Browsing by Title
Now showing items 1285-1304 of 1400
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Suolistomikrobioottaa ja sen merkitystä terveydelle on tutkittu viime vuosina lisääntyvästi. Uudet tutkimusmenetelmät ovat mahdollistaneet suolistomikrobiootan bakteerien tunnistamisen tehokkaammin ja tarkemmin kuin aiemmin käytetyt perinteiset bakteeriviljelyt. Suolistomikrobiootan lajirikkaus vaihtelee suolistonosien mukaan ja siihen vaikuttavat monet sisäiset ja ulkoiset tekijät kuten yksilön immuniteetti, ruokavalio ja ympäristö sekä mahdolliset lääkehoidot. Ihmisillä ulosteensiirtoja on käytetty erityisesti vaikeiden lääkkeisiin vastaamattomien Clostridium difficile -ripulien hoitoon ja jopa 90 prosenttia on parantunut ulosteensiirrolla. Koirilla on tämän lisensiaatin tutkielman valmistuessa julkaistu vain kaksi kongeressitiivistelmää pilottitutkimuksena suoritetuista ulosteensiirroista. Näissä molemmissa mahasuolikanavan oireet ovat helpottaneet ja vointi on pysynyt hyvänä seuranta-aikana. Tämän tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa kartoitetaan koiran suolistomikrobioottaa, sen koostumusta eri suolistonosissa ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi käsitellään lyhyesti ulosteensiirtoja. Tutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen, joka toteutettiin pilottitutkimuksena kolmelle koiralle. Tutkimuksessa ulosteensiirtoa tehtiin koirille, joilla oli aiemmissa tutkimuksissa todettu krooninen tulehduksellinen suolistosairaus. Tutkimukseen valituilla eläimillä sairautta oli hoidettu ainakin kahdesti tylosiinilla ja oireet olivat loppuneet sen käytön aikana alkaen aina uudestaan hoidon loputtua. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää voidaanko ulosteensiirrolla parantaa mahasuolikanavan oireista kärsiviä koiria. Hypoteesina oli, että ulosteensiirto muuttaa suolistosairaiden koirien suolistomikrobioottaa siten, että mahasuolikanavan oireilu loppuu tai vähenee merkittävästi. Omistajat täyttivät ennen toimenpidettä ja sen jälkeen kahdeksan viikon ajan seurantakaavaketta, jossa kysyttiin muun muassa ulosteenkoostumuksesta sekä mahasuolikanavan oireiden esiintymisestä. Lisäksi koirista kerättiin viikoittain ulostenäytteet, joista analysoitiin mikrobiootan koostumus ulkopuolisessa laboratoriossa. Laboratoriosta saatiin myös laskennallinen dysbioosi-indeksi, joka kuvaa suolistomikrobiootan tasapainoa. Dysbioosilla tarkoitetaan suolistonmikrobiootan haitallisia muutoksia. Kahdella kolmesta tutkimukseen osallistuneesta koirasta kliininen vointi parantui omistajan arvioimana ulosteensiirron jälkeen. Näillä ulostemikrobiootan muutos tasapainoisemmaksi oli nähtävissä myös ulosteanalyyseissä muun muassa laskennallisessa dysbioosi-indeksissä ja bakteerien pääjaksojen valtasuhteissa. Kolmannen koiran kliininen vointi ei omistajan arvioimana parantunut ja ulosteanalyyseissäkin mikrobiootta palautui nopeasti samanlaiseksi kuin ennen ulosteensiirtoa. Ulosteensiirto voi muuttaa suolistomikrobioottaa siten, että mahasuolikanavan oireilu vähentyy tai loppuu. Aihetta tulee kuitenkin tutkia vielä lisää isommalla otoskoolla, jotta saataisiin tilastollisesti merkittäviä tuloksia.
-
(2020)Utaretulehdus on suurin taloudellisten menetysten aiheuttaja lypsykarjatiloilla. Piileviä utaretulehduksia on jo pitkään hoidettu eri puolilla maailmaa umpihoidoilla umpeenpanon yhteydessä. Umpihoidon tavoitteena on vähentää maitorauhasessa jo olemassa olevien infektioiden määrää ja estää uusien infektioiden syntymistä ummessaolokaudella. Mikrobilääkeresistenssin lisääntymisen myötä myös umpihoidoissa käytettyjen mikrobilääkkeiden käyttöä on pyritty vähentämään. Yhtenä keinona on käytetty selektiivistä umpihoitoa, jossa hoidetaan vain diagnosoidut tai epäillyt tulehdusneljännekset tai -lehmät. Selektiivinen umpihoito on ollut Pohjoismaissa aina suositeltu hoitotapa, mutta muualla maailmassa tähän on alettu vasta pyrkiä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, miten paljon utaretulehduksia esiintyy umpeenpanon yhteydessä ja myöhemmin umpikauden aikana. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, mitkä ovat tyypillisimmät umpikauden aikana utareessa tulehduksia aiheuttavat patogeenit, ja miten erityisesti selektiivinen umpihoito ja vedintulpat kirjallisuuden mukaan vaikuttavat näiden patogeenien aiheuttamien tulehdusten paranemiseen ja ehkäisemiseen ummessaolokauden aikana. Utareessa tapahtuu ummessaolokauden aikana useita muutoksia, joista osa suojaa utaretta patogeeneilta. Utareen normaaleihin suojamekanismeihin kuuluu esimerkiksi laktoferriinipitoisuuden suureneminen umpikauden utareen eritteessä, mikä heikentää joidenkin patogeenien lisääntymismahdollisuuksia utareessa. Vedinkanavaan kehittyvä keratiinitulppa suojaa myös utareneljännestä ympäristöperäisiltä taudinaiheuttajilta, mutta korkeatuottoisilla lehmillä tulpan muodostuminen voi kestää pitkään tai se voi jopa jäädä kokonaan muodostumatta. Utaretulehduksen kehittymiseen ummessaolokaudella vaikuttavat useat eläimeen, patogeeniin ja ympäristöön liittyvät tekijät, kuten eläimen poikimakerta, maitotuotos umpeutushetkellä, vetimen kuntoon liittyvät tekijät, patogeenin tartunnallisuus ja ympäristön tartuntapaine. Utare on hyvin herkkä uusille infektioille ummessaolokauden alussa ja juuri ennen poikimista. Utaretulehduksia esiintyy tutkimusten mukaan hyvin vaihtelevasti umpeenmennessä ja myöhemmin ummessaolokaudella. Infektoituneiden neljännesten osuus umpeenmennessä vaihtelee kirjallisuuden mukaan noin 11-50 % välillä. Tyypillisiä umpeenmenevien neljännesten infektion aiheuttajia ovat piilevänä utaretulehduksena tavallisesti esiintyvät minor-patogeenit eli koagulaasinegatiiviset stafylokokit (KNS) ja korynebakteerit. Uusia infektioita umpikaudella aiheuttavat tyypillisesti ympäristöperäiset taudinaiheuttajat, kuten Streptococcus uberis ja koliformiset