Browsing by Title
Now showing items 375-394 of 1351
-
(2024)Inflammatorinen biomarkkeri on mitattavissa oleva indikaattori, jonka avulla mitataan inflammaation voimakkuutta. Niitä käytetään, kun halutaan saada mahdollisimman non-invasiivisesti lisätietoa tutkittavasta tulehduksellisesta sairaudesta. Tämä kirjallisuuskatsaus keskittyy kissan seerumista mitattaviin, kliinisesti merkittäviin inflammatorisiin biomarkkereihin, niiden käyttöön diagnostisena markkerina, sairauden ennusteen arvioimisessa sekä hoitovasteen seurannassa. Katsauksessa käsitellään myös valkosoluja ja niiden käyttökelpoisuutta tulehdusdiagnostiikassa yksinään ja akuutin faasin proteiinien kanssa yhdessä käytettynä. Tulehdus on immuunipuolustuksen aiheuttama paikallinen vaste, joka voi alkaa esimerkiksi kudostraumasta tai mikrobien tunkeutumisesta kudokseen. Esimerkiksi mikrobi-infektio saa aikaan akuutin faasin reaktion, joka saa puolestaan aikaan proinflammatoristen sytokiinien erittymistä. Tämän seurauksena muun muassa luuydin vapauttaa valkosoluja ja maksa alkaa tuottaa akuutin faasin proteiineja, joiden pitoisuus ruumiinnesteissä, kuten veressä, nousee. Kissalla akuutin faasin proteiineista seerumin amyloidi A:ta (SAA), alpha-1-acid glykoproteiinia (AGP) ja haptoglobiinia voidaan käyttää inflammatorisena biomarkkerina. Neljäs katsauksessa käsiteltävä biomarkkeri on kalsitoniinihormonin esiaste, prokalsitoniini. SAA on hyvä inflammatorinen biomarkkeri, koska se reagoi nopeasti, jopa tunneissa, tulehduksen muutoksiin ja sillä on potentiaalia myös sairauksien paranemisen ja hoitovasteen arvioimisessa. AGP:lla on erityistä potentiaalia FIP-diagnostiikassa ja FIP-potilaiden paranemisen seurannassa. Haptoglobiinin on arvioitu olevan kissoilla erityisen hyvä kroonisen tulehduksen kehittymisen kuvaamisessa sekä tällaisten sairauksien paranemisen arvioimisessa. Prokalsitoniinin kohdalla on saatu lupaavia tutkimustuloksia bakteeri-infektioiden ja non-inflammatoristen tulehdustilojen sekä bakteeri- ja virusinfektioiden erottelussa toisistaan ihmisillä ja kissoilla. Ihmisillä on jo tutkimusnäyttöä prokalsitoniinin kohdalla siitä, että antibioottihoitoja voisi saada lyhennettyä ja tarpeettomien antibioottihoitojen aloittamista vähennettyä ilman potilasturvallisuuden vaarantumista. Valkosoluja käytetään osana tulehdusdiagnostiikkaa, mutta ne eivät ole luotettavia ainoana tulehduksen mittarina. Normaalitilassa verenkierrossa on vain osa elimistön kypsistä valkosoluista, ja tulehduksen, sekä kissoilla stressin, seurauksena niiden määrä voi melko pienessäkin ajassa nousta voimakkaasti. Toisaalta leukosytoosi saattaa näyttäytyä todellista lievempänä, kun osa valkosoluista siirtyy kudoksiin tulehduspaikalle. Valkosolujen määrien muuttuminen verenkierrossa kestää useita päiviä tai jopa viikkoja, minkä vuoksi valkosolut heijastelevat todellista tulehdustilaa jäykemmin kuin akuutin faasin proteiinit, joiden pitoisuudet veressä voivat muuttua jopa tunneissa. Valkosolujen laskennallisia kokonaismääriä tulisi tulehduksen diagnostiikassa käyttää aina yhdessä akuutin faasin proteiinien kanssa luotettavuuden parantamiseksi. Inflammatoriset biomarkkerit ovat tärkeä työkalu tulehdusdiagnostiikan parantamisessa ja myös maailmanlaajuisesti mikrobilääkeresistenssin ennaltaehkäisyssä. Kissoilla aiheesta tiedetään vielä suhteellisen vähän, minkä vuoksi lisää tutkimusta aiheesta kaivataan
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)The aim of this study was to see if there is an association between nutrition at young age and the dog’s hip screening results of either severe canine hip dysplasia (CHD) or healthy hips at the age of 18 months. This study was part of a wider CHD study in Finland which aim is to locate genes affecting development of CHD in different breeds and to find environmental factors influencing the development and the clinical sings of CHD. The literature review consists of a general overview on canine hip dysplasia and an overview on nutritional substances that have or might have an influence on the development of CHD. The clinical study part was conducted as an epidemiological explorative case-control study. The hypothesis in this study was that feeding raw food could protect large-breed dogs from CHD. This hypothesis was based on results from a pilot questionnaire that was done earlier. Canine hip dysplasia is one of the most common orthopaedic problems seen in small animal practice. It is an inherited, developmental condition leading to osteoarthritis. Additionally to genetic factors, there is also evidence that several environmental factors such as nutrition are contributing to the development of the disease. Especially overfeeding has been shown to increase the risk for CHD. In general, the feeding of commercial food for growing large-breed puppies is advised, but there is only a minimal amount of information available about the influence of other feeding methods on developmental orthopaedic diseases, even though it nowadays is more common among dog owners to choose to feed their dogs with more unconventional diets such as the bone and raw food (BARF) and home prepared diets. The DOGRISK questionnaire database was used and all German Shepherd Dogs with official hip screening results and adequate reported diet data were eligible for the statistical analyses. The time windows of interest in this study were the feeding at the age of 2-6 and >6-18 months. Results were analyzed by cross tabulating using Pearson Chi-square test, Mann-Whitney U-test and the Principal component analysis. This study suggest that feeding a bone and raw food diet (BARF) or raw meat, raw offal, raw bone and raw cartilage, raw fish, raw egg and raw tripe as a supplementation to other diets or as a part of the BARF diet showed protective effect vis a vis CHD. The study also suggests that feeding cooked meat, bone and cartilage might increase the risk of CHD. Feeding of dry commercial food was common in both the case and control groups and did not show any association to CHD in this study. The proportion of BARF food fed in puppyhood, on the contrary, showed a significant difference between hip dysplastic and non-dysplastic dogs in both age groups, indicating that even if only a part of the dog’s diet is raw food, it could already help protect puppies from CHD. Further analyses as well as clinical trials should be done next to test these results.