Browsing by Title

Tutkielmassa käsitellään potilasturvallisuutta ja vaaratapahtumien raportointia HaiPro-järjestelmän kautta kolmessa suomalaisessa eläinsairaalassa. Aiemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu potilasturvallisuuteen liittyviä riskejä, kuten kommunikaation ongelmia ja puutteita toimintakäytänteissä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuottaa mahdollisimman yksityiskohtaista ja kuvaavaa tietoa vaaratapahtumajärjestelmään kirjatuista eläinsairaaloiden vaaratapahtumista ja niiden myötävaikuttavista tekijöistä, sekä vetää johtopäätöksiä näistä löydöksistä. Tutkielma hyödyntää sekä määrällistä että laadullista menetelmää datan analysointiin ja visualisointiin, käyttäen Microsoft Exceliä. Lisensiaatintutkielman tulosten pohjalta on tarkoitus laajentaa olemassa olevaa tietoa eläinlääkinnässä tapahtuvista vaaratapahtumista ja vaaratapahtumajärjestelmän käytöstä eläinten terveyden ja sairauden hoidossa. Aineistonkeruu suoritettiin pilottihankkeen avulla, jossa HaiPro-järjestelmä mukautettiin eläinlääketieteelliseen käyttöön ja henkilöstö koulutettiin järjestelmän käyttöön. Aineisto koostuu vaaratapahtumailmoituksista (n = 190), jotka on kerätty vapaaehtoisesti ja anonyymisti eläinsairaaloiden henkilökunnan toimesta 1.6.2022 – 15.3.2024 aikavälillä. Tutkimusaineistossa vaaratapahtumat jakautuivat eri osastoille, joista eniten tapahtumia ilmoitettiin teho- ja päivystysosastolla (73 %). Suurin osa vaaratapahtumista liittyi lääkehoitoon (53 %), sekä puutteelliseen tiedonkulkuun ja tiedonhankintaan (19 %). Nämä löydökset ovat yhdenmukaisia aikaisempien kansainvälisten tutkimusten kanssa. Vaikka suurin osa vaaratapahtumista ei johtanut vakavaan potilasvahinkoon (67 %), tietty osuus tapahtumista aiheutti haittaa (21 %). Tutkimus korostaa, että vaaratapahtumien raportointi on tärkeä osa potilasturvallisuuden kehittämistä ja että potilaan saavuttaneiden haittatapahtumien lisäksi raportoidut läheltä piti -tilanteet tarjoavat arvokasta tietoa potilasturvallisuuden parantamiseksi. Vaaratapahtumajärjestelmän implementointi osaksi eläinsairaaloiden päivittäistä toimintaa on mahdollista ja sen avulla pystytään systemaattisesti keräämään tietoa potilasturvallisuuden vaaratapahtumista. Eläinsairaaloiden toimintaympäristöissä tulisi ottaa käyttöön suojauksia, kuten standardoituja toimintatapoja ja teknologisia ratkaisuja, jotka vähentävät virheiden mahdollisuutta ja näin parantavat potilasturvallisuutta. Tämä tutkielma ehdottaa jatkotutkimuksia vaaratapahtumien syiden ja seurausten yksityiskohtaisemmaksi ymmärtämiseksi, sekä potilasturvallisuuden riskienhallinnan perusteiden sisällyttämistä eläinsairaaloiden ammattilaisten täydennyskoulutukseen ja opiskelijoiden peruskoulutukseen.

Since 1975, information on foodborne outbreaks has been collected systematically in Finland. In 1997, Finland introduced national reporting system on food and waterborne outbreaks. Working groups for foodborne outbreak investigation set up by municipalities are responsible of notifying The National Institute for Health and Welfare of suspected foodborne outbreaks. During 2004-2008, 359 notifications on food and waterborne outbreaks were sent to The National Institute for Health and Welfare. The notifications were analyzed according to time, geographical distribution, suspected source and cause, scene of the outbreak, authority responsible of the investigation and epidemiologic studies among others. Most of the notifications originated from suspected outbreaks in May. Outbreaks were most frequently reported from Hospital District of Helsinki and Uusimaa and most of the notifications were sent with a delay of 2-7 days. The most common microbiological agent was norovirus. Food was the suspected vehicle 65% of the notifications. Salad was the most common source of the outbreaks. Foodborne outbreaks were reported most frequently from restaurants (31%). Microbiological samples from people were collected in all outbreaks involving army and festivals and samples from foodstuff were collected most frequently in regional outbreaks. Questionnaires were carried out most frequently in camping centers and staff canteens. The unit of environmental health and food control was responsible for the investigation of most foodborne outbreaks, but the role of the public health service increased as the magnitude of the outbreak became larger. The National Institute for Health and Welfare was consulted most frequently in regional outbreaks. This study produced concrete information on the quality and contents of the notifications of suspected foodborne outbreaks in Finland. The results of this study can be exploited in the future research.