bakteerit. Uusien infektioiden osuus vaihtelee tutkimuksissa 3,9-20 % välillä. Hoitovaihtoehdot on järkevää harkita jokaisen mastiittipatogeenin kohdalla erikseen. Esimerkiksi KNS:ille on tyypillistä neljänneksen spontaani paraneminen ummessaolokauden aikana. Penisilliiniresistenttien Staphylococcus aureusten aiheuttamien infektioiden paranemisennuste on huono ja niiden hoitaminen kloksasilliinilla tai ensimmäisen polven kefalosporiineilla voi edistää metisilliiniresitenttien kantojen muodostumista. Umpihoidon valintaperusteet kannattaa laatia tilakohtaisesti osana lypsykarjatilan terveydenhuoltosuunnitelmaa. Selektiivistä umpihoitoa lehmille suunniteltaessa päätös hoidettavista lehmistä kannattaa perustaa tilakohtaisesti lehmän aiempaan utaretulehdushistoriaan, tuotosseurannan koelypsytietoihin, maidon neljänneskohtaiseen solulukuun ja bakteriologiseen maitonäytetutkimustulokseen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Umpihoitoja käytetään lypsykarjalla umpeutuksen yhteydessä hoitamaan jo olemassa olevia utaretulehduksia sekä ehkäisemään uusia infektioita. Suomessa käytetään umpeutuksen yhteydessä pitkävaikutteisia mikrobilääkkeitä sisältävien valmisteiden lisäksi vedintulppavalmisteita, jotka mekaanisesti estävät mikrobien kulkeutumista utareeseen. Tämä tutkielma sisältää umpihoitoja ja niiden vaikutuksia käsittelevän kirjallisuuskatsauksen lisäksi tutkimuksen, jolla pyrittiin keräämään tietoa suomalaisten lypsykarjatilojen umpihoitokäytänteistä. Ennakko-oletuksena oli, että suurin osa suomalaisista lypsykarjatiloista käyttää mikrobilääkkeellistä umpihoitoa valikoiden vain tietyille lehmille, eli umpihoitokäytäntö on selektiivinen. Selektiivisessä umpihoitokäytännössä tavoitteena on hoitaa jo olemassa olevat utaretulehdukset. Umpihoitovalmisteet ovat kertahoitoina verrattaen vaivattomia ja edullisia, ja niiden hoitovasteet ovat hyvät. Kirjallisuuden perusteella umpihoidot pienentävät sekä kliinisen että piilevän utaretulehduksen riskiä umpikauden lisäksi myös seuraavalla lypsykaudella. Mikrobilääkkeiden käyttöön liittyy kuitenkin kasvava huoli lisääntyvästä mikrobilääkeresistenssistä, ja antibiootteja sisältävät umpihoidot voivatkin muodostaa merkittävän osan lypsykarjalla käytetyistä mikrobilääkkeistä. Tutkimusten perusteella kaikkien umpeutettavien lehmien hoito mikrobilääkkein ei ole taloudellisesti kannattavampaa kuin selektiivinen umpihoito. Maailmalla useassa maassa, joissa on rutiininomaisesti umpihoidettu lähes kaikki lehmät mikrobilääkkein, pyritäänkin siirtymään selektiiviseen umpihoitokäytäntöön. Suomalaisten lypsykarjojen umpihoitokäytänteisiin liittyvä tutkimus toteutettiin lypsykarjatilallisille suunnattuna kyselytutkimuksena, osana laajempaa umpeutuskäytänteisiin ja vedinsairauksiin liittyvää tutkimuskokonaisuutta. Kyselyyn saatiin 230 vastausta. Vastaajista 77 % kertoi tilan umpihoitokäytännön olevan selektiivinen. Heistä 72 % arvioi hoitavansa antibiootein korkeintaan neljäsosan lehmistä. Kriteerit, joilla selektiivistä umpihoitoa käyttävät vastaajat kertoivat valitsevansa mikrobilääkkein hoidettavat lehmät, olivat pääosin linjassa Helsingin Yliopiston tuotantoeläinsairaalan suositusten kanssa. Vastaajista 6 % kertoi, ettei tilalla käytetä mikrobilääkkeellistä umpihoitoa lainkaan. He perustelivat käytäntöään sillä, ettei umpihoidoille ole nähty tarvetta, tai umpihoidoista ei ole havaittu olevan etua. Vastaajista 17 % taas kertoi hoitavansa kaikki umpeutettavat lehmät mikrobilääkkein. Verrattaessa umpihoitokäytäntöjä tilojen perustietoihin, vaikuttaa siltä että mikrobilääkkeellisiä umpihoitoja käytetään enemmän isoissa kuin pienissä karjoissa. Vedintulppavalmisteita kertoi käyttävänsä 36 % kyselyyn vastanneista tilallisista. Heistä 43 % kertoi käyttävänsä vedintulppavalmisteita kaikille lehmille. Kirjallisuuden perusteella vedintulppavalmisteiden teho utaretulehdusten ennaltaehkäisyssä on selkeä, ilman huolta mikrobilääkeresistenssin lisääntymisestä. Umpihoidot ovat merkittävä osa lypsykarjatilan utareterveyden hallintaa. Tilan olosuhteet ja utareterveystilanteen tunteva eläinlääkäri on tärkeässä roolissa vaikuttamassa tilalla käytössä olevaan umpihoitokäytäntöön. Parhaimmillaan tilallisten ja eläinlääkärin välisenä yhteistyönä pystytään sopimaan kullekin tilalle sopivimmat kriteerit eri tyyppisten umpihoitojen käytölle.
-
(2022)Hepatit E är en virussjukdom orsakad av hepatit E virus (HEV), som beroende på genotyp har förmåga att infektera både djur och människor. Den zoonotiska genotypen HEV-3 är allmän i Europa och smittar typiskt till människor via svinkött eller kontakt med svin. Denna licentiatavhandling inkluderar en originalstudie och en litteraturöversikt, med fokus på HEV:s uppkomst och antikroppars uppkomst mot viruset, särskilt i svinkött. I litteraturöversikten framkom att antikroppar mot HEV förekommer globalt både hos människor och svin, och således är sjukdomen allmän. Svinet har ofta infektionen vid några månaders ålder, och har tillfrisknat då den anländer till slakteriet ungefär vid halvårsålder. Efter infektionen har individen antikroppar mot viruset, och således har svinen vanligtvis i slakterierna anti-HEV-antikroppar. Svinet är en reservoar för sjukdomen, vilket betyder att svinpopulationer kan självständigt behålla viruset en lång tid och således fungera som en infektionskälla för människan. Akuta anti-HEV antikroppars förekomst berättar att individen har en nuvarande eller nyligen inträffad HEV-infektion, medan kroniska antikroppar berättar om en tidigare infektion. Antikroppars förekomst kan undersökas med enzymkopplad immunadsorberande analys (ELISA), men det har inte utvecklats en kommersiell ELISA-metod som känner igen skilt djurens akuta HEV-antikroppar, och endast få som känner igen kroniska. Ifall en sådan forskning var möjlig, kunde det fås information om hur länge sen infektionen framkommit. Därför