Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by discipline "Toxikologi"

Sort by: Order: Results:

  • Lindén, Jere (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1991)
    Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään käpyrauhasen anatomiaa, histologiaa ja elektronimikroskooppistarakennetta rotalla. Lisäksi esitellään melatoniirin tuotantoa käpyrauhasessa ja sitä säätelevää verkkokalvolta alkavaa johtorataa. Melatoniinin vaikutuksia selvitetään lyhyesti. Lopuksi luodaan yleinen katsaus tetraklooridibentso-p-dioksiinin (TCDD) tärkeimpiin biologisiin ominaisuuksiin ja akuuttiin myrkyllisyyteen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yhden TCDD-annoksen vaikutusta seerumin yönaikaiseen melatoniinipitoisuuteen kahdella rottakannalla, joiden herkkyydessäTCDD:n tärkeimmälle vaikutukselle - voimakkaalle ruokahalun ja painon laskulle on yli kolmesataakertainen ero. Kestävämmällä rottakannalla tutkittiin lisäksi TCCD-myrkytyksen aiheuttamia muutoksia käpyrauhasen rakenteeseen. Tiettyjen pinealosyyttien soluelinten on esitetty liittyvän melatoniirin eritykseen. Niiden määriä laskettiin yksinkertaisella morfometrialla. Seerumin melatoniinipitoisuus laski merkitsevästi herkällä Long-Evans rottakannalla kolmen vuorokauden kuluttua TCDD:n annostelusta (50 G/kg). Saman tyyppinen vaikutus havaittiin samalla annoksella myös kestävillä Han/Wistar-rotilla, joilla seerumin melatonliripitoisuutta seurattiin 1/4, 1, 3, 14 ja 28 vuorokautta altistuksesta. Melatonlinipitoisuus laski noin puoleen jo vuorokauden kuluttua altistuksesta ja vaikutus säilyi aina päivään 28 saakka. Käpyrauhasessa ei havaittu soluvaurion merkkejä suuresta TCDD-annoksesta (1000 mikrog/kg) huolimatta. Solunsisäisissä pinealosyyttien aktiviteetin osoittajissa (esim. synapsiset nauhat) ei todettu muutoksia. TCDD laskee nopeasti ja pysyvästi seerumin melatoniiripitoisuutta Han/Wistarrotilla. Tulos herkällä rottakannalla on saman suuntainen melatoniininosalta. Melatoniinin lasku ei ilmeisesti liity kausaalisesti TCDD:n myrkyllisyyteen. Syynä melatoniiripitoisuuden laskuun on joko kiihtynyt perifeerinen metabolia, häiriö melatoniirin tuotantoa säätelevässä hermojärjestelmässä tai melatoniinia tuottavien entsyymien toiminnassa. Suora (elin)toksinen vaikutus käpyrauhaseen ei vaikuta todennäköiseltä, joskin rottien määrä kokeessa oli pieni.
  • Koljonen, Mia (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)
    Suomessa raportoitiin vuonna 1999 noin 3300 kampylobakteeri-infektiota. Ihmisten suolistotulehduksen aiheuttajina merkittävimmät kampylobakteerit ovat Campylobacter jejuni ja C. coli. Kampylobakteereita esiintyy yleisesti eläinten, etenkin lintujen suolistossa ja niitä esiintyy myös ympäristössä ulosteperäisen kontaminaation seurauksena. Lemmikkieläimillä esiintyvien kampylobakteereiden merkitys on lisääntynyt viime aikoina, kun humaanitartunnoissa on tavallisimpien kampylobakteereiden lisäksi eristetty myös harvinaisempia lajeja, kuten C. upsaliensis. Ihmisten lisäksi C. upsaliensista on raportoitu esiintyvän vain koirilla ja kissoilla. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin terveillä koirilla ja kissoilla esiintyviä kampylobakteerilajeja, sekä vertailtiin perinteisten biokemiallisten testien avulla tehtävää lajitunnistusta ja GTPaasi geenin polymorfiaan perustuvaa hybridisaatiota. Lisäksi haluttiin selvittää, ovatko samasta eläimestä eri viljelymenetelmillä eristetyt kampylobakteerit samaa lajia. Näytteet kerättiin satunnaisotannalla. Kampylobakteereita eristettiin kaikkiaan 63 eläimestä. Näytteet viljeltiin neljällä eri menetelmällä, jolloin eri menetelmillä saatuja isolaatteja saatiin yhteensä 