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)In humans influenza viruses cause infectious respiratory disease, which can in worst case be lethal. Particularly virulent are those influenza A virus strains against which the patient has no previous immunity. It is known that birds serve as reservoir for all influenza viruses. Approximately ten years ago it was found that bird influenza A virus (H5N1) can be transmitted from birds to man causing serious infection. Very little is known about the significance of water in spread of influenza viruses. However it is known that influenza A viruses in birds multiply in the gut. Particularly duck-type of birds excrete large amounts of viruses to lakes and oceans in their feces. It has been shown that influenza viruses could stay infectious as long as 30 days if the water is salt free, moderately alkaline and cool. It is presumed that influenza viruses can survive over the winter buried in ice and be still infectious when the ice melts in spring. The goal of this study was to develop a filtrating method that could be used to detect influenza A viruses from water samples. Three commercial filters, Zetapor, Millipore (SMWP) and Sartorius (D5F), were compared. The concentration of viruses is based on electric interaction between the filters and the viruses. An additional goal was to figure out if the results of the filtration could be improved by dipping the filter to chickens, pigs or cows serum before the filtration. These sera differ from each other in carbohydrate chain sialic acid bonding. In this study human influenza A virus strain (H3N2) and bird influenza A virus strain (H5N2) were used. The desired amount of the virus was added to distilled water and the specimen was poured into the filtrating system that worked on negative pressure. To test the receptor specificity Millipore filters were incubated in inactivated chicken, pig or cow serum before filtration. The viruses were eluted from the filter membrane using a lysis buffer from RNA purification kit (QIAamp viral mini RNA kit). In the buffer the genome of the virus was released from its structural components. RNA was purified using the same kit and detected by real-time RT-PCR. In this study Millipore filter was the most efficient in filtrating influenza viruses. Virus recovery using this filter varied between 62,1% and 65,9%. It was 2,5 to 21,2 times more efficient than the other two filters. The second best filter was Zetapor (9,5-24,7%), although the difference between Zetapor and Sartorius (3,1-18,6%) was minimal. Dipping the filter into the sera showed no difference to the results compared to filters without serum. Millipore nitrocellulose filter would be a good choice for filtrating lake and sea waters because of its large pore size. Because the amounts of the viruses in natural waters are most likely very small, each step in the method should be optimized to further increase the sensitivity of the filtration method.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lyhyesti inhalaatiota hoitomuotona, ja sen haasteita eläinlääketieteessä, sekä siihen käytettävien glukokortikoidien farmakologisia ominaisuuksia, erityisesti budesonidin osalta. Glukokortikoideja käytetään yleisesti koirien pitkittyneen keuhkoputkentulehduksen ja kissan astman hoidossa. Ne toimivat oireenmukaisesti tulehdusta lievittäen. Perinteisiin injektio- ja tabletti -hoitomuotoihin liittyvät vakavatkin haittavaikutukset ovat herättäneet viime vuosina kiinnostusta kehittää inhalaatio-hoitomuotoa myös eläinlääketieteessä. Inhalaatiota sekä siinä käytettäviä uuden polven glukokortikoideja, kuten budesonidia, on tutkittu laajasti ihmislääketieteessä, mutta julkaistuja tutkimuksia niiden farmakokineettisistä ominaisuuksista koiralla on vain yksi, eikä kontrolloituja pitkäaikaistutkimuksia inhalaatio-hoidoista ole. Perustutkimusta tarvitaan, jotta hoitomuotoa voidaan kehittää edelleen. Tässä pilottitutkimuksessa määritettiin budesonidin farmakokineettisiä arvoja terveellä koiralla kahdella antotavalla, suonensisäisesti sekä inhalaationa. Tämän tutkimuksen olettamuksena oli, että inhaloitavalla budesonidilla voidaan saada mitattavia plasmapitoisuuksia, ja että ainakin osa tästä lääkeaineesta on imeytynyt keuhkojen kautta. Terveet beagle-rotuiset koekoirat jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen (n = 7) sai budesonidia suonensisäisesti kerta-annoksena (20 μg kg-1), ja toinen (n = 8) inhalaationa (1000 μg per koira) yhdessä suun kautta annetun lääkehiilen (2,5 g kg-1 per os) kanssa kerta-annoksena. Plasmanäytteitä kerättiin kuuden tunnin ajan, ja budesonidipitoisuus määritettiin HPLC/massaspektrometrin avulla. Suonensisäisellä antotavalla budesonidin eliminaation puoliintumisaika (T1/2) oli 2,8 h, puhdistuma (CL) 1,5 l h-1 kg-1, jakautumistilavuus (Vd) 6,2 l kg-1 ja pitoisuus/aika-kuvaajan pinta-ala (AUC) 14 ng ml-1 h-1. Yhdessä lääkehiilen annon kanssa inhaloidun budesonidin huippupitoisuus plasmassa oli 0,6 ng ml-1 ja se saavutettiin nopeasti: Tmax oli 13 min. AUC tässä ryhmässä oli 0,55 ng ml-1 h-1. Hyötyosuus inhalaatioryhmässä jäi hyvin pieneksi ollen 1,1 %. Vastaavaa tutkimustietoa inhaloidun budesonidin farmakokinetiikasta koiralla ei ole julkaistu aikaisemmin. Tutkimus osoittaa, että inhalaatiolla on mahdollista saada lääkeainetta koiran keuhkoihin, ja että se näin ollen on mahdollinen hoitomuoto koiralla. Budesonidin myös havaittiin imeytyvän suhteellisen nopeasti keuhkoista verenkiertoon. Inhalaatio-annostelussa havaittiin merkittävää yksilöiden välistä vaihtelua budesonidin plasmapitoisuuksissa, joten tekniikkaan on syytä kiinnittää annostelussa huomiota. Saadut farmakokineettiset tulokset suonensisäisen annostelun osalta olivat linjassa aikaisemman julkaistun tutkimustiedon kanssa. Lisää tutkimusta tarvitaan vielä koskien muita budesonidin farmakokineettisiä ominaisuuksia sekä sen kliinistä käyttöä hengitystiesairauksien hoidossa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Inhaloitavia kortikosteroideja käytetään nykyisin erilaisten hengitystiesairauksien hoitoon usealla eläinlajilla. Hevosilla hengitystiesairaus kehittyy usein talliympäristössä asumisen ja sen aiheuttaman pölylle altistumisen seurauksena. Inhaloitavia kortikosteroideja käytetään etenkin vakavan astman eli RAO:n (recurrent airway obstruction) hoidossa. Hevosten lääkitykseen on saatavilla muutamaa erilaista lääkeainetta ja niiden antamisen helpottamiseksi on kehitetty erilaisia hevosille sopivia inhalaatiolaitteita. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota yhteen aiempia tutkimustuloksia näiden eri lääkeaineiden käytöstä ja vaikutuksista hevosten hoidossa, sekä selvittää tällä hetkellä markkinoilla olevien inhalaatiolaitteiden toimintaa ja käyttöä. Inhaloitavat kortikosteroidit ovat tutkimuksissa olleet tehokkaita RAO:n hoidossa. Ne vähentävät tehokkaasti hengitysteiden tulehdusta vaikuttamatta merkittävästi immuunijärjestelmän toimintaan. Niillä on todettu myös vähemmän haittavaikutuksia kuin systeemisesti käytetyillä kortikosteroideilla, minkä vuoksi pidempikin hoitojakso on todettu suhteellisen turvalliseksi. Pidemmät hoitojaksot ovat yleensä tarpeen, sillä RAO ei parane. Parhaan hoitotuloksen saavuttamiseksi lääkitykseen tulisi aina yhdistää ympäristöolosuhteiden muutos, jonka on todettu ilman lääkitystäkin lieventävän sairauden kliinisiä oireita. Inhalaatiolaitteet auttavat saavuttamaan suuremman lääkeainepitoisuuden hevosen alemmissa hengitysteissä kuin pelkkä lääkeaineen suihkuttaminen sieraimeen. Hevosilla käytettävät lääkeannokset perustuvat lähinnä tutkimuksiin ja niistä saatuihin kliinisiin vasteisiin. Tähän kirjallisuuskatsaukseen koottujen tutkimusten tulosten avulla voidaan arvioida, mitkä tällä hetkellä saatavilla olevista lääkeaineista ovat ominaisuuksiltaan parhaita hevosten hengitystiesairauksien hoidossa. Työ voi osaltaan toimia myös inhalaatiolaitteiden käyttöoppaana, sillä siihen on koottu tällä hetkellä markkinoilla olevien inhalaatiolaitteiden käyttöohjeet ja lisätty kuvasarja lääkityksen vaiheita selkeyttämään.