Browsing by Title

Sand enteropathy is a common form of equine colic in Finland. Detection of sand in the faeces of a horse is a widely known diagnostic method for intestinal sand accumulations. The plastic glove test is a faecal sand sedimentation test recognized by many equine practitioners. However, the diagnostic accuracy of the test is unknown, which restricts the use of the test. The main objective of this licentiate thesis was to determine the diagnostic accuracy of the plastic glove test. The most reliable diagnostic method for intestinal sand accumulations is abdominal radiography, and therefore it was used as a gold standard method against which the plastic glove test was compared. The hypothesis was that there is a positive correlation between the results of the plastic glove test and abdominal radiography. The study was conducted by collecting a faecal sample and an abdominal radiograph from each participating horse. A total of 63 faecal samples were collected from 61 different horses. All the horses were patients at the Veterinary Teaching Hospital of the Helsinki University. The cranioventral abdomen of each horse was radiographed, and the length and height of the sand accumulations were recorded. The plastic glove test was performed by mixing faecal material (~200 grams) and water (1 litre) inside a rectal sleeve. The suspension was left to hang, and the amount of sand sediment in the fingertips was recorded after 30 minutes and 24 hours. Each fingertip of the glove was assessed separately on a 0-3 numerical scale and then added up to make a total score out of 15 for each horse. The results were compared in a 2 X 2 table and ROC analysis. According to this study, the sensitivity of the plastic glove test is 82,61% (95% confidence interval 68,58% to 92,18%) and the specificity is 71,43% (95% confidence interval 41,90% to 91,61%). The positive predictive value is 90,48%, while the negative predictive value is only 55,56%. In the ROC analysis the area under the curve (AUC) is 0,771 with a 95% confidence interval of 0,644 to 0,870. The plastic glove test is a moderately accurate diagnostic test. A positive test result is usually correct, but it does not inform the severity of the condition. It can be used as an indication for further examinations or treatment. A single negative test result should not be used to exclude the disease. The plastic glove test can be a helpful tool in the diagnosis of sand enteropathy in the horse, but should not be relied on as the sole method of diagnosis due to the poor specificity of the test. Since the reference population in this study was the patient material of the Equine Hospital, more reliable results could be obtained by using a more comprehensive and randomized representation of the entire Finnish horse population. It should also be noted that 29% of the horses had been treated with psyllium and/or magnesium sulphate prior to the testing.

Lonkkadysplasia, eli lonkkanivelen kehityshäriö, on koirien yksi merkittävimpiä ortopedisiä sairauksia. Lonkkadysplasia ja sen seurauksena kehittynyt nivelrikko aiheuttavat koiralle kroonista kipua. Sairaus voi ilmetä muun muassa koiran ontumana, jäykkyytenä ja liikkumishaluttomuutena. Lonkkadysplasian hoitovaihtoehdot vaihtelevat riippuen koiran iästä ja sairauden asteesta. Tyypillisesti lonkkadysplasian hoito perustuu painonhallintaan ja kivun lievitykseen tulehduskipulääkkeitä hyödyntäen. Myös kirurginen hoito voi olla tarpeellinen joillekin yksilöille. Kipulääkkeiden käyttö tai kirurginen hoito ei kuitenkaan sovi kaikille potilaille mahdollisten sivuvaikutusten tai kalliiden kustannusten vuoksi. Tästä johtuen on olemassa tarve löytää muita vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Eläinlääketieteessä akupunktio on herättänyt lisääntynyttä kiinnostusta kroonisen kivun lievittäjänä. Vaikka akupunktiota on hyödynnetty jo tuhansien vuosien ajan, on sen käytöstä eläinlääketieteessä vain