Browsing by Title

Giardia ja Cryptosporidium ovat alkueläimiä, jotka voivat elää monissa eläimissä sekä ihmisissä suolistoloisena. Giardia- ja Cryptosporidium-tartunta tapahtuu ihmisillä tyypillisimmin saastuneen veden välityksellä. Tartunnan voi saada myös suoraan toisesta ihmisestä tai eläimestä sekä saastuneen ruoan välityksellä. Giardia- ja Cryptosporidium- alkueläimiä on pidetty zoonoottisena parasiittina, mutta zoonoottisuudesta ei ole olemassa varmaa ja todistettua tietoa. Risti-infektio-kokeissa on osoitettu, että osa Giardia-lajeista on isäntälajispesifisiä ja osa pystyy tartuttamaan useita lajeja. Giardia-alkueläimen elinkierto on kaksivaiheinen: trofotsoiittivaihe ja kystavaihe. Kystavaihe on infektiivinen vaihe, jossa kystat kulkeutuvat ulosteiden mukana ulos isäntälajista ja joutuvat uuteen isäntään tämän syödessä kystia. Kystistä vapautuu suolistossa trofotsoiitteja. Cryptosporidium-alkueläimen elinkierto on monimutkaisempi. Cryptosporidium-alkueläimen infektiivinen muoto on ookysta. Isäntälaji saa Cryptosporidium-tartunnan syömällä infektoituneen ookystan tai kontaminoituneen veden välityksellä Koirilla Giardia-tartunta on usein oireeton, mutta se voi aiheuttaa akuuttia tai kroonista ripulia ja painonmenetystä. Ripuli on tyypillisesti ohutsuoliperäistä. Koirilla ei usein esiinny kliinisiä oireita Cryptosporidium-tartunnasta. Giardia- ja Cryprosporidium-alkueläinten esiintymistä on maailmalla tutkittu paljon sekä kennelolosuhteissa että yksittäisillä lemmikkikoirilla. Monet tutkimukset ovat osoittaneet erityisesti Giardia-alkueläimen esiintyvyyden olevan paljon suurempi kennelolosuhteissa kuin yksittäisessä omistuksessa olevilla koirilla Tutkimuksessani selvitettiin Giardia- ja Cryptosporidium-allkueläimen esiintyvyyttä pohjois-suomalaisen kennelin koirilla. Ulostenäytteet tutkittiin Elisa-testillä sekä immunofluoresenssin avulla mikroskoopilla. Saatuja tuloksia verrattiin lisäksi koirien ikään, sukupuoleen, esiintyneeseen ripuliin ja eri ryhmiin. Kennelissä oli kaikkiaan tutkimushetkellä 317 koiraa. Näytteitä tutkittiin yhteensä 125 koirasta. Tutkittujen koirien iän mediaani oli 4 vuotta ja ikäjakauma 2 kk -13 vuotta. Pennuiksi luokiteltiin kaikki alle yhden vuoden ikäiset koirat ja aikuisiksi kaikki yli vuoden ikäiset koirat. Pentuja tutkituista koirista oli 16. Giardia-positiivisten osuus oli 41,6 % (52 koiraa). Kaikki 16 pentua (100,0 %) olivat Giardia-positiivisia. Aikuisista koirista Giardia-positiivisia oli 34 (36,2 %). Cryptosporidium-positiivisten osuus oli 5,6 % (7 koiraa). Pennuista 5 koiraa (31,2 %) oli Cryprosporidium-positiivisia. Aikuisista koirista Cryptosporidium-positiivisia koiria oli 2 (2,1 %). Tutkimukseni perusteella Giardia-tartuntaa esiintyi kennelissä paljon. Pennuilla Giardia-tartuntaa esiintyi enemmän kuin aikuisilla koirilla, mikä on giardiatartunnoille tyypillistä. Tartuntoja todettiin eniten koiraryhmässä, jossa aikuiset koirat olivat kosketuksissa pentuihin. Sukupuolella ei ollut vaikutusta tartuntoihin. Kennelin koirissa todettiin myös muutamia Cryptosporidium-tartuntoja. Suurin osa tartunnoista todettiin pennuilla.

