Browsing by Title

Utaretulehdukset aiheuttavat lypsykarjoissa suuria tappioita. Tulehdusten synnyssä vetimen rakenteella on merkitystä, sillä bakteerien pääasiallinen reitti utareen maitoa tuottavaan rauhaskudokseen kulkee vetimen kautta. Runsaasta tutkimuksesta huolimatta vielä ei olla päästy yhteisymmärrykseen utareterveyden kannalta parhaasta vedinrakenteesta, eikä vanhoilla menetelmillä pystytä tarkastelemaan kaikkien vetimen alueiden rakenteita riittävällä tarkkuudella. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli testata uutta menetelmää: tarkastella vedintä silikonivalosten ja kolmiulotteisen (3D) digitaalisen kuvantamisen avulla. Silikonivaloksiin perustuvia morfometrisia tutkimusmenetelmiä ei ole tiettävästi aiemmin käytetty minkään pehmytkudoksen jäljentämisessä. Tutkimushypoteesina oli, että mallinnusmenetelmä toistaa vetimen morfometrian tarkkuudella, jolla vetimen anatomisia ja morfometrisia piirteitä pystytään tunnistamaan ja määrittelemään aiempia tutkimuksia tarkemmin. Tutkimuksen aikana kerättiin teurastamoilta vedinnäytteitä yhteensä 92 lehmästä. Näistä 65 eläimen vetimet kuntoluokitettiin, vedinkanavan pituus mitattiin ja vetimen ulko- ja sisäpinnoilta tehtiin silikonivalokset. Sisäpinnan silikonivaloksista mitattiin Fürstenbergin rosetin halkaisija. Kuuden eläimen silikonivalokset skannattiin 3D-skannerilla. 3D-mallien avulla tarkasteltiin vedinten pinnan epätasaisuutta. Mittaustuloksia vertailtiin ei-parametrisin tilastollisin testein. Silikonivalokset ja 3D-mallit toistivat luotettavasti vetimen morfometrian. Yksittäisen eläimen vedinten todettiin olevan keskenään samankaltaisia vetimen kuntoluokituksen, vedinkanavan pituuden ja Fürstenbergin rosetin leveyden osalta. Tilastollisesti merkitsevää riippuvuutta ei löydetty kuntoluokituksen, vedinkanavan pituuden ja rosetin leveyden välille. Tulosten perusteella ne ovat siis itsenäisiä vedintä kuvaavia mittoja. 3D-mallista mitatun vetimen ulkopinnan epätasaisuuden todettiin olevan negatiivisesti riippuvainen vetimen kuntoluokituksesta. Menetelmää voidaan jatkossa hyödyntää laajemmin erilaisten pehmytkudosten tarkastelussa. Rosetin halkaisijassa ja morfometriassa todettiin tutkimuksessa yllättävän suuria vaihteluita (2–11 mm). Aiemmissa tutkimuksissa ei ole kuvattu Fürstenbergin rosetin morfologian vaihtelevan millään tavalla. Rosetin muodonvaihteluilla saattaa olla merkitystävedin- ja utareterveyden kannalta.