inkluderar vi i denna licentiatavhandling en originalstudie där vi undersöker ifall människospecifika ELISA-förpackningar kan användas för svin. Vi använder oss av 60 köttsaftprov från svin som undersöks för IgM- och IgG-antikroppar med ELISA. Vi inkluderar även enstaka serumprov från älg och vitsvanshjort i studien, samt två svinprov som tidigare visat sig innehålla totalantikroppar. Målet med denna studie är således att redogöra ifall IgM-och IgG- antikroppar kan undersökas från djur med denna ELISA-förpackning, och att påpeka hur viktigt utveckling av en sådan ELISA-metod vore. Enligt tidigare studier har 86 % av svinens serumprov antikroppar, och således kan vi anta ett liknande resultat ifall förpackningarna fungerar för djur. Tidigare forskningar har dock inte visat dessa förpackningar tillämpar sig för djur. Alla prov som undersöktes gav negativa resultat, och således kan vi anta att människospecifika ELISA-förpackningar inte kan användas för djur.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Målet med det här arbetet var att kartlägga förekomsten av aggressivt och undvikande beteende mot främmande människor hos hundar i Finland och ta reda på om det finns några enskilda bakgrundsfaktorer som kunde konstateras ha ett samband med förekomsten av dessa beteenden. Studien gjordes som en frågeundersökning riktad till alla hundägre i Finland. Vi fokuserade på följande problembeteenden; hundar som undviker och/eller nafsar, biter eller försöker bita främmande människor utanför det egna hemmet, i hemmet eller veterinärer på mottagningen. De bakgrunsfaktorer vi undersökte var kön, ålder, ras, levnadsförhållanden hos uppfödaren före överlåtelseåldern, levnadsförhållanden under de första sex månaderna, överlåtelseåldern, ålder då socialisering påbörjades och antalet gånger valpen tagits till nya ställen där den troligtvis träffat främmande människor under det första halva levnadsåret. Vi hittade flera samband mellan bakgrundsfaktorer och undvikande samt aggressivt beteenden mot främmande människor i olika situationer. Tre av bakgrundsfaktorerna associerade signifikant (p ≤ 0,05) till alla problembeteendena som undersöktes. Dessa faktorer var 1) kön då hanar och tikar delats vidare i intakta samt steriliserade/kastrerade (p<0,001), 2) levnadsförhållandena hos uppfödaren (p < 0,001-0,05) och 3) överlåtelseåldern (p < 0,001-0,02). Rasen hade ett samband i alla fall utom vid visande av aggressivt beteende mot främmande människor i det egna hemmet (p < 0,001 i de fallen var samband hittades). Det förekom färre beteendeproblem bland hundar som fötts upp i uppfödarens allmänna levnadsutrymmen jämfört med övriga hundar. De hundar som överlåtits som 7–8 veckor gamla hade också färre beteendeproblem än de som varit äldre eller yngre vid överlåtelsen. Även den grupp hundar som fötts upp av den nuvarande ägaren var underrepresenterad i problembeteendestatistiken. Bland hanar förekom mera aggressivt beteende, medan tikarna var mera benägna att undvika. Kastrerade hanar var som grupp vanligast i alla undersökta problembeteendekategorier. Resultaten tyder på att uppfödare kunde rekommenderas att hålla valparna i hemmets vanliga levnadsutrymmen och hålla överlåtelseåldern vid 7–8 veckor. Resultaten kan anses vara riktgivande och de kan användas inom veterinärmedicinen då man ger råd och handledning åt kunder i syfte att förebygga problembeteenden.
-
(2024)Infertilitet är ett stort problem i hästbranschen. Det leder till ekonomiska förluster och försämrad djurvälfärd för de drabbade individerna. Orsaker till infertilitet bland hästar är många. Klassiskt har orsakerna till abort delats in i inre och yttre orsaker. Endometrit, endokrinologiska sjukdomar och opassande miljö i livmodern är inre orsaker till abort. Till yttre orsaker räknas venerala sjukdomar, stress och näringsstatus hos stoet. Avhandlingen diskuterar orsaker till upprepad tidig embryodöd hos ston. Embryodöd sker före 42 dagen av dräktigheten och drabbar mellan 2,5–30 % av dräktigheterna. I samband med avhandlingen utfördes en forskning där 32 livmoderbiopsier samlades in mellan åren 2010–2019. Biopsierna analyserades och klassificerades enligt lesioner och leukocyter, utgående från Kenney och Doig (1986) biopsikategorisering för endometrium. I en fortsättning på forskningen färgades 16 utvalda biopsier för specifika NK-celler för att utreda deras roll i upprepad tidig embryodöd hos ston. Det har konstaterats att immunförsvaret och specifikt NK-celler har en roll i upprepade missfall hos kvinnor. Upp till 50 % av missfallen kan ha en koppling med felreglering i immunförsvaret i kvinnans livmoder. Målsättningen med forskningens immunohistokemi var att bevisa specifika NK-cellers funktion i stons endometrium. NK-celler i stons livmoder har bevisats indirekt genom granzyme B-enzym som cellerna utsöndrar. Efter biopsiklassificeringen samlades uppgifter om stona från Heppa-registret på hippos.fi för seminering och fölning av levande föl. Utgående från resultaten i forskningen kan det konstateras att ston som hade föl från tidigare också hade en lägre biopsikategori och att de i allt högre grad blev dräktiga i jämförelse med ston som inte hade föl från tidigare. Dessutom påverkade även antalet tidiga embryodöd till förmån för de ston som endast haft två tidiga embryodöd. För immunohistokemins del konstaterades att de antikroppar som användes inte kunde identifiera NK-cellerna i endometriumbiopsierna eller kontrollerna. Det kan konstateras att immunförsvaret sannolikt har någon roll i stons infertilitet, men i vilken grad och med vilka mekanismer är fortfarande oklart. Det krävs mer forskning i ämnet. Nyaste forskningen bland stons infertilitet visar dock att embryonala faktorer som kromosomfel och onormal karyotyp har en stor roll i stons aborter och det kan visa sig att detta är mer värt att forska grundligare i.