Tässä syventävien opintojen tutkielmassa perehdyttiin zoonoottisten alkueläinten, suvut Giardia ja Cryptosporidiumium, yleisiinominaisuuksiin, niiden merkitykseen vesivälitteisten epidemioiden aiheuttajina ja tutkittiin niiden esiintymistä suomalaisissa majavissa. Lisäksi tutkimuksessa perehdyttiin erilaisiin eristämis- ja diagnostisiin menetelmiin. Lähinnä viimeisen kymmenen vuoden aikana on selvinnyt giardioosin ja kryptosporidioosin merkitys maailmanlaajuisesti yleisinä ripulitautien aiheuttajina niin ihmisillä, kuin eläimilläkin. Niiden leviämistapana on vesivälitteisyys merkittävää, johtuen paljolti niiden ominaisuuksista, kuten esim. hyvästä säilyvyydestä kosteissa ja viileissä olosuhteissa. Tutkimuksessa perehdyttiin ja käytännössä kokeiltiin erilaisia laboratoriodiagnostisia menetelmiä näytteiden konsentroimiseksi, loisten ookystien värjäämiseksi ja tutkimiseksi. Melko uutena menetelmänä testattiin myös suoraan immunofluoresenssitekniikkaan perustuvaa värjäysmenetelmää. Tutkittavina näytteinä oli majavien peräsuolia, joista otetusta ulosteesta ookystia yritettiin eristää. Näytteet tulivat suoraan metsästäjiltä eri puolilta Suomea. Yhdestäkään tutkitusta majavanäytteestä ei löytynyt etsittyjen loisten ookystia.

Gonadotropiineja vapauttava hormoni (gonadotropin-releasing hormone, GnRH) on yksi hypotalamuksen monista säätelyhormoneista. GnRH aikaansaa luteinisoivan hormonin (LH) ja follikkeleita stimuloivan hormonin (FSH) vapautumisen adenohypofyysistä. Hypotalamus kontrolloi kiimakierron eri vaiheita GnRH-erityksen välityksellä. Ovulaatiota edeltää hypotalamuksesta erittyvä endogeeninen GnRH-aalto, joka stimuloi LH-erityksen hypofyysistä. LH-eritys aiheuttaa munasarjoissa olevien suurten follikkeleiden luteinisaation tai ovulaation. Eksogeeninen GnRH tai sen agonistinen analogi aikaansaa endogeenisen LH- ja FSH-erityksen hypofyysistä. GnRH-injektion aiheuttamaa ovulaation induktiota on käytetty kiimakiertojen käynnistämiseen poikimisen jälkeen, kiiman-synkronointiohjelmissa ja siemennyksen yhteydessä tiinehtyvyyden parantamiseksi sekä terveillä lehmillä aloitussiemennyksen yhteydessä että oireettomilla uusijoilla. GnRH:ta käytetään myös munasarjarakkuloiden hoidossa, ja sitä käytetään yhdistettynä prostaglandiiniin, progesteroniin ja / tai estradioliin poikimisen jälkeisen kiimattomuuden hoidossa. Normaalia lyhyempiä kiimakiertoja saattaa esiintyä ensimmäisen ovulaation yhteydessä hiehoilla puberteetissa ja lehmillä poikimisen jälkeen. GnRH-injektio annettuna samanaikaisesti prostaglandiini-injektion kanssa tai 24 tuntia prostaglandiini-injektion jälkeen voi aikaansaada lyhyitä kiimakiertoja normaalisti sykloivilla hiehoilla ja lehmillä. Nämä lyhyet kiimakierrot poikkeavat puberteetissa ja poikimisen jälkeen esiintyvistä lyhyistä kiimakierroista siten, että näitä GnRH- ja PGF2a-hoidolla aikaan saatuja lyhyitä kiimakiertoja edeltää normaali progesteronivaihe, jonka pitäisi estää lyhyiden kiimakiertojen esiintyminen. Kokeellisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako GnRH-annos (gonadoreliini 100 µg vs. 500 µg), ja siten LH-aallon suuruus, indusoitujen lyhyiden kiimakiertojen esiintymiseen sykloivilla hiehoilla (n=19). Hiehot jaettiin satunnaisesti kahteen hoitoryhmään. Toiselle ryhmälle (n=10) annettiin 24 tuntia prostaglandiini-injektiosta 100 µg gonadoreliiniä ja toiselle ryhmälle (n=15) 500 µg gonadoreliiniä. Koe suoritettiin kahteen kertaan. Lisäksi määritettiin myös progesteroni- ja LH-pitoisuudet hiehojen verestä. GnRH-annoksen suuruus ei vaikuttanut lyhyiden kiimakiertojen esiintyvyyteen. Ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja 100 µg ja 500 µg GnRH-annoksen jälkeen esiintyvien lyhyiden kiimakiertojen insidenssissä. Hiehoilla, joilla oli normaalia lyhyempi kiimakierto, progesteronipitoisuus saavutti korkeimman arvonsa 3 - 6 päivää ovulaatiosta. Hiehoilla, joilla oli normaalin pituinen kiimakierto, suurin progesteronipitoisuus saavutettiin keskimäärin 14 päivää ovulaatiosta. GnRH-annos (100 vs. 500 µg) ei tilastollisesti merkitsevästi vaikuttanut LH-pitoisuuksiin tai LH-käyrän muotoon. Tämä oli yllättävää, koska ennakkokäsityksenä oli, että GnRH-annoksen kasvattaminen olisi ollut lisännyt LH-eritystä.