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Laminitis is a common painful condition in horses that often has a poor outcome. The aetiology of laminitis has been widely studied, but still not completely understood. There is some evidence that pasture associated laminitis is one of the most common forms of laminitis , and this is most likely associated with underlying endocrine dysfunction i.e. insulin resistance. However, what the prevalence of insulin resistance in horses presented with laminitis is, that is currently unknown and it has not been studied previously. Endocrinopathic laminitis is a term including laminitis developing subsequently to Equine Cushing's Disease, equine metabolic syndrome and iatrogenic corticosteroid-induced laminitis. The term equine metabolic syndrome includes a history of laminitis, insulin resistance and a characteristic phenotype of a cresty neck, bulging supraorbital fat and increased fat deposits. Horses suffering from laminitis and insulin resistance seem to have a slow recovery process, but recovery is more likely if insulin sensitivity is improved. Increased exercise, maintaining optimal body condition, avoidance of high-glycaemic meals and molasses should be incorporated in the treatment of laminitis. Horses with insulin resistance have a higher risk of developing laminitis and to find and treat horses with insulin resistance would be a means of preventing laminitis. The purpose of the study was to determine the prevalence of insulin resistance in laminitic horses and ponies in Helsinki University Equine Clinic between April 2007 and October 2008. Associations between endocrinopathic laminitis and sex, age, body condition score, breed, season, Obel grade, the presence of laminitic rings, cresty neck, and bulging supraorbital fat were studied in 50 horses. The associations of the same variables with insulin resistance were similarly studied in the 37 laminitic horses. The hypothesis was that a high degree of laminitic horses would be insulin resistant and that age, body condition score, breed, season, Obel grade, the presence of laminitic rings, cresty neck, and bulging supraorbital fat would be associated with endocrinopathic laminitis. The body condition of the horses was scored using the 0-5 graded Carroll & Huntington body condition scoring. Insulin resistance was defined as a basal insulin level of over 30 µIU/ml. The prevalence of insulin resistance in these 37 laminitic horses/ponies was 84% (95% CI 69-92%). Bulging supraorbital fat, laminitic rings and severe lameness was significantly correlated with endocrinopathic laminitis. The mean age of horses with endocrinopathic laminitis was significantly higher than the mean age of horses without endocrinopathic laminitis. Laminitic rings were statistically more frequent in horses with insulin resistance and laminitis than horses with laminitis and normal insulin level. The result implies that a high proportion of the horses admitted to the clinic because of laminitis also have insulin resistance. The study results justifies including the presence of laminitic rings and bulging supraorbital fat as a phenotypic indicators of endocrinopathic laminitis and the equine metabolic syndrome. In this study only basal insulin was measured of the horses and it is not the most accurate method of diagnosing insulin resistance. This means that some cases of insulin resistance could have been missed. The lack of controls has probably also affected the results.
-
Intra-articular injections in the management of canine osteoarthritis : a review of the literature (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2013)The amount of information available on the use of intra-articular medications in the management of canine osteoarthritis is scarce. The purpose of the review was to investigate whether the scientific evidence on the use of intra-articular medications in veterinary and human medicine is strong enough to justify their use in the management of canine osteoarthritis. Corticosteroids and hyaluronic acid are the most commonly used intra-articular medications both in human and veterinary medicine. Corticosteroids are used because of their ability to suppress inflammation effectively. Long-acting corticosteroid preparations, such as methylprednisolone acetate and triamcinolone acetonide, are preferred for intra-articular use. In Finland methylprednisolone acetate is registered for dogs at a dose of 20 mg given in a large joint cavity. The approved dose of triamcinolone acetonide in the United States is 1,0-3,0 mg. The scientific evidence on the efficacy of intra-articular corticosteroids in the management of osteoarthritis is stronger in humans than in dogs. In humans they are mainly used in the acute inflammatory disease exacerbations. In horses corticosteroids are often administered together with hyaluronic acid. Hyaluronic acid is administered to restore the synovial fluid elastoviscosity and to reduce the pain caused by joint movement. Other potential effects are also being investigated. Hyaluronic acid preparations on the market in Finland or in the United States are not approved for intra-articular use in dogs. The dose of hyaluronic acid in the studies in dogs has ranged from 10 to 20 mg. The scientific proof of efficacy of hyaluronic acid is not strong in veterinary or human medicine. In human medicine the pain relieving-effect of hyaluronic acid has been suggested to be longer-lasting than that of corticosteroids. However, corticosteroids are preferred in states of acute inflammation. In horses hyaluronic acid is only rarely used as the only intra-articular medication. Other options for the intra-articular therapy of osteoarthritis include the mesenchymal stem cells, autologous conditioned serum, platelet-rich plasma and botulinum neurotoxin. Some of these are already in clinical use. None of the reviewed medications has a strong scientific evidence of efficacy. However, as the risks associated with intra-articular medications are in general rather small, intra-articular medications might in certain cases be worth trying. The review can be used when planning intra-articular corticosteroid or hyaluronic acid therapy for a canine patient.
