeniin perustuva patogeenisten kantojen havaitseminen saattaa antaa virheellisiä positiivisia tuloksia. Ei-patogeenisten kantojen ail-geeneistä tarvitaan lisää tutkimusta. Kannoilta tulisi tutkia myös muita virulenssitekijöitä. Olisi myös syytä selvittää onko ei-patogeenisten kantojen ail-geeni toimiva. Kokogenomisekvensointia kyseisille kannoille voitaisiin harkita, jotta myös ail-geenin ympärillä olevat alueet saataisiin sekvensoitua.
-
(2019)Brakykefaaliset eli lyhytkalloiset ja -kuonoiset koirat kasvattavat suosiotaan jatkuvasti. Lyhyt kallon muoto altistaa brakykefaaliselle hengitysoireyhtymälle (BOAS), jossa nenä ja nielu ahtautuvat. Oireyhtymään liittyviä rakenteellisia muutoksia ovat muun muassa ahtautuneet sierainaukot, epärjestäytyneet nenäkuorikot, pitkä ja paksu pehmeä kitalaki, ympäri kääntyneet kurkunpään umpipussit sekä kaventunut henkitorvi. Brakykefaalisen hengitystieoireyhtymän tyyppioireita ovat korostuneet ylähengitystieäänet, kuorsaus, hengenahdistus, nukkumisvaikeudet sekä alentunut rasituksen- ja lämmönsietokyky. Lisäksi suurella osalla oireyhtymää sairastavista on ruoansulatuskanavan toiminnallisia tai rakenteellisia muutoksia. Oireyhtymä on etenevä sairaus, jonka kliiniset oireet tyypillisesti pahenevat iän myötä. Koirat voidaan jaotella BOAS-- ja BOAS+-luokkiin niiden hengitystieoireiden perusteella niin, että BOAS--koirilla ei ole oireita tai oireet ovat lieviä ja BOAS+-koirilla oireet ovat kohtalaisia tai vakavia. Tämän tutkielman tavoitteena on tutkia, onko brakykefaalisen oireyhtymän vakavuudella ja koiran tavanomaisella arkiaktiivisuudella yhteyttä. Hypoteesina oli, että mitä voimakkaammat oireet koiralla on, sitä matalampi sen aktiivisuus on. Hypoteesi perustui brakykefaaliseen hengitystieoireyhtymään liittyvään alentuneeseen rasituksensietokykyyn. Lemmikkikoirien aktiivisuuden mittaamiseen on validoitu useita kiihtyvyysanturimittareita. Ne ovat pieniä liikkeen intensiteettiä, frekvenssiä ja kestoa mittaavia laitteita. Kiihtyvyysanturimittareiden avulla saadaan tietoa koiran tavanomaisesta liikunnan ja levon määrästä sekä voidaan tutkia koiran aktiivisuuden ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä. Kokeellisessa osassa mitattiin viiden BOAS--luokitellun ranskanbulldogin, kahdeksan BOAS+-luokitellun ranskanbulldogin ja viiden normokefaalisen eli normaalikalloisen, muunrotuisen aktiivisuutta kaupallisella Actical-mittarilla yhtäjaksoisesti seitsemän päivän ajan. Lisäksi omistajat pitivät mittausviikon ajan koiransa aktiivisuudesta tuntikohtaista päiväkirjaa, johon he merkitsivät esimerkiksi koiran ulkoiluun tai nukkumiseen käyttämän ajan. Omistajat täyttivät myös kyselylomakkeen, jolla pyrittiin selvittämään muun muassa koiran tavanomaiset ulkoilutavat sekä muut mittaukseen ja aktiivisuuteen mahdollisesti vaikuttavat tekijät, kuten koiran terveydentila tai viikon normaalista poikkeavat tapahtumat. BOAS+-ryhmän koirien ja normokefaalisten kontrollikoirien kokonaisaktiivisuudessa oli tilastollisesti merkitsevä ero (p = 0,0048). BOAS-- ja kontrolliryhmän (p = 01518) eikä BOAS-- ja BOAS+-ryhmän (p = 0,9728) välillä ei ollut merkitsevää eroa. Ryhmien yöaktiivisuuden (klo 00:00-06:00) prosentuaalinen osuus kokonaisaktiivisuudesta vaihteli ryhmien välillä niin, että BOAS+-ryhmän koirilla se oli 3,86 %, BOAS--ryhmän 1,5 % ja kontrolliryhmän vain 0,59 %. Tämän tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että arjen tavanomainen aktiivisuus on matalampi ja yöaktiivisuus korkeampi BOAS-oireista kärsivillä koirilla kuin normokefaalisilla koirilla. Omistajan vaikutus koiran aktiivisuuteen, koiran rotutyypilliset ominaisuudet, yksilölliset luonteenpiirteet, ympäristötekijät sekä tutkimuksen pieni otoskoko voivat kuitenkin vaikuttaa tuloksiin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Aktiivisuusmittari on kiihtyvyyden mittaamiseen perustuva laite, jonka avulla voidaan mitata myös koirien liikkumisaktiivisuutta. Liikkumisaktiivisuuden kartoittaminen tarjoaa uutta tietoa siitä, miten lemmikkikoiramme elävät. Ihmistutkimuksista tiedetään liikunnalla olevan positiivisia vaikutuksia fyysisen terveyden lisäksi myös henkiseen hyvinvointiin, mutta koirilla liikunnan yhteyttä hyvinvointiin on tutkittu toistaiseksi vähän. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää aktiivisuusmittareiden tutkimuskäyttöä lemmikkikoirilla sekä selvittää onko aktiivisuudella yhteyttä elinympäristöön, käyttäytymispiirteisiin tai kognitiivisen vinouman testillä mitattuun tunnetilaan. Ihmisillä tehtyjen tutkimusten pohjalta hypoteesina on, että korkeampi aktiivisuus on koirilla yhteydessä vähäisempään pelkoihin ja ahdistukseen liittyvien käyttäytymisongelmien määrään sekä positiivisempaan mielialaan. Lisäksi odotettiin, että omistajan tarjoamilla aktiviteeteilla ja ulkoilumahdollisuuksilla on yhteys aktiivisuuden määrään. Kokeellisessa osassa terveiden lemmikkikoirien (n=26) aktiivisuutta mitattiin 14 vuorokauden ajan kaupallisella aktiivisuusmittarilla. Aktiivisuusmittauksen avulla mitattiin kunkin koiran keskimääräinen kokonaisaktiivisuus sekä kolmessa aktiivisuusluokassa (lepo, kevyt aktiivisuus ja voimakas aktiivisuus) keskimäärin vietetty aika. Ennen aktiivisuusmittausta omistajat täyttivät taustatietolomakkeen, jossa kartoitettiin perustietojen ohella koiran elinympäristöä ja koiraharrastuksiin osallistumista. Omistajat täyttivät myös C-BARQ -käyttäytymiskyselyn, jonka avulla selvitettiin koiran käyttäytymispiirteitä ja ongelmakäytösten esiintymistä. Lisäksi osalle koirista (n=17) tehtiin tunnetilaa mittaava cognitive bias -testi, jossa koira joutuu tulkitsemaan monitulkintaisia ärsykkeitä, arvioimaan niiden yhteyttä palkkioihin ja valitsemaan toimintansa sen mukaan. Aktiivisuudessa oli runsasta koirayksilöiden välistä vaihtelua. Suurimman osan ajasta koirat viettivät paikoillaan (56%) voimakkaan aktiivisuuden osuuden ollessa pieni (8%). Elinympäristöllä, ulkoilutottumuksilla tai harrastuksilla ei ollut yhteyttä mitattuun aktiivisuuteen. Ikä korreloi positiivisesti lepoon käytetyn ajan kanssa (r=0.601, p=0.001). Steriloidut ja kastroidut koirat lepäsivät enemmän kuin leikkaamattomat koirat (p=0.024). C-BARQ:lla määritetyistä käyttäytymispiirteistä erityisesti taipumus kiihtymiseen oli yhteydessä aktiivisuusmittarilla mitattuun aktiivisuuteen: kiihtymiseen taipuvaisilla koirilla oli enemmän kokonaisaktiivisuutta (r=0.457 p=0.019) ja voimakasta aktiivisuutta (r=0.504 p=0.009) kuin vähemmän kiihtyvillä koirilla. Korkea kiintymys omistajaan oli yhteydessä suurempaan levon määrään (r=0.478, p=0.014) ja alhaisempaan kevyen aktiivisuuden määrään (r=-0.403, p=0.041). Koiran kiihtyminen, koulutettavuus sekä kiintymys ja huomionhakuisuus selittivät noin 60% kokonaisaktiivisuuden vaihtelusta. Aktiivisuudella ei havaittu yhteyksiä cognitive bias -testin tuloksiin. Aktiivisuudella ei tässä tutkielmassa havaittu hypoteesin mukaisia yhteyksiä hyvinvointiin, mutta aktiivisuusmittauksen luotettavuutta heikentää tutkimuksessa se, ettei käytettyä mittaria ole validoitu koirille. Lemmikkikoirilla aktiivisuusmittarilla mitattu kokonaisaktiivisuus tai aktiivisuusluokat eivät välttämättä mittaa yksinomaan sellaista liikuntaa, jolla olisi myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin. Muilla tekijöillä saattaa olla suurempi vaikutus käyttäytymisongelmiin ja cognitive bias -testiin. Tässä tutkimuksessa osoitettiin kuitenkin ensimmäistä kertaa tiettyjen käyttäytymispiirteiden, erityisesti kiihtymisen, yhteys aktiivisuuteen. Käyttäytymispiirteiden selitysarvo kokonaisaktiivisuuden osalta oli odotettua suurempi.