Listeria monocytogenes on grampositiivinen sauvabakteeri, jota löytyy yleisesti maaperästä. L. monocytogeneksen aiheuttamaa sairautta, listerioosia, tavataan vastasyntyneillä, vanhuksilla, raskaana olevilla ja immuniteetiltaan heikentyneillä ihmisillä. Ihmisten listerioosi on elintarvikeperäinen sairaus ja L. monocytogenesta onkin eristetty useista erilaisista elintarvikkeista. Listerioosin esiintyminen on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenien aikana. Syynä pidetään muutoksia elintarvikkeiden tuotannossa ja säilyttämisessä, immuniteetiltaan heikentyneiden ihmisten määrän lisääntymistä sekä väestön ikääntymistä. L. monocytogenes on solunsisäinen bakteeri, jonka patogeneesista voidaan erotella neljä vaihetta: 1) internalisaatio, 2) pakeneminen fagosomista tai solunsisäisestä vakuolista, 3) lisääntyminen ja liikkuminen solun sisällä sekä 4) leviäminen solusta toiseen. Patogeneesiin osallistuvia virulenssigeenejä tunnetaan useita. Näitä ovat mm. prfA, plcA, hly, mpl, actA, plcB, inlA, inlB ja iap. Eri L. monocytogenes -kannat vaikuttavat sopeutuneen elämään erilaisissa ekologisissa lokeroissa. Tämän perusteella on oletettavissa, että niiden virulenssisakin olisi eroja. Tällä hetkellä ei kuitenkaan tunneta kyseisiä eroja, joten kaikkia L. monocytogenes -kantoja pidetään potentiaalisesti patogeenisina. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko virulenssigeenien esiintymisessä eroja eri alkuperää olevien L. monocytogenes -kantojen välillä ja voidaanko näiden erojen perusteella päätellä kannan alkuperä. Tutkimusmenetelmänä oli multiplex-PCR, jossa kahden eri reaktion avulla tutkittiin prfA-, plcA-, hly-, mpl-, actA-, plcB-, iap-, inlA-, inlB-, inlC-, inlD-, inlF- ja inlE-geenien esiintymistä. Tutkittavia kantoja oli 484 ja ne olivat peräisin säilörehusta (54 kpl), elintarvikelaitoksista (126 kpl) ja niiden laitteista (81 kpl), elintarvikkeista (183 kpl) ja raaka-aineista (40 kpl). Kaikilta tutkituilta L. monocytogenes -kannoilta löytyi 88-92 % virulenssigeeneistä. Eri alkuperää olevien kantojen välillä ei ollut merkittäviä eroja. Yksittäisten geenien esiintymisessä eri paikoista peräisin olevien kantojen kesken havaittiin huomattaviakin eroavaisuuksia. Yleisin geeni oli hly, joka löytyi kaikilta tutkituilta L. monocytogenes –kannoilta. Muiden geenien yleisyysjärjestys oli seuraavanlainen: plcB > inlE > iap > mpl > inlA > inlF > prfA > actA > inlC > inlD > plcA. Geenien esiintymisessä havaittujen erojen perusteella ei kuitenkaan ollut mahdollista päätellä eri kantojen alkuperää. Tutkimuksemme perusteella vaikuttaisi siltä, että kaikilta kannoilta ei löydy kaikkia virulenssigeenejä.

