Browsing by Title

Bovine virus diarrhoea- virus (BVDV) kuuluu Flaviviridae-ryhmän Pestiviruksiin. Virus on maailmanlaajuisesti levinnyt. BVDV voi infektoida naudan lisäksi lampaan ja vuohen, aiheuttaen näille BD:n (border disease), sekä sian ja villimärehtijöitä. Reservoaarina luonnossa toimivat persistoivasti vireemiset eläimet, jotka erittävät virusta runsaasti kaikissa eritteissään koko elämänsä ajan. Virusleviää pääasiassa pisaratartuntana. Antigeenisesti virus on erittäin heterologinen johtuen suuresta mutaatiotaajuudesta. Viruskannat jaetaan kahteen pääryhmään: sytopatogeeninen (cpBVDV) ja ei-sytopatogeeninen (ncpBVDV) virus. Näistä cpBVDV on virulentimpi ja aiheuttaa soluviljelmissä solutuhoa. Akuutti BVDV-infektio aikuisella naudalla on yleensä subkliininen;virulentimmat kannat voivat aiheuttaa kuumetta, syömättömyyttä, ripulia ja tuotannon laskua. Vasikoilla akuutti infektio voi olla fataali. Tiineen eläimen infektoituminen ncpBVDV:lla neljänensimmäisen tiineyskuukauden aikana voi aiheuttaa persistoivasti infektoituneen (PI) vasikan syntymisen. Sekä ncpBVDV- että cpBVDV- infektiot tiineyden aikana voivat aiheuttaa abortteja tai keskushermoston, silmien ja karvapeitteen vaurioita vasikoille. Viimeisellä tiineyskolmanneksella vasikka muodostaa vasta-aineita virukselle. Jos PI-eläin infektoituu antigeenirakenteeltaan samanlaisella cpBVDV-kannalla se sairastuu MD:en (mucosal disease). MD on fataali. Oireita ovat runsas salivaatio, syömättömyys, kuume, eroosiot limakalvoilla ja ripuli. Sairastuneet eläimet ovat yleensä 6-24 kk ikäisiä. PI-eläimen infektoituessa antigeenirakenteeltaan osittain erilaisella cpBVDV:lla seuraa krooninen sairaus. Oireina ovat ripuli ja syömättömyys, sairaus on yleensä fataali. Infektion jälkeinen immuniteetti on elinikäinen. Diagnoosi tehdään vasta-ainemäärityksellä tai viruseristyksellä. Erotteludiagnostiikassa tärkeimpiä ovat coronavirusripuli, salmonelloosi sekä pötsihäiriöt. Sairaudenvastustus perustuu PI-eläinten mahdollisimman nopeaan tunnistukseen ja teurastamiseen. Rokotteita ei käytetä Suomessa. Työn tarkoituksena oli selvittää esiintyykö Suomessa BVDV-seropositiivisilla lypsykarjatiloilla taudin kliinisiä oireita. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Vastausten perusteella ainakin osalla tiloista esiintyy vasikoilla tyypillisiä silmäoireita ja karvapeitteen muutoksia. Lisäksi oli paljon abortteja ja kuolleena tai heikkona syntyneitä vasikoita.

Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuskatsauksessa käsitellään kalkkunan kehitystä massiiviseksi lihantuotantoeläimeksi, kalkkunan sairauksia sekä perehdytään lihaksen rakenteeseen, toimintaan ja biokemiallisiin muutoksiin teurastuksen jälkeen. Lisäksi on käsitelty siipikarjanlihan laatuun ja pH-arvon muutoksiin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusosassa käsitellään kalkkunoista teurastuksen jälkeen mitattuja pH-arvoja. Tarkoituksena oli määrittää kalkkunan ruhon pH-arvo teurastuksen jälkeen sekä tutkia taustamuuttujien vaikutusta ph-muutoksiin. Rinta- ja jalkalihaksesta mitattiin pH-arvo heti teurastuksen jälkeen ja vuorokauden kuluttua. Taustamuuttujina olivat-kalkkunan ikä, laatuluokka, kasvattaja, kuljetusaika, makroskooppiset muutokset sekä vuodenaika. Rintalihaksen pH-arvoksi saatiin 6.7+-0.3, 15-20minuuttia teurastuksesta. Jalkalihaksen pH-arvo oli 6.7+-0.2. Vuorokauden kuluttua teurastuksesta rintalihaksen pH-arvo oli 5.8+-0.1 ja jalkalihaksen 6.0+-0.1. Taustamuuttuja ryhmissä oli vain vähäisiä eroja pH-arvojen välillä. Kalkkunan iällä ja kuljetusajalla havaittiin suurin vaikutus teurastuksen jälkeiseen pH-arvoon. Tutkimuksen mukaan pH-arvoa ei voi käyttää jaotteluperusteena luokiteltaessa kalkkunoita makroskooppisten muutosten mukaisiin laatuluokkiin.