-
(2022)Urinary incontinence is a fairly common problem in neutered female dogs with a prevalence of 5 – 20 %. There are different causes behind urinary incontinence that are divided into being of either neurogenic or non-neurogenic origin that can either be congenital or acquired. The most common type of incontinence in neutered female dogs is urethral sphincter mechanism incompetence (USMI) with a prevalence of up to 60 %. Despite having been researched for nearly 40 years neither the etiology nor pathophysiology of USMI are completely understood. While an estimate of 75-97% of medically treated dogs respond to medication, USMI can become refractory over extended periods of medical administration. There are also some cases where medical management isn’t an option due to contraindicative illnesses or severe side effects from the medicine. Some owners also find it too laboursome to administer lifelong medication thrice a day. Injecting bulking agents into the lumen of the urethra is a way of regaining continence through increased urethral resistance. It’s a minimally invasive technique with minimal side effects and high continence rates. However, the effect can be passing, and additional medication might be needed. More invasive surgical techniques are colposuspension, urethropexy, artificial sphincters and different transpelvic sling techniques. These are associated with lower continence rates, more side effects and longer recovery times. None of these options, however, have been successful in treating all dogs. In this literature review I strive to collect the available information on USMI focusing on the treatment when medication is insufficient, with special focus on bulking agents. I hope to form a better understanding of the disease and to be able to highlight the areas in need of further studies, so that more treatment options to resolve USMI could be developed. There needn’t be one treatment to cure them all, however there should be a more systematic approach to diagnosing USMI in order to facilitate the recognition of the best course of treatment for each dog.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Mikrobilääkkeiden käytön seurauksena valikoituu eri syistä resistenttejä bakteerikantoja. Jos mikrobilääkkeiden käyttöä ei valvota ja rajoiteta, bakteerien resistenssi niille lisääntyy liikaa. Mikrobilääkeresistenssin on todettu siirtyvän eläinten ja ihmisten kesken. Suurimpana riskinä leviämiselle ovat eläinperäiset elintarvikkeet, mutta mikrobilääkeresistenssi leviää myös suoran kontaktin kautta. Näistä syistä mikrobilääkkeiden harkitusta käytöstä on annettu ohjeita ja suosituksia sekä ihmis- että eläinlääketieteessä. Erityisesti tuotantoeläinten lääkinnässä näiden suositusten antamista on vaikeaa usealle eläinlajille käytettävistä mikrobilääkkeistä, koska lajikohtaisia kulutustietoja ei ole lainkaan saatavissa. Tämä kyselytutkimus tehtiin MMMEEO:n aloitteesta. Kyselyn kohteeksi valittiin 55 usealle eläinlajille käytettävää mikrobilääkettä, koska niiden kulutusmääristä ei saada myyntitilastoista lajikohtaista käyttötietoa. Kesäkuussa 1999 postitettiin ensimmäinen kysely kolmellesadalle satunnaisotannalla valitulle eläinlääkärille. Toinen postitus suoritettiin syksyllä 1999. Yhteensä vastauksia saatiin 148 kpl, joista voitiin ottaa mukaan aineistoon 141 kpl. Palautettujen lomakkeiden tiedot tallennettin tietokantaohjelmaan ja siitä tulostettiin poimintoja taulukkolaskentaohjelmaan. Tähän vaiheeseen asti työn suoritti ELK Heli Koskinen yhteistyössä MMMEEO:n kanssa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää valittujen mikrobilääkkeiden ja ivermektiinin käytön jakautumista eri eläinlajeilla sekä tutkia praktikoiden mikrobilääkevalintaan vaikuttavia tekijöitä. Kyselylomakkeessa vastaajaa pyydettiin arvioimaan nimetyistä mikrobilääkevalmisteista käyttämänsä määrät ja osuudet eri eläinlajeilla vuoden 1998 praktiikassaan. Lomakkeessa pyydettiin arvioimaan myös tehtyjen mikrobilääkeherkkyysmääritysten lukumäärät eläinlajeittain sekä nimeämään viisi tärkeintä mikrobilääkevalintaan vaikuttavaa syytä. Tärkeimmiksi lääkevalinnan syiksi vastaajat mainitsivat herkkyysmääritykset, kokemuksen ja koulutuksen. Kyselylomakkeen täyttäminen vaati vastaajalta melko paljon työtä. Kulutusarvioiden tarkkuudesta ei voida olla täysin varmoja, mutta ne ovat suuntaa-antavia. Kyselyllä ei saatu selville hoidettujen potilaiden määriä. Ainoastaan lajien suhteelliset osuudet praktiikasta selvitettiin. Tämän vuoksi toteutuneiden hoitoannosten arviointi ei onnistu aineiston avulla. Vaikuttavana aineena laskettuna eniten käytettiin G-penisilliiniä, tetrasykliinejä ja sulfa-trimetopriimiä. Penisilliinistä suurin osa annettiin naudoille ja seuraavina tulivat siat ja hevoset. Tetrasykliineistä suurin osa käytettiin sialle. Sulfa-trimetopriimiä tai pelkkiä sulfonamideja käytettiin eniten naudoille, sioille ja hevosille. Tämä kyselytutkimus toteutettiin pilottitutkimuksena, jotta sen avulla voidaan suunnitella vastaavia seurantakyselyjä. Tämän tutkimuksen tulokset tullaan julkaisemaan myöhemmin Eläinlääkärilehdessä.
-
(2021)Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, pystyykö koulutettu hajukoira ohjaajansa ohjaamana tunnistamaan koirien virtsanäytteistä ne näytteet, jotka ovat peräisin nisäsyöpää sairastavilta koirilta. Hypoteesimme on, että koira pystyy löytämään eron terveiden ja nisäsyöpää sairastavien koirien näytteiden väliltä. Tutkimuksen tarkoitus oli validoida koiran suoritus vastaamaan toimivaa binääristä diagnostista testiä. Tätä voitaisiin mahdollisesti soveltaa koiran syöpädiagnostiikkaa kehitettäessä, eli kun halutaan selvittää ei- invasiivisella tavalla onko koiralla syöpä. Kirjallisuuskatsausosio pohjustaa tätä tavoitetta muun muassa selittämällä, miksi syövän ennusteen kannalta on tärkeää, että se löydetään kliinisesti mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kirjallisuuskatsaus kattaa myös perehdytyksen parametreihin, jolla uuden diagnostisen testin toimivuutta voidaan arvioida. Tutkimuksessa koiran haisteltavana oli yhteensä 45 koiran virtsanäytettä, joista 7 olivat nisäsyöpää sairastavista koirista, ja 38 nisäsyöpää sairastamattomista verrokkikoirista. Tuloksena saimme validoitavan koirakon sensitiivisyydeksi 43% sekä spesifisyydeksi 83%. Johtopäätöksenä todettiin, että tulos ei ollut riittävä aiheen seuraaviin jatkosovelluksiin, mutta ehdotettiin, että vastaavaa tutkimusasetelmaa voitaisiin yrittää hyödyntää jotain muuta eläinlääketiedettä edistävää muutosta tutkittaessa. Näin ollen hypoteesimme ei toteutunut tässä tutkimuksessa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Naudan utareödeema-kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli kuvata naudoilla varsinkin poikimisen aikaan ja sen jälkeen ilmenevää utareturvotusta, joka on erityisesti hiehojen ongelma. Juuri poikineiden hiehojen utareet ja koko vatsanalus voivat turvota voimakkaastikin, mikä johtuu siitä, ettei imusuoniverkosto jaksa kuljettaa kaikkea voimakkaaseen toimintaan heränneessä kudoksessa muodostuvaa nestettä pois, vaan ylikuormittuu. Tämän tilan uskotaan syntyvän imutiehyeiden vajaatoiminnan seurauksena, kun lantioon kiilautuva vasikka sikiönesteineen aiheuttaa staasin utareesta tuleviin laskimoihin ja imutiehyeisiin. Toinen todennäköinen syy utareödeemaan on ummessaolokauden suolaruokinta. Suola aiheuttaa nesteretention ja lisää ödeeman vakavuutta. Ehkäisynä on suolansaannin rajoittaminen ummessaolokaudella. Useimmissa tapauksissa turvotus häviää kahden vuorokauden kuluessa poikimisesta ilman sen kummempaa hoitoa. Lymfateiden tyhjenemistä voidaan edistää järjestämällä eläimelle liikkumismahdollisuus ja/tai utaretta voidaan hieroa lymfateiden suuntaan. Hieronta parantaa lymfanesteen kiertoa, mutta sen muita vaikutusmekanismeja ei tunneta. Myös tiheä lypsy vähentää maidon aiheuttamaa hydrostaattista painetta. Jo poikineelle lehmälle voidaan antaa diureettihoitoa ja pahassa turvotustapauksessa poikiminen voidaan käynnistää PGF2alfa -analogeilla. Emolehmien utaresairauksista utareödeemaa tärkeämpi on utaretulehdus ja siihen liittyvä utareen turvotus. Kummankintyyppistä ödeemaa voi silti pitää enemmän lypsyrotujen vaivana, koska lihakarjan lehmiä ei ole jalostettu tuottamaan puolustusjärjestelmän kannalta ylisuuria määriä maitoa eikä korkeaan tuotoksen vaiheeseen liittyvää stressiä ilmene. Vasikka myös imee emoaan riittävän tiheästi maitolehmien lypsykertoihin verrattuna.