Eläinlääkärit ovat usein ensimmäisenä kontaktissa sairaaseen eläimeen. Siten he muodostavat niin sanotun sentinelliryhmän eli he altistuvat ensimmäisenä mahdollisille zoonooseille eli eläimestä ihmiseen tarttuville sairauksille ja voivat siten myös estää tartuntojen leviämisen muualle populaatioon. Nautojen kanssa työskentelevät eläinlääkärit voivat altistua zoonooseille esimerkiksi antaessaan synnytysapua, tutkiessaan iho-oireilevaa lehmää tai ripuloivaa vasikkaa tai selvittäessään lehmän kuolinsyytä suorittamalla ruumiinavauksen. Zoonooseilta voidaan suojautua esimerkiksi hyvän käsihygienian, suojavaatteiden ja -käsineiden avulla sekä puhdistamalla työvälineet ja -vaatteet huolellisesti käytön jälkeen. Oikeiden suojautumiskeinojen käyttö vaatii kuitenkin sen, että zoonoottiset taudinaiheuttajat tunnetaan ja tiedostetaan. Oleellista on myös tuntea näiden taudinaiheuttajien tartuntareitit ja siten ne tutkimukset tai hoitotoimenpiteet, jossa altistusta tapahtuu. Sen vuoksi onkin tärkeää kerätä tietoa, mitkä taudinaiheuttajat muodostavat zoonoosiriskin nautojen kanssa työskenteleville eläinlääkäreille. Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin naudoilla esiintyviin zoonooseihin nautaeläinlääkärin eri työvaiheissa. Eri taudinaiheuttajien kohdalla tarkasteltiin etiologiaa, tartuntareittejä, levinneisyyttä, oireita ihmisellä ja naudalla sekä suojautumista tartunnoilta. Käsiteltyjen diagnostiikkaa käytiin läpi vain pintapuoleisesti. Kirjallisuuskatsauksessa keskityttiin pääasiassa suomalaisen nautaeläinlääkärin kohtaamiin zoonooseihin, mutta myös muualla Euroopassa esiintyviä zoonooseja käsiteltiin. Yleistutkimuksessa eläinlääkäri altistuu monille naudalla iho-oireita aiheuttaville mikrobeille. Tällaisia iho-oirezoonooseja ovatpälvisilsa, dermatofiloosi ja valelehmärokko, joista pälvisilsaa raportoitiin eläinlääkäreillä käsittelemissäni artikkeleissa eniten. Yleistutkimuksessa mahdollisesti leviävät mikrobilääkkeille resistentit bakteerikannat kuten MRSA eli metisilliinille resistentti Staphylococcus aureus ja ESBL eli laajakirjoisia beetalaktamaasientsyymejä (ESBL) tuottavat bakteerit eivät nykytiedon valossa muodosta vielä suurta riskiä nautaeläinlääkärille, sillä molempien esiintyvyys suomalaisessa nautakarjassa on kohtalaisen pieni. Vasikoiden kanssa työskennellessään eläinlääkäri voi altistua kryptosporidioosille, joka on entistä yleisempi vasikkaripulin aiheuttaja. Tartunnoilta suojautumisen tekee haasteelliseksi erittäin alhainen tartunta-annos sekä tartunnan aiheuttavien kryptosporidi-ookystien hyvä desinfektioaineiden sietokyky. Tämän vuoksi ripuloivien vasikoiden kanssa työskennellessä on puhdistettava kädet sekä työvälineet erityisen huolellisesti vasikkakontaktin jälkeen. Myös synnytysavun yhteydessä leviävän listerioosin oletetaan olevan myös suomalaisilla eläinlääkäreillä suhteellisen yleinen, sillä listerioosia esiintyy suomalaisilla nautatiloilla ja se on kolmanneksi yleisin naudan bakteeriperäisistä aborteista. Se aiheuttaa näppyläisiä ihotulehduksia, joita raportoidaan eläinlääkäreillä satunnaisesti. Suurinta osaa tartunnoista ei tiettävästi kuitenkaan raportoida. Kirjallisuuskatsauksen myötä heräsi ajatus siitä, että myös suomalaisten nautaeläinlääkäreiden suojautumiskeinojen käyttöä olisi hyvä kartoittaa. Voisi olla myös syytä laatia yhtenäiset zoonooseilta suojautumisohjeet eläinlääkäreille; näitä on tehty esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Australiassa. Lisäksi olisi syytä kartoittaa Suomessa giardian A genotyypin ja Cryptosporidium parvumin esiintymistä vasikoilla, dermatofiloosin esiintymistä naudoilla ja eläinlääkäreillä sekä ihomuutosten yleisyyttä eläinlääkäreillä.