Kampylobakteereita pidetään yhtenä yleisimmistä suolistotulehduksen aiheuttajista maailmassa. Ihminen on herkkä erityisesti Campylobacter jejunin, Campylobacter colin, Campylobacter upsaliensin sekä Campylobacter larin aiheuttamille enteriiteille. Yleensä tartunnat ovat sporadisia ja peräisin ruoasta tai juomavedestä. Kampylobakteereiden vastustaminen on vaikeaa, koska tartuntareittien tunteminen eläimistä ihmisiin on vielä puutteellinen. Kampylobakteereita esiintyy yleisesti eläinkunnassa sekä terveillä että sairailla yksilöillä. Kampylobakteereita esiintyy myös yleisesti järvi- ja jokivesissä, sekä muissa pintavesissä. Yhtenä mahdollisena tartunnanlähteenä vesivälitteisissä epidemioissa pidetään lintuja, jotka ulosteillaan saastuttavat vesiä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuinka paljon Helsingin alueen lokeissa esiintyy kampylobakteereita kesä- ja heinäkuussa, sekä mitä lajeja ne ovat. Tutkimukseen kerättiin kesä- ja heinäkuussa yhteensä 202 lokkien ulostenäytettä eri puolelta Helsinkiä. Ulostenäytteet tutkittiin sekä suoraviljelyä (CCDA-agar, Oxoid Ltd, Basing Stoke, Englanti), että rikastusmenetelmää käyttäen (LabM-rikastusliemi, LabM, Bury, Englanti). Positiiviset näytteet lajitunnistettiin käyttäen seuraavia biokemiallisia testejä: gra-värjäys, katalaasitesti, oksidaasitesti, hippuraatin hydrolyysitesti, indoksyyliasetaattitesti sekä nalidiksiinihapporesistenssitesti. Positiivisia näytteitä löydettiin yhteensä 42 kappaletta (21 %), ja näistä 26 kpl (62 %) oli Campylobacter jejunia, ja 16 kpl (38 %) Campylobacter laria, muita lajeja ei löydetty. Tutkimuksen tuloksena todettiin, että lokit voivat toimia yhtenä kampylobakteereiden reservoaarina.

Campylobacter jejuni –bakteerista on tullut viime vuosien aikana yleisin bakteerienteriitin aiheuttaja niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa. Kampylobakteeri-infektio aiheuttaa suolistoenteriitin, johon liittyy usein voimakkaita vatsakipuja. Infektio on yleensä itsestään rajoittuva ja toipuminen alkaa noin 3-4 vuorokauden kuluttua oireiden alkamisesta. Kampylobakteeri-infektioon voi liittyä myös useita erilaisia komplikaatioita. Campylobacter jejuni esiintyy yleisesti lämminveristen eläinten suolistossa. Suurin osa eläimistä, joita käytämme lihantuotantoon, on kampylobakteerin kantajia ja erittävät bakteereita ulosteissaan. Siipikarjan merkitys korostuu tässä yhteydessä, sillä maailmalla siipikarjan C. jejuni –positiivisuus on jopa 30-100 %. Siipikarjaa ja –tuotteita pidetäänkin yhtenä tärkeimmistä riskitekijöistä, muita ovat esim. pastöroimaton maito ja huonosti käsitelty tai käsittelemätön juomavesi. Tässä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten (25 perhettä) kotikeittiöiden jääkaappien todellista lämpötilaa sekä mitattiin broilerinlihan lämpötilaa ruoanvalmistuksen aikana. Näiden tietojen avulla arvioitiin Campylobacter jejuni –bakteerin säilymismahdollisuuksia jääkaappien lämpötiloissa sekä tuhoutumista ruoanvalmistuksen aikana. Apuna tässä arvioinnissa käytettiin tietokoneohjelmaa (Food MicroModel® version 3), joka on suunniteltu mallintamaan eri bakteerien kasvua, säilymistä yms. erilaisissa olosuhteissa (lämpötila, NaCl, pH ym.). Lisäksi kyselykaavakkeen avulla selvitettiin mm. ihmisten tietoutta ruokamyrkytysbakteereista ja arvioitiin yleistä ruoanvalmistukseen liittyvää hygieniaa. Jääkaappien vuorokauden aikaisen lämpötilan