-
(2024)Toksikologisella haittavaikutuksella viitataan biokemialliseen, fysiologiseen tai morfologiseen muutokseen, jonka johdosta solun tai organismin toiminta olennaisesti muuttuu. Haittavaikutukseen johtavaa vaaraa ja vaaralle altistumisen kautta syntyvää riskiä luonnehditaan toksikologisessa riskinarvioinnissa, jonka varsinaisia osa-alueita ovat vaaran tunnistaminen, annoksen ja vasteen välinen suhde, altistumisen arviointi ja kokoava riskin luonnehdinta. Altistumisen arvioinnissa hyödynnetään myös epidemiologisia tutkimuksia. In vitro -tutkimuksilla viitataan tutkimuksiin, jotka tehdään elimistön ulkopuolella keinotekoisessa ympäristössä vastakohtana in vivo -tutkimuksille, jotka tehdään elävissä eläimissä. In vitro -menetelmillä tutkimusta tehdään myös elävien organismien, kuten bakteerien, avulla. In silico -tutkimusmenetelmillä viitataan tietokoneavusteisiin tutkimusmenetelmiin. Euroopan unionin neuvoston REACH-asetuksella pyritään muun muassa vähentämään eläinkokeita kemikaalien tutkimuksessa siirtymällä hyödyntämään New Approach Methologies -testimenetelmiä, joihin myös in vitro- ja in silico -tutkimusmenetelmät luetaan. Tutkielmassa esitellyillä in vitro -tutkimusmenetelmillä voidaan selvittää tutkittavan kemikaalin vaikutuksia kohdesolujen-, kudosten tai muun vaikutuskohteen osalta. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään in vitro -tutkimusmenetelmiä, joilla voidaan selvittää kemikaalien suoraa solumyrkyllisyyttä, myrkkyvaikutuksia silmiin (silmä-ärsyttävyyttä ja syövyttävyyttä) ja ihoon (ihotoksisuutta ja valotoksisuutta) sekä genotoksisuutta ja steroidogeenisuutta. Lisäksi tutkielmassa esitellään tärkeimmät in silico -tutkimusmenetelmät. Esiteltyjen menetelmien käyttö toksikologisessa tutkimuksessa vähentää elävien eläinten käyttöä toksikologisissa tutkimuksissa REACH-asetuksen tarkoittamalla tavalla. In vitro -menetelmillä ei ole mahdollista tehdä riskinarviointia kokonaisuudessaan, mutta niistä saatava tieto on merkittävässä roolissa yhdessä in vivo -tutkimustulosten kanssa in silico -mallinnuksissa. In vitro -tutkimusmenetelmien suurimpia haasteita on toistuvan ja pitkäaikaisen altistuksen arviointi sekä haittavaikutusten arviointi elimistön tasolla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2004)Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lehmän kalsiumaineenvaihduntaa ja poikimahalvauksen etiologiaa, taudinkuvaa ja esiintymistä, sekä veren ionisoidun ja kokonaiskalsiumin käyttämistä kalsiumtason mittarina. Tutkimusosassa määritettiin poikimahalvauksen kannalta keskeisimpiä veriparametrejä. Ionisoidun kalsiumin katsotaan olevan luotettavampi kuvaamaan elimistön kalsiumaineenvaihdunnan tilaa kuin totaalikalsiumin. Viitearvot ionisoidulle kalsiumille vaihtelevat jonkin verran eri lähteissä. Tarkoituksena oli luoda viitearvot ionisoidulle kalsiumille Saaren klinikan laboratoriota varten. Lisäksi tutkittiin ionisoidun kalsiumin ja kokonaiskalsiumin sekä ionisoidun kalsiumin ja kliinisten oireiden välistä korrelaatiota. Tutkitut plasmanäytteet on kerätty vuosina 2002-2003 Saaren klinikan praktiikkamatkojen yhteydessä. Tutkimuksessa oli mukana 68 lehmää. Aineisto jaettiin kolmeen ryhmään; terveet, sekundaarisesti hypokalsemiset sekä poikimahalvauksesta kärsivät lehmät. Plasmanäytteistä määritettiin kalium-, albumiini- ja magnesiumpitoisuudet sekä ionisoidun kalsiumin ja kokonaiskalsiumin määrä. Sairaiden eläinten oireista kerättiin tietoja lomakkeella johon merkittiin sydänfrekvenssi, rektaalilämpö, pötsin toiminta sekä lehmän asento näytteenottohetkellä. Tutkitut veriarvot vastasivat hyvin kirjallisuudessa esitettyjä. Kliinisistä oireista pötsin toiminnan ja ionisoidun kalsiumin pitoisuuden välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevä yhteys. Ionisoidun kalsiumin ja kokonaiskalsiumin välillä vallitsi tilastollisesti merkitsevä yhteys kaikissa ryhmissä, mutta korrelaatio oli selvästi heikompi terveillä kuin sairailla lehmillä. Tutkittu aineisto ei ollut riittävä varsinaisten laitekohtaisten viitearvojen määrittämiseksi ionisoidulle kalsiumille. Terveillä lehmillä ionisoidun kalsiumin pitoisuus oli keskimäärin hieman korkeampi kuin kirjallisuudessa esitetyt arvot.
-
(Helsingin yliopistoUniversity of HelsinkiHelsingfors universitet, 1999)Näiden syventävien opintojen tavoitteena oli selvittää islanninhevosen erityispiirteitä, joita olisi huomioitava eläinlääkinnässä sekä rodulle tyypillisiä ja yleisimpiä sairauksia ja niiden hoitomahdollisuuksia. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lyhyesti islanninhevosten historiaa, rodun ominaispiirteitä, rehunkäyttöä, koulutusta ja hevostilannetta Suomessa ja perehdytään tarkemmin kesäihottumaan, kinnerpattiin, hedelmällisyyteen, veriarvoihin, hengitystie-elimistöön ja loisiin. Kesäihottuma on Islannin ulkopuolella islanninhevosen ongelmista suurin ja sitä sairastaa 15-18% islanninhevosista. Kesäihottuma on jokakesäinen vaiva siihen kerran sairastuneilla hevosilla. Oireina ovat tavallisimmin harjan ja hännän hankaaminen, minkä seurauksena jouhet katkeilevat ja hankaantuvat pois. Pääasiallisena aiheuttajana pidetään vertaimeviä Culicoides -suvun polttiaisia, jotka ovat aktiivisimmillaan auringonlaskun aikoihin. Sairaus on yleisempi Islannissa syntyneillä kuin muualla syntyneillä hevosilla. Kesäihottumaa on yritetty hoitaa ja ennaltaehkäistä pitämällä hevosia tallissa, antihistamiineilla sekä akupunktiolla. Kinnerpatti on ainoa tunnettu rodulle tyypillinen jalkasairaus. Satunnaisotannassa tehdyissä röntgentutkimuksissa se todettiin 22-30%:lla tutkituista hevosista, joista 44-58% ei ontunut. Kinnerpatti on iästä riippuvainen ja se on aikaisimmillaan todettu 5-vuotiailla islanninhevosilla. Kiverällä kintereellä on todettu olevan yhteys kinnerpattiin, kun taas pihtikinttuisuuden ja kinnerpatin välisestä yhteydestä on ristiriitaisia tutkimustuloksia. Kinnerpattia on hoidettu sekä kirurgisella että kemiallisella nivelenjäykistämisellä. Islanninhevonen on varsin hedelmällinen ja yli 80%:n tiinehtymistulokset ovat tavallisia. Islanninhevosori päästetään yleensä vapaaksi tammalaumaan. Kiimojen kontrollointi jääkin usein oriille eikä tammojen tiinehtymistä kontrolloida aina edes