Syventävien opintojen tavoitteena oli selvittää kirjallisuudesta nautojen ja sikojen vedentarpeeseen liittyvien suositusten perustuvuutta tutkimuksiin ja eläinsuojelulainsäädännön asetukset vedensaannille. Lisäksi selvitettiin Suomessa myynnissä olevia nautojen ja sikojen juomalaitteita. Tutkimuksessa pyrittiin tekemään katsaus nautojen ja sikojen vedensaannista ja siinä esiintyvistä puutteista sekä juomalaitteistojen kunnosta tuotantoympäristössä. Tavoitteena oli myös tehdä ehdotelma juomalaitteiden omavalvonnasta. Nautojen ja sikojen vedentarpeeseen annetaan usein suosituksia esimerkiksi juomalaitteen vedenvirtauksesta ja juomaveden lämpötilasta, mutta suositusten tausta on ollut hämärän peitossa. Suurin osa tuotantoeläinten vedenkulutusta käsittelevistä tutkimuksista on tehty 1960-luvulla ja viime vuosina tutkimuksia on tehty muutama. Vedentarvetta suomalaisessa ilmastossa ja suomalaisilla eläimillä ei ole kuitenkaan tutkittu. Tutkimukseen osallistui yhteensä 15 nautatilaa ja 15 sikatilaa Pohjois-Savosta ja Varsinais-Suomesta. Nautatilat olivat lihanautakasvattamoita, lypsytiloja tai niiden yhdistelmiä. Sikatilat olivat lihasikaloita, emakkosikaloita tai niiden yhdistelmiä. Tietoa kerättiin tilakäynneillä ja tuottajia haastattelemalla. Aineisto kerättiin tuotantoryhmittäin. Nautatiloilla tuotantoryhmät jaettiin alle 6 kk ikäisiin vasikoihin , 6 kk –12 kk ikäisiin nautoihin, yli 1 vuoden ikäisiin nautoihin ja lypsylehmiin. Sikatiloilla tuotantoryhmät olivat emakot, imevät porsaat, vieroitetut porsaat ja lihasiat. Kaikille tuotantoryhmille mitattiin samat muuttujat. Muuttujia olivat juomalaitteiden malli ja merkki, juomalaitteiden lukumäärä eläimiä kohden, laitteiden kunto, asennuskorkeus, vedenvirtaus, lämpötila ja pH. Tuottajia haastattelemalla selvisi yleistä tietoa tilasta, yleinen vedenpaine, onko tilalla tehty veden laadullinen tutkimus ja he kertoivat juomalaitteissa esiintyneistä vioista. Tuotantotiloilla naudoilla juomakuppien käyttö oli yleisempää kuin juomanippojen, mutta sioilla nipat olivat yleisempiä. Juomalaitteiden sijainti ja asennuskorkeus vaihtelivat varsin laajasti. Juomalaitteiden puhtaus oli hyvä suurimmalla osalla nautatiloista, mutta sioilla, varsinkin emakoilla ja porsailla, puhtausluokat olivat heikommat. Vedenvirtaus juomalaitteissa oli liian alhainen puolilla tutkimuksessa mukana olleista lypsytiloista ja yli 80% mukana olleista emakoiden juomalaitteista. Juomalaitteiden omavalvonnan ehdotelmassa päivittäin tulisi tarkistaa juomalaitteiden vedentulo, päästää nuorten eläinten juomalaitteista likainen vesi pois, havannoida vuotavat juomalaitteet ja seurata eläinten käyttäytymistä. Tarvittaessa tulisi mitata juomalaitteiden vedenvirtaus ja pari kertaa vuodessa juomalaitteet tulisi purkaa ja puhdistaa suodatinverkko.

Lypsylehmien sairaustietoja on kerätty Suomessa valtakunnallisesti vuodesta 1982 lähtien. Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa kerätään valtakunnallisesti ja järjestelmällisesti tietoja lypsylehmien sairauksista. Nämä terveysrekisterit sisältävät suuren määrän tietoa, mutta tämän tiedon oikeellisuutta ei ole tutkittu kovinkaan paljoa. Tämä lisensiaatintyö liittyy yhteispohjoismaiseen DAHREVA-projektiin (Dairy Herd Disease Registry Evaluation). Projektissa tutkittiin terveysrekistereiden sisältämän tiedon vastaavuutta lehmien todelliseen sairastuvuuteen. Tässä lisensiaatintyössä on kuvattu DAHREVA-projektin ensimmäisen vaiheen tiedonkeruu Suomessa ja vertailtu tutkimukseen osallistuneita karjoja kaikkiin tuotosseurannassa oleviin karjoihin maitotuotoksen, lehmien sairastuvuuden ja navettatyypin osalta. Lisäksi tässä työssä on analysoitu tutkimukseen osallistuneiden suomalaisten tuottajien mielipiteitä tutkimuksen työläydestä ja tarpeellisuudesta. Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty tietokantojen validoimista sekä esitelty Pohjoismaiden terveystarkkailujärjestelmät ja sairastuvuuksissa havaitut erot maiden välillä. Osallistuneita suomalaisia lypsykarjatilallisia oli yhteensä 164. Nämä tilalliset täyttivät tutkimuksen tiedonkeruujaksojen aikana sairastuneista lehmistä tiedot tutkimuskaavakkeeseen ja lisäksi näistä tilallisista 153 vastasi tiedonkeruujaksojen jälkeen karjan taustatietoja ja tutkimuksen työläyttä ja tarpeellisuutta koskevaan kyselyyn. Tiedot maitotuotoksesta, lehmien sairastuvuudesta ja navettatyypistä vertailukarjoissa saatiin tuotosseurannasta. Tutkimukseen osallistuneet karjat olivat keskimäärin hieman korkeatuottoisempia ja niissä lehmien sairastuvuus oli hieman suurempi kuin kaikissa tuotosseurantaan kuuluvissa karjoissa. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista tuottajista piti tutkimusta tärkeänä ja tutkimuskaavakkeiden täyttöä helppona. Tulosten perusteella voidaan päätellä tutkimukseen osallistuneiden karjojen vastaavan kohtalaisen edustavasti kaikkia tuotosseurantaan kuuluvia karjoja. Tuottajilta kerättyjen sairaustietojen voidaan päätellä vastaavan hyvin lehmien todellista sairastuvuutta tutkimuskarjoissa tutkimuksen tiedonkeruujaksojen aikana.