Syventävät opintoni koostuvat kirjallisuusosasta ja tutkielmaosasta. Kirjallisuusosassa käydään läpi etukammiokulman anatomia, kammionesteen muodostuminen ja kierto. Lisäksi perehdytään uveiitin, glaukooman ja goniodysgenesian ilmenemiseen, diagnosointiin sekä hoitoon. >Goniodysgenesia tarkoittaa etukammiokulman vajaakehitystä. Pektinaattiligamentti dysplasia on goniodysgenesian muoto, jolloin normaalien pektinaattiligamenttien kehitys on pysähtynyt. Normaalisti pektinaattiligamentit kehittyvät mesodermaalisesta levymäisestä kudoksesta, joka sikiön kehityksen aikana peittää etukammiokulman. Tämä kudoslevy ohentuu ja siinä tapahtuu segmentaalista atrofiaa, jolloin pektinaattiligamentit kehittyvät. Mikäli häiriöitä tapahtuu etukammiokulman kehityksen aikana seurauksena on epätäydellinen atrofia ja epänormaalit pektinaattiligamentit. Gonioskooppisesti tällöin on todettavissa normaalien selkeiden pektinaattiligamenttien sijasta paksumpia ja matalampia pektinaattiligamentteja, levyjä pektinaattiligamenttien välissä tai vakavimmissa tapauksissa kiinteitä kudoslevyjä, jossa on ulosvirtausreikiä. Pektinaattiligamenttidysplasiaa on tavattu 14 rodulla mm. amerikancockerspanielilla, bouvierilla, ja bassetilla. Näillä roduilla on todettu pektinaattiligamentti dysplasian altistavan primaarisen glaukooman synnylle, jolloin kornean endoteelisolujen tuottama basaalimembraanin kaltainen materiaali saattaa tukkia etukammiokulman ja trabekulaariverkoston. Lisäksi uveiitti aiheuttaa sekundaarista glaukoomaa näillä koirilla tulehdussolujen ja fibriinin tukkiessa jo ennestään ahtaan etukammiokulman. Tutkimukseemme osallistui 17 leonberginkoiraa, joista 5 oli narttuja ja 12 urosta. Narttujen ikäjakauma oli tutkimushetkellä 2 vuodesta 8 vuoteen, keski-iän ollessa 4,5 vuotta ja urosten ikäjakauma vaihteli 1 vuodesta 9 vuoteen, keski-iän ollessa 5,3 vuotta. Tutkimuksessamme keskityimme pääasiassa leonberginkoirien etukammiokulman tutkimiseen. Kaikki koirat tutkittiin gonioskooppisesti, 3 koiralla diagnoosiksi ilmoitettiin goniodysgenesia ilman muutosten kuvausta. Tutkimukseen osallistuneet koirat, joilla pektinaattiligamenttien ja etukammion ulkonäkö kuvattiin, jaettiin neljään eri ryhmään muutosten vakavuusasteen mukaan. Kaikilla koirilla oli nähtävissä joko lieviä, kohtalaisia tai vakavia muutoksia pektinaattiligamenttien rakenteessa. Leonbergin koiralla useimmiten on nähtävissä normaalia lyhyempiä ja paksumpia pektinaattiligamentteja ja tämän johdosta normaalia matalampi etukammiokulma (todettavissa tässä tutkimuksessa kuudella koiralla). Osalla koirista normaalien pektinaattiligamenttien välissä on todettavissa levyjä (todettavissa tässä tutkimuksessa kuudella koiralla). Ryhmiin kolme ja neljä kuuluivat koirat, joilla oli selkeitä levyjä ligamenttien välissä tai etukammiokulma oli kiinni. Tutkimusmateriaalista ryhmään 3 ja 4 kuuluvat koirat sekä koirat, joilla diagnoosina oli dysgenesia ilman muutosten kuvausta, kuuluvat ns. vakavaa pektinaattiligamenttidysplasiaa sairastaviin koiriin, joita oli 11 kpl eli 64,5 % koirista. Kahdeksalla koiralla oli ollut tai oli tutkimushetkellä iriitti. Näistä koirista kaikilla iiris oli tummunut kroonisen iriitin seurauksena. Ainoastaan iriittiä sairastaneista koirista neljälle (50 % iriittiin sairastuneista koirista) kehittyi glaukooma, mikä viittaisi iriitin olevan altistavana tekijänä glaukooman synnyssä. Vaikuttaako etukammiokulman rakenne ja goniodysgenesian vakavuusaste glaukoomansyntyyn, jää tämän tutkimuksen perusteella arvioituna vielä epäselväksi.

Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lähinnä eksokriinisen haiman vajaatoiminnan (exocrine pancreatic insufficiency, EPI) patofysiologiaa ja hoitoa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää entsyymilääkityksellä olevien EPI-koirien vointia vertaamalla sitä terveiden samanrotuisten koirien vointiin. Pyrkimyksenä oli myös selvittää eroja yleisimmin käytettyjen entsyymilääkitysmuotojen välillä sekä muun lääkityksen ja ruokavalion merkitystä EPI:n hoidossa. Tutkimus tehtiin kyselytutkimuksena keväällä 1996. Tutkimuksessa oli mukana 76 EPI-koiraa ja 145 tervettä kontrollikoiraa. Molempien ryhmien koirat olivat joko saksanpaimenkoiria tai pitkäkarvaisia collieita. Kyselykaavakkeissa omistajilta tiedusteltiin koirilla esiintyvien mahasuolikanava- sekä iho-oireiden yleisyyttä ja voimakkuutta. Lisäksi oli kysymyksiä koirien ruokinnasta. EPI-koirien omistajilta tiedusteltiin myös entsyymilääkityksen sekä muun lääkityksen käyttöä. Saatujen vastausten perusteella todettiin, että noin puolet hoidossa olevista EPI-koirista voi yhtä hyvin kuin kontrollikoirat. Hoitovasteessa oli kuitenkin suurta vaihtelua ja viidenneksellä EPI-koirista hoitovaste arvioitiin huonoksi. Yleisimmät oireet, joita EPI-koirilla entsyymilääkityksestä huolimatta esiintyi olivat kellertävä uloste sekä lisääntynyt ulosteen määrä. Rotujen tai entsyymilääkitysmuotojen välillä ei todettu eroja hoitovasteessa. Muuta lääkitystä, lähinnä antibiootteja, oli käytetty yleisesti entsyymilääkityksen ohella EPI-koirien hoitoon. Pitkäaikaishoidossa erikoisruokavalion tarve oli vähäistä eikä EPI-koirien ruokinta merkittävästi poikennut kontrollikoirien ruokinnasta.

Syventävien opintojen työ käsittelee sian käyttäytymisen kehitystä ja virikkeiden vaikutusta siihen. Haitallisen käyttäytymisen osalta keskitytään kuvaamaan hännänpurentaa. Kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan ympäristö- ja muista tekijöistä, jotka vaikuttavat hännänpurennan esiintymiseen sikaloissa. Tekijöitä yhdistäväksi asiaksi mainitaan sialle niistä aiheutunut stressi. Kokeessa kuvattiin sikoja videolle neljän sian ryhmissä välikasvatus- ja lihasikakasvatusvaiheissa. Puolet tutkimusryhmästä sai virikkeeksi oljen ja purun seosta kaikissa tai vain joissakin kolmesta eri kasvatusvaiheesta (alkukasvatus, välikasvatus ja loppukasvatus). Puolet ryhmästä ei saanut virikkeitä missään näistä kolmesta kasvatusvaiheesta. Käyttäytymisille annettiin nimet ja niiden esiintymistiheys tilastoitiin Noldus Observer-tietokoneohjelmalla. Tulokseksi saatiin, että virikkeellisessä ympäristössä kasvaneilla sioilla esiintyi vähemmän agonistista käyttäytymistä kuin virikkeettömissä oloissa kasvatetuilla. Varsinkin alkukasvatusvaiheen virikkeet eli imetysajan virikkeellinen ympäristö ennaltaehkäisi häiriökäyttäytymistä myöhemmissä kasvatusvaiheissa. Tieteellisesti merkitsevä ero saatiin tutkittaessa käyttäytymisyhdistelmää "agonistic". Agonistic-käyttäytymisyhdistelmässä laskettin frekvenssi ja ajallinen kesto käyttäytymisille puree häntää, puree korvaa, tappelee, työntää ja alistuu.