muutamia tieteellisiä tutkimuksia. Akupunktion etuna pidetään sen pitkäaikaista kipua lievittävää vaikutusta ja vähäisiä sivuvaikutuksia. Tutkielmaan sisältyvä tutkimus on kaksoissokkoutettu, satunnaistettu, plasebokontrolloitu tutkimus. Tutkimuksessa tutkittiin ohutneula-akupunktion vaikutusta lonkkadysplasiaa sairastavien koirien ontumaan hyödyntämällä askelvoimamittauksesta saatavia kineettisiä ja kinemaattisia mittaustuloksia. Askelvoimamittaukset suoritettiin askelvoimalevyn ja askelvoimamaton avulla ja valittuja askelparametreja olivat maksimaalinen kohtisuora voima, impulssi, raajan maksimaalinen kuormitusnopeus, maksimipaine, kontaktiaika ja tassun kontaktialue. Jokaiselle valitulle muuttujalle laskettiin epäsymmetriaindeksi matemaattista kaavaa hyödyntämällä. Koirien ontuman muutosta arvioitiin vertaamalla koirien alkutilanteen epäsymmetriaindeksejä lopputilanteen indekseihin ja lisäksi akupunktioryhmän ja lumeryhmän tuloksia verrattiin toisiinsa. Hypoteesina oli, että akupunktioryhmään kuuluvien koirien ontuma vähenisi mikä näkyisi askelparametrien epäsymmetriaindeksien laskuna. Tutkimuksessa oli mukana 16 lonkkadysplasiaa sairastavaa koiraa. Koirat oli jaettu satunnaisesti akupunktio- ja lumeryhmiin siten, että molemmissa ryhmissä oli 8 koiraa. Kaikki koirat kävivät tutkittavina yhteensä viisi kertaa noin viikon välein. Akupunktioryhmän koirat saivat kolmen keskimmäisen käynnin yhteydessä ohutneula-akupunktiohoitoa. Lumeryhmän koirat odottivat eläinlääkärin huoneessa saamatta hoitoa. Käyntien yhteydessä kaikille koirille tehtiin myös subjektiivinen ontumatutkimus, suppea ortopedinen ja neurologinen tutkimus, askelvoimamittaukset ja lisäksi koirista otettiin verinäytteitä. Koirien omistajat täyttivät joka käynnin aikana koiraa koskevan kyselylomakkeen. Koirien ontuman alku- ja lopputasot määritettiin ensimmäisen hoitokäynnin ja viimeisen käynnin perusteella. Tutkimuksen pienen otoskoon vuoksi tilastolliset menetelmissä hyödynnettiin parametrittomia testejä. P-arvon rajaksi asetettiin < 0.05. Tutkimuksessa ei todettu tilastollisesti merkittävää eroa akupunktio- ja lumeryhmän välillä tai ryhmien sisällä. Akupunktioryhmässä kaikki epäsymmetriaindeksit laskivat kun taas lumeryhmässä kolme epäsymmetriaindeksiä nousi (impulssi, kontaktiaika ja tassun kontaktialue), yksi pysyi samana (maksimipaine) ja kaksi laski (maksimaalinen kohtisuora voima ja maksimaalinen kuormitusnopeus). Vaikka tieteellisesti todistettua näyttöä ohutneula-akupunktion tehosta ei tämän tutkimuksen puitteissa saatu, antavat tulokset viitteitä ohutneula-akupunktion potentiaalisesta myönteisestä vaikutuksesta lonkkaperäisen kivun lievittämisessä. Mahdollisen tilastollisen merkittävyyden esiintuomiseksi tarvitaan lisää tutkimuksia suuremmilla otoksilla.

Tämä lisensiaatin tutkimus koostuu kolmesta osasta: kirjallisuuskatsauksesta, kokeellisesta osasta ja liitteistä. Hevosten mahahaavat ovat yleinen sairaus. Maha-suolikanavan mukoosa on vahingoittunut ja haavauma voi yltää lamina propriaan asti. Sairauden diagnosointi tapahtuu tyypillisesti kliinisten oireiden ja hoitovasteen perusteella. Ainoa varma diagnosointimenetelmä on mahan tähystys. Tähystys on kallista ja vaatii erityistaitoa, jonka vuoksi olisi tarve löytää vaihtoehtoinen diagnosointimenetelmä. Terve suoliston mukoosa ei läpäise sakkaroosia ja se hydrolysoidaan ohutsuolessa monosakkarideiksi, joka imeytyy ohutsuolen mukoosan läpi. Jos hevosella on mahahaava, mukoosa on vahingoittunut ja sakkaroosi pääsee imeytymään sen läpi. Imeytynyt sakkaroosi voidaan todeta veressä. Tämän perusteella seerumin sakkaroosi pitoisuuden mittaaminen voisi olla hyvä vaihtoehto mahahaavan diagnosointiin. Sakkaroosin pitoisuus mahdollisesti myös korreloi mahahaavan vakavuuden kanssa. Tämän hypoteesin selvittämiseksi on suunnitteilla tutkimus, jossa suuri määrä hevosia tähystetään, jonka jälkeen niille annostellaan sakkaroosia ja otetaan verinäyte. Verikokeista määritellään