-
(2019)Akupunktion suosio sekä ihmisten että eläinten hoitomuotona on lisääntynyt merkittävästi. Tutkimusnäyttöä akupunktion tehosta ja vaikutusmekanismeista etenkin kivun hoidossa löytyy, mutta sen hyödyntämistä kotieläinten lisääntymisongelmissa on tutkittu vähemmän. Vaikutusmekanismitutkimuksista on kuitenkin havaittu, että akupunktio voi vaikuttaa useiden lisääntymishormonien pitoisuuksiin sekä lisääntymiselimiin niin sanottujen somatoviskeraalisten refleksien välityksellä. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli tutkia, voiko akupunktiohoidolla olla vaikutusta narttukoirien valeraskausoireiden voimakuuteen tai kestoon. Valeraskaus on leikkaamattomilla narttukoirilla diestruksen eli jälkikiiman aikana esiintyvä fysiologinen syndrooma, jonka oireita ovat esimerkiksi nisien kasvaminen, maidon erittyminen sekä lelujen tai muiden esineiden hoivaaminen. Valeraskauteen on olemassa lääkehoito, mutta sen hoitoon on käytetty myös akupunktiota esimerkiksi koirilla, joiden omistajat eivät doping-säädösten takia halua lääkehoitoa. Aiempaa julkaistua tutkimusnäyttöä hoidon tehosta ei kuitenkaan ole. Tutkimus toteutettiin satunnaistettuna, sokkoutettuna kliinisenä kokeena, johon osallistui 13 valeraskaudesta kärsivää narttukoiraa. Akupunktioryhmän koirat saivat tutkimuksen aikana kaksi kertaa akupunktiohoitoa, kun taas kontrolliryhmien koiria ei hoidettu lainkaan. Koirien omistajat olivat sokkoutettu koirien ryhmäjaolta, eivätkä he tienneet koiransa ryhmäjakoa. Omistajat arvioivat koiriensa valeraskausoireiden kehitystä kyselylomakkeiden sekä oirepäiväkirjan avulla. Oirepäiväkirjojen perusteella ryhmien välillä ei havaittu tilastollisesti merkittävää eroa oireiden voimakkuudessa tai kestossa. Sekä akupunktioryhmän että kontrolliryhmän valeraskausoireet kestivät keskimäärin 15 päivää ensimmäisen tutkimuskäynnin jälkeen. Oirepäiväkirjojen vastauksissa ei myöskään havaittu merkittäviä eroja kaikkien oireiden keskiarvon voimakkuudessa tai yksittäin tarkastelluissa oireissa tutkimuskäyntien aikana tai sen jälkeen. Myöskään oireiden voimakkuuden muutoksissa ensimmäiseen tutkimuskäyntiin verrattuna ei havaittu ryhmien välillä tilastollisesti merkittävää eroa. Loppukyselyn perusteella 60% akupunktioryhmän koirien omistajista koki koiransa valeraskausoireiden olleen koirien aiempiin verrattuna lyhyemmät ja 40% koki oireiden olleen saman mittaiset kuin aiemmin. 100% kontrolliryhmän koirien omistajista kokivat koiransa valeraskausoireiden olleen yhtä pitkät kuin aiemmin. Ero tutkimus- ja kontrolliryhmän välillä oli tilastollisesti merkittävä (p = 0,030). Omistajien kokemuksissa koirien valeraskausoireiden voimakkuudesta ei kuitenkaan ollut loppukyselyn perusteella tilastollisesti merkittävää eroa. Tutkimuksen tulosten perusteella ei voida päätellä, tehoaako akupunktio valeraskausoireiden voimakkuuteen tai kestoon. Akupunktioryhmän omistajien kokemus valeraskausoireiden lyhyemmästä kestosta saattaa antaa viitteitä positiivisesta vaikutuksesta, mutta loput tulokset eivät tue tätä yksittäistä tulosta. Tutkimus oli kooltaan pieni, ja siinä ei mahdollisesti ollut riittävästi tilastollista voimaa tilastollisesti merkittävän eron saamiseksi. Hoitotuloksien mittaaminen osoittautui erittäin haastavaksi, ja tutkimusasetelmasta löytyi useita mahdollisia virhelähteitä. Lisää laajempia tutkimuksia tarvitaan, jotta akupunktion mahdollista tehoa valeraskauteen voidaan arvioida luotettavasti.