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Hyvä utareterveys on edellytys kannattavalle ja sujuvalle työnteolle maidontuotantotilalla. Tavoitteena tulee olla, että lähes kaikki maito voidaan lypsää tankkiin säilyttäen parhain mahdollinen maidon tilityshinta (E-luokka). Automaattilypsyn suosio on koko ajan kasvussa. Automaattilypsyn vaikutus utareterveyteen perustuu sen eroavaisuuksiin perinteiseen lypsyyn verrattuna. Utareterveyteen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. lypsykertojen lisääntyminen, lypsyvälien epäsäännöllisyys, koneellinen utareen esikäsittely ja lypsyjärjestyksen puuttuminen sekä maidon laadun arviointi koneellisin mittauksin. Tämän työn tavoitteena oli kartoittaa yhdeksän etelä-savolaisen automaattista lypsyjärjestelmää käyttävän tilan utareterveystilanne keväällä 2006. Lisäksi työssä havainnoitiin automaattisten lypsyjärjestelmien vedinpesujen onnistumista. Utareterveyskartoituksessa kerättiin tietoja lehmäkohtaisesta vedinten kunnosta juuri ennen lypsyä sekä tehtiin neljänneskohtainen solutestikoe (CMT). Neljänneskohtaiset vedinten kunnot on kerätty terveydenhuoltokäyntien yhteydessä. Muita utareterveyden tunnuslukuja on kerätty terveydenhuoltokäyntilomakkeista vuosilta 2006-2007. Lisäksi ennen lypsyä kerättiin tietoa automaattisen lypsyjärjestelmän tekemän vedinten puhdistuksen teknisestä onnistumisesta sekä pesun tehokkuudesta lehmäkohtaisesti. Tilojen utareterveyttä verrattiin yleisesti käytettyihin utareterveyden mittareihin. Utareterveyskartoituksessa huomattiin neljällä tilalla ongelmia lypsyn teknisessä toimivuudessa. Näillä tiloilla myös vedinten kunto oli keskimääräistä huonompi. Yhdellä tiloista lehmät olivat lypsyllä todella levottomia. Tällä tilalla myös tulehtuneita neljänneksiä oli yli tavoiterajan. Toisella tilalla, jossa vetimien kunnossa oli myös parantamisen varaa, oli jouduttu poistamaan lehmiä edellisen vuoden aikana yli tavoitteen huonon utareterveyden takia. Kolmelle utareterveyskartoitukseen osallistuneista tiloista ei pystytty tekemään luotettavaa arvioita utareterveyden tilanteesta puutteellisten tietojen takia. Tässä kartoituksessa lehmäkohtaisesti epäonnistuneita vetimien pesuja esiintyi keskimäärin 27,5 prosenttia. Pesu epäonnistui teknisesti utarerakenteen, laitevian tai tuntemattoman syyn takia noin 6 prosentissa tapauksista. Automaattisen lypsyjärjestelmän pesusta huolimatta vetimiä jäi likaiseksi noin 21 prosentissa lehmäkohtaisista vedinpesuista. Tähän syynä oli ennestään likainen utare tai vetimien kuiva iho. Utareterveyskartoituksesta saatu aineisto oli suppea. Kartoituksessa oli keskitytty lypsyrasituksen mittaamiseen ja todentamiseen. Osalle tiloista kartoitus ei antanut kovinkaan paljon uutta tietoa tilan utareterveystilanteesta, verrattuna terveydenhuoltokäyntien antamaan tietoon. Hankkeeseen osallistuneilla tiloilla automaattinen lypsyjärjestelmä ei ole huonontanut utareterveystilannetta. Utareterveyskartoitukseen osallistuneet tilat tuottivat kaikki E-luokan maitoa. Tilakohtaiseen utareterveystilanteeseen vaikuttaa kuitenkin suuresti tilan sisäinen hallinta ja osaaminen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1990)Lehmät ovat ummessa 1-2 kuukautta ennen poikimista. Ummessaolon alkuvaiheessa utare on herkkä tulehduksille, samoin ennen poikimista. Ummessaolevan utareen erite sisältää antibakteerisia tekijöitä, jotka estävät lähinnä gramnegatiivisten bakteerien kasvua. Umpeenpanohoidolla pyritään parantamaan utareinfektioita ja ehkäisemään uusien syntyä. Umpeenpanohoito kehitettiin varsinaisesti 1960-luvulla. Valmisteet persistoivat utareessa useita viikkoja. Umpeenpanohoidolla pystyttiin vähentämään utaretulehdusten määrää, mutta pitkällä aikavälillä tulokset eivät ole olleet pelkästään positiivisia. Umpeenpanohoitoa pidetään edelleen tehokkaana olemassaolevien infektioiden hoidossa, mutta terveiden lehmien hoitoa ei suositella. Tutkimus jakaantui kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa seurattiin lehmiä, joiden neljännesmaitonäytteet olit utkittu umpeenpantaessa 3-5 peräkkäisenä vuotena. Aineisto koostui 76 lehmästä, jotka kaikki oli tutkittu kolmena vuotena, 46 neljänä ja 20 viitenä vuotena. Tutkimuksen mukaan tulehdusten määrä lisääntyi joka vuosi. Neljännekset, joissa oli aiemmin ollut tulehdus, olivat herkempiä sairastumaan. Tutkimuskarjoissa harjoitettiin selektiivistä umpeenpanoterapiaa. Toisessa osassa oli mukana 51 lehmää. Lehmien maitonäytteet tutkittiin umpeenpantaessa sekä noin kymmenen päivää poikimisen jälkeen. Umpeenpanohoidolla saatiin paranemaan 91 % umpeenpantaessa olemassaolevista infektioista. Uusia infektioita syntyi ummessaoloaikana 12 %:in neljänneksistä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Utaretulehdus on lypsylehmien yleisin sairaus. Utaretulehdus aiheuttaa merkittäviä taloudellisia menetyksiä tuottajille hoitokustannuksien, menetetyn maidon, lisätyön ja lehmien poistojen johdosta, minkä vuoksi utaretulehduksen toteaminen mahdollisemman aikaisin ja taudinaiheuttajan diagnosoiminen ovat tärkeitä oikean hoidon valitsemisen kannalta. Utaretulehduksen aiheuttamia muutoksia maidossa tai oireita voidaan käyttää apuna utaretulehduksen toteamisessa, mutta maitonäytteen bakteriologinen tutkimus on aina välttämätön taudinaiheuttajan diagnosoimiseksi. Kaikkia utaretulehdusta aiheuttavia taudinaiheuttajia voi olla maitonäytteessä kontaminaation seurauksena, mikä tekee useita lajeja sisältävän maitonäytteen tuloksen tulkinnan mahdottomaksi. Mahdollisen kontaminaation vuoksi bakteriologisen tuloksen tulee vastata oirekuvaa ja hoitopäätöstä ei tule tehdä pelkän bakteriologisen tuloksen perusteella. Tuloksen luotettavuutta voidaan parantaa mahdollisimman aseptisella näytteenotolla sekä näytteen asianmukaisella käsittelyllä ja säilytyksellä. Kontaminoitunutta näytettä ei pidä tulkita, vaan tulee ottaa uusi maitonäyte. Tämä viivästyttää hoidon aloittamista ja tuo lisäkuluja omistajalle. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään utaretulehduksen toteamiseen, maitonäytteenottoon ja bakteriologisiin tutkimuksiin. Kokeellisessa osassa tutkittiin perinteisellä aseptisella menetelmällä ja maitokanyylin kautta otetuiden näytteiden bakteriologisten tulosten eroja sekä eri raja-arvojen vaikutusta real-time PCR-menetelmän tuloksiin (PathoProof Mastitis Assay 16-Kit, Thermo Fisher Scientific Ltd). Oletuksena oli, että maitonäytteessä esiintyisi kanyylillä otettaessa vähemmän lajeja näytettä kohden kuin perinteisellä näytteenottomenetelmällä. Molemmat näytteet otettiin samoista neljänneksistä ja kumpiakin näytteitä otettiin 226 kappaletta. Kanyylilla otettaessa lajien lukumäärä näytteessä oli merkitsevästi pienempi kuin perinteisellä näytteenotolla. Negatiivisten näytteiden määrä lisääntyi ja kontaminoituneiden näytteiden määrä väheni kanyylinäytteissä perinteiseen näytteenottoon verrattuna. Mitä suurempaa raja-arvoa käytettiin, sitä enemmän todettiin kontaminoituneita maitonäytteitä ja vähemmän negatiivisia tuloksia. C. bovis ja Staphylococcus spp. olivat tutkimuksessa yleisimmin havaitut lajit. Staphylococcus spp. oli kontaminoituneissa näytteissä useimmin havaittu laji. Myös hiivaa ja C. bovista havaittiin usein kontaminoituneissa näytteissä. Maitokanyyli vaikuttaa lupaavalta menetelmältä maitonäytteiden kontaminaation vähentämiseksi, mutta kanyylin käyttö on invasiivista ja kanyylilla voidaan aiheuttaa vaurioita vetimeen. Tämän vuoksi kanyylin käyttö on lehmän kannalta perinteistä näytteenottoa huonompi vaihtoehto. Kanyylimenetelmästä ja sen aiheuttamista haitoista tarvitaan kuitenkin lisää tutkimuksia ennen kuin menetelmää voisi suositella perinteisen maitonäytteenoton sijasta.