Hammaspuutoksia esiintyy sekä ihmisillä että eläimillä. Koska ihmisen ja koiran hampaistot ovat hyvin samankaltaisia ja geenien DNA-sekvenssit ovat pitkälti samoja, haluttiin lähteä kartoittamaan puutosten tilannetta koirapopulaatiossa tavoitteena myöhemmin soveltaa tutkimustuloksia humaanipuolelle. Jottei rotuvaihtelu toisi tutkimukseen lisää sekoittavia tekijöitä, keskityttiin tässä työssä tilanteeseen yhden rodun, valkoisen länsiylämaanterrierin, kannalta. Kun tilanteesta ei ole ollut selvää tutkimustietoa, ei puutosten laajuus ole ollut rotujärjestön tai kasvattajien tiedossa. Jollei kasvatuksessa kiinnitetä huomiota tiettyyn ominaisuuteen, on mahdollista, että ominaisuus erityisesti pienessä populaatiossa lisääntyy. Koiran alkuperän ollen saalistaja, ovat hampaiden laatu ja määrä olleet kautta aikojen lajille tärkeä ominaisuus. Tavoitteena oli talven 2011 - 2012 aikana kartoittaa valkoisilla länsiylämaanterriereillä esiintyvien hammaspuutosten määrää ja laatua, eli puutosten sijaintia koiran suussa, ja löydösten perusteella antaa tietoa ja mahdollisia suosituksia rotujärjestölle hampaistojen tilanteesta. Yleisesti hammaspuutoksista koirilla oli löydettävissä hyvin vähän artikkeleita. Kirjallisuusosiossa kerrotaan hampaan kehityksestä ja siihen liittyvistä säätelytekijöistä, hammaspuutoksista ihmisillä, sekä puutoksista koirilla yleisesti, ja suhteutettuna ikään, kallonmuotoon tai koiran kokoon. Lisäksi annetaan tietoa hammaspuutosten merkityksestä yksilölle ja populaatiolle. Tutkimusosiossa kerrotaan talven 2011 - 2012 aikana Yliopistollisessa Eläinsairaalassa (YES) valkoisille länsiylämaanterriereille tehdyistä hammastarkastuksista ja radiologisista löydöksistä. Lisensiaattityön puitteissa tarkastettiin 21 koiraa. 13 koiralla varmistuttiin näkyvistä hammaspuutoksista röntgenkuvauksella. Yhdeltäkään koiralta emme löytäneet puhkeamattomia hampaita, irtoamattomia maitohampaita tai ylimääräisiä hampaita. Osalle koirista tehtiin kuitenkin vain kliininen tutkimus ilman röntgenkuvausta, joten näiden kohdalla ei voida olla täysin varmoja kliinisesti havaittujen puutosten todellisuudesta. Kaikkiaan 95 % (20 / 21) koirista oli puutoksellisia. Vain yhdellä koiralla oli täydellinen hampaisto, minkä lisäksi samoin yhdeltä puuttui vain yksi hammas. Tutkituista koirista yli 76 %:lta (16 / 21) puuttui vähintään 4 hammasta. Kokonaismäärään nähden yläleuoista puuttui yli 7 % hampaista, kun taas alaleuoista lähes 18 %, yhteenlaskettuna reilu 13 % koko hampaistosta. Puutokset kohdistuivat yleisimmin etummaisiin välihampaisiin, sekä takimmaisiin alaposkihampaisiin. Puutosten yleisyys rodussa tuntuu kovin suurelta määrältä, kun rotu on alkujaan kehitetty pienriistan metsästykseen. Tutkimuksemme pohjalta vaikuttaisi olevan entistä tärkeämpää korostaa hammaspuutosten painoarvoa jalostuksessa, mutta rotujärjestöstä ja kasvattajista riippuu, miten huomionarvoiseksi he asian kokevat. Tässä tutkittu koiramäärä on kuitenkin Suomen kokonaispopulaatioon nähden pieni, joten lisätutkimukset olisivat tarpeen.