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Työssä tutkittiin kahden akuutin faasin proteiinin, seerumin amyloidi A:n (SAA) ja haptoglobiinin (Hp), yhteyttä nautojen sorkkasairauksiin. Sekä SAA:n että Hp:n pitoisuuksien naudan seerumissa on todettu kohoavan erilaisten tulehdussairausten ja infektioiden yhteydessä. Tässä työssä haluttiin selvittää, reagoivatko nämä akuutin faasin proteiinit samalla tavalla sorkkasairauksiin. Aikaisempien tutkimustulosten perusteella oli oletettavaa, että kudostuho ja paikallinen tulehdusreaktio kohottaisi akuutin faasin proteiinien pitoisuuksia seerumissa. Työ toteutettiin Suitian koetilalla vuoden 2004 marraskuun ja vuoden 2006 tammikuun välisenä aikana. Ontuvien nautojen ja terveiden kontrollieläinten verinäytteistä tutkittiin seerumin amyloidi A (SAA) ja haptoglobiini (Hp). Kokeessa oli mukana 16 ontuvaa nautaa, jotka sairastivat anturan haavaumaa tai valkoviivan repeämää ja 17 kontrollieläintä. Ontuvilta naudoilta otettiin verinäyte heti, kun ontuma havaittiin. Samalla otettiin kontrolliverinäyte terveeltä naudalta. Sairastuneilta lehmiltä otettiin verinäytteitä vielä kolmen päivän, viikon ja kahden viikon kuluttua ensimmäisestä näytteenotosta. SAA:n pitoisuus seerumissa oli kohonnut merkitsevästi kontrolliin verrattuna heti, kun ontuma havaittiin. Myös Hp:n pitoisuuksien keskiarvo sairailla kohosi, mutta ei tilastollisesti merkitsevästi. Tutkimuksen tulokset vahvistavat sitä käsitystä, että SAA on merkittävä akuutin faasin proteiini naudalla ja sen pitoisuus kohaa nopeasti tulehdusreaktion yhteydessä. SAA:n osalta tulos oli hypoteesin mukainen. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella SAA:n pitoisuus kohoaa naudan seerumissa luotettavasti ainakin anturan haavauman ja valkoviivan repeämän yhteydessä. Pitoisuuden nousua voisi hyödyntää tulehduksen voimakkuuden arvioinnissa. Lievempien sorkkasairauksien osalta pitäisi tehdä kuitenkin vielä lisätutkimuksia. Hp:n pitoisuuksien olisi voinut kuvitella kohoavan enemmän kuin mitä todettiin, mutta toisaalta Hp:n on aikaisemmissakin tutkimuksissa todettu reagoivan epävarmemmin ja vaativan voimakkaampia kliinisiä oireita kuin SAA:n pitoisuuden kohoaminen. Oireiden vakavuutta ei tämän tutkimuksen tuloksissa huomioitu.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2013)Tämä lisensiaatin tutkielma on osa MTT:n ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan tekemää selvitystä kevytrakenteisen lammashallin soveltuvuudesta Suomen ilmastoon. Tutkimuksessa selvitettiin uudenlaisen muovikatteisen teräskaarihallin soveltuvuutta lampaiden kasvatukseen vertaamalla sitä puurakenteiseen kylmäpihattoon. MTT selvitti muovihallin rakennuskustannuksia ja lampaiden kasvatusolosuhteita mittaamalla lämpötilaa ja kosteutta molemmissa rakennuksissa. Helsingin yliopiston tutkimuksessa lampailta kerättiin verinäytteitä ja karitsoiden kasvua seurattiin säännöllisillä punnituksilla. Verinäytteistä tutkittiin pieni verenkuva ja seleenin saantia kuvaava glutationiperoksidaasi sekä akuutin faasin proteiinit, haptoglobiini (Hp) ja seerumin amyloidi-A (SAA). Tämä lisensiaatin tutkielma käsittelee akuutin faasin proteiineja ja karitsoiden painonkehitystä. Lampaiden verinäytteistä mitattaviksi akuutin faasin proteiineiksi valittiin haptoglobiini ja seerumin amyloidi-A, koska molemmat ovat merkittäviä akuutin faasin proteiineja lampaalla. Aikaisempien tutkimustulosten perusteella akuutin faasin proteiinien pitoisuudet muuttuvat kudosvaurion, infektion ja stressin seurauksena. Akuutin faasin proteiineja onkin alettu käyttää tutkimuksissa eläinten hyvinvoinnin mittareina. Akuutin faasin proteiinien pitoisuuksien muutoksia on havaittu myös mm. normaalin synnytyksen yhteydessä ja eläinten ensimmäisten elinviikkojen aikana. Akuutin faasin proteiineissa on paljon eläinlajikohtaisia eroja. Tutkielman kirjallisuuskatsaus keskittyy akuutin faasin proteiineihin lampailla. Tutkimuksen kokeellisen osuuden