-
(2019)Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on tarkastella altistavia tekijöitä utaretulehdukselle umpiaikana ja seuraavalla lypsykaudella, sekä löytää management-suosituksia, joilla kyseisen ajan utaretulehdusriskiä voidaan vähentää. Utaretulehdus on lypsylehmän merkittävin tuotannollinen sairaus. Edellisestä laktaatiosta persistoivilla utaretulehduksilla, sekä ummessaoloaikana hankituilla uusilla infektioilla, on suuri rooli seuraavan lypsykauden utareterveyteen. Siksi onkin tärkeää ymmärtää ummessaoloaikana esiintyvien utaretulehduksien epidemiologiaa ja utareen infektoitumiselle altistavia tekijöitä. Utareterveyden kannalta ummessaoloajan tavoite onkin sekä parantaa olemassa olevat tulehdukset että estää uudelleen infektoituminen. Umpiaikana käytetään pitkävaikutteisia intramammaariantibiootteja edellisessä laktaatiossa esiintyneiden utaretulehduksien hoitoon ja uusien infektioiden ehkäisyyn. Tuotantoeläinten antibioottien käyttöä tulisi nykyisestä antibioottiresistenssitilanteesta johtuen vähentää, joten on tärkeää ymmärtää, kuinka uusien utaretulehduksien syntymistä voi ehkäistä ilman lääkkeitä. Nykyiset umpeutussuositukset pohjautuvat pitkälti tutkimuksiin, joiden lehmät olivat huomattavasti matalatuottoisempia kuin tänä päivänä. Suositukset eivät siis välttämättä enää päde 2000-luvun lypsylehmälle. Maidon korkea somaattinen soluluku, utaretulehdus edellisessä laktaatiossa, ja korkea poikimakerta altistavat utaretulehdukselle ummessaoloaikana ja poikimisen jälkeen. Vaurioituneet vetimenpäät ja keratiinitulpattomat avoimet vedinkanavat altistavat neljännestä utaretulehdukselle ummessaoloaikana ja seuraavalla lypsykaudella. Korkean maidontuotoksen on puolestaan havaittu hidastavan keratiinitulpan muodostumista vedinkanavaan. Myös korkea kuntoluokka sekä pitkä maidossaoloaika edellisessä laktaatiossa voivat altistaa utaretulehdukselle seuraavalla lypsykaudella. Umpikauden konventionaalinen pituus on 6-8 viikkoa, koska lyhyempi tai väliinjätetty umpikausi laskee tuotosta seuraavassa laktaatiossa. Lyhyempään umpikauteen on kuitenkin ollut kiinnostusta, koska sen on ajateltu tuovan lisätuloja loppulypsykauden pidentyessä, sekä sallivan paremman energiatasapainon lehmälle poikimisen jälkeen. Umpikauden pituuden vaihtelun ei ole havaittu vaikuttavan merkittävästi utareterveyteen, joskin alue vaatii lisää tutkimuksia. Umpeenpanohetken korkean maidontuotoksen on havaittu altistavan utaretulehdukselle umpeenpanon jälkeen ja lisäävän riskiä maidonvaluttamiseen. Maidontuotosta voidaan laskea ennen umpeenpanoa asteittaisella lypsynlopettamisella sekä ruokinnan rajoittamisella. Lypsyn äkillinen lopettaminen umpeutettaessa lehmiä on yleinen käytäntö maailmalla, mutta siitä aiheutuu kipua ja epämukavuutta nykyajan korkeatuottoisille lehmille. Ruokinnan rajoittamisessa tulee kiinnittää huomiota siihen, että lehmille tarjotaan riittävästi rehua ja ravintoaineita, jotta niiden hyvinvointi ei vaaraudu umpeutuksen aikana. Umpeutuksen yhteydessä annosteltavien umpituubien laitossa osittainen insertio vähentää utaretulehdusriskiä ummessaoloaikana ja seuraavalla lypsykaudella. Ummessaoloaikana lehmien ruokintaan ja elinolosuhteisiin tulee kiinnittää huomiota. Umpilehmien kuntoluokkia tulee tarkkailla rutiinisti, koska ylikuntoutuneiden lehmien utareterveyttä vaarantaa ketoosin ja poikimahalvauksen lisääntynyt esiintyvyys. Umpiosasto tulee sijoittaa siten, että päivittäinen panostus lehmien utareiden tarkkailuun ja olosuhteiden puhtaanapitoon on helppoa. Poikimakarsinan puhtaus ja siivoaminen jokaisen poikimisen jälkeen vähentää utaretulehduksen esiintyvyyttä seuraavalla lypsykaudella.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, pystytäänkö ja missä tulehduksen vaiheessa, utaretulehdus havaitsemaan lämpökameran avulla. Tutkimus oli pilottitutkimus. Kuudelle lypsylehmälle aiheutettiin endotoksiinimastiitti indusoimalla Echerichia colin endotoksiinia vasempaan etuneljännekseen. Maidosta määritettiin somaattisten solujen kokonaismäärä (SCC), maidon sähkönjohtokyky (EC), N-asetyyli-β-D-glukosaminidaasi (NAG) -aktiivisuus ja seerumin amyloidi A (SAA)-pitoisuus. Maidon muutoksia arvioitiin silmämääräisesti. Yleis- ja paikallisoireet luokiteltiin vakavuuden mukaan. Koe- ja verrokkineljännestä kuvattiin lämpökameralla, jonka antamia utareen pintalämpötiloja verrattiin edellä mainittuihin muuttujiin. Utaretulehdus havaittiin ensimmäisenä lehmien käyttäytymisestä. Lehmät potkivat utarettaan ja olivat levottomia jo tunnin kuluttua endotoksiini-infuusiosta. Kahden tunnin kuluttua havaittiin yleisoireet (kuume, apaattisuus), paikallisoireet (utareen turvotus, kuumotus, kipu) ja maidon koostumuksen muutokset. Neljän tunnin kuluttua maidon solupitoisuus ja EC kohosivat ja myös utareen pintalämpötila nousi. NAGaasiaktiivisuus ja SAA-pitoisuus alkoivat kohota kahdeksan tunnin kuluttua induktiosta. Oireet ja tulehduksen kuvaajien muutokset maidossa vastasivat aiemmissa endotoksiinimallia käyttäneissä tutkimuksissa todettuja oireita ja muutoksia. Koe- ja verrokkineljännesten utareen pintalämpötilojen ja rektaalilämmön välillä todettiin voimakas positiivinen korrelaatio eli lämpökamera mittasi lehmien yleislämpötilaa. NAGaasi-aktiivisuuden, EC:n ja solupitoisuuden nousu tapahtui samanaikaisesti lämpökamerakuvien mittaamien lämpötilojen kanssa, mutta maitomuutokset ja utareen paikallisoireet ilmenivät jo ennen mitattua utareen lämpötilan muutosta ja niiden palautuminen oli huomattavasti hitaampaa. Tämän tutkimuksen perusteella lämpökamera ei sovellu ainoaksi utaretulehduksen havaitsemiskeinoksi. Lämpökamera voisi kuitenkin sopia minkä tahansa kuumeisen sairauden, mukaan lukien kuumeisen utaretulehduksen, havaitsemiseen. Se mittasi tarkasti lehmän yleislämpötilan muutosta utareen pinnasta, mutta sen avulla ei pystytty