syksyisin. Islanninhevosten on todettu tulevan varsakiimaan jo 5-7 päivän kuluessa varsomisesta. Tiineys kestää 315-390 vrk, keskimäärin 350 vrk. Islanninhevosten verityypeissä ei ole todettu lainkaan H-tekijää, ja D- ja J-tekijät ovat harvinaisia. GOTM-entsyymi on monimuotoinen islanninhevosten lisäksi vain mongolianhevosella. Islanninhevosten seerumin ja kokoveren viitearvot sopivat pääsääntöisesti sekä Helsingin Yliopiston ELTDK:n Keskuslaboratorion että Ypäjän Hevossairaalan laboratorion käyttämiin viitearvoihin. Islanninhevosille on saatu korkeampia lepoarvoja sekä hengitystiheydelle että pulssille kuin mitä on määritetty muille hevosille. Islannissa tehdyissä tutkimuksissa siellä olevilta hevosilta löydetään samanlaisia suolistoloisia kuin on muuallakin maailmassa. Talvisin ulosteessa ei esiinny lainkaan munia, mutta munamäärät kohoavat kevään ja kesän aikana laskeakseen taas nopeasti syksyllä. Vaikka Islannissa ei hevosia madoteta säännöllisesti, ei ähkyjä tai muita ruuansulatuskanavan sairauksia ole raportoitu.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli saada tietoa laktaattia kuljettavien proteiinien ilmentymisestä islanninhevosten punasoluissa. Laktaattia muodostuu kovan liikuntarasituksen aikana lihaksissa, josta se kulkeutuu plasmaan. Monokarboksylaattikuljettajat (MCT) ilmentyvät punasolun solukalvolla ja kuljettavat osan laktaatista punasolun sisään. Rasituksen jälkeen MCT –proteiinit kuljettavat laktaatin punasolujen sisältä takaisin plasmaan, mistä se kulkeutuu edelleen muiden kudosten käytettäväksi. Hevosen punasolusta on aikaisemmin löydetty kaksi MCT isoformia MCT1 ja MCT2, sekä MCT1 apuproteiinina toimiva CD147. Islanninhevoset ovat pitkään olleet eristäytyneitä muista hevosroduista, ja siksi geeniperimä on pysynyt rodun sisällä samana ainakin viimeisen tuhannen vuoden ajan. Muilla hevosroduilla on tunnistettu kaksi eri ilmenemistasoa punasolujen laktaattia kuljettavassa MCT1 (MCT1-proteiinissa. Korkean MCT1 –ilmenemistason hevosilla on rasituksen aikana todettu jopa puolet laktaatista olevan punasolujen sisällä väliaikaisesti "varastoituna". Näin lihasten laktaatintuotanto voi jatkua pidempään ja korkean MCT1 –ilmenemistason hevosilla on spekuloitu olevan parempi suorituskyky verrattuna matalan ilmenemistason hevosiin. Islanninhevosten punasolujen laktaattikuljettajista ei ole aikaisempaa tietoa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää onko myös islanninhevosella kaksi MCT1 ilmenemistasoa. Tämän tiedon avulla pystytään arvioimaan milloin hevosten geeniperimään on tullut laktaattikuljetusproteiinin ilmenemistasoon vaikuttava mutaatio. Mikäli myös islanninhevosilla on kaksi ryhmää, voitaisiin olettaa että hevoset ryhmiin jakava geeneettinen tekijä on syntynyt jo ennen kuin islanninhevoset ovat jääneet eristyksiin Islannin saarelle. Tässä tutkimuksessa oli mukana 29 Suomessa asuvaa islanninhevosta, joiden ikävaihtelu oli 4-24 vuotta. Mukana oli ruunia, tammoja ja yksi ori. Hevosista otettiin verinäytteet kaulalaskimosta. Punasolut eroteltiin plasmasta ja punasolumembraanit eristettiin. Membraaneista mitattiin MCT1-, MCT2- ja CD147-proteiinipitoisuudet hevosspesifisten vasta-aineiden avulla käyttämällä western blot -menetelmää. Tulokset olivat suurin piirtein samankaltaiset verrattuna muihin tutkimuksiin. Odotetusti todettiin korrelaatio MCT1 ja CD147 välillä. MCT1 ei jakaantunut yhtä kaksihuippuisesti verrattuna muihin tutkittuihin hevosrotuihin. CD147 kohdalla prosentuaalisesti enemmän hevosia asettui keskitasoryhmään. MCT2 oli sen sijaan jakautunut normaalisti, kuten myös muilla roduilla. MCT2 korreloi iän kanssa, mutta havainto on todennäköisesti harha, johtuen pienen otannan takia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Kirjallisuuskatsaus käsittelee laktaatin normaalikinetiikkaa elimistössä, laktaatin kertymistä eri patologisissa tiloissa, laktaatin määrityksen kliinistä käyttöä ja anestesian vaikutusta laktaattipitoisuuteen eri eläinlajeilla ja ihmisellä. Tutkimus suoritettiin kuudella koe-eläimeksi kasvatetulla, täysikasvuisella, terveellä beaglella, joilla jokaisella tehtiin kuusi erilaista käsittelyä satunnaisessa järjestyksessä. Käsittelyt olivat 1) isofluraani, 2) isofluraani ja kipustimulus, 3) propofoli, 4) propofoli ja kipustimulus, 5) kontrolli ja 6) kontrolli ja kipustimulus. Kaikissa käsittelyissä koirat saivat esilääkityksenä dexmedetomidiinia annoksella10 mg/kg im. Kipustimuluksena käytettiin tassun kastamista jääveteen. Anestesian induktio tapahtui propofolilla vasteen mukaan ja anestesian pituus oli yksi tunti. Koirat saivat 100% happea koko anestesian ajan. Koirat ekstuboitiin nielemisrefleksin palautuessa. Kontrollikäsittelyissä koirat hengittivät huoneilmaa. Verinäytteet plasman laktaatin, pH:n, verikaasujen, kaliumin ja adrenaliinin määrittämiseksi otettiin reisivaltimokatetrin kautta ennen anestesian induktiota, anestesian aikana ja sen jälkeisenä kolmen tunnin seuranta-aikana. Tutkimuksen yhteydessä tutkittiin myös muita asioita, joita ei ole käsitelty tässä työssä. Plasman laktaattipitoisuus pysyi normaalirajoissa (0,9-1,9 mmol/l) kaikissa käsittelyissä. Kipustimulus ei aiheuttanut eroa laktaattipitoisuuksiin. Laktaattipitoisuus oli anestesian aikana merkitsevästi alempi propofoli- kuin isofluraanikäsittelyssä tai kontrolleilla. Isofluraanikäsittelyssä laktaattipitoisuus anestesian aikana oli merkitsevästi alempi kuin kontrolleilla. Tämän arvellaan johtuvan anestesian aikaisen hypoventilaation aiheuttamasta respiratorisesta asidoosista, mikä oli voimakkainta propofolianestesiassa. Hyperkapnia voi suoraan stimuloida sydämen toimintaa parantaen kudosperfuusiota, tai alhainen pH lisää laktaatin metaboliaa kudoksissa tai sen siirtymistä punasoluihin, jolloin se ei ole mitattavissa plasmasta. Heräämisvaiheessa laktaattipitoisuus oli korkeampi anestesiakäsittelyissä kontrolleihin verrattuna. Laktaattipitoisuuden nousu saattoi tulla esiin vasta tässä vaiheessa, kun perfuusio parani, tai pH-muutoksen seurauksena. Tutkimuksessa testattiin myös erään kirjallisuuslähteen hypoteesin perusteella adrenaliini-, kalium- ja laktaattipitoisuuden välistä riippuvuutta, mutta näiden välillä ei saatu esiin tilastollista korrelaatiota.