Vuonna 2002 Suomessa oli 25 716 nautakarjaa ja yhteensä noin 414 200 yli 24 kuukautta vanhaa nautaa. Lypsylehmien osuus oli noin 85 % kaikista naudoista. Yhdenkin eläimen menetys on kilpailun kiristymisen myötä karjanomistajalle huomattava taloudellinen tappio. Yleisimpien kuolinsyiden selvittäminen on tärkeää, jotta taloudellisten menetysten karsimisen lisäksi voidaan edistää nautojen hyvinvointia ja suunnata resursseja sekä tutkimuksen että karjanomistajien valistuksen osalta merkittävimpien sairauksien ennaltaehkäisemiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yleisimpiä nautojen kuolinsyitä Suomessa. Aineistona käytettiin EELAan vuoden 2002 aikana BSE:n varalta tutkittaviksi lähetettyjen itsestään kuolleiden nautojen raatokeräilylähetteitä sekä kunnaneläinlääkärien ja teurastamoiden tarkastuseläinlääkäreiden BSE-tutkimuslähetteitä. Aineisto koostui yhteensä 4400 itsestään kuolleen naudan tiedoista, joista 310 tapauksessa eläinlääkäri oli täyttänyt lähetteen. Aineisto luokiteltiin kahdeksaan eri sairauskategoriaan. Koko aineistosta kuoli eniten nautoja reproduktiosairauksiin (23 %), aineenvaihduntasairauksien (15 %) ja ruuansulatuskanavasairauksien (15 %) muodostaessa seuraavaksi merkittävimmät sairauskategoriat. Tapaturmaisia kuolemia oli rapotoitu 470 kappaletta eli 11 %. Yksittäisistä diagnooseista poikimiseen liittyvät komplikaatiot aiheuttivat eniten nautojen kuolemia (16 % koko aineistosta) ja aineenvaihdunnalliset halvaukset toiseksi eniten (14 %). Eläinlääkäreiden diagnosoimista kuolinsyistä mastiitti oli yleisin (14 % eläinlääkäreiden diagnooseista) ja vastaavasti omistajien ilmoittamista kuolinsyistä poikimiseen liittyvät komplikaatiot yleisin syy eläimen menehtymiselle (17 %). Kuolemaan johtanut syy ei ollut tiedossa 23 %:ssa tapauksista. Itsestään kuolleiden nautojen lukumäärä oli korkeimmillaan heinäkuussa ja alimmillaan marraskuussa. Luokiteltuna kahdeksaan eri sairauskategoriaan omistajien ja eläinlääkäreiden ilmoittamien kuolinsyiden välillä ei ollut kahden näytteen t-testillä testattaessa tilastollisesti merkitsevää eroa (p>0,5). Synnytykseen liittyvien komplikaatioiden suuri määrä erityisesti omistajien ilmoittamana saa miettimään, että kutsutaanko eläinlääkäri riittävän usein paikalle vai yritetäänkö eläintä mahdollisesti poi’ittaa liian kauan kotikonstein tai kenties eettisesti arveluttavin menetelmin. Jalostussonnivalinnoissa tulisi enemmän kiinnittää huomiota syntyvän vasikan kokoon ja poikimavaikeusindeksiin. Lisäksi hiehojen riittävän siemennysiän ja –koon painottamisella sekä karjanomistajien perusobstetriikan taitojen parantamisella voitaisiin saada synntyskomplikaatioihin kuolleiden nautojen lukumäärää laskemaan. Tapaturmaisten kuolemien suurempi osuus verrattuna muualla maailmassa tehtyihin kuolinsyytutkimuksiin puhuu niin ikään olosuhteiden parantamisen tarpeen puolesta.