havaitsemaan tulehdusprosessia utareessa ennen kuumeen nousua tai kuumeen laskemisen jälkeen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Utaretulehdus on yksi lypsykarjan yleisimmistä ja taloudellisesti merkittävimmistä sairauksista sekä yleisin syy mikrobilääkkeiden käyttöön lehmillä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on selvittää taudinaiheuttajakohtaisesti, millaisia paranemisennusteita utaretulehdukselle on raportoitu mikrobilääkehoidoilla ja ilman hoitoa. Näiden tietojen perusteella pohditaan hoidon kannattavuutta sekä suomalaisten utaretulehduksen hoitosuositusten taustalla olevan näytön tasoa ja mahdollisia muutostarpeita. Piilevässä Gram-positiivisten bakteerien aiheuttamassa utaretulehduksessa mikrobilääkehoito parantaa bakteriologisen paranemisen ennustetta kaikkien tavallisimpien taudinaiheuttajien osalta lukuun ottamatta penisilliiniresistenttiä Staphylococcus aureusta. S. aureus -utaretulehduksen bakteriologisen paranemisen ennuste mikrobilääkehoidolla on useimmissa aineistoissa ollut noin 30–60 %, mutta tätä parempia ennusteita voidaan saavuttaa jos hoidettavaksi valikoidaan ainoastaan penisilliiniherkät tai muuten keskimääräistä paremmin hoitoon vastaavat tapaukset. Hoidon pidentäminen ja yhdistelmähoidon käyttäminen pelkän paikallis- tai yleishoidon sijaan parantaa ennustetta. Streptococcus agalactiaen, Streptococcus dysgalactiaen ja koagulaasinegatiivisten stafylokokkien (KNS) aiheuttamassa utaretulehduksessa bakteriologisen paranemisen ennuste lyhyellä mikrobilääkehoidolla on hyvä, noin 60–100 %, eikä yleishoidolla näissä tapauksissa saavuteta etua paikallishoitoon verrattuna. KNS-utaretulehduksessa noin puolet tapauksista paranee ilman hoitoakin. Ympäristöperäisten streptokokkien aiheuttamassa utaretulehduksessa spontaaniparanemisen ennuste näyttäisi olevan hieman KNS-utaretulehdusta huonompi, kun taas S. agalactiaen ja S. aureuksen aiheuttamassa utaretulehduksessa ennuste ilman hoitoa on erittäin huono. Streptococcus uberiksen aiheuttama utaretulehdus näyttää vastaavan mikrobilääkehoitoon jonkin verran S. dysgalactiae -utaretulehdusta huonommin. Vaikka mikrobilääkehoidon vaikutuksesta Gram-positiivisten bakteerien aiheuttaman piilevän utaretulehduksen paranemiseen on varsin vahvaa näyttöä, on hoidon taloudellinen kannattavuus S. agalactiaen aiheuttamia tapauksia lukuun ottamatta edelleen epäselvää. Kliinisessä Gram-positiivisten bakteerien aiheuttamassa utaretulehduksessa mikrobilääkehoitoa pidetään keskeisenä osana karjan utareterveyden hallintaa ja lisäksi eläinsuojelullisesti tärkeänä. Mikrobilääkehoidon tehoa ei kuitenkaan ole juuri verrattu hoitamattomiin kontrolleihin. Gram-negatiivisten bakteerien aiheuttamasta kliinisestä utaretulehduksesta kontrolloituja tutkimuksia on tehty hieman enemmän, ja mikrobilääkehoidon hyödyllisyys on havaittu piilevien tapausten lisäksi kyseenalaiseksi myös kliinisissä tapauksissa. E. coli -utaretulehduksen paranemisennuste on useimmiten hyvä ilman hoitoakin, kun taas Klebsiella-utaretulehdus näyttää paranevan huonosti hoidosta huolimatta. Vakavissa E. coli ja Klebsiella-utaretulehduksissa mikrobilääkehoidolla saattaa kuitenkin olla kuolleisuutta vähentävä vaikutus. Nykyisin käytössä olevat suomalaiset suositukset utaretulehduksen hoidosta lypsykaudella eivät tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella vaadi korjauksia, mutta suositusten noudattamisessa olisi parannettavaa erityisesti mikrobilääkkeen antotavan osalta. Vaikka vertailevia tutkimuksia hoitosuosituksissa esitetyttyjen mikrobilääkeaineiden ja hoitotapojen tehosta muihin mahdollisiin hoitoihin verrattuna on vain vähän, vaikuttavat suositukset olemassa olevan tiedon valossa parhaiten perustelluilta vaihtoehdoilta. Lisää tutkimuksia kuitenkin tarvitaan useimpien taudinaiheuttajien osalta hoidon kannattavuuden ja optimaalisen hoitotavan selvittämiseksi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1994)Tutkimusaineistona käytettiin Hautjärven ambulatorisen klinikan potilastapauksista kerättyjä kliinisiä mastiitteja vuosilta 1988-1992. Mastiitin akuutissa vaiheessa neljänneksistä otettiin maitonäytteet, jotka viljeltiin ja joiden NAGaasi pitoisuus määritettiin Hautjärven klinikan laboratoriossa. Lehmät tutkittiin uudelleen kliinisesti ja kontrollimaitonäytteet otettiin noin kolmen viikon kuluttua. Maitonäytteistä tehtiin bakteeriviljely ja määritettiin solupitoisuus sekä NAGaasi. Annetut antibioottihoidot ja antotavat koodattiin ja tallennettiin. Eri hoito- ja antotaparyhmien paranemistuloksia vertailtiin keskenään. Paranemisen arvioinnissa käytettyjä menetelmiä ja niiden luotettavuutta pohdittiin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Ympäristöperäisten patogeenien merkitys utaretulehdusten aiheuttajana saattaa olla kasvamassa, kun navetat ovat muuttumassa pienistä parsinavetoista kohti suuria pihattoja. Tämän tutkimuksen kokeellisessa osassa selvitettiin navettatyypin ja karjakoon vaikutusta utaretulehduspatogeenien esiintyvyyteen Helsingin yliopiston tuotantoeläinsairaalan praktiikka-alueella vuosina 2002-2005. Oletuksena oli, että pihatoissa esiintyy enemmän ympäristöperäisiä patogeeneja ja parsinavetoissa enemmän tartunnallisia patogeeneja. Vastaavaa tutkimusta ei ole aiemmin tehty Suomessa. Aineistona käytettiin Helsingin yliopiston tuotantoeläinsairaalan laboratoriossa tutkittujen maitonäytteiden viljelytuloksia kolmen vuoden ajalta. Tarkasteluajanjaksona olivat vuodet 2002 - 2005. Aineisto koostui 4278 näytteestä, jotka tulivat 60 eri tilalta. Tiloista 13 oli pihattoja ja 47 parsinavetoita. Pieniä tiloja oli 11 kpl, keskisuuria 32 kpl ja isoja tiloja 17 kpl. Maitonäytteistä eristetyistä bakteeriryhmistä suurin oli koagulaasi-negatiiviset stafylokokit (KNS) (20,1 %). Seuraavaksi yleisin oli Staphylococcus. aureus (12,5 %) ja Streptococcus