keskiarvo oli +5,4 °C, 24 %:lla jääkaapin vuorokaudenaikainen keskiarvo oli +6 °C. Jääkaappilämpötilassa Campylobacter jejuni säilyy, väheten kuitenkin ajan kuluessa. Korkeammassa jääkaappilämpötilassa C. jejuni säilyy vähemmän aikaa kuin matalammassa lämpötilassa. Broilerinlihat lämmitetään tarpeeksi hyvin (loppulämpötila keskimäärin +91,2 °C) tuhoamaan lihan mahdollisesti sisältämät kampylobakteerit. Ruokamyrkytykset olivat kyselykaavakkeeseen vastanneiden keskuudessa varsin harvinaisia (8 % vastanneista oli sairastanut ruokamyrkytyksen viimeisen kahden vuoden aikana). Ruokamyrkytyksiä aiheuttavat taudinaiheuttajat olivat melko tuntemattomia lukuun ottamatta salmonellaa ja listeriaa. Campylobacter jejuni -bakteerin leviämisen ja taudinaiheutusmahdollisuuden lisääntymisen kannalta ehkä merkittävimmät tekijät olivat erillisen leikkuulaudan käyttämisen vähäisyys raakaa lihaa käsiteltäessä sekä elintarvikkeiden melko yleinen käyttäminen viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Kampylobakteerit ovat gram-negatiivisia, kaarevia tai s-muotoisia, motiileja sauvabakteereita. Niitä on kirjallisuudessa kuvattu ainakin 13 lajia, lisäksi useita alalajeja tai variantteja. Kampylobakteereita löytyy yleisesti eläinten suolistosta, suun limakalvoilta sekä genitaalialueen limakalvoilta. Kampylobakteerit voivat aiheuttaa ihmiselle kuumeisen gastroenteriitin. Ne ovat useissa teollisuusmaissa yleisimpiä gastroenteriitin aiheuttajia. Tavallisimmat ihmiselle taudin aiheuttavat lajit ovat Campylobacter jejuni ja C. coli. Kampylobakteeritartuntojen määrä ihmisillä vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Samoin niiden esiintymien mm. broilertuotteissa ja luonnonvesissä vaihtelee. Suomalaisilla ihmisillä kampylobakteeritartuntojen määrä lisääntyy selvästi loppukesällä ja alkusyksystä. Luonnonvesissä kampylobakteereita esiintyy eniten syksyllä ja talvella, ja vähiten kesällä. Fekaalisen saastumisen indikaattoriorganismeja, Escherichia coli ja muita koliformisia bakteereita sekä enterokokkeja, joutuu vesistöihin eläinten, ihmisten ja lintujen ulosteen mukana. Tutkimalla näitä indikaattoriorganismeja saadaan selville veden mikrobiologinen laatu. Fekaalisen saastumisen indikaattoriorganistmeille uimavesissä on asetettu enimmäisrajat, ja kaikkien yleisten uimarantojen vedestä on näitä bakteereita säännöllisesti määritettävä. Tämän työn tarkoituksena oli tutkia kampylobakteerien esiintymistä Helsingin seudun uimarantojen vesissä ja pohjahiekassa kesällä 2003. Samalla tutkittiin uimarantojen veden mikrobiologista laatua määrittämällä siitä fekaalisen saastumisen indikaattoriorganismeja eli koliformiset bakteerit, Escherichia coli ja enterokokit. Vesinäytteitä tutkittiin 64 kappaletta, joista kahdesta löytyi kampylobakteereita. Kampylobakteerit olivat ominaisuuksiensa perusteella todennäköisesti Campylobacter jejuni-lajia. Pohjahiekkanäyytteitä tutkittiin 35 kappaletta, eikä yhdenkään todettu sisältävän kampylobakteereita. Fekaalisen saastumisen indikaattoriorganismien määrät eivät kertaakaan ylittäneet niille annettuja raja-arvoja, joten uimavesien laatu oli tutkituilla rannoilla hyvä. Kampylobakteerien määrään vesistöissä vaikuttaa sekä veteen joutuvien kampylobakteerien määrä että kampylobakteerien säilyminen vedessä. Veden korkea lämpötila ja auringon UV-säteet tuhoavat kampylobakteerit nopeasti. Merivedessä myös laimeneminen on tehokasta.

