Browsing by discipline "Pharmacology"

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hevosen nivelnesteen hyaluronihapon ja proteoglyknaanin konsentraatioiden vaihtelua eri artriittitiloissa korkean erotuskyvyn nestekromatografialla (HPLC). Hyaluronihappopitoisuuden muutokset heijastavat nivelen patofysiologista tilaa. Proteoglykaanipitoisuuksien nousun avulla voidaan mahdollisesti diagnosoida rustovauriot jo ennen muiden näkyvien muutosten havaitsemista. Nykyään ainoa menetelmä rustovaurion diagnosointiin on artroskopia. Nivelnesteet analysoitiin pakastuksen jälkeen HPLC-laitteella. Analysointi oli helppoa eikä muita edeltäviä näytteiden käsittelyjä tarvittu kuin sentrifugointi ja laimennus. Tämän puolesta laite sopisi mielestäni erittäin hyvin myös rutiinidiagnostiikkaan. Hyaluronihappopitoisuudet muodostivat samankaltaisen jakauman sekä kontrolli- että potilasnäytteissä. Tämän tutkimuksen mukaan hyaluronihappopitoisuuksien perusteella ei pystytä erottamaan akuutteja eikä kroonisia artriitteja kontrollinivelistä. Proteoglyknanipitoisuuksia ei määritetty sopivan standardiaineen puutteen takia. Tyydyttiin vain toteamaan pystytäänkö ko. laitteella detektoimaan pitoisuuden vaihtelut eri artriittitiloissa. Kaikissa infektiivisissä artriiteissa (5 kpl) todettiin proteoglykaania mutta myös muutamissa muissa artriiteissa sekä jopa kontrollinivelissä. Molempien yhdisteiden konsentraatiovaihteluiden arvostelua vaikeuttaa suuret yksilökohtaiset erot jopa terveiden nivelten välillä. Jatkuvaa perustutkimusta ko. yhdisteiden parissa tarvitaan, jotta menetelmästä saadaan kliinikkojakin hyödyntävä diagnoosimenetelmä.

Eläinlääkäri voi paitsi luovuttaa lääkkeitä potilaan omistajalle, myös määrätä tutkimalleen potilaalle lääkkeitä apteekin kautta toimitettavaksi. Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää mitä lääkkeitä eläinlääkärit määräävät eläimille apteekkien kautta. Keräsimme tietoja toimitetuista eläinlääkemääräyksistä kaikkien Yliopiston Apteekkien (17 kpl) reseptipäiväkirjoista. Haimme kaikki lääkemääräykset eläimille yhden kuukauden ajalta, huhtikuulta 2001. Kirjasimme eläinlajin, määrätyn lääkkeen nimen, vahvuuden ja toimitetun määrän, hoitojakson pituuden sekä indikaation. Lähemmän tarkastelun kohteena olivat mikrobilääkkeet ja ihmisille rekisteröidyt lääkevalmisteet. Apteekkien koko kuukauden reseptuurista keskimäärin 1 % (0,01–17 %) koski eläimille määrättyjä lääkkeitä. Yhteensä toimitettiin 2719 eläinlääkemääräystä, joista suurin osa koirille ja kissoille. Peroraaliset mikrobilääkkeet olivat yleisimmin määrättyjä lääkkeitä (38 %). Niistä 17 % oli ihmisille rekisteröityjä lääkevalmisteita. Peroraalisista mikrobilääkkeistä eniten määrättyjä olivat beetalaktaamit, trimetopriimi-sulfonamidit ja makrolidi-linkosamidit. Fluorokinoloneja määrättiin vain muutamassa tapauksessa. Hoitojaksojen pituudet vaihtelivat suuresti, keskimääräinen kuurin pituus oli 10 päivää paitsi kissoille määrätyissä makrolidi-linkosamidi -ryhmän lääkkeissä joissa keskimääräinen kuurin pituus oli 20 päivää. Indikaatioihin perustuvaa