Kirjallisuuskatsaus käsittelee nautojen poikimavaikeuksia, ja se tehtiin taustatyönä nautojen poikimavaikeuksiin liittyvälle tutkimukselle. Nautojen poikimavaikeudet ovat Suomessa melko pieni ongelma. Poikimavaikeuksilla on kuitenkin taloudellista merkitystä tuottajalle. Poikimavaikeudet lisäävät sikiö- ja vasikkakuolemia. Emollakin on suurempi riski kuolla, tai se voidaan joutua poistamaan karjasta ennenaikaisesti. Myös alentunut maitotuotos ja alentunut teuraspaino saattavat aiheuttaa tulonmenetyksiä. Eläinlääkärin käynnit ja tuottajan lisääntynyt työmäärä aiheuttavat ylimääräisiä kustannuksia. Lisäkustannuksia voivat aiheuttaa myös heikentynyt hedelmällisyys ja korvauseläinten hankinta. Vaikea poikiminen tarkoittaa poikimista, jossa ensimmäinen tai toinen vaihe ei etene normaalisti, ja jossa tarvitaan poikima-apua. Poikimavaikeuksien taustalla voi olla usea eri tekijä ja useita tekijöitä samanaikaisesti. Nämä taustatekijät voidaan jakaa seuraavasti: perinnölliset, infektiiviset, traumaattiset, ravitsemukselliset, eläinten pitoon liittyvät ja sekalaiset. Myös ympäristötekijät, kuten ilmasto, saattavat olla poikimavaikeuksien taustalla. Yksittäisen poikimavaikeustapauksen kyseessä ollessa poikimavaikeuden aiheuttajat voidaan yksinkertaistetusti jakaa emoon ja sikiöön liittyviin. Emoon liittyvä syy voi olla synnytyskanavan riittämätön koko tai sikiötä ulostyöntävien voimien riittämättömyys. Sikiöön liittyviä syitä ovat puolestaan sikiön suuri koko tai epänormaali muoto, monisikiöisyys ja sikiön poikkeava tila, asento tai tarjonta. Yleisimpiä poikimavaikeustyyppejä ovat sikiön ja emon välinen epäsuhta, tila-, asento- tai tarjontavirhe, kohdunkaulan puutteellinen avautuminen, emättimen takaosan ja ulkosynnytinten puutteellinen löystyminen, kohdun supistelemattomuus, sikiön epämuodostumat, kohtukierre ja monisikiösynnytys. Poikimavaikeuksien yleisyyteen vaikuttavat lukuisat tekijät. Poikimavaikeudet ovat yleisempiä 1. hiehoilla kuin lehmillä, 2. sonnisikiöillä kuin lehmäsikiöillä, 3. monisikiösynnytyksissä kuin yhden sikiön synnytyksissä, 4. painavammilla sikiöillä ja 5. liian nuorilla ensisynnyttäjillä. Terve sikiö voi säilyä hengissä enintään kahdeksan tuntia poltteiden alkamisen jälkeen, mikäli napanuora on säilynyt ehjänä. Poikimavaikeuksiin tulisi varautua ennalta ja poikimiseen tulisi puuttua ajoissa ongelmaa epäiltäessä. Jos synnytyskanavasta näkyy mitä tahansa muuta kuin kaksi jalkaa niin, että sorkan pohjat ovat alaspäin, ja mahdollisesti pää, voi poikimisessa tulla ongelmia. Samoin, jos poikiminen käynnistyy selvästi etuajassa tai yliajalla, tulisi varautua poikimavaikeuden mahdollisuuteen. Poikiminen on pitkittynyt, mikäli näkyvät sorkat tai sikiökalvot ovat himmeät, kuivat ja tummat. Myös mikä tahansa outo vuoto emon peräpäästä tai poikiva eläimen outo käytös voi olla merkki eläinlääkäriä vaativasta poikimavaikeudesta. Jos vesipään tai raajojen ilmestymisestä on kulunut kaksi tuntia, tulisi poikimisen tilanne tarkastaa. Eläinlääkäri tulisi ehdottomasti kutsua paikalle, jos vasikkaa on vedetty kahden ihmisen voimin viisi minuuttia ilman, että vasikka on hievahtanutkaan.