Euroopan komissio määrittelee elintarvikepetoksen seuraavien kriteerien avulla: lainsäädännön rikkominen, tahallisuus, taloudellinen hyötyminen ja asiakkaan harhaanjohtaminen. Kansainvälisten arvioiden mukaan suurin osa elintarvikepetoksista jää havaitsematta. Elintarvikepetoksiin liittyvä valvontatyö Suomessa on yksi osa kunnallista elintarvikevalvontaa, ja elintarvikepetosvalvonta asettaa uudenlaisia haasteita viranomaisvalvonnalle. Viranomaisten rajallisten valmiuksien ja resurssien vuoksi tarkastuksilla keskitytään kuitenkin pitkälti elintarvikkeiden turvallisuuteen, eikä elintarvikepetosten havaitsemiseen. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää, 1) millaisia tarkastusmenetelmiä elintarvikevalvojat ovat elintarvikevalvonnan tarkastuksilla ilmi tulleiden epäkohtien havaitsemiseen käyttäneet, 2) kuinka moni epäkohdista täyttää Euroopan komission määrittelemät elintarvikepetoksen kriteerit ja 3) millaisia epäkohtia havaittiin tapauksissa, jotka täyttivät elintarvikepetosmääritelmän kriteerit, mihin asiakokonaisuuteen ne liittyivät, ja mitä tarkastusmenetelmiä niiden havaitsemiseen oli käytetty. Tutkimus tehtiin analysoimalla liha-alan laitosten Oiva-tarkastuskertomukset vuodelta 2017. Analysoitava materiaali rajattiin käsittämään C- tai D-arvosanan (korjattavaa tai huono) saaneet Oiva-rivit, joita oli yhteensä 299 kappaletta. Aineiston taulukointiin ja analysointiin käytettiin Microsoft Excel- ja SPSS-ohjelmistoja. Käytetyimmät tarkastusmenetelmät, kun tarkastellaan kaikkia C- tai D-arvosanan saaneita Oiva-rivejä, olivat tilojen tarkastus (46 %), omavalvontakirjanpidon tarkastus (14 %) sekä omavalvontasuunnitelman tarkastus (12 %). Käytettyä tarkastusmenetelmää ei pystytty aineiston perusteella määrittämään kaikille Oiva-riveille (11 %). Kaikki elintarvikepetoksen kriteerit täyttäviä tapauksia todettiin tässä aineistossa vain yksi kappale. Kyseinen tapaus liittyi lihan alkuperän väärentämiseen sekä lihan markkinoimiseen väärillä tiedoilla. Kolmen muun tapauksen kohdalla muut elintarvikepetoskriteerit täyttyivät, mutta tahallisuuden kohdalla kriteerin täyttyminen määriteltiin ”mahdolliseksi” tai ”ei tietoa”. Lisäksi aineistosta löytyi 11 muuta tapausta, jotka aineiston perusteella saattavat täyttää elintarvikepetoksen kriteerit, sillä esimerkiksi toimijan taloudellista hyötymistä voitiin pitää todennäköisenä tai asiakkaiden harhaanjohtamista voitiin pitää mahdollisena. Näiden tapausten toteamisessa käytetyistä tarkastusmenetelmistä yleisimmät olivat ”tilojen tarkastus” sekä ”omavalvontakirjanpidon tarkastus”. Elintarvikepetoskriteerit osittain tai kokonaan täyttävistä tapauksista selvästi yleisimpänä erottui epäkohdat pakkausmerkinnöissä (40 %), mikä on ollut myös viime vuosina yleisin Euroopan komission AAC-järjestelmään raportoitu elintarvikepetostyyppi. Tutkimuksen tulosten mukaan vähintään 4,7 %:ssa kaikista tarkastetuista liha-alan laitoksista ja teurastamoista esiintyi asiakasta harhaanjohtavia epäkohtia, joista on voinut syntyä oikeudetonta taloudellista hyötyä tekijälle. Arvion mukaan noin joka toisen tutkimusaineistoon sisältyneen Oiva-rivin tarkastuksen yhteydessä oli kuvattu epäkohtia, joiden johdosta toimija on saanut tai voinut saada taloudellisia etuja. Näin ollen toimija voi saada taloudellisen kilpailuedun olemalla noudattamatta lainsäädännön vaatimuksia tai sen nojalla annettuja kehotuksia, määräyksiä tai kieltoja, ja tällä tavoin heikentää lainsäädäntöä noudattavien yritysten mahdollisuuksia pärjätä markkinoilla. Tarkastajien riskiperusteista työtä elintarvikepetosten havaitsemiseksi voitaisiin edesauttaa tutkimalla elintarvikepetoksia Suomessa. Tulisi selvittää, millaiset elintarvikkeet ovat alttiimpia elintarvikepetoksille Suomessa, minkä tyyppisiä elintarvikepetoksia Suomessa tehdään, ja millaiset tarkastusmenetelmät niiden havaitsemiseen soveltuisivat.