Kampylobakteerit on tunnistettu vasta viimeisten 30 vuoden aikana merkittäviksi ihmisten tautien aiheuttajiksi. Termofiiliset kampylobakteerit Campylobacter jejuni ja C. coli ovat yleisin bakteeriperäisten suolistoinfektioden syy maailmanlaajuisesti. Pääasiallinen oire on ripuli. C. jejuni voi aiheuttaa myös jälkitauteja, kuten reaktiivista niveltulehdusta, nokkosihottumaa tai kyhmyruusua (erytema nodosum). Näitä kuitenkin ilmaantuu harvoin (<1 %). Tärkein jälkitauti on Guillain-Barrén syndrooma, joka on akuutti ääreishermoja demyelinisoiva sairaus. Kesällä 2008 Helsingin yliopistossa toteutettiin tutkimus, jonka tarkoituksena oli kartoittaa kampylobakteerien esiintymistä Korkeasaaren eläintarhassa ja tunnistaa löytyneet kampylobakteerit lajitasolle. Aineisto koostui 196 tarhaeläimen ulostenäytteestä, kahdeksasta Korkeasaaressa vapaana olleen valkoposkihanhen ulostenäytteestä sekä 12 ympäristönäytteestä (vesinäytteitä). Vesinäytteet olivat eläinten kahluualtaista tai häkeissä kulkevista puroista. Ulostenäytteet olivat peräisin kaikkiaan 71 eläinlajista. Tutkituista eläinlajeista 40 oli nisäkkäitä, 26 oli lintuja ja viisi oli matelijoita. Näytteistä eristettyjen isolaattien tulosten perusteella ulostenäytteistä 21 (10,7 %) oli positiivisia kampylobakteerien suhteen. Eläinlajeja tarkasteltaessa kampylobakteerien suhteen positiivisia oli 17 (23,9 %) eläinlajia. Näistä kymmenen oli lintuja, kuusi nisäkkäitä ja yksi matelija. Positiiviseksi C. jejunin suhteen osoittautui 18 ulostenäytettä. Yhdestä emun näytteestä löytyi C. jejunin lisäksi myös C. coli. Kahdessa näytteessä, rubiini-ibis ja kannuskilpikonna, kasvoi jokin muu kampylobakteeri kuin C. jejuni tai C. coli. Eläinlajeja tarkasteltaessa voidaan todeta, että 15 (21,1 %) todettiin positiivisiksi C. jejunin suhteen. Näistä kymmenen oli lintuja ja viisi nisäkkäitä. C. coli löytyi vain yhdestä (1,4 %) eläinlajista (linnusta) sekä jokin muu kampylobakteeri kuin C. jejuni tai C. coli löytyi kahdesta (2,8 %) eläinlajista (yksi lintu ja yksi matelija). Vain yksi ulostenäyte osoittautui positiiviseksi arkobakteerin suhteen. Kyseessä oli rubiini-ibiksen näyte. Samasta näytteestä löydettiin myös C. jejuni. Kahdesta valkoposkihanhien näytteestä löytyi sekä helikobakteeri että C. jejuni. Viisi ympäristönäytettä osoittautui positiiviseksi arkobakteerien suhteen. Kolme positiivista näytettä oli lintualtaista ja kaksi nisäkkäiden altaista. Rubiini-ibiksen altaasta löytyi arkobakteerin lisäksi myös C. jejuni. Lähes kaikissa vesinäytteissä (9/12) oli koliformisia bakteereja Colilert® testillä yli määritysrajan (>2419,6 bakteeria 100 ml:ssa näytettä). Suurimmasta osasta vesinäytteitä (8/12) saatiin tulokseksi myös yli menetelmän määritysrajan E. colia. Kaikenkaikkiaan tulosten perusteella voi päätellä, että vierailijoiden riski saada kampylobakterioosi Korkeasaaren eläintarhassa on suhteellisen pieni. Ainoana suurempana riskitekijänä voisi pitää valkoposkihanhien ulostetta. Sitä on maassa runsaasti ja sitä saattaa myös kulkeutua kenkien mukana jopa kotiin asti. Eläintarhan työntekijöiden tulee muistaa hyvä käsihygienia oltuaan kosketuksissa joko eläimien kanssa tai käytyään näiden tarhoissa. Työntekijät saattavat myös levittää eläintarhan eläinten ulostetta saappaissaan vierailijoidenkin kulkureiteille.