-
(2021)Iso maksamato (Fasciola hepatica) on maailmanlaajuisesti levinnyt loinen, jonka tärkeimpinä pääisäntinä toimivat naudat, lampaat ja vuohet. Naudoilla sitä esiintyy sekä lypsykarjalla että lihakarjalla. Ison maksamadon elämänkierto on monimutkainen, ja tärkeässä roolissa sitä on sen yleisimpänä väli-isäntänä toimiva pikkulimakotilo (Galba truncatula). Elämänkiertoon liittyvät tekijät on tunnettava suunniteltaessa hallintakeinoja loistartuntojen ehkäisemiseksi. Naudoilla iso maksamato aiheuttaa hyvin harvoin selviä näkyviä oireita, mutta loinen aiheuttaa tappioita maksahylkäysten kautta sekä vaikuttamalla kasvuun, hedelmällisyyteen, maidontuotantoon ja eläinten myyntiin. Suomessa tartunnat diagnosoidaan lähinnä maksahylkäysten perusteella. Loisen esiintyminen on viime vuosina lisääntynyt monissa maissa Pohjoismaat mukaan lukien, mutta Suomessa selviä suosituksia tartuntojen hallitsemiselle ei vielä ole. Myös tartuntojen diagnosoinnissa sekä tilastoinnissa on puutteita. Tämän tutkielman tarkoitus oli koostaa Suomen olosuhteisiin soveltuvaa tietoa isosta maksamadosta. Tutkielman sisältämässä kyselytutkimuksessa pyrittiin selvittämään suomalaisilla tiloilla esiintyviä riskitekijöitä ison maksamadon esiintymiselle ja toisaalta myös siltä suojaavia tekijöitä. Lisäksi etsittiin tilallisille toteutettavissa olevia tartuntojen hallintakeinoja. Oletuksena oli, että tiedon avulla voitaisiin luoda pohja tartuntojen hallintasuosituksien laatimiselle. Tutkimus suoritettiin kyselytutkimuksena puhelimen välityksellä. Haastateltaviksi valittiin 17 maatilaa, joiden pääasiallisina tuotantomuotoina olivat vasikoita pihvivälitykseen myyvä emotila, omat vasikkansa teuraaksi kasvattava emotila, vasikkansa välitykseen myyvä maitotila tai vasikkansa teuraaksi kasvattava maitotila. Tiloista suurin osa oli emotiloja. Kyselyyn vastasi 12 tilaa, joista kaksi jätettiin ulos tulosten tarkastelusta. Tarkasteltavista tiloista neljä oli verrokkitiloja ja kuusi tartuntatiloja. Otannan vähäisen määrän vuoksi tutkimuksessa saadut tulokset olivat kuvailevia eikä niitä käsitelty tilastollisesti. Tutkimuksessa riskitekijöistä esiin nousi erityisesti kosteikkojen ulosaitaamattomuus, pitkä laidunkausi ja laidunten savisuus, kun taas suojaavista tekijöistä muun muassa laiduntamattomuus ja hapan maa. Tutkielman tärkeimpänä johtopäätöksenä on, että ison maksamadon leviämisen ehkäisemisessä huomio tulee kiinnittää eläintenpitotapoihin. Tartuntatiloilla olisi tärkeää aidata kosteikot ulos laitumesta, ja riskilaitumilla laidunnus tulisi rajoittaa 2–3 kuukauteen. Kosteikot, savimaat ja tietynlaiset kasvilajit antavat viitettä laidunten riskialueista. Lisäksi Suomeen tarvitsisi saada lisää lääkintämahdollisuuksia isoa maksamatoa vastaan, ja tartuntojen tilastointia tulisi tarkentaa.
-
(2021)Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdytään isoon maksamatoon (Fasciola hepatica) ja sen esiintyvyyteen Euroopassa. Lisäksi tarkastellaan ison maksamadon merkitystä naudoille lihantarkastuksen näkökulmasta ja pohditaan erilaisia naudoille soveltuvia maksamatojen havaitsemismenetelmiä. Iso maksamato on pääasiassa nautojen ja lampaiden parasiitti, joka vaatii lisääntyäkseen kostean elinympäristön ja kotilon väli-isännäksi. Tyypillisessä kesäinfektiossa nauta saa tartunnan laitumelta elo-lokakuussa. Itämisajan vuoksi eläimen maksamatokuormitus on tällöin korkeimmillaan laidunkauden jälkeen talvella ja keväällä. Iso maksamato voi tarttua eläimestä ihmiseen epäsuorasti ruohoon tai vesikasveihin kiinnittyneiden metakerkarioiden välityksellä. Infektoituneen eläimen maksan syöminen ei aiheuta kuitenkaan vaaraa tartunnasta. Tartunta heikentää eläinten hyvinvointia ja aiheuttaa taloudellisia tappioita karjankasvattajille tuotannonmenetysten vuoksi. Naudoilla tartunta hidastaa eläinten kasvua ja vähentää maidontuotantoa. Poikimaväli on tartunnan saaneilla naudoilla keskimääräistä pidempi. Esiintyvyys vaihtelee runsaasti alueittain jopa saman maan sisällä: Tanskassa muutamassa kunnassa ei esiinny maksamatoa lainkaan kun taas Itävallan Tirolissa karjakohtainen esiintyvyys on jopa 97 %. Suomessa tartuntoja on tilastoitu kahtena edellisenä vuotena reilulla kahdellakymmenellä itäsuomalaisella naudalla vuosittain. Ruotsissa ja Tanskassa on raportoitu lihantarkastustulosten perusteella ison maksamadon yleistymisestä 2010-luvun alussa. Yhtenä mahdollisena syynä tähän pidetään ilmastonmuutoksen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä. Lähtökohtana tälle kirjallisuuskatsaukselle toimi vuoden 2020 alussa voimaan tullut Euroopan unionin uusi lihantarkastusasetus, jonka mukaan nautojen maksoja ei tarvitse enää viiltää teurastamolla tapahtuvassa lihantarkastuksessa rutiininomaisesti. Viiltojen poisjättäminen heikentää todennäköisyyttä havaita maksamadot lihantarkastuksessa. Riskiperäiseen ja visuaaliseen lihantarkastukseen siirtyminen vaatii entistä enemmän tietoja teurastamolle tulevien eläinten historiasta, jotta korkean maksamatoriskin eläimille voidaan suorittaa tarkempi lihantarkastus maksamatojen varalta. Tilan maksamatoriskiä lisääviä tekijöitä ovat esimerkiksi kosteilla niityillä tapahtuva laidunnus, loisten väli-isäntinä toimivien pikkulimakotiloiden (Galba truncatula) esiintyminen laitumilla ja lämpimät kelit. Tätä työtä on mahdollista hyödyntää esimerkiksi nautojen hyvinvoinnin ja tuottavuuden