Elintarviketurvallisuuskulttuuri on noussut hallintajärjestelmien ja valvontamenetelmien rinnalle yhdeksi tärkeimmäksi tekijäksi, jonka avulla voidaan vaikuttaa yritysten elintarviketurvallisuuteen. Useiden elintarvikeperäisten taudinpurkauksien syyksi on paljastunut ongelmat niin työntekijöiden käyttäytymisessä, johtamisessa, työympäristössä kuin työntekijöiden koulutuksessa ja asenteissa. Nämä kaikki tekijät liittyvät elintarviketurvallisuuskulttuuriin. Elintarviketurvallisuuskulttuurille ei ole olemassa selkeää määritelmää. Sen voidaan kuitenkin ajatella olevan koko yrityksen kattava rakenne, joka yhdistää kaikki yrityksessä työskentelevät henkilöt yhteisen tavoitteen ympärille eli elintarviketurvallisuuden parantamiseen. Kaikki henkilöt jakavat tällöin samat arvot, asenteet ja uskomukset siitä mitä elintarviketurvallisuudella tarkoitetaan ja kuinka yrityksessä toimitaan sen parantamiseksi. Elintarviketurvallisuuskulttuuriin kuuluu useita osa-alueita. Näitä ovat työntekijöiden ja johtajien käsitys ja tieto elintarviketurvallisuuden vaaroista, yrityksessä työskentelevien henkilöiden motivaatio toimia elintarviketurvallisuutta edistävästi, johtaminen, kommunikaatio, henkilöstön koulutus, työympäristö sekä resurssit. Elintarviketurvallisuuskulttuuriin voivat vaikuttaa lisäksi maiden kansallinen kulttuuri, lainsäädäntö sekä yritysten erilaiset ominaisuudet, kuten koko ja sekä toiminnan riskitaso. Elintarviketurvallisuuskulttuuri otettiin osaksi eurooppalaista lainsäädäntöä maaliskuussa 2021. Lainsäädäntö vaatii yrityksiä luomaan ja ylläpitämään asianmukaista elintarviketurvallisuuskulttuuria. Elintarviketurvallisuuskulttuuria on tutkittu ympäri maailmaa useiden menetelmien avulla. Yleisimmin käytetty menetelmä on kyselylomakkeet. Tutkimuksissa on lisäksi käytetty havainnointia, haastatteluita, ryhmähaastatteluita, kuva-avusteisia haastatteluita sekä tarinankerrontaa. Tutkittaviin osa-alueisiin ovat kuuluneet muun muassa johtaminen, kommunikaatio, sitoutuminen, työpaine, käyttäytyminen, työympäristö ja koulutus. Tutkielmassa ei ole mukana esimerkkejä suomalaisista elintarvikealan yritysten elintarviketurvallisuuskulttuureista, sillä kirjoittaja ei löytänyt käytetyistä hakukannoista käytetyillä hakusanoilla suomalaisia elintarvikeyrityksiä koskevia elintarviketurvallisuuskulttuurin tutkimuksia. Elintarviketurvallisuuskulttuurin arviointiin ja tutkimukseen sisältyy useita rajoitteita. Monissa tutkimuksissa käytetään vain yhtä menetelmään, vaikka useamman menetelmän avulla yritysten elintarviketurvallisuuskulttuurista saataisiin luotettavampi ja kattavampi käsitys. Myös erilaiset sosiaaliset tekijät, tutkimuksiin osallistuvien henkilöiden kielitaito ja yrityksessä työskentelevät osa-aikaiset työntekijät vaikuttavat tutkimusten tulosten luotettavuuteen. Toisaalta myös tutkimuksista saatujen tulosten yleistämiseen liittyy useita rajoitteita. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset otannan rajoitukset, tutkimukseen osallistuvien yritysten halukkuus osallistua tutkimukseen sekä kuinka laajasti yritysten elintarviketurvallisuuskulttuuria on tutkittu organisaation tasolta eli onko tutkimuksiin sisällytetty henkilöitä aina johtoportaasta elintarvikkeiden käsittelijöihin. Tämän lisensiaatintutkielman tavoitteena on esitellä elintarviketurvallisuuskulttuuria saatavilla olevan kirjallisuuden pohjalta. Tavoitteena on luoda katsaus elintarviketurvallisuuskulttuurin määritelmään, alkuperään sekä arviointimenetelmiin ja elintarviketurvallisuuskulttuuriin vaikuttaviin tekijöihin.