uberis (12,0 %). Ei kasvua -näytteitä oli 25,5 % ja sekakasvua 5,1 % kaikista näytteistä. Navettatyypillä ei todettu olevan tilastollisesti merkitsevää vaikutusta utaretulehduspatogeenien esiintyvyyteen. Karjakoko sen sijaan vaikutti tartunnallisten patogeenien esiintyvyyteen sekä ryhmänä että erikseen S. aureuksen esiintyvyyteen siten, että suuremmissa karjoissa esiintyi vähemmän tartunnallista utaretulehdusta. Karjakoolla oli myös vaikutusta taudinaiheutuskyvyltään vähäisempien patogeenien (KNS, korynebakteerit) esiintyvyyteen. Suurissa karjoissa todettiin näiden patogeenien aiheuttamia utaretulehduksia enemmän kuin pienissä. Ympäristöperäisiä bakteereita esiintyi tartunnallisia enemmän sekä pihatoissa että parsinavetoissa. Tästä voidaan päätellä, että parsien siisteyteen ja etenkin kuvituksen riittävyyteen tulee kiinnittää enemmän huomiota myös parsinavetoissa. Kirjallisuuskatsauksessa käsiteltiin utaretulehdusta ja sen esiintyvyyteen vaikuttavia tekijöitä. Utaretulehdus on taloudellisesti merkittävin lypsylehmän sairaus. Utaretulehdusta aiheuttavat patogeenit voidaan jakaa tartunnallisiin ja ympäristöperäisiin patogeeneihin leviämistapojensa perusteella. Tartunnallisten bakteerien hallinnassa tärkeintä on tartuntareittien katkaiseminen lypsyn aikana. Ympäristöperäisten utaretulehdusten ennaltaehkäisyssä pyritään vähentämään vedinten päiden altistumista patogeeneille lypsyjen välillä huolehtimalla lehmien elinympäristön puhtaudesta ja kuivuudesta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)ERC används allmänt inom humanmedicin för att diagnostisera extrahepatisk kolestas, vid förberedelserna av gallblåsoperation samt för att kontrollera postoperativa förändringar i gallgångarna. Metoden är minimalt invasiv jämfört med andra metoder som används vid behandling av problem i gallgångarna. Inom veterinärmedicin har det endast gjorts några enstaka undersökningar angående ERC:s lämplighet som diagnostiseringsmetod av gallgångsjukdomar på hundar, och referensvärden saknas. I detta arbete undersökte vi 7 friska Beagle hundar. Undersökningens mål var att samla referensvärden och bilder på hundars normala gallgångsystem för att vid senare tillfällen kunna använda dem vid diagnostisering av patologiska förändringar. Samtidigt samlas information om möjliga komplikationer, hur hundarna återhämtar sig efter ERC:n, anatomiska variationer av papilla major och papilla minors läge samt deras förhållande till varandra. ERC utfördes med hunden liggande på rygg. Vid första undersökningen lyckades ERC på 3 av totalt 7 hundar (42,8%). Vid upprepande av ERC försöket lyckades ERC på 3 av de återstående 4 hundarna. I alla hundarna var papilla major störst av papillerna och närmast pylorus. Gemensamma gallgångens diameter verkade vara starkare relaterad till hundens ålder än vikt och hade en tendens att bli mindre mera distalt från papilla major. Gemensamma gallgången gick alltid i en mediokranial kurs och diametern var regelbunden i 4 av 6 hundar. Hundarna återhämtade sig utan några större komplikationer efter ingreppen. Denna studie visar att ERC är utförbart på hundar over 10 kg och kan bli en bra alternativ undersökningsmetod vid diagnostisering av gallgångsjukdomar.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Arbetet med att utreda livsmedels- och vattenburna utbrott är viktigt ur folkhälsosynpunkt. En allt mer industrialiserad livsmedelsproduktion med stora produktionsmängder och en global marknad kan ställa utbrottsutredningsarbetet inför nya utmaningar, och en kontinuerlig utveckling av systemen för utredning behövs för att möta verklighetens krav. Samhällsstrukturen och systemen för utbrottsutredning i Sverige och Finland liknar varandra på många sätt, men har vissa skillnader som gör att en jämförelse mellan dem kan generera intressant information som kan användas vid utvecklandet av båda ländernas system. Den här undersökningens målsättning är att hitta styrkor och svagheter i det svenska systemet för utredning av livsmedels- och vattenburna utbrott, dels genom att undersöka verksamheten på gräsrotsnivå, och dels genom att göra en jämförelse med det finländska systemet som undersökts i en liknande studie under 2015. Studien genomfördes i ett samarbete mellan Helsingfors universitet och det svenska Livsmedelsverket genom att skicka ut en frågeenkät till alla de kommunala myndigheter som arbetar med utbrottsutredning i Sverige, som till största möjliga mån innehöll motsvarande frågor som ställts till de kommunala myndigheterna i Finland ett knappt år tidigare. Materialet från undersökningen bearbetades och analyserades med hjälp av programmen Microsoft Excel 2010 och IBM SPSS Statistics 23. Enkäten besvarades med 151 godkända svar, och en svarsprocent på 59,9 %. Bland de svarande myndigheterna fanns representanter från alla Sveriges län. De viktigaste resultaten som steg fram angående det svenska utbrottsutredningsarbetet var att det till stor del sköts av enskilda personer i små enheter, att de största styrkorna sågs vara gott samarbete och förekomsten av rutiner, att det fanns ett behov av mera övning på arbetet och större tydlighet och ansvarsfördelning, samt att det sågs vissa problem i samband med patientprovtagning och rapportering av utbrott till Livsmedelsverket. Vid en jämförelse med det finländska systemet verkade det som att större enheter med bestämda utredningsgrupper och det elektroniska rapporteringssystemet för matförgiftningar som används i landet hade vissa fördelar. På basen av den här studien ser det ut som att en övergång mot större enheter och organisationer kring utredningsarbetet kunde vara fördelaktigt för upprätthållandet av en tillräcklig beredskap, och den erhållna informationen kan utnyttjas i utvecklandet av det svenska utbrottsutredningsarbetet.
Now showing items 1285-1304 of 1400