tarkoituksena oli selvittää, onko uuhien ja puu- ja muovihallissa kasvaneiden karitsoiden akuutin faasin proteiinien pitoisuuksissa ja karitsoiden painonkehityksessä eroja hallien välillä. Kokeessa oli mukana 26 uuhta ja näiden 56 karitsaa. Kaikki uuhet karitsoivat vanhassa puurakenteisessa lampolassa. Karitsoinnin jälkeen uuhet karitsoineen jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen ryhmä jäi vanhaan puurakenteiseen lampolaan ja toinen siirrettiin uuteen muovikatteiseen teräskaarihalliin. Uuhilta kerättiin verinäytteitä ennen karitsointia, kolme päivää karitsoinnin jälkeen, noin kaksi viikkoa karitsoinnin jälkeen ja karitsoiden vieroituksen aikaan sekä vieroituksen jälkeen. Karitsoiden verinäytteet pyrittiin keräämään ensimmäisen kerran kolmen vuorokauden iässä, sitten kahden viikon iässä, vieroituksen aikaan, viikko vieroituksen jälkeen sekä viimeisen kerran ennen teurastusta. Karitsoiden kasvua seurattiin säännöllisillä punnituksilla. Karitsat punnittiin ensimmäisen kerran viimeistään kolmen vuorokauden iässä ja sen jälkeen kahden viikon välein ja viimeisen kerran teurastuksen yhteydessä. Uuhien ja karitsoiden haptoglobiinin ja seerumin amyloidi-A:n pitoisuuksissa ja karitsoiden painonkehityksessä ei todettu tilastollisesti merkitsevää eroa puu- ja muovihallin välillä. Näiden tulosten perusteella muovikatteinen teräskaarihalli soveltuu lampaiden kasvatukseen Suomen ilmastossa yhtä hyvin kuin puurakenteinen kylmäpihatto. Muovikatteista teräskaarihallia voidaan pitää yhtenä uutena vaihtoehtona lampaiden kasvatustilaksi.
-
(2021)Tässä kirjallisuuskatsauksena toteutetussa lisensiaatintutkielmassa käsitellään akuutin faasin proteiineja ja niiden mahdollisuuksia punaisen lihan lihantarkastuksen apuvälineenä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, voitaisiinko akuutin faasin proteiineja tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella hyödyntää sian ja naudan lihantarkastuspäätöksen tukena, ja mitä mahdollisia haasteita tai rajoituksia akuutin faasin proteiinien käyttöön osana lihantarkastusta liittyy. Akuutin faasin proteiinit ovat elimistön puolustusjärjestelmän tuottamia proteiinirakenteisia molekyylejä, joiden pitoisuus kasvaa tai vähenee, kun elimistöön kohdistuu tartuntatauti, tulehdustila, ruumiinvamma, kudosvaurio, kasvainsairaus tai jokin eläimelle stressiä aiheuttava tekijä. Akuutin faasin proteiineja on viime vuosina tutkittu enenevissä määrin eläinlääketieteen piirissä, ja niitä voidaan käyttää apuna sairauksien diagnosoinnissa, ennusteen arvioinnissa ja paranemisen seurannassa. Eläinlajien välillä on eroja siinä, mitkä proteiinit ovat puolustusvasteen ja diagnostiikan kannalta keskeisimmässä roolissa. Koska nykyistä lihantarkastusjärjestelmää ollaan tulevaisuudessa uudistamassa, on ajankohtaista selvittää, olisiko lihantarkastukseen hyödyllistä sisällyttää uusia menetelmiä, kuten akuutin faasin proteiinien määrityksiä. Uudistuksen myötä lihantarkastuksella pyritään ehkäisemään paremmin nykyajassa todennäköisimpiä lihaan liittyviä terveysvaaroja ja parantamaan nykyisen järjestelmän heikkouksia. Tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella tiettyjen akuutin faasin proteiinien määritysten avulla näyttäisi olevan mahdollista tunnistaa eläinryhmät, joissa lihantarkastuksessa havaittavien löydösten todennäköisyys on suurempi. Näiden proteiinien määrityksistä voisi olla hyötyä riskiperusteiseen lihantarkastukseen siirtymisessä. Toisaalta määritysten tulkintaan ja diagnostiseen tehoon liittyy kohtalaisen paljon epävarmuuksia, jotka täytyy ottaa huomioon, jos akuutin faasin proteiineja päädytään hyödyntämään osana lihantarkastusta. Akuutin faasin proteiinien kykyä tunnistaa