Emakoiden tilakuolleisuus ja suunnittelemattomat poistot erilaisten sairauksien ja tapaturmien vuoksi aiheuttavat tilalle suuria kustannuksia. Lisäksi suuri emakoiden kuolleisuus voi olla eläinten hyvinvointikysymys. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota tietoa kirjallisuudesta emakoiden poistoista ja kuolleisuudesta ja selvittää taustalla olevia syitä. Suomessa on parhaillaan meneillään laaja tutkimus, jossa selvitetään emakoiden tuotantokestävyyteen liittyviä tekijöitä kuten niiden kuolinsyitä. Suurin osa emakoista poistetaan tiloilta myymällä ne teurastamoon. Lisäksi emakoita kuolee itsestään tiloilla ja niitä joudutaan myös lopettamaan, koska ei haluta pitkittää niiden kärsimyksiä. Emakoiden kokonaispoistoprosentti tiloilla on keskimäärin 50. Emakot porsivat keskimäärin neljä kertaa ennen niiden poistoa tilalta. Monet emakot poistetaan tilalta ennen kuin ne ovat saavuttaneet suurimman tuotantopotentiaalinsa ja ennen kuin ne ovat korvanneet hankintakulunsa. Poistoprosentti ja keskiporsimakerta vaihtelevat hyvin paljon eri tilojen välillä. Teurastettujen emakoiden poistosyistä merkittävin on lisääntymisongelmat. Lisäksi etenkin nuoria emakoita poistetaan paljon tuki- ja liikuntaelinongelmien kuten ontumisen vuoksi. Vanhempien emakoiden tyypillinen poistosyy on huono tuottavuus tai vanhuus. Lisääntymisongelmista yleisimmät poistosyyt ovat tiinehtymättömyys ja kiimattomuus. Lisääntymisongelmien vuoksi poistetuilla emakoilla on suhteessa eniten tehottomuuspäiviä ja vieroitettujen porsaiden määrä on pienin verrattuna muiden syiden vuoksi poistettuihin emakoihin. Emakoiden kuolleisuus eri tutkimuksissa vaihtelee 4,6–16 %:n välillä, ja siihen kuuluvat yleensä sekä itsestään kuolleet että lopetetut emakot. Kuolleisuus vaihtelee paljon eri tiloilla. Tyypillisesti nuorilla 1–3 kertaa porsineilla emakoilla on suurin kuolleisuus. Suurin osa emakoiden kuolleisuudesta esiintyy porsimisen aikoihin ja heti sen jälkeen imetyskaudella. Tärkeimpiä emakoiden kuolinsyitä ovat sydämen vajaatoiminta, ontuminen, ruoansulatuskanavan elinten kiertymät ja muut sairaudet, porsimiseen liittyvät ongelmat sekä virtsatiesairaudet. Lisäksi emakoita kuolee hengitystiesairauksiin, erilaisiin tarttuviin tauteihin ja traumoihin. Sydämen vajaatoiminnan ja ruoansulatuskanavan elinten kiertymien vuoksi kuolevat emakot menehtyvät yleensä äkillisesti ilman aikaisempia oireita. Emakoiden lopetuksen suurin syy on niveltulehduksen tai murtuman aiheuttama ontuminen. Emakoiden poistoihin ja kuolleisuuteen voivat vaikuttaa vuodenaika, ilmasto, tuotannolliset tekijät ja emakoiden erilaiset ominaisuudet. Erilaiset tuotanto-olosuhteet, ruokinta ja eläinten hoito- ja poistokäytännöt selittävät eroja tilojen välillä. Emakoiden tuotantokestävyyttä voidaan rajallisesti parantaa jalostuksen avulla. Emakoiden kuolleisuuden vähentäminen ja kestävyyden parantaminen ovat oleellinen osa emakoiden hyvinvointia. Kirjallisuuskatsauksen tietoa emakoiden poistoista ja kuolinsyistä sekä niiden riskitekijöistä voidaan käyttää tilojen kuolleisuuden vähentämisessä ja tuottavuuden parantamisessa.