Tässä kirjallisuuskatsauksessa käsitellään kanien kivunarviointia ja akuutin kivun hoitoa. Kanit ovat yleistyneet lemmikkieläiminä ja eläinlääkärin vastaanotolla, mutta monilla eläinlääkäreillä on silti vaikeuksia tunnistaa kanin kipua ja arvioida sen voimakkuutta. Kani on saaliseläin, joka pyrkii piilottamaan kivun erityisesti vieraassa ympäristössä. Kanin kipueleet ovatkin hyvin hienovaraisia. Kanin kipu on kuitenkin tärkeä tunnistaa, jotta kanin kipua voidaan hoitaa. Kanin kivunarviointia helpottamaan on kehitetty erilaisia kivunarviointityökaluja, joiden avulla kanin kipua voidaan arvioida objektiivisesti. Kiputyökalujen avulla kanin kipua arvioidaan ilmeiden, eleiden ja käytöksen muutosten avulla. Kipuilmeet ja käytösmuutokset pisteytetään, ja pisteiden avulla voidaan arvioida kivun voimakkuutta. Kivunarviointityökalut ovat nopeita käyttää kliinisessä työssä, ja ne voidaan ottaa osaksi yleistutkimusta. Tutkielmassa esitellään kaksi tähän mennessä kehitettyä kivunarvointityökalua: Rabbit Grimace Scale ja Composite Pain Scale for rabbit. Tutkielmassa perehdytään myös tarkemmin kivun aiheuttamiin muutoksiin kanin käytöksessä ja eleissä. Lisäksi tutkielmassa käsitellään kanin kivunhoitoa kipulääkkeillä. Kanin tuntema kipu voi aiheuttaa syömättömyyttä ja suoliston motiliteetin eli liikkuvuuden hidastumista. Suoliston motiliteetin hidastuminen voi johtaa haitalliseen bakteerien liikakasvuun, jolloin bakteerit tuottavat suolistoon nopeasti suuren määrän kaasuja. Kaasujen seurauksesta mahalaukku ja suolisto laajenevat häiriten suoliston verenkiertoa. Tila voi lopulta johtaa kuolemaan. Siksi kanin kokemaan kipuun tulee puuttua nopeasti. Tämä tutkielma toimii apuna eläinlääkäreille suunniteltaessa kanien kivun hoitoa. Suomessa ei ole tällä hetkellä yhtäkään kaneille rekisteröityä kipulääkettä. Kipulääkkeistä esitellään yleisiä kanin akuuttiin kipuun käytettävissä olevia tulehduskipulääkkeitä: meloksikaami, karprofeeni, ketoprofeiini ja fluniksiini. Opioidien osalta vaikutuksia pohditaan vain niiden analgeettisten eli kipua lievittävien ominaisuuksien osalta. Tässä työssä on käyty tarkemmin läpi seuraavat opioidit: buprenorfiini, butorfanoli, metadoni, morfiini ja fentanyyli. Lisäksi kipulääkkeistä esitellään myös tramadoli, metamitsoli ja parasetamoli. Muitakin kipulääkkeitä on, mutta niistä on hyvin rajallisesti tietoa kanien osalta. Tässä työssä sivutaan kipulääkkeiden yhdistelmiä, mutta niitä ei käsitellä sen tarkemmin.