Tutkimus on tehty osana isompaa tutkimusta. jossa selvitettiin lipopolysakkaridien (LPS) aiheuttaman sairausreaktion vaikutusta sioilla. Tässä tutkimuksen osuudessa tarkasteltiin hännän asennon ja liikkeen yhteyttä sian yleiseen ja sairauskäyttäytymiseen. Tutkimuksella haluttiin saada lisätietoa hännän asennon ja liikkeen merkityksestä sikojen hyvinvoinnin tarkastelussa. Tutkimuksen hypoteesina oli, että siat pitävät häntäänsä ylhäällä ja heiluttavat häntää ollessaan terveitä ja positiivisessa mielentilassa, ja sikojen sairastuessa hännän alhaalla pitäminen lisääntyy ja hännän liike vähenee. Tutkimus tehtiin yhteensä 78 sialla. Karsinoita oli 13 ja jokaisessa karsinassa oli kuusi sikaa, neljä imisää ja kaksi leikkoa. Saman karsinan sisällä jokaiselle imisälle injisoitiin eri injektioyhdistelmää. Yksi sai suolaliuosta (SS), toinen ketoprofeenia ja suolaliuosta (KS), kolmas LPS:a ja suolaliuosta (LS) ja neljäs LPS:a ja ketoprofeenia (KL). Karsinoita videoitiin vuorokauden ympäri neljänä päivänä, ja videoilta katsottiin sikojen käyttäytymistä, asentoa, sijaintia karsinassa sekä hännän asentoa ja liikettä. Videoita katsottiin puolen tunnin ajalta, ja merkinnät kerättiin kahden minuutin välein, kun vähintään kolme kuudesta siasta oli aktiivisena. Tutkimuksessa havaittiin yhteys hännän liikkeen ja käyttäytymisen välillä. Hännän liike lisääntyi sikojen leikkiessä ja ollessa kontaktissa toisen sian kanssa. Hännän asennon ja käyttäytymisen välillä ei nähty yhteyttä. SS ja KS sioilla käyttäytyminen erosi eri päivinä merkitsevästi, injektiopäivänä sian aktiivisuus lisääntyi. Hännän asennossa ei nähty merkitsevää eroa SS sioilla, KS sioilla häntää pidettiin injektiopäivänä ja sen jälkeen vähemmän alhaalla. SS eikä KS sioilla ei nähty eroa hännän liikkeessä päivien välillä. KL sioilla aktiivisuus laski injektiopäivänä, mutta hännän asennossa tai liikkeessä ei havaita merkitsevää eroa eri päivinä. LS sioilla aktiivisuus laski, siat pitivät häntäänsä enemmän alhaalla ja hännän liike väheni injektiopäivänä. Tulokset eivät vastaa täysin tutkimushypoteesia. Tutkimuksessa kontakti toiseen sikaan piti sisällään tappelemisen ja hännän purennan, joten ei voida sanoa hännän heiluttamisen liittyvän vain positiiviseen käyttäytymiseen. Tulokset viittaavat hännän liikkeen liittyvän ennemmin sosiaaliseen käyttäytymiseen kuin positiiviseen käyttäytymiseen. Videoilta havaintojen teko oli haasteellista. Hännän alhaalla pitäminen oli vaikea havainnoida, ja havaintoja saattaa tämän vuoksi puuttua. Lisäksi tappelemisen ja leikkimisen erottaminen oli vaikeaa kaksiulotteiselta videolta. Tutkimuksessa olisi voinut laajentaa havaintoja, ja havainnoida lisäksi esimerkiksi hännän heiluttamisen kestoa ja intensiteettiä. Tuloksia voidaan hyödyntää tulevissa tutkimuksissa sian hännän asennon ja liikkeen merkityksestä. Mitä enemmän ymmärretään, esimerkiksi millainen hännän heilutus tai hännän asento liittyy alkavaan hännänpurentaan, sitä paremman työkalun tilallinen saa sikojen hyvinvoinnin tarkkailuun.