Porsaskuolleisuus ja porsaiden huono kasvu vaikuttavat merkittävästi porsastuotantosikalan taloudelliseen tulokseen ja eläinten hyvinvointiin. Sekä emakko että porsaat voivat käyttäytymisellään vaikuttaa porsaiden maidonsaantiin ja siten kasvuun ja kuolleisuuteen. Emakko voi esimerkiksi sallia porsaiden pääsyn utareelle makaamalla kyljellään, toisaalta emakko voi estää utareelle pääsyn makaamalla mahallaan. Porsaat voivat lisätä maidontuotantoa hieromalla utaretta. Tutkimme emakon ja porsaiden yleisen aktiivisuuden yhteyttä porsaiden kasvuun ja kuolleisuuteen. Erityisesti halusimme selvittää, vaikuttavatko emakon makuuasento (kyljellään/mahallaan), imetyshavaintojen osuus tai porsaiden utareella viettämä aika porsaiden kasvuun. Videoimme 21 emakkoa pahnueineen porsimisen jälkeen päivinä 3, 6, 13, 20 ja 30. Videonauhoilta rekisteröimme viiden minuutin välein emakon käyttäytymisen ja utareella olevien porsaiden lukumäärän. Päivänä 20 korreloivat imetyshavainnot (vähintään 50 % pahnueesta hieromassa utaretta) ja porsaiden kasvu positiivisesti, mutta koko imetyskauden aikana yhteys oli negatiivinen. Päivinä 1-4 korreloivat porsaiden utareella käyttämä aika ja päiväkasvu negatiivisesti ja päivinä 15-22 oli havaittavissa suuntaus positiiviseen korrelaatioon. Aktiivisemmilla emakoilla vaikutti olevan pienempi porsaskuolleisuus. Tutkimuksemme osoitti, että huonokasvuiset pahnueet viettävät enemmän aikaa hieromassa utaretta, todennäköisesti lisätäkseen maidontuotantoa tai aloittaakseen nopeammin uuden imetyksen. Passiiviset emakot sallivat pitkän utarehieronnan, mikä ei kuitenkaan välttämättä lisää porsaiden maidonsaantia. Emakon yleinen aktiivisuus vähentää porsaiden kuolleisuusriskiä. Syynä on todennäköisesti passiivisia emakoita parempi maidontuotantokyky.

Tutkimuksessa selvitettiin ryhmässä pidettyjen emakoiden sosiaalisen arvoaseman vaikutusta porsaiden sukupuolijakaumaan. Aiheesta on julkaistu toisilleen vastakkaisia tutkimustuloksia. Aiempien tutkimusten luotettavuutta on kritisoitu, koska niissä emakoiden sosiaalinen arvoasema on määritetty alkioiden kiinnittymisajankohdan ulkopuolella. Oletetaan että porsaiden sukupuolijakauman vinoutumiselle on suurin mahdollisuus juuri alkioiden kiinnittymisen aikaan. Lisäksi emakkoryhmän hierarkiaa pidetään muutoksille alttiina, ja siten se voi olla eri alkioiden kiinnittymisen aikana kuin esimerkiksi ryhmän sekoittamisen aikana. Emakko saa kerrallaan useita porsaita eli sika vaikuttaisi panostavan jälkeläisten laadun sijasta määrään. Lisäksi tuotanto-olosuhteet poikkeavat suuresti sialle luonnollisesta elinympäristöstö. Nämä seikat voivat vaikeuttaa emakon sosiaalisen arvoaseman ja porsaiden sukupuolijakauman välisen yhteyden tutkimista. Tutkimuksessa määritettiin 63 ryhmässä pidetyn emakon sosiaalinen arvoasema alkioiden kiinnittymisen aikaan. Arvoaseman määritys tehtiin tarkkailemalla emakoiden aggressiivisia kontakteja videonauhoilta. Emakoille määritettyä arvoasemaa verrattiin syntyneiden karjuporsaiden prosentuaaliseen osuuteen. Lisäksi verrattiin alkioiden kiinnittymisen aikana määritettyä hierarkiaa samoille emakoille ruokinta-aikana määritettyyn hierarkiaan. Tämän tutkimuksen mukaan alkioiden kiinnittymisen aikaan määritetyllä emakon sosiaalisella arvoasemalla ei ole vaikutusta porsaiden sukupuolijakaumaan. Toisin kuin kirjallisuudessa usein mainitaan, tutkimuksessamme emakkoryhmän hierarkia pysyi muuttumattomana kahden erilaisen tarkkailujakson välillä.

Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Encephalitozoon cuniculi -vasta-aineiden esiintyvyyttä suomalaisilla lemmikkikaneilla. Tutkimuksessa selvitettiin myös E. cuniculi -tartunnalle altistavia mahdollisia riskitekijöitä. E. cuniculi on alkueläin, jota tavataan kaikkialla maailmassa. E. cuniculin pääisäntä on kani, ja tartunta on lemmikkikaneilla yleinen. Maailmalla tehdyissä tutkimuksissa jopa 68 %:lla oireettomista lemmikkikaneista on havaittu E. cuniculi -vasta-aineita. Suomessa tai Pohjoismaissa E. cuniculi -vasta-aineiden esiintyvyyttä ei ole aiemmin tutkittu. E. cuniculilla on havaittu myös zoonoottista potentiaalia ja sen on todettu aiheuttaneen tautia henkilöillä, joiden immuunivaste on puutteellinen. E. cuniculin yleisyyden ja sen zoonoottisen potentiaalin vuoksi esiintyvyyden tunteminen myös suomalaisilla lemmikkikaneilla on tärkeää. Tutkimuksen hypoteesina oli, että suomalaisilla lemmikkikaneilla E. cuniculi -vasta-aineiden esiintyvyys on 40–60 %. Tutkimukseen osallistui yhteensä 174 lemmikkikania. Tutkimuksessa käytetyt seeruminäytteet pyrittiin keräämään niin, että tutkimukseen saatiin mahdollisimman kattava otos suomalaisia lemmikkikaneja. Tutkimuksessa käytetyistä seeruminäytteistä 63 kerättiin ELL Johanna Mäkitaipaleen väitöskirjatutkimuksen yhteydessä vuosina 2012–2013 ja 49 näytettä kerättiin erillisinä näytteenottopäivinä maaliskuussa 2014. Kollegat ympäri Suomen lähettivät ottamiaan näytteitä yhteensä 62 kappaletta helmi-maaliskuun 2014 aikana. Tutkimukseen osallistuneiden kanien omistajat täyttivät kanien tiedot internetissä E-lomakkeelle, jolla kysyttiin kanin perustietoja, sairas- ja lääkityshistoriaa sekä tietoa kanin alkuperästä, asuinolosuhteista, ulkoilusta, ulkoa saatavasta ruoasta ja mahdollisista neurologisista oireista. Seeruminäytteet tutkittiin käyttäen kaupallista Enzyme Linked Immunosorbent Assay eli ELISA -testiä. Hypoteesista poiketen tutkituista kaneista vain noin 29,3 %:lla todettiin Encephalitozoon cuniculi -vasta-aineita. Tulosten tilastollisen analyysin perusteella tilastollisesti merkitseviä tekijöitä olivat ruoan saaminen ulkoa, muiden kanien kanssa tekemisissä oleminen, se onko kania lääkitty fenbendatsolilla ja se, onko kanilla ollut hermostollisia oireita. Ruoan saaminen ulkoa sekä muiden kanssa tekemisissä oleminen olivat suojaavia tekijöitä. Fenbendatsolilääkitys ja hermostolliset oireet taas olivat altistavia tekijöitä. Merkitsevin tekijä analyysin perusteella oli ruoan saaminen ulkoa. Tutkimuksen perusteella eläinlääkärit voivat suositella kanien omistajille ulkoa tuodun ruoan antamista ja toisaalta kertoa, että kontaktia muihin kaneihin ei tarvitse varoa. Tulokset osoittavat myös, että E. cuniculi -tartunta ei ole suomalaisilla lemmikkikaneilla yhtä yleinen kuin maailmalla. Työn kirjallisuuskatsausosuudessa on esitelty E. cuniculin taustaa, sen aiheuttaman enkefalitozoonosin oireita, diagnosointia ja hoitoa, sekä E. cuniculin zoonoottista potentiaalia. Työssä on myös kartoitettu muualla maailmassa tehtyjä E. cuniculi -vasta-ainemäärityksiä sekä niiden tuloksia.