kuluttajalle aiheutuvaa terveysriskiä on nykyisen tutkimustiedon valossa vaikeaa arvioida, ja siitä tarvitaan lisää tutkimustietoa. Myös sairaiden eläinten tunnistamiseen sopivien raja-arvojen määrittäminen edellyttää lisää tutkimustyötä. Johtopäätöksenä akuutin faasin proteiinien määrityksiä ei riittämättömän tutkimustiedon vuoksi voida tällä hetkellä ottaa osaksi lihantarkastusta. Akuutin faasin proteiinien käyttöön lihantarkastuksessa liittyy paljon ratkaisemattomia kysymyksiä sekä määritysten tulosten tulkinnan, että käytännön järjestelyjen, kuten näytteenoton järjestämisen osalta. Lisäksi tarvitaan luotettavia, nopeita ja edullisia määritysteknologisia ratkaisuja, jotta akuutin faasin proteiinien määritys voisi antaa lihantarkastukseen todellista lisäarvoa ja olisi riittävän taloudellista sekä tehokasta toteutettavaksi osana lihantuotantojärjestelmää. Näin ollen vaikuttaa epätodennäköiseltä, että määrityksiä voitaisiin ottaa käyttöön lähivuosina. Vaikka akuutin faasin proteiinien mittaamisesta voisi mahdollisesti olla hyötyä eläinten terveyden seurannassa, on toistaiseksi vaikeaa arvioida, millaiseksi niiden rooli lihantuotantoketjussa ja lihantarkastuksessa muodostuu. Tätä lisensiaatintutkielmaa voidaan hyödyntää tietolähteenä sian ja naudan akuutin faasin proteiineihin liittyen, etsittäessä lihantarkastukseen ja akuutin faasin proteiineihin liittyviä tutkimuskohteita ja arvioitaessa akuutin faasin proteiinien mahdollisia käyttösovelluksia lihantuotantoketjussa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Akuutin faasin proteiinit ovat maksan tuottamia proteiineja, joiden pitoisuudet muuttuvat tulehduksen akuutin vaiheen vasteen aikana. Akuutin vaiheen vaste käynnistyy paikallisesta kudosvauriosta, joka voi olla bakteerin, viruksen, loisten, immunologisen reaktion tai esimerkiksi kasvaimen aiheuttama. Paikallinen vaurio saa valkosolujen ja sytokiinien välityksellä aikaan muutoksia koko elimistön tasolla. Lähes kaikki sairaan eläimen oireet, kuten syömättömyys, lämmönnousu ja leukosytoosi, johtuvat akuutin vaiheen vasteen aiheuttamista muutoksista. Terveillä eläimillä akuutin faasin proteiinien pitoisuudet voivat olla suurentuneet muun muassa kuljetuksen ja stressin myötä. Myös ikä, sukupuoli ja tiineys vaikuttavat akuutin faasin proteiinien pitoisuuksiin. Akuutin faasin proteiineja on lukuisia erilaisia, mutta useita proteiineja ei havaita terveillä eläimillä laisinkaan. Tärkeimpiä akuutin faasin proteiineja ovat fibrinogeeni, haptoglobiini, CRP, seerumin amyloidi-A, α1-hapan glykoproteiini, ferritiini, transferriini ja keruloplasmiini. Lajien välillä on eroja siinä, minkä proteiinin pitoisuudet muuttuvat akuutin vaiheen vasteen aikana. Sialla tärkeimpiä akuutin faasin proteiineja ovat CRP, haptoglobiini, sika-MAP ja seerumin amyloidi-A. Niiden pitoisuus kohoaa parin päivän kuluttua altistuksesta tai sairastumisesta ja voi olla jopa 40-kertainen lähtötasoon nähden. Tutkimukseen arvottiin 21 eteläsuomalaista emakkosikalaa, joissa 646 emakkoa tutkittiin ontumisen ja valuttelun varalta. Lisäksi tutkittiin valuttelun varalta viidellä valutteluongelmatilalla vielä 178 emakkoa. Ontumisen prevalenssi oli 8,5 % ja valuttelun 1,3 %. Koe-eläimistä ja niiden kontrolleista otettiin verinäyte, josta määritettiin CRP:n ja haptoglobiinin pitoisuudet. Ontuvilla emakoilla akuutin faasin proteiinien pitoisuudet olivat merkitsevästi korkeammat kuin niiden kontrolliemakoilla. Vakavasti ontuvilla emakoilla ero kontrolliemakoihin oli vielä suurempi kuin lievästi ontuvilla emakoilla. Valuttelevilla eläimillä ei havaittu pitoisuuksissa merkitseviä eroja kontrolliemakoihin verrattuna. Tulokset ovat samansuuntaisia kirjallisuuden kanssa. Akuutin faasin proteiinien pitoisuuksien määritykset tarjoavat uusia ja tarkempia mahdollisuuksia eläinten terveyden- ja sairaudenhoitoon. Ennen rutiininomaista käyttöä on kuitenkin tehtävä vielä paljon perustutkimusta, johon tämänkin tutkielman kokeellinen osuus voidaan lukea.