tarkastelua ei voitu tehdä koska ainoastaan 37 % lääkemääräyksistä sisälsi tietoa käyttöaiheesta. Ihmisille rekisteröidyistä valmisteista eniten määrättyjä olivat insuliinit, kortisoni, mikrobilääkkeet ja eräät sydänlääkkeet sekä ruoansulatuskanavan vaivoihin käytettävät lääkkeet. Laissa olevan kaskadisäännöksen mukaan eläimelle saa määrätä ihmislääkettä vain jos sopivaa eläinlääkettä ei ole saatavana. Tutkimuksemme perusteella eläimille määrätään ihmislääkettä usein myös tilanteissa, joissa vastaavaa eläinlääkettä olisi saatavana. Ihmislääkkeen käyttö saattaa joskus selittyä sopivammalla pakkauskoolla tai vahvuudella mutta erityisesti uudempia mikrobilääkkeitä on varottava käyttämästä lemmikkieläimille ilman selkeää perustelua. Koska mikrobilääkeresistenssi on kasvava ongelma, täytyy antibioottien käyttöä jatkuvasti seurata ja suosituksia päivittää jotta tilanteet, joissa mikrobilääkkeiden käyttö on erityisen runsasta tai perusteetonta, saadaan kuriin. Myös ihmisille rekisteröityjä laajakirjoisia mikrobilääkkeitä olisi eläinlääkinnässä syytä välttää resistenssin leviämisen estämiseksi. Yleisesti ottaen ihmislääkkeitä käytettäessä tulisi muistaa lajien väliset erot ja miettiä tarkkaan sopiiko ihmislääke kyseiselle eläimelle.

Tutkimuksessa selvitettiin vasikoiden trakeobronkiaalihuuhtelunäytteissä esiintyviä MMP-2- ja MMP-9-tasoja sekä hengitysteiden Pasteurella-infektion yhteydessä MMP-aktiivisuuksissa tapahtuvia muutoksia. Tutkimusaineistoon kuului 11 hengitystietulehdusta sairastavaa vasikkaa sekä 6 tervettä vasikkaa sisältävä kontrolliryhmä. Vasikat valittiin ryhmiin yleistutkimuksen, verinäytetulosten ja trakeobronkiaalihuuhtelunesteen bakteriologisen tutkimuksen perusteella. Huuhtelunäytteiden gelatinolyyttisen aktiivisuuden määrittämiseen käytettiin gelatiinizymografiaa. Lisäksi gelatiinizymografialla tutkittiin, tuottaako erään tutkimusvasikan keuhkohuuhtelunäytteestä eristetty Pasteurella-bakteerikanta gelatinolyyttistä MMP:a. Kaikissa tutkituissa trakeobronkiaalihuuhtelunäytteissä havaittiin MMP-2- ja MMP-9-aktiivisuutta. Sairaiden ja terveiden vasikoiden MMP-tasojen eroja testattiin ei-parametrisella Mann-Whitney-testillä. Testattavat muuttujat olivat näytteen gelatinolyyttinen kokonaisaktiivisuus, kompleksimuodot, proMMP-9, aktiivinen MMP-9, proMMP-2 ja aktiivinen MMP-2 sekä aktiivisten MMP-muotojen prosentuaalinen osuus MMP:n kokonaistasosta. Ryhmien välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevät eroavuudet (p<0,05) totaaliaktiivisuudessa sekä kompleksin ja MMP-2:n määrissä. Gelatinolyyttinen kokonaisaktiivisuus sekä aktiivisen MMP-2:n tasot olivat selvästi korkeampia sairailla kuin terveillä. Myös MMP-9-tasot olivat sairailla hieman korkeammat kuin terveillä, vaikka ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,056). Aktiivisten MMP-muotojen prosentuaalisissa osuuksissa sekä MMP-9:n ja MMP-2:n proentsyymimuotojen tasoissa ei ryhmien välillä havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja. Pasteurella -kannan MMP-tuotannon selvittämiseksi tehty zymografia ei paljastanut