Kanit ovat nykyään tavallinen potilasryhmä eläinlääkärin vastaanotolla ja anestesian turvallinen toteuttaminen nykyaikaisin toimintatavoin myös kaneille on välttämätöntä. Ala on kehittynyt huomattavasti viimevuosina ja kanien nykyiset anestesiavaatimukset ovat vastaavia kuin koirilla ja kissoilla. Kanien anestesiariskiä pidetään tutkimusten mukaan suurempana koiriin ja kissoihin verrattuna ja kanien anatomia ja fysiologia tekevät anestesian turvallisesta toteuttamisesta haastavaa. Anestesian turvallisuuteen on kuitenkin mahdollista vaikuttaa kanikohtaisella huolellisella anestesian suunnittelulla. Kaneista löytyy runsaasti tutkimustietoa anestesiapotilaina ja kirjallisuutta kaneilla käytössä olevista anestesiakäytännöistä, anestesiassa käytettävistä lääkeaineista sekä kanien anestesiariskeistä löytyy paljon. Tutkimusten tavoitteina on kuitenkin monesti ollut esimerkiksi anestesialääkkeiden vaikutukset elimistössä ja anestesian kesto eri annoksilla, eikä anestesian mahdollisimman turvallinen toteuttaminen. Lisäksi tutkimuksissa on usein käytetty laboratorioeläimiä, jotka eroavat monesti terveydentilaltaan ja ikäjakaumaltaan lemmikkikaneista. Kirjallisuudessa käsitellään kuitenkin myös laajasti anestesian esivalmisteluihin liittyviä asioita kuten toimenpiteistä aiheutuvan stressin välttäminen ja huolellisen yleistutkimuksen merkitys, mutta edelleen käytössä on paljon myös kokemusperäistä tietoa. Turvallisen anestesian toteuttamisessa on sopivan anestesiaprotokollan valinnan lisäksi huomioitava anestesiaa ennakoivat, anestesian aikaiset ja anestesian jälkeiset toimenpiteet. Anestesian aikainen suoniyhteys ja hengitysteiden turvaaminen ovat olennainen osa nykyaikaista anestesiaa ja anestesiavalvonnan tulisi jatkua myös varsinaisen toimenpiteen jälkeen heräämössä. Tutkielma ei kerro kanin anestesian toteutuksesta yhtä ainoaa oikeaa tapaa, vaan antaa ohjeita mitkä asiat tulisi huomioida kanin anestesiaan valmistautuessa, millaisia vaihtoehtoja on olemassa ja millä konkreettisilla tavoilla ja toimenpiteillä kanin anestesiariskiä voidaan pienentää. Tutkielma toimii apuna kanin anestesian suunnittelussa ja neuvoo keinoja ja toimintatapoja, joilla kanin anestesiariskiä voidaan pienentää.

Oheisessa tutkimuksessa on tutkittu emakkosikaloissa tehtyjen kapisaneerausten onnistumista. Kapisaneeraustutkimuksessa lähetettiin kyselykaavake 379 LSO 2000-luokkaan 31.12.1995 kuuluneelle emakkosikalalle. Kaavakkeessa kysyttiin saneerauksen onnistumista ja sen suoritustapaa. Tilakäyntejä tehtiin 30 emakkosikalaan, joissa oli saneerattu kapi. Tiloilla kerrattiin saneerausmenetelmät ja etsittiin kliinisiä kapioireita. Lisäksi mitattiin hinkkausindeksi, otettiin raapenäytteitä ja verinäytteitä. Verinäytteistä mitattiin seerumin kapivasta-ainetaso ELISA-menetelmällä Ruotsissa. Kyselyiden ja tilakäyntien perusteella kapisaneeraukset olivat onnistuneet hyvin. 346 emakkosikalasta vain kahdeksalta ilmoitettiin kapisaneerauksen epäonnistuneen. Kapivasta-ainetasojen tulkinnassa oli ongelmia raja-arvon määrittämisessä positiivisen ja negatiivisen vasta-ainetason välille, koska testiä ei ole ennen käytettysaneerauksien jälkiseurantaan. Siksi tutkimus jatkuu uusien verinäytteiden otolla. Sikalanomistajien lisäksi lähetettiin oma kysely kapisaneerauksia tehneille eläinlääkäreille. Suurin osa eläinlääkäreistä suhtautui kapisaneerauksiin positiivisesti ja koki, että vähintään puolet saneerauksista oli onnistunut. Tutkimuksen lisäksi julkaisu sisältää kirjallisuuskatsauksen siankapista ja kapisaneerauksista.