Seleeni on elimistölle välttämätön hivenaine. Suomessa rehukasvien seleenipitoisuus on luontaisesti hyvin alhainen ja siksi seleeniä lisätään lannoitteisiin. Luomutuotannossa teollisten lannoitteiden käyttö on rajoitettua ja luomurehujen on todettu sisältävän seleeniä vähemmän kuin tavanomaisesti viljeltyjen. Seleeniä siirtyy maitoon suhteessa emän veren seleenikonsentraatioon, joten juottovasikan seleeninsaanti on riippuvaista emän seleenistatuksesta. Luomutuotannossa vasikat ovat täysmaitojuotolla kolmen kuukauden ikään saakka, kun taas tavanomaisessa tuotannossa siirrytään aikaisemmin täysmaitojuotolta teollisiin juomarehuihin, joihin on lisätty välttämättömiä hivenaineita. Tutkimuksessa kartoitettiin Etelä-Savon alueen nautojen seleenistatusta mittaamalla niiden veren glutationiperoksidaasin entsyymiaktiivisuutta. Tutkimukseen osallistui 9 luomu- ja 11 tavanomaista tilaa ja näytteitä saatiin yhteensä 138 naudasta. Suurimmalla osalla naudoista veren seleenipitoisuus oli riittävä glutationiperoksidaasiaktiivisuudesta laskettuna ( >251,4 mkat/l ). Tuotantosuuntia verrattiin keskenään ja havaittiin, että luomunautojen veren glutationiperoksidaasiaktiivisuus oli tilastollisesti merkitsevästi alhaisempi kaikissa ikäryhmissä, paitsi nuorkarjassa. Kuudella prosentilla naudoista glutationiperoksidaasiaktiivisuus oli alle suositusrajan ( < 566,4 mkat/l ), kaikki luomutilojen eläimillä. Näilläkään eläimillä seleenipitoisuus ei ollut alle puutosrajan (< 251,4 mkat/l ) vaan kohtalainen (251,4-566,4 mkat/l ). Kyselytutkimuksen perusteella luomutiloilla ei esiintynyt tavanomaisia tiloja enempää seleenin puutteeseen viittaavia oireita. Voikin olla, että seleenipitoisuuden ollessa kohtalainen, ei puutteeseen viittaavia oireita vielä esiinny. Seleeninsaantia kannattaa selvittää tilakohtaisesti, mikäli puutosta epäillään.

Nautojen sorkka-alueen ihotulehdus (Digital dermatitis, DD, BDD) on laajalle levinnyt tarttuva sorkkasairaus, joka aiheuttaa ongelmia nautojen hyvinvoinnille. DD:tä esiintyy suuressa osassa maailmaa isolla osalla nautatiloista. Suomessa DD:n levinneisyyttä ei ole vielä tutkittu kattavasti, mutta sitä on raportoitu monin paikoin. DD aiheuttaa taloudellisia tappioita lypsykarjoissa maitotuotoksen heikennyttyä. DD vaikuttaa olevan leviämässä Suomessa ja sen merkitys taloudellisena riskinä on kasvamassa. Suomessa eläinlääkärien ja tilallisten tietoisuus ja varautuminen DD:tä vastaan ovat luultavasti muuta maailmaa vähäisempiä. DD:n vaikutuksia voidaan vähentää sen aikaisen toteamisen ja vastustamisen aloittamisen avulla. DD:tä on maailmalla tutkittu melko paljon ja sen havaitsemiseen on kehitetty erilaisia menetelmiä. Yleisesti parhaiten DD:n tunnistuksessa toimiva menetelmä on sorkkahoitotelineessä tehty tutkimus, mutta tämä keino ei ole käytännöllinen rutiininomaiseen taudin esiintymisen seurantaan kustannustensa ja työläytensä vuoksi. Lypsyasemalla lypsyn yhteydessä kirkkaan valon ja käsipeilin avulla tehtävä tarkastus on monissa tutkimuksissa todettu käytännössä toimivammaksi vaihtoehdoksi. Suomessa tämäntapaista tutkimusta ei kuitenkaan ole aikaisemmin tehty. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia tapaa, jolla DD:n esiintymistä ja etenemistä voi seurata lypsyasemalla suomalaisella lehmätilalla. Tärkeää käytännön toteutuksen kannalta oli, että tilalliset voisivat itse käyttää tutkittua tapaa lehmätiloilla lyhyen koulutuksen jälkeen. Kehitettyä tapaa voitaisiin käyttää esimerkiksi tiloilla, joilla on jo havaittu yksittäisiä DD-tapauksia tai tiloilla jotka ovat erityisessä riskissä DD:n suhteen. Tutkimus toteutettiin yksittäisellä lehmätilalla kuuden kuukauden aikana lokakuusta 2017 maaliskuuhun 2018. Tutkimukseen kuului yhteensä seitsemän seurantakäyntiä, joista kahdella toteutettiin kontrollina toiminut sorkkahoidon yhteydessä tehty tarkastus ja muilla käynneillä tehtiin seurantaa lypsyasemalla lypsyn yhteydessä otsalampun ja käsipeilin avulla. Lehmien kaikki neljä sorkkaa luokiteltiin DD:n tutkimuksessa yleisesti käytetyn M-tasojärjestelmän mukaisesti. Merkinnät kirjattiin ylös Zinpron DD Check App -ipad-sovellukseen. Aineiston perusteella DD:n havaitsemiselle lypsyasemalla laskettiin tilastollinen tarkkuus (spesifisyys) ja herkkyys (sensitiivisyys). Tutkitun tavan herkkyydeksi saatiin 0,73 ja tarkkuudeksi 0,78. Tutkimuksen aineistona toimiva tutkittujen lehmien populaatio oli pieni ja tarkkuuden ja herkkyyden laskentaan käytettyjen kertojen välinen aika oli pitkä. Näistä syistä tutkimuksen tilastollinen merkitsevyys oli heikko. Tutkittu tapa soveltuu hypoteesin mukaiseen tarkoitukseen ja sitä pystyy toteuttamaan myös henkilö ilman merkittävää kokemusta DD:stä. DD Check App -sovellus voi toimia apuna tavan toteutuksessa. Tutkittu tapa on käyttökelpoinen DD:n seurannassa ja sen esiintyvyyden tutkimisessa, mutta lisätutkimuksia paremman tutkimusasetelman kanssa tarvitaan.

Streptococcus uberis on yksi yleisimmistä nautojen kliinisiä ja piileviä utaretulehduksia aiheuttavista bakteereista niin Suomessa kuin maailmallakin. Viime vuosina S. uberis -utaretulehdusten paranemisennusteen on havaittu heikentyneen, minkä vuoksi kiinnostus sen mikrobilääkeherkkyyttä kohtaan on lisääntynyt. Tämän tutkielman tavoitteena on perehtyä kirjallisuuskatsauksessa S. uberikseen utaretulehdusten aiheuttajana, sekä sen mikrobilääkeherkkyyteen ja tutkimusosuudessa selvittää S. uberiksen mikrobilääkeherkkyyttä kuudelle mikrobilääkkeelle kiekkoherkkyysmenetelmällä. S. uberis on gram-positiivinen kokkibakteeri, joka aiheuttaa sekä kliinisiä että piileviä utaretulehduksia naudoilla. Sen esiintymiseen tiloilla vaikuttavat etenkin ympäristöolosuhteet ja lypsyhygienia. Tämän vuoksi S. uberiksen aiheuttamien utaretulehdusten välttämiseksi on tärkeää kiinnittää huomiota juuri näihin tekijöihin lehmien elinympäristössä. Vähentämällä utaretulehdusten määrää voidaan vähentää myös niiden hoitoon käytettävien mikrobilääkkeiden määrää ja siten pystytään laskemaan mikrobilääkeresistenttien bakteerikantojen valikoitumispainetta. Bakteerien mikrobilääkeresistenssi on vakava ongelma, joka on lisääntynyt viime vuosina. Resistenttien kantojen määrä lisääntyy, kun bakteereja altistetaan toistuvasti mikrobilääkkeille ja siten muodostetaan valintapainetta, jossa resistentit bakteerit selviävät ja herkät kuolevat. Tämän vuoksi mikrobilääkkeiden liiallista käyttöä tulisi välttää. S. uberiksella on tavattu mikrobilääkeresistenssiä penisilliinille, oksasilliinille, tetrasykliinille