sakkaroosin määrä ja verrataan tulosta mahahaavan vakavuuteen. Tähystystä varten hevoset on rauhoitettava. Yleisimmin hevosen rauhoituksessa käytetään detomidiniä ja butorphanolia. Useiden tutkimusten mukaan nämä aineet vaikuttavat mahalaukun tyhjentymiseen hidastavasti. Jos mahalaukun tyhjentyminen hidastuu, sakkaroosi pysyy mahdollisesti pidempään mahalaukussa, mikä voi vaikuttaa sakkaroosin pitoisuuteen seerumissa. Sakkaroosin pitoisuuteen seerumissa voisi siis vaikuttaa se, onko hevonen rauhoitettu vai ei. Tämän tutkimuksen tavoite onkin selvittää rauhoituksen vaikutusta sakkaroosin imeytymiseen. Materiaalimme koostui kymmenestä terveestä hevosesta. Kaikille hevosille suoritettiin kliininen tutkimus ja niiltä otettiin verinäytteet maha-suolikanavan sairauden poissulkemiseksi. Ensimmäisessä kokeessa hevosille annosteltiin 16 tunnin paaston jälkeen 500 grammaa sakkaroosia 10 % -liuoksena nenämahaletkulla suoraan mahaan ja verinäytteet otettiin 0,45, 90, 135, 180 ja 225 minuuttia annostelun jälkeen. Seuraavassa kokeessa hevoset rauhoitettiin 16 tunnin paaston jälkeen ja niille suoritettiin mahalaukun tähystys. Tämän jälkeen niille annosteltiin sakkaroosi ja otettiin verikokeet ensimmäisen kokeen mukaisesti. Sakkaroosin pitoisuus veressä määritettiin GC-FID metodilla. Sakkaroosin pitoisuudesta tietyillä ajanhetkillä hevosen ollessa rauhoitettuna ja ei-rauhoitettuna muodostettiin kuvaajat. Sakkaroosi voitiin havaita seerumissa 45 minuutin kuluttua annostelusta ja sitä oli vielä havaittavissa 225 minuutin kohdalla. Ei-rauhoitetuilla hevosilla sakkaroosin seerumipitoisuudet olivat suuremmat kaikkina mittaus ajankohtina. Kuvaajan malli oli sama kummallakin ryhmällä. Ei-rauhoitetuilla hevosilla huippu tuli jo 45 minuutissa, kun se rauhoitetuilla hevosilla tuli 90 minuutissa. Rauhoitetuilla hevosilla sakkaroosin imeytyminen oli hitaampaa. Tähän selityksenä voi olla tähystys ja siihen liittyvä mahalaukun täyttäminen ilmalla, joka suoritettiin ainoastaan rauhoitetuilla hevosilla. Kuvaajien muotojen yhteneväisyyden perusteella sakkaroosin seerumipitoisuutta voidaan verrata rauhoitetuilla ja ei-rauhoitetuilla hevosilla, mutta viiterajojen pitää olla kummallakin ryhmällä erilaiset.

The aim of this licentiate thesis is to assess by literature the potential exposure of humans to Mycobacterium avium subspecies paratuberculosis (MAP) through food and drinking water in Finland and Minnesota, USA and to represent the prevalence (the total number of cases of a disease at a specific time) of Johne's disease and the prevalence and incidence (the number of new cases of a disease during a certain period of time) Crohn's disease in the United States, Minnesota and Finland. Johne's disease (JD), also known as paratuberculosis, is a globally important chronic intestinal disease of cattle and other ruminants such as goats and sheep caused by MAP. Crohn's disease (CD) is a chronic intestinal disease of humans. The etiology of CD is unknown but in addition to genetic susceptibility, environmental factors have been found to have an impact on the onset of the disease. It has been suggested that MAP could be one of the etiologic agents of CD. In the United States, JD is more common in dairy cattle than in beef cattle. The apparent cow-level prevalence is 6% and apparent herd-level prevalence is 68 % in dairy cattle. In Minnesota the apparent prevalence of JD in dairy cattle at the cow-level is 3% and at the herd-level 46%. In beef cattle the prevalence at the cow-level is only 0.3 % in Minnesota. The prevalence of CD in the United States is 241/100,000 and the annual incidence 20/100,000. The prevalence of CD in Minnesota is 222/100,000 and the annual incidence 13/100,000. In Finland, JD has been diagnosed in five beef cattle herds since 1992. The disease has not been diagnosed in dairy cattle or sheep or goats in Finland. The prevalence of CD in Finland is 124/100,000 and the annual incidence 9/100,000. The