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)Utaretulehduksen, etenkin piilevien tapausten, diagnosointikeinoiksi kaivataan uusia menetelmiä. Akuutin faasin proteiinit ovat osoittautuneet varsin luotettaviksi tulehduksen kuvaajiksi. Utaretulehduksen osalta tutkimukset ovat aikaisemmin keskittyneet pääosin akuutin vaiheen proteiinien pitoisuuksiin seerumissa, mutta viime vuosina on tehty enemmän vastaavia tutkimuksia myös maidon proteiineista. Käytännön kannalta testimenetelmien tulisikin perustua nimenomaan maidosta tehtäviin määrityksiin. Tämän syventävien opintojen tutkielman kirjallisuusosiossa käsitellään utaretulehduksen muuttujia, etenkin akuutin faasin proteiineja (Haptoglobiini, Hp, ja seerumin amyloiditekijä-A, SAA), sekä niiden käyttömahdollisuuksia utaretulehdusdiagnostiikassa. Tutkimusosassa tavoitteena oli selvittää akuutin vaiheen kuvaajien (Hp, SAA) pitoisuuksia maidossa eri patogeenien aiheuttamassa subkliinisessä ja kliinisessä utaretulehduksessa ja verrata niitä maidon N-asetyyli-?-D-glukosaminidaasi (NAGaasi) -aktiivisuuteen ja utaretulehduksen kliinisiin oireisiin. Tutkimuksen aineisto koostui Saaren klinikalla vuonna 2001 tutkituista maitonäytteistä (210 lehmää, 239 neljännesmaitonäytettä), joissa oli bakteerikasvua. Näytteet oli otettu kliinistä tai piilevää utaretulehdusta sairastavista lehmistä. Lehmien taustatiedot ja kliinisten oireiden kuvaus oli kirjattu Saaren klinikan potilasrekisteriin. Hp- ja SAA-pitoisuuksien määritykseen käytettiin ELISA-menetelmää ja NAGaasi-aktiivisuuden määritykseen fluorometristä mikrotiitterimenetelmää. Maidon SAA- ja Hp-pitoisuuksien välillä havaittiin positiivinen korrelaatio. Hp-pitoisuus jäi noin kolmanneksessa näytteistä alle määritysrajan, mikä ei käytännön tilanteessa olisi riittävä tarkkuus utaretulehdusten havaitsemiseksi. SAA:n perusteella tulehdustapaukset olisi havaittu käytetyillä määritysrajoilla paremmin (93,3 %:ssa näytteistä SAA-pitoisuus yli määritysrajan). Proteiinipitoisuudet eri patogeenien aiheuttamissa tulehduksissa vaihtelivat selvästi ja olivat hyvin verrattavissa kunkin bakteerilajin aiheuttamien tulehdusten tyypilliseen taudinkuvan vakavuuteen. Koliformien aiheuttamassa mastiitissa molempien akuutin vaiheen proteiinien pitoisuudet maidossa olivat huomattavan korkeat. A. pyogenes –tulehduksessa Hp-pitoisuudet olivat myös hyvin korkeita, mutta SAA-pitoisuudet taas erittäin alhaiset. Koagulaasinegatiiviset stafylokokit saivat aikaan vain hyvin lievän nousun molemmissa proteiineissa. S. aureus- ja streptokokkimastiiteissa pitoisuudet olivat aineiston keskitasoa. Kliinisten ja subkliinisten tulehdusten välillä oli selvä ero SAA- ja Hp-pitoisuuksissa, mutta ero oli tilastollisesti merkitsevä vain Hp:n osalta. Kliinisissä tapauksissa Hp-pitoisuus lisääntyi oireiden vakavuuden lisääntyessä ja pitoisuus oli merkitsevästi korkeampi vakavasti oireilevilla kuin lievästi oireilevilla. Maidon SAA-pitoisuudessa ei havaittu merkitsevää eroa eri oireluokkien välillä. Hp-pitoisuuden ja NAGaasi-aktiivisuuden sekä CMT-luvun välillä oli positiivinen korrelaatio. SAA-pitoisuus korreloi NAGaasi-aktiivisuuden kanssa. Johtopäätöksenä on, että tutkituista tulehduksen kuvaajista molemmat sopivat hyvin kuvaamaan maitorauhasen tulehduksen vakavuutta ja SAA myös utaretulehduksen havaitsemiseen. Tämä edellyttäisi kuitenkin määritysmenetelmän kehittämistä paremmin kenttäkäyttöön soveltuvaksi.