edistämiseksi tehtävässä työssä. Taudin esiintyvyyden seurantaan tarvitaan viiltojen poisjättämisen vuoksi jokin muu menetelmä. Tässä työssä esitellään vaihtoehtoisia menetelmiä ison maksamadon havaitsemiseksi. ELISA-menetelmät (enzyme-linked immunosorbent assay) seerumista, maidosta, ulosteesta tai lihasnesteestä vaikuttavat soveltuvan taudin seurantaan suuremmillakin eläinryhmillä tietyin rajoittein. Myös PCR-pohjaiset (polymerase chain reaction) sovellukset vaikuttavat lupaavilta menetelmiltä. Näistä LAMP (loopmediated isothermal amplification) voisi soveltua toimintaperiaatteensa vuoksi käytettäväksi myös laboratorion ulkopuolella, esimerkiksi teurastamolla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1995)Tutkimuksen tarkoitus oli arvioida itselujittuneeni itsestäänliukenevan (SR-PLLA) levyn lujuutta ja verrata sitä vastaavaan metallilevyyn lampaan alaleuan osteotomian korjaamisessa. Tutkimuksessa käytettiin 36 lammasta, lisäksi leikattiin 3 lammasta, jotka poistettiin tutkimuksesta syvän haavainfektion johdosta. Kunkin lampaan alaleuasta vasen puoli leikattiin ja oikea puoli jätettiin kontrolliksi. Osteotomia kiinnitettiin joko SR-PLLA- tai metallilevyllä ja (molemmissa tapauksissa) metalliruuveilla. Röntgenkontrolli suoritettiin 3 viikon kuluttua leikkauksesta. Seuranta-ajat olivat 6, 12 ja 24 viikkoa, jonka jälkeen lampaat teurastettiin. Kussakin ryhmässäoli 3 lammasta. Seuranta-ajan jälkeen luut analysoitiin radiologisesti, mikroradiografisesti, histologisesti ja mekaanisesti. Molemmat kiinnitystavat olivat riittäviä murtuman paranemiseksi. Tuloksista voitiin päätellä, että 4-kerroksinen SR-PLLA-yhdistelmälevy oli riittävän luja, jotta kaikki lampaiden osteotomiat paranivat. 12 viikon kuluttua oli molemmissa ryhmissä tapahtunut luutumista ja voimakasta kallasmuodostusta sekä luun ulkopuolella (levyn päällä) että luun sisäpuolella (kanavassa). Luu oli paksuuntunut vielä 24 viikon kuluttua leikkauksesta. Levyn pettämisestä ei ollut merkkejä. Luutuminen näytti tapahtuvan nopeammin SR-PLLA-ryhmässä. Taivutusvoima, joka vaadittiin murtamaan SR-PLLA -levyllä korjatut osteotomiat 6 viikon seurannan jälkeen oli lähes 90% kontrolliryhmässä tarvittavasta voimasta. Metallilla kiinnitetyt näyttivät luutuvan hitaammin, niiden prosentuaalinen suhdekontrolliin ollen vielä 12 viikon seurannan jälkeenkin vasta 75 %. 24 viikon jälkeen leikkauksesta ryhmien välillä ei esiintynyt merkittäviä eroja. Lampaan alaleuan osteotomiat saadaan luutumaan levyllä ilman kompressiota.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2006)Suoliston seinämän tehtävänä on toimia elimistön suojana suoliston lumenin antigeeneja ja mikrobeja vastaan. Samanaikaisesti suolen seinämän tulee mahdollistaa tehokas ravintoaineiden imeytyminen. Suoliston läpäisevyyttä kuvaavaa ominaisuutta kutsutaan suoliston permeabiliteetiksi. Suoliston permeabiliteetti eli suolen seinämän läpäisevyys lisääntyy useiden sairauksien, kuten suolistotulehdusten, yhteydessä. Lisääntynyt permeabiliteetti mahdollistaa mikrobien ja antigeenien kulkeutumisen seinämän läpi, joka puolestaan voi aiheuttaa tai pahentaa joko paikallisia tai systeemisiä tulehdusreaktioita. Suoliston permeabiliteetin mittaaminen tarjoaa noninvasiivisen metodin suoliston suojamekanismin eli barrieerifunktion toiminnan arvioimiseksi. Permeabiliteettia tutkitaan annostelemalla testiainetta suun kautta ja mittaamalla testiaineen pitoisuutta virtsassa tai veressä tietyn ajan kuluttua. Joheksoli on jodipitoinen röntgenvarjoaine, jota käytetään suoliston permeabiliteetin testiaineena. Suoliston bakteeriflooran tiedetään olevan tärkeä osa suoliston fysiologiaa ja barrieerifunktiota. Probioottisten maitohappobakteerikantojen on todettu vaikuttavan positiivisesti suoliston mikrobiflooran tasapainoon niin fysiologisissa kuin patologisissa tiloissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia joheksolin käyttöä rottien suoliston permeabiliteetin arvioimisessa. Tutkimuksen toisena tarkoituksena oli selvittää, aiheuttavatko eri maitohappobakteerikannat muutoksia rottien suoliston permeabiliteettiin. Tutkimuksessa mitattiin kolmenkymmenen rotan suoliston permeabiliteettia ennen maitohappobakteerialtistusta ja sen jälkeen. Suoliston permeabiliteetin arvioimisessa käytettiin testiaineena joheksolia. Joheksolin pitoisuuksia virtsanäytteistä määritettiin korkean erottelukyvyn nestekromatografia eli HPLC –menetelmällä. Joheksolia kulkeutuu normaalin suoliston läpi pieniä määriä. Tutkimusrottien virtsasta löytyi keskimäärin 0,6 % mahaan letkutetusta joheksolimäärästä ennen altistusta ja keskimäärin 0,5 % altistuksen jälkeen. Rottien suoliston permeabiliteetin voitiin tutkimuksen perusteella arvioida olevan normaali sekä ennen altistusta että sen jälkeen. Tutkimusryhmistä kolmessa ei havaittu merkittävää eroa virtsan joheksolipitoisuuksissa ennen altistusta verrattuna altistuksen jälkeen. Kolmessa ryhmässä havaittiin eroja ja kahdessa näistä tilastollisesti merkitseviä eroja verrattaessa joheksolin pitoisuutta virtsassa ennen altistusta ja altistuksen jälkeen. Näissä ryhmissä joheksolin pitoisuus virtsassa oli matalampi maitohappobakteerialtistuksen jälkeen. Tutkimuksen pohjalta voitiin olettaa, että maitohappobakteerialtistus joko ei vaikuta suoliston permeabiliteettiin tai vaikuttaa siihen positiivisesti, vähentämällä suoliston permeabiliteettia.