prevalence of MAP in food and drinking water in Finland has not been studied. Despite this, it is unlikely that people are exposed to MAP through drinking water or by eating foods of Finnish origin because the prevalence of JD in Finland is very low. However, exposure to the bacterium is possible by eating imported beef and dairy products such as cheese and yogurt. The share of imported foods within these food groups is relatively large in Finland. Dairy products and beef are imported for example from Germany and Denmark where the prevalence of JD at the herd-level is about 50–80 %. In the United States the occurrence of MAP in foods and drinking water has been studied quite much. It appears that the bacterium is found in foods and drinking water of U.S. origin. Because JD is so common in the United States and Minnesota, it is likely that people are exposed to the bacterium in Minnesota even though not all the food eaten is produced in the state. It is likely that people in areas of high prevalence of JD are exposed more to MAP than people in areas of low prevalence of JD. Comparing subsets of CD patients with high exposure to MAP to healthy controls with and without exposure to MAP could reveal the possible role of MAP in the complex etiology of CD. Based on this literature review it can be assumed that in Finland CD is caused by some other environmental agent than MAP. This licentiate thesis sets up further research needs to estimate the true human exposure to MAP.

Koirien käytösongelmat ovat länsimaissa yleisiä ja ovat yleinen syy koirien uudelleensijoittamiseen tai eutanasiaan. Koiran kontrolloimaton aggressiivinen käyttäytyminen on hyvinvointiongelma, joka voi aiheuttaa suoran vaaran koiran omistajalle, muille eläimille sekä koiralle itselleen. Yleisin käytösongelma, jonka takia koiranomistajat hakeutuvat käytösneuvojalle Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa on aggressio vieraita ihmisiä kohtaan. Koirien luovuttaminen uuteen kotiin alle kahdeksan viikon iässä, sekä sosiaalisilta ominaisuuksiltaan monipuoliset kasvatusolosuhteet elinviikkojen 4-12 aikana ovat ulkomaisissa tutkimuksissa yhdistetty vähentyneeseen aggressio- ja pelkokäyttäytymiseen aikuisena. Suomessa koirien luovutusiän jakaumaa ja sen yhteyttä aggressio- ja pelkokäyttäytymiseen ei ole tutkittu, eikä kartoitusta kasvatusolosuhteiden ominaisuuksista ole aiemmin tehty. Suomen Kennelliiton sääntöjen mukaan koiraa ei tule luovuttaa alle seitsemänviikkoisena, mutta luovutuksen ylärajaa ei ole määritetty. Tästä huolimatta sosiaalisessa mediassa on ollut paljon keskustelua luovutusikäsuosituksen myöhäistämisestä 10-12 viikkoon. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia suomalaisella koira-aineistolla, nouseeko aggressio- ja pelkokäyttäytymisen todennäköisyys luovutusiän noustessa sekä onko mahdollista määrittää luovutusikä, joka olisi ihanteellisin mahdollisimman vähäisen aggressio- ja pelkokäyttäytymisen kannalta. Aineisto kerättiin internet-kyselystä, jonka tuloksena tutkimukseen kelpuutettiin 5067 koiraa. 30,9 % koirista oli luovutettu uuteen kotiin alle kahdeksanviikkoisina, 37,6 % kahdeksanviikkoisina ja 31,5 % yli kahdeksanviikkoisina. Tutkimukseen kelpuutetuista koirista 77,7 % oli kasvatettu ennen luovutustaan kasvattajan kotona, 14,7 % kasvattajan kotona erillisessä tilassa ja 7,6 % kenneleissä. Eri sosiaalisissa tilanteissa esiintyneiden ongelmakäytösten yhteys luovutusikään selvitettiin käyttämällä khi-neliö -testejä ja ristiintaulukointia. Tutkimuksessa havaittiin, että luovutusiällä on yhteys seuraaviin ongelmakäytöksiin: tuttujen ihmisten vältteleminen ja heille muriseminen, koiran kodin ulkopuolella kohdattujen vieraiden ihmisten vältteleminen, pureminen tai sen yrittäminen ja heille muriseminen, kotona vierailevien vieraiden ihmisten vältteleminen, pureminen tai sen yrittäminen sekä heille muriseminen ja haukkuminen sekä eläinlääkärin vältteleminen. Kaikissa edellämainituissa ongelmakäytöksissä > 8 viikkoisina luovutetut koirat olivat edustettuna odotusarvoa enemmän, kun taas 8 ja < 8 viikon iässä luovutetut osoittivat ongelmakäytöksiä odotusarvoa vähemmän. Luovutusiällä oli yhteys myös vieraille koirille haukkumiseen kodin ulkopuolella. Tätä käytöstä osoittivat odotusarvoa enemmän > 8 viikkoisina luovutetut ja vähiten < 8 viikkoisina luovutetut. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, ette kaikkien tutkittujen ongelmakäytöksien määrä nousi heti 9-12 viikkoisena luovutettujen ryhmässä aikaisemman luovutusiän ryhmiin verrattuna. Saatujen tulosten perusteella osoitettiin hypoteesin mukaisesti, että kotioloissa kasvatetun koiran ihanteellinen luovutusikä aikuisiän aggressio- ja pelkokäyttäytymisen kannalta on kahdeksan viikkoa, jonka jälkeen aggressio- ja pelkokäyttäytymisen esiintymisen todennäköisyys nousee luovutusiän noustessa. Lisäksi tutkimuksen perusteella voitiin todeta kotikasvatuksen olevan Suomessa kennelkasvatusta yleisempää.

In atherosclerosis, cholesterol accumulates in cholesterol-loaded macrophages (foam cells) forming cholesterol plaques in the arterial intima. Reverse cholesterol transport (RCT) is a mechanism in which HDL and its major structural protein apolipoprotein-A-1 (apoA-1) remove cholesterol from the foam cells and take it to the liver for its final excretion from the body in the faeces. An impaired removal of cholesterol from the foam cells is a potential contributor to a reduced RCT, which is related to a higher incidence of coronary heart disease. Chymase, a neutral protease of mast cells (MCs), is widely distributed in the connective tissue of most vertebrates and able to degrade apoA-1. After the degradation, HDL-particles are unable to interact with the ABCA-1 transporter protein on the surface of macrophages, which mediates efflux of cholesterol from the macrophage foam cells to HDL particles. It has been shown that chymase derived from rat peritoneal MCs is able to degrade apoA-1 even in the presence of blood plasma which contains natural inhibitors for chymase (α-2-macroglobulin and α-1-antichymotrypsin). In the present study we wanted to find out if mouse mast cell protease 4 (mMCP-4) isolated from peritoneal mast cells is able to maintain its enzymatic activity even in the presence of mouse serum and intraperitoneal fluid. A small molecular weight compound (S-2586) was used as a substrate. In the in vitro experiments a sonicated MC preparation that contains active chymase was used and the activity of chymase was measured in the presence of varying concentrations of plasma and intraperitoneal fluid. In the in vivo experiments we evaluate whether mast cell-dependent proteolysis of HDL particles does occur, and whether such modification inhibits their efficiency in inducing cellular cholesterol efflux in vitro. We found that both serum and intraperitoneal fluid inhibited chymase activity, serum to a higher extent. Systemic activation of MCs in mast cell-competent mice, but not in mast cell-deficient mice, in vivo led to a decreased ability of plasma and intraperitoneal fluid to act as cholesterol acceptors from cultured cholesterol-loaded macrophages. Local activation of peritoneal mast cells also blocked the cholesterol efflux-inducing effect of intraperitoneally injected human apoA-1. This work was performed at the Wihuri Research Institute. Licenses for animal work were approved by the Finnish Laboratory Animal Experiment Committee (Suomen eläinkoelautakunta, ELLA). Laboratory animals (female NMRI mice) were from the Viikki Laboratory Animal Centre of the University of Helsinki and the mast cell deficient strain of mice W-sash c-kit mutant KitW-sh/W-sh were from the Jackson Laboratory (BarHarbor, Maine). The work was supervised by the director of the Research Institute Petri Kovanen MD PhD and Miriam Lee-Rueckert PhD. Laboratory assistance was perceived from the technicians of the Wihuri Research Institute.