97 kappaletta. Fenotyyppisten ominaisuuksien tutkimiseksi isolaateille tehtiin gram-värjäys, katalaasikoe, oksidaasikoe, hippuraatin hydrolyysi sekä ureaasikoe. Lisäksi tutkittiin kasvu kefoperatsonia sekä polymyksiiniä sisältävillä kasvualustoilla. Polymeraasiketjureaktiota varten isolaateista tehtiin DNA-eristys. GTPaasia koodaavan geenin sekvenssi on poikkeava eri lajien välillä lukuunottamatta tiettyjä alueita, joita kutsutaan GTP:ta sitoviksi kohdiksi. Geeni sisältää 3-4 tällaista kohtaa, joissa on jokaisessa yhtenevä sekvenssi. Polymeraasiketjureaktiossa käytettävät alukkeet sitoutuvat näihin kohtiin. Kolmen alukkeen yhdistelmä monistaa C. jejunista, C. colista, C. larista ja C. upsaliensiksesta 156 emäsparin pituisen fragmentin. PCR-tuotteiden osoittaminen tapahtui agaroosigeelielektroforeesin avulla. C. jejunin, C. colin, C. larin ja C. upsaliensiksen tunnistaminen perustuu hybridisaatiossa käytettyihin lajispesifisiin koettimiin. Koettimiin liitettiin häntä ja leima, joiden avulla tapahtui tuotteen tunnistus hybridisaation jälkeen. Biokemiallisissa testeissä suurin osa samasta eläimestä eristetyistä isolaateista antoi samankaltaiset tulokset. Polymeraasiketjureaktiota varten saatiin riittävästi DNA:ta eristettyä 53 isolaatista. Näistä 42 antoi elektroforeesissa 156 emäsparin pituisen fragmentin. 11 näytteen kohdalla monistumista ei tapahtunut. Hybridisaation avulla tunnistettiin kuusi C. jejuni -kantaa. Näytteet tunnistettiin C. jejuniksi myös biokemiallisten testien avulla. C. colin ja C. upsaliensiksen kohdalla hybridisaatio epäonnistui, eikä yhtään kantaa pystytty tunnistamaan.
  • Lehtinen, Tiia (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)
    Idiosyncratic drug reaction denotes a non-immunological hypersensitivity to a substance unrelated to drug toxicity. Idiosyncratic drug reactions occur rarely and unpredictably amongst drug users. Endotoxins (lipopolysaccharides) are a part of the outer membrane of the cell wall of Gram-negative bacteria. Endotoxins may cause fever, leukopenia, and shock depending on the bacterial species and the health of the infected person. Usually endotoxins first insult the liver, a key detoxication organ in the host. Endotoxins can provoke Kuppfer cells to release pro-inflammatory cytokines, such as tumour necrosis factor alpha (TNF-α) and interleukin-1 (IL-1), which can lead to systemic inflammatory response and damage liver. Inflammation and liver damage can sensitize to idiosyncratic drug reactions. Endotoxin tolerance is defined as a reduced responsiveness to a lipopolysaccharide (LPS) challenge following the first encounter with endotoxin. Endotoxin tolerance is associated with a reduction of tumor necrosis factor alpha and interleukin-1 production in response to LPS. Endotoxin tolerance protects against a lethal challenge of LPS and prevents infection-inflicted tissue damage. The aim of this study was to determine such a dose and time-point after exposure which lead to a mild liver lesion and to increased hepatic levels of TNF-α and IL-1 mRNA in rats. We also made an attempt to induce endotoxin tolerance. 38 laboratory rats were used and studied in three rat groups. TNF-α and IL-1 levels were analyzed from rats killed 1, 3, 6, 12 or 24 h after endotoxin (1.0 mg/kg) given intraperitoneally. Endotoxin treatment resulted in significantly increased levels of TNF- α:n and IL-1 mRNA in all endotoxin-treated rats. Serum ASAT and ALAT levels also increased at 24 h. These results are consistent with tissue damage and inflammation in the liver. We failed to induce a clear endotoxin tolerance. The dose used (0,5 mg/kg) dose may have been too large for that.