Syöttösolukasvaimet ovat yleisiä ihokasvaimia koirilla. Syöttösolukasvainten diagnosointi ja ennusteen arviointi perustuvat ohut-neulanäytteiden ottoon ja kasvaimen histologiseen luokitukseen. Histologisesti syöttösolukasvaimet jaotellaan Kiupel I- ja Kiupel II -luokan kasvaimiin, joista jälkimmäiset ovat aggressiivisesti käyttäytyviä ja helposti uusiutuvia. Pieni osa myös Kiupel I -luokan kas-vaimista käyttäytyy aggressiivisesti, mikä vaikeuttaa potilaan ennusteen arviointia ja hoidon suunnittelua. Ennusteen arviointiin on kehitelty erilaisia menetelmiä ja markkereita, mutta toistaiseksi yksikään niistä ei luotettavasti ennusta syöttösolukasvaimen käyttäy-tymistä. Tässä työssä tutkitaan karboksipeptidaasi A3:a (CPA3), joka on yksi syöttösoluspesifisistä proteaaseista. Syöttösoluspesifi-sistä proteaaseista kymaasia ja tryptaasia on tutkittu paljon eri eläinlajeilla, mutta CPA3 tunnetaan edellä mainittuja huonommin. CPA3 on tunnistettu ihmisen ja jyrsijöiden syöttösoluista, joissa sitä koodaa vain yksi geeni. Myös koiran CPA3-geeni tunnetaan, mutta CPA3:n ilmentymisestä eri kudoksissa ja syöttösolujen alapopulaatioissa ei löydy tietoa. Tutkimuksen hypoteesina oli, että myös koiran ihon ja suoliston syöttösolut ilmentävät CPA3:a ja ovat värjättävissä immunohistoke-miallisella menetelmällä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ja kuvailla CPA3:n ilmentyminen sekä värjäytymismallit terveen koiran ihon ja suoliston syöttösoluissa sekä koiran ihon syöttösolukasvaimissa. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, onko syöttösolukasvaimen histologisen luokan ja CPA3-värjäytymismallin välillä tilastollista yhteyttä. Tutkimusaineisto koostui 63:sta koiran syöttösolukasvainnäytteestä, jotka on tutkittu histopatologisesti Helsingin yliopiston eläinlää-ketieteellisen tiedekunnan patologian osastolla. Lisäksi tutkimusaineistoon kerättiin kolmen terveen koiran iho- ja suolistobiopsiat. Formaliinifiksatuista, parafiiniin valetuista kudosnäytteistä valmistettiin kudosleikkeet, jotka värjättiin hematoksyliini-eosiini- ja toluidii-nisiniväreillä solumorfologian, kasvaimen histologisen luokan sekä syöttösolujen jyvästen visualisoimiseksi. Kudosleikkeille tehtiin immunohistokemiallinen värjäys CPA3-vasta-aineella CPA3:n ilmentymisen ja värjäytymismallien selvittämiseksi. Tulokset analysoi-tiin semikvantitatiivisesti etukäteen asetettujen morfologisten tunnusmerkkien perusteella. Tutkimuksessa käytetty CPA3-vasta-aine värjäsi ihon ja suoliston non-neoplastisia sekä ihon neoplastisia syöttösoluja selkeästi ja spesifisesti. Syöttösolukasvaimissa havaittiin kolme erilaista värjäytymismallia: solukalvolle keskittyvä, diffuusi sytoplasminen sekä fokaalinen sytoplasminen värjäytymismalli. Diffuusia sytoplasmista värjäytymismallia havaittiin kaikissa syöttösolukasvainnäytteissä. Fokaalinen sytoplasminen värjäytyminen oli värjäytymismalleista harvinaisin, ja sitä havaittiin paikallisina esiintyminä valtaosassa (70 %) Kiupel II -luokan kasvaimia ja pienessä osassa (15%) Kiupel I -luokan kasvaimia. Fokaalisen värjäytymismallin ja kasvaimen histologisen luokituksen välillä havaittiin tilastollinen yhteys (p-arvo 0,001). Tutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa immunohistokemiallisella menetelmällä CPA3:n ilmentyminen terveen koiran ihon ja suoliston syöttösoluissa sekä koiran ihon syöttösolukasvaimissa. Tutkimuksessa havaittiin tilastollinen yhteys fokaalisen CPA3-vär-jäytymismallin ja kasvaimen histologisen luokan välillä, mikä on hyvä lähtökohta jatkotutkimuksille CPA3-värjäyksen soveltuvuudesta syöttösolukasvaindiagnostiikkaan ja ennusteen arviointiin. Tutkimuksessa käytettyä CPA3-vasta-ainetta voidaan jatkossa hyödyntää syöttösolujen tunnistamisessa.