Maha-suolistokanavan tähystystä ja kudosnäytteiden histopatologista tutkimusta käytetään maha-suolistokanavan sairauksien diagnostiikassa erityisesti taudin vakavuuden ja esiintymislaajuuden määrittämiseen. Limakalvossa näkyvien vaurioiden, kliinisten oireiden, histopatologisten löydösten ja hoidon välisen yhteyden määrittäminen on kuitenkin haastavaa. Tämä tutkielma tarjoaa ajantasaista tietoa koirien maha-suolistokanavan sairauksien diagnosoinnin laadusta Suomessa. Maha-suolistokanavan sairaudet ovat yleinen ongelma Yliopistolliseen Pieneläinsairaalaan tuotavilla potilailla. Joskus näiden potilaiden tutkiminen vaatii maha-suolistokanavan tähystystä ja histopatologista tutkimusta diagnoosin selvittämiseksi. Toistaiseksi koirapotilaiden maha-suolistokanavan tähystyksessä raportoitujen löydösten ja histopatologisten tulosten välistä tilastollista riippuvuutta ei ole tutkittu Suomessa. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena on selvittää limakalvomuutosten ja histologisten löydösten keskinäisen korrelaation vahvuus. Aineisto on kerätty Yliopistollisen Pieneläinsairaalan potilaista, joille on tehty ruuansulatuskanavan tähystystutkimus vuosien 2007 ja 2010 välisenä aikana. Toimenpiteitä on tehty 271 kappaletta yhteensä 243 potilaalle. Yliopistollisessa Pieneläinsairaalassa ei ole käytössä yhtenäistä menetelmää tähystyksessä havaittujen löydösten raportoimiseksi. Tutkielmani toinen tavoite on osoittaa yhtenäisen raportointimenetelmän käytön hyödyt raportoinnin laadun parantamiseksi. Tutkielma on kuvaileva, takautuva tutkimus. Tutkimuksessa keskitytään pääasiassa mahalaukun, ohutsuolen ja paksusuolen löydöksiin. Saatuja tuloksia ei voida soveltaa suoraan koskemaan kaikkia Suomessa koirille tehtäviä ruuansulatuskanavan tähystyksiä ja histopatologisia tutkimuksia, sillä potilasmateriaalina on käytetty ainoastaan Yliopistollisen Pieneläinsairaalan potilaita. Tähystyksessä ja histologisessa tutkimuksessa havaittujen löydösten voimakkuuden välinen tilastollinen riippuvuus vaihteli suuresti. Mahalaukussa löydösten välinen korrelaatio oli 0,33 ja ohutsuolessa 0,31. Paksusuolessa korrelaatio oli voimakkaampi: 0,72. Kaikki arvot ovat tilastollisesti merkitseviä >99 % luottamustasolla. Samanlaisia tuloksia on saatu myös muualla, sillä useissa tutkimuksissa on epäonnistuttu määrittelemään yhteys histologisesti havaittujen vaurioiden ja koiran suolistossa näkyvien muutosten, oireiden vakavuuden tai hoitovasteen välillä. Tähystyksistä kirjoitetuissa toimenpidekertomuksissa ohutsuolen löydöksistä 13,1 %, mahalaukun löydöksistä 16,3 % ja paksusuolen löydöksistä 18,8 % oli sellaisia, että niiden arvioiminen jälkikäteen oli mahdotonta. Yhtenäisen raportointimenetelmän käyttö koirien ruuansulatuskanavan tähystyslöydösten arvioimisessa olisi mitä todennäköisimmin pienentänyt epäselvien löydösten määrää.

Botulism is a potentially fatal flaccid paralysis in animals and humans. The disease is caused by botulinum neurotoxins (BoNTs) produced by endospore-forming bacteria of Clostridium botulinum Groups I-IV, or occasionally by Clostridium baratii and Clostridium butyricum. C. botulinum spores prevail in the environment and can contaminate food raw materials. BoNT production may occur in anaerobically stored foods, in the gastrointestinal tract, or in deep wounds. Here we take a novel insight into the regulation of BoNT synthesis through epigenetic control. Epigenetic studies in bacteria focus mostly on DNA methylation catalysed by enzymes called methyltransferases (MTases), which recognize specific DNA sequence motifs and methylate either an adenine or a cytosine base. While most MTases are part of restriction-modification systems involved in defending the cells from foreign mobile DNA elements, there are orphan MTases that methylate DNA to control gene expression. Here we characterized the role of a conserved orphan MTase, M.CboAII, in C. botulinum Group I. In order to unravel the biological role of M.CboAII, a m.cboAII deletion mutant of the proteolytic C. botulinum model strain ATCC 19397 was characterized. The growth, sporulation, cell morphology and neurotoxin production in the Δm.cboAII mutant and its parental strain were compared by measuring the culture density, vegetative cell and spore counts, microscopy, and toxin quantification using an immunological in vitro assay. The mutant showed decreased toxin synthesis and attenuation of sporulation, whereas culture density and cell numbers were similar compared to the parental strain. Further, irregularly shaped mutant cells were detected, which may suggest membrane alterations. Our results suggest that M.CboAII plays a positive role in toxin synthesis and in sporulation. Transcriptomic analysis of ATCC 19397 and Δm.cboAII mutant strains at different stages of growth will help us to uncover the cellular processes controlled by M.CboAII in more detail. Here we take the first glance into epigenetic regulation of cellular processes in C. botulinum. We report a potentially novel regulatory mechanism involved in C. botulinum toxinogenesis and sporulation. Better understanding of these fundamental processes controlling the pathogenicity of C. botulinum may help to develop novel strategies in food and health management in the future.