-
(2024)Koirat ja kissat voivat kokea akuuƫa ahdistuksen ja pelon tunnetta useissa eri tilanteissa. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi eläinlääkärikäynti, matkustaminen ja yksin jääminen. Myös äkilliset ja kovat äänet voivat aiheuttaa eläimissä pelkoa ja ahdistusta. Pelko ja ahdistus aiheuttavat eläimissä usein samankaltaisia oireita, mutta ne ovat toisistaan eroavia käsitteitä. Pelko on tunne, joka aiheutuu eläimen havaittua jonkin mahdollisesti vaarallisen tilanteen tai asian. Ahdistus puolestaan aiheutuu eläimen ennakoinnista mahdollista tulevaa vaarallista asiaa tai tilannetta kohtaan. Pelokkaat ja ahdistuneet eläimet voivat oireilla esimerkiksi ääntelemällä, kyyristymällä tai pyrkimällä pakenemaan tilanteesta. Usein myös eläinten syke- ja hengitystiheydet kohoavat ja syljeneritys voi lisääntyä. Ahdistus- ja pelkotilat aiheuttavat eläimelle fysiologisia muutoksia, jotka pitkittyessään voivat olla haitallisia eläimen terveydelle. Akuuttia ahdistus- ja pelkotilaa on mahdollista hillitä lääkityksin ja usein lääkitys antaakin tukea vaikeista tilanteista selviämiseen. Kissoille ja koirille on käytössä useita, eri mekanismein vaikuttavia rauhoittavia lääkeaineita, joita voidaan käyttää sekä ennaltaehkäisevästi että hoitamaan ahdistuksesta ja pelosta aiheutuvia oireita. Tämän lisensiaatintutkielman tarkoitus on koota yhteen tärkeimmät asiat deksmedetomidiinin, tasipimidiinin, gabapentiinin, pregabaliinin, klomipramiinin, tratsodonin sekä alpratsolaamin käytöstä kissoilla ja koirilla akuutin ahdistus- ja pelkotilan hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään näiden lääkeaineiden käyttöindikaatiot, annostukset, tärkeimmät farmakologiset ominaisuudet, vasta-aiheet sekä sivuvaikutukset kissoilla ja koirilla. Tämän kirjallisuuskatsauksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että on olemassa useita kissoille ja koirille soveltuvia rauhoittavia lääkeaineita, joita voidaan käyttää akuutin ahdistus- tai pelkotilan hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Jotkin näistä lääkkeistä ovat kuitenkin humaanipuolen valmisteita, joista ei löydy vastaavaa eläinlääkkeeksi rekisteröityä valmistetta. Lisätutkimusta tarvitaan etenkin näiden lääkeaineiden farmakokineettisistä ominaisuuksista sekä vasta-aiheista kissalla ja koiralla. Lääkityksen käyttö pelokkaalle tai ahdistuneelle eläimelle on tärkeää, jotta sille voidaan turvata stressittömämpi ympäristö sekä eläinlääkärikäynnillä että kotona. Pitkäaikaisen tai vakavan ahdistukseen tai pelkoon liittyvän käytösongelman ilmetessä on syytä pyytää avuksi käytösterapian ammattilainen ja valita madollisesti pitkävaikutteisempi lääkitys käytösterapian tueksi. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kuitenkin keskitytään vain akuutin ahdistuksen ja pelon ennaltaehkäisyyn ja hillintään lääkkeellisin keinoin.
Now showing items 3-22 of 1400