bakteereista minkäänlaista gelatinolyyttistä aktiivisuutta. Pasteurellojen aiheuttama vasikoiden bronkopneumonia on kliinisesti ja taloudellisesti merkittävimpiä vasikoiden sairauksia. Taudille tyypillistä on laajojen keuhkokudoksen vaurioiden syntyminen, mikä vaikeuttaa infektiosta toipumista ja heikentää paranemisennustetta. Matriksimetalloproteinaasit ovat mm. tulehdussolujen tuottamia proteolyyttisiä entsyymejä, jotka hajottavat ekstrasellulaarista matriksia. Niiden proteolyyttisellä kapasiteetilla uskotaan olevan keskeinen rooli paitsi kudosten fysiologisessa uusiutumisessa myös erilaisten patologisten tilojen, kuten esimerkiksi eräiden hengitystiesairauksien, patogeneesissä sekä niihin liittyvien kudosvaurioiden synnyssä. Keuhkokudoksen matriksimetalloproteinaasi-aktiivisuuksien kohoaminen onkin osoittautunut hyväksi kudostuhon indikaattoriksi monissa hengityselinsairauksissa. Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty vasikoiden hengitystiesairauskompleksin esiintymistä, etiologiaa sekä oireita ja taudinkuvaa sekä Pasteurella-suvun tärkeimpien hengitystiepatogeenien, P. haemolytican ja P. multocidan, aiheuttamien hengitystietulehdusten erityispiirteitä ja bakteerien ominaisuuksia. Lisäksi käsitellään elimistön tulehdusvastetta ja kudosvaurioiden mekanismeja pasteurella- hengitystieinfektioissa sekä matriksimetalloproteinaasien (MMP) osuutta hengitystietulehduksen patogeneesissä.

Leikkauksessa elimistö altistuu vieraille aineille ja mikrobeille. Polymorfonukleaariset neutrofiilit (PMN) aktivoituvat ensimmäisinä elimistön puolustuksessa, joten häiriöillä niiden toiminnassa voi olla vakavia seurauksia. Anestesian ja kirurgian vaikutuksesta PMN:ien toimintaan on olemassa ristiriitaisia tuloksia: on havaittu sekä heikkenemista, voimistumista että normaaliksi luettavaa toimintaa. PMN kykenee fagosytoimaan mikrobeja ja omaa useita mekanismeja niiden tuhoamiseksi. Hengityspurkaukseksi kutsutussa tapahtumassa syntyvät superoksidianionit, hypokloriitti ja muut mikrobisidaaliset aineet tuhoavat mikrobit, mutta voivat samalla olla elimistölle haitallisia. Hengityspurkauksessa syntyvien elektronien viritystilojen purkautumisesta emittoituvaa valoa eli kemiluminesenssia (KL) voidaan mitata ja siten arvioida PMN:ien toimintaa. Tutkimuksessa selvitettiin kemiluminesenssia mittaamalla ovarhysterektomian vaikutusta PMN:ien toimintaan. 44 koiraa osallistui tutkimukseen, näistä 37 saatiin kaikki mittaustulokset. Koirat oli jaettu satunnaistaen kahteen ryhmään esilääkityksen suhteen: 18 koiraa sai asepromatsiinia, 19 medetomidiinia. Kemiluminesenssin ja neutrofiilien lukumäärän mittaamiseksi otettiin verinäytteet ennen leikkausta, leikkauksen lopussa ja 24 tunnin kuluttua ensimmäisestä näytteestä. Ovarhysterektomian seurauksena kokoveren KL:ssä havaittiin merkitsevä nousu, mikä korreloi neutrofiilien kohonneen lukumäärän kanssa. Yksittäisen neutrofiilin hengityspurkausaktiivisuuteen ei ovarhysterektomialla havaittu vaikutusta käytetyllä metodilla mitattuna. Eri esilääkitysten suhteen ei havaittu merkitsevää eroa.