Traumat ovat yksi yleisimpiä eläinten ja ihmisten päivystykseen hakeutumisen syitä. Kuvantamistutkimuksilla on näiden potilaiden hoidossa keskeinen rooli. Traumapotilas on potilas, jolla on ulkoisen voiman aiheuttama äkillinen vakava tai hengenvaarallinen fyysinen vamma. Traumapotilaat ovat usein monivammapotilaita, joilla on vaurioita useammassa kehon osassa. Kuvantamismenetelmät ovat tärkeitä etenkin eläimillä, joiden oireiden arviointi on haastavaa. Eläimet eivät tuo oireitaan samalla tavalla esille kuin ihmiset. Tietyntyyppiset vammamekanismit aiheuttavat tiettyjä vammoja. Vammamekanismi huomioidaan koko tutkimus- ja hoitoprosessin ajan. Mitä suuremmasta vammaenergiasta on kyse, sitä todennäköisemmin potilaalla on merkittäviäkin kudosvaurioita, vaikka kliininen tilanne näyttää hyvältä ja vakaalta. Ihmislääketieteessä traumapotilaan kuvantaminen jaetaan alkuvaiheen kuvauksiin, tietokonetomografiatutkimukseen (TT) ja kontrolli- sekä lisäkuvauksiin. Alkuvaiheen kuvauksiin kuuluvat perinteisistä diagnostisen kuvantamisen menetelmistä muodostuvat rintaontelon ja lantion röntgenkuvaus sekä kohdennettu ultraäänitutkimus. Trauma-TT tutkimus tarkoittaa koko kehon kuvausta, jossa kuvataan pää, kaularanka, rintakehä ja vatsaontelo sekä lantio. Ihmislääketieteessä trauma-TT on yleisesti käytössä päivystystutkimuksissa. Koirilla ja kissoilla traumapotilaiden alkuvaiheen kuvantaminen on hyvin varustelluilla klinikoilla samankaltainen kuin ihmisillä, mutta TT-tutkimusta käytetään vähemmän. Eläinlääketieteessä TT-tutkimus on käytössä enimmäkseen valikoituihin tutkimuksiin. Eläinlääketieteessä TT-tutkimuksen käytön haasteena on laitteiden rajallinen saatavuus, korkeat kustannukset sekä traumapotilaiden kriittinen tila että kuvaukseen liittyvät anestesiatarpeet. Isoimmilla paikkakunnilla kontrolli- ja lisäkuvauksiin eläinlääketieteessä on lähes samanlaiset mahdollisuudet kuin ihmislääketieteessä. Ihmislääketieteessä TT-tutkimus on todettu hyödylliseksi traumapotilaan vammojen diagnosoinnissa. Traumapotilaiden kuvaukseen on luotu protokollia, mutta protokollissa on vaihtelua sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Useimmiten monivammapotilaalle suositellaan trauma-TT tutkimusta, koska sillä saadaan nopeasti iso määrä tarkkaa tietoa suuresta elinjoukosta. Koirilla ja kissoilla TT-tutkimuksen käyttöä traumapotilailla on tutkittu vähemmän kuin ihmisillä. Viimeisimmissä tutkimuksissa on saatu merkittäviä tuloksia TT-tutkimuksen hyödyistä koira- ja kissatraumapotilaille. Trauma-TT:n on todettu olevan huomattavasti sensitiivisempi havaitsemaan ilmarinta kuin perinteiset kuvantamismenetelmät ja sillä on saatu poissuljettua perinteisillä kuvantamismenetelmillä epäiltyjä vammoja, kuten rintakehän ja vatsaontelon vammoja. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan todeta, että trauma-TT tutkimuksesta hyötyvät etenkin koira- ja kissamonivammapotilaat. Resursseja TT-tutkimuksen suorittamiseen Suomessa on jo olemassa, mutta tarvitaan koulutusta näiden resurssien hyödyntämiseen, esimerkiksi kouluttamalla päivystävät eläinlääkärit tulkitsemaan TT-kuvista potilaan selkeimmät ja suurimmat vammat käyttäen apuna strukturoitua tarkistuslistaa. Tämä kirjallisuuskatsaus tarjoaa eläinlääkäreille yhteenvedon TT-tutkimuksen mahdollisuuksista ja hyödyistä koira- ja kissatraumapotilailla tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella. Trauma-TT:tä hyödyntämällä parannetaan traumapotilaan tilan ja ennusteen arviointia sekä helpotetaan hoitopäätöksien tekemistä.