ja erytromysiinille. Mikrobilääkeresistenssiä koodaavat erilaiset geenit ja geeniyhdistelmät, joita voivat aiheuttaa spontaanit geenimutaatiot tai geneettisen materiaalin siirtyminen bakteerilta toiselle. Suomessa S. uberiksen aiheuttamaa utaretulehdusta on suositeltu hoidettavan bentsyylipenisilliinillä paikallishoitona. Erilaisia tutkimuksia erilaisten mikrobilääkehoitojen tehosta S. uberis -utaretulehdusta vastaan on tehty, samoin kuin mikrobilääkehoitojen yhdistämisestä muihin lääkehoitoihin. Näissä tutkimuksissa utareen sisäinen intramammaarihoito on todettu tehokkaimmaksi. Paranemisennusteen on havaittu kohoavan yhdistämällä intramammaarihoitoon tulehduskipulääkkeitä tai nostamalla mikrobilääkkeen annosta suositellusta. Tällä hetkellä penisilliini vaikuttaisi olevan tehokas hoitomuoto S. uberis -utaretulehdusta vastaan. Työn tutkimusosuudessa selvitettiin utaretulehdusmaitonäytteistä eristettyjen S. uberis -isolaattien mikrobilääkeherkkyyttä. Aineisto koostui 65 isolaatista, joista 41 oli eristetty Helsingin yliopiston Tuotantoeläinsairaalan alueella kerätyistä maitonäytteistä ja 24 Valio Oy:n laboratorioon lähetetyistä maitonäytteistä. Mikrobilääkeherkkyyttä tutkittiin G-penisilliinille, oksasilliinille, keftiofuurille, kefoksitiinille, enrofloksasilliinille, tetrasykliinille ja gentamisiinille kiekkoherkkyysmenetelmällä. Tutkituista S. uberis -isolaateista kaikki olivat herkkiä G-penisilliinille, mikä viittaisi siihen, että penisilliiniä voidaan pitää edelleen tehokkaana mikrobilääkkeenä S. uberis -utaretulehduksen hoidossa. Muista betalaktaameista S. uberis havaittiin herkäksi kefoksitiinille ja keftiofuurille, mutta 36,9 % isolaateista oli resistenttejä oksasilliinille. Kaikki tutkitut isolaatit todettiin herkiksi enrofloksasilliinille. Lisäksi isolaateista 26,2 % havaittiin resistenteiksi tetrasykliinille. Resistenssimäärät ovat hieman vähäisempiä kuin muualla Euroopassa havaitut. Streptokokit ovat luonnostaan resistenttejä gentamisiinille, mitä tämän tutkimuksen tulokset tukevat.

Tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin lypsylehmien sorkkaterveyttä kahdessa eri pihattotypissä. Tutkimus tehtiin kahdeksalletoista kylmäpihaton lehmälle ja yhdeksälletoista lämminpihaton lehmälle. Kylmäpihaton lehmille tehtiin ensimmäinen sorkkahoito marraskuussa -97. Toisella sorkkahoitokerralla (helmikuu -98) ja kolmannella sorkkahoitokerralla (huhtikuu -98) hoidettiin molempien pihattojen lehmät. Jokaisella sorkkahoitokerralla kaikki sorkkamuutokset tarpeen mukaan joko valokuvattiin tai kirjattiin ylös. Sorkista löytyneiden verenpurkaumien perusteella tutkittiin piilevän sorkkakuumeen esiintymisen voimakkuutta ja määrää kahden eri pihattotyypin lypsylehmillä. Myös muiden sorkkasairauksien esiintyminen tutkittiin pihattotyypeittäin. Tutkimuksessa todettiin kylmäpihatossa vähemmän piilevää sorkkakuumetta ja infektiivisiä sorkkasairauksia kuin lämminpihatossa. Piilevän sorkkakuumeen esiintyminen väheni tutkimuskertojen myötä. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään yleisimmät sorkkasairaudet, niiden etiologia ja hoito. Lisäksi vertaillaan eri navettatyyppien ja ennenkaikkea eri olosuhteiden vaikutusta lehmien sorkkaterveyteen.