Hännänpurenta on taloudellisesti merkittävimpiä ongelmia lihasikaloissa. Hännänpurenta on monisyinen olosuhdeongelma, stressioire, joka johtuu sian luontaisten käyttäytymistarpeiden estymisestä. Tällaisia tarpeita ovat tonkiminen, ympäristön tutkiminen kärsän avulla, rypeminen sekä sosiaalisten kontaktien luominen. Tieteellisissä tutkimuksissa on tunnistettu useita altistavia tekijöitä ympäristössä, ruokinnassa ja yksilöllisissä eroissa. Ympäristötekijöistä tärkeimmät altistavat tekijät ovat ritilälattia, suuri ryhmäkoko, ahtaus, veto, huono ilmanvaihto sekä virikkeiden puute. Kuivikkeiden käyttöä pidetään tärkeimpänä ennaltaehkäisevänä tekijänä. Hoidoksi suositellaan sekä uhrin että purijan eristämistä sekä uhrin hoitamista penisilliinillä. Tutkimuksen päätehtävänä on tunnistaa hännänpurennalle altistavia tekijöitä terveydenhuoltoprojektiin osallistuvilla tiloilla. Tutkimus on osa A-tuottajien Euroopan maatalouden tuki- ja ohjausrahaston (EMOTR) rahoittamaa Terveet jalat - ehjä häntä -hanketta. Tilat osallistuivat vapaaehtoisesti projektiin hännänpurennan vähentämiseksi. Aineistona käytettiin Atrian Kuopion teurastamon lihantarkastustietoja vuosilta 2000-2002 sekä tilakäynneillä tehtyjä olosuhdeselvityksiä. Osallistuvista tiloista valittiin 36 tilaa, joilla oli todettu eniten hännänpurenta- ja paisehylkäyksiä. Tilat ryhmiteltiin hylkäysten perusteella kolmeen osaan, joista tutkimusaineiston analyysiin kelpuutettiin ylä- ja alakolmannes (paljon hännänpurentaa ja vähän hännänpurentaa). Näin lopullinen tutkimusaineisto muodostui yhteensä 24 tilasta. Tilakäyntien ja olosuhdeselvitysten avulla vertailtiin "paljon" ja "vähän" ryhmien olosuhteita altistavien tekijöiden tunnistamiseksi. Tilakäyntien tuloksia verrattiin tekijästä riippuen joko vertaamalla ryhmien keskiarvoja tai prosenttiosuuksia keskenään. Tilastollista merkitsevyyttä testattiin Studentin T-testillä, varianssianalyysillä ja khin-neliötestillä. Tilavertailun perusteella tärkeimmiksi altistaviksi tekijöiksi osoittautuivat sopimaton lämpötila (<14 tai >22°C), suuri ryhmäkoko sekä riittämätön valaistus. Altistavia tekijöitä näyttivät myös olevan pieni kaukalotila sekä ritilän suuri osuus lattiasta. Suojaavia tekijöitä näyttivät olevan kuivikkeiden käyttö, lattialämmitys sekä sairaiden sikojen hyvä hoito.

Helicobacter pullorum was originally isolated from chickens at the beginning of the 90s. The bacterium has also been isolated worldwide from patients suffering from symptoms of the intestinal tract and it is suspected to be zoonotic. H. pullorum may infect chickens at the time of slaughtering, and hence it may create a risk for alimentary hygiene. Altogether over twenty helicobacteria are known, and they have been found in the gastrointestinal tract of various mammals and chicken. The importance of some species, such as Helicobacter pylori, as human pathogens has been proved. The clinical part of this study was conducted in spring 1999, at which point there was relatively little information and research done on H. pullorum. This study compares the applicability of different culture media as well as the filter method in isolating H. pullorum, and detects the occurrence of the bacterium in poultry samples. There were no notable differences in the applicability of studied culture media for the cultivation of H. pullorum, whereas the filter method could not be considered reliable. The poultry samples consisted of liver samples and the content of the caecum of egg-laying hens. The samples collected at a slaughterhouse provided 22 bacterial strains that can be identified as either Campylo- or Helicobacteria on the basis of their phenotypic features. With current knowledge these strains could be identified more specifically, using for instance PCR method. Notwithstanding the Helicobacter pylori bacterium, the isolation of Helicobacteria especially by cultivation methods has been shown to be demanding due to their specific growth/colonization factors. This is why Helicobacteria may have a greater influence both in veterinary and human medicine than is known so far. However, to estimate the pathogeneticity and zoonotic nature of Helicobacter pullorum requires further research.