Syventävät opintomme koostuvat kahdesta Eläinlääkärilehteen julkaistavaksi tarjotusta artikkelista: Vapaana elävät hevoset muodostavat laumoja ja käyttävät suurimman osan päivästään laiduntamiseen, jolloin ne liikkuvat ruoan perässä pitkiäkin matkoja. Hevosen käyttäytyminen ei ole juurikaan muuttunut kesyyntymisen aikana, toisin kuin sen elinympäristö. Sopeutumisvaikeudet muuttuneeseen elinympäristöön voivat aiheuttaa erilaisia käyttäytymishäiriöitä, kuten kutomista, imppaamista, itsensä runtelua sekä puun, ulosteen, kuivikkeiden ja maan syömistä. Nämä ovatkin tuttuja ongelmia hevosihmisten parissa. Käyttäytymishäiriöiden syinä saattavat olla perinnöllisyys, matkiminen, karkearehun vähäisyys sekä liikunnan, sosiaalisten kontaktien tai virikkeiden puute. Käyttäytymishäiriöitä on perinteisesti hoidettu estämällä käyttäytyminen esimerkiksi sitomalla kutova hevonen kiinni. Eettisesti ja terapeuttisesti parempi menetelmä on kuitenkin yrittää löytää häiriökäyttäytymisen aiheuttaja ja korjata hevosen elinolosuhteet. Liikunnan ja karkearehun lisääminen, sekä mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin parantavat usein tilannetta. Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää tiettyjen häiriökäyttäytymismallien yleisyyttä Suomen hevospopulaatiossa. Aihetta ei ole aiemmin selvitetty Suomessa. Haastattelimme kyselykaavakkeen avulla hevosen omistajia, hoitajia tai valmentajia vuonna 1997. Hevosia oli otoksessa 114 kpl, näistä 68 oli ratsuja ja 46 ravureita. Kartoitimme mm. kutomisen, itsensä vaurioittamisen, puremisen, potkimisen, vikuroinnin, kielellä puuhastelun, imppauksen, ilman nielemisen sekä ulosteen-, kuivikkeiden- ja maansyömisen esiintyvyyttä. Lisäksi kysyttiin tarhataanko hevosta hiekkatarhassa sekä lastaustavasta ja -ajasta. Tuloksia käsiteltäessä vertailimme ratsuja ja ravureita, eri sukupuolia sekä rotuja keskenään. Käyttäytymismallit jaoimme stereotypioihin, aggressiiviseen käyttäytymiseen sekä suuhun liittyviin häiriöihin. Lisäksi laskimme ei-toivottujen käyttäytymismallien, sekä yksittäisten käyttäytymimallien esiintymistä. Tulosten analysointiin käytimme CHI2 - ja Fisherin testiä sekä logistista regressioanalyysiä. Yksi tai useampi ei-toivottu käyttäytymismalli oli 67,5%:lla, stereotypioita 13,2%:lla, aggressiivista käytöstä 19,3%:lla ja suuhun liittyviä häiriöitä 52,6%:lla hevosista. Suuhun liittyvien häiriöiden osuus oli huomattava. Suurin osa oli jonkin ei-toivotun kohteen syömistä, näistä erityisesti ulosteensyöntiä näytti esiintyvän eniten hiekkatarhassa tarhattavilla ratsuilla. Karkearehun vähäisyys on luultavasti merkittävä altistava tekijä suuhun liittyvien käyttäytymishäiriöiden esiintymisessä.