-
(2022)Juoksutusmahasairaudet ovat vaikeita diagnosoida elävältä vasikalta eikä niiden etiologiaa tunneta. Tämä kirjallisuuskatsaus kokoaa yhteen tutkimustietoa juottoikäisten vasikoiden juoksutusmahan toiminnasta ja sairauksista. Työssä keskitytään mahahaavaan, tulehdukseen ja tympaniaan ja käsitellään niiden etiologiaa, diagnostiikkaa, hoitoa ja ehkäisemistä. Etiologiaa painotetaan, jotta ehkäisemiskeinoja voitaisiin ymmärtää paremmin. Edellä mainitut sairaudet ovat omia diagnoosejaan, mutta niitä esiintyy myös yhdessä ja työssä pohdintaankin näiden sairauksien yhtäläisyyksiä. Työssä pohditaan myös vasikan juoksutusmahasairauksien hoitoa Suomessa sekä lisätutkimuksen tarvetta. Mahahaavan etiologia on tuntematon, mutta todennäköisesti monitekijäinen. Mahahaavaa on neljää tyyppiä: pinnallinen, vertavuotava, rajoittuneen vatsakalvontulehduksen sekä yleistyneen vatsakalvontulehduksen aiheuttava mahahaava. Diagnoosi on vaikea, sillä vasikka voi kuolla ilman edeltäviä oireita tai oireet voivat olla lieviä. Mahahaavan hoito riippuu sen tyypistä ja se sisältää mikrobilääkkeitä, tukihoitoa, mahansuojalääkkeitä ja ruokinnan muutoksen. Spesifejä ehkäisemiskeinoja ei voida antaa, koska etiologia on tuntematon. Mahahaavoilta suojaaviksi tekijöiksi katsotaan kuitenkin muun muassa oikeanlainen ruokinta ja stressin välttäminen. Juoksutusmahan tympanian taustalla on vasikan ruuansulatuskanavassa oleva kaasua tuottava organismi, ruokinnalliset tekijät sekä ruuansulatuskanavan hidastunut liike. Tympania on vakava ja nopeasti etenevä sairaus, jossa juoksutusmahaan kertyy kaasua tai nestettä. Diagnoosi tehdään kliinisen kuvan perusteella. Hoitona on paineen poisto juoksutusmahasta, tukihoito ja mikrobilääkkeet. Ehkäiseminen tapahtuu ensisijaisesti ruokinnallisin keinoin. Juoksutusmahan tulehduksen taustalla on todennäköisesti mikrobit ja ruokinnalliset tekijät. Diagnoosi on haastava nopeasti etenevän taudinkuvan vuoksi, joten hoito aloitetaan oireiden perusteella. Hoitona käytetään mikrobilääkkeitä, ruokinnan korjaamista sekä tukihoitoa. Ehkäisemisessä kiinnitetään huomiota erityisesti ruokintakäytäntöihin ja hygieniaan. Juoksutusmahan haavoilla, tympanialla ja tulehduksella on yhteisiä piirteitä, ja kirjallisuudessa on ehdotettu edellä mainittujen sairauksien olevan saman oireyhtymän eri muotoja. Vielä ei ole perusteita diagnoosien yhdistämiselle, sillä etenkin tulehduksen ja mahahaavan hoidoissa on merkittäviä eroja. Suomessa mahahaavan lääkehoitona voidaan käyttää omepratsolia, sukralfaattia, magnesiamaitoa ja mikrobilääkkeitä. Tympanian hoito perustuu paineen poistamiseen sekä mikrobiylikasvun estämiseen mikrobilääkkein. Juoksutusmahan tulehduksen hoidon perustana ovat mikrobilääkkeet. Lisäksi juoksutusmahasairauksien hoitoon kuuluu tukihoito, stressin välttäminen ja tarvittaessa ruokinnan muutos. Non-steroidaalisten tulehduskipulääkkeiden kanssa tulee noudattaa varovaisuutta niiden aiheuttaman mahahaavariskin vuoksi. Juoksutusmahasairaudet ovat alidiagnosoituja, sillä diagnoosin varmistaminen vaatii vatsaontelon avauksen. Lisätutkimuksia tarvitaan juoksutusmahasairauksien etiologiasta sekä hoidossa käytetyistä lääkkeistä. Jatkossa on tärkeää tehdä enemmän raadonavauksia, jotta mahahaavat voidaan luokitella sijainnin perusteella. On todennäköistä, että mahanpohjukka- ja mahanporttihaavat eroavat etiologialtaan toisistaan.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2011)Streptococcus agalactiae –juverinflammation var tidigare ett stort problem i många länder, inklusive Finland. I och med förbättrad mjölkningshygien och antibiotikabehandlingar har bakterien så gott som eradikerats från mjölkbesättningarna. Nu verkar bakterien i viss mån ha kommit tillbaka till våra stora mjölkgårdar. Avhandlingens experimentella del utfördes på en mjölkgård, med ca 180 mjölkande och tre mjölkningsrobotar, som haft problem med Str. agalactiae. Man hoppades utreda hur stort problemet på gården var samt möjliga smittovägar. Man undersökte också möjligheten att använda mjölkningsrobotens automatiska provtagningsutrustning för provtagning av bakteriella prov. PCRmetoden jämfördes med konventionell odling vid diagnostik av juverinflammationer orsakade av Str. agalactiae. På gården gick man igenom anteckningar samt hälso- och seminkort för att få en bild över situationen. Man gjorde en uppföljning av mjölkningen för tolv kor vid den ena mjölkningsroboten. Man tog 47 stycken kospecifika mjölkprov samt ett prov från mjölktanken. Mjölkprov i tre serier både mjölkade för hand och direkt från mjölkuppsamlaren på mjölkningsroboten togs. Man tog sammanlagt 23 renlighetsprov från mjölkningsroboten, tre från den automatiska provtagningsutrustningen samt två från djurskötarnas händer. Från den automatiska provtagningsutrustningen togs även ett genomsköljningsprov. Av mjölkprov som tidigare tagits på gården hade man hittat Str. agalactiae i ca 17%. I denna studie hittades Str. agalactiae i tre kospecifika mjölkprov, vilket motsvarar en prevalens på ca 2%. Vid uppföljningen av mjölkningarna upptäcktes inget alarmerande, men spenarnas hälsa samt tommjölkningar är något som bör följas upp. Av renlighetsproven hittades Str. agalactiae i ett prov taget från borsthållaren. Svaren från mjölkproven tagna i serier tyder på att den automatiska provtagningsutrustningen inte går att använda till bakteriella prov, eftersom mjölken från en Str. agalactiae –infekterad ko verkar påverka resultatet också hos följande kor. Resultatet är väntat, eftersom mjölkprov alltid skall tas aseptiskt och det går inte med den automatiska provtagningsutrustningen så som den i dagsläget är utvecklad. Från sju av nio mjölkprov, där man hittat Str. agalactiae med PCR-metoden, hittades bakterien också med konventionell odling. Från tankmjölksprovet kunde man inte hitta Str. agalactiae med konventionell odling. PCR-metoden verkar enligt den här studien vara mer känslig att upptäcka Str. agalactiae jämfört med konventionell odling.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)The genus Orthopoxvirus (OPV) within the family Poxviridae Iincludes notorious smallpox virus, ectromelia virus and zoonotic cowpox, vaccinia and monkeypox viruses among others. The antibodies against OPVs are cross-reacting. Ectromelia and cowpox viruses are known to exist in Eurasia and cowpox virus also in Finland. Rodents are the reservoir hosts for both viruses and especially cowpox virus can be transmitted from rodents to humans through pet animals. In humans and cats cowpox virus causes vesicular and sometimes generalized disease. Rodents caught from Finland and Siberian Republic of Buryatia have frequently OPV-specific antibodies by immunofluorescence assay (0-92% prevalence depending on place and time). In Finland antibodies have also been demonstrated in horses, cats, dogs, bovines, lynxes and humans (Pelkonen PM et al. EID 2003). In humans the antibodies are mainly caused by smallpox vaccinations. The aims of this study were to 1) search for orthopoxvirus DNA in Finnish and Buryatian rodent panels, where OPV antibodies had been found, 2) analyze the amplified sequences to find out, which OPV species are infecting rodents and 3) deduce possible zoonotic risk. Nucleic acids were extracted from 160 Finnish and 156 Buryatian homogenized rodent lung samples by either an extraction automaton or a commercial kit. The samples were then studied with real-time PCR amplifying 150 bp piece of the hemagglutinin gene of orthopoxviruses. The rodents were selected from areas where the prevalence of OPV-specific antibodies varied from 0,9 to 69,0 %. OPV-DNA was detected from one male bank vole (Myodes glareolus) caught from Valkeakoski, Finland. The vole didn’t have detectable level of antibodies against OPV’s. The amplicon was sequenced and was shown to be identical to the hemagglutinin sequence of cowpox virus previously found in a human from Finland (Pelkonen PM et al. EID 2003). This was the first time in Finland when an ongoing OPV infection was detected in a rodent and it confirms the existence of OPVs in Finnish nature. However, some infections may have been missed due to loss in sample processing, so the true number of infected rodents might be bigger. According to the results of this study there is an existing but small risk of zoonotic orthopoxvirus infections from wild rodents in Finland and Buryatia.
Now showing items 375-394 of 1351