  • von Freymann, Sebastian (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)
    Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdytään polybromattuihin palonestoaineisiin. Palonestoaineet ovat moninainen kemikaaliryhmä, joita käytetään parantamaan tuotteiden paloturvallisuutta. Polybromattujen palonestoaineiden käyttö lisääntyi, kun polykloorattujen bifenyylien (PCB) käytöstä luovuttiin niiden haitallisuuden vuoksi. Merkittävimpiä polybromattuja palonestoaineita ovat polybromatut difenyylieetterit (PBDE), heksabromisyklododekaanit (HBCD) sekä tetrabromibisfenoli-A (TBBPA). Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että myös polybromatut palonestoaineet voivat olla haitallisia ihmisten terveydelle sekä ympäristölle. PBDE-yhdisteiden ja HBCD-yhdisteiden toksisuuden on todettu koe-eläimillä kohdentuvan maksaan, hermostolliseen yksilönkehitykseen, kilpirauhashormonijärjestelmään, sukupuolihormonijärjestelmään sekä lisääntymiselimiin. Kilpirauhashormonijärjestelmän on todettu olevan myös TBBPA:n toksisten vaikutusten kohde. Riittävillä PBDE-altistumistasoilla ennen syntymää ja varhaislapsuuden aikana on todettu olevan yhteys neurologisiin kehityshäiriöihin myös ihmisillä. Selkein yhteys on todettu keskittymishäiriöihin, hienomotoriikan häiriöihin sekä oppimiskyvyn heikentymiseen. PBDE-yhdisteet saattavat myös aiheuttaa kilpirauhashormonitoiminnan häiriöitä. Ihmiset altistuvat eniten polybromatuille palonestoaineille ravinnon kautta, josta syystä niiden pitoisuuksia elintarvikkeissa on syytä seurata jatkossakin. Polybromatut palonestoaineet kykenevät kaukokulkeutumaan pitkiä matkoja ja etenkin PBDE- ja HBCD-yhdisteet ovat hyvin pysyviä ympäristössä. Rasvaliukoisuutensa ansiosta ne ovat myös eliöihin kertyviä ja niiden pitoisuudet rikastuvat ravintoverkoissa. TBBPA on nykyään eniten käytetty polybromattu palonestoaine, sillä PBDE- ja HBCD-yhdisteiden käytöstä ollaan pitkälti luovuttu. Niitä sisältäviä tuotteita on kuitenkin vielä laajalti käytössä ja tästä syystä niiden aiheuttamat riskit eivät poistu nopeasti käyttö- ja tuotantokielloista huolimatta. Elektroniikkalaitteet sisältävät paljon polybromattuja palonestoaineita ja tästä syystä elektroniikkajätteen kierrätykseen ja hävittämiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota vaarojen välttämiseksi. Tähän kirjallisuuskatsaukseen on pyritty kokoamaan lukijalleen olennaisin tieto polybromattujen palonestoaineiden ominaisuuksista, käyttömääristä, toksisuudesta, ekotoksisuudesta, altistumistasoista sekä terveyshaitoista.
  • Eklund, Tove (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)
    Hormonstörare är en samling hormonellt aktiva ämnen i vår närmiljö som påverkar hormonfunktionen i den grad att det leder till negativa hälsoeffekter. Incidensen för många hormonrelaterade sjukdomar har ökat i takt med vår ökade exponering för främmande kemikalier. Sjukdomarna är typiskt multifaktoriella som till exempel infertilitet, fetma, diabetes, hjärt- och kärlsjukdomar, bröstcancer och prostatacancer. Inom vetenskapen har en aktiv debatt gällande riskbedömningen av hormonstörarna pågått i årtionden. Syftet med detta licentiatarbete är att gå igenom en del av problematiken och presentera den på ett lättbegripligt sätt. Riskbedömningen har traditionellt lagt mest fokus på standardiserade toxikologiska studier men gällande hormonstörarna verkar testerna vara okänsliga. Trots att även icke-standardiserad (akademisk) forskning beaktas i riskbedömningen, läggs ofta större vikt vid de standardiserade studierna eftersom de uppfyller höga krav på tillförlitligheten. Plastmonomeren Bisfenol A används i en rad olika konsumentprodukter och har studerats ingående. Trots att den studerats mycket grundligt stöter den toxikologiska riskbedömningen hela tiden på nya problem. Hur man ska behandla resultat från mindre robusta studier där tidiga effekter upptäckts vid allt lägre doser är en omdebatterad fråga. Resultaten kan variera kraftigt beroende på vilken effekt man undersöker, till exempel en förändring i genexpression jämfört med organvikt. Därtill finns studier som tyder på en kraftigare effekt i kombination med andra kemikalier, något som den traditionella riskbedömningen inte tar i beaktande. Riskbedömningen är komplicerad eftersom exponeringsnivån är svår att uppskatta, det kan finnas kritiska tidpunkter för exponeringen och effekterna kan ha en lång latensperiod. Man har även kritiserat hur väl gnagare fungerar som modell för specifika sjukdomar hos människan, samt det kontroversiella fenomenet kring effekter vid lägre doser men inte vid högre, samt effekter vars dos-responskurva inte är monoton. De specifika mekanismerna för hormonstörare är till stor del okända och effekterna är svåra att förutspå, dessutom exponeras vi för en samling olika kemikalier vars sammansatta effekt är okänd. Den toxikologiska riskbedömningen står inför ett paradigmskifte inte minst när det gäller hormonstörarna. Förhoppningsvis kan arbetet vara till nytta som ett lättillgängligt informationspaket för människor med olika bakgrund och som vill sätta sig in i ämnet och följa med den pågående debatten.